Kireinä paukkuvat pakkaset ovat synnyttäneet taivaalle maagisen valoilmiön. Auringon säteistä hehkuvat jääkiteet ovat muodostaneet etenkin Etelä-Suomessa poikkeuksellisen voimakkaana näkyneen haloilmiön.
Me pyysimme kuvia; ja tehän lähetitte – niitä on tullut jo lähes 200. Tässä valikoitu otos eri puolilta Suomea.
Kukaan ei pidä saasteista. Pimeästä pitävät jotkut, mutta useimmat haluavat valoa yöhön. Liika valo on kuitenkin saastetta sekin, etenkin jos valo on suunnattu väärään suuntaan.
Valosaaste on keinovaloa, joka karkaa taivaalle ja häiritsee tai häikäisee. Ihanne olisi, että keinovalaisua käytettäisiin vain siellä missä se todella on tarpeen, ja sielläkin huolellisesti kohdennettuna.
– Kaikki pallovalaisimet maailmasta pitäisi lakkauttaa heti, sanoo Jyväskylän Valon kaupunki -koordinaattori Annukka Larsen.
Larsen haluaisi, että keinovalolle tehtyjä standardeja todella käytettäisiin. Standardit määrittelevät tietyn määrän lukseja eli valaistusvoimaa tiettyihin paikkoihin. Jos vaikkapa kevyen liikenteen väylällä on vähän liikkujia, ei luksejakaan tarvita paljoa.
– Moottoriteille ja vilkkaille kaduille soviteltaisiin valon määrä liikenteen mukaan, Larsen sanoo.
Silmä tottuu, sanotaan. Niin tottuukin, siihen mittaan asti, että ihminen ei välttämättä tunnista valosaastetta edes ollessaan sen keskellä.
Esimerkiksi Jyväskylän rakennusjärjestyksessä lukee, että valo ei saa häiritä muita.
– Harvoin ihmiset huomaavat, että valo on häiritsevää. He huomaavat, että jotain epämiellyttävää tässä on, mutta sitä ei osata paikallistaa, Larsen sanoo.
Osa valosaastetta on tähtitaivaan katoaminen. Keinovalon keskeltä näkee paljaalla silmällä vain kirkkaimmat tähdet. Vielä parikymmentä vuotta sitten naapurigalaksimme Andromeda näkyi paljaalla silmällä esimerkiksi Tampereelta. Ei näy enää.
Ei ole ihme, että tähtitaivaasta ei taajamissa näy kuin murto-osa. Taivaalle kun heijastetaan valtava määrä valoa.
– Valosaaste näkyy nykyään esimerkiksi pimeällä oransseina tai vaaleina hehkuvina pilvinä. Kaikki valot, jotka näkyvät lentokoneesta, ovat hukattua energiaa ja valosaastetta, Larsen selittää.
Pelkästään ulkoalueiden yleisvalaistuksen valaistusvoimakkuus on noin 6 000 kertaa kirkkaampi kuin tähtien valo. Tähtien valaistusvoimakkuus kun on suuruusluokkaa 0,005 luksia, ja ulkoalueiden yleisvalaistus 30 luksia.
Väärin sijoitettu ja suunnattu valo ei ole vain esteettinen haitta. Se voi olla suorastaan vaarallista.
Suomi on pitkän pimeän maa, ja keinovaloa tarvitaan. Oikein tehdyn valaisun ei pitäisi valaista vaakatason yläpuolelle, eikä valaista tarkoitetun alueen ympärille.
– Periaatteessa yksinkertainen juttu, valoa laitetaan vain juuri siihen missä sitä tarvitaan, Larsen linjaa.
Siihen eivät käy pallovalaisimet. Ne, jotka Larsen haluaisi poistaa kokonaan.
– Ne ovat – onneksi – suurimmalta osin vanhoja, ja alkavat olla huonossa kunnossa. Kun ne vaihdetaan, tilalle tulee toivottavasti energiatehokkaampia ja vähemmän haittaavia valaisimia, Larsen sanoo.
Norja on maailman sähköautoistuvin maa. Viime vuonna rekisteröidyistä uusista yksityisautoista lähes viidennes eli miltei 26 000 kulkee sähköllä. Päästöttömien autojen joukkoon rekisteröitiin myös yhdeksän vetyautoa.
Sähköauton ostamiseen on Norjassa paljon kannustimia: erittäin pieni vero bensiini- tai dieselajokkiin verrattuna, ajelu ilman tietulleja ja osittain lupa käyttää julkisen liikenteen kaistoja ja pysäköidä maksutta.
Oslossa on aukeamassa maailman luultavasti suurin sähköautojen parkkipaikka, jossa ilmaista energiaa saa 86 latauspisteestä.
Norjan suosituin sähköauto on Volkswagen Golfin sähköversio, jollaisen sai viime vuonna omakseen vajaalla 26 500 eurolla. Dieselversiosta oli maksettava 33 000 euroa.
Muulla Euroopalla on paljon kirittävää Norjaan nähden. Esimerkiksi Ranskassa, jossa valtio maksaa kymmenen tuhatta euroa dieselauton vaihtamisesta sähköautoon, uusista rekisteröinneistä oli viime vuonna sähköautoja vain 0,9 prosenttia.
Hollannissa päästiin tammi–marraskuussa kahteen prosenttiin; koko vuoden lukua ei vielä ole saatavilla. Vuoden 2020 ennuste on seitsemän prosenttia vuoden uudesta autokannasta.
Norjan sähköautoyhdistyksen pääsihteerin Christina Bun mukaan muiden maiden on vaikea kopioida Norjan kannustimia, koska niissä ei yleensä veroteta perinteisiä autoja yhtä rankasti kuin Norjassa.
Norjakin kaavailee purkavansa kalliita kannustimia päästyään viime vuonna tavoitteeseensa: liikenteessä on 50 000 sähköistä yksityisautoa.
Kainuun metsissä viihtyvät sudet herättävät jatkuvasti keskustelua koiraharrastajien keskuudessa. Aihe koskettaa erityisesti metsästäjiä – riski on otettava joka kerta, kun koira lasketaan vapaaksi.
– Koirakuolemia on ollut syksyn aikana niin paljon, että jokainen metsästäjä tiedostaa, että metsässä voi käytännössä tapahtua mitä vaan, toteaa Kainuun kennelpiirin puheenjohtaja Jari Laine.
