Lahden Kujalassa maisemoidaan käytöstä poistettua kaatopaikkaa. Kaupunki alkoi kasata paikalle kaatopaikkaa 1950-luvulla suon päälle. Kaatopaikan pohjalla ei ole minkäänlaista perustaa suojaamassa luontoa jätteistä tulevilta myrkyiltä.

Vuosikymmeniä sitten tehdyt virheet maksavat jäteyhtiölle runsaat puoli miljoonaa joka vuosi, seuraavan kymmenen vuoden ajan. Nyt jätevuorelle tehdään jälkihoitoa, ettei ympäristö vaarannu. Kasan sisältö on täysi arvoitus.

– Tarkkaan ottaen me emme tiedä, mitä tänne on aikanaan sijoitettu lahtelaisesta teollisuudesta ja kotitalouksista. Ensimmäinen ongelmajätelaitoshan tuli Suomeen vasta 1980-luvun lopulla, ja sen jälkeen kaatopaikoilta alkoi kadota näitä vaarallisia jätteitä, kertoo kehityspäällikkö Antti Leiskallio Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy:stä.

Vanhat virheet maksaa kansalainen

Vastuu suljetun kaatopaikan jälkihoidosta kestää jopa kolmekymmentä vuotta. Hoitokustannukset riippuvat siitä, kuinka paljon työtä hoito vaatii.

Lahdessa työtä on paljon – maanrakennustyötkin kestävä ainakin kymmenen vuotta. Se johtuu kaatopaikan iästä. Vanhin osa jätevuoresta on painunut niin pahoin kasaan, että maisemointiin ja muuhun jälkihoitoon vaaditaan paljon maa-ainesta.

Loppulaskun maksaa tavallinen kansalainen jätemaksujen muodossa. Vakituisen asunnon ekomaksu nousee ensi vuonna Päijät-Hämeessä 4 euroa. Suljettuja kaatopaikkoja on käytännössä joka kunnassa.

– Kustannuksia on kaikkialla maassa. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Suomessa on suljettu satoja kaatopaikkoja, joten emme ole yksin tämän ongelman kanssa, muistuttaa Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy:n toimitusjohtaja Tuula Honkanen.

Ennaltaehkäisy on vahingonkorjausta halvempaa

Vanhojen jätevuorten jälkihoito maksaa jopa satojatuhansia euroja vuodessa. Toisessa vaakakupissa painaa kuitenkin se, että mahdollisten ympäristövahinkojen korjaaminen on vieläkin kalliimpaa.

Esimerkiksi Heinolassa vanha kaatopaikka saastutti pohjavesialuetta, ja se maksoi kunnalle miljoonia euroja. Näillä toimilla ostetaan siis turvallisempaa tulevaisuutta.

– Jos sellainen vahinko tapahtuu, niin sen kustannukset ovat ennalta arvaamattomat, painottaa kehityspäällikkö Antti Leiskallio Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy:stä.

Erittäin uhanalaisen jättiläispandan suojelualue on osittain tuhoutunut laittomien metsänhakkuiden takia, kertoo luonnonsuojelujärjestö Greenpeace.

Järjestön tekemän kartoituksen mukaan Lounais-Kiinassa sijaitsevan Sichuanin pandojensuojelualueen luonnonmetsistä on hakattu noin 1 300 hehtaaria.

Hakkuut on tehty viranomaisten luvalla. Suojelualueen säännöt sallivat "metsän uudistamisen", mitä luonnonarvoista piittaamattomat yritykset käyttävät hyödykseen.

Luonnonmetsää on hakattu ja tilalle on istutettu taimikko. Elinalueestaan erittäin tarkkojen pandojen elinalue on kutistunut vastaavasti. Samalla suojelualueella elää myös muita harvinaisia lajeja, jotka kärsivät hakkuista.

Jättiläispandoja elää luonnossa enää 1 600 yksilöä. Lisäksi eläintarhoissa on 300 eläintä. Jättiläispandan riski kuolla sukupuuttoon on hyvin suuri, sillä eläin tarvitsee selvityäkseen tietynlaisen luonnonmetsän. Lisäksi jättiläispanda lisääntyy hyvin hitaasti, ja vankeudessa tuskin lainkaan.

Greenpeace vaatii Kiinan viranomaisia tukkimaan suojelualueen säädösten porsaanreiän.

Kiinan viranomaiset eivät ole halunneet kommentoida Greenpeacen raporttia.

Heinäveteläiselle Vihtarin VPK:lle tuli keskiviikkona eteen keskivertoa erikoisempi tehtävä. Vapaapalokunta sai ilmoituksen louhikkoon juuttuneesta koirasta. Paikanpäällä kivien välistä näkyi ainastaan koiran peräpää.

– Sehän oli sellainen norjanharmaahirvikoira, joka oli pursuuntunut kahden ison kiven väliin. Se oli omistajansa mukaan hirviajosta sotkeutunut supikoiran perässä sinne, kertoo paikkalla ollut vanhempi sammutusmies Jarkko Nisonen Vihtarin VPK:sta.

– Paikanpäälle kun päästiin niin tuumittiin, että pitkä päivä tulee. Se oli siellä kivien välissä vähän poikittain, ja siinä oli teräviä kivien kulmia, niin se ei päässyt sieltä itse pakittamaan pois.

Koiran irroittaminen kivikosta vie kaikkiaan neljä tuntia.

– Mehän jouduttiin mönkijä ottamaan ja aggregaatti ja johtoa. Tällä koiran omistajalla oli kunnon porakone, niin vedettiin sähköt kiville saakka ja ruettiin nakertamaan näitä kiviä pienemmäksi. Siitä se alkoi pikkuhiljaa murenemaan ja lopulta mahtui ukkokin väliin, niin sai vedettyä koira takajaloista pois, kertaa Nisonen.

– Piti siinä tietysti varovasti olla. Mietittiin, että meneekö siltä kuulo, kun ei sille mitään kuulosuojaimia saanut.

Olosuhteisiin nähden yön yli jumissa ollut koira oli vapautumisen jälkeen yllättävänkin hyvävointinen.

