Lapissa pitkään jatkunut, pahimmillaan lähes 40 asteeseen kirinyt pakkanen ei ole estänyt kuvauksesta ja luonnosta innostuneita menemästä hyytävään säähän kameran kanssa. Yle Rovaniemen toimitukseen tulee joka päivä lukijoilta ja kuuntelijoilta valokuvia, joista osa päätyy julkaisuun saakka.

Yksi ahkerimpia ja taidokkaimpia harrastajakuvaajia Lapissa on Jukka Brusila, jota sää ei ole estänyt etsimästä "täydellistä luontokuvaa".

Grönlanti herätti kuvaajan

Kymmenen vuotta Lapissa asunut Jukka Brusila on kotoisin Savosta, Kiuruvedeltä. Opiskelut ja kaivokset ovat liikuttaneet miestä pitkin Suomea ja maailmaa. Lappi on sopinut luonnosta pitävälle insinöörille enemmän kuin hyvin.

Sodankylässä, Kevitsan kaivoksessa pääkaivosinsinöörinä työskentelevä Brusila löysi valokuvauksen 1980-luvun alun Grönlannissa. Neljänä kesänä vietetyt ajat jylhän kauniissa saaressa herättivät uinuvan kuvaajaan.

Siirtymä filmistä digiin kesti hetken, mutta nyt alkavat digikameran ominaisuudet olla hyvin hanskassa.

– Olen aina viihtynyt luonnossa, joko kalastamassa, metsästämässä tai valokuvaamassa. Kuvaaminen on hyvä syy lähteä ulos, Brusila kertoo.

Tammikuun 20. päivänä Jukka Brusila varustautui huolellisesti ehkä pitkäänkin odottamiseen, jos avaruus- ja maasääennuste toteutuisivat luvatusti. Ja ne toteutuivat molemmat. 

40 asteen pakkanen, kuutamo ja revontulet samaan kuvaan edellytti kolmen tunnin odotusta ja välillä linssin sulattamista sisätiloissa, mutta kuvat ovat sen arvoisia.

Brusila kertoo valokuvaamiseen menevän joka viikko vähintään viisi tuntia aikaa, josta osa menee raw-kuvien kuvankäsittelyyn.

Kysyttäessä mieleen jääneitä kuvausretkiä, Brusila mainitsee viime syksyisen retken Sodankylän ja Pelkosenniemen rajalle, Tunturilammelle, jossa kirjas jää heijasti taivaalla leimuavat revontulet peilikuvaksi.

– Viime vuonna on ollut hyvä tuuri ja lähes kaikki ennakkoon suunnitellut kuvausmatkat ovat onnistuneet hienosti.

Valokuvaamista voi sanoa valojen ja varjojen kuvaamiseksi. Valo, sen suunta ja varjot luovat eri tunnelmia, joita kuvaajat pyrkivät parhaansa mukaan tallentamaan.

Tässä Lapin matalalta paistava aurinko yhdistettynä sumuun sai Jukka Brusilan painamaan kameran suljinta.

Linssiin tarttuu muutakin kuin revontulia ja kylmyyttä, tässä Pyhä-Nattasen graniittipaadet.

Tässä Näätämöjoella lohestamassa. Kuva kuin taulu.

Lukijamme innostuivat kuvaamaan pakkasta loppiaisen tuntumassa. Kuvia on kertynyt hiljalleen toistasataa  kappaletta. Niistä valtaosa oli maisema- ja luontokuvia. Niitä  tuli joka puolelta Suomea aina Käsivarren Lapista  Porvoon Emäsaloon. .

Maisemien lisäksi seuraava suuri ryhmä olivat erilaiset pakkasen muovaamat  jäästä ja huurteesta muodostuneet luonnon taideteokset.

Ihmisiä oli kuvissa muutamia, samaten eläimiä. Kiitos kaikille osallistuneille!

– Säälin sellaisia ihmisiä, jotka kulkevat laput silmillä näkemättä, kuulematta ja ymmärtämättä, mitä luonnossa tapahtuu. Ihminen on viimeistä soluaan myöten osa luontoa ja täysin sen antimien varassa, sanoo luonnontutkija Kimmo Saarinen.

Kimmo Saarinen pohtii Radio Suomen Sunnuntaivieras-ohjelmassa sitä, mikä on ihmisen paikka elonkehällä. Hän myös antaa työkaluja vastauksen etsimiseen.

– Olemme yksi noin kahdesta miljoonasta lajista ja meille ei kuulu yhtään sen enempää kuin yhdellekään muulle lajille.

Saarisen mukaan kyse on perimmäisestä suhtautumistavasta elämään. Siitä, mitä oikeuksia ihmisellä on lupa itselleen ottaa.

– Ajattelemme hirveän itsekkäästi luontoa ja kaikkea siihen kuuluvaa vain ja ainoastaan meidän hyvinvoinnin näkökulmasta, Saarinen sanoo.

Kosketus maaperään vähenee

Kimmo Saarinen on pikkupojasta lähtien kulkenut luonnossa. Erityisesti hän on perehtynyt perhosten tutkimiseen. Päivätyö Saarisella on Etelä-Karjalan Allergia- ja Ympäristöinstituutin johtajana Lappeenrannan Rauhassa.

Työ on tarjonnut Saariselle aitiopaikan tarkkailla luonnon ja ihmisen välisessä suhteessa tapahtuvia muutoksia.

– 2010-luvulla on kertynyt paljon tietoa siitä, että allergioiden syntyyn vaikuttaa ihmisen irtautuminen äiti maasta. Mitä enemmän ihmiset vetäytyvät kaupunkeihin asvaltin ja betonin hallitsemaan ympäristöön, sitä vähäisemmäksi jää kosketus maaperään.

– Meidän kosketus maaperään, kaikkeen siihen monimuotoisuuteen, mitä luonnosta tulee, on hiipunut.

Saarinen muistuttaa, että ihmisen historiassa tämä muutos on tapahtunut lyhyessä ajassa, vain noin puolen vuosisadan aikana. Seuraukset ovat arkipäivää monelle länsimaiselle ihmiselle.

– Suomessa on noin kaksi miljoonaa ihmistä, jotka ovat allergisia.

Huoli metsien monimuotoisuudesta

Saarinen iloitsee siitä, että tutustuttuaan hyönteisten maailmaan hän on oppinut lukemaan luonnon viestejä.

– Lukemalla luonnon aakkosia, huomaa mitä ympärillämme on meneillään.

Luonnon lukutaidottomuuden merkittävin seuraus on Saarisen mukaan se, että kun ihmiset eivät riittävän hyvin ymmärrä luonnon tärkeyttä, niin siihen myös suhtaudutaan välinpitämättömästi. Isoja ja pieniä päätöksiä ei osata tehdä niin, että ne aina tähtäisivät luonnon säilymiseen monimuotoisena.

Suomalainen metsänhoito on aihe, joka saa Kimmo Saarisen harmistumaan.

– Suomessa nähdään hirveän yksipuolisesti, että metsät ovat puun tuottoon tarkoitettuja alueita.
Saarinen kertoo huomanneensa keskusteluissa metsäalan ammattilaisten kanssa, miten perustavanlaatuinen ero ajattelussa on. Se mitä toinen kutsuu metsäksi, on Saariselle puupelto.

