Sorsapuiston kanalintujen kevätmuutto on taas käsillä. Kanat ja kukot saapuvat kesäksi häkkeihinsä Sorsalammen rannalle maanantaina aamupäivän aikana.

Kaupungin tiedotteen mukaan tänä vuonna lintuja on noin 50. Lintujen lukumäärä kasvaa kesän mittaan, kun myös kanaemojen tiput ilahduttavat puistossa kävijöitä.

Kesän 2016 uusia kanarotuja Sorsapuistossa ovat ranskalainen värikäs Marans-kana sekä terhakka Hollannin valkohuntu. Lintutarhassa tepastelee tänä kesänä myös kotimaisia Hämeen musta -maatiaiskanoja, kääpiö-Kochin kanoja, pörheitä erivärisiä silkkikanoja ja Plymouth Rock -rodun kanoja. Kussakin kanaparvessa on kukkonsa.

Lintuhäkkien edustalla on opastetaulut linturoduista. Lintuhäkeissä on myös QR-koodit, joista QR-koodilukijan käyttäjät pääsevät mobiililaitteillaan nettisivulle katsomaan lisätietoa linnuista.

Linnut ovat talvehtivat Hämeenkyrössä Tia Hämäläisen harrastekanalassa, jossa jokaisella rodulla on erillinen häkki. Kaupunki vuokraa linnut kesäksi ja huolehtii niiden kesähoidosta.

Sorsapuistoon on tuotu erilaisia lintuja jo vuodesta 1939 lähtien.

Suomen luonnonsuojelulaki vuodelta 1923 antoi läänin maaherralle mahdollisuuden päättää jonkin merkittävän kohteen rauhoittamisesta luonnonmuistomerkiksi. Tällainen kohde voi olla esimerkiksi puu, puuryhmä, siirtolohkare, hiidenkirnu tai lähde.

Tällä hetkellä luonnonmuistomerkiksi rauhoittamisesta päättää se viranomainen tai laitos, jonka hallinnassa olevalla alueella luonnonmuistomerkki sijaitsee.

Esityksen rauhoittamisesta voi tehdä maanomistaja, mutta ei aina.

– Hämeenlinnan Pikku-Parolassa kasvava muhkea Keisarinmänty rauhoitettiin 1959. Sen rauhoittamista luonnonmuistomerkiksi esittivät Lyseon koulun oppilaat, kertoo Hämeenlinnan ympäristöasiantuntija Heli Jutila, joka virkansa puolesta on päivittänyt Hattulassa ja Hämeenlinnassa rauhoitetut luonnonmuistomerkit.

Ympäristöministeriön mukaan Suomessa on arviolta 3 500 rauhoitettua luonnonmuistomerkkiä. Niiden vahingoittaminen tai turmeleminen on kielletty. Erityisen kaunis, harvinainen tai erikoinen luonnonkohde saa suojelun merkiksi kyltin.

Valtaosa luonnonmuistomerkeistä on puita

Valtaosa rauhoitetuista luonnonmuistomerkeistä on suuria tai erikoisia puita. Esimerkiksi Hattulassa luonnonmuistomerkkejä löytyy Retulansaaresta,missä kasvavat Suomen paksuimpiin kuuluvat kynäjalavat.

Muhkeiden puiden lisäksi on rauhoitettu myös kiviä. Hattulassa on rauhoitettu kaksi ja Hämeenlinnassa neljä kiveä.

– Esimerkiksi Hauhon kirkonkylässä rauhoitettiin 1963 Lehtolan neitsytkivi. Erikoinen on myös kymppitien lähellä oleva Mäntykievarintien kivi, jonka päällä kasvaa mänty. Ne rauhoitettiin 1964, kertoo Heli Jutila.

Koska suurin osa luonnonmuistomerkeistä on puita, jotka vanhenevat, niin muistomerkkejä joudutaan nykyisin lakkauttamaan joka vuosi.

Yksi kohde, jonka rauhoitus saattaa olla katkolla, on Rengon Hiittankankaan patakuusi. Vuonna 1962 rauhoitettu kuusi on jo kuollut, mutta sen rauhoitusta ei ole vielä lakkautettu.

– Sen sijaan Hattulassa Lahdentaan Vainomännyn luonnonmuistomerkkirauhoitus on lakkautettu, kertoo Hämeenlinnan ympäristöasiantuntija Heli Jutila. Vainomänty on jo pystyyn kuollut, joten sen rauhoittamiselle ei ole enää mitään perusteita.

Komeat pihapuut luonnonmuistomerkiksi

Hämeenlinnassa uusimpiin rauhoitettuihin luonnonmuistomerkkikohteisiin kuuluvat Aulangonjärven tuntumassa kasvavat komeat hongat. Kuusisen kaksi honkaa rauhoitettiin tammikuussa 2013.

– Meidän tontti on hyvin vanha ja se on vaimon isovanhempien jäljiltä. Pihan näköpiirissä kasvaa kaksi isoa mäntyä, jotka me vaimon kanssa halusimme rauhoittaa, kertoo Juhani Kuusinen.

Kuusisen iäkkäista hongista toinen on noin 27 metriä korkea ja sen rinnanympärysmitta on yli kaksi ja puoli metriä. Toinen honka on hieman kasvukumppaniaan lyhyempi ja ohuempi, sen rinnanympärysmitta on "ainoastaan" metri 85 senttiä.

– Molemmat kilpikaarnaiset puut ovat ihan hyvävointisia, Juhani Kuusinen kertoo. Toisessa on pihakeinu noin kymmenen metrin korkeudessa. Viimeksi äitienpäivänä lapsenlapset keinuivat siinä.

– Meidän pihasta lähteva lenkkipolku menee honkien välistä ja ohikulkiessani tykkään taputella niitä.

Kuusisen honkia voi ihailla esimerkiksi Aulangonjärven toisella rannalla sijaitsevasta näkötornista. Puut ovat osa kansallisen kaupunkipuiston ja Natura 2000 -alueen maisemaa.

Rauhoittaminen ei maksa mitään

Ympäristöministeriön mukaan luonnonmuistomerkkien tarkkaa määrää on vaikea sanoa, mutta esimerkiksi Hattulan ja Hämeenlinnan luonnonmuistomerkit ovat tarkkaan tiedossa. Tuoreita julkaisuja varten päivitettyjen tietojen mukana Hattulassa on yli 30 luonnonmuistomerkkiä ja Hämeenlinnassa kaikkiaan 50. Suurin osa Hattulan ja Hämeenlinnan kohteista on rauhoitettu jo 1960-luvulla.

– Hämeenlinnan vanhin luonnonmuistomerkkikohde löytyy Kalvolasta Kankaisten kartanon mailta, missä rauhoitettiin 13.6.1940 tammi ja jättiläiskuusi, kertoo ympäristöasiantuntija Heli Jutila.

– Valtakunnallisesti ajatellen Hattulassa on erityisen paljon luonnonmuistomerkkejä, kertoo Heli Jutila. Esimerkiksi Keskisen punamuurahaiskeko oli aikanaan Suomen ainoa rauhoitettu luonnonmuistomerkki. Keko rauhoitettiin joulukuussa 1971.

