Sääksilintuperheen elämään pääsee kurkistamaan vielä tämän viikon loppuun, kun kunnes pesää kuvannut Sääksikamera sammuu.

Luontokuvaaja Juha Taskinen pystytti kameran sääskipesän viereen WWF:n suositun #norppaliven jälkeen. Taskinen auttoi WWF:ää saimaannorppien kuvausjärjestelyissa ja lainasi samaa kameraa kuvatakseen.

Taskisen mukaan Sääksivideota on katsottu reilusti yli 40 000 kertaa, ja aktiivisia seuraajia on ollut joitakin satoja. Sääksikamera on jäänyt kauaksi parin miljoonan katsojan Norppalivestä, mutta tarkoitus ei ole ollutkaan kilpailla WWF:n tempauksen kanssa.

– Halusin tehdä tämän ihmisten iloksi ja tehdä sääksiä tunnetuksi, Taskinen kertoo.

Taskisen mukaan Sääksikamera on saanut kehuja, mutta myös huolestuneita kommentteja on tullut esimerkiksi silloin, jos linnut ovat olleet muualla tai levänneet huohottaen helteen takia. 

– Toisinaan ihmiset rinnastavat lintujen elämää omaan perhe-elämäänsä, eli huolestuvat heti, jos jotakin poikkeuksellista tapahtuu. Mutta luonnossa on omat lakinsa, eikä lintujen elämä ole aivan samanlaista kuin meidän, Taskinen sanoo.

Luontokuvaaja Taskinen on seurannut Saimaalla sijaitsevalla Linnasaaren kansallispuistossa asuvia eläimiä jo 40 vuotta. Hän muistaa, että 15 sitten sääksiperhe pesi siirtokivilohkareen päälle, mikä on harvinaista, sillä yleensä sääkset pesivät puussa. Hän arvelee, että viisihenkisen sääksiperheen emopari on sama, joka teki pesän.

Syyskuussa emolinnut muuttavat läntiseen Afrikkaan ja poikaset Välimeren maihin. Vielä on muutama päivä seurata muuttolintuja.

– Kaksi kertaa kameraan on osunut ulostepommi, ja hämähäkinseittejä näyttää jääneen kameraan, joten kuva on hieman sumea, Taskinen kertoo.

Kolopuut ja vanhat rakennukset tarjoavat päiväpiiloja lepakoille. Pyhtäältä pienen Kärsäjärven rannoilta löytyy molempia. Lepakkotutkija Veronika Laine kertoo, että hän on useana vuonna käynyt järven tuntumassa kuuntelemassa ja katselemassa lepakoita, mutta myöskin pyydystämässä ja rengastamassa.

– Alueena tämä on hyvin lepakkomainen. Täällä on vettä, metsää ja aukioita, eli saalistuspaikkoja ja kolopuita lepakoille, Laine kuvailee.

Kärsäjärvellä on Laineen mukaan ainakin vesisiippoja ja pohjanlepakoita. Siltä löytyy myös viiksisiippoja ja isoviiksisiippoja.

Lepakon voi tunnistaa lentotyylistä

Päivisin lepakot nukkuvat esimerkiksi puiden koloissa, vanhoissa linnunpöntöissä, piharakennuksissa tai ullakoilla.

Lepakot lähtevät saalistamaan, kun hämärä laskeutuu. Laine kertoo, että silloin niitä voi nähdä paljain silmin vaaleaa taivasta vasten. Esimerkiksi vesisiipan tunnistaa siitä, että se saalistaa hyönteisiä aivan veden pintaa hipoen. Tosin vesistöjen yllä saalistava lepakko voi olla myös harvinaisempi lampisiippa, josta on tehty muutamia havaintoja Kaakkois-Suomessa.

Lepakkobongaus lisää tietoa lepakkojen levinnäisyydestä

Viikonloppuna, 29.—31. heinäkuuta Suomen lepakkotieteellinen yhdistys järjestää lepakkobongaustapahtuman, jossa ihmiset voivat havainnoida lepakoita. Havaintopaikan voi valita itse, mutta tarkoitus on, että havaintoja kerätään tunnin ajan. Liikkeelle kannattaa lähteä iltahämärissä, jolloin lepakot lähtevät liikkeelle. Laine kertoo, että lepakot pitävät taukoa keskemmällä yötä ja lähtevät uudelleen lentoon aamuhämärissä.

Lepakkohavainnot voi ilmoittaa sähköisellä kaavakkeella yhdistyksen sivujen kautta. Tavoitteena on saada tietoa siitä, missä kaikkialla lepakoita on ja miten eri lajit ovat levinneet. Suomessa on tavattu yhteensä 13 lepakkolajia. Yleisimmät lepakkolajit ovat pohjanlepakko, vesisiippa, viiksisiippa, isoviiksisiippa ja korvayökkö.

Havaintoja kaivataan erityisesti Pohjois-Suomesta

Viime vuonna havaintoja lepakoita tuli yhteensä 133 kaikkiaan 101 eri havaintopaikalta. Laine kertoo, että havaintoja kaivataan erityisesti Pohjois-Suomesta, josta havaintoja on kertynyt vähemmän.

Lepakkolajia voi yrittää päätellä lentotyylistä ja paikassa, jossa lepakko saalistaa. Parhaiten lajitunnistus onnistuu kuitenkin ultraäänidetektorilla, joka muuttaa lepakoiden ääntelyn ihmiskorvin kuultavaksi. Laineen mukaan harjaantunut korva voi tunnistaa pohjanlepakon ja vesisiipan suoraan detektorin kaiuttimesta. Varminta on kuitenkin siirtää äänet tietokoneelle, jossa niitä voi analysoida tarkemmin lajin varmistamiseksi.

Kuolimo-järvellä Savitaipaleella kytee riita troolauksesta. Lyytikkälän osakaskunta syyttää kalastajaa luvattomasta troolauksesta osakaskunnan kalastusalueella.

Troolaus on osakaskunnan mukaan tapahtunut heinäkuun 2. päivänä.

– Kalastustuksenvalvoja teki ilmoituksen, että kalastaja vetää troolia osakaskunnan vesillä Kuolimolla, Lyytikkälän osakaskunnan puheenjohtaja Ossi Illukka sanoo.

