Kuusamolainen Jouni Ronkainen esittelee satojen perhojen kokoelmaansa, joita hän ei koskaan tule uittamaan virtavesissä. Eikä minkäänlaisissa muissakaan vesissä kalastuksen merkeissä.

Ronkaisen perhokokoelmasta löytyy muutamia perhoja, jotka saavat asiasta perillä olevien kulmakarvat kohoilemaan. Vanhin lienee muuan guttisilmäinen perho, joka on sidottu Ronkaisen arvion mukaan pitkän matkaa ennen Suomen viime sotia.

– Kokoelmasta löytyy toki paljon nuortenkin sitojien perhoja. Kun tapaan sitojakavereita nykyisin, pyydän yleensä pari perhoa heiltä mukaani, Ronkainen kertoo.

– Mutta kun haltuunsa saa jonkun suomalaisen vanhan sitojamestarin, kuten Matti Tiitolan tai Erkki Vaalaman tekemän perhon, se on aina tapaus, Ronkainen toteaa.

Martti Tiitolan sitomista 30 perhosta Jouni Ronkainen on tehnyt taulun.

– Tarkoitus olisi tehdä vastaavia tauluja enemmänkin. Sen jälkeen näitä perhoja voisi laittaa esille laajemmin.  

Perhoja löytyy usein sattumalta

Kymmenen vuotta sitten perhosidonnan Suomen mestaruuden voittanut Ronkainen kertoo perhokokoelmansa karttuvan usein sattumien myötä.

– Niitä vain tupsahtaa silloin tällöin esille. Perhoja voi löytyä esimerkiksi joistakin jäämistöistä, joiden haltijat niitä minulle tarjoavat.

Ronkainen on innokas kalamies. Tosin  perhon sitojana hän kertoo laiskistuneensa viime vuosina.

– Nykyvuosina olen ehtinyt sitoa vain pari-kolmesataa perhoa vuosittain. Omaan ja kavereiden käyttöön, Ronkainen naurahtaa.

Perhojen lisäksi Ronkaisen arkistosta löytyy Kuusamon Uistimen vanhaa uistintuotantoa. Esimerkkinä harvinaisuudesta hän mainitsee hallussaan olevan peltivaapun – prototyypin, joka ei ole koskaan päässyt uistintehtaan sarjatuotantoon.

Suomi on jälleen kerran sijoittunut kärkeen maailman maiden vertailussa. Tällä kertaa verrattiin 180 maan edistystä ympäristöön liittyvissä kysymyksissä, kuten ekosysteemien suojelemisessa ja ihmisten terveyden edistämisessä.

Yhdysvaltalaiset Yalen ja Columbian yliopistot ovat yhdessä Maailman talousfoorumin WEF:n kanssa selvittäneet viime vuosikymmeneltä lähtien joka toinen vuosi maailman maiden suoriutumista näissä ympäristöön liittyvissä kysymyksissä.

2016 Enviromental Performance Index -tutkimuksella pyritään antamaan poliittisille päättäjille työkaluja ympäristöön liittyvien ongelmien selättämiseksi. Tutkimuksesta uutisoi Treehugger-nettisivusto.

Tämänvuotisen raportin mukaan maailman maat ovat edistyneet useilla eri osa-alueilla: ilmasto- ja energiakysymyksissä, terveysvaikutusten huomioimisessa sekä vesi- ja sanitaatiokysymyksissä.

Eri puolilla maailmaa esimerkiksi puhtaan juomaveden saatavuus ja jätevesien käsittely ovat kehittyneet niin, että niihin liittyvä kuolleisuus on vähentynyt merkittävästi. Vuonna 2000 laskettiin, että noin miljardilla ihmisellä ei ollut saatavilla puhdasta vettä. Nyt luku on laskenut noin 550 miljoonaan.

Myös esimerkiksi elinympäristöjen suojelussa edistytty. Monet maat ovat jo lähellä kansainvälisiä suosituksia maalla ja merellä sijaitsevien elinympäristöjen suojelussa.

Toisaalta tämänvuotinen raportti kertoo, että ilmaston tila on jo niin surkea, että kymmenen prosenttia kuolemantapauksista liittyy ilmansaasteisiin. Peräti 3,5 miljardia ihmistä asuu maissa, joissa ilmansaasteet ovat terveyttä uhkaavalla tasolla. Esimerkiksi juomaveden epäpuhtaudet selittävät vain kaksi prosenttia kuolemista.

Lisäksi lähes neljänneksessä maailman maita ei jätevettä käsitellä lainkaan. Myös monia kalalajeja uhkaa romahdus.

Pohjoismaat pärjäsivät vertailussa

Maavertailun kärjessä on Suomen jälkeen kolme muutakin pohjoismaata: Islanti, Ruotsi ja Tanska. Norjakin on sijalla 17. Kaikki kärkikymmenikön maat ovat Euroopasta.

Suomi selviytyi erityisen hyvin vertailtaessa terveysvaikutuksia, vesi- ja sanitaatiokysymyksiä sekä biodiversiteettiä ja elinympäristöjä. 

Kärkimaiden lista on muuttunut täysin edellisestä vertailusta, joka tehtiin kaksi vuotta sitten. Tuolloin Suomi oli sijalla 18 ja viisi parhaiten pärjännyttä maata olivat tällä kertaa kärkikymmenikön yulkopuolelle jääneet Sveitsi, Luxemburg, Australia, Singapore ja Tshekki.

Tällä kertaa muista maista esimerkiksi Yhdysvallat sijoittui 26:nneksi. Venäjä oli sijalla 32 ja Kiina 109. Aivan viimeisiksi sijoittuivat Somalia, Eritrea ja Madagaskar. Koko maavertailu löytyy täältä.

Viime vuosina Suomi on menestynyt hyvin monissa kansainvälisissä vertailuissa. Muun muassa koulujamme on arvioitu maailman parhaiksi, äideille Suomi on todettu parhaaksi ja samoin, kun on vertailtu asukkaiden inhimillistä pääomaa.

Helsingissä Töölön tapaturma-asemalle on tuotu eilisen ja tämän päivän aikana kolmisenkymmentä leikkausarviota vaatinutta liukastunutta.

– Nilkka- ja rannemurtumia, muutama on lyönyt päänsäkin. Ei kuitenkaan onneksi vakavia päävammoja, kertoo osastonylilääkäri Lauri Handolin.

