Lappilainen kansanedustaja ja Kalatalouden Keskusliiton uusi puheenjohtaja Eeva-Maria Maijala on tyytyväinen torstaina annettuun uuteen kalatalousasetukseen. Maijalan mukaan asetus vastaa niin lappilaisten kalastuksen harjoittajien kuin kalastusmatkailunkin tarpeisiin.

– Olen osallistunut asetuksen valmisteluun ja vahva tuntumani on, että nyt se on sellainen kuin lappilaiset halusivat. Hauenpyyntiin ei tullut rajoituksia, vaikka se oli aluksi listalla ja tammukoiden pyynti on nyt virallisesti laillistettu, Maijala kommentoi.

Maijala pitää suurena edistysaskeleena sitä, että tammukoiden pyynti tuotiin viimein esiin laillisena toimintana.

– Lappilaista perinteistä tammukoiden purokalastusta voidaan siis jatkaa. Muutoksena nykytilaan on onneksi vain, että ainoastaan yli 45-senttiset tammukat pitää löysätä.

Maijalan mukaan pyyntialueita voidaan jatkossa rajata kalatalousalueiden hoito- ja käyttösuunnitelmilla.

Kalastusmatkailulle merkittävä päätös

Taimenta koskevat päätökset ovat Maijalan mukaan myönteisessä mielessä merkittäviä päätöksiä kalastusmatkailulle.

– Yli 60-senttistä, rasvaevämerkitsemätöntä taimenta saa pyytää jatkossakin koko Pohjois-Suomessa. Rasvaeväleikatun taimenen alamitta on 50 senttimetriä, ja jatkossahan istutettujen taimenten tulee olla rasvaeväleikattuja.

Uudessa asetuksessa 67. leveysasteen pohjoispuolella säilyvät nykyiset harrin ja taimenen muuta maata pienemmät alamitat, jotka ovat harrille 30 ja taimenelle 50 senttiä.

Maijalan mukaan kalastusasioissa riittää kuitenkin vielä painimista.

– Seuraava askel onkin vuodenvaihteessa voimaan tulevan uuden kalastuslain muokkaaminen muun muassa kahdeksan verkon rajoitteen poistamisella.

Ala-Kemijoen kalastusalue vaatii Lapin ELY-keskusta toimiin Kemijoen kalatalousvelvoitteen muuttamiseksi.

Velvoitteen muuttamisesta päättää Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, mutta Lapin ELY:n täytyy sitä vaatia. Ala-Kemijoki on ensimmäinen kalastusalue, joka on esittänyt virallisen vaateen velvoitteen avaamiseksi. Voimayhtiöiden velvoitteita on kuitenkin arvosteltu jokivarressa jo pitkään.

Ala-Kemijoen kalastusalue perustelee vaatimusta sillä, että 35 vuotta sitten asetettu velvoite on jäänyt ajastaan jälkeen eikä vastaa enää voimalaitosten Kemijoen kalakannoille aiheuttamaa haittaa.

Kalastusalue vetoaa muun muassa RKTL:n vuonna 2014 tekemään tutkimukseen, jonka mukaan nykyiset istutusmäärät pitäisi moninkertaistaa, jotta ne vastaisivat nykyisiä arvioita joen poikastuotantokapasiteetista.

Tuhansia meritähtiä on huuhtoutunut rannalle Australiassa Moretonin saarella. Matkaopas Rhett Ericsen-Miller kuvaa näkyä Australian yleisradion ABC:n sivulla traagiseksi mutta kauniiksi. Hän sanoo nähneensä vastaavaa ennenkin, mutta ei yhtä isona joukkona.

The Sydney Morning Herald -lehden sivulla on video rannalle päätyneiden meritähtien ryppäistä.

Tangalooman rannalla kymmenen kilometrin matkalla turisteja kauhistuttaneeseen ilmiöön on luonnollinen selitys, sanoo Queenslandin yliopiston meribiologi Kathy Townsend.

Hänen mukaansa kova merenkäynti ja voimakas luoteistuuli ovat riepotelleet merenpohjassa eläviä meritähtiä niin, että niiden ote pohjakasvustosta on irronnut. Rannalle menehtyneillä eläimillä ei vaikuta olevan vammoja tai sairauksia.

Kanta ei tunnu kärsivän

Mahdollisina lisäselityksinä meribiologit pitävät meritähtien lisääntymiskauden parveilua, veden lämpötilan muutoksia ja leväkasvustoa, joka saattaa vaikuttaa veden happitilanteeseen. 

Joukkorantautumisia tapahtuu Townsendin mukaan yleensä kerran vuodessa. Tällä kertaa samanlainen kuitenkin nähtiin myös joitakin viikkoja sitten.

Meritähtikantaan joukkokuolemilla ei tunnu olevan haitallista vaikutusta, Townsend sanoo. Yksilöiden pelastamiseksi hänellä on keino: hän kehottaa kantamaan eläimiä takaisin mereen, koska ne eivät rannallakaan kuivu heti hengiltä.

Itämeri on ainakin toistaiseksi välttynyt Mustanmeren kaltaiselta suurelta tuholta. Merelle levisi 80-luvun alussa laivojen mukana toiselta puolelta maapalloa amerikankampamaneetti, joka teki suurta tuhoa paikalliselle eliöstölle. Myös meillä epäiltiin kymmenkunta vuotta sitten, että maneetti on löytänyt tiensä myös Suomen rannikolle.

Amerikankampamaneetti on yksi esimerkki laivojen ruumassa painolastivesissä kulkevista niin sanotuista vieraslajeista.

Itämerelle on odotettu jo vuosia laivojen painolastivesien käsittelyyn pakottavaa kansainvälistä sopimusta. Alkuperäinen sopimusteksti on jo yli kymmenen vuotta vanha. Nyt sopimus on kuitenkin toteutumassa.

Kansainvälinen merenkulkujärjestö IMO laskee parhaillaan, ylittääkö eri maiden antamat sitoumukset  tonnistorajan, jonka jälkeen sopimus tulee voimaa maailmanlaajuisesti. Arvion mukaan raja on ylittymässä järjestön käynnissä olevassa yleiskokouksessa annettujen uusien sitoumusten ansiosta. Sopimus on mahdollisesti tulossa voimaan jo ensi vuoden aikana.

Pakkopuhdistus tärkein keino minimoida riskit

Arvioiden mukaan suurin osa Itämereen tulevista vieraslajeista tulee laivojen painolastivesien mukana.

– Vesien käsittely on ainoa keino minimoida riskit, kun on etukäteen mahdotonta sanoa mitä tänne olisi tulossa, erikoistutkija Maiju Lehtiniemi Suomen ympäristökeskuksesta kertoo.

Erikoistutkija Lehtiniemi pitää turhaksi osoittautunutta pelkoa amerikankampamaneetista hyvänä esimerkkinä mahdollisesta riskistä, joka nyt on suurelta osin poistumassa. Painolastivesien puhdistus on mainittu ainoana keinona myös kansallisessa vieraslajistrategiassa estää merien isot muutokset. Vieraslajien tilanteet saattavat muuttua kuitenkin nopeasti, kuten vähän aikaa sitten löydetty aasianrunkojäärä osoittaa. Lehtipuita tuhoavaa jäärää ei ole listattu Suomen vieraslajeissa.

Suomi on viivytellyt sopimusta

Suurin osa Itämeren maista on jo hyväksynyt sopimuksen. Suomi on hyväksymässä sopimuksen Baltian maiden ja Puolan kanssa ensi vuonna.

