Suomen luonnonsuojeluliitto kritisoi Metsähallituslain muutoksia ja kiireisesti järjestettyjä kuulemisia huonona lainvalmisteluna. Liiton mukaan vesialueista huolehtimisen ja niihin liityvien päätöksien siirtäminen talouspuolen vastuulle heikentää luonnon ja virkistyksen asemaa.

Järjestö kritisoi voimakkaasti myös lakiehdotukseen liittyvän kuulemisen järjestämistapaa.

– Kyseessä on erittäin näennäinen kuuleminen. Nyt järjestettävien seminaarien kutsussa sanotaan, että halutaan käydä avointa keskustelua. Kutsu tuli kuitenkin kaksi arkipäivää ennen tilaisuutta, samoin kuin lakiehdotus. Yhdelläkään järjestöllä ei ole puheenvuoroa seminaarissa, eikä monia olennaisia järjestöjä ole edes kutsuttu, järjestön suojeluasiantuntija Paloma Hannonen listaa.

Suomen luonnonsuojeluliitto on huolissaan myös siitä, että lakiehdotuksesta on poistettu Metsähallituslaissa huomioidut saamelaisten oikeudet ja saamelaisten kotiseutualueen heikentämiskielto.

Järjestö kritisoi, että lakiuudistuksen lähtökohdaksi on otettu "logiikka, jonka mukaan kaikki on taloudellisesti hyödynnettävissä, ellei voida osoittaa, että se on jollain erillisellä sopimuksella kielletty".

Maa- ja metsätalousministeriö, ympäristöministeriö ja Metsähallitus järjestävät tällä viikolla kuulemistilaisuudet Helsingissä, Oulussa ja Rovaniemellä.

Ympäristöministeriö on selvittänyt valtakunnallisesti luonnonarvoiltaan arvokkaat suoalueet Pohjois-Suomessa. Työllä on valmisteltu soidensuojelun täydentämistä.

Lapissa arvokkaita suokohteita on löytynyt 29 ja niiden yhteispinta-ala on reilut 25 000 hehtaaria.

Pohjois-Pohjanmaalla suoalueita on 52 ja Kainuussa 49. Yhteensä Pohjois-Suomen arvokkaiden soiden pinta-ala on noin 60 000 hehtaaria, josta noin puolet on yksityisiä suoalueita.

Uusia suojelutoimia esitetään ympäristöministeriön mukaan vain valtion omistamille suoalueille. Muilla arvokkailla suoalueilla maankäyttöä ei tulla rajoittamaan.

Metsäkanalinnuista riekko, teeri ja metso ovat alttiita törmäämään poroaitaan.

Kokeilussa merkittiin noin 140 kilometriä poroaitoja erivärisillä muovi- ja alumiinifolionauhoilla sekä vaijerilla. Aidat tarkastettiin kuukausittain ja riistaeläinten törmäykset laskettiin.

Testissä selvisi, että erilaisista nauhoista keltainen nauha vähensi törmäyksiä eniten. Myös vaijerimerkintä vähensi törmäyksiä.

Aitojen merkinnällä voidaan myös ohjata hirvet ylittämään aita halutusta kohdasta, millä vähennetään aitojen korjaustarvetta.

Kokeilussa selvisi, että  muovinauhaa voi käyttää vain suojaisilla alueilla, sillä se kuluu aukeilla paikoilla pian pois.

Kaikkia törmäyksissä kuolleita lintuja ei löydetä, koska ne päätyvät pian toisen eläimen ruoaksi. Aidoille suunnatut riistakamerat kertoivat, että useimmiten raadon nappaa korppi, näätä tai kettu.

Tutkimusta rahoitti myös Euroopan aluekehitysrahasto.

Maa- ja metsätalousministeriö vahvisti saaliskiintiön maanantaina.

Poronhoitoalueen ulkopuolelle sallittua saalismäärää ei esitetä, koska ilveskannan arviointi siellä on epävarmaa. Ilveksen aiheuttamat porovahingot ovat edelleen huomattavat. Vuonna 2014 ilveksen aiheuttamia porovahinkoja korvattiin noin yhden miljoonan euron edestä.

Itäisessä Suomessa saaliskiintiötä kasvatettiin kymmenellä luvalla metsäpeuran turvaamiseksi. Kainuussa tehdyt metsäpeurojen vasaseurannat osotitavat, että vasoista vain kolmasosa oli enää hengissä elo-syyskuussa. Kiintiön suurentamisen turvin voidaan alueen ilveskantaa pienentää.

Suomessa arvioidaan elävän 2700-2900 ilvestä. Ilveskanta on vahvistunut huomattavasti 2000-luvulla. Kannanhoidollisella metsästyksellä pyritään pitämään ilvesten määrä hallinnassa.

Metsissä kulkevat lintubongarit ovat saattaneet viime päivinä hieraista silmiään, kun parhailla metsäpaikoilla on voinut nähdä jopa toista kymmentä valkoselkätikkaa yhdessä ryppäässä. Kookas valkoselkätikka on Suomessa uhanalainen laji, joten Birdlifen suojelu- ja tutkimusjohtaja Teemu Lehtiniemi pitää näkyä hyvin poikkeuksellisena.

– Meneillään on voimakas valkoselkätikkojen vaellus. Varmuudella en voi sanoa, mutta oma käsitykseni on, että meneillään on ennätyksellinen vaellus. 1990-luvun puolivälissä valkoselkätikoilla oli hyvä vaellus, mutta ei näin hyvä kuin nyt, Lehtiniemi sanoo.

Kanta tullee Venäjältä

Valkoselkätikkoja epäillään olevan tällä erää Suomessa ainakin satoja ylimääräisiä normaaliin verrattuna. Lintua on nähty erityisesti eteläisissä lehtipuumetsissä ja Pohjanlahden rannikolla.

Syy linnun suureen esiintymiseen on epäselvä, mutta Lehtiniemi uskoo, että kyse on Venäjältä tulevasta populaatiosta, jossa laji ei ole uhanalainen.

– Yleensä tällaiset poikkeukselliset vaellukset johtuvat siitä, että jossain on paljon lintuja. Käytännössä, että jossain on ollut hyvä, tai parikin vuotta hyvää pesintää. Tai sitten vaihtoehtoisesti, että jossain on ruokaa liian vähän. Tässä tapauksessa todennäköisin syy on, että pesinnät ovat menneet erityisen hyvin Venäjän lehtipuumetsissä ja nyt kantaa on siirtynyt tänne, Lehtiniemi sanoo.

