Hämeenlinnalaisen paritalon pihalla loistaa punaisia väripilkkuja. Ruukkuihin on kymmenen vuoden tauon jälkeen istutettu pelargoneja.

– Tänä vuonna puutarhoissa on menneisyyden kaipuuta ja mukavuutta eli perinnemummoilua, kuvailee maisemasuunnittelija Tanja Nieminen kesän trendejä.

Hänen halutaan nyt suunnittelevan pihoja, joissa näkyy omistajan persoonallisuus.

– Jos harrastaa esimerkiksi partiota ja eräilyä, saattaa haluta paljun ja pitkospuita pihaankin.

Palju vain veden äärelle

Tänä vuonna ihmiset ovat hankkineet erityisesti avotulipaikkoja pihoilleen. Trendi on yllättänyt suunnittelijankin.

– Olen itsekin ruvennut miettimään, saisinko takapihalle avotulipaikan, Nieminen hymyilee.

– Ei täällä Suomen maassa niin hirvittävän lämmin ole, ja siinä tulen loimotuksessa hyttysetkin pysyvät mukavasti karkoteillä, hän arvelee innostuksen syitä.

Myös paljuja toivotaan usein pihamaille. Nieminen ei mielellään toisi niitä kaupunkialueelle.

– Sen täyttö ja tyhjennys on mitä suurimmassa määrin epäekologista. Yritän kovasti ihmisille puhua, että paljun olisi hyvä olla veden ääressä.

Monissa pihasuunnitelmissa nostetaan esiin valaistuksen tärkeys.

– Jossain vaiheessa laitettiin mielellään pieniä aurinkokennovalaisimia. Niistä ihmiset nyt luopuvat. Tasovaatimus on selvästi noussut, Nieminen kertoo.

Terassille suuria kokonaisuuksia

Suomalaisessa puutarhassa halutaan viihtyä. Terassin on oltava maisemasuunnittelija Niemisen mukaan iso – vähintään 30 neliömetriä. Tästä on samaa mieltä K-Rauta Rovaniemen puutarhapuolen osastopäällikkö Katja Harjukin.

– Paljon tehdään isoja kokonaisuuksia eikä enää pieniä terasseja. Myös grillit ovat isompia. Se on ollut ainakin itselle yllätys, ettei hiiligrillejä ole mennyt tänä vuonna ollenkaan, vaan on siirrytty isompiin kaasugrilleihin, Harju kertoo.

Pohjoisessa on huomattu myös trendi, joka näkyy pensaiden juurilla.

– Normaali puukate on jäämässä meiltä pois. Musta kate on ollut tämän vuoden hitti.

Ideoita puutarhaan sisustuslehdistä

Suomalaiset seuraavat Tanja Niemisen mukaan erityisesti amerikkalaisia, englantilaisia ja ruotsalaisia puutarhatrendejä. Kaikki eivät kuitenkaan ammenna ideoita puutarhablogeista tai -lehdistä.

Hämeenlinnalainen Eveliina Haikka poimii uusia tuulia pihaansa ulkomaisista sisustuslehdistä. Paritalon puutarhassa on esimerkiksi vanhoista ikkunoista kasattu kasvihuone.

– Minulla pitää olla paljon erilaisia kukkia, mieluiten valkoisia ja vaaleanpunaisia. Meidän puutarha ei kuitenkaan ole hirveän täydellinen, että kaikki viivat olisivat suorassa. Puutarhassa pitää olla hauskaa ja rentoa olla.

Monella suomalaispihalla viihtyvää ikivihreää kasvia ei Haikan ostoslistalle kirjoiteta.

– Tuijia ei ole eikä tule. Ja oransseja kasveja. Muuten olen kyllä kaikkeen valmis, Haikka naurahtaa.

Haluatko avotulen pihallesi? Lue lisää aiheesta.

Herkkutattikausi on alkanut vauhdilla Pohjois-Karjalassa, Etelä-Savossa ja Päijät-Hämeessä. Pelkästään Pohjois-Karjalassa kerättiin myyntiin lauantaina ja sunnuntaina yhteensä 30 000 kiloa herkkutatteja, kertoo suomalaisia sieniä ulkomaille vievän Dalla Valle Oy:n toimitusjohtaja Loreno Dalla Valle.

15 000 kilon tattisaalis vuorokaudessa antaa viitteitä hyvästä satokaudesta, sillä paras aika on vasta tulossa. Tattikausi alkanee piakkoin myös muualla Suomessa.

– Parhaimman sesongin aikaan ostamme 30 000 kiloa päivässä yhden maakunnan alueelta, Dalla Valle toteaa.

Tällä hetkellä kuusenherkkutatteja nousee vauhdilla.

– Tatit nousevat nopeasti. Jotkut kerääjät käyvät metsässä aamulla ja menevät samalle paikalle iltapäivällä uudestaan.

Pohjoiskarjalaiset Pirjo ja Kari Tanskanen keräävät syksyn aikana satoja kiloja herkkutatteja. Tienestiä kertyy noin tuhat euroa.

– Työn tekeminen verottaa tätä poimintaa, Pirjo Ratilainen naurahtaa.

Tällä hetkellä ensimmäisen luokan herkkutatista maksetaan poimijalle neljä euroa kilolta. Toisen luokan tateista saa kaksi euroa ja kolmannen luokan sienistä euron kilolta.

Keuruun kaupunki on jo pitkään ottanut tosissaan jättiputken hävittämisen. Kaupungilla on kaksi myrkyttäjää kaupungin puolesta, jotka hävittävät jättiputkia ulkoilualueilta ja puistoista: esiintymiä on havaittu kymmeniä.

Vuoden alusta voimaan tullut vieraslajilaki edellyttää maanomistajat poistamaan jättiputkikasvustot mailtaan. Keuruulla lakimuutos on vain tehostanut työtä ja lisännyt kaupunkilaitosten neuvontaa.

Kaupunginpuutarhuri Heli Nousiaisen mielestä lakimuutos on vain sinetti kaupungin pitkäjänteiselle työlle. Kaupunkilaisten hän toivoisi asiassa vielä terhakoituvan.

– Ihmiset eivät tällä hetkellä tunnut tietävän lakimuutoksesta, toisaalta kasvustoihin ei osata reagoida niin kuin pitäisi. Kyse on jo hankalasta ongelmasta, kun se on lakiinkin kirjattu. Tontinomistajan pitää jättiputki ihan oikeasti käydä poistamassa.

Torjuntavinkkejä ja tunnistusapua

Keuruulla jättiputkea hävitetään myrkyttämällä glyfosaatilla paikoissa, joissa se on mahdollista. Missä myrkyn on vaarana levitä vesistöön, juuristo kaivetaan lapiolla pois tai kasvi kitketään käsin.

– Meiltä saa torjuntavinkkejä, ja voidaan auttaa kasvin tunnistamisessa. Kun jättiputki kasvaa kolmimetriseksi, sen kyllä tunnistaa, mutta pienenä ei välttämä.

Ensimmäisenä vuonna jättiputki kasvattaa pelkät lehdet. Kukinto ilmestyy seuraavana vuonna. Tällä hetkellä erityisesti jättiputken kukintoja kannattaa seurata.

– Kukinto kannattaa poistaa, mutta sen jälkeenkin tilannetta pitää seurata, sillä jättiputki saattaa kasvattaa vielä toisenkin kukinnon.

Heli Nousiaista haastatteli Marja Hyttinen.

Hellepäivänä Auttikönkään putouksella Rovaniemen rajamailla retkeilevä Juha Parpala asteli köysikaiteilla rajatulla sorapolulla ja kiipesi harjateräksestä tehtyjä portaita, mutta mieluiten hän olisi kävellyt luonnontilaisella polulla tai puisilla pitkoksilla.

