Miksi yksi puu kaatuu myrskyllä mutta toinen ei? Myrskytuulissa herkimmin kaatuvat kuusi ja hieskoivu, sillä niillä on pintajuuret. Sen sijaan männyn ja rauduskoivun juuret ulottuvat syvemmälle je ne kestävät myrskyjä paremmin, sanoo Suomen Metsäkeskuksen luonnonhoidon neuvoja Olli Lukanniemi.

Puiden myrskynkestävyyteen vaikuttaa myös maaperän kosteus.

– Kosteassa maassa kuusen juuret ovat vielä lähempänä maanpintaa, joten ne ovat herkempiä kaatumaan. Kuivilla mailla myrskytuhoja tulee vähemmän, jolleivät puut ole aivan mäen päällä.

Sulan maan aikana puut ovat herkempiä kaatumaan kuin jos maa olisi roudassa. Lehtipuilla puussa olevat lehdet lisäävät puiden tuulipinta-alaa ja kasvattavat puun kaatumisriskiä.

Tuulen suunta ei vaikuta

Tuulen suunta ei vaikuta myrskytuhojen syntyyn. Lukanniemi kumoaa oletuksen siitä, että itätuulella puut kaatuisivat herkemmin.

Lukanniemi katsoo, että 20 metriä sekunnissa puhaltava tuuli alkaa olla puille riskiraja.

– Harvennusmetsissä puut eivät kestä tuulta niin paljon kuin luonnonmetsissä.

Myös maastonmuodot voivat vaikuttaa puustotuhojen syntyyn.

– Vuoden 2001 Janika-myrskyssä oli havaittavissa, että vasten rinnettä puhaltanut tuuli aiheutti kimmokkeen vastamäkeen, jossa kaatui puita.

Märkä lumi painaa puita

Märkä lumi yhdistettynä kovaan tuuleen lisää puita rasittavaa kuormaa ja kasvattaa puustotuhojen riskiä, huomauttaa luonnonhoidon neuvoja Olli Lukanniemi.

– Onneksi nyt ennustetussa Valio-myrskyssä ei vielä tule lunta.

Suomen Metsäkeskus on varautunut antamaan myrskyvaroituksia omille asiantuntijoilleen.

– Kovimmat myrskyt näyttävät osuvan keskiseen ja itäiseen Suomeen, ennakoi Suomen Metsäkeskuksen läntisen alueen valmiuspäällikkö Juhani Soukainen.

Tyrni on vitamiineja uhkuva miniappelsiini, joka kasvaa villinä Pohjanlahden rannikolla. Suomessa sitä myös viljellään lähinnä Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla. Suomen viljelypinta-ala on vielä vaatimaton, tyrniä viljellään noin 145 hehtaarilla.

Vuoden 2015 marjaksi valitun tyrnin viljelyn haasteena on, että Suomeen alun perin viljeltäväksi tuodut lajikkeet eivät ole kestäneet talvien lämpötilanvaihteluja tai kasvitauteja. Lisäksi osa kuluttajista on vierastanut marjan kirpeyttä, joten jatkojalostuksessakin riittää vielä työsarkaa.

Tutkijat näkevät kuitenkin tyrnin viljelyn lisäämisen kannattavan, sillä energiapitoinen tyrni sisältää lähes kaikkia ihmisen tarvitsemia vitamiineja D-vitamiinia lukuunottamatta. Lisäksi siinä on myös omega-rasvahappoja, sekä kuituja.

– Vitamiinien lisäksi tyrnistä löytyy fenolisia yhdisteitä, sekä karotenoideja, A-vitamiinin esiastetta. Fenolisia yhdisteitä on tutkittu esimerkiksi kroonisen tulehduksen yhteydessä ja havaittu niiden hillitsevän tulehdusta, toteaa vanhempi tutkija Sanna Kauppinen Luonnonvarakeskuksesta Mikkelistä.

Sekä tyrnin siemenessä että hedelmälihassa on marjaksi paljon öljyä.

– Jotta saisi sen siemenenkin öljyt käyttöönsä, siemen kannattaa pureskella. Muutenhan siemen vain matkaa kehon läpi. Tyrniöljy hoitaa esimerkiksi limakalvoja, vatsaa, ja suolistoa, kertoo Kauppinen.

Tyrnin lehdistä löytyvät samat vitamiinit kuin marjasta, mutta öljyä niissä ei ole yhtä paljon.