Suomessa on viivytelty sopimuksen hyväksymistä sen merenkululle aiheuttamien kustannusten takia. Suurimmat Suomen kauppamerenkulun kumppanit ovat jo hyväksyneet sopimuksen, joten suomalaisille aluksille pitäisi Suomen hyväksymisestä huolimatta asentaa vesien keruulaitteistot.

– Sopimus ei vääristä kilpailua, kun kustannukset koskevat kaikkia aluksia, hallitusneuvos Lolan Eriksson liikenneministeriöstä vertaa tilannetta joitakin vuosia sitten kohun aiheuttaneen rikkidirektiivin kustannuksiin merenkululle.

Hallituksen arvion mukaan painolastivesien keruu maksaa varustamoille noin 60 miljoonaa euroa viiden vuoden aikana. Viiden vuoden aikana kaikkiin laivoihin pitää asentaa hyväksytyt laitteistot. Laivaliikenteen kokonaiskustannuksia on vaikea arvioida johtuen osittain myös pitkästä siirtymäajasta, jonka aikana esimerkiksi vanhempi alus on saatettu myydä ulkomaille.

Sopimukseen voi hakea poikkeuksia

Sääntöön voi hakea riskiarvioinnin jälkeen myös poikkeusta. Tämä koskee myös Erikssonin mukaan esimerkiksi Helsingin ja Tallinnan välillä liikennöiviä laivoja. Reitille on hyvät mahdollisuudet saada poikkeus.

– Lahden molemmin puolin tilanne on samanlainen, Eriksson arvioi.

Jos Suomi ei hyväksyisi sopimusta, suomalaiset yritykset eivät voisi kilpailla tasavahvasti puhdistuslaitteiden kansainvälisistä markkinoista. Sopimuksen viivästyminen on tiputtanut markkinoilta useita pienempiä laitevalmistajia, näiden joukossa myös suomalainen Auramarine. Myös Wärtsilä valmistaa laitteistoja.

Nykyiset vieraslajit jäävät

Suomen vesillä on havaittu tähän mennessä 25 vieraslajia. Pelätty amerikankampamaneetti todettiin vaarattomaksi arktiseksi maneetiksi.

Erikoistutkija Maiju Lehtiniemen mukaan jo tulleet lajit jäävät Suomen aluevesille. Osa niistä jää paikalleen ja osa leviää nykyistä laajemmalle, kuten on käynyt muutamia vuosia sitten Naantalin satamasta löydetylle muutaman sentin kokoiselle liejutaskuravulle. Se on kalastajien ja uimareiden kiusa jo laajalla alueella koko Saaristomerellä, ja leviäminen jatkuu.

Vieraslajeja tulee esimerkiksi Suomenlahdelle isojen öljytankkereiden ruumassa ja silloin kun ne tyhjentävät ennen öljykuormaa muilta vesiltä tuomansa vedet rannikolle. Painolastivesiä on käytetty merillä pitkään tasapainottamaan aluksen kulkua. Kansainvälinen merenkulkujärjestö IMO on pitänyt niitä merkittävänä uhkana merieliöstölle.

Painolastivesisopimuksen jälkeen vieraslajeja kulkee eri alueiden välillä laivojen pohjissa. Määrät ovat kuitenkin huomattavasti pienemmät kuin vesien mukana. Niiden kulkeutumiseen voi yrittää vaikuttaa laivojen käsittelyllä.

Kuusamon Maaningan tuulivoimapuiston suunnitelmat ovat nyt siinä vaiheessa, että puiston ympäristövaikutukset arvioidaan. 60–70 tuulivoimalaa aiotaan rakentaa vain puolen kilometrin päähän Posion kunnan rajasta.

– Tämähän sijoittuu Posion kunnan länsipuolelle, Posion kunnan rajaan on noin 500 metriä, sanoo Posion kunnan palvelujohtaja Kari Laurila

Posion kunnalta on pyydetty lausuntoa YVA-prosessissa. Palvelujohtaja Kari Laurila onkin sitä laatimassa joulukuun alun kunnanhallituksen kokoukseen. Laurilan mukaan tuulivoimapuiston lähistöllä on arvokkaita maisema-alueita. Riisitunturin kansallispuisto on reilun kahden kilometrin päässä, ja kulttuuriympäristön kannalta arvokas maisemakylä Tolva taas vajaan kymmenen kilometrin päässä.

Laurilan  mukaan maiseman ja näkyvyyden muuttuminen koskee myös kolmea muuta kylää.

– Maaninkavaaraan tulee lähimmältä voimalalta 7,8 kilometriä, Mourujärveltä 6,5 kilometriä ja Karjalaisenniemen kylältä 18 kilometriä.

Tuulivoimayhtiön toivotaankin tuovan nähtäväksi mallinnukset tulevista maisemista.

Myös esimerkiksi melu- ja välkehaittoihin pitää kiinnittää huomiota YVAssa, Kari Laurila mainitsee. Poronhoitoakin alueella on, siitä vastaa Tolvan paliskunta.

Maaningalla odotetaan päätöksiä uudesta tuulivoimatuesta

EPV Tuulivoima Oy:n toimitusjohtaja Frans Liski myöntää, että Kuusamon Maaningan tuulivoimapuisto tulee näkymään kauas.  Liskin mukaan etäisyys asutukseen on kuitenkin muihin tuulivoimahankkeisiin nähden pitkä.  Vaikutuksia varsinkin Riisitunturin maisemiin rajataan vielä.

– Tämä on sellainen asia, jota tullaan jatkotyössä huomioimaan. Ja pohdimme niitä rajauksia; mitkä ovat sopivia etäisyyksiä. Puiston suunnittelu on vasta alkuvaiheessa ja muutoksia tullaan näkemään aika paljon, Liski sanoo.

Muuttuva tuulivoiman rahoitusjärjestelmä hidastaa hankkeen toteuttamista. Frans Liskin mukaan Kuusamon Maaningan tuulivoimapuisto ei ole nyt purettavan syöttötariffijärjestelmän piirissä ja uusi tukimuoto esiteltäneen vasta vuonna 2017. Ainakin siihen asti odotellaan.

Posion kunnanhallitus käsittelee lausuntoaan Maaningan tuulipuiston YVA-menettelyä varten 7. joulukuuta. EPV Tuulivoima Oy järjestää puolestaan Kuusamossa yleisötilaisuuden tuulivoimahanketta koskien.

Valtioneuvosto hyväksyi torstaina uuden kalastusasetuksen, joka vahvistaa uhanalaisten kalalajien ja -kantojen suojelua. Asetuksen kohta, jossa säädetään kuhille uudet alamitat, herättää ammattikalastajissa ristiriitaisia tunteita.

Yli puolet Suomen merialueilla ammattimaisesti kalastetusta kuhasta nostetaan Saaristomereltä. Täyspäiväisiä ammattikalastajia on viitisenkymmentä.

Saaristomeren kalastajat saavat jatkaa kuhan kalastusta kolmen vuoden siirtymäajan puitteissa edelleen 37 sentin mukaan. Sen jälkeen kuhien pitää olla 40 sentin mittaisia. Samat mitat ovat myös Pohjanlahdella.

Vaikka ammattilaisten kuhan alamitta on Saaristomerellä jatkossa siis kaksi senttiä vapaa-ajan kalastajia alempi, sekin on monien mielestä liikaa.

Kolme vuotta ja pillit pussiin

Turun edustalla, Kakskerran itäpäässä kuhaa verkoilla kalastava Vesa Vihinen sanoo suoraan, että kuhan alamitan nosto lopettaa hänen kalastuksensa siirtymäajan jälkeen.

– Kolme vuotta vielä jatketaan ja sitten lopetetaan.