Kalastuksenvalvoja Juha Hiltusen mukaan troolaus tapahtui Oriluodon ja Lehtisensaaren välissä.

– Minulla on kuvia tapauksesta, Hiltunen sanoo.

Kalastaja kiistää

Kalastaja kiistää Ylelle, että olisi kalastanut luvattomasti osakaskunnan alueella.

– En tiedä mistä on kysymys. En ole kalastanut heidän alueellaan, hän sanoo.

Lyytikkälän osakaskunnan puheenjohtaja Ossi Illukan mukaan osakaskunta on tehnyt poliisille tutkintapyynnön kalastajan toiminnasta.

Poliisi vahvistaa, että tutkintapyyntö asiasta on jätetty. Kalastajan mukaan poliisi ei ole ottanut häneen yhteyttä.

Osakaskunta huolissaan nieriästä

Ossi Illukan mukaan troolaus ei sovi Kuolimolle. Erityisen huolissaan osakaskunta on erittäin uhanalaisen saimaannieriän emokalojen joutumisesta trooliin.

Lyytikkälän osakaskunnan mukaan kalastaja troolasi saimaannieriän rauhoitusalueen välittömässä läheisyydessä. 

– Emokaloja liikkuu myös nieriän rauhoituspiirin ulkopuolella, jolloin ne voivat joutua trooliin, Illukka korostaa.

Kalastaja on aikaisemmin yrittänyt saada luvan troolata saimaannieriän rauhoituspiirissä Kuolimolla. Lupaa ei kuitenkaan tullut.

29.07.2016 klo. 12.55 lisätty Juha Hiltusen lausunto.

Kesäaikaan Suomessa ei ole harvinaista, että taivaalta tulee alas hiukan isompaa tavaraa – parhaillaan on nimittäin meneillään raekausi. Asian sai huomata Elvi Kumpumäki Puolangalla, koska viime keskiviikkona sinne osui raekuuro.

– Aivan mahdottomasti satoi vettä, ja sitten sade muuttui rakeiksi. Raesade kesti vain kymmenisen minuuttia, mutta oli tosi raju, kertoo Kumpumäki.

Rakeita satoi keskiviikkona muuallakin Kainuussa sekä Pohjois-Pohjanmaalla.

Kumpumäki mittasi suurimman rakeen ympärysmitaksi kahdeksan senttimetriä ja halkaisijaksi 3–4 senttimetriä. Ilmatieteen laitoksen mukaan isokokoisia rakeita esiintyykin yleensä 15.6.–15.8. Pieniä rakeita voi esiintyä raekauden ulkopuolellakin.

– Rakeet olivat niin teräviä ja satoivat niin kovalla vauhdilla, että ulkona ei olisi voinut mitenkään olla. Autoni takaluukun peltiin tuli lommo, ja naapurin terassin valokatteeseen tuli reikiä. En uskalla kuvitellakaan, mitä olisi tapahtunut, jos olisin ollut itse tuossa raesateessa.

Ilmatieteen laitoksen sivuilla neuvotaan, miten kannattaa toimia, jos taivaalta tulee suuria rakeita. Silloin on syytä muun muassa pysyä sisätiloissa, sulkea ikkunat ja ovet sekä ajaa auto katokseen.

Ilmatieteen laitos kerää suurista rakeista raehavaintoja tutkimustarkoituksiin.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Kaleva.

Valtavankokoinen alligaattoriluuhauki (Atractosteus spatula) on Yhdysvaltain toiseksi suurin makean veden kala valkosammen jälkeen.

Monille alueen asukkaille oudon näköinen alligaattoriluuhauki on ollut roskakala, vedenalaisen maailman friikki ja peto, joka on hävitettävä urheilukalastuksen turvaamiseksi. Se voi kasvaa lähes kahden metrin mittaan ja painaa parisataa kiloa.

Nyt jahdattua lajia istutetaan jopa salassa pidettäviin kohteisiin 

Intiaanit käyttivät alligaattoriluuhauen kimmeltäviä suomuja jousissa ja uudisasukkaat sen nahkaa kirveenvarressa. Kala katosi kuitenkin elinalueeltaan tehokkaiden hävitystoimien vuoksi. Vonkaleita tapettiin ampumalla ja jopa räjäytyksillä.

Nyt länsirannikon vesiin on ilmestynyt vahingollinen tulokaslaji, toinen hirviökala, karppi. Sen on havaittu leviävän kohti Suurten järvien vesiä. Karppien nousua kohti sisämaata on pyritty estämään sähköesteillä, laihoin tuloksin.

Tutkimuksissa on havaittu, että karpit kelpaavat alligaattoriluuhaen ravinnoksi. Nyt kalanpoikasia istuteaan järviin ja jokiin useissa eteläisissä osavaltioissa: Kantaa yritetään elvyttää muukalaislajin torjumiseksi. Esimerkiksi Illinoisin osavaltiossa kiirehditään lakiuudistuksia alligaattoriluuhaukien suojelemiseksi. Pedoista on tullut kalastajien apulaisia.

Jos on oikein tarkkana, Helsingin yllä voi juuri nyt nähdä nuoren merikotkan harjoittelemassa lentämistä. Sellainen on nimittäin syntynyt ensimmäistä kertaa urbaaniin ympäristöön.

Tai no, ei aivan, mutta lähemmäs kuin koskaan aiemmin. Nimittäin Helsingin ulkosaaristoon.

– Merikotkat pikkuhiljaa tottuvat ihmisyhteisöön. Vähän niin kuin kanahaukat, joita on kymmeniä pareja pitkin Helsinkiä, kertoo Helsingissä nyt onnistuneesti pesiviä merikotkia useamman vuoden seurannut luontokuvaaja ja Helsingin kaupunginvaltuutettu Jarmo Nieminen.

Kaupunkiin mahtuisi merikotkia enemmänkin, sillä täältä löytyy niille ruokaakin pilvin pimein. Niille nimittäin kelpaavat Helsingin riesa – valkoposkihanhet.

