Metsähallituksen metsätalouden yhtiöittäminen on herättänyt laajasti huolta. Noin 100 000 ihmistä on allekirjoittanut lakiuudistusta vastustavan nimilistan.

– Suomen luontoa ei olla yhtiöittämässä, eikä kansallisomaisuutemme ole myynnissä. Valtion maiden virkistyskäyttö ja luonnon monimuotoisuus turvataan tulevaisuudessakin, ministeri Tiilikainen sanoo ministeriön tiedotteessa.

Uudella lailla perustettava valtion metsätaloutta harjoittava tytäryhtiö olisi kokonaan Metsähallitus-liikelaitoksen omistama. Valtion maat ja vedet olisivat edelleen Metsähallitus-liikelaitoksen hallinnassa.

– Yhtiöllä olisi oikeus käyttää metsätalouskäytössä olevia talousmetsiä liiketoiminnan harjoittamiseen, mutta tätä oikeutta se ei kuitenkaan voisi siirtää kolmannelle osapuolelle. Yhtiöstä ei voida myydä yhtäkään osaketta ilman eduskunnan hyväksyntää ja lain muuttamista, Tiilikainen muistuttaa.

Tiilikaisen mukaan yhtiön on otettava huomioon Metsähallituslain mukaiset yleiset yhteiskunnalliset velvoitteet, kuten luonnon monimuotoisuuden, virkistyskäytön, työllisyyden edistämisen, saamelaiskulttuurin ja poronhoidon vaatimukset. Tämän varmistavat eduskunta, ministeriöt ja Metsähallituksen hallitus.

Liito-oravien kanta-arvio voi olla pahasti pielessä. Itä-Suomen yliopiston tilastotieteen apulaisprofessori Lauri Mehtätalo kertoo, että kanta-arvion laskentatapa on virheellinen. Tämä tarkoittaa, että kanta olisi jopa yli puolta pienempi kuin on arvioitu ja kannan suurutta pitäisi korjata merkittävästi alaspäin, kertoo Mehtätalo.

– Siinä on laskentaan liittyvä ongelma, joka näyttäisi saavan aika isoja yliarvioita siihen kantaan.

Yle Joensuun pyynnöstä Apulaisprofessori tutki selvitystä ja hänen mukaansa liito-oravien määrä on laskettu väärin. Selvityksessä mitatun koealueen koko voikin olla jopa viisinkertainen alkuperäiseen laskentatapaan verrattuna. Käytännössä tämä tarkoittaa, että liito-oravia olisi huonoimmillaan vain viideosa nykyarviosta.

Kontiolahtelainen filosofian maisteri Veli-Matti Sorvari on työskennellyt liito-oravien parissa. Hän on muun muassa ollut mukana tekemässä liito-oravaselvitystä Laatokan Karjalassa.

Myös Sorvarin mukaan kanta-arvio antaa väärää tietoa.

– Kun kanta on alentunut, virhe on vielä suurempi. Oma kanta-arvioni on 35 000–50 000 naarasta.

Vuonna 2006 julkaistun kanta-arvion mukaan Suomessa on 143 000 liito-oravanaarasta.

Aiheesta on keskusteltu akateemisissa piireissä jo pitkään. On sanottu, että kanta-arvio on ylimitoitettu, mutta yhtä selkeää syytä siihen ei ole esitetty julkisuudessa.

Kanta-arvion tehnyt Ilpo Hanski kiistää selvityksessä olevan virhettä. Hanski ei halua kommentoida asiaa enempää.

Ministeriö: Ei muuta suojelutasoa

Ympäristöministeriön ympäristöneuvos Esko Hyvärisen mukaan mahdollinen heitto kanta-arviossa ei aiheuta käytännössä mitään.

– Käytännön elävään elämään sillä ei ole vaikutusta vaan se on hauska tietää -tyyppinen asia. Että paljonko niitä tarkkaan ottaen on.

Liito-oravakantojen määrä voi vaihdella vuosittain paljonkin, ja arvion tekeminen on vaativaa. Uusia kannanarvioita ei ole ympäristöministeriön mukaan yritetty tehdä.

– Liito-oravan seuranta on nykyisin järjestetty sillä tavoin, että seurataan kannassa tapahtuvia muutoksia eli sitä, mihin suuntaan kanta kehittyy eri puolilla Suomea, mutta yhteistä suurta kannanarviota ei enää tehdä vaan seurataan vaan trendejä.

Uusimpien tietojen mukaan näyttää sille, että liito-oravien määrä on laskeva.

– Se onko liito-oravanaaraita 70 000 vai 140 000, sillä ei käytännössä ole merkitystä, koska sen suojelutaso on määritelty luonnonsuojelulain ja luontodirektiivin kautta.

– Uhanalaisuusarviointi määräytyy kannan laskuprosentin perusteella, joka voidaan selvittää ilman, että siinä on varsinaista kannanarviota takana vaan seuraamalla, miten asuttujen ruutujen määrä eri puolilla Suomea muuttuu, ympäristöneuvos Esko Hyvärinen toteaa.

Adressi luovutetaan eduskunnalle ennen ratkaisevaa äänestystä. Tämän hetkisen tiedon mukaan adressi luovutetaan viikolla 11, sillä asian käsittely maa- ja metsätalousvaliokunnassa on viivästynyt.

Uuden lain myötä Metsähallituksen metsätalous aiotaan muuttaa yhtiöksi. Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) kiisti perjantaina, että valtion maita ja vesiä oltaisiin myymässä.

Uuden metsähallituslain valmistelua on moitittu. Se on herättänyt vastustusta muun muassa luontoväen ja oppositiopoliitikoiden parissa.

Metsähallituslain uudistukseen liittyvässä keskustelussa Hämeenlinnan Evon kaltaiset retkeilyalueet ovat olleet esimerkkinä ulkoilijoille tärkeistä valtion maista, joilla ei ole luonnonsuojelulain kaltaista suojaa, ja jotka voivat joutua kovenevien tuottovaatimusten kohteeksi. Siksi mm. Suomen luonnonsuojeluliitto on vaatinut retkeilyalueiden siirtämistä pois intensiivisestä metsätalouskäytöstä.

Viimeistään Helsingin Sanomien uutisoimat maa- ja metsätalousvaliokuntaan tuodut viime hetken muutokset lakiesitykseen pillastuttivat luontoväen.  Yle Hämeenlinnan haastattelema Suomen luonnonsuojeluliiton johtava asiantuntija Ilpo Kuronen nosti esiin kaksi päähuolta. Toinen on valtion kasvava rahantarve ja tuottovaatimukset, jotka näkyvät luonnonvarojen käytössä. Toinen on Luontopalvelut-yksikön asema ja rahoitus, jottei retkeilijöiden käytössä oleva palvelutaso romahda. Metsähallituksen viestintäjohtaja Juha Mäkinen tyynnyttelee pelkoja, joihin hän sanoo liittyvän paljon vääriä käsityksiä.