Myös Turussa liukkaat kelit ovat lisänneet kaatumistapauksia. Alueen yhteispäivystyksessä on ollut ruuhkaksi asti loukkaantuneita potilaita, jo parin viikon ajan. Ortopedi Petri Paakin mukaan murtumia hoitaviin leikkauksiin on syntynyt jonoa. Tyypillisimpiä vammoja ovat olleet raajojen murtumat.

Tampereella on sattunut sekä peltikolareita että kaatumisia. Ensiavussa on hoidettu nilkka- ja rannemurtumien lisäksi lonkkamurtumia. Ruuhka on näkynyt hoitoaikojen pidentymisenä.

– Näihin yritetään varautua, mutta tulevat aina yllätyksenä, kertoo Taysin vastuualuejohtaja Satu-Liisa Pauniaho.

Myös Satakunnan keskussairaalassa Porissa on on hoidettu tänään liukastuneita potilaita.

Lahdessa kaatuneita on ollut toistaiseksi vähemmän, vain muutama tapaus päivän aikana. Päijät-Hämeen keskussairaalasta arvioidaan, että kaatuneita on ollut tavanomainen määrä. Myös Hämeenlinnassa on selvitty pahemmilta kaatumisilta. Kaupungin kahdeksalle terveysasemalle on tullut koko päivänä vain yhden käden sormin laskettava määrä liukastuneita.

Itä-Suomen poliisilaitoksen eräyhdyshenkilö, ylikomisario Harri-Pekka Pohjolainen on joutunut häränsavuille viime päivien susilausuntojensa vuoksi. Pohjolaisen on tulkittu vahvistaneen luonnonsuojelijoiden väitteen siitä, että susia olisi Itä-Suomessa houkuteltu pihapiiriin haaskojen avulla.

Pohjolainen kieltää yksiselitteisesti tällaisen tulkinnan.

– Meillä ei ole ollut yhtään sellaista tilannetta, että olisi löytynyt tällaisia haaskoja, luvallisia tai luvattomia.

– Täytyy melkein pyytää anteeksi, jos viestintäni on epäonnistunut, hän sanoo.

"Susilaumoja pidetään liikkeellä"

Haaskahoukuttelun sijasta poliisilla on tietoa siitä, että susilaumoja on tahallaan häiritty Itä-Suomessa.

– Olemme saaneet viranomaiselta luotettua ja tarkastettua tietoa siitä, että alueella on tapahtunut tällaista toimintaa.

Häirinnän motiivi on vielä hämärän peitossa, mutta kyse on poliisin näkökulmasta selvästi susilauman elämän häiritsemisestä liikkumalla niiden perässä ja pitämällä ne liikkeellä.

Metsästäjillä luvallista liikehdintää

Pohjolaisen mukaan susien häirintää ei pidä sekoittaa siihen liikkumiseen, jota metsästäjät ovat tehneet sen jälkeen, kun Suomen riistakeskus myönsi kaatoluvat susien kannanhoidolliseen metsästykseen.

– Lupa-alueilla alkoi silloin täysin luvallinen seuranta, jolloin metsästäjät alkoivat kartoittaa oman lupa-alueensa susien liikkeitä.

Ylikomisarion mukaan moottorikelkalla ajelu metsässä täyttää rikoksen tunnusmerkistön vasta sitten, jos niillä ajetaan susien perässä pyyntitarkoituksessa.

– Meillä ei ole tällä hetkellä Itä-Suomessa esitutkinnassa yhtään susiin kohdistuvaa salametsästysrikosta, hän muistuttaa.

Häiriköitä vain pieni osa

Pohjolainen korostaa, että susien epämääräistä häirintää tekee vain hyvin pieni joukko metsästäjiä.

– Sitä eivät tee valistuneet ja järjestäytyneet metsästäjät. Suurin osa metsästäjistä noudattaa metsästyslainsäädäntöä ja toimii eettisesti oikein, hän kehuu.

Pienen häirikköryhmän toiminta voi kuitenkin saada suuret mittasuhteet esimerkiksi mediassa.

– Ja jos viranomaisen viestintä vielä pikkuisen epäonnistuu, on tulos tässä, Pohjolainen hymähtää.

Merenkurkun merikotkien pesäkamerat ovat enää asentamista vaille. Merikotka-aktiivit ovat hankkineet noin 10 000 euron arvoisen pesäkamerapaketin, johon kuuluvat kaksi kameraa laitetaan kahteen pesäpuuhun lähipäivien aikana. Kameroiden lisäksi kokonaisuudessa on mukana aurinkopaneeli, akku, antenni ja metritolkulla johtoa. Kamerat ovat kevyitä, mutta muu paketin sisältö painaakin sitten jo 60 kiloa.

Tarkoitus on laittaa aluksi vain kamerat kahteen merikotkan pesäpuuhun ja tarkkailla kauempaa, vaikuttaako kameran läsnäolo merikotkien käyttäytymiseen eli aloittaako lintu pesinnän. Jos pesintä alkaa, kameran lisäksi pesäpuun lähistölle viedään muut tarvikkeet. Kameroiden asennuspaikat on pohdittu tarkoin, koska lähistöltä pitää nettiyhteyksien vuoksi löytyä tukiasema. Myös muut tarvikkeet olisi saatava hyvin piilotettua ja se taas vaatii sopivaa maastoa. Kamerat ja muu välineistö naamioidaan niin, ettei niitä metsäluonnosta erota.

Rahoitus kameroihin on tullut kokonaan paikallisilta sponsoreilta ja mukana on sekä yrityksiä että yksityishenkilöitä. Jos kaikki sujuu hyvin ja merikotka pesii juuri siinä pesässä mihin kamera on asennettu, voi yleisökin päästä seuraamaan merikotkan pesäkamerasta tulevaa kuvaa.

Merikotka-aktiivi Tapio Osala arvioi, että parhaimmassa tapauksessa livekuvaa merikotkan pesältä voitaisiin saada jo tänä keväänä.

Pohjois-Karjalaan myönnetyistä susiluvista on käytetty yli puolet. Suden kannanhoidollinen metsästys käynnistyi viikonloppuna. Kaikkiaan Suomen riistakeskus myönsi maakuntaan luvat 14 suden metsästykseen.

Tähän mennessä luvista on käytetty kahdeksan. Susia on ammuttu Nurmeksen, Tuupovaaran, Tohmajärvi-Värtsilän, Ilomantsin ja Juuan alueella. Puolet kaadetuista susista on ollut uroksia ja puolet naaraita.

Pyynti on suositeltu kohdennettavaksi nuoriin haittaa tuottaviin yksilöihin.