– Olen nähnyt merikotkia hyvinkin pitkällä Töölönlahdella tähystämässä niitä. On myös havaintoja, että ovat pyydystäneet valkoposkihanhia Viikistä, Nieminen sanoo.

Vuonna 1973 viisi poikasta, nyt 421

Merikotkat ovat perinteisesti olleet hyvin uhanalainen lintulaji. Vuonna 1973 poikasia kuoriutui vaivaiset viisi, tänä vuonna niitä löytyi jo 421. Se on hieman enemmän kuin viime vuonna, mutta hieman vähemmän kuin ennätysvuonna 2014. Vaihtelut ovat kuitenkin pieniä ja määrä on siten vakaa, kertoo WWF:n merikotkatyöryhmän Uudenmaan aluevastaava Hannu Ekblom.

Merikotkien pesiytyminen näin lähelle kaupunkiympäristöä kertoo Ekblomin mukaan siitä, että tilanne on pikku hiljaa parantumassa ja kanta alkaa olla vakaalla pohjalla. Tänä vuonna merikotkat ovat nimittäin pesiytyneet ensimmäistä kertaa Helsingin lisäksi myös Turkuun.

– Kun kanta lisääntyy, uusien parien täytyy hakea uusia elinalueita, Ekblom sanoo.

Toisin sanoen kun muualla alkaa olla täyttä, merikotkat tulevat lähemmäs ihmistä. Merikotkille pesiytyminen on pitkä prosessi, sillä satoja kiloja painavaa pesää ei voi perustaa mihin tahansa puuhun. Lisäksi reviirin pitää olla riittävän laaja.

– Nyt mielenkiinnolla odotetaan, että mihin tämä helsinkiläispoikanen sitten asettuu. Perheen naaras on aikanaan syntyisin Kirkkonummelta, Ekblom sanoo.

Yle Jyväskylä julkaisee yleisön ottamia sääkuvia sekä alueellisissa tv-uutisissa että nettisivuillaan.

Sääkuvien lähettämistapa on muuttunut ja kuvat lähetetään sähköpostin sijaan nykyään suoraan verkkosivun kautta.

Ethän lähetä uusia kuvia enää tämän artikkelin lähetä-painikkeella, vaan laita ne tulemaan täältä.

Björköbyn saariston Slåttskärillä on pitkä laidunhistoria, ja saarella on edelleen vuosittain iso, noin 300-päinen lammaskatras luonnonhoitotöissä. Siitä huolimatta kataja valtaa pikku hiljaa alaa aiemmin avoimilla nummilla, ja lisäraivausta tarvitaan.

– Niin paljon tehdään kuin aikaa ja puhtia riittää, luulen että aika loppuu ennen kuin katajat, naurahtaa suojelubiologi Carina Järvinen.

Talkoolaiset poistavat katajat sekä avoimelle nummelle kasvaneet nuoret puut, jotta lampaat viihtyisivät alueella paremmin ja pääsisivät laiduntamaan tehokkaammin. Tavoitteena on avoin ja matalakasvuinen, perinteinen saaristonummi.

– Toki kataja kuuluu tänne, mutta valtasuhteet vain kääntyy helposti päälaelleen, Järvinen kertoo.

Nummet pitkäksi aikaa kuntoon

Talkoolaisia oli perjantaina paikalla parisenkymmentä, ja leiri järjestetään yhteistyössä Metsähallituksen ja Suomen rangeriyhdistyksen kanssa. Rangerit työskentelevät kansallispuistoissa ja muilla suojelualueilla. Yksi heistä oli Olli Vainio Rovaniemeltä.

– Itse vastaan kenttätoiminnasta Peräpohjolan puistoalueella Rovaniemellä, ja tällä tavoin ei niin omatunto kolkuta teettää töitä, kun käy itsekin. Tämä on semmoinen porukka, että tietää että täällä tapahtuu, Vainio kehaisee.

– Tässä näkee konkreettisesti työnjäljen eikä tarvitse liikaa ajatella, tämä on terapeuttista touhua, hän jatkaa.

Carina Järvinen arvioi, että näiden talkoiden myötä raivaukset on tehty moneksi kymmeneksi vuodeksi eteenpäin. Katajat kerätään kasoihin ja poltetaan myöhemmin syksyllä, kun ei ole enää näin kuivaa.

Lohennousu Perämeren pohjukassa on jatkunut ennätyksellisen vilkkaana.

Simojoella lohimäärä on kipuamassa yli 5000, kun kahden vuoden takainen ennätys jäi alle 4000 lohen. Kaloja on vilkkaimpina päivinä noussut yli 300, kun aiemmin ennätystahti on ollut sata kalaa päivässä.

Tornionjoella odotetaan toissavuotisen 100 000 lohen ennätyksen rikkoutuvan piakkoin. Lohennousu alkoi tänä vuonna tavallista aikaisemmin.

Tällä hetkellä lohia on laskettu noin 96 900. Määrän odotetaan kuitenkin hiipuvan lähipäivinä, kertoo Luonnonvarakeskuksen tutkimusassistentti Mikko Leminen.

– Veikkaan että se alkaa hiljenemään tässä ihan lähipäivinä ja elokuu on jo huomattavasti hiljasempaa. Nyt varmaan muutamana päivänä saattaa 400-500 kalaa mennä vuorokaudessa, mutta kyllä se siitä alkaa varmasti jo viikon sisään hyytymään, Leminen sanoo.

Herkulliset ruoat houkuttavat ampiaisia nyt erityisen paljon. Hyönteiset tunkevat terassilla ruokailevan lomalaisen iholle ärsytykseen asti.

Mikäli pihapiiri on riittävän suuri, kokeilun arvoinen niksi on asettaa ampiaisille houkutin kauas terassilta tai grillikatoksesta.

– Perhosharrastajat ovat jo kauan tienneet, että kalja ja viini ovat perhosten mieleen. Käynyt punaviini, jonka joukkoon on kaadettu loraus etikkaa on pettämätön magneetti ja se vetää puoleensa myös ampiaisia, kertoo Etelä-Karjalan Allergia- ja ympäristöinstituutin johtaja Kimmo Saarinen.