Laineen mukaan koirakuolemia on ollut kahtena viime vuonna erityisen paljon – suden uhreiksi on joutunut niin metsästyskoiria kuin tavallisia kotikoiriakin. Oman koiran menettäminen pelottaa monia, ja siksi susiin varaudutaan tarkastamalla tuoreet susihavainnot Luonnonvarakeskuksen ylläpitämältä Riistahavainnot.fi-sivustolta ennen metsään lähtemistä.
Palvelun tietoihin suhtaudutaan vakavasti, eikä esimerkiksi koetapahtumia järjestetä maastoissa, jossa tiedetään laumoja liikkuneen. Laumojen liikkuminen vaikuttaa myös varsinaiseen metsästämiseen.
– Tältäkin syksyltä tiedän hirvenmetsästäjiä, jotka ovat jättäneet menemättä metsään sen takia, että siellä alueella on ollut susihavaintoja vasta. Koiramiehet eivät luonnollisesti ole uskaltaneet koiria sinne laskea, ja metsästys on sitten jäänyt siltä viikonlopulta tekemättä ja he ovat jääneet odottamaan, että lauma kenties siirtyy toiselle alueelle.
Myös metsästäjien välinen viidakkorumpu soi ahkerasti – metsässä havaituista jäljistä tiedotetaan nopeasti muulle porukalle.
– Kyllähän tieto parhaiten liikkuu niin, että metsästäjät kertovat toinen toisilleen, Laine sanoo.
Juuri muuta metsästäjät eivät voi harrastusarjessaan susien torjumiseksi tehdä. Ruotsissa yleisesti käytössä olevat koirille puettavat sähköliivit ovat herättäneet viime syksystä lähtien kiinnostusta myös Kainuussa.
– Sähköliivit ovat syksyllä yleistyneet Suomessa hieman, Laine uskoo.
Kainuun kennelpiirissä ollaan kuitenkin tyytyväisiä siihen, että tänä talvena häiritsevästi käyttäytyviä susia on mahdollista kaataa aiempaa enemmän. Jopa kolmannes susista on mahdollista kaataa Kainuussa.
Jari Laine uskoo, että se tuo metsästäjien ahdinkoon helpotusta, ja sudet alkavat karttaa ihmisen hajua.
– Viime vuosi oli pelinavaus ja tämä vuosi sitten toinen. Uskon, että tilanne alkaa helpottamaan, kun sudet muuttuvat metsästämisen kautta aremmaksi ihmisen hajua kohtaan.
Kainuun kennelpiirissä toivotaankin, että linja säilyy lupien kannalta samana myös jatkossa, ja susia voidaan karsia luvanvaraisesti myös muualla kuin poronhoitoalueella.
– Varmaan metsästäjien mielestä luvat ovat alakantissa, mutta siihen on tyydyttävä mitä on annettu. Tämä on hyvä alku. Toivotaan, että metsästäjät eivät sitten itse hölmöile lupien kanssa, ja ei jää sitä kautta luvat saamatta, Laine arvioi.
Meneillään oleva talvi on suuressa osassa maassa vähäluminen. Siten karhukin joutuu monin paikoin viettämään talviuniaan ilman lumen eristävää ja lämmittävää vaikutusta.
Karhu toimii poikkeuksellisinakin, vähälumisina, talvina kuin ennenkin.
– Kyllä kylmällä on merkitystä, jos karhu ei ole tehnyt maapesää. Energiankulutus kasvaa ja se johtaa siihen, että karhun on lähdettävä keväällä liikkeelle normaalia aikaisemmin.
– Naaraskarhu yleensä varautuu talveen kaivamalla maapesän, jossa se voi synnyttää pentunsa tai viettää talven edellistalven pentujen kanssa, kertoo erikoistutkija Ilpo Kojola Luonnonvarakeskus LUKE:sta.
Yksittäinen karhu voi siis viettää talvensa vaikkapa kuusen alla ja pöheikössä. Kovan pakkasjakson pitäisi olla pitkä, jotta sillä olisi merkittäviä vaikutuksia karhun terveyteen.
Vaikka useampikin talvi olisi nyt meneillään olevan talven kaltainen, ei sillä juuri olisi Kojolan mukaan merkitystä.
– Tarvittaisiin jopa satojen vuosien pysyvät muutoksen säätilaan, jotta sillä olisi pysyviä vaikutuksia karhun käyttäytymiseen.
Karhu viettää talviunilla normaalisti puolisen vuotta. Se on liikkeellä yleensä maaliskuun loppupuolella.
Suomessa elää arvioiden mukaan tällä hetkellä noin 1500 karhua. Pääosa niistä on itäisessä Suomessa, varsinkin itärajan läheisyydessä.
Luonnonvarakeskuksen vanhempi tutkija Kauko Salo on huolissaan nuorten luontosuhteen vähenemisestä.
– En halua sanoa tätä negatiivisesti, mutta pitäisi hieman enemmän katsella sinne metsän suuntaan. Pleikkarin peluussa meinaa metsä unohtua.
Salosta tuntuu, että suomalaisessa opetuksessa on vähennetty vuosien aikana liikaa biologista opetusta ja metsään liittyvää opetusta. Tämä huolestuttaa metsää ja sen hyödyntämistä paljon tutkinutta miestä. Salon mielestä nuorten olisi hyvä oppia marjojen poimiminen ja sen ympärillä pyörivät taloudelliset mahdollisuudet.
– Viime vuonna esimerkiksi mustikan ja puolukan poiminnan taloudellinen rahamäärä oli 120 miljoonaa euroa, jos lasketaan yhteen kotitalouksien ja yritysten käyttöön poimitut marjat. Se on vain noin 13 prosenttia biologisesta sadosta.
Niin nuorilla, kuin vähän vanhemmillakin olisi Salon mielestä myös oppimista sienien ja yrttien hyödyntämisessä.
– Suomalaisissa metsissä on valtava reservi ruokasieniä. Me vaan tuotetaan niitä mieluummin ulkomailta tai purkissa olevaa kiinalaista herkkusientä. Meidän pitäisi pyrkiä sienten hyödyntämisessä aivan eri tasolle. Biologisesta sienisadosta poimitaan nykyään vain muutama prosentti. Ja Suomen metsät ovat täynnä erittäin aromaattisia yrttejä ja nyt me tuomme niitä paljon ulkomailta.
Luonnonvarakeskus Luken arvion mukaan Suomessa oli viime keväänä 220–245 sutta, josta Kainuun alueella on noin kolmannes.
Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Ilpo Kojola arvioi Kainuun kannaksi noin 60 sutta. Arviointi ei ole helppoa, sillä sudet liikkuvat laajalla alueella ja niiden reviiri voi olla jopa 60 kilometriä.
