Karhunmetsästys on alkanut vauhdikkaasti Pohjois-Karjalassa. Hieman ennen puolta päivää oli kaadettu jo 19 kontiota.

Suomen itäisimmässä kunnassa, Ilomantsissa, kaadettiin viisi karhua heti aamun ensimmäisinä tunteina. Ilomantsissa metsästäjiä on mukana jahdissa useita satoja, kertoo Ilajan Erämiesten karhujahdin johtaja Reijo Sauvula.

Suomen riistakeskus on myöntänyt 113 poikkeuslupaa ja 70 lupaa poronhoitoalueelle. Poikkeusluvat on suunnattu alueille, joissa karhukanta on tihein.

Pohjois-Karjalaan myönnettiin nyt poikkeusluvat 47 karhun ampumiseen. Viime syksynä lupia oli 30.

Kalastuskajakit ovat yksi vapaa-ajan kalastuksen kuumimmista muoti-ilmiöistä. Parin viime vuoden aikana niiden määrä on kasvanut huimaa vauhtia. Harrastajia on varovaisestikin arvoiden useita satoja. Pohjois-Amerikassa ne ovat olleet suosiossa jo vuosia.

Samaan tapaan suosiotaan ovat jo pidemmän aikaa kasvattaneet kelluntarenkaat. Puhallettavaa tuolia muistuttavia renkaita suosivat etenkin perhokalastajat.

Molempia uutuuksia yhdistää se, että ne liikkuvat lihasvoimalla ja ovat äänettömiä. Niissä myös istutaan käytännössä vedessä, tai ainakin sen tasalla. Mutta löytyykö näistä ominaisuuksista myös syy niiden suosioon?

– Voi olla, että kiireiset ja aktiiviset ihmiset suosivat helposti liikuteltavaa kajakkia, jossa kalastaminenkin on aktiivista, pohtii kajakkikalastukseen hurahtanut Ilkka Vesikko Päijät-Hämeen kalatalouskeskuksesta.

– Se voi pitää paikkaansa, että kalastaja tahtoo olla aiempaa enemmän osa luontoa, aprikoi kelluntarengaskalastuksen harrastaja Markus Johansson.

Kevyin välinein veden keskellä

Kalastuskajakki eroaa perinteisistä kajakeista paitsi ulkoasultaan, myös monilta ominaisuuksiltaan. Ne ovat tukevampia, ja niissä ei istuta vesirajan alapuolella, kuten tavallisessa kajakissa. Istuinalustana toimii myös useimmissa tapauksissa selkänojallinen istuin.

Kalastaja asentaa niihin usein myös kalastusta helpottavaa elektroniikkaa, kuten kaikuluotaimia. Jotkut jopa sähköperämoottorin.

– Kajakkeja käytetään pääasiassa heittokalastukseen ja ne ovat etenkin hauenkalastajien suosiossa. Kajakit ovat hyvin tukevia ja isoimmissa malleissa voi jopa kalastaa seisten, Vesikko vakuuttaa.

Kelluntarenkaassa puolestaan istutaan vedessä kahluuhousut jalassa. Ne ovatkin paikallaan, sillä haukea pyytävän kelluttelijan kulta-aikaa on syksy, jolloin hauet saalistavat rantakaislikoiden kupeessa. Vesi voi olla hyvinkin kylmää. Se ei silti vauhtia hidasta.

– Kyllähän tässä hommassa tiettyä extreme-harrastuksen tunnetta on. Renkaasta kalastaesssa hauki saattaa tärpätä perhoon aivan jalkojen vierestä ja isokin kala on helppo ottaa kyytiin, Johansson kertoo.

Raitista ilmaa, liikuntaa ja terveellistä ruokaa

Päijät-Hämeen kalatalouskeskuksen järjestämässä järvikalatapahtumassa Hollolassa yleisö pääsi kokeilemaan erilaisia veneitä ja tutustumaan eri kalastusmuotoihin nuottauksesta alkaen. Yksi kalastuskajakkia kokeilleista oli lahtelainen 11-vuotias Diana Koivisto. Kajakki vaikutti mukavalta, mutta ei voittamattomalta.

– Kyllä moottorivene on mukavampi, koska se kulkee kovempaa, Diana toteaa.

Konkari kuitenkin pitää juuri hitautta ja hiljaisuutta kajakin parhaina puolina. 

– Edes vesilinnut eivät pelkää kajakkia, vaan tulevat jopa ihan viereen. Ja samalla tässä saa lihaskuntoa, raitista ilmaa ja hyvällä tuurilla jopa ruuaksi terveellistä kalaa, muistuttaa Ilkka Vesikko.

Metsäyhtiöt ja ympäristöjärjestöt vetosivat viime keväänä maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaiseen (kesk.), jotta Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelma Metson rahoitusta kohennettaisiin. Asia on jälleen ajankohtainen elo–syyskuun vaihteen budjettiriihen lähestyessä.

Metso-ohjelman kautta on pyritty suojelemaan metsäluonnon monimuotoisuutta. Suomi on sitoutunut tavoitteeseen pysäyttää luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen vuoteen 2020 mennessä.

Metso-ohjelman rahoitus on nostettava viime vuoden tasolle, vaativat luonnonsuojelujärjestöt ja metsäyhtiöt yhdessä. Luonnonsuojelualueiden hankinta- ja korvausmenojen rahoitukseen on kaavailtu 18 miljoonaa euroa. Tarvittava summa on metsäasiantuntijoiden mukaan 30 miljoonaa euroa suurempi, 48 miljoonaa euroa.

– Maanomistajat ottavat paljon yhteyttä. Usein kyse on pienistä metsäalueista, joiden puu olisi lähinnä kuitupuuksi soveltuvaa. Heillä olisi haluja suojella, kuvailee Suomen luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtaja Päivi Lundvall.

Suojeluun varatut rahat käytetään hänen mukaansa alkuvuodesta. Loppuvuodesta Elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksissa joudutaan toteamaan halukkaille, ettei Metso-rahoja enää ole.

"Ainutlaatuinen ja vakiintunut ohjelma"

Metsäyhtiöille kuten UPM:lle on selvää, että suojelu on olennainen osa kestävää metsätaloutta. Metso-ohjelmassa alusta lähtien mukana olleen metsäyhtiö UPM:n kansainvälisten metsäasioiden johtaja Timo Lehesvirta kiittelee ohjelman olevan kansainvälisestikin ainutlaatuinen, vapaaehtoisuuteen perustuva metsiensuojelun keino, joka on jo vakiintunut käyttöön.

