Kainuulainen biologi Vesa Hyyryläinen vei viime perjantaina maakotkan, viirupöllön ja kuovin Heinolan Lintutarhalle hoitoon. Lintutarhalla selvisi, että viime kesäistä maakotkanpoikasta Maijaa on ammuttu, sillä sen vasemmassa siivessä näkyi röntgenkuvissa neljä haulia.

– Kotka voi muuten hyvin ja se syö, mutta lentoon se ei pääse. Linnulla ei ole luita murtunut. Katsomme nyt kaksi viikkoa, tervehtyykö lintu. Jos ei, eläinlääkäri poistaa kotkan siivestä haulit. Emme halunneet heti alkaa operoimaan kotkaa, sillä haulien poisto ei ole riskitöntä, Lintutarhan hoitaja Olli Vuori kertoo.

Ei ole tavatonta, että sorsanmetsästyksen aikaan Lintutarhalle tuodaan haavoitettu lintu, joka kuuluu rauhoitettuihin lajeihin.

– Kyllä niitä valitettavasti tuodaan tänne, selvä piikki on juuri näin syksyisin. Tuonne vain mennään ja räiskitään, intoa on enemmän kuin järkeä. Rantavesistöissä liikkuu myös rauhoitettuja lintuja, kuten ruskosuohaukkoja, kuikkia ja harmaahaikaroita, joita on tännekin tuotu hoitoon, Vuori mainitsee.

Saman asian on huomannut myös Vesa Hyyryläinen. Hän törmää noin kerran vuodessa ihmisen ampumalla haavoittamaan lintuun. Hyyryläinen kuitenkin huomauttaa, että asiaa osittain selittää se, että hän toimii lintujen parissa paljon.

– Maijankin kohdalla arvioisin haulien koosta, että kyseessä on sorsanmetsästyksessä käytettäviä hauleja.

Maakotka on rauhoitettu Suomessa, joten Maijan tapauksesta Hyyryläinen välitti tiedon eräpoliisille, joka otti asian hoitoonsa. Tapauksesta on tulossa rikostutkinta. Maakotkan ohjeellinen arvo on 4 877 euroa.

Kalastukseen liittyvien suurten saaliiden kiistanalaisuus nousi esille taas viikonloppuna, kun Sulkavan syysuistelussa nostettiin suuria haukisaaliita veneisiin. 34 venekunnan kilpailun yhteissaalis kipusi yli 400 kiloon.

Suuri saalis herätti voimakkaita tunteita sosiaalisessa mediassa. Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön toiminnanjohtaja Ilkka Mäkelä sanoo ymmärtävänsä keskustelua.

–  On kuitenkin väärin ruveta syyllistämään kilpailijoita. He ovat toimineet kilpailun sääntöjen mukaan. Voi kysyä, että pitäisikö sääntöjä muuttaa niin, ettei voittajan tarvitse olla hämillään tai jopa piilotella saalista, Mäkelä korostaa.

Suomessa järjestetään satoja kalastuskilpailuja vuodessa. Ilkka Mäkelän mukaan kilpailut jakavat mielipiteitä kalastajien keskuudessa voimakkaasti. Osa kannattaa nykyisin varsin yleistä saaliin kokoon perustuvaa kilpailumuotoa.

– Itse olisin valmis suosittelemaan jo muita kilpailusääntöjä. Niissä ratkaisevaa voisi olla vaikka kilpailukalojen yhteispituus. Tai kalat kuvattaisiin ja mitattaisiin ja päästettäisin takaisin luontoon, Ilkka Mäkelä pohtii.

– Yksi vaihtoehto olisi ottaa saaliiksi vain tiettyjen mittojen väliin jäävät kalat. Pienemmät ja isommat vapautettaisiin.

Mäkelän mukaan taustalla on vanha käsitys, jonka mukaan hauki on vähäarvoinen kala, jota joutaa pyytää pois järvistä.

– Aiemmin oltiin sitä mieltä, että isot hauet ovat kiusankappaleita. Nykyinen tutkimustieto kuitenkin vahvistaa, että suurpedot ovat tärkeitä kantojen säilymisen ja kehittymisen kannalta. Ne myös hoitavat tehokkaasti vesistöä ja ehkäisevät rehevöitymistä. Iso naaras tuottaa laadukkaita jälkeläisiä.

Ilkka Mäkelä arvioi, että ajatustavan muutos vie vielä aikaa. Järjestöllä on yli 40 000 jäsentä ja satoja seuroja.  Keskusjärjestön mahdollisuudet ovat rajalliset.

– Voimme vaikuttaa meidän omien mestaruuskilpailuiden sääntöihin ja sitä kautta alueellisiin ja paikallisiin kilpailuihin. Järjestön sisällä käydään keskustelua ja toivon, että lähivuosina saadaan muutoksia aikaiseksi.

Suurpedot tärkeitä ekosysteemille

Helsingin yliopiston tohtorikoulutettava Joni Tiainen tutkii väistökirjassaan juuri hauen kestävää kalastusta ja kalastuksen vaikutusta haukikannan rakenteisiin. Tiainen ei kuitenkaan suoralta kädeltä tuomitse kilpailuiden isoja saaliita.

– Jos on etukäteen mietitty käyttöä esimerkiksi kouluruokailussa, se voi olla järkeväkin tapa kilpailla. Mutta jos menee tunkiolle tai minkin rehuksi, voisi miettiä nykyaikaisempia kilpailumuotoja, Joni Tiainen pohtii.

– Tärkeämpää on se signaali, jonka tapahtuman järjestäjä antaa. Jos tuodaan suuret määrät kalaa punnitukseen, niin se ei vastaa ehkä tämän päivän vaatimuksia.

Lähes kaikissa vesistöissä viihtyvää haukea on varsin yleisesti totuttu pitämään vähempiarvoisena kalana, jota riittää pyydettäväksi loputtomasti. Harva muistaa, että haukikannalla on tärkeä rooli vesistön hyvinvoinnin kannalta.

– Hauki on ravintoketjun huipulla ja kannan verottaminen vaikuttaa koko ketjuun. Ilman kookkaita petokaloja roskakalat pääsevät yleistymään. Se vaikuttaa pidemmällä tähtäimellä myös veden laatuun, Tiainen muistuttaa.

– Vaarana on, että vähäarvoiset kalat särki ja lahna ottavat vallan. Muut kalakannat kääpiöityvät ja vesistö rehevöityy. Hauki on ainoa peto, joka pystyy syömään suuren särjen tai keskikokoisen lahnan. Kenenkään muun kitaan ne eivät sovi.

Monissa kalakilpailuissa kilpaillaan saaliin yhteispainolla. Aivan viime vuosina Suomessa on kokeiltu sääntöjä, joissa kilpailijoiden paremmuus mitataan eri tavalla.

– Pohjois-Amerikan ja Euroopan esikuvien perusteella tullut ratkaisevaa voisi olla esimerkiksi kolmen suurimman kalan yhteispituus tai se, että pyritään saamaan mahdollisimman suuri määrä eri kalalajeja.

Ylämitan tarve vaihtelee

Tuoreen kalastuslain yhteydessä on pohdittu myös ylämitan asettamista tietyille kalalajeille. Tähän asti on säädelty vain alamittaa. Joni Tiaisen mielestä hauen kohdalla tarve on vesistökohtainen.

