Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luonto ja ympäristö | Tuoreimmat uutiset
Viewing all 9495 articles
Browse latest View live

Satoja omenapuita keskellä kaupunkia – ainutlaatuisen tarhan satoa saa poimia kuka tahansa

0
0

Jyväskylässä kaupunkilaiset ovat ottaneet hyvin omakseen yhteisen omenatarhan. Loppukesän ja syksyn mittaan lähes kaikki kypsyneet ja syömäkelpoiset omenat kerätään talteen.

– En ole kuullut, että Suomessa olisi muualla näin laajaa kaupunkilaisten omenatarhaa. Ei täällä ole syksyisin puissa juurikaan omenia, kyllä kaikki on kerätty, sanoo ylläpitohortonomi Tarja Ylitalo Jyväskylän kaupungilta.

Survon omenatarha perustettiin Kuokkalaan 14 vuotta sitten, kun silloinen Jyväskylän tekninen palvelukeskus vietti 90-vuotisjuhliaan.

Palvelukeskuksen henkilökunta istutti kahden hehtaarin alueelle yli 550 omenapuuta. Hyötypuita niistä on noin 350. Tarhan tarkoitus on tuottaa kaupunkilaisille silmäniloa, virkistystä ja omenamaistiaisia. Tarha on kaupungin maalla ja kaupungin hoidossa.

Vuosien varrella omenatarhan puita on uusittu ja syksyllä 2014 hedelmäpuut saivat uudet nimikyltit, joista käy ilmi lajikenimen lisäksi omenoiden kypsymisaika. Kesäomenat on merkitty punaisin, syysomenat keltaisin ja talviomenat sinisin kyltein.

Tämän vuoden sadosta aikaisimmat lajikkeet ovat pian kypsiä ja satomäärästäkin on arvioita.

– Sanotaan, että se on keskinkertainen tai ehkä vähän pienempi mihin on totuttu, kertoo Ylitalo.

Viimekesäiseen tapaan omenankehrääjäkoi on aiheuttanut tarhassa vahinkoja. Tuholaisia on torjuttu myrkyttämällä.

– Tänä vuonna päädyttiin siihen, että tilanne ei tästä paremmaksi muutu. Taas oli aika paljon koita tai kääriäistä, niin ne on torjuttu pois.

Korkea aita kirvoittanut kysymyksiä

Kuluvana kesänä omanatarhaan on istutettu 200 uutta omenapuuta ja tarhan ympärille rakennettu massiivinen aita.

Kaksi metriä korkea rakennelma on saanut kaupunkilaiset kyselemään, tarvitaanko jäniksiä vastaan todella näin järeä aita?

– Kesällä tuntuu, että se on korkea, että eihän jänis kahta metriä hyppää, mutta talvella se ei enää ole niin massiivinen, kun saattaa olla 75 senttiä lunta. Eihän aidasta jää silloin kuin kärki näkyviin. Meillä on myös talvihoidettavia käytäviä ja aurausvallit nostaa lumenpintaa, että tarvitaan korkea aita, ettei jänis pääse yli hyppäämään, perustelee Ylitalo.

Ylläpitohortonomi muistuttaa, että jänikset järsivät omenapuita juuri talvella.

– Kesällä täällä maistuu pupuille paremmin apilat ja muu vihreät kasvit, mutta talvella kun muuta vihreää ei ole, niin omenapuun kuori on jänisten herkkulistan kärjessä. Se vetää jäniksiä kuin magneetti puoleensa.

Aitauksella helpotetaan tarhan hoitoa ja saadaan säästöjäkin. Aiemmin omenapuita on suojattu runkojen ympärille asennettavalla suojaverkolla.

– Suojaverkon pitää olla saman korkuinen kuin aita. Olemme joutuneet verkottamaan omenapuita yksilöllisesti. Se on aika työlästä, eivätkä verkot kovin nättejäkään ole. Nyt on siisti aita, eikä se estä ihmisiä käyskentelemästä tarhassa, sillä portit ovat auki.

Koirat kiinni omenatarhassa

Ylitalon mukaan aidan myötä omenatarhaan on kuitenkin pesiytynyt uusi lieveilmiö, kun koiranomistajat  ovat tuoneet lemmikkejään aidatulle alueelle ja päästäneet ne juoksemaan vapaana. Koiratarhaksi omenatarhaa ei ole tarkoitettu.

– Vaikka oma koira niin kivalta tuntuu, niin kaikki ihmiset eivät koiria rakasta. Tämä on kaikille tarkoitettu puisto, eikä tänne saisi koiria päästää vapaaksi. Koiran kanssa tänne voi tulla, mutta se tulee pitää kytkettynä. Lähellä on koiratarha, jonne voi lemmikin kanssa mennä, vinkkaa Ylitalo.

Tarja Ylitaloa haastatteli Tenho Tornberg


Suututtaneesta harppuunakalastuksesta ei juurikaan havaintoja sukellusparatiisissa

0
0

Kiinnostus kirkasvetistä kiteeläistä Valkiajärveä kohtaan kasvaa Järven tarina -dokumentin vanavedessä. Keski-Karjalan Sukeltajien opastuksesta vastaava Niko Silvennoinen kertoo, että dokumentti on lisännyt huomattavasti sukeltajien määrää Valkiajärvessä.

– Kaukaisimmat sukeltajat ovat tulleet Oulusta. Sukeltajat ovat kertoneet, että he halusivat tulla katsomaan, onko järvi niin kirkas kuin puhutaan ja, että eivätkö kalat oikeasti säiky sukeltajia, Silvennoinen kertoo.

Keski-Karjalan Sukeltajat on rakentanut rannalle hiljattain uudet penkit ja pöydän sekä kunnostaneet laituriaan. Silvennoinen kertoo, että osaltaan rakennustöihin vaikutti kävijämäärien lisäys, mutta myös oman seuran sulkeltajille haluttiin tehdä paikasta viihtyisämpi.

Harppuunakalastus herätti huolta sukeltajissa

Sukeltajien keskuudessa huolta järvellä ovat herättäneet rantatonttien kaavoitussuunnitelmat ja harppuunakalastus.

Keväällä Valkiajärvellä nähtiin kalastajia, jotka pyydystivät sukeltajiin tottuneita, isoja ahvenia ja haukia harppuunalla. Ongemana pidettiin sitä, että yksi kalastaja olisi voinut tyhjentää pienen järven hauista.

Nyt Keski-Karjalan Sukeltajien opastuksesta vastaava Niko Silvennoinen arvioi, että harppuunakalastuksen kohdalla asiasta nousseella keskustelulla on ollut vaikutusta.

– Olen nähnyt vain yhdesti harppuunakalastajan Valkiajärvellä, paljon Kiteellä sukeltava Silvennoinen kertoo.

Seuran toinen sukeltaja Tiiu Tamm ei myöskään ole nähnyt viime aikoina harppuunakalastajia Valkiajärvellä. Hän käy pinnan alla aina mahdollisuuden tullen.

– Järvelle laitettiin kyltti, jossa toivotaan, ettei järvessä kalastettaisi harppuunalla. Toivotaan, että kalastajia ei tule, Tiiu Tamm sanoo.

Pensasmustikka vain paranee pakkasessa – harva silti hoksaa säilöä

0
0

Moni suomalainen ei miellä pensasmustikoita säilöttäviksi marjoiksi, vaan syö ne tuoreena. Esimerkiksi monissa leivontablogeissa tuoreita pensasmustikoita suorastaan hehkutetaan.

 Viljelyneuvoja Tuija Tanskan mukaan pensasmustikka on monelle tuntematon, vaikka Suomessa sillä on noin 150 viljelijää.

Tanskan mukaan moni pensasmustikkaan mieltynyt, ostaa sitä suoraan tilalta, markettimyynti keskittyy pieniin rasioihin.

– Muista marjoista poiketen pensasmustikalla on hyvinkin uskollisia kuluttajia, jotka tekevät hyvissä ajoin ennakkotilauksen marjoista viljelijälle. Sitten viljelijä toivoo, että saa tilaukset aikanaan toimitettua.

Napakka ja makea

Lepomäen tilalla Kuohulla on huomattu, että pensasmustikka on tottumiskysymys. Tilalla on ollut asiakkaita, jotka ovat olleet sitä mieltä, että mustikat saadaan metsästä, mutta kerran kokeiltuaan, he ovat ihastuneet pensasmustikkaan ikihyväksi.

Luomuviljelijä Hannele Mäntyjärven mukaan pensasmustikan etuihin kuuluu hyvä pakastuksen kesto ja makeus.

– Metsämustikka on sulaessaan kirpeä ja vähän väkevä, mutta pensasmustikka on sulaneena erittäin makea, koska se tuottaa itse hedelmäsokeria jäätyessään, eikä pakastettaessa marjojen joukkoon tarvitse lisätä yhtään sokeria.

