Vietnamin hallitus on käynnistänyt poikkeukselliset toimet laajalla osalla rannikkoaan luonnonkatastrofin vuoksi. Kaikkien merenelävien syöminen on kielletty, samoin kuin merestä saatavien tuotteiden kerääminen, kuljettaminen ja myyminen.

Kuun alkupuolelta lähtien Vietnamin rannikoilta on löydetty valtavasti kuolleita kaloja. Kalastajat kertovat, että kuolleina on löydetty sellaistenkin kalalajien yksilöitä, jotka elävät kaukana rannikolla ja syvissä vesissä. Myös harvinaisten lajien yksilöitä on kuollut.

– Jos menee viisi kilometriä ulapalle, merenpohja on täynnä kuolleita kaloja, kertoo paikallinen Tuoi Tre -uutissivusto The Guardian -lehden mukaan.

Kalatutkijat eivät ole saaneet vielä selville, mistä tuho johtuu. Yhtenä vaihtoehtona on pidetty taiwanilaista terästehdasta, jonka epäillään päästäneen myrkyllisiä jätevesiä. Hallitus ei kuitenkaan ole löytänyt tästä todisteita.

Toinen syy kalakuolemiin voi olla myös ns. punainen vuorovesi. Se on silloin tällöin toistuva luonnollinen ilmiö, jossa meressä elävä myrkyllinen levä alkaa rajusti kasvaa, kun meriveden lämpötila nousee epätavallisen korkealle.

Kalakuolemat ovat kuitenkin poikkeuksellisen laajoja.

– En ole koskaan nähnyt mitään tämänkaltaista, sanoo kalatuotannosta vastaava virkamies Nhu Van Can uutistoimisto AFP:lle.

Luonnontuho haittaa pahoin Vietnamin taloutta, sillä kalastus on tärkeä elinkeino niin paikallisesti kuin vientikaupankin kannalta. Kalatorit ovat nyt autiona ja matkailuyritykset ovat alkaneet saada peruutusilmoituksia.

Öljyvuodosta Stora Enson tehtaalla Heinolassa ei näytä aiheutuneen isoja ympäristövahinkoja.

Vahinkopaikalla Rautsalossa käyneen Hämeen Ely-keskuksen ylitarkastaja Sinikka Koikkalaisen mukaan öljyyntyneitä lintuja tai kuolleita kaloja ei Maitiaslahdessa näkynyt.

Ympäristöviranomaiset korostavatkin nyt jälkien siivouksessa nopeutta.

– On tärkeää, että raskas polttoöljy saadaan imetyksi pois vedestä mahdollisimman nopeasti, että se ei ehdi laskeutua pohjaan. Silloin puhdistus olisi huomattavasti hankalampaa, sanoo Ely-keskuksen ylitarkastaja Sinikka Koikkalainen.

Päijät-Hämeen pelastuslaitos keskittyy vesistöalueen puhdistamiseen. Raskasta polttoöljyä ei ole vedessä runsaasti, joten öjyvedet arvioidaan saatavan pois torstaina aikana.

Tuuria matkassa

Ympäristöviranomaiselle vuotokohta tehdasalueelta järveen on tuttu. Samaa kanaalia pitkin on sattunut aikaisemminkin öljyvahinkoja.

Siksi kanaalin päähän on laitettu puomit estämään mahdollisten öljypäästöjen leviämistä.

– On sattumaa, että äskeisten pensaikon raivaustöiden jäljiltä yhdessä kohdassa puomin päällä oli ranka, joka painoi puomia veden alle, jatkaa Koikkalainen.

Painauman kohdalta öljyä levisi laajemmalle alueelle, jonka Päijät-Hämeen pelastuslaitos ympäröi toisella puomiketjulla.

– Öljyt näyttivät olevan toisen puomirenkaan sisäpuolella, arvioi ympäristöviranomainen.

Öljyvahinkojen torjunnassa auttoi myös melko tuuleton päivä ja se, että vuoto osui suojaiseen lahteen. Vahinkojen seurannasta ympäristöviranomaiset ovat jo keskustelleet Stora Enson kanssa.

– Yhtiön kanssa on sovittu vesinäytteiden ja sedimenttinäytteiden ottamisesta, sanoo ylitarkastaja Sinikka Koikkalainen.

Öljyvahingot tarkastetaan sukelluksilla

Päijät-Hämeen pelastuslaitos jatkaa siivoustöitä ainakin torstain ajan. Kolmen aikoihin iltapäivällä enin osa öljystä oli jo imetty pois veden pinnalta.

– Varmistamme sukeltamalla vuotoalueen, että raskasta polttoöljyä ei ole painunut pohjaan. Yhtään öljyn tahrimaa tai kuollutta eläintä ei ole nähty, sanoo päivystävä palomestari Petteri Haverinen.

Pelastuslaitos jättää myös puomit toistaiseksi vuotoalueen ympärille. 

Tehdasalueelle raskasta polttöljyä ehti valua huomattavasti enemmän kuin veteen.

Öljyvuoto sähkökeskuksen alapuolella

Stora Enso on paikantanut öjyputken vuotokohdan tehtaan kytkentäkentän alapuolelle.

Öljyputket kulkevat betonisissa suojakaukaloissa, joita kaivetaan nyt esille. Kytkentäkeskuksen kohdalla korjaus on vaikeaa suurten sähköjännitteiden takia. 

Vuotopaikkaa ei siten korjatakaan, vaan se sivuutetaan vetämällä uusi öljyputki.

Öljyä putkissa ei nyt kulje, sillä venttiilit on käännetty kiinni.

Tuotantopäällikkö Mikko Palviaisen mukaan raskasta polttoöljyä ei ole päässyt maaperään.

Suomen yksi suosituimmista vaellureiteistä Karhunkierros uhkaa jäädä jälleen tulvaveden alle. Oulankajoen pinta nousee tällä hetkellä kovaa vauhtia nopeasti lämmenneiden säiden vuoksi.

Virtaamat Karhunkierroksella voivat katkaista reitin paikoin lähipäivinä.

– Karhunkierroksella on muutama herkempi kohta, missä tulvavesi pääsee nousemaan polulle tai sillalle. Merenoja on yksi kohta sekä Pesospuro Jussinkämpän ja Kitkajoen välissä, kertoo Oulangan luontokeskuksen asiakasneuvoja Susanna Kolehmainen.

Kolehmaisen mukaan retkeilijän kannattaa harkita tarkkaan, lähteekö Karhunkierrokselle toukokuun alkupäivinä.

– Näitä kohtia on hankala kiertää. Pahimmillaan retkeilijän pitää kääntyä reitillä takaisin, Kolehmainen sanoo.

Tulvat Oulankajoella ovat nousussa tänä keväänä jopa paria viikkoa keskimääräistä aiemmin. Tulvahuippua esimerkiksi Kiutakönkäälle odotetaan toukokuun 4. – 5. päivän tienoille.

– Tänä vuonna Oulankajokeen muodostuu suhteellisen näyttävä tulva. Valitettavasti jääröykkiöt näyttäisivät sulavan joessa paikoillensa, joten Kiutakönkäällä ei välttämättä nähdä jäiden ryskämistä. Mutta kuohut ovat komeat koskessa, Kolehmainen sanoo.

Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Ilpo Kojola sai loppuvuodesta 2015 venäläiseltä kollegalta tiedon, että itärajan takana oltaisiin luopumassa susien tapporahoista.

– Uusin tieto onkin, että tapporahoja maksetaan entiseen malliin, kertoo Kojola Yle Uutisille.

