Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luonto ja ympäristö | Tuoreimmat uutiset
Viewing all 9495 articles
Browse latest View live

Turunmaan puutiaisissa havaittu uusi infektiobakteeri

0
0

Ahvenanmaalla tavattu puutiaisten levittämä borrelioosibakteerilaji on levinnyt myös Turunmaan sisäsaaristoon. Turun yliopiston tutkijat löysivät Borrelia miayamotoi -bakteerin Seilin saaren puutiaisesta.

Bakteeri voi aiheuttaa korkean kuumeen ja keskushermoston tulehduksen. Bakteeria on vaikeampi tunnistaa, sillä siihen ei liity tyypillistä punkinpureman ensioiretta eli rengasihottumaa.

Suomessa ei ole vielä diagnosoitu potilaita, joilla olisi ollut kyseinen infektiosairaus.


Maakuntalehti linjasi julki: ei vastusta Pyhäjoen ydinvoimalaa

0
0

Kauko Palolan mukaan asia perustuu alueelliseen hyvinvointiin. Vajaan 80 kilometrin päässä Kokkolasta oleva Hanhikiven ydinvoimalatyömaa tuo työtä ja hyvinvointia myös Keskipohjanmaan levikkialueelle.

– Kalajokilaaksossa on tilaajia ja lukijoita, heidän hyvänsä on meidän hyväämme. Tilanne on johtanut siihen, että lehti ei ole asettunut vastustamaan Pyhäjoen ydinvoimaa.

Palola sanoo, että asiasta on keskusteltu, mutta päätös on syntynyt päätoimittajan huoneessa.

– Linjaukset on tehty hallituksessa ja johtoryhmässä, joissa ei ole kuulunut soraääniä.

Päätös koskee Keskipohjanmaa-lehteä, mutta Palolan konsernin paikallislehtien linjaukset ovat pitkälle samanlaisia

Myönteinen kanta ei tarkoita vaikenemista

Päätös ei tarkoita keskustelun vaimentamista, sanoo Palola:

– Ei tarvitse kuin lukea meidän lehteämme, niin sieltä löytyy toimittajia, jotka omalla nimellään esittävät toisenlaisia mielipiteitä. En näe mitään syytä suomia ja rajoittaa niitä mielipiteitä.

Lehden virallinen kanta näkyy pääkirjoituksissa, jossa  Palolan mukaan ei tule soraääniä ydinvoimakysymyksessä. Jos ydinvoiman ympärillä ilmenee huolestuttavia asioita, niihin puututaan.

– Ei se tarkoita, että me vaikenemme, pitää ottaa realiteetit huomioon.

Pääkirjoituksena ei kuitenkaan nähdä esimerkiksi toimittajien henkilökohtaisia näkemyksia, jotka poikkeavat lehden linjasta.

Uskonnot ja turkistarhaus

Päätoimittaja Kauko Palola sanoo lehden liputtavan moniarvoisuuden puolesta esimerkiksi uskonnollisissa asioissa.

– Jokainen ihminen voi uskoa mihin haluaa, emme halua loukata ketään uskonnollisissa asioissa. Lehti ei ole se väline, jossa pystyttäisiin käymään jokun uskontokunnan kimppuun.

Palolan mukaan uutiset ovat uutisia, mutta mielipideosastossa voidaan käsitellä eri uskontokuntien tekemisiä.

Onko lehdellä sitten pääkirjoituksissa tai sisällössa linja esimerkiksi sukupuolineutraaliin avioliittoon tai turkistarhaukseen?

Sukupuolineutraalin avioliiton suhteen eduskunta säätää lain, emmekä me ryhdy sitä vastaan taistelemaan, vastaa Palola

 – Olemme mielestäni kertoneet asiasta kiihkottomasti ja julkaisseet Lännen Median tekemiä juttuja. Se on valtakunnan tason poltiikkaa.

Hän rinnastaa turkistarhauksen "vähän" ydinvoimaan.

– Se on tänä päivänä laillinen elinkeino Suomessa, sillä tavalla siihen suhtaudumme. Se tuo meidän alueellemme paljon hyvää ja työpaikkoja. Ei ole mitään tarvetta lähteä ampumaan sitä alas. Niin kauan kunnes toisin päätetään.

Päätoimittaja Kauko Palola sanoo, että lehdessä ei ole paljoa keskusteltu toimittajien henkilökohtaisista teksteistä. Hän sanoo, että ei ole läheskään aina samaa mieltä esimerkiksi kolumneista.

– Eiväthän kaikki lukijatkaan kuulu samaan kategoriaan, mielestäni on se on lehden rikkaus.

Onnelan puutarha saattaa olla Suomen upein

0
0

Vuokko ja Jouko Huumarkankaan maatilan, Onnelan piha, Keski-Suomessa Kyyjärvellä pysäyttää syysasussaankin. Puutarha pullistelee perennapenkkejä, polkuja, pensaita, puita, portteja, pieniä punaisia rakennuksia sekä risu-, kivi- ja betonikoristeita.

Pihan kasvien ja kukkien määrää ei ole koskaan laskettu, mutta hoidettavaa on jo puolentoista hehtaarin alalla.

– Jättipoimulehti, alppiruusu, alppikärhö, tulikuusamaköynnös, riippapihlaja, punalehtinen koivu ja tämä tässä on helminukkajäkkärä eli loppukesästä kukkiva monivuotinen kasvi, joka on hyvä kuivakukkana, esittelee Vuokko Huumarkangas tottuneesti Onnelan kasvikuntaa. 

Onnelaan tehtiin pienimuotoinen puutarhasuunnitelma 1970-luvulla. Sittemmin puutarhanhoito ja rakentaminen ovat vieneet pariskunnan mukanaan niin, että sulan maan aikaan iso osa maatilan töiltä liikenevästä vapaa-ajasta kuluu puutarhan parissa.

Vuokko Huumarkangas kertoo, että kaikkein rakkain paikka on pienelle töyräälle rakennettu pihasauna, jonka edustalla kukoistavat tuijat, pensashanhikit ja pilarihappomarjat.

– Kesällä saunan jälkeen istutaan saunan terassilla ja ihaillaan. Kyllä kauneus on pihassa parasta, se on silmien edessä koko ajan täällä touhutessa.

Puutarhanhoidosta saa Vuokon mukaan mielenrauhaa. Kasvun ihmeen seuraaminen ilahduttaa ja puutarha on myös opettanut vuosien varrella paljon.

– Kasveista olen oppinut aika tavalla. Tiedän mikä meidän kuivassa maaperässä menestyy ja mikä ei.

Vuokolle, kuten monille muillekin viherpeukaloille, mieluisimmat vuodenajat ovat kesä ja kevät. Syksyssäkin on puolensa.

Onnelan pihan syystyöt vievät muutaman päivän. Kun pensaat on leikattu, kesän tilpehöörit raivattu pois ja piha muutenkin siistitty, voi vihreiden ja ruskeiden sävyjen ympäröimänä keskittyä odottamaan talvea.

– Lehdet murskataan meillä nurmikolle ravinnoksi eli suuria haravointiurakoita ei ole. Kyllä kevät on kuitenkin mieluisin aika. On mukava nähdä, kun kasvit lähtee kasvamaan ja sitä odottaa, mitä kaikkea maasta nousee. Ja kesä on hieno, kun kaikki kukat ja pensaat kukkii.

Piha ei kuitenkaan ole koskaan täysin valmis. Uusia ideoita muhii päässä kaiken aikaa.

Vuokko kertoo ammentavansa niitä oman pään lisäksi puutarhalehdistä ja -kirjoista. Myös taimitarhoilla kouluaminen on tuttua. Ja luovuuden kukat saavat Onnelassa kukkia. Tästä kertovat muun muassa emännän käsialaa olevat, pitkin pihaa ripotellut risu- ja betonikoristeet. 

– Kun hoidat puutarhaa, niin puutarha hoitaa sinua. Se on todella hyvää terapiaa. Täältä saa voimaa ja kun näkee, että kasvit kasvaa ja menestyy, niin totta kai niistä nauttii, pohtii Vuokko.

Puutarha on Huumarkankaille harrastus ja arjen kaunistaja, mutta oman pihan pääsy puutarhalehden järjestämän valtakunnallisen pihakilpailun finaaliin ei ole pikkujuttu.

– Kyllä se on tavallaan palkinto työstä. Tuntuu, että on saanut jotakin tässä elämässä aikaan.

Aikaansaannokset kyyjärveläispuutarhassa tuskin loppuvat tähän, sillä haaveita Huumarkankailla on ainakin muutaman vuoden päässä häämöttävien eläkepäivien varalle. Tuvan takana saattaa lainehtia lähitulevaisuudessa vesi.

– Tuvan takana on peltomaata ja sinne olen suunnitellut englantilaista puutarhaa, jos voimat ja terveys riittää. Jouko on puolestaan haaveillut pienestä järvestä. Tuohon pellolle voisi tehdä ainakin lammen, jos ei nyt ihan kokonaista järveä, raottaa Vuokko pariskunnan puutarhaunelmia.

