Euroopan elintarviketurvallisuusvirasto (EFSA) ei ole löytänyt glyfosaatti-tehoaineesta selvää riskiä ihmisille. Viraston mukaan glyfosaatti ei todennäköisesti aiheuta syöpää ihmisille eikä vaurioita ihmisen perimää.

Virasto teki päätöksen sen jälkeen kun se tutki YK:n alaisen syövantutkimuslaitoksen (IARC) arvion siitä, että tehoaine on ihmisille todennäköisesti syöpävaarallinen ja vaikuttaa perimään. EU:n viraston mukaan YK:n tutkimuslaitos ei ole ottanut huomioon kaikkia aineesta tehtyjä tutkimuksia. Tämä on EFSA:n mukaan yksi syistä, miksi ainetta ei viraston mukaan tarvitse kieltää EU:ssa.

– Olemme nyt tutkineet suuren määrän uusia tutkimuksia ja tietoja tehoaineesta, yksikönjohtaja Jose Tarazona virastosta kertoo.

Virasto antaa glyfosaatista nykyistä tarkemman annosrajan, joka helpottaa tehoaineen riskinarviota käytössä. 

EFSA:n päätökseen jätettiin yksi eriävä mielipide.

Käyttölupa irtoamassa ensi vuonna

Glyfosaatti-tehoaineella on EU:ssa tällä hetkellä ensi kesään asti voimassa oleva tilapäinen myyntilupa. Tehoainetta käytetetään yleisesti monissa rikkakasvien torjunta-aineissa.

Euroopan unioni päättää mahdollisesti ensi keväänä glyfosaatin käytöstä unionin alueella. Viraston turvallisuusarviota on odotettu, jotta tehoaineen käytöstä voidaan päättää. Arvio on hyvin keskeinen käyttöluvan saamiselle.

– Uskoisin, että glyfosaatti saa pysyvän käyttöluvan unionissa, Tukesin ryhmäpäälikkö Eija-Leena Hynninen arvioi.

Tukes eili turvallisuus- ja kemikaalivirasto tekee käyttöluvan jälkeen valmiiksi luokittelun kiisteltyä valmistetta sisältävistä tuotteista Suomessa. Myös luokittelu on odottanut EU:n tieteellistä arviota valmisteesta. 

Käyttörajoituksia kuluttajille luvasta huolimatta

Hynnisen mukaan jokainen jäsenmaa tekee uuden arvion pohjilta mahdollisia kansallisia käyttörajoituksia tehoainetta sisältäville tuotteille. Suomessa on käytössä useita kymmeniä torjunta-aineita.

Hynninen pitää todennäköisenä, että tuotteiden kuluttajakäyttöä tullaan rajoittamaan. Luokittelun jälkeen osaa tuotteista saa käyttää jatkossa vain ammattilaiset, joilla on tehoaineen käsittelyyn vaadittava osaaminen. 

Glyfosaatti on ison amerikkalaisen Monsanto-yhtymän patentoima tehoaine. Sitä on käytetty 70-luvulta lähtien. Maailman yleisin glyfosaattituote on Monsanton Roundup, jota käytetään niin maataloudessa kuin puutarhoissa. Maataloudessa sitä käytetään yhdessä muun muassa Monsanton geenimanipuloitujen maissin ja soijan viljelyssä.

Helsingin yliopiston Lammin biologinen asema järjesti biologeille kaksipäiväisen kopterikurssin, jonka aikana väitöskirjaopiskelijat ja tutkijat pääsivät itsekin lennättämään pienoiskopteria. Kurssilla virisi myös lukuisia ideoita siitä, mihin pieniä koptereita voidaan käyttää kenttätutkimuksissa.

– Vain taivas on rajana! Koko ajan keksitään, mitä tällä voi tehdä, kuvailee kurssia vetänyt Lammin biologisen aseman amanuenssi John Loehr.

– Tällä hetkellä me voimme tehdä kartoituksia erilaisista habitaateista. Tällä saamme vaikka 3D-kuvaa pellosta ja sen avulla pystymme löytämään esimerkiksi linnunpesät. Kun havaintoja on useita, voimme saada selville, millaiseen paikkaan lintu tekee pesänsä.

Toiseen kopteriin on tulossa lämpökamera. Sillä voidaan kuvata sama pelto ja katsoa, tekeekö lintu pesänsä kaikkein lämpimimpään paikkaan, Loehr kertoo.

Pöllöbongausta lämpökameralla

Biologisen aseman lähellä sijaitseva lehtometsä on pöllöjen suosima paikka. Kopteri voi auttaa niiden bongaamisessa.

– Lämpökameran avulla voi olla, että me pystymme laskemaan metsässä olevat pöllöt, kuvailee John Loehr.

Kuvauskopterin käyttö on jopa yllättävän helppoa, sanoo Loehr.

– Kone paikantaa itsensä GPS:n avulla. Jos et tee koneella mitään, se pysyy paikallaan.

Pienoiskoptereiden kehityskulku on ollut nopeaa ja sellaista se on jatkossakin. Tulevaisuudessa kopterit pystyvät lentämään metsässäkin törmäämättä mihinkään.

– Meille on todella hyödyllistä, jos konetta voi lennättää metsässä. Tällä hetkellä asiat kehittyvät niin nopeasti, että koneiden mahdollisuuksia on vaikea edes lähteä ennustamaan.

Rehevöitymisen tutkimiseen

Ekologian opiskelija Jarkko Kallio on ehtinyt saada tuntumaa pienoiskoptereihin jo kesästä lähtien, kun hän oli perustamassa kuvaustoimintaa varten pientä perheyritystä. Myös luonnontutkimuksessa koneen käyttö avaa uusia mahdollisuuksia.

– Minua kiinnostaa tutkia tällä esimerkiksi järvien rehevöitymistä ja kasvien peittävyyttä. Kyllä tämä helpottaa monia kuvaushommia. Näihin saa monenlaisia sensoreita. Erilaisia sovelluksia on niin paljon, ettei kaikkea edes vielä tiedä.

Mittauksia Etelänapamantereella

Lennokkeja ja pienoishelikoptereita käytettiin myös viime talvena Etelänapamantereella tehdyssä ilmastotutkimuksessa. Tutkimuksiin osallistui myös erikoistutkija Priit Tister Ilmatieteen laitokselta.

– Koneita käytettiin mittaamaan muun muassa ilman lämpötilaa ja kosteutta. Tietoa voidaan käyttää sekä sää- että ilmastomallien parantamiseen. Täältä saatua tietoa on vähän, joten siinä mielessä kaikki uusi tieto on arvokasta.

– Lennätettävien laitteiden avulla säätietojen kerääminen on paljon edullisempaa ja nopeampaakin kuin kiinteillä havaintolaitteilla. Etelänapamantereelta ei niin vain löydä sähköpistorasiaa, johon mittalaitteet voisi liittää, huomauttaa Tister.

Kylmät olosuhteet asettavat omat haasteensa lentolaitteille ja niiden akkuja joudutaan jopa lämmittämään ennen koneeseen asentamista.

– Pakkanen on pahin vihollinen siellä. Koneissa käytetään litium-polymeeriakkuja, jotka eivät pidä kylmästä. Koneet toimivat silti niissäkin olosuhteissa hyvin.

Etelänapamantereelta saatua tietoa käytetään ilmastomuutoksen seurannassa. Havaintojen mukaan alueen jääpeite olisi laajentunut, mutta toisaalta ohentunut, kertoo Tister.

Jukajoki ja Jukajärvi sijaitsevat noin 20 kilometriä Joensuusta Ilomantsin suuntaan. Vedet sijaitsevat laajan suoalueen tuntumassa, josta on ojitusten myötä valunut haitallisia maa-aineksia jokeen ja järveen hävittäen muun muassa kalakantaa.

Ongelmana alueena on maaperän suuri rautapitoisuus.

