Vaasan Onkilahteen upotetut kalojen kutualustat eli turot ovat tuottaneet tulosta. Alustoja laitettiin helmikuussa jään alle neljätoista ja nyt näyttää siltä, että ahvenet ovat löytäneet turot ja laskeneet niille mätinauhansa.

– Tämä on vanha perinteinen tapa, mutta kaupunkialueella uutta, kertoo kokeilun puuhamies kalatalouskonsulentti Juha Ojaharju.

Ojaharju nosteli tiistaina varovasti pintaan veteen upotettuja kuusen latvuksia ja oksia. Kuuset ovat toimineet kutualustoina oikein hyvin. Monissa alustoissa oli jopa kolme pitkää mätinauhaa.

– Noin viikon kuluttua ne ovat kuoriutuneita ahvenenpoikasia, näistä syntyy satoja ellei tuhansia poikasia. Näyttää hyvältä, kyllä nämä turot toimivat. Aivan selvästi kutupaikoille ja turoille on tilausta.

Keinopesiä ahvenille ryhdyttiin tekemään, koska kutualueista on pulaa rakennetuissa ympäristöissä. Ahvenet tarvitsevat mädin laskemiseen alustan, joka on irti pohjasta. Turot toimivat myös suojapaikkoina kaloille myöhemmin kudun jälkeen.

Joulukuuset kierrätykseen

Kudun onnistumiseen ollaan kalastajien keskuudessa enemmän kuin tyytyväisiä. Kalakantojen vahvistuminen tietää toivottavasti kalastajille isompia saaliita ja lisää innostusta kaupunkikalastukseen. Onkilahti on perinteinen onkipaikka ja vanhastaan tunnettu ahvenistaan.

Juha Ojaharjun mukaan nyt näyttää siinäkin mielessä hyvältä, että rankkasateita ei ole luvassa ja lämmintäkin riittää. Poikasten kuoriutumiselle ja varttumiselle on parhaat mahdolliset olosuhteet.

– Ensimmäinen viikko kuoriutumisen jälkeen menee poikasilla vararavinnolla ruskuaispussin varassa, mutta sen jälkeen pitää olla sapuskaa tarjolla. Lämpö tietää hyvää ahvenille sillä kun vesi lämpenee, syntyy paljon syötävää, pieniä vesikirppuja ja muuta.

Vaasassa suunnitellaan jo jatkoa kutuprojektille. Tämän kevään onnistuminen kannustaa seuraavaan yritykseen, ja tarkoitus on upottaa uudet kutualustat veteen heti joulun jälkeen.

– Vaasalaiset voivat tuoda joulukuusensa kutualustoiksi. Pannaan joulukuuset ahventen hyväksi kiertoon!

Lannoittaminen kuormittaa yhä vesistöjä, vaikka esimerkiksi fosforivalumia on saatu viime vuosikymmeninä vähennettyä. Vuoden 2012 mittauksissa Suomenlahden fosforikuormituksesta noin 60 prosentin osuuden todettiin johtuvan maataloudesta.

Se, minkä verran fosforia ja typpeä päätyy vesistöihin, vaihtelee Suomessa paljon vuosittain. Runsassateisina vuosina määrät voivat olla huomattavasti kuivempia vuosia suurempia. Esimerkiksi Suomesta tulevaa Itämeren fosforikuormitusta laskettaessa käytetäänkin menetelmää, jolla vuosista saadaan vertailukelpoisia.

– Menetelmässä suodatetaan sadannan ja valunnan vaikutus pois, kertoo Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija Katri Rankinen.

Rankisen mukaan määrien kehitystä on järkevä tarkastella 1980-luvulta alkaen. Laskelmien mukaan fosforikuormituksen määrä Suomenlahdella on laskenut 15 prosenttia vuodesta 1985.

Ojat kuntoon

Keinoja fosfori- ja typpikuormituksen vähentämiseen etsitään ja pyritään tuomaan käytäntöön monella rintamalla, sillä viljelykasveja ruokkivat ravinteet ruokkivat myös esimerkiksi leviä.

Maa- ja metsätaloustuottajien keskusliitto MTK:n ympäristöjohtaja Liisa Pietola näkee, ettei lannoittamisen määrästä voi enää tinkiä. Sen sijaan hän katsoo, että tärkeintä olisi huolehtia peltojen vesitaloudesta ja rakenteesta niin, etteivät ravinteet pääsisi karkaamaan vesistöihin. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että ojitukset huolehdittaisiin kuntoon.

Suurin este ojitusten parantamiselle on raha. 

– Ojitus maksaa 2 000 euroa hehtaarilta. Maista 40 prosenttia on vuokrattuja, eikä vuokramies uhraa ojituksiin tuollaisia summia, Pietola toteaa.

Ympäristöjohtajan mielestä valtion pitäisi tulla vastaan ja tarjota sekä pellon vuokraajalle että viljelijälle jonkinlaista porkkanarahaa ojien kuntoon laittamiseen.

Pietolan mukaan on selvää, etteivät viljelijät itsekään halua, että kalliit lannoitteet huuhtoutuvat vesien mukana pois, vaan että ravinteiden saaminen mahdollisimman hyvin viljelykasvien hyödyksi on nimenomaan viljelijän tavoite.

Lisää kipsiä

Suomessa selvitetään myös uudenlaisia keinoja maatalouden aiheuttaman ravinnekuormituksen aisoihin laittamiseksi. Yksi viime vuosien tutkituista menetelmistä on kipsin levittäminen pelloille. Kipsi auttaa sitomaan fosforia maahan.

Tutkimuksessa mukana olleen Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkijan Petri Ekholmin mukaan tulokset olivat sen verran lupaavia, että hanke jatkuu.

– Kipsikäsittelyllä saatiin sadan hehtaarin alueella kokonaisfosforikuormitus puoleen noin neljän vuoden ajaksi, Ekholm tiivistää ensimmäisen hankkeen tuloksia.

Lannat laajemmalle

Myös esimerkiksi vesistöystävällisen maanviljelyn edistämiseen pyrkivässä Järki-hankkeessa etsitään tapoja, joiden ansiosta ravinteita ei menisi sinne minne niitä ei tarvita ja että ne saataisiin nimenomaan viljelykasvien hyödyksi.

Peltojen rakenteen ja vesien oikeanlaisen ohjaamisen lisäksi Järki-hankkeen projektikoordinaattori Kaisa Riiko tarkastelisi myös muun muassa lantaravinteiden jakautumista eri puolilla Suomea.

Hänen mukaansa ongelmana on, että etenkin seuduilla, joilla on paljon sikaloita ja kanaloita, on fosforiylijäämää, kun taas toisaalla saatetaan kärsiä fosforialijäämästä. Lannan käyttöä pitäisi tasata tarpeen mukaan.

– Kotieläintuotanto ylipäätään keskittyy entistä suurempiin yksiköihin niin, että yhdellä tilalla ja alueella syntyy yhä enemmän lantaa. Silloin ne ravinteet pitäisi kuljettaa kauas pois alueelta, sillä jos ne jäävät liian lähelle, ne päätyvät todennäköisesti pelloille, joilla on käytetty ennestään paljon lantaa, hän selittää.

Digi auttaa myös lannoittajaa

Kaisa Riiko uskoo, että tutkimus, maanviljelijöiden kokemusten hyödyntäminen ja opin ottaminen muissa maissa löydetyistä ratkaisuista sekä tietojen vieminen eteenpäin voivat edistää ravinteiden tehokkaampaa hyödyntämistä.