Huumarkankaiden maalaispihan lisäksi Suomen paras piha -tittelistä mittelevät tänä vuonna Kirsi-Marja ja Arto Hamosen omakotipiha Mikkelissä, Maritta Vuorisen omakotitalon piha Kouvolassa, Maija-Liisa Kallion ja Taisto Laakson pihapiiri Lahdessa sekä Aila Vennolan japanilaistyylinen piha Vantaalla.

Oma Piha -lehti on etsinyt pihakaunottaria Suomessa jo yksitoista kertaa. Kisaan ilmoitetuista ja ilmoittautuneista lehden raati on valinnut viisi finalistia, joista voittaja valitaan yleisöäänestyksen ja tuomariston arviointien perusteella. Kilpailu ratkeaa marraskuun lopussa.

Päätoimittaja Jouko Tikkasen mukaan loppukilpailuun yltäneet pihat ovat keskenään hyvin erilaisia.

– Makuasioitahan nämä ovat eli ei näistä absoluuttisesti parasta voi valita. Arviointi lähtee siitä, mikä parhaiten sopii siellä asuville ihmisille. Kilpailussa huomioidaan siisteyttä, kasvustoa ja kaikkea, mikä hyvään pihaan kuuluu. Erikoisuuksillakin on oma painoarvonsa, sanoo Tikkanen.

Aiempien vuosien pihamittelössä on käynyt aina niin, että yleisö ja tuomaristo ovat olleet parhaasta pihasta samoilla linjoilla. Pihakilpailu ei olekaan Tikkasen mukaan ryppyotsainen ja vakavamielinen koitos, vaan tarkoitus on lisätä kiinnostusta puutarhanhoitoon.

– Jos meitä verrataan vaikkapa Hollantiin tai Ruotsiin, niin olemme puutarha-asioissa selvästi jäljessä. Koko ajan kuitenkin kehitytään ja sitä vartenhan tällaisia kisoja järjestetään, että saataisiin kiinnostusta pihoihin. Kilpailulla pyritään edistämään puutarhakulttuuria, kiteyttää Tikkanen ja toivoo muiden puutarhaintoilijoiden tavoin kivaa talvea ja uutta kevättä.

 

Rokua nostaa tasoaan – geopark hyväksyttiin Unescon viralliseksi ohjelmakohteeksi

0
0

Rokua kasvattaa kansainvälistä näkyvyyttään voimakkaasti. Kansainväliseen geopark-verkostoon viisi vuotta kuulunut Rokua Geopark hyväksyttiin tiistaina Pariisissa Unescon uudeksi  viralliseksi geopark-alueeksi.

Maailmanlaajuisesti Geopark –verkostoon kuuluu 120 kohdetta, joista Rokua UNESCO Global Geopark on maailman pohjoisin ja toistaiseksi myös Suomen ainoa.

– Nimitys velvoittaa meitä entistä laadukkaampaan toimintaan alueella. Rokuan infrastruktuuri ja palvelut on pidettävä hyvällä tasolla ja ainutlaatuista alueen luontoa pitää suojella, sanoo Rokua Geoparkin toiminnanjohtaja Vesa Krökki.

– Ei tämä tarkoita, että alueelle tulisi lisää suojeluohjelmia, vaan että nimitys ohjaa meidän omaa käyttäytymistämme alueella ja samalla myös alueiden käyttöä, Krökki painottaa.

Vesa Krökki uskoo, että nimitys tarkoittaa Rokua Geoparkille tason noston myötä näkyvyyden kasvua myös kansainvälisesti.

– Kansainväliseen brändiin voimme viitata jatkossa muun muassa kun toimimme ulkomaalaisten matkailijoiden kanssa.

Maailmanlaajuisessa Geopark-verkostossa on 120 jäsentä 33 maasta. Eniten geoparkeja on Euroopassa ja Kiinassa, 33. Euroopassa eniten geoparkeja on Italiassa, 10, Espanjassa 10 ja Englannissa seitsemän.

Rokua Geopark toimii Muhoksen, Utajärven ja Vaalan alueilla.

Vantaan energian mielipide Hiitolanjoesta muuttui – joki onkin merkittävä järvilohen kutujoki

0
0

Lahnakosken vesivoimalan Rautjärven Hiitolanjoella omistava Vantaan Energia tunnustaa nyt joen arvokkaaksi Laatokan järvilohen kutujoeksi.

– Uskon, että asia on näin, Vantaan energian toimitusjohtaja Pertti Laukkanen sanoo.

Vantaan energialla on kestänyt kauan tulla tähän johtopäätökseen Hiitolanjoesta. Vuodesta 2001 saakka yhtiö on pyrkinyt estämään kalatalousvelvoitteidensa lisäämisyritykset Hiitolanjoella.

Venäläiset poistivat esteet alajuoksulta

Viranomaiset aloittivat 2000-luvun alussa vaatia Hiitolanjoen voimalaitosyhtiöiltä, Hiitolanjoen voimalta ja Vantaan energialta, lisävelvoitteita, koska Hiitolanjoesta oli tullut merkittävä Laatokan järvilohen kutujoki.

Tämä johtui siitä, että Venäjä oli poistanut esteet järvilohen nousulta ja järvilohi nousi kutemaan aina Suomen puolen ensimmäiselle voimalaitospadolle Kangaskoskelle saakka.

Vantaan Energia, samoin kuin toinenkin voimalaitosyhtiö Hiitolajoen voima, piti kuitenkin itsepäisesti kiinni väitteestä, että olennaista muutosta joen kunnossa ei ole tapahtunut.

Korkein hallinto-oikeus velvoitti suunnittelemaan kalatien

Viimein pitkien valituskäsittelyjen jälkeen Korkein hallinto-oikeus velvoitti vuonna 2013 voimalaitosyhtiöt tekemään selvitykset kalateiden rakentamisesta Hiitolanjoen voimalaitoksiinsa.

Toimitusjohtaja Laukkanen tunnustaa, että mieli yhtiössä on muuttunut.

– No kyllä me se nyt ihan mielellään rakennetaan.

Puumalan ja Savonlinnan rannoille rakennetaan saimaannorpan ehdoilla – kaavoitustyölle kunniamaininta

0
0

Etelä-Savon ELY-keskus on palkinnut Puumalan kunnan ja Savonlinnan kaupungin saimaannorpan suojelua edistäneestä kaavoituksesta. Savonlinna ja Puumala ovat jo parinkymmenen vuoden ajan joutuneet ottamaan huomioon saimaannorpan elinolosuhteet suunnitellessaan rantojensa käyttöä. Kaavoitus on kunnissa on muuttunut yhä paremmin norpan huomioivaksi, kiittelee ELY-keskus. Kunnat ovat laatineet viivyttelemättä Saimaan rannoilleen sellaiset kaavat, joissa huomioidaan norpan pesimäaineistosta saatu tieto.

Savonlinnan kaupunki on kertaalleen päivittänyt esimerkiksi kaikki Pihlajaveden alueen neljä yleiskaavaa ja Puumalan kunta Lietvesi-Suursaimaan alueen laajan yleiskaavan. Samalla on tutkittu rakennuspaikkojen siirtotarpeet niissä tapauksissa, joissa rakentaminen ja norpan elinympäristövaatimukset ovat olleet ristiriidassa.

Lisäksi Puumalassa on vireillä kahden muun norppa-alueita koskevan yleiskaavan muutos, joissa niin ikään on tavoitteena ottaa huomioon saimaannorpan uusin pesimätieto.

– Vaikka nämä työläät yleiskaavamuutokset käynnistyvät lähinnä muista kuin saimaannorppaan liittyvistä syistä, ansaitsee näiden kuntien pitkäjänteinen työ saimaannorpan elinolojen turvaamiseksi tämän huomionosoituksen, kiittelee ylijohtaja Pekka Häkkinen ELY-keskuksen tiedotteessa.

Etelä-Savon ELY-keskus jakaa vuosittain hyvän kaavatyön kunniamaininnan kiinnittääkseen huomiota siihen, kuinka merkittäviä vaikutuksia kaavoituksella on ympäristöön.

Pyhä-Luoston kansallispuiston käyttöön voi nyt vaikuttaa

0
0

Metsähallitus lupaa, että kaikilla kansalaisilla ja sidosryhmillä on mahdollisuus vaikuttaa Pyhä-Luoston kansallispuiston hoito- ja käyttösuunnitelmaan koko suunnittelun ajan. Kansallispuiston sidosryhmistä koostuva laaja yhteistyöryhmä kokoontuu useaan kertaan suunnittelun aikana.

Metsähallituksen luontopalvelut järjestää myös yleisötilaisuuksia, joissa se kerää näkemyksiä kansallispuiston kehittämiseksi. Ensimmäinen yleisötilaisuus järjestetään 18.11. klo 17 Pyhä-Luoston luontokeskuksessa Naavassa Pyhätunturilla.