– Kun suojelu on omistajalähtöistä, vapaaehtoisuus lisää luonnonsuojelun yleistä hyväksyttävyyttä metsänomistajien keskuudessa, Lehesvirta kuvailee toimintatapojen eroa verrattuna siihen, että valtio vain ilmoittaisi, mikä alue suojellaan.

Esimerkiksi pelkästään UPM omistaa Suomessa 700 000 hehtaaria metsää. Lehesvirran mukaan niistä kymmenisen prosenttia on suojeltu. 

"Rahat vähissä, painopiste Etelä-Suomessa"

Luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtaja Lundvall kuvailee, ettei jo tehty työ mene hukkaan, mutta se jää kesken, jos Metso-ohjelman rahoitusta ei lisätä. Hyviä kohteita jää rahanpuutteessa suojelematta. Tavoite on, että vuoteen 2025 mennessä suojeltaisiin lähes 100 000 hehtaaria metsää. Tavoitteesta on saatu vuodesta 2008 lähtien kasaan yli puolet.

Samaan aikaan hallitus panostaa kärkihankkeeseensa biotalouteen, jonka takia metsiä hakataan entistä enemmän.

– Täytyisi kehittää lisää tasapainoa. Metso olisi hyvä väline luoda sitä, Luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtaja Päivi Lundvall sanoo.

Hän nostaa esille sen, että Metso-varojen vähenemisen takia suojelun painopiste on siirtynyt Etelä-Suomeen. Nimestään huolimatta Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelman kautta on suojeltu alueita myös esimerkiksi Etelä-Lapista. 

– Ylä-Lappia myöten olisi halukkaita, mutta Pohjois- ja Keski-Lapin metsänomistajilla ei ole mahdollisuutta tähän osallistua, Lundvall kuvailee.

Hallitus käsittelee ensi vuoden talousarviota budjettiriihessään elo-syyskuun vaihteessa. Luonnonsuojelurahoituksen lisäksi kysymyksiä ovat herättäneet ilmastonmuutoksen hillintään tarvittavat varat.

Kuten muutkin huippu-urheilijat tai raskasta työtä tekevät, myös hevoset näyttävät tarvitsevan fysioterapiaa.

Ihmiskäsin on kuitenkin hankalaa vatkutella hevosen suuria lihaksia kyllin tehokkaasti. Siihen tarvitaan laitteita.

Humppilassa vajaa vuosi sitten toimintansa aloittanut Hämeen Hevoskuntoutus käyttää hevosten fysioterapiassa hieronnan lisäksi esimerkiksi vesikävelyä, infrapunasolariumia, laserhoitoa ja sähkömagneettiterapiaa.

Yrittäjät Kati Kuivakosken mukaan esimerkiksi solariumista tai kävelystä suuressa vedellä täytetyssä altaassa olevalla juoksumatolla hevoset nauttivat selvästi.

– Toisaalta vesikävelyä ei voi millään tavalla verrata kuivalla maalla tapahtuvaan kävelyyn. Vesi on todella rankka vastus. Kun se on kylmää, niin vaikkapa jännevammaan auttaa hyvin se, että jalka saa kylmää ja liikettä yhtä aikaa.

Vesi treenaa kuulemma tasapuolisemmin, se ei rasita hevosen niveliä ja se ottaa myös painoa jaloilta pois.

Kuivalla maalla hevonen pystyy säästämään itsestään jotain kohtaa ilman että  ihminen sitä välttämättä edes huomaa.  

– Kyllä hevoset nauttivat hoidoista juurikin sen takia, että ne ovat jostain kohtaa vaurioituneita. Osalla voi olla takana työnteosta pitkäkin tauko. Hevosista mukavaa, kun ne pääsevät töihin vesimatolle, Kuivakoski tietää.

Hevonen nukahtaa solariumiin

Humppilaan tulee hoitoon hevosia, joilla on jalka- tai lihasvammoja. Monet toipuvat jänne-, nivel-, luu- tai lihasperäisistä vammoista.

Mukana on myös sellaisia, jotka toipuvat leikkauksesta tai joilla on murtumia.

Kati Kuivakoski kertoo hevosesta, jonka lantio oli murtunut. Sekin saatiin kuntoon.

Joillakin hevospotilailla ei ole jäljellä enää juurikaan lihaksia. Niitä pidetäänkin ensin pitkään levossa karsinassa, minkä jälkeen aloitetaan hidas kuntoutus vesimatolla. 

– Hevoset menevät laitteisiin mielellään, ne rentoutuvat ja ovat hyväntuulisia. Solariumiin osa hevosista melkein nukahtaa. Vesijuoksumatolla hevosen on pakko keskittyä, että jokainen jalka tulee mukana.

Hoidon tavoite on, että hevonen on lähtiessään terve. Humppilassa hevoset ovat siihen saakka, että ne voivat palata normaaliin työhön. 

Hinta kirpaisee useimpia omistajia

Vain harva ammattityössä oleva hevonen pääsee hoitoon.

Syynä on raha, sillä hoitojaksot saattavat venyä hyvinkin pitkiksi ja kuukauden hoito maksaa vähintään 700 euroa.

Kilparadoilla ja kentillä työkseen puurtavat ravurit ja ratsut pääsevät hoitoon harvoin.

Hoitopaketti räätälöidään eläinlääkärin toimesta jokaiselle hevoselle erikseen ja hinta määräytyy sen mukaan, mitä hevoselle tehdään.

Loppulaskuun vaikuttaa sekin montako kertaa viikossa eläimen kanssa kuljetaan vesimatolla ja mitä muita hoitoja on listalla.

Siitä 700 eurosta lähdetään.

– Hoitoon toimittaminen on tietysti rahakysymys. Harrastehevosen kuntouttamiseen ei välttämättä haluta panostaa. Toki harrastehevosia myös kuntoutetaan, mutta tällaisia tapauksia on meillä selvästi vähemmän. Suurin osa on kilpahevosia. Raha ratkaisee, myöntää Kati Kuivakoski.

Uusimman tutkimuksen mukaan ampiaisen mustat raidat ovat sitä leveämmät, mitä pohjoisempana se lentää.

Ampiaistutkija Jouni Sorvarin tutkimusryhmä totesi tämän kerätessään useamman vuoden ampiaisaineiston ympäri Suomea aina Turusta Utsjoelle saakka.

Ampiainen on vaihtolämpöinen hyönteinen, joten sen lämpötila muuttuu ympäristön mukaan. Kylmissä olosuhteissa ampiainen hyötyy leveämmistä raidoista.

