Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luonto ja ympäristö | Tuoreimmat uutiset
Viewing all 9495 articles
Browse latest View live

Syksy tulee, samoin kuumin villiruokasesonki – kuka tahansa voi myydä ravintolaan sieniä ja marjoja

0
0

Suomen luonnolla on paljon tarjottavanaan etenkin syksyisin. Ruokapöytään voi päätyä monenlaisia herkkuja suoraan luonnosta, kiitos jokamiehenoikeuksien. Kaikkialla maailmassa vastaavaa ei ole, Arktisten Aromien Simo Moisio toteaa.

Luonnonantimien avulla matkailijoita koetetaan saada kiinnostumaan Suomen ruokakulttuurista, jota halutaan nostaa esille nyt villiruoan avulla. Luonnontuotealan valtakunnallinen toimialajärjestö Arktiset Aromit on haastanut suomussalmelaisia ravintoloita viettämään Villiruokaviikkoa, jolloin ravintolat tarjoavat listoillaan villiruokaa.

Villiruoan, eli esimerkiksi marjojen, sienien, yrttien, luonnonkalan ja riistan, myynti itse ravintoloille ei ole niin vaikeaa kuin voisi luulla.

– Marjojen ja sienien myynti sinne ravintolapuolelle on kaikkein helpointa. Myös esimerkiksi Pohjois-Suomessa hyvin nousseet herkkutatti ja japanilaisten suosimaa matsutake sopivat oikein hyvin Villiruokaviikolle, Moisio kertoo.

– Mitä olen Lapista kuullut, niin tuoksuvalmuskaa eli matsutakea ovat ravintolat saaneet hyvin, ensi talven tarpeet täyteen.

Itse kerättyjä marjoja, sieniä ja yrttejä saa kuka tahansa mennä myymään, kunhan tuotetta ei jatkojalosta. Silloin on jo tuloveron piirissä, Moisio muistuttaa. Riistan kohdalla säännöt ovat hieman tiukempia, mutta Eviran sivuilta riistaeläinten myynnistä on selkeät ohjeet.

Luonnon antimia juomissa ja pizzoissa

Kymmenen ravintolaa ja ruokapaikkaa on ottanut Villiruokaviikon haasteen vastaan Suomussalmella. Paikasta riippuen tarjonta on erilaista.

Wanhan Kalevan Baarin omistaja Heikki Juntunen kertoo, että heillä käytetään läheltä tulleita luonnontuotteita mahdollisuuksien mukaan tarjonnassa.

– Meidän kuppilamuotoisessa ravintolassa emme ruoka-annoksia tarjoile, mutta drinkkien, alkoholittomien juomien ja ehkä jonkun pienen suolaisen ja myös makeiden leivosten muodossa tarjoamme lähituotteita, Juntunen sanoo.

– Jos leivotaan marjapiiraita tai vastaavia, niin marjat niihin on lähialueilta poimittuja.

Normaalina marjavuotena marjoja on saatu mukavasti paikallisilta marjastajilta.

– Yleensä on tuttuja nämä poimijat, jotka muutenkin harrastaa marjastusta paljon. Usein tuleekin kysäistyä, että mites tänä vuonna, Juntunen hymähtää.

Myös Pizzeria Ronin omistaja Celalettin Sahindal kertoo pizzoissa käytettävän lähituotteita vaihtelevalla menestyksellä.

– Luonnontuotteet pizzassa ei varmaan hirveästi menisi, vaan juuri ne peruspizzat vetävät enemmän. Poropizza on kuitenkin poikkeus, jota menee viikoittain melko paljon.


Monien myyttien mesikämmen: "Ihmiset kunnioittavat enemmän karhua kuin sutta"

0
0

Karhu, metsien kuningas, herättää metsästäjissä aivan erilaista kunnioitusta kuin muu riista.

Myyttisen eläimen kaatamiseen liittyy useita perinteitä ja riittejä.

– Monesti karhun ruho asetetaan havupedille. Karhun kaadon jälkeen saatetaan viettää usein myös peijaisia, Suomen riistakeskuksen erikoissuunnittelija Marko Paasimaa sanoo.

Vanhat perinteet elävät tänäkin päivänä.

– Peijaisperinnettä on ollut iät ja ajat. Se on samanlainen tapahtuma kuin hirvipeijaiset. Metsästysporukkaa ja kylän ihmisiä kutsutaan kokoon syömään ja juomaan, Paasimaa kertoo.

Karhu kuolee piilossa

Myös karhun luonnolliseen kuolemaan liittyy mielenkiintoinen yksityiskohta. Luonnollisesti kuolleita karhuja ei löydy juuri koskaan maastosta sulan maan aikana.

– Karhu kuolee usein pesäänsä. Niitä löytyy todella harvoin. Ehkä ilmiö liittyy myös siihen, että karhu nukkuu talviunta ja se on fysiologisesti sille kova ponnistus, Paasimaa arvelee.

Taudit ja vanhuuden heikkous saattavat ehdyttää karhun voimat loppuun pitkän kylmän kauden aikana.

Nälkä ajaa pihoihin

Sudet ja niiden aiheuttamat vahingot nousevat Kainuussa yleensä isommin otsikoihin ja puheenaiheeksi kuin karhut, vaikka susia on määrällisesti huomattavasti vähemmän. Ero näkyy myös asenteissa.

– Tutkimukset osoittavat, että ihmiset arvostavat ja kunnioittavat enemmän karhua kuin sutta, Paasimaa sanoo.

Marjastajat ja muut metsässä liikkuvat raportoivat karhuista vain harvoin.

Karhujen aiheuttamia vahinkoja sattuu eniten poronhoitoalueella.

– Aikuisia poroja on mennyt Kainuussa vajaa 100 vuosittain. Vasoja menee keväällä, ja niistä jää vain harvoin havaintoja. Vasaprosentit ovat heikot.

Poronhoitoalueen ulkopuolella mesikämmenen tihutöiden kohteeksi joutuvat mehiläispesät ja heinäpaalit.

Alkukesästä nälkä ajaa karhut pihapiireihin. Suurriistavirka-apu joutuu hätistelemään karhuja pihoista vain muutaman kerran vuodessa.

Karhun lopettaminen turvallisuusuhan vuoksi on myös hyvin harvinaista.

– Alkukesästä Vuosangassa sotaharjoituksen yhteydessä poliisi määräsi lopetettavaksi yhden karhun. Tapauksia on kuitenkin vain yksi tai kaksi vuodessa, maksimissaan.

Esittää kuollutta vai juosta pakoon?

Kun karhu tulee metsässä vastaan, monella tulee ensimmäisenä mieleen näytellä kuollutta, koska puuhun ei kannata kiivetä ja karkuun juokseminenkaan ei auta. Rauhallisuus on valttia, mutta...

– Kuolleen esittäminen on aivan viimeinen konsti. Jos karhu sattuu tulemaan päälle, niin muuta ei ole enää tehtävissä. Yleensä kannatta pitää ääntä kun kulkee. Karhua ei myöskään kannata lähteä katsomaan lähempää, vaan pysähtyä ja seurata sen liikkeitä ja perääntyä pikkuhiljaa, neuvoo Marko Paasimaa.

Paasimaan mukaan karhu pyrkii väistämään ihmistä.

– Yleensä kun karhu huomaa ihmisen, se lähtee pötkimään nopeaa karkuun.

Hyvä hirvikoira on periksiantamaton: "Sen saa kantamalla tuoda metsästä pois"

0
0

Suomessa on rotukoiria noin puoli miljoonaa ja lisäksi noin 200 000 sekarotuista. Suurta osaa pidetään lemmikkinä, mutta metsästys on yksi suosituista koirien käyttömuodoista.

Koiraa voidaan käyttää likimain kaikkien riistaeläinten metsästyksessä. Toiset koirarodut ovat parempia linnustuksessa, toiset taas menevät pienikokoisina ja sitkasluonteisina mielellään kettujen perässä louhikossa. Hirvieläinten ja suurpetojen metsästykseen on taas omat rotunsa.

Rotuja on kymmeniä ja kaikilla on omat paremmuutensa, mutta rajat eivät ole kiveen hakattuja. Pystykorvaisia koiria suositaan hirven ja karhun metsästyksessä, mutta säännöistä on poikkeuksia.