Professorin saamien tietojen mukaan Venäjän Karjalassa korvaus yhdestä ammutusta sudesta on 400 ruplaa (noin 50 euroa) ja pohjoisempana Arkangelissa 10 000 ruplaa (noin 130 euroa). – Sikäläisessä elintasossa nuo ovat ihan kohtalaisia summia. Toki suden pyyntikin on haastavaa, että kyllä siinä palaa rahaa, aikaa ja vaivaakin.

Susia Karjalan tasavallassa yli 300

Mikäli susikantaa kurissa pitävistä tapporahoista olisi luovuttu, olisi se voinut tietää Venäjältä Suomeen vaeltavien susien lisääntymistä.

– Metsästys luo tilaa Karjalassa syntyville uusille susisukupolville, joten motivaatiota lähteä Suomen suuntaan on vähemmän, uskoo Ilpo Kojola.

Venäjän Karjalan susikanta on Kojolan saamien tietojen mukaan nyt metsästyskauden jälkeen noin 330 yksilöä.

Terrafamen eli entisen Talvivaaran Nuasjärven purkuputkipäätöstä on varrottu tovi jos toinenkin, ja eilen torstaina päätös vihdoin saatiin. Talvivaaran valokeilassa voi unohtua, että ylipäätään sekä teollisten että yhdyskuntien jätevesien purkamiseen tarkoitettuja kanavia löytyy monesta muustakin paikasta Suomessa.

Esimerkiksi viime syksynä Yle uutisoi Äänekosken Metsä Fibren biotuotetehtaasta, jonka sulfaattipäästöjen määrä oli alun perin arvioitu jopa Talvivaaran suuruusluokkaan.

Seppo Rekolainen, Suomen ympäristökeskuksen vesijohtaja, toteaa Suomessa olevan lukuisia erilaisia purkuputkia.

– Niitä myöten jätevesiä johdetaan joko järviin, meriin tai joissakin tapauksissa jokiinkin. Ihan tarkkaa lukumäärää meillä ei ole tiedossa, mutta jätevesien johtaminen hieman rannasta poispäin on yleisesti käytetty menetelmä, sanoo Rekolainen.

Esimerkiksi Vääksyn jätevedenpuhdistamo on toiminut jo vuosikymmeniä. Se johtaa käsiteltyjä jätevesiä noin 800-metrisen purkuputken avulla Päijänteen Asikkalanselän kaakkoisosaan Salonsaaren ja Lauttasaaren väliin, kerrotaan Asikkalan kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelmassa.

Suomen toiseksi suurin jätevedenpuhdistamo on Suomenojan puhdistamo. Sen läpi kulkee yhteensä yli 310 000 asukkaan jätevedet Espoosta, Kauniaisista, Vantaan länsiosista sekä Kirkkonummelta. Suomenojan puhdistamon läpi kulkee myös teollisuusjätevesiä.

Purkuputki vie jätteet kauemmaksi

Myös valituksia purkuputkista on tullut, kuten esimerkiksi tämän vuoden helmikuussa puhuttaneen Suonenjoen vedenpuhdistamon kohdalla.

Rekolaisen mukaan purkuputkien tarkoitus on, että suoraan rannalle laskemisen sijaan jätevedet johdetaan etäämmäksi.

– Ne viedään hieman kauemmaksi rannasta avoimelle meri- tai järvialueelle, jossa sekoittumisolosuhteet ovat ihan toisenlaiset. Silloin jätevedet sekoittuvat nopeammin ja laajemmalle, ja mahdolliset haitta-ainepitoisuudet laimenevat paljon tehokkaammin kuin rannan läheisyydessä, Rekolainen kertoo.

Toki esimerkiksi Terrafamen jätevesien pitoisuudet ovat oma lukunsa, eikä niitä voi sellaisenaan verrata esimerkiksi puhdistettujen talousjätevesien purkuputken sisältöön.

Jätevesien johtaminen niin putkea myöten tai suoraan vesistöönkin on aina luvanvaraista, Rekolainen muistuttaa.

– Olennaista on tietenkin, että vesi on tehokkaasti puhdistettua. Ei purkuputki tarkoita, että sen kautta voisi laskea kovinkin väkeviä jätevesiä.

Suomen kesämyrskyissä sekä syys- ja talvimyrskyissä on suuri ero. Ne syntyvät eri paikoissa ja ovat luonteeltaan aivan erilaisia.

– En edes kutsuisi kesämyrskyjä myrskyiksi vaan ennemminkin rajuilmoiksi, sanoo Ilmatieteen laitoksen turvallisuussääpäivystyksen ryhmäpäällikkö, meteorologi Ari-Juhani Punkka.

Jopa voimakkaaksi luokiteltuja ukkospilvirykelmiä syntyy vuosittain kymmeniä. Tuntikausia kestävän elinkaarensa aikana voimakas ukkospilvirykelmä voi aiheuttaa merkittäviä vahinkoja jopa satojen kilometrien matkalla.

– Viimeisen 15 vuoden aikana Suomessa on harvakseltaan esiintynyt jopa ukkospilvirykelmien äärimuotoja, syöksyvirtausparvia. Ensimmäinen Suomessa vahvistettu syöksyvirtausparvi oli Unto-rajuilma heinäkuussa 2002. Sen jälkeen myös Asta- ja Sylvi-rajuilmat kesällä 2010 ovat täyttäneet syöksyvirtausparven määritelmän, kertoo Punkka.

Punkka on käsitellyt väitöskirjassaan laajojen ja pitkäkestoisten ukkos- ja kuuropilvialueiden syntyolosuhteita Suomessa.

Talvimyrskyt tulevat Pohjois-Atlantilta

Rajun sään siemen on syys- ja talviaikaan isoissa vaakasuuntaisissa lämpötilaeroissa, jotka ovat pääsääntöisesti pohjois–etelä -suuntaisia eroja. Siinä kylmä ja lämmin ilmamassa kohtaavat toisensa. Kun lyhyellä matkalla on suuria vaakasuuntaisia lämpötilaeroja, syntyy helposti voimakkaita matalapaineita.

– Tyypillisin syntymäpaikka tällaiselle myrskylle on Islannin ja Pohjois-Amerikan itärannikon välinen alue keskellä Atlantin valtamerta. Siellä ne syntyvät ja siellä ne ovat kaikkein voimakkaimmillaan. Näistä myrskyistä syntyvät meilläkin suurimmat vahingot, puita kaatuu ja tulee sähkökatkoja, sanoo Punkka.

Voimakkaimmat säärintamat kehittyvät matalapaineiden keskusten lähelle ja luovat edellytykset kovien tuulten ja sateiden syntymiselle.

Yleensä tällainen myrsky ehtii laantua ennen Suomeen saapumistaan, ja se koetaan meillä vain tuulisena ilmana.

– Silloin tällöin tällaisen myrskyn voimakkain kehitysvaihe onkin lähempänä Suomea. Silloin tuulivahinkoja tulee koko Fennoskandiassa, sanoo Punkka.

Kölivuoristokaan ei kykene Suomea suojaamaan, jos myrsky on voimakkaimmillaan esimerkiksi Norjanmerellä.

Kesämyrsky tulee kaakosta

Kesämyrskyn ja ukkosilman synnylle tärkein asia on se, että maanpinnasta kilometrin korkeuteen ulottuvassa kerroksessa on kosteutta. Toinen edellytys ukkosen syntymiselle on voimakas pystysuuntainen lämpötilaero.

