Yle Keski-Suomi julkaisee yleisön ottamia sääkuvia sekä alueellisissa tv-uutisissa että nettisivuillaan. Sääkuvien lähettämistapa on muuttunut ja kuvat lähetetään sähköpostin sijaan nykyään suoraan verkkosivun kautta.
Ethän lähetä uusia kuvia enää tämän artikkelin Lähetä-painikkeella, vaan laita ne tulemaan täältä.
Suomessa tehokkaasti levinnyt supikoira on yhä yleisempi näky asutusten läheisyydessä. Tämä näkyy myös tien varsilla lepäävien supikoiraraatojen määrässä.
– Erityisesti supikoirien, mutta myös muiden vastaavan kokoisten nisäkkäiden raatoja on muutoinkin enemmän tienvarsilla näin syksyisin, kertoo kunnossapitovastaava Maria Bäck Pohjois-Savon ELY-keskuksesta.
Supikoirat lähtevät syksyllä aktiivisemmin liikkeelle, joten se selittää myös tienvarsilla makaavien raatojen suuremman määrän. ELY-keskuksen kunnossapitovastaava ei kuitenkaan puhuisi riesasta.
– Yksittäisiä raatoja voi syksyn aikaan olla viikossa kahdesta kolmeen, Bäck arvioi.
Tienvarsilla makaavien eläinten raatojen siivous kuuluu tienhoitourakoitsijalle. He korjaavat raatoja sitä mukaa, kun niitä huomataan.
– Veikkaisin, että kuolleen eläimen jäänteet siivotaan pois noin vuorokauden sisällä sen havaitsemisesta. Jäljet on siivottava hyvin, ettei niistä aiheudu liikenneturvallisuusriskiä, kertoo Bäck.
Riistasuunnittelija Ohto Salo Suomen Riistakeskuksen Pohjois-Savon aluetoimistosta muistuttaa, että supikoira on hyvin utelias nisäkäs.
– Se saattaa helposti tulla sinne, mistä ravintoa saa helpoimmalla ja ihmisten luonahan sitä helpoiten on monesti tarjolla, Salo toteaa.
Salon mukaan supikoirille kelpaa kaikki: kissanruoka, koiranruoan tähteet, keräämättä jääneet karviaismarjat ja puusta pudonneet omenat. Myös linnunruokintapaikoilla supikoirat saattavat käydä asioimassa.
– Kannattaa mahdollisuuksien mukaan pitää huoli siitä, etteivät ne pääse tähteille. Supikoirien ruokkiminen ei ole erityisen suotavaa, korostaa Salo.
Suomessa tehokkaasti levittäytynyt supikoira ei ole vielä levinnyt muihin Pohjoismaihin kuten Ruotsiin, Norjaan ja Tanskaan.
– Eikä sitä sinne halutakaan. Suomessakin on pyritty supikoiramäärän vähentämiseen, mutta kyllä kanta on enemmänkin kasvussa täällä.
Salo harmittelee, ettei Suomessa ole onnistuttu yrityksistä huolimatta estämään supikoiran leviämistä.
– Se on Suomen luontoon kuulumaton eläin, mutta sopeutuu tänne hyvin, kuvailee Salo.
Syys-lokuussa Summanjoella ja Vehkajoella Haminassa tehdyissä sähkökoekalastuksissa käytiin läpi koko Summanjoki sekä Vehkajoen ala- ja keskijuoksut. Tulokset olivat sangen positiivisia.
Esimerkiksi Summanjoen alajuoksulla havaittiin pitkästä aikaa taimenen luonnollista lisääntymistä.
– Saimme laajalta alalta ihan hyvät tulokset. Positiivista on, että myös keski- ja yläjuoksulla on paikallisten taimenkantojen jälkeläisiä, kertoo Kaakon jokitalkkari -hankkeesta iktyonomi Manu Vihtonen.
Myös Vehkajoella ELY-keskuksen kunnostamalla pohjapatoalueella Töytärin koskella taimenen luonnonlisääntyminen on lähtenyt hyvin käyntiin ja sieltä on löytynyt poikasia.
Vehkajoen ja Summanjoen ympärillä on tehty töitä vuosikymmeniä, ja Manu Vihtosen mukaan onkin hienoa huomata, että työ kantaa hedelmää.
– Nämä ovat toivoa tuovia uutisia, että töitä kalastuksen säätelyn eteen kannattaa jatkaa, samoin koskien kunnostuksia ja vaellusesteitä kannattaa poistaa. Näiden kolmen asian ympärille se oikeastaan nivoutuu.
Molemmissa joissa on paljon haaroja ja ne voivat Vihtosen kertoman mukaan olla parhaimmillaan tuottaviakin. Taimen kuitenkin tarvitsee apua.
– Nämä valtavat meritaimenet, mitkä pääsevät nousemaan alajuoksulle patojen alle, on luokiteltu viime vuosina äärimmäisen uhanalaisiksi. Kyseessä on kalalaji, joka kaipaa ihmisen apua, Vihtonen muistuttaa.
Hän toivoo, että luonnon kanta saataisiin tulevaisuudessa niin vahvaksi, että taimenta riittäisi kalastettavaksi asti, ja istutuksista voitaisi luopua.
Iso uutinen on Manu Vihtosen mukaan nyt myös se, että elokuussa tehdyt kutusora istutukset Summanjoen alajuoksulla näyttäisivät toimivan ja kalat ovat kelpuuttamassa ne heti käyttöönsä.
– Siellä näkyy jo kutukaloja, Vihtonen iloitsee.
Paraikaa on käynnissä kalojen syysrauhoitus, joten kalastaminen on kielletty eikä vesille parane mennä kahlailemaankaan.
– Kalat kutevat mädin soran sekaan eli niitä ei saa mennä missään nimessä tallomaan. Annetaan taimenille kuturauha, että niiden elinkierto lähtee pyörimään.
Taimenen lisäksi lohi ja siika on rauhoitettuja syys-, loka- ja marraskuussa joissa ja puroissa.
Sääksikeskusta Kangasalla pyörittävä Jouko Alhainen ei usko sääksen lennättäneen lahnaa sastamalalaisen talon katolle. Tapausta puitiin elokuussa Yle Radio Suomen Luontoillassa.
Toista sataa lintutornia rakentanut Alhainen tuntee sääkset. Hän on tarkkaillut niitä pitkään muun muassa pyörittämässään Sääksisäätiön Sääksikeskuksessa Kangasalan Pohtiolammella. Hänen mukaansa sääksi ei saa kaksikiloista kalaa tuumaakaan irti vedestä.
Koirassääksi painaa keskimäärin kaksi kiloa ja naarassääksi parhaimmillaan vähän enemmän.