Suomen Ammattikalastajaliiton puheenjohtaja Olavi Sahlstén suhtautuu kuhamitan nostoon hieman positiivisemmin, sillä siirtymäaika oli sentään jonkinlainen kädenojennus ammattimiehille.

– Siinä mielessä positiivinen signaali, että kolme vuotta ainakin pysytään kalastamaan, Olavi Sahlstén sanoo.

Kasvaako kuha?

Kuhan alamitan kasvattamisen taustalla on ajatus, että jatkossa kuhan keskikoko ja saaliit kasvaisivat, kun kalan annettaisiin kasvaa isommaksi.

Suuri osa kalastajista ei purematta niele asiaa.

– Ei tämä kalastusasetus tule muuttamaan millään tavalla kuhan kasvua. Se vain muuttaa sen, millä tavoin sitä voi hyödyntää. 30–50 prosenttia lähtee ansiosta eli kalastus käy kannattamattomaksii, Vesa Vihinen tyrmää asian.

Myös Olavi Sahlsten suhtautuu alamitan nostoon varauksella.

– Toivottavasti nämä ennusteet pitävät paikkansa, että kun mittaa nostetaan, niin saaliit kasvavat.

Toisaalta Sahlstén ei oikeastaan usko näin käyvän.

– Eihän täällä ole enää kuin kourallinen ammattikalastajia jäljellä, ja pyynti on vähentynyt. Senhän olisi jo nyt pitänyt sen kuhan kasvaa, kun pyynti on vähentynyt huomattavasti, Sahlstén ihmettelee.

Kyllä se kasvaa

Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Outi Heikinheimo sanoo, että kalastajien pelko saaliiden pienenemisestä alamitan nostamisen jälkeen on turhaa. Käy nimittäin päinvastoin.

Heikinheimon mukaan kuhan alamitan nosto tulee nostamaan saaliiden määrää. Asia on selvitetty tieteellisesti.

– Se perustuu matemaattiseen mallinnukseen. Se on helppo laskea, kun tiedetään kuhan kasvunopeus ja kalastuskuolevuus. Voidaan ihan laskea, miten eri vaihtoehdoilla saalistuotto muuttuu, Outi Heikinheimo selittää.

Heikinheimon mukaan jatkossa kalastajien verkkoihin ja vieheisiin tulee tarttuman entistä isompia kuhia.

– Kalastajista tuntuu, että kuha ei kasva isoksi, mutta se johtuu siitä, että ne kalastetaan heti pois kun ne täyttävät nykyisen alamitan. Siksi ei isoja kuhia ole paljon näkynyt.

Muovit ovat mainettaan ekologisempia materiaaleja. Näin sanotaan jopa maailman luonnonsäätiöstä WWF:stä.

– Kuluttajat ovat hieman jääneet kiinni muovipussiajatteluun. Muovi on mainettaan parempi, sanoo Green Office -päällikkö Helka Julkunen.

Hän sanoo, että ruokakaupassa moni kuluttaja osaa varoa ylipakattuja tuotteita. Todellisuudessa sielläkin tärkeämpää olisi miettiä, onko ruoka lihaa vai kasvista, luomua vai ei ja missä se on kasvatettu.

– On kuluttajan harha, että ei osteta, kun jossain on muovipakkaus.

Ruokakaupassa muovinen pakkaus voi olla ekologinen, jos se vähentää ruokahävikkiä – kuten se monesti tekee. Muovin ansiosta yhden hengen talouteen voi ostaa palan vesimelonia eikä koko melonia.

Muovi on monesti ekologisempi kuin moni muu vaihtoehto. Muun muassa muoviset palautuspullot ovat lasisia kevyempiä kuljettaa ja metallisia energiatehokkaampia tehdä.

Kevyt, kestävä ja helppo

Muoveilla on paljon hyviä puolia. Näin sanovat Julkusen lisäksi akatemiaprofessori Jukka Seppälä Aalto-yliopistosta, tutkimusprofessori Ali Harlin VTT:stä ja opettaja Sirkka-Helena Ilveskoski Tampereen seudun ammattiopistosta.

Muovin hyviksi puoliksi asiantuntijat luettelevat muun muassa keveyden, kestävyyden ja muokattavuuden. Muovi on myös erinomainen lämmön- ja sähköneriste.

– Aika usein muovi on erinomainen, paras ja ekologisin vaihtoehto, sanoo akatemiaprofessori, biotekniikan ja kemian tekniikan laitoksen johtaja Jukka Seppälä.

Muovia myös on kaikkialla, myös paikoissa, joissa sitä ei osaa ajatella olevan. Muoveja käytetään niin lentokoneissa, vaatteissa, erilaisissa pinnoitteissa ja lääkkeissä, Ilveskoski sanoo.

Silti muovi aiheuttaa paljon pahaa

Hyvistä puolista huolimatta muoveista on myös suurta haittaa. Ne täyttävät kaatopaikat, roskaavat luonnon ja muun muassa kertyvät valtameriin ja päätyvät sieltä eläinten elimistöön.

Ali Harlin sanoo, että luontoon kertyvän muovin määrä on hälyttävää ja kertakulutus on lähes aina turhaa.

– Ehkä holtiton on jyrkkä termi, mutta aika löysillä perusteilla muovia käytetään. On tuotteita, joiden elinikä varsinaisessa käyttötilanteessa on sekunteja. Tuotteen valmistushinta on niin alhainen, että tuote on äärettömän helppo hylätä eikä ole ponnetta kierrättää sitä.

Melko hyvä käyttökohde öljylle?

Muovi valmistetaan yleensä raakaöljystä, joka on uusiutumaton luonnonvara. Kuitenkin vain murto-osa öljystä kuluu muovin valmistukseen: reilusti yli 90 prosenttia öljystä poltetaan energiaksi liikenteeseen tai lämmitykseen.

– Muovi on arvokkaimpia raakaöljyn käyttökohteita, Seppälä sanoo.

Muovia on helppo myös kierrättää ja uusiokäyttää – ainakin periaatteessa. Muovin kerääminen ei kuitenkaan ole helppoa: muovilaatuja on useita, ja yhdessä tuotteessa on usein monia erilaisia muovikerroksia, joita on käytännössä jopa mahdotonta saada erilleen. Lisäksi eri muovien kerääminen vaatisi sen, että kuluttajat osaisivat erottaa ja lajitella erilaiset muovit.

Vieläkin ekologisempi vaihtoehto voisi olla

Muovia voidaan valmistaa myös uusiutuvista raaka-aineista kuten selluloosasta tai sokereista.

Suomi on tässä edelläkävijä, Seppälä sanoo. Hän on itse ollut kehittämässä biomuoveja jo 90-luvulla.

– Olemme olleet tässä eturintamassa liiankin aikaisin. Silloin oli vaikea löytää markkinoita. Sanoisin, että Suomi oli tutkimuksen eturintamassa ja on edelleen.

Toistaiseksi biomuovien osuus muoveista on häviävän pieni, korkeintaan pari prosenttia.

VTT:n Harlin sanoo, että biomuovien leviämistä estää yksi merkittävä tekijä: raha. Maailmalla on niin paljon kiinni vanhanaikaisen muovin valmistamiseen tarkoitetuissa laitteissa, että muutos on hidas.

Kajaanilainen Pärsänsuon Metsästysseura järjestää tulevana sunnuntaina jälleen yleisen jänisjahdin, johon kaikki halukkaat saavat osallistua joko metsästäen tai seuraten tapahtumaa. Seura järjestää tapahtuman tarkoituksenaan herättää nuorten kiinnostus harrastukseen.

