Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luonto ja ympäristö | Tuoreimmat uutiset
Viewing all 9495 articles
Browse latest View live

Pohjois-Savon luonnonsuojelupiiri jalkautui ostamalleen Rastunsuolle

0
0

Rastunsuon lintujärveä Rautalammilla alettiin tehdä runsaat kaksikymmentä vuotta sitten, kun Vapo lopetti turvetuotannon alueella. Pohjois-Savon luonnonsuojelupiiri osti 33 hehtaarin alueen itselleen helmikuussa, ja nyt kauppa on enää rekisteröintiä vailla.

Luonnonsuojelupiirin hallitus jalkautui uusille tiluksilleen torstaina. Piirin puheenjohtajan Helvi Heinonen-Tanskin mukaan paikan tulevasta käytöstä ei ole epäselvyyttä.

– Aiomme pitää tämän sellaisessa kunnossa, että linnut viihtyvät täällä. Ja kun linnut viihtyvät, myös ihmiset pääsevät tutustumaan niihin.

Lintutornit ja pitkospuut kunnostetaan

Uuden omistajan ensimmäisenä tehtävänä on Heinonen-Tanskin mukaan varmistaa lintujärven rannalla olevien kahden lintutornin kunto. Vastaavanlainen tarkistus aiotaan tehdä lähes kahden kilometrin pituisen luontopolun pitkospuille.

Talkoita on tiedossa myös kasvillisuuden osalta. Järven ympäristö on päässyt pusikoitumaan ja itse järvikin erottuu vain vaivoin puuston takaa.

– Joudumme kaatamaan puita, jotta tornista näkyisi lintujärvelle, Heinonen-Tanski sanoo.

"Tämä on lintukeidas"

Rastunsuon uskotaan olevan erityisesti pohjoissavolaisten ja keskisuomalaisten lintuharrastajien suosiossa. Uudet omistajat toivottavat paikkaan tervetulleiksi myös kaikki muut luonnosta ja linnuista kiinnostuneet.

– Tämä on luonnonmukainen rehevä lintujärvi, sillä suosta ei ole jäljellä kuin sana kartalla. Tämä on nyt lintukeidas, myhäilee lintujärven perustamisessa keskeisesti mukana ollut Kauko Sikström.

"Kakelakella" yli 200 lintulajia

Rastunsuolla on vesilintujen lisäksi myös muun muassa metsälintuja ja voimakas viitasammakkokanta. Alueella pesii parhaillaan ensimmäistä kertaa nokikana, satakieli puolestaan pesi Rastunsuolla jo vuosi sitten. Joutsenet ovat pesineet järvellä jo kahdenkymmenen vuoden ajan.

– En ole mikään lintubongari, mutta pitkälti yli 200 eri lintulajia olen tässä lintujärven ympäristössä nähnyt, Sikström kertoo.

Vapon huoltoneuvojana aikoinaan työskennellyt Kauko Sikström tuntee Rastunsuon kuin omat taskunsa. Jopa niin hyvin, että paikka on saanut lintuharrastajien piirissä kutsumanimen "Kakelake".


Suomessa vain yksi myrkytön hämähäkkilaji – ja sekin elää Ahvenanmaalla

0
0

Manner-Suomessa esiintyvät hämähäkit ovat kaikki myrkyllisiä. Pitkään hämähäkkejä tutkineen vaasalaisen Niclas Fritzénin mukaan Suomesta löytyy vain yksi luonnonvarainen hämähäkkilaji, jolla ei ole myrkkyrauhasia ja se esiintyy ainoastaan Ahvenanmaalla.

Pelkoon ei ole kuitenkaan aihetta.

– Suomen hämähäkit eivät ole ihmisille vaarallisia. Suurin osa niistä ei pysty edes puremaan ihmisen ihon läpi, painottaa Fritzén.

Hämähäkit tarvitsevat myrkkyä saaliinsa lamauttamiseen ja tappamiseen. Osalla hämähäkkilajeilla myrkkyrauhaset erittävät hermomyrkkyä ja osalla kudoskuolemaa aiheuttavaa myrkkyä.

Niclas Fritzénin mukaan hämähäkin puremasta voi aihuetua allerginen reaktio tai purema voi aiheuttaa kirvelyä tai tunnottomuutta iholla, mutta vaaralalisia puremat eivät ole.

Uusia lajeja

Niclas Fritzén on toiminut mm. hämähäkkien uhanalaisuutta kartoittamaan perustetun Suomen hämähäkkityöryhmän puheenjohtajana.

– Meillä on 90 lajia punaisella listalla eli ne ovat uhanalaisia tai silmällä pidettäviä lajeja. Listalla on lajeja, jotka ovat mahdollisesti häviämässä Suomesta.

Joka vuosi löytyy myös uusia hämähäkkilajeja. Osa uusista lajeista on elänyt Suomessa jo aikaisemmin, mutta ne löydetään vasta nyt. Suomeen leviää kuitenkin myös kokonaan uusia eteläisiä lajeja.

– Viime kesänä löytyi esimerkiksi Ahvenanmaalta Mangora acalypha. Se on eteläinen lämpöä suosiva laji ja mahdollisesti ilmastonmuutoksen takia levinnyt pohjoiseen.

Ja se yksi luonnonvarainen myrkytön laji? Se on Hyptiotes paradoxus.

Mustien mehiläisten pelastusoperaatio Pohjoismaissa alkaa kesällä

0
0

Aimo Nurminen kasvattaa ainoana Suomessa mustien mehiläisten emoja eli kuningattaria. Hän asuu Naantalin Rymättylässä, Pakinaisten saarella.

Nurminen on mukana yhteispohjoismaisessa hankkeessa, jolla yritetään elvyttää pohjoismainen mustien mehiläisten kanta.

– Pakinainen on hirveän hyvä paikka mehiläisten kasvattamiseen, koska täällä saarella ei ole muita mehiläistarhoja, Nurminen sanoo.

– Tämä on sataprosenttisen puhdas parituspaikka. Eri rotuiset mehiläiset eivät pääse täällä risteytymään keskenään.

Hän on mennyt merten taa

Maailman yleisin ja laajimmalle levinnyt mehiläisrotu oli 1800-luvun puoliväliin asti musta mehiläinen. Niitä vietiin Euroopasta Pohjois-Amerikkaan, Uuteen Seelantiin ja Australiaan asti.

Mehiläiset pystyvät risteytymään keskenään, eikä tämä ollut mustien mehiläisten kannalta hyvä juttu.

– 1900-luvulla mustien mehiläisten kävi huonosti. Vuosisadan puoliväliin mennessä iso osa maailman mehiläisistä oli jo hybridejä eli sekarotuisia, Aimo Nurminen kertoo.

Toisaalta Nurmisen mukaan mehiläishoitajat suosivat mieluusti myös muita lajeja, koska mustat mehiläiset ovat äkäisiä ja pistävät helpommin kuin muut rodut.

God Save The Queen Bee

Alkuperäinen, pohjoismainen musta mehiläinen saapui Pohjolaan jääkauden jälkeen. Se on sopeutunut pohjoisiin oloihin ja kestää talven kylmyyden hyvin.

Suomessa parikymmentä mehiläishoitajaa on keskittynyt mustiin mehiläisiin. Tänä talvena aloitettiin Pohjoismainen yhteistyö ja jalostus.