– Se on ihan sama, jos minä satakiloisena ottaisin satakiloisen kiven ja hyppäisin sen kanssa lentoon. Suhde on ihan sama, Alhainen sanoo.
– Teoriassa, että sääksi pääsisi itsensä kokoisen kalan kanssa lentoon ja vielä taloa korkeammalle, ei mikään yhtälö istu kohdalleen.
Alhainen kertoo itse seuranneensa naarassääksen taistelua kilon painoisen kirjolohen kanssa. Noin kymmenen minuutin ponnistelun jälkeen lintu sai kalan parin metrin päähän vedestä. Sääksi joutui kuitenkin luopumaan saalistaan, kun parvi nälkäisiä variksia pakotti sen luopumaan siitä.
– Otin lohen talteen, ja tarkistettu vaaka kertoi painoksi kilo 60 grammaa, Alhainen kertoo.
– Isosta kalasta sääksi voi syödä osan ja sen jälkeen kantaa kynsissään helposti puolikiloista saalista.
Jouko Alhaisella on oma veikkaus lentävän lahnan tapaukseen.
– Jos lintu on sen pudottanut, ainoa vaihtoehto on kotka – ja mitä todennäköisemmin merikotka, hän sanoo.
– Niitä on pesinyt tänä kesänä aivan lähellä Sastamalaa, kahdessakin lähikunnassa.
Sastamalassa mökkeillyt Matti soitti elokuussa Yle Radio Suomen Luontoiltaan ja kertoi talon katolle pudonneesta kaksikiloisesta lahnasta. Luontoillan asiantuntijat epäilivät, että lahna oli pudonnut liian ahneeksi käyneen kalasääsken kynsistä.
Yle Tampere teki tapauksesta nettijutun, joka on levinnyt tällä viikolla sosiaalisessa mediassa.
Kokkolassa luontoreittien taukopaikoilta varastetaan runsaasti polttopuita ja klapientekovälineitä. Puisto- ja liikuntapaikkojen työpäällikkö Terho Lindberg kertoo, että kaupunki pyrkii pitämään taukopaikat polttopuissa, mutta se käy mahdottomaksi, jos niitä varastetaan.
– Valitettavasti on sellaisiakin ihmisiä, jotka käyvät varastamassa ja vievät ne omille mökeilleen tai omille nuotiopaikoilleen tai jotain muuta. Niitä häviää kyllä aika paljon, Lindberg harmittelee.
Varsinkin pieniksi pilkotut klapit käyvät kaupaksi paikoissa, joihin pääsee autolla lähelle. Varastelua on yritetty hillitä muun muassa jättämällä puut vähän isommaksi. Silloin kuitenkin taukopaikoille tarvitaan sahoja ja kirveitä, jotka nekin lähtevät herkästi jonkun matkaan.
– Sitten taas kun viedään isompana puut, saadaan motkotusta, että ne ovat liian isoja. Ymmärrän kyllä: kun on pieniä klapeja, niitä on mukavampi polttaa, mutta kun vie isompia klapeja, pitäisi olla sahat ja kirveet. Niitäkin kaupunki osti keväällä lähes joka luontoreitille, mutta ei niitä sitten enää juhannuksena ollutkaan.
Kokkolan kaupungin työpäällikkö Terho Lindberg toivoo, että luontoreiteillä patikoivat suhtautuisivat taukopaikkoihin kunnioituksella ja veisivät myös omat roskat mennessään.
Harvan tuntema, Kaakkois-Aasian viidakoissa elävä naurusarvinokka voi olla laittoman villieläinkaupan seuraava uhri. Ja syynä siihen on sen komea nokka, joka voi painaa jopa kymmenesosan linnun noin kolmen kilon kokonaispainosta.
Samaan sukuun kuuluvia lintulajeja elää Afrikassa ja Aasiassa yli 60 lajia. Niille on muodostunut keratiinista suurikokoinen kumpu nokan yläosaan ja linnun otsalle. Kaikilla muilla suvun lajeilla nokkakumpu on ontto, mutta naurusarvinokalla se on umpinainen.
Uroslinnut käyttävät kumpuaan tapellessaan ja sekä urokset että naaraat käyttävät sitä kaivaessaan esiin hyönteisiä lahoavista puista. Naurusarvinokka elää Malesiassa ja Indonesiassa ja ne syövät hedelmiä ja pähkinöitä ja levittävät niiden siemeniä ympäri metsää ulosteidensa mukana.
Mustavalkoisen linnun siipien kärkiväli voi olla jopa kaksi metriä ja se on yleensä melko ujo, eikä näyttäydy helposti. Ja on helppo ajatella, että niillä on siihen myös hyvä syy.
Metsästäjät ampuvat vuosittain tuhansia naurusarvinokkia niiden nokkien vuoksi. Jos metsästäjä jää kiinni, uhkana on vankeustuomio, mutta monet ovat valmiit ottamaan riskin nokista luvassa olevan hyvän hinnan vuoksi. Useimmiten ostaja on peräisin Kiinasta, missä monet haluavat eläinten osista valmistettuja koriste-esineitä vaurauttaan esitelläkseen.
Kun norsunluun ja sarvikuonon sarvien saatavuus on vähentynyt, markkinat ovat kääntäneet huomionsa yhä enemmän naurusarvinokkiin. Nokka muistuttaa materiaalina ulkonäöltään norsunluuta.
Kaivertajat ovat Kiinassa käyttäneet nokkia vuosisatojen ajan ylhäisille ja rikkaille valmistettujen taidokkaiden kaiverrustöiden raaka-aineena. Japanissa lintujen nokista on veistetty koreita pienoispatsaita, joita on pidetty suuressa arvossa.
– 1900-luvun alussa naurusarvinokka kävi hyvin harvinaiseksi metsästyksen vuoksi ja nykyään laillinen kauppa on rajoitettu sertifioituihin antiikkiesineisiin, British Museumin Japanin-osaston kuraattori Noriku Tsuchiya sanoi BBC:lle.
Nokista kuitenkin maksetaan jopa 5 400 euroa kilolta, mikä on kolme kertaa enemmän kuin norsunluun hinta.
Vuosien 2012 ja 2014 välillä salametsästäjiltä takavarikoitiin 1 111 linnunpäätä pelkästään yhdessä Indonesian maakunnassa. Lintuja tutkinut ja niiden suojeluun keskittynyt Yokyok Hadiprakarsa arvioi, että vuosittain itäisessä Aasiassa tapetaan jopa 6 000 lintua niiden nokan vuoksi.
Maaliskuussa Hadiprakarsa sanoi vierailtuaan Borneon länsiosissa, että hän ei nähnyt ainuttakaan naurusarvinokkaa, vaikka ne aiemmin olivat siellä hyvin yleisiä. Paikalliset kyläläiset kertoivat samasta tilanteesta.