– Riistanhoitoyhdistyksen kaikissa kokeissa ja metsästyskorttitutkinnoissa on paljon nuoria, mutta on ihmetelty jo pitkään, että missä nämä nuoret metsästävät vai metsästävätkö ollenkaan. Ja minkälainen metsästyskynnys nuorilla on. Nyt olisi tarkoitus herätellä nuoria tällaisen jalon harrastuksen pariin kuin jäniksen metsästys, kertoo Jouko Jokelainen metsästysseurasta.

Syy sille, miksi metsästysseura haluaa herättää nimenomaan nuorten kiinnostuksen, on hyvin perinteinen. Metsästäminen on ukkoutuva harrastus.

– Meikäläinen on rapiat 60 vuotta, ja pojaksi puhutellaan, Jokelainen naurahtaa.

Saalis jaetaan

Viime vuonna jänisjahti-tapahtumassa saaliiksi saatiin 11 jänistä. Vuosittaisen tavan mukaan tänäkin vuonna saalis jaetaan mukana olleiden kesken. Jäljellä jäävä saalis viedään niihin talouksiin, jotka eivät itse metsästä, mutta ovat maanomistajia.

– Metsästäjät eivät ole juurikaan saaliskateellisia. Tämmöisissä tapahtumissa yleensä se saalis jaetaan, niille jotka ovat mukana. Mikä onkaan mukavamman näköistä, kuin ajatuksena 9-vuotias tyttö joka kantaa itsensä mittaista jänistä kotiin äidin iloksi, Jouko Jokelainen mainitsee.

Jäniksen metsästyksessä koira on tärkeässä roolissa, mutta on niitäkin metsästäjiä, jotka osaavat metsästää ilman koiraakin.

– He osaavat seurata luontoa niin hyvin, että tietävät mistä jänis hyppää. Mutta itse opetetun koiran kanssa yhteistyö metsässä on yhteistä oppimista.

Kysyttäessä, mikä on Jokelaisen bravuuri keittiön puolella, mies naurahtaa ja sanoo, että on yrittänyt tehdä siitä kaikkea muuta paitsi mustikkapiirakkaa.

– Bravuurini on jänispaisti, joka pistetään rautapadassa uuniin ja haudutetaan niin, että kun luusta otat kiinni ja heilutat niin siitä lihat lähtee. Sille hyvät lisukkeet kaikkine kynttilöineen, niin kyllä jos siinä ei perhesopu palaudu pitkän jahtipäivän jälkeen normaaliksi, niin ihme on.

Jäniskannassa ei muutosta

Jänis on riistaeläimenä yksi vauhdikkaimmin lisääntyvistä Suomessa.

– Ja nyt vielä tämä uusivanha tulokas eli rusakko, joka nousee koko ajan Suomea ylöspäin. Rusakko valtaa alueita, sanotaan, että 5–6 vuotta sitten saattoi saada yhden syksyn aikana, nyt niitä on kolmannes, Jouko Jokelainen toteaa.

Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Pekka Helle kertoo, että Pohjois-Suomessa on käytetty viimeiset 25 vuotta täsmällistä laskentahistoriaa jäniksien määrää laskettaessa.

– Metsästäjät laskevat määrät talvella hiihtämällä vakioreitit. Jälkien määrä antaa suhteellisen käsityksen. Pohjois-Suomessa jäniskannassa ei ole ollut muutosta, vaikka vuosien välillä on vaihtelua.

Etelä- ja Länsi-Suomessa jänisten määrät ovat vähentyneet.

– Talvet ovat leudontuneet, ja pysyvän lumipeitteen määrä on lyhyempi. Jäniksen väri määräytyy valon määrän mukaan, joten tummaa maata vasten hyppivä jänis on helppo saalis esimerkiksi ketulle. Myös taudit voivat verottaa kantaa.

Yle Keski-Suomi julkaisee yleisön ottamia sääkuvia sekä alueellisissa tv-uutisissa että nettisivuillaan. Sääkuvien lähettämistapa on muuttunut ja kuvat lähetetään sähköpostin sijaan nykyään suoraan verkkosivun kautta.

Ethän lähetä uusia kuvia enää tämän artikkelin Lähetä-painikkeella, vaan laita ne tulemaan täältä.

Kutuasuisen lohikalan lajin määrittäminen voi olla asiantuntijoillekin vaikea tehtävä. Heinolalaismiehen verkkoihin tarttuneen liki kaksitoistakiloisen kalan tunnistaminen sai asiantuntijat hämilleen.

– Kutuasuisilla kaloilla totutut tuntomerkit eivät usein päde. Tässä kalassa oli niin lohen kuin taimenen tuntomerkkejä, Helsingin yliopiston kala- ja kalastusbiologian professori Hannu Lehtonen toteaa.

Lehtosen mukaan kinkkisissä tunnistamistehtävissä varma keino on kaivaa kalan pään sisältä esiin vannasluu.

– Vannasluussa lohella on hampaat yhdessä rivissä. Taimenella ne hampaat ovat pidempiä ja harottavat molempiin suuntiin.

Suomen kolmanneksi suurin järvilohi

Vannasluun tutkiminen paljasti mökkijärvestä nousseen kalajättiläisen raskaansarjan järviloheksi. Tarkassa punnituksessa kalan painoksi saatiin 11,765 kiloa.

Suomen ennätys jäi reilun puolen kilon päähän, mutta kolmas sija saattaa siirtyä heinolalaisen Jokke Pekkolan nimiin, jos ennätyskalalautakunta hyväksyy järvilohen ennätyskalarekisteriin.

Suomen järvistä suurin nostettu järvilohi on painanut 12,4 kiloa. Toiseksi painavin lohi on painanut 12,06 kiloa. Kolmatta sijaa tällä hetkellä pitävä 11,38 kiloa painanut järvilohi joutunee luovuttamaan pronssijakkaran Jokke Pekkolan lohelle vajaan 400 gramman vuoksi.

Itärajalla vietetään marraskuun viimeisenä viikonloppuna tikkapikkujouluja.

Tämä on jo kymmenes kerta, kun Pohjois-Karjalan, Etelä-Karjalan ja Etelä-Savon lintuharrastajat kokoontuvat yhteen muistelemaan kulunutta vuotta ja rengastamaan tikkoja ja talvilintuja. Tällä kertaa tiet veivät Kiteelle. Kolmen maakunnan lintuharrastajia oli mukana eri tilaisuuksissa ja ruokintapaikoilla kaikkiaan noin 50. 

Lauantain rengastusurakan yksi tapahtumapaikka oli Kiteenjärven rannalla sijaitsevan Rotisten omakotitalon pihassa oleva valkoselkätikkojen ruokintapaikka.

Aamuhämärissä ruokintapaikalle asennettuihin verkkoihin lensi ensimmäisen parin tunnin aikana noin 20 lintua, jotka rengastettiin.

– Kaksi kuusitiaista, sinitiaisia, talitiaisia ja yksi käpytikka. Nyt on menossa vähän hiljaisempi aika. Linnut yleensä yön jälkeen, nälkäisinä ahkerasti käyvät ruokinnalla. Sitten on keskellä päivää hiljaisempaa, Kimmo Martiskainen Keski-Karjalan luonto -yhdistyksestä kertoo. 

– Kahden ja kolmen aikaan iltapäivällä on odotettavissa jälleen vipinää, kun linnut varustautuvat yöhön.

Valkoselkätikka on tuttu vierailija Kiteenjärven ruokintapaikalla. Lauantaiaamunakin se ilmestyy paikalle, mutta varovaisena lintuja seuraa tapahtumaa hieman sivusta ja päästelee varoitushuutoja.