Erilaiset hyttyset ovat häirinneet ihmisiä niin kauan, kuin olemme olleet maapallolla. Hyttysten levittämät sairaudet tappavat miljoonia ihmisiä joka vuosi. Uusimpana hyttysten levittämänä ongelmana on viime aikoina noussut esiin vauvojen kasvuhäiriöitä aiheuttava zikavirus.

Britannian yleisradioyhtiö BBC on tehnyt laajan katsauksen, jossa pohditaan hyttysten hävittämisen seurauksia useasta eri näkökulmasta.

Hyttysiä on maailmassa noin 3 500 eri lajia. Vain noin kuusi prosenttia niistä, imee verta ihmisistä. Näistäkin vain puolet levittää ihmiselle vaarallisia tauteja.

Nämä satakunta hyttyslajia ovatkin hyvin tuhoisia ihmiskunnalle. Noin puolet maapallon väestöstä on alttiina hyttysten levittämille taudeille, joista tunnetuimpia ovat malaria, denguekuume ja keltakuume.

Miten hävittää hyttyset?

Tutkijat ovat kehittäneet menetelmiä, joilla haitallinen hyttyslaji voidaan suurimmalta osaltaan hävittää tietyltä alueelta. Laboratoriossa on kehitetty geenimuunneltuja versioita, jotka eivät kykene lisääntymään. Kun nämä päästetään vapaaksi kohdealueelle, kyseisen lajin kanta taantuu nopeasti.

Hyttysten hävittäminen kokonaan tällä menetelmällä olisi kuitenkin hyvin vaikeaa ja kallista.

Toisaalta hyttysten hävittämisellä olisi vakavia sivuvaikutuksia. Hyttysillä on luonnossa tärkeä tehtävä kasvien pölyttäjinä. Ne ovat myös monien eläinten, mm. lintujen, lepakoiden, kalojen ja sammakoiden ravintoa. Hyttysten katoaminen romuttaisi luonnon ravintoketjun.

Onko ihmisellä oikeutta?

BBC:n haastattelemat tutkijat nostavat esiin kysymyksen, mikä oikeus ihmisellä on hävittää luonnosta ihmiselle haitallinen laji, samaan aikaan kun ihminen on itse erittäin haitallinen lukuisille eliölajeille.

Ihminen mm. hakkaa valtavia alueita sademetsistä, millä on suuri vaikutus koko maapallon luontoon ja ilmastoon.

Voidaan todeta, että hyttyset ovat olleet sademetsien paras turva, kun hyttyset ovat tehneet sademetsät ihmiselle asumiskelvottomiksi.

Keinoja ongelmien lievittämiseen

Uudenaikaisilla tutkimusmenetelmillä on mahdollista lievittää hyttysten aiheuttamaa ongelmaa ilman, että hyttysiä on tarpeen hävittää summittaisesti.

Kew Gardensissa Lontoossa on kehitetty hyttysten tunnistamislaite, joka osaa erottaa eri hyttyslajeille tyypilliset siiveniskut. Tutkijat suunnittelevat antavansa Indonesian maanviljelijöille kannettavia tunnistimia, joiden avulla nämä voivat häätää pois tauteja kantavat hyttyset.

Hyttysten on myös todettu lähestyvän ihmisiä tiettyjen hajujen perusteella. Tämä voi mahdollistaa hajuihin perustuvien karkottimien tuottamisen.

Tähän saakka tutkijat ovat keskittyneet pitämään hyttyset erillään ihmisistä. Uusi ajatus on pitää hyttyset erillään niihin pesiytyvistä loisista, jotka ovat itse asiassa ne elämänmuodot, jotka levittävät tauteja. Hyttyset voidaan ehkä tehdä vastustuskykyisiksi näille loisille.

Viimeksi mainittu toimintatapa saattaa olla viime kädessä realistisin vaihtoehto hyttysongelman ratkaisemiseen, BBC kertoo.

Rannikkoalueen kalasaalis jäi viime vuonna pienemmäksi kuin edellisvuonna. Luonnonvarakeskuksen ennakkoarvion mukaan merialueen kaupallisen kalastuksen kokonaissaalis oli 147 miljoonaa kiloa.

Saalis koostui pääosin silakasta ja kilohailista. Suuresta saaliista huolimatta iso osa Pohjanlahden poikkeuksellisen suuresta silakkakiintiöstä jäi hyödyntämättä. Sekä ulkomaille että kotimaahan puretusta silakka- ja kilohailisaaliista valtaosa käytettiin rehuna.

Rannikkoalueella valtaosa ammattikalastajista kalasti verkoilla tai rysillä. Kaikkien kalalajien saalis pieneni vuoteen 2014 verrattuna. Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan heikot saaliit voivat osin johtua poikkeuksellisista sääoloista.

Luonnonvarakeskus (Luke) ja kansanedustaja Hannu Hoskonen ovat eri mieltä Luken toimista susikannan hoidossa. Ilomantsilainen Hoskonen teki eduskunnan oikeusasiamiehille kantelun, jonka mukaan virkamiehet vähättelevät maakunnista tulevia susihavaintoja ja jopa toteavat niiden olevan valheellisia.

Luonnonvarakeskuksen asiantuntijapalveluiden johtaja Vesa Ruusila vakuuttaa, että Luonnonvarakeskus ottaa vakavasti kaikki saamansa susihavainnot.

– Emme vähättele tietoja, joita esimerkiksi metsästäjät tuottavat suurpetoyhdyshenkilöverkoston kautta. Kaikki havainnot kirjataan Tassu-järjestelmään, joka on ehkä keskeisin osa koko kannanarvioinnin aineistopohjaa, Ruusila vastaa.

Ilomantsin ja Tuupovaaran alueelle palataan vielä

Tammikuussa Metsästäjäliitto ja Luonnonvarakeskus tekivät yhteisen tarkastuslaskennan Ilomantsin ja Tuupovaaran reviirialueelle. Laskennassa alueella todettiin olevan 15 sutta.

Hoskosen mukaan määrästä on kuitenkin annettu julkisuudessa väärää tietoa, eikä Luke ole sitä oikaissut.

Luonnonvarakeskus puolestaan kertoo, että yhden päivän maastokäynti harvoin vielä mahdollistaa sitä, että arvio voidaan vahvistaa tai kumota.

– Etenkin sudella tarkempi kannanarvio perustuu reviirikohtaisesti jälkien motitukseen. Tämä ei ollut silloin mahdollista. Olemme sopineet, että menemme alueelle uudestaan, motitamme jäljet ja saamme tarkemman arvion alueen susikannasta, Ruusila sanoo.

Luonnonvarakeskuksen susikanta-arvion on tarkoitus valmistua kokonaisuudessaan helmikuun loppuun mennessä.