Hiitolanjoen Kangaskosken ennallistamiseen haetaan rahoitusta valtiolta

0
0

Venäjältä Suomen puolelle nousevan kalan matka tyssää Hiitolanjoella Kangaskosken voimalaitokseen. Ei tyssäisi viiden vuoden kuluttua, mikäli se olisi kiinni Rautjärven kunnanjohtajasta Harri Anttilasta.

Kunta, Kaakkois-Suomen ely -keskus ja Etelä-Karjalan maakuntaliitto valmistelevat Kangaskosken ennallistamisesta niin, että kalat pääsevät kulkemaan voimalan ohi.

Suunnitelmaan kuuluu myös voimalan lunastaminen Hiitolanjoen Voimalta, jolloin teollisuushistoriallisesti arvokas voimala voitaisiin museoida.

– Käytännössä se tarkoittaa sitä, että voimala lunastettaisiin pois voimatuotannosta ja rakennettaisiin oma omistajayhteisö, joka lähtisi ylläpitämään ja hoitamaan koskea, Anttila raottaa suunnitelmia.

Rahoitusta aiotaan hakea ensi vuodeksi maa- ja metsätalousministeriöltä, joka on varannut kolmelle seuraavalle vuodelle määrärahaa tämän tyyppisiin kohteisiin. Suunnittelijoiden katseet kääntyvät myös uuteen Venäjä-Suomi -rajayhteistyöhön.

Kalateiden rakentamisvelvoitteista odotetaan päätöksiä

Etelä-Suomen aluehallintovirastolta odotetaan tulevana keväänä päätöstä Vantaan Energian ja Hiitolanjoen Voiman hakemuksiin kalateiden rakentamisesta Kangaskoskelle, Ritakoskelle ja Lahnasenkoskelle.

Kunnanjohtaja uskoo, että aluehallintovirasto velvoittaa voimalaitosten omistajat rakentamaan kalatiet.

– Se avaisi jatkokeskustelut voimayhtiöiden kanssa. Kalateiden rakentaminen on taloudellinen rasite voimalaitosyhtiöille, jolloin yhteistyö varmasti kiinnostaisi, Anttila pohtii.

Aluehallintoviraston päätöksistä voi kuitenkin valittaa. Edessä voisi olla taas vuosien odottelu, ennen kuin kalateitä voimalaitoksille alettaisiin rakentaa.

Rautjärven kunnanjohtaja Harri Anttila toivoo, että ainakin Kangaskoskella toimiin päästäisiin niin, että viiden vuoden kuluessa kaikki olisi valmista.

– Toinen vaihtoehto olisi se, että annetaan valituskierteen pyöriä, hän toteaa.

Ylempänä Hiitolanjoella kalojen tiellä on vielä padottu Kurunkoski. Anttilan mukaan kalojen ohjaaminen sen ohi on helposti toteutettavissa, mikäli Kangaskosken, Ritakosken ja Lahnasenkosken kalatiet toteutuvat.

Asiasta on Anttilan mukaan päästy yhteisymmärrykseen maanomistajien ja Kurunkoskella toimivan sahayrittäjän kanssa.

Laatokan lohi pääsisi lisääntymään oikeasti

Rautjärven kunnanjohtaja visioi jo tilannetta, jolloin Hiitolanjoen kalat pääsevät nousemaan voimalaitosten yli Torsajärvelle asti.

– Oltaisiin tilanteessa, joka vastaisi luonnontilaa. Silloin Laatokan lohi pystyisi oikeasti lisääntymään Suomen puolella.

– Ainakin he, jotka ovat joesta ja kalastuksesta kiinnostuneet, tulisivat sankoin joukoin käymään, hän vielä hymyilee.


Britannia aikoo sulkea hiilivoimalat kymmenessä vuodessa

0
0

Britannian jäljellä olevat hiilivoimalat suljetaan vuoteen 2025 mennessä, ehdottaa maan energiaministeri Amber Rudd tänään keskiviikkona. Asiasta neuvotellaan vielä ensi keväänä. Britanniasta tuli näin kuitenkin ensimmäinen merkittävä talous, joka on ilmoittanut ajankohdan hiilivoimaloiden sulkemiselle.

Britannian iäkkäiden hiilivoimaloiden tilalle Rudd haluaa maakaasuvoimaloita. Esillä on myös ydinvoiman lisääminen. Nykyisin liki kolmannes Britannian sähköstä tuotetaan hiilivoimalla. Ympäristöliikettä huolettaa uusiutuvan energian jääminen sivuun tuoreista suunnitelmista.

Kaasuvoimaloiden hiilidioksidipäästöt ovat noin puolet hiilivoimaloiden päästöistä. Myös Britanniaa sitoo lupaus leikata hiilidioksidipäästöjään vuoteen 2050 mennessä 80 prosenttia siitä, mitä päästöt olivat vuonna 1990, jotta ilmastonmuutosta hillittäisiin.

Britannian tuoreita aikeita on kehunut muun muassa Yhdysvaltain entinen varapresidentti ja ilmastonmuutoksen vastaisesta työstään tunnettu Al Gore.

Eri mieltä on muun muassa ympäristöjärjestö Maan ystävien ilmastonmuutos- ja energiaohjelmaa Britanniassa johtava Simon Bullock:
– Hiilestä luopuminen on välttämätöntä ilmaston kannalta, mutta sen vaihtaminen maakaasuun on sama kuin alkoholisti vaihtaisi päivittäiset kaksi viskipulloaan kahteen pulloon portviiniä, hän sanoi.

Marraskuun lopussa alkaa pari viikkoa kestävä YK:n ilmastokokous Pariisissa, jossa maailman johtajat yrittävät päästä sopuun kasvihuonekaasupäästöjen hillinnästä.

Kivihiilen käyttö alkoi teollisesta vallankumouksesta, joka sai alkunsa Britanniassa 1700-luvun lopulla. Suomi on luvannut luopua kivihiilestä vuoteen 2025 mennessä. Tarkempaa suunnitelmaa ei ole vielä esitelty. Juha Sipilän (kesk.) hallituksen ohjelmassa mainitaan, että hiilestä luovutaan ensi vuosikymmenen aikana.

Helsingin valtuuston on tarkoitus päättää joulukuun alussa, suljetaanko Helsingin Hanasaaren hiilivoimala. Helsingissä on myös toinen, Salmisaaren, hiilivoimala.

Kalastusmestari: Hiitolanjoesta voisi tulla tarkasti kalastettu, mutta laadukas kalastuskohde

0
0

Koskikalastajaksi itsensä esittelevä Matti Koski yrittää narrata kaloja Hiitolanjoen Kangaskoskella.

Vuoksella enemmän kalastava imatralaismies on aiemmilla Hiitolanjoen vierailuillaan onnistunut saamaan haukia.

– Pari Laatokan lohta on ollut kiinni, mutta ne ovat sitten jääneet heinikkoon, Koski harmittelee.

Koski muistaa ihastuneensa paikkaan ensimmäisellä käynnillään.

– Joku on kirjoittanut, että tämä on paras paikka ikinä. Maisemaltaan tämä on kaunis.

Lisääntymisalueet kilometrien päässä

Kosken ja muiden Hiitolanjoesta kaloja havittelevien on tällä hetkellä tyydyttävä kalastamaan muutaman sadan metrin matkalla Kangaskosken voimalaitoksen alapuolella Venäjän rajavyöhykkeen tuntumassa.

Kangaskosken, Ritakosken ja Lahnasenkosken voimalaitoksille on jo pitkään yritetty saada kalaportaita, joita pitkin esimerkiksi arvokkaat Laatokan lohet pääsisivät nousemaan voimalaitosten ohi luontaisille lisääntymisalueilleen.

– Käytännössä lisääntymisalueet Suomen puolella ovat patojen yläpuolella. Kalojen pitäisi päästä sinne, kalastusmestari Vesa Vanninen ely-keskuksesta kertoo.

Kalakannalle pääsy lisääntymisalueille tarkoittaisi sitä, että kannan monimuotoisuus kasvaisi.

Voimayhtiöt nihkeitä

Voimalaitokset omistavat Vantaan Energia ja Hiitolanjoen Voima ovat kuitenkin panneet kalatieasiassa hanttiin. Kahdeksan vuoden oikeusprosessin jälkeen Korkein hallinto-oikeus kuitenkin velvoitti yhtiöt suunnittelemaan kalatiet Hiitolanjoelle.

Yhtiöt ovat suunnitelmansa tehneet. Nyt odotellaan Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätöstä siitä, miten kalatieasiaa lähdetään viemään eteenpäin.

Lahnasenkosken omistava Vantaan Energia kertoi Ylelle, että yhtiö aikoo nyt rakentaa kalatiet. Hiitolanjoen Voimaa ei ole tavoitettu kommentoimaan asiaa.

Vanninen on luottavainen sen suhteen, että kalatiet Hiitolanjoelle tulevat tavalla tai toisella.

– Oikeuskäytännöt tukevat nykyään kalatieratkaisuja. Vielä ei ole täysin varmaa, kuka kalatiet tulee maksamaan, hän lisää.