”Virkistyskäyttöön ei ole tulossa muutoksia”

– Tähän metsähallituslain uudistamiseen liittyy valtava määrä turhia pelkoja ja vääriäkin tulkintoja, jopa isojen medioiden piirissä, koskien mm. ympäristöministeriön rahoitusta. Ne ovat onneksi turhia pelkoja. Luonnonsuojelulakeihin ja luonnonsuojelualueiden asemaan ei ole tulossa mitään muutoksia, kuten vaikka virkistyskäyttöön. Ei ole mitään tietoa tällaisista muutoksista, joten niistä ei ole pelkoa, sanoo Juha Mäkinen.

– Esimerkkinä kun on Evon retkeilyalue, ei siellä tule muuttumaan mikään muu kuin vähäisiä metsätaloustoimia tekevien henkilöiden yksikön nimi. Evolla on melko tuore ympäristöministeriön vahvistama hoito- ja käyttösuunnitelma, joka on melko pitkään voimassa. Siellä on mm. määritelty hakkuusuunnitelma, joka ei tule tässä muuttumaan. Jos se muuttuu tulevaisuudessa, tuskin hakkuut ainakaan nousemaan tulevat. Eli Evolla ei muutu mikään, ehkä ei muuallakaan.

”Rahoitus ja organisaatio ovat eri asia”

Onko väärä käsitys, että Evo ja muut retkeilyalueet joutuvat muuttuvien tuottovaatimusten kohteeksi, tai että luontopalveluita heikentyvät niin, että retkeilijät siitä kärsivät?

– Tässä ei ole missään vaiheessa ollut esillä, että ministeriöiden rahoitus retkeily- tai luonnonsuojelualueiden hoitoon muuttuisi, ainakaan metsähallituslain uudistushankkeessa. Tässä ovat sekoittuneet luontopalveluiden rahoitus ja joidenkin henkilöiden asema, kun on puhuttu Metsähallituksen johtamisen ja organisaation selkiyttämisestä. Se on eri asia kuin rahoitus.

– Työt siellä tehdään edelleenkin ja rahaa niihin tulee. Ei se ihan riittävä ole ollut tähänkään asti, ja enemmän saisi tulla jatkossa, mutta näihin tasoihin laki ei vaikuta mitenkään, korostaa Juha Mäkinen.

Sirkka-Liisa Anttila: Lakiuudistuksella on tehty turhaan politiikkaa

Keskustan hämäläinen kansanedustaja ja entinen maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila syyttää luontojärjestöjä väärän tiedon levittämisestä kiistelyssä tulevasta metsähallituslaista. Anttilan mukaan hallituksen lakiesitys ei johda lisääntyviin hakkuisiin ja luontopalveluiden heikentämiseen.

– Ei niille ole mitään uhkaa tulossa. Tässä on luotu osittain keinotekoinen uhka, joka yrittää kärjistää tilannetta turhaan. Olen surullinen siitä, koska meillä on nimenomaan onnistuttu Metsähallituksen toimesta ja sisällä yhdistämään talousmetsistä saatava tuotto ja sillä ihmisille annettavat erilaiset mahdollisuudet, kuten luontoreitit ja taukotuvat. Tähän ei käsittääkseni ole tulossa minkäänlaista muutosta, joten nyt pitäisi laittaa jäitä hattuun, sanoo Sirkka-Liisa Anttila.

Ylen Miljoona linnunpönttöä -kampanja haastaa suomalaiset rakentamaan linnunpönttöjä. Esimerkiksi Kotkan ja Kouvolan kaupungit on haastettu kampanjaan mukaan.

Tavoitteena on, että Suomessa olisi miljoona toimivaa linnunpönttöä vuoden 2017 toukokuun loppuun mennessä.

Katso videolta, miten rakennat linnuille mukavan kodin.

Riihimäellä muistetaan vielä hyvin kesän 2004 katastrofi.

Vantaanjoki ei ehtinyt kuljettaa kaikkea vettä pois kaupungista, vaikka sitä vauhditettiin siltojen kapeikoissa vesitykeillä.

Lopulta viemärit toimivat väärinpäin ja kiinteistöihin noussut vesi aiheutti suuria vahinkoja.

Pelastuslaitos teki neljän päivän aikana yli 200 keikkaa.

–Tälläiset sääilmiöt ovat tulevaisuudessa yhä yleisempiä, uskoo palopäällikkö Mika Kivipato Kanta-Hämeen pelastuslaitokselta.

Riihimäellä Peltosaaren, viereisen Vanhan Peltosaaren ja Uhkoilan alueet ovat Riihimäellä riskialttiimpia alueita, jos Vantaanjoki päättää tulvia.

Esimerkiksi tänä vuonna jo helmikuussa vesi oli ensimmäisen kerran tulvahuipussa. Palopäällikkö Mika Kivipato Kanta-Hämeen pelastuslaitokselta ei silti odota keväämmälle ongelmia.

 –Jos lumien sulaminen ja voimakkaat sateet sattuisivat samaan aikaan, niin sitten niitä ongelmia voi tulla.

Takaiskuventtiilistä suuri apu

Tulvariskialueella on Riihimäellä paljon vanhoja rintamamiestaloja, jotka on osin rakennettu maanpinnan alapuolelle.

 – Ne on ne ensimmäiset paikat missä ongelmia tulee, koska näissä taloissa on viemäröinti osin tehty huonosti, Kivipato tietää.

Moni onkin jo asennuttanut vesijärjestelmäänsä takaiskuventtiilin, joka on hyvä apu äkillisissä tulvatilanteissa.

–Täytyy muistaa se, että kun se venttiili on sinne kerran asennettu, niin se vaatii säännöllistä huoltoa, palopäällikkö muistuttaa.

Uusi tulvaturvallisuusopas koteihin

Vuoden 2004 jälkeen laadittiin kevyt ohjeistus tulvien varalle, mutta maaliskuussa Riihimäen tulvariskialueiden kiinteistöille jaetaan uusi, entistä kattavampi opas.

Opas kertoo selkeästi, miten pitää toimia, jos oman kodin ympärillä tulvii.

Oppaassa ohjeistetaan rajoittamaan tulvan aiheuttamia vahinkoja etukäteen tehtävillä toimenpiteillä. Siinä myös kerrotaan miten toimitaan tulvan aikana ja tulvan jälkeen.

Samalla neuvotaan miten rakennetaan tulvavalli, miten suojata sokkeli ja tukitaan lattiakaivo ja wc-istuin.

–Ilmastomallit ovat osoittaneet, että ääri-ilmiöt tulevat lisääntymään. Vuoden 2004 kaltainen vedenpaisumus tulee kerran kymmeneen vuoteen. Ei tässä välttämättä montaa vuotta mene, kun voidaan jälleen odotella vastaavaa, varoittaa palopäällikkö Mika Kivipato.

Hän suosittelee lukemaan tulvaturvallisuusoppaan huolella läpi ja varautumaan siihen, että tulvat voivat toistua.