– Valuma-alueen yksi erityisongelma on happamat maat ja rautapitoinen maaperä. Siksi alueella virtaavan Kissapuron mukana kulkema kuormitus järveen on tärkeää saada kuriin, Selkien kyläyhdistyksen puheenjohtaja ja yksi hankeen puuhamiehistä, Tero Mustonen kertoo

– Puro kuljettaa Jukajärveen vuosittain 42 000 kiloa rautaa. Se on Suomen mittapuun mukaan aivan pahimpia, Mustonen jatkaa.

Puron vesi ei siis itsessään ole ongelma vaan veden tekemä työ.

– Alueen vedet kokoavan Kissapuron ongelma on nimenomaan eroosio. Tulva-aikoina, kun vettä liikkuu paljon purossa, maa-ainekset lähtevät liikkeelle ja kiintoainetta kulkeutuu järveen. Ravinnekuormitus ei ole siis niinkään suuri ongelma, tutkimustyössä aktiivisesti mukaan ollut Kaisu Mustonen lisää.

Veden eroosiota hillitään kunnostuksilla ja pohjapadoilla

Jukajoen ja –järven valuma-alueelle on rakennettu ja rakennetaan pohjapatoja ja laskeutusaltaita hillitsemään maa-ainesten kulkua vesistöön.

– Metsäojiin on jo aiemmin kaivettu laskeutusaltaita, joihin maa-aines jää. Nyt tyhjennämme ja laajennamme näitä altaita. Allas kokoaa tulva-aikaan vettä ja maa-ainesta ja samalla saadaan myös pysäytettyä eroosiota, kertoo vesistöasiantuntija Janne Raassina OTSO Metsäpalveluista.

Lietettä kuljettavaan Kissapuroon on rakennettu lukuisia pohjapatoja. Pohjan korottamisella saadaan hillittyä virtausta ja eroosiota. Pohjapatoja voi olla noin 50 metrin välein.

Kymmenen vuotta ja sitten kalalle

Jukajoen ja –järven uuden valuma-aluehankkeen tarkoituksena ei ole vain tutkimus ja asioiden seuranta. Mukana hankkeessa ovat muun muassa Karelia-ammattikorkeakoulu ja Itä-Suomen ylisopisto. Tavoitteena on tehdä joesta ja järvestä arvokalojen kasvupaikka.

– Kymmenen vuoden päästä on meillä tavoitteena järvitaimenen kutualueiden palautus. Järvitaimenen ja ehkä järvilohenkin saaminen vesistöön 10–15 vuoden kuluttua on selkeä tavoitteemme ja silloin järvi ja joki voivat hyvin, toteaa Tero Mustonen.

Jukajoen ja –järven valuma-alueen Selkien ja Alavin kylien luotsaama kunnostushanke on Mustosen mukaan Itä-Suomen suurin lajissaan. Hanke on saanut vastikään lisärahoitusta 200 000 euroa muun muassa Joensuun kaupungilta, Kontiolahden kunnalta ja Ely-keskukselta.

Kaiken kaikkiaan on viiden vuoden kuluessa avustuksia saatu 2,7 miljoonaa euroa.

Petäjäveden Petäjäkallion päiväkodin Metsäeskari -toiminta on kuitannut Keski-Suomen tämän vuoden ympäristökasvatuspaklkinnon.

Tuomaristo totesi, että syksyllä 2015 Petäjävedellä käynnistetty Metsäeskari-toiminta on rohkea ja ennakkoluuloton, mutta samalla riittävän matalan kynnyksen poikkeama esiopetuksen totutuista menetelmistä. Petäjäveden malli voi toimia esimerkkinä muillekin.

Metsäeskarilaiset viettävät paljon aikaa ulkona ja opiskelevat siellä samoja asioita kuin muutkin esikoululaiset. Ulkona onnistuvat niin lasku- kuin aakkostehtävätkin, luonnonilmiöiden tarkkailusta puhumattakaan.

Tukikohtana ryhmällä on kunnan ylläpitämä laavu.

– Metsä tarjoaa loistavat puitteet oppimiselle, ja voimme lämpimästi suositella tämän kaltaista toimintaa muillekin päiväkodeille, sanoo varhaiskasvatusyksikön johtaja Ilona Kukkala.

Luonnossa vietetyn ajan ja luonnonympäristöissä toimimisen hyödyistä aikuisille on uutisoitu paljon. Hyötyjä on myös lapsille.

– Ympäristö on meluttomampi ja vapaampi. Se vaikuttaa myönteisesti lasten ryhmätaitoihin, maasto tukee motorisia taitoja ja elämyksellisyys tuo syvyyttä oppimiseen ja muistamiseen, listaa tuomaristossa mukana ollut luontokouluopettaja Kim Suomalainen.

Samalla rakennetaan myös lasten luontosuhdetta.

Kokkolassa viikonloppuna luontoretkellä ollut pariskunta pääsi todistamaan erikoisen näytelmän:

Öjassa sisäjärvellä seitsemän tukkakoskelon rintama ui kohti rantaa. Ne saalistavat kaloja ajamalla niitä rantaa kohti. Linnut saavat saaliikseen ensin yhden pienemmän kalan, mutta seuraavalla hyökkäyksellä niitä kohtaa yllätys. Rannassa vaaniva hauki nappaa kiinni yhteen linnuista. Linnun pää on hauen suussa, mutta aikuinen lintu on sen verran vahva, että se pääsee hauen leukojen otteesta irti lyhyen taistelun jälkeen.

– Onhan se hauelle nieltäväksi liian suuri saalis, sanoo ykskantaan Markku Pursiainen, eläköitynyt kala- ja rapubiologi.

Pursiainen uskoo, että tukkakoskeloiden nuottarintama on aiheuttanut sellaista meteliä ja liikettä, joka herätti hauen mielenkiinnon. Hauki ei vain tainnut tietää, mihin iski.

– Jos ajatellaan hauen silmin, miltä veden pinnassa polskivat otukset näyttävät, niin sehän on voinut olla kalaparven näköinen. Veteen on tullut paljon ilmakuplia ja heijastuksia, jotka haittaavat hahmottamista. Ja kuinka ollakaan: kun koskelo työntää päänsä pinnan alle, niin kapea, suippo pää on saattanut olla kalan näköinen. Se herättää hauessa iskurefleksin. 

Pursiainen ei ole koskaan aikaisemmin kuullut, että hauki ainakaan tarkoituksella nappaisi aikuisen tukkakoskelon kokoista saalista. Aikuinen lintu on 50–60 senttinen. Vahinko on todennäköisempi selitys.

– Eihän se tietenkään mikään ihmeellinen vahinko siinä mielessä ole, että vuosittain saa lukea, kun joku on uittanut varpaitaan laiturilta järvessä ja hauki on käynyt koppaamassa kiinni.

Hauki ei ole kranttu

Hauelle maistuvat monenlaiset vedenelävät. Hauen vatsasta on löydetty muiden kalojen lisäksi niin sammakoita kuin vesimyyriä. Kala- ja rapubiologi Markku Pursiainen on sitä mieltä, että hauki yrittää usein niellä liian isoja saaliita.

– Aika tavallisia ovat kuvat, joissa hauella on lähes itsensä kokoinen, vaikkapa toinen hauki jäänyt kesken, kun se ei ole pystynyt sitä nielemään. Muistelen joskus nähneeni myös, että jotain isoa vesimyyrää hauki ei ole saanut nieltyä.

Telkänpoikasetkin tekevät kauppansa.

– Olenpa itsekin nähnyt, kun telkänpoika on räpiköinyt kaislikosta toiselle ja avoimessa kohdassa on vain mosaus käynyt ja telkänpoika on kadonnut.

Petokalojen iskurefleksi on lähes vastustamaton.

– Haukihan on kyttääjä eli sen kiinnostus herää jostakin, eikä se malta pidätellä, kun näyttää hyvältä, Pursiainen nauraa.

Vedet vieläkin lämpimiä ja hauet aktiivisia

Kulunut syksy on ollut poikkeuksellisen lämmin, ja lämpimät vedet pitävät hauetkin aktiivisina.

