Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luonto ja ympäristö | Tuoreimmat uutiset
Viewing all 9495 articles
Browse latest View live

Käärmeet luikertelevat lomalaisten näkökenttään

0
0
Käärmeistä on tehty viime aikoina paljon havaintoja. Moni on epäillyt matelijoita olevan normaalia enemmän, mutta biologi tyrmää nämä luulot. Luonnossa liikkuvat lomalaiset vain havainnoivat ympäristöään normaalia tarkemmin.

WaterCross -kisat kuuluvat kylillä

0
0
Luonnonsuojelijat pitävät vesikrossikisojen aiheuttamaa meluhaittaa sietämättömänä. Moottoriväki pitää porua saivarteluna.

Kirjanpainaja uhkaa nyt myrskytuhometsiä

0
0
Paikoin metsää tuhoava kirjanpainaja on pakottanut hakkaamaan puustoa, jottei tuholainen pääse leviämään elävään puustoon. Epidemia uhkaa levitä Uuudeltamaalta Hämeen puolelle, etenkin myrskytuhoalueilla.

Kylmä kesä kotiviljelijänkin kiusana

0
0
Viileä ja sateinen kesä näkyy myös kotipuutarhoissa, joissa kasvukausi on lähtenyt käyntiin hitaasti ja monen kasvin osalta pysähtynyt kokonaan. Esimerkiksi tomaatin kypsymisen kannalta lämpötilat ovat jääneet monin paikoin liian matalaksi.

Kemijoki-yhtiö valitti Sierilä-päätöksestä

0
0
Myös Kemijoki-yhtiö on valittanut korkeimpaan hallinto-oikeuteen Sierilän voimalaitospäätöksestä. Perjantaina oli viimeinen päivä valittaa Vaasan hallinto-oikeuden päätöksestä kumota Sierilän rakennuslupa.

Eteläamerikkalainen termiitti osaa muuttua pommiksi

0
0
Vanha termiitti tekee yhteisölleen viimeisen palveluksen räjähtämällä vihollisen silmille.

Sairaiden koivujen lehdet alkavat pudota jo muutaman viikon päästä

0
0
Puiden sienitaudit viihtyvät kosteissa oloissa, joten tämä kesä on ollut niille erityisen mieluinen. Koivu on kuitenkin tottunut satunnaiseen sairasteluun, eikä lehtien ennenaikainen kellastuminen ja putoaminen tapa puita.

Itäisen Suomenlahden eliöstö odotettua monipuolisempaa

0
0
Metsähallitus kartoittaa merialueiden tilaa parhaillaan Itäisellä Suomenlahdella. Meribiologi Maiju Lankin mukaan arvokkaita eliöyhteisöjä on varsinkin kansallispuistojen saarien edustalla.

Sähkölaitteet entistä herkempiä vaurioille

0
0
Ukonilmalla kaikkein herkimmin vaurioittuvat tietokoneet ja modeemit, mutta myös taulutelevisiot ja digiboksit. Paras keino suojata sähkölaitteet ukkoselta, on vetäistä töpseli irti seinästä riittävän ajoissa.

Koloveden kansallispuisto aiotaan yli kaksinkertaistaa

0
0
Saarista koostuvasta reikäisestä suojelualueesta tehdään yhtenäistä. Valtio on hankkinut lisää suojelualueita pikkuhiljaa.

Etanat elävät nyt elämänsä kesää

0
0
Takana on hyvin talvehdittu talvi ja sopivan kostea kesä. Massaesiintymät voivat olla yleisiä.

Shellin öljynporaus Jäämerellä vaikeuksissa

0
0
Öljy-yhtiö Shell on joutunut tinkimään öljynporaussuunnitelmiensa kunnianhimon tasosta Pohjoisella jäämerellä. Yhtiö ilmoittaa tavoittelevansa enää kahta koeporausta tänä kesänä aiotun viiden sijasta. Syynä ovat vaikeat luonnonolot ja lupaongelmat.

Hailuodon pikkusääkset rengastettiin

0
0
Monet Hailuodon Marjaniemessä sijaitsevaa kalasääsken pesää nettikameran välityksellä seuranneet säikähtivät keskiviikkona, kun kuvassa näkyi ainoastaan kaksi liikkumatonta poikasta. Kyseessä oli onneksi vain tekninen vika, ja sääksipienokaiset voivat hyvin.

Marjanpoimijoiden toiminta tyrmistyttää - veivät varpuja kansallispuistosta

0
0
Repovedellä vierailleet marjanpoimijat repivät mukanaan varpuja, mikä ei Metsähallituksen mukaan kuulu jokamiehenoikeuksiin. Poimijat jättivät metsiin myös roskia.

Kyyt syntyvät myrkyllisinä

0
0
Kyykäärmeiden määrä on vähentynyt parin viime vuosikymmenen aikana. Elokuun aikana kyiden määrä kuitenkin kasvaa. Ne synnyttävät silloin elävät, jo syntyessään myrkylliset poikaset.

Tuulihaukat saatiin takaisin pesäpönttöjen avulla

0
0
Tuulihaukkojen määrä on lisääntynyt viime vuosina ahkeran pöntöttämisen ansiosta. Peltoaukeilla asuva tuulihaukka oli 1970-luvulla yleinen saalistaja, mutta sen kanta romahti. Pelkästään Varsinais-Suomen tuulihaukoille on rakennettu 600 pönttöä.

Koira laskee lampaita

0
0
Puolisen tuhatta silmäparia tuijottaa kahta koiraa, jotka omalla tuijotuksellaan pitävät koko porukan kasassa. Isokummun lammastilan emännän Satu Kumpulaisen mukaan juuri tiukka katse on se, jonka avulla koira on lampaitten pomo.

Hedelmät ja vihannekset menevät arjessa sekaisin

0
0
Kaupan vihannestiskillä tulee harvoin ajatelleeksi, että tomaatti on hedelmä. Keittiökielessä termeillä ei ole merkitystä, mutta biologian tentissä opiskelijan on tiedettävä, että herne on hedelmä, koska sillä on aukeamismekanismi.

Tienvarsiniitoissa häviää harvinaisia ketokasveja

0
0
Tienvarsilla kasvaa harvinaisia ja uhanalaisia ketokasveja, joiden perinteiset kasvuniityt ovat kadonneet maaseudulta. Tienvarsiniitoissa kasveja hävitetään, koska kasveista ei tiedetä.

Sorsastuksen aloitus haluttaisiin lauantaille hirvijahdin tapaan

0
0
Metsästäjäliitto aikoo viedä asiaa eteenpäin, mutta kovin kiire muutoksella ei ole. Ehdotus on lähtöisin sonkajärveläiseltä metsästysseuralta.
Viewing all 9495 articles
Browse latest View live