Matka jatkunee länteen

Valkoselkätikka suuntaa Suomesta luultavasti kohti länttä tai luodetta. Mutta on myös hyvin todennäköistä, että osa linnuista jää Suomeen.

– Jää nähtäväksi kuinka paljon tämä vaellus vahvistaa meidän uhanalaista kantaa, mutta ainakin se piristää sitä, Birdlifen Lehtiniemi sanoo.

– Kun säät kylmenevät, vaellus loppuu. Kun vaellus osuu näin myöhään, on hyvin todennäköistä, että näistä yksilöistä myös iso osa jää toistaiseksi Suomeen. Keväällä saattaa olla vielä paluuliikennettä, mutta yleensä vaellukset ovat olleet hyvä meidän kannalle, hän jatkaa.

Lehtipuista tikalle apua

Valkoselkätikka ei ole uhanalainen Venäjällä. Mutta Suomessa ja Ruotsissa se on äärimmäisen uhanalainen metsien tehoviljelyn takia. Etelä-Norjan vuorilla on oma kantansa, mutta se on Lehtiniemen mukaan hieman toisenlainen, eikä voisi levitä Suomeen.

Metsänomistajat voivat nyt auttaa valkoselkätikan pesiytymistä Suomeen jättämällä metsiinsä järeitä lehtipuita lahoamaan pystyyn ja istuttamalla sekametsää.

– Sellaisia metsiä, joissa lehtipuun osuus on suurempi kuin suositellaan, Lehtiniemi sanoo.

Norjan Huippuvuorilla sijaitsevasta kansainvälisestä siemenpankista on siirretty ensimmäiset siemennäytteet sen vähän alle kahdeksanvuotisen olemassaolon aikana.

Noin 38 000 siemennäytettä siirrettiin viime kuussa tutkimuskeskuksiin Marokossa ja Libanonissa. Näytteet kuuluvat Syyrian Aleppossa toimineelle Kansainväliselle kuivien alueiden maatalouden tutkimuskeskukselle (ICARDA).

ICARDA:n henkilökunta joutui siirtymään pois Alepposta Syyrian sisällissodan vuoksi. Se perusti uudet tilat Libanoniin vain vähän matkan päähän Syyrian rajasta, missä tutkijat jatkavat työtään kestävämpien lajikkeiden kehittämiseksi ja vanhojen lajikkeiden säilyttämiseksi.

Tarkoituksena on parantaa satoja nykyisten ja luonnosta jo hävinneiden lajikkeiden avulla.

ICARDA:n näytekokoelma yksi maailman tärkeimmistä

Libanonin tutkimuskeskuksessa siemenet istutetaan kasvihuoneisiin kasvamaan. Kun kasvit ovat tuottaneet tarpeeksi uusia siemeniä, tutkijat ja viljelijät ympäri maailmaa voivat jälleen käyttää niitä tutkimuksiinsa ja jatkaa esimerkiksi uusien ilmastonmuutosta paremmin kestävien lajikkeiden jalostusta.

Rinnakkainen istutusoperaatio on meneillään myös Marokossa.

ICARDA:n siemenpankki on yksi maailman tärkeimmistä. Siihen kuuluu yli 135 000 vehnän, härkäpavun, linssin ja kahviherneen siemennäytettä sekä maailman arvokkain kokoelma kauran siemeniä. Tutkimuskeskus on pyrkinyt tuottamaan erityisesti kuivuutta ja kuumuutta kestäviä lajeja.

Osa lajikkeista kuollut jo sukupuuttoon luonnosta

ICARDA:n tavoitteena on säilyttää yksi ihmiskunnan tärkeimmistä ruokakasvien geneettisistä linjoista. Yli kaksi kolmasosaa holvista nostetuista näytteistä on ainutlaatuisia ikivanhoja lajikkeita Lähi-idästä ja Afrikasta.

ICARDA:n pääsihteeri Mahmoud El-Solh sanoi, että näytteiden kasveista monet ovat nykyään kuolleet sukupuuttoon luonnosta.

– Tällä alueella suuri osa nykyään tärkeistä lajeista jalostettiin niiden villeistä alkumuodoista, El-Solh sanoi.

El-Solhin mukaan kaksi kolmasosaa näytteistä on peräisin kuivilta alueilta, missä ne ovat sopeutuneet karuihin kasvuolosuhteisiin.

– Viljelemällä ja risteyttämällä eri lajikkeita voimme tuottaa uusia lajikkeita, jotka kestävät paremmin muun muassa kuivuutta, kuumuutta ja sairauksia, El-Solh sanoi.

"Siemennäytteet ovat korvaamattomia"

Siemenpankin toiminnasta vastaavat Norjan valtio, sekä kasviensuojelujärjestöt GCDT ja NordGen. NordGenin johtaja Arni Bragason sanoi, että tapaus osoittaa, että holvi on osoittanut arvonsa.

– On hienoa nähdä, että holvi on jo osoittanut arvonsa ja olemme voineet auttaa tutkimustyön jatkumisessa, hän sanoi.

ICARDA:n viimeinen näytelähetys Huippuvuorille tapahtui vuonna 2012 sen jälkeen, kun sisällissota oli tehnyt tutkimustyön jatkamisesta Aleppossa mahdotonta. Tuolloin se oli lähettänyt Huippuvuorille lähes 80 prosenttia kaikista omista näytteistään.

Viimekuista siirto-operaatiota valvonut ICARDA:n edustaja Thanos Tsivelikas kuvaili sitä pelastustehtäväksi. Hänen mukaansa siemennäytteet ovat korvaamattomia.

Kansainvälinen siemenpankki perustettiin Huippuvuorille vuonna 2008. Sinne on säilötty noin 860 000 siemennäytettä ympäri maailman. Holvi sijaitsee Longyearbyenin kaupungin lähistöllä vanhassa hiilikaivoksessa.

Rahoituksensa siemenpankki saa eri hyväntekeväisyysjärjestöiltä ja valtioilta.

Noin puolet pohjalaismetsien taimikoista on jäänyt huonolle hoidolle. Tällaiset metsiköt näyttävät joutometsiltä.

– Meillä "vuotaa" varhaishoito. Kun taimet on istutettu ja kylvetty, niin ajatellaan, että kyllä ne siellä nyt sitten pärjäävät. Ei ymmärretä varhaishoidon merkitystä, harmittelee Etelä-Pohjanman Metsäkeskuksen aluejohtaja Jorma Vierula.