– Tyni on lehti on osoittautunut yhtä terveelliseksi kuin marjakin. Niissä on myös proteiinia. Lehtiä voisi proteiinin puolesta verrata esimerkiksi herneeseen. Lehdet sopivat teehen, viherjauheeksi ja miksei vaikka eläinten rehuksi, jos viljely olisi laajamittaista. Olemme tutkineet myös tyrnin juuria, sanoo Kauppinen.

Kauppinen on ollut mukana muun muassa juuri päättyneessä tutkimushankkeessa , jossa koottiin viljelytuloksia ja tutkittiin marjan sisältämiä kemiallisia yhdisteitä.

Esimerkiksi Venäjällä tyrniöljypohjaisia tuotteita onkin hyväksytty lääkekäyttöön. Tyrniä on tutkittu paljon toiveena löytää armeijan ja avaruustutkimuksen käyttöön ravitsemuksellinen tehopakkaus. Venäjän lisäksi tyrniä viljellään laajassa mittakaavassa esimerkiksi Kiinassa. Siellä tyrniviljelyksiä on 1,5 miljoonan hehtaarin alalla.

Viljelyyn sopivia tyrnilajikkeita etsitään lisää

Suomessa elettiin tyrnibuumia 1990-luvun lopulla. Silloin maahan tuotiin viljeltäväksi siperialaislajikkeita, jotka eivät kuitenkaan kestäneet Suomen talvia. Ne ovat tottuneet ennemmin tasaiseen kylmyyteen kuin siihen, että pakkasia seuraa leuto jakso. Jos siperialaistyrni herää kesken talviunien, sitä uhkaa kuolema. Sittemmin Suomeen tuotiin moskovalaislajikkeita ja lisäksi on kehitetty omia lajikkeita risteyttämällä. Kotimaisista lajikkeista esimerkiksi Terhi ja Tytti ovat löytäneet tiensä kotipuutarhoihin.

– Lajikkeiden kirpeydessä on paljon eroja. Siellä on niitä, että kun yhden marjan syö, ei toista kertaa laita suuhunsa, ja sitten niitä, jotka ovat makeitakin tyrnin asteikolla. Tyrniähän voi syödä myös vaikka marjajauheena, jolloin maku on miedompi, sanoo vanhempi tutkija Sanna Kauppinen Luonnonvarakeskuksesta Mikkelistä.

Kauppinen on perustanut koeviljelmiä Juvalle ja Kurikkaan, ja pyrkii parhaillaan löytämään uusia viljelyyn sopivia lajikkeita. Hän kiinnittää huomiota niin lajikkeiden satoisuuteen, talven- ja taudinkestävyyteen kuin makuun ja korjattavuuteen.

– Olen kasvattanut esimerkiksi ruotsalaista Lottaa, joka on aika lupaava. Olen koonnut tarhoihin esimerkiksi suomalaista luonnonkantaa ja venäläis-suomalaisia risteytyksiä, sekä ulkomaalaisia lajikkeita. Esimerkiksi venäläislajikkeista voisi saada isompaa marjakokoa ja vähäpiikkisyyttä, kertoo Kauppinen.  

Mikkelin Anttolassa viihtyy 200 pensasta

Mikkelin Anttolassa monialaisella Leinun tilalla kasvaa 200 tyrnipensasta, jotka kiinnostavat tähän aikaan syksystä niin poimijoita kuin rastaita. Satokausi jatkuu periaatteessa pakkasiin saakka, ja viime päivien sateet ovat tuoneet marjoihin lisää kokoa.

– Tämä kesä on ollut sopivan viileä ja kostea tyrnille täällä meillä, kertoo Harri Kerkelä.

Tyrni on tuulipölytteinen, joten esimerkiksi mehiläisten kannanvaihtelu ei tyrnisatoon vaikuta. Leinun tilan pensaissa käy itsepoimijoita, ja osa sadosta menee jatkojalostukseen lähiseudulle. Viljelijän omassa aamupalapöydässä marja tarjotaan sellaisenaan.

– Meillä kotona syödään tyrniä joka päivä. Maku muistuttaa appelsiinia ilman sokeria. Nyt näissä on jo aika paljon mehua, kun alkusatokaudesta syyskuun alussa ne ovat aina vähän kuivempia. 

Suuremmilla ammattiviljelmillä käytetään paitsi leikkuukorjausta, myös erilaisia apulaitteita. Leinun tilalla on vielä pärjätty omin sormin. Kerkelä arvelee, että joitakin poimijoita hirvittää etukäteen tyrnin piikikäs maine.