– Ruuansulatus hidastuu vaihtolämpöisillä eläimillä, niin kuin hauella, silloin kun on todella kylmää, mutta kun kala on kohtuulämpimässä, mitä se tällä hetkellä lienee +6–8 astetta, niin sen ruuansulatus vielä pelaa. Hauki tulee nälkäiseksi aina muutaman päivän tai viikon välein, ja se yrittää tankata nyt ravintoa talvea ja kevään kutupuuhia varten.

Hauella koko loppukesä ja syksy on ravinnon tankkausaikaa, kun sen sukusolut kypsyvät ja se vaatii oman osansa hauen varastoista.

Kiiltomatojen seksuaalivalintoja ei ole aiemmin tutkittu. Se on tiedetty, että naaras loistaa pimeässä ja koiras hakeutuu naaraan luo valon houkuttelemana.

Muuten kiiltomatojen käyttäytymisestä on tiedetty tähän mennessä hyvin vähän.

– Mielenkiintoisinta kiiltomadoissa on juuri se, että naaras houkuttelee koiraita luokseen. Yleensä nämä asiat tapahtuvat luonnossa päinvastoin, kertoo tutkimusryhmän vetäjä Oulun yliopiston eläintieteen professori Arja Kaitala.

Naaraan loiste määrää koiraan hanakkuuden

Kiiltomatonaaraat ovat siivettömiä ja niiden peräpäässä oleva valoelin loistaa vihreää valoa kemiallisen reaktion seurauksena.

Koiraat poikkeavat naaraista ulkonäöltään. Niillä on siivet ja ne etsivät lentäen lajikumppaneitaan.

– Tutkimuksessa selvisi, että koiraat ovat todella valikoivia kumppanin suhteen. Kirkkaimmin loistava naaras houkuttelee luokseen suuren määrän koiraita. Pienemmät ja himmeämmät kiiltomatonaaraat saattavat jäädä täysin ilman partneria. Kirkkaus kertoo koiraalle naaraan arvon, Kaitala selvittää.

Led-valot matkivat naaran vihreää loistetta

Tvärminnen eläintieteellinen aseman läheisyydestä kerättiin tutkimuksen aluksi yli 300 koirasta ja nelisenkymmentä naarasta. Koiraiden kerääminen oli vaivatonta puuhaa, sillä vihreät led-valot vetivät alueen kiiltomatokoiraat luokseen.

Kokeen tuloksena selvisi myös led-valojen yleistymisen tuoma uhka kiiltomadoille. Vihreistä keinovaloista lumoutuneet koiraat eivät huomaa enää omaa lajikumppaniaan ja naaraat voivat jäädä ilman parittelukumppania.

– Britanniassa tehdyissä tutkimuksissa on selvinnyt, että vihreää hehkuva valo voi olla syynä lajin katoamiseen tietyiltä alueilta. Valosaaste voi toimia myös siten, että yöt ovat liian valoisia ja koiraat eivät löydä naaraita, tuumii professori Arja Kaitala.

Naaraat loistavat juhannuksesta heinäkuuhun

Tutkimuksessa selvisi, että naaraat eroavat toisistaan niin kirkkaudeltaan kuin munamäärältään. Isoimmat ja kirkkaimmat naaraat saattoivat munia lähes 200 munaa, kun taas pienten naaraiden munamäärät jäivät alle kahdenkymmenen.

– Naaraat eivät syö aikuisena mitään. Niillä on tietty määrä energiaa, jonka ne käyttävät joko loistamiseen tai munimiseen. Kirkkaimmat naaraat pystyvät houkuttelemaan koiraat nopeammin luokseen ja myös munimaan tehokkaammin.

– Koiraat tekevät oikean päätöksen, kun menevät kirkkaimman naaraan luokse, Kaitala laskee.

Oululaiselle kiiltomatotutkimukselle näytetään vihreää valoa maailmalta

Työryhmän alkuperäisartikkeli tutkimuksesta julkaistiin Biology Letters -lehdessä 21. lokakuuta 2015. Tohtoriopiskelija Juhani Hopkins oli artikkelin ensimmäinen kirjoittaja.

Artikkelin julkaiseminen jälkeen kiiltomatojen seksuaalivalintaa selvittävä tutkimus on herättänyt laajaa huomiota kansainvälisessä mediassa. Tiedelehti Nature ja The Times raportoivat tutkimuksesta. Myös National Geographic -lehden nettisivulla on kerrottu oululaistutkimuksesta.

Jopa dokumenttiohjelmistaan tunnettu Discovery Channel on huomioinut tutkimustulokset kanavallaan.

Tutkimme kiiltomatoja – selvitämme naaraiden yöllistä loistamista ja valosaasteen vaikutusta lajin selviytymiseen

Oulun yliopiston eläintieteen professori Arja Kaitala käynnisti kiiltomatotutkimuksen kaksi vuotta sitten.

Kiiltomatoryhmänä tunnetun tiimin facebook-sivulla valaistaan tutkimuksen etenemistä kuvin ja videoin.

Mainetta niittäneeseen tutkimustyöryhmään kuuluvat Oulun yliopistosta ryhmän vetäjä Arja Kaitala, sekä tutkijat Juhani Hopkins ja Gautier Baudry, Helsingin yliopistosta on mukana tutkija Ulrika Candolin.

Suomen ympäristökeskuksen limnologin Bertel Vehviläisen mukaan Suomi on pienten jokien maa. Joet ovat pieniä etelärannikolla ja Lounais-Suomessa. Pohjanmaan rannikolla joet ovat jo keskikokoisia, ja Lappi on Suomen näkökulmasta isojen jokien aluetta.

– Kainuussa on joet ovat järvien välissä ja Oulujärvestä lähtevä Oulujoki on iso joki. Kohtuullisen jokimainen on mielestäni myös Kiantajärvestä Oulujärveen lähtevä reitti, sanoo Suomen ympäristökeskuksen johtava hydrologi Bertel Vehviläinen.

Vehviläisen mukaan maamme joet ovat koostaan huolimatta sinnikkäitä ja pituuttakin niillä riittää.

– Jos kaikki maamme joet olisivat viisi metriä leveitä, ne yltäisivät kaksi kertaa maapallon ympäri. On pakko sanoa, että Pohjanmaan ja etelärannikon joet ovat tänä vuonna vähävetisiä. Mutta kyllä niissä aina vettä virtaa, summaa Bertel Vehviläinen.

Maamme jokien vedenlaatu on parantunut 1960-luvulta

Limnologi Sari Mitikka Suomen ympäristökeskuksesta on perehtynyt vesien laatuun. Hänen mukaansa torjunta-aineiden sekä muiden haitta-ainepitoisuuksien tutkiminen vedestä, sedimentistä ja kaloista on lisääntynyt vesipuitedirektiivin myötä.

– Rannikon kaistaleen joet pitkin etelä- ja länsirannikkoa ovat ongelmallisia juuri vedenlaadun suhteen. Siellä on aina ollut paljon asutusta ja maatakin on muokattu paljon. Kaikki ihmisen toiminta lisää kuormaa. On savisameutta, ruskeaa vettä, hygieniahaittoja ja ajoittain Pohjanmaan joissa happamuuden aiheuttamia kalakuolemia.

– Savisameus ja ruskeavetisyys ovat luontaisia jokien valuma-alueen maaperästä johtuen, mutta ihmistoiminta lisää jokien kuormaa.

Nykyisin huomio kiinnittyy muun muassa maa- ja metsätalouden sekä haja-asutuksen hajakuormituksen torjuntaan.

– Varsinkin haitallisia orgaanisia aineita havaitaan nyt herkemmin kuin ennen, koska analytiikka ja muu tietämys on kehittynyt. Aiempina vuosikymmeninä haitta-aineita on päässyt veteen enemmän kuin nykyisin, koska eri kemikaalien käyttöä on kielletty tai rajoitettu.