Mäntyjärven mukaan marjan napakkuus myös säilyy: pakastetun pensasmustikan voi sulattamisen jälkeen nostaa kermakakun koristeeksi.

Pensasmustikassa joitakin viehättää myös sen sottaamattomuus: sisus on vaalea, eikä siitä saa samalla tavalla mustikkasuuta ja -sormia kuin luonnossa kasvavasta mustikasta.

Mansikkaakin vielä kypsyy

Vaikka mansikkasato jäi kehnoksi, Tanska ei usko, että se lisää muiden marjojen, kuten pensasmustikan tai vadelman, suosiota.

– Moni kuluttaja haluaa ehdottomasti mansikkaa, eikä kelpuuta muita tilalle.

Marjojen satokausi on edistänyt tänä kesänä usean viikon: esimerkiksi herukoita pääsee Keski-Suomessa jo poimimaan.

– Kuluttajat ovat olleet päästään pyörällään, ja on ollut vaikea saada ihmiset tajumaan, että marjat ovat aikaisessa. Esimerkiksi mansikkaa kypsyi monilla tiloilla jo ennen juhannusta.

Mansikan myöhäisiä lajikkeita on vielä kypsymässä, mutta Tanska uskoo, että hinta pysyy melko korkeana, ja myynti keskittyy rasiallisiin laatikollisten sijasta.

Poiminta juuri aloitettu

Lepomäen tilalla pensasmustikan poiminta aloitettu muutama päivä sitten, mutta viljelijän mukaan kyse on vielä "leikkimisestä".

– Pensaassa eri kypsyysasteessa olevia marjoja, se on muutaman päivän vähän leikkimistä, että löytyy oikeanlaista, Mäntyjärvi sanoo.

Luomutilan sadonkorjuuseen tarvitaan 25 poimijaa, jotka majoittuvat tilalle. Vaikka tuoreenakin marja käy kaupaksi, tilan päätuote on pakastemarja.

– Marjat loppuvat aina helmi-maaliskuussa. Sen verran pitäisi saada viljelystä enemmän, että sitä riittäisi myyntiin ympäri vuoden.

Hannele Mäntyjärveä haastatteli Riikka Pennanen.

Vältä muovirihkamaa, tarkista syöntisuositukset – näin vähennät haitallisia kemikaaleja

0
0

Viimeisen sadan vuoden aikana synteettisten kemikaalien määrä on kasvanut voimakkaasti, ja haitallisimpia niistä pyritään karsimaan pois markkinoilta, kertoo Helsingin kaupungin ympäristöjohtaja Esa Nikunen Päivän kasvo -ohjelmassa. Tavallinen kuluttaja voi Nikusen mukaan itsekin vähentää ympäristöön karkaavien haitallisten kemikaalien määrää melko yksinkertaisilla keinoilla.

– Kannattaa tehdä ostoksia harkiten. Jos välttää muovirihkamaa ja pyrkii suosimaan ympäristömerkittyjä tuotteita, tekee jo aika paljon ympäristönsä eteen, Nikunen sanoo.

– Ei täytä kotiaan turhalla roinalla ja suurella tavaramäärällä. Niistä kuitenkin irtoaa aina kemikaaleja, joista osa päätyy Itämereen.

Itämeri kuuluu maailman saastuneimpiin merialueisiin, mikä on huomioitu myös syöntisuosituksissa. Meressä esiintyvien haitallisten aineiden takia lasten ja hedelmällisessä iässä olevien naisten tulisi syödä Itämeren suurikokoista silakkaa, lohta tai taimenta vain 1–2 kertaa kuukaudessa.

– Kannattaa myös vaihdella lajeja ja syödä kalaa monipuolisesti, Nikunen neuvoo.

Edistystä Itämerellä, kaikesta huolimatta

Nikusen mukaan Itämeren saastumiseen vaikuttaa kolme seikkaa. Ensinnäkin Itämeren alueella asuu paljon ihmisiä, toiseksi vain 50 metrin keskisyvyys on merelle hyvin matala, ja kolmanneksi kylmän ilmaston takia aineiden hajoaminen on hitaampaa. Hyviäkin uutisia kuitenkin löytyy.

– Merikotkat olivat melkein kuolla sukupuuttoon 60–70-luvun taitteessa korkeiden ympäristömyrkkypitoisuuksien vuoksi, nyt ne on saatu pienenemään ja tänä vuonna on syntynyt yli 400 merikotkan poikasta. Samoin hylkeiden määrät ovat lisääntyneet, Nikunen kertoo.

Nykypäivänä haitallisiltakaan kemikaaleilta ei voi täysin välttyä, mutta Nikunen kehottaa suhtautumaan asiaan rauhallisesti.

– Ei niitä kannata pelätä. Päävastuu on teollisuudella, jonka tulee kerätä riittävät tiedot ympäristö- ja terveysvaikutusten arviointiin. Euroopan unionin kemikaaliasetus on aika tehokkaasti patistamassa siihen suuntaan.

Euroopan unionin kemikaaliasetuksen Reachin tarkoituksena on rekisteröidä vuoteen 2018 mennessä Kemikaaliviraston tietokantaan kaikki aineet, joita tuodaan EU:n alueelle suuria määriä. EU:n kemikaalivirasto toimii Helsingissä.

Kemikaaleista keskustellaan myös illan A-studiossa klo 21, TV1.

St. Paulin saaren villamammutit kuolivat janoon

0
0

Tutkijat ovat selvittäneet Siperian ja Alaskan välissä sijaitsevalla pienellä St. Paulin saarella eläneiden villamammuttien kuolinsyytä. Noin 5 600 vuotta sitten kuolleiden villamammuttien uskotaan menehtyneen juomaveden puutteeseen.

Pohjois-Amerikassa ja Aasian mantereilla villamammutit kuolivat sukupuuttoon ja 10 000 vuotta sitten, pieniä populaatioita kuitenkin säilyi Beringinsalmen läheisyydessä niin Wranglerin kuin St. Paulinkin saarilla. Villamammutti (Mammuthus primigenius) oli sopeutunut elämään kylmässä ilmastossa mannerjään liepeillä.

Yhdysvaltain kansallisen tiedeakatemian julkaisussa tiedemiehet kertovat sedimenttikerrosten paljastaneen St.Paulin saaren villamammuttien menehtyneet 5 600 vuotta sitten.

Saaressa olleen järven sedimenttikerrostumissa olevia mikro-organismeja tutkimalla selvisi myös syy mammuttien kohtaloon. Järven suolatason noustessa ja veden samentuessa, mammuttien vesivarannot hupenivat.

The Guardian –lehden artikkelissa tutkija Russell Graham Pennsylvanian yliopistosta kertoo, että mammutit todennäköisesti pahensivat itse huonoa tilannettaan

– Ne todennäköisesti kokoontuivat kahden jäljellä olevan järven luo. Kun nykyajan elefantit tekevät niin, ne tuhoavat järveä ympäröivän kasvuston, mikä aiheuttaa eroosiota ja järven täyttymistä maa-aineksella – näin kävi mammuteillekin.

Lopputulos oli, että elinolot kävivät liian rankoiksi villamammuteille. Kaikki tutkimustulokset viittaavat siihen, että saaren villamammutit kuolivat makeanveden puutteeseen, sanoo Graham.

Maakotka ei pesinyt Etelä-Suomen tekopesillä

0
0

Luonnonsuojeluliitto on tehnyt viime vuosina maakotkalle kymmeniä tekopesiä eteläisen Suomen alueelle. Tälle vuodelle niihin ei kuitenkaan ole luvassa poikasia.

– Tänä vuonna eteläisillä reviireillä ei tullut onnistunutta pesintää, kertoo Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Risto Sulkava.

Maakotka pesi eteläisen Suomen alueella Keski-Suomen Multialla viime kesänä ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin. Lintupari otti tuolloin pesäpaikakseen luonnonsuojelijoiden rakentaman tekopesän.

– Tekopesiä on tehty Luonnonsuojeluliiton projektissa suunnilleen Porista itärajalle Kuhmoon saakka. Niitä on maakotkan levinneisyysalueen etelärajalla melkein kolmisenkymmentä, Sulkava kertoo.

– Toiveissa on, että pohjoisesta etelään päin siirtyviä lintuja hiljalleen asettuisi niihin.

Sulkavan mukaan tekopesän maastoutuminen ympäristöön ottaa kuitenkin aikansa, eli voi viedä vuosiakin ennen kuin lintu hyväksyy ne pesäpuikseen.

Ilmastonmuutos työntää kantarellia ja suppilovahveroa kohti pohjoista

0
0

Vielä 1980-luvulla suppilovahvero ei ollut esimerkiksi Kainuussa mikään yleinen laji. Viimeisen 25 vuoden aikana se on kuitenkin yleistynyt, ja nyt tähän herkkuun törmää metsissä tämän tästä, jos vain osaa etsiä.