Kainuun Ärjänsaaressa pian alkavat pienaukkohakkuut ja yläharvennukset herättävät runsaasti keskustelua sosiaalisessa mediassa. Oulujärven Karibiaksi luonnehdittuun saareen jäädytetään tällä hetkellä jäätietä. Metsäyhtiö UPM aikoo aloittaa hakkuut, kun jää on tarpeeksi kestävä.

Keskustelu aiheen ympärillä käy vilkkaana esimerkiksi Twitterissä. Luonnoltaan erikoislaatuisen saaren kohtalo herättää huolta, ja UPM:ää kritisoidaan kovaäänisesti. UPM:llä keskustelua seurataan aktiivisesti, mutta yksittäisiin kommentteihin yhtiö ei ota kantaa.

– Yksittäisiin twiiitteihin me ei vastata, mutta jos meihin on suoraan yhteydessä, lähetämme viestin, josta löytyy Ärjänsaaren hoito- ja käyttösuunnitelma, kertoo UPM Metsän viestintäjohtaja Aili Piironen.

Piirosen mukaan tilanteesta keskustellaan henkilökohtaisesti, jos ihmiset ottavat itse yhteyttä puhelimitse. Monet ovatkin niin tehneet.

– Ihmiset ovat huolestuneita siitä, mitä saaressa tapahtuu, ja keskustelua ollaan käyty. Kuultuaan, miten tätä asiaa hoidetaan, moni on sanonut, että olemme kertoneet asiasta ihan kiitettävästi. Eihän se ihmisten huolta välttämättä täysin pysty poistamaan.

Yleisön reaktio Ärjänsaaren hakkuisiin ei tullut UPM:n viestinnälle yllätyksenä. Piirosen mukaan keskustelussa liikkuu paljon väitteitä, jotka eivät pidä paikkaansa. Hän ei kuitenkaan halua juurikaan eritellä, mitä ne ovat.

– Se on väärä viesti, että olemme tuhoamassa tai raiskaamassa saaren. Olemme tekemässä pienaukkohakkuita ja yläharvennuksia, emme avohakkuuta. Se on esimerkiksi ollut harhaanjohtavaa tietoa.

UPM:n ei aio näillä näkymin muuttaa viestintäänsä, mutta ensi kesänä yhtiö pitää avoimen tiedotustilaisuuden. Piironen huomauttaa, että jokainen voi tutustua Kainuun ELY-keskuksen hyväksymään Ärjänsaaren hoito- ja käyttösuunnitelmaan netissä.

– Se löytyy meidän nettisivuiltamme. Ei kyllä etusivulta, mutta se löytyy sieltä.

Seuraa Twitterissä käytävää keskustelua tästä:

Siinä, missä merikotkia laskettiin 1960-1970 -luvuilla vanhan Vaasan läänin alueella asustelevan 12-13 paria, merikotkapariskuntia pesii Merenkurkussa nyt noin 80 paria. Merikotkan nähdäkseen ei siis tarvitse olla enää lintuharrastaja.

Se, että merikotkan voi esimerkiksi Vaasan seudulla nähdä vaikka lenkillä ollessaan, aiheuttaa myös huolta. Esimerkiksi lemmikinomistajat ovat murehtineet, voisiko olla mahdollista, että merikotka nappaisi ravinnokseen koiran tai kissan?

– 1960-luvulla, kun kotkaprojekti täällä alkoi, oli yksi keskeinen asia tutkia, mitä merikotka syö. Ravintotutkimusta on tehty tähän saakka ja yhtäkään koiraan tai kissaan viittaavaa luuta tai nahanpalaa ei ole löytynyt pesistä eikä mistään muualtakaan. Muutkaan havainnot muualta Suomesta eivät tunne, että koira kuuluisi merikotkan ruokavalioon edes satunnaisesti, sanoo WWF:n Suomen Merikotkatyöryhmän aluevastaava Juhani Koivusaari Vaasasta. Koivusaarelle merikotka on tuttu tutkimuskohde vuosien ajalta.

– Pieni koira voisi olla kokonsa puolesta potentiaalinen saalis, ja miksei tommoiset pikkuiset lylleröt ole helppoa saalistakin, varsinkin, jos ne jäällä pököttelee, mutta sillä on paljon muutakin syötävää, Koivusaari toteaa.

Nuoret kotkat ovat Koivusaaren mukaan leikkisiä.

– Yleensä koirat on ihmisen kanssa liikenteessä. Ehkä se [merikotka] saattaa syöksyä koiran yli vähän kuin leikkimielellä. Jos se haluaisi iskeä, se olisi ihan toisenlaista touhua.

Merikotka ei ole päällekäyvä lintu

Viime viikkojen pakkaset ja lumisade vähensivät Juhani Koivusaaren mukaan merikotkan normaaleja saalistusmahdollisuuksia. Haaskat ja jopa kaatopaikat saattavat nyt siis kiinnostaa lintua. Suurtenkin merikotkaryhmien näkeminen esimerkiksi jäälle jääneitä kalanperkeitä syömässä saattaa siis olla mahdollista.

– Ei se ole tavatonta ollenkaan. Niitä saattaa kertyä suuri määrä, jos on riittävästi kalaa tai kalanperkeitä. Merikotkalla on kyky havainnoida kaukaakin eli ne kertyvät nopeasti paikalle, jos useampi kotka kertyy lentämään. Helposti tulee kymmenien kilometrien säteeltä melkoinenkin määrä kotkia, Juhani Koivusaari sanoo.

Koivusaaren mukaan normaali keino välttää ravintopula on kuitenkin se, että lintu suuntaa etelään etsimään suotuisampia avovesiä. Ihmisen ja merikotkan rinnakkaiselon pitäisi soljua suurinpiirtein selkkauksetta.

– Kyllä ihminen saa olla rauhassa. Merikotka ei lajina ole päällekäyvä lintu, niin kuin esimerkiksi jotkut viirupöllöt tai tietyt kalasääkset, jotka saattavat syöksyä pesällekiipijään kiinnikin. Merikotkalla ei ole semmoista todettu koskaan.

Suomen luonnonsuojeluliitto teki keskiviikkona kiireellisen vireillepanon Kainuun ELY-keskukselle koskien Oulujärven Ärjänsaarta, koska epäili saareen suunniteltujen hakkuiden heikentävän sen luonnoarvoja ja tuhoavan luontoa.

Torstaina luonnonsuojeluliitto ilmoitti Facebook- ja Twitter -tileillään, että Kainuun ELY-keskus olisi kieltänyt hakkuut Ärjänsaaressa toistaiseksi.

