Perämeren pohjukassa kulunut jäätalvi on ollut erikoinen. Kauempana merellä jääkansi on yhtenäinen ja paksu, mutta lähempänä rannikkoa, siellä missä ihmiset liikkuvat, tilanne on heikompi.

Pelastusviranomaisten mukaan ihmisiä ei kielletä menemästä jäälle, mutta koska jään kestävyys vaihtelee suuresti välijäiden vuoksi, pitää kulkijoiden olla varovaisia.

– Tilanne muuttuu jatkuvasti. Esimerkiksi jäälatujen kohdalla voi mennä hiihtämään, mutta vähän matkan päässä tilanne voi olla toinen, sanoo Kemin merivartioaseman vanhempi merivartija Juha Halonen.

Uppotukkeja jäällä yhä edelleen

Jään kantamisen lisäksi vaaratilanteita aiheuttavat jäällä törröttävät uppopuut. Syksyllä vedenkorkeuden vaihtelut aiheuttivat sen, että pohjassa olleita vanhoja tukkipuita nousi yhtäkkiä jään päälle.

Puita sahattiin Kemijoella ja Perämerellä vuoden alkupuolella, mutta tukkeja löytyy yhä edelleen.

– Pari viikkoa sitten kävin viimeksi sahaamassa puita merellä. Niitä on varmasti edelleen siellä ja aiheuttavat vaaraa erityisesti moottorikelkkailijoille, Halonen toteaa.

Helpotusta ei ole lupeissa

Ilmatieteen laitoksen jääpalvelusta sanotaan, että nyt tarvittaisiin paukkupakkasia, jotta välijää jäätyisi kunnolla. Ennusteiden mukaan pakkasia ei ole kuitenkaan luvassa, vaan lopputalvi ja kevät jatkuu leutona.

– Jään rakenne on paikoin hankala ja kulkukelvoton. Siellä missä välijäätä on, ei pikkupakkaset enää auta, kertoo jääasiantuntija Patrick Eriksson Ilmatieteen laitokselta.

Kalojen lisääntymiselle löytyy Suomen merialueilta hyviä kutupaikkoja varsin vähän. Esimerkiksi kuhalle suotuisia lisääntymisympäristöä on vain noin puolitoista prosenttia rannikkoalueesta.

Tarkkaa tietoa siitä, miten eri puolilla merialuetta lisääntyvät kalat kasvaessaan liikkuvat ei ole. Rannikon tunnetuilla lajeilla, kuten ahvenella ja kuhalla saattaa olla myös paikallisia kantoja, mutta esimerkiksi silakan tiedetään liikkuvan laajoilla alueilla.

Yllätys tutkijoillekin

Vaikka kalastettavia kaloja löytyykin laajoilta alueilta, varsinainen lisääntyminen keskittyy vain harvoihin paikkoihin. Sama ilmiö on havaittu kansainvälisestikin.

– Mutta olimme silti loppujen lopuksi aika yllättyneitä siitä, että Suomessakin hyvin monen lajin kohdalla vain suppeat rannikkoalueet tuottavat lähes koko vuoden poikasmäärän, kertoo tutkija Meri Kallasvuo luonnonvarakeskuksesta.

Tutkijoiden mukaan selitys on yksinkertainen: lisääntyminen on kalan elämän herkin vaihe ja vaatii kaikkein suotuisimmat olot onnistuakseen. Mäti ja pienpoikaiset ovat kaikkein herkimpiä kaikenlaisille muutoksille ympäristössä.

Perämereltä tutkimus paljasti laajoja kuoreen eli norssin lisääntymisalueita. Kuore on makean veden laji ja Perämeren vähäinen suolapitoisuus todennäköisesti selittääkin sen yleisyyttä Pohjanlahden pohjukassa.

– Sen lisäksi Perämeren kasvilajisto on selkeästi omanlaisensa, sanoo Kallasvuo. Merikalojen kutupaikat selvitettiin suurtutkimuksessa

Kuoreesta tehdyt havainnot ovat kiinnostavia myös sen takia, että sen hyötykäyttö saattaa olla kasvussa.

– Kuoreestahan vähän povataan, että tulisiko siitä seuraava ihan taloudellisestikin merkittävä kalalaji.

Uutta tietoa myös merikasveista

Tutkimuksen yhteydessä paljastui myös, että Perämereltä löytyi peräti seitsemän erilaista vesisammaleen lajia. Näistä lajeista puolestaan kaksi on sellaisia, joita on aikaisemmin pidetty uhanalaisina. perämerellä niitä kuitenkin esiintyi merkittävästi.

– Tutkimuksessa osoitettiin, etteivät ne olekaan niin uhanalaisia kuin on luultu. Niistä vain ei aikaisemmin ollut tiedetty yhtä paljon kuin sen jälkeen, kun metsähallitus oli tehnyt paljon sukelluksia alueella, kertoo Kallasvuo.

Suuri tutkimuskokonaisuus

Suomen vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuutta on selvitetty laajassa VELMU –tutkimushankkeessa, jossa ovat olleet mukana useat ministeriöt, ympäristökeskus, metsähallitus, luonnonvarakeskus, geologian tutkimuskeskus, useat ELY-keskukset sekä merisotakoulun tutkimuskeskus ja Åbo Akademi.

Kalojen kutualueet on selvitetty 12 vuotta kestäneessä kartoituksessa. Lopputuloksena on kalojen lisääntymisaluekartta, jolla voidaan ohjata esimerkiksi merialueiden rakentamista pois herkimmiltä alueilta. Tutkimusten tulokset on nähtävissä myös internetissä VELMU-karttapalvelussa.

Hämeen ELY-keskus rauhoitti maanomistajien hakemuksesta vapaaehtoisen METSO-ohjelman (Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma) kautta viime vuonna Kanta-Hämeessä seitsemän kohdetta, joiden pinta-ala oli yhteensä noin 67 hehtaaria.

Ylitarkastaja Rauni Itkonen kertoo, että ELY-keskus hankki lisäksi kaupoin suojeluun neljä kohdetta. Niiden pinta-ala on yhteensä noin 21 hehtaaria.

– Vaikka vuosittainen vaihtelu on suurta, tämä vastaa suunnilleen viime aikojen suojeluvauhtia.

Hämeen ELY-keskuksen toiminta-alueella eli Kanta- ja Päijät-Hämeessä METSO-ohjelman kohteina suojeltiin rauhoituksin ja kaupoin yhteensä 22 kohdetta ja 225 hehtaaria.

– Rauhoitetut pinta-alat vaihtelivat edellisvuosien tapaan reippaasti, Itkonen kertoo. Rauhoituskorvauksiin ja ostoihin valtio käytti Kanta- ja Päijät-Hämeen maakunnissa yhteensä 1,6 miljoonaa.