Luonnonvarakeskuksen vanhempi tutkija Kauko Salo kertoo, että keltavahvero eli kantarelli on reilussa kolmessakymmenessä vuodessa työntynyt 200 – 300 kilometriä pohjoisemmaksi, mikä tutkijan mielestä on merkittävää.

– 1980-luvun loppupuolella, jolloin Metsäntutkimuslaitoksella oli oma asema Saariselällä ja löysin sieltä kantarelleja, niin kyllä se tuntui perin kummalliselta. Nykyisin niitä löytyy sieltä säännöllisesti, Salo havainnollistaa kantarellin pohjoistumista.

Yli 46 vuotta sienten parissa viihtynyt sienitutkija Esteri Ohenoja kertoo, että Oulun seudulle on tullut 70-luvun alusta lähtien muutama kantarellipaikka lisää, mutta sitä merkittävämpää on, että kantarellisato on runsastunut.

Olosuhteissa on tapahtunut sienten kannalta hyvä muutos

Kantarellin pohjoisempi esiintyminen ja lisääntyneet kasvupaikat vanhoilla kasvualueilla on sienitutkijan mielestä mielenkiintoinen asia. Olosuhteissa on täytynyt tapahtunut sienille otollisia muutoksia, kenties ilmastonmuutoksen vaikutuksesta, Salo pohtii.

– Erityisesti syksyt ovat pidentyneet, jolloin sienirihmastojen mahdollisuus kasvattaa ja tuottaa itiöemiä on parantunut. Aikaisemminkin potentiaalia olisi ollut, mutta aikainen syksy ja lumen tulo ovat estäneet itiöemien tuottamisen.

Sienitutkija Esteri Ohenoja kertoo, että vuosikymmeniä sitten pohjoisimmat suppilovahveroesiintymät olivat Kainuussa, Paltamossa.

– Nykyisin se on aika satoisa laji jopa Etelä-Lapissa asti. Se on myöhäisenä lajina voinut hyötyä pitkistä, lämpimistä syksyistä, Ohenoja sanoo.

Sienet leviävät paitsi maanalaisen rihmaston, myös itiöemissä olevien itiöiden avulla. Itiöemien muodostumiseen liittyy paitsi sopiva kosteus ja lämpö, myös sienen ja se kanssa yhteistyössä elävän puun, sisäiset tekijät.

Kemiallinen kieli on voinut parantua

Sienten satoisuuteen ja leviämiseen kohti pohjoista vaikuttavat Salon mukaan myös tekijät sienen ja puun symbioottisessa suhteessa, mikä sekin voi johtua ilmastonmuutoksesta.

– Olisiko maaperässä tapahtunut muutoksia. Ja kun kyseessä on symbioosilaji, niin yhteiselämä on tullut sillä tavalla positiiviseksi, että sienirihmasto saa entistä enemmän sokereita puulta, jolloin itiöemien muodostuminen mahdollistuu, Salo kertoo.

Yli 35 vuotta sieniä tutkinut Salo puhuu mielellään vielä vähän tunnetusta keskustelusta puun ja sienen välillä, jota ne käyvät kemiallisella kielellä.

Jos ilmastonmuutos pitkällä ajanjaksolla vaikuttaa Suomen puulajistoon, eittämättä se tulee vaikuttamaan myös sienilajistoon.

– Laajemmin havaittavissa muutoksissa voi mennä jopa kaksisataa vuotta, mutta siinä muutoksessa olemme jo menossa, Salo toteaa.

Kantarelli toimii yhteistyössä koivun, joskus myös männyn ja kuusen, kanssa. Muutkin tärkeät ruokasienemme elävät symbioosissa puiden kanssa.

Aikainen sienilaji on levinnyt myös

Oulun seudulla on seurattu vuosia aikaisen kevätsienen, hytymaljakkaan, esiintymistä.

– Se on selvästi lisääntynyt. Aikaisemmin sitä oli Oulun seudulla vain Muhosjokilaaksossa, mutta nyt sitä on nähty monien jokien varsilla tulvarannoilla ja rantametsissä. Tänäkin vuonna löytyi uusia paikkoja, Ohenoja kertoo.

Jos suppilovahvero on hyötynyt lämpimistä syksyistä, hytymaljakas nauttii aikaisista keväistä.

– Se nähtävästi ilmaisee ilmastonmuutosta. Aikaisen, lämpimän kevään ansiosta sillä on mahdollista tulla esille pidemmällä ajanjaksolla.

Hytymaljakasta esiintyy siis nykyisin entistä enemmän esiintymisalueensa pohjoisrajalla. Silti se on harvinainen, ja siitä tunnetaan vain muutama kymmenen esiintymää Suomessa.

Onko tässä kesän 2016 kovin onkisaalis? – Kertanostolla kaksi ahventa ja minkki

0
0

Panikessa heinäkuun puolivälissä kalastaneella pohjalaismiehellä oli onki, jossa normaalin koukun yläpuolelle oli kiinnitettynä pieni ”kirppu” eli loistekoukku. Syöttinä oli tavallinen onkimato.

Yhtäkkiä oli alkanut rajusti näppiä, ja mies oli nostanut varovasti painavalta tuntuvaa saalista pintaan. Mielessä oli käynyt, että nyt on iso kiinni. Ei ollut iso vaan monta. Molemmissa koukuissa oli ahven, ja alemmassa ahvenessa roikkui tiukasti hampaillaan minkki.

Minkki oli sinnitellyt yllättävän pitkään saaliissaan kiinni, kunnes oli päästänyt irti ja molskahtanut takaisin Pohjanlahteen.

Mies oli irroittanut ahvenet koukuista ja heittänyt pahasti purrun kalan takaisin veteen. Samalla sekunnilla minkki oli syöksähtänyt pintaan ja siepannut ahvenen taas suuhunsa.

Todella harvinaista

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön järjestöpäällikkö Olli Saari ei ole koskaan kuullut, että joku olisi napannut mato-ongella minkin.

– Minkillä oli selvästi lounasaika. Se oli huomannut, että nyt on helppo saalis nenän edessä. Ahven oli varmasti jo silloin tarttunut ongenkoukkuun. Puruvoima on ollut kova, ja siiman on täytynyt olla kestävää, jos minkki on ilmaan asti saatu, ihmettelee Saari.

Kala kalassa -saalis on Saarelle huomattavasti tutumpi juttu. Yhdellä virvelin heitolla voi vieheeseen napata ensin vaikkapa ahven, ja väsytyksessä ahveneen hauki. Perhokalastuksessa voi vahingossa saada oudompaakin saalista.

– Kun iltahämärässä heitetään perhoa siimalla ilmassa, hyönteisiä saalistamassa olevat lepakot saattavat erehtyä nappaamaan perhoon kiinni.

Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö on mukana pitämässä Suomen ennätyskalarekisteriä. Järjestöpäällikkö ei kuitenkaan kelpuuta pohjalaismiehen ongella nappaamaa minkkiä ennätysrekisteriin.

– Sellaista tilastointia ei ole mutta eiköhän tämä päädy elävien legendojen rekisteriin. Koskaan ei tiedä mihin tilanteisiin voi kalavesillä törmätä. Hyvä, että on kännykät ja kamerat ja pääsee ikuistamaan, ettei ihan kylähullun mainetta saa…


Kuolleet emakot pelastivat Suomen merikotkat

0
0

Merikotkakanta on kasvanut huimasti 1970-luvulta, jolloin merikotkan poikasia kuoriutui Suomessa vain viisi. Itämeren ympäristömyrkyt estivät silloin merikotkan lisääntymisen.

Ylen aamu-tv:ssä tiistaina vieraillut WWF Suomen merikotkatyöryhmän seurantavastaava Heikki Lokki kertoi merkikotkan suojelijoiden sinnikkyyden pelastaneen merikotkan sukupuutolta.

– Voin vain kuvitella, kuinka Martti Hario 60-luvulla ajeli talvella Ahvenanmaalla esimerkiksi Föglön jäillä. Rättisitikasta oli takapenkki riisuttu pois ja siellä makasi kuolleita emakoita, joita hän sirotteli sinne saaristoon sopiviin paikkoihin merikotkan pelastamiseksi, Lokki muisteli.

Merikotkakannan elvyttäminen oli hidasta työtä. Ensimmäisten kymmenen vuoden aikana ei tapahtunut juuri mitään kehitystä ja kanta elpyi vain hitaasti.

Nyt merikotka on levittäytynyt Ahvenanmaan ja Varsinais-Suomen saaristosta ja Merenkurkusta kaikkialle Pohjanlahden rannikolle, osiin Suomenlahtea sekä Lappiin, Koillismaalle ja lopulta myös sisä-Suomen järvialueille.

Helsinki ja Turku saivat omat merikotkan poikasensa tänä kesänä. Heikki Lokin mukaan on vaikea arvioida, kuinka lähelle ihmistä merikotka voi tulla.