– Mutta eipä tuolta meidän pensaista kuulu kukaan huutavan auts, kun poimintatekniikka on hallussa.

Etelärannikon muutaman vuoden takaiset talvet paksuine kinoksineen olivat poikkeus, joita saatetaan kokea jatkossakin. Pitkällä aikavälillä lumimäärät ovat vähentyneet etelässä jo nyt puoleen sadan vuoden takaisesta.

Esimerkiksi Helsingin Kaisaniemen mittausasemalla, joka on ollut lähes samalla paikallaan vuodesta 1912, talvien lumisumma on tippunut alle puoleen vuosisadan alusta. Kaisaniemen tulokset ovat myös tilastollisesti merkitseviä. Myös muilla Etelä-Suomen mittausasemilla muutos on karkeasti ottaen samanlainen eli lumisumma on tippunut 50-70 prosenttia.

Vuosien välinen vaihtelu on erittäin suurta maan eteläosassa, jossa talven suursäätila ja ilmavirtausten suunta määräävät vielä pitkälti lumitalven ankaruuden.

– Sitä sataa harvemmin, mutta meillä on avoin meri tässä rannikolla ja voidaan kokea aika reippaita lumikuuroja, joista muutama talvi sitten saatiin esimakua, sanoo Ilmatieteenlaitoksen pääjohtaja Petteri Taalas.

Nykyinen marraskuu kuvastaa tulevaisuuden talvia

Talvien lämpeneminen tuo mukanaan runsaampia sateita, jotka tulevat yhä enemmän vetenä. Lumentulon ajankohta siirtyy myöhemmäksi, ja tulevaisuudessa lunta on Etelä- ja Länsi-Suomessakin talvella vain ajoittain, niin kuin nykyään marraskuussa. Etelässä lumipeitteinen aika on lyhentynyt jo nyt kuukaudella.

– Ilmastonmuutos etenee seuraavat 50 vuotta, eli mennään lämpimämpään ja sateisempaan ilmastoon, ja jos pystytään päästöjä hyvin huomattavasti rajoittamaan Pariisista alkavalla prosessilla, niin 2070-luvulla voidaan nähdä tämän tilanteen tasaantuminen, Taalas sanoo.

Viimeisen vuosisadan aikana lumisummat ovat pienentyneet osittain ilmastonmuutoksen, osittain kaupungistumisen aiheuttaman lämpenemisen johdosta.

–  Me koemme suuremman muutoksen kuin maailmassa keskimäärin. Täällä lämpötilat nousevat enemmän kuin muualla maailmassa ja täällä sataa enemmän kuin ennen. Muutokset on suurimpia talvikaudella, Taalas sanoo.

Suomi lämpenee muita nopeammin

Suomi on lämmennyt Ilmatieteenlaitoksen mukaan jo 2,1 astetta 166 vuoden aikana. Suomen lämpötila on noussut keskimäärin 0,14 astetta vuosikymmenessä, mikä on lähes kaksinkertainen maapallon keskiarvoon verrattuna.

Erityisen nopeaa lämpötilan kohoaminen on ollut viimeisten 40 vuoden aikana, jolloin lämpötila on noussut yli 0,2 astetta vuosikymmenessä. Lämpötilan nousu on ollut voimakkainta marras-, joulu- ja tammikuussa, mikä vaikuttaa juuri lumipeitteeseen. Myös kevätkuukausina eli maalis-, huhti- ja toukokuussa lämpötilan nousu on ollut vuosittaista keskiarvoa nopeampaa.

Lämpötilan nousu vaikuttaa ensimmäisenä etelässä, jossa lämpötila keikkuu talvisin pitkään nollan vaiheilla. Pienikin lämpeneminen näkyy nopeasti lumen määrässä. Kun lämpötila kipuaa nollan yläpuolelle, sade tulee vetenä eikä lumena.

Ilmastonmuutoksen myötä Atlantin Golf-virran on laskettu hidastuvan ja kenties kylmentävän Pohjolaa. Taalaksen mukaan Golf-virtakaan ei pelasta lumia.

– Arktisen alueen lämpeneminen on niin suurta, että vaikutus hukkuu sen alle. Golf-virrasta huolimatta meidän lämpenemislukemat ovat kaksinkertaisia muuhun maailmaan verrattuna, Taalas sanoo.