– Suomenajokoirissakin on nykypäivänä sellaista linjaa, jolla metsästetään karhua. Ja karhukoirilla metsästetään jopa lintua ja pienpetoja, sanoo Hannu Karjalainen Ristijärveltä.

Karjalainen on puolen vuosisadan ikään ehtiessään kokeillut monta koirarotua, mutta karjalankarhukoira on ollut mukana rippikouluikäisestä saakka.

– 15-kesäisenä otettiin ensimmäiset puhdasrotuiset koirat. Sitä ennen oli sekarotuisia, pystykorvan mallisia koiria, mutta sitten se vakiintui tähän karjalankarhukoiraan.

Nyt miehellä on viisi karjalankarhukoiraa, ajokoira ja pihakoira. Kirvesmiehen vapaa-aika kuluu metsästyskoiria kasvattaessa ja Kainuun hirvikoirayhdistyksen hallituksessa.

– Se terrieri on vähän niin kuin emännän ja tyttären koira, kun minulla on näitä metsästyskoiria.

Suku ratkaisee

Hannu Karjalaisen mukaan koiran tärkein ominaisuus on riistavietti. Ankaralla työllä ja koulutuksella vietittömästä koirasta saa metsästyskaverin, mutta työlästä se on.

– Kyllä se nyt on niin, ettei siihen ole mielenkiintoa, kyllä viettien pitää olla kohdallaan. Onneksi jalostus on mennyt eteenpäin ja sellaisia koiria, joilta vietti puuttuu, tulee enää harvoin vastaan.

Jalostus onkin puuhaa, jossa koiran sukupuu syynätään tarkkaan.

– Varsinkin narttupuolelta tulevat ne geenit, mistä löydetään hyvät toimivuudet. Monesta koirasta saadaan kelpo metsästyskoira, jonka haukulta saadaan hirvi ammuttua. Mutta kun lähdetään kilpailemaan, se ei riitä. Hirvikokeessa ei parin tunnin haukku riitä, vaan siihen vaaditaan viiden tunnin työskentely, sanoo Karjalainen.

Karjalaisen viidestä karjalankarhukoirasta kuusivuotias Rokka on isännän silmäterä. Nimensä kummipojan kanssa porukassa omistettu koira on saanut Väinö Linnan romaanista – eikä turhaan. Kun sen vie metsään, koiran ulkoluonne muuttuu, vaikka se on kotona ihmisille ja muille koirille lempeä.

– Siihen työhön tulee palo. Se vetää niin sippiin, että sen saa kantamalla tuoda metsästä pois. Ainakin siltä tuntuu. Monesti koiran kuulo menee huonoksi metsällä. Jos huutaa, että tulehan nyt tänne hirvihaukulta, niin ei se välttämättä kuule sitä. Kun se löytää hirven, ei tarvitse huolehtia siitä, että se jättäisi työnsä kesken. Se ei ole kyllä niin sanottu työmaakarkuri ollut, muikistelee Karjalainen.

Kovasta vietistä on joskus harmiakin esimerkiksi haukkukokeissa. koira saattaa innostua liikaa.

– Rokka on periksiantamaton. Toisinaan liiankin kanssa, kokeessa tahtoo menettää pisteitä, kun yhteistyötä ei onnistuta saamaan.

Hirvenhaukkukokeessa testataan koiran hirvenhakuominaisuuksia, haukkua ja koiran kytkemistä haukulta niin pian kuin mahdollista. Luonteestaan huolimatta, tai sen ansiosta, Rokka on menestynyt hirvenhaukkukokeissa hyvin.

– Kaksi vuotta sitten pääsin Rokan kanssa Kuninkuushaukkuihin Kankaanpäähän ja sielläkin se onnistui niin hyvin, että toiseksi päästiin. Täytyy sanoa, että joutuu olemaan ihan tyytyväinen, myhäilee Karjalainen.

Kainuun hirvenmetsästyksen elinehto

Metsästysseuroissa jutut lastenlapsien toilailuista alkavat olla jo tuttuja. Ukki-ikäiset ovat vankassa enemmistössä, eikä hirvenmetsästys oikein onnistuisi ilman koiria, sanoo Karjalainen.

– Melkeinpä sanoisin, että se on elinehto. Meidän hirviporukassa minä olen nuorimmasta päästä ja olen jo viisikymppinen.

Kainuussa lisättiin hirvilupien määrää 30 prosenttia viime vuodesta. Nyt metsästettävänä on yli 500 hirveä enemmän kuin vuosi sitten, jolloin lupia oli reilut 2 200. Vain Pohjanmaan rannikolla suhteellista metsästysmäärää kasvatettiin enemmän.

Jos koiraa ei olisi, hirvet pitäisi ajaa miesketjussa ampumapaikoille.

– On vaikea määrätä niitä vanhoja huonojalkaisia miehiä ajamaan. Kuka ne ajaisi siellä, kun passissa pitää olla ne nuoremmat miehet, jotka pystyvät vielä ampumaan. Meidän seurassa oli 1980-luvun puolessavälissä pari koiraa, nyt on varmaan 30, sanoo Karjalainen.

"Suurenmoinen sammaleläin" leviää Suomen järvissä – jos olet nähnyt tällaisen hyytelöpallon, ilmoita!

0
0

Alun perin Yhdysvaltojen itärannikolta levinnyt sammaleläin näyttää tulleen Suomeen jäädäkseen. Ensimmäinen varmistettu havainto lajista tehtiin Saimaan kanavalta seudulta 2006. Sen jälkeen sammaleläimestä on tullut yhä enemmän havaintoja myös pohjoisempana.

Sammaleläin on sen verran tuore tapaus suomalaisessa luonnossa, ettei sille ole annettu edes suomenkielistä nimeä. Sammaleläin on yleistermi, joka kattaa jopa tuhansia etenkin merissä eläviä lajeja. Suomessa sammaleläimistä on elänyt jo ennestään kulkusammaleläin Cristatella mucedo. Nyt leviävä otus on latinankieliseltä nimeltään Pectinatella magnifica.

– Sitä voisi kutsua vaikka suurenmoiseksi sammaleläimeksi paremman nimen puuttuessa, naurahtaa hydrobiologi Antti Kanninen Pohjois-Savon ELY-keskuksesta.

"Suurenmoinen" on kiinnostava nimivalinta lähinnä limaisen vihertävältä hyytelöpallolta näyttävälle ilmestykselle. Hyytelöpallo ei suinkaan ole yksi eläin, vaan kokonainen yhdyskunta, jossa sadat tai tuhannet millimetrien kokoiset yksilöt elävät geelimäisen sisäosan pinnalla. Suurimmat Suomessa tavatut yhdyskunnat ovat olleet jopa 40-senttisiä.

Suurenmoisen sammaleläimen yksinkertainen elämä

Suurenmoisella sammaleläimellä on yksinkertainen elimistö. Se pyydystää pyyntilonkeroillaan tai -viuhkoillaan erilaisia eloperäisiä hiukkasia vedestä. Niiden avulla se elää ja lisääntyy vesiympäristössä.

Vielä ei tiedetä, voiko Pectinatellasta olla jotain haittaa suomalaiselle vesiluonnolle. Lähinnä se voisi runsastuessaan tukkia kalanpyydyksiä ja vesiputkia tai liata muita vesirakenteita.

Teoriassa sammaleläimestä voi olla myös hyötyä, sillä se käyttää ravinnokseen levähiukkasia ja kiintoainehiukkasia.

Tiedetään, että ahven saattaa käyttää sammaleläimiä ravinnokseen. Kannisen mukaan myös pohjaravintoa käyttävät särkikalat saattaisivat syödä sammaleläimiä, mutta tästä ei ole vielä saatu tietoa Suomesta.

Bongasitko Pectinatellan? Ilmoita tänne

Pectinatella-sammaleläin on lähtenyt leviämään Yhdysvalloista, Mississippi-joen valuma-alueelta. Euroopassa siitä on havaintoja jo 1800-luvun loppupuolelta asti. Suomeen se on levinnyt todennäköisesti laivojen painolastivesien mukana, koska havainnot painottuvat reittivesien varrelle.

– Teoriassa voi ajatella, että se voisi levitä vesilintujen mukana myös latvavesistöihin, mutta siitä ei ainakaan vielä ole havaintoja, Pohjois-Savon ELY-keskuksen hydrobiologi Antti Kanninen sanoo.