Kainuun ELY-keskuksen ylitarkastaja Jouko Saastamoisen mukaan sellaista päätöstä ei ole tehty.

– Hallintopakkopäätöstä ei ole olemassa, sanoo Saastamoinen.

Saastamoisen mukaan päätöksen tekoon menee kuulemisineen useita viikkoja. ELY-keskus on kuitenkin informoinut vireillepanosta ja sen käynnistämästä päätöksenteosta metsäyhtiö UPM:ää. Metsäyhtiö pidättäytynee hakkaamasta metsää tämän päätöksenteon aikana, vaikka se ei sellaista päätöstä ole tehnyt, sanoo Saastamoinen.

– Asian käsittely on kesken. Tuskin joudutaan sellaiseen tilanteeseen, että yhtiö hakkaisi metsää kesken päätöksenteon. Toki on mahdollista, että jos sellaista tapahtuisi, voisi ELY-keskus keskeyttää hakkuut ja tästä on myös yhtiölle ilmoitettu. Nyt ei ole sellaisesta tilanteesta kyse, koska hakkuita ei ole aloitettukaan, sanoo Saastamoinen.

Myös yksikön päällikkö Sari Myllyoja kiistää luonnonsuojeluliiton someviestit ennenaikaisina.

– Tämä vireillepano on sellaisesta hallintolain mukaisesta menettelystä, että siinä tehdään päätös niin sanotusti kahdella allekirjoituksella. Enkä kyllä sellaisesta päätöksenteosta ole kuullut.

Länsiafrikkalaisen Malin aavikkonorsuja uhkaa sukupuutto aivan lähivuosien aikana, varoittaa malilainen Mali Elephant Project for the WILD. Norsunsuojelujärjestön mukaan laji voi hävitä kolmessa vuodessa, mikäli maan hallitus ei tee töitä norsujen suojelemiseksi.

Salametsästäjät ottavat kaiken irti ääri-islamistien iskujen sekä muiden levottomuuksien aiheuttamasta kaaoksesta ja vauhdittavat norsunluukauppaa. YK:n mukaan norsunluukauppaa rahoittavat militantit. Norsunsuojelujärjestö huutaa viranomaisten puuttumista asiaan.

– Mali seisoo vain paikallaan samaan aikaan, kun norsuja teurastetaan. Jos sama meno jatkuu, lajia ei ole enää kolmen vuoden päästä, sanoo järjestön johtaja Susan Canney.

Canneyn mukaan kymmeniä metsänvartijoita on valmiudessa, ja he odottavat vain, että saisivat viranomaisilta luvan ja aseistusta toimintaan salametsästystä vastaan.

Viime vuonna Malissa teurastettiin 80 norsua, ja tämän vuoden tammikuussa on tapettu jo 16 norsua. Viimeisin eläinkannan laskenta tehtiin vuonna 2007, ja sen mukaan Malissa oli tuolloin 350 aavikkonorsua.

Norsunsuojelujärjestön mukaan norsun torahampaasta maksetaan mustassa pörssissä noin 450 euroa.

Aavikkonorsut ovat afrikannorsuiksi poikkeuksellisia, sillä laji ei tyypillisesti elä aavikolla. Malin lisäksi aavikkonorsuja elää vain Namibiassa.

Entisen Häpesuon kaatopaikan puhdistaminen Nokialla maksaa arvioitua enemmän. Alueen puhdistaminen vaatii 5,2 miljoonaa euroa enemmän kuin alun perin oli ajateltu. Häpesuon kaatopaikan puhdistamiseen oli varattu 16,3 miljoonaa euroa. Kustannukset kipuavat siis 21,5 miljoonaan euroon.

Häpesuon alue on osoittautunut hyvin jätepitoiseksi. Vanhalta kaatopaikalta täytyy poistaa maata laajemmalta ja syvemmältä kuin oli luultu, ja tämä lisää kustannuksia.

Suunnitteluvaiheessa kaivettavien massojen määräksi arvioitiin 190 000 kuutiota. Uuden arvion mukaan alueelta joudutaan poistamaan noin 250 000 kuutiota maa-ainesta.

Nokian tekninen lautakunta käsittelee lisärahaa ensi tiistaina.

– Lisämääräraha on paras arvio siitä millä alue saadaan puhdistettua. Toivottavasti yllätyksiltä vältytään jatkossa, Yhdyskuntatekniikan päällikkö Jouni Saranpää Nokian kaupungilta sanoo.

Yrittäjänkadun varrella sijaitseva alue täytyy puhdistaa, koska se sijaitsee pohjavesialueella, josta tulee suuri osa Nokian kaupungin käyttövedestä. Alueelle rakennetaan puhdistustöiden jälkeen kauppakeskus.

Valmista ensi marraskuussa

Kemikaaleilla pilatun maan lisäksi alueelta on löytynyt myös maatumatonta jätettä – esimerkiksi kumisaappaanpohjia.

Vaarallisesti pilaantuneet materiaalit on kuljetettu Poriin Ekokemin kaatopaikalle. Suurin osa pilaantuneesta maa-aineksesta on viety Koukkujärven ja Tarastenjärven jätteenkäsittelykeskuksiin.

Yhdyskuntatekniikan päällikön Jouni Saranpään mukaan kaivutyöt ovat edellä aikataulusta. Alueelta on kaivettu jo 200 000 kuutiota maata ja jätettä. Enää viidesosa on kaivamatta. Kaivutyöt aloitettiin viime vuoden toukokuussa.

Lisäkaivaukset eivät vaikuta työn valmistumiseen, vaan puhdistustöiden arvioidaan valmistuvan aikataulussa tämän vuoden marraskuussa.

Luonnon ihmeiden kokemiseen tarvitaan tuuria, olipa kyseessä vaikkapa valokuvaus tai eräopastaminen.

Tuurin lisäksi tarvitaan myös kokemusta ja etukäteen asioihin valmistautumista. Sotkamolainen eläkeläinen Aarno ”Aslak” Peltonen on tunnustettu eräopas, jolla on kokemuksia monenlaisista luonnossa tapahtuneista ihmeistä.

Luonnossa kulkija on myös kajaanilainen abiturientti Riku Karjalainen. Hän on nuoresta iästään huolimatta niittänyt mainetta luontokuvaajana.

– Valokuvaamisessa on tuuria aina mukana. Vaikka miten paljon suunnittelee, niin lopulta tuuria tarvitaan siihen finaalikuvaan, josta on pystynyt vain unelmoimaan, kertoo luontokuvaaja Karjalainen.