Voimayhtiöiden nihkeä suhtautuminen kalateihin on Vannisen mukaan Suomessa yleistä.

– Sehän tietysti on viime kädessä rahasta kiinni. Tässähän ollaan haluamassa rahaa voimayhtiöiltä, jotta ne toteuttaisivat kalatiet. Mielestäni yleisen oikeuskäsityksen perusteella on oikeudenmukaista, että se, joka aiheuttaa haittoja, myös kompensoi ne.

Tarkkaan säännöstelty kalastuskohde

Kalatiet mahdollistaisivat Vannisen mielestä kalastusmatkailun ja siihen liittyvän elinkeinotoiminnan harjoittamisen Rautjärvellä.

– Näkisin niin, että tästä tulisi hyvin tarkkaan rajattu kalastuskohde. Kalastussäännöt olisivat tarkkaan mietitty, koska kaloja ei ainakaan ensi vaiheessa tulisi olemaan kovinkaan paljon. Tarkasti kalastettu, mutta laadukas kalastuskohde samalla, Vanninen visioi.

Peräseinäjoella heräsi huoli Kalajärven veden laadusta

0
0

Tamperelainen Timo Salo mökkeilee Kalajärvellä noin kerran kuukaudessa. Hän on laittanut merkille, että ilman ja veden lämmetessä Kalajärven veden limaisuus lisääntyy.

– Uimisen jälkeen on välttämätöntä käydä pesemässä lima pois. Voisin väittää, että veden laatu ei ole hyvä, Timo Salo toteaa.

Seinäjoen alueen ympäristöterveydenhuolto seuraa kesällä säännöllisesti Kalajärven veden laatua. Johtava hygienikko Seppo Kankaan mukaan näytteet eivät ole poikenneet normaaliarvoista.

Timo Salo kuitenkin epäilee, että Kalajärven vesi happamoituu veteen tulleesta turpeesta.

– Järvessä oleva hienoaines kiihdyttää limalevän kasvua Kalajärvessä. Hienoaines voi osaltaan tulla turpeesta, mutta järvessä on myös matalia paikkoja, jolloin tuuli voi nostattaa hienoainesta pohjasta, Timo Salo arvioi.

Vapo luottaa puhdistustekniikkaansa

Vapo korostaa vastuutaan tuotantoalueidensa vesiensuojelussa.

– Käytössä on tämän päivän vaatimusten mukaiset vesienpuhdistusmenetelmät, alimpana ja tehokkaimpana pintavalutuskenttä, vastaa lakimies Martti Patrikainen Vapolta.

Timo Salo ei ole vakuuttunut Vapon vesiensuojelun toimivuudesta Hietasalonnevalla.

– Voidaanko olla varmoja, että saostuskenttä toimii toivotulla tavalla myös rankkasateiden ja tulvien aikana, Timo Salo kysyy.

Suurin osa Hietasalonnevan tuotantoalueen kuivatusvesistä johdetaan kuivatun Räntäjärven alueen kautta Kurjenjokeen, joka laskee Seinäjokeen ja edelleen Kalajärveen. Kalajärven vedet virtaavat puolestaan Seinäjokea pitkin Kyrkösjärveen ja Kyrönjokeen.

”En vastusta turpeennostoa”

Timo Salo ei vastusta turpeennostoa.

– Se tulisi vain tehdä vesiä sotkematta.

Timo Salo haluaa herätellä kaikkia Kalajärven toimijoita vaalimaan järven veden laatua.

– Turpeennosto on haaste Peräseinäjoella. Paikkakunnalla on paljon turveyrittäjiä, ihmisiä, jotka ovat ostaneet koneita ja laitteita turpeennostoon.  En usko, että turpeennostoa voidaan lähteä estämään, mutta järven tila on haaste kaikille osapuolille; turpeennostajille, valvojille ja järven käyttäjille. Jokaisen pitäisi miettiä, miten järvi saadaan parempaan kuntoon, Timo Salo murehtii.

– Kalajärven alueella on turveyrittäjien lisäksi myös ravintolaa, karavaanaritoimintaa, minigolfia ja ties mitä, puhumattakaan ihmisistä, jotka ovat rakentaneet sinne mökkejä. Heidän olisi syytä olla nyt hereillä. Kalastuskuntakin voisi miettiä, näkeekö se nykytilanteessa mitään erikoista, Timo Salo vinkkaa.

Hietasalonneva lähes loppuun nostettu

Vapo on nostanut turvetta Hietasalonnevalta jo 40 vuotta. Alkuperäisestä 300 hehtaarin alueesta on poistunut käytöstä jo 260 hehtaaria. Vapo hakee nyt jatkonostolupaa jäljellä olevalle, reilun 40 hehtaarin alueelle. Vapon aikeissa on nostaa turvetta tuolta loppualueelta vielä kymmenisen vuotta. Ympäristölupahakemus on nyt aluehallintovirastossa, ja kansalaisten muistutusaika hakemuksesta umpeutuu tänään 18. marraskuuta.

– Missään tapauksessa tilanne ei tämän vireillä olevan hakemuksen vuoksi muutu lisäkuormittavaan suuntaan aikaisemmasta. Käytössä on todella tämän päivän vaateet täyttävät puhdistusmenetelmät. Kuormitus oikeastaan aina vain pienenee verrattuna aikaisempaan aikaan, Martti Patrikainen rauhoittelee.

Entä mitkä ovat Vapon yhteistyöhalut Kalajärven vaalimiseksi?

– Vapo voi vaikuttaa Kalajärveen tulevaan  kuormitukseen vain oman toimintansa osalta.  Olemme näissä talkoissa olleet jo pidempään mukana ja toivomme, että myös muu toiminta järven valuma-alueella harrastaisi samaan tähtääviä toimenpiteitä, Martti Patrikainen toteaa.

– Jos me jotenkin voimme edesauttaa järven tilaa, niin tietysti olemme ainakin neuvomassa ja ohjaamassa ja antamassa informaatiota, Patrikainen lisää.

Kahden Ely-keskuksen valvonnassa

Hietasalonnevan turvetuotantoa valvovat sekä Etelä-Pohjanmaan että Pirkanmaan Ely-keskukset. 

Luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiristä kerrotaan, että piiriin ollaan oltu yhteydessä Kalajärven veden laadusta ja Hietasalonnevan turpeennoston jatkohakemuksesta.

Miltä näyttää karhun läjä? Mitä kettu sanoo? Testaa tunnistatko metsän eläimet

0
0
Metsässä harvemmin näkee karhua, hirveä tai ahmaa, mutta niiden jätöksiin törmää useammin. Harva on kuullut, miten kettu ääntelee. Tunnistatko nämä kymmenen Suomen luonnon kulkijaa? Tositietäjä tunnistaa jätöksestä tai äänestä, mutta voit vastata myös molempien avulla.

Hirvi oli kuolla sukupuuttoon sata vuotta sitten – kiistely määristä käy yhä kuumana

0
0

Suomen metsien uljain eläin on eittämättä komea hirvi. Hirvi on ollut kokonaan rauhoitettu vuosina 1868–96. Viime vuosisadan alkupuolella salametsästys uhkasi hävittää hirvet sukupuuttoon, jolloin Parkanossa Pirkanmaalla puuhakas metsänhoitaja ryhtyi suojelemaan hirviä. Parkanon paroonina tunnetun metsänhoitaja Gustaf Wrede af Elimän johdolla metsästettiin muutamia hirviä, jotka pantiin vartioituun aitaukseen suojaan salametsästäjiltä.

Itsenäistymisen aikoihin Suomen hirvikannaksi arvioitiin vain muutamia kymmeniä eläimiä, mutta Wreden suojelutoimien ansiosta hirvikanta alkoi elpyä ja muutaman vuoden kuluttua isosta aitauksesta voitiin vapauttaa runsastunut hirvilauma. Hirvien lisääntymistä edesauttoi myös vuonna 1923 asetettu metsästyskielto.

Hirvilaskentoja jo varhain

Ensimmäiset arviot Suomen hirvikannasta ovat jo 1800-luvun puolelta, mutta säännöllisemmin hirviä on laskettu 1920-luvulta alkaen. Kanta elpyi hitaasti, mutta tultaessa 1970-luvulle se suorastaan räjähti kasvuun. Kymmenessä vuodessa yllettiin noin sataan tuhanteen hirveen. Samalla myös liikenneonnettomuudet ja metsätuhot kasvoivat. Metsästäjillä riitti muutaman vuoden ajan syksyisin jahdattavaa, kun suureksi paisunutta kantaa harvennettiin.

Myöhemmin hirvikannan epäiltiin olevan taantumassa 1990-luvun lopulla ja metsästystä rajoitettiin. Seurauksena oli, että hirvikanta kasvoi taas liian suureksi vuosituhannen vaihteessa. Hirviä arvioitiin olevan silloin metsästykauden jälkeen yli 140 000, nykyisin vastaava luku on noin 80 000 hirveä.