– Jos suuria kaloja pyydetään, pyydetään myös nopean kasvun geenejä kalakannasta. Suuret kalat olisi hyvä vapauttaa ja ottaa ruokakalat normaalikokoisista kaloista.

– Jos järven kalastuspaine pieni, säätelyn tarve pieni. Mutta jos vesistön paine on suuri eli on paljon verkkokalastusta, ammattikalastusta ja vapakalastusta, olisi järkevää vapauttaa suurimmat kalat.

Mynämäen keskiaikaisen kivikirkon remontissa vuosina 2009-2011 päätettiin samalla häätää naakat ullakolta. Linnut aiheuttivat palovaaran.

Kotiseutuaktiivi Juhani Heino ymmärtää, että naakat saivat lähteä kirkontornista.

– Kovasti silloin toivottiin, että olisi noudatettu kirkkohallituksen ohjeita ja rakennettu räystäiden alle naakoille erilliset pesäkolot. Siihen ei kuitenkaan ryhdytty, harmittelee Heino.

Kun naakat eivät voi enää pesiä kirkontornissa, niiden on pelätty hakeutuvat omakotitalojen savupiippuihin. Jonkin verran näin on Heinon mukaan käynytkin.

Seurakunta myös järjesti naakoille isoja pönttöjä hautausmaan laidalle.

– Kummallisinta on, että naakat eivät kuitenkaan kovin tykästyneet niihin. Ne pesivät mieluummin kirkkotarhan kiviaidan koloissa kuin sitä varten tehdyissä pöntöissä, kummastelee Heino.

Naakat mieltyvät tiettyihin kirkkoihin ja kyliin

Juhani Heino toteaa, että tänä päivänä naakat ovat lähes ainoa elävä yhdysside keskiaikaan.

– Naakat on tunnetusti valinneet kirkkojaan hyvin tarkasti. Niitä ei ole joka kirkossa ja kylässä, kertoo Heino.

Heinon mukaan naakkojen asuinpiirejä on erityisesti Keski-Euroopassa tutkittu.

– Puolalaisissa tutkimuksissa on huomattu, että jostain syystä naakoilla on mieltymykset tiettyihin kyliin, sanoo Heino.

Vaikka Mynämäen keskiaikaisen kivikirkon remontista on aikaa jo vuosia, viihtyvät naakat yhä kirkon katolla. Naakat eivät siis jätä Mynämäen kirkkoa, vaikkei pesiminen enää onnistukaan.

– Naakkojen luontaiset pesimäpaikathan ovat kallionjyrkänteillä. Kirkoissa on korkeat kiviseinät joiden harjalta voi tähystellä pedoilta suojassa. Mielellään ne tietysti siellä istuskelevat, sanoo Heino.

Heino toivoo, että naakat saisivat jatkossakin tepastella rauhassa Mynämäen kylänraitilla. Onhan kyse Varsinais-Suomen maakuntalinnusta. On myös toivottu, että naakasta tulisi Mynämäen nimikkolintu.

– Naakathan kuuluvat ihan ehdottomasti kulttuuriympäristöön. Ne ovat niin älykkäitä ja älykäskatseisia. Viehättävästi ne ihmisiä kurkistelevat tuossa grillin roskalaatikon kulmalla, maalailee Heino.

Silakan pyytäminen litkalla on jännittävää puuhaa. Sitä todistelivat Vaasan Huutoniemen koulun neljäsluokkalaiset Raippaluodon sillalla. Kalaa tuli, vaikka kokemusta ei ollut.

– Hieno kokemus. Varsinkin se, kun kalat nykii siellä siiman päässä, kertoilee kasvot loistaen Sainey Jabbi.

Kalamiehille uusi kalastuslaki tuo muutamia hyviä uudistuksia. Silakan litkaus muuttuu ensi vuoden alusta jokamiehenoikeudeksi onginnan ja pilkkimisen tapaan.

Toinen hyvä uutinen on kalastuksenhoitomaksun ja vieheluvan yhdistäminen. Vuodenvaihteen jälkeen yhdellä kalastonhoitomaksulla saa viehekalastaa koko maassa. Lisäksi yhdistetty maksu on 39 euroa eli 11 euroa nykyisiä maksuja halvempi.

– Se on hyvä. Ne säästää, jotka paljon virvelöi. Eikä tarvitse etsiä paikkaa, mistä niitä lupia saa, intoilee Vaasan Urheilukalastajien puheenjohtaja Erkki Hietanen.

Verkkokalastukseen vapaa-ajankalastelijan on edelleen haettava lupa vesialueen omistajalta. Uuden lain mukaan verkkoja saa laittaa pyyntiin korkeintaan 8 eli yhteensä 240 metriä.

Lisäksi nykylaista poiketen kalastusoikeus, joka perustuu kylässä asumiseen, poistuu. Lupa on erikseen saatava vesialueen omistajalta ja se voidaan myös evätä.

Rauhoituksia ja alamittoja

Vapaa-ajan lohikalastukseen haetaan toimivaa ratkaisua. Asetuksessa esitetään nyt rajoitusta, jonka mukaan vapakalastuksessa saaliiksi voisi ottaa yhden lohikalan vuorokaudessa. Verkkokalastukseen ei tulisi kiintiötä. Tämä malli ei kelpaa.

Vapaa-ajankalastajat ovat sitä mieltä, että kiintiö pitäisi jakaa siten, että lohikaloja voisi pyytää vavalla tai verkolla enintään 2-3 kalaa viikossa.

Sen sijaan pyydettävien kalojen alamitoista ja taimenen sekä järvilohen täysrahoituksesta ollaan käytännössä yhtä mieltä.

– Se on hyvä asia. Näiden istutukset tehdään nyt kaloilla, joilla ei ole rasvaevää. Niistä kasvavat saaliskalat otetaan, mutta luonnonkalat päästetään. Sillä tavalla luonnonkanta säästyy ja vahvistuu, sanoo Erkki Hietanen.

Kalastusalueet yhdistetään

Kalastusalueet muuttuvat kalatalousalueiksi. Niitä on nykyisellään 15. Väännöstä odotellaan melko vaikeaa ja pitkällistä.

Suurin, Kyrönjoen vesistöä hallitseva kalastusalue saanee kylkeensä Lapuanjokea hoitavan kalastusalueen.

Yhdistymistä joutuvat miettimään myös Alavuden ja Ähtärin, Evijärven ja Lappajärven sekä Lestijoen ja Perhonjoen kalastusalueet.

Pohjanmaan rannikolle tehtäneen kolme hallintoaluetta. Vaasa Kristiinankaupunki, Mustasaari  Vöyri sekä Uusikaarlepyy Pietarsaari.

Tavoiteena lainvalmistelussa on puolittaa Suomessa olevien 222 kalastusalueen määrä. Näin myös pohjalaismaakunnissa. Valmista pitäisi olla kolmen vuoden kuluttua.

– Alustavia hahmotelmia on tehty ja hyvä olisi jos nämä 15 aluetta saataisiin yhdistettyä seitsemäksi hallintoalueeksi, kertoo yhdistymisiä valmisteleva kalastusmestari Kyösti Nousiainen Varsinais-Suomen Ely-keskuksesta.