Jos joku haluaa bongata suurenmoisen sammaleläimen, se onnistuu tällä hetkellä varmimmin Lapinlahden Onkivedellä, Varkauden Haukivedellä, Saimaalla Lappeenrannan lähistöllä tai Kiteen Orivedellä. Kannisen mukaan varmistettuja havaintoja ei ole vielä tullut Vuoksen vesistön ulkopuolelta. Kansalaisilta toivotaan havaintoja otuksesta vieraslajit.fi-palveluun.

– Sen leviäminen on ilmiö, jota pitää seurata, koska kaikki tulokaslajit voivat aiheuttaa uutena lajina joitakin häiriöitä.

Korjaus 16:51. Ensimmäinen havainto lajista tehtiin Saimaan kanavalta, ei Vuoksen kanavalta, kuten tekstissä alun alkaen luki.

Afrikkalainen sikarutto on levinnyt Viron Saarenmaalle – sianlihaa ei Suomeen

0
0

Afrikkalainen sikarutto on levinnyt Baltian maissa ja saavuttanut myös Viron saaret. Taudin Suomeen leviämisen uhka on kasvanut. Viron saaret ovat tähän asti olleet taudittomia ja ASF-rajoitusalueen ulkopuolella. Ruttosikalan ympärille on nyt tehty suoja- ja valvontavyöhykkeet, joilla taudin leviäminen estetään.

Jos sikarutto leviäisi Suomeen, tartunnan saaneen sikalan kaikki eläimet lopetettaisiin ja sikala puhdistettaisiin perustellisesti. Sikalan ympärille tehtäisiin kolmesta kymmeneen kilometrin suoja- ja valvontavyöhyke. Vyöhykkeen sisällä tutkitaan kaikki sikalat, kertoo Katri Levonen Maa- ja metsätalousministeriöstä.

Jos ruttoa löytyisi esimerkiksi Orimattilan villisiasta, tutkitaan villisian elinalueen lähisikalat. Jos villisian alueella on maatiloja, niiden maatilojen elintarvikevientiä säädetään. Villisikojen lisääntyminen voi johtaa ruton leviävimiseen.

Ei lihaa Suomeen

Afrikkalaisen sikarutto ei tartu ihmiseen, eli lihaa on turvallista syödä. Lihaa ei kuitenkaan saa tuoda Suomeen alueilta, joilla tautia esiintyy, eli ei myöskään Virosta.

Liettuassa tapauksia on tänä vuonna raportoitu lähes 200 ja Latviassa noin 530. Uusia tapauksia on kesän aikana raportoitu runsaasti myös Puolassa.

Syytä afrikkalaisen sikaruton leviämiseen Saarenmaalle ei vielä tiedetä. Tauti leviää muun muassa eläinkuljetusautoissa, sian sperman levityksessä, tautilihan käsittelyvälineiden kautta ja sioille syötettävän ruokajätteen välityksellä.

Leviäminen riippuu monista tekijöistä, kuten mikä tautitilanne on Venäjällä, Baltian maissa sekä Puolassa, noudatetaanko suomalaisilla sikatiloilla tautisuojausohjeita ja miten tauti leviää villisikojen metsästysmatkoilla.

Ei metsästysmatkoja Baltiaan

Villisikamatkoja ei suositella Viroon tai muihin maihin, joissa tautia esiintyy. Mikäli metsästäjät käyvät maissa, joissa tautia esiintyy, tulee heidän puhdistaa itsensä, aseensa, koiransa ja autonsa perusteellisesti.

Metsästäjät eivät saa vierailla sikatiloilla eivätkä osallistua villisian metsästykseen ennen kuin Suomeen paluusta on kulunut 48 tuntia. Heidän pitää välttää myös riistaruokinnan rehun ja petohaaskan käsittelyä, täydennystä tai ruokintapaikalla käymistä.

Vesilintuja kuolee yhä lyijyhauleihin vaikka laki kielsi lyijyhaulien käytön jo 20 vuotta sitten

0
0

Vesilinnustuksen alkaessa reilu viikko sitten joidenkin metsästäjien räväkkä räiskintä herätti huomiota Rovaniemellä suositulla vesilintualueella. Pauketta riitti kuin sodassa konsanaan.

Rovaniemeläinen Erkki Jäntti oli mukana aloituksessa.

– Miehet ampuu 40 laukausta ja saa pari pientä sorsaa niin paukuttelulta se tuntuu. En minä ainakaan raskia ampua 2,5 euron ja kuuden euron panoksia niin paljon, tykittää Erkki Jäntti.

Epäily edullisten lyijypanosten käyttämisestä heräsi joten alkupaukuttelun rauhoituttua yksi paukuttelupaikka päätettiin tutkia.

- Pojat ovat jättäneet todisteita. 36 gramman latauksella olevia lyijylatauksia. Elikkä lyijyä, vahvistaa Erkki Jäntti löytäessään heinikon seasta tyhjiä hylsyjä.

Ja löytyi niitä lisääkin. Ilman tarkempaa haravointia luvattomaksi todettuja lyijyhaulihylsyjä löytyi puolenkymmentä.

Vesilinnustuksessa lyijyhaulit kieltävä laki on ollut voimassa kaksikymmentä vuotta. Silti yhä löytyy niitä jotka eivät lakia noudata. Yksi syy voi olla se, että kiinnijäämispelkoa ei juuri ole.

Lain noudattamista lähes mahdoton valvoa

Lapin poliisilaitoksen ylikonstaapeli Pasi Vartioniemi on 30-vuotisen uran aikana ollut vesilintujahdin valvonnasta kymmeniä kertoja. Lyijyhauleja ei tarkastuksen yhteydessä ole aseista löytynyt.

- Omalle kohdalle ei ole tainnut sattua kuin yksi silloin kun tämä homma oli ihan alussa.

Se ei kuitenkaan osoita tai varmista sitä, ettei luvattomia hauleja olisi metsästäjillä mukana. Eikä se ole edes luvatonta.

– Siinä valvontatilanteessa vaikka me tavattaisiin aseessa lyijyhauleja, mutta jos metsästäjä kertoo, että aikoo ampua variksia joita lentelee yli, niin eipä siinä ole silloin rikettä tapahtunut. Valvonta on sillä lailla ongelmallista, että täytyisi oikeastaan nähdä, että ampuu vesilintua ja todeta sitten mitkä haulit olivat silloin käytössä, selittää ylikonstaapeli Pasi Vartioniemi valvonnan vaikeutta.

Vartioniemi ehdottaa lain muuttamista, että tulkinnanvaikeuksia ei olisi missään tilanteessa.

– Voisiko laki toimia sitten paremmin jos tiukka lyijyhaulikielto kohdennettaisiin alueisiin, ei lajeihin. Kenelläkään ei saisi olla vesillä metsästäessään pitää lyijyhauleja aseessa, perustelee ylikonstaapeli Pasi Vartioniemi muutosehdotusta.

Vanha uskomus lyijyn paremmuuteen tiukassa

Lyijyhaulien käyttöä on keskusteluissa perusteltu sillä, etteivät korvaavat haulit ole yhtä hyviä ja tehokkaita.

- Ei pidä paikkansa, minä olen käyttänyt korvaavia hauleja vuodesta 96. Alussa, kun lähdettiin liikkeelle, niin ne ehkä nytkähtelit kun ne olivat lyijylatauksilla tehty. Kupit ja muut hommat kehittyvät ja nyt korvaavat panokset ovat olleet tosi hyviä jo pitkään, täräyttää epäilijöille aseharrastaja Erkki Jäntti ja ottaa vyöstään muutaman luvallisen panoksen.

– Näillä voi ampua paremmalla tarkkuudella reilusti lyijyhauleja pidemmälle. Pysyvät paremmin kasassa eivätkä hajoa niin kuin lyijyhaulit.

Poimija pöyristyi – Puolukasta maksetaan vain euro kilolta

0
0

Hirvensalmelainen Marja-Aitta aloitti tämän syksyn puolukkakaupan maanantaina. Yrittäjä Atte Valkiainen avasi oven puoli yhdeksältä aamulla.

– Oven taakse muodostui välittömästi jono, Atte Valkiainen kertoi.

