Äkäslompolo on unohdettu Hannukaisen rautakaivoksen yya-selvityksissä. Näin sanoo alueen matkailuyritysten keskusvaraamon Destination Lapland Oy:n toimitusjohtaja Mauri Kuru.

– Meillä täällä kyläläisten keskuudessa on yleinen huoli että yva ei ole riittävä. Meidän mielestä siinä on koko Äkäslompolon kylän sijainti lähellä kaivosta sivuutettu, kylä on laitettu samaan vaikutusalueeseen Kittilän kirkonkylän kanssa.

Kurun mukaan vuoden 2014 yva:n tuulimallinnuksissa on epäselvyyksiä, kaivos sijaitsee juuri siinä suunnassa missä on vallitseva tuulen suunta alueella. Riskinä on pölyjen leviäminen avolouhoksesta pitkin hankia. Kaivoksen räjäytysmelu ja valosaaste riskeeraavat myös hyvin kasvussa olevan Ylläksen kansainvälisen matkailun tulevaisuuden. 

Lapin Ely: Vanha yva riittää

Lapin Ely-keskuksen ylitarkastajan Tiina Kämäräisen mukaan Ely ja kaivosyhtiö Hannukainen Mining Oy neuvottelivat yvan kelpaavuudesta viime syksynä. Elyn mukaan Hannukaisen vanha yva riittää kaivoshanketta nykyään valmistelevan Hannukainen Mining Oy:n ympäristölupahakemuksen tekemiseen.     

Kaivoshanketta jatkavan Hannukainen Mining Oy:n toimitusjohtajan Mari Pilvennön mukaan tarvetta uuteen ympäristövaikutusten arviointiin tai vanhan yva:n täydentämiseen ei ole. Toimitusjohtajan mukaan yhtiö jättää lähiaikoina ympäristölupahakemuksen Pohjois-Suomen aluehallintovirastolle ja lupaprosessissa hankkeen vaikutukset tulevat viranomaisten arvioitavaksi.

Ylläksen matkailualueella oleva Hannukaisen rautakaivoshanke jäi kesken pari vuotta sitten ruotsalaisen aloittelevan kaivosyhtiön Northlandin tehtyä konkurssin runsas vuosi sitten. Yhtiö ehti rakentaa Ruotsin puolelle miljardi euroa maksaneen Pajalan Kaunisvaaran rautakaivoksen, jonka toiminta loppui konkurssiin. Kaunisvaara on vain kolmen kymmenen kilometrin päässä Hannukaisesta.

Suomalainen kaivosalan yritys Tapojärvi osti Hannukaisen hankkeen ja jatkaa sen valmistelua kaivokseksi Hannukainen Mining Oy-nimisen yhtiön puitteissa.

Lumi ei pelkästään suojaa vaan saattaa myös tuhota alleen jääviä kasveja. Kotipihoilla lumituhoille alttiimpia kasveja ovat esimerkiksi tuijat, havut, männyt ja väärin leikatut pensasaidat.

– Lumi saattaa kasaantua leikatun pensasaidan päälle niin, että aita repeää kahtia. Jos lumi valuu aidan keskelle, kasvit ovat entisiä. Silloin niitä joutuu leikkaamaan keväällä, heittää esimerkiksi viherrakentamisen lehtori Iiris Viljakainen Koulutuskeskus Salpauksesta Lahdesta.

Viheralan kouluttaja Sirpa Oksa Keudan ammatillisesta oppilaitoksesta myöntää, että usein lumet aiheuttamiin tuhoihin havahdutaan liian myöhään.

– Sitten, kun oksat repsahtavat, herätään siihen, että lumitaakkaa olisi pitänyt keventää. Toisaalta holtittomalla lumenpudottelullakin saa kasveille vahinkoa aikaiseksi. Mieluummin jättää tiputtelematta, jos ei osaa tehdä sitä varovasti.

Asiantuntijat kuitenkin suosittelevat kevään lähestyessäkin avittamaan pihan kasveja, jos niiden kannettavaksi on kertynyt paksulti lunta.

Ole tarkkana, jos pihallasi kasvaa omenapuu, havuja tai pensasaita

Jos olet leikannut pihasi pensasaitoja harvakseltaan tai väärin, talvella voit yrittää ainakin minimoida tuhot. Väärin tai liian myöhään leikatun aidan tunnistaa siitä, että kun sen päälle kertyy lunta, aidasta tulee päädystä katsottuna v:n mallinen.

– Silloin se on todella arka lumimassoille. Pensasaidan pitäisi olla leikattu a:n malliseksi, silloin se kestää lumen paremmin, Oksa sanoo.

Kotipuutarhojen kasveista myös omenapuut kärsivät lumesta. Jos märkää lunta kertyy oksille liikaa, oksat saattavat rätsähdellä irti.

Mitä lyhytoksaisempia ja vahvempia kasvit ovat, sitä todennäköisemmin ne eivät kärsi lumen painosta.

– Muille kasveille lumi tekee haittaa. Jos märkä ja paksu lumi vielä jäätyy, se murtaa tuulessa oksat helposti, Oksa lisää.

Asiantuntijat vinkkaavat, että lähes kaikkien pihan koristepuiden ja -pensaiden päältä kannattaisi keventää lumikuormaa.

Ei raivokkaasti lapiolla vaan hellästi harjalla

Jotkut ottavat lumien poistamisen kasvien harteilta liiankin sanatarkasti. Jos pensaita huitoo terävällä lumilapiolla räväkästi, lumen pudottelun ohella katkoo todennäköisesti oksia ja vaurioittaa kasvia. Silloin haitat ovat hyötyjä suuremmat.

Kevyet työkalut toimivat parhaiten.

– Käytän usein katuharjaa. Sillä kun kevyesti tumpsauttaa, lumet lähtevät hyvin. Harja ei yleensä tee pahaa jälkeä, Sirpa Oksa opastaa.

– En käyttäisi lapiota. Jos on yhtään pakkasta, oksat rätsähtävät herkästi poikki. Kannattaa muutenkin käsitellä kasveja hellävaraisesti, ei hirveällä voimalla mätkien, Iiris Viljakainen lisää.

Kun enimmät lumet on karistettu kasvien päältä, jäisiä oksia ei kannata alkaa kiskoa väkipakolla ylös, jos ne ovat taipuneet maata myöten.