Vanhoja kangasmetsiä

Suojellut metsät olivat Kanta-Hämeessä enimmäkseen vanhoja, lahopuuta sisältäviä kangasmetsiä, jotka olivat hakkaamattomina saaneet kehittyä luonnonmukaisesti.

– Yksi suojeltu kohde löytyy Janakkalassa Toivanjoen Natura-alueen kupeesta. Siellä suojeltiin vanha metsä, joka laajentaa Toivanjoen varren kokonaisuutta.

Muita kohteita ovat Janakkalassa UPM:n maihin kuuluva Rönnin lähdesuo, Riihimäellä runsaat kuusi hehtaaria vanhaa kangasmetsää ja lehtoa sekä Jokioisten seurakunnan rauhoittamat 22 hehtaaria.

Kanta-Hämeessä on viime vuosi mukaan lukien toteutettu METSO-ohjelmaa kaikkiaan yhteensä 852 hehtaaria, josta rauhoituksia on 484 hehtaaria ja kauppoja 368 hehtaaria.

Maa- ja metsätaloustalousministeriö antoi joulukuussa luvan 46 suden kannanhoidolliseen metsästykseen. Luvat eri alueille myöntää Suomen riistakeskus.

Ylitarkastaja Jussi Laanikari on pyöritellyt susiasioita maa- ja metsätalousministeriössä vuodesta 2005. Hän on virkamies vuotuisen asetustekstin takana, jossa määritellään poikkeusluvalla sallittava suden metsästys poronhoitoalueen ulkopuolella esimerkiksi metsästyskaudella 2015-2016.

Laanikari pitää toimivana nykyistä suden kannanhoidollista metsästystä.

– Saalis on saatu suhteellisen lyhyessä ajassa. Se on yllättänyt, että poliisin luvalla on näinkin paljon on metsästetty.

Esimerkiksi Pohjois-Karjalassa saatiin juuri päättyneessä kannanhoidollisessa sudenmetsästyksessä ammuttua 11 sutta, kun lupia oli alueella 14.  Lisäksi talven aikana on kaadettu nk. häirikkösusia poliisin myöntämillä poikkeusluvilla 9.

– Itä-Suomen poliisilaitoksella on uuteen susikannan hoitosuunnitelmaan liittyvä kokeilu, jolla testataan poliisin ja suurriistavirka-avun toimintakynnystä, miten pihaan toistuvasti tulevien susien ongelmaa voidaan hoitaa, Laanikari kertoo.

Tämän vuoksi ylitarkastaja ei pidä Pohjois-Karjalan tilannetta ongelmallisena.

– Kiintiön tavoite oli lisätä susien ihmisarkuutta ja purkaa paikallisen väestön painetta susia kohtaan. Nyt tehdään tilinpäätöstä siitä, onko kiintiö ollut sopiva suhteessa Luonnonvarakeskuksen antamaan arvioon susikannasta.

Saaliin määrä ei ratkaisevaa

Jussi Laanikari uskoo, että ennen metsästyskautta oli käytettävissä riittävästi tietoa susimäärästä.

– Luonnonvarakeskus (Luke) käyttää metsästäjien havaintotietoa ja omaa tietoaan, jota kenttäväki hankkii - en usko, että laumoja jäi kovin paljon havaitsematta.

Luke tekee metsästyskauden päätyttyä uuden kanta-arvion, jossa huomioidaan kaikki ihmisen toimesta kauden aikana kuolleet sudet liikennekuolemia myöten.

Virkamies vakuuttaa, että paikallisten suurpetoyhdysmiesten havainnot susilaumoista otetaan huomioon. Hän kuitenkin muistuttaa, että susilaumojen reviirit ovat suuria: noin tuhat neliökilometriä eli 30 kilometriä kanttiinsa. Tämä aiheuttaa laskentavirheitä.

– Lauma käyttää reviiriään tehokkaasti, käy joka kolkassa kiertämässä. Sama lauma saatetaan nähdä monessa eri kokoonpanossa ja silloin saattaa tulla käsitys, että meillä on kolmen suden lauma tuolla, viiden tuolla ja seitsemän suden lauma tuolla ja ne lasketaan yhteen, että alueella on kolme laumaa. Mutta todellisuudessa reviirin vallannut lauma poistaa kaikki muut laumat alueelta, Laanikari korostaa.

Luonnonvarakeskus puolestaan tarkistaa havaintoja ja yrittää selvittää reviirien avulla laumojen todellista määrää.

Toisaalta Laanikarin mielestä kaatomäärät eivät ole ratkaisevia.

– Ammuttujen susien lukumäärä ei ole keskeistä, vaan se, onko meillä metsästyksen päätyttyä edelleen yhtä monta elinvoimaista laumaa näillä vakiintuneilla susireviireillä.

Pelkkä vahinkosusien poisto ei toiminut

Ylitarkastajan mukaan ei vielä tiedetä, onko kannanhoidollinen metsästys hyvä keino toteuttaa susikannan hoitosuunnitelmaa.

– Aikaisempi suden tiukka suojelu perustui pelkästään vahinkoperusteisiin poikkeuslupiin. Se oli käytännössä vaikea toteuttaa, erittäin byrokraattinen prosessi ja käytännössä kaikista luvista valitettiin. Tämä johti siihen, ettei lupia juurikaan haettu ja susikantaa hoidettiin muulla tavalla ohi riistahallinnon.

Siis aiemmin salametsästys rehotti?

– Ainakin salametsästys oli susikantaa ja sen kasvua rajoittava tekijä. Jos susikannan kasvupotentiaali on 30 prosenttia vuodessa, niin luvallinen metsästys ei selitä sitä, miksi kanta ei lähtenyt tuolloin kasvuun, Laanikari tuumii.

Nyt kantaa säädellään metsästyksellä.

– Kokeillaan sitä, saadaanko nykyinen susikanta ylläpidettyä ja muuttuuko ihmisten suhtautuminen suteen, kun sitä saa metsästää hieman vapaammin ja laumaan pystytään luomaan ihmisarkuutta.

Hoitosuunnitelman mukaan Suomen pienin elinvoimainen susikanta on 25 lisääntyvää paria. Pelkästään Itä-Suomessa arvioitiin syntyneen 21-23 pentuetta ja tuorein Luken arvio koko maan susilaumoista on reilut 30.