Ristiinalainen Paavo Vornanen toi viikonloppuna keräämänsä puolukat puntariin. Kiloja kertyi useita kymmeniä. Hinta oli pettymys,

– Jatkossa poimin vain omaan käyttöön. Hinnan pitäisi olla vähintään kaksi euroa, jotta sitä kannattaa poimia myyntiin, Vornanen tuumi.

– Puhdistamiseen menee vähintään sama aika kuin keräämiseen. Ja matkat päälle eli 60 kilometriä päälle.

Hirvensalmella puhdistamattomasta puolukasta maksettiin tasan euro kilolta. Puhdistetun marjan hinta oli 1,30 euroa.

Atte Valkiaisen mukaan päivän hinta määräytyy kysynnän ja tarjonnan mukaan. Hinnan korotuksia ei ole näköpiirissä.

– Saattaa olla, ettei tätä hintaa pysty enää huomenna maksamaan, Valkiainen arveli.

Marja-Aitan vastaanottamista marjoista osa menee tuoreena torimyyntiin, osa pakastimeen ja osasta jalostetaan mehua. Tämä syksy on toinen perättäinen huippuvuosi.

– Meillä on vielä viimevuotista marjaa. Silloin ostimme marjaa ihan kipurajoille asti. Olemme jarrutelleet ostoa, sillä markkinoilla eli turuilla ja toreilla ei kauppa käy. Ihmiset ovat ilmeisesti tottuneet ostamaan puolukkaa syyskuussa ja toimivat kalenterin mukaan.

"Ei tiedä mihin jalkansa laittaa"

Atte Valkiaisen mukaan viestit metsästä kertovat, että punaista marjaa on esimerkiksi Mikkelin seudulla erittäin hyvin.

– Jotkut sanoivat, ettei tiedä mihin jalkansa laittaa.

Puolukan ostajat tuntuivat maanantaina olevan harvassa. Ilmajokelainen Marjami Oy ilmoitti verkkosivuillaan, että se ostaa puhdistamatonta puolukkaa euron kilohintaan. Puolukan osto alkoi maanantaina.

Leppävirralla toimiva Karelian Maukkaat Marjat-yrityksen toimitusjohtaja Arto Aholainen kertoo, ettei puolukkaa oteta vastaan laisinkaan.

– Minulle on tarjottu parin viikon aikana tuhansia kiloja marjoja, mutta niille ei ole kysyntää. Olemme keskittyneet lakkoihin tänä vuonna.

"Mainiota kuntojumppaa"

Ja vielä takaisin Hirvensalmella, jonne Anneli Mönttinen toi  kookasta ja rapsakkaa puolukkaa neljä sangollista.

– Puolukkaa on ihan hirveästi. Nämä on kerätty ihan omasta pihapiiristä, kauemmaksi ei tarvinnut lähteä.

Anneli Mönttinen suuntasi kaupunkiasioiden kautta takaisin metsään. Mönttisen keräämistä marjoista pääsee nauttimaan myös joukko ystäviä.

– Se on mainiota kuntojumppaa. Kerään vanhemmille ystäville, jotka eivät enää itse pysty keräämään

Itä-Suomessa hyvä sato

Puolukkasato vaihtelee tänä syksynä normaalia enemmän. Luonnonvarakeskuksen vanhempi tutkija Kauko Salo arvelee, että Itä-Suomessa onnistunut pölytys näkyy isona satona.

– Sellainen tuntuma on, että Itä-Suomessa on puolukkaa hyvin ihan Kymenlaaksoa myöten, mutta Länsi-Suomessa heikommin. Paikoittain marjaa on erittäin hyvin, Salo arvioi.

Puolukkaa on parhaillaan kypsymässä. Paras poiminta-aika sijoittuu Etelä- ja Keski-Suomessa syyskuun alkuun. Pohjoisemmilla marja-apajilla kypsyminen vie parisen viikkoa kauemmin.

"Kaloja ei pitäisi vapauttaa turhaan, eikä istuttaa liian helposti kalastettaviksi"– kalatuntija kritisoi vaivatonta kalansaalista

0
0

Moni kalastaja vapauttaa osan tai kaiken saamastaan saalista, kun mielessä ei ole ruuan valmistaminen, vaan kalan narraamisen tuoma jännitys. Kalan joutuu palauttamaan veteen myös silloin, kun kiinni nappaa alamittainen sintti tai rauhoitettu vonkale.

Se, miten kalan päästää takaisin veteen, ei ole samantekevää. Luonnonsuojeluliiton vaelluskalakoordinaattori Henrik Kettunen sanoo, että vapauttaminen tehdään usein hutiloiden.

– Jos kalaa käsitellään huolimattomasti, tai se on tarttunut vaikeasti väkäsellisiin koukkuihin, niin kalalle voi käydä huonosti, vaikka kalastaja kuinka tarkoittaisi hyvää.

Kettusen mukaan kalastaja pystyy vaikuttamaan paljon siihen, miten kalalle käy.

– Jos kalastaja haluaa välttää turhaa kärsimystä, niin hän väsyttää kalan nopeasti. Kalaa ei pidä turhaan nostaa ilmaan, eikä tarttua siihen kuivin käsin. Jos haavi on kuiva tai siinä on solmuja, kala menettää suojaavaa limakerrostaan, mikä taas heikentää kalan mahdollisuuksia selvitä hengissä.

Istutuskin stressaa kalaa

Pirkanmaalla Nokian Siuronkoskella kiellettiin catch and release -kalastus sen jälkeen, kun vedestä löytyi useita vapautettuja kirjolohia kuolleena.

Vaelluskala-asiantuntija Kettunen arvioi, että istutetut kalat eivät välttämättä kuolleet vapauttamiseen.

– Kookkaat kalat voivat olla jo istuttamisestakin niin stressaantuneita, että ne menehtyvät omia aikojaan. Istutukset voivat epäonnistua siinä missä kalan vapauttaminenkin.

Kettusen mielestä suomalaiset kalastuksenharrastajat on totutettu takuuvarmaan saaliiseen. Kettunen toivookin järjen käyttöä istutuksissa.

– Kaloja ei pitäisi vapauttaa turhaan, eikä istuttaa liian helposti kalastettaviksi. Mitä enemmän jonnekin kerralla istutetaan, sitä suurempi sirkus siinä on.

– Vastuu on sekä kalapaikan ylläpitäjillä että yksittäisillä kalastajilla. Pitäisi puhaltaa yhteen hiileen ja kehittää vesiä pitkäjänteisemmin niin, että kalakannat olisivat kestävämpiä, muistuttaa Kettunen.

Tunteeko kala kipua?

Vapauttaminen voi vahingoittaa kalaa ja istutukset stressata, mutta kokevatko ne näissä tilanteissa kipua?

Muutama vuosi sitten uutisoitiin, että kalat saattavat tuntea kipua tiedettyä enemmän. Kettusen mukaan tästä ei kuitenkaan ole yksimielisyyttä asiantuntijoiden keskuudessa.

– Vaikka kala on tarttunut uistimeen ja se on vapautettu tai karannut, niin se saattaa iskeä uudestaan hyvinkin pian. Tätä osa käyttää perusteluna sille, että ei se voi olla niin kivuliasta.

– On myös sellaisia näkemyksiä, että kala tuntee kipua siinä määrin, että kalastus pitäisi kieltää. Kala tuntee kipua, mutta vähemmän kuin muut eläimet. Miten paljon, niin sitä en osaa sanoa, pohtii Kettunen.


Lappilaiset hyvin mukana linnunpönttöjä rakentamassa

0
0

Pönttöjä on tehty monilla eri tavoilla ja tekniikoilla. On kaiken kokoisia ja monenlaisille siivekkäille tarkoitettuja, pöllöistä pikkulintuihin. Myös Metsästäjäliiton Lapin piirin pönttösorvi on käynyt kuumana, sanoo toiminnanjohtaja Juha Haapamäki.

– Sorvi on kiertänyt maakuntaa varsin laajasti. Myös yleisötapahtumissa. Viimeksi se pyöri maaseututapahtumassa Tervolan Louella ja seuraavaksi Sahanperän savotassa Rovaniemellä.

