Kartoitus on laatuaan ensimmäinen koko Eurooppaa koskeva katsaus järvi- ja jokisimpukoiden tilasta, levinneisyydestä, lajistosta ja kantojen muutoksista. Tuloksia voidaan hyödyntää simpukkalajien ja niiden elinympäristöjen suojelussa.

Arvostetussa Biological Reviews -lehdessä julkaistu tutkimus kertoo, että Euroopasta löytyy 16 järvi- tai jokisimpukkaa eli suursimpukkaa. Suojelun kannalta avainasemassa on Etelä-Eurooppa. Suomessa simpukkatilanne on eurooppalaisittain muuten hyvä, mutta vuollejokisimpukan ja erityisesti jokihelmisimpukan tilanne on erittäin huono.

Simpukat puhdistavat tehokkaasti vettä

Simpukat toimivat vesistön sisäisinä ”puhdistuslaitoksina” suodattamalla runsaasti vettä.

– Lajista ja koosta riippumatta aikuinen simpukka kerää ravinnokseen pieniä partikkeleita, muun muassa  kasviplanktonia. Näin vesi puhdistuu ja pysyy kirkkaana. Samalla siirtyy ravintohiukkasia vedestä pohjaeläinten ulottuville. Simpukat edistävät myös kalojen kasvua, kertoo hydrobiologian professori Jouni Taskinen Jyväskylän yliopisto.

Simpukoiden merkitystä vesien ravintoverkkojen tärkeänä osana korostaa myös niiden suuri osuus, jopa 90 prosenttia pohjaeläinten biomassasta. Biologisen monimuotoisuuden lisäksi simpukkakantojen taantuminen tai lajien häviäminen voivat aiheuttaa haitallisia ja kauaskantoisia seurauksia järviin ja jokiin..

Ranskassa eniten lajeja

Järvi- ja jokisimpukoiden lajimäärä kasvaa Euroopassa etelää kohti mentäessä.  Korkeimmillaan se on Ranskassa, missä löytyy kymmenenkin simpukkalajin alueita.

Suomessa elää seitsemän lajia. Ne ovat iso-, pikku- ja litteäjärvisimpukka, sysi-, soukko- ja vuollejokisimpukka sekä jokihelmisimpukka eli raakku. Eteläisessä Eniten lajeja löytyy eteläisestä Suomesta. Varsinainen simpukkojen ”Eldorado” on Mustionjoki Uudellamaalla. Siellä esiintyvät kaikki Suomen lajit.

Euroopassa jo harvinaistunut pikkujärvisimpukka esiintyy vielä Suomessa runsaana ja yleisenä. Etenkin Etelä-Euroopan simpukoita uhkaavat ihmisten toimet, asutuksen laajuus ja vieraslajit. Joka puolella Eurooppaa simpukkakantaa laskevat kalakantojen muutokset, jokien patoaminen, saasteet ja rehevöityminen. Vaikka helmenpyynti on laitonta koko Euroopassa, se uhkaa silti jokihelmisimpukkaa muun muassa Skotlannissa.

Jokisimpukat uhanalaisia Suomessa

Suomessa erityisesti jokilajit, jokihelmisimpukka ja vuollejokisimpukka, ovat kärsineet jokien perkaamisesta ja patoamisesta. Jokien elinympäristö on muuttunut ja samalla ovat hävinneet sopivat kalaisäntälajit. Simpukat kärsivät myös metsä- ja turvetalouden ja ojitusten aiheuttamasta pohjan liettymisestä.

Professori Jouni Taskisen mukaan Suomeen olisi saatava koko maan kattava suojelusuunnitelma ennen kaikkea jokihelmisimpukan eli raakun pelastamiseksi.

– Vaikka jokihelmisimpukoita on vielä useissa kymmenissä joissa ja puroissa, niin lisääntyviä raakkupopulaatioita on koko maassa vain muutamia, Taskinen kertoo.

Jokihelmisimpukat jo vanhuksia

Koska jokihelmisimpukka elää jopa 200 vuotta, syntyy helposti väärä kuva populaatioiden kunnosta. Lajin yksilöitä voi olla joessa runsaasti vielä 50 vuotta sen jälkeen, kun luonnollinen lisääntyminen on lakannut. Ne ovat kaikki jo vanhuksia.

– Monet Suomen suurista joista padottiin sotien jälkeen voimalaitoksilla. Moniin simpukkaesiintymiin ei ole sen jälkeen juuri syntynyt uusia yksilöitä. Koska muun muassa lohi- ja taimenkannat ovat romahtaneet, raakulta on saattanut puuttua sopiva kalaisäntä jo vuosikymmenten ajan, Taskinen lisää.

Simpukoiden tutkimushanketta koordinoi Interdisciplinary Centre of Marine and Environmental Research Portugalista ja Technical University of Munich Saksasta. Suomesta tutkimuksessa oli mukana professori Jouni Taskinen Jyväskylän yliopistosta.

Vanhoina tuttuina kohteina jatkavat Kolin, Isojärven ja Pyhä-Häkin kansallispuistot sekä Närängän luonnonmetsän ja Mikkelin Neitvuori. Paimenten tehtäviin kuuluu vaihtaa lampaille raikas juomavesi, seurata lampaiden yleiskuntoa ja siirtää eläimet syödyltä laidunlohkolta seuraavalle. Lampaat on hyvä myös laskea päivittäin, jotta mahdolliset karkulaiset saadaan kiinni. Aikaa jää lampaiden hoidon lomassa myös retkeilyyn.

Lemmenjoen kansallispuistossa on poikkeuksellinen mahdollisuus päästä paimentamaan vanhalle saamelaistilalle, jota ei normaalisti vuokrata. 1900-luvun alkupuolella eläneen pororuhtinas Kaapin Jounin tila sijaitsee Lemmenjoen rannalla.

– Testaamme paimentoimintaa nyt ensimmäisen kerran pari viikkoa ja maksimissaan neljä lammasta tulee tilalle Sodankylän Vuotsosta eli paimen pääsee helpolla, kertoo Tarja Tuovinen Lemmenjoen kansallispuistosta.

Kaapin Jounin tila siirtyi valtiolle 2000-alun alussa. Siltä löytyy kunnollinen sähköistetty asuinrakennus ja sauna. Tilan viikkovuokra paimenelle on 400 euroa.