– Salametsästäjät liikkuvat yhä syvemmälle metsiin, Hadiprakarsa sanoi tuolloin Daily Mail -lehdelle.
Metsästäjät saavat yleensä parikymmentä lintua yhdellä metsästyskerralla ja niiden päät myydään eteenpäin salakuljettajille jopa 400 eurolla kappaleelta. Nämä kuljettavat ne Kiinaan tai Hongkongiin.
Luonnonsuojelujärjestöt ovat olleet erityisen vihaisia siitä, että lintujen metsästyksellä ei ole mitään tekemistä lääkinnän tai perinteiden kanssa, vaan niitä metsästetään ainoastaan siksi, että niistä voitaisiin valmistaa luksustuotteita.
Salametsästys ei ole hitaasti lisääntyvien naurusarvinokkien ainoa uhka. Myös sen elinympäristö on uhattuna, kun sademetsää kaadetaan esimerkiksi palmuöljyplantaasien vuoksi. Singaporen kansallisen yliopiston tutkijat arvioivat, että Indonesian Borneon ja Sumatran saarilta katoaa 3 prosenttia niiden alankosademetsästä vuosittain.
Norsujen ja sarvikuonojen ahdinko saa nykyään melko paljon palstatilaa, mutta naurasarvinokista on harva kuullut.
– Jos kukaan ei kiinnitä huomiota näihin lintuihin, ne häviävät varmasti, Hadiprakarsa sanoo.
Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton mukaan laji on nykyään luokiteltu silmälläpidettäväksi.
Naurusarvinokka on myös joidenkin Indonesian alueiden maskottilintu, se esiintyy toisten alueiden vaakunoissa ja eräs Borneon alkuperäiskansoista uskoo, että lintu kantaa kuolleiden sielut tuonpuoleiseen. Heille sen tappaminen on tabu.
Esimerkiksi valtatie kahdeksalla Vaasasta pohjoisen suuntaan voi parhaana jahtipäivänä olla useitakin varoituskylttejä käynnissä olevasta hirvenmetsästyksestä. Metsästäjien ja tienkäyttäjien reviirit kohtaavat silloin, kun metsästysalue rajoittuu yleiseen tiehen. Siinä tilanteessa varovaisuuteen on aihetta kummallakin osapuolella.
Metsähallituksen erätarkastaja Markus Aho kertoo, että teiden läheisyydessä metsästäminen ja siihen liittyvät säännöt askarruttavat monia metsästäjiä ja metsässä liikkujia. Kyselyitä tulee paljon mm. siitä, millä teillä saa metsästää.
– Metsästäminen yleisillä teillä on kielletty. Paras nyrkkisääntö tähän on se, että kielto koskee kaikkia teitä, joilla on numero, selvittää Aho.
Metsästyslaki sanoo, että riistaeläintä ei saa ampua yleisen tien yli eikä riistaeläimen tai ampujan ollessa tällaisella tiellä. Kun metsästyksen yhteydessä puhutaan tiestä, tarkoitetaan tiealuetta. Tiealue voi olla merkitty. Ellei pyykkejä ole, tiealue ulottuu parin metrin verran ojan, tieluiskan tai tienleikkauksen ulkosyrjästä ulospäin.
Metsästäjien koulutuksessa tähdennetään erityistä turvallisuutta, kun metsästetään tien lähellä.
– Ampumasektorit valitaan tieltä poispäin ja metsästäjät myös pyrkivät siihen, että passitukset olisivat etäämpänä tiestä, toteaa riistasuunnittelija Juha Heikkilä Suomen riistakeskus Pohjanmaasta.
Myös metsästyksen imagokysymyksiin kiinnitetään huomiota, kun operoidaan tienkäyttäjien silmien alla. Väärinkäsityksiäkin voi syntyä.
– Vaikka tien poskessa olisi isompikin porukka oranssinuttuja, ei se tarkoita sitä, että jahti olisi päällä. Yleensä silloin on kysymys kokoontumisesta tai uuteen operaatioon siirtymisestä, Juha Heikkilä.
Vanhempi konstaapeli Juha Härsilä Pohjanmaan poliisista kertoo, että kansalaisilta tulee silloin tällöin ilmoituksia tiellä seisovista metsästäjistä.
– Usein ilmoitukset ovat aiheettomaksi todettuja varsinkin isojen maanteiden varsilla. Pääsääntöisesti metsästäjät ovat olleet riittävän kaukana maaston puolella poliisin todetessa tilanteen.
Härsilän mukaan monesti on käynyt myös niin, että tiellä seisonut metsästäjä on osoittautunut aseettomaksi, kun poliisin partio on päässyt paikalle. Härsilä arvioi, että ainakin osa ilmoituksista tulee siitä syystä, että kaikki kansalaiset eivät tunne metsästyslain koukeroita.
Poliisi joutuu vain harvoin puuttumaan yleisen tien läheisyydessä tapahtuvaan metsästykseen.
– Hirvenmetsästyksen turvallisuuteen poliisin on mahdotonta puuttua kaikissa jahdin vaiheissa. Turvallisuus jää pääsääntöisesti metsästäjien itsensä ja metsästyksenjohtajan vastuulle, sanoo Juha Härsilä.
Erätarkastaja Markus Ahon mukaan rikkeitä tapahtuu jonkin verran, mutta lähinnä nopeissa siiirtymätilanteissa, kun siirrytään autolla paikasta toiseen.
– Silloin säännöt saattavat unohtua ja asetta kuljetetaan autossa suojaamattomana.
Metsästyslain mukaan aseen on oltava autossa kuljetettaessa lataamaton ja sijoitettuna suojukseen tai suojattuun tilaan, esimerkiksi auton tavaratilaan. Ahon mukaan kysymys on ennen muuta turvallisuudesta ja siksi tästä säännöstä pidetään valvonnassa tiukasti kiinni.
Käynnissä olevasta jahdista varoittaminen siirrettävällä kyltillä tien varressa ei ole pakollista. Markus Ahon mukaan se on kuitenkin suotavaa.
– Se on autoilijoiden ja muiden tienkäyttäjien huomioon ottamista ja muistuttaa siitä, että tien läheisyydessä voi liikkua paitsi hirviä myös koiria ja metsästäjiä.
Riistasuunnittelija Juha Heikkilän mukaan varoituskyltti laitetaan tien varteen, kun arvioidaan, että on pienikin riski saaliin eksymisestä tielle. Turhan takia ei varoiteta, joten autoilijan kannattaa olla tarkkana.