– Vaikka joet ovat pääosin heikommassa kunnossa kuin järvet, niin parannusta on tapahtunut 1960-luvulta alkaen. Ja onneksi pohjoisessa ja Itä-Suomessa virtaa puhtaita jokia, sanoo Sari Mitikka.

Metsäjänis ja rusakko ovat sukulaisuudestaan huolimatta kaksi eri eläinlajia. Metsäjänis on metsien laji ja sopeutunut elämään valkoisessa paksussa hangessa. Rusakko viihtyy enemmän aroilla ja pelloilla. Se ei ole niin hyvin sopeutunut paksulumiseen Suomen talveen. Myös niiden ravinnossa on eroja.

Itä-Suomen yliopiston nuoremman tutkijan Riikka Leväsen mukaan Rusakon voittokulku on Ruotsissa jo pitkällä ja käynnissä Suomessakin.

– Maailmalla on vain harvoja alueita, joissa jänis ja rusakko elävät rinnakkain.  Etelä-Ruotsissa lajien kilpailua on tutkittu 2000-luvun alusta lähtien. Jo silloin puhdas metsäjänis oli alueelta lähes kadonnut. Sama kehitys näkyy nyt selvästi Etelä-Suomessa, Riikka Levänen kertoo.

Rusakko ja jänis risteytyvät keskenään, jolloin rusakon piirteet ovat yleensä vallitsevia. Myös naaraista kilpailtaessa isompi ja rotevampi rusakkouros on ilmeisesti urosjänikseen nähden vahvoilla. Kani on puolestaan sen verran erilainen eläin, että risteymiä ei ole havaittu.

Metsästäjät Konsta Pylkkäsen jäljillä

Itä-Suomen yliopisto on kääntynyt tutkimuksessa metsästäjien puoleen. Käpäliä ja korvia on lähetetty tutkittaviksi liki tuhannesta otuksesta. Myös Etelä-Savosta on näytteitä mennyt, joukossa jäniksen ja rusakon risteymiä.

– Suomen metsästäjät voivat tarjota käyttöön kolmesataatuhatta tutkimusassistenttia. Meidän puoleemme käännytäänkin aina, kun riistaeläimistä näytteitä tarvitaan, kertoo Suomen Riistakeskuksen Etelä-Savon riistapäällikkö Petri Vartiainen.

Kirjallisena esimerkkinä on vaikka Veikko Huovisen luoma hahmo Konsta Pylkkänen, joka väitöskirjoja valmistelevien ”lisenssien” apumiehenä ollessaan pyydysti heille pyymetson. Todellisuudessakin metsäkanalinnuilla ja vesilinnuilla esiintyy risteymiä. Yleisin on metson ja teeren risteymä, korpimetso.

Kumpi on kumpi?

Metsäjäniksen ja rusakon erottaminen toisistaan on tähän vuodenaikaan helppoa. Jänikset vaihtavat karvansa valkoiseen talviväriin. Rusakko pitää rusehtavan karvansa ympäri vuoden. Kesällä lajien erottaminen toisistaan on se verran vaikeaa, että ne pitäisi nähdä yhtä aikaa tai tarkastella hyvin läheltä.

– Talvella lajit on aika helppo erottaa, vaikka rusakoissakin esiintyy värivaihteluita ja erittäin vaaleitakin yksilöitä on havaittu. Rusakko on myös keskimäärin jänistä isompi ja loivaliikkeisempi. Rusakon korvat ovat pitemmät, ne näyttävät olevan jopa liikaa pienelle eläimelle. Rusakolla on myös selkeästi pitempi mustapäällinen häntä. Pään muodossa on eroja, mikä on vaikea havaita, ellei ole verrokkia vieressä. Rusakon silmä on väriltään vaaleampi ja keltaisempi kuin jäniksen, Petri Vartiainen luettelee.

Risteämien erottaminen puhtaista yksilöistä maastossa on haasteellista. Jo toisessa sukupolvessa tunnusmerkistö hämärtyy ja rusakon piirteet vahvistuvat. Useimmiten lajia ei pysty varmasti toteamaan. Risteämäksi epäillään usein väriltään vaaleaa rusakkoa. Laji selviää vasta dna-tutkimuksessa.

Viimeinen kilpailu

Viimeinen kilpailu jäniksen ja rusakon välillä käydään keittiössä siitä, kumpi on parempi padassa. Ne kilpailut ovat yleensä ratkaisemattomia.

– Rusakko, sanoo riistapäällikkö Vartiainen.

– Oletko tosissaan sitä mieltä, epäilee riistaneuvoja Teemu Lamberg.

Muuttuvana tekijänä on itse eläimen ruokamieltymys.

– Rusakko on ruohonsyöjä. Metsäjänis syö etenkin talvella hyvin puuvoittoista ruokaa, mikä tuntuu lihan maussa, Vartiainen perustelee.

Lamberg jää epäilemään maun paremmuutta.

Kokkolassa ensihoidossa ollut viirupöllö toipuu kolarista nyt Mustasaaressa, muutaman neliömetrin kokoisessa huoneessa.

– Pöllö on hyväkuntoinen, lennähtelee pieniä matkoja, syö hyvin ja on pirteä, ynnää toiminnanjohtaja Markku Harju Pohjanmaan villieläinhoitolasta kertoo.

Tarkempi tutkimus osoitti, että kaksi siivenkärkeä ohjaavaa luuta oli poikki. Ne hoidettiin klinikalla Vaasassa.

Vielä pöllön pelastusoperaation alkuvaiheessa vaihtoehtoina olivat siiven kuntoonsaanti tai eutanasia. Nyt eutanasia on unohdettu, mutta ainakin viikko toipumiseen kuluu, sillä kyseessä on iso operaatio.

– Lintu on yleensäkin hyvin herkkä, varsinkin, jos sitä joudutaan rauhoittamaan. Työ vaatii erityistä tarkkuutta, kuvaa Harju.

Luontoon pöllöllä ei ole paluuta.

– En usko, että se parantuu niin hyvin, että se voisi öisin ja iltaisin lentää ja metsästää, ennakoi Harju, jolle pöllöstä tulee pysyvä asukas:

– Kyllä sen elämä melko mukavasti jatkuu.

Hoidokkeja oravasta hirvenvasaan

Villieläinhoitolaan tuodaan Markku Harjun arvion mukaan muutama sata eläintä vuodessa. Valtaosa niistä on pikkulintuja, oravia ja siilejä. Avun tarpeessa olevista ilmoittavat niin yksityiset kuin viranomaisetkin, mistä Harju on kiitollinen.

Osa tulijoista jää Mustasaareen pidemmäksi aikaa tai pysyvästi; nyt Harjun hoteissa on merikotka, huuhkaja, ruskosuohaukka sekä Mervi-hirven vasa.

Hoitolassa jokainen eläin tarkastetaan. Jos siltä löytyy vamma, joka estää normaalin liikkumisen, eläin jatkaa matkaa lääkäriin ja kuvattavaksi. Viirupöllön operaatiota hoitaa kaksi eläinlääkäriä – vapaaehtoisesti ja korvauksetta, muistuttaa Harju.

Villieläinhoitola toimii harrastuspohjalta. Työhön uppoaa Harjun mukaan kymmeniä tuhansia euroja vuodessa. Osa kuluista katetaan tukituotteiden myynnillä.

Kiistely osin kaivostoimintaa ohjaavista kaavoista kiihtyy jälleen Kuusamossa. Osa Kuusamon kaupunginvaltuutetuista vaatii kuntalaisäänenestystä kaivostoiminnasta. Kaivostoimintaa vastustavat haluavat esitettyä tiukemmat rajat valmisteilla oleviin kaivostoimintaa rajoittaviin kaavoihin.

Kuusamon kaupunginhallitus on todennut, että äänestystä ei voi järjestää, koska kuntalain mukaan kansanäänestysaloitteen voi tehdä vähintään neljä prosenttia kunnan 15-vuotta täyttäneistä asukkaista. Valtuustoaloitteen on tehnyt asiasta 17 valtuutettua.