– Ei voi sanoa, että metsien lajisto näillä alueilla olisi kovin monimuotoista.

Myös se tuntuu Saarisesta epäoikeudenmukaiselta, että todistustaakka on aina niillä, jotka haluavat suojella metsää.

– Suojelutyössä pitäisi pystyä esittämään vahvat perustelut sille, miksi joku yksittäinen puu pitäisi jättää kaatamatta. Eikö asian pitäisi olla juuri päinvastoin! Jokaisen joka haluaa kaataa metsästä yhden puun, pitäisi pystyä perustelemaan, miten puun voi ottaa metsästä pois ilman, että siitä on luonnolle haittaa.

Särkikalojen kalastaminen on loppunut lähes kokonaan Itäisellä Suomenlahdella. Särkeä ja lahnaa on aiemmin kalastettu ja myyty Viroon, josta se on jatkanut matkaansa Venäjälle. Heikon ruplan ja Venäjän asettamien pakotteiden vuoksi särkikalan vienti on kuitenkin loppunut.

– Särkikalaa viedään enää pieniä määriä Viroon ja Baltian maihin, mutta ei sellaisia määriä kuin ennen. Suomenlahden toimijat olivat viennissä suuressa roolissa, kertoo kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho Varsinais-Suomen ELY-keskuksesta.

Suomessa särkikalan käyttö on yleistymässä. Siitä valmistetaan muun muassa kouluruokaa. Ammattikalastajat Itä-Suomessa eivät ole kuitenkaan lähteneet kotimaan markkinoille.

– Suomenlahti jäi sivummalle suhteessa muuhun maahan. Kun Viron vienti loppui, silloin ei ollut vielä näköpiirissä kotimaan markkinoita, Ranta-aho sanoo.

Vapaa-ajankalastajat tiukkoina

Junaan olisi toki voinut hypätä myöhemminkin. Ranta-aho kertoo, että kalastajat Itäisellä Suomenlahdella eivät kuitenkaan halua kotimaan markkinoille toisesta syystä. Ranta-ahon mukaan harrastekalastajat vastustavat rysien käyttöä alueella erittäin aggressiivisesti.

– Suomenlahti on herkkää aluetta, kalastajat ja kalastusoppaat tuntuvat hermostuvan aina jos rysä ilmestyy merenlahteen. Yksikään rysä ei saisi olla missään, tai heti on paniikki päällä, Ranta-aho sanoo.

Särkikalaa pyydetään poistokalastuksessa. Sen tarkoitus on vähentää niin sanottujen roskakalojen määrää vesistöissä.

Poistokalastuksessa on vastakkain kaksi näkemystä. Ammattikalastajat katsovat, että kun kalastetaan särkeä ja lahnaa, syntyy enemmän elintilaa arvokkaalle kalalle, kuten ahvenelle ja kuhalle.

Vapaa-ajan kalastajien mielestä särkikalojen kanssa samaan rysään jää arvokalaa, eikä poistokalastuksella synny haettua lopputulosta. Vapaa-ajan kalastajat ovat huolissaan etenkin kuhakannoista. Myös lohta ja taimenta pelätään eksyvän rysiin.

– Esimerkiksi Kotkan suunnalla on ollut tilanteita, joissa on isketty meritaimenta tai lohta myyviin kauppoihin ja pidetty älämölöä kalatiskillä. Puhutaan nopean toiminnan joukoista. He syyllistävät kauppiasta, että kuinka voi ottaa uhanalaisen kalan myyntiin. Tämä on johtanut siihen, että kauppias ilmoittaa kalastajalle, ettei ota enää kalaa vastaan. Tällä tavalla eliminoidaan laillinen toiminta.

Enemmän päitä, sama määrä ruokaa

ELY-keskuksessa pelätään, että särkikalakannat kasvavat Itäisellä Suomenlahdella niin suureksi, että kaikkien kalojen kasvu tyrehtyy elintilan puutteessa.

– Kantojen ylitiheys sen kun kasvaa. Kasvu tyrehtyy särjillä ja lahnoilla, kun tasapaino ravinnon ja elintilan suhteen menee nurin. Siitä kärsivät myös talouskalat, kun on liikaa päitä suhteessa ravintoon. Mikään hauki- tai kuhakanta ei kykene säätelemään niin suuria särki- tai lahnapopulaatioita, mitä siellä todistettavasti tällä hetkellä on, Ranta-aho toteaa.

Viimeiset poistokalastukseen osoitetut edistämis- ja kannustinmäärärahat maksettiin viime vuonna. Uutta rahaa ei aiota myöntää. Viranomaiset toivovat, että poistokalastus jatkuu markkinavetoisesti kotimaassa heränneen kysynnän ansiosta.

Pilvisyys heikensi pallon näkemistä monin paikoin, mutta Kokkolassa ja Oulussa tulipalloa on saatu ihailla kirkkaammalta taivaalta. Ursa kaipaakin havintoja ja esimerkiksi valvontakamerakuvia erityisesti Kokkolan seudulta

– Pystyisimme paremmin määrittämään, minkälainen komiulotteinen rata on ollut Suomen ilmakehässä ja mihin tulipallo on mahdollisesti pudottanut metoriitteja, jos on pudottanut, kertoo Tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan tiedottaja Anne Liljeström.

Kokkolasta kaivataan kuvia klo 20.12–20.13 väliseltä ajalta ja erityisesti valvontakameroista, jotka on suunnattu etelään tai kaakkoon. Useita kuvia ja niiden tietoja yhdistämällä pystytään tarkemmin arvioimaan, mikä tulipallon etäisyys ja korkeus on milläkin hetkellä ollut.

Meteoriitin kappaleita Hämeessä?

Silminnäkijät ovat kuvanneet tulipalloa vihertäväksi ja sinertäväksi. Se on palanut muutaman sekunnin ja räjähtänyt vihertäviksi kappaleiksi. Palloa on kuvattu kirkkaammaksi kuin täysikuu. Valonvälähdyksiä on nähty myös pilvikerrosten läpi.

Ursan tulipallotyöryhmällä on vielä mallinnus kesken, mutta alustava arvio on jo olemassa.

– Avaruuskivi on tullut ilmakehään Pyhännän yläpuolella, 87 kilometrin korkeudessa ja syttynyt hehkumaan. Siitä se on suunnannut Lammille, jonka yläpuolella hehku on loppunut eli tulipallo sammunut. Viimeiset vaiheet on koettu Hauhon eteläpuolella, selventää Liljeström.

Tällä hetkellä uskotaan, että arviolta kymmenkiloisesta avaruuskivestä on pari kiloa voinut päätyä meteoriittina maahan asti  Lammin lähettyville,  Lahden ja Hämeenlinnan välimaastoon.

Viimeksi meteoriitteja on löydetty Suomessa 1974. Jos joku onnekas onnistuu kiveä löytämään, ei hiljattain tippuneeseen meteoriittiin saisi koskea käsin.