– Pääsääntöisesti metsästetään niin, että hirvet pyritään saamaan pois päin vilkkaasta tiestä, mutta aina on myös joitakin alueita, joilla on olemassa se mahdollisuus, että hirvi tulee tielle.
Myös poliisi kehottaa autoilijoita varovaisuuteen.
– Mitä tulee hirvien ajamiseen kohti teitä, niin aina se ei ole tarkoituksellista toimintaa. Mikäli hirven perässä on koira eikä miesajo, niin hirven liikkeitä on vaikea ennalta määrätä, muistuttaa Juha Härsilä.
Oulujoen suulla on jatkunut perinteinen siian lippoaminen viikon ajan. Oululainen Timo Karjala on liponnut siikaa 16 vuotta, joten kokemusta hommasta on.
– Heikohkoksi voisi tämän hetken saalista kuvailla, vaikka aamulla sainkin 7 siikaa. Takavuosina on samalla kerralla saatu jopa 12 siikaa, mutta eiköhän ensi viikolla saalis suurene, miettii Karjala.
Oulujoen virtaus on tällä hetkellä pientä, joten siika ei liiku. Vettä on joessa paljon ja lämmin sää pitää veden lämpimänä. Tällä hetkellä lämpötila on 6 -7 astetta. Paremmin siika uisi lippoon kun lämpötila olis pari astetta vähemmän.
Oulujoen suulla Merikosken voimalaitoksen alapuolella siikaa on lipottu vuosikymmeniä. Naarassiiat otetaan talteen ja viedään lypsettäväksi. Kasvattamon kautta siianpoikaset istutetaan takaisin Oulujokisuulle ja järviin. Koirassiiat saa kalastaja pitää itsellään.
Lipotessa voi saada myös taimenia tai jopa lohia, kuten Timo Karjalalle kävi maanantaina 12.10.2015, kun lippoon tarttui 20 kiloinen ja 115 senttinen lohi.
– Siinä meni lippokin rikki, mutta saatiinhan se lopulta ylös! Oli siinä nostaminen uroslohessa! Hiukan tietenkin harmittaa, kun se piti päästää takaisin, tuumailee Karjala.
Oulujoen suulla siian lippoaminen kestää 30.10 asti. Lippoamiseen tarvitaan valtion kalastuskortti sekä lippolupa, joita myy Oulun Erä- ja Kennelkerhon päivystäjät Kuusisaaressa.
Veteliläinen suunnistaja Anne Polso tykkää monenlaisista vaelluksista muutaman tunnin reissuista viikon mittaisiin luontoretkiin. Harrastus alkoi jo nuorena lähimetsistä. Hän on käynyt vaeltamassa esimerkiksi Ruotsissa ja Alpeilla, mutta lähimetsätkin kiinnostavat.
– Kotiovelta on mukava lähteä lyhyille retkille, mutta yleensä lomilla tulee käytyä kahden tai kolmen päivän reissuilla esimerkiksi kansallispuistoissa, joissa on hyvät mahdollisuuden erilaisten reittien vuoksi.
Puistoissa voi vaeltamisen lisäksi liikkua maastopyörillä tai käydä vaikka melomassa.
– Pisin on ollut viikon mittainen reissu Alpeilla. Ruokahalu kasvaa syödessä ja vaeltamassa voi käydä naapurimaissakin, jos kotimaa ei riitää, naurahtaa Anne Polso.
Lähivaeltamiseen tarvitaan huomattavasti vähemmän tavaraan mukaan kuin pitkälle reissulle. Liikaa ei kannata ottaa mukaan painon takia. Vaatetukseen kannattaa kiinnittää huomio ja erityisesti kenkiin.
– Kengät pitää valita sen mukaan, harrastaako retkeilyä vai vaeltamista. Kenkien pitää istua hyvin jalkaan. Minä kun juoksenkin välillä, niin jalassa on suunnistukseen ja maastojuoksuun suunnitellut kevyet maastokengät. Ne päästävät veden sisään, mutta heti myös pois ja kuivuvat nopeasti. Jos otetaan reppu tai rinkka selkään, niin sitten pitää olla tukevat, varrelliset kengät ja niiden pitää pitää vesi poissa.
Reppu on valittava sen mukaan, kuinka paljon vaatteita, juomaa ja ruokaa ottaa mukaan.
– Esimerkiksi päiväretkelle riittää hyvin 10 litran reppu, mutta pidemmälle vaellukselle isompi rinkka, koska mukaan pitää ottaa teltta ja makuupussi.
Kesäaikaan teltta riittää, mutta vaellusreittien varrelta voi varata myös kämppiä.
– Viimeksi, kun oltiin pidemmällä reissulla Ruotsissa, niin siellä on hyvät kämppien varausjärjestelmät. Suomessakin on erittäin hyvät erä- ja autiotupajärjestelmät ja ne voi varata ennakkoon netissä. Tungosta niissä ei vielä ole, vinkkaa Anne Polso.
Vaelluksella voi hyödyntää älypuhelimien kartastoja, mutta aktiiviharrastaja luottaa perinteiseen.
– Perinteinen kartta on minulle todella tärkeä. Kartalle voi etukäteen suunnitella reitin ja mitata matkan. Samalla voi katsoa missä voi yöpyä. Kartan avulla on helpoimpi poiketakin reitiltä.
Ensiapupakkaus on tärkeä.
– Pakkauksesta on aina ollut apua, kun vähän tulee kohellettuakin. Siitä löytyy apu pieniin hiertymiin ja vähän isompiinkin vaurioihin apua.
Elintarvikkeita kannattaa ottaa mukaan lyhyemmällekin retkelle mukaan, sillä kävellessä kuluu energiaa yllättävän nopeasti.
– Jos liikkuu vähänkin reippaammin, niiin energiaa pitää olla. Jos verensokeri pääsee laskemaan liian alas, ei sitä enää jaksa ja voi eksyäkin, sanoo Anne Polso.
Pidemmillä matkoilla ruoka on ensiarvoisen tärkeää.
– Painon takia tulee otettua mukaan pussiruokia, kuivattua lihaa ja makaronia.
Aloittelijan ei kannata lähteä ensimmäisenä pitkälle retkelle.
– Pitkällä matkalla saattaa tulla väsy jo puolessa välissä matkaa. 2–3 tunnin päiväretki on sopiva aloittelijalle. Kansallispuistot ovat oiva valinta. Retkelle ei kannata lähteä vesisateessa, sillä se lannistaa nopeasti, varsinkaan jos ei ole sateen pitävää kuoriasua, naurahtaa Anne Polso.
ANTTI KETTUMÄKI
Kainuulainen petolintumies Vesa Hyyryläinen ajoi kotka kyydissään Puolangalta Heinolaan 9. lokakuuta. Haulien tielle joutunut, viimekesäinen kotkanpoikanen ristittiin lintutarhalla Maijaksi.
