Kokeellista ja dokumentaarista tyyliä yhdistävällä elokuvantekijällä Mika Taanilalla on ollut tapahtumarikas vuosi. Toukokuussa taiteilija palkittiin Suomen suurimmalla kuvataidepalkinnolla Ars Fennicalla. Nyt valkokankaalla nähdään Taanilan ensimmäisen pitkä elokuva Atomin paluu, jonka hän on ohjannut yhdessä Jussi Eerolan kanssa. Taanila on aikaisemmin tehnyt lyhytelokuvia ja musiikkivideoita.

Atomin paluu -dokumentti seuraa vuonna 2005 aloitettua Olkiluoto 3 -ydinvoimalan rakennusta Eurajoelle vuosien ajan. Olkiluoto 3 oli ensimmäinen uusi reaktorihanke länsimaissa sitten vuoden 1986 Tsernobylin onnettomuuden. Vastoinkäymisiä kokenut projekti on yhdeksän vuotta aikataulusta jäljestä ja herättänyt arvostelua. Säteilyturvakeskus on löytänyt turvallisuuspuutteita ja työvoiman alipalkkauksesta on tehty tutkintapyyntöjä.

Ydinvoima on aiheena valtava. Vajaan kahden tunnin elokuva kertoo kuitenkin enemmän pienestä ihmisjoukosta ydinvoimaloiden vaikutuspiirissä, kertoo Taanila Ylen aamu-tv:n Tähtihetkessä.

– Meillä oli tarkoitus tehdä alusta alkaen pieni kyläfilmi. Kohdistimme katseen 6000 asukkaan kuntaan. Eurajoki on kuin Suomi pienoiskoossa, löysimme aivan mahtavia tyyppejä laidasta laitaan. Jokaisella on oma tulokulmansa ydinvoima-asiaan.

Moraali jatkuvasti puntarissa

Taanilan mukaan elokuva tulee vahvistamaan joko ydinvoimauskoa tai ydinvoimakriittisyyttä. Kaikki riippuu katsojasta. Taanilan oma mielipide ydinvoimasta on vuosikymmenen projektin jälkeen yhä ristiriitainen.

– Se on aikamoisen sekava vyyhti. Meillä oli joitakin ennakkokäsityksiä, mutta ne muuttuivat. Vaihdoimme elokuvassa monta kertaa suuntaa, sanoo Taanila.

Taanila ja työpari Eerola leikkasivat ja hahmottelivat elokuvaa jatkuvasti kuvausprosessin ajan. Dokumentaristien täytyi laittaa myös itsensä likoon pikkukylässä.

– Elokuvan tekeminen on inhimillistä kanssakäymistä. Tekijöiden moraali ja etiikka ovat jatkuvasti puntarissa, sanoo Taanila.

Kalastuslupajärjestelmä yksinkertaistuu vuoden 2016 alusta, kun uusi kalastuslaki tulee voimaan. Selkein muutos on, että kalastuksenhoitomaksu ja läänikohtaiset kalastusmaksut yhdistyvät. Uusi yhdistetty maksu on nimeltään kalastonhoitomaksu.

Kalastonhoitomaksulla voi kalastaa yhdellä vavalla kaikilla niillä vesialueilla, joihin on ennen tarvittu jokin läänikohtaisista viehemaksuista.

Vapakalastajille muutos on edullinen. Aiemmin vapakalastukseen tarvittiin vuosittain 24 euron kalastuksenhoitomaksu sekä jokaisen kalastusläänin alueelle oma läänikohtainen maksu 31 euroa vuodelta. Yhden entisen läänin alueella saattoi siis kalastaa 55 euron vuosimaksulla, kun ensi vuoden alusta alkaen käytössä on kaikkien entisten läänien kalavesiä 39 eurolla.

Pyydyskalastus sen sijaan hieman kallistuu. Pyydyskalastajien tulee maksaa 39 euron kalastonhoitomaksu tai jokin lyhytkestoisemmista maksuista sekä vesialueen omistajalta hankittava lupa, kuten tähänkin saakka.

"Parempaan suuntaan ollaan menossa"

Kainuun Vapaa-ajankalastajien yhdistyksen puheenjohtaja Juha Väisänen pitää muutosta hyvänä.

– Se selkeyttää jonkin verran lupajärjestelmää. Kyllä parempaan suuntaan ollaan menossa, Väisänen toteaa.

Hän pitää jopa toivottavana, että uusi vapakalastajia suosiva järjestelmä kannustaisi kalastajia pois pyydyskalastuksesta. Pyydyskalastamisen hän soisi vahvemmin ammattilaisten tehtäväksi.

– Suosin ja suosittelen vapaa-ajankalastajille mieluummin aktiivista toimintaa kuin passiivista pyydystämistä. Kun kalastetaan vieheellä, alamittaisilla kaloillla on paremmat mahdollisuudet päästä takaisin kasvamaan. Verkot tappavat heti.

Kalastonhoitomaksua ei voi maksaa suoraan pankkitilille, sillä uusi kalastuslaki edellyttää 18‒64-vuotiaiden kalastajien rekisteröitymistä. Kun kalastaja maksaa kalastonhoitomaksun ensimmäistä kertaa, hänen tulee rekisteröityä.

Yksinkertaisemman lupajärjestelmän myötä myös luvista tiedottavilla on helpompaa.

– Suomen kalastuslupajärjestelmä on ollut sekava ja siinä on meilläkin, jotka luvista tiedotamme, ollut paljon selvitettävää. Tämä on hyvä muutos, vaikka kehitettävääkin vielä olisi.

Maksaa voi joulukuun alusta lähtien

Kalastonhoitomaksun maksavat kaikki 18‒64-vuotiaat kalastajat. Maksua ei tarvitse suorittaa, jos kalastaa pilkillä, mato-ongella tai niin sanotulla silakkalitkalla. Kalastonhoitomaksun voi hankkia joko koko vuodeksi 39 eurolla, seitsemäksi vuorokaudeksi 12 eurolla tai vuorokaudeksi viidellä eurolla.

Kalastonhoitomaksu ei oikeuta vapakalastukseen kaikilla vesillä. Maksun maksaneet kalastajat eivät voi kalastaa rauhoitetuilla vesialueilla, kohdekohtaisen luvan vaativilla erityiskohteilla tai uuden lain määrittelemillä vaelluskalavesistöjen koski- ja virta-alueilla.

Kalastonhoitomaksun keräämisestä vastaa Metsähallitus. Varojen käytöstä vastaa maa- ja metsätalousministeriö. Uutta kalastonhoitomaksua voi maksaa 1.12.2015 alkaen internetissä tai puhelinpalvelussa numerossa 020 69 2424.