Mikäli pihalle on päässyt syntymään pesä, ampiaisista on hankala päästä kokonaan eroon. Houkutin ei kuitenkaan vedä puoleensa ampiaisia kaikkialta lähiympäristöstä, sillä hyönteiset ovat Saarisen mukaan hyvin reviiritietoisia.

– Vieraalle reviirille tullutta ampiaista ei katsota hyvällä, joten pörriäiset eivät matkusta kovin kauas pesästä, Saarinen vinkkaa.

Kesäisen meditaatiohetken alusta on usein kesämökin laituri. Siellä kalastetaan, siitä päästään helposti uimaan, siellä otetaan aurinkoa ja nautitaan aamukahvit. Laiturilta otetaan someen tarvittavat lomakuvat.

Kuvien ulkopuolelle kuitenkin jätetään se, mikä mökkiläistä joka kesä syvästi jurppii. Laiturilla mahtuu käymään vain vuorotellen, ja päässä uimaria odottaa aina se sama niljakas kivi.

Laituria suunnitellessa kannattaa tarkastella mökkitonttia ja rannan muotoja. Veden alla vainoava kivi voidaan kiertää tai laituri voidaan rakentaa kiven päälle.

Pasi Lehdellä on veljensä Petrin kanssa yritys, jonka isä Reino on aikoinaan perustanut. Perheyritys on nähnyt monenlaisia mökkejä - ja mökin omistajia.

– Laitureissa on muitakin ratkaisuja kuin perinteinen T-malli. Mielikuvitus ja mökkikunnan rakennusmääräykset ovat rajoina rakentamiselle.

– Jostain syystä uutta laituria kaavaillaan usein siihen, missä vanhakin on ollut. Alkukeskustelun aikana käykin ilmi vaikka sijaintiin liittyvä ongelma, mutta ei vain tulla ajatelleeksi laiturin paikan vaihtamista, kertoo Pasi Lehti.

Laituri käyttötarpeiden mukaan

Mökkielämä on murroksessa. Vanhemmilta peritty kesämökki ei ole enää haaveista suurin ja mökkiin liittyvät kunnostustyöt eivät kaupunkiasujaa inspiroi.

– Väestö vanhenee ja moni pohtii, kuinka kauan mökillä voi viettää aikaa. Laiturin pitää olla vakaa, tarpeeksi suuri tai siihen voi rakentaa kaiteita, jos asia huolestuttaa. Aktiivinen lapsiperhe tarvitsee toisenlaisen laiturin kuin eläkkeellä oleva pariskunta, sanoo Pasi Lehti.

Mökkiläisen kannattaa muutenkin miettiä mökkielämää laajemminkin.

– Tärkeää on tietenkin käyttötarkoitus. Kannetaanko laiturilta käsin vesiä, onko perheessä innokkaita kalastajia, veneilijöitä tai auringonottajia. Millainen porukka mökkiä eniten käyttää, neuvoo Pasi Lehti.

Ökylaiturista riitoja mökkivesillä

Laituriremonttiin ryhtyvää Pasi Lehti neuvoo ensimmäisenä tutustumaan kunnan rakennusmääräyksiin. Myös naapuria kannattaa miettiä jo suunnitteluvaiheessa

– Jos kinaa tulee, sen aiheuttaa useimmiten se, jos laiturit ovat liian lähellä toisiaan tai jos naapurin laituri on liian suuri, kertoo Pasi Lehti.

Aiemmin tee se itse-mökkiläiset rakensivat ja huolsivat itse laiturinsa. Nykyään yhä useampi soittaa paikalle ammatti-ihmisen.

– Viimeisen kymmenen vuoden aikana työ on entistä enemmän ollut rakentamista ja huoltamista, palvelun merkitys on korostunut, sanoo Lehti.

Jos kuitenkin haluaa itse huolehtia laituristaan, kannattaa muistaa säännöllinen pintakäsittely. Hyvä mökkiläinen ei myöskään jätä laituriaan säiden armoille talvella, vaan vetää sen pois vedestä. Senkään ei tarvitse olla erityinen voimannäyte kesän päätteeksi.

– Jos laituri on hyvin suunniteltu ja tehty, niin sen ylösnostaminen on helppoa, sanoo forssalainen Pasi Lehti.

Kertakäyttöisten muovipussien käyttö on pudonnut huomattavasti Englannissa sen jälkeen, kun hallitus määräsi ne maksullisiksi viime lokakuussa.

Britannian ympäristöministeriön tilastojen mukaan kuluttajien käyttämien muovipussien määrä putosi yli 85 prosenttia ensimmäisten puolen vuoden aikana sitten maksun käyttöönoton. Uusimmat tilastot sisältävät ajanjakson maksun käyttöönotosta tämän vuoden huhtikuun alkuun.

Englannin seitsemän suurinta markettiketjua jakoivat vuonna 2014 yli 7,6 miljardia kertakäyttöistä muovipussia. Edelliseen vuoteen verrattuna määrä kasvoi tuolloin 200 miljoonalla muovipussilla. Määrä tarkoitti, että jokainen englantilainen käytti vuodessa 140 muovipussia ja niiden valmistamiseen käytettiin kaikkiaan 61 000 tonnia muovia.

Ensimmäisten puolen vuoden aikana maksun tultua voimaan seitsemässä suurimassa ketjussa muovipusseja kului enää vain noin 640 miljoonaa.

Viranomaiset arvioivat, että mikäli suuntaus jatkuu, englantilaiset käyttävät vuoden aikana jopa 6 miljardia muovipussia vähemmän.

Ympäristöministeri Thérèse Coffey sanoi, että kuusi miljardia muovipussia vähemmän on loistava uutinen kaikille. Myös ympäristöaktivistit ottivat tuoreet tilastot ilolla vastaan.

Liikkeiden odotetaan lahjoittavan muovipussimaksun tuotot hyväntekeväisyyteen, vaikka niitä ei siihen velvoitetakaan. Avustuskohteisiin on päätynyt jo yli 29 miljoonaa puntaa.