Kalastusvesien hoitoon halutaan niitä yhdistämällä saada uutta virtaa. Nykyiset kalastusalueet ovat toimineet 30 vuotta, mutta moni niistä on käytännössä toimimattomia. Toisaalta esimerkiksi Lapuanjoki on nyt kahden eri hoitokunnan jakama.

– Pyritään siihen, että vesistöt olisivat jatkossa yhden kalatalousalueen hoidossa. Nämä ainakin yritetään saada yhteen, sanoo Kyösti Nousiainen.

Kalatalousalueet vastaavat vesialueidensa kunnosta ja hoidosta. Kalatalousalueet ovat vastaisuudessa yhdistyksiä, joiden johdossa ovat alueen kalastusoikeuden haltijat ja kalastusalan järjestöt.

Suomen luonnossa monet eläimet auttavat lajitovereitaan, mutta yleisimmin kyse on omien jälkeläisen hoidosta. On kuitenkin myös lajeja, jotka avittavat muitakin kuin lähisukulaisia.

Esimerkiksi kuukkelin pesälle voi ilmaantua lintuperheen ulkopuolinen koiras avuksi.

– Kuukkeleilla voi olla pesässä aikamiespoikia auttamassa emoa ruokkimaan. Ne ovat toisia uroksia, jotka eivät ole sukulaisia, kertoo Oulun yliopiston biologian laitoksen eläintieteen professori Arja Kaitala.

Vieras koiras on kuitenkin auttajana laiskanpuoleinen, joten enemmän kuukkeliemo hyötyy varsinaisen kuukkeli-isän avusta. Tutkijat ovatkin pohtineet, mikä on perheen ulkopuolisten kuukkelinuorukaisten motiivi.

– On mietitty sitä, että onkohan se ihan oikeasti ja rehellisesti auttamista, sillä monesti nämä auttajapojat ovat aika laiskoja, Kaitala toteaa.

Kuukkeleiden vapaamielistä perhe-elämää Kaitalan mukaan tutkittu kahdessa väitöstutkimuksessa.

– Ajatusmaailma lähtee siitä, että jotta auttaminen olisi näille pojille kannattavaa, niiden täytyy hyötyä siitä jotenkin. Ehkä ne hakevat pesästä suojaa vihollisia vastaan. Kuukkelilla voi olla myös se taka-ajatus, että jos uros kuolee, niin se perii isännän paikan.

Lintumaailmassa myös telkät harrastavat kyseenalaista auttamista. Telkkänaaras voi munia toisiin pesiin ja vieraat naaraat hoitavan tämän jälkeläisiä.

– Kyseenalaista on, että onko se tehty salaa vai tietääkö hautova naaras, että kaikki poikaset eivät ole omia, Kaitala naurahtaa.

Hyvinkää etsii kuumeisesti keinoja miten Sveitsin-Kytäjän erämaa-alue saataisiin valjastetettua luontomatkailun veturiksi. Hyvinkään kaupunki selvittää parhaillaan yhdessä Laurea-ammattikorkeakoulun kanssa, millaisia palveluita alueen toimijat voisivat tarjota matkailijoille. Myös matkailijoiden mieltymyksiä kartoitetaan.

Sveitsiin valmistuu ensi keväänä yksi Suomen suurimmista seikkailupuistoista. Se on vasta lähtölaukaus, sillä Hyvinkää haluaa oman osansa ulkomaisten luontomatkailijoiden kasvavasta ryhmästä.

Seikkailu Sveitsin toimitusjohtaja Anne Oksanen vertaa Sveitsin aluetta jopa Suomen ehkä tunnetuimpaan luontokohteeseen.

– Sveitsin-Kytäjän alue on ollut meillä vähän unohdettu helmi. Ehkä me ei paikallisestikaan nähdä niitä kaikkia mahdollisuuksia mitä alueella on. Meillä on mahdollisuus nousta Nuuksion kanssa verrattavaksi luonto-alueeksi, Oksanen sanoo.

Hyvinkään kaupunki kunnostaakin parhaillaan Sveitsin alueen ulkoilureittejä.

Vanhastaan tunnettu Sveitsi

Tällä hetkellä Sveitsin alueella reippaillee vuosittain 20 000 ihmistä. Hyvinkää haluaa kuitenkin nostaa kävijämmärän lähivuosina 100 000.

Sveitsin alue on vanhastaan nimenä tunnettu, mutta tämän päivän matkailutuotteena raakile, unohdettu. Sveitsistä puuttuvat palvelut, myös reitistössä on kohentamisen varaa.

– Me keräämme parhaillaan yhteen hajallaan olevia toimijoita. Tarkoitus on toimia yhdessä ilman kateutta, Oksanen korostaa.

Oksasen mukaan Hyvinkäällä on nyt tähtaimessä suuri riista, puuhastelu saa jäädä.

– Loppujen lopuksi haluamme tehdä Sveitsistä niin houkuttelevan matkauilukohteen, että se tuottaa myös työpaikkoja, Oksanen korostaa.

Kaupunkikosteikko on maahan tehtävä rakenne, jolla pyritään puhdistamaan kaupunkialueella valuvia sade- ja sulamisvesiä eli hulevesiä. Hulevesien mukana huuhtoutuu usein kiintoaineita ja ravinteita alapuolisiin vesistöihin.

Hulevedet virtaavat kaupunkikosteikon allasmaiseen rakenteeseen, johon istutetaan myös kasveja.

– Kosteikon puhdistava vaikutus perustuu kahteen asiaan. Kasvillisuus sitoo ravinteita vedestä. Lisäksi altaisiin valuu hienompi aines, joka muuten mataloittaisi lahtia alemmissa vesistöissä, kertoo Lasse Varis Vapon Clean Waters -yksiköstä.

Kortesuon kaupunkikosteikolla pystytään estämään osittain huleveden valuminen Tuomiojärveen. Esimerkiksi Mäki-Matista johdetaan hulevesi Kortesuolle putkia pitkin.

Tulevaisuuden tapa puhdistaa

Nyt rakennettava kaupunkikosteikko on ensimmäisiä Suomessa.

– Muutamassa kaupungissa tällainen on. Taitaa olla tulevaisuuden buumi, että näin hulevesiä käsitellään jatkossa, sanoo Juha Rokkila Vapo Clean Watersista.

Jyväskylän kaupunki tekee kosteikkoa yhteistyössä Vapon kanssa, jonka Clean Waters -yksikön yhtenä tehtävänä on kehittää uusia ja luonnonmukaisia toimintatapoja hulevesien käsittelyyn.

– Kaupunkialueet tuovat tilanpuutteen myötä omat haasteensa. Meillä kehitellään menetelmiä pieniä alueita varten, Rokkila valottaa.

Kaupunkikosteikko toimii myös erinomaisena tutkimusalustana vedenpuhdistukseen kelpaavien kasvien osalta. Osa kasveista istutetaan ja osan annetaan kasvaa luonnollisesti.

Myös muita merkityksiä

Kortesuon kaupunkikosteikon vieressä olevalla Tuomiojärvellä on suuri merkitys Jyväskylän kaupungille. Järvi toimii raakavedenottamona, joten veden laadun ja säilymisen on oltava kunnossa.