Sotkamon riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtaja Pentti Huttusen mukaan luvut saattavat olla alakanttiin.
– Pitäisi tehdä maastolaskenta, ja silti raja-alueet jäävät vielä epäselviksi, kertoo Huttunen.
Susien lukumäärät arvioidaan petoyhdysmiesten havaintojen perusteella. Havainnot tehdään laskemalla susilaumojen määrät.
Laumaksi lasketaan ryhmä, jossa on vähintään viisi yksilöä. Laumat voivat kuitenkin olla hajaantuneita.
– Susilaumassahan voi olla 5–7 yksilöä, mutta kasassa vain kolme ja muut ovat läheisyydessä esimerkiksi tiedustelijoina. Siten moni lauma voi jäädä huomioimatta. Luken arvioissa pitäisi ottaa huomioon laumojen lisäksi myös yksilöt, sanoo Huttunen.
Kuntalaisten pelkoa ei helpota, että tiedot susien määristä vaihtelevat suuresti. Kainuussa laumojen määrä on kasvuvauhdissa susien aiheuttamien vahinkojen määrästä päätellen.
– Susi on aika raju lisääntyjä, ja lauma voi kasvaa vuodessa jopa 40 prosenttia. Kainuussa susien määrän arvioidaan olevan minimissään 100 sutta, sanoo Pentti Huttunen.
Sotkamon Luonto -yhdistyksen hallituksen jäsen ja petohavainnoitsija Alpo Komulainen on samoilla linjoilla.
– Sata on lähellä oikeaa arviota. Voi olla, että sudet ovat hajaantuneet, lähteneet jonnekin tai jostain syystä vähentyneet, kertoo Komulainen.
Petohavaintoja Komulainen on tehnyt kymmenen vuotta. Hänen reviirillään Sotkamossa susihavaintoja on tehty nyt vähemmän kuin aikaisemmin.
Kansalaisia sudet huolestuttavat, olipa niiden määrä vähentynyt tai lisääntynyt. Pelko on aiheuttanut muun muassa ylimääräisiä koulukuljetuksia. Ennen joulua Sotkamossa järjestettiin susien vuoksi 3–5 kuljetusta.
– Akuutteja ilmoituksia susista ei ole tullut. Olemme yhteydessä myös riistanhoitoyhdistykseen heidän näkemyksestään susitilanteesta. Teemme päätökset sen pohjalta, kertoo Sotkamon sivistysjohtaja Mika Kilpeläinen.
Kunnalle ylimääräisten kuljetusten järjestäminen tarkoittaa noin tuhannen euron suuruista kuluerää kuukaudessa.
Vuosi sitten ongelma oli ajankohtainen, kunnes sudet kaadettiin niiltä alueilta, missä ne olivat kulkeneet piha-alueilla. Ylimääräiset kyydit lopetettiin, kun tilanne ei ollut enää akuutti.
– Susia on varmasti nytkin Kainuussa. Jos ne käyttäytyvät normaalisti ja välttelevät ihmistä, ei vielä ole aihetta ylimääräisen kyydin järjestämiseen. Tilanne on toinen, jos susilla on häiriökäyttäytymistä ja ne alkavat liikkua pihapiirissä, sanoo Kilpeläinen.
Sudet liikkuvat ravinnon perässä, ja niille mieluista syötävää ovat hirvet ja metsäpeurat. Petohavainnoitsija Komulaista askarruttaa susien uskaltautuminen pihoille viime vuosien aikana.
– Se voi olla ravinnon puutetta tai uteliaisuutta. Nuorilla yksilöillä se on turvan hakemista, koska niillä ei ole johtajaa, Komulainen sanoo.
Susien käyttäytyminen on joka tapauksessa Komulaisen mukaan muuttunut. Erityisesti koirien tappaminen ihmetyttää.
– Minultakin sudet tappoivat koiran vuosi sitten. Siihen ei ole selvää selitystä, kertoo Komulainen.
Susi-aihetta käsitellään Radio Suomen Ajantasan Suomi-seurassa 7.1.2016 n. klo 14.30 alkaen.
Korjaus 7.1.2015 klo 17:24: Sotkamon riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtaja Pentti Huttunen ei arvioi Kainuun susikannan määräksi 250-400 sutta, vaan minimissään sata sutta. Muutettu myös petohavainnoitsija Alpo Komulaisen kommenttia.
Keksijä Jussi Aro on kyllästynyt karmaiseviin puheluihin. Metsästäjät kertovat, kuinka koira ei olekaan tullut metsältä takaisin ja kotiin on pitänyt lähteä ilman harrastuskaveria. Se on kova paikka koko perheelle, tietää mäntyharjulainen Aro, joka on vimmaisesti kehittänyt koiria susilta suojaavia liivejä jo yli kymmenen vuotta.
– Se potuttaa suoraan sanoen, kun seuraa uutisia, että nyt meni taas koira jossain päin Suomea. On vain semmoinen usko siihen, että kyllä tässä vielä jonain päivänä saadaan jotain kuria tähän ongelmaan, Aro lataa.
Ensimmäiset koirien suojaliivit syntyivät eteläsavolaisen keksijän käsissä yli kymmenen vuotta sitten. Sähköiskuja antavat liivit olivat raskaat ja myöhemmin sähköominaisuudesta luovuttiin muun muassa kosteus- ja patteriongelmien takia.
Nyt testaukseen on valmistumassa uusi oranssi liivimalli, jolla on painoa vain 340–400 grammaa. Sähköä liiveissä ei kulje, mutta materiaalina on luja viirakangas. Aro lupaa, ettei suden hammas pääse siitä läpi ja koira saa aikaa paeta.
– Kangasta on testattu nauloilla: mies saa lyödä tosissaan naulaan, mutta se ei mene läpi. Joten kyllä siihen uskotaan, että siitä ei mene sudenkaan hammas läpi.
Aron susiliivit on varustettu myös chiliä ja tabascoa sisältävillä kapseleilla. Ideana on, että kun susi hyökkää koiran kimppuun, hajoaa kapseli suden suuhun ja peto kavahtaa.
– Olen luottavainen, että kun kapselit laitetaan niskan, selkärangan ja perän alueille eli mihin susi yleensä käy ensimmäisenä kiinni, se on sudelle sellainen opetus, että se jää kakomaan paikalleen ja jättää koiran rauhaan.
– Ajatuksena on, että emäsusi opettaa sitten jälkikasvulleen, että liivillisiin koiriin ei kannata käydä kiinni.