– Tällaiset jämerät rakenteet ehkä sopivat paikkoihin, joissa on enemmän kulkijoita, mutta erämaaoloissa tunnelma kyllä kärsii ylirakentamisesta, Parpala pohtii.

Metsähallituksen luontopalvelut on rakentanut uusista materiaaleista helppokulkuisia reittejä, jotta retkeilijät pysyisivät reiteillä ja välttäisivät kuluttamasta luontoa muualla. Puistonjohtaja Hely Juntunen Metsähallituksen Lapin luontopalveluista kertoo, että Pallastunturilla eroosio on syönyt pahasti maisemaa, jossa moni on kulkenut omia polkujaan.

Teräs kestää 10 kertaa kauemmin

Hankalien ja vetisten paikkojen yli auttavat pitkospuut ovat retkeilijöiden mieleen, mutta Metsähallitukselle niiden uusiminen alkaa olla liian kallista ja aikaa vievää. Osia retkeilyreiteistä on jouduttu Auttikönkäälläkin sulkemaan, koska lahot pitkospuut kävivät vaaralliseksi. Nyt kurun yli johtaa teräsristikosta rakennettu silta.

– Jos vaihtoehtona on materiaali, joka kestää kymmenen vuotta ja materiaali, joka kestää jopa sata vuotta, niin kyllä pitää miettiä kannattaisiko käyttää pitkäikäisempää ja pidemmän päälle edullisempaa materiaalia, Juntunen toteaa.

Puuta vain Suomen ja Viron retkeilyreiteillä

Kaikilla Lapin retkeilyalueilla on jotain kivimurskasta, sorasta tai teräksestä tehtyä. Kriittistä palautetta on tullut eniten muiden muassa Levillä ja Pallas-Ylläksellä käytetyn harjateräksen ulkonäöstä, joka ei kävijöiden mukaan luontoon sovi. Juntunen puolustaa terästä sanomalla, että se ei ole sateella liukas puun tapaan ja lumikin putoilee ristikon läpi, eikä paakkuunnu kuten puupitkoksen päälle.

Kallioon pultattu teräsristikko ei myöskään liiku roudan tai lumen vaikutuksesta. Maailmalla retkeilyalueita kierrellyt Juntunen kertoo, että puu on tuiki harvinainen materiaali retkeilyaluerakentamisessa.

– Puu on hyvä vetisiin paikkoihin, siellä se pysyy pinnalla, Juntunen sanoo. Suoalueilla puupitkokset siis uusitaan sitä mukaa kun rahaa on. Kuivalla maalla mietitään jatkuvasti muiden materiaalien sopivuutta. Lapissa pitkospuita on yli 130 kilometriä.

Koiran tassuille teräsristikko ei sovi

Useita vuosia jatkuneet kokeilut ovat Juntusen mukaan osoittaneet, että kaikki testatut materiaalit ovat käyttökelpoisia ja kivi esimerkiksi erinomainen materiaali porrasrakenteissa.

Auttikönkään rotkomaisemissa miehensä ja koiransa kanssa retkeillyt hollantilainen Arianne Oostra palaa parkkipaikalle intoa puhkuen ja maisemista vaikuttuneena.

– Terässiltaa pitkin oli helppo kävellä, mutta kyllä puu tietysti näyttää kauniimmalta. Meidän pienelle koiralle kävely oli kyllä vähän hankalaa ja sitä piti välillä kantaa.

Se, mitä jalkojen alla oli, on kuitenkin sivuseikka. Rauha, hiljaisuus ja jylhät maisemat ovat jotain, minkä vuoksi pariskunta ajelee Hollannista Lappiin harva se vuosi.

Huhti-toukokuun jälkeen karhut ovat antaneet mehiläistarhojen olla rauhassa, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Esimerkiksi viime viikolla karhu vieraili yhden mehiläistenhoitajan kahdella erillisellä tarhalla peräkkäisinä öinä Kangasniemellä.

Tarhaajat suojaavat pesiä sähköaidoilla, mutta sekään ei välttämättä pidä karhuja loitolla.

– Kesä-heinäkuun vaihteessa Pihtiputaalla karhu kaatoi puun sähköaidan päälle, riehui ja kaivoi maata, mehiläishoidon neuvoja Maritta Martikkala Suomen Mehiläishoitajain liitosta kertoo.

Pihtiputaalla tarhaaja oli kuitenkin karhua nokkelampi: pesiä suojasi tupla-aita, ja karhun onnistui katkaista sähköt vain ulommaisesta.

Vaikka karhujen mehiläistarhoille tekemien vahinkojen määrä on tänä kesänä ollut vähäisempää kuin vuosi sitten, Martikkalan mukaan tilanne voi muuttua nopeasti.

Vahinkokeskittymä Jämsässä

Eniten karhuvahinkoja on tänä vuonna tapahtunut keskisessä Suomessa: vahinkoalueen pohjoisraja kulkee Lieksa-Iisalmi-Vaasa -linjalla ja eteläraja Tampere-Mikkeli -linjalla.

Yksi tämän vuoden vahinkokeskittymä osuu Jämsän seudulle, joka on vahvaa karhualuetta, ja myös mehiläistarhaajia on kohtalaisesti.

– Tarhat eivät erityisesti houkuttele karhuja, mutta ne haistavat pesät, kun ne kävelevät ohi.

Martikkalan mukaan mehiläistarhaajat kokevat karhuvierailut hankaliksi – muistakin kuin taloudellisista syistä.

– Se on aika pelottavaa, kun tarhaaja menee paikalle: karhu voi olla siinä lähistöllä vielä. Kyllä se työturvallisuusriski on.

Maritta Martikkalaa haastatteli Tenho Tornberg.

Minna Vikström rakensi miehensä kanssa unelmiensa hirsitalon Nurmijärven Nukariin kolme vuotta sitten. Pariskunta kaipasi luonnonrauhaan, pois kaupungin pölystä ja metelistä.

Jylhän kuusimetsän keskellä pölyallergioista kärsivän naisen on helppo hengittää raikasta ilmaa.

– Rakkaudella on rakennettu omaa kotia tänne luonnonhelmaan ja tarkoitus olisi tässä viihtyä koko loppuelämä.

Vasta talon valmistuessa vuonna 2013 pari sai tietää, että infrarakennusyhtiö Kreate hakee ympäristölupaa kallion louhinnalle, murskaukselle ja maankaatopaikalle, joka sijaitsee noin kolmen sadan metrin päässä Vikströmien tontilta.

– Metelin ja pölyn määrä tulee olemaan järkyttävä. Jännittää, voiko täällä omalla pihalla enää ollenkaan olla. Rekkaliikenne tuhoaa tämän luonnonrauhan, Minna Vikström sanoo.

Kreaten yksikönjohtaja Mika Kari vakuuttaa, että läjitettävä maa-aines on puhdasta ja yhtiö pyrkii minimoimaan ympäristövaikutukset. Desibelit pysyvät hänen mukaansa sallitulla tasolla. Haastatteluhetkellä Kari ei tosin muista, mikä sallittu taso on.

Viitasammakko, merilohi ja vuollejokisimpukka viihtyvät lähialueilla

Kreaten Uudenmaan ely-keskukselle tekemän selvityksen mukaan yhtiön varsinaiselta toiminta-alueelta ei löytynyt uhanalaisia lajeja. Lähellä sijaitsevassa lammessa on kuitenkin havaittu viitasammakko, jonka pesimis- ja levähdyspaikat pitäisi pyrkiä säilyttämään luonnonsuojelulain mukaan.

– Viitasammakkoselvitys on tehty ja sen perusteella on muutettu suunnitelmaa, että ei häiritä niiden elinympäristöä, Kari sanoo.

Hulevedet yhtiö aikoo suunnata Vantaanjokeen, jota on kunnostettu uhanalaisen meritaimenen kutupaikaksi. Samoissa vesissä viihtyy myös uhanalainen vuollejokisimpukka. Vantaanjoen Natura 2000 -alue sijaitsee noin 4,5 kilomertin päässä vesien laskupaikasta.