Ilman hoitoa taimet kuihtuvat tai kuolevat pois

– Tässä metsässä havupuiden taimet on istutettu seisemän vuotta sitten, mutta sen jälkeen hoito on unohtunut. Hieskoivut varjostavat männyntaimia ja varjostuksen tulos näkyy. Taimet ovat kitukasvuisia, vuosikasvu on jäänyt lyhyeksi ja rungot ohuita, kuvaa Vierula samoillessaan yhdessä seinäjokelaismetsässä.

Tuotto tulee vasta kymmenien vuosien päästä

Ensimmäiset tulot metsästä saadaan, kun istutuksista on kulunut noin 35 vuotta ja pohjalaismaakunnissa havupuut ovat täysikasvuisia noin 80-vuotiaina. Paras tuotto tulee juuri isoista havupuista, lehtipuiden merkitys on ainakin toistaiseksi vähäinen.

– Tämähän on pitkäjänteistä elinkeinonharjoittamista - yli sukupolvista. Satsausten hyödyt, joita nyt tehdään, koituvat tuleville sukupolville, muistuttaa Vierula.

Lähivuosina Äänekosken bio- ja sellutehtaan tulo muun muassa lisää puunkulutusta ja siihen tarvittavaa metsää kasvaa lähinnä Länsi-Suomessa. Tehdas käynnistyy vuonna 2017.

Parikymmentä vuotta sitten petusta puhuttiin paljon enemmän kuin tänä päivänä. Sitä ei kuitenkaan ole unohdettu, ei ainakaan Suomussalmella.

– Teemme pettuleipää tilausten mukaan, hiljaiseen aikaan kerran parin viikoin välein, kesällä viikoittain, Ämmän Leipä Oy:n leipurimestari ja yrittäjä Arto Jäske kertoo.

Pettuleipää on valmistettu yrityksessä 20–25 vuoden ajan. Noiden vuosien aikana Jäske on huomannut, että asiakkaiden suhtautuminen pettuun on muuttunut.

– Aluksi, kun mainostimme valmistavamme pettuleipää, saimme tosi negatiivista palautetta. Siihen aikaan eli ihmisiä, jotka ovat oikeasti joutuneet syömään pettuleipää pula-aikana. Nykyisin tulee pääasiassa myönteistä palautetta, ihmiset ovat ihan mielissään pettuleivästä.

Männystä saatava pettu onkin monelle tuttu juuri pula-ajan ravintona, jolla jatkettiin jauhoja, kun viljasta oli pulaa. Ämmän Leipä Oy:ssä käytetään pettuleivän valmistukseen perinteiselle tekotavalla valmistettua pettujauhoa. Nykyisin kuitenkin oikean pettujauhon saaminen on kiven alla.

Hyviä ja huonoja puolia

Luonnontuotealan valtakunnallisen toimialajärjestön Arktisten Aromien toiminnanjohtaja Simo Moisio kertoo, että pettua on tutkittu aika vähän ja se on edelleen vähän käytetty raaka-aine. Mutta sen verran petusta tiedetään, että siitä saa ainakin runsaasti antioksidantteja.

– Käytännössä pettu on kuitenkin sellainen raaka-aine, jolla ei ole terveyden kannalta isoa merkitystä. Kaikki terveysvaikutukset pohjautuvat käyttömääriin eli jos jotain käytetään päivittäin ruokavaliossa, voi saada terveysvaikutuksia. Pettujauhoja ei sellaisia määriä käytetä, että terveyden kannalta sillä olisi merkitystä.

Moisio kertoo petun vähäisen käytön syyksi sen, että se on vähän tunnettu. Pettua yritettiin viedä 1990-luvulla ainakin yhden projektin myötä ulkomaillekin, mutta asia ei ottanut tuulta alleen, eikä petulle löytynyt kysyntää.

Vaikka petussa olisikin terveyttä edistäviä vaikutuksia, sillä on myös huonot puolensa.

– Karvas maku on yksi. Muistaakseni pettua voi laittaa jauhoihin 10 prosenttia jauhojen määrästä. Eli sanontaa "puolet petäjäistä" ei pystytä toteuttamaan, karvaus nousee liian korkealle. Pettu on myös huonosti sulavaa, jos sen pitoisuus nostetaan elimistössä liian korkealle, se voi aiheuttaa suolitukoksia.

Pettujauhossa saa olla karkeutta

Suomussalmelainen Vesa Rannikko on valmistanut pettua viimeksi pari vuotta sitten. Petun valmistaminen lähtee puun ja ajankohdan valinnasta. Sitä tehdään yleensä juhannuksen seudulla, koska silloin männyn nilakerros on kaikkein kosteimmillaan.

– Männyn täytyy olla pitkärunkoinen, mahdollisimman vähäoksainen ja vaaleanruskeaa männyn osaa eli silvettoa tulee olla mahdollisimman paljon. Sopiva puu on yleensä 20–30 senttiä paksu.

Kun puu on kaadettu, siitä irrotetaan pettuliinat eli kostea ja vaalea nilakerros. Tämän jälkeen liinat silpitään puukolla eli huonot osat otetaan varovasti pois. Kuivaamisen jälkeen pettuliinat paahdettaan kuumahkossa uunissa, pilkotaan mahdollisimman pieniksi palasiksi, murskataan huhmareessa ja vielä jauhetaan myllyn avulla.

– Pettujauhossa saa olla vähän karkeuttakin. Se on hyvin kevyttä, jos sitä laittaa normaaliin kilon jauhopussin täyteen, se ei varmaan paina kuin 100 grammaa, Rannikko kertoo.

Rannikon vanhemmat Götha ja Reima tekivät aikoinaan kirjan "Kainuun leipä", jossa petulle on omistettu yksi osio. Rannikko kertoo, että petussa on tärkeitä vitamiineja ja hivenaineita, mutta sen huonona puolena on energian vähyys.

Saimaan asukkaista suurin osa on valmis suojelemaan saimaannorppaa rajoittamalla verkkokalastusta lailla, käy ilmi WWF:n teettämästä kyselytutkimuksesta. WWF teetti TNS Gallupilla lokakuussa tutkimuksen saimaannorpan suojeluun liittyen. Kyselytutkimukseen haastateltiin tuhatta suomalaista, joista 300 asuu Saimaan alueella.