– Se 25 laumaa ei ole mikään tavoite, johon pitäisi pyrkiä. Pikemminkin kun se ylittyy, niin toimintavapaus kasvaa. Susikantaa hoidetaan nyt reviirikohtaisesti; katsotaan millaisia ongelmia alueella on ja metsästystä kohdennetaan siihen laumaan - pyritään lisäämään ihmisarkuutta ja vähentämään vahinkoja, Laanikari selvittää.

Suhtautumisessa susiin alue-eroja

Ministeriön virkamiehen mukaan paikallinen väestö otetaan huomioon.

– Tämä ei ole pelkästään vahinkokysymys eikä se, että sudet tappaa metsästäjille arvokkaita koiria, vaan myös psykologinen juttu. Susia pelätään ja kannanhoidollinen metsästys pyrkii lieventämään niitä pelkotiloja. Kuinka todellista on susien vaarallisuus ihmiselle, on toinen juttu.

Ihmisten suhtautumisessa susiin on eroja alueiden välillä.

– Lounais-Suomessa on tiheämpi asutus ja pihahavaintoja tulee huomattavasti enemmän kuin itäisestä Suomesta ja pelko nousee nopeasti. Itä-Suomessa on totuttu suurpetoihin, siellä isoin konflikti on se, että sudet tappaa metsästyskoiria, Laanikari vertailee.

Karhun ja ilveksen kanssa ei samaa ongelmaa kuin susikannan kanssa, miksi?

– Niiden kannanhoidollista metsästystä on harjoitettu useita vuosia ja se näyttää toimivan paremmin. Poikkeusluvilla metsästys on harvinaista, ongelmia pystytään hoitamaan metsästyksen aikana. Vahinkoperusteisia lupia on lähinnä poronhoitoalueella, jossa kaikki suurpedot aiheuttavat merkittäviä vahinkoja.

Poliisilla ja riistakeskuksella työnjako

Ongelmayksilöiden poiston hoito kuuluu joko Riistakeskukselle tai poliisille. Jussi Laanikarin mielestä nykyinen työnjako on selvä.

– Silloin kun on akuutti tilanne, että susista on ilmeistä turvallisuusuhkaa, toimijana tulee olla poliisi. Usein kyse on taajama-alueista, jossa metsästys on muutenkin vaikeata - poisto tehdään ainakin poliisin johdolla.

– Jos ongelma on alueella jatkuvakestoisempi ja susilauma aiheuttaa siellä vahinkoja, dokumentointi on tehtävä huolellisesti riistakeskuksen toimesta ja se myöntää luvan edellyttäen, että luvanhakijalla on metsästysoikeus alueelle, Laanikari selvittää.

Ylitarkastajan mielestä riistahallinnon ja poliisin menettelytavat ovat selkiytyneet ja yhteistoiminta on parantunut huomattavasti viime vuosina.

Kannanhoidollisen metsästyksen jatkaminen ratkeaa kokeilun tulosten perusteella. Laanikarin mielestä entiseen vahinkoperusteiseen systeemiin ei kuitenkaan kannata palata.

Mitä sudensuojelijoiden alituinen lupapäätöksistä valittaminen sitten kertoo järjestelmän toimivuudesta? Virkamiehen mielestä ei mitään.

– Jos tuomioistuin toteaa menettelyissä vikaa, sitten muutetaan käytäntöjä tai lainsäädäntöä. Tänä vuonna hallinto-oikeudet eivät asettaneet enää millekään alueelle metsästyksen täytäntöönpanokieltoja.

Lisäsääntelyä kannanhoidolliseen metsästykseen voi kuulemma tulla, mutta sen periaatteellista vastustamista ylitarkastaja ei ymmärrä.

– Tämä on ollut koko 2000-luvun suurpetojen ja erityisesti susikannan hoidon yksi ominaispiirre, että kaikista päätöksestä valitetaan. Jossain vaiheessa valitukset loppuu, kun kaikki on kaluttu, Jussi Laanikari uskoo.

Määrään perustuvasta kannansäätelystä on ylitarkastajan mukaan huonoja esimerkkejä.

– Ruotsalaiset ovat yrittäneet asetella määrää ja ovat matkalla tuomioistuimeen. Me on määritelty pienin elinvoimainen kanta ja sen alle ei haluta kantaa päästää, mieluummin säädellään sitä jokavuotisilla asetuksilla ja lievennetään susien reviirialueillaan aiheuttamia ongelmia, Jussi Laanikari kiteyttää.

Suden kannanhoidollinen metsästys on päättynyt Kainuussa tältä vuodelta. Jahdissa kaadettiin 11 sutta, joista viisi Sotkamon, viisi Kuhmon ja yksi Vuolijoen riistanhoitoyhdistyksen alueella. Vuolijoella kaadettu susi kuului Oulun lupakiintiöön. Kainuuseen haettiin lupaa kaataa 28 sutta.

Suden kannanhoidollinen metsästys on kaksivuotinen kokeilu, jonka jatko selviää syksyllä, kertoo erikoissuunnittelija Marko Paasimaa Suomen riistakeskus Kainuusta.

– Olemme nyt yhteydessä muun muassa metsästäjiin ja analysoimme jahdin kokemukset. Tuloksia katsotaan sitten myöhemmin.

Suomen riistakeskus aikoo jatkoa varten kartoittaa myös suden kannanhoidollisen metsästyksen vaikutuksia suden käyttäytymiseen ja lauman elinvoimaisuuteen sekä kansalaisten asenteisiin.

Kannanhoidollisesti on aiemmin metsästetty ilvestä ja karhua, mikä on selkeästi vähentänyt niiden aiheuttamia konflikteja, kertoo Suomen riistakeskus tiedotteessaan.

Joka neljäs suomalainen harrastaa vähintään 10 kilometrin patikkaretkiä ja joka kymmenes käy yön yli kestävillä vaelluksilla. Mutta myös lyhyiden pikavisiittien määrä on kasvanut. Metsähallituksen kenttäpäällikkö Jere Rauhala kertoo, että luontoharrastus on muuttanut muotoaan.

– Päiväkäynnit ovat tätä päivää, ollaan muutama tunti ja tullaan pois, ainakin Etelä-Suomessa. On löydetty lähikohteet ja se näkyy monessa paikassa, ei tarvitse matkustaa kauas.

Metsähallituksen hoitamille valtion suojelualueille tehtiin viime vuonna lähes 6,2 miljoonaa käyntiä. Nuotiopaikoilla on siis paljon uutta, aloittelevaa väkeä, eivätkä perustaidot välttämättä ole kaikilla hallussa.

– Kyllä käyttäytymisessä näkyy uusavuttomuus. Nuotion tekeminen isommasta puusta on perusasioita, kaupungista tulleelle se tuntuu vaikealta aluksi, mutta kyllä siihen neuvot ja avut ovat löytyneet, Rauhala muotoilee.