– Ihmeen pirteä koira sieltä löydettiin. Luulin, että se olisi ollut huonommassakin kunnossa, kun oli koko yön siinä ollut. Koiraa irti poraamassa ollut isäntäkin oli mielissään. Hyvä mieli tällaisista tulee, kertoo Vihtarin VPK:n vanhempi sammutusmies Jarkko Nisonen.

Ilmatieteen laitos mittaa Suomen rannikolla meriveden korkeutta neljällätoista asemalla eli mareografilla. Meriveden korkeusvaihtelut johtuvat lähinnä tuulista ja ilmanpaineen vaihtelusta. Alhainen meriveden korkeus näkyy selvimmin loivilla rannoilla, joissa pienelläkin muutoksella rantaviiva voi paeta merelle jopa useita kymmeniä metrejä.

Ilmatieteen laitokselta vahvistetaan monen ihmisen havainnot alhaisesta meriveden korkeudesta. Laitos kuitenkin varoittaisi alhaisesta meriveden korkeudesta esimerkiksi Saaristomerellä vasta, jos pinta laskisi noin puolella metrillä. Viime viikkojen mittauksissa meriveden korkeus on pysytellyt noin -30 cm:n paikkeilla.

Ei haittaa vesiliikenteelle

Veneilykautta vielä jatkavien on syytä huomioida vedenkorkeuden muutokset. Länsi-Suomen merivartiostosta kerrotaan, ettei alhainen merivesi ole aiheuttanut ongelmia vesiliikenteelle.

– Meidän tietoomme ei ole tullut mitään sen suuntaisia tapahtumia, joissa alhainen vedenkorkeus olisi ollut ongelmana, kertoo johtokeskusoperaattori Harri Savila.

Ilmatieteen laitokselta kerrotaan, että meriveden alhaisuus johtuu nyt pitkään jatkuneesta korkeapaineesta ja siitä, että Itämeressä vettä on jo valmiiksi vähemmän kuin normaalisti.

Vesitilanteen ennustetaan paranevan, kun säätyyppi muuttuu lähipäivinä. Voimakas luoteistuuli tuo lisää vettä myös Turun saaristoon.

Veneen nostaminen talviteloille on hankalampaa

Kaiken kaikkiaan meriliikenne on jo rauhallista. Talven tulo näkyy myös Airiston matkailuhotellilla Paraisilla. Jarmo Sainio on napannut silakkaa sataman laiturilla useana aamuna kymmenien muiden tavoin. Kalamieskin on havainnut vedenpinnan olevan matalalla.

– Kyllä tästä on tietysti juteltu kalakavereiden kesken, Sainio sanoo.

Hän ymmärtää, jos matala vedenpinta aiheuttaa harmaita hiuksia veneiden omistajille. Esimerkiksi veneen nostaminen talviteloille voi hankaloitua.

– Oman pienen veneeni kanssa ei vedenpinnan korkeudella ole vaikutusta, mutta isompien veneiden kanssa varmaan on. Trailereitten kanssa voi olla vaikeuksia, jos on pitkä matka matalaa, Sainio pohtii.

Jarmo Sainio odottaa säätyypin muuttumista ja tuulten suunnan vaihtumista.

– Saisi kääntyä tuo tuuli etelään, niin saataisiin silakkaparvet takaisin, hän huikkaa.

Joukko kansainvälisiä tutkijoita kertoo tunnistaneensa uuden jättiläiskilpikonnalajin rikkaasta luonnostaan tunnetulla Galápagossaarilla. Geenitestit paljastivat, että Santa Cruzin saarella asuvat kaksi jättiläiskilpikonnapopulaatiota ovat eri lajia. Tähän asti tutkijat ovat uskoneet niiden kuuluvan samaan lajiin.

Uuden lajin edustajia on vain muutama sata, kertoo Ecuadorin ympäristöministeriö. Tieteelliseksi nimeksi Chelonoidis donfaustoin saanut laji elää 40 neliökilometrin alueella Santa Cruzin itäpuolella. Saaren toinen, 2 000 päinen, jättiläiskilpikonnapopulaatio Chelonoidis porteri elää kymmenen kilometrin päässä saaren länsipuolella.

Nyt tunnistettu laji on lähempänä viereisen San Cristóbal -saaren jättiläiskilpikonnia kuin naapureitaan. Galápagossaarilta löytyy nyt yhteensä 15 jättiläiskilpikonnalajia.

Galápagossaarten jättiläiskilpikonnat ovat pitkäikäisiä kasvissyöjiä, jotka voivat elää jopa 200 vuotta. Ne voivat kasvaa jopa 255-kiloisiksi ja selvitä vuoden ilman ruokaa tai vettä.

Galápagossaaret sijaitsevat Tyynessä valtameressä noin 1 000 kilometrin päässä Ecuadorin rannikolta, ja ne ovat Unescon maailmanperintökohteiden listalla.

Tutkimus julkaistiin Plos One -tiedejulkaisussa.

Kuusamo-opistoon suunnitellaan  luontokuvauksen maisteriohjelmaa. Koulutuksen järjestäisivät yhteistyössä Kuusamo-opisto, Kuusamon kasvatus- ja sivistystoimi ja Lapin yliopiston taiteiden tiedekunta.

Maisteriohjelman tavoitteena on tukea luonto- ja hyvinvointimatkailua Kuusamossa. Ohjelma tukee myös Kuusamon tavoitetta olla yksi suomalaisen luontokuvauksen monipuolisimmista kehittämisen ja luontokuvaustoiminnan keskuksista.

Koulutushanke haluaa vastata alueelliseen ja kansainväliseen tarpeeseen tuottaa uudenlaisia osaajia tulevaisuuden työmarkkinoilla.

Pohjois-Pohjanmaan maakuntasuunnitelmaan on kirjattu strateginen tavoite tukea alueen elinvoimaisuutta edistämällä maakunnan luonnonvarojen monipuolista ja vastuullista hyödyntämistä sekä kehittää maailmanluokan osaamiseen pohjautuvaa innovaatiotoimintaa.

– Suunniteltava maisterikoulutushanke toteutuessaan on tukemassa maakuntastrategian tavoitetta, kaupungin kulttuuri- ja sivistystoimen suunnitelmassa todetaan.