Oksan mukaan terveet oksat suoristuvat itsekseen, ja jos näin ei käy, kasvia voi auttaa palautumaan oikeaan asentoon tukikepein keväällä.

Kiedo havukasvit pakettiin

Jos olet autuaasti unohtanut puutarhanhoidon talveksi, ja pihan kasvit ovat vuorautuneet paksuun lumimassaan, vielä ehtii toimia. Viherrakentamisen lehtori Viljakainen vinkkaa, että valon lisääntyessä ehtii hyvin vielä vaikka työpäivän jälkeen pelastamaan pihan puita ja pensaita.

– Ettei suurempaa vahinkoa pääse käymään.

Hän huomauttaa, että esimerkiksi ison oksan repeytyminen puun rungosta voi tehdä pahaa jälkeä, vetää kuorta mennessään ja jättää ison arven.

– Se voi olla puille kohtalokasta. Ja vaikka kasvi ei kuolisi, sillä on kova työ korjata vauriot.

Esimerkiksi tuomet taas saattaa taipua lumen painosta notkolleen maahan, eikä välttämättä nouse sen jälkeen enää lainkaan pystyyn.

Viheralan kouluttaja Sirpa Oksa arvioi, että lumi- ja talvivaurioita tulee tänä talvena väistämättä. Tähän vaikuttavat myös sään vaihtelut. Seuraukset näkyvät keväällä esimerkiksi heikkona kukintana.

Hellävaraisen lumenluonnin lisäksi asiantuntijoille on kotipuutarhureille vielä yksi vinkki. Jos pihalla on havukasveja, kuten tuijaa, pallotuijaa tai katajaa, ensi syksynä niiden ympärille kannattaa sitaista kevyesti, mutta napakasti narua. Tällöin lumi ei pääse oksien väliin repimään niitä.

– Vähän kuin pakettinarua ympärille. Jos väliin ei pääse märkää lunta, silloin oksat eivät niin helposti repeä, Oksa sanoo. 

Monissa taajamissakin on puro tai koskentapainen virta, joka voisi olla taimenen elinpaikka. Tampereen Sarankulmassakin on Pärrinkoski, joka virtaa teollisuusalueen läpi. Siinä on ollut myllykin.

– Teimme koekalastuksen, mutta täältä ei taimenia löytynyt vaikka niitä on joskus saattanut olla, sanoo limnololgi Heikki Holsti Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistyksestä.

Taimenet ovat edellytys myös uhanalaisen raakun eli jokihelmisimpukan olemassaololle. Raakku tarvitsee toukkavaiheessaan taimenta kehittyäkseen.

Virtapaikkoja voi parannella

Raakkuja elää luonnonvaraisena pohjoisessa, mutta etelässä niitä tavataan vain Pirkanmaalla. Tutkittu on esimerkiksi Kalkun Myllypuro, Tampereelta Viinikanoja ja Vuohenoja sekä Ylöjärveltä Myllypuro.

– Hämeenkyrön Turkimusoja yllätti. Sieltä löytyi raakkua. Raakkujen elämää selvitti myös luonnontieteellisen keskusmuseon intendentti Ilmari Valovirta, kertoo Holsti.

Pitäisikö raakku jättää omiin oloihinsa vai pitäisikö virtapaikkoja parannella?

Ihmisen toiminta tukahduttaa harvinaisen simpukan ajanoloon muutenkin, joten vesistöä kannattaa parannella. Parannustoimia voi tehdä koneellisestikin, mutta raakkualueella pitää olla hienovarainen.

Parannustoimilla tarkoitetaan kalojen liikkeitä haittaavien esteiden poistamista.

– Usein näitä töitä tehdään talkoilla.

Kolmen Helmen hanke

Samat lajit ovat voineet elää samoissa vesissä pitkäänkin. Raakku voi elää jopa yli satavuotiaaksi.

– Vaasantien rakennushanke voisi haitata raakkukannan kehitystä, varoittaa Holsti.

Hämeenkyrö, Ylöjärvi, Nokia ja Pirkanmaan Ely-keskus ovat muodostaneet yhdessä Kolmen Helmen hankkeen.

Ympäristötarkastaja Kaisa Pieniluoma Hämeenkyröstä kertoo että raha-anomus esiselvityksen tekemiseksi on vetämässä.

– Kyse on noin sadan tuhannen euron summasta. Kyse ei ole suuresta summasta.

Raakku kertoo puhtaasta vedestä 

Harvinaisen lajin olemassaolo on myös imagokysymys, joka voi tulla esille esimerkiksi matkailuelinkeinon harjoittamisessa. Mikään nähtävyys tummakuorinen raakku ei itsessään ole.

– Tummakuorinen simpukka elää virran pohjassa samoilla seuduilla koko pitkän elämänsä. Näin ollen mikäli laji häviää, tuskin uutta tulee tilalle itsestään.

Jos näet raakun, jätä se rauhaan, muistuttaa luonnonsuojeluväki.

Aranda lähti maanantaina aamulla Helsingistä. Matkalla on asennettu yksi automaattinen tutkimuslaite Porin tasalle. Tutkimuksia on tehty keskiviikkona Kokkolan edustalla ja Hailuodossa.

– Kun pääsimme Merenkurkkuun ja jäitten sekaan meillä on ollut puolen tusinaa automaattista mittalaitetta jäätä mittaamassa. Tietoa on jo kertynyt paljon, sanoo matkaa johtava ryhmäpäällikkö Eero Rinne Ilmatieteen laitokselta.

Hänen mukaansa yhtenä retken tarkoituksena on tutkia, kuinka alus selviää jäissä. 

– Haluamme tietää miten jää, jonka läpi juuri puskemme, vaikuttaa laivan kulkuun. Mikä vaikutus on polttoaineen kulutukseen ja  päästöihin.

Aranda tutkii myös voidaanko satelliitti- tai rannikkotutkakuvista nähdä erityisen paljon laivaa vastustavat jääalueet. Tästä on se hyöty, että sellaiset alueet voidaan joko kiertää tai varautua ennakkoon, sanoo Rinne.

–  Laiva tietää, että edessä on sellaista jäätä, josta se ei välttämättä itse pääse läpi. Silloin voi joko kutsua apua tai varautua siihen, että myöhästyy seuraavalta reittipisteeltä jonkin verran.

"Kunnon" jää löytyi Hailuodosta

Iltapäivällä Hailuotoon saapunut Aranda tekee erilaisia jäähän ja veden laatuun liittyviä tutkimuksia. Aikataulun mukaan matka jatkuu torstaina Ouluun. 