Vastaajista 79 prosenttia on valmis suojelemaan saimaannorppaa rajoittamalla verkkokalastusta lailla. Kyselyyn vastanneista Saimaan alueen asukkaista vieläkin suurempi joukko, 83 prosenttia suhtautuu verkkokalastusrajoitukseen myönteisesti. Saimaan alueen asukkaista 75 prosenttia olisi myös valmis jatkamaan verkkokalastuskieltoa kuukaudella nykyisestä kesäkuun lopusta aina heinäkuun loppuun saakka. 91 prosenttia haluaisi kiellon ulottumaan kaikille niille alueille, joissa poikasia tiedetään syntyneen.

WWF:llä iloitaan siitä, että kyselyn perusteella Saimaan rannoilta löytyy jopa enemmän valmiutta saimaannorpan suojeluun kuin muualta Suomesta.

– Tätä ei aina huomaa, sillä Saimaalla on äänekäs vähemmistö, joka vastustaa norpan suojelemiseksi säädettyjä verkkokalastusrajoituksia. Hiljaisen, norpan suojeluun myönteisesti suhtautuvan, enemmistön ääni jää liian usein kuulematta, WWF Suomen suojelujohtaja Jari Luukkonen sanoo tiedotteessaan.

Kyselyn mukaan Saimaan alueella asuvista kuusi prosenttia kalastaa tällä hetkellä verkoilla. Hieman suurempi joukko, 17 prosenttia, on harrastanut verkkokalastusta joskus. Lähes kolme neljäsosaa Saimaalla nyt tai joskus verkkokalastusta harrastaneista olisi kuitenkin valmiita luopumaan vapaaehtoisesti verkkokalastuksesta jatkossa norpan suojelemiseksi.

Maa- ja metsätalousministeriön asettama työryhmä on myös kuullut Saimaan alueen asukkaita avoimen verkkokyselyn kautta. Tuloksia ei ole vielä julkistettu. WWF halusi tehdä oman kyselyn, sillä järjestön mukaan ministeriön avoimen kyselyn ongelmana voi olla se, että siihen vastaavat vain äänekkäimmät osapuolet.

Lämmin syksy voi venyttää punkkikautta pitkälle. Punkkikausi myös alkoi aikaisin. Tänä vuonna ensimmäiset punkit havaittiin helmi-maaliskuussa.

Punkki voi purra niin kauan, kun maassa ei ole lunta ja lämpötila nousee päivällä nollan yläpuolelle.

– Nyt viedään viimeisiä, mutta metsässä on vielä vipinää. Punkki on lämpötilariippuvainen eläin ja lämpöä on piisannut. Punkkisyyni pitää muistaa niin kauan, kuin ollaan plussan puolella, sanoo Turun yliopiston biologian laitoksen lehtori Tero Klemola.

Tutkimusten mukaan punkkikausi on pitenemässä ja punkkien levinneisyysalue laajenemassa. Taustalla on ilmastonmuutoksen vaikutus sekä itse punkkeihin että niiden isäntäeläimiin, sanoo Klemola.

Punkkien levittämät tauditkaan eivät katso kalenteria. Punkit levittävät kahta vaarallista tautia: borrellioosia ja puutiaisaivokuumetta.

– Tarkkana saa olla, koska oireiden ilmestymiseen voi mennä kahdesta kolmeen viikkoa. Maaliskuussa kausi alkaa todennäköisesti uudestaan, mutta lumipeitteen määrä ratkaisee, milloin punkki lähtee liikkeelle.

Turun yliopisto on saanut tänä vuonna 6 600 punkkikirjettä, joissa on ollut yhteensä noin 20 000 näytettä.

Yhdysvaltain länsirannikolla Seattlessa kesäkuinen aamu valkenee harmaana. Taivasta peittää paksu pilvilautta. Joukko luonnonsuojelujärjestö Greenpeacen aktivisteja on herännyt aamuyön tunteina ja melonut kirkkaan keltaisilla ja punaisilla kajakeilla rivistöksi öljy-yhtiö Shellin valtavan Polar Pioneer -öljynporauslautan eteen.

Yksi kajakissa istuvista aktivisteista on tamperelainen Olli Vuokko, 35. Hän ja muut aktivistit ovat saapuneet kaupunkiin vastustamaan öljy-yhtiön porauksia Alaskan pohjoispuolella Tšuktšimerellä. Aktivistit levittävät veteen monenkymmenen neliön kokoisen kelluvan banderollin, jonka jättimäiset oranssit kirjaimet huutavat "Shell no".

Yhdysvaltain rannikkovartiosto seuraa aktivistien toimintaa ja huutelee varoituksia. Tiedossa voi olla jopa kymmenen vuotta vankeutta, megafonista kajahtaa englanniksi.

Vuokko on ottanut selvää tempauksen mahdollisista seurauksista ja häntä jännittää hiukan. Ympärillä olevien aktivistitovereiden rauhallisuus pitää kuitenkin mielen tyynenä.

–  Päätimme melontatoverini kanssa, että peräännymme vasta jos on aivan pakko, Vuokko kertoo.

Lopulta rannikkovartioston vene ajaa kajakkien viereen. Ensin veneeseen nostetaan Vuokko ja hänen toverinsa, sitten kajakit. Vuokko pidetään kiinniotettuna muutaman tunnin ajan rannikkovartioston hallissa. Lopuksi aktivistin käteen ojennetaan 250 dollarin sakkolappu.

Merellä Polar Pioneer lähtee öljynporausmatkalleen vastustuksesta huolimatta. Aktivistia surettaa, kun kirkkaankeltainen öljyjättiläinen katoaa horisonttiin.

Ilmastonmuutos on aktivistin polttoaine

Seattlen tapahtumista on nyt aikaa neljä kuukautta. Olli Vuokon mieleen päivä on piirtynyt ikimuistoisena kokemuksena.

– Seattlessa oli todella hyvä yhteishenki. Laaja kansalaisliike oli meidän takanamme. Sellaista kansanliikkeen tuntua kaipaisin Suomessakin enemmän. Tuntui, että Shell oli todella yksin kaupungissa, Vuokko toteaa.

Juotsenosta kotoisin oleva Vuokko on koulutukseltaan elokuvakäsikirjoittamisen maisteri. Luonnonsuojelujärjestö Greenpeacen riveihin hän on kuulunut pari vuotta. Ympäristökysymysten ääreltä hän tosin löysi itsensä jo kymmenen vuotta sitten.

– Huolestuin yleisesti ottaen ilmastonmuutoksesta ja maapallon tilasta – siitä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu.

Jonkin aikaa hän yritti vaikuttaa ympäristöasioihin omilla kulutustottumuksillaan ja -valinnoillaan. Miehestä tuntui, ettei oma toiminta kuitenkaan riittänyt. Järjestöihin liittyminen alkoi houkuttaa.