Miljoonasta ei paljon puutu

Miljoonasta pöntöstä puuttuu enää vain 150 000. Pöntöillä halutaan avittaa erityisesti kolopesijöitä, joiden elintilanne on vaikeutunut metsien lisääntyneen käsittelyn myötä.

Metsästys- ja eräseurat ovat avittaneet pönttöjen teossa. Yksi niistä on metsästysseura Kiuas, jonka pönttövarasto on Pellontien varressa Romakkaniemessä. Sieltä ihmiset ovat voineet ilmaiseksi pönttöjä hakea.

– Hyvin ovat menneet. Jonkin verran on vielä vanhaa tekoa jäljellä. Neljän satseissa olemme niitä jaelleet., pönttövaraston hoitajaksi itseään tituleeraava Kari Romakkaniemi kertoo.

Miljoona linnunpönttöä -kampanja kestää ensi toukokuun loppuun.

Pohjoisen ilmakehän kasvihuonekaasujen määrässä näkyy nouseva trendi

0
0

Ilmatieteen laitoksen Lapin tutkimuskeskuksessa tehtyjen mittausten perusteella kasvihuonekaasujen eli hiilidioksidin ja metaanin pitoisuudet ovat kasvaneet kuuden viime vuoden aikana Pohjois-Suomen ilmakehässä.

Nouseva trendi on tilastollisesti merkittävä. Mittauksissa on havaittu hiilidioksidipitoisuuden nousseen 2,2 ppm (parts per million) vuodessa ja metaanin 7,1 ppb (parts per billion) vuodessa.

– Samansuuntainen trendi on havaittu myös muissa tutkimuksissa, kertoo erikoistutkija Rigel Kivi Ilmatieteen laitokselta.

Hiilidioksidin keskipitoisuus ylittää jo 400 ppm

Sodankylässä havaittu hiilidioksidin keskipitoisuus kuukaudessa on ylittänyt eräänlaisena raja-arvona pidetyn 400 ppm:n pitoisuuden jo helmikuussa 2014.

Yhtä korkeita pitoisuuksia on tehty yksittäisissä mittauksissa jo muutamia vuosia sitten eri puolilla maapalloa. Kiven mukaan Sodankylässä tehty havainto on kuitenkin merkittävämpi siinä mielessä, että se kertoo ilmakehän kokonaispitoisuudesta.

Sodankylässä mittauksissa käytetään Fourier-muunnos -spektrometriä (FTS), jossa pitoisuudet mitataan ikäänkuin ilmakehän läpi ulottuvasta pylväästä auringon valoa apuna käyttäen.

– Tämä menetelmä auttaa varmentamaan maanpinnan läheltä tehtävien mittauksien tuloksia. Lisäksi olemme kehittelemässä Sodankylässä AirCore-nimistä tutkimusmenetelmää, jolla pystytään selvittämään myös kasvihuonekaasujen kerrostuneisuutta ilmakehässä, Kivi kertoo.

Tuoreeltaan mittauksissa paljastui esimerkiksi se, että hiilidioksidipitoisuus ylempänä ilmakehässä on nyt huomattavasti korkeampi kuin lähellä maanpintaa. Kiven mukaan tämä johtuu siitä, että kasvillisuuden hiilinielu on näin loppukesästä tehokkaimmillaan.

Sodankylässä Lapin ilmatieteellisessä tutkimuskeskuksessa on mitattu ilmakehän kasvihuonekaasupitoisuuksia vuodesta 2009 lähtien. Laitos kuuluu kansainväliseen kasvihuonekaasujen kokonaispäästötilannetta kartoittavaan TCCON-verkostoon.

Sodankylä on ainoa TCCON-verkoston asema koko Fennoskandian alueella. Lähin eurooppalainen mittausasema on Puolan Bialystockissa.

Saimaannorppa kuoli muikkuverkkoon

0
0

Metsähallitus sai tiistaina 30. elokuuta ilmoituksen muikkuverkkoon hukkuneesta saimaannorpasta. Saimaan Pihlajavedellä 41 kiloa painanut aikuinen urosnorppa oli jäänyt kiinni muikkuverkkoon, jonka solmuväli oli 17 mm. Verkko oli laillinen. Tämä oli jo toinen tänä vuonna havaittu verkkokuolema.

Metsähallituksen tilastoissa on tiedot 191 kalanpyydyksiin kuolleesta saimaannorpasta, joista tämä oli viides muikkuverkkoon hukkunut. Saimaalla norpat yleensä jäävät kiinni yleisemmin käytettyihin kalaverkkoihin, jotka ovat solmuväliltään 45 - 55 mm.

Saimaannorpan kannan vahvuus on Metsähallituksen arvioin mukaan tällä hetkellä noin 320 yksilöä. Verkkokuolemat ovat vähentyneet verkkokalastuskiellon ja erilaisten kalastusrajoitusten myötä.

Norpan ruho odottaa nyt pakastimessa ruumiinavausta

Nyt kuolleen norpan ruho on jo Metsähallituksen toimesta haettu ja sen mittaukset tehty.

– Ruho odottaa nyt pakastimessa. Kerran vuodessa Oulun Eviran eläinpatologi tekee kuolleille norpille ruumiinavauksen, josta kerätään näytteitä kudospankkiin ja seurataan saimaannorppien terveydentilaa, Metsähallituksen suojelubiologi Miina Auttila selvittää.

Norpan ikä selviää vasta ruumiinavauksen yhteydessä.

– Kalloista irrotetaan hammas, jonka avulla pystytään määrittämään norpan ikä kuin puiden vuosirenkaista.

Norppien verkkokuolemat vähentyneet verkkokalastuskiellon myötä

Verkkokalastuskielto ulottuu tällä hetkellä huhtikuun puolivälistä kesäkuun loppuun. Lisäksi on ympärivuotinen pyydystyyppirajoitus, jossa norpalle vaarallisimpien pyydysten käyttö on kielletty.

– Verkkokuolemissa näkyy se kevätaikaisen verkkokalastuskiellon tehokkuus, sillä verkkokuolemat ovat poistuneet touko-kesäkuusta, jossa on aikaisemmin ollut suurin verkkokuolleisuus, Auttila kertaa.

Nyt verkkokuolemat ovat tosin siirtyneet myöhemmälle kesälle,  jolloin kalastuskielto ei  ole enää voimissaan.

– Ratkaisu olisi kesäkauden verkkokalastuskiellon jatkaminen.

Tappava virus ja ennätyspyynti romahduttivat Helsingin citykanikannan

0
0

Villikanien määrä on vähentynyt Helsingin puistoissa huomattavasti.

Rakennusviraston tekemän kartoituksen mukaan kaneja pyydettiin viime syksyn ja talven aikana ennätysmäärin, 2700 kappaletta.

Lisäksi kanikantaa on kurittanut tappava virustauti RHD2. Viruksen surmaamia kaneja on löytynyt eri puolilta kaupunkia huhtikuun loppupuolelta alkaen.

Elokuussa kaneja on havaittu eniten Ruskeasuon, Pitäjänmäen, Haagan ja Munkkiniemen alueilla. Laajoilla alueilla kaneja ei havaittu lainkaan.

Kaneja pyydystetään jälleen tänä syksynä ja talvella muun muassa loukuilla ja metsästysjousilla siirtolapuutarhoissa. Pyyntiaika on loka-marraskuussa.

Suomessa jälleen varmoja naalihavaintoja – Koiranmuona auttaisi uhanalaisen lajin elvyttämisessä

0
0

Metsähallitus on tänä vuonna saanut parikymmentä varmaa naalihavaintoa Utsjoen ja Enontekiön tunturialueilta.

Suomen luonnosssa äärimmäisen uhanalaista naalta pääsee harvoin näkemään.

– Emme ole saaneet näin paljon havaintoja 20 vuoteen. Suomen tunturialueilla vaeltaa 5–10 naalta ja naalikanta on yhteinen Norjan ja Ruotsin kanssa. Ei voi sanoa, että kokonaan suomalaisia naaleja olisikaan olemassa. Naalit vaeltavat kolmen valtion alueella, kertoo Metsähalltuksen ylitarkastaja Tuomo Ollila.

Poikasia viimeksi 90-luvulla – Nyt pesissä asuttu pidempiä aikoja

Metsähallitus tarkistaa tiedossa olevat naalinpesät vuosittain. Viiimeksi naali on poikinut Suomen tuntureilla 1990-luvulla.