– Yksi tutkimuskohteemme on selvittää deformoituneen eli valliintuneen jään vaikutuksia liikenteeseen. Juuri täällä Hailuodon korkeudella olemme nyt törmännet  jäävalleihin, tähän saakka jäät eivät ole paljoa hidastaneet, kertoo Rinne. 

Ilmatieteen laitoksen lisäksi risteilylle osallistuu tutkijoita Aalto-yliopistosta, Helsingin yliopistosta, Suomen ympäristökeskuksesta, Maanmittauslaitokselta, Tukholman yliopistosta, Tallinnan teknillisestä korkeakoulusta, Norjan polaaritutkimusinstituutista, University College of Londonista, Etelä-Afrikan sääpalvelusta sekä Oldenburgin yliopistosta. Tutkimusretkikuntaan kuuluu 29 tutkijaa 7 eri maasta.Jäätutkimusmatka päättyy 10.3. Poriin.

– Me etsittiin metsästä mörköjä, hihkaisee Tampereella järjestettävälle luontoleirille osallistunut lapsi.

Tiistaina Luonto-Liiton leiri Teiskossa on alkanut puurolla. Alkuviikon aikana pienet eränkävijät ovat mörköjen etsimisen lisäksi pelanneet lipunryöstöä, paistaneet suklaabanaaneja ja tehneet kasvimaata lumen keskelle.

Edellisenä päivänä valkoisten nietosten keskellä sijaitsevalle pellolle on luettu loitsu. Se menee näin:

Pelto, pelto, pelto
Kasva tarpeeksi isoksi
Jotta saan sinut leikatuksi

Kun uusi aamu valkenee, viljelysmailta löytyy aarre.

– Jee! Täältä löytyi karkkia, joku viestilappu ja tällainen paketti, lapset hihkuvat nietosten keskeltä.

Talviviljelemisen sivussa leirillä opetellaan arkipäiväisiä taitoja: tiskaamista ja oman vuoron odottamista. Monelle Kortejärven majalla järjestetty leiri on uusi kokemus.

– Luontoleirillä on kivaa!

Katso lisää leiriläisten tunnelmia videolta.

Hautalan mukaan kaivosyhtiö Anglo Americanin tytäryhtiö AA Sakatti Mining on syväkairannut 25 reikää viistoon Natura-alueen ulkopuolelta Natura-alueen alle Viiankiaavan soidensuojelu- ja Natura 2000-alueella. Iltalehden mukaan Hautala pitää kairauksia laittomina ja kysyy muun muassa sitä, onko Suomen viranomaisten sallimat toimet Natura-alueella luontodirektiivin vaatimusten mukaisia.

Hautalalle asiasta kertoi kunnanvaltuutettu Riikka Karppinen (vihr.) Sodankylästä.

Lapin ely-keskuksen mukaan luvattomat kairaukset eivät ole merkittävästi heikentäneet alueen luontoarvoja.

AA Sakatti Miningin mukaan sillä oli oikeus syväkairauksiin. Asiaa tutki aiemmin myös poliisi, mutta syyttäjä totesi tutkintapyynnön aiheettomaksi.

Sodankylän kiistellyt kairaukset tehtiin vuosina 2012 ja 2013.

Oulussa toimiva Kiviniemen Meripelastusyhdistys on jakanut Facebook-sivuillaan kuvia merikartasta, johon on merkitty Oulun edustan vaaran paikkoja. Kartoista selviää muun muassa sellaisia kohtia, joissa esimerkiksi virtaama aiheuttaa ongelmia jäällä liikkujille. Näillä tienoilla liikkumista tulisi välttää.

Heikoista jäistä on poimittu tänä talvena niin nuoria kuin vanhempiakin jäällä liikkujia.

Vaarapaikat vuosikausia tiedossa

Meripelastusyhdistyksen aktiivi Pentti Rundelin on kerännyt perimätietoa. Kyläläisillä on paljon pitkän ajan käytännön kokemusta ja sen tuomaa asiantuntemusta, joka on käypää edelleen, kertoo puolestaan Kiviniemen meripelastusyhdistyksen hallituksen jäsen Timo Lämsä.

– Täällä on tiedetty vuosikymmeniä vaaran paikat, joihin ei kannata mennä. Paikalliset kalastajat tietävät mistä jää sulaa nopeammin. Laitoimme kohdat kartalle. Toki merkinnät ovat viitteellisiä, mutta perinnetiedolla on suuri merkitys, kertoo Lämsä.

– Ne ovat paikkoja, joihin esimerkiksi vesi nousee jään päälle, jatkaa Lämsä.

Oma kelkka humpsahti jäihin

Vaarallisin paikka on Lämsän mukaan Kiviniemen ja Pateniemen välissä.

– Sinne on hukkunut vuosien varrella ihan liian monta ihmistä.

– Näillä Facebook-sivuillemme laitetuilla kuvilla merikartoista haluamme tuoda turvallisuustietoisuutta alueella liikkujille, kertoo Lämsä.

Meripelastusyhdistyksen oma kelkkakin humpsahti jäästä läpi pari vuotta sitten. Meripelastusyhdistys aloitti talvipartioinnin kolme vuotta sitten.

– Näin siinä pääsi käymään. Onneksi kelkka ei uponnut, kastui vain, virnistää Lämsä.

Fatbardhe Hetemajn (kok.) käynnistämässä valtuustoaloitteessa ehdotettiin, että Helsingin kaupunki selvittäisi, miten valkoposkihanhien aiheuttamat haitat saataisiin kuriin. Linnut töhrivät muun muassa Kaivopuistoa ja Munkkiniemenrantaa ulosteillaan ja puolustavat aggressiivisesti poikasiaan.

Yhtenä keinona ehdottiin kannan harventamista esimerkiksi rei’ittämällä munia pesintäaikana.

Valtuustoaloite kuitenkin kuopattiin, koska virkamiesten selvityksen tulos oli tyly: valkoposkihanhi (Branta leucopis) on sekä luonnonsuojelulailla että Euroopan unionin lintudirektiivillä suojeltu laji.

– Monet puistot ovat täysin käyttökelvottomia. Olisi kivaa lukea kirjaa puistossa ilman että tarvitsee varoa kakkakasoja, Hetemaj perusteli aloitettaan keskiviikkona valtuuston kokouksessa.