– Ei siitä ole ihmiselle vaaraa, ei sieltä mikään avaruuspöpö hyökkää, mutta tieteen kannalta olisi parempi, etteivät maanpäälliset mikrobit pääsisi saastuttamaan näytettä, kertoo Liljeström.

Ursan  tiedottajan ohje kuuluukin: nappaa meteoriitinpalanen vaikkapa folioon, pistä purkkiin ja jääkaappiin. Tulipalloja havaitaan Suomessa vuosittain mutta lauantain pallo oli harvinaisen kirkas.

– Havaintoja on tullut jo viitisensataa. Niitä ja kuvia voi lähettää Ursan Taivaanvahti.fi-sivustolle kirjaamalla havainnon tulipallolomakkeella, sanoo tiedottaja Anne Liljeström.

KOUVOLA Kokeneen kalastusharrastajan mukaan madetta näyttää riittävän edelleen Kouvolan Pyhäjärvessä. Parhaat saaliit Kymijoen vesistössä sijaitsevasta järvestä saatiin tosin 1980-luvulla.

– Kaverit sanovat minua matikkamestariksi, koska olen toimittanut heille paljon madetta. Aloitin kalastamisen täällä vuonna 1972, sanoo Pilkanmaalla asuva kalaharrastaja Risto Saresvirta.

Made on pitkulainen, väritykseltään usein tummanruskean laikukas turskakalalaji. Sitä esiintyy erityisesti syvävetisissä järvissä.

Risto Saresvirta käyttää mateen pyyntiin katiskoja, mutta sitä narrataan myös verkoilla ja pillkillä.

Mateen pyyntiin uudet säännöt

Uuden kalastuslain astuttua voimaan vuoden alusta pilkkikalastuksessa käytetyt madeharat eivät enää ole sallittuja. Laki kieltää nyt koukut, joiden tarkoituksena on tarttua kalaan sen ulkopuolelta.

Kouraa muistuttavassa harassa on monesti useita koukkuja, joiden päälle made pyritään houkuttelemaan sen pyydystämiseksi. Maa- ja metsätalousministeriön mukaan perinteisen pilkkitavan kielto on huolestuttanut kalastajia.

Yksi paimenviikonhakijoista on Heli Salminen Jyväskylästä. Hän oli jo viime kesänä viikon lammaspaimenena ja toivoo, että taas tärppäisi.

– Viime kesänä oli mukana tyttäreni kolmen lapsen kanssa, mummoystäväni lapsenlapsensa kanssa ja sitten oli vielä yksi 13-vuotias, joka viihtyi vain yhden yön. luettelee Salminen.

Lammaspaimenviikkojen konseptissa paimen vuokraa tilan viikoksi itselleen 400 eurolla. Lampaiden hoidosta ei siis makseta palkkaa. Viikoista saadut tulot käytetään lampaiden, kohteen ja ympäröivän luonnonsuojelualueen hoitoon.

– Sellaisesta kokemuksesta se on edullinen hinta ja jokainenhan sitten miettii paljonko rahaa laittaa ruokailuihin sun muihin, kertoo Heli Salminen. Hän itse kaipasi maalaismiljöötä vastapainoksi kapungin asunto-osakkeessa asumiselle.

– Paikassa ei ollut sähköä, joten 8–9-vuotiaille lapsille jäi viikosta varmasi muistijälki. Olipahan kerrankin aika lukea kirjoja ja pelata lautapelejä.

Kokemusta ja koulutusta ei tarvita

Lammaspaimenen koulutusta ja aikaisempaa kokemusta ei lammasviikoilla tarvita. Metsähallitus on varustanut kaikki kohteet perusteellisilla toimintakansioilla.

– Siellä oli ihan tarkkaan lampaiden rapsutustyylistä lähtien kaikki kerrottu. Tiloille ilmeisesti valitaan oikein seurallisia lampaita, sillä lapsista se oli aivan ihanaa, kun lampaat seurasivat niitä joka paikkaan. Siellä oli vain kuusi lammasta eli se oli pieni lauma, mutta siinä oli se rikkaus, että ehdittiin tarkkailla yksilöitä vähän enemmän. Lapset niille aika äkkiä antoivat nimiäkin, muistelee Salminen.

Salminen muistuttaa, että lähes kaikki paimenkohteet ovat sähköttömiä ja tämä saattaa yllättää, kun puhelinta ei voi ladatakaan.

– Kyllä se nykyihmiselle pikkuisen haastetta antaa, mutta erittäin terveellistä vähän sopeutua sähköttömään elämään. Minusta se tuntui hauskalta, mutta nuorempia henkilöitä se tuntui vähän harmittavan.

Kolovesi Etelä-Savossa houkutti eniten

Lammaspaimenkohteista eniten kiinnostusta herätti Koloveden kansallispuisto, jonne haki 605 elämyslomasta haaveilevaa. Kolovesi sijaitsee Enonkosken, Heinäveden kuntien ja Savonlinnan kaupungin alueella Etelä-Savon maakunnassa.

– Kolovedellä lammaspaimenelle on luvassa aikamatka menneiden aikojen tunnelmaan Saimaan rannalla. Paimenten nauttiessa lampaat pitävät Huhtiniemen talon perinnemaisemaa auki, joten luvassa on aidosti tärkeä tehtävä, kertoo puistonhoitaja Anne Pyykönen.

Paimenpaikkoja oli tarjolla Lemmenjoelle Inarin ja Kittilän maisemissa, Syötteellä Pudasjärvellä, Kolilla Lieksassa, Isojärven kansallispuistossa Kuhmoisissa, Pyhä-Häkissä Saarijärvellä, Elimyssalossa Kuhmossa, Närängässä Kuusamossa ja Neitvuorella Mikkelissä.

Vuosi sitten paimenhakemuksia tuli 903. Määrä kasvoi peräti 2 723 hakijalla.

Kaikilla kohteilla lampaat toimivat kyseisen suojelualueen hoitajina pitäen kulttuurimaisemaa auki. Ahojen ja niittyjen vaatelias lajisto tarvitsee säilyäkseen jokavuotista niittoa tai laidunnusta. Kansallispuistoissa kesäisin laiduntavat eläimet keventävät huomattavasti miestyönä tehtävää vuosittaista niittosarkaa.

113 lammaspaimenta arvotaan hakijoiden joukosta ja tulokset ilmoitetaan helmikuun loppuun mennessä. Useat hakivat kaikkiin kohteisiin, mutta yksi paimen voi saada vain yhden paimenviikon.

Saimaan alueella toimii enää vain muutamia päätoimisia kalastajia. Yksi heistä on koko ikänsä kalastanut Jussi Karhu, joka oli maanantaina talvinuotalla Kuolimo-järven Lepänkannolla Savitaipaleella.

Pitkän ja kovan pakkasjakson jälkeen viiden asteen pakkanen tuntui kalastajasta mukavalta. Vaikka työ on fyysistä ja päivät voivat olla kaksitoistatuntisia, nykytekniikka helpottaa työtä.

– Pakkanen tekee työskentelyn vaikeaksi, kun laitteet saattavat hyytyä, Karhu sanoo ja viittaa esimerkiksi jään alla kulkevaan, kauko-ohjattavaan uittorobottiin.