Luonnonmuistomerkkien rauhoitus on viime vuosikymmeninä ollut vähäistä. Heli Jutila kannustaakin ihmisiä hakemaan luonnonmuistomerkkirauhoitusta omistamilleen merkittäville kohteille.

– Rauhoittaminen ei maksa mitään, muistuttaa Heli Jutila.

Kouvolalainen luontokuvaaja Lassi Kujala oli sunnuntaina kuvaamassa lintuja Haminan Rantahaassa lintutornin luona. Hän makasi mahallaan maassa ja havaitsi jonkun tumman möykyn juoksevan häntä kohti. Kujala luuli, että kyseessä on koira.

– Linnut säikähtivät jotain ja lensivät karkuun, ja katsoin mikä ne pelästytti. Ensin luulin, että minua kohti juoksee tumma koira, mutta äkkiä tajusin, että sehän on karhu, kertoo Kujala.

– Tottakai luontokuvaaja haaveilee aina tällaisesta tilanteesta. Olen kuvannut luontoa neljäkymmentä vuotta ja tajusin, että nyt pääsen ensimmäistä kertaa kuvaamaan karhua maksullisen kojun ulkopuolelta.

– En miettinyt sen enempää vaan aloin kuvata. Kyseessä oli äärimmäisen harvinainen ja epätodellinen tilanne.

Kujala kuvasi lähestyvää karhua edelleen maassa maaten ja tajusi pian, että karhu on tulossa häntä kohti täyttä vauhtia.

– Ymmärsin, että yhteentörmäys tässä tulee, jos karhu ei pysähdy. Niinpä nousin ylös. Kun karhu näki minut, se pysähtyi, oli hetken paikallaan ja kääntyi kannoillaan.

Parhaimmillaan karhu oli noin kymmenen metrin päässä.

"Pelko ei käynyt edes mielessä"

Lassi Kujala kertoo, ettei hän pelännyt missään vaiheessa.

– Pelko ei käynyt edes mielessä. Karhu ei ollut saalistamassa, se pakeni henkensä edestä.

Karhu lähti juoksemaan kohti omakotialuetta, koska yhdessä suunnassa oli meri, toisessa Kujala ja kolmannessa riista-aita moottoritien vieressä. Hetken kuluttua karhu tuli takaisin, juoksenteli ympäriinsä ja katosi lopulta näkyvistä.

Lassi Kujala kertoo, että muiden paikalla olevien kuvaajien tunteet heittelivät hetken laidasta laitaan.

– Yksi sanoi, että nyt ottaa ihan sydämestä ja toisella alkoivat kädet täristä. Minä olen valmistautunut tällaiseen tilanteeseen jo vuosia, joten kuvaustilanne oli aika rutiininomainen eikä sen jälkeenkään tuntunut mitenkään hurjalta.

Pian paikalle tuli poliisiauto sekä metsästäjät koirineen ja he aloittivat jäljestyksen.

Karhun jäljestäminen lopetettiin sunnuntai-iltana pimeän tultua eikä lisää havaintoja ei ole saatu sunnuntai-illan jälkeen. Mikäli karhu palaa asutuksen lähelle, metsästäjien koiria käytetään apuna karkoittamaan karhu haja-asutusalueelle.

Karhu on liikkunut Haminan alueella torstaista lähtien.

Netissä ihastuttanut Norppaliven päätähti on saanut nimen. Norppauros nimettiin Pullervoksi. WWF:n järjestämässä nimikilpailussa annettiin yli 11 000 ääntä,  Pullervo rohmusi äänistä kolmanneksen.

– Pullervo on mainio, omaperäinen nimi, joka sopii mielestämme erinomaisesti Norppaliven toiselle tähdelle. Samalla nimi kuvastaa hyvin sitä letkeää ja leppoisaa tunnelmaa, jota kansansuosikeiksi nousseet norpat ovat ihmisille välittäneet, WWF:n suojelujohtaja Jari Luukkonen sanoo.

WWF käynnisti koko kansan nimikilpailun viikko sitten. Luontokuvaaja Juha Taskinen ja norppatutkija Meeri Koivuniemi valitsivat viisi suosikkiaan, joista nimi valittiin. Pullervon kanssa nimestä kisasivat myös Sulo, Severi, Saimo ja Aarre.

WWF:n Norppaliveä on katsottu noin 750 000 kertaa. Livelähetyksen tavoitteena on tehdä saimaannorppaa tutummaksi ihmisille ja valistaa lajia uhkaavista vaaroista.

Idea livekamerasta lähti siitä, kun Itä-Suomen yliopiston tutkijat kertoivat haluavansa tunnistaa kaikki saimaannorpat. Norpat tunnistaa niiden kylkikuvioista, joita edes karvan vaihtuminen ei muuta.

Hämeenlinnalaisten nuorien tyttöjen onnistui pyydystää noin kymmenen kiloa painava hauki  villanpaidan avulla Sairionrannan uimarannalla perjantai-iltana.

Jillian,14 ja Stella,11, Kingsbury olivat lähteneet ystävänsä Susanna Laaksosen,13, kanssa mato-ongelle.

Laiturin päässä onkeen tarttui pieni särki, jolloin paikalle ilmestyi myös hauki.

Hauki tarttui villapaitaan

Iso kala kiinnosti myös tyttöjä ja he päättivät koettaa seuraisiko hauki ongessa olevaa särkeä matalaan kaislikkoon. Näin kävikin.

Matalassa vedessä hitaasti liikkunutta haukea yritettiin ensin kiinni käsin, mutta liukas kala ei pysynyt hyppysissä. Lopulta nuorin tytöistä, Stella keksi heittää hauen päälle villanpaitansa. Muut tarttuivat villapaitaan, johon hauki saatiin kieputeltua.

Tyttökolmikko sai yhteistyössä raahattua villapaidassa vastaan hangoitelleen saaliinsa rantaan.

Paikalle sattui myös mieshenkilö, joka oli huomannut nuorten naisten kalaonnen. Hän auttoi kalan tainnuttamisessa.

Istuessaan jättikokoisen hauen vieressä tytöt tajusivat, ettei kalaa saada kotiin ilman apua.

Niinpä Jillianin ja Stellan äiti, Katri Kingsbury sai puhelinsoiton rannalta.

Äiti ei ollut uskoa silmiään

Katri-äiti saapui rannalle ämpärin kanssa. Hän ei ollut uskoa todeksi nuorten saalista.

– Minulla oli sellainen kymmenen litran ämpäri ja oletin, että heillä on joku pieni hauki. Puhelimessa tytöt olivat kertoneet, että heillä on tosi iso kala, jolloin minä ajattelin että juu juu, niinpä tietenkin. Vähän isompi siellä olikin, kertoo Katri Kingsbury Ylelle.

Hauki kannettiin autoon ja kotona se laitettiin henkilövaakaan. Tulokseksi saatiin noin 10 kiloa. Pituutta vonkaleella oli 119 senttiä.

Äiti paistoi hauesta onnekkaille kalastajille maistiaiset ja laittoi loput pakkaseen.

Miltä hauki maistui?

– No mä en siitä paljoa perustanut, mutta tytöt pitivät siitä. Olivathan he sen itse pyydystäneet.

Vasta jälkikäteen nuoret naiset tajusivat kuinka terävät hampaat hauella on kurkattuaan saalinsa suuhun.