– Elämässäni oli yleisesti tilanne, jonka aikana aloin kyseenalaistaa eri asioita. Opiskelenko sitä alaa, mitä oikeasti haluan? Mitkä asiat ovat itselleni tärkeitä? Tajusin, että ympärilläni on tapahtumassa isoja asioita, joille pitäisi tehdä jotakin, Vuokko kertoo.

Aktivistia eteenpäin ajavana voimana oli ja on edelleen ilmastonmuutos maailmanlaajuisine vaikutuksineen.

– Ilmastonmuutoksen torjuminen vaatii toimintaa niin vapaaehtoisilta kuin järjestöiltäkin. Ei voida tuudittautua siihen, että poliitikot ratkaisisivat tällaisen asian, koska niin ei vain näytä tapahtuvan.

Lentomatkoilla aatemaailma joutuu koetukselle

Vapaaehtoisena ympäristöaktivistina toimiminen tarkoittaa reissaamista maailmalla, mutta Vuokko näkee luonnonsuojeluun liittyviä epäkohtia myös kotimaassaan. Hänen mukaansa on väärin, että valtio-omisteiset yhtiöt ottavat osaa luonnolle haitalliseen toimintaan, kuten ydinvoimaan ja arktisilla alueilla tapahtuvaan öljynporaukseen.

Ympäristöaktivistien mielestä fossiiliset polttoaineet pitäisi jättää maan uumeniin. Luonnonsuojelijoiden periaatteet joutuvatkin koetukselle, kun he kampanjamatkojaan varten nousevat jättimäisiä päästöjä aiheuttavien jumbojettien kyytiin. Greenpeace Finlandin viestintäpäällikkö Juha Aromaan mukaan jäsenistön matkustamisen aiheuttamia päästöjä ja kustannuksia harkitaan joka kerta tapauskohtaisesti.

– Kovin paljon ei maapallon ympäri turhaan matkusteta, Aromaa sanoo.

Hänen mukaansa Greenpeacen pääsääntönä on, että lyhyillä, esimerkiksi Pohjoismaihin tehtävillä kampanjamatkoilla lentokoneen kyytiin ei nousta. Kotimaassa tarvittavat matkat tehdään junalla ja Tukholmaan livutaan laivalla. Järjestö pyrkii myös hyödyntämään videokokouksia välttääkseen turhaa reissaamista.

– Valitettavasti emme voi välttää lentämistä kokonaan. Luonnollisesti mannerten väliset matkat mennään lentäen. Jonkinlainen kampanjaetu pitää olla saavutettavissa, jotta lentomatka tehdään. Toiminnastamme aiheutuvat hiilidioksidipäästöt kirjataan aina vuosikertomukseemme, Aromaa sanoo.

Järjestö rahoittaa vapaaehtoisten aktivistien kampanjamatkat. Myös majoitusta ja ruokaa tarjotaan, mutta ”retkiolosuhteissa”, kuten Aromaa kuvailee. Hänen mukaansa järjestö arvioi tapauskohtaisesti, paljonko yhden vapaaehtoisen matkakulut voivat reissua kohden olla, joten yleistä keskiarvoa matkakassan suuruudelle ei ole.

– Aktivistit itse harkitsevat, millaisiin mielenosoituksiin he tahtovat osallistua. He vastaavat tekemisistään yksityishenkilöinä. Jotkut aktivistit haluavat hoitaa kustannukset itse viimeiseen saakka eivätkä käänny järjestön puoleen, Aromaa kertoo.

Toisinaan aktivistit saavat toiminnastaan sakkoja. Aromaan mukaan myös sakkojen kohdalla mietitään tapauskohtaisesti, maksaako järjestö ne vai ei. Olli Vuokon kajakkitapauksessa maksumiehenä toimi Greenpeace.

Uskonpuute iskee arkisissa tilanteissa

Vuokon mukaan uskonpuute ympäristönsuojelua kohtaan saattaa toisinaan yllättää hyvinkin arkisissa tilanteissa, kuten päivän lehteä lukiessa. Uutistarjontaa selatessa aktivistista tuntuu siltä, etteivät ympäristönsuojelulliset asiat saa tarpeeksi huomiota tietotulvan seasta.

– Ympäristönsuojelun pitäisi olla asia, joka on kaikkien mielessä ainakin jollain tavalla, Vuokko sanoo.

Kampanjamatkat ja saman ajatusmaailman jakavien ihmisten kohtaaminen sen sijaan ajavat Vuokkoa aktivistina eteenpäin.

– Silloin tuntee, ettei ympäristönsuojeluun liittyvien asioiden kanssa tarvitse olla yksin.

Öljy on saanut Vuokon liikkeelle ennenkin. Vuosi sitten hän oli Venäjällä kartoittamassa öljyputkista lähteviä vuotoja. Seuraavia reissuja ei juuri nyt ole tiedossa, mutta Vuokko on valmis kampanjoimaan, jos tarve on.

Paras palkinto aktivistille on, kun öljynporaus lopetetaan alueella, jossa porausta vastaan on kampanjoitu.

– Toki se johtuu siitäkin, että alueelta ei ole löytynyt öljyä. Öljynporauksen vastustamisella on kuitenkin ollut se vaikutus, että öljy-yhtiöiden turvavaatimuksia on kiristetty. Se taas on tehnyt toiminnasta taloudellisesti kannattamatonta.

– Tällaiset asiat tuntuvat uskomattoman hienoilta, Vuokko sanoo.

Tanskan salmista virtaa ulos Itämeren vettä entistä enemmän. Meneillään oleva ilmaston muutos on lisännyt sadantaa Itämeren valuma-alueella. Sateisuuden kasvun myötä Itämereen kulkeutuvan makean veden määrä on kasvanut, minkä tunnetuin seuraus lienee turskan katoaminen kalastajien saaliista Suomessa.

Itämeren makeutumista on osaltaan voimistanut Pohjanmereltä tulevien suolapulssien vähäisyys. Viime vuodenvaihteessa Tanskan salmista virtasi pitkästä aikaa runsaasti suolaisempaa vettä Itämereen. Sen vaikutukset kalastossa näkyvät vasta vuosien kuluttua.

Sataa entistä enemmän

Itämereen valuvasta makeasta jokivedestä osa haihtuu ja osa sekoittuu mereen. Kun Itämereen kertyy enemmän vettä, se purkautuu Pohjanmeren itäosiin.