Parantamisen varaa on myös siinä, että menetelmiä sovellettaisiin yhä tarkemmin sen mukaan, missä tila tai jopa peltolohko on, sillä viljelysmaissa on paljon paikallisia eroja. Tässä edullisena apuna voivat olla esimerkiksi digitaaliset kartta-aineistot ja sovellukset.

– Aineisto saadaan käden käänteessä maakunnasta tai koko maasta, jos niitä vain opitaan hyödyntämään, projektikoordinaattori Riiko sanoo.

Äänikarkottimien käyttö saimaannorppien pitämiseksi poissa ammattikalastajien pyydyksiltä on kielletty. Etelä-Savon ELY-keskus on päättänyt, ettei äänikarkotinlaitteita saa testata Saimaalla. ELY-keskuksen mukaan voimakkuudeltaan 190 desibelin laite saattaa pahimmillaan aiheuttaa jopa norpan kuuroutumisen.

Äänikarkottimia on käytetty hylkeiden karkottamiseen merialueilla, mutta ELY-keskuksen mukaan hylkeiden elinalue merellä on erilainen kuin saimaannorppien järvielinympäristö. Norppa on myös luonnonsuojelulailla rauhoitettu laji, eikä rauhoitettua lajia saa häiritä tahallisesti.

Saimaalla äänikarkottimia ei ole testattu, ja ELY-keskus katsoo, ettei se ole tarpeenkaan, sillä hylkeille ja halleille merellä tehtyjen kokeiden perusteella voidaan tehdä se johtopäätös, että karkottimet voivat vaurioittaa norpan kuuloa.

Voisi haitata norppien lisääntymistä

Kuulo on norpalle tärkeä aisti etenkin lisääntymisen ja imetyksen aikana sekä vaarojen havaitsemisessa. Jo pelkästään pitempiaikaisesta melulle altistumisesta aiheutuva stressi saattaa olla norppayksilöille haitallista. Pahimmillaan yksilöille aiheutuvat kuulovammat tai muut haitat saattaisivat vaikuttaa heikentävästi jopa lajin suojelutasoon, ELY-keskus toteaa.

Poikkeuslupaa äänikarkottimien testaamiseen haki Saimaan Safarit Oy. Testaaminen oli tarkoitus tehdä osana EU-rahoitteista hanketta, jossa kehitetään ammattikalastukseen soveltuvia saimaannorpalle turvallisia rysiä. Vaikka norpat eivät joutuisi sisään kalanpyydyksiin, ne voivat estää kalojen menon pyydyksiin saalistaessaan rysien ympärillä.

Karkottimien toimivuutta oli tarkoitus testata kolmen ammattikalastajan rysillä Saimaalla Haukivedellä, Puruvedellä ja Paasivedellä. Saimaannorpan elinalueella toimii noin kuutisenkymmentä ammattikalastajaa.

Viime päivien aurinkoiset säät ovat lämmittäneet vesien lämpötilat poikkeuksellisen korkeiksi. Monin paikoin ollaan reilusti pitkäaikaista keskiarvoa korkeammalla.

Esimerkiksi Saimaan rannalla Lappeenrannan Lauritsalan virallisella mittauspisteellä veden lämpötila on 9,4 astetta, mikä on liki viisi astetta pitkäaikaista keskiarvoa korkeampi.

Päijänteellä Sysmässä veden lämpötila on peräti 11 astetta, mikä on nelisen astetta pitkäaikaista keskiarvoa korkeampi.

Säkylän Pyhäjärven pintalämpötila on 8,9 astetta, Tuusulanjärvellä 10,2 ja Lappajärven Halkosaaressa 6,2 astetta.

Suomen ympäristökeskuksen virallisista mittauspisteistä ainoastaan Näsijärven Kyrönlahdella on pitkäaikaista keskiarvoa matalampi lämpötila. Siellä lämpötilaksi mitattiin eilen 3. toukokuuta 6,7 astetta.

Ennusteen mukaan järvivesien lämpötilat jatkavat nousuaan ainakin lähipäivien ajan. Jo viikonloppuna vesien pintalämpötilat voivat monin paikoin nousta yli 12 asteen.

Kiiminkijoen kevättulvan aiheuttamat vahingot jäivät Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen arvion mukaan kohtuullisen pieniksi.

Riskienhallintapäällikön Tomi Honkakunnaksen mukaan suurin vahinko tapahtui kun tulvavesi pääsi sisään yhteen asuinkäytössä olevaan taloon, ja taloa odottaa nyt isohko remontti.

Pieniä mökkejä ja pihasaunoja kastui runsaammin, ja lisäksi teihin tuli jonkin verran vaurioita. Kaikkiaan pelastuslaitos joutui suojaamaan tulvan takia kymmenkunta asuinrakennusta Kiiminkijokivarresta.

Euromääräisiä vahinkoja pelastuslaitokselta ei tässä vaiheessa osata lähteä arvioimaan.

Teillä virtaava tulvavesi voi koitua vaaraksi

Kevättulvan aikana koettiin Kiiminkijokivarressa myös vaaratilanteita, kun ihmiset ylittivät tulvaveden vallassa olleita teitä esimerkiksi pyörillä tai autoilla.

– Virtaavassa vedessä autolla ja pyörällä ajaminen tai käveleminen ovat melkein vaarallisimpia asioita mitä voi tulvan aikana tehdä. Tämä on huomattu myös maailmalla, kun on tutkittu tilanteita, joissa ihmiset ovat joko loukkaantuneet tai menehtyneet tulvissa, Tomi Honkakunnas sanoo.

Honkakunnas kertoo, että tilanne voi äityä vaaralliseksi, vaikka tiellä ei äkkiseltään näyttäisikään olevan paljon tulvavettä.

– Auto voi esimerkiksi siirtyä sivuttaisvirtaaman voimasta vaikkapa tien vieressä olevaan ojaan. Siellä on vettä sitten jo huomattavasti enemmän, ja autosta voi olla vaikea päästä pois.

Pahempaa pelättiin

Kiiminkijoella jäät lähtivät tänä keväänä liikkeelle tavallista paksumpina ja jääpatoja oli enemmän kuin yleensä. Tomi Honkakunnas kertoo ajatelleensa etukäteen, että tilanne Kiiminkijoella voi mennä pahaksikin, mutta siihen nähden päästiin vähemmällä.

Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksella tulvatilannetta seurattiin huhtikuussa tiiviisti toista viikkoa, samoin Pohjois-Pohjanmaan ely-keskuksessa.

– Meillä oli ely-keskuksen kanssa sellainen työnjako, että ely purki jääpatoja ja edisti virtaamia, ja me pelastuslaitoksella puolestaan suojasimme taloja, varoitimme asukkaita mahdollisista vaaroista ja evakuoimme ihmisiä tarvittaessa. Kovin järeisiin toimiin ei kuitenkaan tarvinnut ryhtyä, riskienhallintapäällikkö kertoo.

Pelastuslaitos antoi evakuointikehotuksen muutamalle Kiiminkijokivarren asukkaalle.

– Laitoimme akuuteimpaan tulva-aikaan viestiä myös kouluille, ettei lapsia saisi päästää seuraamaan jääpatojen liikettä jokirantaan, koska se voi olla hyvin vaarallista.