– Kuntalaisäänestystä ei käsitellä tänään 16. marraskuuta kokoontuvassa valtuustossa. Mutta voi olla, että asia nousee vielä valtuustossakin uudelleen esille, sanoo Kuusamon kaupunginvaltuuston puheenjohtaja  Mika Määttä (kesk.).

Määttä on itsekin allekirjoittanut valtuutettuna aloitteen, jossa vaaditaan kuntalaisäänestystä kaivoksista. Erityistä huolta kaivostoimintaa vastustavien keskuudessa herättää suunnitelmat rakentaa kultakaivos lähelle Rukan matkailukeskusta ja luontomatkailukohteita.

– Kantani on nyt se, että yleiskaavasta ja Ruka-Kuusamo matkailualueen osayleiskaavasta pitäisi saada suuret linjat suoriksi viimeistään joulukuussa kokoontuvassa kaupunginvaltuustossa. Emme voi odottaa mahdollista kansalaisäänestystä vuosikausia. Kaavojen käsittelyn pitää nyt edetä, Mika Määttä toteaa.

Yle Keski-Suomi julkaisee yleisön ottamia sääkuvia sekä alueellisissa tv-uutisissa että nettisivuillaan. Sääkuvien lähettämistapa on muuttunut ja kuvat lähetetään sähköpostin sijaan nykyään suoraan verkkosivun kautta.

Ethän lähetä uusia kuvia enää tämän artikkelin Lähetä-painikkeella, vaan laita ne tulemaan täältä.

Saarijärveläisen Oscar Taipaleen, 14, viime kesän ahkerointia – runsasta 500 litran mustikkasaalista – on ihasteltu useiden lehtien palstoilla. Kun kuuluisuus kasvoi, marjoja tultiin ostamaan pitkänkin matkan päästä.

Eikä poika itsekään arvannut, miten isoksi homma paisuu: presidentti Sauli Niinistö vastasi saamaansa kirjeeseen ja kehui poikaa ahkeruudesta.

Nuorimies on hivenen hämmentynyt saamastaan huomiosta, sillä nuorten discossa häneltä on pyydetty jopa nimikirjoitusta.

Sä olet nyt sankari?

– En mä oikein tiedä, ehkä mä olen joku mustikkasankari, hän myhäilee.

Oscarin kiinnostusta marjastukseen ei himmentänyt edes se, että kesällä hän kerran eksyikin metsään, ja kännykän akku oli tyhjä.

– Onneksi iskä löysi minut. Olin jo lähteä ihan väärään suuntaan.

Oscar ahkeroi mustikkametsässä 1700 euron tilin, jonka hän sijoitti televisioon, tietokoneeseen, ja pleikkariin – suunnitelmissa on myös matka Espanjaan.

"Istumapaikkoja välitunnille"

Koko koulun värvääminen marjametsään pälkähti Oscarin mieleen yhtenä iltana. Sen ansiosta lukemattomat 13-15 -vuotiaat koulukaverit suuntasivat vapaa-ajallaan puolukkametsään.

Seitsemäsluokkalainen Saija keräsi sai kasaan sangollisen, mutta pitkin hampain.

– Mua ärsytti ihan suunnattomasti, en tykkää marjastamisesta yhtään. Mutta ajattelin, että kyllä mä kerään, jos saatais vaikka välituntisohvia tai jotain. Seiskoilla ruokavälitunti kestää 45 minuuttia, olis kiva, jos voisi istua jossain.

Saija uhmasi sadetta ja hirvikärpäsiä, ja kotona vielä siivosi marjat.

– Sitten oli ihanaa mennä sohvalle ja ottaa kirja käteen.

"Virkistystä ulos"

Kaverinsa Juuson kanssa sangollisen puolukoita keränneen Viljamin mukaan poimintaurakka oli yllättävän suuri, sillä marjoja oli vaikea löytää.

– Huomasin, että puolukat kasvavat valoisissa paikoissa, sellaisissa, joissa on myös jäkälää.

Viljamin mukaan kaikki koulukaverit eivät metsään vaivautuneet, koska "on niitäkin, jotka eivät jaksaneet sormea nostaa."

Myös hän toivoisi välitunneille virkistystä – erityisesti ulos – joten sohvat eivät välttämättä saa häneltä kannatusta.

– Aikaisemmin meillä oli penkit ulkona, mutta ne on laitettu päreiksi. Sohvatkaan tuskin kestävät kovin kauan, sitä paitsi niihin mahtuu rajallinen määrä ihmisiä.

Kaupunki palkitsee talkoista

Koulun oppilaskunta aikoo lähiaikoina kysellä koulun väeltä, mihin saadut rahat käytetään. Marjojen myyntitulon lisäksi Saarijärven kaupunki maksaa jokaisesta sangollisesti 15 euroa ylimääräistä oppilaskunnalle.

Rehtori Markku Taipale myöntää yllättyneensä lopputuloksesta.

– Alku oli vähän nihkeä, mutta kun laitettiin koulun seinälle taulukko, johon jokainen sai luokittain merkitä poimitut marjat, sitten se ryöpsähti. En usko, että näin massiivisesti on koskaan kerätty koulussa marjoja. Toki muutama vuosikymmen sitten oli ihan tavallista, että oppilaat keräsivät kouluun marjoja.

Taipaleen mielestä oppilaiden saavutuksessa on oleellista yhteisöllisyys: rahalla saadaan jotain, mikä käytetään suoraan oppialaiden hyväksi.

Saarijärvellä vieraili Titta Puurunen.

Sukevalainen Aarne Leino teki muutama vuosi sitten vajaan kahden hehtaarin alueella hakkuun omistamassaan männikössä. Hän istutti tilalle uuden männyntaimikon. Sitten tulivat hirvet.

– Jälki oli karmea. Lähes totaalinen tuho, Leino manaa.

Metsänomistaja kertoo löytäneensä kolme ehjää puunalkua 1 700 taimen joukosta.

Metsäneuvoja kävi taimikon läpi paikallisen riistanhoitoyhdistyksen neuvojan kanssa ja korvaussummaksi muodostui 674 euroa. Leino sanoo itse tehneensä tuhansien eurojen edestä työtä taimikon eteen.

Myös metsäneuvoja Heikki Kraft myöntää, että korvaussumma ei ole sellainen, jonka metsänomistajat vaihtaisivat hyvään taimikkoon.

– Tämmöisen yli metrin pituisen taimikon arvo on aivan muuta kuin 674 euroa, Kraft harmittelee.

Asiantuntija: Harva edes vaivautuu

Aarne Leino ei ole ainoa, joka on pettynyt hirvituhoista maksettaviin korvauksiin. Suomen metsäkeskuksen johtavan asiantuntijan Markku Remeksen mukaan metsänomistajat eivät usein enää edes viitsi hakea korvauksia, koska tukiehtoja on kiristetty.

Tilastot tukevat Remeksen väitettä: hirvituhoista maksettavien korvausten määrä oli viime vuonna koko maassa reilut 400 000 euroa. Se on alle kymmenesosa siitä, mitä ne ovat enimmillään olleet.

Taustalla ovat muutokset korvausperusteissa: vuonna 2013 pienennettiin korvauksia etenkin karuhkoilla kasvupaikoilla ja vuotta myöhemmin tuli metsälain muutos.

– Siinä tuli käytännössä merkittävä muutos: jos hirvi syö männikön ja kuuset säilyvät vahingoittumattomina, korvaussumma jää hyvin vaatimattomaksi tai sitä ei myönnetä ollenkaan, Remes sanoo.

Lisäksi monet kaupunkilaismetsänomistajat eivät edes käy metsissään, joten tuhoista ei välttämättä tiedetä pitkään aikaan.

Kuusen voittokululla on ikäviä seurauksia

Hirvien syömien mänty- ja koivuvaltaisten taimikoiden tilalle istutetaan nyt lähes pelkästään kuusta. Metsäkeskuksen asiantuntija Markku Remeksen mukaan se yksipuolistaa metsien rakennetta, vähentää luonnon monimuotoisuutta ja lisää kasvitauteja.