– Pesintäaikana merikotkat tarvitsee pesimärauhan. Helsingin ja Turun saaristossa on kuitenkin myös rauhallisia alueita, Lokki kuvaili.

Merikotkan menestystä uhkaavat ympäristömyrkkyjen ohella muun muassa sähköjohdot ja tuulivoimalat. Sähkötolppaan lentänyt merikotka on saattanut pimentää kokonaisia kyliä.

– Junan alle jääminen on yksi merikotkien kuolinsyy. Junien alle jää nisäkkäitä ja haaskoilla viihtyvä merikotka saattaa säikähtää ohi kiitävää junaa ja törmää siihen, Lokki kertoo.

Viimeisimmässä uhanlaisten eläimien kartoituksessa merikotka säilytti nipin napin luokituksensa erittäin uhanlaisena lajina, mutta Lokki arvioi, että viiden vuoden kuluttua merikotkan uhanalaisuutta kevennetään.

Ennätysmäärä kauriinvasoja elpyy Turun eläinhoitolassa

0
0

Turun eläinhoitolan pihamaalla kirmaavat Pihka, Pippuri, Pähkinä, Pate, Pohjola ja Pamela. Viisi niistä on metsäkauriinvasoja ja yksi valkohäntäpeuranvasa. Eläinsuojeluvalvoja Heidi Leyser-Kopra on hoivannut niitä kesäkuusta saakka. Silloin alkoi vasaryntäys.

– Meillä ei ole koskaan ollut näin paljon vasoja. Toukokuun puolella meihin otettiin yhteyttä, kun eräällä yksityishenkilöllä oli kotonaan hirvenvasa. Se on jo siirtynyt meiltä eteenpäin. Sitäkin oli pidetty lemmikkinä viikko, kertoo Leyser-Kopra.

Osa orpoja, osa lemmikkejä

Kolme Turun eläinhoitolan vasoista on tullut hoitoon Heidi Leyser-Kopran mukaan "oikeasta syystä". Niiden emä on menehtynyt auto-onnettomuudessa.

– Paten ja Pohjolan emä jäi auton alle Ruissalon kasvitieteellisen puutarhan kohdalla. Pamela eli valkohäntäpeuranvasan emä on Marttilassa jäänyt auton alle, kertoo Leyser-Kopra.

Muita on pidetty kotona lemmikkeinä.

– On ajateltu, että ne ovat orpoja, koska emä jättää ne yksikseen pitkiksikin ajoiksi. Vasaa ei saa viedä mukanaan, sillä siihen tarttuu hyvin äkkiä voimakkaasti ihmisen haju. Sen jälkeen emä ei enää tunnista sitä omakseen ja oikeasti hylkää sen.

Eläinsuojeluvalvoja on kuitenkin tyytyväinen, että eläinhoitola on saanut pelastettua toistakymmentä vasaa puhelinneuvonnan avulla. Huolestuneet henkilöt ovat soittaneet ja kyselleet apua eläinhoitolasta ennen kuin ovat tarttuneet metsissä kyyhöttäneisiin vasoihin.

Jotkut haluaisivat bambinsa takaisin

Vasat on tuotu asiantuntijan hoitoon, kun kotihoito ei ole onnistunutkaan. Eläinsuojeluvalvoja Heidi Leyser-Kopra painottaa, että luonnonvaraisia eläimiä ei saa pitää lemmikkeinä. Jotkut asiakkaat ovat olettaneet saavansa eläimen takaisin kotiin.

– Yksi perhe oli sitä mieltä, että he ottaisivat vasan takaisin, kun se on voimistunut. Lapset ovat niin kovasti kiintyneet siihen. Pienin meille tullut metsäkauriinvasa eli Pippuri painoi tullessaan 1,3 kiloa. Vasa on tennarinkokoinen ihan pienenä. Totta kai se on kovin hellyttävä ja mukava, pohtii Leyser-Kopra.

Eläimiä löydetään helpommin kuin ennen

Eläinsuojeluvalvoja Heidi Leyser-Kopran mielestä ilmiö kertoo siitä, että luonto on tullut lähemmäksi kotipihoja. – Kauriita ja peuroja on enemmän, ja ne ovat lähempänä ihmisasutusta kuin aikaisemmin. Kun ihmiset ovat levittäytyneet metsiin, metsän eläimet ovat levittäytyneet ihmisasutuksen luokse. Olen kuullut sanonnan, että metsäkauris on uusi rusakko, kertoo Leyser-Kopra.

Hakusana auringonlasku räväyttää ruutuun miljoona osumaa – miksi kaikki jakavat siitä kuvia Facebookissa?

0
0

Kauniina kesäiltoina esimerkiksi Facebookin, Twitterin ja Instagramin kuvavirrat ovat hetkittäin yhtä auringonlaskua. Sosiaalinen media kuhisee kuvia tunnisteilla #auringonlasku ja #sunset. Värikäs luonnonnäytelmä halutaan tallentaa kerta toisensa jälkeen ja koettu elämys jakaa.

1. Miksi auringonlasku on ihmisistä ihana, Helsingin yliopiston estetiikan professori Arto Haapala?

  Olen itsekin ihmetellyt, että kun nähdään luonnossa auringonlaskuja, niin jaksetaan katsoa niitä vaikka joka ilta, mutta jos kohdattaisiin taideteoksia, joissa on auringonlaskuja, niin saattaisi tulla kyllästyminen aika pian, se ei näyttäisikään enää niin hienolta. Luonnossa tilanne on toisenlainen. Auringonlaskut poikkeavat aina hiukan toisistaan ja niissä voi olla paljon variaatioita.

– Kyllä väriyhdistelmät tietynlaisen harmonian luo ja tunnelman, johon visuaalisen kokemuksen lisäksi liittyy ainakin suomalaisilla yleensä kesäinen, hiljainen ja rauhallinen tunnelma. Auringonlaskusta voi nauttia kokonaisvaltaisesti.

– Suomalaisessa kulttuurissa auringonlaskuihin littyy varmasti myös kesäillan romantiikkaa, koko kesäiltojen myyttisyys, mystisyys ja romanttisuus tuo oman lisänsä auringonlakujen ihanuuteen ja kauneuteen. Visuaalinen kauneus tulee varmaan väreistä, niiden kirjosta ja pilvimuodostelmista. Voi nauttia näkymästä muotokokonaisuutena.

2. Mikä nykyihmisistä on kaunista?

Auringonlaskusta on yksimielisyyttä, mutta erityisesti taiteen puolella, ihmisten tuottamien asioitten parissa, kauneuskäsitykset vaihtelevat huomattavasti. Mukaan tulee kulttuuri- ja tietotekijöitä ja omia mieltymyksiä. Kun puhutaan luonnon kohteista auringonlaskuista, järvimaisemista ja metsistä, niin siellä puolella yksimielisyyttä on.

– Joskus on eroteltu helppo ja vaikea kauneus. Auringonlaskun kauneus on helppoa, välitöntä miellyttävyyttä, johon ei tarvitse hirvittävästi ajatusta uhrata pystyäkseen siitä nauttimaan. Vaikeaa kauneutta taas voi olla vaikka Picasson taide. Täytyy tietää aika paljon kuvataiteen historiasta, ja jopa yleisestä kulttuurihistoriasta tuona aikana, ennen kuin pystyy näkemään hänen taiteessaan olevan kauneuden ja arvostamaan sitä.

3. Onko ihmisellä ikiaikainen kauneudenkaipuu?

Jotain sen tyyppistä kaipuuta selvästi on. Jotkut teoreetikot ovat yrittäneet palauttaa sitä evoluutioon, puhutaan evoluutioestetiikasta. Yksimielisyyttä sen pätevyydestä ei ole, mutta jotain perusmieltymyksiä voidaan sen kautta erotella ja tunnistaa.

– On esitetty ajatus, että ihmiset pitävät laajoista ja avarista näkymistä, sellaisista, että selusta on turvattu ja pystyy näkemään, onko tulossa vihollisia ja onko vaara uhkaamassa. Silloin ihminen tuntee olonsa turvalliseksi, pystyy hallitsemaan ja kontrolloimaan tilannetta.

– Suljetut näkymät voivat olla jossakin mielessä rumia. Esimerkiksi vuoristomaisemia pidettiin pitkään rumina ja pelottavina, koska ne olivat vaarallisia. Vasta 1700-luvulla runoilijat alkoivat kirjoittaa romanttisia kuvauksia vuoristosta ja sitä kautta yleinen käsitys vuoristojen estetiikasta alkoi muuttua positiivisemmaksi. Jylhyyttä ja ylevyyttä ei nähty enää pelkästään pelottavana.

4. Miksi auringonlaskukuvia, kauneutta, halutaan jakaa ahkerasti sosiaalisessa mediassa?

Ihmiselle tuottaa yleensä tyydystä, että voi kertoa kokemastaaan positiivisesta asiasta muille. Jakaminen täydentää kokemusta. Jakamalla annetaan muillekin mahdollisuus kokea sama elämys, jonka itse on kokenut.