Osaksi kannan kasvuun oli syynä vikaan menneet arviot, sillä hirven lisääntymisvauhti on melkoinen. Nykyään Etelä-Suomessa sata hirveä saa 60 jälkeläistä vuodessa. Tämä johtuu naaraspainotteisesta kannasta. Isoja sarvipääuroksia himoitsevat metsästäjät ovat vääristäneet kantaa, vaikka vasojen metsästäminen kuuluu suomalaiseen hirvijahtiin.

Hirvitutkija Tuire Nygren kuvaa tilannetta väitöskirjassaan (2009). "Vasankaatoa pidettiin metsästäjien keskuudessa hankalasti toteutettavana, yleisesti järjettömänä ja jopa epäinhimillisenä tekona. Pelättiin, ettei naarasta, jolta vasa on ammuttu, malteta myöhemmin olla ampumatta. Kantavan lehmän kaatuessa laskeskeltiin, että yhdellä luvalla tulikin kaadettua 2–3 hirviyksilöä."

Jo 1950-luvulla sallitun vasaverotuksen merkitys alkoi Nygrenin mukaan valjeta metsästäjäkunnalle kunnolla vasta, kun he kokemusperäisesti havaitsivat menettelytavan tehostavan kannan tuottavuutta ja johtavan saalismäärien kasvuun.

Metsänomistajat vaativat hirvikannan harventamista

Mynämäkeläinen mäntytaimikko Varsinais-Suomessa on murheellisen näköinen. Hirvet ovat syöneet vuonna 2010 istutetut puut ja männyt näyttävät tupsuisilta pensailta.

– Tästä ei tule kuin energiapuuta. Tämä on istutettu 2010, kertoo metsänomistaja Janne Lassila.

– Mikä siinä on vikana?

– Tämä on syöty nuorena ja se on lähtenyt tekemään uutta latvaa ja onnistunut tekemään niitä kaksi, sitten tuo latva on syöty uudelleen 2011, Lassila kuvailee.

Alueella on tiheä hirvikanta, paikoin jopa yhdeksän eläintä tuhannella hehtaarilla. Hirviä on aivan liikaa Lassilan mukaan.

– Talvehtivia hirviä on tällä alueella paljon. Kaksi tuhannella hehtaarilla tai vähemmän olisi sopiva määrä, Janne Lassila täräyttää. 

Lassila on saanut istuttaa taimikkoa uudelleen joka vuosi. Erilaisia karkotuskeinoja on kokeiltu. Nyt puissa roikkuu saippuapaloja, latvoja on käsitelty karkotusaineella ja valkoisten muovikanistereiden uumenissa pauhaavat radiot.

Parhaillaan oli menossa Yle Radio Suomen ohjelmaa. Puheen toivotaan karkottavan hirvet. Jäljistä ja papanoista päätellen torjunnassa on aukkoja.

Lassila on kohtalaisen kypsynyt tuhojen torjuntaan. Metsästäjiltä hän toivoisi lisää hirvenkaatoja.

– Olen tosi harmissani, kun koittaa kaikkensa tehdä, että tulisi kunnon taimikko ja se on aikamoinen työmäärä ja aikamoinen kustannus, niin kyllä se vähän pistää harmittamaan, Lassila manailee.

Hän epäilee metsästäjien pitävän hirvikannan turhan suurena, jotta metsästettävää riittäisi.

Kuinka suuri on sopiva kanta?

Hirvien kannanhoitosuunnitelma valmistui vuosi sitten 2014. Tavoitteena on pitää elinvoimainen kanta, minimoida vahingot ja lisätä alueellista päätäntävaltaa. Luonnonvarakeskuksen johtaja Vesa Ruusila sanoo hirvikannan arvioinnin olevan vaikeaa, sillä hirvet lisääntyvät tehokkaasti ja tietoa eri alueiden hirvimääristä saadaan vaihtelevasti.

Kannanhoitosuunnitelmassa todetaan, että samalla hirvitiheydellä rakenteeltaan erilaiset hirvikannat voivat tuottaa hyvin erilaisen kannan kehityksen ja vuosittaisen saaliin sekä vaikutukset hirvien aiheuttamiin vahinkoihin.

– Etenkin Pohjois-Suomessa hirvikannan arvioiminen on vaikeaa, koska siellä metsästäjiäkin on vähemmän, koska se perustuu näihin metsästäjien tekemiin havaintoihin ja saalisrakenteeseen, Vesa Ruurila toteaa.

– Tätäkin pyritään nyt parantamaan. Meillä on kehitteillä Riistakeskuksen kanssa  uusi tietojärjestelmä, joka tulee parantamaan myös edellytyksiä arvioida hirvikannan koko, lupaa Ruusila.

Kanta-arvioiden luotettavuus epävarmaa

Metsänhoitoyhdistys Lounametsän Teemu Katunpää hieman epäilee laskentojen paikkansapitävyyttä.

– No, se on vähän semmonen "musta tuntuu" koko juttu, että toisten mielestä niitä on enempi ja toisten vähempi, tuumii metsäasiantuntija Katunpää.

Hänen mielestään nyt on ollut taas muutama hyvä vuosi ja männyntaimiakin on istutettu enenevässä määrin. Hirvikannan nousu ei kuitenkaan lupaa hyvää Varsinais-Suomen osalta. Hirvitiheyden tuhannella hehtaarilla hän toivoisi pysyvän kurissa.

– Tässä on ollut nyt pari vuotta ihan kohtuullista, jos se olisi jossain kolmen, hiukan alle kolmen (hirven tuhannella hehtaarilla) niin pärjättäisiin kyllä, Katunpää arvelee.

Metsänomistajan ja hirvien välillä on ikuinen ristiriita, sen ratkaisua saataneen turhaan odotella.

Näin ilmasto muuttuu Meri-Lapissa: Lumen sijaan voi tulla vettä jopa keskitalvella

0
0

Ilmastonmuutoksen vaikutukset voivat tuntua suuremmalta Meri-Lapissa kuin muualla pohjoisessa. Kiitos sijainnin, alavan maaston ja meren läheisyyden Meri-Lapin ilmasto poikkeaa jo nyt monelta osin muun Lapin ilmastosta.

Föhntuuli lämmittää talvella joskus niin voimakkaasti, että Tornionjokilaakson lämpötila nousee plussalle talvisinkin.

Ilmastonmuutos etenee Meri-Lapin alueella pääosin sama vauhtia kuin koko maassa. Toisaalta esimerkiksi talvella muutos voi tuntua isommalta kuin muualla Lapissa, koska lumikausi on jo nykyään muuta Lappia lyhyempi.

Lämpeneminen: Talvisin jopa 7 astetta lisää

Lämpötilat nousevat jo vuosisadan puoltaväliin mennessä. Meri-Lapin alueella nousu on samanlaista kuin muuallakin maassa: kesällä on keskimäärin 1–4 astetta, talvella 2–7 astetta lämpimämpää kuin vuosina 1981–2010.

Vuosisadan puolivälin jälkeinen aika riippuu siitä, saadaanko ilmastonmuutosta hillittyä. Jos hiilidioksipäästöt eivät laske, vuosisadan lopussa nousu on kesäisin 2–7 astetta ja talvella 4–12 astetta verrattuna vuoteen 1981–2010.

Lumen tulo: Jopa sydäntalvella voi sataa vettä

Kun lämpötilat nousevat, ja talven luminen aika lyhenee. Vesisateita voi tulla mihin aikaan tahansa, jopa keskitalvella, jolloin lumi voi sulaa.

Vuosisadan loppupuoliskolla luminen aika voi olla keskimäärin jopa 1–2 kuukautta nykyistä lyhyempi, jos hiilidioksipäästöt pysyvät nykyisen kaltaisina.

Lumisia talvia kuitenkin on myös vastedes, sillä lumimäärät vaihtelevat paljon nykyäänkin vuodesta toiseen.

Lunta voi kuitenkin edelleen tulla paljon, silloin kun sitä tulee. Talven sateisuus nimittäin kasvaa noin 10–30 prosenttia.

Kasvukausi ja lajit: Kesä hieman kuin Virossa

Kasvukauden lämpösumma on vuosisadan puolivälissä Meri-Lapissa luultavasti sama kuin ennen vuosituhannen vaihdetta Viron sisämaassa.

Se tarkoittaa sitä, että myös eliöstö muuttuu hiljalleen. Esimerkiksi lentävät hyönteiset ja perhoset leviävät hitaasti, vanhoiksi elävät puut leviäviät hitaasti.

Maanviljelijät saattavat saada uudenlaiset kasvit ja eläimet viihtymään Meri-Lapin alueella.

Valon määrä ei kuitenkaan muutu eivätkä esimerkiksi maaperän ominaisuudet. Sen takia kasvuolosuhteet ovat erilaiset kuin missään olemassa olevat olosuhteet nykyään.

Myrsky ja tuulet: Myrskytuhoja luvassa entistä enemmän

Eri ennusteet antavat erilaisia käsityksiä siitä, miten tuulisuus muuttuu. Toisten ennusteiden mukaan ilmastonmuutos lisää tuulia Meri-Lapin alueella, toisten mallien mukaan tuulisuus vähenee.