Lahtelainen Merja Heiskanen tuskin pysäköi autoaan jatkossa kadunvarteen Lahden keskustassa.

Hän parkkeerasi menopelinsä aiemmin tällä viikolla kadunvarren parkkiruutuun pariksi tunniksi. Palatessaan autolle hän ei ollut uskoa silmiään.

– Näky oli uskomaton. Silmät rävähtivät auki ja piti katsoa, että onko se todella autoni. Ohi kulkevat ihmisetkin taisivat jäädä katsomaan ilmettäni, Heiskanen kertoo.

– Koko auto oli kauttaaltaan linnunkakan peitossa, kyljet, katto, ikkunat, kaikki. Oli kaivettava nenäliina taskusta, että viitsin avata edes ovea. Koko auto haisi.

Auto oli ollut pysäköitynä Vesijärvenkadulla kauppakeskuksen vieressä. Parkkiruutujen vieressä on isoja rakennuksia ja puita, joissa naakat viihtyvät.

– Rakennusten katolta kuului niin kova konsertti, että könysin autoon sisälle vauhdille. Ajattelin, että muuten olen kohta saman näköinen kuin auto, hän sanoo ja naurahtaa.

Heiskanen kertoo vieneensä auton suoraan pesuun. Ilmastointi oli pakko panna ajon ajaksi pois päältä, ettei haju tullut sisätiloihin asti.

– Ajattelin, että helkkari sentään, linnut, minkä teitte. Ulosteet lähtivät onneksi pesussa pois.

Naakat viihtyvät keskustassa

Luonnonsuojeluvalvoja Asko Riihelä Lahden seudun ympäristöpalveluista sanoo, ettei Heiskasen auton tapaus ole mitenkään ainutkertainen.

Jos pysäköi naakkojen suosimilla alueilla kaupungin keskustassa, voi miltei odottaakin, että auton päältä saattaa löytää lintuparven tervehdyksen.

– Linnut ulostavat ruokailun jälkeen. Katupuissa voi olla usean sadan linnun porukka. Jos auto sattuu juuri alle, se likaantuu.

Riihelän mukaan Lahdessa elelee parin tuhannen naakan populaatio. Määrä on pysynyt viime vuosina ennallaan.

Hän kertoo, että valoisaan aikaan linnut lentävät keskustasta maakuntaan ruokailemaan. Osa tosin jää päiväksikin kaupungin puistoihin tai suuntaa kaatopaikalle etsimään apetta.

– Illaksi linnut kokoontuvat yöpymään porukalla turvallisiin paikkoihin keskustaan.

Päiväksi hiljenee, illalla alkaa konsertti

Luonnonsuojeluvalvojen mukaan ihmiset valittavat lintujen jätöksistä yllättävän vähän.

– Ihmeen hyvin lahtelaiset sietävät niitä. Kesällä lokeista valitetaan enemmän kuin naakoista.

Satojen, keskustaan kokoontuvien naakkojen parvet pitävät ajoittain kovaa ääntä, mikä ärsyttää joitakin asukkaita.

– Metelistä valitetaan, mutta onneksi se on yleensä yhdessä paikassa hetkellistä. Päiväksi hiljenee, kunnes linnut illalla taas kasaantuvat yhteen.

Mitä tulee naakkojen suosimiin majapaikkoihin, Merja Heiskanen aikoo jatkossa vältellä niitä. Useimmiten hän parkkeeraa autonsa pysäköintihalliin – ja aikoo toimia niin myös jatkossa.

Enää hän ei ihmettele, että kadunvarsiruuduissa Vesijärvenkadulla kauppakeskuksen kyljessä oli tyhjää tilaa.

– En varmasti jätä autoa enää siihen.

Yle Keski-Suomi julkaisee yleisön ottamia sääkuvia sekä alueellisissa tv-uutisissa että nettisivuillaan. Sääkuvien lähettämistapa on muuttunut ja kuvat lähetetään sähköpostin sijaan nykyään suoraan verkkosivun kautta.

Ethän lähetä uusia kuvia enää tämän artikkelin Lähetä-painikkeella, vaan laita ne tulemaan täältä.

Marraskuun alkupuolella aurinko paistaa yhä lämpimästi ja talven tuntu on kaukana.

Hämeenlinnalaisen Viherlinna Oy:n yrittäjä Risto Määttänen sanoo lämpimän loppusyksyn tuovan yrittäjälle tilaa ensi kevättä ajatellen.

– Kyllähän tämä antaa lisäaikaa, ei ole hässäkkää ja tässä jää kevään kiireistä jotain pois.

Nyt on aika istuttaa puita ja pensaita

Määttänen sanoo syksyn olevan parasta istutusaikaa.

– Puille ja pensaille tämä on paras aika. Taimien käsittely on helpompaa kuin ilmankosteus on suurempaa. Taimet voivat odottaa istutusta puoli tuntia tai tunninkin ennen istutusta. Keväisin aurinko polttaa herkästi juuret. Myös nurmikon voi istuttaa syksyllä, sanoo Risto Määttänen.

Istutustöitä voi tehdä aina maan jäätymiseen saakka.

– Tänä syksynä ei kunnollista ruskaa juuri ollut. Käytännössä puiden lehdet paleltuivat eivätkä ehtineet tuleentua. Pakkasista riippuen puille ja pensaille saattaa olla tulossa kova talvi.

Tulipa talvesta sitten millainen tahansa, siihen kannattaa varautua.

– Kannattaa tarkistaa ettei keväisten istutusten jälkeen maa ole painunut ympäriltä niin, että vesi jää talvella seisomaan istutuksen ympärille. Jos näin on, kannattaa lisätä multaa ympärille. Jänissuojat ja myyräsuojat kannattaa huolehtia paikalleen, listaa Risto Määttänen.

Ei huppupäitä alkutalvesta pihalle

Talven ajaksi väriä pihoihin haetaan ikivihreillä istutuksilla.

– Huputtaminen ja suojaaminen on tärkeää kevätauringon kovilta säteiltä, mutta syksyisin niiden suojaamiseen ei ole tarvetta. Sen takiahan niitä on pihalle laitettu, että ne tuovat vihreyttä, sanoo Risto Määttänen.

Suurin osa istutusleikkauksista kannattaa kuitenkin jättää suosiolla kevääseen.

– Poikkeuksen tekevät kuitenkin monet angervot ja kurttulehtiset ruusut. Jos ne haluaa leikata maahan saakka, niin se todella tarkoittaa maahan saakka, ei parinkymmenen sentin korkuiseksi möykyksi.

Kukkapenkeissä perennat kannattaa jättää varsineen ja lehtineen penkkiin.