– Auringon lämpö imeytyy nopeasti mustaan ampiaiseen, jolloin se voi lentää matalammissakin lämpötiloissa, kertoo Itä-Suomen yliopiston ympäristö- ja biotieteiden laitoksen apulaisprofessori Jouni Sorvari.

Luonto virittää ampiaisen asun elinympäristön mukaan

Kelta-musta väriyhdistelmä on luonnossa yleinen varoitusmerkki, koska värien kontrasti on mainio.

– Ihmisetkin käyttävät samaa yhdistelmää. Jos oviaukko on tavallista matalampi, sen reunaan laitetaan musta-keltainen teippi varoitukseksi, että edessä on vaarallisen matala sisäänkäynti, Sorvari havainnollistaa.

Ampiaistutkija kertoo, että luonto on antanut ampiaiselle säväyttävän värityksen, jotta muut eliöt ymmärtäisivät jättää myrkkyä sisältävän hyönteisen rauhaan.

Jos lintu nappaa ampiaisen pistin edellä, on mahdollista, että ampiainen kerkeää pistää lintua kurkkuun. Jos lintu pyydystää ampiaisen poikittain, vaara ei ole yhtä suuri.

Sopivan raita-asun virittäminen on tasapainottelua.

– Ampiainen ei voi heittäytyä täysin mustaksi. Silloin keltainen väri häviää ja linnut syö ne pois.

Vaalalaisen Eija Marjomaan puutarha Ryytiranta sijaitsee Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun rajalla, Nuojualammen rantamailla. Seutu on rehevää, maatalousvaltaista aluetta.

Tilan tuotteissa yhdistyvät viljelykasvit ja luonnontuotteet. Ryytirannassa viljellään yrttejä, valkosipulia ja erikoisvihanneksia kuten mustajuurta. Villiyrtit Marjomaa kerää lähiseudulta.

– Meillä on puhdas luonto ympärillä, vanhoja peltoja, joissa kasvaa esimerkiksi luonnonnokkosta. Toinen villiyrtti, mitä kerään, on voikukka. Myös maitohorsmaa löytyy runsain mitoin ja sekin on hyvä kasvi, kertoo Marjomaa.

Idea luonnontuotteita tarjoavan tilan perustamisesta syntyi parisen vuotta sitten, kun hortonomiksi aiemmin opiskellut Marjomaa kouluttautui myös keruutuotetarkastajaksi.

Käytännössä nimike tarkoittaa sitä, että henkilö tuntee kotimaiset luonnossa kasvavat yrtit, marjat ja sienet eli keruutuotteet. Tehtävänkuvaan kuuluu myös luonnontuotteiden hyödyntämisen edistäminen ja kouluttaminen.

– Luonnontuotteissa on paljon erilaisia ravintoaineita, joilla on myönteisiä terveysvaikutuksia, Marjomaa kertoo.

– Ja esimerkiksi villiyrttejä voi käyttää myös ruokana eikä pelkästään maustamiseen.

Luonnontuotteiden kysyntä kasvussa

Kysyntää tuotteille ja Marjomaan järjestämille luonnontuotekursseille riittää. Kursseilla tutustutaan kasveihin, niiden keräämiseen ja käyttöön sekä opetellaan esimerkiksi värjäämään lankoja kasviväreillä.

– Etenkin nuoret suosivat luonnontuotteita, mutta vakioasiakkaiden joukosta löytyy myös vanhempaa väkeä, joka haluaa maustaa ruokansa muullakin kuin pippurilla.

Marjomaa pitää luonnontuotealaa varteenotettavana vaihtoehtona myös perinteiselle viljelylle.

– Kun ajattelee nykyistä maatalouspolitiikkaa ja paineita tilakokojen laajentamiseen, tässä on mahdollisuus saada viljelystä kannattavaa jo pienilläkin pinta-aloilla.

– Ainakin itsensä sillä pystyy työllistämään ja näen siinä kyllä mahdollisuuksia suurempaankin.

Marjomaa uskoo, että Suomen puhtaan luonnon ansiosta kysyntää tuotteille olisi myös ulkomailla.

– Olen usein sanonutkin metsänomistajille, että heillä on metsissään paljon suurempiakin aarteita kuin pelkät puut: yrttejä, marjoja ja sieniä, Marjomaa nauraa.

Luonnosta löytyy nokkosen lisäksi runsaasti muitakin yrttejä

Ryytirannan puutarha kuuluu seitsemän Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsevan tilan muodostamaan Yrttiaika-osuuskuntaan, jonka kautta tilat myyvät tuotteitaan.

Osuuskuntamuotoista toimintaa Marjomaa pitää erityisen hyvänä uudehkolle alalle.

– Tässä on paljon työtä. Ihmisiä pitää kouluttaa jatkuvasti ja kertoa heille luonnontuotteista. Nokkonen on jo monelle tuttu, mutta muista luonnonyrteistä ja niiden käytöstä ei vielä tiedetä kovin paljoa. 

– Osuuskunnan avulla vastuuta voidaan jakaa: yksi vastaa markkinoinnista ja toinen jostain muusta. Samalla kustannukset voidaan pitää kurissa, Marjomaa selvittää.

Kiireisintä aikaa Ryytirannan puutarhalla on kevät, mutta luonnontuotteita ehtii keräämään vielä tällekin kesää.

– Nokkosen siementä voi etsiä nyt ja juuria voi kerätä vielä myöhemminkin, Marjomaa opastaa.

Luonnonvarakeskuksen vanhempi tutkija Rainer Peltola sanoo, että vielä alkukesästä kukintojen perusteella arvioitiin, että sadosta tulee keskinkertainen. Mutta sitten tulivat sateet.

– Nyt tässä vaiheessa näyttää siltä, että puolukka ei pölyyntynytkään ihan niin hyvin kuin se yleensä tekee. Yleensä marja pölyttyy 70-80 prosenttisesti, toisin sanoen tuo prosentti kukista päätyy vähintään raakileasteelle. Monilla paikoilla pölytysprosentti jäi nyt jopa alle puolen.

Syyksi kukinnan heikkoon tulokseen Peltola nimeää kesän sateet. Pölyttäjät eivät päässeet sateessa liikkeelle. Puolukan pääkukinta ajoittui tänä vuonna kesäkuun puolen välin jälkeen, ja silloin monella paikkakunnalla satoi kohtuullisen paljon.