– Kesällä perustetaan Pohjoismaihin viidentoista pesän koetarhoja, ja kuningattaria lähetetään ristiin eri maiden välillä, Aimo Nurminen kertoo mustien mehiläisten pelastusoperaatiosta.

– Mustan mehiläisen jalostus on hidasta työtä. Tarkoituksena on palauttaa rodun alkuperäisiä ominaisuuksia.

Hunajata, hunajata

Aimo Nurmisen mukaan maailmassa on säilynyt hyvin vähän alkuperäisiä mustia mehiläisiä. Pohjoismainen musta mehiläinen on yksi harvoista lajikkeista, joka on säilyttänyt rodun alkuperäisiä ominaisuuksia puhtaana.

Toukokuun 20. päivänä vietetetään maailman mehiläispäivää. Kyseessä on ensimmäinen kerta, ja Aimo Nurmisen mielestä jo oli aikakin.

– Koska mehiläinen on maailman tärkein eläin. Jos ei olisi mehiläisiä, monilta eläimilta loppuisi ravinto. Mehiläinen on myös ihmisten ruoantuotannossa tärkeä pölyttäjä.

Petovahinkokorvausten maksatus viivästynee myös ensi vuonna – "Ilkeää se on ja tuntuu pahalta"

0
0

Viime vuoden petovahingoista maksettiin poronomistajille tänä keväänä vain vähän yli puolet, koska määrärahat eivät riittäneet täysimääräisiin korvauksiin.

Loppuosan korvauksista poronhoitajat saavat tililleen näillä näkymin kesän jälkeen valtion lisäbudjetista. Paliskuntain yhdistyksen toiminnanjohtaja Anne Ollila pitää tilannetta kestämättömänä.

– Kyllähän se pahalta tuntuu, ilkeä on vuodesta toiseen jatkaa samalla linjalla, että korvauksiin ei varata riittävästi rahaa ja niitä ei pystytä täysimääräisesti maksamaan.

– Poroväki osaa jo arvioida sitä tilannetta ja tietää valmiiksi jo hyvissä ajoin, että määräraha ei tule riittämään. Lisätalousarvion kautta ja eduskunnan tahdon mukaisesti sitten elämä etenee. Tämä on jo niin monetta vuotta peräkkäin tämä sama tilanne, sanoo Anne Ollila.

Ensi vuonna sama tilanne

Vuoden 2015 suurpetovahinkomaksuihin valtio oli varannut 3,8 miljoonaa euroa. Vahinkoja pedot kuitenkin tekivät noin 7 miljoonan euron edestä.

Joka vuosi valtion täytyy kaivaa lisäbudjetista rahaa vahinkomaksuihin. Ensi vuosikaan ei tuo muutosta tilanteeseen.

Vaikka vuoden 2016 petovahingoille on varattu valtion budjetista 8 miljoonaa euroa, se ei tule riittämään. Maa- ja metsätalousministeriön ylitarkastaja Jussi Laanikari kertoo, että poronlihan arvo on noussut noin 33 prosenttia ja se nostaa petovahinkojakorvauksia hurjasti.

Myöskin alkuvuoden tähänastiset petovahinkoluvut kertovat, että petovahingot ovat jälleen nousussa. Niinpä ensi keväänäkään poronhoitajat tuskin saavat petovahinkokorvauksia täysimääräisinä tililleen.

– On tiedossa, että poronlihan hinta tulee nostamaan korvauksia merkittävästi. Jos vahinkotaso pysyy samankaltaisena, niin on aika selvää että se budjetissa varattu 8 miljoonaa euroa näihin kaikkiin petovahinkoihin ja vahinkojen estämiseen ei riitä. Se on poliitikkojen päätös sitten, että lähdetäänkö leikkaamaan korvauksia, sanoo Maa- ja metsätalousministeriön ylitarkastaja Jussi Laanikari.

"Tappolupia saatava nopeammin"

Paliskuntain yhdistyksen toiminnanjohtaja Anne Ollila pitää tilannetta vaikeana.

Koska valtio maksaa petojen aiheuttamista vahingoista pitkällä viiveellä, tappolupia täytyisi saada nopeammin.

– Ainut ratkaisu on se, että tätä petojen poistolupakäytäntöä joustavoitetaan niin, että vahinkokertymiä ei tarvitse odotella. Nykytilanteessa täytyy odottaa, että peto tappaa useamman poron ennenkuin sille voidaan hakea tai saada poistolupa. Myös ahmanpoistot ja ahma-asetus täytyy saada käyntiin, sanoo Anne Ollila.

Kukkapurkkiisi voi ilmestyä matoja koska vain: "Ei ole multaa ilman matoja"

0
0

Kukkien kauneutta lähemmin tänä keväänä ihastellut porilaisnainen hämmästyi suuresti nähtyään kukkapurkissa kastematoja. Hän ei ollut vaihtanut multaa purkkiin ainakaan kahteen vuoteen. Matoja ei ollut purkissa aiemmin näkynyt, mutta nyt ne olivat ilmestyneet sinne kuin tyhjästä. Biologi Janne Lampolahti arvelee niiden olleen siellä aina.

– Uskon, että ne ovat olleet siellä jo silloin, kun multa on purkkiin laitettu. Jos eivät pieninä matoina, niin ainakin munina. Munat kestävät hyvin kylmyyttä, kuumuutta ja muita vaikeita oloja. Näin madot varmistavat, että suku jatkuu.

Lampolahden mukaan olisi ollut yllättävämpää, jos kukkapurkkiin ei olisi ilmestynyt matoja.

– Ei ole multaa ilman matoja. Kastemadot tekevät mullan. Toki siinä on mukana myös bakteereita ja sieniä, mutta kastematojen rooli on ehdoton.

Isä ja äiti samassa paketissa

Kastemadon munat ovat Janne Lampolahden mukaan mikroskooppisen pieniä. Ne kulkeutuvat helposti paikasta toiseen. Ulkona madot levittävätkin reviiriään jatkuvasti.

– Lisääntyminen ei ole ongelma, sillä sama yksilö toimii sekä isänä että äitinä ja voi tiukan paikan tullen hedelmöittää itsensä. Pienet munat voivat lentää tuulen mukana tai lintujen jaloissa ja ulosteissa. Näin ne päätyvät milloin minnekin päin maailmaa.

Lampolahti uskoo, että ympäristö määrittelee, minkälainen kastemato milläkin alueella menestyy. Pelkästään Suomessa on hänen arvionsa mukaan noin 50 kastematolajia.

Kurjenrahkan kansallispuisto kaksinkertaisti kävijämääränsä

0
0

Kurjenrahkan kansallispuisto houkuttelee entistä enemmän kävijöitä. Vuosi 2015 oli kaikkien aikojen ennätys, kävijöitä oli yhteensä noin 53 000. Määrä on lähes puolet suurempi kuin vuotta aiemmin. 

Kävijämäärää mitataan reiteille asetettavilla kulkumatoilla. Matot sijoitetaan paikkoihin, joista ei kuljeta edes takaisin.

– On valtavan kiva, että kävijät ovat löytäneet tänne. Aikakausi on sellainen, että luontotrendi nostaa päätään. Kävijämäärän lisääntyminen on tietysti luonut paineita sille, että puisto pysyy kunnossa ja rakenteet turvallisina, Kurjenrahkan puistomestari Petri Hautala Metsähallituksesta sanoo.