SDP:n Maija Anttila toivoi puheenvuorossaan, että Helsingin pitäisi olla aktiivinen valtion suuntaan, jotta valtio lähtisi vaatimaan muutosta tai poikkeusta EU:n lintudirektiiviin.

– Valkoposkihanhet ja merimetsot ovat runsastuneet niin, että ne tuhoavat luontoa. Tätä EU-direktiiviä pitäisi saada pohtia kansallisesti, Anttila sanoi.

Perussuomalaisten Nina Huru taas ihmetteli, pitääkö hanhien jätöksistä tulla jokin epidemia ennen kuin ongelmaan puututaan.

Kokoomuksen Hannele Luukkainen puolestaan ihmetteli keskustelua.

– Urbaani luonto tuottaa meille iloa. Meillä pitäisi riittää pinnaa ja sietämistä muillekin lajeille kuin ihmisille, Luukkainen sanoi tosissaan, mutta puoli salia hörähteli.

Virkamiesselvityksen mukaan ympäristökeskuksessa olisi valmius kokeilla erilaisia teknisiä keinoja valkoposkihanhiin. Tällaisia voisivat olla esimerkiksi poikueiden aitaaminen tietyille alueille ja pitkä ruohikko.

Korkeasaaressa ja Harakassa on saanut siirtää pesiä ELY-keskuksen myöntämillä poikkeusluvilla, ja lisäksi Harakassa on suojattu polkuja hyökkäävimmiltä koirailta lyhyillä aidoilla.

Merikarvialle on myönnetty lupa merimetsojen pesinnän häirintään Lankoslahdella.

Kunnan kalastajat ja mökkiläiset sekä matkailuelinkeino ovat pitkään vaatineet oikeutta häiritä pesintää, koska kunnan alueella elää Suomen suurin merimetsoyhdyskunta. Viime kesänä kunnan alueella oli 4 120 pesää.

Ely-keskus on antanut häirintäluvan Kasalan osakaskunnalle. Luvan rajaamalla alueella saa hävittää merimetsojen pesiä ja häiritä merimetsoja väliaikaisilla karkottimilla.

Munia ei saa tuhota

Merimetsojen pesiä ei kuitenkaan saa tuhota, jos niissä on jo munia.

– Merimetsoja ei saa häiritä yhdellä luodolla, jossa oli viime kesänä 1 800 pesää. Jos häirintää tapahtuu muilla luodoilla luvan mukaisesti, alueen merimetsokanta voi pienentyä alle puoleen, ely-keskuksen yksikön päällikkö Esko Gustafsson sanoo.

Gustafssonin mukaan merimetsojen häirinnästä on hyviä kokemuksia Saaristomeren alueelta. Käytännössä merimetsojen kokonaismäärä Itämerellä tuskin vähenee, sillä merimetsot siirtyvät alueelta toiselle häirinnän myötä.

Lupa on voimassa vuoden 2018 loppuun asti, tosin siitä voi vielä valittaa hallinto-oikeuteen.

Perusteluna luontoarvot

Ely-keskus perustelee häirintälupaa muun muassa merimetsojen aiheuttamalla veden rehevöitymisellä sekä ahvenkannan suojelulla. Lupa-alueella on tärkeä ahvenen kutualue. Ympäristöviranomaisten arvion mukaan lupa ei vaaranna lajin säilymistä, joten lupa ei riko myöskään EU:n lintudirektiiviä vastaan.

Ely-keskuksen antama lupa on Merikarvian kunnanjohtajan Pentti Ala-Luopan mukaan linjanmuutos. Kunta on pitkään vaatinut viranomaisia suhtautumaan merimetsokannan kasvuun vakavammin.

Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) on nimennyt työryhmän, joka parhaillaan pohtii koko Suomen merimetsokannan säätelyä. Mukana työryhmässä on myös Merikarvian Ala-Luopa.

Valtio kaipaa lisäarviointeja Tornionjoen lohen omistusoikeutta selvittäneeseen tutkimukseen. Lapin yliopiston tutkimuksen mukaan valtiolla ei ole loheen omistusoikeutta, vaan lohi kuuluu vesialueen omistajille.

Maa- ja metsätalousministeriön neuvotteleva virkamies Tapio Hakaste kertoo, että tutkimusta arvioi oikeusministeriön lisäksi joku toinen yliopisto.

Hakasteen mukaan tutkimuksen antaminen toisen yliopiston arvioitavaksi ei liity tutkimuksen tulokseen.

– Linjaus on tehty ennen kuin tutkimus valmistui, Hakaste sanoo.

Eduskunnassa käsitellään lohen omistusta lähiaikoina, sillä kansanedustaja Mikko Kärnän kysymys on tulossa eduskunnan käsittelyyn mahdollisesti jo ensi viikolla.

Lisäarvioinneista uutisoi ensimmäisenä Meän Tornionlaakso -lehti.

Ketunpyynti on taitoa vaativa metsästyslaji ja vaatii monenlaista osaamista. Pyyntitapoja on myös useita ja kettua voi pyytää ampumalla ja käyttää koiraa apuna, kyttäämällä tai pillittämällä.

Näiden lisäksi kettuja voi pyytää loukuilla ja  jalkanarulla. Kaikki tavat vaativat pitkää pinnaa ja roppakaupalla erilaisia niksejä, mutta ehkäpä jalkanarulla pyytäminen on se kaikista eniten taitoa vaativa pyyntitapa.

Rovaniemeläinen Teuvo Ruokangas on pyytänyt kettuja harrastusmielessä pienestä pitäen Kivitaipaleen Perunkajärven maisemissa. Viimeiset vuosikymmenet Teuvo on käyttänyt jalkanarua.

Niksien opettaminen uudelle sukupolvelle

Aiemmin kettumiehet eivät juuri kertoilleet pyyntinikseistään saatikka paikoistaan. Nyt, lähes kahdeksankymppisenä Teuvo on valmis opettamaan omat ketunpyynnin salansa nuoremmalle ja innokkaalle metsämiehelle.

– Kuka vain haluaapi, ei tämä ole niin salaperäistä hommaa. Ennen se oli hyvinkin salaperäistä, varsinkin silloin kun pyydettiin myrkyillä, muistelee Teuvo Ruokangas noin neljänkymmenen vuoden takaisia aikoja.