Tuuria tarvitaan aina

Riku Karjalainen kokee, että hänellä on ollut välillä tuuria melkoisesti, koska luontokuvauksessa joutuu ennustamaan paljon tapahtuvia tilanteita.

– Revontulet ovat tyypillisiä. Ennusteiden mukaan ne ovat laimeita, mutta sitten ne ovat syttyneet ja se on positiivinen yllätys. Luonnosta ei ikinä tiedä varmasti ja on olennaista, että tuuria on. Joskus tuuri voi olla myös negatiivista, kun on pilvistä ja huonompi sää iskee, sitä ei koskaan tiedä.

Samanlaisia ajatuksia on myös eräopas Aarno Peltosella.

– Tuurilla on hirveän tärkeä merkitys eräopastuksessa, jos sitä ei ole niin kaikki on pielessä. Myös osaamisessa tarvitaan tuuria, että löytää sellaisia ihmisiä jotka innostavat, opastavat ja ohjaavat. Heidän avullaan löytää koulutuksiin ja selviää eri tilanteista.

Se, että löytää oikeaan paikkaan oikeaan aikaan vaatii rohkeaa ja avointa mieltä.

– Missään nimessä ei pidä jäädä peräkammarin pojaksi, vaan pitää lähteä etsimään kontakteja. Kun löytää hyviä kontakteja, niin lyöttäytyy heidän seuraan ja yrittää saada heistä mahdollisimman paljon irti. Tuuria tarvitaan siihen, että heitä löytyy. Voisi sanoa, että itseään paljon tyhmempien kanssa ei kannata seurustella, koska heiltä ei opi muuta kuin tyhmyyttä, naurahtaa Peltonen.

Valmistautumisella ja ennakoinnilla iso merkitys

Kokemus auttaa tulkitsemaan luonnossa tapahtuvia muutoksia ja vahvistaa tunnetta siitä mitä tulee tapahtumaan. Valmistelulla on kuitenkin iso merkitys.

– Pyrin valmistelemaan kaikki kuvausreissut, mutta aina ne eivät mene suunnitelmien mukaan. Tuurilla on tässäkin merkitystä ja sen osuuteen voi vaikuttaa etukäteen valmistautumisella. Ne kulkevat käsi kädessä, mutta luonto on armoton tekijä ja siellä voi sattua ihan mitä tahansa, muistuttaa luontokuvaaja Riku Karjalainen.

Myös eräopas Aarno Peltonen valmistelee opasreissunsa hyvin tarkkaan.

– GPS:n avulla laitan reitit selväksi ja koneelle kaikki tiedot sekä varasuunnitelmat. Tuuria tarvitaan siihen, että luontokohde on parhaimmillaan tai tapaamme siellä olevia eläimiä. Niitä ei saa muuten kuin tuurilla.

Hiidenportissa käydyssä luonto-opastuksessa kävi kerran saksalaisryhmän kanssa melkoinen tuuri, kertoo Peltonen.

– Hiidenportille mennessä istuimme autossa ja kerroin heille siellä olevista eläimistä, karhuista, ahmoista ja susista. Silloin susi meni tien yli ja sanoin, että tuossahan on yksi susi. Tällöin yksi saksalaisista sanoi, että te olette järjestäneet tämän. Vastasin, että ainakin yritin järjestää, mutta tuurilla se tähän tuli.

Lintuharrastaja Ari Lehtisen pihalla Janakkalan Turengissa linnuille on katettu pöytä koreaksi. Erikokoisissa siemenautomaateissa on tarjolla auringonkukansiementä, murskattua mantelia ja kilon rasvapötköjä, joissa on pähkinöitä ja siemeniä. Piha on Turengin keskustassa, rintamamiestalokorttelissa omakotialueella, missä myös jotkut Lehtisen naapurit ruokkivat lintuja talvisin. Alueen vanhoilla tonteilla on pensaita ja puita, mikä tarjoaa linnuille oivat olosuhteet tulla ruokinnalle. Tulijoita riittää, ja erikoisuutena viime vuosina pihan ovat löytäneet sinisorsat, sankoin joukoin.

– Niille on tarjolla kotimaista viljaa, kauraa ja ohraa, ja niillä on kovilla pakkasilla nälkä. Suurimmillaan kerralla olen laskenut jopa toistasataa sinisorsaa, kertoo Ari Lehtinen.

Alle puolen kilometrin säteellä pihasta on Myllyojan virtaava sulapaikka, missä sorsat viettävät yönsä. Toinen sorsien suosikkipaikka on jätevedenpuhdistamon laskuoja.

– Turengin talvehtiva sinisorsakanta on noin 600 yksilöä tänä talvena, ja niistä varmaan noin 300-400 sinisorsaa tässä käy vähän eri tahdissa syömässä. Koko Janakkalassa talvehtiva kanta on noin 1 100 yksilöä. Leudot talvet ovat aiheuttaneet sen, että talvehtivien sinisorsien määrä on kasvanut voimakkaasti.

Kaikki 2000-luvun talvet ovat olleet keskimääräistä leudompia. Mukaan mahtuu silti kovia pakkasjaksoja.

– Silloin viljaa kuluu jopa useita satoja kiloja, kertoo Lehtinen.

Tikli on löytänyt ruokinnat

Viime vuosina talviruokinnalla käyvissä lintulajeissa on tapahtunut muutoksia.

– Tikli, joka vielä 1980- ja 1990-luvuilla oli perinteinen rikkaruohokentillä viihtyvä laji, on löytänyt ruokinnat ja syö auringonkukansiementä siinä kuin vaikkapa pikkuvarpunenkin.

– Tikli on mielenkiintoinen pihalaji, nätti ja poikkeuksellinen, värikäs lintu, siinä on punaista, mustaa ja keltaista. Se on oikein ilopilleri lintulaudalla. Leudommilla säillä se ei tosin välttämättä tule kameran eteen, Lehtinen arvelee.

Uusina lajeina tänä talvena Lehtisen pihassa on vieraillut vuorihemppo, joka on liikkeellä urpiaisten ja vihervarpusten kanssa. Yksi naarastavikin on vieraillut sinisorsien kanssa ruokinnalla.

– Olen 50 vuotta lintuja ruokkinut ja uusi laji tässä vaiheessa on aika harvinaista. Veikkaanpa, että Suomen olosuhteisiinkin nähden se, että tavi käy piharuokinnalla, on aika erikoista.