Hirviä tai peuroja ei tuoda kotiin

– Sovittiin, ettei sitten enää tuoda suuria elämiä kotiin. Mustikkametsästä ei tuoda hirviä eikä peuroja. Tehtiin tiukemmat säännöt, Katri Kingsbury naurahtaa.

Katri Kingsbury kertoo, että sisarukset ovat syntyneet Yhdysvalloissa, mutta perhe on muuttanut Suomeen ja Hämeenlinnaan vasta kolme vuotta sitten.

– Täällä he voivat mennä mato-ongelle ja metsään eikä tarvitse pelätä mitään. Luonto on heille hyvin tärkeä.

Tyttöjen haukisaaliista kertoi ensimmäisenä Hämeen Sanomat.

Valkoposkihanhet ovat yhä suurempi riesa maakunnan peltoviljelyksille.

Keväisellä muuttomatkalla tankkaamaan laskeutuvat hanhet ovat ongelma etenkin Keski-Karjalassa. Linnut tekevät tuhojaan myös Polvijärven ja Liperin alueella.

Maanviljelijä Heikki Raerinne Tohmajärven Värtsilästä kertoo, että hanhet ovat syöneet tänä keväänä heiltä jo kahdeksan hehtaaria rehupeltoja.

– Neljän hehtaarin lohko on siinä kunnossa, että siellä kasvaa enää vain rikkaruohoa. Ovat tuhonneet kaiken.

Raerinne harmittelee lintujen aiheuttamaa ongelmaa, koska maataloustuottajilla on muutenkin vaikeaa.

– Kävin katsomassa hanhien aiheuttamia viimeisimpiä tuhoja. Sitten kun tulin kotiin, siellä odotti kirje, jossa kerrottiin, että maidon hinta laskee sentin kesäkuussa. Ei paljon mieltä lämmittänyt, Heikki Raerinne kertoo.

Hanhet syövät nurmikasvut. Keväällä niille maistuu juuri viiden sentin korkuiseksi kasvanut säilö- ja laidunrehu.

Häirintälupa makaa Ely-keskuksessa

Toukokuun puolivälin tienoilla tilanteen odotetaan vielä pahenevan. Samoihin aikoihin viime keväänä Sääperinjärven alueella Värtsilässä ruokaili kymmeniä tuhansia valkoposkihanhia.

Savo-Karjalan kansanedustajia kutsuttiin tutustumaan tilanteeseen maanantaina Värtsilässä. Heidät kutsui paikalle lintutyöryhmä, joka etsii keinoja hanhien aiheuttamien haittojen vähentämiseksi.

Yksi ratkaisu olisi perustaa erityisiä hanhipeltoja, mutta valtion tukipotissa ei ole niukasti rahaa tähän tarkoitukseen.

Värtsilään on haettu häirintälupia. Luvan turvin valkoposkihanhia voidaan yrittää karkottaa pelloilta esimerkiksi liikkuvilla pelotteilla ja foliopalloilla.

Ensimmäiset hakemukset pistettiin vireille Varsinais-Suomen Ely-keskukseen helmikuussa, mutta vastausta ei ole vieläkään kuulunut. Käsittelyn pitäisi kestää 40 vuorokautta.

Autoilija hätkähtää poikkeuksetta huomatessaan peuran tien pientareella.

Useimmiten sirojalkainen hirvieläin säntää päätä pahkaa tien yli tai kääntyy takaisin tulosuuntaan.

Näin kevätkesälllä peurat saattavat myös jäädä ojaan seisoskelemaan.

Riistasuunnittelija Sirpa Kuhlström Suomen Riistakeskuksen Etelä-Hämeen aluetoimistosta vahvistaa epäilyn, että ojassa kasvava uusi ruoho vetää peuroja syömään ojan pohjalle ja tien pientareelle.

– Nyt kun on ollut kohtuullisen kuiva kevät viime päivien sateita lukuun ottamatta, niin siellä ojan pohjalla on varmaan kosteutta jäljellä ja sieltä se uusi, vihreä ruohon on lähtenyt hyvään kasvuun. Se on peuroille tärkeää ravintoa tässä alkukeväänä, selittää Kuhlström peurojen käyttäytymistä.

Peuroilla on usein vakituiset pellot, joilta ne tietävät saavansa apetta. Keväällä ja alkukesästä vain harvoilla pelloilla riittää ruokaa.

–  Pellot on vasta kynnetty ja mustalla mullalla. Oraat vasta vähän kasvamassa. Ojanpenkalta sen sijaan peurat löytävät vihreää ravitsevaa ruohoa ja heinää.

Suolaa, suolaa

Harri Mansikkamäki Rengon Riistanhoityhdistyksestä ei hämmästele tien ojissa keväällä seisoskelevia peuroja. Maukkaan ruohon lisäksi peuroilla saattaa olla toinenkin houkutin.

– Talven jäljiltä ojien varsilla on tiesuolaa, jota peurat innokkaasti syövät, sanoo Mansikkamäki.

Samoilla linjoilla on riistasuunnittelija Sirpa Kuhlström.

– En pidä sitä ollenkaan mahdottomana. Vaikka teiden suolausta on viime vuosina vähennettykin, ei sekään ole pois suljettu vaihtoehto. Suola on saattanut joitakin peurayksilöitä erityisesti houkuttaa ojan pohjalle.

Viisaat peuralehmät tarvitsevat nyt kipeästi ravintoa

– Tässä vaiheessa valkohäntäpeuralla on uudet syntyvät vasta peuralehmän vatsassa ja ne viime keväänä syntyneet alkavat näillä hetkillä olla niitä ylivuotisia . Siihen on paha vastata, että kumpia ne (ojan poskessa ruohoa syövät) mahtaisivat olla. Voisi kuvitella, että ne ovat niitä viisaita peuralehmiä , jotka sitä hyvää ravintoa syövät, riistasuunnittelija Sirpa Kuhlsröm pyörittelee.

Luonnostaan peurat pelkäävät äänekästä liikennettä.

– Ei valkohäntäpeurakaan siihen tien viereen välttämättä jää eikä pysähdy. Yleensä ne karttavat tieliikennettä. Ruoka on oikeastaan ainoa, mikä niitä voi houkuttaa pysähtymään ja jäämään.

Parhaillaan valkohäntäpeuralehmillä on vasat vatsassaan ja ne ovat juuri karkottaneet ylivuotiset vasat elinpiiristään.

– Ylivuotiset eläimet ovat kyllä vähän sellaisia, että ne saattavat mennä ja poukoilla tässä vaiheessa, kun niitä emät alkavat karkoittaa pois siitä omasta elinpiiristään. En poikein usko, että ne malttaisivat siihen ojan pohjalle jäädä.

Kesämökin ympäristön saa koristeltua kauniiksi pienellä vaivalla. Mikäli joudat piipahtamaan mökilläsi vain viikonloppuisin, koristekasveja kannattaa lähteä hakemaan esimerkiksi akselilta ”maanpeittokasvit” tai sitkeistä perinnepihan kasveista, opastaa Oulun puutarhayhdistyksen puheenjohtaja Jaana Erkinjuntti.

– Kuivahkolle mökkitontille voi istuttaa joko puolukanvarpukunttaa tai kuivahkossa alustassa viihtyviä maanpeitekasveja kuten rönsyansikkaa tai herttavuorenkilpeä, Erkinjuntti vinkkaa.