Ruotsissa susiliivit ovat metsästyskoirien päällä yleinen näky, mutta Suomessa susiliivit ovat vielä harvinaisia. Vaikka Arolla olisi susiliivien uusin versio valmiina laajempaan testaukseen ensi syksylle, junnaa projekti paikoillaan. Syynä on rahoituksen puute.
– Suomessa ollaan Ruotsiin verrattuna lapsenkengissä. Ei saada kunnon rahoitusta, että päästäisiin oikein kunnolla tositoimiin ja testaamaan useammilla kymmenillä koirilla ympäri Suomea, Aro harmittelee.
Tilanne turhauttaa keksijää, sillä kiinnostusta suomalaistenkin koiraharrastajien keskuudessa olisi. Viime vuonna esimerkiksi Kainuussa haettiin korvauksia valtiolta neljästätoista suden suuhun joutuneesta koirasta. Määrä on suurin viiteen vuoteen ja siitä puuttuvat vakuutetut koirat.
– Monet ovat sitä mieltä, että jotain meidän täytyy kokeilla. Valtion pitäisi lähteä rahoittamaan tai EU:sta tulisi saada rahaa, koska hyvin pitkälti juuri sieltä määrätään Suomen susikantaa. Se on kuitenkin pitkä ja vaikea tie.
Petoyhdyshenkilöt ovat keskeisessä asemassa Suomen susikannan arvioinnissa. He tuottavat havaintoaineistoa, joka kirjataan Luonnonvarakeskuksen Tassu-järjestelmään. Luke puolestaan tekee kanta-arvion, jossa käytetään petoyhdyshenkiöiden havaintoaineiston lisäksi Luken omaa tutkimusaineistoa pohjana.
– Kun havaintoaineistoa tulkitaan, keskeinen seikka on reviirin koko. Keskimääräisesti GPS-lähettimien seurannan perusteella suden reviiri on 1 200 neliökilometriä eli reviirin läpimitta on keskimäärin 30–40 kilometriä. Pienimmillään reviiri on noin 600 ja suurimmillaan 2 000 neliökilometriä, kertoo Luken tutkimusprofessori Ilpo Kojola.
Petoyhdyshenkilöiden tekemät havainnot ovat näkö-, jälki- ja ulostehavaintoja sekä saalislöytöjä. Kojolan mukaan Luken tekemä kanta-arvio on luotettavin mahdollinen.
– Ei pitäisi olla vaikeaa ymmärtää, mihin se rakentuu. Hyvin keskeinen seikka on se, että tausta-aineisto on riittävän kattava. Saamme tuhansia susihavaintoja eli havaintomassaa on paljon. Vuosikymmenten aikana on muodostunut rutiini ja ymmärrys siitä, mikä suden tilankäytön malli on.
– Totta kai asiasta keskustellaan, kyllä meidän kanta-arviotamme kritisoidaan. Se on ymmärrettävää, koska susi on eläin, joka aiheuttaa ikävää vahinkoa esimerkiksi tappamalla metsästyskoiria. Seurauksena on, että susikantaan ja sen säätelyyn kohdistuu usein hyvin voimakkaita paikallisia toiveita. Pyyntilupien määrään vaikuttaa kanta-arvio, joten on ymmärrettävää, että susien määristä tulee erimielisyyksiä, Kojola jatkaa.
Havaintojen tekemisessä on omat ongelmansa. Esimerkiksi havainnoitsijaverkoston on myös oltava aktiivinen ja tiheä. Alueella, missä asutusta on vähemmän, kattavuuden heikkenemisen riski on suurempi.
Susien kannanseurannassa on otettu uusia metodeja vanhojen rinnalle. DNA-profilointi perustuu lähinnä susien ulosteista tehtäviin analyyseihin.
– Tavoitteena on saada rinnakkaismateriaalia ja mahdollista tarkentavaa aineistoa susien määrästä. Tämä vuosi on tavallaan pilotointivuosi, mukana on seitsemän susireviiriä keskittyen läntiseen, keskiseen ja eteläiseen Suomeen, Ilpo Kojola mainitsee.
Tällä hetkellä esimerkiksi Kainuu ja Ylä-Karjala eivät kuulu DNA-tietojen keräämiseen, sillä potentiaalia aineiston keruun on vähän verrattuna asutuimpiin alueisiin. Tulevaisuudessa tietojen kerääminen saattaa laajentua.
– Toistaiseksi on ajateltu, että susien pannoittaminen, reviirirajojen kartoittaminen ja havaintoaineisto antaisi riittävän tarkkuuden susien määrän suhteen. Mutta tilanne elää ja menetelmät kehittyvät, katsotaan nyt mitä lopputulokseksi saadaan tämän ja ehkä ensi vuoden aikana, Kojola huomauttaa.
Suden kohtaaminen Suomen luonnossa on erittäin harvinaista. Teoriassa mahdollisuus on kuitenkin olemassa, sillä suden reviiri on suuri.
– Toki mitä enemmän sudet liikkuvat alueilla, joilla on ihmisasutusta, sitä enemmän kohtaamisia syntyy. Sudethan liikkuvat paljon ja laajasti, niin kyllä siihen ihmisasutustakin mahtuu. Silloinhan syntyy väistämättä tilanne, että ihmiset ja sudet asuvat samalla alueella, sanoo Metsähallituksen erikoissuunnittelija Mika Rautiainen.
Jos sutta joutuu katsomaan silmästä silmään, Rautiaisen mukaan tärkeintä on käyttäytyä rauhallisesti. Aina on olemassa pieni riski, että jotain tapahtuu.
– Jos suurpeto käy ihmisen päälle, se on yleensä silloin sellaisessa tilanteessa, että se on jollakin tavalla ahdistettuna nurkkaan. Aika harvinaista on, että suurpeto käy noin vain ihmisen kimppuun. Mihinkään suurpetoon ei voi suhtautua olankohauttamisella.
Ihmisen pitäisi pystyä näyttämään sudelle, että kuka on tilanteen herra.
– Olen kuullut tapauksia, joissa susi on otettu kiinni ja pannoitettu. Pannoitustilanteessa, kun ne ovat olleet jonkin aikaa hereillä, ne saattavat olla hyvinkin alistuneita. Niillä ei ole ollut agressioita ihmistä kohtaan, kertoo Rautiainen.
Suden nähdessää ihmisen ensimmäinen reaktio on pakoon juokseminen. Saman tekee normaalitilanteessa myös susi.