John Nurmisen Säätiö tunnetaan Itämeren piirissä tehdyistä projekteista, joissa on kunnostettu niin Pietarin jäteveden puhdistusta kuin luotu lisää meriturvallisuutta laivojen tarkemmalla ohjauksella. Särkikalojen saaminen ihmisravinnoksi on säätiön ensimmäinen varsinaisesti Suomeen kohdistuva hanke.

Projektipäällikkö Miina Mäki kuvailee säätiön tärkeimmän työkalun olevan sen hyvä maine ympäristöasioissa. Tätä mainetta vaalitaan myös tässä kalahankkeessa, jossa maksetaan mukaan lähteville kalastajille fosforinpoistopalkkiota 0,531 euroa kilolta. Tällä tuetaan kalojen päätymistä elintarvikeketjuun. Kalastuksen on Suomessa arvioitu kierrättävän vesistöistä maalle vuosittain n. 600 tonnia fosforia.

– Tuntuu, että aika on nyt enemmän kypsä särkikalatuotteille kuin jokunen vuosi sitten. Kysyntää on monelta taholta ja toiveita, että voitaisiin auttaa ja luoda niitä verkostoja, että saataisiin kala kalastajilta eteenpäin näille, jotka haluaa sitä hyödyntää, kertoo Miina Mäki.

Lähikalahanke alkoi viime vuonna ja jatkuu tänä keväänä. Viime vuonna saalista kertyi 35 tonnia särkiä ja lahnoja. Tänä vuonna mukaan halutaan uusia kalastajia ja enemmän saalista.

Aloite tuli kalastajilta

Yksi mukaan lähteneistä Saaristomeren kalastajista on turkulainen Satavan saaressa asuva Hannu Lindholm. Ykkösluokan kaupallinen kalastaja pitää hyvänä särkikalojen poistamista ja syö itsekin lahnoja.

– Me kalastetaan pääasiassa lahnoja. Se menee kaikki ruokakaäyttöön eli siitä tehdään massaa ja siitä pihvejä. Muutamat koulut on saaneet sitä maistaa, myös työpaikat Turussa. Palaute on ollut ihan hyvää, Hannu Lindholm summailee kokemuksiaan.

Lindholmia ei häiritse, että kalastus on tarkkaan rajattu, jolloin uhanalaisiksi tai vaarantuneiksi WWF:n kalaoppaassa punaisella tai oranssilla merkityt lajit on vapautettava. Näitä ovat ankerias, lohi, taimen, meriharjus ja siika. Muita vapautettavia lajeja ovat ahven( yli 35cm), hauki, kuha, made, nahkiainen, toutain, turska ja kampelat. Vain särkikalat saa ottaa saaliiksi.

– Toivomme saavamme lahnanpyynnin kautta takaisin sen, että joudumme päästämään muita kaloja pois. Toivomme myös, että homma lähtee pelaamaan ja kuluttajat ottavat sen omakseen. Se on kuitenkin helppoa, valmista syötävää ruokaa eikä ole ruotoja, sanoo Lindholm.

Kalastus tarkkaan säädeltyä

Kalastajien rysien sijoittelu hyväksytään erikseen. Säätiö valvoo kalastajia niin merellä kuin vastaanottosatamissakin. Särkisaaliista ei pienintäkään osaa saa päätyä turkistarhauksen rehuksi ja vapautetuistakin kaloista on pidettävä kirjaa.

Viime vuonna kalastajien rysistä päästettiin takaisin Saaristomereen muun muassa viitisenkymmentä siikaa ja parikymmentä taimenta. John Nurmisen Säätiön Lähikalahankkeessa halutaa välttää ne ristiriidat, joita on syntynyt esimerkiksi Kirkkonummen Pikkalanlahdella, missä hoitokalastuksen on epäilty vaikuttaneen kuhakantaan.

Projektipäällikkö Miina Mäki uskoo, että mukaan tulee lisää kalastajia nyt, kun haku on vielä hetken auki.

– Positiivinen viidakkorumpu toimii. Meillä oli alussa mukana viisi kalastajaa, joista yhden kaveri oli pitänyt tätä ihan hulluna, kun lähtee tällaiseen, kertoo Mäki.

Kun tällekin kalastukselle löytyy kannattavuutta jatkossa, niin Mäki uskoo epäilijöiden lähtevän mukaan.

Pitkäjänteiset tavoitteet

Hankkeen tavoitteena on saada aikaan toimivat markkinat särkikalasaaliille ilman säätiön nyt maksamaa tukea. Kalastuksen myötä merestä poistuu sinne joutunutta fosforia, joka rehevöittää Saaristomerta. Hankkeen aikana myös eri tutkimuslaitokset tutkivat särkien kohdennetun pyynnin vaikutusta Saaristomeren kalastoon ja ravintoverkkoihin.

Iso tavoite on saada muutamassa vuodessa luotua sellainen tuotantoketju koko maahan, mikä hyödyntää särkikaloja laajasti ihmisravinnoksi.

Paikallisesti tuotetun kalan ottaminen suurtalouskeittiöiden valikoimaan, kouluruokailuihin ja työpaikoille, on John Nurmisen Säätiön mukaan eettinen ja ekologinen vaihtoehto tehotuotetulle lihalle tai tuontikalalle.

Suurin osa suomalaisten syömästä kalasta on norjalaista kasvatuslohta.

Joensuun SM-pilkki käynnistyi lauantaiaamuna varsin mukavassa säässä. Lämpötila oli juuri ja juuri pakkasen puolella, tuulta ei juuri nimeksikään ja pilivipoutaa.

Sää oli asiallinen, mutta pilkkijöillä oli edessä ankarat kalastusolosuhteet. Kymmenien reikien kairaaminen lumen ja sohjon peittämään noin 60 senttiä paksuun jäähän vaatii kuntoa ja voimaa.

Noin 1 500 kilpailijaa marssi Pyhäselän jäällä hitaasti mutta määrätietoisesti kohti lähtöaluetta. Kilpailualueen kauimmaiseen kolkkaan Liperin puolelle oli matkaa noin 7 kilometriä.

Jotkut olivat valmistautuneet kipaisemaan kovaa vauhtia kisa-alueen perukoille. Toiset taasen jäivät lähelle kisakeskuksena toimivaa Joensuun ravirataa.  

Pertti Melto oli saapunut Joensuun SM-pilkkiin Imatralta kalakavereidensa Veikko Timosen ja Esko Seppäsen kanssa. He edustavat The Wuoksi Fishing Clubia, jonka Pietarissa asuneet englantilaiset perustivat Imatralle 1800-luvun puolella.

Nämä miehet olivat päättäneet, että on turha mennä merta edemmäksi kalaan. He olivat istahtaneet vain noin 100 metrin päähän lähtöalueen reunasta.

Miehet ovat rautaa 

Pertti Melto oli kisoissa mukana 20. kertaa. Kavereilla oli vuorossa jo noin 30. reissu.

– Veteraanisarjassa ollaan. Ja iän puolesta ollaan veteraaneja ihan viimeisen päälle. Sata vuotta hyvin lähellä, Melto virnistää.