Nuoresta iästä huolimatta Maija on kasvanut kotkan mittoihin. Siipien kärkiväli on yli kaksi metriä. Takavarpaan kynnetkin ovat kasvaneet viisisenttisiksi.
Komeilla kynsillä saisi tukevan otteen jäniksistä. Ruuanhankinta saa kuitenkin toistaiseksi jäädä, sillä kotka ei pysty lentämään.
– Siinä on neljä haulia vasemmassa siivessä. Kaksi hauleista on siiven tyvessä. Yksi on kyynärluussa ja yksi ranteessa, lintutarhan hoitaja Olli Vuori kertoo.
Onni onnettomuudessa on Vuoren mukaan se, että luut eivät ole menneet pahasti rikki, eikä haavat ole tulehtuneet.
– Eläinlääkärin kanssa sovittiin, että jos haulit koteloituvat hyvin, sitä ei ehkä tarvitse leikata.
Linnun kuntoa tarkkaillaan pari viikkoa. Jos toipumista ei siinä ajassa tapahdu, lintu joudutaan leikkaamaan.
Kotkan operointi on Vuoren mukaan hankalaa.
– Siinä käytetään nukutuslääkettä ja happea vuorotellen. Se on taiteilua, pysyykö eläin hengissä vai ei.
Heinolan lintutarhalla on ollut aiemminkin kotkia hoidossa.
Ikävä kyllä, kotkat ovat olleet hoidossa samasta syystä kuin Maija-kotka. Ne ovat joutuneet maalitauluiksi.
Vuoren mukaan kotkien hoitoa helpottaa se, että ne ovat helppoja potilaita.
– Kotka tuntee oman arvonsa. Ne eivät hötkyile niin kuin esimerkiksi viirupöllöt. Kotkat ovat rauhallisia hoidettavia.
Vuoren mukaan kaikki petolinnut rauhoittuvat, kun niistä otetaan kiinni oikeanlaisella otteella. Vaikka kotka on rauhallinen hoidettava, pitää sen kanssa silti olla tarkkana.
– Kotkan kun ottaa syliin, se ylettyy kasvoihin. Siitäkin syystä niiden kanssa pitää olla todella varovainen, Vuori kertoo.
Kotka on rauhoitettu lintu, jonka ampuminen on rikos. Ympäristöministeriön ohjeellisten korvaussummien mukaan kotkan ampumiseen syyllistynyt henkilö voi joutua maksamaan liki 5 000 euron korvaussumman.
Korvaussummista huolimatta, kotka saattaa päätyä haulien tielle.
Vuoren mukaan kotkien tiedetään saalistavan porojen vasoja. Sen vuoksi osa poronhoitajista on suhtautunut kotkiin vihamielisesti.
Vuosien saatossa asenteet ovat kuitenkin muuttuneet kotkien kannalta suotuisampaan suuntaan. Ampumisesta on tullut harvinaista.
Siitäkään huolimatta kotkavaino ei ole Vuoren mukaan täysin hävinnyt.
– Poropaliskunnille maksetaan kotkista, jotka pesivät poronhoitoalueilla. Se on tuloa, jonka eteen ei tarvitse tehdä mitään. Vai ovatko ihmiset sitten vihaisia, koska kotkat saalistavat myös jäniksiä. Ajatteleeko joku, että kotka vie meidän jänikset. En ymmärrä.
Yöpakkaset ja maan kylmeneminen näkyvät kotipihoissa muutenkin kuin huurteisina autonikkunoina tai jäätyneinä postilaatikkoina. Monet pikkulinnut nimittäin alkavat jälleen vierailla pihapiireissä ravinnon toiveessa.
Jorma Hellsten Turun Lintutieteellisestä yhdistyksestä toteaa, että linnut saavat luonnosta riittävästi ruokaa niin kauan kuin maa ei ole jäässä. Hän huomauttaa, että liian aikaisin aloitettu talviruokinta voi olla vaarallista linnuille.
– Olisi hyvä, että ruokinta aloitettaisiin pienellä pakkasella. Silloin taudit pysyvät kurissa. Mutta yleensä taudit pysyvät kurissa, kun muistaa pitää linturuokintansa puhtaana.
Jorma Hellstenin mukaan lintuja kannattaa syöttää pääasiassa auringonkukansiemenillä, pähkinöillä ja talilla.
– Niistä linnut saavat riittävästi energiaa. Suolaisesta ravinnosta linnut puolestaan eivät pidä. Niille ei myöskään saa missään nimessä antaa pilaantunutta ruokaa.
Hän myös vinkkaa, että ruokinta kannattaa aloittaa ajoissa, mikäli haluaa, että omalla pihalla vierailee paljon lintuja.
– Ruokintaa ei saa kuitenkaan katkaista kesken talven. Se voi käydä kukkarolle, kun muuttolintuja jää enemmän.
Hellsten sanoo, että lintukanta ei ole mitenkään riippuvainen talviruokinnasta.
– Isommassa määrin se ei vaikuta tuon taivaallista, kun suurin osa on muuttolintuja. Kuitenkin esimerkiksi sini- ja talitiainen on hyötynyt ruokinnasta valtavasti.
Luonnolla on myös keinonsa pitää kannat kurissa.
– Viherpeipot ovat jääneet meille talvehtimaan ja niiden kanta nousi korkeaksi. Sitten tuli tauti, joka pudotti kannan normaaliksi, Hellsten sanoo.
Ihmisen tietämättömyys ja väärintulkinnat aiheuttavat ristiriitoja niin koirien kesken kuin koirien ja ihmisten välillä. Ihminen ei aina ymmärrä koiran toimien merkitystä ja toisinaan estää koiraa käyttämästä luontaisia eleitään.
– Koirien käytösongelmien ratkaisu lähtee siitä, että ymmärretään koiran logiikkaa, kertoo koirakouluttaja ja Taitoa tassuihin -koirakoulun omistaja Jenni Siikanen. Hän on ratkonut koirien käytösongelmia liki kymmenen vuotta.
Siikanen on kerännyt kouluttajavuosiensa aikana tietoa koirien käyttämistä rauhoittavista signaaleista ja huomannut niiden ratkaisevan monta ongelmaa. Kyse on koirille olennaisesta selviytymistaidosta, merkkikielestä, josta on yleisölle kertonut aiemmin muun muassa koirankouluttaja Turid Rugaas kirjoissaan.
Laumaeläiminä koirat pyrkivät luontaisesti välttämään konflikteja, jotka saattaisivat kuluttaa turhaan lauman resursseja. Apuna tässä on laaja joukko signaaleja, joita koirat ilmaisevat käyttäen kehoaan, korviaan, häntäänsä, naamaansa, ilmeitä ja ääniä.