– Susikin säikähtää ja pakenee. Lopputuloksena on tilanne, jossa molemmat juoksevat toisiaan pakoon.
Erikoissuunnittelija Rautianen ei ole itse metsässä liikkuessaan nähnyt kertaakaan suden jälkeäkään. Viimeksi hän oli metsässä joululomallaan lastensa kanssa.
– Olimme alueella, jossa oli havaintojen perusteella paljon susia. Kerroin kaikille, että täällä niitä on ollut paljon, eikä se herättänyt mitään kauhua. Vaikka liikun todella aktiivisesti metsässä, en ole nähnyt sudesta jälkeäkään. Mielestäni se kertoo kohtaamisten yleisyydestä.
– Mutta jos minun kohdalle kävisi niin, että susi yhtäkkiä päättäisi käydä kimppuuni, pyrkisin olemaan mahdollisimman rauhallinen. Kuten koirallekin, pitäisi sudellekin näyttää kuka on lauman johtaja. Tosin susi on sen verran iso eläin, että kyllä siinä kohtaamisessa puntti varmaan tutisisi, summaa Mika Rautiainen.
Päiväperhosia vaivasi kato jo toisena kesänä peräkkäin. Päiväperhosille viime kesä oli 2000-luvun toiseksi heikoin. Tätäkin heikompi on ollut vain kesä 2014.
Esimerkiksi nokkosperhosista tehtiin viime kesänä havaintoja alle kymmenesosa normaalivuoteen verrattuna. Melkein joka viides päiväperhoslaji oli vähimmillään vuosikymmeneen. Osa lajeista on ollut yhtä vähissä vain valtakunnallisen seurannan alkaessa 25 vuotta sitten.
– Edelliskesän aallonpohjasta sentään noustiin, huoahtaa valtakunnallisesta seurannasta vastaava Kimmo Saarinen Etelä-Karjalan Allergia- ja Ympäristöinstituutista.
Päiväperhosseurantaan annettiin tietoja kaikkiaan 103 lajista. Seurantaan osallistui yli 200 harrastajaa ja tutkijaa ympäri Suomen.
Lajeja kirjattiin eniten Etelä-Karjalassa Ruokolahdella, jossa kesän saldo nousi 60 lajiin.
Uusia maakuntahavaintoja tilastoitiin vain kolmannes edeltävistä 2000-luvun kesistä. Etelä-Karjalasta ilmoitettiin kirsikkaperhonen.
Päiväperhoset ovat kadonneet, vaikka kaksi viime vuotta ovat olleet Suomessa mittaushistorian lämpimimpien joukossa. Perhosharrastajat ovat olleet ihmeissään.
– Molemmat kesät alkoivat koleissa merkeissä ja molempia myös edelsi leuto, vähäluminen talvi ja aikainen kevät. Ehkä sieltä löytyvät syyt varsinkin alkukesän lajien ahdinkoon, pohtii Saarinen.
Kesän ilonaiheet löytyivät viime vuosina elinalueitaan nopeasti laajentaneista päiväperhoslajeista. Esimerkiksi peltovirnaperhonen, häiveperhonen ja karttaperhonen näyttävät hyötyneen olosuhteista. Niille kesä oli jopa seurannan parhaimmasta päästä.
Yli 20 vuotta eläinsuojelutyötä tehnyt Pirjo Riihelä vetoaa ihmisiin, jotta nämä auttaisivat saamaan kodittomat, ulkona kuljeksivat kissat turvaan pakkaselta. Kova pakkanen voi pahimmillaan palelluttaa kissan hengiltä. Jos kissalla on pientäkään suojaa, se saattaa selvitä paleltumilla tassuissa ja korvissa, Riihelä kertoo.
Päijät-Hämeen eläinsuojeluyhdistyksessä toimivan Riihelän mukaan yhdistyksen hoivaan Lahden Jokimaan löytöeläintalolle päätyy säännöllisesti kissoja, joilla on paleltumia.
– Tassunsa palelluttaneita on paljon. Joidenkin tassuja on rasvattu viikkotolkulla, koska anturat ovat paleltuneet niin pahoin. Kissan korvat voivat olla myös pyöreät, eli korvat ovat paleltuneet.
Riihelän mukaan kissa ei pärjää kylmässä pitkiä aikoja – varsinkin pentukissalle pakkanen voi koitua kohtaloksi. Kovilla pakkasilla ongelmaksi voi muodostua myös se, ulkokissoja on hankala loukuttaa, koska ne saattaisivat paleltua loukkuun.
Hän toivoo, että ihmiset auttaisivat kodittomia kissoja.
– Jos pihapiirissä pyörii avuntarpeessa olevan näköinen kissa, näillä pakkasilla ei voi vain katsella, pärjääkö se. Jos kissa huutaa tai nostelee tassujaan, ja jos ihmisellä on sydän paikallaan, hän toimii heti. Ja niin monet toimivatkin ja ottavat kissan vaikka sisään kotiinsa, vaikkeivät olisi eläinihmisiä.
Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen johtava eläintenhoitaja Anette Kare muistuttaa myös, että pakkasilla eläin tarvitsee apua nopeasti.
– Jos kissan loukuttaa omatoimisesti, loukku pitää tarkistaa säännöllisesti. Eläintä ei saa jättää sinne esimerkiksi yön yli, koska kylmä tulee.
Jos kissa ei anna ottaa kiinni, sitä kannattaa houkutella ruoalla. Riihelä vinkkaa tarjoamaan vaikka kotiportailta lämmintä ruokaa.
– Jos kissa on nälissään, se tulee kyllä syömään. Sitten vain ilmoitus eläinsuojeluyhdistykseen, ja toivoo, että kissa tulee paikalle ruoan perässä toisenkin kerran. Kun se saa pari kolme kertaa ruokaa jostain, se palaa kyllä.
Riihelä sanoo, että ihmiset saattavat karsastaa pihapiirissä liikkuvan kissan ruokkimista, koska pelkäävät sen jäävän nurkkiin pyörimään.
– Mutta juuri sitä tässä haetaan. Vain siten kissan voi saada kiinni ja turvaan.
Kuusi Kainuun eteläistä riistanhoitoyhdistystä, viisi koirien rotuyhdistystä sekä Kainuun Kennelpiiri ovat marraskuussa jättäneet maa- ja metsätalousministeriöön ehdotuksen Etelä-Kainuun susikannan hoidosta. Sen mukaan pitäisi pyrkiä tilanteeseen, jossa Kainuussa olisi 4–5 sellaista susilaumaa, jotka eivät aiheuta vahinkoja.