Lapissa hanget ainakin ensin kasvavat

Suomen Lapissa lumisummat ovat lämpenemisestä huolimatta paikoin jopa hieman kasvaneet runsastuneiden sateiden myötä. Esimerkiksi Sodankylän tutkimusasemalla, joka on ollut paikallaan vuodesta 1915, lumisummat ovat kasvaneet reilut 10 prosenttia. Tosin Sodankylän mittaustulokset eivät ole tilastollisesti merkitseviä.

Nietokset kasvavat todennäköisesti myös lähivuosikymmeninä, niin kauan kuin Lapin talvet pysyvät pakkasen puolella.

– Toivottavasti saadaan päästöille jotain tehtyä. Jos ei, niin 200 vuoden päästä Lapissakaan ei ole lunta, Taalas sanoo.

Yle Keski-Suomi julkaisee yleisön ottamia sääkuvia sekä alueellisissa TV-uutisissa että nettisivuillaan.

Sääkuvien lähettämistapa on muuttunut ja tästä lähtien kuvat lähetetään suoraan verkkosivun kautta. Katso tarkemmat ohjeet tästä artikkelista.

Keltainen, ruskea, oranssi, vihreä ja punainen. Ruskan värit ovat samanlaiset kaikkialla maailmassa. Lokakuun ensimmäinen viikko on Etelä-Suomessa syksyisen ruskan huippukohta. Ruska kertoo luonnon valmistautumisesta talveen, kertoo metsänhoitaja ja Hämeen ammattikorkeakoulun Evon yksikön opettaja Henrik Lindberg.

– Värit kertovat valmistautumisesta tulevaan. Lajien ja puiden välillä voi olla suuria eroja, ja ne voivat tiputtaa lehtensä viikkojenkin erolla toisiinsa.

– Puille on hyvin tärkeää saada typpi talteen tulevaa kasvukautta varten. Lehtivihreän hajotessa jäljelle jää karoteeni, joka näyttää ruskean ja oranssin, sekä ksantofyllit, joka jättää jäljelle punaisen värin, kertoo Lindberg.

Leppä kuuluu hyväosaisiin puihin

Pihan puita seuratessa syksyn haravointi tuntuu ikuisuushankkeelta. Kiusallaanko ensimmäinen puu tiputtaa lehtensä elokuussa ja viimeinen säästelee tiputusta marraskuulle asti?

– Puut ovat yksilöitä niin kuin ihmiset ja eläimetkin. Puut sopeutuvat eri tavalla uusiin olosuhteisiin ja niiden alkuperä on erilainen. Puiden yhteydessä on tavallista puhua biologisesta kellosta. Jos puu on tullut Lapista Etelä-Suomeen, sillä voi olla vaikeuksia tottua vähempään valoon ja se saattaa tiputtaa lehtensä tavanomaista aiemmin.

Tammi säilyttää lehtensä pitkään, mutta joskus näkee myös koivuja, joissa on lehdet marraskuulle asti.

– Lepän lehdet puolestaan säilyvät vihreinä, sillä se saa typpeä muutenkin kuin lehtien kautta, joten se ei "tarvitse" lehtivihreää samalla tavoin kuin toiset puut, kertoo Henrik Lindberg.

Punaiseen ruskaan tarvitaan valoa

Syksyn ruskasta voi päätellä menneen kesän lämpöä – tai tänä vuonna sen puutetta.

– Kirkkaan keltainen väri syntyy, jos kesän aikana on ollut reilusti aurinkoa, koska silloin lehtivihreään syntyy paljon energiaa. Punainen väri puolestaan tarvitsee korkeapaineista säätä syyskuussa. Toisin sanoen kirkkaita ja kuulaita syyspäiviä.

– Punaisen värin rakentavat antosyaanit tarvitsevat muutamaa viikkoa ennen ruskan huippua valoa, ja jos se jää saamatta, sitten punaista näkyy syksyllä vähemmän, kertoo opettaja Henrik Lindberg.

Tyhjä kaljapullo, eilisen sanomalehti ja perunankuoret lentävät kaikki samaan roskalaatikkoon. Hävettää.

Jokin kuitenkin estää heittämästä sekaan käytettyjä paristoja. Ne saavat odottaa kaapin perällä parempia aikoja.

Moskovassa roskien lajittelu vaatii sisua. Ensimmäisessä vuokra-asunnossani kaapit täyttyivät pulloista ja purnukoista. Muutaman kerran sain houkuteltua autoilevan kaverini viemään minut ja roskapussini lähimmälle kierrätysastialle – yhdeksän kilometrin päähän.