– Yleensähän puolukka on satovarmempi, kuin mustikka. Se johtuu siitä että se sietää paremmin kuivuutta. Sitten kun se kukkii myöhemmin, niin normaalisti pölyttäjiäkin löytyy runsaammin, tai ainakin varmemmin.

Vaihtelut suuria

Rainer Peltola ei lähde ennustamaan puolukan tarkkoja alueellisia satonäkymiä.

– Alueelliset ja paikalliset vaihtelut ovat suuria. Vaikka sateitakin tulisi, niin nekin tahtovat olla alueellisia ja paikallisia. Näin pölyttäjienkin aktiivisuus vaihtelee. Sato vaihtelee sekä hyvässä, että pahassa.

Suomen 4 H-liitto avaa puolukkasesonkinsa maanantaina. Etelä-, Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla sekä Pirkanmaalla marjaa kerätään lähes 40 ostopaikalla. Paikkoja on viimevuotista enemmän, sillä sato-odotus on ennakkoon positiivinen.

Vaikka vanhempi tutkija Rainer Peltola ei halua tarkemmin lähteä purkamaan puolukkasadon salaisuutta, mutta hän myötäilee 4-H järjestön arvioita.

  – Pohjalaismaakunnathan ovat oikeita puolukkamaakuntia. Metsätyypit ovat sellaisia, että  puolukka viihtyy. Nyt näyttäisi käyvän niin, että sinne olisi tulossa keskinkertainen sato, jonkin verran parempi kuin muualla valtakunnassa. Jos mennään etelään, Satakunnan puolelle, siellä näyttäisi vähän heikommalta. Samoin, kun mennään pohjoiseen, sama juttu.

Siikaniemen kurssikeskus Hollolassa täyttyy tällä viikolla sieni-intoilijoista ja vasta-alkajista. Idea on kerätä tieto metsien kaikista muista sienistä kuin ruokasienistä Sieniatlakseen. Myöhemmin ilmestyville Sieniatlas-nettisivuille kuka tahansa voi kirjata havaintonsa myös ruokasienistä.

–Olen tyytyväinen, jos tämän viikon leirin jälkeen on tosi paljon uusia sieniharrastajia ja runsaasti sienihavaintoja, biologi Kaisa Tervonen sanoo.

Atlas on kaikkien suomalaisten sienten virtuaalinen tietopankki. Pankkiin hankitaan tietoa ruokasienistä ja kaikista muistakin sienistä.

–Asiantuntijat havainnoivat aineistoa ja arvioivat sienten levinneisyyttä, uhanalaisuutta ja elinympäristöä, Tervonen toteaa.

Muutamaan viime vuoteen verrattuna Lahden alueella on hyvin sieniä. Siikaniemellä näkyi rouskuja, maitohiippoja, ruosteryhäkkäitä ja jouhinahikaisia. Vanhemmista metsistä löytyy harvinaisia lajeja.

Syksyn aikana Oulussa ja Vironlahdella järjestetään samanlaisia leirejä kuin nyt Siikaniemessä.

Tavalliselle sienenkerääjälle atlas ei voi toimia karttana, sillä sienet eivät aina esiinny samoilla alueilla kuin vuosi sitten. Koneen säätiön rahoittamaa tiedonkeruuta jatketaan neljän vuoden ajan.

Projektissa mukana ovat Helsingin Luonnontieteen museo, Turun Kasvitieteellinen museo, Oulun yliopiston museo ja Jyväskylän yliopiston museo.

Siikaniemen kurssikeskuksessa on keskiviikkona 24.  elokuuta ilmainen sieninäyttely, jossa kaikki voivat tutustua eri sieniin.

Metsähallituksen luontopalvelut arvioi, että pesintää on vaikeuttanut tänä vuonna huono ravintotilanne. Erityisesti metsäkanalintuja on ollut vähän tänä kesänä.

Toinen syy voi olla huonot sääolot. Lisäksi edellisvuosien runsaina onnistuneet pesinnät ovat voineet uuvuttaa lintuja.

Metsähallituksen kotkamies, ylitarkastaja Tuomo Ollila sanoo, että kotkanaaraan on oltava hyvässä kunnossa, jotta se pystyy tuottamaan munat. Muninnan jälkeen tärkeä rooli on kotkauroksella, jonka pitää ruokkia naaras pesälle. Tässäkin voi tunaroida, Ollila kertoo.

– Se on sen verran rankka operaatio kotkallekin, että kaikki parit eivät pesi joka vuosi, Ollila sanoo.

Tutkijat ovat huomanneet eroja kotkayksilöissä. Toiset jaksavat pesiä vuodesta toiseen, kun toiset maakotkat pitävät taukoja.

Lappi jo täynnä pesiä

Maakotkien pesistä löytyi tänä vuonna 136 rengastusikäistä poikasta. Viime ja toissa vuonna poikasia oli 190 tai vähän yli.

Suurin osa Suomen 529 kotkareviireistä on Lapissa. Reviireistä asuttuina on ollut noin 450 viiden viime vuoden aikana. Tänä vuonna löytyi 12 uutta maakotkareviiriä.

– Lappi on jo täynnä maakotkan pesiä, Ollila kertoo.

Jokunen kotka on kuitenkin onnistunut vielä perustamaan Lappiinkin uuden elintilan, sillä tänä vuonna löytyneistä 12 uudesta pesästä puolet löytyi Lapista.

Noin 90 prosenttia maakotkareviireistä on poronhoitoalueella. Korkareviireistä pidetään kirjaa, koska niiden perusteella maksetaan porotaloudelle korvaus maakotkan aiheuttamista vahingoista.

Hämeenlinnassa sijaitsevassa mehiläistarhassa riehui tulipalo elokuun alkupuolella. Tarhaaja Markku Pelkkikankaan mehiläistarhassa tulipalo tuhosi kuudesta pesästä neljä. Myös loput kaksi pesää kärsivät vahinkoja.

Pelkkikangas oli pari viikkoa aikaisemmin tehnyt pesillä normaaleja syystoimia. Palatessaan pesille uudelleen häntä odottivat hiiltyneet pesät.

– Vain peltikatot jäivät jäljelle, sanoo Pelkkikangas.

Markku Pelkkikangas on harrastanut mehiläistarhausta vuosikymmenten ajan. Hän sanoo, ettei koskaan aikaisemmin ole kokenut samanlaista ilkivaltaa. Mies on suunnitellut jäävänsä harrastuksesta eläkkeelle.

– Nyt se tapahtuu kevennetymmin kuin oli aikomus.