Ruokaa tarjolle heti aamusta

Kokenut talviruokinnan taitaja muistuttaa, että linnuille on oltava ruokaa tarjolla heti aamun valjettua.

– Ruokinta-automaatti voi olla minkänäköinen tahansa, mutta tärkeintä on, että ruokaa on heti aamusta tarjolla ja automaatti on huollettu, puhdistettu lumesta ja ruoka saatavilla.

– Kaupoissa on tarjolla talipalloja verkkopusseissa, mutta ne ovat huonoja. Verkkoihin saattaa lintu huonolla tuurilla takertua jalastaan kiinni ja jäädä roikkumaan. Parempi on metallinen kehikko. Itselläni on minkkiverkosta tehdyt putkilot, joiden sisään rasvapötkön saa pudotettua. Ne eivät aiheuta linnuille ongelmia, muistuttaa Lehtinen.

Itä-Uudenmaan poliisi pidätti viime viikolla kaksi miestä, joita epäillään törkeästä ympäristörikoksesta ja törkeästä veropetoksesta. Lisäksi yksi mies pidätettiin epäiltynä törkeästä veropetoksesta.

Kaksi miestä tyhjensi viime marraskuussa kaksi tynnyriä eli noin 300 litraa polttoöljyä Mäntsälässä Itä-Uudellamaalla sijaitsevaan ojaan. Öljy valui ojaa pitkin noin 90 metrin matkan läheistä jokea kohti, mutta pysähtyi vesirajaan.

Tynnyreiden tyhjennys tallentui ojan lähellä sijaitsevan sähkölaitoksen muuntajan valvontakameraan.

Poliisi pystyi selvittämään miesten henkilöllisyyden ja päästiin "pimeän" romun keräystoiminnan jäljille. Kaikki kolme epäiltyä miestä keräsivät romua ja myivät sitä eteenpäin romuliikkeisiin. Saadusta myyntitulosta ei ilmoitettu eikä maksettu veroja.

Juttujen tutkinta on loppusuoralla ja siirtyy kevään aikana syyteharkintaan.

Törkeästä ympäristörikoksesta kertoi ensimmäisenä Suomen Luonto.

Viimeisten vuosien aikana toistuneet puheet siitä, että Sotkamossa Talvivaaran alueella on satanut yllättävän paljon vettä, eivät ole pelkkiä puheita, toteaa Suomen ympäristökeskuksen johtava hydrologi Bertel Vehviläinen.

– Sekä sademäärät että valunnat ovat olleet alueella Suomen kärkipäätä. Me olemme mitanneet valumia vuodesta 1962 lähtien, ja Talvivaarassa on tehty valumaennätys kahtena peräkkäisenä viime vuotena. Vuosi 2014 oli myös lähellä suurimpia arvoja, Vehviläinen sanoo.

Valumalla tarkoitetaan sadannan ja haihdunnan erotusta.

– Talvivaaran alueella on satanut paljon lunta. On onni, että lumi ei täällä sula talvella, kuten etelässä on käynyt. Talvella ei haihduntaa juuri tapahdu, joten tulvat olisivat aika massiivisia, toteaa Vehviläinen.

Selitys on vielä haussa

Vehviläinen ei osaa selittää, miksi alueen sademäärät ovat olleet isoja viime vuosina.

– Suuruudestaan huolimatta määrät pysyvät edelleen pääosin kausivaihtelun sisällä, eli 600–1100 millimetrissä vuodessa. Onko tämä kuitenkin normaalia kausivaihtelua vai olemmeko aliarvioineet ilmastonmuutoksen, sitä on vielä vaikea sanoa.

Vaikka vettä siis alueella on ja lisää tulee, ei Talvivaaran alue voi ykköstilallaan ylpeillä, muistuttaa Vehviläinen.

– Ilmatieteen laitoksen mittaama kaikkien aikojen sade-ennätys löytyy viime vuodelta Puolangan Paljakasta. Tosin Talvivaara on lähellä, ja kuuluu samaan sateiseen alueeseen, Vehviläinen sanoo.

Joensuulainen liikemies ja suurmaanomistaja Yrjö Laakkonen aloittaa uudenlaisen yhteistyön metsästysseurojen kanssa.

Pohjois-Karjalassa ja Kaavilla noin 4 200 hehtaaria metsää omistava Yrjö Laakkonen sanoi tammikuun viimeisellä viikolla irti metsästysvuokrasopimukset 29 seuran kanssa ja teki samoin tein uudet, joissa yhdistyvät metsästys ja metsänhoito.

Lisäksi Laakkonen omistaa Kytäjällä noin 5 000 hehtaaria maata.

Vuokrasopimuksista ei peritä maksua, mutta metsästysseuroille on luvassa uusia tehtäviä ja samalla myös mahdollisuuksia tienesteihin.

Metsästysseurat esimerkiksi kartoittavat metson soidinpaikat Laakkosen metsissä, jotta ne voidaan merkitä metsätaloussuunnitelmiin ja huomioida hakkuissa. Samoin metsästäjät merkitsevät kanalintujen pesät alueilla, joille on suunniteltu maanmuokkaustöitä.

Metsänhoitoa korvausta vastaan

Seurat raivaavat metsäautoteiden varsia ja ojien reunuksia tarpeen mukaan.

Seurat voivat myös tehdä Laakkosen metsissä korvausta vastaan pienimuotoisia metsänhoitotöitä kuten hakkuiden esiraivausta ja istuttaa taimia. Yhteistyösuunnitelman laatinut metsätalousinsinööri Mika Elomäki kertoo, että jäsenmaksuilla elävät seurat voivat näin hankkia ylimääräistä rahaa kassaansa.

Yhteystyö pitää sisällään lisäksi metsäautoteiden kunnossapitoa ja aurausta, kun niihin on tarvetta. Elomäen mukaan metsästäjät tietävät monesti parhaiten, kuka paikallinen voi ottaa urakat hoitaakseen.

Latvalinnustus kielletty

Uusissa vuokrasopimuksissa kanalintujen latvalinnustus on kielletty kokonaan kahdeksi vuodeksi. Yrjö Laakkosen mailla ei siis ammuta kiväärillä latvalintuja seuraavaan kahteen syksyyn tai talvella, jos sellainen poikkeuksellisesti maassa sallittaisiin.

Kielto koskee myös maanomistajaa ja hänen seurueitaan.

Riistametsätalouden mallia   

Yrjö Laakkosen mukaan uusissa vuokrasopimuksissa ja niiden sisältämissä yhteistyömallissa on eurooppalaista henkeä.