– Joka kesä, tyypillisesti heinäkuussa, etelän ja kaakon suunnalta puhaltaa myös kosteaa ilmaa. Seuraavana päivänä on aurinkoista, mutta ilma on kosteaa. Iltapäivän aikana pilvet nostavat korkeutta. Alkaa muodostua sade- ja ukkoskuuroja etelästä pohjoiseen. Sää pilvistyy maan kaakkoisosasta alkaen ja tulee jatkuvaa sateen ropinaa, kuvaa Punkka kesäisen perusmyrskyn alkutilannetta ja jatkaa:

– Illan tunteina sade menee Kainuu–Koillismaa -alueen tasalla ja kaartaa yöksi Kuolan niemimaalle. Iltapäivän ja illan aikana saattaa olla hyvinkin laaja voimakkaasti salamoiva alue, jossa vahinkoa aiheuttavat sekä salamat että tuuli. Illan tunteina salamat hiipuvat ja aamuyöhön mennessä tilanne on ohi.

Talvimyrskyjä esiintyy kesäisinkin, mutta alle yksi kuukaudessa. Läheskään joka vuosi sellaisia ei koeta.

Myrskyt eivät ole lisääntyneet

Myrskyjen esiintymisestä on tilastoja 1960-luvulta saakka. Data ei tue teoriaa myrskyjen lisääntymisestä ilmastonmuutoksen edetessä.

– Vaihtelu on suurta peräkkäistenkin kesien välillä, mutta mitään nousevaa trendiä ei synny. Selittävä tekijä on suurimmaksi osaksi sääherkkyyden lisääntyminen ja se, että talvimyrskyjä on nykyään usein tilanteissa, missä ei ole routaa. Tällöin puita kaatuu helpommin, tiivistää Punkka.

Sähköstä ollaan nykyään paljon riippuvaisempia kuin vielä 1970–80-luvulla. Sähkökatko ei silloin ollut niin iso asia kuin nykyään. Yhteiskunnan haavoittuvuus on matkapuhelinverkkojen ja elektroniikan myötä kasvanut huomattavasti.

Lahden kaupungille on tullut useita vinkkejä Salpausselän metsien ansoittajasta. Ulkoilualueelle on keväällä viritelty kiihtyvällä tahdilla puutukkeja, oksia ja karahkoja keskelle kuntoreittejä ja polkuja.

Ulkoilijat ovat raahanneet esteitä pois väyliltä sitä mukaa, kun ne ovat ilmestyneet sinne. Monin paikoin pöllit on kuitenkin palautettu pian takaisin reiteille. Etenkin maastopyöräilijät ovat kokeneet jyrkkärinteiseen maastoon viritetyt ansat vaarallisiksi.

Sen jälkeen, kun Yle Lahti uutisoi tapauksista, Lahden kaupungin puhelin on alkanut soida. Liikuntapaikkamestari Arto Manninen kertoo saaneensa useita yhteydenottoja, joissa kerrotaan ansoitetuista paikoista.

Myös mahdollisesta tekijästä tai tekijöistä on tullut vihjeitä.

– Mitään pikkupoikien hommaa ilkivalta ei ole. Kaikki viittaa siihen, että asialla on raavas mies. Osalla ilmoittajista on havaintoja pitkältä ajalta.

Kaupunki: Emme asenna metsään valvontakameroita

Sosiaalisessa mediassa ihmiset ovat ehdotelleet, voisiko kaupunki virittää kameravalvontaa ulkoiluväylille.

Joku on vedonnut siihenkin, että kaupunki on ilmoittanut asentavansa valvontakameran Salpausselälle vanhan raviradan monttuun, johon on säilötty purujen alle 5 000 kuutiota lunta MM-hiihtoja varten.

– Salpausselän harjulla on aika monta polkua. Ilkivallan tekijä siirtyy paikasta toiseen. Emme voi panna kameravalvontaa koko metsään, Arto Manninen huomauttaa. 

Ulkoilijat ovat myös pohtineet, voisivatko he itse asentaa riistakameroitaan metsään tapausten selvittämiseksi. Lahden vs. metsäpäällikkö Markus Niemelä ei suosittele salapoliisihommia kenellekään.

– Kysymys on hankala. Kaupungin viheralueet ovat yhteistä omaisuutta. Yksittäisten asukkaiden poliisityyppisestä toiminnasta tulee lieveilmiöitä esimerkiksi siinä, missä menee salakuvaamisen raja.

Poliisi muistuttaa, että julkisella paikalla, esimerkiksi metsässä, saa kuvata, mutta esimerkiksi riistakameran kiinnittäminen puuhun vaatii maanomistajan luvan.

– On hyvä pitää silmät auki, mutta en kehota ketään asentamaan kameroita. Siinä ottaa myös riskin, että kamera voi päätyä teille tietämättömille, jos joku löytää kameran, rikoskomisario Henry Lehti Hämeen poliisilaitokselta sanoo.

Lahden metsäpäällikön mukaan luonnossaliikkujat auttavat parhaiten ulkoilemalla metsissä ja ilmoittamalla havaintonsa kaupungille.

Niemelä huomauttaa, ettei puunrankojen hilaaminen ulkoilijoiden kiusaksi ole uusi ongelma. Jo viime syksynä kävi ilmi, että joku kaatoi luvattomasti samoissa metsissä parikymmentä puuta väylille. Kaupunki poisti rungot tuolloin.

"Toivotaan, että julkisuus tavoittaa tekijän, ja ilkivalta loppuu"

Kaupungin liikuntapuolen työntekijät ovat käyneet Ylen uutisoinnin jälkeen tutkimassa Salpausselän kuntoreittien tilannetta useampaan otteeseen.

Vaarallisimpia esteratoja on poistettu reiteiltä sitä mukaa, kun niitä on tullut vastaan. Liikuntapaikkamestari Manninen lupaa, että metsissä käydään nyt tiuhaan ilkivallan kitkemiseksi.

– Tosiasia on, ettei meillä ole mahdollisuuksia kierrellä jatkuvasti jokaista metsäpolkua läpi.

Kaupungilla toivotaan, että ansojen virittelijä lopettaisi kyseenalaiset puuhansa metsässä ennen kuin jotakin sattuu.

– Toivotaan, että julkisuus tavoittaa tekijän, ja ilkivalta loppuu. Ehkä ihmiset alkavat myös kiinnittää enemmän huomiota siihen, mitä muut touhuavat, metsäpäällikkö Niemelä sanoo.

Toistaiseksi kaupunki ei ole tehnyt rikosilmoitusta ansapuista. Jos kiusantekoa ei muuten saada hallintaan, yhteydenotto poliisiin voi olla edessä, arvioi liikuntapaikkamestari Manninen.

– Suosittelen tässä vaiheessa, että liikkujat ovat varovaisia, kulkevatpa pyörällä tai millä hyvänsä. Etenkin maastopyöräilijöiden kannattaa vähentää vauhtia ja olla nyt entistä varovaisempia, ettei mutkan takana tule yllätyksiä.

Satelliittiseurannassa ollut Lahja-kuikka on palannut tutkijoiden ja kuikkien ystävien huojennukseksi talvehtimisalueeltaan Mustaltamereltä pesimäjärvelleen Kangasniemellä. Kuikkahankkeessa mukana oleva biologi Heikki Helle sai tiedon Lahjan paluusta perjantaina aamulla.

– Kyllähän se oli liikuttava hetki, niin sanotusti tipahdin tuolilta. Tässä on reilu kaksi kuukautta eletty epätietoisuuden vallassa. Lahjan lähetin lakkasi toimimasta helmikuussa, ja sen jälkeen emme ole saaneet minkäänlaista paikannustietoa.