Myrskytuhot kuitenkin luultavasti kasvavat. Se johtuu siitä, että roudaton aika lyhenee, jolloin puut kaatuvat entistä helpommin.

Hirvimiehen normipäivä: "Monta tuntia retriittiä"– video

0
0
Syksyinen kuvaus hirvijahtipäivästä sopii myös herkimmille katsojille.

Jääkarhujen määrä voi vähentyä nopeasti kolmanneksella – jäinen elinpiiri kutistuu

0
0

Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN ennustaa jääkarhujen määrän vähentyvän yli 30 prosenttia vuoteen 2050 mennessä.

Tällä hetkellä jääkarhuja on arviolta 22 000–31 000, mutta arktisen alueen merijään nopea sulaminen muodostaa niille vakavan uhan. Pääosin hylkeitä syövät jääkarhut metsästävät jäällä, ja kylmyys on tärkeää myös niiden lisääntymisen onnistumiseksi.

IUCN:n uusi arvio on kattavin tähän mennessä tehty katsaus jääkarhujen elinolosuhteisiin. Se perustuu päivitettyihin laskentoihin ja uusiin ennusteisiin arktisen jään sulamisvauhdista.

IUCN:n mukaan jäättömän ajan venyminen yli viiteen kuukauteen pakottaa jääkarhut paastoamaan pidempään, "mikä todennäköisesti johtaa kasvaviin lisääntymisvaikeuksiin ja nälkiintymiseen joillakin alueilla".

Ilmaston lämpeneminen aiheuttaa epäsuorasti myös muiden uhkien lisääntymistä, IUCN varoittaa. Erityisesti öljynetsintään liittyy useita vaaroja öljyvuodoista ihmiskontaktien lisääntymiseen.

Jääkarhukannat ovat myös elpyneet joillakin alueilla viime vuosina, koska niiden suojelu on parantunut. Arviot kantojen koista menneinä vuosikymmeninä ovat kuitenkin epävarmoja.

Sammalkatto torjuu katujen tulvia

0
0

Suomalainen kaupunkikuva on muuta maailmaa jäljessä viherkattojen suhteen, yliopistotutkija Susanna Lehvävirta Luonnontieteellisestä keskusmuseosta sanoo Ylen aamu-tv:lle. Mökkien turvekatot ovat viherkattojen esi-isiä, eivätkä vehreiden kattojen hyödyt katoa maaseutuoloissa.

Millaisen katon voi muuttaa viherkatoksi?

Viherpinta sopii niin leikkimökin katolle kuin isoihin rakennuksiin. Ainakin omatoimisen rakentajan kannattaa aloittaa mahdollisimman loivasta katosta, jotta alustaa ja kasveja ei tarvitse kiinnittää.

Tärkeintä on selvittää pohjana olevan katon kantavuus. Katon on jaksettava kantaa sekä viherkaton ainekset että lumikuorma. Lisäksi on varmistettava, ettei katto vuoda eli eriste on kunnossa.

Mitä viherkattoon istutetaan?

Suosi kotimaista lajistoa, joka pärjää Suomen viileissä oloissa. Toki kaltevaan pintaan kannattaa valita lajeja, jotka viihtyvät esimerkiksi paahteisilla rinteillä tai rantakallioiden tuntumassa.

Itse viherkaton kokoamiseen tarvitset juurisuojan, kasvualustan, eli mullan tai turpeen, ja kasvit.

Mitä hyötyä viherkatosta on?

Sateella ne pidättävät ja viivyttävät sadevettä. Näin viherkatto voi ehkäistä katujen tulvimista kaupunkialueella.

Kesähelteellä viherkatto viilentää taloa niin pitkään kuin siinä on yhtään kosteutta jäljellä.

Talvella viherkatto suojaa sen alla olevaa tavallista kattoa. Lapiot ovat suurimpia syitä kattovaurioihin. Vaan kun lumikuormaa lapioi viherkaton päältä, lapion terä ei hevillä läpäise kasvipeitettä ja multaa.

Tutkijat uskovat viherkattojen tuomien "vihernäkymien" olevan hyödyllisiä myös ihmisten psyykkiselle ja fyysiselle terveydelle.

Vieläkö ehtii rakentaa ennen talvea?

Nyt kannattaa aloittaa suunnittelu. Itse rakentamisen suhteen on liian myöhäistä, kun etelässäkin ovat pakkaset niin lähellä ja olosuhteet katolla ovat raa'at.

Ihanteellinen ajankohta viherkaton rakentamiselle on alkusyksy, jolloin syyssateiden kosteus auttaa kasvupohjan ja kasvien kastelussa.  Jos viherkaton perustaa keväällä, pitää kattoa kastella runsaasti, jotta kasvien alut eivät tyystin grillaudu alkukesän auringossa.

Mistä ohjeita?

Netistä löytyy runsaasti eri viheryritysten ohjeita ja ratkaisuja viherkatoista.

Valmisteilla on myös uusittu sarja rakennustietokortteja, jotka opastavat viherkattojen hyödyistä, rakentamisesta ja kasveista.

Kirjailijakin hämmästyi tarinoiden määrää: Myyttiset linnut ennustivat suomalaisille avioeroa ja kuolemaa

0
0

Suomalaisten uskomukset linnuista liittyvät hyvin usein arkipäiväisiin asioihin. Hyviin ja pahoihin enteisin, riitoihin ja kuolemaan. Niinkin tuttavallinen lintu kuin harakka on kansanperinteen mukaan pirun lintu. Harakan nauru tiesi aina huonoa.

Hattulalainen kirjailija Eero Ojanen keräsi Kansanrunousarkiston kokoelmista Suomen myyttiset linnut -teoksen ja hämmästyi tarinoiden määrää ja vivahteikkaita yksityiskohtia.

Pääskynen on ihmiselle sukua

Eero Ojasen mukaan pääskysestä ei kenelläkään ollut ennen pahaa sanottavaa. Se oli valoisa, pyhä lintu, joka oli jopa ihmiselle sukua; pieni nenä ja viiruiset silmät. Tarinoiden mukaan pääskyset talvehtivat järvien pohjissa tai matkasivat Linnunrataa pitkin. Pääskynen toi pääsiäisen sanomaa Jerusalemista. Ojasen kirja kertoo, miten lintu varasti Neitsyt Marian sakset ja kiinniottotilanteessa pyrstö repeytyi.

– Lapsia kiellettiin jyrkästi, ettei pääskysen pesää saanut missään nimessä rikkoa eikä tehdä mitään pahaa. Jos talossa asui pääskysiä, se tiesi onnea ja ennen kaikkea vaurautta ja iloa. Jos pääskyt lähtivät talosta, se ennusti, että talonväellä oli sama edessä.

Myös joutsen oli ihmisille pyhä lintu, joka eli kahden maailman rajalla ja kykeni uimaan vainajien ja tämänpuoleisen väliä. Joutsen haki viestejä toiselta puolelta. Arkeologisissa kaivauksissa on Karjalasta löydetty hauta, jossa pieni lapsi oli haudattu joutsenen siiven päälle.

– Jossain uskottiin, että joutsen laulaa elämässään vain yhden laulun, kuoleman laulun. Yhä valkoisten joutsenten ilmaantuminen tänne pohjoiseen on vuoden tärkeimpiä hetkiä. Sehän on sama kuin, että on kaikki kunnossa ja maailma paikoillaan, Ojanen kertoo.

Koskikara oli uskomusten mukaan myös väkevä taikalintu. Siihen oli siirtynyt kosken voima.

– Määrällisesti koskikarasta ei löytynyt paljon tietoa, mutta mielenkiintoista. Koskikaralla sivelemällä voitiin saada aikaan vaikutuksia ihmisen viehätysvoimaan eli vastakkaisen sukupuolen houkuttelemiseen. Linnulla oli myös erityinen suhde hevosiin, ja koskikaran taikavoiman avulla pystyi välttämään petollisia kauppoja, Ojanen nauraa.

Lintu tuo kuoleman viestin

Uskomusperinteen mukaan linnut eivät olleet vain syötävää lihaa ja tyynyjen höyheniä, vaan linnut toivat myös ajatuksen tuonpuoleisesta maailmasta. Mytologioiden mukaan linnut olivat mukana jo, kun maailma luotiin. Erityisesti vesilinnut, kotka, haukka, pöllö, kurki, joutsen ja käki ovat kansainvälisten tarinoiden lintuja.

– Monet lintutarinat liittyvät aikaan ja ajallisuuteen, elämän kiertokulkuun. Ihmistä askarruttaa, miten kaikki alkaa ja loppuu. Varmasti jo ikiajoista lähtien ihmisen mieli siirtyi taivaalle muuttavien kurkien matkassa etelään. Lentäväthän ihmisen ajatuksetkin "linnun siivin". Ei ihme, että linnut ovat ihmiselle hyvin läheisiä, Ojanen sanoo.

