Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luonto ja ympäristö | Tuoreimmat uutiset
Viewing all 9495 articles
Browse latest View live

Vältä paukamat - etsi viereesi hyttysmagneetti

0
0
Hyttyset karttavat yhtä ihmistä, mutta herkuttelevat viereisen kaverin iholla. Hyönteistutkijan mukaan hyttyset valikoivat uhrinsa, mutta syytä tähän ei tiedetä.

Joki tarvitsee paikallista hoitajaa

0
0
Talkootyön merkitys kasvaa vesistöjen kunnostuksissa. Viranomaisen rooli on nykyään olla asiantuntijana ja jossain määrin myös rahoittajana.

Nasa löysi jäänalaisen ”sademetsän” Jäämereltä

0
0
Nasan tutkijat ovat löytäneet voimakkaasti kukkivia planktonkasvustoja arktisen merijään alta Alaskan edustalta. Tutkijat vertaavat yllättävää havaintoa sademetsän löytymiseen keskeltä autiomaata.

Kesän komein nokkahauki nousi Rymättylässä

0
0
Harvinainen nokkahauki tarttuu harvoin pyydykseen. Perjantaina sellainen jäi uistimen päähän Liettisten lähivesillä Naatalin Rymättylässä.

Kantapuiden juurakoista löytyy tarinoita

0
0
MTT etsii paikallisia kantalajikkeita erillisellä hankkeella. Samalla tutkitaan lajien syntyä ja niiden levinneisyyttä. Esimerkiksi pohjalaismaakunnissa etsitään kantaomenapuita.

Villiyrteistä kehitellään syötävää koko vuodeksi

0
0
Villiyrttejä pyritään tuotteistamaan arkipäiväisiksi ja ympärivuotisiksi ruoan raaka-aineiksi. Villiyrttien poimintaan on koulutettu jo satoja kerääjiä, ja villiyrttien vastaanottoasemia on perustettu tai on perusteilla useita. Nyt pyritään opastamaan ja ideoimaan sitä, mitä kaikkea villiyrteistä voi valmistaa.

Houkutuspillimies saa naaraat mäkättämään ja urokset kiimaan

0
0
Erämessuilla esiteltiin muun muassa eri eläinten houkutteluun tarkoitettuja pillejä, torvia ja helistimiä. Kettu on niin ovela, että sen narraamiseen tarvitaan kaksi pilliä.

Ainutlaatuinen merimetsopesintä tuhottiin Porissa

0
0
Noin 20 merimetson pesää tuhottiin Kokemäenjoen suistossa Porissa toukokuun loppupuolella. Birdlife Suomen lintulaskija Antti J. Lind teki havainnon tuhotyöstä merimetsolaskennan yhteydessä.

Vuohenputki on ruokaisa rikkaruoho

0
0
Etelä-Suomessa vuohenputki leviää runsaasti, mutta pohjoisessa siitä ei ole ollut toistaiseksi vaivaa. Ruoanlaitossa vuohenputki on oivallinen.

Kanadan serkku entistä vakavampi uhka euroopanmajavalle

0
0
Kanadanmajavakanta uhkaa Pohjanmaalla sekä Satakunnan ja Hämeen pohjoisosissa jo kotoista lajia, euroopanmajavaa. Näiden kahden lajin elinpiirit lähenevät toisiaan, ja pelkona on, että vieraslaji vahvempana syrjäyttää euroopanmajavan. Riistakeskus pohtii, mitä ongelmalle on tehtävissä.

Hyökkäilevä lokki käy harvoin kiinni

0
0
Poikasiaan puolustavat lokit tekevät hyvinkin uhkaavan näköisiä syöksyjä pienokaisiaan lähestyviä ihmisiä kohti. Myös peräpään pommitukset ovat käytössä jälkikasvun puolustuksessa.

Luonnonsuojelijat toivovat Paltamon Yölinnunkurusta suojelualuetta

0
0
Yölinnunkurussa on vanhaa kuusikkometsää. Sen omistaa metsäteollisuusyhtiö UPM.

Ilmastonmuutos kasvattaa suurten järvien tulvariskiä

0
0
Ilmastonmuutos voi lisätä tulvariskiä talvisin ja syksyisin etenkin suurissa vesistöissä. Suomen ympäristökeskus haluaa järvien säännöstelylupiin muutoksia.

Kevätseurannan satoa

0
0
Aamu-tv on Luonto-Liiton kanssa seurannut kevään etenemistä. Nyt oli loppuyhteenvedon aika.

YK:n kestävän kehityksen huippukokous

0
0
Riossa Brasiliassa ensi viikolla pidettävää YK:n kestävän kehityksen konferenssia pidetään erittäin tärkeänä. Rio +20 -kokouksessa pyritään luomaan suuntaviivoja kestävämpään tulevaisuuteen. Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) ja Kepan kampanjapäällikkö Mika Railo keskustelivat Ylen Aamu-tv:ssä siitä, millaisia tuloksia kokoukselta odotetaan.

Saimaalaiset ovat uusi heimo

0
0
Vielä yleistymätön nimitys saimaalainen tarkoittaa ihmisiä, jotka ammentavat elinvoimansa Saimaan saarista, vesistä ja kaikesta muusta mitä luonto vain voi tarjota. Taipalsaarelainen valokuvaaja Mikko Nikkinen teki kuvakertomuksen Suomen suurimmasta järvestä ja sen äärellä elävistä ihmisistä.

Punkkirokotteen ottamisella on jo kiire

0
0
Rokotetta suositellaan etenkin paljon rannoilla liikkuville.

Väkirikkaat Aasian maat kurkottavat kohti Afrikan luonnonvaroja

0
0
Ulkomaisten omistamia maatiloja nousee ympäri Afrikkaa. Ulkomaat tuovat pääomaa, mutta tekevät usein paikallisille epäedullisia sopimuksia.

Turvetuotantoalueen merkittävin onnettomuusriski on tulipaloriski

0
0
Turpeennostoalue syttyy kesällä helposti, varsinkin kun on kuiva sää. Paloriskiä lisäävät turpeenostossa käytettävistä koneista sinkoavat kipinät sekä tuuli.

Pikkugorilla Monroe täytti vuoden

0
0
San Diegon eläintarhassa Yhdysvalloissa oli sunnuntaina juhlapäivä, kun Monroe-gorilla täytti vuoden. Lahjaksi Monroe sai mm. leluja.
Viewing all 9495 articles
Browse latest View live