Helteen mukaan varmuutta Lahjan paluusta ei ollut, mutta tutkijoilla oli kova usko siihen, että vanha ja kokenut kuikka selviää muuttomatkasta.

– Se on harmi, että lähettimen toiminta lakkasi ennen aikojaan. Meillä ei nyt sitten Lahjan kevätmuuttoreitistä tai muuton nopeudesta ole mitään käsitystä. Syysmuutto saatiin hyvin kartalle kyllä, Helle sanoo.

Viime kesänä satelliitti-implantti asennettiin myös mikkeliläiseen Rurik-kuikkaan, mutta se menehtyi Mustallamerellä alkuvuodesta.

Paluu takaisin kotijärvelle

Havainnon Lahja-kuikan palaamisesta Suomeen teki mökkijärvelleen kuikkien paluuta seuraamaan saapunut Lahja Lahtinen. Lahtinen on soudellut järvellä kuikkien keskellä koko viikon.

– Järvestä lähtivät jäät maanantaina aamulla, ja heti sen jälkeen tänne tuli kaksi kuikkapariskuntaa, mutta yksikään kuikista ei ollut Lahja. Tänään hän sitten osui seitsemän kuikan parvesta kaukoputken sihtiin. Äsken tuolla katselimme sitä. Lahja ja todennäköisesti hänen puolisonsa uiskentelivat omille teilleen sinne päin, missä pesä on ollut. Kyllä se varmaan pesimäreviiri mielessä on, Lahtinen kertoo.

Lahja Lahtinen ja Lahja-kuikka viettävät kesiään samalla mökkijärvellä. Muutakin yhteistä heillä on.

– Silloin kun satelliittikuikkaprojektia aloitettiin ja kuikka tältä järveltä pyydystettiin, niin saimme nimetä hänet. Hänestä tuli nyt sitten Lahja-kuikka, kaima minulle.

Arat kuikat ovat olleet Lahtiselle aina tärkeitä. Kesäaikaan yhteen kokoontuvat sukeltelijat jaksavat innostaa mökkiläistä ja luonnosystävää vuodesta toiseen.

– Kun kuikat kokoontuvat, niitä saattaa olla tälläkin järvellä toistakymmentä. Jotain salamyhkäistä niiden kokoontumisessa on, kun ei tiedetä, mikä on sen tarkoitus.

Ansaitulle eläkkeelle

Lahja-kuikan elämää ja pesintäpuuhia seurataan kesällä tarkkaan erityisesti mökkiläisten toimesta. Myös biologi Helle aikoo lähteä pesimäjärvelle kiikaroimaan kuikkaa, jonka elämää hän on seurannut tiivisti kuluneen vuoden ajan.

Lahjan kevät- ja syysmuuttojen seuranta kuitenkin päättyi lähettimen hajoamiseen. Lähetintä ei enää aiota korjata.

– Kuikan tapauksessa se ei tule kysymykseen. Implanttilähetin on asennettu kirurgisesti kuikan sisälle, ilmapussiin. Se on suhteellisen iso operaatio linnulle, joten ei ole mitenkään mahdollista lähteä siihen lähettimeen akkua vaihtamaan, Helle kertoo.

Helteen mukaan Lahja saa nyt jatkaa kuikan elämäänsä vaienneen lähettimen kanssa.

– Se saa nyt jäädä muuttoagentin tehtävästä ansaitulle eläkkeelle. Pesimäaikaista tarkkailua ilman muuta kuitenkin jatketaan. Toivotaan Lahjalle pitkää ikää.

Kuikkaprojektin Helle toivoo jatkuvan tulevaisuudessa, vaikkei sille tällä hetkellä olekaan olemassa rahoitusta.

– Heti kun vain hankkeelle lisää rahoitusta saadaan, niin ilman muuta Lahjan ja Rurikin seikkailut saavat jatkoa joidenkin muiden kuikkien muodossa.

Yle Jyväskylä julkaisee yleisön ottamia sääkuvia sekä alueellisissa tv-uutisissa että nettisivuillaan.

Sääkuvien lähettämistapa on muuttunut ja kuvat lähetetään sähköpostin sijaan nykyään suoraan verkkosivun kautta.

Ethän lähetä uusia kuvia enää tämän artikkelin lähetä-painikkeella, vaan laita ne tulemaan täältä.

Maailman harvinaisimman papukaijan kakapon pelastumisesta sukupuutolta on saatu uutta toivoa.

Uudessa-Seelannissa elävät lentokyvyttömät papukaijat ovat saaneet tänä vuonna 36 poikasta. Määrä on ennätys sen jälkeen, kun tehostettu kakapon suojeluohjelma aloitettiin vuonna 1995, kertoo ympäristönsuojeluministeri Maggie Barry uutistoimisto AFP:lle.

– Mielestäni on syytä kansainväliseen juhlintaan, Barry sanoo.

Edellinen ennätys on 22 poikasta vuonna 2009.

Kakapoja on nykyisin elossa tiettävästi 125.

"Kakapoja voitiin ravistaa pensaista kuin omenia"

Kakapo oli aikoinaan yksi Uuden-Seelannin yleisimmistä lintulajeista.

Eurooppalainen tutkimusmatkailija Charlie Douglas kuvasi 1800-luvun lopulla kakapojen runsautta sanoen, että niitä saattoi ravistaa pensaista kuin omenia.

Lentokyvytön ja kookas lintu oli kuitenkin helppo saalis eurooppalaisten mukana tulleille lajeille, kuten rotille, kärpille ja kissoille. Kakapojen uhkina olivat myös metsänraivaus ja metsästys.

Jo 1800-luvun lopulla kakapojen huomattiin olevan vaarassa ja ensimmäiset suojeluyritykset aloitettiin vuonna 1894.

Kannan hupeneminen kuitenkin jatkui. 1970-luvulla kakapojen luultiin olevan jo kuolemassa sukupuuttoon, kunnes luonnosta löydettiin muutamia populaatioita. Kakapon suojelua tehostettiin vuonna 1995, kun kanta oli huvennut noin 50 yksilöön.

Kakapoja pyritään saamaan lisääntymään muun muassa kolmella saarella, jotka on tyhjennetty niitä saalistavista eläimistä. Poikasia tarkkaillaan jatkuvasti ja sairastuneilta vaikuttavat viedään tehohoitoon.

Vaara vaanii edelleen

Suojeluministeri Barry toteaa, että vielä on pitkä tie kuljettavana ennen kuin kakapojen sukupuuton uhka väistyy.

Hänen mukaansa lintuja tulisi olla tuhansia, jotta laji poistettaisiin uhanalaisten listalta.

Tavoitteena on, että kakapoja voidaan ajan myötä siirtää niiden alkuperäisille elinalueille, muun muassa Fiorlandiin ja Eteläsaarelle.

Monet kakapoja tavanneet ovat kuvanneet niitä persoonallisuuksiksi. Joukossa on brittiläinen näyttelijä ja kirjailija Stephen Fry, joka kuvasi kakapoja vuonna 2009 Britannian yleisradioyhtiön BBC:n ohjelmaa varten.

– Mielestäni kakapot ovat mitä rakastettavimpia lintuja, ne ovat todellisia persoonallisuuksia, sanoo myös ministeri Barry.

Jämsän seudun riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Pasi Myyryn mukaan pennuista ei ole etsinnöistä huolimatta löydetty jälkeäkään. Jos karhulla oli kevättalvella syntyneet pennut, Myyry pitää niiden selviämistä yksin luonnossa mahdottomana.