– Hulevedet menevät selkiytysaltaiden läpi ja päästövesistä otetaan näytteitä, että niissä ei ole epäpuhtauksia, Kari toteaa.

Koululaiset, rekat ja pyöräilijät samalle reitille

Minna Vikström ei ole vakuuttunut Karin puheista. Hän pelkää lähellä sijaitsevan, paikallishistoriallisesti arvokkaan Rantalan tilan peltomaiseman säilymisen sekä Rantakulmantiellä liikkuvien lasten puolesta.

– Kun tiellä menee kymmeniä kuorma-autoja, niin kouluun kulkevat lapset ovat vaarassa. Pyöräreiteillä ei voi pyöräillä sen jälkeen, kun rekat ajelevat. Nytkään ei meinaa mahtua henkilöautolla ohi, jos isompi auto tulee vastaan.

Keski-Uudenmaan ympäristökeskus päättää alkusyksyllä, saako yhtiö ympäristöluvan maankäsittelytoiminnalleen.

Vantaalla kiistaa louhoksesta: "On savupiipun sortumaa, halkeamia perustuksisssa ja tiiliseinissä"

Asukkaiden vastustusta on herättänyt myös Helsinki-Vantaan lentoaseman läheisyydessä sijaitseva louhinta-alue, jossa Lemminkäinen on tehnyt räjäytyksiä ja pumpannut pohjavesiä. Vantaan kaupungin omistama alue on laajentunut vuosien saatossa, ja nyt Lemminkäinen hakee uutta lupaa kallionmurskaukselle.

Puolen kilometrin päässä Seutulassa asuvan Ari Häkkisen talon louhoksen puoleista seinää peittää paksu pölykerros, vaikka talon ja louhoksen välissä kasvaa metsää.

Häkkisen mukaan hänen kaksi taloaan ja naapuruston kiinteistöt ovat vaurioituneet Lemminkäisen toiminnan vuoksi.

Häkkinen ja hänen neljä naapuriaan ovat valittaneet Lemminkäiselle rakennusten kärsimistä vaurioista. Asukkaiden mukaan vauriot ovat tulleet samanaikaisesti rajujen räjäytysten jälkeen, pääasiallisesti vuonna 2013.

– On savupiipun sortumaa, halkeamia perustuksisssa ja tiiliseinissä. Savut tulevat sisälle, kun savumuurit ovat hajonneet eikä tulisijoja voi käyttää. Toisesta talostani ehtyi vesi ja kumpaankin taloon on tullut halkeamia. Korjaukset ovat maksaneet kymmeniä tuhansia euroja, Häkkinen sanoo.

Lemminkäinen on teettänyt asiasta oman selvityksensä, jonka perusteella yhtiö on kiistänyt korvausvaatimukset perusteettomina. Yhtiöstä ei haluttu kommentoida asiaa Ylelle.

Poliisi on tutkinut asiaa räjähdesäännösten rikkomisena, mutta sen mukaan Lemminkäinen ei ole rikkonut lakia. Yhtiön korvausvelvollisuuteen poliisi ei ottanut kantaa. Häkkinen harkitsee asian viemistä oikeuteen.

SLL: Louhokset yleiskaavaan, betoni kierrätykseen ja maa-aines verolle

Nurmijärven ja Seutulan lisäksi Uudellamaalla on vireillä kymmenkunta louhoshanketta, joiden ympäristövaikutuksia Ely-keskus on arvioinut.

Suomen luonnonsuojeluliiton SLL:n erityisasinatuntijan Tapani Veistolan mielestä asukkaiden, luonnon ja rakennusyhtiöiden väliset ristiriidat voitaisiin välttää, jos louhintapaikat merkittäisiin etukäteen yleiskaavaan ja muut alueet jätettäisiin rauhaan.

– Myös yhtiöt hyötyvät siitä, jos heille kaavassa varataan tällainen louhimoalue. Sen jälkeen paikan lähelle ei annettaisi enää rakennuslupia asutukselle, joka joissakin tapauksissa voi johtaa louhimon sulkemiseen ennen aikojaan. Samalla voitaisiin suunnitella louhimoalueen jälkikäyttö vaikka rakentamista varten.

Kun louhintapaikat olisivat isompia ja harvemmassa kuin nykyään, metsät eivät pirstoutuisi.

– Siinä haaskataan luonnon resursseja, kun eri yhtiöt kilpailevat erilaisilla hankkeilla keskenään, Veistola sanoo.

Entä mitä Veistolan ideasta ajattelee infrarakennusyhtiö Kreaten yksikönjohtaja Mika Kari?

– Onhan se ideana ihan hyvä, mutta valitettava tosiasia on, että se aiheuttaa valtavan kustannuspaineen, jos kaikki kiviaines tulee yhdestä isosta kohteesta kaupunkitaajamissa. Se ei ole kuljetuksellisesti tehokasta ja sitä kautta liikennepäästöt ovat huomattavasti isompia. Myös hintataso nousee sitä myöten.

Luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piirin asiantuntijalle Jyri Mikkolalle Karin perustelut eivät riitä.

– Kokonaiskuvassa se hiilidioksidipäästöjen määrä, joka tulee siitä, että ajetaanko kiviainekset tietyllä alueella vähän lähempää tai kauempaa, on mitätön. On silkkaa jeesustelua perustella yhdenkään arvokkaan luontokohteen tuhoamista kivilouhoksen alle siihen vedoten.

Mikkola ja Veistola kuitenkin arvostavat joidenkin isojen yhtiöiden, kuten Ruduksen, toiminnassa sitä, että nämä ovat ryhtyneet kierrättämään purettujen rakennusten kiviainesta. He toivovat, että useammat yhtiöt aktivoituvat kierrätyksessä, jotta uusia louhimoita ei tarvittaisi niin paljon.

– Esimerkiksi Tanskassa on maa-ainesvero, jolla yritetään ohjata toimintaa siten, että säästettäisiin luonnon kallioita ja siirryttäisiin kierrätykseen, Veistola kertoo.

Kirkas salama välähtää puolen kilometrin päässä. Parin sekunnin päästä jyrisee niin, että ikkunat helisevät. Samalla kännykän näyttö näyttää mihin salama löi. Tarkka sijainti selviää useamman salama-anturin tiedon perusteella, kolmiomittausperiaatteella.

Tarkkuus on parhaimmillaan erittäin hyvä.

– Tarkkuus on suunnilleen sata metriä, yleensä kuitenkin sadoista metreistä noin kilometriin, kertoo Ilmatieteen laitoksen ukkostutkija Terhi Laurila.

Myrskyjen ja salamoiden bongaus on suosittu harrastus, ja monet tutkaverkostot ovatkin harrastelijoiden tekemiä. Amatöörit pystyttävät pihoilleen salama-antureita ja jakavat keskenään tietoja reaaliajassa. Ilmatieteen laitoksella on Suomen kamaralla kahdeksan anturia. Niiden tiedot ovat avointa dataa, joka on kaikkien ulottuvilla.

– Mitä useampi anturi rekisteröi salaman, sitä tarkemmin salama paikantuu, selittää Laurila.

Paljas silmä näkee salaman parinkymmenen kilometrin päähän, salama-anturi haistaa räsähdyksen jopa viidensadan kilometrin päästä.

Ukkosten tutkiminen on tärkeää paitsi turvallisuuden, myös omaisuustuhojen kannalta. Myös salamoinnin aiheuttamat sähkökatkot vaikeuttavat elämää.

Heinäkuun viides oli kova ukkospäivä

Myrskyjen metsästäjillä on internetin aikakaudella helppoa, kun  älykännykällä voi seurata salamointia ja ukkosrintaman liikkeitä. Harrastuksesta voi tulla myös työ.

– Myrskybongareita löytyy kyllä meidänkin talosta, naurahtaa ukkostutkija Laurila.