Lampaat päteviä luonnonhoitajia

Lampaat ovat kansallispuistojen ja muiden luontokohteiden korvaamattomia luonnonhoitajia, jotka pitävät niittyjä ja perinnemaisemaa avoimina sekä luonnon monimuotoisuutta yllä. Perinteisen, laidunnukseen perustuvan karjatalouden väheneminen on tehnyt niityistä ja niiden lajistosta harvinaisia koko Suomessa.

Lammaspaimenten vuokramaksuilla katetaan tilan sekä lampaiden ylläpitokuluja ja luonnonhoidon kustannuksia. Viikko laskutetaan paimenelta etukäteen.

Tilan koon mukaan paimen voi ottaa seurakseen myös perheen tai ystävän. Koiran saa ottaa paimenkaveriksi melkein kaikkiin kohteisiin – paitsi Isojärven Luutsaareen ja Lemmenjoen Kaapin Jounin tilalle. Lammaspaimenet voivat halutessaan osallistua myös muihin suojelualueen hoitotöihin.

Paimenviikoilla haku on alkanut 18. tammikuuta ja jatkuu 25. tammikuuta kello 12 saakka nettiosoitteessa www.luontoon.fi . Jokaiselle kohteelle on oma hakulomake. Lammaspaimenet arvotaan halukkaiden joukosta helmikuussa ja hakijoille ilmoitetaan arvontatulos viimeistään maaliskuun alussa.

Ympäristöministeriö esittää Lapista kaiken kaikkiaan 36 kohdetta arvokkaaksi maisema-alueeksi, joista 15 on täysin uusia. Suurin osa Lapin alueista sijaitsee Ylä-Lapissa, josta saamelaiskulttuurin ja poronhoidon luomat maisemat nostetaan Suomen arvokkaimpien maisemien joukkoon.

Valtioneuvoston periaatepäätöksen mukaan Lapissa on nyt 24 valtakunnallisesti arvokasta maisema-aluetta. Alueita on inventoitu uudelleen vuosina 2012 - 2014. Inventoinnissa osa aiemmin arvokkaista maisemista todettiin pusikoituneen tai muutoin menettäneen maisema-arvojaan.

Maisema-alueille on mahdollista perustaa luonnonsuojelulain mukaisia maisemanhoitoalueita paikallisen aloitteellisuuden myötä.

Alueiden asukkailla, maanomistajilla ja muilla osallisilla on mahdollisuus kertoa mielipiteensä ympäristöministeriön ehdotuksista valtakunnallisesti arvokkaiksi maisema-alueiksi. Kuuleminen jatkuu 19. helmikuuta saakka.

Viime kesänä syntynyt kanahaukka aiheutti ihmisille hämminkiä ja työtä maanantaina Joensuussa. Haukka oli mennyt Kirkkokadulla sijaitsevaan parkkihalliin metsästämään siellä majailevia kesykyyhkyjä, eli puluja.

Haukka ei päässyt itse ulos, joten paikalle kutsuttiin apua Pohjois-Karjalan pelastuslaitokselta.

Kaksi palomies-sairaankuljettajaa sai pyydystettyä kanahaukan lintuhaavilla.

Haukka vietiin pelastuslaitokselle, jossa sitä käytettiin myös apulaispalopäällikön toimistossa. Päälliköltä meni pelastuslaitoksen mukaan tilanteessa "pasmat" siinä määrin sekaisin, että päällikkö löi otsansa oven kulmaan.

Tästä tapauksesta selvittiin ilman suurempia vaurioita ja haukka pääsi onnellisesti lentoon paloaseman takapihalta.

Oulun Tuiran rannoille Sanginjoen Nivakoskelta vuoden alussa siirretty ”jääjoutsen” ei suostu poistumaan toisten joutsenten seurasta.

Pelastuslaitos yritti houkutella viime lauantaina joutsenta pintapelastuslautalle, mutta lintu pakeni yhdessä kahden muun joutsenen kanssa Merikosken voimalaitoksen kupeelle. Tavallisesti joutsenet uskaltautuvat parin metrin etäisyydelle ihmisistä, jotka niitä Tuiran rannalta ruokkivat.

– Joutsenten pakoetäisyys on tavallisesti pari metriä. Kun pelastuslaitos yritti saada joutsenia lautalle, pakoetäisyys kasvoi hetkessä yli 50 metriin, kertoo Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellisen yhdistyksen suojelutoimikunnan puheenjohtaja Ari-Pekka Auvinen.

Pelastusyrityksestä nokkiintuneet linnut ovatkin lauantain jälkeen viettäneet aikaansa aiempaa lähempänä Merikosken voimalaitosta.

Ranualta löytyisi talviasunto

Sanginjoelta Ouluun siirretty laulujoutsen kerää höyheniinsä ja sulkiinsa jäätä. Ari-Pekka Auvinen on kertaalleen tänä talvena sulatellut joutsenen kotonaan, mutta jokeen päästyään se alkaa uudellen kerätä jäätä höyhenpeitteeseensä.

– Tälle jääjoutsenelle olisi hoitopaikka puhuttuna Ranuan eläinpuistoon. Mutta toistaiseksi se näyttää voivan melko hyvin Merikoskessa. Näyttää jopa siltä, että höyheniin kerääntyvät jääklöntit osin tipahtavat pois.

Auvinen arvelee, että jääjoutsen kerää jäätä yllensä heikkokuntoisten sulkien ja höyhenten vuoksi.

– Jos lintu selviää kesään saakka, voi olla, että siitä tulee vielä lentokykyinen, kunhan saa uuden höyhenpeitteen ja sulat, Auvinen sanoo.

Joutsen voi toistaiseksi hyvin

Auvinen kertoo seuraavansa jääjoutsenen elämää Merikoskessa tarkasti.

– Joutsenen vointi ei ole heikentynyt viime päivinä. Ruokaa se saa ihmisiltä, ja vieläpä oikeaa laatua eli herneitä, salaattia ja kauraa, Auvinen toteaa.

– Jääjoutsen on nyt pirteä ja tekee niitä asioita mitä joutsenen kuuluukin tehdä, Auvinen sanoo.

Sanginjokelaisen jääjoutsenen lisäksi Merikoskessa talvehtii myös kaksi muuta joutsenta, joista kyhmyjoutsen on viihtynyt Oulussa jo vuoden. Toinen laulujoutsenista on tuotu Ouluun Raahesta.