Koulutuksen ensisijaisena kohderyhmänä ovat alemman korkeakoulututkinnon suorittaneet, valokuvauksesta, luonnosta ja hyvinvoinnin kehittämisestä kiinnostuneet ja visuaalisen osaamisen perusteita hallitsevat hakijat.

Maisteriopistojen pohjalla voi olla ammattikorkeakoulututkintoja, kuten artenomi, kuvataiteilija, kulttuurituottaja, medianomi tai muotoilija.

Tänä vuonna 40 vuotta täyttänyt Riihimäen seudun luonnonsuojeluyhdistys on saanut uuden puheenjohtajan, kun pitkään väkeä vetänyt toimittaja Tarja Heikkonen siirtyi syyskokouksessa syrjään.

Johtoon astui it-ammattilainen, jolla on metsäalan koulutus.

– Olen  it-arkkitehti Helsingin seudun ympäristönpalvelun kuntayhtymässä Pasilassa. Työmatka menee mukavasti junalla, Heinonen kertoo odotellessaan aamun lähijunaa Riihimäen rautatieasemalla.

Harri Heinonen lähti mukaan luonnonsuojeluyhdistyksen toimintaan 2000-luvun alussa, kun Vahteriston metsät olivat uhattuina.

– Silloin ajattelin, että nyt olisi hyvä tilaisuus puuttua konkreettisesti näihin luonnonsuojeluasioihin. Satuin samaan saamaan alan koulutusta Evolla. Oli siis teoreettistakin taustaa maankäyttösuunnitteluun.

Evolla Heinonen opiskelin Hämeen ammatti-instituutin monimuotoisen metsänhoidon koulutusohjelmassa.

Painostus tuotti tulosta ja Vahteristolle syntyi Riihimäen ensimmäinen luonnonsuojelualue.

– Se on hyvä esimerkki siitä, kuinka pienikin yhdistys voi saada näkyvää aikaan kun saa hyvän yhteistyön aikaiseksi eri tahojen kanssa.

Riihimäen seudun luonnonsuojeluyhdistys ei voi laakereilla levätä vieläkään, sillä luonnon etuja ei kaupungissa ainakaan liian moni puolusta, edes päättäjäportaassa.

– Sammaliston suolle on muodostumassa uusi lähiviheralue. Ekokem jatkaa laajentumistaan ja Riihimäen kaupungin laajentuminenkin vaatii perään katsomista. Luontoarvot tahtovat jäädä unohduksiin kun puolestapuhujia ei paljoa ole, Heinonen huokaa.

Lopella lisääntyvät hakkuut, Hausjärvellä turhan matala profiili

Omassa entisessä kotikunnassaan Lopella Heinosta huolestuttaa voimakkaasti lisääntynyt metsän käyttö. Hakkuuaukiot ovat kunnassa yleinen näky.

Hausjärvellä on luontoasioissa puolestaan pidetty matalaa profiilia. Sitä voisi piristää rakentamalla kuntaan ensimmäinen luontopolku.

Harri Heinonen tunnustautuu metsien mieheksi.

– Olen maalaispoika ja liikkunut metsissä nuoresta saakka. Vanhat metsät kiinnostavat. Niissä on muutakin kuin metsänhoidollista arvoa. Lapissa on sitten sielunmaisemani.

Uusi puheenjohtaja viihtyy myös lähialueilla. Lyhyen matkan päässä Riihimäeltä on paljon innostavia luontokohteita.

– Hyvinkään Usmin alueet, Lopella Räyskälän ympäristö, Luutaharju ja Melkutin ovat maisemia, jotka eivät häpeä Lapillekaan yhtään. Evolla on myös kunnon metsät.

Tuhkalannoitus on osoittautunut hyväksi keinoksi lannoittaa vanhoja, käytöstä poistettuja turvesoita. Tuhkalannoitusta on kokeiltu muun muassa Pohjois-Savossa Sonkajärvellä, missä tuhkaa ajettiin vanhaa suopohjaa olevalle metsäpalstalle kaksi vuotta sitten.

– Tuhkalannoituksen myötä taimet ovat lähteneet hyvin kasvuun. Tässä on runsaasti luonnonkoivuntainta ja myös mäntyä on istutettu koemielessä. Kyllä tässä on ihan kahden metsän tarpeet, iloitsee Sukevan yhteismetsän hoitokunnan puheenjohtaja Ari Sirviö.

Sirviön mukaan valtaosa yhteismetsän käytöstä poisjääneestä turvetuotantoalueesta on tuhkattu ja se osa on lähtenyt hyvin kasvamaan.

– Meillä vapautuu vielä tulevina vuosina muutamia kymmeniä hehtaareja turvetuotannosta ja laitamme nekin kasvamaan metsää, ennakoi Sirviö.

Ne alueet, jotka yhteismetsässä jätettiin tuhkaamatta, ovat nyt mustalla muralla. Happamalla turvetuotantokentällä esimerkiksi pienet sirkkataimet eivät pääse kasvamaan.

Edullinen keino puuntuotantoon

Vuosittain turvetuotannosta vapautuu Suomessa 3 000 hehtaaria suota.

– Sille maapohjalle pitäisi keksiä järkevää käyttöä. Näitähän on laitettu jo maatalouskäyttöön ja tehty kosteikoita, mutta kaikki ei sovellu semmoiseen käyttöön, pohtii johtava asiantuntija Markku Remes Suomen Metsäkeskuksesta.

Remeksen mukaan tuhkalannoitus olisi paitsi välttämätön, myös edullinen keino puuntuotantoon. Vanhoille turvesoille tuhkaa saadaan voimalaitoksilta energiantuotannon sivutuotteena. Esimerkiksi Kuopion Energialta tulee vuodessa 2 500 hehtaarin alueelle riittävä määrä tuhkaa. Kaikkiaan voimalaitoksilta kertyy tuhkaa 600 000 tonnia vuodessa.

– Jos turvesoille saadaan hyvälaatuista puutuhkaa, niin saatavilla on kaikkia puun tarvitsemia ravintoaineita sopivassa suhteessa. Puutuhka on erinomainen metsityslannoituksen raaka-aine, korostaa Remes.