– Ensin ajattelin, mitä huuhaata tämä nyt on. Mutta tämä on yksinkertaisesti koirien käyttäytymiskoodi. Koirien kieleen perehtynyt ihminen voi havaita, miten koira rauhoittelee. Merkit tunteva ihminen voi myös jeesata koiraa tulemaan toimeen muiden kanssa, kertoo Siikanen.
Rauhoittavien signaalien avulla koira saa muut koirat tuntemaan olonsa turvallisemmaksi. Merkkikieltä käyttäen tehdään näkyväksi, että toista lähestytään nyt hyvissä aikeissa eikä pahoissa. Toisaalta koira pystyy rauhoittavilla signaaleilla lieventämään myös omaa stressaantunutta oloaan.
Koirien kyky tyynnyttää itsensä ja muut koirat paranee kokemuksen myötä, tai voi kadota, mikäli koira saa niitä käyttäessään huonoja kokemuksia.
Koiran hienovaraiset eleet saattavat jäädä ihmiseltä kokonaan havaitsematta, tai niitä tulkitaan väärin, tottelemattomuuden osoituksina. Esimerkiksi välttely ja kaartelu kuuluvat koiran rauhoittaviin signaaleihin. Koira saattaa hidastella, haukotella, kääntää selkänsä tai seisahtua nuuskimaan maata. Koira saattaa pysähtyä paikalleen istumaan, seisomaan tai makaamaan.
Pahimmillaan koiran luontainen kyky kommunikoida rauhoittavalla tavalla sammutetaan, ja sitten koiran on vaikeaa tulla toimeen muiden koirien kanssa. Koira ei osaa käyttää tarvittavia signaaleja, jos se on vieraannutettu niistä.
– On tosi huono juttu, jos ihminen rankaisee rauhoittavien signaalien käytöstä. Koira voi jättää varoittavia signaaleja pois käytöstä ja siirtyä suoraan puolustukseen, painottaa Siikanen.
Onneksi koirille on mahdollista opettaa kadotettu kielitaito uudelleen. Osaa signaaleista kykenevät ihmisetkin käyttämään ja auttamaan siten koiraa pärjäämään sosiaalisissa tilanteissa.
Ihminen ja koira saattavat kokea saman tapahtuman eri tavoin. Koiran toiminta muuttuu toivotunlaiseksi, kun ihminen tulkitsee koiran viestinnän oikein, ymmärtää koiran toimien perimmäisen tarkoituksen ja toimii sen mukaisesti.
Mikäli ihminen karjuu ja huutaa aggressiivisesti koiralleen vaatiessaan sitä tulemaan luokseen, ei koira tule suoraan omistajansa luokse. Se saattaa tulla kaartaen ja hidastellen, samalla vaikkapa maata haistellen.
Ihminen voi luulla, että hidasteleva koira ei tottele, mutta kyse ei ole siitä. Sen sijaan koira yrittää kovasti rauhoittaa ihmisen ärtymystä oman kielensä rauhoittavilla signaaleilla. Kun omistaja muokkaa omaa käytöstään, koiran toiminta muuttuu.
Myös Turid Rugaas on kuvannut, kuinka omistajan vaatima luoksetulo saattaa keskeytyä hetkeksi vaikkapa maan nuuskimisen vuoksi. Esimerkkitapauksessa koira on havainnut tulomatkallaan muita koiria ja viestittää pikaisesti maata nuuskimalla lajikumppaneilleen rauhantarjouksen.
Moni vie koiransa koirapuistoon, jotta koira saisi vapaasti tutustua muihin koiriin. Hyvällä onnella siellä on sosiaalisia, rauhallisia ja hyvähermoisia koiria, jotka osaavat koirien elekielen. Mutta toisinkin voi käydä.
– Koirapuistoja pidetään sosiaalistamispaikkoina. Lopputulos on kuitenkin tuurista kiinni. Silloin kun siellä ovat ventovieraat ihmiset ja ventovieraat koirat, pennun kanssa ei kannata niihin mennä. Se on iso riski, ja pahimmassa tapauksessa on vuosien työ korjata kolhut pennun itseluottamukselle, pahoittelee Siikanen.
Koirapuistokäynnit kannattaa aloittaa vain tuttujen ja turvallisten koirien kanssa. Sopiva koirakaveri on Siikasen mukaan pitkähermoinen ja perusiloinen, joka hallitsee koirien merkkikielen ja jolla on jo pohjalla hyviä kokemuksia. Sellaisten kanssa ei synny useinkaan ongelmia koirapuistossa.
Vaikka puistossa tavattu vieras koira olisi periaatteessa aivan sosiaalinen, epävarma koira voi ahdistua, jos se yrittää vaikkapa astua tai leikissä tulla niskan päälle.
– Epävarmaa koiraa en veisi koirapuistoon ventovieraiden koirien kanssa. Koirat ovat siellä irti, eikä siinä pystytä tarvittaessa hidastamaan tutustumista. Jos siellä on joku innokkaampi koira, joka menee iholle, siitä voi syntyä tulkintavirheitä, muistuttaa Siikanen.
Epävarman koiran sosiaalistus aloitetaan aluksi pitkällä etäisyydellä. Hyvien kokemusten myötä arempi koira kasvattaa luottamusta.
– Arkaa koiraa ei kannata lähestyä suoraan kohti, vaan kylki edellä, hyvin rauhallisesti, vinkkaa Siikanen.
Epävarmalle koiralle pitää luoda tilanteita, jossa se kokee hyviä kokemuksia, ja pyrkiä välttämään konfliktien riskiä. Näin luottamus muiden hyväntahtoisuuteen vahvistuu.
Myös varsin yleinen koirien käytösongelma, remmiräyhääminen, johtuu usein siitä, että koira tulkitsee tilanteen uhaksi, vaikka sellaisesta ei olisikaan kysymys. Rauhoittavien signaalien opettamisen avulla kohtaamistilanne helpottuu, kun koirat osaavat välittää toisilleen hyväntahtoiset aikeensa jo kaukaa.
Koiran räyhäävään käytökseen erilaisissa kohtaamistilanteissa voi olla monenlaisia syitä. Kymmenkunta vuotta koirien käytösongelmia ratkonut koirankouluttaja Jenni Siikanen Taitoa tassuihin -koirakoulusta kertoo, että usein taustalla on pelko.