Suomen metsästäjäliiton puheenjohtaja Lauri Kontro sanoo tapauksen osoittavan susien aiheuttaneen paikoin niin suuria ongelmia, että oikeus piti ottaa omiin käsiin.

– Samalla kävi ilmi, että viranomaisten ja kansalaisten välillä vallitsi syvä luottamuskuilu, legitimiteettikriisi. Susilupia ei edes välitetty anoa, koska tiedettiin, että niitä ei  kuitenkaan saataisi.

Kontro sanoo myös, että julkisuudessa oltiin valmiita yleistämään tapaus ja väitettiin, että salametsästys on laaja ongelma 

Suomen Luontoliiton susityöryhmän puheenjohtaja Mari Nyyssölä-Kiislan mukaan salametsästys myönnettiin nyt todelliseksi ongelmaksi ja rangaistavaksi teoksi. Oikeudenkäynnit toivat salametsästyksen myös suuremman yleisön tietoisuuteen.

– Hybridiväitteet on kumottu oikeudessa jo kaksi kertaa, mutta edelleen niistä kiistellään somessa tietyissä piireissä. Asiapohjaisen tiedon välittäminen onkin äärimmäisen tärkeää.

Neuvotteleva virkamies Sami Niemi maa- ja metsätalousministeriöstä sanoo, että Perhon tapaus toi susien salametsästyksen konkreettisesti päivänvaloon.

– Nyt tiedetään, että susien laitonta tappamista on tapahtunut  ja ymmärretään ministeriön toimenpiteet sen kitkemiseksi pois, sanoo Niemi.

Rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvasen mukaan tuomio selvensi suden määritelmää, lisäksi  tuomiossa otettiin ensimmäistä kertaa tässä laajuudessa kantaa uuteen törkeän metsästysrikoksen tulkintaan.

– Vaikutus keskusteluun susiasoissa voi olla kahtalainen. Ensinnäkin tuli selväksi se, mikä on kiellettyä. Toisaalta tapaus saattoi johtaa eri osapuolet entistä kauemmas toisistaan. Myönteistä on se, että oikeuslaitos kykeni selvittämään tapauksen niin, ettei juttu kaatunut tutkinnan puutteisiin.

Kannanhoidollinen metsästys  vaikutus - jaa - ei ? 

Neuvotteleva virkamies Sami Niemi sanoo, että Perhon tapaus ei varsinaisesti kiihdyttänyt susia koskevaa päätöksentekoa. Ministeriössä on ollut valmisteilla susia koskeva suunnitelma jo aiemmin. Hänen mukaansa kannanhoidollisella metsästyksellä halutaan purkaa laillisella metsästyksellä sitä  painetta, joka maakunnissa on.

– Silloin pystytään luvanvaraisesti pitämään susikantaa arkana. Silloin myös tiedämme hallinnossa , kuinka paljon susia kannasta poistuu. Kehityksen pitäisi olla silloin paremmin meidän käsissämme  sanoo Niemi.

Puheet siitä, että kannanhoidossa olisi ammuttu liikaa vanhoja susia ja näin lisätty ns. taajamasusiongelmaa, Niemi kiistää. Hänen tietojensa mukaansa suurin osa oli nuoria yksilöitä.

– Joiltakin osin meni myös aikuisia yksilöitä. Niista yksi todettiin varmuudella alfayksilöksi, sanoo Niemi.

Metsästäjän näkemys poikkeaa virkamiehen käsityksistä. Lauri Kontron mukaan Perhon tapaus luultavasti vauhditti epäonnistuneen susipolitiikan uudistamista.

– Perhon tapaus vaikutti ainakin välillisesti siihen, että alettiin ymmärtää susiasioiden merkitys susien keskellä eläville ihmisille. Samalla kuitenkin susipolitiikka kärjistyi, koska myös susien suojelijat aktivoituivat ja radikalisoituivat.

Samaa mieltä on myös Perhon metsästysseuran sihteeri Matti Kellokoski.

– Ilmeisesti riistapuolen päättäjät totesivat ja joutuivat myöntämään, että maaseudun asukkaidenkin mielipiteitä ja käsityksiä on syytä vähan kuunnella petoeläinasioissa.

Kellokoski paneekin myönteisenä merkille sen, että alueelle on myönnetty kannanhoidollisia metsästyslupia viime vuonna ja edelleen tänä vuonna.

Luontoliiton Mari Nyyssölä -Kaisla ei allekirjoita käsitystä kannanhoidollisen metsästyksen  salakaatoja vähentävästä vaikutuksesta.

– Salametsästystä on kuitenkin esiintynyt edelleen ainakin edellisen kannanhoidollisen metsästyksen jälkeen. Tutkimus osoittaa, ettei metsästys vähennä olemassa olevia negatiivisia asenteita susia kohtaan, sanoo Nyyssölä-Kaisla, jonka mukaan Lapin poronhoitoalueella susia ei käytännössä edelleenkään suvaita lainkaan.

– Siellä liikkuu vain yksittäisiä susia, eikä koko alueella ole lisääntyvää laumaa.

Vaikutus susien metsästykseen

Professori Matti Tolvasen mukaan Perhon salakaadoista annetuilla tuomiloilla on oma vaikutuksensa.

– On hyviä perusteita olettaa, että tapaus siistii suden metsästystä, kun havaitaan, että viranomaisilla on keinot puuttua laittomaan metsästykseen ja kun tulee todeksi se, miten vakavia seurauksia rikokseen syyllistyneille voi aiheutua.

Tolvanen arvioi myös , että tapaus vähentää laitonta suden metsästystä, koska kiinnijäämisen tilanteissa hinta laittomasta toiminnasta on hyötyihin verrattuna kohtuuton.

Mari Nyyssölä-Kiisla ei usko kasvaneen lupamäärä karsivan laitonta menoa

– Laillisen metsästyksen lisäksi Suomessa on edelleenkiin susiin kohdistuvaa salametsästystä. Suden kannalta vaino jatkuu ja kannanhoidollinen metsästys on ajoitettu päällekkäin suden lisääntymisajankohdan kanssa.

Lauri Kontro näkee salametsästyksen jos-käsitteenä.