Kustannukset puhuttavat

Sonkajärven Sukevalla 60 vuotta sitten perustettu yhteismetsä on kooltaan 4 6000 hehtaaria ja siinä on mukana 340 osakastilaa. Osakaskunnassa mukana oleva Erkki Shemeikka myhäilee tyytyväisenä tuhkalannoituksen tuomiin tuloksiin.

– Olen kyllä tyytyväinen, mutta kyllähän tämä osakaskunnassa jakaa mielipiteitä kahtia. Itse olen sitä mieltä, että eteenpäin on mentävä, toteaa Shemeikka.

Hänen mukaansa kritiikkiä osakaskunnan keskuudessa on aiheuttaneet kustannukset ja se, mitä koko homma tulee aiheuttamaan.

– Tuottoahan ei saada heti, vaan kymmenien vuosien päästä vasta, tietää Shemeikka itsekin.

Vaikka syksy on jo pitkällä, linnut löytävät vielä ravintoa luonnosta. Ruokinta olisi syytä aloittaa, kun lämpötila alkaa öisin painua pysyvästi pakkasen puolelle ja viimeistään silloin, kun lumi peittää maan. Talviruokinnan voi Birdlife Suomen mukaan kuitenkin halutessaan aloittaa jo syksylläkin.

– Joskus ollaan huolissaan siitä, että muuttolinnut jäävät ruokinnan turvin tänne, mutta se pelko lienee melko aiheeton. Sen sijaan kesäruokintaa ei suositella. Syksyllä voi kuitenkin turvallisin mielin aloittaa ruokinnan, Birdlifen tiedottaja Jan Södersved kertoo.

Talviruokinta ei Södersvedin mukaan ole välttämätöntä, mutta siitä on suuri apu pikkulinnuille etenkin kovina pakkastalvina.

– Eihän meillä aikaisemmin ole talviruokintaa ollut, mutta lintuja on silti ollut. Moni laji on kuitenkin suuresti hyötynyt talviruokinnasta. Esimerkiksi tali- ja sinitiaiset ovat runsastuneet talviruokinnan ansiosta. Kun talven yli selviää hyvässä kunnossa, silloin pesintäkin onnistuu paremmin.

Ruokintalaudan pitää olla oikeanlainen

Lintulaudan valinnassa kannattaa miettiä sitä, miten ehkäistään mahdollisimman hyvin erilaisten tautien leviäminen lintujen keskuudessa. Södersved kehottaakin suosimaan automaattimallisia ruokintalautoja.

– Niissä ruoka valuu kourua pitkin paikkaan, mistä lintu sitten ulkopuolella seisten sen syö. Näin linnut eivät pääse ulostamaan ruoan joukkoon.

Mikkelin seudun terveysvalvonnan johtajan Arja Holopaisen mukaan on myös tärkeää muistaa puhdistaa ruokintapaikan alusta säännöllisesti.

– Jos syöttöpaikan alle kertyy ruokaa, se houkuttelee rottia ja muita haittaeläimiä, Holopainen sanoo.

Myös ruokinta-automaatille voi kiivetä siivettömiä vierailijoita. Yleisin kutsumaton vieras lienee orava. Oravien pääsyä apajille voidaan vaikeuttaa esimerkiksi ripustamalla automaatti narun päähän. Södersved tosin kehottaa miettimään, onko se välttämätöntä.

– Miksei oravallekin voisi antaa ruokaa. Se on tietysti melkoinen rohmuaja, ja siksi moni käy sitä vastaan teknistä sodankäyntiä. En ole varma, onko kukaan keksinyt täysin oravan pitävää ruokintalaitetta, Södersved kertoo.

Paikan valinnassa on otettava huomioon monta asiaa

Ruokinta-automaatti kannattaa sijoittaa siten, että se on lintujen kannalta suojaisessa paikassa, puiden tai pensaiden katveessa.

– Linnut käyvät usein mieluusti vain äkkiä hakemassa ruokaa ja siirtyvät sitten turvallisempaan paikkaan ruokailemaan, Södersved sanoo.

Paikkaa mietittäessä tärkeää on myös se, että ruokkijat itse näkevät ikkunoista ruokintapaikalle ja voivat näin tarkkailla lintulaudan vilskettä.

Omakotitaloissa asuvat voivat hoitaa talviruokinnan haluamallaan tavalla, mutta heidänkin pitää varmistaa, ettei ruokinta aiheuta haittaa naapureille. Rivi- ja kerrostalojen asukit puolestaan tarvitsevat taloyhtiön luvan, ennen kuin ruokinta voidaan aloittaa.

– Kannattaa myös yhteisesti sopia siitä, mihin syöttöpaikka laitetaan. Sitä ei pidä laittaa lähelle talon seinää, lasten leikkipaikkaa tai muuta paikkaa, missä siitä on haittaa muille asukkaille. Nämä asiat saavat aikaan erimielisyyksiä, Holopainen sanoo.

Eri linnut popsivat osin erilaista ruokaa

Birdlife Suomen Södersved muistuttaa, ettei linnuille pidä tarjota mitään pilaantunutta tai voimakkaasti maustettua ruokaa.

– Moni pistäisi mielellään ruoantähteitä tarjolle linnuille, mutta ihan mitä vain ei kannata laittaa.

Suosituinta linnunruokaa ovat auringonkukansiemenet, maapähkinät ja erilaiset teolliset rasvaseokset, joissa on joukossa siemeniä ja pähkinämurskaa.

– Parasta ruokaa on se, missä on eniten energiaa. Auringonkukansiemenet ja maapähkinät menevät kirkkaasti kotimaisten viljojen edelle, jos linnuilta kysytään. Paitsi jos kysytään keltasirkuilta ja varpusilta. Ne käyvät edelleen mieluusti syömässä kauraa, Södersved kertoo.

Linnuille voi Södersvedin mukaan tarjota myös vaikkapa hirssiä, pellavansiemeniä, omenaa ja marjoja. Mitä runsaampi valikoima ulos on katettu, sitä runsaammaksi myös paikalla vierailevien lintulajien määrä todennäköisesti kasvaa.