Koira on saattanut säikähtää ja rähähtää jossain tilanteessa, ja siksi se ottaa jatkossakin saman tavan selviytyä tilanteista. Mahdollisesti joku on joskus käynyt päälle, tai sitten muut tuntuvat pelottavilta, koska koiraa ei ole sosiaalistettu tarpeeksi. Koira pyrkii selviämään tilanteesta uhkaamalla toista osapuolta. Uhkaavan viestimisen tarkoitus on lisätä välimatkaa, saada toinen vetäytymään kauemmas tai poistumaan paikalta.
Tavallisesti koirat käyttävät herkästi rauhoittavia signaaleja välttääkseen ristiriitoja. Rauhoittavia viestejä käyttämällä uhkaavaksi kehittymässä oleva tilanne laukeaa, eikä koiran tarvitse turvautua murinan ja näykkimisen kaltaisiin uhkaaviin signaaleihin.
Suora tuijotus on koiran mielestä uhkaava ele. Koirien keskinäinen tuijottelu on koirien kielellä haaste tappeluun, muistuttaa Siikanen.
– Kaikki aggressiivinen käytös lähtee siitä, että koira tuijottaa vastaantulijaa. Siinä menee parista sekunnista kuuteen, ja sitten koira aloittaa rähinän. Se tulkitsee niin, että käyn päälle ennen kuin toinen ehtii, niin selviän tästä tilanteesta.
Tässä tilanteessa koiralle pitää opettaa toinen tapa selviytyä. Koira ajautuu harvemmin muiden kanssa ristiriitoihin, kun ihminen kannustaa sitä tekemään jotain rauhoittavaa signaalia. Kun koira omaehtoisesti hiukankin tekee halutulla tavalla, sitä lähdetään vahvistamaan. Opetus vaatii paljon toistoja, mutta lopulta koira kokee, että uusi toimintatapa tuo sille turvan.
– Omistajan kannattaa kehua ja palkita koiraa pienestäkin yrityksestä käyttää rauhoittavia signaaleja. Kun koira kääntyy poispäin toisesta, nuuskii maata, tai tekee mitä tahansa rauhoittavaa signaalia. Näin koiran ristiriitojen välttämisen kyky kehittyy, kannustaa Siikanen.
Toisinaan koiralla on vaikeuksia tulla ymmärretyksi tarkoittamallaan tavalla fyysisten ominaisuuksiensa vuoksi. Erityisesti silmien ja korvien katoaminen runsaan karvan sekaan, typistetyt hännät ja vastaavat seikat tekevät rauhoittavien eleiden havaitsemisen toiselle koiralle hankalaksi.
Silloin koiralle eivät riitä tavalliset hienovaraiset rauhoittavat signaalit, vaan sen on valittava voimakkaat eleet. Rauhoittaakseen vastaantulijaa se voi vaikkapa käydä istumaan tai lipoa kuonoaan.
Ihmiset voivat ennakoida ja estää todennäköisiä ristiriitatilanteita. Esimerkiksi lyhytkuonoiset koirarodut saattavat röhistä, ja ääni muistuttaa etäisesti murinaa. Tämä voi aiheuttaa väärinkäsityksiä, ja sellaisia aavistellessa koirat tulee totuttaa toisiinsa tavallista varovaisemmin.
Millaista sitten on koirien näkökulmasta ihmisen vääränlainen toiminta? Tuijotus on tässäkin se ensimmäinen ja pahin, kommentoi Siikanen.
Usein ihminen ei havaitse toimintansa aiheuttavan ahdistusta koiralle, ja koiran puolustusreaktio tulee yllätyksenä.
– Varsinkin pienemmät koirat voivat ottaa päälleen kyyristymisen uhkaavana. Ihmisten maailmaan verraten, jos jättiläinen kumartuisi meidän päällemme, tuskin haluamme jäädä siihen alle. Pelkäisimme ja kokisimme sen ahdistavana ja uhkaavana, Siikanen havainnollistaa.
– Tilanteessa koira perääntyy ottaakseen tilaa. Jos koira ei saa etäisyyttä, se jatkaa jonkin aikaa tilanpyyntöä. Seuraavaksi se murisee. Sitten onkin jo vuorossa näykkäys, se tekee valehyökkäyksen. Tilanne etenee, ellei ihminen anna tilaa.
Ihminen saattaa oikeanlaisella toiminnallaan saada koiran myös rauhoittumaan. Koiran tekemisiin voi reagoida koiralle tuttuja rauhoittavia signaaleja itsekin hyödyntäen. Lue tästä, millaisia neuvoja erilaisiin tilanteisiin antaa Turid Rugaas kirjassaan Rauhoittavat signaalit (2004).
Vuoden luontokuvaksi on valittu kainuulaisen Antti Leinosen Kuhmossa ottama kuva, joka esittää emoaan seuraavaa hirven vasaa.
Tuomariston mielestä Leinonen on osannut hyödyntää harvoin kohdalle sattuvan upean hetken täydellisesti. Herkkä siluetti vasasta emon perässä, niukat värit, rajaus ja jalkojen rytmi hipovat täydellisyyttä, tuomaristo kiittää.
Vuoden luontokuva 2015 -kilpailuun osallistui kahdeksassa sarjassa yhteensä 11 503 kuvaa. Tuomaristo valitsi perinteiseen tapaan ensin sarjavoittajat ja sitten näistä yhden Vuoden luontokuvaksi.
Vähintään kunniamaininnalla palkittiin kaikkiaan 40 kuvaa, jotka tulevat kiertämään Suomea erilaisina näyttelyinä. Kaikki kuvat löytyvät myös netistä osoitteesta www.vuodenluontokuva.fi. Sivusto avataan sunnuntaina illalla.
Luontokuvakilpailun järjestää Suomen Luonnonvalokuvaajat ry. Kilpailu järjestettiin nyt 35. kerran.
Syy syksyn monin paikoin vaisuun ruskaan piilee osin kasvitaudeissa, sanoo tutkija. Tänä syksynä lehtipuilla on ollut paljon esimerkiksi ruostesienten aiheuttamia tauteja, jotka ovat haitanneet tavallisten kirkkaiden ruskavärien muodostumista.
– Haavalla, koivulla ja pajulla on omat lehtiruosteensa. Ne huomaa siitä, että elokuussa erottuu likaisenvärisiä lehtiä ja myöhemmin ruoste tummentaa lehden, kertoo vanhempi tutkija Marja Poteri Metsäntutkimuslaitoksen Suonenjoen yksiköstä.
Ruostetauteja on ollut lehtipuilla ennenkin, mutta menneen kesän viileät säät ovat suosineet tauteja. Kylmyys on muutenkin heikentänyt lehtiä ja niiden kehittymistä. Poteri sanoo itse panneensa merkille, että punaisen sävyt ovat olleet vähissä tämän vuoden ruskassa.
