Kirjailija Laura Gustafsson (33 v.) juhli hiljattain 18-vuotismerkkipaalua. Teinityttönen ryhtyi vegaaniksi kesällä 1998.
– Sen verran merkittävä päätös se oli, että lasken vuosia. Lihansyönnin olin lopettanut jo aiemmin.
Vegaaniliiton määritelmän mukaan vegaani ei syö mitään eläinkunnasta peräisin olevaa, ei käytä eläinperäisiä vaatteita, eikä tue palveluja, jotka perustuvat eläinten riistoon.
– Ruoka on asia, jonka pyrin hoitamaan niin, että mahdollisimman harva elävä olento joutuisi siitä kärsimään.
Aika tiukka päätös nuorelta ihmiseltä. Etenkin, kun maailma silloin oli varsin erilainen. Harva tiesi, mitä on seitan, soijalattea ei ollut tarjolla joka kahvilassa, nyhtökauran sijaan vientiodotukset kohdistuivat Nokiaan.
Ihmettelijöitä riitti. Laura Gustafssonin oli pakko opetella perinpohjaisesti vegaaniruokavalion salat.
– Oli pakko tietää enemmän kuin se, joka kyseenalaisti valintani. Todistustaakka jäi minulle. Satunnaisille vastaantulijoille, perheelle, lääkärille, kaikille piti selittää, miksi olen vegaani, kuinka vegaani voi pysyä hengissä ja jopa elää terveellistä elämää.
Laura Gustafsson on niin varma asiastaan, ettei äidiksi tuleminen muuttanut ruokavaliota.
– Lapseni on ollut vegaani koko ikänsä.
– En halua kuulostaa ylimieliseltä, mutta olen paremmin perillä ravintoaineista kuin keskiverto niin sanotun normaalisti syövän lapsen vanhempi. Voin aika huoletta sanoa, että lapseni saa kaiken tarvitsemansa. Ei ole mikään automaatio, että normisekasyöjän ruokavalio olisi ravintoarvoiltaan täydellinen.
Ruokapuhe on itsekeskeistä
Ruoka kiinnostaa meitä ihmisiä tavattomasti. Harva aihe herättää niin kiivasta väittelyä kuin se, mikä ruokavalio onkaan tie pitkään ja solakkaan elämään.
– Ruoka on niitä harvoja asioita, joihin oikeasti voimme vaikuttaa. Onko henkilökohtaisempaa asiaa kuin se, mitä suusta sisään työnnämme? Ja päätösvalta on minulla itselläni, ei jossain kaukana eduskunnassa.
Vaikka Laura Gustafsson ymmärtää, että ruoka kiinnostaa, on puheen painopiste hänen mielestään hakoteillä.
– Puhehan keskittyy itseen. Mistä lihon, mistä laihdun, mikä on terveellistä, mikä tappaa. Kun ihmisen saa keskittymään näihin asioihin, ei hänelle jää energiaa tehdä mitään järkevää.
Omassa elämässään Gustafsson yrittää pitää ruoka-ajatukset aisoissa. Ruoka on ravintoa, bensaa jolla kone pysyy käynnissä.
– Teen ruokaa kun on pakko. Ruoanlaitto ei vaan kiinnosta. Tai no, ihan syömäkelpoista ravintoa meillä tarjotaan.
Oma lukunsa ovat suositut annoskuvat, siis netissä leviävät, houkuttelevat valokuvat itsetehdyistä gourmet-annoksista. Myös Gustafsson julkaisi blogissaan annoskuvia, ironisia sellaisia.
– Ne on ihan hirveitä. En vain voi ymmärtää miksi annoskuvat kiinnostavat. Sain kyllä aika paljon palautetta, enkä vain myönteistä, Gustafsson nauraa.
Ihminen muistuttaa enemmän sutta kuin ahmaa
Ahma on mies, joka muuttaa itärajalle omavaraiseksi erakoksi. Ahma on varma, että maailmanloppu tulee. Ahma on Laura Gustafssonin uuden romaanin Korpisoturi päähenkilö.
– Ollaanhan me aika varman tuhon tiellä. Jos merkittäviä yhteiskunnallisia muutoksia ei tapahdu pian, ilmastonmuutoksen seuraukset romuttavat sivilisaatiomme. Joidenkin ennusteiden mukaan loppu koittaa 30-40 vuoden päästä.
Gustafsson ajattelee pitkälti Ahman lailla. Myös Ahman ratkaisu houkuttaa. Gustafsson ei pidä siitä, että on monessa elintärkeässä asiassa riippuvainen muista.
– Mitä tällainen kerrostaloasukki tekee, jos talvella tulee useamman päivän sähkökatko? Tai jos joku estää ruoan tuonnin satamiin. Kasvi- ja eläintaudit ovat enemmän kuin todennäköisiä.