Lämmin sää nopeuttaa kalojen kutemista, ja esimerkiksi monissa Keski-Suomen järvissä kalojen häämenot ovat alkamassa.

Ammattikalastaja Ari Sorvali on huomannut, että lämmin sää vaikuttaa kutemiseen selvästi: viime keväänä kutua hidasti tuulinen toukokuu.

– Nyt selkävesin pintalämpötila on 4,1-4,8 -asteista, rannoilla on hieman lämpöisempää, noin kuutta astetta. Jos lämpeneminen jatkuu, niin kolmen viikon päästä pääsee muikunpyyntiin.

Sorvalin mukaan hauki on paikoin jo kutenut, mutta Päijänteellä kutu on suurimmalta osin vielä edessä. Hauen jälkeen kutee ahven, ja myös sillä valmistautuminen on alkanut.

Päijänteellä kalastavan kuhmoislaisen Sorvalin mukaan ison ahvenen määrä on lisääntynyt Päijänteessä.

– Kyllä sinne nyt katiskaa ja kaikkea mahdollista kannattaisi laittaa.

Sorvalin mukaan iso ahven on kuoreensyöjä, ja se kulkee kuoreparvien perässä.

– Päijänteelläkin osa kuoreesta vaeltaa viikko, kaksi, jäiden lähdön jälkeen virtapaikkoihin. Osa kutee aika paljonkin selkävesien rannoilla, ja iso ahven tulee kuoreen kudulle syömään.

Sorvalin mukaan kuhaa on jo tullut saaliiksi hyvin.

– Se liikkui aktiivisesti viime talvena, ehkä siitä syystä, että Päijänteen veden lämpötila jäi tavallista korkeammaksi ennen jäätymistä.

Sorvali toivoisi Päijänteelle lisää kalastajia, sillä aktiiviporukka on aika pieni.

– Itse kalastamalla saa kohtuullisen edullisesti hankittua terveellistä ja hyvää syötävää, että kyllä nykyistä useamman kannattaisi järvelle lähteä.Kaupungistakaan ei tarvitse kovin kauas mennä, kun onkipaikkoja jo löytyy.

Ari Sorvalia haastatteli Marja Hyttinen.

Keväiset sammakonkutuhavainnot ovat yleisesti ruskosammakon tai viitasammakon kutua.

Kutua löytyy yleensä ojista ja lammikoista. Hyviä kutupaikkoja ovat esimerkiksi metsälammikot ja peltojen pientareilla olevat ojat. Mitä lämpimämmät säät, sitä nopeammin kutu kehittyy nuijapäiksi.

Kannat vähenemässä

Seinäjokelainen biologian opettaja Hannu Tuomisto kertoo, että sammakoiden kannalta trendi on ollut huono jo kymmenisen vuotta. Sellaisten pienvesistöjen määrä, joissa sammakot tykkäävät kutea, vähenee ja maailmanlaajuisestikin sammakkokannat ovat romahtaneet.

Sama tiedetään Luonto-Liitossa, jonka Kevätseurannassa kerätään kutuhavaintoja.

– Kannat ovat vähenemään päin. Populaatiota rajoittavat ihmisen levittäytyminen ja elinympäristön muutokset, sanoo kevätseurantavastaava Heikka Marttila-Tornio.

Toisaalta sammakot osaavat hakeutua vesistöihin, joissa niille on luontaisia vihollisia mahdollisimman vähän. Tälläinen on esimerkiksi Seinäjoen esteettömällä liikuntareitillä oleva lampi.

– Siellä voi olla kymmeniä tuhansia nuijapäitä ja niistä kourallinen kasvaa aikuiseksi. Kalat ja isommat vesihyönteiset syövät niitä, mutta sammakot hakeutuvat eristyneisiin pienvesistöihin, Hannu Tuomisto sanoo.

Katso – älä koske

Seinäjokisella lammella voi kuulla kurnutusta aamuin illoin. Vaikka keväinen ilmiö on kiehtova, kudun suhteen pitäisi kuitenkin malttaa toteuttaa ajatusta "katsoa saa, muttei koskettaa".

Sammakkoeläimet ovat rauhoitettuja ja rauhoittaminen koskee myös kutua ja nuijapäitä. Ja myös lasten leikkejä, vaikka niissä ei sammakon tulevaisuuden suurin uhka ehkä piilekään.

– Onhan se pikkulasten ikiaikainen oikeus, että pitää saada vähän hypistellä. Eikä lapset varmasti ole sammakoiden tulevaisuuden kannalta niiden suurin uhka, Tuomisto naurahtaa.

Tässäkin pihassa kasvaa paljon syötävää kasvattamatta. Hortaa on kaikki vihreä syötävä, mikä tulee suoraan luonnosta.

– Tämä on laiskan puutarhurin juttu, vuohenputki kasvaa ihan hoitamatta, nauraa Sofia Autio.

Vuohenputken pienet alut hän on tänä aamuna kerännyt ja leiponut niistä kauramaidolla mehustetun piiraan. Kansanlääkinnässä uskotaan, että maukkaalla vuohenputkella on myös ilmeisen miellyttäviä sivuvaikutuksia.

– Mieskunto pysyy kohdillaan, kun syö vuohenputkea. Ja naisen paras ystävä on poimulehti, se tasoittaa naisen hormonivaihteluja, kertoo Sofia Autio ja esittelee pihan ensimmäisiä pieniä suppuisia poimulehtiä, jotka ovat juuri nousseet maasta.

Tuoreena parasta, vanhana teeksi kuivaten

Siankärsämön pippurinen ja aromikas maku on Sofian oma suosikki. Aurinkoisilla paikoilla siankärsämöä jo nousee Savonlinnan korkeudella. Ja ahomansikan lehtiä on jo esillä, niitäkin voi syödä tuoreena tai kuivata teeksi, neuvoo Sofia.

Hortoilun aloittaminen ei siis ole ainakaan tarjonnasta kiinni, voikukka, vuohenputki ja poimulehti kun kasvavat lähes kaikkialla. Hortan villiin makuun voi aluksi totutella sekoittamalla villejä "kesyjen" eli kasvatettujen kasvisten kanssa, neuvoo Sofia.

– Mutta näihin makuihin tulee himo, vaikkapa voikukanlehdistä puristettu mehu on aluksi aika voimakasta, joten juon sitä omenamehuun sekoitettuna. Mutta sitten sitä voikukan makua alkaakin kaivata, kuvailee Sofia polkuaan hortan rakastajaksi.

Trendistä pysyvä osa ruokavaliota

Sofia Autio ei usko hortabuumin olevan ohimenevä villitys, vaikka nyt villiruoka tuntuu oleva kaikkien trendikkäiden huulilla.

– Enää ei ajatella, että vain köyhät syövät luonnosta. Tämä on tullut jäädäkseen. Kukapa ei haluaisi syödä hyvää, terveellistä, lähellä kasvavaa, ekologista ja vielä ilmaista ruokaa, huudahtaa Sofia.

Joka päivä jotain. Sillä periatteella Sofia syö luonnonantimia. Jos kaikki ei ole kerättyä, niin muutama voikukanlehti aina kuitenkin. Sofia uskoo villivihannesten sisältävän paljon enemmän hyvää kuin kasvatettujen.