Uittorobotti kuljettaa köyttä avantojen välillä 600 metriä.

Kalastajat eivät hyödy lakimuutoksesta

Vuoden alussa voimaan tulleen kalastuslain myötä Karhun ammattinimike muuttui ammattikalastajasta kaupalliseksi kalastajaksi. Lakimuutos toi lisää valtaa ELY:lle, mutta Karhun mielestä muutoksista ei ole suuremmin hyötyä kalastajille.

– Nyt on enemmän paperitöitä, kun pitää ilmoittaa esimerkiksi vetopaikat, pyyntivälineet ja saaliit.

ELY myöntää seuraavia kalastuslupia vasta vuonna 2021. Karhu ei usko, että alalle tulee enää uusia tekijöitä.

– Kalastajan ammatti tulee pikku hiljaa hiipumaan ja kotimaisen kalan saanti kuluttajalle vähenee. Eikä se kalakantoja paranna, jos ei kalasteta.

Iltapäivällä kalastajat nostavat nuotan avannosta. Tällä kertaa saaliiksi saatiin 300 kilon edestä muikkuja paikallisiin kauppoihin ja kauppahalliin vietäväksi. Se on juuri sen verran, mitä kalastaja osasi etukäteen odottaa.

Sellutehtaan lopettaessa Pohjois-Suomen aluehallintovirasto määräsi, että Stora Enso poistaa lammen pohjaan kertyneen lietteen. Virasto edellytti, että työ on tehtävä tämän vuoden loppuun mennessä.

Stora Enso piti määräystä kohtuuttomana ja lietteen poistamista myös liian kalliina ympäristölliseen hyötyyn nähden. Yritys halusi selvittää myös muita vaihtoehtoja lammen puhdistamiseksi. Korkein hallinto-oikeus siihen suostui ja nyt yritys on niitä selvittänyt.

Biopuhdistus, ainoa sopiva...

Stora Enso ehdottaa, että aluehallintovirasto muuttaa lupamääräystään niin, että yritys voi aloittaa jälkilammikon biopuhdistuksen kesällä 2017 ja antaa prosessille aikaa kymmenisen vuotta. Jälkitoimiin kuuluu aluehallintoviraston hyväksymä vesistövaikutusten tarkkailuohjelma.

Tuo vaihtoehto jäi jäljelle, koska...

Stora Enson mielestä lietteen mekaaninen poistaminen ei ole kannattavaa, eikä hyödyllistä. Yrityksen mielestä ei ole liioin järkevää se, että ylimääräiset vedet käsitellään jätevedenpuhdistamolla, mutta muuten lammikko jää silleen.

...mutta toki saa muistuttaa

Moniin kemijärveläiskoteihin on nyt lähetetty ympäristölupahakemuksen tiedoksiantokuulutus. Lähettäjänä on Pohjois-Suomen aluehallintovirasto. Muistutuksia hakemuksen johdosta voivat esittä ne, joiden oikeutta tai etua asia koskee. Myös muilla kuin asianosaisilla on oikeus esittää mielipiteensä.

Asiakirjat ovat nähtävillä Kemijärven kaupungin palvelupiste Sortteerissa. Kuulutus ja hakemusasiakirjojen keskeinen sisältö on myös luettavissa nettiosoitteessa www.avi.fi/lupatietopalvelu.

Tehdas meni, jätelammikko jäi

Stora Enso lakkautti Kemijärven sellutehtaan tehtaan keväällä 2008. Tehdas tuotti valkaistua havupuusellua männystä ja kuusesta. Tehdas jätti yli 200 ihmistä työttömäksi ja myös välilliset vaikutukset olivat suuret. Enin osa sellutehtaan koneista myytiin Kanadaan, missä niillä ruvettiin heti tuottamaan liukosellua.

Kemijärven sellutehdas jätti jälkeensä jätelammikon, jonka pohjaan kertyneet lietteet aiheuttavat pitkään varastoituneina ympäristön pilaantumisvaaran.

Jätemuovia kertyy maatiloilla runsaasti. On pakkausmuoveja, lannoitesäkkejä, pesuainepakkauksia, öljytynnyreitä ja aumamuoveja. Valitettavan paljon muovia päätyy vielä metsiin ja pelloille, sillä muovikeräyksen kattavuus on valtakunnallisesti vielä melko pieni.

Esimerkiksi Lapin maatiloilla muovin kierrättäminen on vielä lapsen kengissä. Kiinnostus on kuitenkin virinnyt viljelijöiden keskuudessa, kertoo Lapin ympäristöpalveluiden tuotantopäällikkö Heikki Herrala Lassila&Tikanoja Oy:stä.

– Kyselyt on lisääntyneet viime aikoina. Pitkät etäisyydet ovat silti semmoinen asia, jotka nostavat kustannuksia ja saavat miettimään asiaa. Toivottavasti kuitenkin saadaan muovi talteen, Herrala sanoo.

"Ihanaa kun on siistiä!"

Tervolassa Jurvan tilalla muovinkierrätyksestä on pidetty kiinni jo parisen vuotta. Kun muovijätettä ja -roskaa tulee niin paljon, niin jonnekin se on laitettava, tuumi maatalousyrittäjä Anne Jurva.

– On ihanaa, kun on siistiä! Kaikki muovit laitetaan pihalla olevaan konttiin, joka tyhjennetään säännöllisesti.

Jurvan pelkona on, että yhteiskuntamme hukkuu pian muoviin. Hän innostaa muitakin kierrättämiseen.

– Kun kävelee pitkin tien- ja pellon varsia, niin muovia on ihan joka paikassa. Meille tulee vielä käymään huonosti tämän muovin kanssa, ihan meidän rakkaan Lapinkin osalta.

Maatilamuoveja kertyy Suomessa jopa kymmenen tuhatta tonnia vuodessa, mutta kierrätykseen pääsee ehkä 10-20 prosenttia.

Kierrätyksessä on oman kortensa kekoon jo vuosikymmeniä pistänyt 4H-järjestö. Lapissa perinteikästä lannoitesäkkikeräystä tosin ei ole järjestetty.

Alueella on kuitenkin useita valtakunnallisesti toimivia ympäristöhuoltoyrityksiä, jotka mahdollistavat kierrättämisen pohjoisessakin. Lassila&Tikanoja on niistä yksi.

Kierrätys maksaa, varsinkin kuljetus

Maatalousmuovin kierrättäminen ei ole Lapissa ihan ilmaista touhua.

– Kustannukset muodostuvat etenkin välimatkoista. Etäisyydet täällä meidän laajassa Lapin maassa ovat ne, jotka ratkaisevat. Kuljetus maksaa, laskee Herrala.

Kuluja voi kuitenkin jakaa hankkimalla naapuritilan kanssa yhteisten vaihtolavan. Tervolasta Jurvan tilalta haettu muovijäte päätyy Herralan mukaan lähialueen hyödyksi.

– Se ajetaan L&T:n laitokselle Tornioon materiaalikäsittelyhalliin, missä se lajitellaan. Osa lähtee muoviteollisuuteen ja osa polttoon energiaraaka-aineeksi, Herrala sanoo.