– Jos susien salametsästystä tapahtui aiemmin, niin se ainakin väheni tai loppui Perhon tapauksen jälkeen. Rangaistukset laittomista tapoista Perhossa olivat kovia.

Niin kotipuutarhurit kuin marjanviljelijätkin ovat tänä talvena seuranneet huolestuneina lämpömittaria ja lumipeitteen muodostumista. Syytä onkin sillä pakkaskausi on jatkunut jo parisen viikkoa ja lumipeite on monin paikoin paksuuntunut vasta pakkasten jo alettua.

Pohjois-Karjalan marjanviljelypiirin puheenjohtaja kiteeläinen Ismo Ruutiainen uskoo osan mansikkasadosta olevan jo menetetty.

– Mansikalle on ongelma, jos ei ole lunta. Ja jos vielä tulee kovat pakkaset, niin kuin tänä vuonna, niin on erittäin suuri riski, että vauriot ovat aika isot.

– Varsinkin aroilla lajikkeilla, joita meillä jo aika paljon on viljelyssä, vioituksia tulee ihan varmasti. Myös kestävillä lajikkeilla on vioituksia mitä todennäköisimmin odotettavissa, sanoo Ismo Ruutiainen Kiteeltä.

Ruutiainen sanoo, että esimerkiksi Polka on hyvin talvenkestävä, mutta niilläkin on vähälumisilla alueilla mitä todennäköisimmin vaurioita odotettavissa.

Suurimmassa vaarassa ovat varhaislajikkeet, kuten Honeyoye, Rumba ja Clery.

Pakkasvauriot näkyvät mansikoissa juuren ja juurakon paleltumisena.

– Jos juurakossa sijaitsevat kasvupisteet vioittuvat, niin mansikan lehdistö ja kukkavarret jäävät hyvin heikoiksi, tai niitä ei tule lainkaan, selvittää Ruutiainen.

Kasvi ei vaurioista toivu, vaan se on korvattava uudella.

Mikäli olisi ollut kaukaa viisas, olisi syksyllä voinut peittää mansikat paksuilla harsoilla, jopa kahteen kerrokseen.

Joillakin marjapensailla parempi tilanne

Myös marjapensaat kärsivät lumen vähyydestä ja kovista pakkasista. Herukka on kestävimmästä päästä. Jos talvi jatkuu ankarana, niin niihinkin voi tulla vioituksia. Ne näkyvät latvoissa ja silmuissa.

Herukoita arempia ovat vadelmat.

– Koska lumettomuuskin on ongelma vadelmalle, saattavat vioitukset mennä ihan maanrajaan saakka.  Mitä ankarampia ovat pakkaset, sitä alemmas vauriot menevät, sanoo Ismo Ruutiainen.

Pahimmillaan saattaa koko verso paleltua maan rajaan saakka. Vadelma on Ruutiaisen mukaan kuitenkin siitä hyvä kasvi, että se lähtee juuristosta aina tuottamaan uutta versoa.

Myös pensasmustikka on arka koville talvisille olosuhteille.

Villiintyneitä kissoja on Suomessakin valtavat määrät. Turun seudulla toimiva eläinsuojeluyhdistys Dewi haluaa muistuttaa, että kaikki luontoon päätyneet kissat ovat alunperin kotikissoja.

– Maamme kotikissat ovat polveutuneet Afrikan villikissasta. Ne eivät ole sopeutuneet Suomen luontoon, eivätkä kuulu sinne, sanoo eläinsuojeluyhdistys Dewin sijaiskotivastaava, biologi Anna Koskela.

Eläinsuojeluyhdistykset muistuttavat, että kissa ei pakkasella edes kuulu ulos.

Kissa saalistaa huvikseen

Koskela sanoo, ettei kissa kuulu luonnonvaraiseen ekosysteemiin. Kissa on petoeläin, ja se saalistaa piennisäkkäitä, lintuja ja matelijoita.

– Kissa on siitä inhottava peto, että se saalistaa myös huvikseen, ei pelkästään nälkäänsä. Hyvin ruokitut ja ulkoilevat kotikissatkin tappavat pieneläimiä ulkona.

Villiintyneitä otetaan kiinni

Villiintyneiden kissojen tarkkaa lukumäärää on vaikea arvioida, mutta eläinsuojeluyhdistys Dewin sijaiskotivastaavan, biologi Anna Koskelan mukaan niitä on noin 10 000 - 20 000.

Koskela kertoo, että eläinsuojeluyhdistys Dewi on loukuttanut villikissapopulaatioita esimerkiksi Paimion seudulla Varsinais-Suomessa.

Laumat syntyvät yleensä niin, että joku ihminen ruokkii kissoja. Täysin ilman apua kissat eivät selviä.

Villikissakin saadaan kesytettyä

Ihmiset eivät tarpeeksi reagoi ulkona vapaana liikkuviin kissoihin. Koskelan mukaan yksi väärä uskomus on se, ettei villiintynyt kissa voi koskaan kesyyntyä.

– Meidän yhdistyksemme on tämän uskomuksen kumonnut. Vuodessa eteemme tulee keskimäärin yksi kissa, joka ei kesyynny.

Routa on periaatteessa jäätynyttä maavettä. Mitä enemmän vettä on, sitä enemmän tarvitaan pakkasta sen jäädyttämiseen. Roudan esiintyminen vaihtelee runsaasti maan eri osien välillä. Myös paikallisesti vaihtelua voi olla paljon.

– Routiminen voi karussa maaperässä olla syvemmällä kuin kosteassa maaperässä.

– Lumella on merkittävä vaikutus maan jäätymiseen. Jos lunta on 30 asteen pakkasella puoli metriä, niin maanpinnan tuntumassa lämpötila on vain asteen pari nollan alapuolella, kertoo geohydrologi Risto Mäkinen Suomen ympäristökeskuksesta.

Keskimäärin Pohjois-Karjala ja Kainuu ovat Mäkisen mukaan Suomen vähäroutaisinta aluetta. Se johtuu siitä, että sinne yleensä tulee ensin lumi ja sitten vasta pakkaset.

Tällä hetkellä on ymparisto.fi – sivuston mukaan roudan paksuus Suomen eteläosissa ja rannikolla 10–20 cm ja maan keski- ja itäosissa 15–30 cm. Pohjoisosissa eristävä lumipeite on hidastanut pakkasen vaikutusta ja siellä on routaa keskimäärin 10–20 cm.