Retkeilyn kasvu näkyy nuotiopaikoilla

Laavujen käyttö kasvaa koko ajan ja käyttäytymissääntöjä tarvitaan. Jos esimerkiksi päiväretkikohteeksi suunnitellulla nuotiopaikalla on jo käyttäjiä, saako toisen tulille tulla?

– Mielestäni saa tulla tulille, Etelä-Suomessa ihan varmasti. Ei millään ole jokaiselle omaa nuotiopaikkaa, eikä tule, vaan sovun täytyy löytyä, jos sinne on useampi menossa.

Kasvanut lähikohteiden käyttö vaatii paljon myös luontokohteiden ylläpitäjiltä. Kohteet kuluvat nopeasti pilalle, ellei kulkureittejä ole suunniteltu huolella. Retkeilijöitä ei voi ohjata arimpiin kohteisiin lainkaan, vaan kulkijat ohjataan reittejä, jotka kestävät paremmin kulutusta, kertoo Rauhala. Polkuverkostoja myös pinnoitetaan, levennetään ja sorastetaan kulutuksenkestäviksi, ja näin retkeilijät myös mielellään pysyvät reitillä.

Käytön kasvu ei lisää luontokohteen ylläpitäjän tuloja, mutta kasvattaa menoja. Retkeilijän käyttömaksua ei kuitenkaan aiota esittää, sanoo kenttäpäällikkö Jere Rauhala.

– Nämä pitäisi rahoittaa julkisena palveluna niin kuin nytkin. Lähtökohta on, että pääkohteet hoidetaan joka tapauksessa.

Kaksivuotisen kannahoidollisen sudenmetsästyksen toinen vuosi sujui metsästäjien mukaan paremmin kuin ensimmäinen. Tuolloin metsästys estyi monin paikoin valitusten takia, jotka myöhemmin todettiin pääosin perusteettomiksi. Susia ammuttiin tuolloin 17.

Tämänvuotinen jahti sen sijaan meni pieleen Suomen luonnonsuojeluliiton suurpetoasiantuntija Riku Lumiaron mukaan sen takia, että lupamäärä oli ylimitoitettu eikä siinä otettu huomioon, että susia kuolee muutenkin.

Viime elokuusta tähän päivään mennessä susia on kuollut 75 tai luonnonsuojeluliiton mukaan 76. Virallisen metsästyksen aikana niitä ammuttiin 43. Poronhoitoalueella susia on tapettu 10 ja sen ulkopuolella vahinkoperustein kaksi. Poliisin määräyksellä susia on lopetettu 13 ja muutoin kuolleita, esimerkiksi kolareissa, on seitsemän.

Luonnonvarakeskuksen arviot susikannasta vaihtelevat 225–250 yksilön välillä. Laumoja on arvioitu olevan 34–38.

Pieneneekö kanta nyt?

Suurpetoasiantuntija Riku Lumiaron mukaan susikantaa uhkaa nyt taantuminen, sillä 75 kuolleen suden päälle pitää laskea myös tilastoimaton salametsästys, jota kannanhoidollisella metsästyksellä juuri haluttiin rajoittaa.

– Se ei mennyt ihan niin kuin piti. Me olisimme toivoneet, että susijahti olisi ollut maltillista ja hyvien tapojen mukaista, mutta jos kolmasosa susikannasta ammutaan, niin se ei kyllä ole hyvä juttu, sanoo Lumiaro.

Lumiaron mukaan metsästäjät ovat tahallaan ampuneet alfayksilöitä ja hajottaneet susilaumat.

– Tästä on ihan selkeää näyttöä jo ja silloin tällaiset alle vuoden ikäiset pennut tulee asutusten läheisyyteen etsimään ruokaa pihoilla. Silloinhan ne on tietysti näitä häirikkösusia, joiden poistoa me ollaan aina kannatettu, Lumiaro kertoo.

Susien metsästyksessä on käytetty myös ajavia koiria, jotka ovat saaneet susilaumat hajoamaan. Riku Lumiaron mukaan päädytään samaan tilanteeseen kuin kymmenen vuotta sitten, kun susikanta romahti salametsästyksen takia, nyt virallinen metsästys saa aikaan saman.

– Kiintiöstä olisi pitänyt vähentää myös muu kuolleisuus, jotta kanta säilyisi. Oikea lupamäärä olisi ollut 30 sutta, Lumiaro täsmentää.

Nyt on Lumiaron mukaan kuunneltu vain metsästäjien ääntä.

Uusi kanta-arvio tulossa

Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Ilpo Kojola ei tässä vaiheessa halua arvioida susikannan kestävyyttä. Uusi kanta-arvio on parhaillaan valmisteilla ja se julkistetaan lähiviikkoina. Kojola muistuttaa, että Venäjällä on lopetettu suden tapporahan maksaminen. Tämä saattaa lisätä susien liikkumista itärajan yli Suomen puolelle.

Maa- ja metsätalousministeriön neuvotteleva virkamies Sami Niemi sanoo, että ministeriössä ollaan tyytyväisiä metsästyksen sujumiseen ja sen vaikutuksiin otetaan kantaa, kun saadaan lopulliset tiedot siitä, millaisia eläimiä ammuttiin. Kannanhoidollisen metsästyksen jatkumisesta päätetään myöhemmin. Susien suuri kokonaiskuolleisuus on ministeriön tiedossa.

– Se on aika paljon, mutta kyllähän se kantakin oli aiempiin vuosiin nähden merkittävästi suurempi, sanoo Sami Niemi.

Suomen riistakeskuksen julkisten hallintotehtävien päällikkö Sauli Härkönen sanoo keskuksen jo hylänneen yhden sudenkaatolupapyynnön äskettäin, koska susia on kuollut niin paljon.

– Nyt sitten kun tuo kanta-arvio tarkentuu se sitten myös varmistaa sitä missä mahdollisesti meidän toimivallan rajat menee, mutta joka tapauksessa on selvää, että kokonaiskuolleisuus huomioon ottaen niin meidän osalta eli Suomen riistakeskuksen osalta niin harkinta on äärimmäisen tarkkaa.

Eräoppailla, paikallisilla luontoyrittäjillä ja Metsähallituksella on tuntuma, että pääkaupunkiseudun luontokohteet alkavat olla aika ruuhkaisia. Ruuhka-Suomesta on Tammelaan suhteellisen lyhyt matka. Tammelan kansallispuistoissa on vielä rauhaa, mitä ei enää löydy esimerkiksi Nuuksion kansallispuistosta, missä pysäköintipaikoilla ei tahdo aika ajoin löytää paikkaa autolle.