– Suomen haastavassa ilmastossa nämä ovat vahvoja kasveja. Vahvat kasvit sisältävät paljon hyviä ravintoaineita ja sitä kautta ne myös maistuvat voimakkaammin, kertoo hortaohjaajaksi opiskeleva Sofia.

Hortaohjaaja on villivihannesten käytön opastaja, innostaja ja tuntija. Nimike on peräisin Raija ja Jouko Kivimetsältä, jotka ovat kirjoittaneet villiravinnosta ja kouluttaneet luonnonruuan pariin jo kauan. Suomessa villiruuan pariin voivat vihkiä myös keruutuoteasiantuntijat ja luonnontuoteneuvojat.

Luonnosta ei pidä syödä mitään, mitä ei tunnista, muistuttaa Sofia ja vinkkaa vielä kevään makean jälkiruuan.

– Pihlajansilmut maistuvat ihan Amaretto-liköörille.

Näinä päivinä pelkkä haavi riittää pyyntivälineeksi valtaviin kalansaaliisiin. Pielisjoen rantavedestä saa kahmaistua yhdellä kertaa liki ämpärillisen kuoretta.

– Ihan tennaripelissä pystyy kalastamaan, ei tarvitse kahlata. Kalaa saa vaikka lippahatulla tai paljain käsin, kuten eräs nainen joesta pyysi ja sai. Haavilla saisi helposti satoja kiloja saalista, kuvailee Markku Gavrilov.

Kalansaaliit nostettiin Joensuun keskustassa Pielisjoesta kanavan alapuolelta. Gavrilov kävi ystävänsä kanssa parikymmentä kiloa kalaa.

– Osa paistetaan ja syödään dipin kanssa. Osa kuivataan koirille ja loput saaliista pakastetaan, Gavrilov kaavailee.

Kalat pyörivät massana rantavedessä vain muutamana päivänä

Kuoreiden kutu on huipussaan vain muutamana kevätpäivänä. Kalastajalle ilo on lyhyt, kuvailee ELY-keskuksen kalastusbiologi Timo Turunen.

– Kun valon määrä vähenee riittävästi, niin ensimmäiset kuoreet nousevat järveltä. Kaloja on kutemassa eniten sitten pimeimpään aikaan, Turunen kertoo.

Osa kuorekannoista on jokikutuisia ja osa järvikutuisia. Järvien rannoilla kutu tapahtuu samalla tavalla, mutta myöhemmin keväällä.

– Järvillä kutu tapahtuu noin 1–1,5 viikkoa jäiden lähdön jälkeen. Silloin suht matalilla, kivikkoisilla rannoilla vedessä pinta kuohuu. Kuoremassat ovat kuin pyörteenä, Turunen kuvailee.

Pielisjoen lisäksi toinen tunnettu kuoreen pyyntipaikka on Lieksanjoessa voimalan alapuolella.

Kuore on ollut vientituote, jota on juhlittu omilla karnevaaleilla

Pielisjoki keskustan kohdalla on perinteinen kuoreenhakupaikka. Joensuun kalastuskunnan puheenjohtaja Toivo Korhonen arvioi, että nykyään kuoretta käy pyytämässä muutama kymmenen ihmistä. Aikanaan touhu oli suositumpaa ja kuoreen ympärille kehitettiin Joensuussa oma tapahtumakin.

– Keväisin järjestettiin kuorekarnevaaleja, joissa esiteltiin kalastusta, annettiin neuvontaa ja tarjottiin maistiaisia. Osallistujia oli 200-300, Korhonen muistelee.

Kuore ei ole vain lemmikkien ruoka, vaan käypäinen kala myös ihmisen evääksi.

– Venäjällä kuore on hyvinkin suosittu ruokakala. Syödään kuorekukkoa ja myynnissä on kuivattua kuoretta, Korhonen luettelee.

Korhonen kertoo, että satakunta vuotta sitten Joensuussa pyydettiin kuoretta vientiin. Kalaa toimitettiin Pietariin. Korhonen toivoo, että kuoreen käyttö lisääntyisi.

– Kuoretta voi pyytää valtionkortilla. Hyvähän tämäkin kala olisi hyödyntää.

Suuren suosion saavuttanut sääksikamera on saanut kilpailijan. Luonnonsuojeluliitto WWF on avannut #norppaliven, jonka avulla voi päästä tarkkailemaan saimaannorpan lepäilyhetkeä.

WWF on asentanut toukokuun ajaksi kameran paikkaan, jossa norpan on havaittu lepäilevän. Kamerasta ei aiheudu norpalle häiriöitä.

Sivulla muistutetaan, että norppa ei kivellä aina viihdy, joten kameran tarkkailussa tarvitaan myös kärsivällisyyttä.

Norppaliveä pääset seuraamaan täällä. Kamera löytyy sivun alalaidasta.

Timo Leitamo valmistautuu tilallaan Jaalassa kevätlannoituksiin. Vaikka koivut puskevat hiirenkorvaa ja aurinko paistaa, Leitamo ei ihan vielä ala lastata sitä itseään lantakärryyn.

– Pellot ovat melko märkiä, ja lannanlevityksessä pitää aina muistaa kesäasukkaita ja muita, ettei ihan mene haisuttelemaan pyhinä, Leitamo toteaa

Lannan löyhähdyksiä ei kovin usein kohtuulannoittajana itseään pitävän Leitamon viljelmiltä tule. Hän hyödyntää oman maito- ja lihakarjansa lannan viljelykasvien ravinteena, mutta lannoitetta on hankittava muualtakin.

– Ympäristösäännökset eivät anna pelkän lannan käyttöön mahdollisuutta, vaan viljelyssä käytetään keinolannoitetta lannan lisäksi, hän selittää.

Viljelijä ei halua tuhlata

Säännökset ovat yksi keino pitää kurissa ravinteiden valuminen pelloilta vesistöihin. Lannoituksesta on pidettävä kirjaa, ja jos tarkastus osuu kohdalle eikä kaikki ole kunnossa, viljelijälle voi koitua sanktioita.

Timo Leitamo toteaakin, ettei ylilannoittaminen tulisi kysymykseen. Yksi tärkeä syy tarkkaan lannoitukseen on se, että lannoite on liian kallista tuhlattavaksi.

Suomessa on pohdittu ja kehitetään yhä keinoja, joilla viljelykasveille tarkoitettujen typen ja fosforin päätymistä vesistöihin vähennettäisiin. Leitamon mielestä vaikuttavinta olisi karsia syyslannoituksia ja pitää hyvää huolta peltojen yleisestä kunnosta.

Suoria kysymyksiä

Myös Leitamon tilan lähijärvien kunto kiinnostaa etenkin kesäasukkaita. Monessa mukana olevaa miestä haastetaankin usein jutulle ympäristöasioista.

– Aika paljon kyselyjä tulee siitä, onko tämä sinun lannoituksesi ihan kohdillaan ja lannoitatko sinä liikaa, isäntä kertoo.

Leitamo avaa työprosessia mielellään, sillä hän kokee oikean tiedon välittämisen olevan nykyisin erityisen tärkeää.

– Meitä maanviljelijöitä on niin vähän, että ihmiset vieraantuvat tästä hommasta väkisin.

Vaikka isäntä kertoo mielellään lannoituksesta, hän antaa ymmärtää, ettei samanalainen avoimuus ole kaikkialla itsestään selvää.

– Ehkä ihan kaikilta ei kannata mennä kysymään, hän nauraa.