Lisäksi ehdotetaan, että laumojen alfa-yksilöt olisi pannoitettu, jotta niiden ajankohtaisia paikkatietoja pystyisi seuraamaan metsästyskauden aikana.
Näihin sovittuihin laumoihin kuulumattomat yksilöt poistettaisiin kannanhoidollisilla ja vahinkoperusteisilla luvilla. Näin voitaisiin turvata susille luonnonmukainen laumakäyttäytyminen ja vahvat elinvoimaiset laumat. Samalla turvattaisiin paikallisten asukkaiden oikeudet ja mahdollisuudet luontoharrasteisiin. Lainaus esityksestä Etelä-Kainuun susikannan hoidoksi
Neuvotteleva virkamies Sami Niemi kertoo, että Kainuusta saapuneen ehdotuksen kaltaisia kirjelmöintejä susiasioissa tulee maa- ja metsätalousministeriöön vuosittain 2–5.
– Ehdotukset ja adressit eivät ole yhteismitallisia, ja niiden määrään on sillä tavalla hankala arvioida. Mutta niitä tulee säännöllisesti, vaikkakin harvakseltaan. Niitä tulee organisaatioilta ja yksittäisiltä kansalaisilta.
– Yleensä kirjelmöintejä tulee silloin, kun jokin asia on vireillä, kuten nyt loppuvuodesta ministeriön asetus. Tämä Kainuun ehdotus oli myös asetuksesta annetun lausunnon liitteenä.
Sami Niemen mukaan kirjelmöinnit vastaavat usein jo tiedossa olevaa yleistä mielipidettä.
– Harvemmin tällaiset esitykset kuitenkaan tuovat mitään konkreettista ratkaisuesitystä, koska niiden viesti on usein jommasta kummasta mielipiteen ääripäästä. Informaation saaminen toki hyödyttää aina ministeriötä, eikä niiden lähettäminen ole hyödytöntä.
– Tosin tämä kainuulaisten yhdistysten esitys oli siitä poikkeuksellinen, että siinä on rakentava vaihtoehto: Kainuuseen toivotaan muutamaa susilaumaa, ja että alfa-yksilöt pannoitettaisiin, maa- ja metsätalousministeriön neuvotteleva virkamies Sami Niemi sanoo.
Yhdistysten ehdotuksessa todetaan, että Kainuussa poronhoitoalueen eteläpuoliset osat ovat susien tihentymäalueita, ja että sudet on saatava levittäytymään tasaisemmin koko maahan.
Susien aiheuttamia haittoja ja paikallisen väestön mielipiteitä ei ole otettu huomioon. Nykyinen susitiheys on sietämätön. Tällainen merkittävää kansanosaa koskeva epäoikeudenmukaisuus ei ole hyväksyttävää. Lainaus esityksestä Etelä-Kainuun susikannan hoidoksi
Susitihentymän purkamista Kainuun eteläisistä osista perustellaan ehdotuksessa muun muassa maaseudun ulkoilumahdollisuuksien vähentymisellä, ylimääräisten koulukuljetusten järjestämisellä sekä koti- ja harraste-eläinten pitäjille aiheutuvilla haitoilla. Myös metsästys- ja kenneltoiminta on ehdotuksen mukaan uhattuna.
Neuvotteleva virkamies Sami Niemi maa- ja metsätalousministeriöstä sanoo, että Kainuusta saatu esitys etenee sen mukaan, miten asian kokonaisharkinta etenee.
– Toiveissa on, että suden aiheuttamaa sosiaalista konfliktia pystyttäisiinkin ratkaisemaan pannoituksella suden metsästyksen jälkeen. Se, että tässä vaiheessa rajoitettaisiin jonkin tietyn alueen laumamäärää, on vielä ennenaikainen asia kommentoitavaksi.
Niemen mukaan nyt on meneillään toinen vuosi, kun susien kannanhoidollista metsästystä Suomen riistakeskuksen myöntämillä poikkeusluvilla kokeillaan.
– Tämän metsästysvuoden jälkeen harkitaan, että jatketaan tällä tavoin ensi vuonnakin. Siltä osin kun jatkoa harkitaan, niin Kainuunkin esitys on osa tätä harkintaa.
Suomen ilmastoon kuuluu se, että pakkasia on ja niiden voimakkuus vaihtelee. Tammikuussa ja talvella eritoten.
– Jos ajatellaan -30 asteen ylittäviä pakkasia Etelä-Suomessa, niin niitä on ollut 2011-12 viimeksi ja sitä ennen 2007, sanoo erikoistutkija Seppo Neuvonen Luonnonvarakeskus Lukesta.
Neuvosen mukaan esimerkikisi monet suomalaiset puut tarvitsevat kylmän jakson, mutta ns. vanhan kansan väite siitä, että luonto yleisemmin tarvitsisi pakkasia, ei välttämättä pidä paikkaansa. Esimerkiksi luonnon tuholaishyönteisille tämänhetkiset 20-30 asteen pakkaset eivät vielä ole tarpeeksi kovia niin, että niistä päästäisiin eroon.
– Lämpötilarajat ovat yleensä lajikohtaisia ja paljon vaikuttaa se, onko lumisuojaa. Sääasemien mittaustulokset eivät kerro, mitä lämpötiloja hyönteiset kokevat, Seppo Neuvonen toteaa.
Neuvonen muistuttaa myös siitä, että maanpinnan muodoilla on vaikutusta lämpötiloihin. Esimerkiksi Pohjois-Suomessa niillä on merkitystä, kun kylmä ilma valuu alas ja ylärinteillä voi olla 10-15 astetta lämpimämpää kuin laaksoissa.
Kovat yli 30 asteen pakkaset voivat kuitenkin vaikuttaa puiden tuholaisten selviytymiseen. Seppo Neuvonen mainitsee esimerkkeinä ruskomäntypistiäisen ja tunturimittarin.
– Ne talvehtivat munavaiheessa puiden latvuksissa ja altistuvat ilman lämpötiloille. Nämä kaksi lajia kestävät keskitalvella 36-37 astetta. Eteläisemmillä lajeilla kylmänkestävyys voi olla 30 asteen luokkaa. Niiden osalta talvien vaihtelu vaikuttaa levinneisyysrajan pohjoisrajan sijaintiin, Neuvonen toteaa.
Osa tuholaisista, kuten kirjanpainaja, talvehtii maaperässä, jolloin maassa olevalla lumipeitteellä saattaa olla vaikutusta selviämiseen.