Meriin päätyy jopa 8 miljoonaa tonnia muovia vuosittain

Kaikkien yli 250 työntekijää työllistävien vähittäiskauppiaiden on Englannissa veloitettava asiakkailtaan vähintään 5 penceä, eli noin 6 senttiä muovipusseista. Pienemmät kaupat on vapautettu maksusta. Myös joidenkin tiettyjen tuotteiden, kuten raa’an lihan ja kalan kohdalla maksua pusseista ei peritä. Maksuun velvoitetut liikkeet joutuvat raportoimaan ympäristöministeriölle pussien myynnistä.

Englanti oli viimeinen Yhdistyneen kuningaskunnan osa, joka otti käyttöön maksulliset muovipussit. Wales otti maksun käyttöön vuonna 2011, Pohjois-Irlanti vuonna 2013 ja Skotlanti vuonna 2014. Parhaimmillaan muovipussien käyttö laski niissä jopa 80 prosenttia ensimmäisen maksullisen vuoden aikana.

Kun maksu otettiin käyttöön Englannissa, viranomaiset arvioivat, että pussien määrä vähenisi supermarketeissa jopa 80 prosenttia. Myös siivouskulujen uskottiin vähenevän jopa 60 miljoonalla punnalla.

Arvioiden mukaan jopa 8 miljoonaa tonnia muovia päätyy maailman meriin vuosittain. Muovin hajoaminen luonnossa saattaa kestää jopa satoja vuosia ja useat eläimet syövät muovijätettä vahingossa.

Maksun käyttöönoton aikaan 62 prosenttia englantilaisista hyväksyi sen ja 51 prosentin mielestä maksu olisi pitänyt laajentaa koskemaan kaikkia kauppoja. Myös ympäristöjärjestöjen mielestä olisi järkevää, että maksu koskisi kaikkia liikkeitä.

Opiskelijat Katariina Karjalainen ja Alice Saari ovat jo kauan olleet huolissaan mehiläisten ja muiden pölyttävien hyönteisten määrän vähentymisestä sekä sen vaikutuksista koko ekosysteemiin.

Parikymppiset naiset tapasivat toisensa Facebookissa aiheen ympärillä käyneessä keskustelussa, ja päätyivät yhdessä pohtimaan, mitä voisivat tehdä mehiläisten ja muiden pölyttäjien auttamiseksi.

Niin syntyi sosiaalisen median kanavia hyödyntävä Mehiläisteko-kampanjan, joka on tähän mennessä kerännyt huomiota jo sadoilta kiinnostuneilta.

Tositarkoituksella ja uskottavasti

Katariina Karjalainen ja Alice Saari eivät ole pölyttäjien tai biologian asiantuntijoita, mutta tarmoa hyvän sanoman eteen viemiseksi heiltä löytyy sitäkin enemmän.

– Mitä enemmän aiheesta puhutaan, sitä enemmän ihmiset tiedostavat pölyttäjien arvon ja sitä paremmat mahdollisuudet mehiläisillä on. Ollaan me nyt ainakin viisi mehiläistä pelastettu jo oman kaveripiirimmekin kautta. On se ainakin parempi kuin ei mitään, naiset naurahtavat. Totta kai olisi kuitenkin hienoa, jos tämä kampanja leviäisi kunnolla koko Suomeen.

Karjalainen ja Saari ovat olleet kampanjan tiimoilta yhteydessä myös Suomen Mehiläishoitajain Liittoon. SML ja Mehiläisteko-kampanja kokoustavatkin naisten mukaan pian yhteisen palaveripöydän ääressä, suunnitellen tulevia yhteistyömahdollisuuksia.

– Suomen Mehiläishoitajain Liitolta toivomme erityisesti lisää asiantuntemusta omaan toimintaamme, vaikka kaikki julkaisumme ovat tähänkin saakka vahvasti taustoitettuja. Todennäköisesti yhteistyö toisi sanomallemme silti lisää uskottavuutta, Karjalainen ja Saari tuumaavat.

Osallistuminen ei vaadi ihmeitä

Mehiläisteko-kampanjan tavoite on lisätä ihmisten tietoisuutta siitä, mitä kaikkea pölyttävien siivekkäiden hyvinvoinnin eteen voidaan tehdä. Karjalaisen ja Saaren mukaan auttamiseen ja osallistumiseen ei tarvita ihmeitä.

– Itsekään emme köyhinä opiskelijoina rahaa tähän laita. Tavoitteena on opettaa ihmisille, miten mehiläiset voi huomioida ihan pienien tekojen avulla.

Naiset kertovat, että vaivattomin tapa vaikuttaa asiaan on kiinnittää huomiota päivittäisiin ruokaostoksiinsa.

– Luomutuotteiden kasvatuksessa ei käytetä hyönteismyrkkyjä, joihin pölyttäjät usein kuolevat. Tuholaistorjunta-aineiden käyttöä tulisi välttää myös omassa puutarhassaan, Karjalainen ja Saari painottavat.

Ruohoa, kukkia ja sokerivettä

Arkisia keinoja mehiläisten hyvinvoinnin edistämiseksi omalla pihalla ovat muun muassa harvempi nurmikonleikkuu, voikukkien suojeleminen ja sokeriveden levittäminen.

Katariina Karjalainen ja Alice Saari muistuttavat, että siivekkäät viihtyvät apilaa kasvavissa ruohikoissa, voikukat ovat pölyttäjille tärkeää ravintoa ja pitkistä lentomatkoista väsyvät pörriäiset saavat sokerivedestä voimia jatkaa matkaansa. Puutarhaan voi istuttaa myös mehiläisten suosimia kasveja, kuten unikkoja, laventelia, auringonkukkia, hunajakukkia ja kurkkuyrttejä.

Mikäli pölyttäjien eteen tahtoo nähdä hieman enemmän vaivaa, voi käsistään kätevä rakentaa myös “mehiläishotellin”. Niiden teko-ohjeita on Karjalaisen ja Saaren mukaan internet pullollaan. Käytännössä kyseessä on linnunpönttöä muistuttava rakennelma ötököille. Enemmän keinoja vaikuttamiseen ja lisätietoa kampanjasta löytyy Mehiläisteon Facebook-sivuilta.