– Suomalaisen estetiikan klassikko Yrjö Hirn on viitannut siihen, että taideviettiin kuuluu halu jakaa kokemuksia, ilmaisevuus niin, että muutkin pääsevät osalliseksi kokemuksesta tai saavat mahdollisuuden osallistua siihen. Someilmiö vahvistaa tätä olettamusta. Kuvien jakamisessa voi olla helposti mukana ja nauttia niistä.

– Minusta on erittäin postiivista, että ihmiset arvostavat luontoa esteettisesti tällä tavalla. Voi tietysti tulla jossain vaiheessa saturaatiopiste vastaan, eikä enää niin innostuta auringonlaskukuvista. Auringonlasku on yksi kiinnostava luonnonilmiö, joka ihmisiä viehättää. Se on kokonaisuudessaan hyvin vaikuttava kokemus.

5. Miksi auringonlaskut ovat niin kuvattuja, Pohjoisen Keski-Suomen Luonnonvalokuvaajat ry:n puheenjohtaja Alpo Syvänen?

– Auringonlasku vangitsee kauneudellaan ja hienoin juttu siinä on tunnelma. Jos siihen liittyy joku tärkeä ihminen, paikka tai muisto, niin ne vielä vahvistavat tunnelmaa.

– Kauniit värit pysäyttävät aina silmän ja jollakin tavalla auringonlasku puhuttelee ihmistä syvältä. Olemme mieltyneitä valoon ja tunnelmaan. Sävyt puhuttelevat syvältä sydämestä.

6. Miten auringonlaskusta saa hyvän kuvan?

– Auringonlaskun värejä tarkasti toistavan kuvan saaminen ei ole ihan yksinkertaista. Paljon riippuu kamerasta ja käyttäjän taidoista. Automatiikalla on hankala saada yksi yhteen kuvia iltaruskon väreistä, mutta hienoja ja tunnelmallisia kuvia silläkin saa. Järjestelmäkameralla valotusaikaa, filmiherkkyyttä ja aukkoarvoja säätämällä saa värit tarkemmin talteen.

– Esimerkiksi älypuhelimella kuvatessa kannattaa pyyhkiä sormenjäljet linssistä pois. Kokeile ja ota useampi kuva. Kun aurinko on horisontissa kuvaan saa sommittelemalla muutakin kuin veden ja auringon. Voi miettiä, mihin kohtaan ruutua auringon sijoittaa. Katsele ja testaa erilaisia kuvakulmia. Kokeile vaikka ottaa kuva makuulta tai kyykystä.

– Nettihän on pullollaan kuvausohjeita ja oman kameran säätöjen ja ohjelmien käyttöä kannattaa opetella. Auringonlasku ei juokse karkuun eli yleensä kuvaajalla on sekä aikaa kokeilla erilaisia vaihtoehtoja, kuvata ja myös ihailla taivaan tapahtumia.

– Kannattaa pitää kameraa mukana ja ottaa se rohkeasti esille, koska paras kuva on tallennettu kuva. Toki muistikuvatkin on tärkeitä. Tutki ja opettele käyttämään kameraasi, kun sellainen härveli on käytettävissä luovuuden jatkeena ja välineenä.  Aurinkoa ei saa tuijotella kameran kautta: sen kanssa pitää olla varovainen, ettei silmät vahingoitu.

7. Millaiset auringonlaskut ovat tehneet sinuun suurimman vaikutuksen?

– Myrskyn jälkeinen horisontti auringonlaskuineen on hieno. Kun myrskypilvet täyttävät taivaan, ovat matalalla ja jostain niiden raosta pääsee pilkahtamaan valoa läpi, joka tuo myrskypilviin punaista, oranssia ja kultaa. Ne on huikeita tilanteita, kun ne saa talteen.

– Kyllä myös tavallisemmat lämpöä hehkuvat oranssit taivaat ovat aina näyttäviä, samoin kuin auringonnousut. Ukkospilvien tumma lilanpunaisuus on myös hurjan vaikuttava ja vähän pelottavakin. Ne ovat sellaisia alkukantaisia, vuosituhantisia voimia ja värejä, jotka kiehtovat.

– Yhden yön olen viettänyt tänäkin kesänä auringonlaskusta auringonnousuun ja se oli kyllä upea. Jos sellaiseen on mahdollisuus, nin suosittelen vaikka lomalla kiertelemään kameran kanssa rantoja ja luontokohteita. Sieltä löytyy aika erilainen valomaailma kuin arkinen kesäpäivä.

8. Ilmatieteen laitoksen erikoistutkija Antti Arola, mistä auringonlaskun punainen väri johtuu?

– Punainen on pisin aallonpituus, jonka ihmissilmä näkee. Kun auringon suuntaan horisonttiin katsotaan, niin lyhyemmät aallonpituudet, joita ilmakehän molekyylit sirottavat, ovat sironneet pois, eivätkä näy. Jäljelle jäänyt väri, punainen, on se, joka nähdään auringonlaskun suuntaan.

Saimaan saaressa erikoinen matkailukohde – retkeilijä voi hiljentyä pian viidessä tsasounassa

0
0

Rälläkkä soi Ilkonsaaressa Suur-Saimaalla. Virta tulee sähköagregaatista ja kulmahiomakoneen pitelijänä on Markus Petsalo eli isä Markus. Auttamassa on sisko Kristiina Petsalo.

Saaressa on työn alla uusi tsasouna eli karjalainen rukoushuone. Novgorodilaisen kappelin esikuvan mukaan kivestä tehdyt seinät ovat jo valmiit. Isä Markus valmistelee holvien tekoa. 

– Tämä tehdään kivestä alkuperäisen Laatokan rannalla sijaitsevan Staraja Ladogan kirkon mukaisesti, isä Markus kertoo.

Rukoushuoneiden rakennuttaja on Saimaan Skiitat yhdistys. Tsasounat nousevat saarelle talkootöillä ja lahjoitusvaroin.

– Ei meillä ole varaa palkata työntekijöitä. Minulle tämä on vähän niin kuin uskonnollinen toimitus, isä Markus kertoo. 

Ely-keskus on rahoittanut saarelle polun, jonka varrella rukoushuoneet ovat.

Hiljentymispaikkoja retkeilijöille

Ilkonsaarelle on jo rakennettu kolme rukoushuonetta, rakenteilla on yksi tsasouna ja äskettäin yhdistys päätti aloittaa viidennen rukoushuoneen rakentamisen. Kaikkiaan yhdistyksellä on tarkoitus rakentaa seitsemän tsasounaa Ilkonsaarelle.

Rukoushuoneet on tarkoitettu retkeilijöille. Luonnonkauniista Ilkonsaaresta on tullut erikoinen matkailukohde rukoushuoneiden myötä.

– Tarkoituksena on tarjota paikka hiljentymiselle, Saimaan skiitat yhdistyksen puheenjohtaja Seppo Salpakari kertoo.

Alkuperäiset esikuvat

Kaikilla rukoushuoneilla on alkuperäiset vastineensa eri puolilla ortodoksista maailmaa.

– Nämä on valittu sen reitin varrelta, jota pitkin orttodoksinen uskonto on tullut Suomeen. Alkuperäisiin verrattuna nämä ovat kuitenkin pienempiä, Seppo Salpakari kertoo.

Saarella on jo valmiina esimerkiksi Näätämöläinen tsasouna, jonka esikuva sijaitsee Norjassa jäämeren rannalla. Toinen jo valmis tsasouna on Hevoskiven tsasouna, jonka esikuva sijaitsee Konevitsan luostarisaarella Laatokalla.

Retkeilijät löytäneet

Retkeilijät ovat löytäneet rukoushuoneet. Siitä kertovat rukoushuoneissa olevat vieraskirjat.

– Kolmena viime vuotena täällä on käynyt yli tuhat ihmistä kesässä, Seppo Salpakari kertoo.

Täydellisen sääkuvan metsästys vaatii asennetta – salamat ja sateet eivät säikäytä himoharrastajaa

0
0

Vaasalainen harrastajakuvaaja Matti Hietala heräsi tiistaiaamuna ukkosen jyrinään.

– Menin kameran kanssa parvekkeelle. Ukkonen jyrisi ja satoi rakeita. Kaiken varalta kuvasin rakeet parvekkeen pöydältä, että saadaan ainakin jollakin tavoin päivän sää dokumentoitua, kertoo Hietala.

Matti Hietala kulkee aina kamera olalla. Hän sanoo pärjäävänsä vaikka ilman kännykkää, mutta ei ilman kameraa.

Eläkkeellä olevalla opettajalla on aikaa tallentaa ympäristöään. Hietalan ottamia valokuvia nähdään usein Ylen uutislähetyksissä sääkuvina. Hietala etsii aktiivisesti valokuvilleen julkaisukanavia ja osallistuu myös kilpailuihin.