– Putkilovartisia kasveja ei kannata leikata syksyisin alas, sillä varret suojaavat vedeltä ja lehdet lumelta sekä jäätymiseltä. Keväällä varret on sitten hyvin helppo poistaa. Ruusut kannattaa talvisuojata laittamalla kuivaa turvetta tyvelle.

Kotipuutarhan pienilmasto voi suosia ulkomaisiakin kasveja

– Jos haluaa lannoittaa puutarhaansa syksyisin, kannattaa muistaa, että pelkkä keko kasvin juurella ei riitä. Juuret ovat laajemmalla, joten lannoite kannattaa levittää ympäriinsä noin metrin säteellä tyvestä, muistuttaa Risto Määttänen.

Lämmin marraskuu on saanut pohtimaan uusia lajikkeita omassa puutarhassa.

– Omakotitalojen pihoihin syntyy pienilmastoja, joissa voivat pärjätä myös ulkomaiset kasvit. Lähtökohtaisesti kotimainen taimi on paras, mutta kokeiluja voi tehdä. Etukäteen kannattaa selvittää silti, onko kasvi varjo- vai aurinkopaikan kasvi ja hallanarkuus. Kokemus opettaa, kertoo yrittäjä ja puutarhuri Risto Määttänen Hämeenlinnasta.

Suomen luonnossa elelee enintään 1 300 villisikaa Etelä- ja Keski-Suomessa, joista ministeriön mukaan puolet voisi karsia. Ehdotus tuli villisikatyöryhmältä, jossa oli mukana myös metsästäjäliitto. Sikaruttoa eläimistä ei ole vielä löytynyt, mutta tehokkaita levittäjiä ne voivat olla.

– Tehokkaamman seurannan vuoksi Evira toivoo näytteitä ammutuista tai maastoon kuolleista villisioista, kertoo MTK:n eläinlääkäri Leena Suojala.

Jos villisiasta löydettäisiin tautiepäily, määrättäisiin tautitapauksen ympärille suojavyöhyke.

Suomalaisiakin sikatilallisia kalvaa aito pelko, sillä Afrikkalainen sikarutto jyllää rajan takana Virossa. Eläinlääketieteen tohtori Suojalan mukaan tautia on löydetty sekä villisioista että sikaloista.

– Villisioista on löydetty useampia kymmeniä tapauksia. Tauti on levinnyt jo kuuteen tuotantosikalaan ja kahteentoista niin sanottuun takapihasikalaan. Tilanne ei ole enää edes viranomaisten hallussa, koska leviämistä ei ole pystytty estämään, arvioi Suojala.

"Rutto murskaisi sikatalouden"

Keski-Pohjanmaan noin 51 sikalassa voitaneen estää sikaruton tulo riittävillä varotoimilla.

– Pitää huolehtia korkean tason tautisuojauksesta. Afrikkalaista sikaruttoa on päässyt useisiin Baltian sikaloihin jonkun ihmisen saappaissa tai eläimien mukana. Myös kuumentamaton ruokajäte on yksi reitti virukselle sikalaan. Esimerkiksi eväsleivän metvursti ja salami voivat sairastuttaa eläimen.

Villisian metsästysreissuilta Virosta ei tuliaisina saa lihaa tuoda. Myös tarvikkeiden, välineiden, vaatteiden, aseiden ja autojen puhdistaminen on tarkkaa.

– Jopa auton pohja pitää pestä, huomauttaa tohtori Leena Suojala.

Jos sikaruttoa löydettäisiin suomalaisilta tiloista, vienti EU:n ulkopuolisiin maihin lakkaisi heti. Kaupan uudelleen käynnistyminen voisi viedä useita vuosia, arvioi Suojala. Sikarutossa eläinten siirtorajoitukset ja pakolliset lopettamiset ovat tiukkoja.

– Rutto olisi murskaava Suomen sikataloudelle. Tuotanto joko loppuisi kokonaan tai sitten radikaali vähennys.

Mediapersoona Mikko "Peltsi" Peltola sanoo parhaiden kalavesien olevan sellaisia, joista voi suoraan kuksalla ammentaa juomaveden.

– Se ei etelässä ole mahdollista, joten pohjoiseen tarvii sen vuoksi tulla, tuumaa Lapin ystävänä tunnettu Peltola.

Helsingissä omakotitalossa varttunut Peltola sanoo luontoasioiden tulleen hänelle vaarin perintönä. Kotitalon läheisissä metsissä marjastaen ja kesämökin rannoilla kalastaen pieni Peltolan poika kartutti erämiehen taitojaan.

– Vaari oli kova erämies ja isä aina nauraakin, että tämä eräinnostus on pompannut yhden sukupolven yli.

Yökerhovaiheen jälkeen kutsui luonto

Nykyään Peltola tunnetaan esimerkiksi Seinäjoen tangomarkkinoiden juontajana. Moni muistaa miehen jo Radio Mafian ajoilta tai myöhemmin YleX:n aalloilta.

Peltolan innokkaaksi kalamieheksi tietävät varsinkin Peltsin Lappi -televisio-ohjelmaa seuranneet.

Kovin moni ei välttämättä tiedä, että juontotöitä ahkeraan tekevä mies on suorittanut kalastusoppaan ammattitutkinnon vuonna 2012 ja syksyllä 2013 Peltola julkaisi yhdessä Mika Wickströmin kanssa kirjan Peltsin kala-apajat.

– Pienenä eräinnostus olikin aika vahva, mutta sitten tuossa joskus parikymppisenä luontosuhde oli lähinnä yökerhon maisemissa, kunnes sitten taas lirvahti metsän puolelle, Peltola muotoilee.

Ja kun kerran "lirvahdetaan", niin tehdään se kunnolla Peltsin tapaan.

– Nyt olen ollut parikymmentä vuotta aika syvissä vesissä näiden metsäintoilujeni suhteen, mies veistelee.

Kalamiesten kansahuvi: kutupuuhien katselu

Peltolan viimeisin tempaus on alkusyksyltä, kun hän osallistui Virtavesitalkoisiin pääkaupunkiseudulla.

– Talkoissa on tehty taimenille kutupaikkoja. Keskellä Helsinkiä menee pieniä kaupunkipuroja, jotka on ohuimmillaan noin metrin leveitä ja niissä saattaa nyt 70-senttisiä meritaimenia kutea.

– Silloin kun näkee, että tämmöinen äärimmäisen uhanalaiseksi luokiteltu kala kutee siinä paikassa, johon on itse kantanut soraa kuukautta aikaisemmin, niin se on kyllä mahtava palkinto.

Peltola kertookin kutemisen seuraamisesta tulleen etelässä eräänlaista kalamiesten kansanhuvia.