Sitten löysin netistä kuriiripalvelun, joka lupasi hakea lajitellut jätteet kierrätettäväksi kotiovelta. Seitsemän euroa puhtaasta omastatunnosta tuntui pieneltä summalta.

Ajan myötä laiskuus ja mukavuudenhalu alkoivat ottaa vallan. Lajittelin kyllä, mutta pussit päätyivät yhä useammin pihalla seisovalle roskalavalle.

Tuudittauduin siihen ajatukseen, että roskia penkovat laitapuolen kulkijat löytäisivät lajitellut jätteeni ja veisivät ne pikkuropojen puutteessa neuvostoajoilta jääneisiin harvoihin kierrätyskeskuksiin. Metallipurkkien pitäisi ainakin kelvata, sillä niistä maksetaan painoa kohti lasia suurempi summa.

Nyt minut on nujerrettu. En ole enää olosuhteita uhmaava sankarikierrättäjä, vaan tavallinen moskovalainen, joka heittää roskansa lähimpänä olevaan jäteastiaan.

Ensituntumalta moskovalaiset ovat täysin välinpitämättömiä jätteitään kohtaan. Pinnan alla kuitenkin kytee sama häpeän tunne, jota itse koen joka kerta viedessäni roskia. Tämä kävi selväksi, kun kysyimme kameran edessä kommentteja tavallisilta moskovalaisilta ääriään myöten sullotun roskalavan vieressä.

Keski-ikäinen mies haukkui meidät idiooteiksi, koska teemme myyräntyötä Venäjää vastaan. Rouvashenkilö kehotti kuvaamaan jotakin kauniimpaa, ja vanhempi mies puolestaan tiesi Suomen jätehuollon olevan vähintään yhtä huonossa kunnossa kuin Venäjän.

Moskovalaiset tuntuvat avuttomilta katsoessaan ympärillään vellovaa sekamelskaa. Kaikki vakuuttavat olevansa valmiita lajittelemaan jätteensä, jos siihen tarjoutuisi mahdollisuus omalla kotipihalla. Nykyaikaista, toimivaa jätehuoltoa pidetään sivistyneen valtion merkkinä.

Niinpä seuraavan kerran kun Suomessa joku väittää lajittelun olevan ylitsepääsemättömän työlästä, kehottaisin miettimään asiaa vielä uudestaan. Suomessa kierrätys on oikeasti lapsellisen helppoa.

Kouvolan Elimäellä sijaitseva Suomen suurin puulajipuisto pääsi vähällä perjantain syysmyrskyssä. Toiminnanjohtaja Jukka Reinikainen ei ainakaan aamun ensisilmäyksellä havainnut puita kaatuneen.

– Täällä on yli satavuotiaita puita, jotka ovat hyvinkin arvokkaita. Ainahan sitä mieluummin itse valitsisi , minkä poistaa, Reinikainen naurahtaa.

1900-luvun alkupuolella perustetun, 120 hehtaaria laajan metsäarboretumin puustoa pitää uudistaa jatkuvasti.

– Metsäarboretumissa ei ole olemassakaan pysyvää olotilaa. Osa ränsistyy ja vanhenee ihan luonnollisesti, ja syntyy uutta tarvetta istutuksille – tästä hamaan tulevaisuuteen, Reinikainen selittää.

"Höyrähtäneet" talkoissa

Lauantaina syysistutuksia ja muita talkootöitä oli tekemässä suuri joukko Mustilan ystävien yhdistyksen jäsentä. Talkoisiin tullaan eri puolilta Suomea jopa satojen kilometrien päästä, ja joku joukosta luonnehtiikin itseään "höyrähtäneeksi".

Yhdistyksen jäseniä yhdistää kiinnostus puulajeihin ja monilla heistä on omia kokoelmia, joiden Jukka Reinikainen kertoo olevan tärkeä osa puulajiston säilyttämisestä ja kehittämistä. Mustilasta harrastajat pystyvät ostamaan taimia.

Elimäellä asuva Leena Härkönen on kuulunut Mustilan ystävien yhdistykseen kauan. Muiden jäsenten tapaaminen on yksi osa talkoiden viehätystä.

– Nämä ovat ihania ihmisiä. Kun tässä vuosien varrella on tutustunut enemmän ja enemmän, on kauhean kiva vaihtaa ajatuksia.

Härkönen nauttii myös syksyisen Mustilan tuoksuista ja väreistä. Lisähoukuttimena on taimitori, jolla Mustilan ystävät myyvät myös omia taimiaan.