Tulipaloa epäillään tahalliseksi

Pesät sijaitsevat vähäliikenteisellä paikalla, eikä ohikulkijoita juuri ole.

– Riistakameroitakaan ei paikalla ollut, niistä olisi nyt ollut apua, sanoo Markku Pelkkikangas.

Tuhoutuneiden pesien mukana menivät mehiläisten lisäksi myös pesärakenteet, ruokintalaatikot ja talviruoka. Pelkkikangas teki tapauksesta ilmoitukset poliisille ja vakuutusyhtiöön. Vahingon arvo on yhteensä noin 1 500 euroa.

Tulipaloa epäillään tahallaan sytytetyksi. Poliisi kaipaa mahdollisten silminnäkijöiden havaintoja.

Maa- ja metsätalousministeriö on vahvistanut metson, teeren, pyyn ja riekon metsästysajat ja pyyntirajoitukset metsästysvuodelle 2016–2017. Ehdotetut rajoitukset hyväksyttiin ilman muutoksia.

Etenkin Pohjois-Suomessa metsäkanalintujen metsästystä rajoitetaan maa- ja metsätalousministeriön mukaan viime vuotta laajemmalla alueella. Vastaavasti Keski- ja Etelä-Suomessa rajoitukset ovat paikoin lievempiä.

Niin teeren, metson kuin pyynkin metsästysaikaa lyhennetään kuitenkin useissa maakunnissa niin, että metsästys päättyy jo 10. lokakuuta. Metso rauhoitetaan metsästykseltä kokonaan isossa osassa Uuttamaata ja Varsinais-Suomea. Pyy puolestaan rauhoitetaan Lapin maakunnassa kokonaan. Riekkoa saa metsästää ainoastaan Lapin pohjoisosissa.

Niissä maakunnissa, joissa pyyntiä ei ole rajoitettu, metson, teeren ja pyyn metsästysaika on 10.9.–31.10.

Nyt ovat sienet parhaimmillaan. Välttämättä niitä ei tarvitse edes kypsentää. Hotellinjohtaja Saimi Hoyer oppi raakojen sienten ystäväksi Italiassa.

– Äskettäin huomasin kotiin ajaessa tosi napakoita hirmuisia tatteja tien molemmin puolin. Yhden ihan valkolihaisen herkkutatin söin raakana heti kun pääsin kotiin. Pistin vaan oliiviöljyä, suolaa ja pippuria päälle. Sehän on semmoinen makuelämys, että oksat pois, Saimi Hoyer kehuu.

Tuoreen veroisen sieniherkun saa vaikka joulupöytään, kun pakastaa sienet raakana. Sen pidemmälle ne eivät kuitenkaan säily.

– Kantarellitikin säilyvä kiinteintä, kun ne laittaa raakana pakkaseen. Sitten ne vaan pitää muistaa syödä viimeistään joulun aikoihin. Sama käy herkkutateille. Pieni tatti keskeltä halki ja pakkaseen sellaisenaan. Talvella sitten sieniä hetki paahdetaan voin ja öljyn seoksessa. Sitten suolaa päälle ja suuhun, pippuriakin voi roiskaista. Näin opin syömään tatteja Italiassa, Saimi Hoyer kertoo.

Paistinpannu, kuivuri ja etikkaliemi avuksi

Perinteiseen tapaan sienet voi käyttää ne ensin pannulla ja pakastaa sitten, mutta maku ei säily niin selkeänä.

– Hirmu hyvä tapa säilöä sieniä on kuivattaminen. Tattien tavoin esimerkiksi musta torvisieni on niin suuri herkku, että kun niitä kuivatan, niin syön ne sitten sellaisenaan lastuina, laitan vain vähän suolaa päälle. Rakastan sienten perusmakuja, että näin on paras. Kantarellejakin voi paahtaa millin siivuina voin ja öljyn seoksessa lastuiksi ja lapsetkin tykkäävät niin, että sipsit jäävät kauppaan, vihjaa Saimi Hoyer.

Sitten, kun pakastin ja kuivurit ovat täynnä, voi turvautua pikkelöintiin. Sienet säilötään yksinkertaiseen etikkaliemeen. Mukaan voi halutessaan laittaa yrttejä, kuten tuoretta timjamia. Myös villiyrttejä kannatta kokeilla sienten kanssa.

– Kerran jo vähän kyllästyin kantarelleihin, niin Sami Tallberg neuvoi, että pannulle pitää laittaa kallioimarretta, niin johan alkaa maistua erilaiselta. Ja niin alkoi, Saimi kertoo.

Ja sienikausi jatkuu. Haperoista löytyy paljon makuvalikoimaa. Myös mustavahakkaat ovat tulossa.

– Tämän syksyn veroista sienikautta en muista. Löytyi semmoinenkin limanuljaska-apaja, että meni monta tuntia niiden nylkemiseen. Punkaharjulta on myös löytynyt paljon japanilaisten suurta herkkua, matsutakea, eli männyntuoksuvalmuskaa, Saimi Hoyer vielä vihjaa.

Lapin ELY-keskuksesta kerrotaan, että kiinnostus maisemanhoidollista laiduntamista kohtaan on kasvanut, ja uusien lampureiden myötä uusia saariakin on saatu kunnostettaviksi.

ELY-keskuksella on tänä kesänä sopimuksia yli kahdenkymmenen saaren laiduntamisesta. Lampailla on laidunnettavaa alaa Kemin, Tornion ja Simon saaristossa lähes 300 hehtaarin verran.

Yksi lampureista on kemiläinen Satu Peltonen, jonka lampaat popsivat muun muassa Laitakarin pusikoita suihinsa.

– Ne kaunistuvat ja villiintyvät siellä, niille tulee hienot turkit ja ne lihovatkin siellä. Ja kyllähän ne maisemaakin ovat muuttaneet. Alkaa se ruohokasvillisuus lisääntyä ja pusikko kadota, Peltonen kuvailee saarikesän hyötyjä.

Ely-keskus maksaa lampureille tukea maisemanhoidollisesta laiduntamisesta aiheutuviin kuluihin.

Metsästäjät suivaantuivat tiedon puutteesta

Lampaiden määrän kasvun saaristossa ovat huomanneet myös metsästäjät, jotka ovat ostaneet metsästyslupia joidenkin Kemin edustalla sijaitsevien saarten alueille.

Lampaiden vuoksi koirien irti pitäminen on saarissa kielletty, mutta kaikki metsästäjät eivät saaneet siitä tietoa metsästyslupien ostamisen yhteydessä.