Savojärven alue kerää valtaosan retkeilijöistä

Kansallispuiston ylivoimaisesti suosituin reitti on Savojärven kierros. Sen ympäri kiersi vuonna 2015 yhteensä 33 000 ihmistä.

Puistomestari Petri Hautala toivoo, että ihmiset innostuisivat retkeilemään myös muualla kuin kansallispuiston Kuhankuonon puoleisessa päässä.

– Kurjenrahkan kansallispuisto yleisestikin tunnetaan vielä nimellä Kuhankuono. Sinne suurin osa ihmisistä tuppaa menemään. Kehitämme aluetta ja parannamme reititystä ja parkkipaikkoja niin, että muutkin kohteet löytyvät paremmin, Hautala kertoo.

Kuinka luonnonrauha säilyy, jos kävijämäärät kasvavat jatkossakin samaa tahtia? Hautalalla on ongelmaan ratkaisu.

– Kun alamme todenteolla kunnostamaan reitistöjä, ohjeistamme kulkijoita kiertämään reittiä yhteen suuntaan. Silloin reitillä voi olla vaikka tuhat ihmistä ja he eivät koskaan kohtaa. Hiljaisuus säilyy ja yksin olemisen tunne pysyy koko ajan.

Valtakunnallista kansallispuistopäivää vietetään sunnuntaina 22.5.2016.

Metsämansikoita, hiekkarantoja ja autiotupia – vuoden retkikohde halutaan nostaa paremmin esille

0
0

Keväällä valtakunnallisen Vuoden retkikohde 2016 -voiton saaristollaan saanut Raahe panostaa tänä vuonna erityisesti saariston markkinointiin ja sen tarjoamien mahdollisuuksien esiintuomiseen. Tähän asti Raahen saaristo on tunnettu varsin huonosti, pohtii Raahen matkailusihteeri Annekristiina Tuovinen.

– Viimeisten kuukausien aikana se on nostanut päätään voiton ansiosta, mutta ei sitä aiemmin ole juurikaan tunnettu. Saaristo tulee keskustan syliin ja kaukaisin saari on käytännössä viiden kilometrin päässä rannasta.

Raahen saaristoon kuuluu sekä rannikon läheisiä, metsäisempiä sisäsaaria että kauempana sijaitsevia pieniä avoimia luotoja. Saaret ovat virkistyskäytössä ympäri vuoden, Tuovinen sanoo.

– Siellä on paljon autiosaaria, joilla on valkoisia hiekkarantoja. Monilla saarilla kasvaa tyrnejä ja metsämansikoita, joillakin voi laiduntaa lampaita. Siellä voi myös yöpyä autiotuvissa. Se on hyvin monipuolinen ja kaunis saaristo, Tuovinen kehaisee.

Matalat rannat rajoittavat käyttöä

Raahen saariston ongelmana on saavutettavuus, sillä monien saarien rannat ovat kivikkoisia ja matalia. Tuovisen mukaan kajakeilla meloen tai pienveneillä varovasti ajaen pääsee rantaan, mutta isommilla aluksilla saariin rantautuminen on vaikeaa.

Kahteen saareen ollaan järjestämässä myös reittiliikennettä Raahen keskustasta.

Turismin lisääntyessä myös mahdolliset haitat voivat kasvaa. Turisteja muistutellaan nyt myös retkeilyn pelisäännöistä.

– Retkeilyn säännöstöihin kuuluu, että kaiken minkä tuot tullessasi, viet mennessäsi. Uskomme, että ihmiset osaavat käyttäytyä eivätkä roskaa meidän arvokkaita saaria, Tuovinen sanoo.

12 kyyn puremaa koiraa yhtä aikaa hoidossa – puremien määrässä suuria alueellisia eroja

0
0

Pari viikkoa sitten pieneläinklinikka Tuhatjalan tilat olivat todellisessa tehokäytössä. Hoitohuoneissa, käytävillä ja odotusauloissa pötkötteli tiputuksessa yhtä aikaa 12 koiraa.

Tänä keväänä eläinklinikalla on hoidettu tavallista enemmän kyyn puremia koiria, arviolta usea kymmen.

12:lle yhtä aikaa hoidossa olleille koirille kävi hyvin: ne pääsivät hoitoon nopesti pureman jälkeen, ja kaikki selvisivät.

– Suurin osa koirista oli saanut pureman kuonoon. Oli se aika poikkeuksellinen päivä, hoitaja Pinja Salenius kertoo.

Hoitopiikkejä myös Pirkanmaalla ja Turussa

Äänekoskelaisen Hiskinmäen Eläinsairaalan eläinlääkäri Elina Kantelinen muistaa samanlaisen päivystysviikonlopun vuodelta 2009, jolloin koiria tuotiin hoitoon 15.

– Se oli ihan järkyttävää, koiria oli joka huoneessa tipassa.

Tänä vuonna sairaalassa on ollut tavanomainen kyy-kevät. Puremia on hoidettu huhtikuun puolelta lähtien muutama viikossa. Yhtä kissaa lukuunottamatta kaikki purruksi tulleet ovat olleet koiria.

Ympärivuorokauden päivystävästä eläinsairaala Evidensiassa Hattulassa sen sijaan on ollut tänä vuonna tavallista kiireisempiä päiviä puremapotilaiden vuoksi. Isolla alueella Tampereen ympäristössä toimivassa sairaalassa on pääasiassa pureman saaneita koiria.

– On ollut selviä piikkipäiviä, jolloin on tullut useita koiria hoitoon, pahimman 1,5 vuorokauden sisällä hoidettiin 7:ää koiraa, klinikkaesimies Hanna-Leena Saarinen kertoo.

Hanna-Leena Saarinen on kuullut samansuuntaisia havaintoja Evidenssian hoitopisteistä eri puolilta maata: esimerkiksi Turussa oli hoidettu vuorokauden sisällä toistakymmentä lemmikkiä kyyn pureman vuoksi.

Myös Vantaan toimipisteessä on hoidettu kyyn puremia runsaasti, mutta Oulussa ei ainuttakaan – mikä on sekin harvinaista.

Lemmikkien saamien kyyn puremien määrässä näyttää olevan alueellisia eroja: esimerkiksi yliopistollisessa eläinsairaalassa Helsingissä ja Evidensian Jyväskylän toimipisteessä puremia on hoidettu tänä keväänä normaali määrä.

Pureman jälkeen heti yhteys lääkäriin

Jos kyy puree lemmikkiä, pieneläinklinikka Tuhatjalan klinikkapäällikkö Tanja Vakkeri kehottaa pitämään purema kohdan paikoillaan – eli kantamaan lemmikin kotiin.

– Yleensä kyyn purema vaatii hoitoa, joten eläinkääkäriin kannattaa ottaa välittömästi yhteyttä.

Kotona lemmikkiä ei pidä hoittaa, esimerkiksi kyypakkausta ei nykysuositusten mukaan ole hyvä antaa koiralle.

– Se voi peittää oireita ja antaa väärän kuvan tilanteen vakavuudesta. Oireet voivat myös vaihdella tai tulla viiveellä.