Kostealle, lehtomaisemmalle alustalle Erkinjuntti suosittelee istutettavaksi esimerkiksi kotkansiipisaniaista.

– Siitä tosin saa väärään paikkaan istuttamalla rikkakasvin.

– Mesimarja on myös hyvä vaihtoehto. Se kasvaa kuivahkolla, avoimella paikalla ja on todella hyvä peittokasvi. Mesimarja leviää hyvin myös hiekkamaastoon, Erkinjuntti sanoo.

Mikäli mökin piha kaipaa koristeekseen puuvartisia pensaita, Erkinjuntti suosittelee yhdeksi vaihtoehdoksi vuorimäntyjä.

– Vuorimännyt ja kääpiövuorimännyt ovat hyviä vaihtoehtoja. On vaan muistettava, että ne kaipaavat ympärilleen valoa.

Istutuksen jälkeen erityisen huolettomia kasvatettavia ovat angervot.

– Niitä ei tarvitse juurikaan hoitaa istutuksen jälkeen. Rusopajuangervo ja idänvirpiangero muiden muassa ovat huolettomia pihakasveja.

Etelä-Karjalan palastuslaitos sai maanantai-iltana ilmoituksen aivan Lappeenrannan kaupungin edustalla uineesta huonovointisesta metsäkauriista. Pelastuslaitoksen kaksi miestä ja vesillä ollut meripelastuseuran vene miehistöineen lähtivät etsimään eläintä.

Metsäkauris oli ehtinyt uida läheisen Myllysaaren rantaan ja menehtynyt aivan Myllysaaren saunan rantakivikolle. Myllysaaressa sijaitsevat saunan lisäksi myös mm. suosittu kaupungin uimaranta ja virkistyspuisto.

Ylivuotinen vasa

Etelä-Saimaan riistanhoitoyhdistyksen suurriistavirka-aputoiminnan yhdyshenkilö Toni Penttinen arvelee, että menehtynyt metsäkauris oli ylivuotinen emonsa karkoittama vasa. Painoa sillä oli 10–15 kiloa.

– On mahdollista, että kylmä vesi on kangistanut eläimen. Myös ympärillä olleet veneet ovat saattaneet saada kauriin shokkitilaan.

Toni Penttisen mukaan metsäkauriita tavataan kaupungin lähellä silloin tällöin. Suomen riistakeskuksen arvion mukaan metsäkauriita on manner-Suomessa noin 20 000 yksilöä.

Menehtynyt metsäkauris on haudattu maahan.

Matalapaine on pikkuisille kirvoille suuri riski. Sen alta on syytä suoriutua pois, jos suinkin voi, summaa Radio Suomen Luontoilloista tuttu hyönteisasiantuntija Jaakko Kullberg.

– Matalapaine on niille aina vaara, sillä siinä tulee voimakkaita rintamasateita. Lisäksi säätila muuttuu selvästi kylmemmäksi rintaman länsipuolella verrattuna siihen ihanaan, lämpimään eteläiseen virtaukseen, joka sen etupuolella menee. On siis kaikin puolin järkevä häipyä paikalta.

Näyttävien kirvaparvien saapuminen Suomeen ei ole sinänsä poikkeuksellista. Poikkeuksellista on vain se, että siitä saatiin niin näyttävä kuva.

– Tämän tyyppisiä vaelluksia ei havaita joka vuosi, mutta joinain vuosina niitä on useita, se on ihan tavallinen eurooppalainen luonnonilmiö. Hyönteisten vaellusten dokumentointiin on käytetty jo lähes parikymmentä vuotta sadetutkia, tästä teki erityisen tekninen onnistuminen.

Sunnuntain parvessa suurin massa koostui kirvoista, erityisesti koivukirvoista. Hyönteisvaelluksiin osallistuu kuitenkin lukuisia lajeja suurikokoisista perhosista pieniin kaskaisiin ja kemppeihin. Päiväperhosia on määrällisesti vähemmän kuin kirvoja, mutta lajeja voi olla satoja.

Moni kotipuutarhuri ehti parahtaa kauhusta kirvauutisen kuultuaan. Ylen aamu-tv:ssä tiistaina haastatellun Jaakko Kullbergin mielestä ihan suotta.

– Koivukirva on nimensä mukaisesti koivun loinen ja vaikka niitä tuli nyt paljon ulkomailta, on niitä kotimaassa omastakin takaa riittävästi.

Yksi kylmä yö voi tappaa miljardeja hyönteisiä

Vappua edeltävät lämpimät säät olivat jo ehtineet houkutella Suomeen kaalikoita, sekä amiraali- ja ohdakeperhosia. Tästä porukasta kasvimailla herkutteleva kaalikoi ei ole toivottu vieras. Puutarhurit voivat säästyä sen ikävimmiltä seurauksilta koleiden öiden ansiosta, sanoo Kullberg optimistisesti.

– Tuholaislajien kannalta on olennaista se, mikä sää on niiden tänne tulon jälkeen. Jos on kovin kylmää, niin voidaan onnitella miljardien hyönteisten elämän päättymisestä. Nämä kylmät yöt eivät tee hyvää otuksille, jotka etelämpää tulee.

Vaikka farmarit eivät iloitse itikoiden kevätmuutosta, niin linnuille se on hyvä juttu. Kun on paljon hyönteisiä, on paljon ruokaa.

– Kirvat ovat sokeri- ja proteiinipitoista ravintoa. Tämä varmistaa, että ne linnut, joilla on poikaset pesissä, saavat takuuvarmasti pötyä pöytään.

Tuoko ilmastonmuutos Suomeen lisää hyönteisiä?

Kirvat tykkäävät vaeltaa sinne, missä on vihreää. Tuleeko itikkariesasta entistä suurempi täällä, kun kuivuus Afrikassa pahenee? Hyönteisekspertti Kullbergin mukaan koivukirvan osalta yhteyttä ei ole. Se on nimensä mukaisesti pohjoisen ja pohjoisen Euroopan ötökkä.

Sen sijaan meillä vielä melko harvinaiset kaalikoi, gammayökkönen ja ohdakeperhonen saattavat tulla entistä tutummiksi, jos lämpeneminen tekee kesälomat Etelä-Euroopassa tukalaksi. Toistaiseksi niiden reissut johtuvat ihan normaalista Pohjois-Afrikan kesästä.

– Pohjois-Afrikan luonnossa tapahtuu joka kevät se, että kaikki alangot kuivuvat rutikuiviksi. Siellä ei ole moneen kuukauteen mitään vihreää.

Kullberg selventää, että lajit, jotka haluavat elää, joutuvat siirtymään pohjoisemmaksi.

– Samasta syystä muuttolinnutkin tänne tulevat.

Kaupunkeihin eksyneet eläimet saavat viranomaisilta erilaisen kohtelun riippuen siitä, ovatko ne villieläimiä vai kotieläimiä. Villieläimet, kuten hirvet, poliisi pyrkii ensisijaisesti häätämään metsään, mutta häätämisen epäonnistuessa eläin lopetetaan. Jos esimerkiksi liikenteelle vaaraa aiheuttava eläin onkin hirven sijaan hevonen, asetelma muuttuu: poliisin sijaan tilanteeseen kutsutaan ensisijaisesti pelastuslaitos ja kyseessä on karkottamisen sijaan eläimen pelastaminen. Esimerkiksi Mikkelissä on kaupungin kaduilla juoksennellut joskus keskustan läheiseltä raviradalta karkuun päässeitä ravihevosia.