Ikämiehet muistelevat, että edellisessä Joensuun SM-pilkissä 30 vuotta sitten kilpailijoita oli noin 6 000. Melto arvelee, että yksi syy SM-kisojen osanottajamäärän rajuun vähentymiseen on se, että palkinnot ovat huonompia kuin ennen.

– Palkinnot oli silloin alkuvuosina todella hyvät. Mutta nämä on menny ihan rihkamas, Melto sanoo.

– Se on se maine enää mikä tulee, kaverukset säestävät.

Ja porukka on vanhentunut.

– Nuoria ei tule sillä vauhdilla kuin meidän aikaan. Nuoria on onneksi mukana, mutta se on kyllä pieni prosentti, Pertti Melto tuumii.

Kevennettyjä vieheitä

SM-pilkin kaltainen valtakunnallinen tapahtuma on tärkeä kauppa- ja markkinointipaikka kalastusvälineiden valmistajille. Suomen mestaruudesta kisaavat kalastajat ovat todellisia asiantuntija-asiakkaita.

Kajaanilainen Kusti Mikkonen oli tullut kauppaamaan uutuuspilkkiään, kevennettyä Mosari Tasuria.

– Se on kokoonsa nähden kevennetty. Tämä minun malli on kevennetty 63 prosenttia.

Viisi senttimetriä pitkä tasapainopilkki painaisi normaalisti 22 grammaa, mutta nyt se painaa 8,5 grammaa. Mitä hyötyä keveydestä on?

– Isommalla koolla saadaan keveämpi uinti. Ja keveämpi uinti antaa aina paremmin kalaa, Kusti Mikkonen selittää.

Miten viehe ui, kun se on raskas?

– Se ei ui millään tavalla. Se on vaan yks möntti, vuosikymmeniä vieheitä valmistanut Kusti Mikkonen vastaa.

Mestaria poltteli

SM-pilkin "markkinoilla" oli mukana myös nastolalainen Sami Kainulainen. Hän myi valmistamiaan pilkkejä ja tapsimorreja.

Kainulaisen voi kiistatta seisoa tekemiensä morrien takana, koska hän on henkilökohtaisen sarjan Suomen mestari vuodelta 2009 ja voittanut useita joukkuemestaruuksia. Myyntikojun tiskin takana kainalosauvojen varassa seisonutta mestaria harmitti se, että hän ei voinut olla mukana kisassa.

– Kyllä polttelee, polttelee. Varamies lähti mun tilalle järvelle. Olisi mieli tehnyt.

– Joensuusta on hyvät muistot vuodelta 1986. Silloin olin nuorten sarjassa mukana ja hopeamitali tuli, Sami Kainulainen kertoo.

"Ei jämiä lapsille"

Pilkkikisojen osanottajakato mietityttää myös Kainulaista. Ennen oli esimerkiksi isoja työpaikkaseuroja, joista lähdettiin linja-autolla SM-pilkkiin.

– Nyt samat naamat näkyy vuodesta toiseen. Uusia ei tähän lajiin löydy. Kilpailuvietti on jäänyt vanhemmilta päälle. Ehkä nuoremmat tykkää lähteä huvikseen kalaan pienellä kaveriporukalla.

Sami Kainulaisen mukaan tärkeintä on myönteisen ensikokemuksen saaminen pilkkimiseen. Jos ei ensimmäisellä kerralla saada kalaa, niin ei ehkä toista tai kolmatta kertaa viitsitä lähteä pilkille. Oleellista on se, että nuorilla pitää olla käytössä hyvät kalastusvälineet.

– Olen monesti nähnyt sellaisia tilanteita, että vanhemmat tai isovanhemmat antaa lapsille niitä jämiä, mitä on ite hylätty. Ei hän se ole oikein. Niille pitää antaa parhaat välineet, että innostus saataisiin aikaiseksi, mestaripilkkijä ja vieheen valmistaja Sami Kainulainen neuvoo.

Kuukkelin yksi eteläisimmistä reviireista löytyy Saarijärveltä Pyhä- Häkin kansallispuiston liepeiltä. Maanomistaja Kauko Kalenius on rakentanut alueelle laavun ja sieltä löytyy myös kuukkelin ruokintapaikka. Alue on nimetty Kuukkelibaariksi ja siellä käy vierailijoita ulkomaita myöten.

– Kävijöitä on paljon ympäri Suomea ja Saksasta asti on ollut vierailijoita. Suosittu on ja niin kauan pysyy kun siistinä pysyy,  kertoo Kalenius.

Kalenius tunnustautuu kuukkelin suojelijaksi.

– En kai minä muuten niin hullu olisi, että täällä viikottain kävisin. Viihdyn täällä korvessa erittäin hyvin.

Kuukkelia kutsutaan "metsämiehen sieluksi" tai "jätkän onnenlinnuksi", joka voi istahtaa jopa kulkijan kämmenelle.

– Ei aivan kädelle ole tullut, mutta metrin päähän on tullut. Ei ole tullut opetettua sitä, varmaan sitten tulisi, sanoo Kalenius.

Pohjoisessa kuukkelilla on hyvä maine, mutta etelässä kuukkelin sanotaan tuovan huonoa onnea, tietää biologi Kristiina Nyhiolm Keski-Suomen Lintutieteellisestä yhdistyksestä.

Kuukkelikanta taantunut Keski-Suomessa

Kymmenen vuotta sitten arvioitiin, että Keski-Suomessa on noin 150 kuukkeliparia. Kanta on taantunut niin, että nyt määrä on lähempänä sataa, arvioi biologi Kristiina Nyholm Keski-Suomen Lintutieteellisestä yhdistyksestä. Kuukkelireviirejä on parikymmentä.

– Tässä on toistakymmentä reviiriä Äänekosken, Viitasaaren ja Kannonkosken alueella, tietää Nyholm.

Pohjoisempaa Pihtiputaalta on tullut satunnaisia havaintoja muun muassa metsästäjiltä ja retkeilijöitä.

Hakkuut vievät elintilan

Kuukkeli oli ennen yleinen melkein koko maassa.  Nyt se on yksi taantuneimmista metsälinnuistamme. Lapissa ja Koillismaalla kuukkeli on edelleen yleinen, mutta etelässä sen elinalue on supistunut voimakkaasti.

Kuukkeli reagoi herkästi lähistöllä oleviin hakkuisiin, tietää myös Kauko Kalenius.

– Just oli isot hakkuutyömaat tässä vieressä. Kuukkelit olivat pari-kolme viikkoa pois tästä vakiopaikalta, mutta tulivat kuitenkin takaisin.

Kuukkeli pian erittäin harvinainen

Äänekoskelle on parhaillaan rakenteilla valtava biotuotetehdas, jonka valmistumisen jälkeen hakkuita lisätään voimakkaasti laajalla alueella Keski-Suomessa ja Pohjanmaalla.

Suomen Luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Risto Sulkava ennakoi viime viikolla, että lähivuosina kuukkeli tulee olemaan Keski-Suomessa erittäin harvinainen lintu. Myös Kristiina Nyholm on huolissaan kuukkelin puolesta.

– Kyllä se minuakin hirvittää, että niin siinä saattaa käydä.