– Torronsuolla on ehkä enemmän marjastusmaastoja ja maastoa patikointiin, lintubongaukseen, hiihtämiseen ja lumikenkäilyyn kuin muissa kansallispuistoissa, sanoo eräopas Tarja Jaakkola.

– Keväällä, kun alkaa lintujen muuttokausi, niin kyllähän täälläkin parkkipaikat ovat täynnä. Samoin syksyllä, kun suolla alkaa olemaan hieman ruskaa ja on kurkien poismuuton aika. Näissä ajankohdissa on selvästi kävijäpiikit.

Nähtävää ja koettavaa kaikkina vuodenaikoina

Talvisin Torronsuon kansallispuiston vetonaula ovat hienot ladut. Torronsuolta ihmiset hakevat nimenomaan luontoelämystä. Siellä käynti on talvellakin upea kokemus: suolla mieli rauhoittuu ja hiljaisuus hiipii ihmisen sisään.

Keväällä suolta saa toisenlaiset kokemukset, jos sattuu osumaan paikalle vaikkapa kurkien tai muiden vesilintujen soitimen aikaan. Juuri kurjistaan suo on tätä nykyä hyvinkin kuuluisa.

Kesäaamuisin taas tunnelma on keidassuolla unenomainen, kun nouseva aurinko höyryttää näkökenttään kosteutta suopursujen alta. Syksyisin molempiin Tammelan kansallispuistoihin ryntäävät puolestaan ihmiset pääkaupunkiseudulta sienikoppiensa kanssa.

Oma nähtävyytensä on tietenkin itse maasto: vuosituhansien aikana kertynyt ja kasvanut turvekerros on suolla jopa 10 metriä paksua. Keidassoiden karut keskustat kohoavat useita metrejä korkeammalle kuin ohutturpeisemmat, rehevämmät, märät ja korpiset laiteet. Paksuturpeiset rahkakeskustat kasvavat harvakseltaan mäntyä ja muodostavat kummallisia sokkeloita. Silmälle on tilaa katsoa, mielikuvitukselle on tilaa seikkailla.

– Onhan tämä loistava paikka, Etelä-Suomen suurin keidassuo, mistä löytyy vielä rauhaa. Keskellä suota voi kuvitella olevansa jopa Lapissa. Suolla voi kuulla ajatuksensa, mutta siellä voi tehdä aivan loistavia aistiretkiä. Suolla tuoksuu ja kuulostaa eri vuoden aikoina erilaiselta ja kaikki tuntuu varpaiden alla erilaiselta, maalailee Tarja Jaakkola.

Alkuvuonna ensi-iltansa saanut Järven tarina -dokumenttielokuva on osoittautunut yleisön suosikiksi. Elokuvan on elokuvateattereissa käynyt katsomassa jo yli 115 000 katsojaa.

Katsojaluvut ovat selkeästi isommat kuin dokumenttielokuvan edellisen, suomalaisesta metsästä kertovan Metsän tarinan, jonka kävi katsomassa noin 86 000 katsojaa.

Järven tarina saattaa saavuttaa jopa jääkiekkoilija Teemu Selänteestä kertovan Selänne-dokumenttielokuvan katsojamäärät. Selänteen kävi katsomassa noin 130 000 katsojaa. 

Järven tarinaa on kuvattu Etelä-Karjalassa ja Etelä-Savossa. Esimerkiksi kuuluisa rapukohtaus on kuvattu Imatralla Vuoksessa.

Elokuva on toistaiseksi katsotuin elokuva Suomessa tänä vuonna.

Siipikarja on pidettävä sisällä tai tiheän verkon suojassa maalis-toukokuussa, etteivät villilintujen mahdollisesti kantamat influenssavirukset leviä karjaan, muistuttaa elintarvikevirasto Evira.

Kanojen ja muun siipikarjan suojaaminen lintujen kevätmuuton ajan estää paitsi lintuinfluenssan, myös muiden tarttuvien tautien, kuten Newcastlen taudin ja salmonellan leviämisen.

Käytännössä siipikarja on useimmiten pysyvästi sisätiloissa. Tehotuotantokanaloissa karja on sisällä, mutta esimerkiksi luomutiloilla kanat pääsevät ulkoilemaan. Suomen noin 300 kanalasta luomutiloja on hieman yli kymmenen prosenttia.

Viime vuosina kanojen pitäminen lemmikkinä kaupungissakin on nostanut suosiotaan. Kanan pidosta on aina ilmoitettava viranomaisille. Eviran mukaan kanan pidosta on tehty yli 5 000 ilmoitusta.

Lintuinfluenssaa todettu Ranskassa

Korkeapatogeenisia eli linnuille voimakkaita oireita aiheuttavia influenssaviruksia on todettu viime marraskuusta alkaen Ranskassa kymmenillä siipikarjatiloilla.

Suomessa korkeapatogeenista lintuinfluenssaa ei ole koskaan todettu.

Matalapatogeenisia eli vähäisiä oireita aiheuttavia viruksia on todettu Eviran mukaan useissa Euroopan maissa sekä villilinnuissa että siipikarjassa. Matalapatogeeninen virus voi muuntua vakavampaa tautia aiheuttavaksi.

Jos linnuilla on lintuinfluenssaan viittaavia oireita, tilalla on poikkeavaa kuolleisuutta tai muutoksia tuotannossa, asiasta on ilmoitettava heti kunnan- tai läänineläinlääkärille.

Venäjän ja Suomen raja tarjoaa allergioita tutkiville mielenkiintoista tietoa allergioiden synnystä. Huomiota herättävää on, että allergiat ovat Imatra-Svetogorskin kaksoiskaupungin Suomen puoleisessa osassa selvästi yleisempiä kuin Venäjällä.

– Käytännössä kaupunki jatkuu aivan samana Imatralta Svetogorskin puolelle mutta siinä vaiheessa, kun astutaan rajan yli allergiat häviää. Ehkä hieman kärjistetysti ilmaistu, mutta pääpiirre on tämä, sanoo Etelä-Karjalan Allergia- ja Ympäristöinstituutin johtaja Kimmo Saarinen.

Erityisen mielenkiintoista tutkijoille on se, että kaupunkien maantieteellinen sijainti on sama, sääolot kutakuinkin samat ja luonnonympäristö samanlaista.

Imatran ja Svetogorskin kaupunkien välimatka on vain noin 10 kilometriä.

Laboratoriotutkimuksia jääkaapeista

Monissa eri tutkimushankkeissa on kerätty näytteitä ihmisten elinympäristöstä: kodeista, jääkaapeista, ruuasta, juomasta ja muusta arjen ympäristöstä. Samat tutkimukset on tehty Suomen- ja Venäjänpuolen kodeissa.