Vaikka tänäkään vuonna pesistä ei poikasia löydetty, ilahduttavaa oli se, että kahdessa pesässä oli asuttu pidempiä aikoja.

– Nyt ollaan toiveikkaampia kuin vielä pari vuotta sitten. Viime vuodet ovat olleet erityisen hyviä sopulivuosia ja se on vaikuttanut naalien pesintöjen onnistumiseen Ruotsissa ja Norjassa. Yksi suuri syy siihen miksi naalihavaintoja on tavallista enemmän on se, että Norjassa ja Ruotsissa ruokitaan naaleja tunturiin. Sitä on tehty siellä jo viisi vuotta, kertoo Tuomo Ollila Metsähalltuksesta.

Vuonna 2015 syntyikin erityisen paljon naalin poikasia Norjan ja Ruotsin tuntureilla ja sen voi huomata nyt myös Suomen puolella.

– Lähin onnistunut pesintä on noin 20 kilometriä Kilpisjärveltä etelään. Eili eivät naalit kovin kaukana Suomen rajalta pesi, sanoo Tuomo Ollila.

Norjassa ja Ruotsissa naaleja ruokitaan koiranmuonalla

Myös Suomessa on kokeiltu naalien ruokintaa, mutta ei läheskään samassa mittakaavassa kuin Norjassa ja Ruotsissa.

Metsähalltuksen ylitarkastaja Tuomo Ollilla kertoo, että he ovat rakentaneet Utsjoelle Paistunturin ja Kaldoaivin tuntureille naalien ruokinta-automaatteja. Automaattien luona on myös riistakameroita ja kuvissa on vilahdellut useampikin naali.

– Olemme kokeiilleet ruokintaa kolmena talvena. Ruokinta-automaatteihin malli on haettu Norjasta ja Ruotsissa. Automaatti on rakennettu niin, että vain naali pääsee sen sisälle. Naalin vihollinen, kettu, ei mahdu sinne. Ruoka on ihan tavallista kaupasta ostettavaa koiranmuonaa, kertoo Tuomo Ollila.

Ollilan mielestä lisäruokintaa pitäisi lisätä Suomen tuntureilla.

– Jos me haluamme Suomen naalikantaa elvyttää, lisäruokintaa täytyy lisätä. On selvää, että Norjassa ja Ruotsissa naalikanta on noussut voimakkaan lisäruokinnan avulla. Jos ruokinta-automaatit sijoitetaan pesäkumpujen lähettyville, on suurempi todennäköisyys, että pesintä onnistuu, sanoo Tuomo Ollila.

Miksi naali ei pärjää?

On monia syitä miksi naali on äärimmäisen uhanalainen laji Suomessa. Suosittuna turkiseläimenä naali metsästettiin 1900-luvulla lähes sukupuuttoon.

Naali rauhoitettiin Suomessa vuonna 1940, mutta siitä huolimatta kanta ei ole toipunut.

Metsähalltuksen ylitarkastaja Tuomo Ollila kertoo, että myös kettujen lisääntyminen on syventänyt naalikannan ahdinkoa.

– Kettu ja naali kilpailevat pesäpaikoista ja ravinnosta. Myös talvet ovat lauhempia ja se edesauttaa kettuja pärjäämään yhä korkeammalla tunturissa. Tehostetulla ketunpyynnillä on pyritty saamaan kettuja vähemmäksi. Poikkeusluvilla on pyydetty viimeisen kymmenen vuoden ajan joka talvi 200–500 kettua ja se auttaa naalikannan elvyttämisessä, kertoo Tuomo Ollila.

Havaintoja otetaan ilolla vastaan

Eniten naalihavainnoista ilmoittavat mestässä liikkujat, kuten poromiehet, riekonpyytäjät ja vaeltajat.

– Jos ihmisillä on havaintoja naaleista, ilolla otetaan vastaan, sanoo Metsähallituksen ylitarkastaja Tuomo Ollila.

Revontulet ovat nyt parhaimmillaan – katso kuvat

0
0

Sodankylän geofysiikan observatorion geofyysikko Jyrki Manninen sanoo, että näin hyvä revontulitilanne toistuu kerran noin 11 vuodessa auringon aktiivisuuden säännöllisen vaihtelun vuoksi. Revontulet eivät ole kuitenkaan parhaimmillaan silloin, kun auringon aktiivisuus on korkeimmillaan, vaan 2-3 vuotta sen jälkeen – kuten nyt.

– Revontulethan liittyvät auringon aktiivisuuteen, ja auringolla on noin 11 vuoden jaksollisuus, ja viimeisin maksimi on sattunut tuossa vuonna 2013, eli nyt ollaan menossa hyvää vauhtia sinne hiljaisempia aikoja kohti. Pitkällä aikajuoksulla näyttää kuitenkin olevan niin, että ne parhaimmat revontuliajat ei ole silloin, kun aurinko on kaikkein aktiivisimmillaan, vaan ne nähdään 2-3 vuotta sen maksimin jälkeen.

Aurinko ei olekaan ollut erityisen aktiivinen viime aikoina, sillä viimeisin maksimi auringon toiminnassa sattui vuonna 2013, eli nyt ollaan noin kolme vuotta aktiivisuusmaksimin jälkeen, joten nyt pitäisikin näkyä aika muvavasti revontulia. Voimakkaita ja värikkäitä revontulia nähtiin jo viime talvena.

Mannisen mukaan kaikkein parhaimman revontulikokemuksen saa silloin, kun kontrasti maan ja taivaan välillä on suurimmillaan, eli syksyllä, kun maa on vielä lumeton.

– Ihmiset eivät yleensä tule ajatelleeksi, että tämä aika vuodesta, syksy, kun illat ja yöt pimenevät, nämä ovat parasta aikaa katsella revontulia. Maa on vielä musta, niin kaikenlainen hajavalo on minimissään, ja se kaikki valo, mikä nähdään, tulee revontulista ja silloin niiden väriloisto on parhaimmillaan. Heti kun meillä on lumi maassa, niin lumi alkaa heijastaa kaikenlaista hajavaloa ja kontrasti heikkenee ja revontulien väriloisto tuntuu haaleammalta.

Karhu kasvattaa talveksi jopa 20 sentin läskikerroksen – "Muutama sangollinen mustikkaa täytyy syödä"

0
0

Ulkomaisten marjanpoimijoiden raha-apajilla samoista metsän antimista kilpailee kontio. Karhu valmistautuu parhaillaan talviunille tankkaamalla runsaasti hiilihydraatteja, joita se saa parhaiten marjoista. Hiilarit muuttuvat karhun elimistössä rasvaksi, jota tarvitaan lopputuloksena parikymmentä prosenttia ruumiinpainosta.

– Kun karhu on loppusyksystä oikein hyvässä kunnossa, niin ihonalaista rasvaa voi olla parhaimmillaan vaaksan eli noin 20 senttimetrin verran, eläinfysiologian emeritusprofessori Esa Hohtola kertoo.

Hohtolan mukaan parhaimmat rasvavarastot karhu saa tankattua kasvisravinnosta, sillä karhun elimistössä vegeruokavaliosta hiilihydraatit muuttuvat proteiinia paremmin rasvaksi. Parasta rasvanlähdettä ovat puolukat, mustikat ja muut marjat. Vaikka ihmiselle marjat ovat rasvatonta superruokaa, karhun elimistö muuttaa ne energiaksi.

– Ilman muuta karhu saa marjoista samat hyödyt kuin ihminen. Voihan olla, että karhu ihan tarvitsee näitä suoja-aineita talven pitkän paaston aikana, Hohtola pohtii.

Karhulla on kova työ puimuroida marjat kitaansa, sillä saadakseen kilon rasvaa sen tulee syödä kymmenen kiloa marjoja.

– Karhu saattaa painaa 100-200 kiloa, joten kyllä siinä muutama sangollinen mustikkaa täytyy syödä.

Hormonit ja lyhenevä päivä patistavat karhun talvilevolle

Rasvakerros ei ole vain vararavinto, vaan se erittää myös hormonaalisia aineita, jotka vaikuttavat karhun keskushermostoon. Kun leptiini-hormonia on tarpeeksi, karhu tuntee olonsa kylläiseksi. Samoin lyhenevä päivä vaikuttaa karhun ruokahaluun.