Luonnossa eläviä sumatranorankeja on enemmän kuin aiemmin on oletettu, osoittaa orankien pesien laskenta. Sen tulos, 14 600 yksilöä, on yli 2,5-kertainen seitsemän vuotta sitten tehtyyn arvioon nähden. Laji on silti edelleen äärimmäisen uhanalainen.

Science Advances -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan odottamattoman suuri määrä johtuu aiempaa kattavammasta laskennasta.Todellinen määrä on epäilemättä pienempi kuin vuonna 2008, sanoo tutkimusryhmää johtanut professori Serge Wich brittiläisestä John Mooresin yliopistosta.

– Orankien lopullinen tuho lähitulevaisuudessa on nyt sentään pelättyä pienempi riski. Tulokset viittaavat myös siihen, että orangit sopeutuvat muutoksiin paremmin kuin luulin, mahdollisesti jossakin määrin jopa metsien kaatamiseen, Wich kuitenkin iloitsee.

Orankeja odottamattomissa paikoissa

Wich oli mukana myös vuoden 2008 tutkimuksessa. Tuolloin rahoitusta ei riittänyt laajojen ja vaikeakulkuisten alueiden kattavaan tutkimiseen, hän kertoo New Scientist -lehdessä. 

Tällä kertaa tutkittiin myös korkeat vuorenrinteet, joilla orankien ei aiemmin oletettu kykenevän elämään. Niitä oli yllättäen palannut myös alueille, jotka ovat toipumassa metsien tuhoamisesta.

Pesät kartoitettiin myös Länsi-Sumatran Tobajärven alueella, jossa orankeja havaittiin ensi kertaa aivan äskettäin.

Yhteisöillä omat tavat

Oranki on maailman suurin puissa elävä nisäkäslaji. Se rakentaa puuhun pesiä, joissa se yöpyy ja lepäilee myös päivisin. Maassa se käy harvoin, vaan liikkuu heilauttelemalla itseään puusta puuhun.

Wich kertoo The Guardian -lehdessä, että orangit ovat simpanssien ja muiden isojen apinalajien lailla kirjava joukko. Eri yhteisöillä on omanlaisensa äänet, työkalut ja muut tavat, Wich kertoo.

Hänen mukaansa ensi havainnot korkeilla vuorilla elävistä orangeista antavat olettaa, että ne muun muassa syövät sellaisia kasveja, joihin alavien maiden lajitoverit eivät koske.

Palmuöljyplantaasit iso uhka

Orankeja oli aiemmin kaikkialla Kaakkois-Aasiassa, mutta nykyisin niitä on vain kaksi lajia. Ne elävät Sumatran saarella Indonesiassa sekä Indonesian, Malesian ja Brunein jakamalla Borneon saarella. Siellä arvioidaan olevan 54 000 orankia.

Orankikantaa vaarantavat salametsästys ja poikasten vangitseminen lemmikkieläimiksi sekä ennen kaikkea asuinalueiden häviäminen ihmisten kaataessa ja polttaessa metsää palmuöljyplantaasien tieltä.

Sumatranorankien kannasta häviää vuoteen 2030 mennessä jopa 4 500 yksilöä, jos Acehin maakunnan hallitus totetuttaa laajat plantaasi-, kaivos- ja tiehankkeensa, tutkijat laskevat. 80 prosenttia sumatranorangeista elää Acehissa.

Yhdysvaltalaiset tutkijat ovat päässeet kuulemaan meren syvimpiä sopukoita. Siellä on oletettu olevan aavemaisen hiljaista, mutta tutkijoille selvisi, että jopa ihmisen aiheuttama melu kuuluu syvällä meren uumenissa.

Yhdysvaltain meri- ja ilmastohallinnon NOAA:n ja rannikkovartioston sekä Oregonin osavaltioyliopiston tutkijat keräsivät läntisellä Tyynellämerellä sijaitsevan Mariaanien haudan ääniä viime kesänä runsaan kolmen viikon ajan.

Tutkimuspaikalle 11 kilometrin syvyyteen mahtuisi upottamaan Mount Everestin ja pintaan jäisi vielä kilometrien matka. Niin syvällä paine on yli tuhatkertainen pintaan verrattuna. Jotta ääniä kuulostellut keraaminen hydrofoni kesti paineen, tarvittiin titaanikotelo.

Hydrofoni keräsi 23 päivän ajan muistikortin täydeltä ympäristönsä ääniä. Ylös laite voitiin nostaa vasta marraskuussa, kun sää ja laivayhteydet sallivat.  

Valaiden ulinaa ja maanjäristysten murinaa

Luulisi, että meren syvin kohta olisi maapallon hiljaisin paikka, mutta sieltä kuului jotakin melkein koko ajan, kertoo tutkimuksen johtaja Robert Dziak NOAA:sta.

– Hallitsevia olivat läheltä ja kaukaa kulkeutuneet maanjäristysten äänet, hetulavalaiden kaukainen ulina sekä metakka, jonka alueen ylitse juuri silloin kulkenut myrsky sai aikaan, Dziak kuvailee.

Hydrofoni nappasi Mariaanien haudan pohjasta myös laivojen potkurien ääniä. Tutkittu alue on lähellä Guamin saarta, joka on rahtilaivaliikenteen solmukohta.

Ensi vuonna myös kuvia

NOAA:n rahoittaman projektin tavoitteena on määritellä perustaso, johon ihmisen aiheuttaman melun määrää voidaan vastaisuudessa verrata.

Siten halutaan selvittää, lisääntyykö melu edelleen ja vaikuttaako se eläimiin, jotka käyttävät ääntä suunnistamiseen, yhteydenpitoon ja ravinnon hankkimiseen. Sellaisia ovat monien kalojen lisäksi valaat ja delfiinit.

Tutkijat aikovat palata alueelle ensi vuonna. Silloin hydrofonia on määrä käyttää pitempään kuin viime kesänä ja laskea syvyyksiin myös kamera.

Tutkimuksista kertoo NOAA:n verkkosivun lisäksi myös ScienceDaily. NOAA:n sivulla on myös useita tiedostoja hydrofonien tallettamista äänistä.

Lahden Vesijärvi on saatu muutettua sameasta, tehtaiden saastuttamasta lätäköstä kirkasvetiseksi järveksi.

Vesijärven kunnostamisessa ovat suurta roolia näytelleet säännölliset hoitokalastukset, joissa särjellä on ollut päärooli.

Särkeä on nostettu hoitokalastuksissa Vesijärvestä vuosittain noin 50 000 kiloa. Roskakalan maineessa olevan särjen hyödyntäminen on aina ollut vaikeaa, joten suuri osa hoitokalastetusta kalasta on päätynyt kaatopaikalle.

Tilanne saattaa tulevaisuudessa muuttua, sillä Vesijärven särjelle on varattu paikka koululaisten ruokalautaselta.

– Meillä on nyt jo otettu kotimainen särkipihvi ruokalistalle. Se ei vielä ole kuitenkaan Vesijärvestä. Särki on hyvin valmistettuna ja maustettuna todella mainio ruokakala, Lahden Aterian toimitusjohtaja Tuulia Pelli kertoo.