Näytteiden perusteella on saatu selville oleellista tietoa allergioiden synnystä. Pystyäkseen toimimaan normaalisti ihmisen immuunipuolustusjärjestelmän pitää olla kosketuksessa monimuotoiseen luontoon.

Yksipuolinen ja steriili luontoympäristö ei tarjoa immuunipuolustusjärjestelmälle riittävästi kouliintumisen mahdollisuuksia. Seurauksena saattaa olla järjestelmän erehtyminen tehtävästään eli hyökkääminen elimistölle vaarattomia aineita, kuten siitepölyjä tai ruoka-aineita, vastaan.

Venäläinen pöly kuhisee elämää

– Suomalaista pölyä sanotaan kuolleeksi pölyksi, nössöpölyksi, siitä ei ole mihinkään. Venäläinen pöly kuhisee elämää, Saarinen selittää.

Hän kertoo, että venäläisessä elinympäristössä mikrobien kirjo on runsaampaa kuin Suomen puolella eli ihmisen immuunijärjestelmä on jatkuvasti tekemisissä luonnon monimuotoisuuden kanssa.

Allergioiden välttämiseen ei ole yksiselitteisiä ratkaisuja mutta tärkeässä roolissa on läheinen kosketus maaperään.

– Kosketusta luontoon voi hankkia muutenkin kuin kasvattamalla villakoiria kotonaan, Saarinen naurahtaa.

Esimerkiksi Savonlinnan maisema näyttää suorastaan erikoiselta. Lunta on paljon, mutta rantoja kastavat mustat avovedet. Kaupungin edusta on kokonaan sula ja avovettä jatkuu pitkälle itään Kaupinselälle ja etelään Simunanselälle. Myös keskustan pohjoispuolella ja kaupungin läpäisevissä salmissa on sulaa.

Virtauksia voimistaa veden runsaus. ELY-keskuksen mukaan Saimaan vedenpinta on 50 senttimetriä keskiarvon yläpuolella ja tulovirtaukset ovat edelleen runsaita. Lisäjuoksutusten ansiosta vedenkorkeus näyttää kuitenkin vakiintuneen.

– Jäillä liikkuessa pitää nyt olla todella varovainen, varoittaa erikoissuunnittelija Juho Kotanen.

Myös Metsähallituksen norppatutkijat ovat nähneet erikoisen jäätilanteen.

– Eipä ole ollut miesmuistin helmikuussa näin paljon avovesiä, toteaa suojelubiologi Jouni Koskela.

– Jos joku olisi kertonut miten huonot jäät ovat, en olisi uskonut. Mutta kun itse näen, niin pakko on uskoa, vahvistaa puolestaan suojelubiologi Miina Auttila.

Jäälle on myös noussut paljon vettä, varsinkin rannoilla. Runsas lumi puolestaan peittää salakavalasti avantopaikkoja.

Saharan eteläpuolisessa Afrikassa elävä sihteerilintu on napakasta potkustaan tunnettu peto, joka metsästää ruoakseen muun muassa käärmeitä.

Britanniassa tutkijat halusivat mitata, kuinka kovan iskun sihteeri pystyy antamaan. Avuksi otettiin kumikäärme, sen alle piilotettu mittauslaitteisto ja Madeleine-niminen sihteerilintu, joka usutettiin käärmeen kimppuun.

Suurin mitattu potkun voima oli noin 195 newtonia. Suurin piirtein yhtä suuri voima kohdistuu varpaisiin, kun niitä painaa 20-kiloinen esine.

Potkussa linnun jalan ja käärmeen välinen kontakti kesti vain 15 millisekuntia, kymmenyksen silmänräpäyksestä.

Hawkin luonnonsuojelusäätiön tutkimusjohtaja tohtori Campbell Murn arvioi uutistoimisto Reutersille, että parempaa ymmärrystä sihteerilintujen liikkeistä voitaisiin hyödyntää esimerkiksi proteesien kehittämisessä.

Sihteereillä ei ole lähisukulaisia

Täysikasvuinen sihteerilintu painaa yleensä runsaat 2–4 kiloa, koiraslinnut ovat naaraita suurempia. Ne eivät ole läheistä sukua millekään muille linnuille vaan muodostavat oman alaheimonsa haukkojen heimossa.

Murnin mukaan sihteerit syövät käärmeiden lisäksi paljon selkärangattomia ja pieniä nisäkkäitä.

– Käytännössä ruokalistalla on kaikki, mitä ne saavat jahdattua kiinni, potkittua, vammautettua ja nieltyä, Murn sanoi Reutersille.

Tavallisesti helmikuu on vähäsateista aikaa. Tänä vuonna vettä ja lunta on riittänyt erityisesti Lappiin ja Kymenlaaksoon.

Kouvolan Anjalassa helmikuun sademäärä on 129,1 milliä. Mittaushistorian suurin sademäärä helmikuussa on mitattu vuonna 1990 Tammisaaren Tenholassa: 131 milliä.

– Nyt on erinomainen mahdollisuus uuteen ennätykseen, Ilmatieteen laitoksen meteorologi Asko Hutila kertoo.

Vähiten helmikuussa on satanut Enontekijän Näkkälässä, 25,8 milliä.

Pitkäaikaisen keskiarvon mukaan esimerkiksi Pohjois-Karjalassa sademäärä on enemmän kuin tavallisesti helmikuussa.

Lunta eniten Keski-Lapissa

Suuressa osassa maata lumen syvyys on tavanomaisella tasolla. Nyt lunta kuitenkin on paljon siellä, missä sitä ei tavallisesti ole. Kymenlaaksossa Kouvolan Anjalassa lunta on 45 senttiä, joka 9 senttiä tavanomaista enemmän.

Tavallisesti lumisessa Pohjois-Karjalassa lunta on tavanomaista vähemmän. Esimerkiksi Lieksan Lampelassa lumen syvyys on 30 senttiä, kun tavallisesti helmikuussa lunta on ollut 56 senttiä.

Lumisinta Suomessa on Keski-Lapissa ja Ylä-Ylä-Kainuussa. Eniten lunta on Kittilä Pokassa, 115 senttiä. Kainuussa Puolangalla lunta on metrin verran.

Ilmaston lämpeneminen sulattaa ikiroutaa, mikä puolestaan vapauttaa ilmastoon lisää kasvihuonekaasuja, jotka pahentavat ilmastonmuutosta, kertoo tuore tutkimus.

Yhdysvaltalais-kiinalainen tutkimus osoittaa, että ikiroudan sulaessa maan mikrobien toiminta muuttuu ja ne alkavat hajottaa maaperässä olevaa hiiltä.