– En muista, että olisi koskaan tarvinnut hevosta tai nautaa lopettaa siksi, että se aiheuttaa vaaraa liikenteelle. Lopetuspäätös on liittynyt yleensä siihen, että eläin on loukannut itsensä esimerkiksi kolarissa niin pahasti, että se pitää lopettaa, komisario Sami Joutjärvi Itä-Suomen poliisilaitokselta sanoo.

Villieläin sen sijaan saa luodista paljon kotieläintä helpommin. Kun poliisi päätti viime sunnuntaina lopettaa Mikkelin keskustaan eksyneen hirven vasan, sosiaalinen media mölähti: pitikö se tappaa? Piti, vastaa poliisi.

– Poliisilain hengessä ensisijainen keino on karkottaminen. Karkottaminen edellyttää, että on olemassa järkevä suunta, mihin eläin karkotetaan. Mikkelin keskustassa on aika hankala lähteä hirveä karkottamaan, jos ei saada esimerkiksi raviradan suuntaan ulkoilualueelle ohjattua hirveä, Joutjärvi sanoo.

Hätäkeskus päättää laitetaanko paikalle pelastuslaitos, jolla on enemmän osaamista eläinten käsittelystä kuin poliisilla, vai kutustaanko tilannetta hoitamaan poliisi, jolloin virka-apua tulevat antamaan metsästäjät.

Nukutusnuolet eivät ole käytössä

Suurin syy hirven lopettamiseen on tällaisessä tilanteessa Joutjärven mukaan liikenteelle aiheutuva vaara. Villieläimen nukuttaminen pois kuljetusta varten ei ole vaihtoehto, sillä poliisilla ei ole nukutusaseita eikä koulutusta niiden käyttöön.

– Eläinlääkäreillä tällaisia on. Joskus on käytetty joissakin tehtävissä nukutusaseita niin, että eläinlääkäri on ampunut nukutuspiikin. Mutta siinä palaa aikaa. Meillä ei ole takakontissa nukutusnuolia ja -aseita valmiina. Siinä (lopettamisessa) ovat myös eläinsuojelulliset syyt. Jos eläin liikkuu keskustassa niin on suuri riski, että se vahingoittaa itsensä. Luulen, että eläin järkyttyy ja panikoituu niin pahasti keskustassa, että lopettaminen on aikalailla ainoa vaihtoehto.

Yleensä poliisipäällystöön kuuluva henkilö päättää lopetetaanko eläin. Kuitenkin, jos eläimestä on välitön vaara, voi myös paikalla oleva poliisi päättää eläimen lopettamisesta. Päätöksen voi tehdä jopa virka-apua antava metsästäjä, jos poliisi ei pääse paikalle.

Villieläimiä toikkaroi kaupunkien keskustoissa tai niiden liepeillä Itä-Suomessa tämän tästä. Joutjärvi arvelee, että likimainkaan aina villieläimiä ei edes huomata tai ihmiset eivät katso aiheelliseksi soittaa niistä poliisille. Tilanteita, joissa etenkin hirviä, karhuja ja joskus susiakin häädetään asutuksen keskeltä on kuitenkin poliisin hoidettavana usein.

Espoolaista Tuulikki Hietasta harmittaa: puolikas ruusupenkki on mennyttä kalua kylmän ja vähälumisen talven jäljiltä. Muuta valittamista Niipperin siirtolapuutarha-alueella ei sitten olekaan.

– Ollaan todella tykästytty tähän paikkaan. Tämä on ensinnäkin niin lähellä, kun asutaan Leppävaarassa. Meillä oli aikaisemmin mökki saaressa, mutta sen ylläpitäminen osoittautui iän myötä hankalaksi, kun oli kaikki tavaran viennit ja muut. Tänne pääsee autolla perille asti ja palvelut on vieressä, Hietanen luettelee.

Hän viettää miehensä kanssa noin puolet vuodesta Niipperin mökkipalstalla.

Mökit tarjolle myös muille kuin espoolaisille

Niipperin puutarha-alueen viereiselle pellolle nousee ensi vuonna uusi mökkikylä, jos ennakkovaraajia löytyy tarpeeksi. Ottajia on toistaiseksi vain joka toiselle mökkipaikalle, joten palstoja tarjotaan nyt myös ulkopaikkakuntalaisten käyttöön.

– Tänne on tulossa perinteinen, hyvin toteutettu alue, joka on kohtuuhintainen. Me tehdään omakustannehintaan, eli porukka maksaa sen todellisen kustannuksen. Pidän hyvin todennäköisenä sitä, että alue toteutuu, siirtolapuutarhayhdistyksen varapuheenjohtaja Tony Hagerlund toteaa.

68 mökkipaikasta on tällä hetkellä varattu noin puolet. Lisäksi osa jo aikaisemmin rakennetuista mökeistä on tyhjillään.

Suomen Siirtolapuutarhaliiton sihteerin Tiina Wessmanin mukaan Niipperin alueen saama vaisu kiinnostus ei heijasta laajemmin ihmisten kiinnostusta siirtolapuutarhamökkeilyyn.

– Kiinnostus ei tosiaankaan ole hiipumassa! Siirtolapuutarhat liittyvät voimakkaasti trendiin puhtaasta lähiruuasta ja vaikka keski-ikä on puutarhoissa korkea, siellä on alkanut näkyä yhä enemmän perheitä ja nuoria ihmisiä, Wessman sanoo.

Itse Talin siirtolapuutarhassa maata kuopsuttava Wessman muistuttaa, että viljely on siirtolapuutarhanpidon perimmäinen tarkoitus, antaahan Helsingin kaupunki siitä tarkat ohjeetkin.

– Uusien alueiden haaste on se, että siellä joutuu tekemään valtavan työn ennen kuin viljely alkaa tuottaa tulosta. Kysyy malttia, kun ensimmäisen omenasadonkin tuloon voi mennä vuosia.

Helsinkiläisille mökit Vihtiin viimein?

Helsingin päättäjien ratkaistavaksi on tulossa puolestaan Eerolan mökkialueen toteuttaminen. Kaupunki on ostanut Vanhan Porintien varressa sijaitsevan tilan Vihdin kunnalta jo vuonna 1970 siirtolapuutarhakäyttöön.

– Sinne on suunniteltu yli sata ympärivuotiseen käyttöön sopivaa mökkiä ja ne varustetaan kunnallisella vesihuollolla. Alustavasti ajateltuna yhden mökin hinta tulee olemaan korkeintaan 120 000 euroa, Helsingin kaupungin rakennusviraston projektinjohtaja Maria Mannisto laskee.

Kunnallistekniikan rakentamisesta kaupungille koituvan menoerän suuruus on vielä hämärän peitossa. Kaupungin investointihalu ratkaissee koko alueen kohtalon.

– Se on se suurin kysymys, että missä määrin kaupungin pitäisi osallistua hankkeen rahoittamiseen. Parhaillaan etsitään sellaista ratkaisua, että alue olisi kaikin puolin toteuttamiskelpoinen. Viimeksi Helsinki on tehnyt siirtolapuutarha-alueen vuonna 1976, eli siinäkin mielessä toivoisin, että Eerola toteutuisi.