Vesijärvestä nostetun särjen tuominen lahtelaiskoululaisten ruokalistalle olisi Pellin mukaan myös kaunis jatkumo Vesijärven tarinalle.

Kaltoin kohdeltu järvi saatiin muutettua kirkasvetiseksi sinnikkään hoitotyön tuloksena. Tämän lisäksi järven niin sanotut roskakalat saadaan muutettua lähiruoaksi vuosikymmenten hoitotyön jälkeen.

– Antaisi kalapäivään lähellä tuotetun vaihtoehdon. Se olisi myös hieno lisä Vesijärven tarinaan, Pelli hehkuttaa.

Kuka ottaisi kopin kalanjalostuksesta?

Särjen saattaminen murekepihviksi ei ole täysin ongelmatonta.

Pellin mukaan asiassa on vielä monta pohdittavaa asiaa ennen kuin Vesijärven särki makaa kalamurekepihvinä koululaisen ruokalautasella.

– Särki pitää työstää kalamassaksi. Siitä sitten oikeaan muotoon. Se vaatii joko kiinteän kalajalostamon tai siirrettävän kalankäsittelykontin.

Haasteena on löytää yritys, joka ottaisi kopin Vesijärven ”roskakalojen” hyödyntämisideasta ja ottaisi kalankäsittelyn asiakseen

– Tarvitaan joku yritysveroisesti hoitamaan kalojen eteenpäin vieminen saaliista ruokapöytään. Yksi idea on, että kaupunki voisi ostaa kalliit kalankäsittelylaitteet. Kaupunki sitten vuokraisi niitä eteenpäin yrittäjälle. Yrittäjän ei tarvitsisi ottaa niin isoa riskiä, Päijät-Hämeen kalatalouskeskuksen toiminnanjohtaja Ilkka Vesikko summaa.

Marko Röhrin ja Kim Saarniluodon ohjaama Järven tarina ohitti viikonloppuna kävijämäärissä jääkiekkoilija Teemu Selänteestä kertovan dokumentin. J-P Siilin vuonna 2013 ohjaaman Selänne-dokumentin katsojamäärä on noin 130 000.

Kolmanneksi katsotuin dokumenttielokuva on Matila-Röhr -tuotantoyhtiön edellinen luontoelokuva Metsän tarina. Vuonna 2012 valmistunut Metsän tarina keräsi noin 90 000 katsojaa.

Paras ulkomainen dokumenttielokuva, Michael Mooren ohjaama Fahrenheit 9/11, on neljänneksi katsotuin.

Tammikuussa ensi-iltansa saanut Järven tarina on edelleen elokuvateattereiden ohjelmistossa.

Korjaus 7.3. klo 17.20: Juttuun lisätty tieto, että katsojamäärien listauksessa on käytettty nykyaikaista katsojatilastointia.

Lemmenjoen kansallispuistosta löydettiin kuollut uroshirvi joulukuussa 2013. Löydetystä uroshirvestä annettiin uutistiedote, jonka radiosta kuultuaan 33-vuotias mies oli ottanut yhteyttä Lapin rajavartiostoon ja ilmoittanut ampuneensa kuolleena löydetyn hirven.

Mies oli ampunut hirven moottorikelkan selästä luultuaan eläintä sairaaksi tai vahingoittuneeksi.

Asiaa keväällä 2015 käsitellyt Lapin käräjäoikeus tuomitsi 33-vuotiaan miehen ehdolliseen vankeusrangaistukseen metsästysrikoksesta, maastoliikennerikkomuksesta, luonnonsuojelurikkomuksesta ja metsästysrikkomuksesta.

Käräjäoikeuden mukaan miehellä ei ollut pyyntilupaa, ja hirvi oli tekoaikana rauhoitettu.

Käräjäoikeus katsoi miehen syyllistyneen lisäksi maastoliikennerikkomukseen liikuttuaan maastossa moottorikelkalla ilman maanomistajan ja haltijan lupaa. Mies sai tuomion myös luonnonsuojelurikkomuksesta liikuttuaan moottorikelkalla kansallispuiston alueella ilman Metsähallituksen lupaa.

Lisäksi käräjäoikeus katsoi miehen syylliseksi metsästysrikkomukseen, koska tämä oli kuljettanut metsästysasetta moottorikäyttöisellä ajoneuvolla ilman lupaa muussa kuin poronhoitotöissä tai porokolariarviomiehen tehtävissä.

Hirven ampunut kiistää kaikki syytteet

Tuomittu mies myönsi ampuneensa hirven, mutta samalla hän kiisti syyllistyneensä rikoksiin. Mies kertoi ampuneensa hirven, koska se oli sairas tai vahingoittunut. Hän kohtasi hirven ollessaan poronhoitotöiden vuoksi Lemmenjoen kansallispuiston alueella.

Mies katsoo, että sekä eläinsuojelu- että metsästyslain nojalla hänellä oli oikeus ja velvollisuus lopettaa sairas hirvi. Hirven ampunut mies katsoo myös, että hänellä oli ollut lupa poronhoitotöiden yhteydessä liikkua kansallispuistossa moottorikelkalla ja ja kantaa asetta.

Tuomitun mukaan ammuttua hirveä ei myöskään tutkittu riittävän tarkasti muun muassa sen suhteen, oliko eläin sairas.

Hovioikeus ei muuttanut tuomiota

Hirven ampunut valitti tuomiostaan hovioikeuteen. Rovaniemen hovioikeus päätti viime perjantaina pitää käräjäoikeuden antaman tuomion voimassa.

Mies tuomittiin 60 päiväksi ehdolliseen vankeuteen ja hänet määrättiin myös metsästyskieltoon. Lisäksi hänet tuomittiin menettämään valtiolle rikoksentekovälineenä käyttämänsä moottorikelkan arvon, eli 5000 euroa. Myös miehen kivääri ja kiikaritähtäin tuomittiin valtiolle menetetyiksi.

Sotkamossa viime kesänä näyttäytynyt idänkäki oli lajin ensimmäinen havainto koko Länsi-Euroopassa. Lintujärjestö BirdLife Suomen harvinaisuuksia käsittelevä rariteettikomitea hyväksyi idänkäen uudeksi lajiksi Suomessa tavattujen luonnonvaraisten lintulajien luetteloon viikonloppuna.

– Kyseessä tosiaan oli koko läntisen Euroopan ensimmäinen havainto. Aiemmin idänkäkiä on tavattu Euroopassa vain Venäjällä Uralin kupeessa, kertoo Bongariliiton puheenjohtaja Petteri Mäkelä.

Idänkäki on nyt Suomen 475. luonnonvaraisesti havaittu lintulaji. Havainto herätti tuoreeltaan kiistaa siitä, oliko kyseessä laisinkaan idänkäki ja oliko havainto edes Suomen ensimmäinen. Nyt asia on varmistunut.

Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Risto Sulkava ei ole hämmästynyt tiedosta, jonka mukaan liito-oravia olisi Suomessa huomattavasti tiedettyä vähemmän.

