Sanna Suomela on oululainen myyntitehtävissä työskentelevä nainen, joka tarttui viime keväänä Metsähallituksen tarjoamaan tilaisuuteen ja haki tuhansien muiden hakijoiden joukossa lammaspaimeneksi. Arpaonni suosi Suomelaa, joka päätyi Kuhmon Levävaaraan viikoksi lampaiden kaitsijaksi ystävänsä kanssa tänä kesänä.
– Kuulosti älyttömän hyvältä idealta lähteä keskelle ei mitään hoitamaan lampaita, Suomela innostuu.
Viikko vietetään kansallispuistossa tai suojelualueella, jossa Metsähallitus tarjoaa lammaspaimenelle majoituksen. Levävaaran majoituksessa ei ollut sähköjä eikä juoksevaa vettä, Suomela kertoo. Viikko maksaa 400 euroa, mutta kokemus on sen arvoinen Suomelan mielestä.
– Ajattelin, että sinne täytyy päästä jos vain mahdollista. Se kuulosti niin erilaiselta verrattuna tavalliseen arkeen, sellaiselta elämykseltä. Yksi kokemus lisää itselle.
Lammaspaimen pääsee viettämään viikon loman luonnon rauhaan, johon ainoana pakollisena tekemisenä kuuluu lampaiden hoito päivittäin. Retkeilylle jää hyvin aikaa jos niin haluaa, mutta jo pelkästään täydellinen hiljentyminen on älyttömän rentouttavaa, Suomela toteaa.
– Me vietettiin viikko ihan uutispimennossa, eikä avattu edes radiota. Jos jotain olisi sattunut, niin varmasti joku ohikulkeva retkeilijä olisi kertonut, jos olisi ollut syytä huoleen.
– Se on vähän niin kuin sellainen pakkorentoutuminen, koska ei oo oikeasti käytännössä mitään tekemistä muuta kuin se lampaiden hoito, ja muut kuten vedenkanto ja polttopuiden tekeminen. Täytyy vaan pysähtyä, mitä harvemmin tapahtuu tällaisessa normaaliarjessa, Suomela pohdiskelee.
Vaaran laella ei ollut mitään pelättävää
Lampaat ovat hyvin kollektiivisia eläimiä, jotka kulkevat laumana kylki kyljessä kaikkialle. Lampaista yksi on yleensä rohkelikko, joka ensimmäisenä tarkistaa tilanteen muiden seuratessa taustalla.
– Osa lampaista oli arempia ja osa tuli melkein syliin, mutta hirveän kilttejä kaikki. Illalla kun vei rehuja, niin silloin kaikki tulivat suunnilleen syliin.
– Silloin piti komentaa että lampaat, kunnolla nyt, Suomela nauraa.
Levävaarassa sai olla ihan rauhassa, niin hyvässä kuin pahassa, Suomela sanoo.
– Ei tullut sellaista oloa, että tarvitsisi pelätä mitään. Päällimmäinen ajatus oli se, että onhan lampaat turvassa. Sellaista tarvetta jokapäiväiseen selviytymiseen ei ollut.
Levävaaran laella on ollut asutusta jo 1800-luvulla. Pihapiirissä voi tuntea historian havinaa, kun istuu talon portailla heinänkorsi suussa kuunnellen luonnon ääniä. Paikalle ei mene edes tietä, vaan tie päättyy parkkipaikalle puolentoista kilometrin päähän pihasta.
– Miten kaukana kaikesta se on ensinnäkin ollut ja miten ankarat olot asukkailla on ollut vaaran laella talvisin, Suomela pohtii.
– Tulee vain syvä arvostus entisajan ihmistä kohtaan, miten pelkistetyissä ja ankarissa oloissa he ovat pärjänneet kuitenkin siellä, kasvattaneet perhettä ja kaikkea.
Viikko paimenena rentouttavin loma ikinä
Toinen kokee täydellisen hiljaisuuden rentouttavana ja toinen ahdistavana. Mistään ei kuulu mitään, eikä kukaan kuule sinua, Suomela miettii. Varsinkin kaupunkilaisella voi kestää tottua ajatukseen, että ketään muita ei ole lähettyvillä. Hiljaisuuden rikkovat vain lintujen ääni ja paarmojen pörinä.
Suomelan mielestä kuka vaan, jolla ei mene sormi suuhun askeettisissa oloissa pärjäisi lammaspaimenena.
– Suosittelen kaikille sellaisille, jotka haluavat täydellisen irtioton normaaliarjesta ja kaupunkielämästä, ja tosissaan irti sosiaalisesta mediasta ja kännykästä, Suomela toteaa.
– Jos haluaa totaalisen nollauksen korvien väliin, niin sieltä tulee takaisin kuin eri ihmisenä. En ole varmaan ikinä viettänyt noin rentouttavaa lomaa kuin sen viikon siellä Levävaarassa.