– Normaalitalvena lumi suojaa huomattavasti. Nyt on Etelä-Suomessa lunta hyvin vähän, mutta silti lämpötilat maaperässä eivät mene kovin alhaisiksi, Neuvonen sanoo ja kertoo, miten tutkimuksissa on huomattu, että vaikka lämpötila olisi 30 astetta pakkasella ei lumettoman maan lämpötila viiden senttimetrinkään syvyydessä silti laskenut alle 18 asteen. Neuvosen mukaan kirjanpainaja kestää 20 tai jopa 25 asteen pakkasen.
Seppo Neuvosen mukaan Keski-Euroopasta on Suomeen leviämässä havumetsien tuholainen, havununna. Sen leviämiselle saattaa pakkasista tulla takapakkia muutamaksi vuodeksi. Vieraslajeista aasianrunkojäärä puolestaan kestää pakkaskokeiden perusteella ainakin osin koviakin pakkasia.
– Sille tehdyt pakkaskestävyyskokeet kertovat, että sillä on tietty alijäähtymispiste, mutta ainakin osa toukista selvisi hengissä, vaikka oli kylmemmissä olosuhteissa kuin alijäähtymispiste. Silloin pakkasjakson pituus lisäsi kuolleisuutta.
Kolmenkymmenen asteen pakkaset ovat nykytalvina lähes harvinaisuus, mutta toisin oli ennen. Seppo Neuvonen tietää, että viime vuosisadalla esimerkiksi vuonna 1999 oli monin paikoin Pohjois-Suomessa yli 50 astetta pakkasta ja 1987 talvella jopa Etelä-Suomessa laajalti yli 36 asteen pakkasia. Niin kylmillä lämpötiloilla voisi jo olla vaikutusta esimerkiksi ruskomäntypistiäisen esiintymiseen, hän arvelee. Mutta ötököillekin Suomen säät ovat tuttu juttu:
– Niillä on takana vuosimiljoonien historia sopeutumisessa ilmastoon ja ilmastojen vaihteluun. Ei ne ihan normaalista vaihtelusta hätkähdä.
Luonnontieteellisen keskusmuseon emeritusintendentti Ilmari Valovirta povaa romahdusta lehtokotilo- ja espanjansiruetanakannoille kovien pakkasten vuoksi.
Tähän asti haittalajit ovat Valovirran mukaan pelastuneet kovista pakkasista sillä, että lumi on tarjonnut eristävän kerroksen pakkasta vastaan.
– Lunta ei ole kuin muutama sentti. Voi melkein sanoa, että lunta ei ole ollenkaan. Kaikkien sääntöjen mukaan tämän pitäisi olla suonenisku näille eläimille.
Valovirran mukaan vieraslajien "pakkasnesteet" eivät kestä näin kovia pakkasia, varsinkin kun maa hohkaa kylmyyttään näin keskitalvella.
– Talvi on jo pitkällä. Se tarkoittaa sitä, että maa on jäähtynyt jo todella paljon. Normaalisti lumiseen aikaan maa nostaa lämpöä lumikerrosta kohden. Nyt päältä tulee kylmää ja alhaalta myös. Uskon, että tämä on harvinaisen tiukka paikka "pojille", Valovirta tuumii.
Edeltävinä talvina muun muassa lehtokotilot ovat saaneet Valovirran mukaan talvehtia melko rauhassa karikkeen alla.
– Lehtokotilomäärä on pysynyt hyvänä, tai melko huonona ihmisten kannalta, koska tällaisia pakkasia ei ollut miesmuistiin. Viime vuonna kyllä käytiin tällaisissa pakkaslukemissa, mutta silloin oli lunta. Nyt ollaan poikkeustilanteessa.
Valovirran mukaan kovat pakkaset ja vähäinen lumi tulee kurittamaan lehtokotiloita ja espanjansiruetanoita kovalla kädellä.
Täydellisestä hävityksestä ei voi kuitenkaan vieraslajien vihaajat unelmoida, koska ihmisten pihoihin ja puutarhoihin kyhäämät risukasat ja kompostien aluset tarjoavat riittävän paksun ja lämmittävän eristekerroksen vieraslajien talvehtimiselle.
– Villimmät, niityillä ja avoimilla paikoilla talvehtivilla eläimillä on kaikkein huonoimmat oltavat. Pihoista ja puutarhoista löytyy varmasti paremmin tarpeeksi paksuja ja suojaavia karikerroksia, Valovirta toteaa.
Espanjansiruetanalle pakkanen on Valovirran arvion mukaan vieläkin kohtalokkaampaa kuin lehtokotiloille.
Valovirta arvioi lehtokotiloiden kestävän pariinkymmeneen pakkasasteeseen asti. Sen jälkeen niiden kudosnesteet jäätyvät. Monilla alueilla nämä jäätymislukemat on Valovirran mukaan saavutettu.
– Yleensä nuoret lehtokotiloyksilöt kärsivät eniten. Uskon kuitenkin, että nyt vanhemmillakin loppuu sinnittely.
Espanjansiruetanoille pakkanen tarjoilee sen sijaan vieläkin kylmempää kyytiä.
– Kaikki espanjansiruetana-aikuiset kuolevat tänä talvena. Munat säilyvät ja varmaankin osa nuorista yksilöistä. Nuorten säilymisprosenttia en tiedä, mutta tämä pakkanen on todella kova etanoille, Valovirta kertoo.
Ennustetta lehtokotilo- tai espanjansiruetanamääristä on Valovirran mukaan kuitenkin vaikea antaa. Nilviäistutkija on kuitenkin varma, että poikkeuksellinen talvi kurittaa vieraslajeja poikkeuksellisen paljon.
– Keväästä on tulossa todella mielenkiintoinen. Silloin nähdään miten etanoiden ja kotiloiden lopulta kävi.
Espanjansiruetana tunnetaan myös kansanomaisesti tappajaetanana. Nimi juontuu siitä, että niillä on tapana syödä kuolleita lajitovereitaan.
Keminmaalaisen kalatalouskonsulentin Petter Nissenin puhelin on soinut viime päivinä tiuhaan. Kalastajat ovat ihmeissään ja käärmeissään juuri voimaan tulleesta uudesta kalastuslaista, joka kieltää pilkkimisen ja onkimisen vaelluskalavesien virta- ja koskipaikoissa.
– Kalastajat toivovat tietoa siitä, mitä voi tehdä ja mitä ei. Pilkkimistä ei ole tehty nyt helpoksi, vapaa-ajankalastajien keskusjärjestössä kalatalouskonsulenttina toimiva Nissen sanoo.