– Vähäisestä vesimäärästä ei ole kyse, sillä vuosittain ulos virtaavan veden määrä on suurimmillaan kaksinkertainen verrattuna Pohjanmeren omalta valuma-alueelta tuleviin valumavesiin. Itämeren vähäsuolainen vesi sekoittuu Pohjanmeren veteen etenkin sen itäosassa, joka on esimerkiksi Pohjanmeren sillin poikasvaiheiden elinaluetta, Vuorinen sanoo.

Tutkimuksen aineisto on koottu eri tietokannoista, joissa näkyy pitkän aikavälin kehitys. Itämeren ulosvirtaaman havaittiin vaikuttavan Pohjanmeren puolella meriveden suolapitoisuuteen sekä kasvi- ja eläinplanktonin määrään.

Aiemmin on enemmän tutkittu enemmän suolapitoisuuden laskun vaikutusta Itämeren omaan lajistoon ja ekosysteemiin. Nyt tutkimusjohtaja Ilppo Vuorisen mukaan näkökulmaa pitää laajentaa siihen, miten Itämeri vaikuttaa sen ulkopuolelle.

Hän lisää kysymyksen olevan perusteltu, sillä Itämeren vedet kuuluvat osana laajaan veden kiertojärjestelmään, joka on ilmastollisten tekijöitten säätelemä.

Itämeren merkitys kasvaa EU:ssa

Saaristomeren tutkimuslaitoksen tutkimusjohtajan Ilppo Vuorisen mukaan tuoreet tulokset avaavat uuden näkökulman Pohjanmeren ekosysteemiä koskevaan tutkimukseen, ympäristönsuojeluun ja resurssien hyödyntämiseen.

– Ravinnepäästöjä vähentävät toimenpiteet Itämeren valuma-alueella voivat parantaa ympäristön tilaa myös Pohjanmerellä, jossa rehevöityminen on etenkin alueellinen ongelma, Vuorinen sanoo Turun yliopiston tiedotteessa.

– Jos Itämeren tilassa tapahtuvat muutokset vaikuttavat myös Pohjanmeren tilaan, Itämeren merkityksen voidaan olettaa kasvavan Euroopan Unionissa. Vuorisen mukaan Pohjanmeren rantavaltioissa asuu 250 miljoonaa ihmistä ja meri on tärkeä kalastus- ja luonnonvarojen hyödyntämisalue.

Tutkimuksen aineisto koottiin julkisista tietokannoista ja analysoitiin sekä aikasarja-analyysiin että ns. yleistettyihin lineaarisiin sekamalleihinperustuvien tilastomallien avulla. Itämeren ulosvirtaaman havaittiin vaikuttavan Pohjanmeren puolella meriveden suolapitoisuuteen sekä kasvi- ja eläinplanktonin määrään.

Luonnonvarakeskus Luke luopuu 11 toimipaikasta vuoteen 2018 mennessä. Toiminta jatkuu 25 toimipaikassa.

Lakkautettavissa toimipaikoissa työskentelevillä on Luken mukaan mahdollisuus siirtyä toimintojen mukana muihin yksiköihin. Uudistuksen jälkeen 70 prosenttia henkilöstöstä työskentelee pääkaupunkiseudun ulkopuolella.

Toiminta on loppumassa Tenojoella, Kolarissa, Kuusamossa, Sotkamossa, Kannuksessa, Vaasassa, Tervossa, Mikkelissä, Vihdissä ja Rymättylässä sekä kasvinjalostus Laukaassa. Tervossa siirrytään yrityskumppanuusmalliin ja Laukaassa ulkoistamismahdollisuutta selvitetään.

Luken päätoimipaikkoja ovat Helsinki ja Espoo pääkaupunkiseudulla sekä Jokioinen, Joensuu ja Oulu. Päätoimipaikkojen lisäksi Lukelle jää seitsemän tutkimuksen strategista toimipaikkaa, jotka Luken mukaan "sijoittuvat keskeisille yliopisto- ja korkeakoulukampuksille sekä alueellisiin tutkimus- ja innovaatiokeskittymiin".

Luonnonvarakeskus syntyi vuoden alussa kun Metla, RKTL ja MTT yhdistyivät. Toimipaikkaverkoston uudistamisen taustalla on Luken rahoituksen leikkaaminen neljänneksellä vuosina 2014–2017.

Kesäkuussa kerrottiin enintään 146 henkilön irtisanomisesta, kun Luken yt-neuvottelut päättyivät. Tavoitteena oli vähentää 210 henkilötyövuotta, mutta osa vähennystarpeesta toteutui eläköitymisten ja määräaikaisten työ- ja virkasuhteiden jatkamatta jättämisillä.

Päijänteeseen istutetut kaksivuotiset taimenet näyttävän kadonneen lähes kokonaan. Osa viime vuosina istutetuista taimenista on merkitty, mutta vain muutama 2-vuotiaille taimenistukkaille laitettu merkki on palautettu tutkijoille.

– On hyvä kysymys, että minne ne katoavat. Kolmevuotiaat istukkaat näyttävät kasvavan aivan hyvin, niille tulee toista kiloa vuodessa kasvua. Kaksivuotisia vain ei näy, sanoo kalastusbiologi Matti Havumäki Keski-Suomen kalatalouskeskuksesta.

Syyllinen saattaa olla muikku.

– Järvitaimen haluaa löytää muikkua, ja pohjoisella Päijänteellä se on isoa ja harvassa. Myös etelämmässä muikku kasvaa nopeasti isoksi, ja voi olla, ettei siihen pieni istukas ehdi, arvelee Havumäki.

Muilla Keski-Suomen järvillä 2- vuotiaiden taimenien istutukset onnistuvat paremmin kuin Päijänteellä. Päijänteellä kolmevuotiaina istutetut taimenet näyttävät selviytyvän huomattavasti paremmin kuin kaksivuotiset.

– Vahvasti näyttää siltä, että Päijänteeseen pitäisi laittaa kolmevuotiaita ja kolmekesäisiä mieluummin kuin kaksivuotisia. Rahalle tulisi parempi vastine, Havumäki sanoo.

Mikkelissä koiraansa arkiaamuna lenkittäneen vantaalaisen Virpi Kososen mukaan Mikkeli on hyvä paikka koiran ulkoiluttajalle. Aivan keskustan vieressä on ulkoilualueita, missä koiran voi antaa temmeltää koko hihnan pituudelta. Yksi asia häntä kuitenkin harmittaa. Koiran jätöksille tarkoitetut astiat ovat harvassa keskustassa.