Vastineeksi Helsinki saisi tonttivuokratuloja alueen mökkiläisiltä. Mannisto toivoo, että Eerola etenisi päätöksentekovaiheeseen vielä kuluvan vuoden aikana. Koemarkkinointikierroksella noin 600 henkilöä osoitti kiinnostusta aluetta kohtaan.

Lyhyellä mökkimatkalla on sekä hintansa että hyötynsä

Espoon Niipperiin parhaillaan suunnitteilla olevien mökkien hinta on noin puolet Vihdin Eerolan hintatasosta. Kymmenien tuhansien eurojen mökki on hintansa väärti ainakin Tony Hagerlundin mielestä.

– Kun mökki on lähellä, niin se yhdistyy arkeen ihan eri tavalla kuin se, että ajellaan horisonttiin viisi tuntia ja tullaan sunnuntai-iltana takaisin. Ja jos tulee sukulaisia kylään, niin heidät voi viedä mökille nukkumaan, jos kotiin ei mahdu ja niin edelleen.

Tuulikki Hietanen uskoo niin ikään, että halua mökkeilyyn riittää, mutta hinta kirpaisee innokkaintakin puutarhuria.

– Kun tässäkin käy ihmisiä paikkoja katsomassa, niin kyllä minusta näyttää siltä, että kiinnostusta on. Tämä taloustilanne vain taitaa olla sellainen, että ihmisillä ei välttämättä ole rahaa irrottaa niin paljon.

Perinteiset mökit menevät kaupaksi, jos hinta on oikea

Suomen Siirtolapuutarhaliiton varapuheenjohtaja Maarit Humaloja mökkeilee Vallilan siirtolapuutarha-alueella. Humalojan arvion mukaan perinteiset mökit tekevät kauppansa, jos hinta on kohdallaan.

– Hinnat saisivat tulla vähän alaspäin, että esimerkiksi lapsiperheillä olisi mahdollisuus ostaa mökki vaikka juuri tästä Vallilan alueelta. Toisaalta on muistettava, että osassa mökeistä on hyvä varustelutaso, on lämpöpumput ja muut, ja se tietysti nostaa hintaa. Ruotsissa sikäläinen liitto on määrännyt hintakaton mökeille ja se on omiaan jarruttamaan myös sitä varusteluintoa, Humaloja sanoo.

Helsingin yhdeksällä siirtolapuutarha-alueella ei hintojen välillä ole eroa. Mökin hinta määriytyy mökin kunnon mukaan. Halvimmillaan mökkejä on myyty noin 30 000 eurolla, mutta silloin ostajan tehtäväksi on viljelyn lisäksi tullut isot kunnostustyöt.

Tiina Wessman kertoo nähneensä myynti-ilmoituksia, joissa vanhoille siirtolapuutarhamökeille on lätkäisty yli 100 000 hintalappu.

– Mutta niissä tapauksissa mökit ovat olleet viimeisen päälle remontoituja ja varusteltuja.

Ilmatieteen laitos on saanut käyttöön Slocum G2 -liitimen, joka on suunniteltu toimimaan kauko-ohjatusti matalilla merialueilla. Laite sukeltaa 200 metrin syvyyteen ja se voi Itämeren oloissa toimia yhtäjaksoisesti jopa kaksi kuukautta.

Vastaavia laitteita on maailmalla jo noin 600, mutta Suomessa pinnan alla toimiva liidin on ensimmäistä kertaa käytössä.

– Liitimen avulla saamme tietoa, joiden avulla voidaan parantaa merimalleja. Mallien avulla pystytään ennustamaan esimerkiksi merivirtojen muutoksia ilmaston lämmetessä, kertoo Ilmatieteen laitoksen tutkija Kimmo Tikka.

Liidin voidaan laskea veteen tavallisesta veneestä. Laitteen kulkua valvotaan ja ohjataan satelliittien välityksellä. Pinnalla käydessään laite ottaa säännöllisesti yhteyttä ohjaajaan.

Nyt käyttöön otettu Slocum G2 -liidin maksaa  200 000 euroa.

Toimii vedenpaineella

Nyt käyttöön otettu laite toimii nerokkaasti vedenpaineen avulla. Laitteen noustessa kohti pintaa kääntää se vedenpaineen vaikutuksesta nokan kohti pohjaa ja näin liitää eteenpäin. Nopeus on patikkamiehen päivämatkan luokkaa, 0,5 solmua tunnissa eli 20–25 kilometriä vuorokaudessa.

Ensimmäisen koeajon perustella laite toimii hyvin Suomen vesillä.

– Kaikki on mennyt suunnitellusti, laite toimii kuten pitääkin, Tikka iloitsee.

Seuraava vedenalainen tutkimusmatka on suunnitteilla Selkämerelle. Sitä ennen liitimen käyttöä harjoitellaan järvessä. Tikan mukaan huippuja ei vielä oteta liitimestä irti, syvimmät merimontut saavat toistaiseksi olla tutkimusretkiltä rauhassa.

– Ainahan on se vaara, että se ei tulekaan takaisin, Tikka sanoo.

Käytännössä se on epätodennäköistä, sillä liidin on varustettu paikantimella.

Vankka fasaanikanta on tuottanut päänvaivaa Ilmajoella kunnan keskustan tuntumassa. Niistä saatiin tarpeeksi erityisesti Lauroselankujan ja Seppälänkujan välisellä alueella. Linnuista aiheutuneiden meluhaittojen ja puutarhavahinkojen vuoksi fasaanit päätettiin siirtää pois asutuksen tuntumasta Alajoen jokimaastoon.

Ilmajoen metsästysseuran entinen puheenjohtaja Martti Mannersuo kertoo, että fasaanien häkkipyyntiä ja siirtämistä on nyt kokeiltu jo useamman vuoden ajan ja tulokset ovat olleet hyviä.

– Ongelma-alueiden fasaanikanta on pienentynyt merkittävästi. Lisäksi linnut säilyvät hengissä ja ne pääsevät sekä niille itselleen sekä ihmiselle suotuisampiin elinoloihin, toteaa Mannersuo.

Aiemmin fasaaneja on harvennettu alueelta myös metsästämällä yhteistyössä alueen asukkaiden kanssa.

Puutarha ja yöunet vaarassa

Martti Mannersuo kertoo fasaanien läsnäolosta koituneen asutusalueilla kiistatonta haittaa etenkin keväällä lintujen pesimisaikaan.

– Fasaaniurokset pitävät öisin kovaa meteliä puolustaessaan naaraitaan ja reviiriään, joten on selvä, että ihmisten yöunet kärsivät. Lisäksi linnut aiheuttavat tuhoja asukkaiden puutarhoihin, muun muassa repimällä ja kuopimalla istutettuja kasveja ylös maasta, harmittelee Mannersuo.

Mannersuon mukaan fasaani on lisäksi sellainen lintu, ettei sitä saa karkoitettua pelkällä hätistelemisellä. Fasaanien siirto onkin hänen mielestään ollut enemmän kuin perusteltu toimenpide.