Kovilla pakkasilla routaa kehittyy 2–3 cm vuorokaudessa.

– Vaikka routa vahvistuukin vielä monin paikoin, niin jossain päin se on jo voinut alkaa sulamaan altapäin.

– Syynä siihen on maahan kesällä varastoinut lämpöenergia, sanoo Risto Mäkinen.

Geohydrologi Risto Mäkinen arvelee tulevan kelirikkokauden muodostuvan vaikeaksi, koska pohjavedet ovat olleet korkealla tasolla.

Routaa mitataan eri puolilla maata

Mäkisen mukaan vuodet ovat roudan esiintymisen suhteen hyvin erilaisia. Siksi on mielenkiintoista ja tärkeää seurata roudan esiintymistä.

Roudan syvyyttä mitataan Suomessa 35 paikkakunnalla routahavaintoputkien avulla. Routa-asemilla on kaksi rinnakkaista putkea aukealla ja metsässä sekä vielä mahdollisesti yksi putki suolla.

Mittauksia tehdään myös joillakin pohjavesiasemilla.

Mittaukset tehdään talvikautena kunkin kuukauden 6., 16., ja 26. päivänä.

Poikkeukselliset sääolosuhteet asettavat poronhoitajat tulevaisuudessa yhä useammin hankalaan asemaan, kertoo tuore tutkimusraportti. Perinteinen tieto ja kokemus eivät auta, kun säät muuttuvat ilmastonmuutoksen myötä.

Raportin mukaan porolle tulee ongelmia selvitä talvesta, jos lunta on hyvin paljon, lumi on jäistä tai se sulaa myöhään keväällä.

Tilannetta voidaan parantaa varaamalla laidunkiertoon riittävästi tilaa sekä jakamalla poronhoitajille tietoa hyvistä poronhoitokäytännöistä.

Poroelinkeinolle on tärkeää säilyttää riittävien talvilaidunmaiden lisäksi jäljellä olevat luppometsät. Raportin tekijät vaativat, että poroelinkeino on otettava aidosti huomioon muissa maankäyttöhankkeissa.

Lapin yliopiston Arktisen keskuksen julkaisema raportti Suomen poronhoitoalueen lumiolosuhteet ja niiden vaikutukset poronhoitoon liittyy kansainväliseen hakkeeseen, joka selvitti poronhoidon sopeutumista muuttuvaan ilmastoon.

Vaikeat sääolosuhteet asettavat poronhoitajien perinteisen tiedon ja kokemuksen koetukselle. Poronhoitoa hankalissa olosuhteissa voidaan tukea takaamalla riittävästi tilaa laidunkiertoon ja jakamalla poronhoitoalueella tietoa hyvistä käytännöistä.

Poronelinkeinolle ovat tärkeitä riittävän monimuotoiset laitumet sekä jäljellä olevien luppometsien säilyminen. Hyvin suunniteltu ja toteutettu laidunkierto voi merkittävästi helpottaa vaikeita talvioloja.

Laitumet tarvitsevat laajasti tilaa

Toimivaan laidunkiertoon kaivataan kylliksi tilaa ja tämä olisi huomioitava maankäyttöhankkeissa. Eri paliskunnissa vaikeisiin talvioloihin sopeudutaan eri tavoin ja hyviksi havaituista toimintatavoista olisikin tärkeä jakaa tietoa koko poronhoitoalueelle.

Porohoidon talviset haasteet ilmenevät Lapin yliopiston Arktisen keskuksen julkaisemasta raportista Suomen poronhoitoalueen lumiolosuhteet ja niiden vaikutukset poronhoitoon. Hanketta veti Jyväskylän yliopiston Biologian ja ympäristötieteen laitos ja siinä oli mukana Lapin yliopiston Arktinen keskus, sveitsiläinen WSL Institute for Snow and Avalanche Research SLF, Ilmatieteen laitos, Helsingin yliopiston Geotieteiden ja maantieteen laitos sekä paliskuntia.

Tällä hetkellä Lapissa voi ostaa metsäkanalintujen metsästykseen valtionmaille vain vuorokausilupia. Kansanedustaja Mikko Kärnän mukaan Metsähallitus aikoo kuitenkin alkaa myydä Lappiin myös koko jahtikauden pituisia kausilupia.

Kärnän mukaan Lapin asukkaat, matkailuyrittäjät ja poronhoitajat ovat kaikki riippuvaisia luonnosta. Metsästysmahdollisuudet ja riista tulisikin varata ensisijaisesti lappilaisille, jotta luonnonvarainen elämäntapa voisi säilyä Lapissa myös jatkossa, Kärnä sanoo.

Metsästysmatkailuyrittäjille voitaisiin Kärnän mukaan antaa lupakiintiö, jotta he voivat luoda asiakkailleen metsästysmatkailupaketteja. Tämä ei ole tällä hetkellä mahdollista, vaan luvat varataan Metsähallitukselta.

Lintujen ruokkimisesta muistuttavat kieltotaulut palaavat pian Oulun Tuiran rantamaisemaan.

Asia on noussut ajankohtaiseksi, kun lintutieteellisen yhdistyksen arvion mukaan kymmenet jopa sadat ihmiset tuovat ainakin satunnaisesti ruokaa Tuirassa viihtyville linnuille, erityisesti joutsenille.

Uimapaikoista vastaava kemisti Seija Karjalainen muistuttaa, että lintujen ruokkimiskielto Oulujoen varressa Rautasillalta voimalaitokselle ulottuvalla alueella on ollut voimassa jo kymmenisen vuotta. Kiellot eivät vain viime aikoina ole olleet kaupunkilaisten nähtävillä.

– Kaupungin puistopuolen asettamat kyltit on jostakin syystä revitty pois. Puistopuoli on laittamassa ne uudelleen paikalleen ja todennäköisesti uimarannalle tulee vielä muistutus siitä, koska millään uimarannalla ei lintujen syöttäminen ole sallittua.

Valvontaa ei kuitenkaan tässä vaiheessa olla lisäämässä.

”Jos siellä olisikin vain kolme joutsenta”

Seija Karjalainen toteaa, että ongelma eivät ole kolme joutsenta, vaan ruoan perässä tulevat muut vesilinnut.

– Jos siellä olisikin vain kolme joutsenta, mutta kun sinne kertyy kymmeniä, jopa satoja muita vesilintuja.