– Tässä ei esimerkiksi ole missään muualla kuin Mustin ja Mirrin edessä. Enemmän niitä saisi keskustassa olla. Se voisi osaltaan auttaa vähentämään koirien jätöksiä.

Koirien jätöksille tarkoitettujen keräyspisteiden vähyys on Kennelliiton viestintäpäällikkö Miia Lahden mukaan yleinen ongelma Suomen kaupungeissa. Yksinkertaisella toimenpiteellä, jäteastioiden määrää lisäämällä, voitaisiin Lahden mukaan saada muutos iänikuiseen koirankakkaongelmaan kaupungeissa.

– Ei ole kenellekään kovin mielekästä kävellä tuolla montaa kilometriä kakkapussi kädessä. Jäteastioiden lisäys olisi hyvin pieni ekstra, mikä voisi tuoda suurenkin edistysaskeleen tässä asiassa.

Lahti kertoo ymmärtävänsä, ettei roskisten tyhjentäminen ole ilmaista kaupungille. Hän pitää kuitenkin toivottavana, että koirien jätökset saataisiin toimitettua niille tarkoitettuihin paikkoihin.

– Ne ovat kuitenkin maatuvaa tavaraa. On sääli, että niitä joudutaan heittämään sekajätteille tarkoitettuihin roskiksiin. Se ei ole se paras mahdollinen vaihtoehto, Lahti sanoo.

Koiranomistajat ovat alkaneet ratkaista ongelmia itse

Roskiksia on Lahden mukaan kaupunkialueilla muutenkin liian vähän, ja ne keskitetään liian pienelle alueelle. Tämä johtaa hänen mukaansa helposti laiminlyönteihin.

– Se ei hyödytä ketään, että roskat kerätään pieneen muovipussiin ja jätetään ojan reunalle.

Lahden mukaan roskisten vähyys on aktivoinut koiranomistajat omaehtoiseen toimintaan. Osa koiranomistajista on järjestänyt kampanjoita, joissa jaetaan tarroja kiinnitettäväksi roskiksiin.

– Laittamalla tällaisen tarran omaan jäteastiaan, annat ohikulkijoille oikeuden laittaa sinne koirien jätökset. Näin halutaan pitää ympäristö siistinä ja puhtaana. Koska ei ole tarpeeksi kaupungin jäteastioita, niin jätöksiä sitten laitetaan asukkaiden omiinkin jäteastioihin.

Lahti ymmärtää toimintaa, muttei pidä sitä parhaana mahdollisena vaihtoehtona koiranjätösongelmien hoitamiseen. Sen lisäksi, että sekajäte ei ole oikea paikka maatuvalle jätteelle, tarrojen liimailu voi helposti aiheuttaa närää naapureidenkin kanssa.

– Kaikki eivät tietenkään sitä halua ja salli, joten näin ei saisi toimia kuin erillisen luvan kanssa.

Lahti myös korostaa, että jätösten keräyspisteiden vähyydestä huolimatta lopullinen vastuu on aina koiranomistajilla.

– Kun koiran ottaa, sitoutuu myös huolehtimaan siitä, että pientareet pysyvät puhtaina.

Suurin osa koiranomistajista myös huolehtii lemmikkinsä jätökset oikeaan paikkaan. Virpi Kosonen on havainnut, että koiranomistajat lipsuvat vastuustaan lähinnä talvisin.

– Aina on niitä, jotka eivät kerää, mutta kyllä niin Mikkelissä kuin Vantaalla on mielestäni aika siiistiä.

Esimerkiksi sosiaaliseen mediassa on jaettu viime viikkojen aikana lukuisia maisemakuvia, joissa taivas on punainen.

Taivas on muuttunut punaiseksi hieman ennen auringonnousua ja -laskua. Ylen meteorologi Karttu Kotakorpi kertoo, että ilmiö johtuu ilmakehän kosteudesta.

Kun valo kulkee ilmakehässä auringonnousun ja -laskun aikaan pidemmän matkan kuin päivällä, eri aallonpituudet ehtivät sirota pois ja taivas hehkuu punaisena.

– Kaikista viimeisin valo jää jäljelle ja se on punainen.

– Jos ilmakehässä ei ole kosteutta, auringonlaskut ovat melko värittömiä, Kerttu Kotakorpi toteaa.

Liminganlahtea ajetaan Unescon maailmanperintöalueeksi.

Oulun kaupunki aikoo yhtyä Limingan kunnan esitykseen Liminganlahden nimeämisestä Suomen maailmanperintökohteiden ja Unescon maailmanperintöluetteloon. Apulaiskaupunginjohtaja Matti Matinheikki esittää maanantaina 26. lokakuuta kokoontuvalle Oulun kaupunginhallitukselle että Oulu hyväksyy esityksen.

Limingan kunnahallitus on esittänyt Pohjois-Pohjanmaan liitolle, Oulun kaupungille sekä Kempeleen, Lumijoen ja Tyrnävän kunnille, että ne yhdessä tekisivät esityksen Liminganlahden nimeämisestä Suomen maailmanperintöaluekohteiden aieluetteloon ja edelleen Unescon maailmanperintöluetteloon. Oulua lukuunottamatta kaikki muut ovat jo asettuneet hankkeen taakse.

– Tosi hieno juttu. Onhan tämä mahtava paikka ja linnustoltaan tosi makee. Tämä toisi huomattavasti lisää näkyvyyttä, hehkuttaa Metsähallituksen suunnittelija Olli Helppi Liminganlahden luontokeskuksesta.

Seitsemän kohdetta luettelossa

Tällä hetkellä maailmanperintöluettelossa on yhteensä seitsemän kohdetta Suomesta.

Kulttuuriperintökohteina ovat Suomenlinna, Vanha Rauma, Petäjäveden vanha kirkko, Verlan puuhiomo ja pahvitehdas, Sammallahdenmäen pronssikautinen hautaröykkiöalue ja kymmenen maan alueelle ulottuva sarjanimeämiskohde Struven ketju sekä luonnonperintökohteena Merenkurkun saaristo.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on parhaillaan yhteistyössä ympäristöministeriön kanssa käynnistämässä maailmanperintökohteiden aieluettelon päivittämisen. Aieluettelo toimii pohjana varsinaiselle esitykselle jonkin kohteen liittämiseksi maailmanperintöluetteloon.

Merkittävä lintuvesi

Natura 2000 -suojeluohjelmaan kuuluva Liminganlahti on kansainvälisesti tunnettu ja Suomen merkittävin lintuvesi ja Ramsar -kosteikkosopimuksen mukainen kosteikko. Viime vuonna luontokeskuksessa oli 56 000 kävijää. Tänä vuonna tähän mennessä kävijöitä on ollut jo 45 000.