Taidetta pörriäisten puolesta

Seinäjoen keskustan kulttuurikahvila Still Standingissä avattiin tällä viikolla taidenäyttely, jossa esillä on erityisesti nuorten taiteilijoiden eri tekniikoilla tehtyjä mehiläisaiheisia töitä ympäri Suomea. Näyttely on avoinna sunnuntaihin saakka, jonka jälkeen se siirtyy nuorten kohtaamispaikka JOJO:on. Näyttelyn tarkoituksena on pääasiassa lisätä tietoisuutta pölyttäjien tukalasta tilanteesta.

Katariina Karjalainen ja Alice Saari kertovat, että näyttelyssä esillä olevia teoksia on myös mahdollisuus ostaa, ja taiteilijat ovat luvanneet käyttää tuotot, tavalla tai toisella, pölyttäjien elinolojen edistämiseksi.

Lintujen liverrys on vähentynyt, sillä monet laulavat linnut ovat hiljentyneet. Aktiivinen lintuharrasta Markku Halonen Rääkkylästä sanoo, että nyt linnut keskittyvät ruokkimaan poikasiaan.

Esimerkiksi räkättirastaita ei näe elokuun alussa yhtä usein kuin keskikesällä, sillä ne ovat metsissä syömässä marjoja.

– Ne ovat keräämässä voimia, kasvamassa ja valmistautumassa lintujen syksyyn, Halonen kuvailee.

Lintujen syysmuutto on alkanut. Öisin etelään päin lentävät pikkulinnut kuten esimerkiksi ruokokerttuset ja viitakerttuset. Myös naurulokit ja pikkulokit ovat aloittaneet muuttopuuhat.

– Vanhat linnut lähtevät jo heinäkuun puolella.

Arktisilla vesilinnuilla, jotka menevät Vienanmereltä Suomenlahdelle, on koiraiden päämuuttoaika. Vaelluslinnuilla on myös liikehdintää etelän suuntaan.

Myös Pohjois-Suomessa poikastuotto on pysynyt viime vuosina suunnilleen samana, vaikka uusia pesiäkin on löytynyt uusilta alueilta kaukana suurista järvistä.

Merikotkatyöryhmän Pohjois-Suomen vastaava Tuomo Ollila kertoo, että merikotkien määrä Pohjois-Suomessa lisääntyy kaiken aikaa.

– Entisten Oulun ja Lapin läänin alueilla tunnetaan tällä hetkellä noin sata merikotkaparia, ja lisäksi onjonkin verran meille tuntemattomia yksilöitä, sanoo Ollila.

Tämän kesän poikasten määrä tarkentuu vielä, mutta poikasia on syntynyt arviolta 50–60.

Vahvimman pesimäkannan alueilla Ahvenanmaalla, Varsinais-Suomessa ja Merenkurkussa merikotkakanta näyttää WWF:n mukaan vakiintuneen.

Sisämaan valloitus käynnissä

Merikotkat ovat valloittaneet uusia pesimäalueita sisämaasta, kaukana suurista järvistä.

– Pohjois-Suomessa niiden määrä lisääntyy oikeastaan kaikkialla: Perämeren rannikolla Oulun seudulla ja sisämaassa Kainuuseen asti. Lapissa merikotkat levittäytyvät perinteisiltä pesimäalueilta tekojärvien seudulta uusille reviireille.

Nimestään huolimatta merikotkat ovat aina pesineet muuallakin kuin merten läheisyydessä.

– Se syö kalaa ja esiintyy siellä, missä sitä saa: sisämaan suurimpien järvien, mutta myös  pienempien järvien ja lampien tuntumassa, siellä missä on erityisesti haukea saatavilla, Ollila kertoo.

Merikotkat yrittivät tänä vuonna ensimmäistä kertaa pesiä Päijät-Hämeessä, mutta yritys tyrehtyi kesäkuun alun myrskyyn.

Kainuun ensimmäiset merikotkat havaittiin toistakymmentä vuotta sitten.

– Kainuun ja Koillismaan linnut ovat ainakin osittain tulleet Venäjän puolelta, Vienan Karjalasta Vienanmereltä ja alueen isoilta järviltä. 

WWF:n merikotkatyöryhmäläiset eivät ilman vihjeitä osaa etsiä merikotkia sisämaan uusilta alueilta, joten WWF kaipaa yleisöltä havaintoja pesinnästä.

Elo maakotkan kanssa sujuu kohtalaisesti

Merikotkia pesii poronhoitoalueella, mutta toisin kuin maakotka, merikotka ei ole iso uhka poroille.

– Merikotkien osalta lihan syönti perustuu pääosin haaskoihin, toki se joissakin tapauksissa voi tappaa poronvasan, mutta harvinaista se on.

Maakotka ja merikotka tulevat Ollilan mukaan kohtalaisen hyvin toimeen samoilla alueilla. Tunnetuista pesistä maa- ja merikotkan pesät ovat lähimmillään sijanneet 3,5 kilometrin päässä toisistaan.

– Ravinto on niin erilaista, ja siitähän ne enimmäkseen kilpailevat. Osittain myös pesäpaikoista käydään kilpailua, sillä ne molemmat pesivät isoissa risupesissä puissa, Ollila kertoo.

Uusia pesiä isojen kaupunkien ympäristössä

Pesimäkauden erikoisuutena olivat myös uudet pesät Turun ja Helsingin alueella. Varsinaisista urbaanipesistä ei kuitenkaan voi vielä puhua, vaan pesät sijaitsevat kaupunkien merialueiden saarissa.

– Helsingin pesä on erittäin hyvässä suojassa alueella, jonka maanomistaja valvoo pesärauhaa, kertoo merikotkatyöryhmän Uudenmaan aluevastaava Hannu Ekblom, joka rengasti pesässä kasvavan poikasen.

Myös Turun pesä on melko suojaisassa paikassa, vaikka pesältä on näkymät läheiselle asuinalueelle. Seudulla on hyviä merenlahtia merikotkan saalistusalueeksi.