– Kun taimenet ovat kutupuuhissa, niin ne eivät ole hirveän säikkyjä. Niitä pääsee tosi läheltä katsomaan, melkein silittämään, Peltsi virnistää.

Lahtelainen Jaana Lamppu-Blick on intohimoinen tryffeliharrastaja ja -yrittäjä, jonka arvosienten etsimiseen koulutetut, lagotto romagnolo -rotuiset koirat löysivät vastikään kelpo saaliin Joensuusta.

– Saalis on todella hyvä. Harvoin yhdestä paikasta löytyy noin paljon. Joskus sattuu hyvä osuma kohdalle. Mutta tämä on ollut hyvä tryffelivuosi kaiken kaikkiaan. Sää ovat olleet suotuisat ja toivotaan nyt pitkää, lauhaa syksyä, Jaana Lamppu-Blick sanoo.

Tryffeleitä voi löytää maan routaantumiseen saakka. Pikku pakkanenkaan ei arvosieniä säikäytä. Tryffeleiden kilohinta liikkuu Lamppu-Blickin mukaan 3 000–4 000 euron kieppeillä. Rikastumaan sienillä ei kuitenkaan pääse.

– No, ei. Ensinnnäkin tryffeli on tosi kevyt. Vaikka näyttäisi, että sieniä on paljon, niin ei siinä loppupelisssä sitten niin hirveästi niitä ole. Aina niissä on matosia, huonoja ja pilaantuneita. Kun niitä alkaa putsaamaan, kyllä siitä iso osa lähtee pois. Se on niin työlästä, jos päivässä saa sata grammaa, niin se on hyvä saalis, kertoo miehensä kanssa lounaskahvilaa pyörittävä Jaana Lamppu-Blick.

Yrittäjä kertoo löytäneensä myös harvinaisempia tryffeleitä.

– Paalasmaan saaristosta ollaan löydetty vaaleaa tryffeliä, jota esiintyy Suomessa ja Pohjois-Amerikassa. Se on pohjoisen vyöhykkeen metsätryffeli, jota Etelä-Euroopassa ei ole.  

Vastikään valmistuneen tutkimuksen mukaan viljelyolosuhteilla on suuri merkitys kasvatuskalojen hyvinvoinnille sekä kalatautien esiintymiselle.

– Kalojen olosuhteet altaissa ovat hyvin pelkistetyt. Suuri määrä kaloja laitetaan lasikuitualtaisiin, joissa ne uivat ilman minkäänlaisia virikkeitä. Virikekasvatuksessa altaisiin tehdään suojapaikkoja ja muita rakenteita, ja veden virtausta vaihdellaan. Tarkoitus on jäljitellä luonnon olosuhteita, valottaa tutkija Anssi Karvonen Jyväskylän yliopistosta.

Virikekasvatusta on kehitelty Kainuun kalantutkimusasemalla Paltamossa. Tutkimuksen tulosten mukaan kalojen virikekasvatuksella voidaan vähentää huomattavasti joidenkin kalanviljelyssä yleisesti esiintyvien loistautien haitallisuutta.

– Väheneminen saattaa johtua esimerkiksi siitä, että virikeolosuhteissa kalat ovat vähemmän stressaantuneita, ja niillä voi sitä kautta lla parempi vastustuskyky. Virtauksien muutokset saattavat myös poistaa vedestä taudinaiheuttajia, Karvonen sanoo.

Paremmin voiva kala tuottaa parempaa tulosta

Tulokset kertovatkin kaksoisvoitosta – virikekasvatus sekä parantaa kalojen elinoloja että viljelijän taloudellista tulosta.

– Pyrkimys on kasvattaa hyvälaatuista ja hyvinvoivaa kalaa, ja myös parantaa istutuskalojen elinkykyä luonnossa, toteaa Karvonen.

Tutkimuksessa tarkasteltiinkin lähinnä istutuslajeja, kuten meri- ja järvilohta sekä järvitaimenta. Suurin osa ruokakalasta on kirjolohta, jonka viljely ei ollut tutkimuksessa mukana.

99 prosenttia istutuskalasta katoaa

Virikekasvatusta on kokeiltu pienessä mittakaavassa, mutta nyt tehty tutkimus on ensimmäinen osoitus siitä, että se vaikuttaa kalatautien haitallisuuteen.

– Aikaisemmasta tutkimuksesta tiedetään, että virikekasvatuksella on muita myönteisiä vaikutuksia, esimerkiksi kalojen fysiologiaan ja istutuksen jälkeiseen luonnossa selviämiseen. Lähes 99 prosenttia istukkaista ei koskaan saavuta pyyntikokoa, sanoo Karvonen.

Istutusmenestykseen vaikuttavat kuitenkin monet muutkin tekijät kuin kasvatus.

Tutkimus on tehty Jyväskylän yliopiston, Helsingin yliopiston, Itä-Suomen yliopiston, Elintarviketurvallisuusviraston ja Luonnonvarakeskuksen yhteistyönä.

Anssi Karvosta haastatteli Eija Heikkilä.

Järvi-Suomessa vettä riittäisi kalastettavaksi, mutta suomalainen sirpaloitunut vesiomistus ja jalokalakantojen taantuminen virtavesien rakentamisen myötä ovat vieneet alueelta kalastusmatkailun vetovoimatekijät.

– Ahventa, haukea ja kuhaahan meillä on, mutta ei niitä tulla ulkomailta pyytämään. Niitä on muuallakin, mm. Keski-Euroopassa ja esimerkiksi hauen järvikalastus on Ruotsissakin järjestetty paremmin kuin meillä, tyrmää itäsuomalaista kalastusmatkailua haaveilevien visiot kokenut kalamies ja 12 vuotta maailmalla kalastusoppaana kiertänyt Leppävirralla asuva Heikki Turunen.

Sata vuotta sitten virtavesien Suomi oli vetovoimainen kalastusmatkailukohde, kun joet virtasivat vapaina. Perhokalastajat ovat edelleen hanakoita matkustamaan kauaskin suurten kalojen ja kirkkaiden vesien perässä, mutta Suomeen he eivät enää sankoin joukoin tule. Harvat kohteet ovat pohjoisessa.

– Yleensä siellä missä valtio omistaa vedet, asiat on järjestetty kalastuksen suhteen hyvin. Meillä on toisenlainen malli ja toisaalta vesivoimarakentaminen on tuhonnut vaelluskalakannat. Se on vallitseva tilanne, vaikka meillä Itä-Suomessa on jotain hyviäkin kohteita, vaikkapa Heinävedellä, kehuu kotivesistöään reitin varrella asuva Heikki Turunen.