– Ensimmäinen pelko on, että tautia aiheuttavat bakteerit pääsevät leviämään ja tarttuvat ihmisiin. Niistä aiheutuu myös rannalla hygieniaongelmia ja kesäaikana sorsat kulkevat lähitalojen pihoilla.

– Aikaisemmin, noin kymmenen vuotta sitten, alueella on ollut myös rottaongelma.

Tänä talvena rotista ei Karjalaisen tietojen mukaan ole tullut havaintoja. Jos taudit pääsisivät leviämään, jouduttaisiin ranta sulkemaan.

Ruokintapaikka lähelle voimalaitosta?

Lintutieteellisen yhdistyksen mukaan joutsenet tarvitsevat talviaikana selviytyäkseen ihmisen tarjoamaa ravintoa. Oulun kaupungilla on erityisiä lintujen talviruokintapaikkoja, joita Seija Karjalainen ohjaa käyttämään.

– Olemme osoittaneet tietyt talviruokintapaikat, joista lähin on Laanilan eli entinen niin sanottu Typen sula. Ruokkijat pitäisi ohjata virallisille paikoille. Kyllä linnut menevät perässä, jos eivät tuossa ruokaa saa.

Moni kuitenkin ruokkii lintuja, vaikka on tähänkin asti tiennyt sen olevan alueella kiellettyä. Yhdeksi ratkaisuksi on esitetty luvallisen ruokintapaikan perustamista alajuoksulle, lähemmäs voimalaitosta.

– En voi ottaa siihen kantaa. Mietimme, että joku 300 metriä voisi olla siedettävä etäisyys uimapaikasta, Seija Karjalainen arvioi.

Tuirassa viihtyy kolme joutsenta

Oulun Tuirassa elää nyt kolme joutsenta. Linnut on tuotu Laanilaan Kemiran tehtaan purkuputken läheisyyteen, mutta ne ovat siirtyneet oleilemaan alajuoksulle Tuiran uimarannan läheisyyteen.

Uusimmat tulokkaat, kaksi laulujoutsenta, tuotiin Ouluun vuodenvaihteen tietämillä ja Tuiran kyhmyjoutsen on viihtynyt Tuirassa jo toista vuotta, sillä se tuotiin paikalle jouluna 2014.

Korkeimpaan hallinto-oikeuteen tehdyn valituksen on allekirjoittanut kemijärveläinen lääkäri Helena Tiihonen. Valituksessa ministeriön päätöstä pidetään lainvastaisena ja puuttellisena. Valituksen mukaan siitä puuttuu muun muassa arvio hankkeen vaikutuksista Natura-alueen luontoarvoihin eikä siinä ole otettu huomioon asiantuntijaviranomaisen eli Lapin ely-keskuksen sekä allaskuntien eriäviä mielipiteitä.

– Koko prosessi on lainvastainen, järkyttävän laitonta toimintaa. Näen, että päätöksen allaspäätöstä edistävänä, Tiihonen kommentoi asiaa.

Valituksessa vaaditaan maa- ja metsätalousministeriön päätöksen kumoamista Kemijoen vesistön tulvariskien hallinnan osalta lainvastaisena. Valituksessa vaaditaan asian palauttamista kokonaisuudessaan uudelleen valmisteltavaksi.

KHO-valituksen lisäksi Tiihonen on tehnyt asiasta kantelun oikeuskanslerille.

Ministeriö hyväksyi Kemijoen turvariskien hallintasuunnitelman 18. joulukuuta. Päätöksessä pöydälle jäi Lapin liiton kaavailema kattavampi tulvasuunnitelma, joka perustuu korkeintaan keskimäärin neljä kertaa vuosituhannessa tapahtuvaan tulvaan ja johon sisältyy myös niin sanottu Kemihaaran tulvasuojeluallas.

Pieksämäkeläisen Tuomo Jurmun verkkojen kokeminen oli alkanut nihkeästi. Kalaa ei ollut sinä päivänä vielä tarttunut saaliiksi ollenkaan.

– Mulla oli kahden verkon jata siinä pyynnissä. Olin jo viimeistä verkkoa kokemassa, ihan lähes loppupäässä, niin sitten alkoi tuntumaan, että siellä on jotakin painavaa. No sitten nostin verkkoa, niin sieltä nousi sellainen valtava kuhan pyrstö sieltä veneen vierestä. Ajattelin, että onko tässä järvessä tosiaan näin isoja kaloja, kertoo Jurmu.

Pieksämäen Naarajärvellä asuva Tuomo Jurmu ei paljasta, mistä järvestä jättikuha nousi.

– Pakko oli uskoa, että niin isoja kaloja on, kun se nousi verkon mukana veneeseen. Se oli paketoinut itsensä pahasti pussiin, että se veteli ihan viimeisiään siinä, kun nostin sen veneeseen. Ei vastustellut.

Se, että Jurmu tunnisti kalan kuhaksi pyrstön perusteella paljastaa kuitenkin sen, että hän on viihtynyt kalassa pienestä saakka. Näin suuren vonkaleen kalamies halusi oitis mitata ja punnita, ja niinpä hän vei sen paikalliseen markettiin punnittavaksi. Puntari näytti 11,015 kiloa. Mittaa saaliilla oli 99 senttimetriä.

– Heti siellä veneessä ajattelin, että minä tämän täytätän itselle, kun tuskin koskaan saan tällaista kalaa enää eläissäni. Olin lukenut, että jos haluaa täyttää kalan, se täytyy ensin heti pakastaa, Jurmu sanoo.

Täyttäjä löytyi, ja jättiläiskuha sai paikan kalastajan makuuhuoneesta.

– Vaatekaapin päällä se on seinällä. Siinä oli sopivasti paikka valopistokkeellekin, että sai sellaisen kohdevalonkin siihen.

Vaikka Jurmu epäileekin, ylittääkö mikään kalastuskokemus 11-kiloisen kuhan saamista, mieli vetää seuraavaksi merille.

– Parikymmenkiloisen merilohen jos saisi niin päihittäisi tuonkin kokemuksen. Sellainen haave olisi, mutta saa nähdä, toteutuuko, sanailee Jurmu.

Pauloittaja osaa siansorkkasolmun

Jurmu pitää kalakaverinsa kanssa kolmea verkkoa läpi talven. Avantojen tekemisessä ja auki pitämisessä on oma työnsä.