– Toisaalta, kun tämä on pilottikohde, saadaan tästä tutkimustietoa kasveista. Sitä tietoa voimme toivottavasti hyödyntää tulevissa kohteissa, sanoo kaavasuunnittelija Paula Tuomi Jyväskylän kaupungilta.

Koska kosteikko on lähellä asutusta, on sillä myös muita merkityksiä.

– Maisemallinen puoli ja virkistyskäyttö ovat olleet meillä lähtökohtana. Kun kosteikko valmistuu, on tällä alueella mahdollista liikkua ja virkistäytyä. Ja koska oppilaitokset ovat lähellä, on täällä tulevaisuudessa tarjolla kasvi- ja ympäristötuntemusta, Tuomi jatkaa.

Syksyn aikana alueelle kaivetaan vielä toinen allas ja altaiden luiskat nurmetetaan. Kasvit istutetaan ensi kevään ja kesän aikana. Varsinaista työtään altaat pääsevät tekemään viimeistään ensi syksynä.

Varista, Rokkilaa ja Tuomea haastatteli Timo Hytönen.

Maaoikeus ratkaisee, saavatko Tornion Korpikylän vanhat talot kiinteistörekisteriin merkinnän, jonka mukaan niillä on erityinen etuus siianlippoukseen.

Oikeudenkäynnissä on kyse maanmittauslaitoksen vuonna 2013 tekemästä päätöksestä. Maanmittauslaitos päätti tuolloin, että nämä 18 vanhaa taloa saavat kiinteistörekisteriin erityisen etuuden siianlippoukseen.

Näin vuosisatoja vanha oikeus tunnustettaisiin virallisesti. Päätöksestä valitettiin kuitenkin maaoikeuteen.

Valittaja on Matkakoski Oy, joka omistaa alueelta kiinteistöjä ja on osakkaana koskitilassa. Se on lisäksi tehnyt pitkäaikaiset sopimukset rannalta kalastamisesta Matkakosken Siikayhtymän ja Matkakosken Urheilukalastajien kanssa.

Miten käy paikallisten?

Valittaja on vaatinut, että maaoikeuden tekemä päätös kumotaan kokonaisuudessaan tai ranta-alueelle ei myönnetä oikeutta siianlippoukseen tai muuhun kalastukseen erityisenä etuutena.

Valittajan mukaan paikallisten Matkakoskella harjoittama kalastus häiritsee siellä harjoitettavaa urheilukalastusta, joka kiinnostaa matkailijoita.

Paikallisten kannalta merkillepantavaa on, että kiistassa on siis kyse siitä, kenellä on oikeus kalastaa Matkakoskella.

Käytännössä Matkakoski Oy haluaisi kieltää rannan käyttämisen muuhun kuin urheilukalastukseen. Tämä tarkoittaisi, että paikallisten harjoittama siian lippoaminen loppuisi. Vastaava kiista talojen oikeuksista on meneillään myös Tenojoella.

Kaupunki: Paikalliset ja urheilukalastajat sopivat samalle joelle

Oikeusjutussa on mukana kymmeniä asianosaisia. Yksi on Tornion kaupunki, jonka mukaan maanmittauslaitoksen ratkaisu lippotalojen aseman virallistamisesta on lainmukainen ja hyvin perusteltu.

Kaupunki toteaa omassa lausunnossaan maaoikeudelle, että sekä lippous että urheilukalastus sopivat Matkakosken alueelle kiinteistönmääritystoimituksen jälkeenkin.

Maaoikeus on varannut asian käsittelyyn yhden päivän. Sen päätöksestä voi valittaa Korkeimpaan oikeuteen, jos siihen myönnetään valituslupa.

Nuori joutsen törmäsi Oulujoen Pikkaralassa korkejännitejohtoon viime torstaina. Pelastuslaitoksen joesta hakema joutsen päätyi oululaisen lintuharrastajan, tutkija  Ari-Pekka Auvisen hoitoon jo samana päivänä. Lintu toipuikin parissa päivässä hyvin.

Auvinen siirsi nuoren linnun sunnuntaina sisätiloista ulkohäkkiin, jonne hän kaivoi linnulle uimapaikan, lasten muovisen kylpyaltaan.

– Nostin linnun siihen kellumaan. Veden vaikutuksesta linnun höyhenpeite pysyy kunnoissa ja vesi voi vähentää paineita mahdollisilta sisäisiltä vammoilta, kertoo Auvinen.

Lintu kellui altaassa pari tuntia. Seuraavana aamuna joutsen oli kuitenkin levoton ja puoliltapäivin joutsen löytyi selällään kylpyaltaasta, hengitys koristen.

Lintu oli mahdollisesti vetänyt vettä ilmapusseihinsa. Iltapäivään mennessä se menehtyi.

– Aika ihmeellinen tapaus, sanoo Auvinen. Hän harmittelee linnun kuolemaa 20 sentin veteen, mutta uskoo linnun tasapainon ja lihaskontrollin olleen pahasti vaurioitunut.

– Todennäköisesti sisäisiä vammoja, ehkä tasapainoelimissä, veikkaa Auvinen. Hänen hoidossaan on vakituisesti muutamia vahingoittuneita lintuja.

Kuollut joutsen on toimitettu Eviralle kuolinsyyn selvittämistä varten.

Radio Suomen Luontoillan asiantuntijat jäävät harvoin sanattomiksi. Eivät jääneet elokuussakaan, kun helsinkiläismies Matti kertoi luontohavainnon kattotiiliä rikkoneesta lahnasta.

– Onkohan hyvin yleistä, että Sisä-Suomessa putoilee isompia kaloja, lahnoja, taivaalta? Viime sunnuntailta sellainen havainto Sastamalasta, että kuultiin kova pamaus keittiöön. Kun katsottiin ikkunasta, niin viereisen talousrakennuksen katolta tippui jotakin alas. Kun asiaa tarkemmin katseltiin, niin rakennuksen tiilikatosta oli kaksi tiiltä hajonnut ja kahden kilon lahna oli pudonnut räystään alle.

– Toistaiseksi lahnat eivät ole lentokykyisiä, vaikka niillä aika huikean isot rintaevät onkin ja ne niitä heiluttelevat, vastasi heti kärkeen kala-asiantuntija Ari Saura.

– Olisiko tässä käynyt niin, että kalasääski on ahneuksissaan lähtenyt kuskaamaan liian suurta saalista ja ote on kirvonnut, ja se on pudonnut tiilikatolle kyseisin seurauksin, jatkoi Saura pohdintaa.

Naapurinpojan jäynästä ei voinut ollut soittajan mukaan kyse, sillä rakennus on hyvin korkea. Tosin spekuloitiin silläkin, että kovemman tason kiekonheittäjä saisi kyllä lahnan lentämään viitisenkymmentä metriä. Luontoillan lintuasiantuntija Juha Laaksonen kuitenkin palasi sääksiteoriaan ja vahvisti sen.

– Kalasääski on ratkaisu. Jollain muulla alueella voisi olla merikotkakin. Se on ollut vahinko linnulle, sillä se on ollut viemässä sitä varmaan poikasilleen, sanoi Juha Laaksonen.

Kahden kilon lahna alkaa olla asiantuntijoiden mukaan kalasääskenkin äärirajoilla. Normaalisti sen kalasaaliit ovat vajaan kilon kokoisia.