Perho-opettaja, opas ja tarvikekauppias

Reilu nelikymppiseksi Heikki Turunen on ehtinyt nähdä paljon, koska kalastaminenkin alkoi muutaman vuoden iässä.

– En halua leimautua vain perhokalastajaksi, vaikka minut siitäkin tunnetaan. Kalastan kaikilla aktiivisilla tavoilla, verkoille vain ei ole aikaa.

Kalastuspiireissä ollaan säännöllisesti huolissaan lajin ukkoontumisesta, eikä suotta, myöntää kalaporukassaan nuorimpiin kuuluva 43-vuotias savolainen.

– Että kalastus olisi mielekästä, pitäisi päästä joko virtavesien ääreen tai veneellä vesille. Mitenpä vaikkapa kuopiolainen 16-vuotias pääsee, kun lähimmät hyvät virtapaikat ovat monen kymmenen kilometrin päässä? Mikkelin seudulla ja Joensuussa on tilanne parempi, Joensuussakin kalastuspaikkoja ihan kaupungin ytimessä. Heinävedellä olisi hyvät kalastuspaikat, mutta ei ole nuoria, pohtii Heikki Turunen.

Itäsuomalainen kalastuskulttuuri muuttuu hitaasti

Itä-Suomeen myös jigikalastus tuli myöhemmin kuin muualle.

– Netissä on kaikki tieto nähtävissä ja nuoret kokeilevat uusia kalastustapoja. Netistä voi katsoa vaikkapa miten kaikuluotainta käytetään pilkkimisessä, Ruotsi on tässä Suomea edellä ja saaliit isoja. Ja mikä toimii merellä, sitä nuoremmat kokeilevat myös järvillä ja kas, kala on kala järvessäkin. Nuoret ovat Itä-Suomessa samanlaisia kuin muuallakin, mutta vanhempien kalastajien joukoissa painavat perinteet.

Netillä on myös varjopuolensa, koska siellä korostuvat huippuhetket.

– Saatetaan katsoa videoita valtavankokoisista saaliskaloista, joita pyydetään maailman hienoimmilla paikoilla vaikkapa Bahamalla ja siitä tulee harha, että tuollaista kalastus on. Se pieni pilkkiahven ei sitten kovasti jaksa sykähdyttää, koska nykyään elämyksen pitää olla iso. Se pitäisi saada muualta kuin saaliin koosta.

Nuoret kalastavat aivan eri tavalla kuin vanhempansa.

– Haetaan elämystä, ei ruokapöytään tuotavaa. Toki lähes kaikki kalastajat jotain syövätkin, mutta päähuomio on muualla, ja "catch and release" ihan oma lukunsa. Itse en ole yhtään taimenta näiltä vesiltä 2000-luvulla nostanut ylös, vaan päästänyt kalan takaisin nostamatta sitä edes vedestä. Ei sitä vain hentoa, kun tietää, että kannat eivät kestä verotusta.

Vaelluskalat ahdingossa

Oman kokemuksensa perusteella Heikki Turunen uskoo, että vaelluskalojen kannat eivät enää taannu seisovilla pyydyksillä kalastuksen, vaan lisääntymispaikkojen tuhoutumisen vuoksi. Jo aiemmin myös geneettinen pohja on rappeutunut, kun todella suuret kalat on pyydetty pois. Ylämitat edistävät asiaa ja Turunen perää kalastajilta vastuullisuutta.

– Pohjaeroosio on vienyt turvapaikat kalanpoikasilta, joten petokalat vievät poikastuotannon. Ja kutupaikkoja ei ole. Nykyinen kalakantojen suojelu on lähinnä maisemointia. Jos todella haluttaisiin nähdä, mikä on Saimaan järvilohen tilanne, pitäisi lopettaa kalastus viideksi vuodeksi. Itse olisin siihen valmis, mutta muut eivät, ymmärrän sen, nauraa Heikki Turunen.

Kalastajat ja luonnontutkijat seuraavat ihmeissään erikoista luonnonilmiötä Pohjois-Norjassa sijaitsevassa Yykeänvuonossa (norj.  Lyngenfjorden). Merenpohjaa peittää suurelta alueelta paksu punainen lima, kertoo Norjan yleisradioyhtiö NRK.

Lima koostuu valtavasta määrästä maneetteja, jotka ovat liittyneet yhteen vyömäiseksi nauhaksi. Yhtenäinen massa peittää uloimman osan Yykeänvuonon pohjasta ja ulottuu vielä viereiseen Kaenangenvuonoon.

Maneetit ovat yleensä parin sentin kokoisia, hyytelömäisiä olentoja, jotka pyydystävät saalistaan pyyntilonkeroilla.

Yykeänvuono sijaitsee Suomen Käsivarren tasalla. Vuonon rannalla on mm. Skibotnin kaupunki.

Norjan merentutkimuslaitos on aloittanut maneettimassan tutkimukset.

– Olemme viime päivinä saaneet vahvistuksen sille, että kyseessä on valtava määrä limamaista materiallia meren pohjalla, erityisesti 15 - 20 metriä pohjan yläpuolella. Massa on niin tiivistä, että kaikuluotaimessa se näyttää matalikolta.

Maneettimassan havaitsivat kalastajat, jotka viikko sitten aikoivat tavanomaiseen tapaan troolata vuonolla kalaa ja katkarapuja. Trooliin tarttui vain punaista maneettimassaa, eikä juuri lainkaan kaloja tai katkarapuja.

Tutkimuksissa on ilmennyt, että massa koostuu lähinnä kampamaneeteista, mutta mukana on paljon myös jotakin muuta maneettilajia, jota tällä alueella ei ole koskaan ennen tavattu, kertoo Norjan kalastuskorkeakoulun tutkimusamanuenssi Ruger Larsen.

– Kaikuluotaimen antamat kuvat ovat hyvin erikoisia. Olemme yrittäneet koota tietoa löytääksemme vastauksia, mutta olen aivan varma, ettemme ole koskaan ennen nähneet tällaista, Larsen toteaa.

Kiinassa lähestyvä talvi on saanut viranomaiset käynnistämään kaupunkeja lämmittävät hiilivoimalaitokset.

Voimaloiden käynnistämisellä on ollut dramaattiset vaikutukset ilmanlaatuun. Virallinen uutistoimisto Xinhua kertoo, että ilmansaasteiden määrässä on tehty uusi ennätys.

Koillis-Kiinassa sijaitsevan, kuuden miljoonan asukkaan Shenyangin kaupungin ympäristötoimisto ilmoittaa, että haitallisten pienhiukkasten määrä ilmassa ylittää jopa 1 400 mikrogrammaa kuutiometrissä.