– Tavallisesti yhdellä ruokintapaikalla saattaa käydä reilu kymmenkunta lajia. Oikein monipuolisella ja hyvällä ruokapaikalla voi vierailla parikymmentäkin lintulajia.

Suomessa on asennettu tiettävästi ensimmäisinä maailmassa satelliittilähetin-implantti kahteen kuikkaan. Lähetin asennettiin lintujen ilmapussiin kirurgin veitsellä siten, että lähettimen antenni puhkaisee linnun selän.

– Tämä on suomalaisessa lintututkimuksessa iso askel. Kuikkaan saadaan aivan uudenlaisia näkökulmia, sanoo biologi Heikki Helle.

Uutta tietoa odotetaan kuikan muuttoreiteistä ja talvehtimisalueista, jotka ovat pitkälti hämärän peitossa. Ensimmäinen satelliittikuikkien tuottama yllätys onkin se, miten pitkään ne näyttävät viihtyvän kotisuomen järvillä.

– Odottelemme, että linnut lähtisivät vihdoinkin Suomesta. Kumpikaan ei vielä ole poistunut muutamaa kymmentä kilometriä kauemmas kotipaikastaan, Helle sanoo.

Iso askel suomalaisessa lintututkimuksessa

Koeyksilöt valikoituivat tutkimukseen pitkälti sattuman kaupalla. Lahja on vanha naaras, jonka kotijärvi on Kangasniemellä. Se sai lähettimen vatsaansa kaksi kuukautta sitten. Viime kesänä syntynyt Rurik sai implanttinsa päivää myöhemmin. Rurik on syntyjään mikkeliläinen.

– Kävimme muutamalla järvellä vetämässä vesiperän, kun linnut olivat meitä ovelampia. Nämä kaksi yksilöä jäivät lopulta haaviin, biologi Heikki Helle sanoo.

Satellittilähettimien asentamisessa suomalaista eläinlääkäriä avusti ulkomaalainen kollega, joka on tehnyt paljon lintujen implantointeja aikaisemminkin.

Maailmalla lähetinimplantteja on asennettu noin 2000:een eri lajeja edustavaan lintuyksilöön, mutta suomalaiset Rurik ja Lahja tiettävästi ensimmäiset kuikat. Tutkimusta vetää lintujärjestö Birdlife Suomi.

– Repputyyppisiä, henkseleillä ripustettavia lähettimiä on tutkimuksessa käytetty paljonkin, mutta sukeltavalle linnulle se ei onnistu. Ongelmana on, että reppulähetin rikkoo linnun höyhenpeitteen vedenpitävyyden. Siksi on näitä implantteja on kehitetty.

Sattuuko satelliitti?

Helteen mukaan maailmalla on tutkittu paljonkin sitä, onko lähetinimplantista linnulle haittaa. Tutkimusten perusteella näyttää siltä, että kunnolla asennettu implantti lisää lintujen kuolleisuutta vain muutamilla prosentilla.

– Tämä on linnuille varsin turvallinen tutkimusmenetelmä, Heikki Helle vakuuttaa.

Lintujen pitkä muuttotaival on kuitenkin vaaroja täynnä. Jos tuuri on oikein huono, kauan odotettu tieto suomalaisen kuikan talvehtimisalueista jää satelliiteillakin saamatta. 

– Maailman merillä sattuu esimerkiksi öljyonnettomuuksia, jotka voivat koitua lintujen kohtaloksi. Pitkällä matkalla kuljetaan myös monenlaisten valtioiden kautta, ja siellä saattaa joutua metsämiehen saaliiksi, Heikki Helle sanoo.

Torniosta ja Keminmaasta saatiin edellisenä metsästyskautena saaliiksi kolme ilvestä. Pyyntiä kohdistetaan vahinkokohteen tai asutuksen läheisyydessä liikkuviin yksinäisiin eläimiin.

Ongelmaksi koetuista tai pelottomasti käyttäytyvistä ilveksistä kannattaa ilmoittaa alueen metsästäjille. Pyynnillä pyritään vähentämään poronhoitoalueelle vaeltavien ilvesten määrää ja sitä kautta poronhoitoalueella aiheutuvia porovahinkoja.

Poronhoitoalueella tapauskohtaiset luvat

Poronhoitoalueen ulkopuolella ilveksen kannanhoidollinen metsästys poikkeusluvilla alkaa 1. joulukuuta ja kestää helmikuun 29. päivään saakka.

Poronhoitoalueen kannanhoidollisista poikkeusluvista päätettiin elokuun lopulla.

Suomen riistakeskuksen Lapin toimialueelle kannanhoidollisia lupia ei myönnetty.

Maa- ja metsätalousministeriö ei ole rajoittanut poikkeuslupien nojalla saaliiksi saatavien ilvesten määrää poronhoitoalueella, mutta metsästykseen vaaditaan kuitenkin aina Suomen riistakeskuksen myöntämä tapauskohtainen kannanhoidollinen tai vahinkoperusteinen poikkeuslupa.

Yle Keski-Suomi julkaisee yleisön ottamia sääkuvia sekä alueellisissa tv-uutisissa että nettisivuillaan. Sääkuvien lähettämistapa on muuttunut ja kuvat lähetetään sähköpostin sijaan nykyään suoraan verkkosivun kautta.

Ethän lähetä uusia kuvia enää tämän artikkelin Lähetä-painikkeella, vaan laita ne tulemaan täältä.

Topi Kaireniuksen keittiössä kuhisee ja rapisee. Muovisissa laatikoissa asustaa heinäsirkkoja, torakoita ja jauhomatoja. Ne kaikki päätyvät ennen pitkää ruokalautaselle munakkaan, makaronilaatikon, pizzan tai leivonnaisen osana.

Kairenius on harrastanut hyönteisiä valokuvausmielessä jo pitkään, mutta osaksi ruokavaliota ne tulivat kolmisen vuotta sitten.

– Sain kaverilta tuliaisina Meksikosta pussillisen chili-maustettuja sirkkoja. Sitä kautta aloin tiedostaa, että ihmiset syö hyönteisiä ympäri maailmaa, Kairenius kertoo.