Harrastajat kokoavat tietoja myrskyvaroitus.com-sivuille. Touko – kesäkuu oli huonoa aikaa myrskyharrastajille, salamoita rekisteröitiin vain puolet normaalista määrästä. Heinäkuu on ollut normaali ukkoskuu lähinnä kuun viidennen päivän ansiosta. Tuolloin laskettiin yli 21 500 maasalamaa.

– Näin rajuja päiviä on 2000-luvulla ollut kuusi kertaa. Näitä ei ihan joka vuosi näe, toteaa Laurila.

Haapavetinen Vesa Hannonen poimi viime vuonna viisi tuhatta litraa marjoja. Hän voitti suorituksellaan Miljoona litraa metsämarjoja -kisan.

Monelle viisi tuhatta litraa kuulostaa uskomattomalta määrältä, mutta Hannonen vakuuttaa, että määrän voi metsästä kotiin kantaa.

– Pitää lähteä päivittäin metsään. Kyllä aina jostain jonkun verran marjaa löytyy. Ilman tulosta ei ole päivääkään mennyt.

Marjojen mestaripoimijalla on vain yksi vinkki innokkaille marjastajille: on mentävä metsään poimimaan.

– Ei siinä tarvitse kuin nöyränä olla, niin kyllä marjat metsästä mukaan tulevat, Hannonen toteaa.

Loukkaantunut selkä notkistui mättäillä kykkiessä

Vesa Hannoselle marjanpoiminta on elämänmittainen harrastus ja elämäntapa.

– En tainnut olla kuin kymmenvuotias, kun menin ensimmäisiä kertoja metsään marjoja poimimaan. Naapurin vanhoille muoreille piti käydä aina mustikat poimimassa ja äidin kanssa kerättiin puolukat talveksi, Hannonen muistelee.

Miehen selkä loukkaantui taannoin työtapaturmassa, mutta metsästä hän ei malttanut pysyä poissa.

– En pitänyt varsikoneella poimimisesta, niin pakko oli opetella selkää notkistelemaan uudelleen. Tuskin selkä olisi kuntoutunut, ellen niin kovasti metsässä marjoja poimisi.

Mestaripoimija on vannoutunut käsipoimurin käyttäjä. Hän tietää, että sillä roskaa ei tartu mukaan liiaksi.

Hannosen mielestä marjastaminen pitää hänet terveenä.

– Sairaaksihan sitä tulee, jos ei metsään pääse, hän toteaa.

Tänä vuonna hillaa riittää, mustikkaa ei niinkään

Hannosen mukaan tänä kesänä hillaa on riittänyt ainakin miehen kotipaikan eli Haapaveden seuduilla.

– Korpimailla on hillaa, mutta avosuolla niitä ei ole näkynyt enää vuosikymmeniin.

Marjanpoimijamestarin kesä onkin tähän mennessä keskittynyt hillanpoimintaan. Ensimmäiset ämpärit mustikkaakin on haettu, mutta mustikkasato jäänee Hannosen mukaan tänä vuonna köyhäksi. Syy huonoon laatuun on Hannosen mukaan se, että mustikkaa on pehmentänyt marjakasveja piinaava härmä.

Hän kuitenkin enteilee, että syksyn puolukkasato tulee olemaan parempi.

Loppukesällä erityisesti kaksi suurten yhdyskuntien ampiaislajia, yleinen ampiainen ja saksanampiainen, alkavat häiriköidä. Elo-syyskuun vaihteessa hyönteisravinnon määrä vähenee. Pesissä voi olla satoja tai tuhansia toukkia nälkäisinä, eikä ruokaa meinaa löytyä, kertoo Ylen aamu-tv:ssä haastateltu apulaisprofessori Jouni Sorvari Itä-Suomen yliopistosta.

– Stressaantuneena ruokaa metsästävät ampiaiset saattavat helposti eksyä ruokapöytiin ja sisätiloihin. Ne ovat myös persoja oluelle ja virvoitusjuomille. Vähänkin kun juoma haisee makealle, voivat ampiaiset sukeltaa tuoppiin, ampiaisia tutkinut Sorvari kuvailee.

Ampiainen ei yleensä hirveän helposti pistä ihmistä, ainakaan kaukana pesästään. Syksyä kohti se alkaa käyttäytyä arvaamattomammin.

– Veikkaisin kyllä, että ampiainen pistää helpommin stressaantuneena. Ovathan ihmisetkin stressaantuneina pisteliäämpiä, Sorvari virnistää.

Ihmisen haju ei sinänsä ole ampiaiselle houkutteleva, mutta hajusteet saattavat olla.

– Hajuvedet voivat houkuttaa tai ärsyttää ampiaisia. Kannattanee välttää voimakkaitra hajusteita luontoon mennessään.

Yhdyskunta kasvaa kohti kuolemaa

Ampiaisten määrä kasvaa koko kesän ajan syksyä kohti. Jotkin pienempiä yhdyskuntia muodostavat lajit hiipuvat jo kesän aikana, mutta suurissa yhdyskunnissa yksilöitä on eniten elokuussa ja ne pörräävät pitkälle syyskuulle.

– Tavallinen työläisampiainen saattaa mennä loppukesästä sekaisin, kun se joutuu työttömäksi yhdyskuntien romahtaessa. Uudet koiraat ja kuningattaret on silloin tuotettu, eikä loppuyhdyskunnalla ole enää mitään tehtävää. Elämän tarkoitusta ei enää ole, Sorvari toteaa.

Ampiaisten määrä vaihtelee luonnostaan

Tänä kesänä ampiaisten määrä on suurempi kuin viime kesänä. Ampiaiskannat näyttäisivät vaihtelevan vuosittain ihan luonnostaan.

– Aika pitkään on ollut niin, että joka toinen vuosi ampiaisten määrä on runsas ja joka toinen vuosi niukempi, Sorvari sanoo.

Vaihtelun arvellaan johtuvan populaatiodynamiikasta ja loisista, jotka runsaana ampiaisvuonna lisääntyvät myös reippaasti. Toinen mahdollinen selitys vaihtelulle on kevään sää, sillä keväällä kuningatar yksin perustaa uuden yhteiskunnan.

– Jos säät ovat kehnot, on yhteiskuntien perustaminen vaikeaa. Tänä keväänä oli vähäsateista ja lämmintä, mikä oli ampiaisille suotuistaa.

Keväällä ampiaisille suotuisin sää on lämmin ja vähäsateinen, mutta kesällä tarvitaan sadettakin, jotta saalishyönteisiä riittäisi toukkien ruuaksi.

Kimalaiset joukkokuolevat

Kuolleita kimalaisia löytyy loppukesästä paljon puiden alta ja kukkaruukkujen vieriltä.

– Alkukesästä tuotetuilla työläiskimalaisilla yksinkertaisesti loppuu elinaika. Ne siis kuolevat vanhuuteen. Epäillään toki myös, että lehmuksessa olisi kimalaisille soveltumattomia sokeriyhdistelmiä, minkä vuoksi erityisesti lehmusten alta voi löytää paljon kuolleita kimalaisia, Sorvari selittää.

Myös ampiaiset kuolevat luonnollisesti vanhuuteen loppukesällä.

Kypsymässä olevasta mustikkasadosta tulee paikoin hyvä.

Kuusamossa marjoja ostava Rauno Veteläinen Kuusamon Marjasta sanoo, että varsinkin viime vuoteen verrattuna satonäkymät ovat jopa erinomaiset.

Myös mustikan laatu näyttäisi kehittyvän tänä kesänä hyväksi, ainakin Koillismaalla.

– Mustikkasadosta näyttäisi tulevan ihan hyvä. Olemme jo ostaneet jonkin verran puhdistettua mustikkaa ja noiden ostojen perusteella näyttäisi myös laatu olevan hyvää. Mustikka on isoa Koillismaalla, Veteläinen kertoo.