Kiinassa ilmansasteista on tehty virallisia mittauksia vasta vuodesta 2013 lähtien.

Pienhiukkasten määrä ylittää satoja kertoja Maailman terveysjärjestön WHO:n suosituksen, jonka mukaan hiukkasia ei saisi olla enempää kuin 25 mikrogrammaa kuutiossa. Suurempi määrä aiheuttaa vakavia terveysriskejä.

Paikallisviranomaiset ovat julistaneet korkeimman tason ilmansaastehälytyksen. Asukkaita kehotetaan pysymään sisätiloissa ja tehtaita pyydetään vähentämään saastuttamista. Shenyangissa ei voida omin toimin kuitenkaan tehdä paljoakaan, sillä tuulet kuljettavat savua kaupunkiin myös muualta maasta.

Myös naapurikaupungissa, kolmen miljoonan asukkaan Changchungissa saastepitoisuus on noussut hälyttäväksi. Haitalluisten hiukkasten pitoisuus oli aamulla 860 mikrogrammaa kuutiossa.

Viranomaiset kehottavat asukkaita pysymään sisällä. Työssä käyvien on käytettävä "ympäristöystävällisiä kulkuneuvoja ja otettava terveysriskit huomioon".

Virallinen uutistoimiston julkaiseman artikkelin mukaan kaupungin toimet asukkaiden terveyden huomioimiseksi ovat hyödyttömiä valtavan savusumun ja saasteen olosuhteissa.

Asukkaiden kertoman mukaan ilma polttaa silmiä ja aiheuttaa kurkkukipua. Tilannetta voi lievittää vain käyttämällä hengityssuojainta.

Uutista korjattu 9.11. klo 12. Uutistesta poistettu maininnat pienhiukkasten koosta.

Viime talven lämpimät kelit sekoittivat otsojen unirytmin ja ne heräilivat useaan otteeseen jo tammikuussa. Vähän syötyään ne kuitenkin saivat onneksi uudelleen unenpäästä kiinni ja nukkuivat helmikuun lopulle asti. Nyt eläintarhassa jännitetään, miten alkava talvi sujuu.

Talvilevolle käyvät karhujen lisäksi pesukarhut, rantakäärmeet, rupikonnat ja skunkki.

Vaikka osa eläimistä vetäytyy huilaamaan, on Korkeasaari avoinna myös talvisin. Valtaosa ulkotarhojen eläinlajeista on Suomen talven kestäviä.

Lapin liiton hallitus päätti maanantaina perustaa Ylä-Kemijoen työryhmän. Työryhmä pohtii, miten mahdollisen Kemihaaran altaan aiheuttamia haittoja korvattaisiin Itä-Lapin kunnille. Lapin liitto nimesi työryhmän puheenjohtajaksi Markku Harjun (sd.) Kemijärveltä ja sihteeriksi yhteysjohtaja Maiju Hyryn.

Itä-Lapin kuntia pyydetään nimeämään työryhmään kaksi edustajaa. Työryhmä toimii ensi vuoden loppuun asti.

– Osa kunnista vastustaa Kemihaaran allasta, joten perustimme työryhmän, joka voi keskustella tästä kiistanalaisesta asiasta. Pidetään keskusteluyhteyttä yllä, jos mielipide allasta kohtaan pehmenisi. Jos allas joskus toteutuu, meidän pitää pohtia, minkälaisia kompensaatioita Lapin liiton ja alueen kuntien on vaadittava. Sellainen voisivat olla esimerkiksi kalaportaat, Lapin liiton maakuntajohtaja Mika Riipi sanoo.

Allas vielä kaukana

Säännöstelyallas tai tulvasuojeluallas on mukana Rovaniemen - Itä-Lapin maakuntakaavaluonnoksessa. Kaava ja siihen liittyvät Natura-arvioinnit ovat lähdössä lausuntokierrokselle marraskuun lopussa. Lapin liiton hallituksen on tarkoitus päättää kaavasta vielä ennen kesälomia tai heti niiden jälkeen.

Asian ratkaisee lopulta valtioneuvosto, koska luonnonsuojelulain mukaan altaan merkitseminen kaavaan vaatii Naturasta poikkeamista. Maakuntajohtaja Riipi ei osaa arvioida, koska kaavan lopulliset ratkaisut on tehty.

– Tämä on ensimmäinen tapaus Suomessa, jossa päätetään, voiko Naturasta poiketa. Valtioneuvosto ratkaisee vasta kaavamerkinnän kohtalon, mutta kaavalla ei vielä rakenneta allasta. Vasta jos allas tulee kaavaan, ja joku taho kiinnostuu sen rakentamisesta, edessä on oma luvitusprosessi. Mahdotonta sanoa, kauanko siihen menisi, Riipi sanoo.

Korkein hallinto-oikeus on sanansa sanonut: Tavase Oy saa jatkaa tekopohjavesihankkeen tutkimuksia. KHO pani näin pisteen yhdelle tekopohjavesilaitoksen valitusketjulle. Aluehallintoviraston tutkimusluvasta oli aikanaan valitettu Vaasan hallinto-oikeuteen, joka hylkäsi valituksen.  KHO taas yhtyi hallinto-oikeuden päätökseen.

Tavase Oy:n toimitusjohtajan Petri Jokelan mukaan KHO:n päätös oli odotettu.

– Korkeimman hallinto-oikeuden tuore päätös vahvistaa lainvoimaisesti meidän lupahakemuksemme ja aikaisempien oikeusasteiden päätöksen. Meillä on nyt lainvoimainen lupa tehdä näitä tutkimuksia, joista osaa olllaan jo töiden aloittamisluvalla tehtykin.

Lupa antaa mahdollisuuden entistä tarkempiin tutkimuksiin, sanoo Jokela.

– Jatkossa meillä on mahdollisuus tehdä teknis-taloudellisia selvityksiä, jotka liittyvät erityisesti kaivoimeytyksen soveltamiseen – kuinka monta kaivoa ja minne niitä tarkkaan ottaen pitäisi laittaa. Sillä on suuri taloudellinen merkitys.

Lisärakentamistakin on luvassa, kertoo toimitusjohtaja Petri Jokela.

– Muutama kaivo on suunniteltu tehtäväksi. Tutkimusten aloituspäivästä ei ole kuitenkaan voitu päättää. Esimerkiksi tätä korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen aikatauluakaan ei ole ennakolta tiedetty. Nyt täytyy tarkemmin miettiä, mitä tehdään.  

– Luvan mukaan tutkimukset pitää hoitaa loppuun viiden vuoden kuluessa tästä päivästä eli tässä ei ole sillä tavalla mitään kiirettä.