Hajotessa siitä vapautuu ilmaan hiilidioksidia ja metaania, jotka puolestaan estävät Auringon lämpösäteilyä heijastumasta takaisin avaruuteen.

Isoja muutoksia mikrobitoiminnassa

Alaskassa tehdyssä tutkimuksessa lämmitettiin koealueita roudan sulattamiseksi. Puolitoista vuotta myöhemmin kokeet osoittivat, että maan mikrobeissa oli tapahtunut monia muutoksia.

– Tämä tutkimus näyttää, miten keskeinen rooli mikrobeilla on arktisen maaperän hiilimuutoksissa. Mikrobien nopea reaktio lämmittämiseen antaa olettaa, että ikiroudan sisältämät suuret hiilivarat ovat roudan sulaessa erittäin alttiita vapautumiselle, sanoo Susan Natali yhdysvaltalaisesta Woods Holen tutkimuskeskuksesta.

Tutkimus on julkaistu Nature Climate Change -lehdessä.

Jopa 70 % ikiroudasta sulamassa

Neljäsosa pohjoisen maapallon maaperästä on jäässä ympäri vuoden. Jää voi ulottua metristä jopa puolentoista kilometrin syvyyteen.

Ikirouta-alueet ovat enimmäkseen arktisia, mutta maata on pysyvästi jäässä myös Antarktiksella ja Alppien alueella. 

Aiempien tutkimusten perusteella arvellaan, että ikiroudasta voi kadota tällä vuosisadalla jopa 70 prosenttia. 

Lämpenemisen vauhti yllätti asiantuntijan

Alaskan yliopiston professorin Vladimir Romanovskyn mukaan Alaskan pohjoisosien ikirouta on lämmennyt nyt asteen kymmenyksen vauhtia sitten 1900-luvun puolivälin.

– Kun aloitimme mittaukset, tulos oli -8 astetta. Nyt rannikolla ollaan lähellä -2,5:tä, kertoi Romanovsky Britannian yleisradioyhtiön BBC:n haastattelussa viime lokakuussa.

Nyt näyttää siltä, että osassa Alaskaa ikirouta sulaa kokonaan 2070-luvulla. Se on yllätys, sillä roudan uskottiin kestävän vuosisadan loppuun, sanoo Romanovsky, joka kuuluu maailman johtaviin ikiroutatutkijoihin.

Keski-Pohjanmaan ammattiopiston Perhon yksikössä hevostallilla kuuluu melkein samanlaisia ääniä, kuin sepän pajassa. Metalliset työkalut kilahtelevat, kun työkaluvaunusta valitaan työkaluja hevosten kenkien vaihtamisen aikana. Paikalla on ammatillisessa koulutuksessa olevia nuoria, jotka voivat työskennellä esimerkiksi hevosharrasteohjaajina. Koulutukseen kuuluu myös hevosten kengittäminen.

– Ei tämä helppoa ole. Olen vasta toista kertaa kengittämässä. Ehkä vaikeinta on hevosen jalan pitäminen oikeassa asennossa, sanoo Jenni Peltoniemi.

Hevosen jalka on pidettävä omien jalkojen välissä, kun vanha kenkä otetaan pois. Sen jälkeen kavio puhdistetaan ja vuollaan sopivan kokoiseksi.

– Asento on myös hevoselle tärkeää, että sillä on hyvä olla. Kuuma tässä tulee. Koulun hevoset ovat olleet rauhallisia. Jos hevonen on levoton, jalka on pidettävä paikallaan, niin kyllä ne siitä rauhoittuvat. Olen vaihtanut kengät jo useamman kerran, kyllä tämä jo nopeammin sujuu, jatkaa Sini Kivilahti.

Kengät ovat tärkeät

Hevosille on vaihdettava kengät vuodenaikojen mukaan. Samoin on huomioitava yksilöllisesti hevosten kaviot, sillä niissä on eroja.

– Joillakin yksilöillä on hauraat kaviot ja on tärkeää, että jos esimerkiksi maastossa kenkä irtoaa, niin se saadaan mahdollisimman nopeasti kiinni. Se säästää kavioita. Talven liukkaille on vaihdettava "hokkakengät" eli nastalliset kengät, kertoo opettaja Katja Vola.

Kenkien vaihtamiseen tarvitaan erilaisia työkaluja.

– Vaihtamiseen tarvitaan esimerkiksi irrotustonget, pihdit, vuolemiseen tarkoitetut puukot, raspit, pajavasara ja alasin.

Katja Vola jatkaa, että itse vaihtamalla voi säästää rahaakin.

– Kustannuksissa voi säästää, jos kengittäjää ei ole saatavilla lyömään yhtä kenkää ja jos muut hevoset eivät ole kengitystarpeessa. Ravi- tai ratsukengät kestävät 4–8 viikkoa, eli riippuu käytöstä ja maaston kovuudesta. Hevosen kavio kasvaa samalla tavalla kuin ihmisen kynsi.

Yhdysvalloissa Kaliforniassa kuukausia jatkuneesta maakaasuvuodosta on päätynyt ilmakehään kasvihuonekaasuja yli 570 000 auton vuosipäästöjen verran, kertoo Science-lehdessä julkaistu tutkimus. 

Los Angelesin lähellä Alison kanjonin varastokentällä lokakuun lopussa katkenneesta putkesta suihkusi pahimmillaan 60 tonnia kaasua tunnissa. Kaasu oli valtaosin metaania.

Kaikkiaan ilmaan pääsi 142 miljoonaa kuutiometriä kaasua, ennen kuin vuoto saatiin tukittua. Se tapahtui lopullisesti vasta tässä kuussa.

Yhdysvaltain meri- ja ilmastontutkimuslaitoksen NOAA:n mukaan vuoto vastasi neljännestä Los Angelesin metropolialueen vuosittaisista metaanipäästöistä. Niiitä tulee saman verran keskikokoisen EU-maan energiantuotannosta kokonaisen vuoden aikana.

Ilmastovaikutukset kestävät kymmenen vuotta

Maakaasun metaani on kasvihuonekaasuna hiilidioksidia voimakkaampaa. Metaani viipyy ilmakehässä kymmenen vuotta.

Alison kanjonin vuoto oli suurin metaanipäästö Yhdysvaltain historiassa, ja sillä on myös ehdottomasti suurimmat ilmastovaikutukset, sanoo Tom Ryeson, yksi tutkimuksen johtajista NOAA:n lausunnossa.