Rovaniemeläinen Matti Cajan on innokas metsämies ja on halukas oppimaan myös ketun jalkanarupyynnin.

– Kettu on semmoinen viekas olento ja sen saalistaminen ja siitä oppiminen kiehtoo itseäni.

Ihmisen haju hävitettävä

Käytännössä viekkaan ketun saajan täytyy olla vielä viekkaampi että kettu ansalenkkiin astuu. Millä sitten kettu saadaan astumaan jalkanaruun ja tekemään sen kohtalokkaan erehdyksen että päätyy pyytäjän turkkinahkaksi.

– Ketunpyynnissä on tärkeintä se, että pyyntivälineisiin ei jää ihmisen hajuja eikä myöskään jälkiin. Paljain käsin ei missään tapauksessa saa tehdä mitään, muistuttaa Teuvo Ruokangas.

Kaikilla pyytäjillä on omat niksinsä päästä ihmisen hajuista eroon. Teuvo Ruokangas kertoo keittävänsä jalkanarut ensin ja sotkee niihin vielä metsän hajua.

– Kuusen pihka ja kuuden havu joilla hinkkaan niitä. Sulalla kuusen havulla hieron myös vaatteet, siitä jää niin hyvä pihkan haju että ne ei haise enää ihmiselle. Kettu pitää metsän hajusta.

Jalkanaru upotetaan ketunjäljelle

Jalkanarun laittamisessa metsään on myös omat niksinsä. On tiedettävä mihin ansa kannattaa laittaa.

– Ketulla on omat polkunsa. Kun se on yhden kerran kulkenut, niin se tulee siitä toisenkin kerran. Jos sillä on esimerkiksi haaska, jota se käy syömässä, niin sinne tulee jatkuva jotos. Se on hyvä pyyntipaikka, valaisee Teuvo.

Lisäksi kiima-aikana kettu on tavallista helpompi saalis. Vietit vievät kuten ihmisiäkin.

– Kun ketulla on joku jälki, jota pitkin se kulkee, niin kiima-aikana se poikkeaa siitä pusikkoja merkkaamassa, siinä risteyksessä on lähes takuuvarma paikka.

Lapissa pyyntiaikaa huhtikuun loppuun

Teuvolta jalkanaruopastuksen saanut Matti Cajan on varovainen, mutta toiveikas kettusaaliista.

– Olishan se kiva jos tälle talvelle ja näille lumille vois jonkun vielä saada, mutta se saalis ei ehkä se pääpointti ole tässä. Tietenkin se kaikki muu, mitä siinä ympärillä tapahtuu, on itse asiassa paljon tärkeämpää ja itselle sitä olennaisempaa tekemistä.

Korjaus 3.3. klo 20.20: Ketun pyyntikeinoista on poistettu heti tappavat raudat. Uusi metsästysasetus ei salli niiden käyttöä.

Veljekset Mauri ja Paavo Vehkaperä katsovat, miten auringonpaisteen houkuttamat ihmiset vetävät täysiä ahkioita parhaille pilkkipaikoille. He eivät ole koskaan innostuneet pilkkimisestä, vaikka kalastus onkin verissä.

Mauri Vehkaperä on tehnyt leipätyönsä ammattikalastajana. Kolmekymmentäviisi vuotta hän kiersi Suomen merialueita troolarilla. Mauri oli kalastaja  kolmannessa polvessa, ja nyt neljäs polvi on jatkamassa työtä.

- Kun jäät tuli mereen, lähdettiin menemään alaspäin aina Hankoon asti. Kalastin viikon, ja olin sitten viikon kotona. Alussa reissussa saattoi mennä parikin viikkoa, Mauri muistelee.

Paavo kutsuu itseään puoliammattilaiseksi. Hän on työskennellyt opettajana, mutta kalastanut aina.

- Pienenä kalastin isän kanssa rysällä. Nyt me Maurin kanssa kalastamme lohta isommalla rysällä eli loukulla. Onhan se elämys aina kun muutaman lohen saa, Paavo kertoo.

Nyt on mateen ja norssin aika

Jään alla on nyt 180 metriä verkkoa. Mauri hakkaa tuuralla jään rikki avannon kohdalta, ja Paavo lapioi jään kappaleet pois.

- Tähän aikaan vuodesta tulee madetta, vähän siikaa ja haukea ja sitten norssia, Paavo tietää.

Mauri kokee verkkoa avokäsin, käsineet kädessä kalan irrottaminen ei onnistu. Nyt verkossa on norssia eli kuoretta.

- Eilen kävin kokemassa verkot, niin norssia oli viitisenkymmentä kappaletta.  Se on monen meikäläisen mielestä tämän ajan paras paistinkala. Mutta siinä on oma taikansa paistaa. Sitä pitää paistaa voissa neljäkymmentäviisi minuuttia, Paavo kertoilee.

Verkon päässä olevalla narulla vedetään verkko takaisin jään alle pyytämään.

Aina pitää päästä kalaan

Paavolla on mukana mittatikku. Jäätä on melkein puoli metriä. Verkot pannaan jään alle, kun jäätä on alle kymmenen senttiä.

- Aina minä olen ruokakalaa pyytänyt verkoilla. Sitä minä olen ihmetellyt, miten minä olen nuorempana ehtinyt, kun oli lapsia, työ ja harrastuksia. Mutta niin vain minulla oli aina verkot vedessä, Paavo miettii.

Kalansaalis uhkaa jäädä tällä kertaa pieneksi. Sellaista se kalastaminen on.

- Kyllä sitä joskus ihmettelee, mikä järki tänne on tulla. Mutta tämmöinen auringonpaisteinen ilma on aivan ihana, ei parempaa voi olla, Paavo sanoo.

Mauri on sitä mieltä, että hän kalastaa saadakseen tuoretta kalaa syötäväksi pottujen kanssa. Puheen jatkuessa kuitenkin selviää, että syyt taitavat olla muualla.

- Se on se oma vapaus, merten vapaus. Kyllä minä olen kiitollinen että olen saanut täällä vapaasti kalastaa, Mauri sanoo ja katsoo horisonttiin.

Neljä kaivinkonetta möyrii tällä hetkellä Laihianjoen/Tuovilanjoen ja Sulvanjoen  suistoalueella Vaasan kupeessa.

Suistolle ruopataan kaksi kilometriä pitkät ja pari metriä syvät uomat, jotta vesimassoilla olisi keväällä vapaa reitti purkautua mereen.