Metsästäjät suivaantuivat siitä, että luvat myytiin täydellä hinnalla, vaikka ilman koiraa metsästäminen on vaikeaa tai jopa mahdotonta. Luvat myynyt osakaskunta harmittelee tietokatkosta ja aikoo olla jatkossa tarkempi tiedon levittämisessä.

Lampaiden laidunkausi saarissa loppuu syyskuun lopulla.

Hämeenlinnan ryhmäpuutarhan palstat pullistelevat satoa, joka on kypysynyt tänä vuonna hieman etuajassa. Viljelypalstoja alueella on miltei kaksisataa, ja uusia halukkaita viljelijöitä on jonoksi asti. Jonottajista yhä useampi on nuori, kaupungissa elävä aikuinen.

Yksi tuore palstaviljelijä on Kalle Kainulainen. Hän edustaa palstaviljelijöiden nuorempaa sukupolvea, sylissä istuva Aino-tytär on vieläkin nuorempaa polvea.

Ensimmäinen kesä on mennyt tutustuessa viljelyyn ja pieniä nikkarointitöitä tehden. Kainulainen kokeekin, että palstalla puuhatessa tärkeää on viljelyn lisäksi myös yhteinen aika lapsen kanssa.

– Parasta tässä on se, että saa touhuta tytön kanssa ja laittaa tätä omannäköiseksi.

Yksitoista vuotta palstaansa Hämeenlinnassa viljellyt Maija Knuutila sanoo, että nyt palstalle viljelemään tuleva nuorempi polvi tietää mitä tekee. Toisin oli takavuosina.

– Aiemmin tänne tuli nuoria, jotka laittoivat siemenet keväällä maahan ja syksyllä ihmettelivät, miksei täällä mikään kasva.

Viljely on nyt määrätietoisempaa ja palstalla ollaan ahkerasti. Myös ensikertalaiset tietävät, ettei satoa tule itsestään. Pitää jaksaa kuokkia, nyppiä, kastella ja kasvattaa.

Kaupunkilaisten pitkälle viety harrastus

Tutkija Antti Hannukkala Luonnonvarakeskuksesta sanoo, että palstat ja kaupunkiviljely on nykyään myös nuorten aikuisten pitkälle viety harrastus. Palstoilla onkin nykyään eniten edustettuna kaksi sukupolvea: eläkeläiset ja nuoret aikuiset.

– Tuntuma on, että vanhemmat ihmiset, jotka ovat kotonaan oppineet ruuan tuotannon, ovat edelleen suurin ryhmä. Mutta nyt rinnalle ovat nousemassa nuoret aikuiset, jotka ovat kiinnostuneita siitä, missä ja miten heidän syömänsä ruoka on tuotettu.

Ennen muutettiin pois maalta kaupunkiin, ja ruokapöytään valittiin yhä useammin helppoja, prosessoituja eineksiä. Nyt halutaan palata lähemmäs ruoan alkujuuria. Ihmiset ovat yhä tietoisempia ravinnosta ja sen tuotannosta. Luonnonvarakeskuksen tutkijan Antti Hannukselan mukaan lähiruuan suosio kertookin siitä, että maaseutu ja ruuan tuottaminen ovat jälleen nousemassa merkitseviksi asioiksi.

– Ihmiset haluavat kohentaa luonnon tuntemustaan. Se on ehkä päässyt kaupunkilaisilta vähän unohtumaan.

Ruuan alkuperän tietäminen ei ole ainoa syy, joka houkuttelee nuoria aikuisia palstoille.

– Halutaan jälleen kokea, kuinka omalla työllä saadaan ruokaa pöytään, ja siirtää tätä kokemusta myös omille lapsille, sanoo Hannuksela.

Palstaviljelijä hakee mielenrauhaa

Halvemmalla tai helpommalla ei palstaviljelijä kuitenkaan ruokaansa tuottaessaan pääse. Tämän tietää kokenut palstaviljelijä Maija Knuutila.

– Eihän täältä koskaan plussalle pääse, halvemmalla saisi kaiken kaupasta jos työkin laskettaisiin mukaan.

Mutta ei palstaviljelijä säästettyjä senttejä haekaan, vaan rentoutumista ja käsillä tekemistä.

– Silloin tiedän mitä syön, kun sen itse olen kasvattanut, sanoo Maija Knuutila.

Ensimmäinen kesä palstalla on ollut Kalle Kainulaiselle ennen kaikkea uuden opettelua ja kokemusten keräämistä. Enemmän kuin viljely itsessään, palstalla puuhailu merkitsee hänelle mielenrauhaa. Vuosi on aloitettu helpoilla kasveilla.

– Sipulia, hernettä ja marjoja olen tänä kesänä kasvattanut, luettelee Kainulainen.

Tulevaisuus tuo nuorelle palstaviljelijälle tullessaan lisää rakennusprojekteja sekä viljelytilaa.

– Pitäisi vissiin kasvihuone rakentaa ja mansikkamaa tuonne nurkalle.

Lintujen ystävät seurasivat kesän ajan sydän syrjällään Linnansaaren kansallispuiston kalasääskipesän tapahtumia. Erityistä huolta sääksikameran seuraajissa aiheutti poikasista heiveröisimmän kohtalo.   

– Lintumaailmassa toimitaan vähän eri pelisäännöillä kuin meillä. Siellä on sellainen nokkimisjärjestys, että isot syövät ensin ja pienet syövät, mitä isommilta jää. Katsojat ovat olleet huolissaan, kun isommat nujuttivat sitä pientä, sanoo luontokuvaaja Juha Taskinen.

Sääksikameran lähetys loppui viime kuunvaihteessa, mutta Taskinen kertoo käyneensä muutama päivä sitten tarkastamassa pesän olosuhteet. Kerrottavana on hyviä uutisia. Isompien sisarusten simputuksen kohteeksi joutunut poikanen on noussut siivilleen ja ilmeisesti oppinut saalistamaan itsenäisesti.

– Näin, kun se pienin lähti lentoon. Sillä oli kala kynsissä ja teki pienen lenkinkin siinä ja laskeutui. Kunnossa se oli, siitä on tullut vahva lentäjä. Pian se lähtee muuttomatkalle. Kaikki on siis hyvin, Taskinen rauhoittelee.

Siipienväli poikasella on kasvanut hiukan alle metrinmittaiseksi, kun aikuisella kalasääskellä se on yleensä noin puolitoista metriä.