Kuusamossa Oulangan tutkimusasemalla on tehty marjasatoseurantaa vuosikausia. Viime vuonna neliömetrin alueelta löydettiin Oulangalta ennätyksellinen määrä mustikan kukkia, 2053 kappaletta.

– Raaoiksi marjoiksi noista kehittyi vain reilut 400, kertoo Oulangan tutkimuskeskuksen kenttämestari Markku Rontti.

– Tänä vuonna neliömetriltä on löytynyt parhaimmillaan reilut 1 300 kukkaa, Rontti kertoo.

Markku Rontti arvelee, että osa hyvinkin lupaavasta mustikkasadosta menetettiin Koillismaalla alkukesällä käyneisiin kylmiin öihin.

– Mustikkaa löytyy lähinnä metsien reunamilta, Rontti sanoo.

Vaikka on lämmintä ja aurinkoista, mehiläiset pysyvät pesässä. Pesän tiedustelijat ovat huomanneet, että mettä ei ole enää kerättäväksi, joten lennolle on turha lähteä.

Keski-Suomen Mehiläishoitajien puheenjohtaja Matti Pylvänäinen myöntää, että koko kesä on ollut mehiläisille vaikea.

– Kesä tuli nopeasti, eikä mehiläisten kehitys pysynyt mukana. Sitten, kun pesät olivat vahvoja, oli aika pitkään kuivaa, sitten tuli sateita, eivätkä mehiläiset voineet kerätä satoa.

Pylvänäinen on varma, että hunajasato jää toista kertaa peräkkäin vaatimattomaksi. Viime kesänä oli pitkään kylmää, eikä elokuun lämpö enää korjannut tilannetta.

Lämmin elokuu ei pelasta

Vaikka elokuusta tulisi lämmin, hunajasatoa se ei enää pelasta. Normaalisti yksi pesä tuottaa hunajaa 40 kiloa tai yli, mutta tänä vuonna Pylvänäinen pitää hyvänä satona 10-20 kilon määrää.

– Esimerkiksi Keski-Suomessa horsma ja vadelma ovat pääsatolähteitä ja kuivuus ja kovat sateet ajoittuivat juuri niiden kukintaan. Joitakin myöhäisiä kukkalajeja toki on, mutta ei niistä kovin runsaasti ole satoa koskaan kertynyt. Kyllä tarhaajan täytyy tässä vaiheessa jo alka valmistautua mehiläisten talvehtimiseen.

Lähiviikkoina tarhoilla korjataan satoa, ja kasvatetaan pesistä voimakkaita, että mehiläiset selviävät ensi talvesta.

Pylvänäisen mukaan sato jää puoleen tai alle lähes koko maassa, ainoastaan Lounais-Suomessa hunajatilanne näyttää normaalilta.

– Hunajan laatu on tänäkin kesänä hyvä, mutta pelkään, ettei kysyntää voida vastata ja hinta nousee.

Matti Pylvänäistä haastatteli Tenho Tornberg.

Oululaisen Tessacraftin toimitusjohtaja, marjakauppias Risto Isohätälä kertoo hillasesongin olevan Lapissa nyt kuumimmillaan – sananmukaisesti. Kuumin poiminta-alue on Isohätälän mukaan Kittilän ja Muonion välissä sekä Ounasjoen pohjoispuolella.

Sadosta hän antaa varovaisen positiivisen arvion.

– Täällä on todella lämmintä ja lämpötila on ollut 28 asteessa. Nyt pelätään sitä, että missä vaiheessa marjat menevät yli. Hillasato on tänä vuonna keskinkertaisen hyvä, jopa vähän keskimääräistä parempi.

Poimijoiden keskimääräinen päiväsaalis vaihtelee 12-18 kilon välillä. Parhaimmillaan poimijat ovat saaneet kerättyä päivässä jopa 40 kiloa hilloja.

Marjan poimijahinta on pysytellyt tänä vuonna viimevuotisella tasolla.

– Se on ollut 7-9 euroa kilolta ja se on arvonlisäveroton hinta, Isohätälä muistuttaa.

Mustikan kypsyys selviää maistamalla

Mustikkaa ei päästä Lapissa poimimaan vielä viikkoon, Risto Isohätälä arvioi.

– Arvio on, että mustikkaa odotetaan vielä vähintään viikko.

Liian aikaisin marjaa ei kannata poimia, sillä maku ei ole silloin vielä parhaimmillaan.

– Vaikka marja on sininen, se pitää maistaa, että onko se vielä muuttunut makeaksi. Jos se on happaman makuinen, se ei ole vielä kypsä.

 Samalla nuotiolla suomalaisten kanssa

Tessacraftin poimijat ovat olleet töissä tähän mennessä noin viikon. Poimijoita on Thaimaasta, Venäjältä, Valko-Venäjältä ja Ukrainasta. Lapin selkosilla yhteisymmärrys myös paikallisten poimijoiden kanssa on säilynyt hyvänä.

– Kun me olemme täällä Lapissa, niin täällä on tilaa ihan eri tavalla kuin Etelä-Suomessa. Vaikka yhteistä kieltä ei olisikaan, saatetaan istua samalla nuotiolla kahvittelemassa suomalaisten kanssa.

Isohätälä arvioi, että poimijat jatkavat töitä syyskuun loppuun.

Uhanalainen iilimato eli verijuotikas saattaa yleistyä Suomen luonnossa, mikäli sen lääkinnällinen käyttö laajenee Euroopasta meille uudelleen.

– Vielä 1930-luvulla iilimatoja myytiin apteekissa lääkinnällisiin tarkoituksiin, jopa noin 100 000 iilimatoa vuodessa, sanoo Turun yliopiston eläinmuseon konservaattori Ari Karhilahti.

Tätä nykyä iilimatojen käyttö lääketieteellisenä hoitomuotona on vähäistä. Suomessa Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea myöntää erityislupia iilimatojen lääkinnälliseen käyttöön satunnaisesti.

Kansanperinne elää

Iilimatojen avulla on hoidettu ihmisiä kuitenkin satoja vuosia.

Verijuotikkaan syljestä erittyy hirudiinia, joka muun muassa estää verta hyytymästä. Suomessa iilimatoja käytetään terveydenhuollossa lähinnä haavojen hoitoon.

– Yliopistosairaalat ovat ajoittain hakeneet erityislupia iilimatojen käyttöön, mutta vain satunnaisesti, sanoo ylilääkäri Annikka Kalliokoski Fimeasta.

Kalliokosken mukaan myös muita kansanperinteestä kumpuavia biologisia hoitomuotoja on Suomessakin yhä käytössä. Esimerkiksi haavanpuhdistuksessa saatetaan biologisena keinona käyttää eläviä kärpäsentoukkia.

Veren kuppaaminen iilimatojen hommaa

Iilimadoille on edelleen kysyntää, Ari Karhilahti Turun yliopiston eläinmuseosta arvelee. Hänen mukaansa Euroopassa iilimatoja käytetään varsin yleisesti imemään verta. Tämä hirudoterapiana tunnettu luontaishoito on pitänyt pintansa, sitä käytetään etenkin hevosille nivelvaivoihin.

Suomessakin on hirudoterapiaa tarjoavia yrityksiä. Iilimatojen käytöstä ihmisiin ja palveluiden määrästä luontaishoidoissa on vaikea saada tietoja, koska Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira ei valvo luontaishoitojen tarjoajia.

– Käsittääkseni iilimadoilla hoitaminen on Euroopassa tulossa suosioon. Kyllä sitä meilläkin taas saatetaan laajemmin kokeilla. Silloin verijuotikkaita varmasti on joku taas tuomassa meille luontoonkin, Ari Karhilahti arvelee.

