Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luonto ja ympäristö | Tuoreimmat uutiset
Viewing all 9495 articles
Browse latest View live

Kaksi kuuttia kuoli kalaverkkoihin heti verkkokalastuskiellon päätyttyä

0
0
Kuolleet kuutit löytyivät verkoista Enonkoskelta ja Punkaharjulta. Metsähallitus toivoo, että verkkokalastusta edelleen vältettäisiin.

Linnut luottavat reflekseihinsä autoilijoita enemmän

0
0
Keskellä tietä istuva lintu ei ole ylimielinen eikä piittaamaton. Se vain luottaa siihen, että ehtii alta pois hyvinkin nopeasti, vaikka autoilija luulee sen jo jääneen alle.

Pöllökannat ovat nyt poikkeuksellisen pieniä

0
0
Pöllökantojen suuruus on sidoksissa pikkujyrsijöiden määrään. Nyt myyriä on tavallista vähemmän.

Lintujen pesintä myöhästynyt

0
0
Viileä alkukesä ja kesäkuun runsaat sateet ovat sotkeneet lintujen pesintää Etelä-Suomessa. Osa linnuista on hyötynyt toisten lajien tappioista.

Pussinperän maine Kotkan kiusana

0
0
Veneilijöitä halutaan houkutella Itäiselle Suomenlahdelle palveluja parantamalla. Palkittu yritysidea veisi veneitä Pietariin jonossa kuin ankanpoikia. Porukalla Pietariin pääsisi pienemmälläkin veneellä.

Hirvi viheriöllä ja muita eläimellisiä golfkokemuksia

0
0
Golfarit tietävät, että kentillä voi törmätä jos jonkinmoisiin lentäviin ja vipeltäviin eläinmaailman edustajiin. Kotkalaisen Kai Kilapan vaikuttavimmat näyt kotikentällä ovat olleet hirvi viheriöllä ja merimetso lyöntipaikalla. Ulkomailla hän kohtasi 150 saksanhirveä keskellä väylää.

Ruotsalaiseläintarhaan syntyi harvinainen kissapeto

0
0
Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Ruotsiin syntyi amurinleopardi. Amurinleopardi on maailman uhanalaisin kissapeto, niitä elää luonnossa noin 30 yksilöä.

Paljas iho houkuttelee paarmaa

0
0
Ihmisverta janoava paarma kiertää väsymättä uhrinsa pään ympärillä. Kasvoissa ja niskassa hyönteistä kiinnostaa paljas iho.

Vuosituhansia vanha uloste ruokkii Antarktiksen sammalia

0
0
Etelänapamanner ei ole elinympäristönä suotuisimmasta päästä, mutta esimerkiksi sammalet menestyvät siellä. Australialaistutkijat ovat selvittäneet, mistä kasvit saavat ravintoa karussa ympäristössä.

Kuutin kuolinsyy on vaikea selvittää

0
0
Viimeisimmän kuolleena löytyneen saimaannorpan kuutin kuolinsyy on todennäköisesti verkkoihin hukkuminen. Se, hukkuiko kuutti Saimaan verkkokalastusrajoituksen aikana, voi jäädä arvoitukseksi.

Metsän makupaloja näkyvissä

0
0
Valppaimmat herkkusuut ovat jo ehtineet napsimaan kesän ensimmäiset mustikat parempiin suihin. Myös pienet kantarellit ovat nostaneet päätään otollisimmilla alueilla. Runsainta satokautta saadaan kuitenkin vielä odottaa.

Pikkupedot leikkisinä skeittipuistossa

0
0
Helsingin Suutarilassa nähtiin perjantaina hellyttävä näky, kun kolme ketunpoikasta ja niiden emo telmivät ilta-auringossa.

Metsä paljastaa tuhansien vuosien ihmiselämän

0
0
Mikään ei ole ikuista, pohtii arkeologi kivikautisen asuinsijan kylkeen rakennetun tien varressa ennen kuin jatkaa muina miehinä matkaansa. Pohjois-Pirkanmaan metsiä kiertää parhaillaan kolmikko, joka dokumentoi ihmiselämän jälkiä luonnossa.

Ympäristöjärjestö: Pyynti uhkaa maailman haipopulaatioita

0
0
Tuoreen raportin mukaan YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön viralliset tilastot haiden pyyntimääristä ovat liian alhaisia.

Myrkky voi koitua kimalaisen kohtaloksi

0
0
Kimalaisyhdyskunnissa koittaa pian vallanvaihdon aika. Pesän vanhan kuningattaren korvaa uusi, joka alkaa valmistautua talvehtimiseen.

Suomen tutkituin järvi kiinnostaa japanilaisia

0
0
Säkylän Pyhäjärven ekologista tilaa on seurattu jo pitkään ja sitä pidetään yhtenä koko Euroopan tutkituimmista järvistä. Tulokset kiinnostavat tutkijoita ympäri maailmaa.

Vaaksan mittainen ukkoetana ihmetyttää

0
0
Hyvä talvehtiminen kasvattaa etanakantoja. Ukkoetana saattaa kasvaa jopa 20 senttiseksi.

Yritys suojella uhanalaisia kilpikonnia johti tuhansien kilpikonnien kuolemaan Trinidadissa

0
0
Jopa 20 000 merinahkakilpikonnan munaa ja kuoriutunutta poikasta murskautui puskutraktoreiden ja kaivinkoneiden alle.

Tuomikirvoja on poikkeuksellisen paljon tänä kesänä

0
0
Muuten harmiton kirva on viljapelloilla todellinen vitsaus, joka voi romahduttaa sadon.

Vieraslajit valtaavat puutarhoja ja tienpenkkoja

0
0
Useat vieraat kasvilajit ovat levittäytyneet niin laajalle, että niiden täydellinen poistaminen Suomen luonnosta ei liene mahdollista. Torjuntatyö ei kuitenkaan valu hukkaan, sillä kasvien levittäytymistä voidaan hillitä.
Viewing all 9495 articles
Browse latest View live