Suomen yksi suosituimmista vaelleureiteistä Karhunkierros Kuusamossa on tulvan vallassa. Reitti on useista kohdin poikki.

Muun muassa silta Merenojan kohdalla vajaat kolme kilometriä Kiutakönkään alapuolella, on veden valtaamana.

– Karhunkierrokselle ei kannata lähipäivinä lähteä. Voi olla, että kierrosta ei voi kiertää kokonaan ympäri pariin viikkoon, kertoo Oulangan luontokeskuksen hoitaja Airi Kallunki.

Oulankajoki tulvii tällä hetkellä voimakkaasti. Erityisen näyttäviä kuohut ovat Kiutakönkään putouksella.

Lapissa on Lapin liiton selvityksen mukaan lähes 90 ampumarataa. Suuri osa näistä on varsin pienellä käytöllä ja luokitellaan siten vähäiseksi ampumaradaksi. Vuosittain näillä radoilla ammuntamäärä jää alle 10000 laukauksen, pääosin kuitenkin vain muutamia tuhansia laukauksia.

Noin kolmannes radoista on luokiteltu seutukunnallisesti merkittäviksi. Periaatteena on, että jokaisessa kunnassa olisi vähintään yksi seutukunnallisesti merkittävä ampumarata.

Vain viisi ampumarataa luokitellaan maakunnallisesti merkittäviksi, ampumaurheilukeskuksiksi. Näillä radoilla voi harrastaa monipuolisesti ammuntaa. Rovaniemellä kaksi rataa, lisäksi yksi Torniossa, Ylitorniolla ja Sodankylässä. Laukausten määrä näillä radoilla on 100000-300000. Sodankylän varuskunnan radalla laukauksia on jopa tuplasti.

Ampumaratoja säätelevä ampumaratalakiuudistus tuli voimaan kesäkuussa 2015. Tämän perusteella ampumaradat luokitellaan kahteen luokkaan.

Ampumaurheilukeskuksella tarkoitetaan ampumarataa, jossa on useiden lajien ratoja ja jolla saadaan ampua yli 300 000 laukausta vuodessa. Vähäisellä ampumaradalla tarkoitetaan ampumarataa, jolla on tarkoitettu ammuttavaksi enintään 10 000 laukausta vuodessa.

Isoilla isommat lupavaatimukset

Suurille ampumaradoille ovat suuret vaatimukset. Tästä esimerkkinä on Pahkamaan ampumarata Rovaniemellä. Ampumarataa käyttävät Rovaniemen Ampujat ja Metsäveikot, RAM ry., Puolustusvoimat, poliisi ja rajavartiolaitos.

RAM on Puolustusvoimien vuokralaisena ja vastaa kahdesta omasta luodikkoradasta sekä kolmesta haulikkoradasta. Lisäksi alueella on 25 m pistoolirata, 50 m rata ja kaksi rynnäkkökiväärirataa.

- Kovasti on erilaisia pelisääntöjä. Puolustusvoimilta osaltaan omat säännöt ja sitten meillä on täällä ympäristölupa. Ne edellyttävät meiltä eri vuodenaikoihin liittyviä toimenpiteitä. Yleinen siisteys ja joka radalta kaikki laukaukset kirjataan ylös ja raportoidaan sitten ympäristöviranomaiselle ja vuokranantajalle, kertoo RAM ry:n kunniapuheenjohtaja Martti Muukkonen.

Pahkamaan ampumaradan ympäristölupaa varten jouduttiin tekemään laajat selvitykset.

- Täällä tehtiin maaperä- ja vesikartoitus, sovittiin vesinäytteiden seurannasta ja sen jälkeen tehtiin melukartta tästä koko alueesta. Melukartoitus oli varmaan se arvokkain osa, se oli 20000 - 30000 euroa, muistelee Martti Muukkonen vuonna 2009 voimaan tulleen ympäristöluvan selvitysten kustannuksia.

Maaperä- ja pohjavesiselvitykset maksavat myös 5000-10000 euroa. Lisäksi vesinäytteiden analysointi kahdesti vuodessa maksaa muutamia satoja euroja. Ampumaradan käytöstä on siis maksettava, jotta kulut saadaan kuoletettua vuosien kuluessa.

Ympäristölupa voi olla liikaa

Ympäristölupaprosessi voi joskus koitua ylivoimaiseksi joillekin seuroille. On esimerkkejä, että ampumarata on jouduttu sulkemaan, koska lupaprosessin vaatimia selvityksiä ei ole pystytty toteuttamaan.

Tästä on esimerkkinä Ketolan ampumarata Kemijärvellä. Se jouduttiin sulkemaan kun rahat loppuivat seuralta ja ympäristölupaprosessi jouduttiin keskeyttämään.

Noin kolmanneksella Lapin radoista on voimassaoleva ympäristölupa, osalta sitä ei ole edes vaadittu, koska toiminta on niin pientä tai satunnaista.

Pahkamaan osalta kustannukset jaettiin puolustusvoimien kanssa. Merkittävä syy tiukkaan ympäristöseurantaan on usein haulikkoammunta. Lapissa vain reilulla parillakymmenellä radalla voi ampua haulikolla.

Pahkamaalla monipuoliset mahdollisuudet

Lapissa ns. ampumaurheilukeskuksia on kuusi. Keminmaassa Hietakaulan ampumarata, Torniossa Laivakankaan ampumarata, Ylitorniolla Pessalompolon ampumarata, Sodankylässä varuskunnan ampumarata sekä Rovaniemellä Pahkamaan lisäksi Toramon ampumarata.

Pahkamaan ampumaradalla voi harrastaa 25 m radalla pistoolilajeja, laajasti luodikkolajeja sekä haulikkolajeja. Haulikkoratoja on käytössä kolme joilla voidaan ampua skeet- ja traplajeja.

- Täällä on aivan loistavat mahdollisuudet ja seuran jäsen pystyy vaikka ympäri vuoden harrastamaan. Rataa on pidetty auki läpi talven, kehuu aktiivinen haulikkoampuja Pekka Vertanen.

RAM ry. järjestää kahdesti viikossa myös muille kuin seuran jäsenille mahdollisuuden harrastaa haulikkoammuntaa Pahkamaalla. Yleiset harjoitukset alkavat toukokuun alusta alkaen keskiviikkoisin ja torstaisin klo 18.00.

Metsien keskellä olevalta järveltä kuuluu lintujen ääniä, tuuli humisee. Matti Mustajärvi esittelee linnun jälkiä Iso-Lemmistön rannassa. 

 – Nämä jäljet ovat on uusi asia, näitä ei ollut viime vuonna mutta nyt on. Arvioisin joutsenien jättämiksi.

Kaustisella asuva Matti Mustajärvi alkoi etsiä tarkoitukseensa sopivaa, erilaista mökkitonttia. Se löytyikin Metsähallituksen mailta.

– Etsin luonnotilaista, ei perinteistä tonttia. Vähän lappimaista tunnelmaa ja askeettista. Halusin, että on mahdollisimman vähän töitä. Että ei ole kiinteistönhoitotehtäviä, kun tulee tänne.

Askeettista tunnelmaa tuo myös se, että mökillä ei ole sähköä, eikä vettä. Tosin eipä ole leikatttavaa nurmikkoakaan.

Järvi on kooltaan kaksi kilometriä pitkä ja puoli lkilometriä leveä. Maantieltä on matkaa vajaa pari kilometriä. Alueella on kymmenkunta mökkiä, osa palstoista on vapaina. 