Työt suistossa ovat mittavia ja maksavat yli puolitoista miljoonaa euroa. Jokien suistoalue on mataloitunut mm. maankohoamisen myötä.

– Joki tekee omaa työtään ja mataloituminen sekä sitä myöden kasvillisuus lisääntyy ja se saa jokisuut tukkeutumaan,  kertoo vesistöjen kunnostusryhmän päällikkö Kim Klemola Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksesta.

Lintuparatiisi

Hanke on keskellä luonnonsuojelualuetta ja siksi haastava. Ruoppausmassat ovat valtavat. Molempien jokien suistoon tehtävistä uomista nostetaan mutaa yhteensa 115000 kuutiota.

Alue on myös merkittävä lintukosteikko. Sen reunamilla on lintutorneja, joilla käy ahkerasti harrastajia. Kim Klemola ei usko, että 25 metrin levyiset väylät sivulevennyksineen eivät haittaa lintujen elämää suistossa.

Lintuharrastaja uskoo, että haittaa ei ole. Päinvastoin läjitysalueista tulee ensi kesäksi lintuparatiisi. Ruoppausmassat ovat märkiä ja houkuttelevat erityisesti kahlaajia apajille.

– Mieletön paikka kahlaajille keväällä. Veikkaan, että lintuharrastajat ramppaavat siellä taukoamatta keväällä etsimässä sinne tulevia harvinaisuuksiakin, sanoo lintuharrastaja Jouni Kannonlahti.

Hänen mukaansa myös alueella pesivien lintujen elintila ja mahdollisuudet paranevat. Kannonlahden mukaan pesivien lintujen kato alueella on ollut iso, koska se on kasvanut niin raakasti umpeen.

– Nyt voi tapahtua yllättävän posiitiivinen muutos koko alueella, iloitsee Jouni Kannonlahti.

Mutta kuolevatko kalat?

Maamassat ovat Pohjanmaan rannikolle tyypillisiä happamia sulfaattimaita. Niiden möyriminen tietään yleensä mittavia kalakuolemia vesistössä.

– Omat vaikutuksensa ruoppauksilla varmaan on ja niitä tarkkaillaan. Näytteitä on otettu ennen työn aloittamista, työn aikana ja jälkeen. Lisäksi ruoppausmassat kalkitaan perusteellisesti läjitysalueella, sanoo Kim Klemola ELY-keskuksesta.

Tämä talvi hyvä talvi

Oma haasteensa on raskaiden koneiden pysyminen jäänpäällä. Ruoppausten piti alkaa jo vuonna 2013, mutta silloin jäätä ei tullut tarpeeksi. Tänä vuonna päästiin tosissaan töihin. Tammikuu oli hyvä ja jää kesti jopa 50 tonnia painavaa kaivuria.

Helmikuussa puolestaan tuli lämpökausi ja jäät sulivat, mutta nyt uusi pakkasjakso on mahdollistanut ruoppausten jatkumisen. Tuovilanjoen/Laihianjoen parin kilometrin ruoppausuoma saataneen lähes valmiiksi tänä vuonna. Sulvanjoen töitä jatketaan ensi vuonna.

– Me toivomme, että ihmiset eivät tulisi tänne työmaalle liikkumaan. Se on kaivettu joka puolelta, eikä lumenalta kukaan pysty näkemään, missä kestävää jäätä on ja missä ei, tuumailee ihmisten rohkeudesta tuskaantuneena urakoitsija Yngve Sundström.

Lentokenttä ja moottoritie suojataan

Ruoppaus on ELY-keskuksen suurin tulvasuojelutyömaa tällä haavaa. Sen pitäisi suojella Vaasan lentokenttä ja moottoritie jääpatojen aiheuttamilta tulvilta.

Suojelluksi tulevat samaalla lähialueen pellot ja Vaasa-Seinäjoki  -ratakin voi hyötyä ruoppauksesta. Tulvavesiä ei pitäisi enää nousta myöskään jokivarsien asutuksen kiusaksi.

Laihianjoen/Tuovilanjoen ja Sulvanjoen ruoppaussuunnitelma valmistui jo 2004. Reilun puolentoistamiljoonan urakan maksavat valtio, Vaasa, Mustasaari sekä jokien järjestely-yhtiö. Ruoppauksen tulisi olla valmis kesällä 2018.

A-talkissa keskustelleet olivat yhtä mieltä siitä, että nykyiseen metsästyskiintiöön pitäisi laskea mukaan kaikki, myös poistetut häirikkösudet ja kolareissa kuolleet yksilöt.

Nykyinen lainsäädäntö antaa mahdollisuuden metsästää vain laumasta ja lupa tulee kohdistaa laumaan. Tällöin häirikkösusia ei voi metsästää kannanhoidollisen metsästyksen puitteissa.

Luonnonsuojeluliiton suurpetoasiantuntija Riku Lumiaron mukaan metsästäjien toimilla on luotu häirikkösusia.

– Metsästäjät tappavat alfayksilöitä ja luoneet samalla ongelman. Alfayksilöiden 20–30 kiloiset alle vuoden ikäiset pennut eivät pysty tappamaan talvisesta luonnosta esimerkiksi isoa hirveä. Ne ovat silloin nälkäisiä ja tulevat pihojen lähelle.

Lumiaron mukaan häirikkösusia on tapettu tänä vuonna ennätysmäärä, yhteensä 13.

Maa- ja metsätaloustalousministeriö antoi joulukuussa luvan 46 suden kannanhoidolliseen metsästykseen. Luvat eri alueille myöntää Suomen riistakeskus.

Luonnonsuojeluliiton mukaan kaatolupia oli liikaa, koska susia on ammuttu ja kuollut jo 75 viime elokuun jälkeen.

Luonnonvarakeskuksen arviot susikannasta vaihtelevat 225–250 yksilön välillä. Laumoja on arvioitu olevan 34–38.

Kokenut lintuharrastaja Ari Lähteenpää opastaa unohtamaan kaiken hienostelun, kun ryhdytään tekemään tai hankkimaan linnunpönttöjä. Lähteenpään mukaan paras pönttö on tehty höyläämättömästä laudasta ja sen katto on vesivanerista.

– Lautaa ei kannata käsitellä millään suoja-aineilla eikä missään tapauksessa maalata.