– Kyllä valitettavasti niiden ennuste on huono, sillä niillä ei ole vielä hampaitakaan. Sen ikäinen nousee puuhun, eikä kovin hevillä tule alas.

Puuhun kiipeäminen hankaloittaa myös niiden etsintää. Myyryn mukaan pentujen olemassaolosta ei kerro mikään muu kuin naaraskarhusta vuotanut maito.

– Meillä on jatkuva tarkkailu alueella, mutta mitään ei ole löytynyt. Koirat eivät osaa etsiä pentuja, jos jälkiä ei löydy. Jos ne löytyvät, se on kyllä ihan sattumaa, vaikka ne eivät olisi edes kaukana.

Karhu törmäsi junaan Jämsässä Ylä-Partalassa torstain vastaisena yönä.

Myyryn mukaan aluksi ilmoitus tuli hirvikolarista, joka vasta tunnin kuluttua tarkentui kolariksi karhun kanssa.

Suurriistavirka-apuhenkilöt menivät paikalle ja lopettivat pahoin loukkaantuneen, radan vieressä maanneen karhun.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Jämsän Seutu.

Karhun ja junan törmäykset ovat melko harvinaisia. Vielä poikkeuksellisempaa on, että vuorokauden sisällä karhu jäi junan alle myös Pieksämäellä.

Aika usein ihmiset haluavat itselleen helppohoitoisen pihan ja tekevät pihalleen suuren nurmikon. Mielikuva on kuitenkin väärä, sillä vehreä nurmikko vaatii jatkuvaa leikkausta ja hoitoa.

Myös Vuokko Haljoen pihamaata peitti aluksi nurmikko, kun puutarhaa alettiin rakentaa noin seitsemän vuotta sitten.

- Sen jälkeen sitä on pala kerrallaan otettu pois, Haljoki kertoo puutarhassaan.

Nurmikon sijasta pihalla kasvaa paljon hyötykasveja ja perennoja.

Vesiaihe vaati kärsivällisyyttä

Pihaa on rakennettu pääasiassa käsipelillä.

Yksi pihan katseenvangitsijoista on suuri vesiaihe, joka on tehty omin käsin, yrityksen ja erehdyksen kautta, Haljoki sanoo.

- Siinä oli säätämistä. Testasimme pitkään, miten vesi kulkee. Jos se lähti väärään suuntaan, otettiin pumppu pois päältä ja aseteltiin kiviä uudelleen, kunnes siitä tuli sellainen kuin haluttiin, Haljoki kertoo.

Pohjoisen puutarhoissa –sarjassa tutustutaan Haljoen omakotitalon pihaan, jossa kasvaa myös esimerkiksi viinirypäleitä ja nyt hyvin suosittua parsaa. Nekin pärjäävät pohjoisen olosuhteissa hyvin ja ovat Haljoen mukaan helppohoitoisia.

Kuusiosaisen Pohjoisen puutarhoissa –sarjan jaksot ovat nähtävillä Yle Areenassa.

Suomen yksi suosituimmista vaellureiteistä Virtaamat Karhunkierroksella voivat katkaista reitin paikoin lähipäivinä. Oulangan luontokeskuksen asiakasneuvoja Susanna Kemppainen ei suosittele Karhunkierrokselle lähtemistä, jos tulva on noussut reitille.

EU-parlamentaarikko Heidi Hautalan mukaan kaivosyhtiö Anglo Americanin tytäryhtiö AA Sakatti Mining Oy syväkairasi 25 reikää viistoon Natura-alueen ulkopuolelta Natura-alueen alle Viiankiaavan soidensuojelualueeseen ja Natura 2000-verkostoon kuuluvalla alueella. Tämän seurauksena Lapin ELY-keskus totesi kairaukset laittomiksi mutta ei ole nähnyt aihetta jatkotoimiin.

Hautala kysyi komissiolta, ovatko Suomen kansallisten viranomaisten sallimat toimet Natura-alueella luontodirektiivin 92/43/ETY 6 artiklan vaatimusten mukaisia.

Lisäksi Hautala kysyi, ovatko ulkomaisen kaivosyhtiön taloudelliset intressit sellainen yleisen edun kannalta pakottava syy, jolla muun muassa Viiankiaavan Natura-alue voidaan hajottaa, ja tulisiko Suomen ilmoittaa komissiolle korvaavista toimenpiteistä.

EU-komissio vastasi Hautalan kysymykseen seuraavasti:

Mitä tulee brittiläisen kaivosyhtiön viistoonkairaustoimiin Viiankiaavan Natura 2000 ‐alueella tai sen läheisyydessä, komissio ei pysty sanomaan, ovatko Suomen toimivaltaiset viranomaiset noudattaneet luontodirektiivin(1) 6 artiklan säännöksiä. Arvoisan parlamentin jäsenen toimittamien tietojen perusteella komissio aikoo kuitenkin selvittää asiaa Suomen viranomaisten kanssa.

Yksityisen kaivosyhtiön taloudelliset intressit eivät sinänsä voi muodostaa erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavaa syytä. Ainoastaan yleiseen etuun liittyviä seikkoja – riippumatta siitä, ajavatko niitä julkiset tai yksityiset tahot – voidaan punnita suhteessa direktiivin luonnonsuojelutavoitteisiin.

Direktiivin 6 artiklan 4 kohdassa tarkoitetuissa poikkeuksellisissa olosuhteissa suunnitelman tai hankkeen toteuttaminen voidaan sallia arvioinnin kielteisestä tuloksesta huolimatta, jos vaihtoehtoisia ratkaisuja ei ole ja suunnitelman tai hankkeen toteuttamisen katsotaan olevan erittäin tärkeän yleisen edun mukaista. Tällöin asianomaisen jäsenvaltion on toteutettava asianmukaiset korvaavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että Natura 2000:n yleinen kokonaisuus säilyy yhtenäisenä. Jäsenvaltion on ilmoitettava komissiolle toteutetut korvaavat toimenpiteet, ja joissain tapauksissa edellytetään komission lausuntoa.

33 entistä sirkusleijonaa on vapautettu perulaisista ja kolumbialaisista sirkuksista ja viety tilauslennolla Perusta Etelä-Afrikkaan. Yli 15 tuntia kestänyt matka on kaikkein aikojen suurin kissaeläinten kuljetusoperaatio lentokoneella.

Eläintensuojelujärjestö Animal Defenders International (ADI) auttoi viranomaisia päästämään leijonat vapauteen. Kolumbiassa sirkukset luopuivat leijonista vapaaehtoisesti, mutta Perussa poliisi joutui järjestämään ratsioita leijonien saamiseksi.

Leijonia oli kohdeltu kaltoin sirkuksissa. ADI:n edustajan mukaan leijonat olivat muun muassa nähneet nälkää ja kärsineet sairauksista. Viime kuukausina leijonat olivat kuitenkin olleet väliaikaismajoituksissa Perun pääkaupungissa Limassa, jossa niitä oli ruokittu hyvin, ja niiden kunto oli ADI:n mukaan kohentunut.

Lentokone saapuu Johannesburgiin lauantaina, jonka jälkeen muun muassa leijonat Zeus, Shakira ja yksisilmäinen Ricardo pääsevät ensimmäistä kertaa elämässään luontaiselle asuinalueelleen Etelä-Afrikan pohjoisosaan.

Villieläinten käyttö sirkuksissa kiellettiin Perussa vuonna 2011 ja Kolumbiassa vuonna 2013.

Suomen yöperhosia on seurattu kaksikymmentä vuotta. Tuona aikana 1993-2012 Suomen yöperhosyhteisö on muuttunut radikaalisti.