Kimmo Martiskainen seuraa valkoselkätikan liikkeitä silmä tarkkana. Mies hiippailee ja vaanii harvinaista lintua kuin intiaani, mutta tällä kertaa valkoselkätikka ei ole jujutettavissa, vaikka ruokintapaikalla on suolatonta rasvaa.

Tikkapikkujoulu alkoi päähänpistosta

Kimmo Martiskainen on yksi tikkapikkujoulun veteraaneista. Hän kertoo, että kaikki sai alkunsa päähänpistosta.

– Vuonna 2006 muutamat tikoista kiinnostuneet pohjoiskarjalaiset lintuharrastajat päättivät kokoontua illanviettoon. Katsottiin vuoden mittaan kertyneitä diakuvia rengastuksista ja tikoista. Meitä oli vajaat kymmenen henkeä silloin koolla.

Kokoontumisesta tulikin perinne. Porukka alkoi aina vuoden hämärään aikaan suunnitella seuraavaa lintuvuotta, rengastuksia ja pesien etsintöjä. Seuraavaksi mukaan tuli Etelä-Karjala ja sitten Etelä-Savo. Nämä maakunnat ovat valkoselkätikan perinteisiä pesimäalueita.

Osanottajamäärä on kasvanut vuosi vuodelta. Tapahtumiin on osallistunut 10 vuoden aikana n 300-400 lintuharrastajaa. Tikkapikkujouluja on järjestetty muun maussa Parikkalassa, Mäntyharjulla, Joensuussa ja Kesälahdella.

Ruokapäydässä suolatonta rasvaa

Sakari Rotinen on ruokkinut vaimona kanssa lintuja omakotitalonsa pihassa jo noin 30 vuotta. Erittäin uhanalainen valkoselkätikka on ollut spesiaaliruokailija noin 20 vuotta.

– Tässä on valkoselkätikkapopulaatioita aivan lähellä. Ja järven toisella puolella on ainakin pesinyt jo pitempään valkoselkätikkoja.

Rotiset syöttävät valkoselkätikoille ja muille linnuille suolatonta rasvaa. Lintuharrastajat tuovat rasvat, talon väki huolehtii tarjoilusta. Ruokintapaikalla riittää asiakkaita.

– Käpytikka, harmaapäätikka, pikkutikka ja on tainnut pohjantikkakin käydä. Pikkulintuja on kaikenlaisia.

Kun Kiteelle saapuu oikea talvi pakkasineen, alkaa ruokintapaikalla kuhina.

– Siinä on kuhinaa. Se on todella mielenkiintoista. Tikat tulee aamulla jo hyvin varhain, hämärissä. 

Järveltä puhaltava viima vihmoo kasvoja Keijärven Suojastenlahdella. Luonto näyttää jo vetäytyneen marraskuiseen horrokseen, mutta yhtäkkiä ruovikon seasta kuuluu kahinaa. Utelias lintuparvi lähtee uimaan kohti rantaa.

– Sinisorsia, kuusi koiraslintua ja kolme naarasta, toteaa ylöjärveläinen Niklas Paulaniemi välittömästi lintuja vilkaistessaan.

17-vuotias Paulaniemi on harrastanut lintuhavaintojen tekemistä yli kymmenen vuoden ajan. Lintujärjestö Birdlife Suomi valitsi hänet hiljattain vuoden nuoreksi lintuharrastajaksi. Järjestön mukaan Paulaniemen taito tunnistaa lintuja on jo samalla tasolla kuin monia kymmeniä vuosia lintuja harrastaneiden.

– Maininta tuntuu mukavalta. Silti on muistettava, että Suomessa on suuri joukko harrastajia, joilla on huomattavasti kovempi tunnistustaito. Töitä asian kanssa on vielä tehtävä kovasti, Paulaniemi sanoo.

Into siivekkäitä kohtaan sai alkunsa suuresta lintukirjasta, josta Paulaniemi opetteli eri lintulajeja ulkoa vaarinsa opastuksella. Ensimmäiset kirjatut havaintonsa vuoden nuori lintuharrastaja rustasi 6-vuotiaana keväisen kotipihan siivekkäitä tarkkaillessaan. Kovakantisen muistikirjan sivuille on raapustettu isoilla harakanvarpailla perinteisten pihalintujen nimiä: räkättirastas, varis, talitiainen.

– Nimien ympärille on kynäilty kaikenlaista muuta sotkua, mistä ei nykyään ihan selvää saa. Aika epämääräisiä havaintoja ne ovat, mutta kova into on ainakin säilynyt, Paulaniemi toteaa.

Jo ennen Suojastenlahden rantaan saapumista vuoden nuori lintuharrastaja on kaivanut repustaan lukiokirjojen seasta kiikarit.

– Varsinkin keväällä ja alkusyksystä kiikarit tulee otettua mukaan lähes päivittäin, koska koulupäivän jälkeen saattaa tulla yllätysretkiä, joista ei vielä aamulla ole tietoa, Paulaniemi kertoo.

Hän tähystää kohti Keijärven selkää. Rannassa vaakkuvaa sinisorsaparvea lukuun ottamatta linnut pysyvät piilossa.

– Tavalliset linnut ovat jo poistuneet, mutta Suomeen saattaa harhautua kaikennäköisiä harvinaisuuksia, joita sitten etsitään. Yleensä harvinaisuuksia löytyy aika huonolla prosentilla, mutta täytyy vain sinnikkäästi jatkaa, jotta joskus löytäisi jotakin, Paulaniemi kertoo.

Kohokohtana kashmirinuunilintu

Viime marraskuussa sinnikäs havainnointi palkittiin. Silloin Paulaniemen retkiporukka löysi Tampereella harvinaisen kashmirinuunilinnun. Aiemmin pieni varpuslintu oli tavattu liihottelemasta vain kolmesti Pirkanmaan alueella.

– Se on varmaankin ollut koko lintuhavaintoharrastukseni kohokohta tähän mennessä. Harvinaisen yksilön näkeminen on todella hieno tunne, ja kun havainnosta ilmoittaa muille harrastajille, pääsee jakamaan yhteisen ilon, Paulaniemi kuvailee.

Pirkanmaata hän luonnehtii lintuharrastuksen kannalta monipuoliseksi, mutta toisinaan hieman tylsähköksi alueeksi.

– Lintujen varsinaiset pääreitit eivät juurikaan kulje Pirkanmaalla. Siksi täällä odotellaan aina erikoispäiviä, jolloin lintujen lentoreitit ohjautuvat tänne erilaisten saderintamien ja tuulten avulla.

Kesäisin Paulaniemen voi bongata kiikaroimasta Suojastenlahdelta, mutta myös Pohjois-Pirkanmaan suoalueet ja Ylöjärven Tunturavuori ovat lintuharrastajan mukaan antoisia havainnointipaikkoja.

– Tunturavuori on korkea paikka, josta näkee joka suuntaan todella kauas. Esimerkiksi kurkia laskettiin sieltä käsin tänä syksynä 16 000 kappaletta, mikä oli Pirkanmaan ennätys. Tänä vuonna näin myös parkanolaisella suolampareella suosikkilintuni, keltavästäräkin. Se on yllättävän harvinainen pesimälintu Pirkanmaalla, Paulaniemi kertoo.

Ylös ennen auringonnousua

Periksiantamattoman havainnoinnin lisäksi lintuharrastajalta vaaditaan ainakin aikaisten aamuherätysten sietokykyä, sillä keväisille linturetkille on syytä nousta jo aamuyöllä, kun linnut ovat aktiivisimmillaan.