Sumussa ja sateessa

Erilaiset sääilmiöt inspiroivat kuvaajaa. Sääkuvien tarjoamisesta uutislähetyksiin on tullut miehelle jo rutiinia.

– Seuraan sääennustuksia netistä ja jos on tiedossa pilvistä tai ukkosta, yritän löytää sentyyppisiä kuvia tarjolle.

Ukkospäivänä Hietala lähti metsästämään päivän sääkuvaa Pohjanmaan tv-uutisiin Raippaluodon sillan kupeesta. Silta ja merimaisema näyttäytyvät eri sääolosuhteissa ja valaistuksissa hyvinkin erilaisina. Tällä kertaa silmään pistävät erityisen maalaukselliset pilvet.

Suomen pisin silta on suosittu kuvauskohde ja Hietalakin kuvaa sitä mielellään.

– Se on hieno varsinkin sumuisina päivinä, silloin pääsee kuvaamaan sumujen siltaa.

Luonnosta Matti Hietala kertoo etsivänsä kauniita kuvauskohteita. Maisemien lisäksi hän kuvaa mielellään tapahtumia ja haluaa myös dokumentoida katoavaa ympäristöä, esimerkiksi purkutuomion saaneita vanhoja taloja.

Hylje aterialla

Matti Hietala kuvaa kompaktilla mikrojärjestelmäkameralla. Hän ei halua kantaa mukanaan putkia ja muuta tavaraa.

– Tässä kamerassa on kaikki yhdessä paketissa ja itse olen jalustana. Tämä on mukava ottaa mukaan ja helppo kuljettaa.

Edes kaupungille asioille lähtiessään Hietala ei jätä kameraa kotiin. Aina voi vastaan tulla jotain kuvaajalle arvokasta. Harjaantuneen harrastajan silmä on tottunut näkemään kiinnostavia kuvauskohteita.

– Kerran kiinnitin huomiota siihen, miten joku katseli Sundomin sillan kaiteen yli alas päin. Mietin että mitähän siellä on ja sitten huomasinkin hylkeen pään. Hylje heitteli silakoita ilmaan ja nappasi niitä sitten suuhunsa, muistelee Hietala.

Kuvaaja otti kameran olalta, laskeutui sillan alle ja onnistui ottamaan "aika mukavia kuvia" aterioivasta hylkeestä.

Ärsyttävätkö merimetsot? Merikotkateinit hoitavat homman

0
0

Ylen toimittaja-kuvaaja todisti työkeikallaan Turun saaristossa, kuinka iso joukko merikotkia istuskeli merimetsoluodolla kytäten pesissä kasvavia poikasia.

Merikotkat ovat oppineet, että merimetsot ovat erittäin helppoa saalista.

WWF:n merikotkatyöryhmän puheenjohtaja Toni Laaksonen vahvistaa, että ilmiö on melko tuore: viime vuosina on tehty paljon havaintoja siitä, että merimetsoluodoista on tullut varsinkin nuorten merikotkien "mäkkäri". Parhaimmillaan 20 kotkaa istuu luodolla. Heti kun tulee nälkä, pari siiveniskua – ja taas on ruokaa.

Suomen ympäristökeskuksen mukaan kotkat ovat todennäköisesti jopa hävittäneet joitakin merimetsoyhdyskuntia.

Kotkien harrastamaa syöpöttelyä tapahtuu erityisesti etelässä, mutta merimetsot ovat levittäytyneet jo kohti pohjoista.

– Nyt olisikin mielenkiintoista tutkia, kuinka kauan pohjoisemman Suomen kotkilta kestää oppia, että merimetsot ovat ainakin näennäisesti helppoa saalista, Laaksonen sanoo.

Nuorten lisäksi pesivät merikotkat ovat jonkin verran hakeneet saalista merimetsoyhdyskunnista poikasilleen.

Lintuharrastajien yhdistyksen Birdlife Suomen tiedottaja Jan Södersved mainitsee, että aikaisemmin tuli tietoon, että merikotkat ovat erittäin tehokkaita verottamaan haahkojen poikasia. Merimetsojen syöminen on tullut kuvioon mukaan kenties myöhemmin.

Merimetsojen voimakas kasvu on taittunut. Vielä 10 vuotta sitten merimetsokanta kasvoi jopa 60 prosentin vuosivauhtia. Nyt kasvu on joitakin prosentteja.

Helpolla konstilla saadaan hyviä tuloksia myrkyllisen jättiputken hävittämisessä

0
0

Ihmiselle haitallisia jättiputkia tuhotaan yksinkertaisella konstilla Kontiolahdella. Viime syksystä lähtien kasvien päälle on asetettu erilaisia katteita, jotka eivät päästä valoa lävitseen.

Esimerkiksi erilaisista purkukohteista jääneitä vanereita, lattiamattoja ja muoveja on käytetty kasvien tukahduttamiseen.

– Tulokset ovat hyviä. Jos peite on ollut tiiviisti, siellä ei näy enää yhtään eläviä versoja, Kontiolahden ympäristönsuojelusihteeri Antti Suontama kertoo.

– Menetelmä perustuu siihen, että kasvi ei saa elintoiminnoilleen välttämätöntä valoa eikä happea. Myös maaperän mikrobitoiminta ja kompostoituminen kiihtyy. Tämä tappaa myös maaperän siemenpankin, Suontama jatkaa.

Vuoden alussa tuli voimaan vieraslajilaki, joka velvoittaa maanomistajia torjumaan vieraslajeja. Lain velvoite koskee Euroopan Unionin luetteloon kuuluvaa tai kansallisesti merkityksellisesti haitallista vieraslajia.


Suomalaisnainen tekee työtä maailman hyvinvoinnin eteen: "Kukaan ei ole immuuni korallien kuolemalle"

0
0

Kajaanilaislähtöinen Pauliina Ahti aloitti huhtikuussa työnsä Madagaskarilla. Ahti työskentelee Blue Venturekselle, joka on britannialainen voittoa tavoittelematon organisaatio.

Blue Ventures keskittyy meriluonnon suojeluun, koralliriuttojen tutkimukseen sekä köyhien rannikkoalueiden ihmisten elämänlaadun parantamiseen.

– Ulkomailla työskentely tarjoaa sekä pitempiä työsuhteita että arvokasta työkokemusta ja siten mahdollisuuden edetä uralla. Se antaa myös tilaisuuden matkustella ja tutustua uuteen kulttuuriin, ympäristöön ja maahan, kertoo Ahti.

Työn ja maan vaihtamisen myötä Ahdin elämä Madagaskarilla poikkeaa Suomesta melko kovasti.

– Asun pienessä bungalowissa aivan meren rannalla, suihkuna toimii vesisanko ja huussi löytyy parinkymmenen metrin päästä mökin takaa.

Sähköt toimivat pari tuntia aamulla, pari tuntia illalla. Päivisin sähköä ei ole.

– Internet toimii epäsäännöllisesti, toisinaan ihan hyvin, mutta välillä saattaa olla viikonkin poikki. WiFiä ei ole. Ruoka on lähinnä kalaa, riisiä ja papuja, ja toisinaan vähän kanaa, ankkaa, vuohta tai seebua.

Elämää pienessä yhteisössä ilman mukavuuksia

Kauppoja, pankkiautomaatteja ja postia Andavadoakan kylässä ei ole. Elämä alkaa Ahdin mukaan mukautumaan luonnon rytmiin, kun kylä on ilman sähköä.

– Tulee mentyä nukkumaan todella aikaisin, kun on pimeää, ja monesti herää aamulla yhtä aikaa auringon kanssa. Elämme tiiviissä yhteisössä pienessä kalastajakylässä, ja vaikka virikkeitä ei juurikaan ole, päivät kuluvat nopeasti.

Viikot menevät työn touhussa sukeltaen, kuvailee Pauliina Ahti. Hän on aina ollut innokas sukeltaja ja toiminut sukelluskouluttajana vuodesta 2007.

– Ennen opintojeni aloittamista asuin Thaimaassa neljä vuotta kouluttaen sukeltajia Siaminlahdella, Andamaanienmerellä ja Burman saaristossa.

– Jatkoin sukeltajien kouluttamista myös opintojeni ohella Skotlannissa.

Koulutukseltaan Ahti on meribiologian maisteri, hän valmistui Glasgow'n yliopistosta Skotlannista heinäkuussa 2015.

– Opintojeni aikana ja välittömästi niiden jälkeen olen myös osallistunut erilaisille tutkimusmatkoille Punaisellamerellä, Intian valtamerellä sekä Itämerellä. Näillä tutkimusmatkoilla olemme tutkineet meriluonnon monimuotoisuutta ja keränneet näytteitä tutkimusta varten.

Mustakalan pelastuminen mullisti yhden kylän ajatusmaailmaa

Ahti aloitti työnsä Madagaskarilla huhtikuussa. Suomen työtilanne on Ahdin mukaan kehno ja alan töitä on tarjolla lähinnä lyhyissä pätkissä, jos niitäkään.