Maailmalla haukka on yhtä myyttinen kuin kotkakin, joka vei esimerkiksi inkojen sielut taivaaseen. Paikannimistössäkin Suomessa on runsaasti Haukkavuoria ja -mäkiä. Linnut olivat välittäjiä, sanansaattajia tai pyhiä kuten sääksi, kuikka tai kottarainen. Monet ihmiset ovat kokeneet, että lintu on tuonut erityisen sanoman ja viestin.

– Ihminen kunnioitti monia lintuja. Onhan pyhä henkikin kyyhkysen hahmossa. Yksi kauneimmista Suomen myyttisistä linnuista on mielestäni nurmilintu: nuku nuku nurmilintu, väsy väsy, västäräkki -runo kertoo miten kaunis ja herkkä ihmisen ja linnun suhde voi olla.

Eero Ojasen mukaan sielulinnut olivat erityisiä sanansaattajia, jotka ilmoittivat läheisen ihmisen poismenosta.

– Esimerkiksi kirkkojen lähistöllä asuvat naakat olivat syntisten vainajien sydämiä. Naakan mainittiin myös hakevan kuolleiden sieluja.

Pahat linnut tiesivät perheriitoja

Jotkut linnut ja lajit olivat uskomusten mukaan yliluonnollisten voimien palveluksessa. Noidat saattoivat muuttaa itsensä linnuiksi. Kansanrunousarkistossa on tarinoita, miten esimerkiksi lapinnoita pystyi löytämään oikean tien tunturissa lintujensa avulla. Lars Levi Laestadius kirjoitti Lappalaisten mytologian katkelmia -kirjassaan, että keskustelu lintujen kanssa tapahtui joikaamalla.

Erityisen paljon linnut ovat muinoin ennustaneet kuolemaa. Monet linnut toivat huonoa onnea tai olivat muuten pahoja, kuten varis ja korppi. Toisaalta variksenvesi oli hyvää silmienpesuun ja tepsi silmävaivoihin. Jos korpit riitelivät talon päällä, pariskunnalle tuli ero. Myös harakka tiesi tappeluja ja riitaa naapurien, naisten ja perheiden välille.

Entisajan ihmiset eivät halunneet pihapiiriinsä esimerkiksi nykyään kovin tuttua tikkaa.

– Tikka piti häätää kiireesti pois pihapiiristä. Tikkoja myös hävitettiin lintu-uskomusten takia. Tikan seinään koputtaminen nimittäin tiesi kuolemaa tai talvella lumipyryä. Ihmiset joutuivat paljon tekemisiin kuoleman kanssa ja linnut toivat tarvittavia enteitä. Huuhkajan ääntä pidettiin hyvin pelottavana ja sen ennustajantaidot tiesi sotaa tai ainakin sitä kuolemaa.

Ojasen mukaan on kiinnostavaa, että muualla pöllö on viisas lintu, mutta meillä sitä vastoin tyhmä, "ihan pollö". Suomalaisissa tarinoissa ei myöskään ole arvostettu pöllön ulkonäköä.

Tiainen on linnuista vanhin, tietävät tarinat, sillä se opetti Väinämöisenkin viljelemään maata. Suomussalmella tiedettiin olevan jopa 300 vuotta vanhoja tinttejä.

– Näin vanhalla linnulla oli tietysti erikoisia kykyjä, usein sekin ennusti jotain pahaa ja kuolemaa. Tavallisista pikkulinnuista on kuitenkin vähän uskomuksia. Ikävistä asioista kertoivat varpunen, kuukkeli ja leppälintu.

Ruokalintujen eli riistalintujen piti elää ja pysyä metsässä.

– Ajattelemme, että ennen ihmiset olivat lähellä luontoa. Mutta tuolloinkin ihmisen kulttuuri ja metsä olivat eri asioita: oli todella tärkeää, että tuo raja säilyi eikä järkkynyt. Jos metsän asukki metso lensi pihaan tai rappusille, eli tuli liian lähelle ihmistä, se tiesi onnettomuutta.

Käki toi onnea – kurki oli taikuri

Käen kukkuminen ennusti monia asioita ympäri maailmaa. Käen kukunta keväällä oli vuoden tärkeä kohokohta, sillä käki vihki metsän ensimmäisellä kukunnallaan ja karjan saattoi päästää ulos. Suomen myyttiset linnut -kirja kuvaa, miten käki oli erityisesti naisten lintu, joka helkähtelee naisten sepittämissä lauluissa. Käkeä toivottiin aina lähelle laulamaan, sillä käen kukunta oli erityisen onnekasta, varsinkin jos pääsi ihan lähelle: tällöin kaikki toivomukset toteutuivat.

Monet lintu-uskomuksista ovat kuitenkin ristiriitaisia: jos käen kukuntaa kuuli ennen aamiaista, meni koko päivä pilalle, kesästä puhumattakaan. Siksi monilla oli pientä käenpullaa taskussa, Eero Ojanen kirjoittaa.

Kurki on merkillinen lintu: taikuri, joka pystyy lupaamaan ihmiselle kultarahoja. Muinaisten tarinoiden mukaan kurjen tehtävänä on kannatella jopa koko taivaankatta päänsä päällä. Ylväs kurki on voinut olla myös tuomarina lintujen käräjillä. Ihminen on seurannut aina kurkien syysmuuttoa.

– Kurkiauran perään katsottiin haikeina, "vieläköhän näemme toisemme" saattoivat vanhat ihmiset sanoa.

Eero Ojasen kirja on tuhti paketti eri lintulajien uskomustarinoista. Joukkoon mahtuu myös ajatus kantahämäläisen Hauhon nimestä ja sääksen toteemiluonteesta. Tarina kertoo, että kun Sääksmäen kirkkoa alettiin rakentaa, siitä kaadettiin sääksen pesimäpuu ja lintu lensi mielenosoituksellisesti Kalvolaan saakka.

– Sääksi oli Sääksmäen asukkaille tärkeä lintu. He olivat sääksen kansaa, ja lähellä sijaitsevan Hauhon asukkaat olivat haukan. Nimi voi tulla kenties haukasta tai haahkakin on mahdollinen, Ojanen kuvailee Hauhon nimeä.

Västäräkin vahvat jalat rikkoivat jäät ja tiet

Eero Ojasen oma lempilintu on västäräkki. Siitä löytyy paljon viehättäviä tarinoita, sillä västäräkillä on vanhojen uskomusten mukaan erityisen vahvat jalat.

– Kun västäräkki alkoi kävellä rantajäällä ja tepastella pikku jaloillaan, jäät alkoivat hajota ja sulaa. Ei ihminen siihen pystynyt. Jäätä potkiessaan se kuului sanovan "etkös lohkea, etkös lohkea". Västäräkki rikkoi myös teitä, joten sitä kutsuttiin tienrikkojaiseksi. Västäräkki muuttomatkasi kurjen ja joutsenen siiven alla ja toi hyvää mieltä, se on peltomiehen ystävä, sen tulo pellolle tiesi hyvää. Ojanen kertoo.

Monet entisaikojen lintu-uskomuksista tavoittavat vielä 1960-1970-luvulla syntyneiden mielet. Käen kukunnan määrästä lasketaan yhä elinvuosia, hullu metso pihapiirissä tietää huonoa, palokärjestä muistuu kuolema ja kurki ja joutsen muuttotaivaalla kertovat hyvistä asioista.

– Moni ihminen kokee yhä linnut hyvin läheisinä. Kaikki nämä tarinat kertovat, miten lähellä voi olla kiinnostavia asioita, Ojanen sanoo.

Suomen myyttiset linnut -kirjan tarinat on poimittu Suomalaisen kirjallisuuden seuran kansanrunousarkiston kokoelmista. Perimätietoa linnuista löytyy suuri määrä. Muita lintujen perinteeseen liittyviä teoksia ovat Pieni lintukirja, Linnut liitävi sanoja, ja Kaisa Häkkisen teos Linnun nimi.

Lapset kyyditään kouluun Värtsilässä – alueella jopa 16 sutta

0
0

Tohmajärven Värtsilässä lapset kyyditään kouluun susien vuoksi. Kylän alueella on tehty kesän, syksyn ja alkutalven aikana useita susia.

– Olemme varmoja, että kyse on suden pennuista, Tohmajärvi-Värtsilän riistanhoitoyhdistyksen petoyhdyshenkilö Pekka Kunnas sanoo.

Arvioiden mukaan Värtsilässä liikkuu 13–16 sutta. Kylällä on odotettu lunta, jotta määrä saataisiin tarkennettua.

– Susien esiintyminen keskellä kylää tähän aikaan vuodesta ei ole normaalia, Kunnas sanoo.

Hukkia on nähty päiväsaikaan asutuksen vieressä. Esimerkiksi keskiviikkona kolme sutta liikkui kylän kirkon pihassa.

Pekka Kunnas näki hiljattain itsekin suden.

– Se käveli kilometrin matkan auton edessä. Lähimmillään eläin oli 10 metrin päässä minusta. Se oli todella poikkeava tilanne.