Texasissa tapahtui vuonna 2004 sinällään suurempi maakaasuvuoto, mutta silloin suurin osa metaanista tuhoutui räjähdyksessä ja tulipalossa eikä päätynyt ilmakehään.

Metsästäjät ovat pääosin tyytyväisiä hallituksen päätökseen vapauttaa villisian metsästys osittain rauhoitusrajoituksista.

Hallitus on kumonnut villisian yleisen rauhoitusajan, joten porsaattoman villisian metsästys on mahdollista ympärivuotisesti maaliskuun alusta alkaen. Naarasvillisika, jota seuraa vuotta nuorempi jälkeläinen, on edelleen aina rauhoitettu.

Suomen metsästäjäliiton Kymen piirin toiminnanjohtaja Erkki Pentinniemi kiittelee päätöstä.

– Villisikakanta on Kaakkois-Suomessa vahvistunut vuodessa selvästi. Viime marraskuun arvio oli noin 700 eläintä, mutta todellisuudessa niitä on tätäkin enemmän. Lisäksi Viipurin liepeillä Venäjän puolella, mutta aivan rajan pinnassa, arvioidaan olevan yli tuhat villisikaa, Pentinniemi sanoo.

Haittojen ehkäisyä

Hänen mukaansa villisikakantaa on syytä rajata metsästämällä afrikkalaisen sikaruton ehkäisemiseksi, mutta myös villisikojen aiheuttamien haittojen vähentämiseksi.

– Villisikalauma myllää hehtaarin perunamaan yhdessä yössä. Lisäksi eläimet tonkivat kastematoja kuusen juuristoista, eikä kuusi kestä juurien tonkimista, Erkki Pentinniemi luonnehtii.

Lauman kiinteys on etu

Villisian metsästys on varsin uutta Suomessa. Erkki Pentinniemi neuvoo, miten metsästys tapahtuu tehokkaimmin. Ammuttava yksilö pitää osata valita oikein.

– Laumat pitää saada pysymään koossa. Siksi sitä vanhinta emakkoa ei saa koskaan ampua. Se johtaa laumaa, ja ilman sitä lauma leviää ympäriinsä. Emakko johtaa villisikalaumaa autoritaarisesti.

Myös ruokinta helpottaa metsästystä, koska villisiat tulevat ruokintapaikoille laumoina.

– Kaakkois-Suomesta tiedän noin 300 villisikojen ruokintapaikkaa, Erkki Pentinniemi toteaa.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto oli myöntänyt Vapolle toistaiseksi voimassa olevan ympäristöluvan turvetuotantoon Paajalansuolla Saarijärven reitin vesistöalueella. Alueen koko on 136 hehtaaria.

Vaasan hallinto-oikeus määräsi myöhemmin Paajalansuon turvetuotantoalueen kuivatusvedet puhdistettavaksi kemiallisesti  ja jälkineutraloinnilla ympärivuotisesti.

Korkein hallinto-oikeus puolestaan arvioi, että turvetuotanto Paajanlansuolla aiheutuisi hallinto-oikeuden lupamääräyksillä vakavaa vaaraa Moksinjoen erittäin uhanalaiselle järvitaimenelle ja merkittävää ympäristön pilaantumista.

Moksinjoen taimen on ainoa tällä hetkellä tunnettu perinnöllisesti eriytynyt vaeltamaton kanta Saarijärven reitillä. Taimenkanta on nykyisin heikko ja sen luontainen lisääntyminen on ollut vähäistä jo pitkään.

Vedenlaatu Moksijoessa heikentynyt

Kannan heikentymiseen ovat vaikuttaneet muun muassa uittoperkaukset ja valuma-alueen ojitukset ja niistä seurannut veden laadun heikkeneminen. Nykyisellään Moksinjoen veden happamuus heikentää taimenen lisääntymisolosuhteita joella.

ELY-keskus on määrittänyt Moksinjoen kalastusasetuksen mukaiseksi lohi- ja siikapitoiseksi vesistöksi. Järvitaimen on todettu Suomen lajien uhanalaisuusluokituksessa vuonna 2010 erittäin uhanalaiseksi napapiirin eteläpuolella.

Vapo Oy on totesi vastaselityksessään saaneensa hyviä käyttökokemuksia kemiallisen puhdistuksen ympärivuotisesta toimivuudesta.  KHO:n mukaan kuivatusvesien pH-arvoihin voi liittyä huomattavia epävarmuuksia muuttuvissa virtaamatilanteissa esimerkiksi sulamistapahtumissa ja rankkasateiden aikana. Alhainen pH ja erityisesti pH-arvon nopea vaihtelu on tuhoisaa vesieliöstölle.

KHO toteaa, että hallinto-oikeuden aikaisemmassa päätöksessä ei ole selvitetty kuinka kuivatusveden pH:n suuri ja nopea vaihtelu kyettäisiin estämään poikkeuksellisissa virtaamatilanteissa.

Paajalansuon lupa-asiaa ei palauteta aluehallintovirastolle, koska Vapo on hallinto-oikeudessa muuttanut hakemustaan. KHO:n mukaan tästä syystä myös aluehallintoviraston päätös on kumottava ja Vapon hakemus hylättävä.

Turun yliopiston eläinmuseon jatko-opiskelija Valter Weijola löysi uuden varaanilajin Mussaun saarelta Papua-Uudesta-Guineasta. Weijola oli matkalla selvittämässä Papua-Uuden-Guinean saarien lajistoa väitöskirjaansa varten.

Papua-Uudesta-Guineasta on löydetty tieteelle tuntematon varaanilaji edellisen kerran yli 20 vuotta sitten.

– Nyt löytynyt laji on kotoperäinen Mussaun saarelle, jonka ekosysteemiä se hallitsee huippupedon asemassa. Tyynenmeren saarilla elää vain vähän nisäkäspetoja, joten muita eläimiä saalistavat, raatoja syövät, suurikokoiset ja älykkäät varaaniliskot ovat nousseet niissä ravintoketjun huipulle, Weijola kertoo Turun yliopiston tiedotteessa.

Uusi laji sai nimekseen Varanus semotus. Lajinimi viittaa liskon tuliperäisen kotisaaren kaukaiseen sijaintiin. Laji voi kasvaa reilusti yli metrin pituiseksi.

Tutkimuksessa mukana olleiden Stephen Donnellan (South-Australian Museum) ja Christer Lindqvistin (Åbo Akademi) tekemien DNA-tutkimusten mukaan Varanus semotus on elänyt eristyksissä saarellaan noin 1-2 miljoonaa vuotta.

Uusi laji kuvattiin tieteelle ja nimettiin kansainvälisen tutkimusryhmän yhteistyönä eläintieteellisessä ZooKeys-julkaisusarjassa.