Sulkava kertoo, että aiheesta on tehty aikaisemmin tieteellinen tutkimus, joka osoitti kanta-arvion olevan virheellinen. Tutkimuksen mukaan kanta-arvio olisi 2–3 kertaa pienempi kuin on tiedetty.

Virheen syy tosin jäi selittämättä. Nyt Itä-Suomen yliopiston tilastotieteen apulaisprofessori arvioi kannan olevan moninkertaisesti ylimitoitettu laskennallisen virheen vuoksi.

– On erityisen ongelmallista, että virhe arviossa on sitä suurempi, mitä harvempi liito-oravakanta on, Sulkava toteaa.

Kanta-arvion tekijä on kiistänyt virheen.

Luonnonsuojelulaki takaa lajin suojelun

Kanta-arvio itsessään ei vaikuta lajin uhanalaisuusluokitukseen. Liito-orava siirtyi hiljattain vaarantuneesta silmälläpidettäväksi. Sulkava pitää asiaa hankalana, koska matemaattinen virhe kertautuu ja aiheuttaa muutoksen yksilöiden todelliseen määrään.

– Hyvin todennäköisesti tässä tuli tehtyä moka. Todennäköisesti liito-oravan pitäisi olla edelleen vaarantunut.

Liito-oravakanta on ollut Suomessa laskeva viime vuosina. Kannanarviolla ei ole suoraan vaikutusta lajin suojeluun, koska luonnonsuojelulaki määrittelee sen suojelemisen.

Luonnonsuojelulain mukaan liito-oravan lisääntymispaikkoja ei saa hävittää. Sulkavan mukaan lisääntymispaikkojen kartoitusta pitäisi parantaa.

– Kannanarvion pohjana olleet alueet ovat viranomaisten tiedossa. Kun samat alueet tutkittiin uudestaan, tutkittiin vain alueita, jotka ovat viranomaisten tiedossa. Suurin osa liito-oravapaikoista ei ole heidän tiedossaan. Niissä kannan vähentymisprosentti ainakin pitäisi olla paljon suurempi kuin näissä, jotka ovat tiedossa, Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Risto Sulkava sanoo.

Mikäli mielii siivota pihansa linnunpöntön ennen kevään pesintää, siihen kannattaa ryhtyä mitä pikimmiten. 

– Tiaiset alkavat jo olla reviireillään ja katsella pesäpaikkoja. Koska nyt on leudompaa, pesäainekset eivät ole jäätyneet pöntön pohjaan, ja se on helpommin siivottavissa, pitkän linjan lintuharrastaja Eelis Rissanen neuvoo juuri puusta otetun linnunpöntön äärellä.

Nyt avattava pönttö on yleisilmeeltään siisti. Rissasen mukaan tyhjentäjän kannattaa myös varautua siihen, että näin ei aina ole.

– Joskus tämä ei sovi heikkohermoisille. Pesäaineisten seassa voi olla kuolleita linnunpoikasia, ötököitä ja vaikka minkälaista sotkua. 

Rakennusprojekti on pariskunnalle iso ponnistus

Tällä kertaa pöntöstä kaivettavassa "kakussa" on päällekkäin kaksi pesää. Mahdollisesti sinitiaisen rakentamat pesät on tehty sammalesta, purusta, heinästä ja höyhenistä sekä puun pintaosista irrotetusta aineksesta. Pehmeyttä pesään on tuonut vaalea karva. 

Rissasen mukaan esimerkiksi kotieläimistä irronnut karva on linnuille oivallista pesänrakennusmateriaalia. Hangelle heitetyt karvatukot lähtevät lintujen matkaan nopeasti.

– Linnut hyödyntävät niitä mielellään, sen tyyppisistä materiaaleista tehdään etenkin pintapehmusteita, Rissanen tietää.

Pesänrakennukseen osallistuvat usein molemmat puolisot. Linnuille se on iso ponnistus; aikaa siihen saattaa kulua viikko tai ylikin.

Kevätsiivous ei ole välttämätön

Pöntön hankinnassa tai rakentamisessa kannattaa ottaa huomioon myös sen siivous. Osassa malleista puhdistus tapahtuu yläkautta, osassa alapuolelta. Rissasen mukaan mallin paremmuus riippuu usein pöntön sijainnista.

Pönttöä ei ole tietenkään mikään pakko puhdistaa joka vuosi, osan mielestä ei koskaan.

– Jossain vaiheessa pesäpönttö tietysti täyttyy niin, ettei sinne mahdu enää pesimään. Mutta eihän noita luonnonkolojakaan kukaan tyhjennä. Kun ne täyttyvät, haetaan uusi paikka, Rissanen muistuttaa.

Kiinnitys työskentelykorkeudelle

Rissasen mukaan perinteinen puupönttö on edelleen linnuille paras. Kannen voi tehdä vaikkapa vesivanerista, joka lisää säänkestoa. Räystäät kannattaa mitoittaa sen verran reiluiksi, että seinälaudat säilyvät kuivana.

Puuhun kiinnittäessä Rissanen suosii usein muovista pyykkinarutyyppistä narua. Se ei vahingoita kasvavaa puuta samalla tavalla kuin esimerkiksi rautalanka, joka kursittuu herkästi puun sisään. Ilmansuunnaksi esimerkiksi itä tai länsi on paras, etelän suunnalla lämpötila voi nousta turhan korkeaksi.

Mikäli pönttö ei ole vaarassa joutua ilkivallan kohteeksi, sitä ei tarvitse välttämättä asentaa kovin korkealle.

– Pikkulintujen pöntön voi laittaa hyvinkin alas, niin että yltää puhdistaa sen vaikka maastakin käsin.

Ensimmäiset Kanadassa syntyneet jättiläispandan pennut saivat nimensä tiistaina Toronton eläintarhassa pidetyssä seremoniassa.

Kanadan pääministeri Justin Trudeau osallistui juhlallisuuksiin ja pääsi Twitter-tililleen lataamansa kuvan perusteella myös pitämään pentuja sylissään.

Pennut ovat nimeltään Jia Panpan ja Jia Yueyue. Urospennun kiinalainen nimi Jia Panpan tarkoittaa kanadalaista toivoa, naaraspennun nimi Jia Yueyue puolestaan kanadalaista iloa. Toronton eläintarha valitsi joukon nimiä, joista ihmiset pystyivät äänestämään suosikkejaan eläintarhan verkkosivuilla.

Pennut syntyivät lokakuun puolivälissä. Sadan päivän ikään pennut ylsivät tammikuussa. Kiinalaisen perinteen mukaan pandan poikaset nimetään vasta, kun ne ehtivät sadan päivän ikään.

Pentujen emo Er Shun on lainassa Kiinasta, josta se ja pentujen mahdollinen isä Da Mao saapuivat Kanadaan vuonna 2013. Eläintarhan mukaan sitä, muuttavatko pennutkin Kiinaan, on vielä liian aikaista sanoa.