Tutkimushyöty suurempi kuin haitat

KHO arvioi, että tutkimushankkeen vaikutukset Keisarinharjun-Vehoniemenharjun Natura 2000 -alueeseen ovat vähäisiä. Tutkimuksista saatava hyöty on oikeuden mielestä niistä aiheutuvaa vahinkoa suurempi.

Korkein hallinto-oikeus hylkäsi valittajien vaatimukset, jotka koskivat tiedonsaantia Tavasen tutkimustuloksista, ennakkoratkaisun pyytämistä Euroopan unionin tuomioistuimelta, sekä suullisen käsittelyn ja katselmuksen toimittamista.

Aluehallintovirasto hylkäsi kesäkuussa Tavasen hakeman luvan tekopohjavesilaitoksen rakentamisesta Pälkäneen ja Kangasalan harjualueelle. Avin päätöksestä on valitettu.

Ranuan eläinpuiston Malla-karhu nukkuu jo talviunia, mutta eläinpuiston toisesta karhuhäkistä kuuluu vielä ääni. Vajaan kahden vuoden ikäinen Jemma-karhu ei ole halunnut vielä talviunille.

Eläinpuiston intendentti Mari Heikkilä kertoo, että nuori Jemma ei ole vielä malttanut talviunille.

– Meidän vanhempi naaraskarhuhan on nukuskellut jo viikon, mutta nuorella Jemmalla on puuhaa vielä hieman enemmän. Kyllä sekin on ruuan käyttöä jo vähentänyt ja liha ja kala ei enää kelpaa. Mennään siis vihanneksilla ja ihan luonnonmukaisesti Jemma nyt toimii.

Heikkilä arvioi, että Jemmakin siirtyy talviunille kahden viikon kuluessa.

– Eiköhän me aleta pikkuhiljaa houkutella Jemmaa unille jo viikonloppuna tai viimeistään ensi viikon aikana.

Lähetä meille ottamasi valokuva, joka kertoo säästä. Julkaisemme yleisön lähettämiä valokuvia Kanta- ja Päijät-Hämeen yhteisissä alueellisissa televisiouutisissa. Kaikki kuvat eivät mahdu televisiolähetykseen, joten julkaisemme kuvia laajemmin internetsivuillamme.

Kuvat tulee lähettää osoitteeseen hame@yle.fi tai lahti@yle.fi. Liitä kuvaan mukaan tiedot siitä, missä ja milloin kuva on otettu ja kuvaajan nimi. Jos kuvaan liittyy tarina, kerro sekin. Huomauta, mikäli et halua nimeäsi tai paikkakuntaasi mainittavan kuvan yhteydessä.

Millaisen kuvan voimme julkaista?

Kuvan lähettäjä vakuuttaa, että hänellä on kaikki tarvittavat tekijän- ja muut oikeudet lähettämäänsä materiaaliin. Samalla lähettäjä vakuuttaa, että hänellä on oikeus luovuttaa materiaali Yle Uutisille.

Lähettäjällä tulee olla suostumus kaikilta kuvassa esiintyviltä henkilöiltä siihen, että Yle voi hyödyntää ja käsitellä materiaalia parhaaksi katsomallaan tavalla. Suosittelemmekin, että sääaiheisissa kuvissa ei esiintyisi tunnistettavia ihmisiä.

Julkaistuista sääkuvista ei makseta erillistä palkkiota.

Klikkaa pikkukuvia nähdäksesi ne suurempina!

Agnico Eagle Finland Oy kertoo, että Kittilän kaivos on vähentänyt puhdistetun prosessiveden lisäjuoksutusta NP3-rikastushiekka-altaasta pintavalutuskentälle.

Kittilän kaivos sai lokakuussa Lapin ely-keskukselta luvan, jonka mukaan puhdistettua prosessivettä voidaan pumpata NP3-altaasta ylimääräisenä juoksutuksena marraskuun loppuun asti. Ylimääräiset juoksutukset alkoivat 23. lokakuuta.

Prosessiveden lisäjuoksutus sai olla aluksi enintään 400 kuutiometriä tunnissa ympäristöluvan salliman määrän lisäksi. Kun NP3-altaan vedenpinta laskee tietylle tasolle, lisäjuoksutuksen määrää on pienennettävä 300 kuutiometriin tunnissa.

Lauantaina vesi laski raja-arvon alle, ja kaivosyhtiö pienensi lisäjuoksutuksia sadalla kuutiometrillä tunnissa.

Puhdistetun prosessiveden lisäjuoksutuksen avulla NP3-altaan vedenpinta saadaan laskettua sellaiselle tasolle, että kaivosyhtiö pääsee turvallisesti jatkamaan altaan korjauksia. Prosessiveden laatu on yhtiön mukaan ympäristöluvan määräysten mukainen.

Nurmeslaisen Matti Tolvasen metsästyskausi alkoi karhujahdissa Kuhmossa 20. elokuuta. Metsästyskautta oli ehtinyt kulua vain muutama tunti, kun karhua haukkunut harmaanorjanhirvikoira Oso sai suden kimppuunsa aamuviiden aikaan. Koira oli ollut karhunjäljillä puoli tuntia kunnes se alkoi haukkua.

– Koira ehti haukkua vain kymmenen sekuntia, kun sen suunnasta alkoi kuului hirveä rähinä jota kesti muutaman minuutin. Sitten tuli hiljaista.

– Olin sen verran kaukana, etten ehtinyt hätiin. Juoksin tutkapannan perusteella koiraa kohti ja se oli vielä hengissä kun ehdin sen luo. Koira hengitti huohottamalla raskaasti ja sen maha oli aivan veressä, Tolvanen muistelee ensimmäistä jahtipäiväänsä tänä vuonna.

Koira kannettiin autolle ja kuljetettiin lähimmälle eläinlääkärille, joka oli Nurmeksessa. Päivystävä eläinlääkäri Juuassa ei ehtinyt hätiin, joten Tolvanen odotti aamukahdeksaan, jolloin koira saatiin eläinlääkärin tutkimuspöydälle. Viisivuotiasta koiraa oli purtu niin pahoin, että se menehtyi eläinlääkärin pöydälle.

– Koirassa oli reikiä joka puolella. Susi oli purrut sitä kylkiin ja niistä läpi sydämeen, ei sillä ollut mitään mahdollisuuksia selvitä, Tolvanen toteaa.

Oso-koiraa hän kuvailee todella hyväksi metsästyskoiraksi ja mukavaksi perheenjäseneksi.

– Se oli tervepäinen ja todella hyvä koira metsässä. Se oli kyllä suuri menetys eikä kenenkään koiralle tarvitsisi sattua tuommoista, Tolvanen huokaa.