– Kun ruokahalu yhtäkkiä häviää, karhu alkaa etsimään talvipesää. Sitä ennen on parin päivän paastojakso, kun karhu haluaa tyhjentää suolen ennen talvilevolle asettumista.

Talviunilla karhu vaihtaa säästöliekille. Vaikka karhun lämpötila laskee vain muutaman asteen normaalilämpötilasta, pystyy se hidastamaan aineenvaihduntaansa radikaalisti. Esimerkiksi mesikämmenen syke putoaa 6-8 lyöntiin minuutissa, kun normaalilevossa se on 30–40.

– Aineenvaihdunta hidastuu jopa kolmannekseen ja silloin rasvaa ei kulu niin paljoa.

Rasvaa kuluu nukkuessa noin 300–500 grammaa vuorokaudessa. Kuitenkin varastot riittävät hyvin noin puolen vuoden talviunien ajaksi.

"Karhun sopeutuminen paastoon on huippu"

Karhun elimistö on vuosisatojen saatossa muodostunut erityiseksi, jotta se pärjää talven yli. Tarpeeksi energiaa saadakseen karhu käyttää talvella myös valkuaista. Jotta kuona-aineet eivät kertyisi elimistöön, on karhulla siihen omat kikkansa.

Valkuaisen lopputuote on urea, joka poistuu elimistöstä virtsan kautta. Kun karhun aineenvaihdunta muuttuu talven ajaksi suljetuksi, on sillä jopa myrkyllisen typen varalle nerokas suunnitelma. Karhu pystyy ottamaan typen takaisin verenkiertoon, jossa mikrobit tuottavat proteiinien lähtöaineita ja lopulta elimistö kierrättää urean takaisin valkuaisaineeksi.

– Tämä sopeutuma on aivan huippu. Pitkiin monen kuukauden paastoihin liittyy aina extremejä metabolisia muutoksia.

Ruskeakarhun sopeutumisesta kertovat myös saman lajin erot riippuen leveysasteista ja paikasta. Saman lajin edustaja ei nuku talviunta esimerkiksi osassa Japania tai Etelä-Euroopassa.

Talven laihdutuskuurilla herää lihanhimo

Kun karhu keväällä kömpii pesästään, on kontion askel huomattavasti kevyempi. Unet verottavat karhun painosta kymmenen prosenttia eli 10–30 kiloa. Emokarhuilla muutos on vielä rajumpi. Naaras synnyttää tammikuussa poikaset, joiden ruokkimiseen karhu kehittää maidon varastorasvastaan huhtikuulle saakka. Emokarhulta painoa lähtee vähintään 15 prosenttia massasta.

Talven kestäneen laihdutuskuurin jälkeen karhut ovat kuitenkin voimissaan ja karhu on herättyään yhtä hyvässä kunnossa kuin nukkumaan mennessään.

– Jos ihminen joutuu vuodelepoon, niin lihakset surkastuvat vaarallisen nopeasti. Mutta karhulla lepo ei surkastuta lihasta, vaan lihakset pysyvät suhteessa ruumiinpainoon yhtä vahvoina kuin ne olivat syksylläkin.

Talviunien jälkeen kontio ei kuitenkaan ryntää heti ahmimaan, vaan kestää pari päivää ennen kuin karhu aloittaa itsensä ravitsemisen. Karhun syksyn kasvisruokailu vaihtuu keväällä lihan ahmimiseen.

– Kun karhun ruokahalu herää, niin se on silloin liharuuan perään. Jos löytyy raatoja tai poroa, niin se kyllä maistuu.


Muoviroskan määrä järvessä yllätti tutkijat – nyt he haluavat tietää, kulkeutuuko mikromuovi myös ravintoketjuun

0
0

Kallavedellä Kuopion edustalla liikkuu erilainen trooli. Nyt ei troolata muikkua, vaan paljon pienempää saalista: mikromuovia.

Pääosin muovista koostuvaa pienen pientä mikroroskaa kerätään veden pinnalla vedettävällä haavilla, ensimmäistä kertaa Suomen järvissä. Suomen ympäristökeskuksen troolia on aiemmin käytetty tutkimuksissa Itämerellä. M/S Roope-Saimaa -alus puolestaan on lainassa Pidä saaristo siistinä -yhdistykseltä.

Itä-Suomen yliopiston tutkimuksessa selvisi jo keväänä kerätyistä jäänäytteistä ja pohjasedimenttinäytteistä, että pientä muovisilppua on Kallavedellä paljon enemmän kuin aiemmin on oletettu. Nyt tarkoitus on päästä askelta pidemmälle.

– Tavoitteena on katsoa, kulkeutuuko mikromuovien joukossa vesiin esimerkiksi lääkeaineita ja kertyvätkö muovit sitten järvien syvänteisiin. Eli pääsemme mikromuovin olemassaolosta astetta pidemmälle, tiivistää tutkija Arto Koistinen Itä-Suomen yliopistosta.

Mikromuovitutkimukseen on juuri saatu Suomen Akatemian neljän vuoden apuraha. Koistisen mukaan tutkimus laajenee jatkuvasti.

– Olemme saaneet näkyvyyttä paljon ja kiinnostus on lisääntynyt.

Akatemian rahoitus antaa mahdollisuuden myös pitkäjänteiseen jatkotutkimukseen sekä opinnäytetöiden ja tieteellisten julkaisujen tekemiseen, Koistinen iloitsee.

Itä-Suomen yliopiston tutkijoiden ohessa mukana on nyt esimerkiksi Turun yliopiston järvigeologeja, jotka keräävät näytteitä järven pohjasta ja selvittävät, miten sedimentaatio kertyy ja kertyykö siihen mukana myös mikromuoveja.

– Saamme näin hyvän kuvan, kuinka mikromuovisaaste ajan myötä Kallaveteenkin kertyy, sanoo tutkija Arto Koistinen.

Koistisen tutkijakollega Samuel Hartikainen listaa, mistä kaikkialta mikromuovia veteen kertyy: liikenteestä, jätevesistä, hulevesistä ja yleensäkin muovin kuluttamisesta.

Koistinen ja Hartikainen ovat kertoneet Kallaveden viime talven mikromuovituloksista jo useissa kansainvälisissä alan konferensseissa, koska muovisaastutusta on maailmanlaajuisesti tutkittu makean veden altaissa hyvin vähän. Suomen talvi antaa vielä omat mausteensa.

– Viime kevään alustavissa tutkimuksissa huomasimme, että jäähän on kertynyt mikromuovia yllättävän paljon. Kun jää sulaa, sieltä tulee pulssi. Tämän pulssin suuruutta tulevina keväinä seuraamme, Hartikainen sanoo.

Yksi tutkimuksen kohde on myös mikromuovin siirtyminen ravintoketjuun, siinä on mukana myös Suomen ympäristökeskus.

– Tärkeä on muistaa myös juomavesi, Hartikainen tähdentää.

Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija Maiju Lehtiniemi sanoo, että muoviroskan lisääntyminen on oletettavaa sekä merissä että järvissä, koska muovia tuotetaan jatkuvasti yhä enemmän.

– Muovia korvaavia tuotteita kaivataan.

Poliisi tutkii vaskitsakuolemia Haminassa

0
0

Haminan Vimpasaaressa on tapettu lukuisia vaskitsoja viime vuosien aikana. Poliisi tutkii vaskitsojen tappamista luonnonsuojelurikoksena.

Vimpasaarentieltä on löytynyt viimeisen kolmen vuoden aikana kymmenkunta tapettua ja paloiteltua vaskitsaa. Tuorein löyty on viime perjantailta.

Vaskitsa on rauhoitettu Suomessa. Sen korvausarvo on 202 euroa.

Poliisi pyytää vihjeitä mahdollisilta silminnäkijöiltä tai asiasta tietäviltä. Poliisille voi ilmoittaa vihjenumeroon 050 447 9574 tai sähköpostilla osoitteeseen rikostorjunta.kymenlaakso@poliisi.fi.