Kanimiesten kaupunki – cityjahti helpottaa metsästäjien eräahdistusta

0
0

Keltainen takki. Kukaan ei kiinnitä huomiota kaupungissa, jos rämpii risukoissa keltainen takki päällä.

– Luulevat, että on joku puistotyöntekijä, Joel Ahola perustelee asuvalintaa.

Ahola on pukeutunut katu-uskottavaan "kettutakkiin" ja sopii espoolaiseen maisemaan kuin partahipsteri Kallioon. Itse olen sonnustaustunut vihreään metsästysasuun. En maastoudu mitenkään kivikylään, koiran ulkoiluttajat tuijottavat minua.

Jos pääkaupunkiseulla pitäisi nimetä yksi eläin joka kuvaa 2000-lukua, se olisi kani. Pieni pupeltaja jakaa kansan: joillekin se on söpö pörröturkki, toisille heti rotasta seuraavaa tuholainen. Kanista on tullut myös vaivihkaa haluttua riistaa kivikylien salomaista haaveileville metsästäjille.

Itse asiassa kanin loukkupyynnistä on tullut lyhyessä ajassa kokonaan uusi metsästysmuoto Suomeen. Mitään vastaavaa ei ole Suomessa koettu miesmuistiin.

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tilastojen mukaan keneja pyydetään vuosittain 1000 - 2000.  Huippuvuosi oli 2009, jolloin saaliiksi päätyi lähes 4000 kania, suurin osa Helsingin alueelta. Kani ei kuitenkaan päädy pataan, vaan iso osa kuskataan Korkeasaareen eläinten ruuaksi.

Tenniskentän takamailla

Auto parkkiin ja nokka kohti Tapiolan tenniskentän maastoa.

– Tämä on hyva paikka. Löysin pesän äskettäin, olen saanut täältä muutaman tosi ison kanin, Ahola kertoo samalla kun puskemme rytinällä läpi pajuviidakon kuin hirvet.

Metsikkö on täynnä verkon yli lentäneitä tennispalloja. Keltaisia möykkyjä on kymmeniä, jopa satoja. Eikä ihme, sillä vihoviimeiseen risukkoon ei tee mieli mennä palloja noukkimaan, mutta kaneja kylläkin. Kanin pesä on kaivettu tenniskentältä kuskattuun punaiseen massakasaan.

Veimme loukut pyyntin edellisenä päivänä. Sujautimme parkkipaikalla metallihäkkyrän Ikean siniseen kassiin, ettei se kiinnitäsi liikaa huomiota. Ahola on tarkka, että loukku tulee aina hyvin piiloon. Nyt loukku on maahan kaivetun kanin pesäaukon lähellä. Häkkyrän päällä on risuja.

– Näille tehdään ilkivaltaa, Ahola perustelee naamiointipuuhia.

Ilkivaltaa eivät tee vain lapset, myös aikuiset saattavat hajottaa loukun sen nähdessään. Miksi, sitä voi vain arvailla? Luvallisen loukun rikkominen on rangaistavaa.

Lähestymme loukkua varovasti. Sitä ei juurikaan huomaan pajukon seasta. Läppä on alhaalla. Ja kyllä, siellä on kani. Heitämme ylävitoset.

– Iso kani, reilusti yli kilon, Ahola punnitsee loukussa rauhallisesti kököttävää kania silmillään.

Kanin koko vaihtelee muutamasta sadasta grammasta aina pariin kiloon, syötävää jää noin kolmannes, yleensä normaalin jauheliharasian verran.

Kanijahtia ei siirretä isältä pojalle

Moni luulee, että kani on helppo saalis, mutta se ei pidä paikkaansa.

– Kani on niin uusi riistaeläin, sen elintapoja ei tunneta. Meni pitkään löytää tämäkin pesä. Loukut olivat aluksi väärässä paikassa. Tässä oppii koko ajan uutta, Ahola sanoo.

Kanijahti poikkeaa monella tapaa muutenkin perinteisistä metsästysmuodoista. Kanin metsästämisen taito siirretäänkin isältä pojalle vasta kun Aholan kaltaiset pioneerit ovat selvittäneet kanin kepposet kivitalojen katveessa. Espoolainen Ahola on metsästänyt ikänsä, mutta kanimies hän on ollut vasta vuoden. Ahola pyytää kaneja puhtaasti harrastuksen vuoksi.

Kanijahti on ollut tähän saakka kaupunkien palkkaamien ammattipyytäjien heiniä. Suurin osa kaneista päätyy Korkeasaaren eläimille. Ehkä juuri tämä on luonut kanin ympärille imagon, että se ei olisi ravinnoksi kelpaavaa. Aholan perhe syö kaikki kanit.

– Liha on vaaleaa ja aika miedon makuista. Lapsetkin pitävät sitä. Meillä on lapsille kerrottu aina mistä liha tulee, Ahola sanoo.

On myös tarinoita, että loukulla pyydetty kani olisi pahemman luokan stressilhaa. Väitettä on vaikea uskoa kun katselen rauhallisesti loukussa köllöttävää kania. Stressaantuneelle kanille tuskin olisi maistunut vankeudessa kourallien omenalohkoja.

Kani jätettiin luonnon armoille

Kani ei ole tullut Suomen luontoon, se on jätetty sinne. Ensimmäiset kanihavainnot tehtiin 1980-luvun puolessavälissä Helsingin Arabianrannan ja Kyläsaaren joutomailla. Kanit olivat hylättyjä lemmikkejä. Kompostit takasivat, että purtavaa riitti. Kaneja yritettiin myös pyytää, mutta siinä ei onnistuttu. Kesy kotieläin villiintyi nopeasti ja se ristittiinkin pian citykaniksi.

Aluksi luultiin, ettei kani selviä talvesta. Muutama leuto talvi kuitenkin runsastutti kannan ja eläin lähti leviämään ympäri Helsinkiä. Kesti parikymmentä vuotta ja kani oli kipittänyt Espooseen ja Vantaalle.

Nyt kaneja on tavattu aina Vihtiä ja Keravaa myöten, myös Turussa niitä loikkii.  Paikallisia kantoja epäillään olevan myös muutamissa muissa eteläisen Suomen kaupungeissa.

Takaisin risukkoon, sillä loukussa oleva kani on saatava hengiltä. Ahola kaivaa repusta kalahaavin ja puukapulan. Haavi viritetään loukun suuaukon ympärille. Luukku auki ja kani loikkaa haaviin. Tukeva ote kanista, yksi napakka isku kalikalla takaroivoon ja kani on hengetön.

– Näin kani ei kärsi, Ahola sanoo ja nostaa kuolleen kanin haavista.

Suomalainen kaipaa metsälle

Suomessa on yli 300 000 metsästäjää. Valtakunnan valuminen etelään on aiheuttanut sen, että pääkaupunkiseudulla on kymmeniä tuhansia jahtimiehiä vailla mahdollisuutta metsästää. Syitä tilanteeseen on useita. Monilla jahtimaat jäävät kauas pohjoiseen ja etelässä metsästysseuroihin on maattoman käytännössä mahdoton päästä.

Moni onkin heittänyt koko jahtiharrastuksen etelässä sikseen ja matkaa kerran syksyssä kanalintujahtiin pohjoiseen valtion maille.

Toivo paremmasta elää, sillä pieni kani voisi ratkaista ison ongelman ja lievittää etelän miehen jahtituskaa.

– Uskon, että kanit saataisiin kuuriin jos pyytäjiä olisi enemmän. Yhdellä loukulla saa kaudessa kymmenkunta kania, Ahola sanoo.

Kaninpyyntiin tarvitsee metsästyskortin ja maanomistajan luvan. Eli käytännössä metsästyskortin omaava saa pyytää kaneja omalta pihalta tai jos on taloyhtiön lupa. Suurin osa kaneista pyydetään elävinä loukuilla. Myös verkoja, haaveja ja jousta käytetään. Pyssyllä paukuttelu ei kaupunkiin sovi.   

Ahola itse kuuluu Tapiolan Metsätysyhdistykseen. Seura on vuokrannut Espoon kaupungilta metsästysoikeuden Tapiolan ympäristön puistoihin ja joutomaille. Aholan lisäksi seurassa on mutaama muu harrastemetsästäjä jotka pyytävät kaneja.

Oikean jahdin tuntu

Pakkaamme kanin reppun. Viritämme loukun uudelleen, omenalohkoja herkkupaloiksi ja ruikimme omenamehua loukun ympärille hajuvanoiksi.

Matkalla autolle teen tunnustuksen. Lapin miehenä olen metsästänyt ikäni. Mitä synkempi korpi, sen parempi jahtimaa, on ollut mottoni. Myönnän halveksuneeni kaupunkien puistolämpäreissä tapahtuvaa kanijahtia.

– Tämähän on älyttömän jännittävää puuhaa. Kyllä tässä on jahdin tuntua, avaudun Aholalle.

Kanimies hymähtää. Ensi kerralla kuitenkin pukeudun kuten Espoon erämies, keltaiseen takkiin.

Viewing all 9495 articles
Browse latest View live