Metsästystä hän ei aio lopettaa, mutta ainakaan Kuhmon puolelle Tolvanen ei uskalla koiraansa tuoda lähivuosina. Kotona on myös kahdeksan kuukauden ikäinen jämtlanninpystykorva, mutta pentu saa kasvaa rauhassa.

– Koiraharrastukselta alkaa pikkuhiljaa hävitä pohja, jos sudenkaatolupia ei tule lisää. Ei tässä kohta uskalla viedä koiraansa minnekään. Tilanne on karannut täysin käsistä Suomessa susipolitiikan takia. Susi ei Suomesta häviä, vaikka siitä maksettaisiin tapporahaa.

– Metsästäjäliiton esitys 80 kaatoluvasta alkaa olla oikeansuuntainen. Jos laumasta ammutaan yksi tai kaksi sutta, sillä ei ole mitään merkitystä. Tuhoisimmat laumat pitäisi saada hävitettyä viimeistä yksilöä myöten, Tolvanen arvelee.

Metsästäjä on aina ollut sitä mieltä, että susi kuuluu Suomen luontoon, mutta sudella pitäisi olla pelko ihmistä kohtaan, eivätkä ne saisi tulla pihoille ja kylänpintaan.

– Sudet ovat täällä niin kesyyntyneitä, etteivät ne pelkää ihmistä ollenkaan. Tilanne oli aivan toisenlainen kymmenen vuotta sitten. Sudet ovat käyneet niin röyhkeiksi, että ne saattavat viedä koiran milloin vain, vaikka metsästäjä on koiran lähettyvillä. Susi kuuluu luontoon, mutta kyllä tämä tilanne on sellainen, että kanta on räjähtänyt käsiin.

Metsästyskortti naulaan?

Kainuussa on tänä vuonna ollut toistakymmentä koiraan kohdistunutta susihyökkäystä. Esimerkiksi viime vuonna Hyrynsalmella ja Ristijärvellä ei ollut yhtään tapausta, jossa sudet olisivat käyneet koiran kimppuun – tänä vuonna tapauksia on ollut jo viisi.

Jotkut seurat ovat Kainuussa keskeyttäneet hirvijahdin, koska koiria ei uskalleta laskea maastoon susien pelossa. Matti Tolvasen mielestä erityisesti Kuhmossa olisi tärkeintä suojella metsäpeuroja.

Kokeneen metsästäjän mielessä on käynyt on sekin, että hän laittaisi metsästyskorttinsa naulaan pariksi kolmeksi vuodeksi.

– Katsottaisiin, mitä sitten tapahtuu. Metsästäjiä on Suomessa 300 000 ja voisimme näyttää joukkovoimamme tässä asiassa, kun kukaan ei metsästäisi mitään. Kaikki eivät tietysti ole siihen valmiita, mutta itse olisin. Se olisi tehokas keino, pian päättäjät huomaisivat, mihin se johtaa, kun kukaan ei metsästäisi mitään, hän uskoo.

Luonnonvarakeskus (Luke) arvioi susimäärän olevan ennallaan viime viikolla antamassaan arviossa, jonka mukaan Kainuussa olisi 4–10 laumaa. Suomen Riistakeskuksen Keijo Kapiaisen mukaan uhanalaisen suden kanta on huomattavasti runsastunut viime vuodesta.

– Vaikka meillä oli viime talvena kannanhoidollisia lupia ja niillä luvilla ammuttiin 17 sutta ympäri Suomen, niin tiedossa oli, että susikanta lisääntyisi 30–40 prosenttia, Kapiainen arvioi Yle Kainuulle viime viikolla.

– Päätöksenteko susien kaatoluvissa on karannut liian kauas, sen pitäisi olla paikallista kun me täällä tiedämme, mikä se tilanne on. Luken arviot susien määristä ovat sellaisia, ettei niihin kukaan usko. Meille syötetään pajunköyttä eikä metsästäjiä enää kuunnella, vaikka Suomessa on paljon susia, jotka eivät ole missään kirjoissa ja kansissa, Matti Tolvanen toteaa.

Raha ei korvaa menetystä

Tolvasen mukaan valtion korvaukset koiran menetyksestä ovat mitättömän pienet, eivätkä ne korvaa mitenkään koiran menetystä. Toimivan metsästyskoiran kouluttamiseen menee lyhimmilläänkin usein 2–3 vuotta ja parhaimmillaan se on 4–5 -vuotiaasta eteenpäin.

Vuosien työ saattaa valua hukkaan minuuteissa, kun huono tuuri käy ja susi sattuu kohdalle.

– Koiralla pitäisi olla meriittiä, kun korvauksia lasketaan, mutta hyvällekään koiralle niitä ei ehdi välttämättä saada, ennen kuin se on jo suden suussa.

Tolvasen menettämä Oso-koira oli metsästyksen kannalta parhaassa iässä, sille oli kaadettu lukuisia hirviä ja karhuverisyytensä se oli osoittanut jo aiempina syksyinä karhua haukkumalla. Oso oli haukkunut hirvenhaukkukokeissa ykköstuloksia, ollut rotunsa paras haukkukilpailuissa ja saanut kansainvälisen käyttökoesertifikaatin.

Metsästäjän tarkoitus oli haukuttaa koira käyttövalioksi tänä syksynä.

– Se meni nyt sitten puihin. Ei tämä oikein kiva tilanne ole, Tolvanen toteaa.

Hän tietää, että koiran metsään laskemisessa piilee nykyisin aina riski.

– Jotkut sitkeät hirvikoirat saattavat olla haukussa vaikka yöhön asti, mutta koira pitää saada pois metsästä mahdollisimman nopeasti, muuten siellä odottaa uusi uhri, hän toteaa.

Nokian virtaan pääsi tiistaina iltapäivällä 200–400 litraa eristeaineliuosta. Liuoksessa on noin kolme prosenttia varsinaista eristeainetta, jonka on todettu ärsyttävän silmiä.

Liuos pääsi vesistöön Nokian Renkaiden purkuputkesta prosessivesiin sekoittuneena.

– Ainetta ei ole luokiteltu kemiallisesti vaaralliseksi. Se on saippuan kaltainen aine, jota käytetään tehtaalla pitämään eri kumiaineita erillään toisistaan, kertoo ympäristöpäällikkö Sirkka Leppänen Nokian Renkailta.

– Tällainen päästö on hyvin harvinainen Nokian Renkailla.

Pelastuslaitos puomittaa aluetta ja kerää ainetta kohti rantaa. Rannassa aine imetään imuautolla. Sirkka Leppäsen mukaan veden pinnalla kelluva aine on esteettinen haitta ja siksi se on järkevää kerätä virrasta pois.