– Voidaan sanoa suoraan, että tämä on erittäin hyvä ilmastonmuutoksen indikaattori. Suomeen ja myös pohjoiseen on tullut runsaasti uusia lajeja, kertoo Kainuun Ely-keskuksen suunnittelija Reima Leinonen.

Todennäköisin selitys muutoksille on Pohjois-Euroopan alueella seurantakauden aikana tapahtunut ilmaston lämpeneminen. Toinen tekijä on rehevöityminen.

– Happaman laskeuman pieneneminen on todennäköisesti vaikuttanut myönteisesti jäkälillä toukkana elävien yöperhosten kantoihin. Lisäksi korkeasta maaperän typpipitoisuudesta hyötyvillä kasvilajeilla toukkana elävät yöperhoset ovat voineet hyötyä typpilaskeumasta, kertoo erikoistutkija Juha Pöyry Suomen ympäristökeskuksesta.

Seurantajaksossa tehtiin havaintoja 726 lajista ja seitsemästä miljoonasta suurperhosesta.

Uusia lajeja tulee, osa joutuu vetäytymään

Yöperhosten vuosittain havaittava lajimäärä maassamme on kasvanut. Muutos on ollut nopein maan eteläosissa. Myös esimerkiksi Kainuuseen on tullut kahdessakymmenessä vuodessa yli kaksisataa uutta lajia, kun mukaan lasketaan suur- ja pikkuperhoslajit. Muuten seurannassa on tarkkailtu suurperhosten lajimääriä.

– Myös ihan pohjoisimpaan Lappiin on tullut muutamia uusia lajeja, mutta toki lajien runsastuminen painottuu etelään, jonne on tullut Virosta tai Kannaksen kautta uusia lajeja muutamia per vuosi, kertoo Kainuun Ely-keskuksen suunnittelija Reima Leinonen.

Pikkuhiljaa yöperhosyhteisöt ovat lounaistuneet, eli yhä pohjoisempana havaitaan sellaisia lajeja, joita on aikaisemmin tavattu Lounais-Suomessa.

Samaan aikaan kun eteläiset lajit valloittavat pohjoista, tiettyjen pohjoispainotteisten lajien kannat etelässä ovat laskeneet eli ne ovat harvinaistuneet. Lajit vetäytyvät yhä pohjoisemmaksi.

Yksi voimakkaammin vetäytyneistä lajeista on harmaankirjava loimuyökkönen, vihreänruskea perhonen, joka lentää syyskuun puolivälistä ensimmäisiin pakkasiin.

– Sen kanta on pienentynyt kymmenesosaan 90-luvun alun runsaudesta, ja sitä havaitaan eteläisessä Suomessa enää yksittäin.

– Niin kauan kuin ne pystyvät vetäytymään kohti pohjoista, tilanne on siedettävä. Mutta jos laji elää jo valmiiksi aivan pohjoisessa, ilmaston yhä lämmetessä edessä on paikallinen tai jopa globaali sukupuutto, Leinonen sanoo.

Kajaanin lentokentän erikoisuus

Seurannan aikana, vuonna 2003, Leinonen ja hyönteistutkija Juhani Itämies löysivät Kajaanin lentokentältä lajin, joka ei elä missään muualla Suomessa.

Kyseessä on pikkuperhosiin kuuluva koukerokoisa, laji joka eli ennen runsaslukuisena useassa paikassa, mutta joka harvinaistui muun muassa maankäytön muutosten myötä. Lentokentällä olosuhteet ovat koukerokoisalle ihanteelliset.

– Se on paahteinen paikka, jossa on pitkä niittoperinne, kasvillisuus kasvaa siellä hiekkapatjan päällä. Lisäksi siellä kasvaa sen ravintokasvia korvakeltanoa, jota se nakertaa lehtiruusukkeen alapinnalle tekemänsä ohuen seitin suojista. Vaikka kasvit niitetään, se on suojassa maata vasten olevan lehtiruusukkeen alla.

Tänä päivänä koukerokoisa elää Kajaanin lentokentällä kohtalaisen runsaslukuisena.

Eteläisten lajien kannat ovat kasvaneet

Useat eteläistä alkuperää olevien lajien kannat ovat kasvaneet voimakkaasti, samalla kun pohjoisten lajien pienentyneet. Monien lajien kannat ovat runsastuneet monikymmenkertaiseksi tai jopa enemmän. Yöperhosseurannassa yksi voimakkaammin runsastuneita lajeja on vyökiiltoyökkönen.

– Kanta runsastui seuranta-aikana 500-kertaiseksi. Vyökiiltoyökkönen on sellainen peruslaji. Sen siipikärkiväli on reilut kaksi senttimetriä, ja sen toukka elää erilaisilla heinillä ja se talvehtii kotelona.

Pohjoisimmat havainnot on tällä hetkellä tehty hieman Kainuun pohjoispuolella, ja se leviää hiljalleen yhä pohjoisemmaksi.

Yksi ratkaiseva tulos yöperhosten seurannassa on, että Suomessa siirrytään kohti keskieurooppalaista lajistorakennetta. Kun ennen Suomessa oli vähemmän lajeja ja joillakin lajeilla hyvinkin runsaita yksilömääriä. Nyt tilanne on muuttumassa.

– Kun tulee lisää lajeja, lajien kesken yksilömäärät jakautuvat tasaisemmin. Eli on enemmän lajeja, mutta yksilömäärät eivät ole valtavan isoja.

Monisukupolvisuus on yleistynyt

Yleensä perhoslajit ovat Suomessa muodostaneet yhden sukupolven kesässä, ja vain muutamat lajit ovat tehneet toista sukupolvea. Kahdessakymmenessä vuodessa kakkos- ja kolmossukupolvien määrä on lisääntymässä yhä useammalla lajilla ja yhä pohjoisempana.

– Vuonna 1999 yksi laji teki kolme sukupolvea Suomessa ja on tehnyt sitä säännöllisesti siitä lähtien. Kyseessä on kääpiöpikkumittari, joka kuoriutuu hyvin herkästi, jos kelit jatkuvat syksyllä tarpeeksi lämpiminä. Kotelossa kun on aina valmiina seuraava yksilö odottamassa.

Useita sukupolvia syntyy, koska kesät ovat pidentyneet ja lämpötilat ovat korkealla pidemmälle syksyyn.

Leinonen muistuttaa, että useamman sukupolven kuoriutuminen kesässä voi olla lajille myös riski.

– Toista tai kolmatta sukupolvea seuraava sukupolvi ei ehkä ehdi enää sopivaan vaiheeseen, jossa se voi talvehtia. Tämä voi vaikuttaa kannan runsauteen, mutta käytännössä ei kuitenkaan hirveän paljon.

Havununna-tuholainen leviää

Leinonen puntaroi, että yöperhosyhteisön muuttuminen on sekä hyvä että huono asia.

– Lajisto Suomessa on monipuolistunut, mutta riskit tuholaisiin ovat olemassa, ja erikoiset pohjoiset lajit ovat hätää kärsimässä.

Hyvä esimerkki leviävistä tuholaisista on havununna.

– Se on runsastunut Etelä-Suomessa 80-kertaiseksi 90-luvun alkuun verrattuna. Pohjoisimmat havainnot siitä on tehty keskisessä Suomessa Suonenjoella.

Havununnan toukat syövät mäntyä ja kuusta, mutta sille kelpaavat myös haapa, paju ja mustikka.

– Se on yksi potentiaalinen tuholainen, joka jossain vaiheessa voi näyttää voimansa syömällä kuusikoita paljaaksi. Keski-Euroopassa se on tehnytkin laajoja metsätuhoja.