Apua myös kotikonstein

Fasaanien pyytäminen ja siirtäminen ovat asutusalueilla hyvin tarkasti järjestettäviä operaatioita, joissa tulee ottaa huomioon monta seikkaa. Mikäli havaitsee fasaaneja pihamaallaan ei siis välttämättä kannata heti hätiköidä asian suhteen.

Kotipihastaan huolissaan oleville Mannersuo vinkkaa, että puutarhansa ja kasvimaansa voi tarpeen vaatiessa suojata fasaaneilta myös hieman helpommin kotikonstein.

– Kasvit voi ympäröidä pystyyn laitetulla katiskaverkolla. Fasaanit liikkuvat pääsääntöisesti jalan, joten verkko tehoaa niiden poissa pitämiseen tehokkaasti.

Viime talvi oli monille kasveille tuhoisa ja perennapenkeissä voi paljastua mustia kohtia. Taimituhoja on verrattu yleisesti kolmenkymmenen vuoden takaiseen aikaan.

Pohjoisessa taimistoyrittäjät ihmettelevät monien kestävien lajien kärsineen pahasti, kun puolestaan monet arat lajit näyttäisivät pärjänneen talven yli paremmin. Tuhot alkavat nyt kevään edetessä paljastua, kertoo Särkän perennataimiston yrittäjä Jari Särkkä.

– Kurjenpolvissa on ollut pahimmat vauriot. Myös kesäpikkusydän, malvat sekä sammalleimut ovat kärsineet pahasti ja esimerkiksi meillä kolmenkymmenen vuoden ajan viljellyn isorikon taimista puolet on ihan mustia.

Suosittujen lajien kohdalla aukkoja

Suomen oloissa jokaisena talvena kuolee kasveja, mutta nyt tuhot ovat poikkeuksellisen pahat.

Oulujoen taimiston yrittäjä Matti Kulju harmittelee, että tuhot kohdistuivat juuri suosituimpiin lajeihin.

– Pahinta oli, että tuhot kohdistuivat massakasveihin, joita käytetään paljon. Kaupallisesti merkittäviä kasveja on kuollut paljon.

Pahimmillaan talvi tuhosi monen vuoden työn, Kulju sanoo.

– Pensaillakin kolmen vuoden tuotanto on voinut mennä hukkaan. Nyt lähdetään taas alusta ja pahimmassa tapauksessa meidän pitää etsiä uudet emotaimet, että päästään edes aloittamaan lisääminen.

Ei vain pelkkä talvi, vaan koko kehno vuosi

Kasvien kehno talvehtiminen oli monen huonon tekijä summa. Kasvit talvehtisivat paremmin, kun takana olisi hyvä kesä, Jari Särkkä kertoo.

– Kylmää kesää seurasi lämmin jakso ja kasvit lähtivät vauhdikkaasti kasvuun. Sitten syksyn sataa lotuutti vettä jouluun asti. Lopulta täysin lumettomaan maahan tuli 30 asteen pakkaset. Meillä rannikolla tuhot vielä viimeisteli helmikuun alun lauha kausi, jonka myötä maanrajaan tuli paha jääkerros.

Jari Särkkä on pannut merkille, että sateiden määrä on viime vuosina lisääntynyt.

– Ilmaston lämpenemistä on ollut havaittavissa ja sadanta on lisääntynyt. Syksyisin on tullut vettä paljon. Märkyydeltä suojautumiseen täytyy ehkä alkaa paneutua paremmin.

Puutarhasomettajat lähtivät liikkeelle

Jari Särkkä laittoi viikonloppuna facebookiin ilmoituksen, jossa hän kertoi taimistonsa etsivän kesäpikkusydämen taimia. Hän hämmästyi kuinka hyvin avunpyyntö sai vastakaikua puutarhaharrastajilta.

– Viestejä, joissa tarjottiin kesäpikkusydäntä ja muitakin taimia, tuli valtavasti. Olin tosi yllättynyt kuinka nopeasti ja paljon viestejä tuli.

Talvituhojen aiheuttamat tappiot ovat useiden kymmenien tuhansien eurojen luokkaa, mutta tarkkaa arvioita Särkkä ei ole vielä laskenut. Eikä ehkä laskekaan.

– Vahinkojen todellinen suuruus paljastuu kevään ja kesän edetessä, mutta pohdin, että kannattaako edes laskea kuolleiden taimien määrää. Tulee vain entistä pahempi mieli, jos alkaa laskea tarkasti kuinka iso taloudellinen menetys on.

Pikkukili ponnisti maailmaan eläintarhavieraiden silmien alla.

– Yksi asiakas sen synnytyksen huomasi ja ilmoitti meille. Kyllä siinä nopea lähtö tuli, sorkat jo pilkottivat kun pääsimme paikalle, kertoo eläintarhan intendentti Mari Heikkilä. Synnytys kesti vartin verran ja kili ponnisteli tolpilleen jo puolen tunnin kuluttua synnytyksestä.

– Sananmukaisesti tolpilleen, kili ei ole mikään rimpulalapsi, Heikkilä naurahtaa jykeviin jalkoihin viitaten.

Myskihärkiä on tällä hetkellä Suomessa vain Ranualla. Ensimmäiset myskihärkänsä eläinpuisto sai Tallinnan eläintarhasta vuonna 2006, jolloin Ranualle muutti kaksi uroshärkää. Naarasta piti odottaa yhdeksän vuotta, kunnes viimein vuosi sitten Kööpenhaminasta liikeni Bodil-niminen myskihärkänaaras.

Bodilin ja Max-härän jälkeläinen viettää ensimmäistä kokonaista elinpäiväänsä syöden ja nukkuen, välillä se seisoo Heikkilän todistuksen mukaan topakasti jaloillaan.

Edellisen kerran Ranuan seudulla syntyi myskihärkiä noin 9000 vuotta sitten, kun arot peittivät jäästä vapautuneita alueita, eläintarha tiedottaa.

Linnut ja sähkölinjat eivät sovi yhteen. Varsinkin lintujen muuton aikaan törmäyksiä sattuu silloin tällöin. Toinen vilkkaamman lintuliikenteen aika on heinäkuu. Suurimmat törmäyksistä johtuvat vahingot kohdistuvat lintuihin, mutta aina välillä linjoihin törmäämisestä tulee myös häiriöitä sähkönjakeluun.

Vaasan Sähköverkolla on sähkölinjoja toimialueellaan noin 6000 kilometriä. Tänä keväänä lintujen linjoille aiheuttamia ongelmia on tullut keskimäärin kaksi kolme viikossa. Määrä on linjamäärään nähden varsin pieni ja yhtenä syynä ovat linjoille asennetut pallot ja heijastinliput. 

Vaasan Sähköverkon toimitusjohtaja Juha Rintamäki kertoo, että heijastinlippuja laitettiin viime keväänä Vaasan Västervikiin ja Maalahden saaristoon. Kummastakaan paikasta ei ole tullut yhtään ilmoitusta lintujen törmäyksistä linjoihin. Tuloksiin ollaan tyytyväisiä. Toki lintujen liikkeisiin vaikuttavat monet seikat kuten mm. sää, eivätkä linnut välttämättä lennä tasan tarkkaan aina samaa reittiäkään.