Metsänväen riistakiista on ratkennut osin Etelä-Hämeessä Hämeenlinnan seudulla. Metsästäjät ja Luonnonvarakeskus Luke ovat sopineet keskenään loppuvuodesta julkisuuteen putkahtaneen kiistansa suurpetojen kirjaamisesta Tassu-tietokantaan. Rengon Erän puheenjohtaja Pekka Ojala kertoo että petojen kirjaus on alkanut tällä viikolla. Ojalan mukaan tietojen ajantasaistaminen saattaa silti kestää vielä muutaman viikon. 

– Tämän viikon alussa on alettu kirjata ruutupaperilla olevia havaintoja tietokantaan. Havaintoja kirjataan kuitenkin muutaman viikon viiveellä, koska halutaan estää ylimääräistä liikennettä teillä ja ihmisten pihapiirissä, kertoo Pekka Ojala Hämeenlinnan Rengosta.

Petohavaintoja ruutupaperilta Tassu-tietoihin

Hämeenlinnan seudun metsästäjät ovat palaveeranneet ja neuvotelleet Luonnonvarakeskuksen Luken kanssa ennen joulua syntyneestä petohavaintojen kirjaamiskiistasta tammikuun loppupuolella.

Metsästäjät odottavat Lukelta edelleen tiukempaa kantaa suurpetojen kirjaamishavaintojen näkymiseen verkossa kaikille kiinnostuneille.

Osittainen sopu asiasta on syntynyt; kirjaamiset tehdään tämän kevään (2016) loppuun asti, mutta silti hieman jälkikädessä.

– Luonnonvarakeskuksen kanssa on päästy siihen tulokseen, että he selvittävät omalta osaltaan asioita, jotta saataisiin Tassu-tietokanta pysymään paremmin hallinnassa, niin että se ei leviäisi ihan kaikkien saataville. Metsästäjien kesken on sovittu, että jatketaan Tassu-kirjaamista havaintorekisterin ylläpitämiseksi ja suurpetokannan, etenkin susikannan selvittämiseksi Etelä-Hämeessä.

Luke unohti kertoa petohavaintojen avoimuudesta metsästäjille

Hämeenlinnan seudun metsästäjien ja Luken välinen riistakiista Tassu-tietojen kirjaamisesta leimahti boikotiksi, kun valtion laitos Luke oli unohtanut kertoa (2015) suurpetovastaaville ja metsästysseuroille, että näiden tietokantaan kirjaamat kaikki suurpetohavainnot ovat kaikkien kiinnostuneiden nähtävissä. Etelä-Hämeessä viime vuoden aikana erityisesti susihavainnot kiinnostivat niin paikallisia asukkaita kuin susista muutoinkin kiinnostuneita.

Pekka Ojalla on itsellään tammikuun 2016 lopussa hektinen tilanne päällä Rengon metsissä. Ilvesjahti on alkanut. Ojala on ollut koirineen jo iltahämäriin asti jäljittämässä luvalla kaadettavaa ilvestä. Maanantaina kello 16 maissa kuitenkin hämärtää ja koira on kutsuttava takaisin. Koiransa reittiä Ojala seuraa gps-paikantimesta. Ilves pääsi passista kuitenkin kierrokselleen joka on toistakymmentä kilometriä pitkä.

Kaupunkipuistohakemusta Seinäjoella on sorvattu jo kahdeksan vuotta. Nyt ympäristöministeriöön lähtevä hakemus sai vihdoin valtuuston hyväksynnän.

Tosin alkuperäisestä anomuksesta poistettiin kaksi puistoaluetta. Toinen on Lakeuden puisto, Lakeuden Ristin vieressä ja toinen on Pumppuranta, kampusalueen kupeessa.

– Nämä alueet haluttiin jättää tulevaisuutta varten. Jos kaupungille tulisikin tulevaisuudessa tarve rakentaa näille paikoille, niin se olisi edelleen mahdollista. Jos nämä puistot olisi liitetty kaupunkipuistohakemukseen, niin rakentaminen ei olisi enää onnistunut, selventää valtuutettu, kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Aki Ylinen.

Ympäristöminiteriön edustaja Jukka-Pekka Flander osallistui myös Seinäjoen valtuuston kokoukseen. Hän kehui kaupungin hakemusta ja muun muassa kaupungin metsiä, mutta esitti närkästyksensä, kun hakemuksesta oli otettu pois kaksi puistoa.

– Puistojen poistot heikentävät hakemusta, Flander jyrähti.

Valtuutetuissa heräsikin epäilys, että Lakeuden puiston ja Pumppurannan puuttuminen vaikuttaa negatiivisesti hakemusprosessiin. Myös Lakeuden puiston kohtalo arvelutti.

– Onko nyt huomioitu, että Lakeuden puiston kaupunkilaiset ovat ottaneet omakseen, kyseli muun muassa Vasemmistoliiton Antti Knuuttila.

Kaupunginhallituksen edustajat vakuuttivat, ettei puistoille tapahdu mitään ilman kaupunkilaisten kuulemista.

– Taloustilanne on niin heikko, että menee varmaankin vuosia ellei vuosikymmeniä ennekuin mahdollisia rakennushankkeita tulee eteen, sanoo Aki Ylinen.

Vastaehdotusta ei tullut, joten valtuusto hyväksyi kaupunkipuistohakemuksen kaupunginhallituksen ehdottamassa muodossa eli ilman Lakeuden Puistoa ja Pumppurantaa.

Alajoen peltolakeus, Aalto-keskus, Törnävän alue, Kyrkösjärvi

Ehdotettu Seinäjoen kansallinen kaupunkipuistoalue on luonnoltaan monimuotoinen ja maisemaltaan kaunis kokonaisuus, joka tukeutuu Seinäjoen vesistöön. Alue kokoaa yhteen olemassa olevia arvokkaita kulttuuri- ja luonnonmaisemia sekä kaikille kaupunkilaisille avoimia virkistysalueita sekä arkkitehtuurin helmiä.

Tällaisia kohteita ovat muun muassa Törnävän ruukinalue ympäristöineen, Aalto-keskus, Törnävän sairaala-alue ja vanha lääninsairaala sekä kampusalue. Muita kohteita ovat Alajoen peltolakeus, Paukanevan natura-alue, Kyrkösjärvi asuntomessualueineen, Seinäjoen oikaisu-uoma sekä ulkoilu- ja vihrealueita.

Kaupunkipuiston tavoitteena on säilyttää kaupunkiluontoa ja rakennettua kulttuuriympäristöä eheänä kokonaisuutena sekä luoda uusia luonnonympäristön hyödyntämismahdollisuuksia kaupungin asukkaille ja yrityksille.

Seinäjoki toivoo, että hakemus tulisi ympäristöministeriön hyväksyttäväksi alkuvuonna ja mielellään ennen asuntomessuja.

Vähälumisen pakkastalven on ennakoitu vähentävän muun muassa ensi kesän punkki- ja espanjasiruetanakantoja, mikä on ilahduttanut esimerkiksi monia kotipuutarhureita ja luonnossa liikkujia. Kuluva talvi voi olla kuitenkin erityisen raaka myös ihmisten ihastelemille hyönteisille ja muille eliöille.