– Siitä se lähtee liitelemään kohti etelää ja viipyilee Mustanmeren tai Välimeren seudulla pari vuotta. Jos onnellisesti käy, se palaa sitten Suomen kamaralle tai ainakin Skandinaviaan.

Poikasia on pesässä ollut kolme, ja osa on jo saattanut lähteä muuttomatkalle. Varmaa on, että emo on jo lentänyt etelään ja uroskin lähtee viimeistään silloin, kun kaikki poikaset ovat oppineet kunnolla kalastamaan.

Linnansaaren kalasääskikamera kuvaa lintujen elämää jälleen ensi kesänä heinäkuussa.

Kevät on linnunpönttöjen ripustamisen vilkkainta aikaa. Uusien pönttöjen nikkarointia ja vanhojen kunnostamista ei kuitenkaan kannata unohtaa kesän jälkeenkään, sillä pönttöjä tarvitaan myös talvella.

– Moni lintu yöpyy pöntössä talvella. Nukkuisihan sitä itsekin ennemmin ladossa kuin kuusen alla, sanoo tiedottaja Jorma Hellstén Turun Lintutieteellisestä Yhdistyksestä.

Talvella pöntössä yöpyy varsinkin tiaisia ja varpusia. Tästä syystä ahkera pöntön huoltaja puhdistaa pöntöt myös talven jälkeen, sillä niihin kertyy yövieraiden jäljiltä kakkaa.

– Syksyllä ripustettu pönttö on myös keväällä valmiiksi puussa, ja uusi pönttö ehtii talven aikana vähän harmaantua, Hellstén lisää.

Moni lintu välttelee tuoreesta laudasta tehtyä pönttöä vuoden pari.

Miljoona linnunpönttöä -kampanja lähestyy maalia

Viime keväänä alkanut ja kevääseen 2017 jatkuva Ylen Miljoona linnunpönttöä -kampanja on tuottanut Suomeen jo yli 800 000 rekisteröityä pönttöä. Rekisteröintejä tuli keväällä parhaimmillaan satatuhatta viikossa.

– Alku oli suorastaan erinomainen. Paremmin meni kuin olisin uskonutkaan, sanoo Ylen luontotoimittaja Juha Laaksonen.

Kesän tultua tahti hiipui selvästi. Kuhina luontoharrastusten ympärillä on suurimmillaan keväisin, minkä Laaksonen arvelee heijastuvan myös pönttöjen ripustamiseen.

– Taitaa olla aika yleinen ajatus, että pönttöjä tarvitaan vain sen pari viikkoa keväällä. Kyllä pönttöjä voi tehdä kaikkina vuodenaikoina. Se on kahdentoista kuukauden harrastus, hän muistuttaa.

Eniten pönttöjä on ripustettu tätä juttua kirjoitettaessa Kouvolassa, Hämeenlinnassa ja Joensuussa. Varsinais-Suomen kolme pöntöintä kuntaa ovat Salo, Turku ja Parainen.

Timo Krappe saapastelee omenatarhassaan Lohjansaaressa koira kannoillaan. Mies tutkailee hyväntuulisena omenapuiden antia: hedelmät ovat kookkaita eikä niissä ole tauteja.

– Sato näyttää hyvältä. Värityksessä odotetaan vielä hieman aurinkoa, mutta koko on hyvä ja laatu on hyvä, Krappe iloitsee.

Hyvä sato on monen sattuman summa. Lämmin alkukesä ja sopivasti sateinen loppukesä ovat tarjonneet omenille miltei ihanteelliset kasvuolosuhteet.

– Kukinta-aika oli hyvä ja pitkä. Kirvoja oli yhdessä vaiheessa melko paljon, muutama torjuntakin jouduttiin tekemään, mutta sitten tuli suuri leppäkerttuarmeija jostain kauempaa ja se auttoi aika paljon.

Suuri sato näkyy myös jäteasemilla

Kotipuutarhureille iso omenasato saattaa olla jopa ongelma. Esimerkiksi Lohjan Munkkaan jäteasemalle tulee tällä hetkellä omenaa tuhat kiloa päivässä. Arviolta kolmasosa määrästä on syömäkelpoista. Aseman väki toivoo, että omenoille etsittäisiin ottaja muualta, vaikka jäteomena energiaksi ja peltojen ravinteeksi päätyykin.

– Onneksi on Omenapörssejä sosiaalisissa medioissa ja esimerkiksi hevostallit ja metsästysseurat ottavat omenoita vastaan. Portin pieleenkin voi omenoita laittaa tarjolle ohikulkijoille. Todella toivomme, että jäteasema on se viimeinen vaihtoehto, ja että tänne tuotaisiin vain syötäväksi kelpaamatonta omenaa, jäteyhtiö Rosk´n Rollin tiedottaja Kaisa Halme vetoaa.

Omenatarhuri Timo Krappe suosittelee puolestaan ylijäämäomenoiden mehustamista.

– Omenastahan voi tehdä vaikka mitä. Tietysti jos näyttää siltä, että niitä tulee oikein todella paljon, niin omenamehu on helpoin ratkaisu. Toki se vaatii pientä jumppaa, että sen pullottaa, tai teettää siellä puristamolla, mutta se on helpoin tapa saada omenat talteen ja käyttöön.

Tiina Sandberg sai idean omenapörssistä, kun hän pyöräili töihin elokuisessa Helsingissä vuonna 2012. Tapanilan pientaloalueen puutarhoista kantautui vahva omenoiden tuoksu hänen nenäänsä.

– Puissa notkui kauheat määrät omenoita. Tiesin hajusta, että nyt ne kypsyvät. Samalla mietin, että eihän kukaan pysty käyttämään itse sellaista määrää omenoita.

Pian Sandberg jo perusti Facebookiin ryhmän, jonka kautta ylimääräisten omenoiden luovuttajat ja niiden tarvitsijat löytävät toisensa. Stadin omenapörssin kautta välitetään omenoita koko pääkaupunkiseudulle. Myöhemmin sosiaaliseen mediaan on syntynyt useita vastaavia ryhmiä muun muassa Raaseporiin, Porvooseen ja Loviisaan.

Sandberg vinkkaa, että omenapörssissä kannattaa ilmoitella jo pari viikkoa ennen kuin omenat kypsyvät, että lähialueen asukkaat voivat tulla keräämään omenat ennen kuin ne tippuvat maahan ja saavat vaurioita. Pudokkaat alkavat mätänemään ja homehtumaan pian.

Omenoita voi jättää myös omatoimisesti portin pieleen korissa, josta ohikulkijat voivat niitä ottaa.