Vakkerin mukaan tutkimukset ovat osoittaneet, ettei kyypakkauksella ole tutkitusti tehoa. Se pääsääntöisesti vain vähentää turvotusta, mutta ei poista myrkkyä.

Vakkerin mukaan yksi poikkeus kuitenkin on: jos on selvä havainto siitä, että kyy on purrut koiraa nielun alueelle, ja koiran hengitystiet alkavat turvota umpeen.

– Mutta silloinkin kannattaa neuvotella asiasta ensin lääkärin kanssa.

Nesteytystä ja kipulääkettä

Aika harvoin omistaja pääsee näkemään, kun kyy puree lemmikkiä. Usein se huomataan vasta, kun eläin alkaa äännellä kipujen vuoksi.

Vakkerin mukaan purema-alue on kivulias, ja se turpoaa voimakkaasti. Lemmikin yleisvointi on yleensä vaisu ja väsynyt.

Eläinlääkärissä kyyn pureman jälkeen ensimmäinen ja tärkein hoito on suonensisäinen nesteytys. Vakkerin mukaan sillä laimennetaan elimistön myrkkyä ja ylläpidetään munuaisten toimintaa. Lisäksi annetaan kipulääkitystä, joka ei kuormita munuaisia.

Aina edes tehohoitokaan ei auta, ja lemmikki voi menehtyä kyyn puremaan.

Vakkerilla on lemmikin puremasta myös omakohtaista kokemusta, sillä hänen kissaansa on purrut kyy. Etujalkaan pureman saanut lemmikki toipui.

Haisteleva koira tökkää vahingossa

Tutkijatohtori Janne Valkosen mukaan kyy voi purra, ellei se pääse pakenemaan tai se kokee itsensä uhatuksi. Keväällä käärmeet ovat talven jäljiltä kohmeisia, eivätkä ne pääse pakenemaan nopeasti.

Esimerkiksi koirien kohdalla hän uskoo käyvän niin, että nenä maassa kulkeva koira tökkää kyytä vahingossa tai astuu sen päälle. Silloin kyy voi päästä puremaan.

– Juoksevaa koiraa kyy ei todennäköisesti ehdi puraista, vaikka koira astuisi sen päälle.

Valkonen on kuullut puhuttavan siitä, että nuoren kyyn purema olisi vaarallisin, koska se ei osaa säännöstellä myrkyn määrää.

– Kylmä totuus on, että koko määrittää myrkyn määrän ja isoissa on sitä enemmän kuin pienissä.

Kyiden parittelu voi olla vielä paikoin käynnissä, ja silloin niitä voi olla Valkosen mukaan pienellä alueella runsaastikin.

Tutkija ei suosittele käärmeeseen koskemista

Valkonen on tutkinut paljon käärmeitä, mutta puremaan ne eivät ole päässeet, vaikka hän niitä on niitä joutunut paljon myös käsittelemään. Silloin hän käyttää hitsaushansikkaita.

– Kyytä pitää tarttua niin lähellä päästä, ettei sen yltä puremaan hanskan varren yläpuolelle. Mutta en kyllä suosittele kokeilemista, jos ei ole pakko.

Valkonen harrastaa myös luontokuvausta, ja hän on huomannut, että arka käärme päästää hyvinkin lähelle, jos vain käyttäytyy varovaisesti.

– Kun makailee rauhassa samalla mättäällä kyyn kanssa, niin kameran linssin voi saada kymmenen sentinkin päähän.

Tanja Vakkeria ja Janne Valkosta haastatteli Marja Roiha.


Kotimaisesta kalasta pula kaupoissa – kalastajan ammatti ei kiinnosta nuoria

0
0

Ammattikalastajaksi yhteishaussa ei hakeutunut juuri kukaan. Lehtori Antti Forsman kalatalous- ja ympäristöopistosta Paraisilta kertoo, että syytä alan oppilaskatoon ei tiedetä.

– Ollaan tietysti yritetty valtakunnallisesti katsoa millaista imagoa ammattikalastus antaa. Oma näkemykseni on, että lehtiartikkeleiden valossa ammattikalastuksella on hyvä imago. Jonkin verran rannikkokalastuksen haittaeläimet tekevät ammatista vaikean, mutta muuten en suoraan osaa sanoa miksi se ei nuoria kiinnosta, miettii Forsman.

Suomessa ammattikalastajia koulutetaan neljässä oppilaitoksessa: Paraisilla, Asikkalassa, Kemissä ja Savonlinnassa. Hakijoita alalle ei kuitenkaan ole.

– Valtakunnallisesti tänä vuonna taisi olla alle 20 hakijaa kalatalousalalle. Näistäkin vain pieni osa, jos kukaan, erikoistuu ammattikalastukseen. Nuorten puolella on todella heikko tilanne, aikuisten puolella pikkuisen parempi, kertoo lehtori Antti Forsman Kalatalous- ja ympäristöopistosta.

Suomessa voi opiskella vain perustutkinnon

Ammattikalastus on perinteisesti siirtynyt isältä pojalle. Suomessa voi opiskella vain ammattikalastajan perustutkinnon. Varsinaista ammattitutkintoa tai erikoisammattitutkintoa ei ole opiskeltavana.

– Ollaan mielletty, että mennään mestari ja kisälli -tyyppisesti. Paikallisesti onkin pyritty etsimään innokkaita nuoria tai nuoria aikuisia oikealle ammattikalastajalle oppiin. Tätä kautta on saatu muutamia ihmisiä alalle, sanoo Forsman.

Ristiriitaa syntyy kun kalaa halutaan myyntitiskeille, mutta samalla ammattikalastusta vastustetaan. Forsmanin mukaan vastustus on monesti paikallista ja siihen liittyvät vesialueen muut arvot, kuten vapaa-ajan kalastuksen hyödyntäminen.

– Saattaa olla pelkoa, että ammattikalastajat vievät kalat vedestä. Ja jotkut mökkiläiset kokevat ammattikalastajan rysän mökin edustalla vapaa-ajan häirinnäksi. Mutta on myös alueita, joissa suhtaudutaan erittäin positiivisesti ammattikalastukseen ja toivotaan jopa kalastajia paikalle, summaa Forsman.

KHO: Kittilän kultakaivoksen päästöjä leikattava tuotannon kasvaessa

0
0

Kaivosyhtiö Agnico Eaglen Kittilän kultakaivos joutuu pienentämään Seurujokeen laskettavien sulfaattipäästöjen määrää nykyisestä 12 500 tonnista vuodessa viiteen ja puoleen tuhanteen tonniin vuoteen 2018 mennessä.

Kittilän kultakaivoksen on vähennettävä Seurujokeen päästettävän sulfaatin määrää jo ensi vuonna. Yhtiö ei saanut haluamaansa lupaa kasvattaa vesistöihin laskettavien jätevesien määrää.

Kaivosyhtiön on myös pidettävä raskasmetallien nikkelin, kadmiumin ja elohopean päästöt ennallaan tuotannon kasvusta huolimatta. Kaivosyhtiö oli vaatinut oikeutta suurempiin jätepäästöihin KHO:n tänään annetussa uudessa ympäristö- ja vesilupapäätöksessä sallitaan.

KHO:n päätös edellyttää Kittilän kultakaivoksen rakentavan tehokkaan jätevesien puhdistusmenetelmän vuoteen 2020 mennessä. Yhtiöllä on puhdistamon rakentaminen meneillään.