– Kyllähän tällaisena talvena tulee enemmän tappioita kuin normaalisti. Aikuisena talvehtivat lajit ovat haavoittuvaisimpia. Ison kokonsa vuoksi ne eivät pääse niin hyvin pakkasta pakoon, Kuopion luonnontieteellisen museon hyönteistutkija, intendentti Jukka Kettunen arvioi.

Esimerkiksi perhosista suurin osa talvehtii toukka- tai koteloasteella. Aikuisena talvehtivia perhoslajeja ovat muun muassa nokkos- ja sitruunaperhonen.

– Jos kevät on aikaisessa, ensimmäiset lähtevät lentoon jo huhtikuun alussa. Päätelmiä talvehtimisen onnistumisesta pystytään varmasti tekemään jo vappuun mennessä.

Osa lajeista sietää jopa umpijäätymisen

Kettusen mukaan pahimmat ajat hyönteismaailman kannalta alkavat olla tältä talvelta ohitse.

– Pahin jakso oli alkutalvesta, kun maa oli vielä lumeton ja pakkanen laski hyvin alas. Tämänhetkinen vähäinenkin lumi suojaa useimpia lajeja lumen alla. 20 senttimetrin lumipeite eristää lämpöä niin hyvin, että kymmenen senttimetrin syvyydessä pakkasta ei ole välttämättä enää laisinkaan.

Hyönteisillä on kaksi perustapaa, joilla ne suojautuvat kylmyydeltä: ne joko pakenevat tai pyrkivät vastustamaan jäätymistä. Kylmän uhatessa hyönteiset kaivautuvat syvemmälle maaperään, jopa puoleen metriin saakka, jonne routa ei yllä. Toinen selviytymiskeino on poistaa nestettä soluistaan ja kyllästää itsensä glyserolilla.

– Jotkut hyönteistoukat pysyvät vaurioitumattomina, vaikka jäätyisivät yli 40 pakkasasteeseen. Eli osa lajeista pärjää roudankin sisällä.

Hirvikärpänen pärjää, jos on valinnut paikkansa oikein

Kettusen mukaan pitkään Suomessa eläneet alkuperäislajit ovat sopeutuneet hyvin kylmään. Pakkanen kurittaa eniten juuri espanjansiruetanan tyyppisiä, suurikokoisia ja alun perin lämpimämmiltä seuduilta peräisin olevia lajeja. Sen sijaan niin ikään tulokaslajina Suomeen tullut hirvikärpänen on jo melko hyvin sopeutunut pohjoisen ilmastoon. Kova pakkanen yhdistettynä lumettomuuteen voi kuitenkin sillekin olla kova paikka.

– Jotkut, jotka ovat päässeet hyvään koloon, voivat selvitä, mutta vaikka puun oksalle talvehtimaan jääminen voi koitua kohtaloksi, Kettunen sanoo.

Isommilla talvehtijoilla, kuten sammakoilla ja käärmeillä suurempia ongelmia ei pitäisi olla.

– Kyllähän liian kovat olosuhteet on kaikelle elämälle pahasta. Mutta käärmeet ja sammakot talvehtivat usein vedessä tai routarajan alapuolisissa onkaloissa, ja siellä olosuhteet ovat turvallisen tasaiset, matelija- ja sammakkoeläinasiantuntija Marko Kelo kertoo.

Pikkunisäkkäiden, kuten myyrien, kantoja erikoinen talvi voi verottaa myös jonkin verran. Koska luontainen kannanvaihtelu vuosittain on kuitenkin joka tapauksessa suurta, isoa merkitystä kadolla ei ole.

Metsästä vieroittunut voi säikähtää tulipalopakkasella. Puut paukahtelevat räjähdyksenomaisesti ja pelästyttävät ilmiöön tottumattoman.

– Puiden paukahtelu on hyvin yleinen ilmiö. Suurin osa suomalaisista ei nykyisin pääse tätä todistamaan, sillä moni asuu kaupungeissa. Sieltä ei useinkaan kovilla pakkasilla metsään lähdetä, naurahtaa Kuusamon Oulangan tutkimusaseman johtaja Riku Paavola.

Myös lämpeneminen aiheuttaa paukahtelua

Puiden pamahtelussa on Paavolan mukaan kysymys periaatteessa samasta ilmiöstä, joka tapahtuu, kun laittaa vesipullon pakastimeen.

– Vesi laajenee jäätyessään puun sisällä ja halkaisee sen. Puuhun syntyy jännitteitä lämpötilan vaihdellessa nopeasti. Kun sää jäähtyy nopeasti, syntyy repeämiä, jotka pamahtavat kuin kiväärin laukaus. Sama tapahtuu myös silloin, kun säätila lämpenee nopeasti pakkasesta lauhalle, Paavola sanoo.

Paavola näkee puiden paukahtelun lisääntyneen viime vuosina.

– Mielestäni nopeat lämpötilan vaihtelut ovat lisääntyneet talvisin viime vuosina. Se lisää puissa tapahtuvaa paukahtelua, Paavola toteaa.

– Pakkanen vaurioittaa yhtälailla viallisia puita kuin terveitä, Paavola muistuttaa.

Talvimaisema muuttuu vuosien saatossa

Riku Paavola sanoo, että säätyyppien yhä nopeamman vaihtelun myötä myös pohjoinen maisema muuttuu, esimerkiksi Kuusamon vaaramaisemien tykky saattaa tulevaisuudessa olla yhä harvinaisempi näky.

– Olen ollut havaitsevinani, että tykky on karissut viime talvina tavallista aikaisemmin ja outoina ajankohtina. Lumet ovat pudonneet puista paljon aikaisemmin, kuin takavuosina.

– Ilmiöllä voi olla laajojakin vaikutuksia erityisesti havumetsävyöhykkeellä. Tumma havumetsä imee huomattavasti tehokkaammin auringonvaloa, kuin tykkylumen peitossa oleva metsä. Sikäli se on hyvä ilmiö, että puiden tykkyvauriot vähenevät. Toisaalta, jos routaa on lauhemmilla keleillä vähemmän, puita kaatuu enemmän ja metsätalouden kannalta se on tietenkin huono asia.

Metsää tutkineiden mukaan havupuiden maan päälliset osat kestävät jopa -70 asteen pakkasia. Kovat pakkaset ovat erityisen vaarallisia puiden juurille, jotka saattavat vaurioitua osin jo -10 asteen pakkasessa.

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri (Eksote) harkitsee citykettujen loukuttamista keskussairaalan alueella Lappeenrannassa. Ketut ovat aiheuttaneet ongelmia erityisesti keskussairaalan pysäköintitalossa.

Ketut ovat muun muassa purreet pysäköintitalossa autojen lämmitinjohtoja poikki.  Muuta varsinaista haittaa ketuista ei toistaiseksi ole ollut.

Eksoten teknisen johtajan Juhani Ahokkaan mukaan tilannetta seurataan parhaillaan. Jos ketut aiheuttavat vielä ongelmia, ne loukutetaan ja siirretään tarpeeksi kauas pysäköintitalosta.