Pysyvä kanta vain Lounais-Suomessa

Iilimatoja istutettiin aikanaan Suomen vesistöihin, mutta sittemmin kannat ovat heikenneet. Suomen Ympäristökeskuksen mukaan verijuotikas on nykyään uhanalainen ja erityisesti suojeltava.

Viime vuosina iilimatoja on havaittu Suomessa lähinnä muutamissa paikoissa Ahvenanmaalla ja lounaisrannikolla.

– Luontoharrastajat ovat ilmoittaneet havaintojaan Ahvenanmaalta, jossa näyttäisi olevan pysyvä kanta muutamassa prunnissa. Samoin Turun seudulla on pari pientä lätäkköä, joissa iilimatoja varmuudella on, Turun yliopiston eläinmuseon konservaattori Ari Karhilahti sanoo.

Verijuotikkaan eli iilimadon sekoittaa helposti hevosjuotikkaaseen, joka on ojissa ja lätäköissä tavallinen. Hevosjuotikas ei tee reikää eikä ime verta. Se on ulkomuodoltaan lähes samanlainen kuin iilimato.

Iilimadot katosivat veren puutteessa

Iilimadot tarvitsevat nisäkkäiden ja lintujen verta lisääntyäkseen. Verta ne saivat aikoinaan kosteikoissa, joihin esimerkiksi sorkkaeläimet kerääntyivät juomaan.

– Entisaikaan karja kävi laitumilta pluttaamassa lätäköissä, silloin iilimadot pääsivät imemään verta eläinten sorkista, Ari Karhilahti kuvailee.

Maatalouden muutos on yksi syy iilimatokannan harvenemiseen.

– Enää ei juurikaan ole sellaisia laidunlammikoita, joissa olisi lehmiä sorkkineen.

Verijuotikkaan kuppauksen on katsottu olevan hyödyllistä sekä iilimadolle itselleen että kupattavalle eläimelle.

– Sorkkaeläinten mahdolliset tulehdukset paranivat, kun iilimato imi niistä verta. Myös verenkierto hiussuonissa parani iilimadon imemisen jälkeen. Ja se auttoi pitkäksi aikaa, konservaattori Karhilahti kertoo.

Puutarhurin kädessä on nokkosen siemeniä. Hän tilasi niitä Amerikasta asti, mutta amerikkalaiset nokkoset olivat hurjan polttavia. Sitten löytyi parempi lajike.

– Niitä pystyi keräämään melkein paljain käsin. Ne polttivat vähän, mutta iho ei kutissut pitkään. Ajattelimme, että miedot sopisivat tarkoitukseen, viljelijä Hannu Varpio kertoo.

Orimattilalaisella Varpion kasvihuoneella oli työn alla uusi tuote terveysruoan sytyttämille suomalaisille. Salaatin tapaan ruukkuun kasvatetusta nokkosesta odotettiin hittiä.

– Kauppiaat innostuivat. Ajattelin, että tästä voisi tulla hyväkin juttu.

Nokkosessa valtavat määrät vitamiineja ja rautaa

Nokkonen on suorastaan terveyspommi. Sen C-vitamiiniarvo on viisinkertainen appelsiiniin verrattuna, rautaa siinä on seitsemän kertaa enemmän kuin pinaatissa. Mineraalisuoloja nokkosessa on enemmän kuin missään muussa kotimaisessa kasvissa.

Nokkonen sisältää kalsiuimia, magneesiumia, A-, B-, E- ja K-vitamiineja ja runsaasti kuituja. Se sopii jopa ihon- ja hiustenhoitoon. Nokkosannoksella voisi korvata melkoisen joukon pilleripurkkeja. Kukapa ei haluaisi tätä voimayrttiä.

Varpio sai uudesta tuotteesta innostunutta palautetta, mutta ihmeyrttiä ei varsinaisesti viety käsistä.

– Nokkosen kokeilijat ostivat tuotetta vain kerran, Varpio sanoo.

Nokkosesta ei tullutkaan hittiä

Varpiolle nokkosen huono menekki oli pieni pettymys. Ehkä mielikuva nokkosesta pihojen rikkakasvina ja ihoa polttavana kiusana on liian huono.

– Ajattelimme, että nokkosta on takapihoilla, mutta eivät ihmiset niitä pihalta hae. Me tekisimme nokkosesta puhtaamman version, joka menisi kaupaksi. Mutta ei se ollut ihan niin, Varpio pohtii.

Varpio kasvatti ruukkunokkosta vain pieniä määriä. Kasvia meni kaupaksi viikossa parhaimmillaan muutamia kymmeniä. Tunkiolta tuttu terveyspommi oli kaupassa tarjottuna kuitenkin outo. 

– Se oli ehkä liian erikoinen tuote suomalaisen makuun. Nokkosta ehkä kokeillaan kerran, mutta ei välttämättä enempää, Hollolan S-marketin vihanneshoitaja Hanna Sirola arvioi. 

Kaupan hedelmä- ja vihanneshoitajat ovat Varpion mielestä avainhenkilöitä uuden tuotteen lanseeraamisessa. He vastaavat vihannesten sijoittelusta.

Sirolan mielestä nokkosen käyttöön saattoi kohdistua pelkoja. Kuivattuna tai ryöpättynä käytettävää kasvia ei uskalleta laittaa ruokaan mukaan.

Tuoreena nokkonen sopisi vaikka smoothieen.

Suomalainen ostaa vanhaa tuttua

Nokkosta vieljellään Suomessa muuallakin. Ainoa päätoiminen nokkostila on Kainuussa Puolangalla. Osuuskunta Ärmätti on viljellyt kymmenisen vuotta nokkosta avomaalla ja jatkojalostaa kasvista nokkosrouhetta ja –puristeita. Niitä tuotetaan terveysmarkkinoille.

Varpion kasvihuonepuutarhassa ideana oli tuottaa tuorekasvi ruokakauppoihin, jotka haluavat tuottaa asiakkailleen elämyksiä.  

– Siihen kysyntään me yritämme keksiä uutuuksia ja teimme näitä nokkosia. Mutta ei sitä joka kuukausi voi tuottaa uutta elämystä.

Kokonaisuudessaan vihannesten kysyntä on kasvanut. Kilpailussa kotimainen vihannes häviää ulkolaiselle hinnassa, mutta voittaa tuoreudella ja puhtaudella. Puutarhurille uuden tuotteen kehittäminen on keino erottua.

– Perusvihannekset kurkku ja toimaatti ovat erittäin kilpailtuja tuotteita. Uusien tuotteiden myötä saamme perustuottetakin kauppaan, Varpio sanoo.

Nokkosta nostatetaan uudelleen

Hollolalaisessa marketissa asioivalle Veikko Simulallle nokkonen on tuttu ruokakasvi, joita heillä on käytetty pinaatin sijasta jo vuosia omalta pihalta poimittuna. Vaimo tekee nokkoslettuja ja -keittoa muutamia kertoja vuodessa. Kaupasta ostettuna hinta olisi kuitenkin ratkaiseva tekijä.

– Jos nokkosta ei löytyisi kotoa, niin voisin sitä ostaakkin. Se riippuu hinnasta. Jos hinta on kova, lähtisin hakemaan kauempaa luonnosta, Simula sanoo.

Ruukkunokkosesta ei tullut vielä hittiä, mutta Varpio ei aio luovuttaa. Nokkonen taitaa tulla kauppaan vielä uudelleen – ehkäpä smoothiereseptin kera.

Suomen suurimman merimetsoyhdyskunnan häirintä Merikarvialla sai linnut muuttamaan Pohjanmaalle ja Poriin.

Suomen ympäristökeskus kertoo, että suurin osa yli 4 000 pesän merimetsoyhdyskunnan linnuista lähti Närpiöön, Vaasaan ja Mustasaareen. Pieni osa muutti Poriin Merikarvian eteläpuolelle. Kaikkiin neljään, jo ennestään olemassa olleeseen yhdyskuntaan on tullut tuhat uutta pesää.