Rikkakasveja torjutaan sokerivaahdolla – ekologista keinoa testattu jo useissa kaupungeissa

0
0

Sokerivaahtotorjuntaa on testattu tähän mennessä jo Kokkolassa, Imatralla, Turussa, Helsingissä ja Espoossa. Ensi viikolla keitetään rikkaruohoja vielä Joensuussa ja Jämsässä, jonka jälkeen kausi on tältä kesältä ohi.

Tällä viikolla menetelmää käytetään Jyväskylän Rantaraitilla, jossa säiliöautosta levitettiin runsaasti sokeriliuoksesta syntyvää vaahtoa Lutakonrannan kiveyksille. Vaahto on vain lämmön eristeenä, sillä vaikuttava aine on kuuma vesi.

– Kuuma vesi vaikuttaa kasveihin, keittää ne ja räjäyttää soluseinämät. Sokerimaissitiiviste-vaahto eristää lämmön, ettei se karkaa taivaan tuuliin, vaan vaikuttaa kasveihin, kuvailee tuotantoinsinööri Heikki Parviainen NCC:stä.

Sokeria ei liuoksessa ole paljon. Tuhannessa litrassa vettä käytetään neljä litraa maissisokeritiivistettä. Ekologisella keinolla voidaan luopua myrkyllisistä torjunta-aineista, muun muassa glyfosaatista.

– Tätä voidaan käyttää siellä missä liikkuu paljon ihmisiä, eläimiä ja etenkin lapsia. Tämä on myrkytön vaihtoehto eli tässä ei käytetä kemiallisia aineita, kertoo Parviainen.

Ei haittaa uimareille

Lutakossa asuva Keijo Jolkkonen osui uintiretkellään vaahtoavalle rannalle ja oli hiukan ihmeissään.

– Kerran olen vaahtoa aiemmin nähnyt ja ihmettelin, että mitä tämä on. Minulla on tämä uintisuoritus kuitenkin niin nopea, ettei se haitannut. Ajattelin, että onko veneistä tai jostain laskettu jotakin, tuumii Jolkkonen.

Tänä kesänä kokeiltu sokerivaahtototorjunta näyttää hävittävän ainakin osan rikkakasveista. Käsittely on kuitenkin toistettava kolmeen kertaan kasvukauden aikana.

Menetelmää voi käyttää lähinnä hyvällä säällä, koska voimakas sade, kylmä ilma ja kova tuuli jäähdyttävät liian nopeasti veden ja siitä häviää lämpöteho.

– Vaahto ei tahmaa ja tämä näyttää olevan kiveyksissä hyvä menetelmä. NCC on käyttänyt menetelmää Suomessa nyt ensimmäisen kesän, mutta Tanskassa ja Ruotsissa tätä on käytetty yli 10 vuotta, kertoo Heikki Parviainen.

Keijo Jolkkonen arvioi uutta torjuntamenetelmää turvalliseksi ja ihmisystävälliseksi.

– Sehän meille riittää ja siitä on hyötyä, joten tämä ihan hyvä asia, miettii Jolkkonen uimareissullaan.

Vallisaari kiinnosti vallan mahdottomasti – jo yli 60 000 kävijää

0
0

Kun JT-Linen toimitusjohtaja Juha Tiilikainen suunnitteli metsähallituksen kanssa venekuljetusten aikatauluja viime vuonna, ei hän aavistanut millaisen ihmisvirran kanssa hän joutuisi tekemisiin.

Toukokuun puolivälissä alkaneet päivittäiset kuljetukset ovat päättymässä ensi sunnuntaina ja kävijämäärä on kivunnut jo yli 60 000:een.

– Olemme ajaneet kesällä kahdella laivalla lähes joka päivä. Heinäkuun vilkkaimpaan aikaan mentiin neljällä laivalla, Juha Tiilikainen summaa kesää.

Yrityksen laivat vetävät 150–220 matkustajaa.

Ensi maanantaista lähtien venekyytejä ajetaan vielä viikonloppuisin pari viikkoa. Matkustajamäärän kokonaisaldo kipuaa siis entisestäänkin ylöspäin.

Veneitä kävi 2500–3000

Vallisaaren vierasvenelaituri muuttui kesäkuun loppupuolella maksulliseksi, minkä jälkeen paikalle rantautui noin 1 200 venettä. Vierasvenepaikkoja on puolen sataa.

– Varmaan ainakin saman verran on käynyt alkukesällä, joten arvioisin vuoden kokonaismääräksi noin 2 500–3 000 venettä, sanoo yrittäjä Ville Wäänänen. Hän pyöritti saaressa kahvilaa, josta venepaikat lunastettiin.

Ensi kaudeksi Wäänänen aikoo luoda aiempaa monipuolisempia palveluja.

Vettä ja viemäriä vaille

Jos saarta tarkastelee palvelujen kannalta, avainkysymykseksi nousee vesi ja viemäri. Nyt ne puuttuvat.

– Vesi ja viemärijärjestelmällä on suuri vaikutus siihen, miten saaren palveluita pystytään tulevaisuudessa kehittämään. Toivon todella paljon niin saaren toimijoiden kuin vieraidenkin puolesta, että saaren perusinfrastruktuuri saadaan työn alle, Wäänänen pohtii.

– Infrastruktuuri ja kaavapäätökset ovat suuressa roolissa Vallisaaren kehittämisessä. On kuitenkin hienoa, että saari avattiin heti yleisölle vaikka palvelut ovatkin vasta rakentumassa!

Ensi kesänä ehkä telttailemaan

Saaressa vierailua kontrolloidaan varsin tiukasti.  Yöpyminen ja tulen teko on kielletty. Eteläosa on suljettu turvallisuussyistä poliisilain mukaisena rajoitusalueena, siellä on myös maihinnousu kielletty. Ensi kesänä saarella voi ehkä sentään telttaillakin rajatulla alueella.

Vallisaaresta Kuninkaansaareen pääsee aallonmurtajamaista kannasta pitkin. Saariin tutustutaan merkittyjä reittejä pitkin.

– Mitä olen matkustajilta kuullut, niin kommentit ovat olleet pelkästään myönteisiä. Vallisaareen ei tulla ottamaan aurinkoa, vaan aikaa viettämään muuten, retkeilemään ja ihailemaan luontoa, Juha Tiilikainen päättelee.

Laivurin kokemus oli niin yllättävän myönteinen, että ensi kaudeksi käyttöön tulevat uudet aikataulut. Tänä kesänä lähtöjä oli kerran tunnissa, ensi vuonna niitä on enemmän.

Nuasjärven pohjakartta valmistumassa – ei kerro Terrafamen purkuputken vaikutuksia

0
0

Geologian tutkimuskeskuksessa analysoidaan parhaillaan kesällä kerättyjä kaikuluotaustietoja Sotkamon Nuasjärvestä. Työ jalostuu pohjakartaksi vuoden loppuun mennessä, sanoo erikoistutkija Jari Mäkinen.

– Kartasta selviää, minne kiintoaines oikein kertyy ja missä virtaukset vievät ne mukanaan.

Mäkisen mukaan kartasta on turha odottaa vastausta siihen, onko Terrafamen purkuputki haitallinen vai ei.

– Kaikuluotausten yhteydessä ei ole otettu lainkaan näytteitä pohjasta. Näemme, minne tulee kerroksia ja minne ei. Käytännössä kartasta siis voi päätellä, minne purkuputkea ei kannattaisi rakentaa.

Roskaa tulee monesta lähteestä

Nuasjärven kaikuluotauksissa näkyy historia, tuumailee Mäkinen.

– Kaikissa järvissä pohjakerrostumat kertovat, miten paljon erilaisia kiintoaineksia järviin oikein kertyy. Esimerkiksi Nuasjärvessä luotain löysi uppotukkeja uittojen jäljiltä. Vielä 1980-luvulla ilmavirrat toivat Euroopasta liikenteen rikki- ja muita päästöjä järviin.

Mäkisen mukaan pohjatieto ei kuitenkaan ole pysyvää.

– Esimerkiksi Nuasjärvestä löytyy alueita, joissa aiemmin virtaava paikka on muuttunut kiintoaineksia kerääväksi kohdaksi ja vastaavasti jossain maanneet kiintoaineet ovat lähteneet liikkeelle. Järvet muuttuvat koko ajan, joten karttaakin pitää päivittää.

Vastaava tutkimus on tehty yli kymmenessä järvessä.

Viewing all 9495 articles
Browse latest View live