Puutarhaliikkeissä ja nettikaupoissa on tarjolla värikkäitä ja koristeellisia pönttöjä, joita markkinoidaan pihan somisteeksi ja "city-linnuille" sopiviksi. Pönttöissä on värikkäitä ovia, ristikkoikkunoita, parvekkeita, erkkereitä.

Ari Lähteenpää tietää, että niin "city-lintujen" kuin muidenkin lintujen silmää miellyttävät ihan toisenlaiset pöntöt. Hän toivoo, että ihmiset katselisivat pönttöjä lintujen silmin.

Muovi on liian liukasta

– Pönttö saa olla vähän krouvin näköinen ja sellainen, että se istuu luontoon, kun se laitetaan puuhun. Mitä enemmän pönttö poikkeaa luonnon omasta maisemasta ja värityksestä, kuten esimerkiksi neonvärinen muovipönttö, niin on helppo kuvitella, että ei se lintu sinne mene.

Neonväriset pöntöt saavat Lähteenpäältä melko jyrkän tuomion ja hän uskoo lintujenkin niitä kavahtavan.

Muovi soveltuu huonosti linnunpöntön materiaaliksi, koska muovi on liukasta eikä myöskään hengitä. Netissä esitellään vinkkejä, miten kestäviä pönttöjä voi tehdä esimerkiksi muovisista viemäriputkista. Pahimmassa tapauksessa muovinen pönttö voi kuitenkin koitua linnunpoikasten kohtaloksi.

– Jos esimerkiksi telkänpöntön tekee muoviputkesta, niin siinä on se vaara, että poikaset eivät pääse pöntöstä ulos, varoittaa Lähteenpää.

Höyläämätön lauta on paras pönttömateriaali juuri siksi, että sen pinta on karhea ja linnunpoikaset pääsevät kiipeämään seinää pitkin ylös.

Tulevana viikonloppuna kaikkien luonnosta ja hiihtämisestä kiinnostuneiden on mahdollisuus lähteä vapaaehtoisena mukaan riistakolmiolaskentoihin.

Kahdesti vuodessa tehtävä riistakolmiolaskenta on vapaaehtoisten harteilla, mutta ainakin Keminmaan riistanhoitoyhdistyksessä mukaan toivotaan muitakin kuin metsästäjiä.

– Partiolaiset, suunnistajat, hiihtäjät ja kaikki luonnonystävät mukaan vaan. Samalla oppii luonnostakin, ja takaan, että reissun jälkeen jokainen erottaa kärpän ja oravan jäljet toisistaan, kannustaa riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Juha Mäkimartti.

Laskentalinjat kierretään kaksi kertaa vuodessa. Kevättalvella kirjataan ylös nisäkkäiden lumijäljet ja kesällä lasketaan metsäkanalinnut.

– Tällä hetkellä hirven on hankala liikkua metsässä, kun lunta on paljon. Lumen alla on kuitenkin kantava hankikerros, joten suksella liikkuville olosuhteet ovat loistavat eikä tässä tarvitse olla mikään huippukuntoinen hiihtäjä, maalailee Mäkimartti.

Vapaaehtoisten harteilla

Lapissa laskennassa on 150 kolmiota,  kun koko maassa niitä on lähes 2000. Riistakeskuksen arvion mukaan urakassa on mukana tuhansia metsästäjiä.

– Meillä maastoon on lähdössä lähes sata vapaaehtoista. Maastossa liikutaan suksilla ja kelkoilla, luonnehtii Mäkimartti.

Keminmaassa lasketaan samalla kunnan hirvitiheys, sillä lentolaskennan tulokseen paikallisessa riistanhoitoyhdistyksessä ei luoteta. Maastolaskenta on tehty jo useana vuonna peräkkäin.

– Hirvien talvehtimisalueet ovat metsästäjien tiedossa, joten niille osataan mennä suoraan. Meillä metsät ovat kuusivaltaisia, joten hirviä ei ole helppo nähdä lentokoneesta tai helikopterista, perustelee Mäkimartti.

Riistakolmiolaskennasta kertyneet tiedot ilmoitetaan nykyään jo sähköisesti ja tulokset ovat nähtävillä netissä. Mäkimartin mukaan tämä on selvä parannus entiseen tapaan, sillä nyt omia tuloksia voi vertailla kätevästi naapurikunnassa tehtyyn laskentaan ja ne ovat kenen tahansa palveluun kirjautuneen selattavissa.

Suomen luonnonsuojeluliitto on tyytyväinen Merikarvian merimetso-ongelman ratkaisuun.

Merikarvialla Pohjois-Satakunnassa on Suomen suurin merimetsoyhdyskunta, noin 4 120 pesivää paria. Ely-keskus antoi alkuviikolla luvan tuhota merimetsojen pesiä rajatulla alueella, kunhan pesissä ei ole munia.

Ympäristöviranomaisten arvion mukaan pesinnän häirintä voi pienentää Merikarvian merimetsokannan jopa alle puoleen.

"Hyvä ratkaisu"

Luonnonsuojeluliiton erityisasiantuntija Tapani Veistola sanoo, että ratkaisu kuulostaa hyvältä. Hän arvioi, että luonnonsuojeluliitto hyväksyy ely-keskuksen päätöksen eikä valita siitä hallinto-oikeuteen.

– Tässä on menty pienimmän haitan mukaan: lintuja ei tapeta vaan häiritään. Näin haitta saadaan hoidettua siististi, moraalisesti ja luonnonsuojelullisesti parhaalla keinolla, Veistola sanoo.

Veistola arvioi, että merimetsojen häiritseminen on tehokkaampi ratkaisu kuin aiemmin Merikarvialla toivottu munien rei'itys.

Minne linnut siirtyvät?

Ely-keskuksen mukaan pesien tuhoaminen voi saada linnut siirtymään toisille alueille. Luonnonsuojeluliiton Veistola sanoo, että tämän ilmiön havainnoimiseksi olisi ollut hyvä saada osa merimetsoista varustettua seurannan mahdollistavilla laitteilla.

– Ihanteellista olisi, jos olisi saatu lintuja satelliittiseurantaan ja olisi voitu katsoa, minne linnut menevät. Silloin olisi saatu tietoa tulevia päätöksiä varten. Merikarvia on kuitenkin ollut Suomen kuumin kiistakohde, ja tällä tavalla merimetso-ongelma saadaan ratkaistua, Veistola sanoo.

Työryhmältä ehdotuksia pian?