– Vartti ennen auringonnousua olisi hyvä saapua kohteeseen. Paikan päällä havainnoidaan niin pitkään, kuin lintuja riittää. Jos nähtävä loppuu, niin siirrytään toiseen paikkaan. Alueita kierrellään sen mukaan mitä tarjolla on.

Paulaniemen lintuharrastus ei rajoitu pelkästään omatoimiseen retkeilyyn. Lukio-opintojen ohella hän laatii linnustoselvityksiä ja havaintokatsauksia Pirkanmaan lintutieteelliselle yhdistykselle.

– Jos tietystä lintulajista tehdään tuhansia havaintoja, niin aikaa kuluu yhteenlaskuun ja sen tulkintaan, mitkä havaitut linnut ovat mahdollisesti samoja yksilöjä. Vapaaehtoisia tekijöitä linnustoselvityksiin ei hirveästi ole. Itse motivoidun siitä tunteesta, että pääsen tekemään tärkeää työtä yhdistyksen eteen.

Vastapainoksi motocrossia

Paulaniemi myöntää, etteivät linnut ole kovinkaan yleinen harrastus 17-vuotiaiden keskuudessa.

– Ylöjärvellä on pari nuorempaa kaveria, joiden kanssa retkeilen paljon. Lisäksi teen reissuja Etelä-Suomeen, jossa nuoria harrastajia on enemmän. Heidän kanssaan käymme lintusaarissa ja rannikon retkipaikoilla suunnilleen kerran kuussa. Ne ovat retkistä antoisimpia, Paulaniemi toteaa.

Lintuhavainnoinnin vastapainoksi Paulaniemi harrastaa vauhdikkaampaa lajia, motocrossia. Jatko-opintosuunnitelmat eivät kuitenkaan liity pärrääviin koneisiin. Tällä hetkellä lukiolaisen tavoitteena on opiskella ammattiin, joka liittyisi jollakin tavalla luontoon. Ammattihaaveissa siintävät esimerkiksi luontokartoittajan tai ympäristösuunnittelijan työt.

– Ylioppilaskirjoituksissa kirjoitan maantiedon ja biologian. Ne aineet antavat tietenkin pohjaa tavoitteilleni. Olisi mukava päästä työskentelemään maastossa, ei niinkään konttorissa, vaikka tietokoneella työskentelyä näihinkin töihin kuuluu varmasti, Paulaniemi pohtii.

Vaarin lintukirjasta roihahtaneen lintuinnostuksen Paulaniemi uskoo kestävän läpi elämän.

– Taukoja saattaa tulla, mutta sen jälkeen lähden luultavasti taas kovemmalla innolla mukaan, Paulaniemi sanoo.

– Linnuissa kiehtoo eniten monipuolisuus. Joka kerta kun lähdet retkeilemään, et tiedä mitä tulet näkemään. Jokainen päivä on erilainen. Se tekee harrastuksesta niin mielenkiintoisen.

Karjaalla, kantatie 51 kupeessa, sijaitsee Ruduksen sorakuoppa.  Se on muuten tavallinen sorakuoppa, mutta yhdellä sen penkereistä sijaitsee maailman ensimmäinen ekosysteemihotelli.

– Ekosysteemihotelli on paikka, johon voidaan viedä kasveja esimerkiksi maanrakennusprojektien ajaksi turvaan, selventää toimintaa Suomen ympäristökeskuksen suunnittelija Minna Pekkonen.

Kantatie 51:n alueelta kerätään kasveja talteen tien tulevan parannusprojektin alta. Kun parannustyöt on saatu tehtyä, siirretään kasvit takaisin niille alueille, joista ne otettiin.

– Tässä on siirretty ensi sijaisesti hietaneilikkaa, kangasajuruohoa ja kissankäpäliä ja toiveissa on, että mukana kulkisivat myös näistä kasveista riippuvaiset hyönteislajit, kertoo suunnittelija Minna Pekkonen.

Kasvit myös lisääntyvät hotellissa

Ekosysteemihotelli ei sovin aivan kaikille kasveille. Sinne voidaan siirtää vain liikuttelua sietäviä kasveja. Lisäksi kasvien toivotaan lisääntyvän ekosysteemihotellissa.

– Nämä kasvit ovat osa meidän sorakuoppien maisemointia. Lisääntyneet kasvit jätetään sorakuoppaan, kun alkuperäiset palautetaan omille paikoilleen. Sillä tavalla meidän ei tarvitse istuttaa mäntyjä sinne sorakuoppaan. Mäntyjen istutus on ollut se perinteinen maisemointitapa sorakuopilla, kertoo ympäristöinsinööri Liisa Suhonen Rudukselta.

Kasvien siirto rakennustyömaan tieltä ja palautus myöhemmin paikalle saattaa tulevaisuudessa olla normaalia toimintaa maanrakennusurakoiden yhteydessä.

– Tämä on aivan mahdollista, että tulevaisuudessa tällainen toiminta kuuluu osana maanrakennusurakoihin. Tällaisessa kasvien siirtotoiminnassa ei ole kyse merkittävistä kustannuksista, sanoo ympäristöinsinööri Liisa Suhonen.

Ekosysteemihotelleilla uskotaan pystyttävän säilyttämään ja jopa lisäämään etenkin paahdeympäristölajeja, jotka muuten olisivat uhattuina maanrakennushankkeiden kohdalla. 

Missä ruokaa, siellä sorsa. Tästä syystä osa sorsista jää Suomessa viettämään talvea ihmisten lähelle.

– Sorsia ei sinänsä tarvitse ruokkia, mutta urbaani populaatio ei pärjäisi ilman ruokintaa, kiteyttää BirdLife Suomen suojelu- ja tutkimusjohtaja Teemu Lehtiniemi.

Lehtiniemi selittää urbaanisorsien käyttäytymistä lintujen suhteellisen nopealla evoluutiolla. Kun lintu hoksaa, että ruokaa on tarjolla, jää lintu niille sijoilleen.

Lehtiniemikin on kuullut väitteitä siitä, että sorsat eivät elä luonnollisesti silloin, kun niitä ruokitaan.

– Se on totta, mutta talvella sorsat näyttävät tuovan ihmisille iloa, hän heittää takaisin.

Rautjärvellä harvinainen sorsaporukka

Ei kuitenkaan sääntöä ilman poikkeusta. Ainakin Rautjärven Hiitolanjoella elää sorsajoukko, joka talvehtii joella ilman ruokintaa.

Jari Kontiokorpi Etelä-Karjalan lintutieteellisestä yhdistyksestä kertoo, että populaation koko on kuitenkin pienentynyt 40 vuoden aikana. Sorsien määrä on vähentynyt sadasta noin 20 lintuun.

Lintu tunnistaa ruokkijansa

Suomessa elelevistä sorsista enemmistö muuttaa talveksi etelämmäs Eurooppaan. Suomeen jäävät sorsat ovat sinisorsia ja ne oppivat nopeasti tuntemaan ruokkijansa.

– Jos on olemassa tiettyjä ihmisiä, jotka käyvät usein ja käyttävät samoja vaatteita, voivat sorsat lentää ihmisen luokse kauempaakin, Lehtiniemi naurahtaa.

Suomessa on aloitettu lääkeainejäämien tarkkailu yhdeksässä eri vesistössä. Jäämiä seurataan nyt ensimmäistä kertaa näin laajasti Suomessa. Vastaavia näytteitä otetaan jokaisessa EU-maassa.

Mittausten tavoitteena on selvittää tarkemmin, kuinka paljon lääkejäämiä esiintyy eurooppalaisissa vesissä. Lääkejäämien esiintymisistä esimerkiksi jätevedenpuhdistamoilla on Suomessa tähän mennessä yksittäisiä tietoja.