– Oli vain ajan kysymys, milloin Turku saa merikotkansa. Todennäköisesti se on pesinytkin kaupungin alueella olevilla saarilla ennen merikotkakantaa koetellutta vainoa ja ympäristömyrkkyjen aikakautta, kertoo merikotkatyöryhmän Varsinais-Suomen aluevastaava Sami Lyytinen.

Tuomo Ollilan mukaan Oulun rajojen sisäpuolella ei tunneta pesiviä merikotkia, mutta lähimmät pesät eivät ole kovinkaan kaukana Oulusta.

Helsingin satamaan kiinnittyy sekä tällä että ensi viikolla 12 risteilyalusta. Vilkkaimpina päivinä laitureissa on yhtä aikaa neljä risteilijää, joista purkautuu kaupunkiin tuhansia turisteja. Kesän suurin risteilijä, 330 metriä pitkä Regal Princess, saapuu perjantaina kello 7 Länsisatamaan. Aluksessa on lähes 3 600 matkustajaa ja yli 1 300 työntekijää.

– Helsingin satamaan mahtuisi teoriassa kahdeksan risteilyalusta, mutta ei ihan Regal Princessin kokoisia. Parhaimmillaan aluksia on ollut seitsemän, kertoo satamamestari Antti Pulkkinen.

Helsingissä käy tänä kesänä ennakkovarausten perusteella 243 risteilijää. Varustamot varaavat laituripaikan kahdesta kolmeen vuotta etukäteen. Huippuvuonna alusristeilyjä on ollut 285, mutta nyt alusten koko on kasvanut ja vierailujen määrä vastaavasti pienentynyt.

Valtaosa risteilijöistä on menossa joko Pietariin tai Tukholmaan.

Yhä likainen lasku joistakin aluksista

Tuhannet risteilyturistit tuovat tuloja pääkaupunkiin, mutta joistakin aluksista kertyy likainen lasku, kun ne likaavat Itämerta laskemalla jätevetensä mereen.

Alusjätelainsäädännön mukaan kansainvälisessä liikenteessä olevat alukset saavat laskea käsittelemättömät käymäläjätevedet mereen yli 12 meripeninkulman ja käsitellyt käymäläjätevedet yli kolmen meripeninkulman etäisyydellä lähimmästä rannikosta. Mutta jätevedet voi pumpata ilmaiseksi Helsingin viemäriverkkoon, josta ne päätyvät Viikin vedenpuhdistamolle.

– Tälle risteilykaudelle varustamoille on annettu vielä porkkana eli jos alus pumppaa jätevedet Helsinkiin, annamme 20 prosentin alennuksen meidän alusjätemaksustamme. Näin ollen varustamoilla kautta laivoilla ei pitäisi olla mitään syytä olla pumppaamatta jätevettään Helsingin käynnillään, satamamestari Antti Pulkkinen sanoo.

Kaikille aluksille pakollinen alusjätemaksu kattaa kiinteät roskat ja öljyt. Se peritään, vaikka alus ei jättäisi satamaan mitään. Lisäksi laivat maksavat esimerkiksi laituripaikasta, kiinnityksestä ja irrotuksesta.

Pulkkinen on toiveikas, että tänä vuonna lähes kaikki alukset pumppaisivat jätevetensä maihin.

– Viime vuonna jätevedet jätettiin jo 80-prosenttisesti. Kaikemme olemme yrittäneet sataman puolelta tehdä Itämeren hyväksi, Pulkkinen tokaisee.

Jos isot risteilijät kiinnostavat, täältä näet niiden aikataulut ja laituripaikat.

Suomen ainoaa trooppista perhospuutarhaa, Botaniaa, uhkaa alasajo. Itä-Suomen yliopisto päätti vuonna 2012 luopua Joensuussa sijaitsevasta Botaniasta. Siitä saakka perhospuutarhaa on pyörittänyt Botanian ystävät -yhdistys, joka on saanut rahoitusta yliopistolta.

Yliopiston rahoitus on kuitenkin loppumassa, joten Botanian täytyy saada korvattua tuloaukko. Lisärahoitusta tarvittaisiin noin 60 000 euroa vuosittain.

– Tilanne on kriittinen. Tarvitsisimme pysyvää rahoitusta, Botanian ystävien hallituksen jäsen Juhani Räsänen sanoo.

Yhdistyksellä on nyt neljä mahdollisuutta: Botanian ystävät jatkavat puutarhan pyörittämistä, ulkopuolinen toimija ottaa vastuun tai yhdistys ja ulkopuolinen toimija yhdistävät voimansa. Kaikki kolme ensimmäistä vaihtoehtoa vaativat rahaa.

Neljäs vaihtoehto on ajaa Botania alas.

– Suunnitelmien mukaan alasajo alkaa ensi keväällä. Oikeastaan se alkaa jo nyt syksyllä, koska kaksi kolmesta puutarhurista on jouduttu irtisanomaan, Räsänen harmittelee.

Lipputulot eivät kata menoja

Botanian vuosibudjetti on ollut vajaat 300 000 euroa. Kun puutarha oli Itä-Suomen yliopiston, sen budjetti oli lähes 500 000 euroa. Yhdistys on saanut karsittua menoja, mutta toiminta ulkopuolelta saatavan rahoituksen varassa.

Perhospuutarhassa käy vuosittain lähes 20 000 kävijää ja sen arvioitu olevan Pohjois-Karjalan viidenneksi vetovoimaisin matkailukohde.

– Pääsylipputuloja ei voida nostaa niin suureksi, että niillä katettaisiin kulut, Juhani Räsänen toteaa.

Botanian kiinteistön vuokrasopimus on tehty vuoteen 2018. Rakennuksen omistaa Suomen Yliopistokiinteistöt.

Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liiton erityisasiantuntija Tuija Tanska sanoo kaikkien puutarhamarjojen kypsyneen etuajassa. Herukoiden osalta jopa niin, että kuluttajat eivät ole vielä heräneet asiaan.

–  Tämä johtunee siitä, että viime vuonna sato oli myöhässä. Tämän lisäksi on monta kertaa totuttu siihen, että  herukoita poimitaan ja säilötään selkeästi elokuussa. Nythän ensimmäiset herukat ovat kypsyneet jo heinäkuussa.