- Ulkomaisia matkailijoita on ollut tänä vuonna aikaisempaa enemmän, kertoo Helppi.

Nimeäminen Unescon kulttuuriperintökohteeksi lisäisi Liminganlahden ja alueen tunnettuutta ja kansainvälistä mielenkiintoa.

Pohjois-Pohjanmaan liitto on valmistautunut työstämään asiaa eteenpäin.

– Ensimmäiseksi on ylitettävä kansallinen kynnys eli meidän on saatava opetusministeriö ja ympäristöministeriö puolellemme, toteaa liiton suunnittelupäällikkö Jussi Rämet.

Mats Wentin veneilee Pohjanlahdella Kokkolan ja Pietarsaaren edustalla jäiden tuloon saakka. Kaunis luonto ja rauhallisuus vetävät vesille pakkasellakin.

– Syksyllä näkee eri asioita kuin juhannuksen tietymillä, Wentin sanoo.

Haastattelua tehdessä taustalla tohisee lämmityslaite. Se pitää muistaa laittaa ajoissa päälle, että Wentin tarkenee 204 –jalkaisessa Baylinerissään. Kylmä keli vaatii veneeltäkin eli paikkojen on kestettävä.

– Tekniikka pitää olla kunnossa ja huollettuna, pitää tarkistaa ettei polttoainejärjestelmään ole päässyt vettä, Wentin luettelee.

Valoisaa aikaa on vähän, joten tarvitaan kunnon hakuvalot. Karttaplotteri on hyvä apu pimeässä navigointiin. Myös lämmityksen, eristyksien, tuuletusten ja veneen sähköjen on oltava kunnossa.

– Pimeällä pitää etsiä reimarit hakuvaloilla. Onhan se vähän haasteellista, mutta kyllä siihen tottuu.

Irtoroiskeet jäädyttävät kannen

Vaikka koneet ovat vesijäähdytteisiä, pakkasyöt eivät tuota ongelmia laiturissa seisovalle veneelle. Meri on kauan lämmin ja pitää moottoritilan lämpimänä. Ongelmia tulee, jos nostaa paatin kovalla pakkasella ylös.

– Silloin on kiire ajaa pakkasenestoaineet moottoriin, ettei pääse tulemaan jäätymisvaurioita, Wentin sanoo.

Irtoroiskeet ovat haaste syksyveneilijälle. Sumu ja vesi jäätävät kannen helposti petollisen liukkaaksi.

Kokkolassa Ykspihlajassa viidesosa laituripaikoista on miehitettynä jäiden tuloon saakka.  Wentinin arvion mukaan syysveneilijöistä valtaosa on kalastajia, kolmannes huviveneilijöitä. Ajella saa kaikessa rauhassa. Perhettäkin on vaikeampi saada syksyllä mukaan veneeseen.

Vuoden 2014 kalenterista näkyy, että Wentin nosti veneensä marraskuun viidentenä.

- Ei tule kalenteria katsottua. Jäätilanne määrää, koska on vene nostettava, kertoo Mats Wentin.

Janne Seppänen on kiivennyt niin monta kertaa puuhun, että hän vilahtaa hetkessä kymmenen metrin korkeuteen. Mies etenee oksalta oksalle paljain käsin kuin orava.

– Jos alkaa tuntua liian helpolta, niin pitää muistuttaa itseään, että on 10 metrin korkeudessa.

Mahdollisen haukka- tai pöllöperheen eteen tehdään kestoasumus. Kuusenoksista punottu ja polkupyörän vanteen sisälleen kätkevä tekopesä kestää jopa Jannen itsensä painon, kun se on punottu oksiin ja runkoon kiinni. Kiinnityksessä on monella tapaa kätevä rautalanka.

– Toivottavasti tätä ei nyt tarvita päällikölle selittämiseen.

Metsäpalveluesimies Janne Leppänen työskentelee Otso Metsäpalveluissa ja tietää miten haukanpesä sisustetaan.

– Sammalkunttaa reilusti, sillä näitä käyttävät haukkojen lisäksi pöllöt ja lapinpöllö ei itse pehmusteita tuo.

Tähän hommaan saa osallistua myös maanomistaja Jukka Huuho, maanviljelijä ja lintumies, joka odottaa saavansa asukkaat tekopesään ensi keväänä.

– Hiirihaukka on mahtava, hyödyllinen lintu ja sen touhuja on upea seurata. Vaikkapa kun se saalistaa ja opettaa poikasiaan lentämään. Maaliskuussa aloitan jo kiikaroinnin ja toivon asukkaita pesälle, sanoo Jukka Huuho.

Janne Leppäsellä on risurakennelmaa viedessään samat näkymät kuin tulevilla pesän asukkaillakin. Siksi hän varmaan päättikin tehdä tarkkuusharjoituksen haukansilmillään ja heittää kuntan kuljettamiseen käytetyn pussin alas suoraan toimittajan päähän. Katso vaikka videolta.

Ruska on yleensä komeimmillaan Lapissa, mutta väriloistosta on päästy nauttimaan aivan eteläisintä Suomea myöten.

Kasvit vaihtavat väritystään ilman kylmetessä, kun ne keräävät talteen lehdistä tärkeät aineet seuraavaa kevättä odottamaan. Vihreän värin poistuessa lehdestä, tulevat näkyviin muut lehdessä olevat värit. Ruska saattaa kuitenkin jäädä tavallista vaisummaksi, jos kasvitaudit ruskistavat lehtipuiden lehdet ennen näyttävintä ruskaa.

Miltä ruska näyttää tänä syksynä eri puolilla Suomea? Missä se on näyttäytynyt poikkeuksellisen komeana? Kokoamme kuvagallerian tämän syksyn ruskakuvista.

Ota kuva ruskasta ja lähetä se meille alla olevan linkin kautta tai sähköpostilla osoitteeseen yle.uutiset@yle.fi.

Voit myös jakaa kuvan sosiaalisessa mediassa, esimerkiksi Twitterissä tai Instagramissa aihetunnisteella #yleruska.

Koostamme parhaista kuvista sivuillemme gallerian. Kuvista ei makseta palkkiota. Lähettämällä materiaalia et luovuta tekijänoikeuksiasi, ainoastaan vapaan edelleenkäyttöoikeuden Ylelle ja sen kansainvälisille kumppaneille, jotka saattavat olla kiinnostuneita jutun ollessa poikkeuksellisen merkittävä tai erikoinen.