Tarkkailu on osa EU:n direktiiviä. EU vaatii maita kartoittamaan kymmentä uutta vesiin valuvaa ainetta, ja niiden joukossa on kolme lääkeainetta. Samalla unioni täydentää kymmenellä uudella yhdisteellä listaa, joka velvoittaa jäsenmaita puuttumaan pitoisuuksien ylityksiin.

Tiukempi esitys vesittyi

Tarkkailtavien aineiden joukossa on muun muassa ehkäisypillereistä virtsan mukana vesistöihin kulkeutuva keinotekoinen estrogeeni. Lääkeaineita kutsutaan myös hormonihäiriköiksi, koska niiden on todettu vaikuttavan kalojen sukupuoleen ja muutavan uroskaloja naaraiksi.

EU:n komissio ehdotti alun alkaen, että lääkeaineille olisi annettu jo tässä vaiheessa pitoisuusrajat, joita ei saisi ylittää. Velvoite olisi voinut johtaa isoihin investointeihin eri puolilla Eurooppaa, jos pitoisuudet ylittyvät.

Kovan vastustuksen jälkeen lääkeaineet jätettiin uudelle niin sanotulle tarkkailulistalle, jonka aineista kerätään nyt lisätietoja jäsenmaissa.

Jäämiä valuu myös Suomessa

Suomessa lääkeaineita tarkkaillaan yhdeksällä paikalla. Näytteitä otetaan muun muassa Kokemäenjoella, Vantaanjoella ja Aurajoella. Tuloksista kerrotaan komissiolle vuoden aikana. Tarkkailua mahdollisesti jatketaan.

Näytteidenotosta Suomessa vastaa Suomen ympäristökeskus. Ryhmäpäällikkö Jaakko Mannio ei pidä lääkeaineita Suomessa laajana ongelmana.

– Jäämistä on todellinen vuo vesiin. Lähtökohtaisesti en kuitenkaan pidä jäämiä laajana ongelmana. Riskinarvioinnin paikka on tuonnempana,  Mannio kertoo.

Selvitysten mukaan listalla olevat ehkäisypillereiden kemiallinen estrogeeni –hormoni ja muun muassa kipugeeleissä käytettävä diklofenaakki päätyvät jätevedenpuhdistamoilta vesiin. Tutkimuksissa on saatu viitteitä siitä, että lääkejäämillä voi olla jo hyvin pienillä pitoisuuksilla vaikutuksia vesieliöihin. Eliö- ja ravintoketjumuutoksilla voi olla laajoja vaikutuksia vesistöissä.

Lääkejäämien poisto tulossa myöhemmin

Ryhmäpäällikkö Jaakko Mannio pitää todennäköisenä, että mittausten jälkeen EU asettaa jäsenmaille velvoitteen myös poistaa lääkejäämät jätevesistä. Suomessa tilannetta pitäisi katsoa paikkakuntakohtaisesti, koska hän pitää kaikille jätevedenpuhdistamoille pakollista puhdistusta turhana ja kalliina.

Mannio uskoo, että Suomi seuraa muita EU-maita, jos puhdistukseen lähdetään lähivuosina. Hän tosin miettii, voisiko Suomessa hakea poikkeusta mahdollisesta direktiivistä. Lääkejäämät vessoista ja viemäreistä ovat laskennallisesti melko samanlaisia riippumatta asuinpaikasta, mutta Mannion mukaan jäämät sekoittuvat monin paikoin isoihin vesimääriin meren äärellä.

– En usko, että Suomen kannattaa hakea poikkeusta puhdistukseen, koska jäämät ovat laskennallisesti samat eri puolilla, arvioi jätevedenpuhdistuksen osastonjohtaja Tommi Fred Helsingin seudun ympäristökuntayhtymästä HSY:stä.

Jäämien poistaminen hankalaa

Unionin listaus on Fredin mukaan ensimmäinen selvä merkki, että unioni puuttuu lääkejäämiin ja tarvittaessa pakottaa jäsenmaita niiden puhdistamiseen. Hänen mukaan poistaminen on hankalaa, eikä kalliin puhdistuksen lopputuloksesta ole varmuutta.

HSY:ssä seurataan tarkkaan tilannetta.

Sveitsi on rakentamassa omille jätevedenpuhdistamoille verovaroin rahoitettavia puhdistuslaitteistoja. Puhdistusta harkitaan myös Saksassa. Myös Ruotsi on  todennäköisesti jo lähiaikoina päättämässä paikallisesta puhdistuksesta.

– Emme ole Sveitsi, joten meillä päätökset pitää tehdä paikkakohtaisesti, ryhmäpäällikkö Jaakko Mannio Suomen ympäristökeskuksesta sanoo.

Joensuun keskustassa asuvalla Anna Lehtisen perheellä ei ole autoa. Nelihenkinen perhe on innokas ulkoilemaan ja vanhemmissa elää kaipuu metsään.

Moniinkaan luontokohteisiin ei kuitenkaan pääse julkisilla kulkuneuvoilla.

Lehtisen perhe on käynyt itärajan pinnassa sijaitsevalla Koitajoen ulkoilureitillä, mutta matka on yllättävän monimutkainen. Ensin matkustettiin bussilla noin 60 kilometrin matka Uimaharjuun. Siitä matka jatkui taksilla ulkoilureitin lähistölle, josta matka jatkui jalkaisin kohti määränpäätä.

– Myös mökille pääsemme linja-auto- ja taksikyydin yhdistelmällä.

Kaikki ulkoilureitit eivät ole isojen teiden varsilla. Jalkaisin saattaa joutua taivaltamaan pitkän matkan.

– Reitit, jotka lähtevät autotien vierestä, ovat yleensä huonommassa kunnossa ilkivallan vuoksi, Anna Lehtinen sanoo.

Kolin kansallispuisto on yksi harvoista pohjoiskarjalaisista luontokohteista, jonne pääsee julkisilla.

"Aikamoinen autoletka ajelee metsään"

Lehtinen on uusi Enon Luonnonystävien puheenjohtaja. Myös yhdistys joutuu turvautumaan henkilöautoihin tehdäkseen retkiä metsään.

– Onhan siinä aikamoinen ristiriita, kun aikamoinen autoletka ajelee metsään.

Autottomalle voi olla haaste myös sienestämään, sillä esimerkiksi hyvät tattimaastot saattavat olla kymmenien kilometrien päässä.

– Olen odottanut, milloin tulisi osuuskuntatyyppinen autopalvelu, josta menopelin voisi vuokrata tarvittaessa, Anna Lehtinen kertoo.

Metsästäjäliitto tarjoaa metsästäjille lakimiehen apua, jos kannanhoidollisista susien kaatoluvista valitetaan myös tulevalla metsästyskaudella.

Viime talvena kaikista myönnetyistä luvista valitettiin hallinto-oikeuteen ja osa luvista jäi sen takia käyttämättä.

– Tämä on se syy, miksi tarjoamme lakiapua. Luvanhaltija on metsästyksen ja riista-asioiden asiantuntija, mutta ei välttämättä lakiasioiden. Tarjoamalla lakiapua haluamme varmistaa, että metsästäjien oikeusturva toteutuu, Metsästäjäliiton toiminnanjohtaja Panu Hiidenmies kertoo.

Itä-Suomessa hallinto-oikeus hylkäsi tuolloin kaikki poikkeusluvista tehdyt valitukset.

Susilupien haku päättyy

Tulevan talven kannanhoidolliseen susijahtiin ehdotetaan enintään 39 kaatolupaa. Susilupien haku päättyy tänään maanantaina.