Herukan kypsymistilanteessa ei ole suuria alueellisia vaihteluitakaan, sanoo Tanska.

– Ehkä Pohjois-Karjalan itäosissa, Ilomantsin seuduilla ollaan muusta maasta myöhässä. Mustaherukan konepoimintaa on tehty jo viikonloppuna Keski-Suomea myöten. Kyllä nyt on ihan selkeästi aikainen satovuosi.

Herukasta kohtalainen  sato

Punaherukan kukinta oli monin paikoin runsas, mutta kasvit pudottivat raakileita niin, että suurta satoa ei saatukaan.

– Raakileita on kuitenkin jäänyt riittävästi kehittymään marjoiksi. Nythän vettä on tullut kauden aikana riittävästi.  Kyllä on aivan kohtuullinen sato kehittymässä.

Mustaherukan sato näyttää kohtuulliselta, vaihtelua on jonkin verran, arvioi Tanska.

– Yksittäisessä marjatertussa ei ole kovin montaa marjaa kehittymässä ja näin ollen mitään huippusatoa ei voi tullakaan. Nuorista pensaista saadaan parempi sato kuin vanhoista.

Mansikka ja vadelma –  lopuillaan 

Mansikasta poimitaan  tällä hetkellä  niin sanottua uutta satoa, markkinoille saadaan enää pieniä määriä. Vadelmankin  satohuippu on jo ohitettu.

 – Sielläkin aletaan olla avomaan vadelmassa poiminnan jälkipuolella.

Tanskan mukaan vadelmasadosta odotettiin normaalia, mutta  tämänhetken arvioiden mukaan satomäärässä on pieni notkahdus.

– On sellainen epäilys, että ei päästä sellaiseen satomäärään, mitä keväällä odotettiin. Voi olla jonkinasteisia kasvustovaurioita, lämmin sääjakso saattaa vaikuttaa kasvuun. Marja ei jaksakaan tuottaa loppuun asti marjoja.

Polvijärven Sotkumassa alkaa iso urakka jokirapukannan elvyttämiseksi.

Osakaskunta istuttaa alueen vesistöihin kolmen vuoden aikana yhteensä 15 000 jokirapua. Ensimmäiset salaisesta paikasta siirretyt viisisenttiset jokiravut pulahtavat veteen maanantaina.

Hankevastaava Markku Haapasalo kertoo, että lähtötilanne on huono.

– Tällä hetkellä meidän tilanne on aika huono. Sukkulanjoen, mikä oli selkeästi meidän paras rapualue, tyhjensi rapurutto kolme vuotta sitten. Sitten pienissä lampiloissa ja järvilöissä, missä on ollut hyvä tai tyydyttävä kanta, niistäkin paljon on rapuruton tyhjentämiä. 

Monta syytä yrittää

Viisisenttisiä jokirapuja tullaan istuttamaan Sukkulanjokeen, Reuhkajärviin, Kuorejärveen ja Rukkojärveen. Haapasalon mukaan jokiravun puolesta kannattaa kamppailla useastakin syystä.

– Ensinnäkin jokirapu on tietyllä tavalla indikaattori, minkä kautta voidaan katsoa vesistön tilaa.

– Jokirapu on äyriäinen. Se mönkii pohjassa ja puhdistaa vettä. Vaikka moni kuvittelee, että rapu syö pelkästään särkee ja naapurin kissanraatoo, niin rapu on kuitenkin pitkälti kasvissyöjä eli se on tietynlainen puhdistaja.

– Ja merkittävää on, että rapu kuuluu Suomen luontoon. Nimenomaan jokirapu, ei täplärapu.

– Lisäksi ravustaminen on vanha, hyvä ja hauska tapa hyödyntää vesistöä. Me yritetään elvyttää ravustamisen tapa ja harrastus nuorempiin osakkaisiin.

Markku Haapasalo vielä lisää, että jokirapu on herkkua syötävää.

– Jokirapu hyvin valmistettuna on gourmet-tasoista ruokaa. Ja hyvät rapujuhlat voittavat huonot häät.

Se on salaisuus

Polvijärven Sotkuman osakaskunnan hankevastaava Markku HaapasaloHaapasalo ei voi kertoa paikkaa, mistä ravut siirretään Polvijärvelle.

– Kadehtien täytyy sanoa, että joillakin on vielä rapuvesiä, missä raputuotanto on niin hyvää. Ravun toimittajan kanssa on sovittu, että hänen tietojaan ei anneta julkisuuteen. Sehän aiheuttaisi sen, että paikka olisi täynnä ravustajia sen jälkeen, kun kaikki tietäisivät, että siellä on tuhansia rapuja. 

Joensuun seudun Leader -yhdistys on myöntänyt rahoituksen hankkeelle, jonka kokonaiskustannukset ovat noin 18 000 euroa. Kolmasosa kustannuksista katetaan osakaskuntalaisten talkootyöllä. 

Syksyn sienisadosta on tulossa vähintään keskivertoa parempi, arvioi Luonnonvarakeskuksen sienitutkija Kauko Salo Ylen aamu-tv:ssä.

– Ainakin alkusyksy on hyvä ja monilajinen, Salo ennustaa.

Heinäkuun sateet ovat luoneet hyvät kasvuolosuhteet sienirihmastoille erityisesti Keski- ja Itä-Suomeen.

Varsinais-Suomessa ja Lapissa sen sijaan on ollut kuivempaa ja näillä alueilla myös sieniä on vähemmän.

Tällä hetkellä metsistä löytyy vielä herkkutatteja, mutta niiden satohuippu on jo taittumassa. Männynherkkutatit ovat nousemassa, kertoo sienitutkija Kauko Salo. Salon mukaan metsistä löytyy myös erilaisia rouskuja, kuten haaparouskuja, kangasrouskuja ja karvarouskuja. Myös kantarelleja eli keltavahveroita esiintyy.

– Mustikoitakin on vielä metsissä, joten kannattaa hyödyntää tämä yhteispoiminta, mikä on kohtuullisen harvinaista, koska mennyt heinäkuu on ollut poikkeuksellisen kostea, Salo sanoo.