Merikarvian merimetsohäirinnän takia Pohjanmaan merimetsokanta kolminkertaistui edellisestä kesästä 7 150 pesään ja Satakunnan kanta puolittui 3 950 pesään.

Ongelma siirtyi

Ympäristöviranomaiset antoivat alkuvuonna luvan häiritä merimetsojen pesintää Merikarvialla ja myös tuhota pesiä ennen pesimäkautta. Linnut ovat paikallisten asukkaiden valitusten mukaan häirinneet muun muassa mökkiasukkaita ja kalastajia.

Merikarvian lintujen häätö näyttää kuitenkin siirtäneen ongelman toisaalle. Esimerkiksi Vaasassa on jo haettu lupaa kasvaneen merimetsoyhdyskunnan häirintään.

Luonnonsuojelijat ovat arvostelleet kalastajien asenteita merimetsoja kohtaan. Kalastajat väittävät lintujen heikentävän kalakantaa, mikä ei luonnonsuojelijoiden mielestä pidä paikkaansa. Mökkiläiset puolestaan arvostelevat lintujen aiheuttamaa esteettistä haittaa.

Uhanalainen mehiläishaukka on tehnyt ennätyspoikueen Keuruulla. Samasta pesästä löytyi peräti kolme mehiläishaukan poikasta.

Mehiläishaukka on hiirihaukan tapainen petolintu, joka käyttää ravinnokseen lähinnä ampiaisia ja niiden munia ja toukkia. Keuruulta kolmoset löysi Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Risto Sulkava.

– Harvinaista on nimenomaan se, että mehiläishaukalla ei yleensä koskaan ole kolmea poikasta – korkeintaan se munii kaksi munaa ja kaksi poikasta on sitten pesässä. Tämä on toinen kerta Suomessa, kun on kolmen poikasen pesä, Sulkava kertoo.

Mehiläishaukkakanta on Suomessa vähentynyt pitkään, mutta tänä vuonna lajin pesintä on runsaan ampiais- ja kimalaisvuoden vuoksi onnistunut hyvin.

– Pitkään mehiläishaukalla on mennyt aika heikosti, mutta tänä kesänsä on sitten ollut iloinen tilanne, että mehiläishaukkoja on näkynyt enemmän, pesiä on ollut enemmän ja nyt on ollut tällainen superpoikue. Näyttäisi siltä, että ainakin hetkeksi ahdinko olisi helpottamassa.

Uhanalaista mehiläishaukkaa tavataan lähinnä eteläisessä Suomessa.

Risto Sulkavaa haastatteli Annika Rantanen.

Kulunut kesä muistetaan Lapissa sateista. Esimerkiksi Kittilässä satoi heinäkuun alkupäivinä reilun kuukauden sademäärät kolmen vuorokauden aikana.

Länsi-Lapissa onkin mitattu suurella alueella poikkeuksellisia sateita heinäkuussa, kertoo Ilmatieteen laitoksen meteorologi Niina Niinimäki.

– Paikoittelen Itä-Lapissa on ollut suuria sateita, mutta pienemmällä alueella, Niinimäki lisää.

Kesäkuussakin oli paikoitellen yli kaksinkertaisia sademääriä tavanomaiseen nähden juuri Länsi-Lapissa, Niina Niinimäki sanoo.

Poikkeuksellinen tarkoittaa Niinimäen mukana siitä, että sääilmiö tapahtuu kolme kertaa sadassa vuodessa. Vielä ei tiedetä, olisiko tämän heinäkuun sademäärä jopa vieläkin harvinaisempi. Se käy ilmi vasta, kun koko heinäkuun sademäärä saadaan.

Toukokuu ja heinäkuu lämpimiä Lapissa

Lapissa on ollut myös tavanomaista lämpimämpää. Kesä alkoi toukokuussa keskivertoa lämpimämpänä ja myös heinäkuussa on mitattu tavallista korkeampia lukemia.

– Alkukesä oli myös tavanomaista kuivempi. Kesäkuussa lämpötilat olivat lähelle tavanomaisia, Niina Niinimäki kertoo.

Lapissa on mitattu myös tämän kesän viimeisin lämpöennätys koko Suomessa. Utsjoella oli viime lauantaina 29,1 astetta lämmintä. 

Poikkeuksellisen helteistä tämä ei kuitenkaan ole, olihan esimerkiksi kesällä 1972 Utsjoella yli kolmekymmentä astetta hellettä jopa seitsemän vuorokautta putkeen. Inarissa tuolloin saavutettiin kymmenen päivän jakso, jolloin lämpötila nousi yli kolmenkymmenen.

Helteet tältä erää Lapissa ohi

Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin Jari Tuovisen mukaan Lapin usean päivän helteet ovat nyt tältä erää ohi ja sää muuttuu epävakaisemmaksi.

Torstaille luvataan jo paikoin sade- ja ukkoskuuroja. Sunnuntaina ja maanantaina taas maakunnan yli liikkuu laaja sadealue. Keski- ja Pohjois-Lapissa on luvassa jopa alle 20 asteen lämpötiloja.

Lämpimintä tulevina päivinä on Etelä-Lapissa lauantaina, jolloin mittari voi näyttää noin 23 astetta.

– Siinä on ehkä pieni mahdollisuus, että Tornionjokilaakso–Rovaniemi-alueella lauantai on lämmin, mutta tuskin noustaan hellelukemiin, Jari Tuovinen sanoo.

Riistapäällikkö, julkisten hallintotehtävien päällikön sijainen Keijo Kapiainen Suomen riistakeskuksesta arvioi, että riistakolmion laskijoita on mukana jopa viisi tuhatta.

Joinakin vuosina vapaaehtoisia on ollut vaikea saada mukaan, ja kolmioita on jäänyt paljon laskematta. Nyt valtakunnallisesti katsottuna tilanne on hyvä, Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Lapissa jopa erinomainen.

– Esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaalla tavoitteena on 120 laskettua kolmiota. Luulen, että tänäkin vuonna pääsemme lähes 150 kolmioon, Kapiainen iloitsee.

Tämän kesän laskennat tehdään tavallista aikaisemmin, ja meneillään oleva lomakausi ja helle ovat lisänneet haasteita laskennoille.

Teeri-, pyy- ja riekkokannat kenties heikentyneet

Tiedot kolmiolaskennoista päivitetään riistakolmiot.fi -sivustolle. Viiden laskentapäivän tulosten perusteella metsojen määrä näyttäisi pysyttelevän samalla tasolla kuin viime vuonna. Teeren ja pyyn kannat ovat laskussa. Riekkojen määrä on alustavien lukujen perusteella romahtanut viime vuotisesta.

Esimerkiksi Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla metsokanta näyttäisi taantuneen huonosta viime vuodestakin yli viidellätoista prosentilla. Teerikanta on laskenut vielä rajummin.

– Pohjois-Pohjanmaalla teerikannan tiheys neliökilometrillä näyttäisi olevan 5,6. Se on tosi alhainen. Sen pitäisi olla kymmenen paikkeilla, että oltaisi kunnon lukemissa, Kapiainen arvioi laskennan väliaikatietoja.

Alueelliset erot määrissä ja kannan kehityksessä ovat suuria, mikä voi johtua siitä, että laskenta on vielä kesken. Tilanteet voivat vielä myös muuttua.

Pitkällä tarkasteluvälillä 1980-luvulta lähtien metsäkanalintujen kannat riekkoa lukuunottamatta ovat olleet hienoisessa nousussa. Joukkoon mahtuu hyviä ja huonoja vuosia.

Laskennat vaikuttavat metsästysaikoihin

Kanalintujen laskennat suorittavat vapaaehtoiset metsästäjät. Heitä on innostanut laskentahommiin tarjottu porkkana, joka näkökulmasta riippuen voi näyttäytyä myös keppinä.