Lopulliset luvat myöntää Suomen riistakeskus hakemusten perusteella.

– Käsitykseni mukaan lupia on haettu ja usein niitä haetaan ihan viime tingassa. Olemme muistutelleet lupien haun tärkeydestä, Hiidenmies toteaa.

Viime talvena luvat myönnettiin 24 sudelle ja saaliiksi saatiin 17 eläintä. Tuolloin susia metsästettiin luvallisesti pitkän tauon jälkeen, koska kannan katsottiin kasvaneen riittävän suureksi.

Suomen neljäs valtakunnallinen maisemanhoitoalue on perustettu Simoon Perämeren rannikolle.

Arvokas kulttuurimaisema muodostuu avoimesta viljelymaisemasta, perinteisestä talonpoikaista rakennuskantaa sisältävistä kylistä sekä lukuisista perinnebiotoopeista mutta myös maankohoamisrannasta.

– Simon maisemanhoitoalueen perustaminen on korkeatasoisin saavutus, mikä Suomessa voidaan tehdä maisemansuojelun merkeissä. Se on myös tärkeä uusi askel kohti maisemanhoitoalueiden verkostoa, mikä voisi paremmin tuoda esille ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksen tuloksena syntyneitä kulttuurimaisemia, luonnehtii maa- ja metsätalousministeri Kimmo Tiilikainen.

Tiiviin yhteistyön tulos

Luonnonsuojelulailla perustetun Simon maisemanhoitoalueen laajuus on lähes 8000 hehtaaria, josta puolet on maa-aluetta ja toinen puoli vesialuetta. Alueella asuu noin 650 ihmistä.

Tiilikaisen mukaan maisemanhoitoalueen perustaminen on erinomainen esimerkki avoimesta ja hyvästä yhteistyöstä paikallisten asukkaiden, viranomaisten ja eri sidosryhmien kesken.

– Simon maisemanhoitoalueen perustaminen luo uuden esikuvan vastaavien alueiden valmistelulle koko maassa, ministeri Tiilikainen sanoo.

Aloitteen maisemanhoitoalueen perustamisesta tekivät Simonkylän kyläyhdistys, Simoniemi-Viantien kylätoimikunta ja Simon kunta. Perustamista on valmisteltu Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen johdolla, mutta yhteistyössä paikallisten asukkaiden ja eri sidosryhmien kesken.

Paikalliset ovat ylpeitä kylämaisemastaan

Simon kunnanjohtaja Vivi Marttilan mukaan kuntalaiset ovat ylpeitä siitä, että Simon komeita peräpohjalaisia kylämaisemia arvostetaan myös valtakunnallisesti.

Ympäristöministeriön päätöksellä on perustettu aiemmin kolme valtakunnallista maisemanhoitoaluetta: Raaseporin Skärlandetiin, Kauhajoen Hyypänjokilaaksoon sekä Pelkosenniemen Kairalan ja Luiron kyliin.

Lisäksi ELY-keskusten päätöksellä on perustettu kaksi maakunnallista aluetta: Sallan Saijaan ja Suomussalmen vienalaiskyliin.

Inarissa kuoriutunutta maakotkaa ammuttiin Sotkamossa lokakuussa 2013 siipeen. Mauno-nimen saanut kotka pelastettiin ja se hoidettiin kuntoon Pohjois-Karjalassa. Tammikuun alussa 2014 liperiläinen lintua hoitanut Juha Hartikainen laski lähettimellä varustetun Maunon vapauteen. Sen jälkeen siitä ei kuultu mitään.

Viikonvaihteessa utajärveläinen luontokuvaaja Veijo Toivoniemi sai kuitenkin ikuistettua kotkan kameralla. Se oli siirtynyt lähes kahden vuoden aikana pohjoisemmaksi, Kajaanin ja Oulun välimaastoon.

Maakotkia seuraava Metsähallituksen vapaaehtoistyöntekijä Olli-Pekka Karlin on huojentunut uutisesta.

– En enää uskonut, että lintu olisi hengissä ja vieläpä hyvässä kunnossa. Siitä ei tehty vapauteen laskemisen jälkeen mistään havaintoja.

– Tuoreesta kuvasta voin havaita kolme numeroa kotkan renkaasta ja se riittää, muita vastaavia rengaskotkia ei ole, vakuuttaa Karlin.

Mauno-maakotkan radiolähetin vaikeni pian vapautuksen jälkeen ja jo tuolloin pelättiin, että jotain oli sattunut. Vieläkään ei tiedetä, miksi seurantalähetin ei toiminut.

Kotkalla on edelleen kevyt, mutta toimimaton, radiolähetin selässään, eikä lintua ole tarkoitus yrittää pyydystää uudelleen.

– Nyt on pääasia, että se on lentokykyinen, iloitsee Karlin.

Olli-Pekka Karlin kertoo, että maakotkien lähetinseurannassa on vielä neljä lintua, joten kotkien liikkumista voidaan seurata edelleenkin.

Suomessa on enää noin 400 maakotkaparia.

Mauno-maakotkan löytymisestä kertoi ensimmäisenä sanomalehti Karjalainen.

Viime talvena annettu suositus ampua susien kannanhoidollisessa metsästyksessä nuoria yksilöitä ei näyttäisi juurikaan vaikuttaneen ammuttujen susien ikäjakaumaan, kertoo Luonnonvarakeskus.

Viime talvena susien kannanhoidollisessa metsästyksessä saatiin poronhoitoalueen ulkopuolella saaliiksi 17 sutta. Susista alle vuoden ikäisiä oli 35 prosenttia, yksivuotiaita 29 prosenttia ja vähintään kaksivuotiaita 35 prosenttia.

Eri-ikäisten susien osuus ei poikennut tilastollisesti merkittävästi aiemmista vuosista, jolloin kannanhoidollinen metsästys oli sallittu poronhoitoalueen ulkopuolella. Vuosina 1996–2007 kannanhoidollisessa metsästyksessä ei annettu erikseen suositusta nuorten yksilöiden ampumisesta.

– Tulos osoittaa mielestäni, miten vaikea nuoria yksilöitä on tunnistaa. Suomessa susikanta on aika nuorta ja aikaisemminkin kannanhoidollisessa metsästyksessä yli puolet ammutuista susista ovat olleet alle kaksivuotiaita, kertoo tutkimusprofessori Ilpo Kojola Luonnonvarakeskuksesta.

Kaksivuotiaat ja sitä vanhemmat sudet tulkitaan Luken mukaan aikuiseksi, sillä valtaosa Suomessa elävistä susista saa ensimmäiset pentunsa kaksivuotiaina. Saaliissa oli varmuudella yksi alfayksilö eli lauman johtajiin kuuluva yksilö, Joensuussa ammuttu viisivuotias naaras. Pohjanmaalla kaadettiin myös kaksi aikuista urossutta, jotka saattoivat myös olla laumansa alfayksilöitä.

Luonnonvarakeskus teetti iänmäärityksen kuolleiden susien hammasnäytteistä yhdysvaltalaisessa Matsonin laboratoriossa Montanassa. Vuosina 1996–2015 ikä määritettiin 353 yksilölle. Susista 323 oli kaadettu kannahoidollisilla tai muilla poikkeusluvilla.

Kannanhoidollinen sudenmetsästys aloitettiin viime talvena uudelleen kaksi vuotta kestävänä kokeiluna.

Juttua korjattu klo 17:30: Ensimmäisestä lauseesta ja ingressistä poistettu kohta, jonka mukaan suositus kehotti ampumaan alle kaksivuotiaita yksilöitä. Luonnonvarakeskuksen mukaan suositeltua ikää ei määritelty tarkasti.