Ensimmäisen maistamisen jälkeen nykyinen hyönteiskokki testasi kotimaisia niiityltä poimimiaan sirkkoja ja ryhtyi tutkimaan asiaa tarkemmin. Hän kaivoi tietoa ja otti yhteyttä ulkomaisiin hyönteisfarmareihin. Sittemmin yhteyksiä löytyi samasta asiasta kiinnostuneisiin suomalaisiin asiantuntijoiihin ja yrityksiin.

Ruoka kasvaa keittiössä

Hyönteisruuasta on tullut Topi Kaireniukselle intohimo ja harrastus, mutta ei vielä ammatti.

– Hyönteisistä ei pysty vielä saamaan toimeentuloa. Siihen vaikuttaa osin se, että uusi elintarvikeasetus päivittyy vasta ensi vuonna. Nyt noudatetaan voimassa olevaa elintarvikelakia, jonka mukaan hyönteisten myynti, markkinointi, kasvatus ja maahantuonti ihmisravinnoksi on kielletty.

Omaan käyttöön hyönteisiä voi kuitenkin pyydystää ja kasvattaa. Kairenius hankkii jauhopukkikuoriaisen toukkia ja kenttäsirkkoja lemmikkieläinkaupasta, ja kasvattaa niitä useita sukupolvia ennen kuin käyttää niitä ravintona. Siten voi olla varma siitä, mitä eläimet ovat syöneet tai sairastaneet. Hyönteisten kasvattaminen on Kaireniuksen mukaan melko vaivatonta.

– Jauhomato elelee kauraleseessä. Lisäksi annan niille porkkanaa ja kasvisten kantaosia eli kaikkea muuten biojätteeseen päätyvää, Kairenius sanoo.

– Torakoilla on saastainen ja inhottava maine, mutta ne ovat tällä hetkellä mun lempiötököitä, sillä niitä on hirveän helppo kasvattaa. Esimerkiksi kenttäsirkat vaativat lämpötilasäätelyä munituksen onnistumiseksi, mutta torakat voivat kasvaa ja lisääntyä niine hyvineen. Ne pärjäävät tosi vaatimattomissa oloissa periaatteessa syömällä vain munakennoa, jossa ne lymyilevät, Kairenius kuvailee.

Torakoiden sitkeys on tullut Kaireniukselle selväksi.

– Tämä on maailmanlopun elukka. Siinä vaiheessa kun tältä planeetalta sammutetaan valot, niin nämä kyllä jäävät.

Hyönteiset maustavat pizzan ja leivonnaiset

Topi Kairenius pitää hyönteisruokaa hyvänä sen eettisten, ekologisten ja ravitsemuksellisten arvojen takia.

– Ne eivät tarvitse laidunmaata eivätkä juurikaan vettä. Energiaa kuluu ainoastaan lämpötilan säätelyyn. Käytännössä hyönteisten farmaus voi tapahtua vaikka rahtikontissa, autotallissa tai teollisuushallissa. Tosi pienessä tilassa saa jo valtavan volyymin aikaan. Se on tehokasta, taloudellista ja ympäristöystävällistä, hän vakuuttaa.

– Hyönteisissä on valtavat määrät proteiinia, paljon kalsiumia, sinkkiä, rautaa ja b-vitamiinia sekä omega-rasvahappoa, Kairenius lisää. 

Hyönteisiä voi käyttää sellaisenaan tai jauheena. Jauhe on monille henkisesti helpompi vaihtoehto. 

– Siinä mennään pitkälle evoluutiopsykologiassa. Kun ihminen näkee hyönteisen, niin ensin tulee pelkoreaktio ja sen jälkeen inho. Se ei ole tietenkään kiva asia liittää syömiseen. Käytän itse hyönteisjauhetta leivonnassa ja ruuanlaitossa. Lisään sitä vaikkapa lihapyöryköihin ja pizzapohjaan. Se on 100-prosenttista hyönteisjauhetta, jota käytetään ikäänkuin ravintolisänä.

Hyönteiskokki Kairenius julkaisee tammikuussa kirjan, jossa on perustietoa hyönteisravinnosta, kasvatusohjeita, reseptejä ja vinkkejä luonnonvaraisten hyönteisten hyödyntämiseen.

Ennakkoluuloille kyytiä

Topi Kairenius on kiertänyt reilun vuoden ajan ympäri Suomea pitämässä hyönteistyöpajoja ja ötökkäbaareja. Hänen mukaansa hyönteisruokaan suhtaudutaan yllättävän ennakkoluulottomasti. 

– Ensimmäinen reaktio on yleensä kavahdus, että pitäiskö näitä syödä. Pienen perehtymisen jälkeen tosi harva on kuitenkaan jättänyt maistamatta. Provosointimielessä pidän tarjolla kokonaisiakin hyönteisiä, mutta tarjolla on aina vaihtoehtona myös sellaista ruokaa, jossa hyönteinen on piilotettu. Sitä voi olla lihapullassa tai suklaapatukassa, Kairenius kertoo.

Maku vaihtelee lajista riippuen. Kauraleseissä eläneet jauhomadot maistuu kaurapuurolta ja aromi on mieto. Esimerkiksi kenttäsirkkojen maku on voimakkaampi.

– Se riippuu syöjästä, mitä siinä maistaa. Toiset sanovat, että siinä on sienimäinen aromi, toisten mielestä taatelimainen. Minun mielstäni siinä on aavistus sisäelimien, esimerkisi maksan aromia, Topi Kairenius kuvailee.

Hyönteisruoka kohta arkipäivää

Suurimmassa osassa maailmaa hyönteisiä on käytetty ja käytetään yhä päivittäisessä ruokavaliossa. Niitä syödään etenkin Kaakkois-Aasiassa, useissa Afrikan maissa ja latinalaisessa Amerikassa.

– Ainoat alueet, jotka eivät käytä hyönteisiä, ovat EU, USA ja Kanada. Eli me ollaan niitä kummajaisia, naurahtaa Topi Kairenius.