Luontoilta kuullaan Radio Suomessa kerran kuussa keskiviikkona. Seuraava Luontoilta on 14. lokakuuta.

Riihimäen seudun luonnonsuojeluyhdistys juhlii tänä vuonna pyöreitä vuosia. Juhlaan on toki aihettakin, sillä vuosikausia jatkunut vääntö Vahteriston alueesta päättyi onnellisesti, kun luontoarvoiltaan arvokkaasta Vahteristosta suojeltiin yli 120 hehtaaria.

Lyhyesti tiivistettynä Riihimäen kaupungin ensimmäisen luonnonsuojelualueen perustaminen Vahteristoon on ollut yhdistyksen suurin ponnistus.

– Vahteristo korjasi kertaheitolla Riihimäen kehnon suojelualuetilanteen, sanoo luonnonsuojeluyhdistyksen puheenjohtaja Tarja Heikkonen. Vielä vuonna 2006 kaupungissa oli luonnonsuojelualueita nolla hehtaaria, kun viime vuonna niitä oli jo ympäristöraportissa 166 hehtaaria.

– Juhlavuoden kunniaksi julkaisemme uuden historiikin, joka on jatko-osa edelliselle historiikille. Ensimmäinen osa sisälsi yhdistyksen 30 edellistä toimintavuotta, kertoo Heikkonen. Jotain yhdistyksen toiminnasta kertoo se, että tämä uusi 10-vuotisihistoriikki on suunnilleen yhtä paksu kuin meidän ensimmäinen historiikkimme.

Sammalistonsuon lintukeidas

Smmalistonsuo 54-tien varressa on jo nyt yksi Hämeen tärkeimmistä lintukohteista. Suon monipuolinen pesimälajisto sekä asema yhtenä Etelä-Suomen sisämaan tärkeimmistä lintujen levähdysalueista vetävät harrastajia paikalle kauempaakin.

– Itse olin Sammalistonsuolla, kun noin kolme tuhatta hanhea lensi alueen yli. Uskomattoman hieno kokemus!

Heikkonen muistuttaa, että suon retkeilymahdollisuuksia on syytä kehittää, alueella on suurta potentiaalia myös opetuskäytössä sekä matkailuvalttina.

Paljon on vielä tehtävää

Luontopolkujen rakentamisessa on vielä paljon tekemistä. Esimerkiksi Peltosaaren luontopolku on kaupungin keskeisin luontopolku, mutta sen opastus on retuperällä.

– Yhdistys on uusinut pitkospuita talkoilla, mutta myös opasteet tulisi uusia nykyaikaisiksi.

Yhdistyksen puheenjohtaja Tarja Heikkonen kääntää katseet toiveekkaasti myös Hausjärven kuntaan päin.

– Hausjärvi tarvitsisi ensimmäisen oman suojelukohteen tai edes luontopolun. Kyllähän hausjärveläiset voivat ja saavat tulla Riihimäen poluille ja Sammalistonsuon lintukummulle, mutta oma on aina oma, Heikkonen muistuttaa.

Riihimäen seudun luonnonsuojeluyhdistyksen yleisölle avoin juhla järjestetään keskiviikkoiltana Riihimäen kansalaisopistolla. Juhla alkaa kello 18.30.­ Ohjelmassa on muun muassa yhdistyksen historiikin julkis­tus, ja Juha Mälkösen kuvaesitys Sammalis­tonsuon linnuista ja eläimistä.

Vuosia väännettyä metsähallituslain uudistuksen valmistelua on arvosteltu välillä salakähmäisyydestä. Luonnonsuojelijat pelkäävät uudistusta luonnon kustannuksella. Maakuntajohtajat ovat arvostelleet uudistuksen sotkevan vallanjakoa metsäministeriön ja ympäristöministeriön välillä metsätalouden ja sahateollisuuden kustannuksella.

Maa- ja metsätalousministeriö julkisti tänään tuoreimman luonnoksen esityksestä uudeksi metsähallituslaiksi. Se on pitkälti samanlainen kuin edellisen hallituksen aikana valmisteltu, mutta hallituksen erimieleisyyksiin kaatunut esitys.

Valtion maat ja vedet pysytetään valtiolla

Valtion maat ja vedet pysytetään valtion omistuksessa. Valtion metsistä puunmyyntiä varten perustetaan metsätalousyhtiö. Se on liikelaitos Metsähallituksen tytäryhtiö. Ministeriön mielestä yhtiömallilla voidaan kätevimmin toteuttaa EU:n kilpailusäännösten vaatimus puukaupan vapaasta kilpailusta.

Valtion maiden ja vesien vuokraamisesta ja myymisestä päättää luonnoksen mukaan jatkossakin liikelaitos Metsähallitus. Rajat vesien ja maiden myymiseen ja vuokraamiseen asettaa viime kädessä eduskunta.

Merkittävimmät muutokset aiempaan esitykseen näyttäisivät koskevan valtion vesialueiden siirtoa taloudellista tuottoa edellyttävään pääomaan, saamelaisten oikeuksien vähempää huomioimista ja työllistämisvelvoitteen poistoa.

Vesibisnestä tehostettava ja saamelaisten lisäksi huomioitava myös muut

Esitysluonnos siirtää valtion vesialueita tuottovaatimusten piiriin. Vesiä voitaisiin vuokrata tuulipuistoille, kalanviljelyyn ja soranottoon. Luonnonsuojeluliitto on arvostellut tätä muutosta peläten sen altistavan valtion vedet mm. luonnonsuojelun ja yleisen virkistyskäytön kannalta riskeille.     

Edellisen hallituksen esitykseen oli kirjattu saamelaisten huomioiminen alkuperäiskansana sillä oletuksella, että kansainvälisen työjärjestön ILO:n alkuperäiskansasopimus olisi ratifioitu Suomessa. ILO-sopimukseen synkronoidut saamelaissäännökset on maa- ja metsätalousministeriön mukaan pyyhitty uudesta esityksestä pois koska ILO sopimuksen ratifiointi kaatui edellisessä eduskunnassa.

Esitys säilyttää nykyisen Metsähallituslain säännökset saamelaisten oikeuksien huomioimisen osalta. Esityksessä korostetaan, että Metsähallituksen on saamelaisalueella välttämätöntä kuulla muitakin kuin saamelaisia.

Työllistämisvelvoite vanhanaikainen

Metsähallituksen työllistämisvelvoite poistuu jos esitysluonnos päätyy laiksi. Uudistajien mielestä työllistämisvelvoite sopii huonosti nykyiseen työllisyyspolitiikkaan. Metsätyön rakenneuudistuksen ja metsureiden ikääntymisen uskotaan vähentävän velvoitteen merkitystä. 

Uudistuksen kuulemistilaisuudet ensi viikoolla ovat: Helsinki maanantai 19.10 Smolnassa, Oulu keskiviikkona 21.10 Radisson hotellissa ja Rovaniemellä kuulemistilaisuus on tiedekeskus Arktikumissa perjantaina 23.10.

Hallituksen tähtäimessä on antaa esitys metsähallituslaista Eduskunnalle kohtapuoliin vuoden 2016 talousarvioesityksen kanssa. Tavoite on, että uudistus tulee voimaan ensi vuoden maaliskuun puolivälissä. 