Juurikäävän riski kasvaa, samoin sieni- ja hyönteistuhot – esimerkiksi kirjanpainajatuhot liian kuivilla kasvupaikoilla. Varsinkin Itä-Suomessa myös mustakoro on lisääntynyt.

– Sehän esiintyy nimenomaan kuusikoissa ja sellaisilla kasvupaikoilla, joissa kuusella on stressitekijä. Jos kuusi on istutettu sopimattomalle kasvupaikalle, mustakoro tarttuu puuhun, Remes sanoo.

Ratkaisuehdotus ei ehkä miellytä kaikkia

Taimikkonsa menettäneelle Aarne Leinolle hyvät neuvot ovat kalliit, mikäli hän haluaa jatkaa mäntyjen kasvattamista leimikossaan. Hän sanoo nähneensä tuhotussa taimikossa jopa viisi hirveä kerralla. Hirvet näyttävät pitävän aluetta kulkuväylänään.

– Se on huono paikka viljelymetsälle, hän myöntää.

Yksi keino on käyttää hajustinta, mutta metsänomistaja pitää sitä valtavana urakkana.

Metsätalouden johtava asiantuntija Markku Remes tarjoaa laajempaa ratkaisua: hirvikantaa pitäisi vähentää selvästi nykyisestä. Suomessa on syksyn jahdin päätyttyä noin 80 000 hirveä.

Remeksen mielestä hirvikannasta pitäisi saada pois vähintään kymmenen prosenttia ja erityisesti siten, että kanta jakaantuisi alueellisesti tasaisemmin kuin nyt.

– Siellä, missä talvilaidunnus on voimakasta, tulee tuhoja tosi paljon, hän perustelee.

Kajaaninjoki virtaa hiljalleen Koivukosken ja Ämmäkosken voimaloiden välissä. Pinnan alla uiskentelee harjuksia, joita Kajaaninjoen Linnanvirrasta on perinteisesti kalastettu paljon. Nykyään kalastajat tietävät, että kaloja kyllä on, mutta kannan koosta ei ole tietoa. Kajaanin Perhokerho aikoo selvittää asiaa ensi keväänä, sanoo yhdistyksen sihteeri Juha Väisänen.

Perhokerho on useiden vuosien ajan istuttanut harjuksia ja taimenia Linnanvirtaan lahjoitusrahalla. Olemassa on myös luontainen kanta, mutta se on heikentynyt. Perhokerhon puheenjohtaja muistelee 80-lukua, jolloin hän itse kalasti joella paljon.

– Silloin siellä näkyi joka kesä harjuksen kesänvanhoja poikasia, jotka elivät rantavyöhykkeessä ja saattoivat ihan hyppiä ilmaan. Välkehtivät kyljet erottuivat, kun ne tavoittelivat hyönteisiä ravinnoksi, Kimmo Virtanen muistelee.

Harjukset eivät pidä hitaasta virrasta

Harjusten säilyttäminen Linnanvirrassa on ollut haasteellista. Viitisen vuotta sitten Kainuun Voima kuivatti Ämmäkosken ja Koivukosken voimaloiden välissä sijaitsevan jokipätkän, ja kalat huuhtoutuivat alajuoksulle tai kuolivat. Kainuun Voima korvasi uusien kalojen istutuksen.

Väisäsen ja Virtasen mukaan kuivatustakin suurempi vaikutus on kuitenkin tunnelivoimalalla. Se rakennettiin Kajaaniin kaksikymmentä vuotta sitten. Sen myötä virtaumat pienenivät Kajaaninjoen Linnanvirrassa, joka muuttui enemmän järven kuin joen kaltaiseksi elinympäristöksi kaloille.

– Harjukset ovat ahtaalla. Ne tarvitsevat virtaavaa, hapekasta vettä. Niiden elinolosuhteet ovat heikentyneet, sanoo Kimmo Virtanen.

Veden virtaus Kajaaninjoessa voimalaitosten välissä on vähintään 25 kuutiota sekunnissa. Loput vedestä kulkee tunnelivoimalan läpi.

Istuttamisen ja kalastamisen kehä ei häiritse

Virtanen sanoo, että toki myös kalastuksella on ollut oma vaikutuksensa harjuksen säilymiseen. Kalastusta ylläpidetään alueella esimerkiksi ilmaisella kalastusluvalla, johon kuuluu saalisilmoitusvelvollisuus.

Kaloja istutetaan, kalastetaan ja istutetaan taas uudestaan. Virtanen ei kuitenkaan pidä tilannetta turhauttavana.

– Kalojen istuttaminen on tyypillistä kalavesien hoitoa tänä päivänä. Kyseisellä alueella ollaan mietitty kaikkia vaihtoehtoja, mutta muita keinoja ei ole löydetty.

– Jos marraskuun alussa on nähty haarapääsky Vaasassa, niin onhan se jotain aivan ennennäkemätöntä. Ei sellaista ole luultavasti tapahtunut koskaan aikaisemmin, innostuu mustasaarelainen lintuharrastaja Ari Lähteenpää.

Lähteenpää sanoo, että vaikka onkin jo myöhäinen syksy, nyt kannattaa linnuista kiiinnostuneiden pitää silmät auki. Luonto tarjoaa ilonaiheita ajankohtaan nähden poikkeuksellisen paljon.

– Hovioikeudenpuistikossa (Vaasassa) on västäräkki. Siellä se oli ainakin vielä lauantaina.

Tulipäähippiäinen!

Ari Lähteenpään mukaan esimerkiksi tikkoja ja käpylintuja on ollut huomattavan paljon liikkeellä.

– Ja kun tästä nyt mennään eteenpäin, niin varsinkin tällaiset vaelluslinnut kuten tikat,  saattavat jämähtää paikalleen. Hyvältä ruokintapaikalta voi onnekas ihminen löytää harvinaisemmankin tikan, esimerkiksi harmaapäätikan. Tai jos oikein hyvä tuuri käy, niin vaikka valkoselkätikankin.

Linnut eivät katso kalenteria. Sen on kulunut syksy osoittanut. Ari Lähteenpää kertoo, että Merenkurkun lintutieteellisen yhdistyksen alueella on tehty marrskuun aikana havaintoja 85 eri lintulajista. Viimeisin bongaus on sunnuntailta.

– Korsnäsissä oli eilen nähty sellainen todella harvinainen lintu kuin tulipäähippiäinen.

Lähteenpään mukaan tulipäähippiäinen jos mikä käy esimerkiksi siitä, minkälaisia ilonaiheita luonnosta voi marraskuun harmauden keskeltä löytyä.

Kun joutsenet lähtevät...

Ari Lähteenpää on tullut "pelipaikalle" eli Söderfjärdenin peltoaukealle maanantaiaamuna varhain, jo hyvissä ajoin ennen auringonnousua. Söderfjärden on kuuluisa kurjistaan. Syksyisin ja keväisin tuhannet kurjet lepäilevät Söderfjärdenin pelloilla.

Kurkien tapaan myös joutsenet viipyvät Söderfjärdenin pelloilla.

– Muutama päivä sitten täällä oli 700 joutsenta. Ne tulevat tänne ruokailemaan aamulla, kun aurinko nousee.

Vanha kansa tietää, että "halla hanhen siiven alla, talvi joutsenen takana". Ari Lähteenpää allekirjoittaa kansanviisauden.

– Kun joutsenet lähtevät, siitä voi kyllä päätellä, että syksy on ohi ja talvi tullut. Merenlahdet ovat jäätyneet ja maakin sen verran, että peltojoutsenille ei ole enää ruokaa tarjolla.

Kalastuksenvalvoja Juhani Kyllönen nosti Pajakkajoesta hoitokalastuskatiskaa viime viikolla. Harmaaseen syksyyn tuli hyvän mielen pilkahdus.