Lapin ELY-keskus ei ole antanut vielä tarkempia ohjeita siitä, missä saa kalastaa ja missä ei. Kalatalousbiologi Jari Leskinen kertoo, että ELY-keskuksessa selvitellään vielä, miten asia hoidetaan ja mietinnässä on myös, miten mahdollisten poikkeuslupien kanssa toimitaan.
Leskinen arvioi, että esimerkiksi huhtikuun alkuun suunniteltu suuri pilkkitapahtuma Tornion suurpilkit pystytään järjestämään Tornionjoella poikkeusluvan turvin.
– Muitakin poikkeuslupia joudutaan varmasti myöntämään. Poikkeuslupahakemuksia ole meille vielä kuitenkaan tullut, Leskinen sanoo.
Tulkinnanvaraista on esimerkiksi, mikä paikka luetaan virtapaikaksi. Petter Nissen toivoo asiaan ohjeistusta mahdollisimman pian.
– Nyt alkuvuodesta olisi hyvä saada selvyys, missä kohtaa virtaveden raja kulkee, jotta ihmiset pääsisivät rauhassa pilkille. Vanhassakin laissa kieltoja on ollut, mutta nyt uusi laki kieltäisi sellaisenaan myös esimerkiksi rakennettujen jokien patoaltaissa pilkkimisen. Tämä ei ole varmaankaan alun perin lain tarkoitus, Nissen tulkitsee.
Nissenin mukaan viranomaisilla on ollut viritteillä rakentaa internetiin karttapohjat, joista voisi käydä katsomassa jokien koski- ja virtapaikat valmiiksi määriteltynä, mutta tällainen palvelu ei ole ainakaan vielä valmis.
– Vähän samanlaista ongelmaa oli vanhankin lain kanssa, kun kalastaja joutui itse miettimään, onko esimerkiksi joessa juuri tässä kohtaa virtapaikka vai ei. Ehkä uuden lain sanamuoto antaa isommat mahdollisuudet määritellä virta-alueet laajemmin, Nissen pohtii.
Lapissa lämpötila on noussut monin paikoin todella nopeasti perjantaiyön ja aamupäivän aikana. Nopeimmillaan paukkupakkaset ovat lauhtuneet Utsjoella, missä lämpötila nousi 24 tunnin aikana yli 34 asteella.
Lauhtuminen oli nopeimmillaan perjantaiaamuna: ilma lämpeni 13,5 astetta tunnin aikana aamun puoli seitsemästä puoli kahdeksaan.
Myös muualla Lapissa sää on lämmennyt perjantaipäiväksi varsin paljon: esimerkiksi ennätyspakkasten Muoniossa oli puolilta päivin enää kymmenkunta astetta pakkasta. Pakkanen nousi 20 asteen lämpimälle puolelle monin paikoin Etelä-Lappia myöten.
Ilmatieteen laitoksen mukaan suurin lämpötilan muutos vuorokauden aikana Suomessa on ollut 36,6 astetta. Tammikuussa 1989 Kuusamon Kiutakönkäällä sää lauhtui reilun 35 asteen pakkasista suojan puolelle.
Useimmiten nopeat lämpötilan muutokset liittyvät juuri sään lauhtumiseen ja ne tapahtuvat talvikuukausina, kertoo meteorologi Pauli Jokinen Ilmatieteen laitokselta.
– Talvella polaaririntama on voimakkaampi. Poikkeamat esimerkiksi kuukausikeskiarvoissa ovat selvästi suurempia kuin kesällä, Jokinen sanoo.
Yle Keski-Suomi julkaisee yleisön ottamia sääkuvia sekä alueellisissa tv-uutisissa että nettisivuillaan. Sääkuvien lähettämistapa on muuttunut ja kuvat lähetetään sähköpostin sijaan nykyään suoraan verkkosivun kautta.
Ethän lähetä uusia kuvia enää tämän artikkelin Lähetä-painikkeella, vaan laita ne tulemaan täältä.
Taajamissa elää ja asuu talvellakin useita eri lintulajeja. Lajien ja yksilöiden määrä vaihtelee eri paikkojen välillä. Pohjois-Karjalan lintutieteellisellä yhdistyksellä on meneillään Joensuun taajamissa kartoitus lintulajiston määrän ja sijainnin selvittämiseksi.
Kartoituksen tässä vaiheessa on jo paljastunut, että lintulajien sijoittuminen ja yksilöiden määrää eri alueilla vaihtelee huomattavasti. Esimerkiksi tilhet ovat tänä vuonna pihlajanmarjojen vähyyden myötä lähes kadonneet Joensuustakin.
– Laskennassa olemme havainneet vain noin 60 tilheä. Niissäkin taisi olla kyse yhdestä parvesta, joka oli nähty Pilkonniittyjen suunnalla.
– Harvinaisten joukossa on merikotka, joka oli nähty Iiksenvaaralla. Se nyt ei kaupunkilinnuksi lukeudu. Se on ollut lentämässä lounaaseen, luultavasti vielä muuttomatkalla, kertoo Janne Leppänen Pohjois-Karjalan lintutieteellisestä yhdistyksestä (PKLTY).
– Harvalukuisia ovat olleet myös puukiipijät, hippiäiset ja sitten myös jotkut talvehtimaan jääneet niin sanotut kesälinnut, kuten räkättirastas, peippo ja lapinharakka, listaa Leppänen.
Kartoitettavista linnuista yleisimmäksi on osoittautunut talitiainen. Lähes 5 500 havaitusta yksilöstä niitä on kirjattu 1 900 yksilöä. Yleisiä ovat olleet myös viherpeipot ja varislinnut.
PKLTY:n lintukartoittajilla on työn alla Joensuussa 77 lohkoa. Työ aloitettiin joulun pyhinä ja se jatkuu 20. helmikuutta saakka. Laskennassa on kirjattu ylös lintulajit ja yksilöt sekä lintulajien ruokintapaikat. Tulevien laskentojen perusteella voidaan siten seurata lintujen esiintymistä samoilla kaupunkialueilla.
Joensuun kartoituksen kaltaisia laskentoja on aiemmin tehty mm. Imatralla, Jyväskylässä, Lappeenrannassa ja Turun seudulla.
Tammikuun lopussa on kaikilla mahdollisuus osallistua oman pihapiirinsä lintukartoitukseen. Avoin ja koko maan kattava perinteinen BirdLife Suomen Pihabongaus -tapahtuma järjestetään 30.–31.1.2016.