Video: Soidensuojelualueen pitkospuita uudistetaan talkoovoimin – "Arjen crossfitiä kovakuntoisille"

0
0

Jo kävelymatka Simon Martimoaavan soidensuojelualueen reunalta alueen keskelle tarjoaa luontoelämyksiä. Muutama sata metriä Hangassalmenahon pysäköintialueen jälkeen aukeaa laaja pohjoissuomalainen aapasuo.

Näkymä on melkein kuin merellä. Ruskean ja vihreän vetisen suon takana, lähes silmänkantamattomissa erottuu havupuumetsä, aivan kuin ranta ulapalta katsoessa. Kulkukelvottoman pettävää suota täplittävät metsäsaarekkeet, kuin saaret konsanaan.

Ilman pitkospuita Martimoaapa pysyisi ihmisten tavoittamattomissa.

Pitkoksia kulkevaa ilahduttaa tällä kertaa ylitse lentävä hanhikaksikko. Kuovi huutaa nimeään jossain Martimoaavalla. "Vi-kuo, vi-kuo" -huutojen seasta kuluu liron ääni. Sekin itseään "li-ro, li-ro" -huudoilla esitellen. Pohjansirkku lennähtää yhdelle aapasuon vähistä kitukasvuisista koivuista sirrittämään. Sirkku kääntää kiinnostuneena mustat kolmiokasvonsa satunnaista retkeilijää kohti.

Eteläisessä Lapissa sijaitseva Martimoaapa on lintuharrastajien suosiossa. Suojeltu alue on tärkeä uhanalaisille linnuille, niin siellä asuville kuin muuttomatkalla olevillekin.

Tuhansia vapaaehtoisia vuosittain

Ilman pitkoksia Martimoaapa saisi olla täysin ihmisiltä rauhassa. Alueelta löytyy kuitenkin toistakymmentä kilometriä pitkospuita. Retkeilyreittiä on kaikkiaan yli 20 kilometriä.

– Vuosittain kävijöitä on yli 10 000, tietää kertoa Metsähallituksen luontopalvelujen kenttäpäällikkö Olli Vainio.

Vainio on saanut jättää toimistohommat Rovaniemellä pariksi viikoksi. Tehtävänä on uusia soidensuojelualueen pitkospuita 800 metrin matkalla. Yksin ei työtä tarvitse tehdä, kaverina on työkaveri Metsähallituksesta sekä talkoolaisia. Vapaaehtoisryhmiä on kaksi, kummatkin pysyvät simolaismaisemissa viikon verran.

Vapaaehtoiset ovat Metsähallituksen luontopalveluille tärkeitä. Viime vuonna koko maassa yli 3300 vapaaehtoista teki kaikkiaan 28 vuoden työt. Lapissa puolestaan hiukan alle 150 talkoilijaa työskenteli lähes neljän vuoden edestä.

"Kesäksi rantakuntoon"

Martimoaavalle talkoilijoita on tullut Helsinkiä, Lahtea ja Nokiaa myöten.

– Lappi on antanut minulle, joten annetaan nyt sille jotain takaisin kuten myös muille, ihmisille jotka haluavat täällä retkeillä ja harrastaa, kertoo nokialainen Tino Paasikallio osallistumismotiiveistaan.

Olli Vainion laatimassa talkoolaistenhakuilmoituksessa kerrottiin, että viikoksi "tarjolla on arjen crossfittiä kovakuntoisille sekä kesäksi rantakuntoon haluaville!"

– Ilmoitus oli todella hauskalla tavalla tehty. Sen pohjalta saattoi päätellä, että tehdään kunnolla töitä eikä tämä ole vaan pelkkää makoilua ja retkeilyä, sanoo helsinkiläinen Maija Ilmoniemi.

– Lisäksi haastan itseni mielellään, lisää Ilmoniemi, joka kirjaa Martimoaavan kokemuksiaan blogiinsa.

Maakotka liitelee pitkospuita pakertavien vapaaehtoisten yläpuolella. Uljas lintu uhraa tuskin silmäystäkään maanpinnalla olevaan joukkoon. Ihmisjoukko sen sijaan hiljenee hetkeksi, tallentaa näkymän verkkokalvoilleen ja muistinsa sopukkaan.

Uusintakierros vuonna 2030?

Talkoolaisten työpäivä alkaa aamulla seitsemän aikaan. Yöpymispaikasta Simojoen varresta on kuljetus Hangassalmenahon pysäköintialueelle, josta edessä on runsaan viiden kilometrin huikonen pitkoksia pitkin työkohteeseen. Täyden työpäivän jälkeen edessä on paluu omia jälkiä takaisin.

Osa vapaaehtoisista taittaa pitkokset jalan, osa maastopyörillä. Ihan ongelmitta ei pyöräily aina suju.

– Kerran on lahonnut kohta pettänyt alta ja eturengas jäänyt jumiin. Seurauksena oli ilmalento ohjaustangon ylitse, kertoo Paasikallio.

Pitkoksia uusittaessa onkin otettu huomioon maastopyöräilyn suosion kasvu.

– Kahden pitkospuun väli jätetään niin kapeaksi, ettei pyöränrengas tai junioriretkeilijän jalka jää siihen kiinni, sanoo kenttäpäällikkö Olli Vainio.

Uusittavia pitkoksia riittää tulevinakin vuosina.

– Nyt tehdyt puut kestävät vuoteen 2030, lupailee Vainio.

Martimoaavan soidensuojelualueella on ikää runsaat kolme vuosikymmentä.

– Nyt tehdään kolmas kerros tähän paikkaan, mutta tuolla on pitkoksia neljässäkin kerroksessa, kertoo Vainio.

Erittäin harvinainen lintuhavainto Rääkkylässä – piikkipyrstökiitäjä kieppui kylän yllä

0
0

Rääkkylän Haapasalmen kylällä on nähty perjantaina päivällä piikkipyrstökiitäjä. Lintu on Suomessa harvinainen. Havaintoja lajista on tehty vain neljää kertaa aikaisemmin.

Edellisen kerran piikkipyrstökiitäjä on nähty Suomessa Etelä-Karjalassa yli kymmenen vuotta sitten. Pohjois-Karjalassa lajia ei ole nähty aikaisemmin.

Nyt kiitäjän näki aktiivinen lintuharrastaja Markku Halonen.

– Se on loistava lentäjä, Halonen kuvailee.

Laji pesii Etelä-Siperiassa ja Kaakkois-Aasiassa. Kiitäjä on tavallista tervapääskyä selvästi isompi, vantterampi ja nopeampi. Väritykseltään lintu on tumma.

Halonen arvioi, että kiitäjä on tullut Suomeen lämpimien ilmavirtausten mukana.

– Siksi toukokuun loppupuoli on perinteinen lintuharvinaisuusaika, Halonen toteaa.

Tarja Halonen uskoo Itämeri-yhteistyön kantavan hedelmää

0
0

Kymmenen vuotta sitten perustetun Centrum Balticumin valtuuskunnan puheenjohtajana aloitti vuosi sitten presidentti Tarja Halonen. Hän uskoo, että valtuuskunnasta on hyötyä Centrum Balticumille eli Turussa toimivalle Itämeri-keskukselle.