Pandojen lainaaminen eläintarhoihin Kiinan ulkopuolelle on maalle politiikkaa ja pandojen lainaamista kutsutaankin "pandadiplomatiaksi".

Tähän asti yleisö on voinut seurata pentujen kasvamista vain eläintarhan internetiin lataamien videoiden ja valokuvien välityksellä. Lauantaista alkaen yleisö pääsee katsomaan pentuja myös eläintarhan tiloissa.

Suomen ympäristökeskuksen mukaan Lapin järvissä on keskimäärin 60 senttiä jäätä, Kilpisjärvessä hieman yli 70 senttiä. Tavanomaisesta merkittävästi poikkeavat vain Pellon ja Tornion mittausarvot.

Pellossa jää on Tornionjoessa tavanomaista ohuempaa ja Torniossa taas paksumpaa kuin tähän aikaan normaalisti.

Virtavesillä syytä olla varovainen

Kemijoki Oy:n keskusvalvomon päällikön Erkki Nuortion mukaan säännösteltyjen jokien virtaamat ovat kohtalalaisen suuria vuodenaikaan nähden.

– Se on taustalla viime kesän ja syyskauden runsas sadanta joka on pitänyt virtaamat korkeina. Maastosta valuu noin 20–30 prosenttia enemmän sivuvesien kautta kuin normaalisti tähän aikaan, perustelee Erkki Nuortio.

Kova virtaama ja alkutalvesta syntynyt jääsuppo saattaa aiheuttaa yllätyksiä.

– Siellä on sitä hyytelömäistä jäämassaa massoittain jään alla ja se ohjaa virtaamia hyvinkin kapeisiin väyliin. Se vesi ja lämpö sulattavat sitten jäätä alta päin. Siellä voi olla semmoista jäätä joka ei kannakaan. Kannattaisi olla tarkkana ja varsinkin semmoisilla alueilla missä ei ole aikaisemmin liikkunut.

Lumi painaa vettä jäille

Suomen ympäristökeskuksen mukaan Lapissa lumen vesiarvot ovat ajankohdalle tyypillistä suurempia. Lumen vesiarvo on Meri-Lappia lukuun ottamatta 150–200 milliä. Rannikon lähellä lumen vesiarvo on 80–120 milliä. Raskaan lumen vuoksi vettä on noussut jäille.

– No joo, sitä on kyllä ja tietenkin säännöstellyille vesialueille rantavyöhykkeille tulee tätä kosteutta tai vettä pursuaa. Luonnontilaisillakin järvillä on vettä jäillä, että ihan selvä ilmiö on se, että lumen massa painaa sitä jäätä alas ja vesi pääsee sitten joistakin railoista nousemaan jäälle, vahvistaa Erkki Nuortio tilanteen.

Saamelaisten kotiseutualueen paliskunnat vastustavat metsähallituslakiesitystä ja vaativat sen käsittelyn pysäyttämistä.

Saamelaispaliskunnat toimittivat asiasta maanantaina kannanoton pääministeri Juha Sipilälle. Kannanoton ovat allekirjoittaneet kaikki saamelaisten kotiseutualueen paliskuntien poroisännät.

"Olemme erittäin huolissamme"

Saamelaispaliskuntien mielestä metsähallituslakiesitystä ei tule hyväksyä nykyisessä muodossaan. Poronhoitajat pelkäävät lakiuudistuksen vaikeuttavan perinteisen saamelaisen poronhoidon jatkamista.

– Saamelaisten kotiseutualueen paliskunnissa ollaan erittäin huolestuneita metsähallituslakiuudistuksen mahdollistamista vaikutuksista saamelaisten kotiseutualueen poronhoitoon. Uudistus nykymuodossaan heikentäisi ratkaisevasti poronhoidon harjoittamisen edellytyksiä ja vähentäisi olennaisesti elinkeinon kannattavuutta.

Saamelaisalueen aiemmat hakkuut ja muu maankäyttö ovat paliskuntien mielestä vähentäneet talvilaidunten määrää. Jäljellä olevat, metsäsopimuksilla rauhoitetut laidunalueet ovat niiden mukaan poronhoidolle kriittisen tärkeitä ja jo uhka näiden alueiden menetyksestä lisää epävarmuutta tulevaisuudesta.

– Uusimmat suunnitelmat Luontopalvelujen alistamisesta Metsähallituksen liiketalousjohdon alaisuuteen ja ympäristöministeriön vallan supistaminen luonnonsuojeluasioissa uhkaavat poronhoidolle mittaamattoman arvokkaita kansallis- ja luonnonpuistoja sekä erämää-alueita. Lakiluonnos ei huomioi riittävällä tavalla alueiden monikäyttöä eikä varsinkaan poronhoitoa, paliskunnat toteavat huolestuneina kannanotossaan.

Kaksi erityistä vaatimusta

Saamelaispaliskuntien mukaan koko saamelaisen poronhoidon tulevaisuus on lakiesityksen myötä vaakalaudalla. Poronhoitajat vaativatkin päättäjiltä erityisesti kahta asiaa.

– Vaadimme, että saamelaisten kotiseutualueen valtion hallinnoimat alueet kokonaisuudessaan jätetään tuottovaatimuksen ulkopuolelle.

– Vaadimme myös, että saamelaiskulttuuria suojaavat pykälät palautetaan lakiluonnokseen. Jos metsähallituslakiuudistuksella ei nähdä olevan heikentäviä vaikutuksia saamelaisten kotiseutualueen poronhoitoon ja saamelaiskulttuuriin, niin miksi saamelaiskulttuuria suojaavia pykäliä ei voida palauttaa lakiluonnokseen?, paliskunnat kysyvät pääministeri Juha Sipilältä.

Metsähallituslakiesityksestä poistetuista, niin kutsutuista saamelaispykälistä voi lukea lisää tästä.

"Saamelaisia poronhoitajia ei ole kuultu"

Saamelaisten kotiseutualueen paliskunnat moittivat kannanotossaan saamelaisen poronhoidon sivuuttamista lain valmisteluprosessissa.

Meitä ei ole kuultu eikä meidän kanssamme ole neuvoteltu, paliskunnat toteavat.

– Menettelytavat, joilla lakiluonnosta on edistetty, eivät nauti saamelaisten kotiseutualueen paliskuntien luottamusta. Kokonainen perinteinen elinkeino ja saamelaiskulttuurin perusta on valmistelussa jätetty lukuisista vaatimuksista huolimatta huomioimatta, paliskunnat lausuvat kannanotossaan Juha Sipilälle.

Saamelaisten kotiseutualueeseen kuuluvat Enontekiön, Utsjoen ja Inarin kunnat sekä Sodankylän kunnasta Lapin paliskunnan alue. Alueen maapinta-alasta yli 90 prosenttia on Metsähallituksen hallinnassa.

Saamelaispaliskuntiin kuuluvat Hammastunturin, Ivalon, Kaldoaivin, Käsivarren, Lapin, Muddusjärven, Muotkatunturin, Näkkälän, Näätämön, Paatsjoen, Paistunturin, Sallivaaran ja Vätsärin paliskunnat.