Erityisasiantuntija Tapani Veistola on Suomen luonnonsuojeluliiton edustajana maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen (kesk.) asettamassa merimetsotyöryhmässä. Työryhmän odotetaan antavan lähiaikoina näkemyksensä, miten merimetsotilannetta pitäisi hoitaa.

– Periaatteessa meillä on ensi viikolla kaksi viimeistä kokousta, jos ei haeta lisäaikaa. Tähän mennessä työ on sujunut rakentavassa hengessä. Kaikilla on halu ratkoa näitä ongelmia, ja osapuolet ovat oppineet ymmärtämään toistensa näkökulmia, Veistola sanoo.

Veistola arvioi, että yksi tärkeä tekijä kuumentuneen tilanteen rauhoittamiseksi on tiedon lisääminen siitä, että ongelmallisissa tilanteissa on mahdollista saada poikkeuslupia merimetsojen häirintään. Hän arvioi, että epätietoisuus häirintäluvista on kuumentanut tunteita rannikkoalueilla.

Yle Jyväskylä julkaisee yleisön ottamia sääkuvia sekä alueellisissa tv-uutisissa että nettisivuillaan. Sääkuvien lähettämistapa on muuttunut ja kuvat lähetetään sähköpostin sijaan suoraan verkkosivujen kautta.

Ethän lähetä uusia kuvia enää tämän artikkelin lähetä-painikkeella, vaan laita ne tulemaan täältä.

Metsähallituslain uudistamista vastustava adressi on kerännyt poikkeuksellisen paljon allekirjoituksia, niitä on kohta jo 100 000.

Luonto- ja retkeilyjärjestöt ovat pelänneet lakiesityksen vaikutuksia ja yrittäneet tuoda esiin uhkia.

Helsingin Sanomien torstainen uutinen oli lisäjärkytys.

Sen mukaan maa- ja metsätalousvaliokunta toisi viime hetkessä hallituksen esitykseen vielä muutoksia, kuten ympäristöministeriön vaikutusvallan pienentämisen Luontopalveluissa ja palvelujen rajaamisen ja rahoituksen uudelleenjärjestelyjen.

Luonnonsuojelualueiden hallinta siirtyisi näin pois Luontopalveluilta.

Hämeenlinnan Evon retkeilyalueesta voi olla huolissaan, arvioi Suomen luonnonsuojeluliiton johtava asiantuntija Ilpo Kuronen.

Hän sanoo, että lähes kaikilla retkeilyalueilla voi harjoittaa talousmetsien kaltaista metsätaloutta niiden ollessa taloustoiminnan piirissä.

Kurosen mukaan tavallisen retkeilijän suurin huoli on Metsähallituksen Luontopalvelut -yksikön heikentäminen.

Rahan takia retkeilyalueillakin kirves heiluu?

– Lähes kaikki retkeilyalueet on sijoitettu Metsähallituksessa taloustoimintaan, ne eivät ole siellä missä ovat luonnonsuojelualueet. Monissa retkeilyalueista harjoitetaan lähes normaalin kaltaista metsätaloutta, Kuronen kertoo.

– Suurempi uhka mikä retkeilyalueisiin kohdistuu on se, että Metsähallituksen tulee tulouttaa valtion kassaan entistä enemmän rahaa. Retkeilyalueillakin suoritetaan talousmetsiin kuuluvia hakkuita. Jokainen tietää, että metsässä joka on juuri käsitelty, ei retkeilijän ole hyvä liikkua eikä siellä mustikka kasva.

Kuronen varoittaa, että jos Luontopalvelut -yksikön asema ja ympäristöministeriön asema heikkenevät, silloin tavallisen kansalaisen retkeilypalvelut, luonnonsuojelupalvelut ja virkistyskäyttö heikkenevät.

Luonnon rahastaminen kansanedustajien käsissä

Lounais-Hämeessä sijaitsevan Tammelan Liesjärven ja Torronsuon kaltaisiin kansallispuistoihin ei lakiesityksessä kohdistu erityistä uhkaa.

– Keskiviikkoaamun tiedon mukaan uhkana on, että luonnonsuojelualueista voidaan mahdollisesti ottaa joitakin osia talouskäyttöön. Aina kun luonnonsuojelualue on perustettu, se on lakiin perustuva.

Kuronen muistuttaa, että ennen kuin alueelle voidaan mennä tekemään jotain muuta kuin mitä järjestyssäännössä on sanottu, vaatii se lainmuutoksen. Metsähallituslaki ei sinänsä muuta luonnonsuojelualueiden asemaa, ellei luonnonsuojelulakia muuteta.

– Viime kädessä metsähallituslain muutoksesta päättävät maa- ja metsätalousvaliokunta sekä eduskunta. Heihin pitää nyt vedota, että retkeilyalueet siirrettäisiin pois talouskäytön piiristä, jolloin niillä ei tehtäisi taloudellisin perustein hakkuita.

Metsähallitus tekee valtiovarainministeriölle esityksen kuinka paljon he voivat tulouttaa. Ministeriö tekee puolestaan esityksen hallitukselle ja hallitus taas eduskunnalle.

– Jos eduskunnassa budjetissa Metsähallituksen tuloutusvaatimus on pienempi, se merkitsee pienempää tarvetta hakkuille ja samalla pienempää painetta retkeilyalueille, pähkäilee Suomen luonnonsuojeluliiton johtava asiantuntija Ilpo Kuronen.

Raahen saaristo on valittu tämän vuoden retkikohteeksi. Tämän vuoden kilpailun teemana olivat retkeilyvesistöt. Yleisöäänestyksessä haettiin luontoretkeilyyn sopivaa vesistöä, jossa on viime vuosina kehitetty aktiivisesti ympärivuotisia retkeilypalveluita, kuten reittejä, retkeilyvälineiden vuokrausta sekä erilaisia  majoitus- ja ruokailupalveluita.

Yleisöäänestykseen osallistui ennätysmäärä, yli 6500 retkeilijää.

Raahen kaupungin edustalla oleva saaristo on noin 24 neliökilometrin suuruinen alue, josta suurin osa kuuluu Natura 2000 verkoston luonnonsuojelualueisiin. Vuoden Retkikohde -kilpailu järjestettiin nyt kahdennentoista kerran.

Voittaja saa palkinnoksi Suomen Messusäätiön myöntämän 5000 euron stipendin, jolla on tarkoitus kehittää aluetta edelleen.