Suomessa tavatuista noin 2 600 perhoslajista 970 kuuluu suur- ja noin 1 530 pikkuperhosiin.

Yöperhosseurannassa perhosia kerättiin enimmäkseen valorysällä. Seurannan tuottamaa aineistoa voidaan käyttää monien ympäristössä tapahtuvien laaja-alaisten muutosten, kuten maankäytön, ilmaston ja ilmansaasteiden vaikutusten tutkimiseksi.

Seurannassa on ollut vuosittain 40 – 152 pyydystä. Pyydysten ylläpidosta ovat vastanneet alueelliset ELY-keskukset, ja aineiston määrittämisestä ja tallennuksesta vapaaehtoiset perhosharrastajat. Seurantaa ovat koordinoineet Kainuun ELY-keskus ja Suomen ympäristökeskus (Syke).

Brittitutkijat ovat kehittäneet matemaattisen mallin, joka selittää kameleontin huippunopean kielen toiminnan.

Tutkijat tarvitsivat yli 20 yhtälöä sen selittämiseksi, kuinka pitkä kieli keriytyy huippunopeudella auki nappaamaan hyönteisen.

Yhtälöt voivat vaikuttaa monimutkaisilta, mutta ytimessä on jo kouluissa opittava 2. Newtonin laki voimasta ja kiihtyvyydestä, sanoo Oxfordin yliopiston matemaattisen biologian professori Derek Moulton Britannian yleisradioyhtiölle BBC:lle.

Valtaisa kiihtyvyys

Kameleontin kieli ulottuu jopa kaksi kertaa niin pitkälle kuin eläimen ruumiilla on mittaa. Aiemmissa tutkimuksissa on todettu, että jos kieli olisi auto, se kiihtyisi nollasta sadan kilometrin tuntivauhtiin sadasosasekunnissa.

Brittitutkijat totesivat, että yksi kameleontin kielen salaisuus on erityinen joustava kudos. Kielen sisällä on luu, jota ympäröi 10–15 hyvin ohutta säikeistä kerrosta ja sen jälkeen lihas.

Yhtälöissä mallinnettiin näiden eri kerrosten mekaniikkaa ja vuorovaikutusta. Kielen saa liikkeelle voimien ja energioiden tasapaino eri kerroksissa silloin, kun lihas supistuu.

Matemaattisesta mallista voi olla hyötyä esimerkiksi robotiikassa, kun kehitetään pehmeitä, kimmoisia materiaaleja.

Tutkijat kuitenkin sanovat, että heitä innoitti yksinkertaisesti tieteellinen uteliaisuus.

Tutkimus julkaistiin Proceedings of the Royal Society of London A -lehdessä.

Edessä avautuva näky vetää pyyntiseurueen hiljaiseksi. Parinkymmenen hylkeen laumoja on äkkiseltään laskettuna ainakin kolme. Harjaantunut silmä näkee kiikarin linssin läpi myös kauempana merellä siintävät mustat pisteet. Itämerennorpat ovat nousseet paistattelemaan päivää Perämerellä olevalle jääkannelle.

On kevään ensimmäisen pyyntireissun aika. Hylkeenpyytäjät ovat suunnanneet jäälle toivoa täynnä, sillä hyljepolitiikassa puhaltavat uudet tuulet. Varovaisesti, mutta kuitenkin.

Itämerennorppaa päästään nyt pyytämään kevätjäiltä ensimmäisen kerran sitten 1980-luvun, jos vahinkoeläimiä ja tutkimuspyyntiä ei oteta lukuun. Ensimmäiset pyyntiluvat saatiin viime syksyksi.

Kuivaniemen edustalta jäälle lähtenyt pyyntiseurue perustaa tukikohdan kiviselle luodolle. Sen tuntumassa jäät ovat pakkautuneet töyrääksi muuten niin sileällä jäälakeudella.

Porukan kokenein hylkeenpyytäjä Jouni Heinikoski evästää Sauli Kehusta ja Antti Tissaria, jotka ovat pukeutuneet kokovalkoisiin. Molempien ajopuu on valmiina, joten on aika liu'uttaa ajopuu vauhtiin.

Heinikoski nostaa kiikarit silmilleen ja jupisee itsekseen, sillä pyytäjät eivät ole maalanneet kenkiään valkoisiksi. Mustat kengät näkyvät kauas sinistä ja valkoista hehkuvalla jäälakeudella.

Puolen tunnin kuluttua lähdöstä kajahtaa ensimmäinen laukaus, se on osuma. Railon viereen jää täysikasvuinen Itämerennorppa, mutta muu lauma on pulahtanut hyiseen veteen.

– Kaikki kyllä tiesivät meidän tulon, ei niitä voinut yllättää, myöntää Sauli Kehus.

Hiki helmeilee pyytäjän otsalla, sillä ajopuulla matkaa kertyy jäällä helposti kilometritolkulla. Tavallisesti saalis kuljetetaan pois jäältä ajopuun edessä olevalla niin sanotulla läskilaudalla, mutta nyt paikalle voidaan kaartaa moottorikelkalla.

– Otetaan nahka pois ja lihat pois. Vielä kun olisi kananmunia ja jauhoja, niin tehtäisiin tässä verilättyjä, mutta kun ei ole mukana, päivittelee Kehus.

Hylkeenlihan makuun Sauli Kehus pääsi jo lapsuudenkodissa, sillä isä oli ammattimainen hylkeenpyytäjä. Koska hyljettä ei voi hyödyntää kaupallisesti, saalis menee kotitarpeiksi ja käytetään mahdollisimman tarkkaan aivan kuten ennen vanhaan.

Myöhemmin ammattikalastajana hän seurasi, miten hyljekanta kasvoi kasvamistaan eikä enää varonut edes ihmistä, vanhaa vihollistaan. Veri vetää miehen jääpyyntiin.

– Tämä on vissiin joku sairaus, johon ei ole muuta lääkettä kuin lähteä jäälle. Täällä siitä paranee.

Menee vain muutama minuutti, kun nahka ja syötäväksi kelpaavat osat ovat irti eläimestä. Samalla irrotetaan näytepalat hyljetutkimusta varten. Sen jälkeen nahka huljautetaan puhtaaksi läheisessä railossa.

Lopuksi nahka traaneineen asetellaan ajopuun päällä olevalle läskilaudalle.

Hylkeenpyytäjät perustavat leirin luodolle, joka on vanha kalastajien tukikohta. Heti kun puuliesi on saatu lämpimäksi, pistetään pannulle juuri pyydetyn hylkeenmaksa.

– Meillä on pitkä päivä edessä. Odotetaan vielä hetki, että tilanne rauhoittuu ja mennään sitten takaisin, sanoo Sauli Kehus.

Muonavarusteista pöydälle löytyy myös purkki hylkeenlihaa. Hylkeen hyödyntämisestä on taukotuvalla merkkejä muutenkin, sillä rakennus on maalattu punamullalla, jonka joukkoon on sekoitettu traania.

Taukotuvalla pyytäjillä on aikaa muistella perimätietona kulkeneita tarinoita. Kuivaniemi on vanha hylkeenpyyntipitäjä, jossa ei ole kuulemma haudattu yhtään koiraa leukaluun kanssa. Ne annettiin aikoinaan nimismiehelle merkkinä hylkeenpyynnistä, joka maksoi niiden perusteella tapporahan pyytäjille.

Tiedossa on myös, että suomalaiset ja ruotsalaiset vaihtoivat hylkeen osia keskenään, kun toisessa maassa maksettiin tapporaha leukaluun ja toisessa takaräpylöiden lukumäärän mukaan.