Hyvä paikka verkolle haetaan kalojen liikkeiden ja säätilojen vaihtelun mukaan. Jurmu sanoo, että esimerkiksi hauki ja made viihtyvät pakkaskelillä mieluummin saarien päissä kuin syvemmillä vesillä.

– Kuha viihtyy näin talvella syvänteen reunalla. Vuodenaikojen mukaan kuha liikkuu kuitenkin eri syvyyksillä. Kokemuksen myötä oppii, mistä niitä parhaiten tulee. Varsinkin, kun lauhempi sää muuttuu pakkaseksi, tuntuu saalista riittävän. Juuri nyt pakkaskelillä kuha on liikkunut hyvin, Jurmu kertoo.

Myös varsinkin jäiden lähdön aikaan verkkokalastaja voi varautua saalismäärän kasvamiseen.

Jurmu pauloittaa itse verkkoja. Solmujen tekeminen vaati malttia ja sorminäppäryyttä. Jurmu on opetellut taidon keuruulaisen kalastajan opissa.

– Verkkojen pauloitus on aika rauhallisen miehen hommaa, se ei ihan hetkessä tapahdu, jos ei sitä jatkuvasti tee. Siihen on ihan oma lankansa ja solmunsa. Itse käytän siansorkkasolmua. Pauloitusoppaista löytyy hyviä vinkkejä, ja rannikolla käytetään hieman erityyppistä solmua kuin sisämaassa.

Kesällä Jurmu ei pidä verkkoja vesillä. Silloin miehen saattaa löytää virveli tai perhovapa kädestään.

Tuomo Jurmun jättiläiskuhasta uutisoi aiemmin Savon Sanomat. Kuha valittiin lehden kalakilpailun vuoden kalaksi.

Susien salakaadot nostivat valtakunnallisen kohun kolme vuotta sitten. Nyt kohu on laantunut, mutta se on vaikuttanut metsästysintoon alueella. 

– Sontaa on tullut monelta suunnalta niskaan ja sudet juoksentelevat pihoilla edelleen, eli sitä samaa mitä ennenkin, sanoo Perhon Riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Aleksi Anttila.

– Toisille puheet voivat ovat edelleen arka asia, mutta itsestä tuntuu, että asiasta on tarpeeksi meuhkattu. Kunhan oikeudenkäynti saadaan loppuun, niin sen jälkeen asiakin rauhoittuu, jos on rauhoittuakseen. Pitää ymmärtää, että syytetyt haluavat oikeudessa selvittää asiat ennen kuin niistä huudellaan koko kansalle. Esimerkiksi koirasuden määritelmästä jatketaan vielä oikeudenkäynnin jälkeenkin vääntöä. Susitilanne kiristää aina mieliä.

Viranomaiset eivät kiitosta saa.

– Metsästäjät yrittävät asioita hoitaa, mutta viranomaiset, EU:n direktiivit ja Suomen laki eivät sitä salli.

"Osalta porukkaa pyssyt pois"

Salakaato ja sen seuraukset näkyvät myös metsästyksessä alueella.  Eniten se näkyy suurriistan metsästyksessä.

– Kyllä sillä on suuri vaikutus ollut. Pienessä pitäjässä on paljon metsästäjiä, mutta suurriistan metsästys on vaativaa ja kun osalta porukasta on pyssyt viety pois, niin vaikuttaahan se metsästykseen väkisin.

Perhon ja lähikuntien alueella arvioidaan liikkuvan edelleen 10 - 20 sutta. Viime viikon torstaina kolmen talon pihamaalla oli suden jälkiä. Ne liikkuvat lähellä taajamaa. Alueella on tehty suden kannanhoitosuunnitelma, mutta lupamäärät eivät tyydytä.

– Nyt on tullut vain yksittäisiä lupia sinne tänne, mutta ei asioita sillä tavoin hoideta, vaan pitäisi pystyä tekemään suurempia peliliikkeitä. Kannan koosta on aina väitelty ja epävarmuutta aiheuttaa se, että susien määrää pitää ryhtyä laskemaan jo sulan maan aikana ja toiseksi se, ettei joka pitäjästä ei tule ilmoituksia, mikä minusta aiheuttaa suuren epävarmuuden kanta-arvioon, jatkaa Aleksi Anttila.

Miksi ilmoituksia tehdään nihkeästi?

– Ihmiset eivät luota viranomaisiin ja taustalla on varmaan muitakin syitä, mutta en osaa niistä sanoa.

– Metsästäjät ovat aikoinaan tehneet kovaa vapaaehtoistyötä, että peurakanta on saatu istutettua alueelle. Jos ne nyt syötetään susille, niin voi olla ettei jälkihavaintoja enää tehdä, summaa toiminnanohjaaja Aleksi Anttila.

Meneillään oleva pitkä ja varsin ankara pakkaskausi koettelee myös metsän kasvua. Taimikoissa juurten kylmävauriot ovat lisääntyneet. Ongelmaa on edistänyt se, että edellinen kasvukesä oli huono.

Mänty- ja kuusitaimikoissa kasvaimet ovat kuivettuneet ja jääneet lyhytneulaisiksi, sanoo Rovaniemeltä Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Risto Jalkanen.

Jalkasen mukaan ensi kesä näyttää, missä mennään. Hän tähdentää, että männyt ja kuuset ovat vuosituhansien aikana sopeutuneet kestämään ankariakin sääoloja, mutta olosuhteiden yllättävät vaihtelut voivat kuitenkin aiheuttaa yllätyksiä.

Viime kasvukausi on siitä hyvä esimerkki marjasatoa myöten. Jossakin päin saatiin hyvää satoa, ja toisaalla taas huonoa.

Pakkaskestävyydessä alueellisia eroja

– Metsänkasvussa on sama tilanne. Taimikon menestymisessä ja pakkaskestävyydessä on alueellisia eroja. Selvää on, että kylmävaurioita on enemmän pohjoisessa kuin etelässä ja etenkin niitä on nyt Inarin alueella, Kittilässä ja Sodankylässä.

Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Risto Jalkanen varoittelee, että pakkasten aikana metsässä pitää liikkua erittäin varovasti ja harkiten. Pakkasen purema puu ja varsinkin taimi on herkkä katkeamaan; mänty vielä herkemmin kuin kuusi. Kuusi taipuu, mänty katkeaa.