– Työ on mielenkiintoista, koska Blue Venturesin lähestymistapa on yhteisökeskeinen, ja siten kaikkiin projekteihin tarvitaan paikallisen yhteisön täysi tuki.

– Kun paikallinen väestö on suojelutyön ja projektien takana, saadaan parhaimmat ja kestävimmät tulokset. Samalla turvataan heidän elinkeinonsa, Ahti jatkaa.

Hyvä esimerkki tästä on kalastus Madagaskarilla. Pauliina Ahti muistaa ajan, jolloin paikallinen väestö oli huolissaan mustekalakantojen pienenemisestä.

– Toimimme Vezo-heimon alueella Lounais-Madagaskarilla. Valtaosa heimon jäsenistä saa elantonsa kalastuksesta, ja mustekalat ovat yksi tärkeimmistä saaliista.

Populaation kasvun ja siten kalastuksen kasvun seurauksena mustekalakannat meressä olivat pienentyneet huomattavasti.

– Blue Ventures auttoi yhtä kylää kokeilemaan, kuinka pienen riutta-alueen sulkeminen kalastukselta vaikuttaa mustekalakantoihin.

Alue suljettiin muutamaksi kuukaudeksi, ja kun alue avattiin uudelleen, mustekalojen määrä oli lisääntynyt huomattavasti. Näin kalastajien tulot paranivat.

– Nämä uutiset levisivät viereisiin kyliin ja innostivat naapuriyhteisöjä kokeilemaan väliaikaista riutta-alueiden sulkemista. Tämä mustekalojen menestystarina on siivittänyt meriluonnon ja rannikon luonnonvarojen suojelua ja hallintaa.

Työn tarkoituksena tuoda esille korallien tilanne

Pauliina Ahti keskittyy työssään koralliriuttojen tutkimukseen. Koko maailmaa hän ei koe työnsä kautta heti pelastavansa.

– Ehkäpä työni tekee, jos ei nyt ihan maailmasta, niin ainakin tästä madagaskarilaisesta Andavadoakan kylästä paremman paikan.

– Keräämme riutalta monenlaista dataa kalalajeista, biomassasta, korallilajeista, muista selkärangattomista, korallien valkaistumisesta, uusista korallin aluista ja lämpötilasta. Tätä tietoa sitten käytetään tieteelliseen tutkimukseen.

Koralliriutat ovat juuri tällä hetkellä kovan paineen alla ilmastonmuutoksen ja El Niño -ilmiön takia.

– Tilanne on huolestuttava. Koralliriutat kärsivät korkeasta lämpötilasta ja meriveden happamuudesta johtaen siihen, että koralli hylkää symbioottisen zooksantellilevänsä.

– Tässä symbioottisessa suhteessa koralli tarjoaa levälle suojaisan paikan elää, kun taas levä puolestaan tuottaa yhteyttäessään happea ja tarjoaa korallille ravinteita. Kun levä on lähtenyt korallista, eikä siis enää tarjoa korallille ravinteita, vaarana on, että koralli riutuu ja kuolee nälkään.

Symbioottinen levä antaa korallille sen kauniin värin, ja kun levä on lähtenyt, koralli muuttuu valkoiseksi.

– Tätä kutsutaan korallin valkaistumiseksi. Mikäli ympäristöolosuhteet eivät muutu suosiolliseksi ja koralli ei saa leväänsä takaisin, koralli kuolee. Kuolleet koralliriutat muuttuvat hauraiksi ja hajoavat helposti tuulessa ja aallokossa. Koralliriutat ovat myös riuttakalojen elinehto, ja koralliriuttojen kuollessa kalakannat romahtavat.

– Tällaiset romahdukset vaikuttavat suoraan miljoonien ihmisten elämään.

Kaikkein kovimmin tämä vaikutus näkyy jo ennestään köyhien, kalastuksesta riippuvaisten rannikkoyhteisöjen elämässä. Näille rannikon asukeille riuttojen kuolema olisi todellinen katastrofi.

– Riutat eivät ainoastaan tarjoa näille yhteisöille ruokaa, vaan suojaavat rannikkoa kovalta aallokolta ja eroosiolta. Kukaan ei ole immuuni korallien kuolemalle, sillä ne myös tuottavat suurimman osan siitä hapesta, mitä me kaikki hengitämme.

Askeettisesta elämästä huolimatta kylän elämä on onnellista

Ahti palaa vielä lopuksi pienen yhteisönsä elämään. Erityisesti vapaa-ajan vietossa on sympaattisia piirteitä.

– Vapaapäivinä ihmiset viettävät paljon aikaa yhdessä ulkona lentopalloa pelaillen, rannalla kävellen ja riippumatossa lueskellen. Televisioita täällä ei ole. Otamme joskus piroguen eli paikallisen purjeveneen ja purjehdimme esimerkiksi snorklaamaan jonnekin lähiriutalle.

Paikalliset rakastavat musiikkia, ja kylässä raikaakin reipas afrikkalainen musiikki monesti päivin ja öin.

– Elämä on hyvin askeettista, ja täällä on monia ongelmia puhtaan juomaveden saannista jätteen huoltoon ja tauteihin. Ja minun kohdallani ainakin vielä toistaiseksi kielimuuri, mutta ihmiset vaikuttavat onnellisilta.

– Toivon, että työni tuo vielä lisää onnen aiheita tähän pieneen kylään.

Entisen sellutehtaan kiistellystä jätevesialtaasta tuli lintuparatiisi

0
0

Jätevesiallas syntyi aikana, jolloin Stora Enso pyöritti Kemijärvellä sellutehdasta. Tehtaan lopettamisen jälkeen altaan kohtalosta on käyty kiivasta keskustelua. Tilanne on varsin ristiriitainen, sanoo lintuharrastaja, biologi Pirkka Aalto.

Hänen mukaansa se on ristiriitainen siksi, että Kemijärven  kaupungin kanta on se, että allas pitäisi puhdistaa, mutta toisaalta järvi tällaisenaan on tällä hetkellä Lapin paras lintujärvi.

Pirkka Aalto kertoo maanantaina illalla käyneensä järvellä vesilintulaskennassa ja ynnää sieltä melko tarkalleen tuhat vesilintua.

– Vesilintupoikurita on siellä kymmenittäin. Siellä asusteleee tänä vuonna muun muassa Lapin kautta aikojen ensimmäinen punasotkapoikue.

– Löysin myös kaksi lapasorsapoikuetta, mikä Lapin oloissa on harvinainen.

– Linnusto viihtyy, siellä jätevesijärvellä, vaikka vaikka sen vesi onkin vähän omituista.

Toiveena saada lintutorni

Lintuharrastajien kannalta on ongelmallista, että jätevesiallas sijaitsee suljetulle tehdasalueella. Tänä kesänä Lapin ensi havainto harvinaisesta Mustanmeren lokista toi Kemijärvelle satakunta bongaria Etelä-Suomea myöten.

– Vähän oli kiusallista ohjata heitä tänne metsän keskelle kiikaroimaan, kun tiedän, että siitä heti aidan takaa, parikymmenen metrin päästä näkyvyys on parempi.

Stora Enso on aikoinaan Kallaanvaaran puolelta suojannut tekoaltaan korkealla rautalanka-aidalla. Ilman lupaa sitä ei voida ylittää. Vastapuolella puolestaan on suljettu teollisuusalue.

– Mutta me pysymme siinä aidan takana ja sillä siisti.

Pirkka Aallon mielestä olisi ihan loistava ajatus, jos Kemijärven kaupunki, Stora Enso ja Keitele Group vaikka yhdessä mahdollistaisivat sen, että tekojärvelle saataisiin paikka, vaikka lintutorni, missä voisi havannoida mukavasti lintuja

Lintumatkailu suosittua

– Tässä voitaisiin varmasti viritellä matkailullistakin lähestymiskulmaa tähän asiaan, Pirkka Aalto arvioi.

– Lintumatkailu on erittäin suosittua ja varsinkin meidän lähialueilla siihen kovasti satsataan. Täällä Itä-Lapissa on toistaiseksi ollut aika vähäistä tämä lintumatkailuun panostaminen.

–Mutta puitteita meillä on, kun nämä vain otetaan käyttöön.

Marjastaja löysi erittäin harvinaisia valkoisia mustikoita

0
0

Innokas hauholainen marjastaja Martti Hirvonen löysi hämäläismetsästä valkoisia mustikoita tavallisella mustikanpoimintareissulla.

–  Näin, että hyvänen aika, tuossahan on sellaisia. Vaikka olen hirveästi poiminut mustikoita ja paljon nähnyt mustikkapaikkoja, niin silti en ole ikinä löytänyt niitä.

Epätavallisesta väristä huolimatta marjat näyttivät Hirvosen silmiin heti mustikoilta.