Omenat mehuksi

Mehustamot hoitavat homman niiden puolesta, jotka eivät itse halua häärätä keittiössä. Pääkaupunkiseudulla toimii useita mehuasemia, joihin kotipuutarhuri voi omenansa viedä.

Esimerkiksi Etelä-Kaarelan Tuoremehuasema Helsingissä ja Heikinlaakson mehuasema Vantaalla puristavat kilon omenoita 50 sentin hintaan.

Myös Espoon tuoremehuasema on avannut ovensa tällä viikolla omenasesongin alettua. Siellä omenakilon puristus maksaa 95 senttiä.

Lisäpalveluita ovat pastörointi ja C-vitaminointi. Ne pidentävät mehun säilymisaikaa.

Omenat eläimille

Metsästysseurat vievät syksyisin tuhansia omenakiloja metsiin eläinten ruuaksi.

Metsästäjäliiton järjestöpäällikön Teemu Simeniuksen mukaan omenat kelpaavat hyvin esimerkiksi valkohäntäpeuroille, kauriille ja supikoirille.

Simenius rohkaisee omenoista eroon haluavia ihmisiä ottamaan yhteyttä paikalliseen metsästysseuraan.

Hän muistuttaa, että omenoita ei pitäisi kipata omatoimisesti teiden läheisyyteen.

– Jos tien vieressä on omenakasa, niin usein sen läheltä löytyy liikenteessä loukkaantunut eläin, joka pitää lopettaa. Tyypillinen ongelmakohta on asfalttitien ja hiekkatien risteys, jonka lähistölle on jätetty peräkärryllinen omenoita.

Metsästysseuran kanssa kannattaa sopia omenoiden kuljetuksesta jo ennen niiden kypsymistä, sillä pilaantuneet omenat eivät kelpaa eläimille.

Omenat jäteasemalle

Jos omenoilleen ei keksi mitään hyödyllistä käyttöä, ne voi viedä sorttiasemalle.

Pääkaupunkiseudulla toimivat Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY:n sorttiasemat veloittavat omenakuormasta viiden euron maksun.

– Toivomme, että kiinteistöjen omiin jäteastioihin ei laitettaisi suuria määriä omenoita, koska ne painavat yllättävän paljon. Omenoilla täytettyjen roskisten tyhjentäminen on roskakuskeille raskasta hommaa, sanoo jätehuollosta vastaava tiedottaja Tarja Methuen.

Usein eläinten käytös muuttuu sairastumisen myötä. Tämä on tiedetty pitkään, mutta vasta viime aikoina on alettu tutkia, miten yksilön sairastuminen vaikuttaa ryhmän sosiaalisiin suhteisiin ja tautien leviämiseen.

Zürichin yliopiston ja teknillisen yliopiston tutkijat lähtivät selvittämään asiaa ladossa vapaana elävillä yli 250 hiirellä. He jäljittelivät tartuntaa ruiskuttamalla joihinkin hiiriin bakteerien soluseinille tyypillisiä lipopolysakkarideja, jotka aiheuttavat eläimissä immuunivasteen ja yleisoireita. Hiirten käytöstä tarkkailtiin seurantalaitteilla, ja tuloksia tulkittiin sosiaalisia verkostoja sekä tautien leviämistä kuvaavien mallien avulla.

Aiemmin on havaittu, että hiiret kykenevät tunnistamaan sairaat yksilöt. Evoluutiobiologit kuitenkin yllättyivät, kun saman sosiaalisen ryhmän terveet yksilöt eivät välttäneetkään sairaita: terveet liikkuivat pesissä ja niiden ulkopuolella pitkälti entiseen tapaan. Sen sijaan sairaat yksilöt liikkuivat aiempaa vähemmän ja hakeutuivat erilleen muusta ryhmästä.

Johtava tutkija Patricia Lopes päättelee, että käytös on sukulaisten suojelemisen ja siten evoluution näkökulmasta järkevää. Tautien leviämistä kuvaavat mallit tukevat tulkintaa.

Tutkijoiden mukaan heidän löydöksensä auttavat ymmärtämään tartuntojen etenemistä myös ihmisillä. Uusille tiedoille on käyttöä varsinkin, jos ennustukset epidemioiden lisääntymisestä tulevaisuudessa toteutuvat.

Sveitsiläistutkimuksen tulokset julkaisi Scientific Reports.

Euran Omassuolta on löydetty suovenhokkaita. Paikalliset perhosharrastajat saivat haaviinsa kesä-heinäkuun vaihteessa yksittäisen perhosen ja sen jälkeen valorysään lensi vielä kuusi uhanalaisen perhoslajin edustajaa.

– Tämä on sellainen perhonen, joka lentää aika lyhyen aikaa juhannuksen tienoilla. Havainnot viittaavat siihen, että perhonen viihtyy hyvin kyseisellä suolla, kertoo Varsinais-Suomen ely-keskuksen ylitarkastaja Iiro Ikonen.

Suovenhokkaista on tehty Ikosen mukaan havaintoja ympäri Suomea, mutta määrällisesti niitä on hyvin vähän.

– Suovenhokas on kaikkialla hyvin harvalukuinen. Se on vaarassa hävitä Suomen luonnosta. Perhonen elää sellaisilla soilla, jossa kasvaa suokukkaa ja lakkaa. Siksi osasimme epäillä, että Omassuoltakin voi niitä löytyä.

Turvetuotanto voidaan kieltää

Perhosten etsiminen suolta liittyy osittain vireillä olevaan ympäristölupahakemukseen. Etelä-Suomen aluehallintovirastolta on haettu lupaa turvetuotannon aloittamiseen Omassuolla. Tehty havainto voi vaikuttaa päätöksentekoon merkittävästi.

– Päätöksenteossa on huomioitava, onko alueella erityisiä luontoarvoja. Suovenhokkaiden lisäksi suolta löytyy myös useita muita uhanalaisia tai silmälläpidettäviä lajeja, Iiro Ikonen toteaa.

Ely-keskus voi tehdä alueelle suojeltavan lajin rajauspäätöksen, eli vaatia aluetta suojeltavaksi, jos kokee sen tarpeelliseksi. Ikonen arvelee keskuksen odottavan aluehallintoviraston päätöstä ennen mahdollisiin toimenpiteisiin ryhtymistä.

– Meidän käsityksemme mukaan alueella on sellaisia erityisiä luontoarvoja, että tällaista lupaa ei tulisi myöntää, hän toteaa.