– On aina hyvä olla jonkinlainen ajatushautomo, joka pohtii mitä lisää Centrum Balticumiin voitaisiin saada, Halonen ynnää.

Aluksi tunnustellaan

Valtuuskunnan ensimmäinen kokous pidettiin perjantaina Turussa Itämeri-foorumin yhteydessä. Valtuuskuntaan kuuluu kolmekymmentä jäsentä kaikista Itämeren alueen maista.

– Osalla on poliittinen tausta, osa tulee liike-elämästä, osa yliopistomaailmasta ja niin edelleen, Halonen luettelee.

Valtuuskunnan ensimmäinen kokous oli luonteeltaan tunnusteleva.

– Halusimme katsoa, että minkälaisen verkoston saaamme aikaan. Uskon kuitenkin, että me saadaan käytännön tason yhteistyöhankkeita eteenpäin, Halonen sanoo.

Yhteistyö on tärkeää

Presidentti Tarja Halonen näkee Itämeren dynaamisena alueena, jossa kaupunkien osuus on erittäin tärkeä. Itämeren rannoilla on monia suuria kaupunkeja. Asukkaita on yhteensä liki sata miljoonaa.

– Kaupunkien osuus on erittäin tärkeä siinä, miten kestävä kehitys etenee.

Tarja Halonen sanoo, että valtuuskunta on valmis tekemään yhteistyötä kaikkien halukkaiden kanssa.

– Itämeri on herkkä alue, ja sen suojelua pitää jatkaa kaikissa olosuhteissa. Alueella asuvat ihmiset toivovat, että heidän olonsa olisi mahdollisiman turvallinen.

Kuvagalleria: Karhu vauhdissa ja pyörre pellolla

0
0

Yle Jyväskylä julkaisee yleisön ottamia sääkuvia sekä alueellisissa tv-uutisissa että nettisivuillaan.

Sääkuvien lähettämistapa on muuttunut ja kuvat lähetetään sähköpostin sijaan nykyään suoraan verkkosivun kautta.

Ethän lähetä uusia kuvia enää tämän artikkelin lähetä-painikkeella, vaan laita ne tulemaan täältä.

Mehiläispesä tuoksuu asukkaistaan kodilta – ja ilman tuliaisia tulevien vieraiden voi käydä köpelösti

0
0

Mitä lähemmäksi Pekka Peltotalon kotia ja mehiläistarhaa lähestytään, sitä kapeammaksi käy tie. Saloistentie voisi olla paremmassakin kunnossa. Asfalttiin on "joku syönyt" reikiä.

Sitten käännytään hiekkatielle. Ollaan Janakkalan korpiylängöllä, niin lukee myös luomuhunajapurkin kyljessä.

Peltotalolla on hyvät olosuhteet tarhata mehiläisiä. Lääniä riittää, mehiläiskuntia ei tarvitse sijoittaa ihan kotipihaan. Ne voivat olla kävelymatkan päässä.

Kotipihan tuomesta ja marjapensaista korviin kantautuu melkoinen pörinä, jos uskaltautuu tarpeeksi lähelle. Työmehiläisillä on kiire: aurinko paistaa, kukat kukkivat, pitää pölyttää ja kerätä mettä.

– Pölytystyön arvo Suomessa on arvioitu kuusinkertaiseksi hunajasadon arvoon verrattuna, muistuttaa mehiläishoitaja Pekka Peltotalo mehiläisten tärkeästä tehtävästä.

Peltotalon mehiläispesien ympäristöstä löytyy paljon erilaisia luonnonkukkia, mikä maistuu myös valmiissa hunajassa.

Aikainen vuosi tulossa?

Aurinkoisen toukokuun päivän saldoksi Peltotalo arvioi, että pesään mehiläisten matkassa kantautuu siitepölyä, mutta hieman myös mettä. Varsinaista satoa ne eivät vielä kerää.

– Pääsato kerätään kesäkuun alusta heinäkuun puoliväliin, joskus pitempäänkin. Mutta epäilenpä, että tänä vuonna tulee aikainen vuosi. Vattu ja maitohorsma ovat oikeastaan ne pääsatokasvit. Saattaa olla, että ne kukkivat jo ennen heinäkuun puoliväliä, luonnehtii Peltotalo mehiläisten urakkaa.

Maistiaiset uudesta hunajasta saadaan yleensä juhannuksen jälkeen. Jos kukinta etenee nopeasti, ja säät ovat suotuisat, ehkä maistiaisia on tarjolla hieman aikaisemminkin.

Kodin tuttu tuoksu

Pekka Peltotalon mehiläiskuntamäärä vaihtelee 70:stä 80:een. Joskus niitä on ollut yli satakin. Mutta miten ihmeessä mehiläinen löytää takaisin juuri omalle pesälleen palatessaan työmatkaltaan? Hajun perusteella, tietää Peltotalo.

– Joka pesällä on ominaistuoksunsa. Niillä on luontainen kyky löytää tuoksun perusteella omaan pesäänsä. Näkökin tietysti hiukan auttaa. Ne tietävät, että jos pesä on tarhassa tietyssä päässä, niiden on helppo se löytää. Jos on samanväriset pesät tasaisessa rivissä, niin keskimmäisen pesän mehiläisille tulee eniten harhalentoja.

– Vieraan pesänkin mehiläinen otetaan vastaan, jos sillä on jotain tuotavaa, eli siitepölyä tai mettä. Mutta jos se yrittää väkisin tulla pesään, silloin vartijamehiläiset saattavat tappaa sen tai eivät päästä sitä pesään.

Jos sää on huono varsinkin loppukesällä, eikä kukkia ole enää, saattaa käydä niin, että heikompi pesä ryöstetään.

– Vahvat pesät käyttävät oikeuttaan ja käyvät hakemassa toisesta pesästä tavaraa.


Suojelemattomasta metsästä löytyi harvinaisia lajistoaarteita Vaasassa – maankäyttö uhkaa

0
0

Ensimmäiseksi varoitetaan punkeista. Niitä täällä riittää. Birthe Weijola Vaasan ympäristöseurasta kertoo nyppineensä itsestään viisi punkkia edellisellä metsäretkellä.

Olemme Vaasan Sundomissa, Öjenin metsässä. Ihan vieressä on Natura-alue, jossa on myös monen tuntema luontopolku. Nyt ollaan kuitenkin suojelualueen ulkopuolella, vanhassa metsässä, jonka pohjaa peittää sammal, mustikanvarvut ja kaikenlaiset kivet, isot ja pienet. Puusto on kuusivoittoista. Seisovista kuusista roikkuu naavaa ja maassa makaavien rungoilla kasvaa vaikka mitä. Metsä on siis hoitamaton.

– Ja hyvä niin, että on jätetty metsätaloudellisesti heitteille. Täällä on lahopuuta, mikä on monimuotoisuuden kannalta tärkeä, sanoo Vaasan ympäristöseuran puheenjohtaja Matti Tuomaala.

Sen voi nähdä silmämääräisestikin, että tämä metsä on jotain muuta kuin Pohjanmaalla muuten niin tutut talousmetsät.