– Moottorikelkkailijat aiheuttavat vielä kohtuuttoman paljon taimikkovaurioita, Jalkanen harmittelee.

– Ei pysytä reiteillä, vaan ajetaan taimikoissakin varsin huolettomasti.

Mehiläiset eivät mene talvella horrokseen, vaan ovat koko ajan vilkkaassa liikkeessä. Ne muodostavat pesään kuningattaren ympärille ns. talvipallon. Siellä mehiläiset liikkuvat ja ruokailevat. Pallon ulommaiset mehiläiset ovat tiiviisti kiinni toisissaan ja kehittävät lämpöä liikuttamalla lentolihaksiaan.

– Pesän mehiläispallon sisäosien lämpötila on korkeimmillaan noin 25 astetta. Mehiläiset saavat energiaa hoitajan pesään jättämästä hunajasta tai lisäsokerista.

– Kun pallossa olevat mehiläiset ovat syöneet yhden kohdan, siirtyvät ne toiseen paikkaan, kertoo Suomen Mehiläishoitajain Liiton mehiläishoidonneuvoja Ari Seppälä.

Suurissa pesissä on mehiläisten muodostama pallo suurempi kuin pienissä ja siten se myös tuottaa myös enemmän lämpöä. Pienessä pesässä kennot eivät pysy kauttaaltaan sulina, joten niissä mehiläiset voivat kuolla nälkään.

– Mehiläiset selviytyvät kovista pakkasista parikin viikkoa, mutta pidempi jakso voi olla tuhoisampi, kertoo Seppälä.

Kylmä talvi ja vähälumisuus on saanut mehiläishoitajia vierailemaan pesillä. Muun maussa Tohmajärven Värtsilässä toimivan Mantsisen Hunajan Veijo Mantsinen kertoo, että pesiä ei heillä ole kuitenkaa auottu, mutta niitä on suojattu tervapahveilla ja nyt tarkoitus laittaa vielä lisäeristystä luomalla pesien suojaksi lunta.

Veijo Mantsinen arvelee heillä talvitappion jäävän 10 ja 15% välille.

Talvitappiot mehiläispesissä vaihtelevat yleensä 5 ja 35% välillä.

Kylmä ei ole kangistanut kameran kanssa kulkevia. Upeita maisemia on tallennettu luonnosta läheltä ja kaukaa.

Lähetä meille ottamasi valokuva, joka kertoo säästä. Julkaisemme yleisön lähettämiä valokuvia alueellisissa televiouutisissa. Kaikki kuvat eivät mahdu televiolähetykseen, joten julkaisemme kuvia laajemmin internetsivuillamme.

Sääkuvista emme maksa korvausta. Kuvat tulee lähettää osoitteeseen: tampere@yle.fi. Liitä kuvaan mukaan tiedot siitä, missä kuva on otettu ja kuvaajan nimi. Jos kuvaan liittyy tarina, kerro sekin.

Tutkimusteknikko Jussi Vilén kairaa Pääjärvellä Lammilla jäähän kolme reikää, joista hän mittaa jään paksuuden. Kahdessa kairausreiässä jäätä on 25 senttiä, yhdessä 26 senttiä. Keskiarvoksi näistä mittauksista tuli 25 senttiä. Koko paksuudeltaan jää on vahvaa teräsjäätä.

– Jään laatu on mahdottoman hyvä ja kestävä. Viime vuonna tilanne oli aivan toinen. Silloin jään maksimipaksuus oli 35 senttiä ja siitä kohvajäätä oli 19 senttiä. Teräsjäätä ei ollut edes kahtakymmentä senttiä.

Vielä ollaan kaukana ennätyksestä

Vilén katsoo, että jään paksuus on näihin pakkasiin normaaleissa lukemissa. Silti ollaan kaukana talven 2002-2003 lukemista, jolloin Pääjärvellä oli jäätä yli 80 senttiä. 2000-luvulla Pääjärven jäätyminen on jäänyt kaksi kertaa uuden vuoden puolelle. Tänä talvena järvi jäätyi vuoden viimeisenä päivänä.

Suomen ympäristökeskukselle tehtävissä mittauksissa jään paksuus oli Pääjärvellä 10. tammikuuta 20 senttiä eli kymmenessä päivässä jää oli vahvistunut viisi senttiä. Vilén arvioi, että jään päällä oleva, noin 15 sentin paksuinen lumikerros on hidastanut uuden jään muodostumista.

Pakkaslumi ei paina jäätä

Vaikka jään päällä on kohtuullinen kerros lunta, se on kevyttä pakkaslunta. Kun lumi ei paina jäätä, jään pinnalle ei ole noussut vettä. Sen vuoksi järvillä ei ole kohvajäätä lainkaan, tai sitä on vain vähän, toteaa johtava hydrobiologi Bertel Vehviläinen Suomen ympäristökeskuksesta.

– Toki joissakin paikoissa rannan läheisyydessä vettä voi olla päässyt jäälle, jos vedenpinta on laskenut.

Kohvajäätä syntyy, kun lauha sää sulattaa jään pinnalla ollutta lunta tai vettä pääsee jäälle railoista. Teräsjäätä heikompi kohvajää muodostuu aiemmin syntyneen jään päälle, kun jää muuten jäätyy alhaaltapäin.

Kohva heikentäisi jäätä

Virallisia jään paksuuden mittauksia varten järven jäälle on laitettu kolme kohvasauvaa. Kun kohvasauvan näyttämää lukemaa verrataan jään pinnalta mitatun lumen määrään, saadaan kohvajään osuus selville.

– Kohvasauva laitetaan teräsjään päälle silloin, kun järven jäälle uskaltaa mennä eli teräsjään pinta on nollapiste. Sauvassa on mitta-asteikko kahden sentin välein. Siitä katsotaan kertynyt lumen määrä ja mahdollinen kohva.

– Usein kohvakerroksia muodostuu useita ja välissä on muutaman sentin vesikerroksia, huomauttaa tutkimusteknikko Jussi Vilén.

Kun tänä talvena kohvaa ei ole, jää on vahvaa. Silti virtapaikoissa ja suurilla järvenselillä jää voi olla ohutta, joten varovaisuus on tarpeen, muistuttaa johtava hydrobiologi Bertel Vehviläinen.