Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luonto ja ympäristö | Tuoreimmat uutiset
Viewing all 9495 articles
Browse latest View live

Skanskan siepatuista työntekijöistä vaaditaan miljoonalunnaita

$
0
0
Ruotsalaisen rakennusyhtiön Skanskan Perussa siepatuista työntekijöistä vaaditaan miljoonalunnaita. Perulaisten viranomaisten mukaan Loistava polku -ryhmän taistelijat vaativat panttivangeistaan kymmenen miljoonan Yhdysvaltain dollarin eli noin 7,5 miljoonan euron lunnaita.

Obaman tiimi ennakoi häijyä vaalitaistoa

$
0
0
Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman avustajat ennakoivat hankalaa ja ilkeää vaalitaistoa republikaanien Mitt Romneyn kanssa. Tie Romneyn ehdokkuudelle avautui, kun republikaanien presidenttiehdokkuutta niin ikään tavoitellut Rick Santorum vetäytyi kisasta.

Navetta paloi Kalajoella

$
0
0
Osa navettaa on tuhoutunut tulipalossa Kalajoella. Eläimet saatiin pääosin pelastettua.

Kestävä kehitys näkyvästi esillä eduskunnassa

$
0
0
Eduskunta nostaa tänään keskiviikkona näkyvästi esille kestävän kehityksen. YK:n kestävän kehityksen paneelin jäsen, Intian maaseutukehitysministeri Jairam Ramesh käyttää täysistunnossa ajankohtaiskeskustelun aiheeseen liittyvän puheenvuoron.

Clinton: Venäjä pitää Al-Assadia vallassa

$
0
0
Yhdysvaltain ulkoministeri Hilary Clinton arvostelee Venäjän vastahakoisuutta osallistua Syyrian vastaisiin toimiin. Clinton mukaan se auttaa Syyrian presidenttiä Bashar al-Assadia pysymään vallassa.

Hiekka pöllyää puhaltimilla säännöistä huolimatta

$
0
0
Huoltoyhtiöt käyttävät edelleen lehtipuhaltimia hiekan poistoon, vaikka niiden käyttö on kielletty ympäristönsuojelumääräysten nojalla. Huoltoyhtiöt puolustelevat puhaltimien käyttöä muun muassa sillä, että niillä poistetaan vain kosteaa hiekkaa.

Vähemmistövaltuutetun toimisto: Poliisin selkiytettävä toimintaansa ulkomaalaisratsioissa

$
0
0
Suomen poliisin tapa kysellä henkilötietoja ulkomaalaisilta hämmästyttää vähemmistöjen oikeuksia puolustavaa viranomaista. Vähemmistövaltuutetun toimistoon tulee yhteydenottoja, joiden mukaan poliisi ratsaa ulkomaalaisen näköisiä henkilöitä kertomatta perusteluita.

Maaliskuun säät ällistyttävät USA:n ilmatieteilijöitä

$
0
0
Yhdysvaltain maaliskuun säätilastot ovat menneet suurelta osin uusiksi. Maan itäosan vallannut lämpöaalto rikkoi maaliskuun kaikkien aikojen lämpöennätykset lähes koko maassa.

Sääksen pesällä jälleen kuhinaa - luvassa myös videokuvaa

$
0
0
Saaristomerellä Seilin saaressa sijaitsevan sääksikameran seuraajat yllättyivät iloisesti pääsiäispyhien jälkeen, kun kamerapesällä vieraili sääksipari. Sääksipari on pesinyt myös parina edellisvuonna Turun ammattikorkeakoulun ylläpitämällä pesällä.

Samannäköiset sammakot paljastuivat monen lajin edustajiksi

$
0
0
Helsingin yliopiston tutkijat ovat löytäneet Intiasta uusia sammakkolajeja. Ekologisen genetiikan tutkijat huomasivat, että yhtenä lajina pidetyistä sammakoista paljastuikin itsenäisiä lajeja. Tutkijat löysivät kaikkiaan viisi uutta lajia.