Rannikon hylkeenpyyntikulttuuri on satoja vuosia vanhaa. Vielä muutama vuosikymmen sitten Pohjanlahdelta ja Perämereltä lähdettiin viikkoja kestäneille jääpyyntimatkoille, mutta nykyään viikonkin pyyntimatka on irtiotto arjesta.

Jäällä pyytäjä liikkuuu ajopuulla ja kun jääkansi pirstoutuu riittävästi, pyynti siirtyy veneisiin.

Hylkeenpyytäjän alla on pitkä suksi eli ajopuu. Se on erikoisuus, joka tunnetaan tiettävästi vain Pohjanlahdella ja Suomenlahdella. Sen avulla pyytäjä liukuu pitkin jäälakeutta ja laskeutuu ajopuun varaan ollessaan ampumaetäisyydellä saaliista.

Pyyntikulttuuri, maisemat ja vaihtelevat olosuhteet lumosivat aikoinaan myös kemiläisen Jouni Heinikosken. Entisestä kalastajasta tuli ammattimainen hylkeenpyytäjä, joka liikkuu hylkeiden perässä Pietarsaaresta Tornioon aina kun päivätöiltään ehtii.

Nykyään hän kouluttaa myös uusia pyytäjiä.

– Ajatus on pitää yllä ikivanhaa pyyntikulttuuria ja siihen me tarvitaan nuoria kavereita, perustelee Heinikoski.

Tuhansien kilometrien matka

Tavallinen pyöreä vappupallo voi karatessaan tai irti päästettäessä kohota noin kilometrin korkeuteen. Kuminen pallo säilyy ehjänä monta päivää, ja se voi ajautua ilmavirtauksien mukana jopa tuhansien kilometrien päähän. Suomeen on päätynyt palloja ainakin Britanniasta ja Saksasta.

Jos tänä vappuna helsinkiläinen juhlija päästää pallonsa tuulen vietäväksi, se suuntaa, tiistaisen arvion mukaan, Ruotsiin. Lapissa karannut kaasupallo lentää kohti pohjoista ja Jäämerta.

Mikäli pallo ei hajoa haurastumistaan, lopulta se vuotaa kaasunsa ja laskeutuu.

Vappuna myytävistä helium-täytteisistä palloista valtaosa on valmistettu foliosta. Ne halkeavat saumoistaan kumisia helpommin jo yläilmojen kylmyydenkin takia, eivätkä ne päädy yhtä pitkälle.

Kumipallo laajenee noustessaan, sillä ilmanpaine pienenee. Tähän perustuu nostovoima säätieteilijöiden käyttämissä vankoissa tutkimuspalloissa, jotka kohoavat yli 20 kilometriin ennen halkeamistaan.

Pikkuriekaleiksi tai roskaksi oksaan

Yläilmoissa laajentunut kumipallo paukahtaa haljetessaan kapeiksi, spagettia muistuttaviksi suikaleiksi, jotka tuuli levittää laajalle alueelle. Kumipallot on valmistettu lateksista, joka lopulta hajoaa maassa. Vedessä lateksi hajoaa hitaammin.

Monissa maissa on tapana vapauttaa valtavia ilmapalloparvia juhlien ohjelmanumerona. Tuolloin kumipallojen jätteistä koituu enemmän harmia kuin Suomessa, sillä kumiroska voi sekoittua esimerkiksi vesieläinten ravintoon.

Foliopallojen vappusesonki jättää kuitenkin luontoon kyseenalaisia koristeita. Ja useimmilla karkulaisilla on mukanaan se vakavin uhka eläimille: naru. Villieläinsairaaloille tuttuja potilaita ovat linnut, jotka ovat sotkeutuneet rannoilla esimerkiksi onkisiimoihin tai nielleet narua myttynä vesikasvien seasta.

Oudot suomalaiset vappupallon rakastajat

Juuri vapun viettäminen ilmapallojen juhlana on suomalaisten juttu. Euroopassa yleisempää on kaupata palloja pitkin vuotta juhlapäivästä toiseen. Norjassa pallohumu painottuu maan itsenäisyyspäivään 17. toukokuuta ja Ruotsissa pallot ovat tehneet tuloaan valmistujaisten yhteyteen.

Jos jokin on suomalaisten pallointoilussa vuosien mittaan muuttunut, se on kaasupallojen saatavuus. Vielä 1990-luvulla vappupallojen myynti keskittyi ulos, toreille ja kaduille. Menekki oli säälle arkaa. Sittemmin myynti on siirtynyt valtaosin sisätiloihin: marketteihin, kauppakeskuksiin ja esimerkiksi yhdistyksille.

Juttua varten on haastateltu meteorologi Anne Borgströmiä Ylestä, kuraattori Ville Vepsäläistä Korkeasaaren eläintarhasta, yrittäjä Jonna Niemistä Ilmapallokeskus Balloon Centeristä.

Korjattu 30.4. klo 19.45: Norjan itsenäisyyspäivä on 17.5. eikä 7.6., kuten jutussa alun perin luki.

Inga Nuojuan puutarhassa Siikajoen Ruukissa kasvaa valtava määrä erilaisia kasveja perennoista hyötykasveihin, puihin ja pähkinäpensaisiin. Yhteisenä nimittäjänä alueella on musta uv-suojattu aumamuovi, jolla Nuojua on verhoillut lähes koko hehtaarin kokoisen pihansa.

– Mietin pitkinä yön tunteina, miten selviän kitkemisestä. Myönnän auliisti, että muovi on todella ruma, mutta sillä saa monivuotiset rikkaruohot tukahdutettua. Se myös estää kuivalla törmällä haihtumista, Inga Nuojua kertoo mustan muovin eduista.

Vanhimmissa osissa puutarhaa muovia ei välttämättä edes huomaa, sillä muovi maastoutuu ajan myötä. Uudet kasvit Nuojua istuttaa muoviin tehtyyn ristiviiltoon.

– Moni kysyy, että millä näitä lannoitetaan ja minä vastaan aina, että ei yhtään millään. Minä olen laittanut istutettaessa jokaiselle eväät elämän loppukaarelle. Käytän hitaasti lahoavia lannoitteita, esimerkiksi sarvilastuja.

Ingan muovivinkki perunanviljelyyn

Inga Nuojuan perunamaakin aloittaa kasvunsa mustan muovin alla. Perunat istutetaan jo varhain, äitienpäivän aikaan.

– Se perinteisesti ainoa aika kun nuoriso käy enää kotona, Nuojua naurahtaa.

Musta muovi kerää lämpöä ja perunat kasvavat sen alla hyvin. Musta muovi otetaan pois, kun perunat nousevat pintaan.

– Muovi otetaan pois pilvisenä päivänä ilta-aikaan, jotta olminkalpeat varret  eivät kärvenny auringon säteilyssä. Muutamassa päivässä perunakasvusto on kirkkaanvihreä.

Nuojuan muovimetodissa hyvänä puolena myös rikkaruohottomuus.

– Jos sinne on jäänyt monivuotisia rikkaruohoja, ne kärsivät voimakkaasti muovin alla ja yksivuotiset rikkaruohot kuolevat kaikki, Nuojua summaa.

Katso lisää Inga Nuojuan vinkkejä muovin alla tapahtuvaan viljelyyn Pohjoisen puutarhoissa –sarjan viidennestä jaksosta.

Pohjoisen puutarhoissa -sarjan aiemmat jaksot ovat nähtävissä Yle Areenassa