– Viimeisessä nostettavassa katiskassa oli yksi naarasrapu, se oli hyväkuntoinen ja sillä oli hedelmöittynyt mätikuorma mukana.

Maankuulussa rapujoessa ei ole rapuja nähty sen koommin, kun rapurutto tuhosi kannan vuosikymmenen vaihteessa. Samalla tuhoutui satojen tuhansien eurojen arvoinen raputalous. Kyllösen mukaan joen jokirapukannan palautumiseen menee vielä aikaa, eikä mertoja vielä kannata ryhtyä desinfioimaan.

– Tämä on se ensimmäinen pääskynen, ei se yksin kesää tee.

Salaravustukseen varaudutaan

Pajakkakoskella on vuosikymmenten perinteet ravustuksessa. Vaarana on, että ahneimmat lähtevät ravustamaan liian aikaisin. Ravustuslupia ei tulla myymään vielä moneen vuoteen, sanoo Juhani Kyllönen. Salaravustukseen varaudutaan valvontaa lisäämällä.

– Jokialueella joudutaan vielä tarkemmin tarkistamaan ranta-alueet ja vesialueellakin liikutaan. Luvattomat pyydykset kerätään pois ja jos itse teosta tavataan, niin lainsäätäjä on onneksi vähän tiukentanut pykäliä sen suhteen, mitä väärin toimijoille tehdään, sanoo Kyllönen.

Nopeaa joen elpymistä ei lupaa Raputietokeskuksen rapubiologi Japo Jussilakaan. Mikäli kaikki menee parhaalla mahdollisella tavalla ravun kannalta, ensimmäisen kerran saalista voisi saada jossain vaiheessa 2020-luvulla.

– Mutta on hyvin vaikea sanoa, palautuuko joki vielä samalla vuosikymmenellä yhtä tuottoisaksi rapuapajaksi kuin ennen ruttoa. Niin voi käydä parhaassa mahdollisessa tapauksessa, mutta siinä ajattelussa on aikamoista optimismia mukana. Tässä ei vielä kannata ihokasta repiä. 

Jussilan mukaan kokemuksen perusteella voi sanoa, että vuosikymmen on oikea mitta-asteikko jokirapukannan selviämisessä. Asteikko alkaa siitä, kun ensimmäiset elpymisen merkit on havaittu.

– Ravun parittelu ja mädinlasku on onnistunut, joten kannan elpyminen on käynnissä. Toivon mukaan siellä on useampikin jokirapu paikan päällä.

Pyydykseen käyneen ravun alkuperä on vielä hämärän peitossa. Se voi olla joko rapuruttoepidemiasta selvinnyt, tai jonkun sinne siirtoistuttama, sanoo Jussila.

– Ilman muuta parempi olisi, jos se olisi joen alkuperäinen yksilö. Silloin sillä voisi olla pieni vastustuskyky ruttoa vastaan. Tai sitten sillä olisi ollut hirveän hyvä säkä ja se olisi ollut vesialuepalalla, jonne ruttoitiöt eivät joutuneet.

– Jos sinne on jo tehty siirtoistutuksia muualta, niin asiaan saattaa löytyä lisätietoakin julkisuuden myötä.

Kaksi uhkaa

Hennon rapukannan uhkana on ensi kesäksi suunniteltu Pajakkakosken kalataloudellinen kunnostus. Siinä kunnostetaan kolme koskipaikkaa kutualueiksi. Japo Jussilan mukaan rapukantaa on syytä kartoittaa ennen kunnostuksia ja miettiä, miten se otetaan huomioon.

– Kun vesialueita kunnostetaan, erityisesti virtavesiä, sieltä vääjäämättä lähtee pohjalta kiintoainetta liikkeelle. Se ei ole ravulle, eikä alapuoliselle vesieliöstölle hyväksi missään tapauksessa. Tässä on pohtimisen paikka.

Kalastuksen valvoja Juhani Kyllönen jakaa huolen.

– Kyllä tässä otetaan ammattilaisten neuvot, vinkit ja ohjeet huomioon ja koetetaan tehdä mahdollisimman vähän vahinkoa ja mahdollisimman paljon hyvää. Ennen kunnostusta yritetään pyytää rapuja evakkoon puhtaan veden puolelle niin paljon kuin pystytään.

Toinen uhka tulee ylävirralta Lentuanjärven puolelta. Järveen on jossain vaiheessa istutettu laittomasti täplärapua, joka kantaa rapuruttoa. Ruttoitiöt valuvat vääjäämättä Pajakkakoskeen.

Jussilan mukaan tämä tekee nyt löytyneiden jokirapujen selviämisen entistä mielenkiintoisemmaksi ja monipuolisemmaksi.

– Nämä yläpuolisissa järvissä olevat täpläravut ovat rapuruton kantajia, valitettavasti. Ainakaan tähän asti itiömassaa ei ole valunut sieltä yläpuolisista vesistä siihen malliin Pajakkakoskelle, että ne olisivat tuhonneet näitä kahta yksilöä ja niiden mahdollisia kumppaneita. 

Leena ja Jussi Luostarinen ovat asuneet Jämsän Heilanlahdessa vuodesta 2006 lähtien. Nyt on toinen kerta, kun vesi on näin alhaalla ja kaivosta loppuu vesi.

– Pyykit on käyty pesemässä pojan luona Jämsässä. Kaivon kuivuttua lähteestä on kannettu paljon vettä ja se on ollut meidän pelastus. Vedenkantamiseen me ollaan totuttu, sillä normaalistikin kannamme käyttöveden sisälle mäenpäälle taloon. Kaikkein suurin ongelma on juuri pyykinpesu, kertoo Leena Luostarinen.

Vesistötarkastaja Kimmo Häkkinen Keski-Suomen Ely-keskuksesta vahvistaa vesitilanteen.

– Etelämmäs kun mennään, niin ollaan aika paljon keskiarvoja alempana. Maakunnan pohjoisosassa tilanne on parempi. Esimerkiksi Pälämän vedenkorkeus Kuhmoisissa alkaa olla jo ennätysalhaalla. Päijänteellä tilanne on vähän parempi. Päijänne on nyt 10 senttiä keskiarvoa alempana ja tuo pudotus on aika merkittävä, toteaa Häkkinen.

Keväällä laiturit veden alla

Keväällä oli tosi kovia tulvahuippuja ja kesäkuun alussa vedenpinta oli Päijänteellä noin 80 senttiä korkeampi kuin nyt. Laiturit olivat paikoin veden alla.

– 80 senttiä on kyllä paljon, miettii Kimmo Häkkinen ja pohtii syitä kuivuuteen.

– Meillä on ollut hyvin kuiva syksy, periaatteessa kaikki syksyn sateet on jäänyt tulematta ja pikkuhiljaa vesivarastot ovat tyhjentyneet ja se näkyy Päijänteelläkin.

Pohjavedet ovat vähissä Keski-Suomen eteläosien lisäksi myös Hämeessä. Esimerkiksi Joutsassa on pohjavesi noin 60 senttiä tavallista alempana.

– Kyllä niitä sateita olisi nyt syytä tulla. Meillä on maakosteudessakin vajausta, joten ensimmäiset sateet jäävät maahuokosiin ja vasta kun ne ovat täyttyneet, päästään kunnolla täyttämään pohjavesivarantoja, sanoo vesistötarkastaja Kimmo Häkkinen ja arvioi, että ensi talvena pienissä ja matalissa järvissä voi tulla jopa hapeton tila.

Jämsän Heilanlahdessa venelaiturit kököttävät osin kuivalla maalla. Rannassa asuva Leena Luostarinen harmittelee, että uimaan ei ole asiaa.

– Alkukesästä vesi oli tosi korkealla ja laiturin päässä oli toista metriä vettä. Nyt vesi on matalalla, ei oikein uimaankaan pääse, pitäisi kahlata tuonne kauemmaksi, surkuttelee Luostarinen.