– Asutus ei ole kovin vanhaa, olisiko ikää 10-15 vuotta. Halusin tontin tältä puolelta, johon aurinko paistaa koko päivän.  

Tällä hetkellä tontilla on valmiina energianlähde, tuulimylly sekä saunamökki.

– Mökille on tässä myös jo paikka. Vaikka rakennusoikeutta olisi 120 neliötä, ehkä käytän siitä noin 60. Hiilijalanjälki jää silloin pienemmäksi.

Matti Mustajärven mökkikausi alkaa toukokuusta ja kestää syksyllä lähes jäiden tuloon saakka. Mökkeilyn ohjelmisto muodostuu muun muassa  saunomisesta ja pulahtelemisesta järven tummassa vedessä. Saunominen kestää kaksi-kolme tuntia.

Lapissa tehdyt vaellusretket panivat Mustajärven etsimään samantapaisia olosuhteita. Ne hän löysikin, mutta ajomatkaan on vain tunnin verran suuntaansa.

– Täällä on tietynlaista askeettisuutta, jota ei siviilielämässä pääse kokemaan, eikä  kai ole tarpeenkaan. Vapaa-aikana on hyvä päästä tällaiseen voimapaikkaan. 

Vaasan Vöyrinkaupungin koululta vieraillaan joka kevät Pohjanmaan museossa Merenkurkun luontokeskus Terranovassa. Biologian ja maantieteen opettaja Anna Norja kehuu Terranovaa loistavaksi kohteeksi.

Maapallon synty, kehityshistoria, jääkaudet ja maankohoamisilmiö havainnolistuvat luontokeskuksessa.

– Ysiluokkalaiset pääsevät joka kevät Terranovaan. Se on opetuksellisesti loistava paikka ja siellä päästään kertaamaan vuoden aikana opittua, sanoo Anna Norja.

Monissa pohjalaiskouluissa on oivallettu, minkälainen aarreaitta Merenkurkun alue on biologian ja maantieteen opetuksessa. Anna Norja kiittelee erityisesti Merenkurkku-sivustolta löytyvää opetusmateriaalia.

– Sivuilla on tosi hyvää opetusmateriaalia, tehtäviä eri ikäisille koululaisille ja lisäksi opettajat ovat saaneet koulutusta niiden käyttämiseen.

Kun Öjberget oli saari

Oppilaita houkutellaan perehtymään maankohoamisilmiöön heille tuttujen paikkojen avulla. Esimerkiksi 3800 vuoden takaista maisemaa esittävä kartta kertoo, että vaasalaisten nykyinen talviurheilukeskus Öjberget oli silloin saari.

Aikamatka tuhansien vuosien taakse voi alkaa, kun oppilaat saavat tietää, että erään suuren Öjbergetillä sijaitsevan siirtolohkareen alta on löydetty luola ja sieltä jälkiä asutuksesta.

"Luola tarjosi hyvän suojan säältä ja tuulelta. Kiven alla lämpöä tarjosi tuli, ja ruokaa valmistettiin kaloista, linnuista ja hylkeistä. Luolasta tuli täysin katettu, jos sen suuaukko peitettiin riu’uista riippuvilla taljoilla."

Opetuspaketti tarjoaa myös mahdollisuuden tutustua virtuaalisesti  maailmanperintöalueen geoluontopolkuihin.

Anna Norja toivoo, että mahdollisimman moni koululainen saisi kuitenkin mahdollisuuden tutustua maailmanperintöalueeseen muutenkin kuin virtuaalisesti. Se on kouluissa rahasta kiinni.

– Meillä on täällä niin ainutlaatuinen kohde, että ainakin tässä koulussa (Vöyrinkaupungin koulu) pidetään tärkeänä, että koululaiset pääsevät tutustumaan maailmanperintöalueeseen myös paikan päälle. Rahaa bussikuljetuksiin on järjestynyt sen verran, että oppilaita on voitu viedä retkelle Bodvattnetin luontopolulle ja Saltkaretin näköalatorniin.

Norppa on suosikki

Pohjanmaan museon museopalveluvastaava Jenni Ojalainen kertoo, että toukokuu on Terranovassa vilkasta aikaa. Koululaisryhmiä käy kymmenittäin.

– Valtaosa tulee tietysti lähialueelta pohjalaiskouluista, mutta yksittäisiä ryhmiä tulee kauempaakin, esimerkiksi Joensuusta asti.

Luontokeskuksen näyttely kertoo jääkaudesta ja maankohoamisesta ja siellä esitellään myös saariston nykyistä luontoa, kasveja ja eläimiä. Koululaisia opastaessaan Ojalainen on pannut merkille, että luontoon liittyvät asiat kiinnostavat lapsia ja nuoria.

Ojalaisen mukaan on vaikea sanoa, mikä kiinnostaa eniten.

– Ehkä kuitenkin täytetyt eläimet ja niistä erityisesti täytetty norppa. Eläimiin ei Terranovassa saa koskea, mutta norpan kohdalla on tehty poikkeus. Sitä saa silittää ja paljon sitä on silitettykin. Yllättävän hyvin se on kuitenkin koululaisten hellyyshyökkäykset kestänyt.

Neljän miehen retkikunta lähti kohti Huippuvuorten pohjoisinta pistettä huhtikuun alussa ja palasi kotimaan kamaralle vapun tienoilla. Seurueeseen kuului neljä eri ikäistä miestä eli Eero Oura, Mikko Uimonen, Kari Kossila ja Joonas Hiltunen. Pitkältä reissulta ja arktisista oloista palautuminen vie jonkin aikaa.

– Vähän tyhjä olo on, kun siellä elää hyvin säännöllistä, kurinalaista ja erilaista elämää niin tottakai se tuntuu, kun ruumis siirtyy sitten lämpimiin sisätiloihin ja velttoon kaupunkilaiselämään sieltä valkoisesta ja avarasta maisemasta, kertoo joensuulainen Eero Oura.

Eläkkeellä oleva lääkäri  Eero Oura on 67-vuotias kokenut maailmanmatkaaja. Vuonna 2013 hän hiihti etelänavalle syntymäpäivänsä kunniaksi. Nyt päättynyt Huippuvuorten hiihtovaellus näkyy ja tuntuu kropassa.

– Paino putosi ja parta on trimmattu. Noilla reissuillahan syödään aivan valtavasti, mutta kylmässä nukkuminen ja monituntinen päivittäinen hiihtäminen sekä painavan ahkion vetäminen syövät miestä ja käyvät kunnon päälle, kertoo Oura.

Kurinalaista hiihtoa ja lepoa

Huippuvuoret on Norjalle kuuluva saaristo Pohjoisella jäämerellä. Neljä miestä hiihti pääsaaren, Länsimaan pohjoisimpaan pisteeseen. Olosuhteet ehtivät vaihtua monesti matkan aikana.

– Meille sattui sekä hyviä että huonoja kelejä. Aivan kauheimpia kelejä ei kohdalle sattunut, siellä saattaa nimittäin olla kylmä. Meille sattui kovimmillaan reilut parikymmentä astetta pakkasta, mutta kun siihen tuuli 15 metriä sekunnissa niin silloin pidimme lepopäivän. Siellä myös tuiskuaa lunta eikä silloin näe kuin suksensa kärjet, kertoo Eero Oura.