Luonnonvarakeskus on julkaissut päivitetyn pajubibliografian, johon on koottu tieto suomalaisesta pajukirjallisuudesta. Edellisestä päivityksestä on jo 10 vuotta. Työ tehtiin Kannuksessa nyt Luonnonvarakeskuksen nimissä, aiemmat julkaisut syntyivät Metlan aikana.

Mutta miksi juuri paju?

– Jos ajatellaan bibliografian tekemistä vaikka männystä, siitä tulisi valtava tiedosto. Suomessa on tutkittu etupäässä pääpuulajeja, joilla on metsätaloudellista merkitystä. Pajulla ei sitä käytännössä ole, mutta sillä on muita merkityksiä ja käyttömahdollisuuksia, pohtii metsätalousteknikko Esa Heino, joka kirjoitti julkaisun yhdessä erikoistutkija Jyrki Hytösen kanssa.

Paju on Heinon mukaan kiinnostanut ihmisiä pitkään monikäyttöisyytensä vuoksi. Kaikkia sen käyttötapoja ei ehkä edes tiedetä:

– Sitä on käytetty parkitusaineena ja käsityömateriaalina, se on tärkeä eräille riistaeläimille, sitä tutkittu energiatuotantoa ajatellen. Pajua voi käyttää jätevedenpuhdistukseen, sillä on rohdosvaikutusta, luettelee Heino.

Pajun käyttö sahaa

Heinon mukaan pajun käyttö nousee aina, vaikka välillä laantuisikin. Energiapajun viljely ei  kuitenkaan ole Suomessa lähtenyt kunnolla liikkeelle, toisin kuin Ruotsissa. Viime vuosikymmeninä on silti kirjoitettu paljon energiapajuun liittyvää materiaalia, samoin käsitöitä käsittelevää. Bibliografiasta löytyy myös esimerkiksi pajun kemiallista koostumusta tutkivaa kirjallisuutta.

Bibliografiaan on koottu lähes 800 kirjallisuusviitettä. Ne on jaettu neljään ryhmään: tutkimusjulkaisuihin, kirjoihin, opinnäytetöihin sekä aikakauslehtiartikkeleihin ja muihin julkaisuihin. Sanomalehtiartikkeleja ei ole otettu mukaan.

Tiettävästi vanhin suomalaisen pajujulkaisu on 1880-luvulla kirjoitettu teksti kopan kutomisesta ja viljelyksestä. Pääosa kirjallisuusviitteistä on 1980-luvulta tähän päivään.

Tapaus sattui vajaat kaksi vuotta sitten Rovaniemellä Marrasjärven lähellä. Kaksi miestä olivat metsästäneet hirven vasan valtion maalla.

Syyttäjä vaati miehille rangaistusta metsästysrikoksesta tai luvattomasta pyynnistä, koska hänen mukaansa metsästyspaikka ei kuulunut miesten metsästysseuran pyyntilupa-alueeseen. Lisäksi hirvi oli kaadettu alueella, joka oli alle tuhat hehtaaria.

Miehet kiistivät syyllistyneensä rikokseen. He myönsivät metsästäneensä vasan laillisesesti. Koska molemmat olivat rovaniemeläisiä, heillä oli oikeus metsästää kotikunnassaan olevilla valtion mailla. Metsähallituksen aluelupa koski vain vieraspaikkakuntalaisia, eikä se voinut heidän mielestään rajoittaa kuntalaisen metsästysoikeutta.

Oikeudessa keskeinen kiista nousi siitä, saiko kyseisellä noin 279 hehtaarin alueella metsästää. Syytettyjen mielestä metsästyslaissa ei ollut säännöstä, joka kieltäisi metsästämisen alle tuhannen hehtaarin alueella. Myöskään hirvieläinten pyyntiluvassa ei ollut mainintaa asiasta.

Kuuli rajoituksesta 28 vuotta sitten

Nuorempi miehistä oletti, että hirvenpyynti edellytti tuhannen hehtaarin aluetta ja hänen mielessään oli käynyt, että kyseinen alue olisi sitä pienempi. Vanhempi miehistä kertoi kuulleensa hirvenmetsästykseen liittyvästä tuhannen hehtaarin aluerajoituksesta joskus 28 vuotta sitten. Hän kuitenkin ajatteli, ettei rajoitus ole enää voimassa, koska alueella oli metsästetty kauan eikä siitä ollut tullut sen isompaa mekkalaa.

Lapin käräjäoikeus katsoi miesten syyllistyneen metsästysrikkomukseen. Käräjäoikeuden mukaan molemmat olivat myöntäneet olleensa tietoisia tuhannen hehtaarin aluevaatimuksesta, mutta eivät silti olleet varmistautuneet siitä, onko heillä oikeus metsästää alueella. Syytteessä tarkoitettu valtionmaa oli selvästi alle tuhat hehtaaria ja se on keskellä toisten metsästysseurojen yksityismailla olevia metsästysmaita.

Molemmat miehistä tuomittiin 20 päiväsakkoon. Toiselle tuli maksettavaksi 460 euroa ja toiselle 220 euroa.

Miehet valittivat käräjäoikeuden tuomiosta Rovaniemen hovioikeuteen. He vaativat syytteiden hylkäämistä. Miehet totesivat, että metsästyslaissa ei ollut kielletty metsästämästä hirveä alle tuhannen hehtaarin suuruisella alueella. Myöskään Suomen riistakeskuksen pyyntilupapäätöksessä tai siihen liitetyssä lupa-alueen kartassa ei ollut selkeästi määrätty, että he eivät olisi saaneet metsästää lupa-alueeseen kuuluvalla erillisellä, alle tuhannen hehtaarin kokoisella valtion maalla.

Hovioikeus totesi, että metsästyslaissa ei kielletä hirvieläimen metsästämistä tuhatta hehtaaria pienemmällä alueella. Riistakeskuksen pyyntilupapäätöksessä ei ollut erillistä mainintaa tai ehtoa siitä, että alle tuhannen hehtaarin suuruisella alueella ei saisi metästää hirveä.

Hovioikeus hylkäsi miesten saamat syytteet ja heidät vapautettiin sakoista.

Riistakamerakuvat ja näköhavainnot vahvistavat susien löytäneen pysyvästi paikkansa Hämeestä. Susia on nähty myös lähellä asutusta.

Havaintojen perusteella Kanta-Hämeen alueella liikkuu varmuudella yksi susipari ja yksinäinen urossusi, vahvistavat Suomen Riistakeskuksen riistasuunnittelija Sirpa Kuhlström ja Luonnonvarakeskuksen tutkimusmestari Antti Härkälä.

Nuoret sudet hakevat uusia asuinalueita

Susilaumoja on elänyt jo useamman vuoden ajan Satakunnassa varsinkin Säkylän ja Köyliön alueella. Hämeeseen sudet ovat voineet tulla lännestä, jossa reviirit ovat käyneet ahtaiksi. Tutkimusmestari Antti Härkälä sanoo kuitenkin, ettei tästä voi kuitenkaan olla varma.