Lappeenrannan seudun ympäristötoimen valvontaeläinlääkäri Marjut Vahalinna kehottaa ihmisiä olemaan ruokkimatta kettuja. Myös jäteastioiden tulisi olla umpinaisia, jotta ketut hakeutuisivat luonnollisen ravintonsa pariin.

Asiasta kertoi ensimmäisenä sanomalehti Etelä-Saimaa.

Citykettujen seikkailut keskussairaalassa puhuttavat myös Lappeenrannan Facebook-ryhmässä. Ketut on tallennettu kuvaan myös keskussairaalan katolla.

Muutama vuosi sitten uutisoitiin, että käpyjä keräämällä voi tienata jopa tuhansien eurojen kuukausiansion. Viime aikoina käpyjen kerääminen ei kuitenkaan ole lyönyt leiville, kertoo Oulun seudun metsänhoitoyhdistyksen toiminnanjohtaja Mikko Harju.

– Viime kesä oli niin huono, että männyn siemen ei ehtinyt valmistua. Itävyydet ovat niin huonoja, että siemeniä ei kannata lähteä keräämään.

Kyseessä on jo toinen vuosi peräjälkeen, kun siementen laatu on heikko.

– Kahteen vuoteen ei ole meillä kerätty. Kolme talvea sitten meillä oli viimeksi keräys päällä, Harju sanoo.

Kyselyjä käpyjen kerääjiltä Oulun seudun Metsänhoitoyhdistykseen tulee viikoittain.

Siemenviljely ajaa käpykerääjien ohi, paitsi Lapissa

Käpyjen kerääjien markkinat alkavat käydä muutenkin vähiin, sillä viljellyn siemenen käyttö ajaa metsästä kerätyn siemenen ohi. Esimerkiksi Metsähallitus keräyttää käpyjä enää Lapissa, kertoo Metsähallituksen Pohjois-Suomen metsänhoitopäällikkö Olli Lipponen.

– Metsähallitus ei kerää Etelä-Suomessa metsikkösiementä, jos jalostettua on saatavilla. Lapissa ollaan sitä vastoin lähes kokonaan metsikkösiemenen varassa. Jatkossakin käpyjä kerätään, kun hyviä käpyvuosia tulee.

Toiminnanjohtaja Mikko Harju sanoo, että Oulun seudun metsänhoitoyhdistys on siirtynyt käyttämään kokonaisuudessaan viljeltyä siementä.

– Meidän yhdistys on siirtynyt ihan puhtaasti siemenviljelystä saatavaan siemeneen. Sen laatu on niin paljon parempaa kuin metsikkökeräyssiemenen, Mikko Harju sanoo.

Pohjoisessa ahkera voi vielä tienatakin

Lapin ulkopuolella käpyjen kerääminen jää jatkossa marginaaliseen osaan, Harju arvioi.

– Meidän yhdistys ei sitä ainakaan suuremmassa mittakaavassa tule koskaan tekemään.

Entä ne huippuansiot? Kun hyvä käpyvuosi joskus koittaa, voiko Lapissa vielä tienata tonneja?

– Kyllä se huikealta tuntuu, mutta jos tuntee paikat, tekee helkkarin pitkää päivää, on huippupaikka ja –sato, niin kyllä kaikki mahdollista on. Kyllähän marjoja poimimallakin voi huippuansioihin päästä, Olli Lipponen pohtii.

Käpyjen kerääminen ei kuulu jokamiehen oikeuksiin, vaan käpyjen keräämiseen pitää olla aina maanomistajan lupa.

Pohjois-Hämeeseen myönnetty sudenkaatolupa tuli tiistaina käytettyä, kun susijahtiin osallistuneet metsästäjät onnistuivat sudenkaadossa. Kaato tapahtui Orivedellä, mutta pyyntiin osallistui metsästäjiä usean kunnan alueelta.

Riistapäällikkö Jani Körhämön mukaan luvan saaja on tehnyt ilmoituksen nuoren naarassuden kaatamisesta. Körhämön mukaan susi kuului ns. Juupajoen laumaan.

Lupa oli myönnetty pentueellisen susilauman reviirille. Reviiriin kuuluu alueita Juupajoelta, Mänttä-Vilppulasta, Ruovedestä, Orivedestä ja Tampereesta.

Kaadosta uutisoi ensimmäisenä Aamulehti.

Metsänhoitoyhdistys Kainuu on maakunnan mittakaavassa suuri. Kajaanissa, Kuhmossa, Ristijärvellä ja Paltamossa toimivalla yhdistyksellä on yli 3 000 jäsentä.

Yhdistykselle kävi viime vuoden alussa samalla tavalla kuin monelle muullekin metsänhoitoyhdistykselle. Sen jäsenmäärä laski, kun lakisääteinen metsänhoitomaksu poistui ja tilalle tuli vapaaehtoinen jäsenmaksu.

– Valtakunnan tasolla 75–80 prosenttia jäsenistä on säilynyt ja meillä noin 70 prosenttia. Pinta-alassa olemme kuitenkin vähän korkeammalla, noin 75 prosenttia jäsenten metsistä säilyi, kertoo Metsänhoitoyhdistys Kainuun toiminnanjohtaja Heikki Meriläinen.

– Selvisimme viime vuodesta hyvin. Toimintaa on ollut laidasta laitaan ja pojat ovat liikutelleet kumisaappaita sen verran reippaasti, että pääsimme selvästi plussalle, Meriläinen lisää.

Meriläisen mukaan uudistus tuotti metsänhoitoyhdistykseen monenlaista palautetta. Välillä jäsenistöä muistutettiin yhdistyksen olemassaolosta kirjeitse, mikä poiki taas lisää palautetta. Uudistus kuitenkin paransi edunvalvontaa, sanoo Meriläinen.

– Nyt metsänomistajat ovat metsänhoitoyhdistyksen kautta edunvalvontaketjussa kannolta EU:hun saakka eli metsänomistajat ovat myös MTK:n jäseniä. Mukana on sitä kautta yhteisöllisyyttä ja joukkovoimaa, ja voimme puolustaa metsänomistajan etuja tosissamme, Meriläinen sanoo.

Moni metsänomistaja asuu muualla

Metsänhoitoyhdistykset rahoittavat toimintaansa jäsenmaksuilla ja palvelujen myynnillä. Meriläisen mukaan tänä päivänä metsänhoitoyhdistyksen palvelurepertuaari on laaja, käytännössä palveluja on tarjolla jokaiseen metsäalan toimintoon. Niitä myös tarvitaan, sillä nykyisin moni metsänomistaja asuu muualla kuin metsänsä kupeessa.

– Ulkopaikkakuntalaiset metsänomistajat tarvitsevat palveluja oikeastaan istutuksista lähtien puukauppaan. Meillä on tuntuma siitä, mitä metsänomistajan metsissä kannattaa tehdä. Puukauppa on tietysti tärkeä tulonmuodostuksen kannalta, ja valtakirjan antamalla me kilpailutamme leimikot ja myymme puut parhaimmalle tarjoajalle.

Metsänhoitoyhdistys Kainuun toiminnanjohtaja Heikki Meriläinen sanoo, että metsä on tällä hetkellä hyvä sijoitusmuoto, koska korot ovat matalalla ja pankista saa lainaa.