– Monessa Euroopan maassa metsästys ja metsienhoito on yhdistetty riistametsätaloudeksi. Se on mahdollista ja hyödyllistä myös Suomessa, Laakkonen toteaa.

Uudet vuokrasopimusmallit laatinut metsätalousinsinööri Mika Elomäki sanoo, että jatkossa riistan elinympäristö voidaan huomioida entistä paremmin metsätaloudessa.

– Jatkossa riistan elinympäristö huomioidaan vakavasti Laakkosen metsien metsätaloussuunnitelmissa, joihin sisällytetään nyt myös metsästysvuokrasopimukset, Elomäki kertoo.

Viisi kokenutta suomalaissukeltajaa lähti matkaan yli sadan metrin syvyiseen luolaan Pohjois-Norjassa. Vaativissa ja ahtaissa tiloissa alkoi ongelmavyöry ja kaksi sukeltajaa menetti henkensä. Sukeltajista kolme palasi pintaan tietämättä muiden kohtalosta. Oli vuoden 2014 helmikuu.

Viranomaiset pitivät ruumiiden noutamista Plurdalenin luolastosta liian vaarallisena ja julistivat luolaan sukelluskiellon. Luolasta elävänä selvinneet päättivät silti hakea ystävänsä pois poliisilta salassa.

Yksi heistä oli palomies ja pelastussukeltaja Patrik Grönqvist.

– Sovimme saman tien, että me käymme heidät hakemassa, jos kukaan muu ei hae. Ilmoitettiin poliisillekin heti kun tiedettiin, että norjalaiset eivät saa niitä sieltä. Poliisit ottivat meiltä laitteet pois, että meillä ei ollut millä sukeltaa. Piti odottaa, että saatiin kamat takaisin, kertoo Grönqvist.

– Sinne luolaanhan minä halusin, se vaivasi koko ajan.

Elokuva voi auttaa sukeltajia tulevaisuudessa

Grönqvist ja muut henkiin jääneet kokosivat ystävänsä operaatioon, joka suoritettiin pari kuukautta onnettomuuden jälkeen. Samanlaista noutohanketta ei ollut ennen toteutettu, kyseessä oli maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen suunnitelma.

Grönqvist oli yksi sukeltajista, joita dokumenttiohjaaja Juan Reina kuvasi mahdollista tv-sarjaa tai elokuvaa varten jo ennen onnettomuutta. Monien riskien operaatioon lähtevä sukellusporukka päätti ottaa kuvausryhmän mukaan Norjaan. He ajattelivat, että erikoista operaatiota olisi itse hyvä katsoa jälkikäteen ja materiaalista voisi olla myös tulevaisuudessa hyötyä muille sukeltajille.

Dokumenttiohjaaja Juan Reinalle oli selvää, että kuvausryhmästä ei saisi tulla minkäänlaista estettä operaation onnistumiselle.

– Sovittiin että missä vaiheessa tahansa, jos tulee sellainen olo, että meistä on haittaa tai ei halua olla kuvattavana, saa sanoa, että nyt kamerat pois päältä, kertoo Reina.

Nosto-operaatio kesti päiväkaupalla ja kuvauspaikkana luola oli erittäin hankala. Paikka oli myös vaikeasti saavutettavissa moottorikelkalla eikä kännykkäverkko toiminut luolassa.

– En ole ollut ikinä niin haastavassa paikassa ja olen kuvannut erittäin vaikeissa paikoissa, ympäri Afrikkaa ja Lähi-itää, sanoo Reina.

Tunteet syrjään vaaran välttämiseksi

Veden syvyyksissä piinaavaksi kasvava Takaisin pintaan -dokumentti antaa sukeltajien kertoa itse tarinan onnettomuudesta ja nosto-operaatiosta.

Patrik Grönqvistin kanssa luolan pohjalle sukelsi myös sukelluskouluttaja Sami Paakkarinen, joka ei ollut mukana onnettomuusmatkalla. Hän oli heti onnettomuudesta kuultuaan valmis sukeltamaan entisten oppilaidensa ja ystäviensä perään riskeistä huolimatta.

Onnettomuuden aiheuttama suuri tunnevyöry oli pakko käsitellä ennen Norjaan lähtöä.

– Se työ vaatii sata prosenttia. Piti painaa tunteet alas, mutta toki se stressi näkyi. En itse ollut mukana onnettomuussukelluksella, joten yritin antaa enemmän tilaa toisille ja ottaa itse enemmän tehtäviä kantaakseen, sanoo Paakkarinen.

Kuolleita ei pystynyt ajattelemaan ystävinä sukeltaessa luolan pohjaan.

– Sitä tunnetta ei saanut päästää valloilleen. Piti ajatella, että teet heille palveluksen. Kun saimme heidät pintaan, niin se oli aivan älytön helpotus. Kyllä silloin kivi vierähti rinnalta, sanoo Paakkarinen.

Onnettomuus sai pohtimaan sukeltamisen lopettamista

Dokumentista välittyvät vahvasti etenkin onnettomuussukelluksen kokeneiden traumat. Sukeltajat puhuvat peloista ja siitä, ovatko omat sukellukset lopullisesti tehty. Nouto-operaation aikana yksi onnettomuudesta selvinneistä sukeltajista joutuu ahdistuksen takia palaamaan pinnalle kesken matkan.

Onnettomuus on jättänyt jälkensä kaikkiin selvinneisiin.

– Kyllä miettii vähän tarkemmin nykyään, että millaisia sukelluksia tekee ja kenen kanssa menee. Pohtii onko mentävä ja onko se sen arvoista, mutta ei hirveästi, sanoo Patrik Grönqvist.

Vaikka sukellusonnettomuuksissa kuolee Suomessa lähes vuosittain ihmisiä, eivät Patrik Grönqvist ja Sami Paakkarinen pidä harrastusta erityisen vaarallisena. Oikea koulutus ja taitojen ylläpitäminen ovat olennaisia, mutta niilläkään ei aina voi estää onnettomuuksia. Elokuvassa korostetaan, että luolasukeltaessa täytyy olla lehmän hermot. Luolista ei voi palata samalla tavoin suoraa reittiä pintaan kuin merellä.

Vaaroista huolimatta luolasukellus avaa monelle uusia maailmoja, sanoo Paakkarinen.

– Ehkä se on kirkas vesi ja painottomuuden tunne vetävät. Liikut vähän vieraassa ympäristössä ja yhä pidemmälle. Edetessä tulee jopa tutkimusmatkailijatunne. Löydät uusia paikkoja, joissa kukaan ei ole aikaisemmin käynyt, se on etuoikeus tällä hetkellä maapallolla.