– Ne ovat mustikan näköisiä, mutta valkoisia. Ne oli tosi helppo tunnistaa mustikoiksi, kuvailee marjastaja löytöään.

Tavallista mustikkaa hieman makeampi marja

Martti Hirvonen maistoi marjoja, mutta piirakaksi asti niitä ei ollut.

– Kyllä ne tuli muuten syötyä. Otettiin kuvia niistä ja maisteltiin.

Värimuutos ei Hirvosen mielestä vaikuttanut marjojen makuun.

– No, jos sokkotestinä maistettaisiin, niin ei niitä juuri erottaisi. Ne on vähän miedomman makuisia kuin tavalliset mustikat. Makeus ehkä hieman korostuu, kun niistä puuttuu sellainen hapokkuus.

Luontoasiantuntija Heli Jutila luonnehtii Hauholta löytynyttä valkoista marjasaalista harvinaiseksi. Jutila itse kävi paikalla varmistamassa löydön mustikaksi.

– Reilu kymmenen tapausta tunnetaan Suomesta kirjallisuustietojen perustella. En ollut itse aikaisemmin koskaan sitä tavannut.

Jutilan mukaan valkoisten mustikoiden väri johtuu geenimutaatiosta, jossa mustikan marjasta on sininen vahapeitekerros jäänyt muodostumatta geenivirheen takia. Marjaan ei ole syntynyt antosyaaniväriä lainkaan.

– Monesti erilaiset geenivirheet häviävät luonnosta, jos niistä on haittaa kasville, mutta ilmeisesti tämä nyt ei ainakaan kovin haitallinen ole, pohtii Jutila marjaharvinaisuutta.

Sata valkoista marjaa

Martti Hirvonen kuvailee löytöpaikkaa tavalliseksi kangasmetsäksi, jossa valkoiset mustikat kasvoivat muiden marjojen seassa.

– Niitä ei ollut tosiaan kovin monessa oksassa. Noin sata marjaa suurin piirtein siinä alueella oli, kertoo Martti Hirvonen.

Luontoasiantuntija Jutilan mukaan marjakasvusto oli kaksi kertaa neljän metrin kokoinen kasvusto, joka todennäköisesti on yhtä yksilöä.

– Sitä ei tosin varmaksi voida sanoa ilman, että kasvi kaivetaan ylös ja otetaan siitä dna-näytteet. Aika todennäköistä on, että se on yksi yksilö, joka on levittäytynyt.

Luontoasiantuntija Heli Jutila epäilee, että valkoinen mustikka alkaisi yleistyä hauholaismetsässä.

– Sen ei automaattisesti tarvitse tulla jälkeläisiin tämän geenivirheen, koska siinä on todennälöisesti kyse somaattisesta mutaatiosta, arvioi Jutila.

Luontoasiantuntija itse ei valkoista mustikkaa maistanut. Tiede meni oman suun edelle.

– Joo, vähän varjelin sitä kasvustoa. Otin siitä kyllä yhden näytteen museoihin tallennettavaksi, sanoo Jutila.

Ei osu kaikkien kohdalle ikinä

Martti Hirvonen luonnehtii itseään amatööripoimijaksi, joka poimii omiin ja lasten tarpeisiin marjoja. Hän myöntää kuitenkin, että saaliit ovat aika suuria.

– Me on poimittu tänäkin vuonna varmaan hyvän matkaa toista sataa litraa, kertoo Hirvonen.

– Ei varmaan kaikkien kohdalle koskaan satu tuommoisia erikoisuuksia.

Valkoista mustikkaa paljon yleisempi on korpimustikkana tunnettu kiiltävän musta mustikka, jossa sininen vaha-aine puuttuu. Valkoisia marjamuunnoksia löytyy myös vadelmalta, puolukalta ja variksenmarjalta.

Luonnonvarakeskus: Metsäkanalintukannat pienentyneet erityisesti Pohjois-Suomessa

0
0

Metsäkanalintujen kannat ovat pienentyneet huomattavasti koko maassa. Luonnonvarakeskus (Luke) kertoo, että kannat ovat taantuneet erityisesti Pohjois-Suomessa.

Etelä- ja Keski-Suomessa metsäkanalintujen määrä oli Luonnonvarakeskuksen mukaan viime vuoden vaatimattomalla tasolla.

Heinäkuun loppupuolella alkaneessa laskennassa selvisi, että kaikilla metsäkanalintulajeilla keskitiheydet olivat huomattavasti alle edeltäneen kymmenen vuoden keskiarvon.

Luonnonvarakeskuksen erikoistutkijan Pekka Helteen mukaan kantojen pieneneminen saattaa osittain johtua pienjyrsijäkantojen vaihtelusta. Pienjyrsijöiden vähentyminen lisää maassa pesivien lintujen pesiin ja poikasiin kohdistuvaa saalistusta.

– Luken seurantojen mukaan myyräkanta on ollut runsas Etelä- ja Itä-Suomessa. Sitä vastoin pohjoisessa myyrien määrä on romahtamassa edellisen vuoden huippulukemista, ja myös Keski- ja Länsi-Suomessa myyriä on ollut vähän. Tämä on voinut vaikuttaa siihen, että pohjoisessa kanalintujen poikastuotto on ollut heikompaa kuin etelässä, Helle sanoo tiedotteessa.

Helle pitää myös mahdollisena, että laskentojen ajankohta ja paikoin lämpimät säät sekä ukkoskuurot ovat saattaneet vaikeuttaa lintujen havaitsemista.

Metsäkanalinnut laskettiin 23.7.–2.8. kaikkiaan 800:sta riistakolmiosta koko maassa. Laskennan tekivät Luken mukaan pääosin metsästäjät vapaaehtoistyönä. Riistakolmioita laskettiin tänä vuonna noin 9 600 kilometrin matkalta. Riistakolmiolaskenta toteuttiin nyt 28:nnen kerran.

Riistakolmio on metsäiseen maastoon sijoitettu 12 kilometrin pituinen, kolmionmuotoinen linja, joka on merkitty maastoon pysyvästi, Luken tiedotteessa kerrotaan.

Lähes epätoivoinen kalastuksenvalvoja: Sotilaskin jäi kiinni salakalastuksesta

0
0

Salakalastus äärimmäisen uhanalaisen Saimaan järvilohen lisääntymisvesissä saa yhä räikeämpiä muotoja Pohjois-Karjalassa. Kesän aikana salakalastajat ovat puhkoneet muun muassa reikiä verkkoaitoihin päästääkseen pyytämään kalaa kieltoalueille.

Tiistaina paikallisen Kalatalouskeskuksen kalastuksenvalvojat tekivät kesän ensimmäisen niin sanotun järvilohivalvontapäivän Pielisjoella.

Ala-Koitajoella, joka on yksi Saimaan järvilohen ainoita lisääntymisalueita, valvojat huomasivat miehen kalastavan Pamilonkosken sillan alapuolella.

– Kävi ilmi, että hän oli Utin jääkärirykmentin henkilökuntaa, jotka oli harjoituksissa alueella, kalastuksenvalvoja Sami Kurenniemi sanoo.

Kohdalla on ympärivuotinen kalastuskielto lukuunottamatta onkimista ja pilkkimistä joen suvantoalueilla.

Vuonna 1984 syntyneellä miehellä ei ollut minkäänlaista voimassa olevaa kalastuslupaa. Sotilaan kaksi virveliä takavarikoitiin ja asiasta tehtiin rikosilmoitus poliisille.

Jääkärirykmentti oli liikkeellä kanootein.

– Siellä missä he ovat liikkuneet kalastuskieltokylttejä on selkeästi näkyvillä, Kurenniemi kertoo.

Puolustusvoimat pahoittelee tapahtunutta

Utin jääkärirykmentin komentaja eversi Ali Mättölä sanoo, että tapaukseen suhtaudutaan samalla tavoin kuin muihinkin rikoksiin. Puolustusvoimat edellyttävät sotilailtaan nuhteetonta käytöstä.

– Suhtaudumme tähän erittäin vakavasti. Tutkimme asian sisäisesti.

Mättölän mukaan sotilaita koulutetaan vaalimaan ja arvostamaan luontoa.

– Rykmentin komentajana olen tästä kovasti pahoillani ja häpeissäni.

Salakalastus rehottaa Pohjois-Karjalassa

Salakalastuksen laajuus Pielisjoella on paljastanut tänä kesänä, kun Pohjois-Karjalan Kalatalouskeskus sai maa- ja metsätalousministeriöltä 10 000 euroa kalastuksen erityisvalvontaan.

Kalastuksenvalvoja on jo lähes epäuskoinen tilanteen laajuudesta.

– Viranomaisenkin toimesta voidaan harrastaa tällaista salakalastusta, Sami Kurenniemi huokaa.

Kalastusrikkomuksesta seuraa yleensä sakkoja tai rikesakko.

Viewing all 9495 articles
Browse latest View live