Meritaimenen poikasia on tänä syksynä havaittu selvästi viime vuotta enemmän esimerkiksi Vantaanjoen sivupurossa Longinojalla. Poikasia on havaittu lähes 140 yksilöä sadalla neliömetrillä, kun viime vuonna poikastiheys oli runsaat 110 yksilöä samalla alueella.

Taimenen palautuminen lähti Longinojalla käyntiin 2000-luvun vaihteessa pienistä poikasistutuksista. Vuodesta 2005 lähtien poikaset ovat kuitenkin olleet luontaisesta lisääntymisestä peräisin.

Taimenkantojen vahvistuminen on näkynyt muuallakin pääkaupunkiseudulla, muun muassa Espoon Lukupurossa ja Mankkaanpurossa.

Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkijan Tapani Pakarisen mukaan taimenkannan vahvistuminen selittyy ennen kaikkea uusilla kalastusrajoituksilla.

– Lisääntymisaluekunnostuksia on tehty ja kalateitä rakennettu jo pitkään ja varmasti niilläkin on myönteistä vaikutusta, mutta tähän saakka ongelma on ollut se, että mereltä ei ole päässyt palaamaan riittävästi emokaloja takaisin jokiin kudulle. Nyt se on ihan selvästi parantunut.

Viime vuosina muun muassa taimenen alamittaa on kasvatettu ja muiden kuin istutettujen, rasvaeväleikattujen taimenten pyynti on kielletty. Lisäksi verkkokalastuksen kieltoaluetta Helsingin edustalla on laajennettu ja verkkojen silmäkokoa kasvatettu.

Kymijoessa hyvä lohivuosi

Kymijoella, Koivukosken voimalaitospatojen alapuolella alle yksivuotiaita lohenpoikasia on havaittu yli kaksinkertainen määrä viime vuoteen nähden.

Luken tutkijan Ari Sauran mukaan suurin syy kannan vahvistumiseen ovat viime syksyn edulliset vesiolosuhteet ja talven hyvät virtaamat. Mäti ei ole jäänyt kuivalle maalle.

Saura huomauttaa, että kalakannat kehittyvät sykleissä: usein parin–kolmen vuoden vahvistumista seuraa parin–kolmen vuoden laskusuhdanne. Koska luonnonoloilla on kantoihin suuri vaikutus kalastuksen ja kutupaikkojen kunnon lisäksi, tulevaa on vaikea ennustaa.

Tällä hetkellä ennusmerkit ensi vuodelle näyttävät melko hyvältä.

Kuhat kalastetaan alta aikayksikön

Suomenlahden suositut saalislajit, kuha, hauki ja ahven ovat Luken tutkijan Tapanin Pakarisen mukaan melko hyvissä kantimissa. Poikasia syntyy riittävä määrä kannan ylläpitämiseen.

Trendikala kuhan kalastus on paikoitellen kuitenkin hyvin voimakasta.

– Alamitan ylittävät kuhat tulevat hirveän nopeasti pyydetyksi. Isokokoista kuhaa on nyt huomattavan pieni osuus kuhakannassa.

Pakarisen mukaan alamitan kasvattaminen olisi eduksi. Kiloissa mitattuna kuhasaaliit kasvaisivat nykyisestä.

Suotuisa sää ja hyvä ravintotilanne auttoivat maakotkan pesintää onnistumaan tänä vuonna. Parhaiten pesintä onnistui Keski-Lapissa. Asuttuja maakotkareviirejä oli enemmän kuin koskaan aiemmin laskentojen aikana, kaikkiaan 354.

Onnistuneita pesintöjä löytyi 165, ja niistä 192 rengastusikäistä poikasta.

Suomen pesimäkannaksi on arvioitu 300–400 paria. Noin 80 prosenttia tunnetuista maakotkan reviireistä sijaitsee Lapin maakunnassa, ja noin 90 prosenttia poronhoitoalueella.

Merikotkien levinneisyysalue on rannikolla Virolahdelta Tornioon. Merikotkat ovat levittäytymässä hiljalleen koko Pohjois-Suomen alueelle. Suomen pesimäkannaksi on aiemmin laskettu noin 350 paria.

Entisissä Lapin ja Oulun lääneissä todettiin kartoituksessa kaikkiaan 78 merikotkareviiriä, ja niissä 49 onnistunutta pesintää ja 67 poikasta.

Vuoden aikana löydettiin seitsemän uutta maakotkareviiriä ja 12 uutta merikotkareviiriä.

Tämänvuotisen pesinnän onnistumisesta huolimatta maakotka ja merikotka ovat yhä vaarantuneiden lajien joukossa.

Metsähallitus maksaa sadan euron löytöpalkkion henkilölle, joka ilmoittaa Pohjois-Suomessa sijaitsevan, aiemmin tuntemattoman maakotkan tai merikotkan pesän sijainnista.

Muuttohaukka kärsi runsaista sateista

Muuttohaukan pesintätulos oli hyvä. Pesintätulosta verottivat kuitenkin Lapin eteläosien ja Kittilän runsaat kesäsateet.

Aikoinaan muuttohaukka on pesinyt koko Suomessa, mutta kanta kutistui liki olemattomiin muun muassa petolintuihin kohdistuneihin vainojen ja ympäristömyrkkyjen vuoksi. Alimmillaan muuttohaukkakanta oli 1970-luvun alussa, jolloin parimääräksi arvioitiin vain noin 30. Laji on vähitellen elpynyt, ja nykypäivänä maassamme arvioidaan pesivän 250–290 paria. 

Nykyään muuttohaukkoja tavataan Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan alueella, mutta yksittäisiä reviirejä on myös Kainuussa, Keski-Pohjanmaalla ja Pohjois-Karjalassa.

Asuttuja muuttohaukkareviirejä todettiin kartoituksessa 207, ja niistä 136 reviirillä pesintä onnistui. Rengastusikäisiä poikasia löytyi 330.

Tunturihaukka elpyy hiljalleen – yhä erittäin uhanalainen

Tunturihaukalla meni vähän paremmin kuin kuutena edellisenä huonona vuonna. Pesintätulosta paransi tunturihaukan tärkeimmän saalislajin, riekon, lisääntyminen. Riekko ja kiiruna ovat tunturihaukalle erittäin tärkeitä saaliseläimiä.

Suomessa perii suunnilleen 40 tunturihaukkaparia. Asuttuja reviirejä löytyi kartoituksessa 12, ja yhdeksällä reviirillä oli onnistunut pesintä. Rengastusikäisiä poikasia oli 21.

Tunturihaukan pääasialliset uhat ovat olleet aiemmin vaino ja munienkeruu, ja edelleen tänäkin päivänä häirintä pesäpaikoilla. Tunturihaukka on Suomessa yhä erittäin uhanalainen.

Metsähallituksen luontopalvelujen pesätarkastajien lisäksi tarkastuksissa oli mukana 42 vapaaehtoista lintuharrastajaa. Vapaaehtoiset tekivät 350 työpäivää petolintujen hyväksi.

Yksi hukka metsästettiin maanantaina Ivalon paliskunnan ja toinen Kemi-Sompion paliskunnan alueella, kerrotaan Suomen Riistakeskuksesta. Tiistaina kaatui susi Kemi-Sompion ja Lapin paliskunnassa.

Susia metsästetään poikkeusluvalla vielä Ivalon, Pohjois-Sallan ja Sallan paliskunnassa. Näillä paliskunnilla on jäljellä kullakin vielä yhden suden kaatolupa.

Lapin paliskunta sai yhden suden poikkeusluvan maanantaina, ja se saatiin käytetyksi jo tiistaina. Myös Kemi-Sompion paliskunta sai poikkeuslupasudet kaadetuksi jo tiistaina.

Suomen Riistakeskus myönsi paliskunnille vahinkoperusteiset poikkeusluvat susien metsästykseen, koska sudet olivat aiheuttaneet tuhoja poroille. Poikkeusluvat ovat voimassa enintään kolme viikkoa niiden myöntämisestä.