– Nuorten susien vaellukset saattavat olla satoja kilometrejä. Ne ovat voineet tulla mistä vaan aikaisemmin asutulta susireviiriltä Suomesta. Suden reviiri voi hyvinkin olla laajuudeltaan tuhat neliökilometriä eli ne liikkuvat alueella, jonka halkaisija on 30-40 kilometriä.

– Nuoret sudet pyrkivät etsimään uusia elinalueita ja -kumppaneita. Se on niille aivan luontaista käyttäytymistä. Tyypillisimmillään noin vuoden iässä ne irtaantuvat omasta synnyinlaumastaan ja vaeltavat kuka minnekin.

Susipentuetta odotellessa

Susi voi saada pentuja kaksivuotiaana. Kanta-Hämeessä liikkuvan susipariskunnan myötä maakunnassa saattaa syntyä ensimmäinen susipentue vuosikymmeniin.

– Jos kyseessä on uros ja naaras, jotka ovat muodostaneet susiparin, kyllä siinä on mahdollisuus, että ne ennemmin tai myöhemmin tekevät pentuja ja muodostuu lauma.

Jos sudet eivät koe liikkuessaan häirintää, ne saattavat tulla myös asutuksen lähelle, huomauttaa tutkimusmestari Antti Härkälä.

– Susi on sopeutuvainen eläin ja se mukautuu erilaisiin elinympäristöihin. Jos se ei ole kokenut ihmisasutuksesta uhkaa, se ei myöskään osaa sitä pelätä.

Menneisiin vuosikymmeniin verrattuna aika on nyt susien kannalta merkittävästi erilainen. Kun vielä viisikymmentä vuotta sitten susijahtiin valjastettiin jopa satoja miehiä ja sutta jahdattiin yli maakuntarajojen, saavat sudet elää nyt varsin rauhassa.

– Aiemmin ei kovin kauan ihmetelty pihapiirissä liikkuvaa sutta, kun se pyrittiin tappamaan. Nyt politiikka on eri ja siksi havaintoja asutuksen liepeillä kertyy, huomauttaa Härkälä.

Varovaisuutta syytä noudattaa

Satakunnan susilauman elämä on sujunut entiseen tapaan. Keväällä susilaumaan syntyi uusia pentuja, jotka huhtikuun liepeillä irtaantuvat omasta laumastaan. Silloin Hämeeseenkin saattaa pyrkiä lisää susia.

– Laumasta lähdön jälkeen nuorista susista voi kertyä havaintoja mitä ihmeellisimmissä paikoissa ja erikoisimmissa tilanteissa.

Tutkimusmestari Antti Härkälä ei pidä sutta suoranaisena uhkana ihmisille, mutta ison petoeläimen kanssa on syytä noudattaa varovaisuutta.

– Tämän hetken kokemusten ja näkemysten mukaan uhkaa ei ole, mutta ei voi myöskään luvata mitään, etteikö jotain voisi sattua.

Suomessa rakennetaan vuosittain kymmeniä petolinnuille tarkoitettuja tekopesiä. Erityisen aktiivisia ollaan Pohjois-Karjalassa, jossa toiminnalla on jo pitkät perinteet. Pesiä rakennetaan lintujen esiintymispaikoille seurannan pohjalta.

– Tieto sopivista rakennuspaikoista tulee Pohjois-Karjalan lintutieteellisen yhdistyksen petolintuseurannasta. Vapaaehtoiset harrastajat, jotka ovat pääasiassa rengastajia, kiertävät vuosittain tarkistamassa pesäpaikkojen kuntoa.

– Tekopesiä tarvitaan silloin, jos pesä on ollut paikalla, jossa on metsätaloustoimien ja hakkuiden takia pesäpaikka menetetty. Myös myrsky voi olla syynä pesätuhoon, kertoo Otso-metsäpalvelujen luonnonhoitotöitä tekevä lintuharrastaja Janne Leppänen.

Janne Leppänen on tänä syksynä tehnyt jo ainakin 65 pesää ja lokakuun aikana niitä valmistuu lisää.

Helkama-pesiä tehdään polkupyörän vanteista

Petolinnuille tarkoitettuja tekopesiä kutsutaan Helkama-pesiksi.

– Nimi johtuu siitä, että näissä on otettu uusiokäyttöön vanhat polkupyörän vanteet. Vanteen päälle on helppo rakentaa pesän runko jo maassa ollessa ja säilyttää vaikka kuivassa autotallissa.

– Sitten vain nostetaan pesä paikalleen ikään kuin elementtitalo, naurahtaa Leppänen.

Tekopesä sijoitetaan sellaiseen maastoon, jossa linnut luonnostaankin liikkuvat. Varsinkin hiirihaukka on hyvin löytänyt tekopesät. Samoin tilanne on myös lapinpöllöllä.

Janne Leppäsen mukaan tekopesillä on saatu hyviä tuloksia. Muutama vuosi pesän laittamisen jälkeen vähintään puolet pesistä on asuttuja

Monella mökillä rengaskaivon pohja häämöttää lähes paljaana. Pohjavedet ovat koko eteläisessä Suomessa nyt tavallista matalammalla. Syksy on ollut niin kuiva, että pohjavedet ovat monin paikoin jopa 20 senttimetriä ajankohdan keskiarvoa matalammalla.

– Nyt odotellaan normaaleja syyssateita, että kaivoissa pikkuhiljaa vesitilanne paranisi ennen talven tuloa. Sitten kun routa tulee maahan, niin pohjavettä ei enää muodostu vaan vedet valuvat pintavaluntana vesistöihin, Etelä-Savon ELY-keskuksen erikoissuunnittelija Juho Kotanen sanoo.

Kaivot eivät ole veljiä keskenään, ja toisin paikoin pohjavettä syntyy kuivanakin syksynä runsaasti. Monissa kaivoissa vesi on kuitenkin vähissä tai kokonaan loppu kaivosta. Veden loppumisen huomaa viimeistään silloin, kun putkista ei tule enää vettä ja vesipumppu huutaa huutamistaan. Sammuta silloin pumppu ja odottele, että kaivo täyttyy taas.

–Talousvesi täytyy silloin hakea muualta. Jos vesi on ollut alhaalla pitkään, niin sitten kun kaivo taas täyttyy, voi veden laadussa olla muutoksia eli kannattaa tarkkailla veden hajua ja makua. Kaikkia laatuvirheitä eivät tosin haista tai maista, joten veden voi myös analysoida laboratoriossa, Suomen ympäristökeskuksen tutkija Sanna Vienonen sanoo.

Laatuongelmia voi tulla etenkin kesällä pitkän kuivan kauden jälkeen, sillä silloin pohjavesien virtaukset voivat muuttua ja vesi kaivoon saattaakin alkaa virrata kokonaan uudelta pohjavesialueelta.

– Silloin uuden vesialueen kallioperässä voikin olla laatua heikenteviä tekijöitä, joita ei tähän saakka ole ollut, joten vesi on syytä tutkia. Näin syksyllä tuskin on siihen tarvetta, Vienonen toteaa.

Kaivot ehtivät vielä täyttyä talveksi

Jos vesi loppuu kaivosta vuodesta toiseen syksyllä pohjavesien ollessa matalalla, voi olla syytä harkita radikaalimpia toimia. Rengaskaivojakin voi syventää, jotta vesi riittäisi paremmin. Viime kesänä ja tänä syksynä kaivoja onkin syvennetty ahkerasti Etelä-Suomessa, kertoo varkautelainen kaivourakoitsija Kaivokympit.