Hollannissa hyönteisruokaa on jo marketeissa. Siellä on esimerkiksi nuggetteja ja muita eineksiä, joissa on osaksi käytetty hyönteisjauhetta. Vaikka Suomessa hyönteiset ovat vielä ruokalautasen marginaalissa, uskoo Kairenius toisenlaisten aikojen olevan edessä piankin.

– Kun elintarvikelakiuudistus tulee, niin siinä ei mene montaa vuotta, kun hyönteisravinto alkaa yleistyä myös meillä. Hyönteiset löytävät pian tiensä vaihtoehtoisten proteiinien hyllyyn marketissa eli sinne, missä tofut ja sieniproteiinit ovat jo nyt.

Ruotsalainen Tommy Berglundin oli hirvijahdissa jämtlanninpystykorva Klaran kanssa Norjan rajan pinnassa sijaitsevassa Sunnessa, kun koira joutui susien hyökkäyksen kohteeksi.

Svensk Jakt -lehden haltuunsa saamassa videossa näkyy, kuinka koira pyrkii väistämään ja pakenemaan susia. Sudet luovuttavat noin 10 minuutin jälkeen, vaikka Klara -koira on ollut useita minuutteja maassa.

Koiralla on päällään niin sanottu susiliivi, johon myös videokamera oli kiinnitetty. Susien hyökkäys tapahtui 12.lokakuuta. Nelivuotiaan Klara -koiran toipuminen takaisin metsästyskoiraksi on vielä epävarmaa. 

Hyökkäysvideon voi katsoa Youtube -palvelussa. Video sisältää ahdistavaa materiaalia.

Philadelphian eläintarhassa ollut Klondike-jääkarhu on nukutettu. Eläintarhan hoitajat ja lääkärit päättivät lopettaa eläimen sen nopeasti heikenneen yleiskunnon takia.

34-vuotiaan Klondiken kunto heikkeni nopeasti kahden viime viikon aikana. Käytännössä se ei enää pystynyt kunnolla seisomaan eikä kävelemään. Varsinkin nouseminen oli vaivailloista. Se kärsi myös virtsatien tulehduksesta.

Klondike oli naaras ja se oli ylittänyt jääkarhujen keskimääräisen eliniän vuosilla. Tavallisesti jääkarhut elävät korkeintaan 24-vuotiaiksi.

– Olemme hyvin pahoillamme Klondiken kuoleman takia. Se oli hyvin suosittu asukas eläintarhassamme, kertoi eläintarhan kuraattori Kevin Murphy.

Ihmisten lisäksi Klondikea kaipaa eläintarhan toinen naarasjääkarhu. Myös Coldilocks on naaras. Se tuli tarhaan yhtä aikaa Klondiken kanssa.

Yhdysvalloissa on löytynyt pitkään kadoksissa ollut filmi Idahon riista- ja kalastusviraston noin 1950-luvulla tekemistä majavien siirroista.

Mielenkiintoista filmissä on se, että häkkiloukuilla pyydystetyt majavat siirrettiin uusille elinalueille lentokoneella ja laskuvarjolla. Riista- ja kalastusviraston työntekijät hyödynsivät majavien siirroissa toisen maailmansodan ylijäämälaskuvarjoja.

Pyydystetyt majavat siirrettiin puulaatikoihin, jotka pudotettiin lentokoneista laskuvarjoilla erämaa-alueille lähelle jokia ja järviä.

Filmin tarkkaa kuvausaikaa ei tiedetä, mutta se on osa pidempää viraston kuvaamaa 15-minuuttista dokumenttia. Filmissä näytetään, miten eläimiä, kuten majavia ja piisameja, siirrettiin uusille alueille, koska niitä oli liikaa niiden alkuperäisillä elinalueilla. Kertojan ääni selostaa tapahtumia.

Filmi oli vuosia kadoksissa, koska se oli arkistoitu väärällä nimellä. Historioitsija Sharon Clark löysi filmin vastikään ja Idahon historiallinen seura restauroi sen sekä latasi videon YouTube-sivustolle.

BBC:n mukaan kaikkien laskuvarjo-operaatioon osallistuneiden eläinten uskotaan selvinneen pudotuksesta vahingoittumattomina.

Juurikääpä on havupuun salakavala sairaus. Metsänomistaja huomaa saastuneen puun usein vasta siinä vaiheessa, kun se myrskyn seurauksena kaatuu lahonneen juuriston takia. Pinnalta tautia ei useinkaan alkuvaiheessa havaita.

Juurikäävän pilaama tukkipuu kelpaa vain sellupuuksi. Sellupuun arvo on vain neljännes tukkipuun hinnasta.

Yksittäisen metsänomistajan osalta juurikäävästä aiheutuneet tappiot voivat olla 10–15 prosenttia hakattavasta puusta. Metsäntutkimuslaitos on arvioinut, että menetykset ovat Suomessa noin 40 miljoonaa euroa vuodessa. Kyseessä on erittäin mittavia tuhoja aikaansaava sieni suomalaisessa metsässä.

– Aikaisemmin valtio on tukenut juurikäävän torjuntaa. Nyt kun valtion rahat ovat tiukalla, niin juurikäävän torjuntakustannukset voivat jatkossa jäädä metsänomistajan tai metsäyhtiön kontolle, sanoo Etelä-Karjalan Metsänhoitoyhdistyksen johtaja Markku Vaario.

– Ainut tapa, jolla metsänomistaja voi tästä suojautua, on tehdä päätehakkuut ajoissa ja huolehtia torjunnasta, valistaa Vaario.

Leviämisen voi estää torjunta-aineilla

Juurikäävän leviämistä estetään ruiskuttamalla kaadon yhteydessä biologista torjunta-ainetta, usein harmaaorvakkasientä tai ureaa kantoon.

 – Joskus metsä voidaan kulottaa, mutta sekään ei välttämättä tuhoa sientä maaperästä. Tämä on tyypillinen havumetsien tauti, jolle ei voi muuta kuin estää sen leviäminen, sanoo Vaario.

Torjunta maksaa noin euron kuutiolta, silloin kun se tehdään samaan aikaan metsätyökonehakkuun kanssa.