– Hyvä esimerkki ovat uusien tilojen ostajat. UPM myi maitansa suuria määriä pois, ja nyt sinne on tullut monenlaista sijoittajaa. On säätiötä, osakeyhtiöitä ja yksityisiä henkilöitä, jotka ovat panneet miljoonia euroja rahaa metsään kiinni. Tavoitteena on 4–5 prosentin tuotto, mikä tuntuu olevan ihan realistinen heidän laskelmissaan.

– Mekin välitimme viime vuonna palstoja niin hyvällä vauhdilla, että oikeastaan oli ennätysvuosi. Tosin painimme hieman eri sarjassa, koska meillä on myynnissä pienempiä palstoja ja puuta on vähemmän, Meriläinen kertoo.

Hämeenlinnassa rakastetuin lähde saattaa olla Evon retkeilyalueella Karvalammin lähde. Sen kautta kulkee suosittu patikkareitti ja luontopolku. Kesäaikaan sieltä melkein aina tapaa jonkun kauhomassa viileää vettä suuhunsa tai täyttämässä juomapulloa. Vesi on kirkasta, raikasta ja melkein aina saman lämpöistä.

Viereinen opastaulu kertoo, että Suomen peruskartoissa on merkittynä noin 22 000 lähdettä. Luonnonlähteitä on kadonnut maankäytön myötä, tosin joku on saattanut puhjeta esiinkin. Näin on käynyt myös Karvalammilla. Kaikkein vierailluin lähde syntyi, kun metsäkone rikkoi maan pinnan. Syntyi vesisuonen ja maan raja, lähde. Tosin pitäisi puhua lähteiköstä. Vettä purkautuu esiin sieltä täältä pitkin metsäistä rinnettä ja painannetta. Myös viereisen Karvalammin pohja on lähteinen.

Puhdasta, kirkasta tasalämpöistä pohjavettä

Evolainen pieni lähde kertookin paljon oleellista Suomen luonnontilaisista lähteistä. Pohjavesi suodattuu viereisen jääkauden nostaman harjun läpi, jossa se puhdistuu. Ja maan uumenista purkautuva vesi on vuodenajasta tai lämpötilasta riippumatta suunnilleen aina saman lämpöistä, muutaman asteen plussan puolella. Eli talvella jäätymätöntä, kesällä virkistävän kylmää.

Entisajan asukkaille lähteet olivat aarteita, joilla oli suuri merkitys. Ne olivat kesäajan jääkaappeja, joihin saattoi jättää vaikka maidon kylmään. Hyvä lähde korvasi työläästi tehtävän kaivon. Isomummulasta muistelen, että maatalon viereisen lähteen reuna oli vain kivetty: Kaivoa ei talossa ollut, vaan tavallaan yhdistetty kaivo ja kellari. Kesäajan kulkijat täydensivät lähteellä vesivarojaan ja ryyppäsivät tuohiliposta.

Taikojen ja uskomusten lähteillä

Lähteillä oli myös myyttinen merkitys. Lähde oli kuin reikä toiseen maailmaan. Ne olivat pyhiä paikkoja, joissa pätivät niiden käyttäytymissäännöt. Lähteet olivat uhripaikkoja, joista haettiin hyvää onnea tai parannusta vaivoihin. Jos kajosi lähteelle annettuun lahjaan, sai itse vaivan jota vastaan lähteelle oli uhrattu. Lähteelle uhraaminen on samaa perinnettä kuin vaikka esineiden heittäminen virtaan. Eikä tapa ole vieras nykyäänkään. Se elää vaikka suihkulähteiden onnenlantteina.

Lähteet ovat arvokkaita luontokohteita. Vesi itsessään on vähähappista, jolloin itse vedessä ja lähteessä ei ole juuri elämää. Mutta lähteen reunoilla viihtyy oma ja omalaatuinen lajistonsa, mm. harvinaisia sammalia. Jos elinympäristö kärsii, samalla lajisto häviää. Siksi metsänhoidossa lähteitä ei saa turmella, ne ovat lain suojaamia.

Katso lähteen silmään, ja ympäristön luontoa

Tietenkin lähteet ovat eläneet myös tarinoissa ja kulttuurissa. Uhrilähteillä on käyty vielä kristillisenä aikana. Niiden vettä on pidetty terveyttä edistävänä ja tauteja parantavana. Yleensä niiden ääreen on vienyt polkujen verkosto. Ne ovat saaneet nimiä paikalla virkistäytyneiden kuninkaiden ja keisareiden mukaan. Tarinoita liittyy niin muinaiseen piispa Henrikiin kuin J.L. Runebergiin, joka lähteeltä löysi inspiraation säkeisiinsä ”Sua lähde kaunis katselen”.

Karvalammin lähteiköllä vesi saattaa olla laskemaan päin. Välillä majava nosti laskuojilla veden pintaa ja luontopolun pitkospuut lilluivat veden alla. Nytkin reitillä saa taiteilla, että jalat pysyvät kuivina. Pitkospuilta kannattaa kurkistaa alas veteen. Kun katsoo puiden rankojen, vesikasvien varsien ja juurakoiden lomitse kohti rutaista pohjaa, odottaisi veden olevan ruskean sameaa. Se on hämmentävän kirkasta. Kuin akvaariota katselisi. Ja ympärillä paukkuu pakkanen.

Ilmatieteen laitoksen jäähavainnoitsija Osmo Purhonen mittaa jään paksuutta kerran viikossa. Mittauspaikka on Turun Kakskerrassa, noin sadan metrin päässä rannasta.

Purhosen mittauskohteessa, Vapparin merialueella Kakskerran ja Paraisten välillä, oli parhaimmillaan jäätä 18 senttiä.

– Maanantaina oli lähtenyt kolme senttiä pois jään vahvuudesta. Ihan selvästi jäät ovat heikentyneet, Osmo Purhonen sanoo.

Virtauksissa vaanii vaara

Osmo Purhosen mukaan hänen mittauspisteellään ei ole virtausta, vaan jäiden heikkeneminen johtuu lämpimästä merivedestä.

Jäähavainnoitsija arvelee, että tilanne sellaisissa paikoissa, joissa on virtauksia, on huomattavasti pahempi.

– Jos on yhtään virtausta, niin sieltä voivat jäät olla hävinneet kokonaan. Lämmin merivesi sulattaa jäitä altapäin tosi tehokkaasti, varsinkin jos siellä vielä virtailee.

Tuntemattomille jäille ei saa mennä

Jäähavainnoitsija Osmo Purhonen sanoo, ettei nyt kannata lähteä meren jäälle seikkailemaan, varsinkaan jos ei tunne jääaluetta hyvin.

– Sunnuntaikävelijöiden on syytä pysyä merenjäältä pois kokonaan – ilman muuta. Siellä ei yhtään tiedä, missä virtauksia on, jos ei ihan varmasti tunne paikkoja.

Purhonen varoittaa erityisesti salmista, karikoista ja tummasta jäästä.

– Tämmöisiin paikkoihin ei ole syytä mennä, sanoo jäähavannoitsija Osmo Purhonen.