Talvivaara tiesi rikkivedystä, mutta jätti varotoimet tekemättä

$
0
0
Pohjois-Suomen aluehallintoviraston Talvivaaraan tekemässä työsuojelutarkastuksessa on ilmennyt, että yhtiö tiesi korkeista rikkivetypitoisuuksista jo ennen kuolemaan johtanutta työtapaturmaa. Yhtiö oli pitänyt kaksi viikkoa ennen onnettomuutta kokouksen, jossa oli päätetty turvallisuutta lisäävistä toimista. Yhtäkään päätetyistä toimenpiteistä ei kuitenkaan toteutettu kokonaan.

Kaktuskin voi olla vireä viisikymppinen

$
0
0
Kaktukset tiedetään sitkeiksi ja pitkäikäisiksi. Suomenkin olosuhteissa huonekaktukselle saattaa kertyä ikää monia kymmeniä vuosia.

Eläinystävällisessä navetassa lehmä nauttii elämästä

$
0
0
Suvisen maitotilalla Joroisissa ammuu tyytyväisiä lehmiä. Vasta valmistuneessa avoseinäisessä kompostipohjapihatossa lehmät saavat liikkua vapaasti ja käydä lypsyllä omatoimisesti kun siltä tuntuu. Navetta rakennettiinkin eläinten hyvinvointia silmälläpitäen.

Lekotteleva saimaannorppa houkutti yleisöä Savonlinnassa

$
0
0
Savonlinnassa ihmiset saivat ihastella ilmielävää saimaannorppaa kaupungin keskustassa. Kookas norppa ilmaantui Haislahdelle kaupungin keskustaan puolen päivän maissa.

Meksikonlahdella jäljitetään öljyvuodon alkuperää

$
0
0
Yhdysvaltain rannikkovartiosto ja öljy-yhtiön asiantuntijat yrittävät selvittää, mistä Meksikonlahdella kiemurteleva öljykalvo on lähtöisin. Öljyä on merenpinnalla noin 16 kilometrin pituudelta ja yli puolentoista kilometrin leveydeltä.

Ympäristöaktivisti puolustaa valaita oman henkensä uhalla

$
0
0
Sonja Hyppänen on suomalainen ympäristöaktivisti. Hän on juuri palannut valaidensuojelumatkalta Eteläiseltä jäämereltä. Eläimet ovat olleet aina Hyppästä lähellä. Valaiden kaupallinen pyytäminen on laitonta ja siksi Hyppäsen mielestä niiden puolustaminen on välttämätöntä.

Sotkamo: Talvivaaran YVA-ohjelmaan tehtävä muutoksia

$
0
0
Sotkamon kunta on huolissaan muun muassa YVA-ohjelmaa laativien konsulttien asiantuntemuksesta ja vaatii yhtiötä osoittamaan heidän pätevyytensä. Kunta vaatii Talvivaaraa kuulemaan tarkemmin Vuokatin ja Sotkamon taajamien ja kaivoksen lähistön loma-asukkaista laajentumissuunnitelmistaan.

Syke: Pidätyksellä yhteys Lugajoen päästöpaljastuksiin

$
0
0
Suomen ympäristökeskuksen pääjohtaja arvelee, että suomalaistutkijan pidätyksellä on yhteys Lugajoen fosforikuormituksen paljastumiseen. Pääjohtaja Lea Kauppi sanoo, että Syke aikoo olla yhteydessä Venäjän viranomaisiin, jotta tutkijalta takavarikoitu tietokone saataisiin takaisin.

Venäläisyhtiö syyttää Syken tutkijaa omavaltaisuudesta

$
0
0
Venäläinen Eurochem-yhtiö syyttää Suomen ympäristökeskuksen tutkijaa Seppo Knuuttilaa omavaltaisuudesta ja riidan haastamisesta. Yhtiön mukaan tutkija tunkeutui viisi kilometriä luvattomasti yhtiön Fosforit-tehtaan alueelle Lugajoella Kingisseppissä Suomenlahden etelärannalla.

Tutkijat: Paviaanit osaavat lukemisen alkeet

$
0
0
Paviaanit tunnistavat kirjoitettuja sanoja, osoittaa ranskalaisen yliopiston tutkimus. Tutkijat havaitsivat, että paviaaneille kelpasivat vain sanat, jotka tarkoittavat jotakin. Englanninkielisessä kokeessa esimerkiksi "kite" (leija) meni läpi, merkityksetön "zevs" ei.
Viewing all 9495 articles
Browse latest View live