Neljän viikon reissun ohjelma oli etukäteen hyvin tarkkaan suunniteltu. Miehet hiihtivät päivittäin kahdeksan tuntia ja lepohetketkin olivat hyvin säännölllisiä.

– Hiihdimme joka päivä noin kahdeksan tuntia päivässä lähtien aamulla kello yhdeksän. Tauot pidimme säännöllisesti sekunnilleen. Sooloiluun ei ole varaa kun liikutaan kohtuullisen tiiviissä ryhmässä, eikä ladusta  kannata siellä paljon poiketa.

Jääkarhu koki kohtalonsa

Neljän suomalaismiehen retkikunta varautui etukäteen myös Huippuvuorilla asustelevien jääkarhujen kohtaamiseen. He joutuivatkin käyttämään näitä taitoja kun kohtasivat pohjoisimmassa pisteessä jääkarhun. Miehet olivat päiväretkellä kun näkivät karhun jälkiä matkalla.

– Pääsimme kärkeen asti ja otimme valokuvia niiin silloin näin 120 metrin päässä karhun. Sitten alkoi toiminta suunnitellusti ja rauhallisesti eli ammuimme varoituslaukauksia kynäpistoolilla ja järeällä kiväärillä. Saimme sen ensin peloteltua pois, mutta se tuli uudestaan päälle agressiivisesti ja se oli pakko ampua, kertaa Eero Oura.

Jääkarhu on rauhoitettu eläin ja sen ampuminen johti viranomaistutkintaan.

– Viranomaiset tulivat helikopterilla paikalle ja kävimme koko tapahtuman läpi minuutin ja senttimetrin tarkkuudella. Myös valokuvia otettiin. Toiseen kertaan kävimme tilanteen läpi kun palasimme reissusta. Nyt meillä oli tulkki mukana, ettei tule minkäänlaista erehtymisen mahdollisuutta.Käsittely jatkuu vielä ja asia on syyttäjällä eli hän päättää. Meidän mielestämme asia on täysin selvä ja me noudatimme ohjeita täydellisesti.

Jääkarhun ampuminen oli kuukauden pituisen retken dramaattisin tapahtuma. Mutta paljon muutakin jäi harvinaiselta matkalta mieleen.

– Huippuvuoret on nimensä mukainen paikka, reunavuoret on teräviä piikkejä, jotka nousevat suoraan merestä kilometrin korkeuteen. Kiipeilimme siellä toiseksi korkeimmalla huipulla, ja se alla aukeava valkoinen maisema auringon kilossa oli huikea. Nämä ovat niitä yksittäisiä hetkiä, joiden takia tällaisia reissuja kannattaa tehdä.

Ilmajoella on saatu todistaa harvinaista perhetapahtumaa. Larva-Jussilan hevostilalla on syntynyt varsakaksoset. Sisuksi ja Voimaksi nimetyt varsat voivat nyt hyvin ja ovat noin puolitoista viikkoa vanhoja.

Isompi, Voima, nousi synnytyksen jälkeen heti jaloilleen ja hamusi emätamman nisiä. Heiveröistä Sisua syötettiin ensimmäiset päivät tuttipullosta ympäri vuorokauden ja joka toinen tunti. Siinä urakassa isäntäperhe tarvitsi ja myös sai ystävien ja eläinlääkärin apua.

Kaksoset syntyivät maanantaina 25. toukokuuta. Torstaina Sisu yritti ensimmäisiä pieniä imuja nisältä, mutta silloin se piti vielä auttaa pystyyn. Lauantai-aamuna odotti sitten yllätys.

– Sisu oli jaloillaan ja itse nisällä. Se oli kyllä liikutuksen hetki, melkein onnen kyyneleet vierähtivät poskelle. Viikon työ oli vihdoin tuottanut tulosta, kertoo kiitollisena hevostilan emäntä Riikka Takaneva.

Voima ravurina ja Sisu lemmikkinä

Jonserilla-tamma saa emännältä myös kiitosta.

– Se synnytti itse ja on huolehtinut varsoistaan tunnollisesti. Luonteeltaan se on rauhallinen ja äidillinen tyyppi. Vaikka se on samassa pilttuussa varsojen kanssa, niin se on antanut meidän ihmisten touhuta ja auttaa Sisua. Annan täydet kymmenen pistettä, kiittelee Takaneva.

– Muut tilan tammat eivät olisi selvinneet näin hyvin kaksosista, Takaneva uskoo.

Takaneva ennakoi, että Voimasta kasvaa vielä vahva kilparavuri.

– Sisusta saattaa tulla sellainen "mummon mussukka" ja kaikkien lemmikki. Jo nyt se on sitä, naurahtaa Takaneva.

Hevostaloudessa kaksoset muodostavat ison riskin

Kaksostiineys on aina ongelmallista niin tammoille kuin varsoillekin. Tamman istukka on niin pieni, ettei kahden varsan kehittyminen yleensä onnistu. Istukka ei ruoki kunnolla kahta sikiötä ja tilaakin on liian vähän.

– Kaksoistiineys on tammalle iso riski, joka monesti päättyy huonosti. Kaksosista toinen yleensä menehtyy ja pahimmassa tapauksessa kaikki kolme saattavat menehtyä synnytyksen aikana, selventää Kallelan Oriaseman eläinlääkäri Kaisa Nivola Uudestakaupungista.

Tilastoja suomenhevosten kaksoistiineyksistä ei ole. Nivola kuitenkin arvio, että sikiöistä 10-15 prosenttia on kaksosia.

– Näistä puolet häviää itsestään ja toisen puolen eläinlääkärit poistavat noin kolmen viikon ikäisinä ultratutkimusten jälkeen.

Larva-Jussilan tilalla huomattiin, että Jonserilla on tulossa kaksoset. Hevostalouskielellä ilmaistuna – eläinlääkärin toimesta toinen "puristettiin" pois.

– Kyseessä oli kolmoset tai sitten Sisun elämänvoima oli niin suurta, että se päätti syntyä, sanoo ensisäikähdyksestä selvinnyt ja tyytyväinen Riikka Takaneva.

Suomen riistakeskuksen Pohjois-Savon riistapäällikkö Jouni Tanskanen puhaltaa ilmaan talkkia nähdäkseen tuulen suunnan. Tuuli on suotuisa, sillä majavan ei pitäisi nyt haistaa meitä. Majavalla on huono kuulo ja näkö, mutta hajuaisti on erinomainen. Asetumme pienen lammen rannalle odottamaan majavan liikehdintää.

Majavajahti jousella kuulostaa jotenkin etäiseltä. Voisi kuvitella, että sellainen olisi lopetettu jo viimeistään tuliaseiden yleistymisen myötä. Kuvitelma on virheellinen: Tanskanen kertoo nykyaikaisen taljajousen olevan tehokas metsästysase. Hiilikuitunuolen kärjessä on kolme kolmion muotoista terää.

– Leikkuriterä on aivan partakoneen terävyyttä. Se läpäisee majavan. Jos Suomessa olisi sallittua hirvenpyynti metsästysjousella, tällainen läpäisisi aikuisen hirvenkin kevyesti.