– Torjunta-aine levitetään puunkaatojen yhteydessä. Monitoimikoneen terälaippaan laitetaan liuosta, ja se kaadon yhteydessä levittää aineen suoraan kantoon.

Talvihakkuissa ongelmaa ei ole. Lumi ja pakkanen estävät itiöiden etenemisen.

Aurinkosähköllä on kaikki mahdollisuudet kasvaa merkittäväksi sähkön lähteeksi Helsingissä. Tämä tapahtuisi katutasolta tarkasteltuna liki huomaamatta, sillä paneelit asennetaan rakennusten katoille. Ja siten, että se on aurinkojärjestelmien hankkijoille taloudellisesti järkevää.

– Jo nykyhinnoilla aurinkosähköllä on edellytykset kattaa viisi prosenttia kaupungin sähkönkulutuksesta vuonna 2030. Osuus voi nousta jopa 20 prosenttiin, jos aurinkojärjestelmien kokonaishinta tippuu 30 prosenttia.

Arviot on esitetty konsulttiyhtiö Pöyryn Helsingin kaupungille tekemässä raportissa, joka selvitti hajautetun energiantuotannon mahdollisuuksia.

Aalto-yliopiston tutkija: arviot jopa alakanttiin

Yle Uutiset pyysi Aalto-yliopistoa puntaroimaan Pöyryn arvioita. Aurinkosähkön kannattavuutta tutkivan projektipäällikön Karoliina Auvisen mielestä nykyhintoihin perustuva tuotantoarvio on vahvasti alakanttiin.

– Meidän selvitysten mukaan aurinkosähköjärjestelmien hinnat ovat jo tällä hetkellä paljon alhaisemmalla tasolla. Olemme tehneet kannattavuusselvityksiä ja niiden pohjalta vaikuttaisi siltä, että se 1 000 gigawattituntia voi olla hyvinkin mahdollinen, sanoo Auvinen.

Auvisen mukaan jo nyt edullisimmat aurinkojärjestelmät ovat päässeet samaan hintatasoon, kuin mihin Pöyry laskee päästävän 30 prosentin hintojen laskulla.

Arviot lainojen koroista turhan korkealla

Toinen pessimistinen arvio on lainan korolle tai sijoitetun pääoman tuotolle asetettu viiden prosentin lukema.

– Jos katsotaan, millä kuluilla kunnat voivat saada laina- tai leasing-rahoitusta, sen korko on alle 2 prosenttia. Kysymys on matalariskisestä ja pitkäaikaisesta sijoituksesta, joten myös pankit antavat hyvin edullisia lainoja yrityksille ja muille tahoille, Auvinen sanoo.

Aalto-yliopiston kannattavuuslaskurin mukaan jo koron lasku viidestä prosentista kolmeen lyhentää takaisinmaksuaikaa neljällä vuodella.

Uusiutuvan energian tuet tuskin loppuvat

Kolmas mahdollisuuksia vähättelevä arvio on se, että Pöyryn laskelmiin ei ole otettu mukaan minkäänlaista tukea aurinkosähkölle. Tällä hetkellä kunnat ja yritykset saavat 30% tuen aurinkosähköinvestoinneilleen.

– Uusiutuvan energian tuet ehkä pienenevät, mutta on epätodennäköistä, että ne poistuisivat kokonaan, arvioi Auvinen.

Kaupungin tilaamiin raportteihin voit tutustua tarkemmin kaupungin verkkosivuilla.

Korjattu 9:50: Koron lasku viidestä prosentista kolmeen lyhentää takaisinmaksuaikaa neljällä vuodella, ei kolmella, kuten jutussa aiemmin todettiin. Pöyryn selvityksen lähtökohtana oli, että sähkön markkinahinta nousee nykyisestä.

Käsivarrentiellä on suuria poromääriä varsinkin Palojoensuu-Ropinsalmi -välillä. Myös Muonio-Sonkamuotka -välillä ja Hetta-Kautokeino -tielle on kerääntynyt paljon poroja.

Syynä eivät ole porotyöt, sillä erotukset eivät ole vielä alkaneet Käsivarressa.

Näkkälän ja Käsivarren paliskunnat kertovat, että poroja ajaa kohti länsirajaa länsituuli. Porot liikkuvat tavallisesti vastatuuleen, poroisäntä Hannu Ranta kertoo.

Toinen syy on se, että Valtatie 21:lle on levitetty suolaa, joka houkuttaa poroja.

Käsivarren paliskunnan varaporoisäntä Per Antti Labba kertoo itsekin ajaneensa juuri porokolarin Käsivarrentiellä.

Paliskunnat pääsevät siirtämään poroja, kun alueelle saadaan lunta, sanoo Labba.

Käsivarren paliskunnan poroisäntä Tuomas I. Palojärvi kertoo huomanneensa, että porot ovat vaeltaneet Käsivarressa nyt pitkiä matkoja pysähtymättä välillä syömään.  Nähtäväksi jää, mistä tämä ilmiö kertoo.

Urpalanjoelle rakennetaan kalatie ensi vuonna. Kalatie tulee Miehikkälän Muurikkalassa sijaitsevan Myllykosken padon yhteyteen. Noin 20 000 euroa maksava kalatie toteutetaan yhteistyössä voimalaitoksen omistajien kanssa.

Suunnittelusta ja rakentamisesta vastaa Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen vesistöyksikkö ja rahoituksesta ELY-keskuksen kalatalousviranomainen. Kalatiellä on pituutta noin 60 metriä ja pudotusta tällä matkalla on noin 3 metriä.

Uuden kalatien myötä vaelluskalojen kulku mahdollistuu noin seitsemän kilometriä ylävirtaan sijaitsevalle Salajärvenkoskelle asti. Urpalanjoessa elää alkuperäinen meritaimenkanta, joka lisääntyy pääasiassa Venäjän puolella.

ELY-keskuksen mukaan Muurikkalan kalatien lisäksi olisi tärkeää rakentaa kalatiet myös Salajärvenkosken ja Joutsenkosken voimalaitosten yhteyteen. Valtaosa Urpalanjoen Suomen puoleisista poikastuotantoalueista sijaitsee näiden patojen yläpuolisilla jokialueilla.