Haavan, koivun ja pajun ruostesienten lisäksi Suomeen on 2000-luvulla levinnyt idästä uutena tautina lepän lehtiruoste, joka aiheuttaa lepässä lehtien ruskettumista ja kuivumista. Se ei kuitenkaan vaikuta ruskan näkymiin, sillä lepän lehdet tippuvat tyypillisesti vihreinä maahan.
Tämä johtuu siitä, että lepällä on juurissaan omat typpinystyräbakteerit, jotka pitävät lehdet vihreinä loppusyksyyn saakka.
Ruostesienet leviävät tuulen mukana. Joskus niiden itiöt voivat kulkeutua Suomeen myös matkustelevien ihmisten vaatteissa ja hiuksissa.
– Tarkkaa syytä sille, miksi juuri lepänlehtiruoste on tullut Suomeen, ei tiedetä. Voi olla, että se on hivuttautunut ilman kautta luontaisesti vähän kuin hirvikärpänen, Marja Poteri puntaroi.
Poterin mukaan ruostetaudeilla ei ole kuitenkaan havaittu olevan sen suurempaa metsätaloudellista vaaraa. Esteettistä haittaa niistä kuitenkin on, kuten monet tämän syksyn vaisun ruskan harmittelijat ovat huomanneet.
Metsähallitus haluaa ruopata Luvialla Selkämerellä sijaitsevan Säpin majakkasaaren meriväylän ja sataman.
Samalla louhittaisiin Kruunumöljänlahden kalliota ja rakennettaisiin aallonmurtaja ruoppaus- ja louhintamassoista. Saarelle rakennettaisiin myös kunnollinen laituri, lastausramppi, hiekkaranta ja rantautumispaikka.
Säppi on majakkasaari, joka kuuluu Selkämeren kansallispuistoon. Lahden ruoppauksen sekä aallonmurtajan ja retkisataman rakentamisen tarkoituksena on parantaa saaren saavutettavuutta ja kehittää saarta matkailukohteena.
Säpissä vierailee vuosittain useita tuhansia ihmisiä. Saarella sijaitsee 1870-luvulla rakennettu majakka ja siellä elää luonnonvaraisen linnuston lisäksi saarelle tuotuja mufloneja.
Metsäkauris yleistyy Kaakkois-Suomessa. Metsäkauriskanta on kasvanut pikku hiljaa ja viime talvena niitä arvioitiin olevan alueella tuhatkunta. Lounais-Suomessa metsäkauriita on silti huomattavasti enemmän.
Riistapäällikkö Erkki Kiukkaan mukaan talvet ovat olleet viime vuosina metsäkauriille otollisia, sillä lunta on ollut vähän.
Kiinnostus metsäkauriin metsästykseen on lisääntynyt Kaakkois-Suomessa sitä mukaa, kun kanta kasvaa. Viime vuonna alueella saatiin saaliiksi runsas sata metsäkaurista. Kiukkaan mukaan eläimen kaato vaatii elintapojen tuntemusta ja tietoa siitä, missä metsäkauriit liikkuvat.
Riistapäällikkö kertoo metsäkauriiden voivan tehdä tuhoja etenkin puutarhakasvustoille, mutta eläimet ovat vaaraksi myös liikenteessä pienestä koostaan huolimatta.
Ikkunat juuri pesty ja huudahdus harmituksesta. Ruutuun on jäänyt kiinni kuollut kärpänen, joka näyttää räjähtäneen. Hyönteisestä leviää lasin pintaan ikään kuin varjo.
– Näky on itse asiassa aika tavallinen syksyisin, tietää Ilpo Mannerkoski, joka on Suomen ympäristökeskuksen vanhempi tutkija sekä Suomen hyönteistieteellisen seuran puheenjohtaja.
Syynä ikkunan sottaavaan tapaukseen on hyönteisasiantuntijoiden mukaan sienitauti, joka on tappanut kärpäsen.
– Sieni tavallaan kasvaa kärpäsen ympärille verkostomaisesti, kuvailee Itä-Suomen yliopiston eläinekologian professori Heikki Roininen.
– Sieniä voi olla muitakin lajeja, mutta yleisin kärpästen tappaja on kärpäshome. Tieteellinen nimi Entomopthora muscae tarkoittaa käännettynä suunnilleen "kärpäsissä elävää hyönteisten tuhoajaa", sanoo Mannerkoski.
Sieni saa Ilpo Mannerkosken mukaan aikaan sen, että loppuvaiheessa kärpänen yrittää kiivetä mahdollisimman korkealle.
– Sienen itiöt purkautuvat ulos kärpäsen ruumiista, muodostavat varjokuvion kärpäsen viereen, ja samalla hyönteinen liimantuu alustaansa kiinni.
Mistä sitten etukäteen tunnistaa kärpäsen, jota kiusaa sienitauti?
– Ennen kuolemaansa sairaat kärpäset usein lentää pöristelevät päämäärättömästi ympäriinsä, jolloin ne kiinnittävät ihmisten huomiota, päättää tutkija Ilpo Mannerkoski.
Karu loppu.
Kainuulaisen ammattiluontokuvaajan Antti Leinosen siluettikuva "Äiti oota", jossa on hirvenvasa emänsä perässä, valittiin tämän vuoden luontokuvaksi. Leinonen otti kuvan Kuhmossa kesällä 2013 noin kello 4 aikaan aamuyöstä rakentamansa kojun luona.
– Minua oli vaivannut jo pidempään, että vaikka olen kuvannut kainuulaista metsäluontoa kymmeniä vuosia, hirvistä ei ole oikeastaan kunnon kuvia. Hirvi on kuitenkin olennainen osa suomalaista metsäluontoa ja olemukseltaan hyvin omalaatuinen, ihan kuin jokin muinaiseläin.
Kuvaan ei ole juurikaan tehty tietokoneella säätöjä, sitä on vain rajattu ja käännetty peilikuvaksi.
– Kuvaustilanteessa kuva on alivalotettu, jotta taivaasta eivät kadonneet sävyt. Etukäteisharkintaa olen tehnyt paljon, paikka on tarkkaan harkittu. Kuva on otettu pohjoistaivasta vasten, ja siinä kohdalla on hakkuuaukio heti takana sekä pieni kumpare. Lisäksi ostin Metsähallitukselta kahdeksisen puuta ja kaadoin ne pois paikalta.
Leinonen on ensimmäinen, joka on voittanut Vuoden Luontokuva -kilpailun kolme kertaa. Aiemmat kerrat ovat 1990-luvulta.
– Onnekkaalta tuntuu, että olen voittanut kolme kertaa. Kilpailuhommissa on onnella ja tuurilla niin paljon tekemistä. Tämän kertainen voitto tuntui mukavalta, ei se pahaa tee.