Eikä jousella metsästäminen ole eläimelle sen tuskallisempaa kuin kiväärillä ampuminen. Itse asiassa jousi tappaa majavan varmemmin kuin kivääri. Kiväärillä ammuttu haavoittunut majava saattaa sukeltaa kotipesäänsä kuolemaan. Jousella samaa ei yleensä tapahdu, sillä nuoleen on kiinnitetty siima. Metsästysjousta käytetäänkin myös tuulastuskalastuksessa.

Majavaa ei metsästetä huvikseen

Kaadettavat majavat ovat useimmiten kanadanmajavia, joka on vieraslaji Suomessa. Riistapäällikkö Jouni Tanskanen kertoo, että majavakanta kestää metsästystä koko maan alueella.

– Vaikka majava monissa ongelmakohteissa mielletään tuholaiseksi, se on siitä huolimatta arvokas riistaeläin, Tanskanen kertoo.

Majavan turkis on lämmin ja kestää hyvin käyttöä. Lihaa voidaan hyödyntää monella tavalla, kuten riistaa yleensäkin.

Jouni Tanskanen asettautuu naamioverkon taakse. Yritämme välttää nopeita liikkeitä ja turhaa melua, vaikka majava ei erityisen tarkkaavainen olekaan. Seuraavan kerran metsästäjän täytyy liikkua, kun majava on ampumamatkan sisällä, eli kymmenen metrin etäisyydellä.

Saalis ei ole pääasia

Odotusaika tuntuu pitkältä. Vesisade kastelee kertaalleen. Jouni Tanskanen istuu paikallaan aivan hievahtamatta. Majavaa ei kuulu eikä näy.

Alamme hiljaiseen ääneen rupattelemaan vaelluskokemuksista Pohjois-Ruotsissa. Ehkä majava luuli huomiomme nyt herpaantuneen, sillä vihdoin odotuksemme palkitaan. Nuori majava lipuu pienen niemekkeen takaa kuin tukki.

Majava tulee noin viidentoista metrin päähän meistä ja sukeltaa vettä hännällään loiskauttaen. Kohta majava on jo kolmenkymmenen metrin päässä. Siellä se tekee muutaman ympyrän kuin tarkkaillakseen toimintaamme. Kohta nuori majava on jo lipunut pois näköpiiristämme.

– Se haistoi meidät, Tanskanen sanoo.

Hän ruiskuttaa ilmaan talkkia. Totta. Tuulen suunta on kääntynyt. Tanskanen ei vaikuta silti harmistuneelta. Päinvastoin hänen mielestään reppu on täynnä elämyksiä, vaikka saalista ei tulisikaan.

– Jokainen päivä voi olla metsästyspäivä, mutta jokainen päivä ei ole saalispäivä, Tanskanen sanoo.

Työpäivä alkaa olla täynnä, joten hyvästelemme ja kannamme kamerakaluston takaisin autoille. Jouni Tanskanen arvelee vielä käyvänsä katsomassa, jos majava palaisi.

Myöhemmin kuulen, että nuori majavauros on päätynyt saaliiksi. Vain kymmenen minuuttia lähtöni jälkeen oli metsästäjä onnistunut pääsemään riittävän lähelle majavaa.

Tämän vuoden osalta majavajahti on jo päättynyt. Sen pyyntiaika alkoi elokuun 20:s päivä ja loppui vapunaattona.

Ympärillä kuuluu linnunlaulua ja lintu hypähtelee oksalta toiselle. Koululaisten tehtävänä on tunnistaa kyseessä oleva lintulaji. Oppilaat eivät kuitenkaan ole luonnossa ja istuvat auditorion penkeissä vastauspaperit edessään.

Koululaisten kiinnostus lajitunnistusta kohtaan on hiipunut vuosien kuluessa.

– Sosiaalinen media ja tietokoneet vievät yllättävän paljon aikaa, mutta sielläkin voi tutustua luontoon, kuten tämä ohjelma näyttää. Sitten kun menee luontoon kävelemään, niin tunnistaakin kasveja ja lintuja, biologian ja maantiedon opettajana työskennellyt Eija Tykkyläinen sanoo.

Luonnon tunnistus lapsena voi herättää kiinnostuksen luontoa kohtaan koko elämäksi.

– Monesti kiinnostus häviää teini-iässä, mutta aikuisena kiinnostus voi pompata uudelleen esille ja voi antaa elinikäisen harrastuksen tai jopa ammatin. On erittäin hyvä, että luontotuntemuksen aloittaa jo alakoulusta, silloin se jatkuu läpi koko elämän, Eija Tykkyläinen huomauttaa.

Visa luo kiinnostusta luontoon

Visan kehittäminen on ollut pitkä työ, joka on kantanut hedelmää.

– Monesti on vanhemmilta tullut palautetta, että kun kesälomalla käytiin mökillä, niin lapset opettivat aikuisille lajeja, Jouko Tykkyläinen kertoo.

Eri kouluista saapuvat oppilaat pääsivät tällä viikolla ottamaan mittaa toisistaan. Pienimpien oppilaiden tehtävänä oli tunnistaa 25 satunnaista lintua ja yhtä monta kasvia. Sitä ennen he ovat kuitenkin saaneet harjoitella kotona suuremmalla aineistolla tietokoneohjelman avulla.

Simpeleläisestä Kivijärven koulusta kisailemaan saapunut Tessa Neuvonen ei pitänyt visaa vaikeana, mutta hänestä lintuja oli helpompi tunnistaa kuin kasveja.

– Mie olen parempi eläinten kanssa, hän kertoo.

Visaa on tarkoitus kehittää edelleen. Mukaan tunnistettaviksi voivat tulla myös hyönteiset ja perhoset.

Tärkeintä on kiinnostuksen herääminen luontoa kohtaan.

– Jos ajatellaan, mitä merkitystä sillä on, niin luontoharrastuksen ja luonnossa liikkumisen on todettu virkistävän ihmisen mieltä. Jos on väsynyt ja menee metsään kävelemään, niin kyllä sieltä tulee piristyneenä pois. Huolet ovat jääneet sinne, Eija Tykkyläinen sanoo.

Veden pitäisi nousta vielä 1,7 metriä jotta se olisi vahinkorajalla. Vielä aiemmin näytti siltä, että vesi nousisi ainakin vahinkorajan tuntumaan. Kittilässä tulvaan on varauduttu muun muassa tekemällä tulvavalli S-marketin turvaksi.

Ounasjoen tulva on tuoreen ennusteen mukaan huipussaan Kittilän kirkonkylällä ensi keskiviikkona.

Myöskään Kittilän Kaukosessa tulvan ei ennusteta aiheuttavan vahinkoja. Kaukosessa jääpato on haurastunut ja sen uskotaan sulavan paikoilleen. Kaukosessa vahinkorajaan on matkaa vielä noin metri.

– Tulvatilanne on pysynyt rauhallisena, tulvapäivystäjänä oleva insinööri Juha Kuivalainen Lapin ely-keskuksesta kiteyttää.

Ivalojoen tulvahuippu on tänä viikonloppuna, mutta sen ei uskota aiheuttavan vahinkoja.

Tornionjoella tulvahuippu on ensi viikon lopulla, mutta sielläkin tulva on jäämässä alle vahinkorajan. Sivujoki Naamijoki on huipussaan jo tänä viikonloppuna, lähes ennätyslukemissa.

KORJAUS: Toisin kuin jutussa väitettiin virheellisesti, Kittilässä ei ole vielä suojattu hiekkasäkeillä terveyskeskusta ja vanhainkotia, vaan siihen on vasta varauduttu.