– Se on nostanut motivaatiota valtavasti, kun on tajuttu, että laskennoilla on todellakin merkitystä. Metsästysaikojen pituudet siis määritetään laskentojen perusteella, Kapiainen naurahtaa.

Linnut lasketaan kolmion neljä kilometriä pitkää sivua kulkemalla mielellään vähintään kolmen henkilön rintamana. Lämpimässä, jopa helteisessä maastossa kulkeminen on raskasta. Yhden kolmion sivujen pituus on yhteensä kaksitoista kilometriä.

– Se on nuorelle hyväkuntoisellekin vaativa reissu. Ja nyt kun on ollut sateita, niin maasto on monin paikoin erittäin märkää, Kapiainen sanoo.

Suomen riistakeskus suosittelee, että laskennat tehtäisiin mahdollisimman pian, sillä 2. elokuuta mennessä palautetut laskentatulokset vaikuttavat syksyn metsästysasetukseen.

Viime vuonna, kun metsäkanalintujen määrät kylmän kesän takia romahtivat, metsäkanalintujen metsästysaikaa alueittain lyhennettiin sen loppupäästä.

Metsäkanalintujen metsästys alkaa 10. syyskuuta.

Pohjatroolaus on kalastusmuoto, joka tuhoaa merenpohjan elämän, kuten korallit. Jopa jalkapallokentänlaajuiset ja kerrostalonkorkuiset verkot vievät mennessään muutakin kuin kaloja. Esimerkiksi korallit ovat tärkeitä paikkoja kalojen elämässä: Ne syövät ja kutevat siellä. Pohjatroolaamalla kalastaminen vie kaloilta ravinnon.

Ylen aamu-tv:ssä vieraillut toimittaja, tietokirjailija Kukka Ranta palasi viime viikolla ympäristöjärjestö Greenpeacen Arctic Sunrise -alukselta, joka kiersi Pohjoisella jäämerellä.

– Jää on vetäytynyt, näimme jäälauttoja ja mannerjäätä, emme merijäätä, Ranta kertoo Norjan Huippuvuorien tienoiden oloista.

Jään häviäminen vaikuttaa myös esimerkiksi mursujen ja jääkarhujen elämään.

Turskakanta elpyy

Ilmastonmuutoksen takia uusia kalalajeja on siirtynyt pohjoisemmaksi, ja kalastajat ovat liikkuneet niiden perässä. Pohjoisilla vesillä kalastetaan etenkin turska-, simppu- ja kampelakaloja, kertoi Helsingin yliopiston kalataloustieteen professori Hannu Lehtonen Ylen aamu-tv:ssä.

– Siellä on kaloja, joita ihmiset haluavat. Niitä ei löydy etelämpää, sillä ne vaativat viileätä vettä, Lehtonen kuvailee.

Lehtonen muistuttaa, että hyvääkin on tapahtunut: kalastuskiintiöitä on pienennetty ja se näkyy esimerkiksi Barentsinmeren turskan elpymisenä. Suurin osa maailmalla syötävästä turskasta on peräisin Barentsinmereltä. Jos omat kalavalinnat mietityttävät, voi tilanteen tarkistaa Maailman luonnonsäätiö WWF:n kalaoppaasta.

Euroopan unioni on maailman suurin kalamarkkina, ja EU:n alueelle päätyy kalaa pohjoisesta. Useat kalateollisuuden yritykset ovat päättäneet, etteivät ne osta kalaa, joka on pyydetty alueilta, joilta jää on vetäytynyt.

Suomi johtaa pian Arktista neuvostoa

Suomi johtaa ensi vuoden alusta Arktista neuvostoa, johon kuuluvat Pohjoismaat, Yhdysvallat, Kanada ja Venäjä. Lehtonen painottaa, että Suomen on tehtävä työtä haitallisten kalastusmenetemien korvaamiseksi vähemmän haitallisilla.

– Pohjatroolaus on saatava pannaan, Lehtonen sanoo.

Norja ja Venäjä ovat pohjoisten vesien kalastuksessa keskeisiä valtioita. Jään vetäytyessä niiden alukset ovat siirtyneet kalastamaan entistä pohjoisemmaksi.

Ranta näkee, että Suomen tulisi Arktisen neuvoston johdossa "kirkastaa viestiä":

– On sitouduttu Pariisin ilmastosopimukseen. Jos sen rajoissa halutaan pysyä, arktinen öljy ja kaasu on jätettävä maahan. Kuitenkin Pohjoismaissa on visio, että öljyteollisuudella menee pohjoisessa hyvin. Pitäisi mennä luonnon ehdoilla, Ranta painottaa.

Esimerkiksi öljy-yhtiö Shell on kuitenkin vetäytynyt arktisilta alueilta.

Venäjällä Länsi-Siperiassa puhjennut pernaruttoepidemia kuulostaa lehtitietojen perusteella erittäin laajalta, Elintarviketurvallisuusvirasto Evirasta arvioidaan Yle Uutisille.

Eviran ylitarkastaja Sirpa Kiviruusu sanoo, ettei hän muista aiemmin työuransa aikana kuulleensa näin suuresta epidemiasta.

Ainakin 13 ihmistä on joutunut sairaalahoitoon ja 1 200 poroa kuollut Jamalin Nenetsian alueella pernaruttoepidemian vuoksi, norjalainen verkkolehti Barents Observer kertoi keskiviikkona venäläislähteiden tietoihin perustuen.

Kiviruusun mukaan Venäjältä ei ole toistaiseksi tullut Eviralle virallista ilmoitusta epidemiasta. Hän kertoo kuulleensa epävirallisista lähteistä, että viranomaistoimet ovat käynnissä epidemia-alueella.

Barents Observerin mukaan paikallisten poronkasvattajien evakuointi alueelta on jo aloitettu. Lisäksi tuhansia poroja on ryhdytty rokottamaan pernaruttoa vastaan.

Tavallisesti pernaruttoepidemiat ovat selvästi Länsi-Siperian epidemiaa pienempiä. Kiviruusu kertoo, että esimerkiksi Afrikassa on aiemmin ollut tapauksia, joissa on kuollut satoja eläimiä.

Tauti voi säilyä maaperässä vuosikymmeniä

Pernaruttoa esiintyy yleensä toistuvasti samoilla alueilla. Taudin muodostamat itiöt voivat säilyä maaperässä vuosikymmeniä, ja olosuhteiden muuttuessa esimerkiksi tulvien vuoksi itiöt voivat nousta maaperästä ja kulkeutua eläinten ravintoon.

Kiviruusun mukaan ympäristön täytyy olla laajalti saastunut, jotta epidemiasta tulee niin laaja kuin Länsi-Siperiassa. Kuolleiden porojen ruhot pitäisi nyt hävittää tehokkaasti, etteivät pernaruttoitiöt jää maaperään, Kiviruusu sanoo.

Barents Observerin mukaan porojen ruhot aiotaan kerätä yhteen ja haudata paikkaan, jota ihmisten ja porojen tulee välttää vuosikymmenien ajan.

Riski leviämisestä Suomeen vähäinen

Kiviruusu pitää erittäin epätodennäköisenä, että pernarutto leviäisi Länsi-Siperiasta Suomeen.

– Lähialueilla se voisi olla suurempi riski. En pidä noin kaukana olevaa tartuntaa riskinä Suomelle tällä hetkellä, Kiviruusu sanoo.

Hänen mukaansa pernaruttoriski on muutenkin Suomessa erittäin pieni sekä poronhoitoalueilla että tuotantoeläimillä. Viimeisimmät pernaruttotapaukset on todettu yksittäisillä naudoilla vuosina 2008 ja 2004.

Kiviruusu kuitenkin muistuttaa, että on tärkeää ilmoittaa eläinlääkärille eläimistä, jotka ovat kuolleet äkillisesti ja joiden kuolinsyystä ei ole tietoa. Vuosittain Evira tutkii kymmenkunta pernaruttoepäilyä.