– Kaivinkoneella syvennetään kaivoa parin metrin verran niin vesi riittää, Juha Vänttinen Kaivokympeistä sanoo.

Vielä ei kannata heittää kirvestä kaivoon veden vähyyden takia. Asiantuntijat arvioivat, että koska syksy on niin lämmin, ennättää syyssateita vielä tulla ja kaivot täyttyä ennen maan routaantumista.

– Jos on esimerkiksi karjaa tai muuten suuri veden tarve, niin pohjaveden kertymistä voi seurata maakunnittain ympäristö.fi-sivulla.

Lintuharrastajat hehkuttavat Georgian Batumia Euroopan parhaimmaksi havaintopaikaksi. Kaukasusvuoristo ja Mustanmeren alue pakkaavat Koillis-Euroopasta, Länsi-Venäjältä ja Kaukasuksen alueelta muuttomatkalle lähtevät petolinnut pullonkaulaan, josta massiiviset siivekäsvirrat jatkavat Lähi-itään, Afrikkaan ja Intiaan.

– Näimme kymmeniätuhansia petolintuja muutamien päivien aikana, pääasiassa kotkia ja haukkoja. Nautinnollinen reissu, kuvailee kokkolalainen lintuharrastaja Toni Uusimäki Keski-Pohjanmaan lintutieteellisestä yhdistyksestä.

Uusimäki oli bongausporukassa, joka seurasi syyskuussa neljän päivän ajan petolintujen muuttoa Batumin muutonseurantayksikön tarkkailupisteillä.

– Lintumäärät olivat massiivisia. Mittausasemalla yksi koordinoi seurantaa ja ohjeisti laskijoita, joista jokainen otti oman parven tai pyörteen laskettavakseen.

Valtavien lintuvirtojen perässä ei pysytä tukkimiehen kirjanpidolla. Laskijat kirjaavat linnut tableteilla ja tarkkailupisteet ovat jatkuvasti yhteydessä toisiinsa radioitse.  Toni Uusimäen mukaan Batumissa on tänäkin vuonna päästy laskennoissa yli 1 000 000 petolinnun.

Pelikaani, siperiankurmitsa, kiljukotka...

Erikoisuudet ovat lintuharrastuksen suola sekä kotona että maailmalla.

– Ensimmäisenä päivänä haarahaukkaparvessa muutti myös pelikaani, mahtavan näköinen ja sai hurraa-huutoja. Joen deltalla havaittu siperiankurmitsa puolestaan on luultavasti Georgian ensimmäinen havainto lajista, Uusimäki kertoo.

Myös lintujen valtava määrä teki reissusta ikimuistoisen. Uusimäki näki neljän päivän aikana esimerkiksi 15 000 haarahaukkaa,  tuhatkunta keisarikotkaa, arokotkia, pikkukiljukotkia ja kiljukotkia.

– Jos kotikonnuilla hyvänä päivänä voi nähdä sata pienkanaa päivässä, Georgiassa meni jo pelkästään hiirihaukkoja 5000 päivän aikana. 

Erittäin uhanalaista kiisusammalta kasvaa Lapissa kaksi kertaa enemmän kuin on tähän asti tiedetty. Kiisusammalesiintymien määrä kaksinkertaistui kesällä, kun vapaaehtoiset sammalasiantuntijat tekivät niistä havaintoja Lemmenjoen kansallispuiston alueella. Kuparipitoisilla kallioilla kasvavaa kiisusammalta esiintyy Suomessa vain Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kunnissa. Metsähallituksesta kerrotaan, että muita uhanalaisia sammalesiintymiä löytyi myös Sallasta.

Harrastajien havainnoilla on suuri merkitys lajitietojen keräämisessä Lapista, jossa välimatkat ovat pitkät ja havainnoitavat alueet laajoja.

Lepakkoa on pidetty länsimaisessa kirjallisuudessa ja elokuvataiteessa perinteisesti pahuuden symbolina ja se kuvataan usein liihottelemassa pahaenteisesti aavemaisten kartanoiden ja linnojen ympärillä. Myös vampyyreillä on kerrottu olevan kyky muuttua lepakoksi.

Lepakkotutkija Mikko Erkinaro oudoksuu lepakoille langennutta roolia.

– On kummallista, että lepakot esiintyvät tarinoissa jonkinlaisena mustilla viitoilla varustettujen pääjehujen palveluskuntana. Siellä ne myös näyttävät pysyvänkin, niin sarjakuvissa kuin elokuvissa, Erkinaro sanoo.

Lepakoita kiinnostavat hyönteiset

Lepakon voisi sanoa kärsivän imago-ongelmasta, sillä todellisuudessa esimerkiksi Suomessa esiintyvät lepakot ovat pieniä, aikuisen kämmenelle helposti mahtuvia nisäkkäitä, joita kiinnostavat lähinnä hyönteiset.

Kaikista tunnetuista 1200 lepakkolajista vain kolme käyttää verta ravinnokseen.

Lepakkotutkija Mikko Erkinaro epäilee lepakoiden liittämisen pimeän voimiin johtuvan ainakin osittain niiden vuorokausirytmistä.

– Ne hallitsevat pimeän aikaa, joka on meille ihmisille outo ympäristö. Lisäksi se on nisäkäs, joka osaa lentää. Sitä taitoa ihminen on aina kadehtinut, Erkinaro sanoo.

Lepakko voi levittää tauteja

Yksi järkiperäisempi selitys lepakon vieroksumiseen on sen toimiminen taudinlevittäjänä: lepakko voi levittää rabiesta eli raivotautia ja siksi sen puremaan on suhtauduttava vakavasti. Eviran mukaan riski tartunnan saamiseen on kuitenkin pieni.

Lepakkoon liitetyt negatiiviset mielikuvat ovat kuitenkin saattaneet ainakin osittain kääntyä sille eduksi, sillä useimmissa lepakot herättävät Erkinaron mukaan positiivista uteliaisuutta. Hän itse pitää lepakkoa hyvin mielenkiintoisena, joskin vaikeahkona tutkimuskohteena.

– Se on aika utelias ja jollakin tavalla hyvin sympaattinenkin olento. Sillä on hämmästyttävä lentokyky ja kaikkein hienoin sen ominaisuuksista on tietysti sen kyky käyttää kaikuluotausta saalistukseen, Erkinaro luettelee.

Lepakoita kohtaa harvoin

Lepakon kaikuluotauskyvyistä ovat olleet kiinnostuneita myös suurvaltioiden armeijat, jotka ovat yrittäneet selvittää lepakon taitoja ottaakseen niistä itselleen oppia.

Suomessa esiintyy 13 eri lepakkolajia. Lennossa niitä näkee vain harvoin, ja niiden tarkkailu perustuukin useimmiten lepakoiden ääntelyyn.

– Veden päällä lentelevät vesisiipat ovat oikeastaan ainoita, joita voi nähdä paljain silmin, sanoo Erkinaro.

Lepakoiden elämään voi tutustua myös luonnontieteellisen keskusmuseon tuottamassa lepakkonäyttelyssä, joka on parhaillaan esillä Oulussa Pohjois-Pohjanmaan museossa.