Kääpä kertoo metsän tilasta

Vaasan ympäristöseura on viime vuosina kartoittanut kaupungin metsiä. Kävi ilmi, että juuri tästä metsästä löytyi useita silmälläpidettäviä ja myös uhanalaisia lajeja – ja jopa sellaisia lajeja, joita ei ole Pohjanmaalla aiemmin tavattu. Ne ovat pääasiassa kääpälajikkeita. Jos kääpää kasvaa metsässä, se kertoo metsän iästä, luonnontilaisuudesta ja monimuotoisuudestakin. Kääpä on niin kranttu, ettei sille nuori talousmetsä kelpaa.

Sellaiset lajit kuin känsäorvakka, pitsikääpä ja seulakääpä ovat alueellisesti uhanalaisia lajeja, joista ei ole aiempia löytömerkintöjä Pohjanmaalta. Tälläkin retkellä Birthe Weijola löytää pitsikääpää maassa makaavan kuusen rungosta. Vastaan tulee myös ruostekääpää ja rivikääpää. Weijola selvästi tuntee käävät ja niiden kasvupaikat. 

– Ruostekääpä on myös vanhan metsän indikaattori ja avainlaji. Se tarkoittaa, että sillä on seuraajalajeja, jotka kasvavat sen päälle tai samassa rungossa, Weijola kertoo.

– Rivikääpä on kerman valkoinen ja siinä on vähän tämmöinen hapan tuoksu, esittelee Weijola. Tuoksun voi selvästi aistia.

Liitteeksi suojelualueeseen

Vanha metsä tuntuu suojaiselta ja vehreältä kuin satumetsä, jonka suojiin voi piiloutua turvaan maailman pahuudelta. Mutta metsä itse ei välttämättä ole turvassa.

Vaasan kaupunki omistaa Öjenin metsän ja uusi yleiskaava näyttää huolestuttavalta. Siinä näkyy tielinjaus suoraan näiden lajilöytöjen kohdalta, sekä jonkinlainen maanottoalue ja pieni teollisuusalue.

– Kun tämä rajautuu pohjoispuolella Öjenin suojelualueeseen, olisi perusteltua liittää tämä suoraan siihen lisäalueeksi, toivoo Matti Tuomaala.

– Täällä tehtiin nyt huomattavasti merkittävämpiä löytöjä ja parempaa lajistoa kuin mitä Metsähallitus on kartoittanut Öjenin Natura-alueelta, joten tämä pitäisi ehdottamasti liittää suojelualueeseen, lisää Birthe Weijola.

Ympäristöseura on toimittanut kääpäkartoituksen Vaasan kaupungille. Vielä reaktioita ei ole kuulunut. Tuomaala vakuuttaa, että kaupungin kaavoituksen kanssa on tehty hyvää yhteistyötä aiemminkin ja hyvässä hengessä. Toivottavasti nytkin.

Kotikani päätyy nyt pataan – lähiruokainnostus lisännyt lihakanien kasvatusta

0
0

Kani kasvaa silmissä. Kolmessa kuukaudessa pitkäkorva on valmis patakani. Hyvässä lykyssä voi kasvattaa lihaksi kaksi "kanisatoa" kesässä. Kaninkasvatus lihaksi on vaivihkaa paisumassa jonkin sortin ruokailmiöksi.

– Kyselyt ovat lisääntyneet paljon. Uskon, että takana on ekologisuus ja lähiruokabuumi, Hausjärven Monnissa asuva kaninkasvattaja Hanna Tähjä sanoo.

Kaninkasvatus ruuaksi on eräänlainen vastaveto lihan tehotuotannolle. Tähjän mukaan ihmiset haluavat syödä eläimen lihaa, joka elänyt onnellisen elämän.

– Kun itse kasvattaa kanin ruuaksi niin tietää ainakin, että se on hoidettu hyvin, Tähjä korostaa.

Ensimmäiset Tähjän omat kanit päätyivat pataan hieman vahingossa. Näyttelykaneja oli siunaantunut liikaa, niistä oli päästävä eroon.

– Ajateltiin, että mitä jos?

Ja niin Tähjän pakastin sai uumeniinsa pulskia kaninruhoja.

– Kanin liha on todella hyvää, Tähjä korostaa

Kanin uusi tuleminen

Kaninkasvatus lihaksi ei ole uusi asia. Varsinkin sota-aikana kani oli monessa huushollissa tärkeä lihanlähde. Kani kasvoi nopeasti, eikä nirsoillut ruuan kanssa.

– Lihakani teurastetaan kolmen kuukauden ikäisenä. Silloin ruhopaino on noin puolitoista kiloa, Tähjä sanoo.

Lihaksi kasvatettava, niin sanottu patakani teurastetaan mielellään nuorena, silloin liha on mureimmillaan. 

Kaniininkasvattajat ry:n puheenjohtaja Mirja Säynäjoki on kokenut kaninkasvattaja. Lihakani-innostus on näkynyt yhdistyksessä parin viime vuoden aikana.

– Meidän järjestämät lihakanin tuotantokurssit ovat täyttyneet hetkessä. Tiedonpuute on valtava. Viimeisin lihakanin kasvatuksesta kirjoitettu suomalainen kirja on 1940-luvulta, Säynäjoki sanoo.

Tuotantokurssin halutuin oppi on pläkkiselvä.

– Se miten kani teurastetaan ja nyljetään, Säynäjoki kertoo.

Söpöstä tuli riesa

Pääkaupunkiseudulla levinnyt citykani on tasoittanut lihakanin tietä ruokapöytään. Suloisesta pihojen pörröturkista on tullut puutarhojen tuhoaja ja riesa, ongelma. Samalla on huomattu, että pihoilla loikkii ilmaista ja hyvää lihaa. Villikanin loukkupyynti on myös kasvussa. Itse asiassa Suomen villikanikanta on peräisin luontoon päästetyistä lemmikkikaneista.

Kani on ollut Suomessa viimeiset vuosikymmenet lähinnä lemmikki. Säynäjoen mukaan ihmettelyt oman kanin syömisestä herättää aika ajoin kummeksuntaa.

– Suhde eläimeen on ihan eri kun sitä kasvattaa lihaksi.

Säynäjoen mukaan lihakanirintamalla ollaan varovaisia, toiminnasta ei tehdä sen suurempaa numeroa.

Antavat vain kanin kasvaa.

Säilyvätkö Saimaan järvilohet voimalaitosten turbiineista hengissä? Nyt se selviää

0
0

Äärimmäisen uhanalaisen Saimaan järvilohen pelastustyöt jatkuvat Pohjois-Karjalassa vaelluspoikasia eli smoltteja seuraamalla Pielisjoessa.

Maakunnassa virtaava Ala-Koitajoki on käytännössä viimeinen alue, jossa Saimaan järvilohi lisääntyy. Luonnonvarakeskus pyytää tärkeästä joesta rysällä smoltteja, joille laitetaan pienoiskiväärin panoksen kokoinen ultraäänilähetin.

Pielisjokeen puolestaan tulee parikymmentä kuunteluasemaa, joiden kautta lähettimiä kantavia kaloja voidaan seurata.

Tarkoituksena on selvittää, kuinka vaelluspoikaset selviytyvät jokien voimalaitoksista turbiinien läpi.

– Kuuntelemme lähettimien signaalia ennen voimalaitoksia ja niiden jälkeen. Signaalien määrän perusteella tiedämme, kuinka moni smoltti pääsi voimalaitoksen läpi, Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Jorma Piironen kertoo.