Lintupalloja on asennettu monille linjoille jo useamman vuoden ajan ja esimerkiksi Mustasaaressa, Köklotin tien varressa olevat linjat ovat välttyneet lintujen törmäyksiltä kokonaan. Pallotkin siis toimivat erittäin hyvin. Uudet heijastinliput eivät tule korvaamaan palloja vaan niitä asennetaan muun muassa uusille sähkölinjoille.

Heijastinlippuja on vasta kahdessa paikassa mutta tarkoitus on asentaa niitä lisää tänä vuonna. Lippuja asennetaan ainakin Bergössä ja Vallgrundissa jossakin vaiheessa tulevana kesänä.

Villikaneja Helsingissä viime aikoina tappanutta virusta on kahta eri tyyppiä. Virus on nimeltään RHD eli rabbit haemorrhagic disease. 

Kanikuolemia havaittiin tänä keväänä aluksi Käpylässä, Paloheinässä ja Torpparinmäessä alueilla.

– Vanhempi virustyyppi on 1980-luvun puolessa välissä Kiinasta Eurooppaan pikku hiljaa levinnyt virus. Toinen tyyppi on vuonna 2010 todettu kakkostyyppi.

– Emme vielä tiedä, kumpi näistä tällä hetkellä Helsingissä on. Niissä on vähän erilainen taudinkuva ja eri-ikäiset yksilöt sairastuvat niiden aiheuttamiin tauteihin, sanoo tutkimusjohtaja Tuija Gadd elintarviketurvallisuusvirasto Evirasta.

Vanha virustyyppi on erittäin tappava: 80-90 prosenttia sen saaneista kaneista kuolee. Uusi virus tappaa ainakin noin 70 prosenttia tartunnan saaneista.

Jos virus on tehokas tappaja, voisiko sitä käyttää kaniongelman ratkaisemiseksi? Nyt kaniongelmaa hoidetaan metsästämällä kaneja.

Vaikka virus tappaa aika nopeasti, se on aika ikävä tauti

Gadd toteaa, että periaatteessa virusta voisi levittää ruohikkoon ja muualle kanien elinympäristöön tai syöttää kaneille. Kanit saattavat kuitenkin olla vastustuskykyisiä viruksellle, eikä se välttämättä tapa kaikkia kaneja. 

Toisekseen: kanien sairastuttaminen kivuliaaseen tautiin olisi eettisesti väärin.

– Ensinnäkin se ei ole sataprosenttinen tappaja. Olisi kyseenalaista tartuttaa tuollaista tautia eläimiin. Tauti aiheuttaa kärsimystä eläimille. Osa kaneista voi sairastaa tautia pitkäänkin, viikon tai kaksi, ja kuolla sen jälkeen johonkin maksavaurioihin, Gadd toteaa.

– Eettisessä mielesssä en sitä suosittele. Se on kuitenkin tauti, joka aiheuttaa oireita. Vaikka virus tappaa aika nopeasti, niin kyllä se on aika ikävä tauti.

Gadd kertoo, että 1990-luvulla jossakin Australian saarella virusta kokeiltiin biologisena torjuntavälineenä, mutta virus levisi saarelta mantereelle ja sen käyttäminen kanien tappamiseen kiellettiin.

Lampuri Hertta Heinonen toi lampaansa tottuneesti Hämeen Linnan valleille. Edes suoja-aitoja ei nyt tarvittu, vaan lampaat osaavat työnsä ja reittinsä linnanvalleilla. Pari lammaskoiraa ohjaa tottuneesti eksyvät lampaat takaisin urakkatöihin: pureksimaan ja märehtimään kedon ja niityn voikukkia, ruohoja ja tarvittaessa nokkosiakin.

Lammaslauman ja koirien ryhmädynamiikkaa pääsee kaupunkilainen Hämeenlinnassa seuraamaan nyt toista vuotta. Viime kesän lampaiden kesäduuni osoittautui niin onnistuneeksi, että jatkosoppari oli itsestäänselvyys. Nyt valleille palanneet lampaat keräävät katseita niin luokkaretkeläisiltä kuin historiaa tutkivilta eläkeläisiltäkin.

Paras olla paimenessa

Lampuri Hertta Heinonen sanoo, että parasta on olla paimenessa, katsella lampaiden ja pässien elämänmakuista eloa auringossa niityillä. Iloa tuottaa sekin, että lapset ja ohikulkijat kysyvät lampaista. Sanavalmis lampuri saattaa antaa uteliaille kymmenien minuuttien esityksen eläimistä, kasveista ja elämänarvoituksista.

Heinosen Villin Lampaan tilan harmaa- ja mustanuttuiset ovat herättäneet huomiota Hämeenlinnaa laajemmallakin alueella. Tampereen kaupunkikin on kiinnostunut lammastyöstä ja Tampere tarjoaa keikkatöitä lammasporukalle täksi kesäksi, kertoo lampuri Hertta Heinonen.

Ympäristöjärjestö WWF:n norppakameran suosio jatkuu hurjana. Suoraa verkkolähetystä Saimaalta oli tiistai-iltapäivään mennessä katsottu jo 1 050 000 kertaa, WWF kertoo tiedotteessaan.

Saimaannorpat ovat myös vanginneet katsojat lähetyksen ääreen pitkiksi tuokioiksi. WWF:n mukaan kävijät ovat viipyneet sivulla keskimäärin 28 minuuttia. Yhteensä lähetystä on katsottu jo 490 000 tuntia.

Suosikkisää tyyni ja aurinkoinen

Viime päivinä norppa on käynyt kivellä piipahtamassa, mutta ei ole viettänyt siinä pidempiä aikoja, WWF:n tiedottaja Joonas Fritze kertoo Ylelle.

Vaihteleva sää on voinut vaikuttaa siihen, ettei norppa ole viipynyt kivellä pidempään.

– Ne tykkäävät semmoisesta tuulettomasta, aurinkoisesta kelistä, Fritze sanoo.

Eilen maanantaina norppaliveä katsottiin 90 000 kertaa. Viikonloppuna lähetys keräsi noin 60 000 katsojakertaa päivässä.

Tähän mennessä suurin katsojapiikki oli viime torstaina, jolloin livekuvassa näkyi kaksi norppaa samaan aikaan. Lähetystä katsottiin päivän aikana 120 000 kertaa.

Julkkisnorpasta Pullervo

Maanantaina WWF kertoi, että livelähetyksessä köllinyt norppauros on nimetty Pullervoksi. WWF:n järjestämässä nimikilpailussa annettiin yli 11 000 ääntä, joista Pullervo sai kolmanneksen.

Norppakameran päätähden Pullervon ohella kuvissa on esiintynyt myös norppanaaras Siiri.

– Siiri, Pullervo ja muut saimaannorpat ovat selvästi tulleet suomalaisille läheisiksi ja tutuiksi. Uskomme tämän näkyvän myös ihmisten halussa suojella tätä upeaa ja erittäin uhanalaista lajia, WWF:n pääsihteeri Liisa Rohweder sanoo järjestön tiedotteessa.

Tunnistatko Siirin ja Pullervon?

Kivelle kavunneet norpat on mahdollista tunnistaa niiden yksilöllisistä kylkikuvioista. Ylen viime viikolla julkaisemassa jutussa opastetaan, miten voit tunnistaa Siirin ja vielä silloin vailla nimeä olleen Pullervon.

WWF:n mukaan norppalive jatkuu vielä parin viikon ajan.