– Olen vastuussa pienestä ihmisestä - entäpä, jos yhtäkkiä en saakaan kaupasta ruokaa?
Gustafsson nimesi kirjansa päähenkilön Ahmaksi, koska se on itsenäinen, yksinäinen vaeltaja. Ihminen muistuttaa enemmän sutta, joka pitää laumastaan. Siksi Gustafsson pysyy kaupungissa.
– Ihminen on laumaeläin ja tarvitsee toisia ihmisiä. Siksi en halua paeta.
On kuitenkin kyseenalaista, pääseekö ihminen toteuttamaan luontoaan, vaikka ympärillä on satamäärin lajitovereita.
– Me ollaan yhä eristyneempiä, yksinäisiä tai ydinperheitä. Kontakti yhteisöön on katoamassa. Lauman paikan on ottanut yhteiskunta, tuo epämääräinen ja etäällä oleva taho.
Aristoteles, kaiken pahan alku
Maailma menee mönkään, se on Laura Gustafssonin tilanneanalyysi. On aika kutsua syylliset sisään.
- Kulttuurimme pohjalla ovat Raamatun tekstit ja antiikin ajattelijat, Aristoteles etunenässä. Täysi tuholainen oli Tuomas Akvinolainen, joka varhaiskeskiajalla yhdisti näiden kahden opit. Ja valistusajan filosofit, Descartes ja kumppanit, vain kiihdyttivät tahtia.
Gustafsson tarkoittaa maailmankuvaa, jossa ihminen nostaa itsensä muiden eläinten yläpuolelle.
– Hyvää on se, mitä "minä itse" olen. Tällaiselle ajatukselle kulttuurimme perustuu. Ihmisellä on muka joku erityisominaisuus, sielu, järki tai mieli, joka erottaa hänet muista.
– Samalla se antaa ihmiselle vallan koko muuhun luomakuntaan. Kaikki on ihmistä varten. Ihminen voi tehdä mitä haluaa, koska ei ole aivan tästä maailmasta, koska pääsee taivasten valtakuntaan.
Toki raamatussa on paljon myönteistäkin. Gustafssonia vain masentaa se, että kaanon on rakentunut pahimpien höperehtijöiden varaan.
– Miksi esillä ovat juuri nämä erotteluun ja luokitteluun kannustavat hölinät? Miksi ylipäänsä eläimen kategoria?
Gustafsson pitää eläimen kategoriaa hyvin väkivaltaisena, koska se oikeuttaa alistamisen. Kategoriaan on historian saatossa laskettu valtaosa ihmiskunnastakin. Aristoteleen ateenalaisille kaikki muut olivat barbaareja ja sama erottelu on jatkunut näihin päiviin.
– Nainen esimerkiksi on kautta historian ollut siinä rajalla, ei aivan ihmisen puolella.
Androidit paimentamaan tuhlaajakansaa
Kaikki lähti siis kasvamaan kieroon viimeistään muinaisten kreikkalaisten aikaan. Tai oikeastaan jo aiemminkin.
– Silloin kun ihminen alkoi orjuuttaa muita eläimiä. Eli historian alkuhämärässä - historiahan määritelmällisesti alkoi samoihin aikoihin kotieläinten kesytyksen kanssa. Tätä edeltänyt metsästys- ja keräilykulttuuri oli tietyllä tavalla tasa-arvoista.
Kivikauteenko meidän siis pitäisi palata?
– Ei tietenkään. En yleensäkään usko, että ennen asiat olivat paremmin. Eivät olleet.
– Pitää etsiä yhteiskuntaa, jossa voitaisiin ottaa muiden tarpeet huomioon. En vaadi koirille äänioikeutta, mutta vaadin, että koira saa sen, mitä se tarvitsee elääkseen hyvän elämän. Eläinten hyväksikäytön lopettaminen johtaisi myös eläinyksilöiden vähentymiseen, koska niitä ei tuotettaisi ihmisten tarpeisiin koko ajan lisää.
Gustafsson sanoo tekevänsä taidetta myös siksi, että voisi tuoda sen avulla ajatuksiaan julki. Parhaillaan hän rakentaa yhdessä kuvataiteilija Terike Haapojan kanssa Epäihmisyyden museota Helsingin Suvilahteen.
Laura Gustafsson haluaa uskoa, että ihminen, jolla on ymmärrys ja tieto maapallon rajallisista resursseista, kykenee myös elämään niiden mukaan.
– Vai vaatiiko se sittenkin pakottamista? Androideja, jotka paimentavat meitä elämään säästeliäästi, kuten Leena Krohn visioi kirjassaan Hotel Sapiens.
Epäihmisyyden museon verkkosivut: http://www.museumofnonhumanity.org/