Matka Ala-Koitajoelta Pielisjoelle on noin 50 kilometriä. Smolttien on selviydyttävä kahdesta isosta koitoksesta, Kaltimon ja Kuurnan voimalaitoksista.

– Parhaimmillaan smoltit taittavat matkan parissa päivässä, mutta yksilölliset erot ovat huomattavia, Jorma Piironen tuumaa.

Ultraäänilähettimiä laitetaan noin 20 smoltille.

Hirvivasan pelastaminen meni mönkään – Unto ahmi vatsan täyteen sepeliä

0
0

Untoksi nimetty nuoren hirvenvasan elämä alkoi kuoppaisesti.

Unto oli ajautunut eroon emästään todennäköisesti koiran säikäyttämänä. Hirvenvasa oli emästä erotessaan arviolta vain muutaman päivän ikäinen.

Hyvää tarkoittanut ihminen oli ottanut yksin hortoilleen Unto-vasan hoidettavakseen.

– Ihmisen on autettava villieläimiäkin, mutta auttaminen ei tarkoita sitä, että ihminen menee suoraan pelastamaan eläimen varmistumatta avuntarpeesta ensin, Turun kaupungin eläinsuojeluvalvoja Heidi Leyser-Kopra summaa.

Eläinsuojeluvalvoja toivoisi, että ihmiset olisivat apua tarvitsevan villieläimen nähdessään yhteydessä asiantuntijoihin.

– Unton kohdalla vasa olisi pitänyt jättää paikalleen ja seurata tilannetta rauhallisesti. Emä olisi tullut sen todennäköisesti hakemaan sieltä myöhemmin.

Eläinsuojeluvalvoja Leyser-Kopra kertoo, että Unto-hirvi oli ajautunut ihmisen hoidossa todella huonoon kuntoon. Unto oli syönyt viikon kotihoidon aikana muun muassa sepeliä.

– Minuun oltiin yhteydessä vasta sitten kun hirvi oli alkanut voimaan huonosti. Vasa vietiin eläinlääkäriin saamaan välitöntä ensiapua, ja seuraavana päivänä veimme sen luonnonvaraisten eläinten hoitolaan Orimattilaan.

”Turhat hoidot jääneet pois älypuhelinten ansiosta”

Turun kaupungin eläinsuojeluvalvoja Leyser-Kopra kertoo, että useat asiantuntijat neuvovat ihmisiä ottamaan kuvia eläimistä, joiden he luulevat tarvitsevan ihmisen apua.

Älypuhelimilla lähetetyistä kuvista voi Leyser-Kopran mukaan melko hyvin päätellä onko eläin avun tarpeessa.

– Luonnonvaraisten eläinten hoitoon tuonti on tipahtanut puoleen viime vuosina älypuhelimilla lähetettyjen kuvien ansiosta, koska niistä näkee aika hyvin, tarvitseeko eläin oikeasti apua, vai onko kyseessä esimerkiksi tapaus, jossa emo todennäköisesti ruokkii vielä poikastaan, ja tilannetta voidaan jäädä seuraamaan.

Unto juo reippaasti äidinmaidonkorviketta – vointi edelleen arvoitus

Unto on elellyt pari viikkoa luonnonvaraisten eläinten hoitolassa, jossa se on alkanut pikkuhiljaa voimaan paremmin.

– Riskejä vielä on, koska Unton suolisto ei edelleenkään toimi ehkä niin hyvin kuin sen pitäisi toimia. Ulosteen seassa on edelleenkin sepeliä, luonnonvaraisten eläinten hoitolasta vastaava Sari Valtanen kertoo.

Valtanen kertoo, että Unto on edelleen jonkin aikaa hoidettavana Orimattilassa. Jos Unto selviytyy, se muuttaa loppuelämäkseen Ranuan eläinpuistoon.

Untoa ei voi palauttaa luontoon

Unto-hirvi on tottunut täysin ihmisiin. Sille ihminen on tällä hetkellä emo ja leikkikaveri.

Eläinsuojeluvalvoja Leyser-Kopran mukaan hirvisonni, joka on menettänyt luontaisen pelkonsa ihmistä kohtaan, on pelottava ajatus.

– Nyt nuorena vasana on söpöä kun se puskee, mutta siinä vaiheessa kun sillä on painoa 800 kiloa ja isot sarvet, ja se puskee edelleen, se ei enää ole ihan niin söpöä.

Festarikansan virtsa lannoittaa nyt ohrapeltoja Hämeessä – sadosta tehdään Koskenkorvaa

0
0

Suomessa testataan tänä kesänä ensimmäistä kertaa ihmisen virtsan lannoitekäyttöä laajassa mittakaavassa. Kangasalla ja Iittalassa sijaitseville ohrapelloille levitetään viime kesänä pääasiassa eri festivaaleilta kerättyä pissaa.

Kangasalla sijaitsevat sopimusviljelijöiden lohkot lannoitettiin maanantaina. Tilan isäntä, Kari Sipilä odottaa tuloksia mielenkiinnolla. Viime vuodet pelloille on kasvua haettu keinolannoitteesta.

– Karjanlantaa on käytetty vuoteen 2008 saakka, mutta sen jälkeen kun vanhemmat lopettivat lehmien pidon on käytetty pelkkää apulantaa. Nyt on mielenkiintoista nähdä, mitkä ovat koetulokset.

Kokeen lopussa ennen puintia koeruutujen kasvusto otetaan talteen tarkempia analyyseja ja mittauksia varten. Sipilän tilan ohrasadon osoitekin on jo selvillä. Koko sato on myyty Altialle ja se kärrätään Koskenkorvan raaka-aineeksi.

Tankkikäsittelyllä hygieniseksi

Viime kesänä kerätty virtsa säilöttiin talveksi tankkeihin, missä lannoitteen ph-arvo kohosi bakteereille tappaviin lukemiin ja virtsa hygienisoitui lannoitekelpoiseksi. Pellot jaetaan vertailutulosten saamiseksi kolmeen eri lohkoon lannoitekäsittelyitä varten.

Yksi lohkoista lannoitetaan virtsalla, toista ei lannoiteta ollenkaan ja kolmannessa käytetään tavallista lannoitusta. Kuhunkin lohkoon merkitään kymmenen noin puolen neliömetrin kokoista koeruutua, joiden kasvustoa seurataan kasvukauden ajan.

Projektipäällikkö Eeva-Liisa Viskarin mukaan oletuksena on, että virtsalannoituksesta hyötyvät sellaiset kasvit, jotka tarvitsevat typpeä.

– Toive on, että sato kasvaa vähintään yhtä hyvin kuin keinolannoitteella, Viskari sanoo.

Biourea-hanke on Tampereen ammattikorkeakoulun, Käymäläseura Huussi ry:n ja Suomen ympäristökeskuksen yhteishanke. Virtsaa kerättiin viime kesänä lukuisilta festivaaleilta, yksityistalouksilta ja TAMK:in kampukselta. Festivaalikeräyksiä toteutettiin mm. Tampereen Tammerfestissä, Maailma Kylässä -festivaaleilla, Puntala-rockissa ja Weekend-festivaaleilla.

Klikkaa kuvaa ja katso Pirkanmaan TV-uutisten juttu aiheesta.

Viewing all 9495 articles
Browse latest View live