Härkönen sanoo harrastavansa puita ja pensaita melko pienimuotoisesti moniin muihin yhdistyksen jäseniin verrattuna. Omalla tontilla ei enää ole tilaa isommille puille, mutta taimia tahtoo silti tarttua yhä Härkösenkin mukaan.

– Sellaista vähän pienempää voi aina johonkin tunkea vielä, hän nauraa.

Neidonhiuspuu palelee

Syystalkoissa puulajipuiston metsään istutettiin muun muassa hieman kuusta muistuttavaa purppurapihtaa. Runsas valikoima Suomessa hyvin harvoin nähtyjä puita ja alppiruusuja onkin lipputuloilla pyöritettävän Mustilan valtti.

Metsäarboretumissa on onnistuttu pitämään hengissä talven yli monia lämpimämpään ilmastoon tottuneita lajikkeita, kuten jukka-palmua. Ainakin yksi laji tuottaa edelleen haastetta Kouvolan korkeudella: neidonhiuspuu.

–  Se on sellainen rajatapaus, että se pysyy hengissä, mutta latvat paleltuvat, toiminnanjohtaja Jukka Reinikainen kuvailee.

Biologi Vesa Hyyryläinen marssii pihapiirinsä poikki Paltamossa, Kivesjärven rannalla. Hän on menossa pienelle vajalle, tarjoilemaan aamupalaa syksyn tuomille yllätysvierailleen. Tarjottimella on kananlihaa.

– Terve, Maija. Mitäs tyttö, Hyyryläinen rupattelee rauhallisella äänellä kyykistyessään suuren häkin eteen.

Maija on maakotka, joka päätyi biologin tiluksille pari viikkoa sitten. Nuoren maakotkan nokka aukeaa Hyyryläisen nähdessään. Lintu on jo leimaantunut hoitajaansa, osaa odottaa ruokaa.

– Kainuulainen lintuharrastaja soitti, että hänellä olisi maakotka, joka ei pääse lentoon. Vasen siipi on vähän loukkaantunut ranteen kohdalta – näyttää olkapäältä, mutta se on linnun ranne. Lintu oli saapuessaan laihassa kunnossa, mutta nyt sen on lihonut. Annan sille päivittäin noin puoli kiloa lihaa: possun sydäntä, kanaa, maksaa, pihalta pyydettyjä myyriä.

Hyyryläinen on pitänyt kotonaan "lintusairaalaa" muutamia vuosia.  Hoidokkeja voi olla vuoden aikana kymmeniäkin lintuja. Syksy on sesonkiaikaa.

– Linnut liikkuvat aktiivisesti. On muuttoa, ja sitten on näitä nuoria aikustumassa olevia lintuja, jotka törmäilevät kuin ihmisteinit. Teineillä ei ole vielä selviytymistaitoja, Hyyryläinen kuvailee.

Päivänsäde ja menninkäinen naapureina

Tällä hetkellä paltamolaisbiologin hoteissa on kaksi lintua. Maakotkan naapurihäkkiä asuttaa siipirikko viirupöllö, joka päätyi Paltamon toipilaskotiin Kuhmosta, rajamiesten avulla. Yöaktiivinen lintu on rauhallinen, saa hädin tuskin pidettyä silmänsä auki aamutuimaan.

– Tämä on vuorotyötä näiden kahden kanssa. Maija valvoo päivällä ja tuijottaa, kun naapuri nukkuu. Mutta kun tähän tulee taskulampun kanssa auringon laskettua, niin pöllö on täällä silmät selällään, hyvin virkeänä, lintutohtori nauraa.

Vaikka lintu on edelleen lentokyvytön ja siiven haaveri on vielä vereslihalla, pöllöherra vaikuttaa tyytyväiseltä ja rauhalliselta Hyyryläisen otaessa sen häkistä ja käsitellessä sitä.

– Kun linnut ovat olleet täällä minulla puolisen tuntia, sen jälkeen huomaa, että linnut tottuvat. Ne vaistoavat, että tuolla ukolla ei ole pahoja aikeita, Hyyryläinen selittää viirupöllö käsissään.

Omalle reviirille takaisin

Aamupunnituskaan ei saa lintua suuremmin tolaltaan, vaikka se sullotaan jykeväkankaiseen kauppakassiin ja vetoketju vedetään kiinni.

– Viimeksi tämä painoi vähän alle 600 grammaa. Tullessaan se oli alle 400 grammaa, mikä on aivan liian vähän, Vesa Hyyryläinen selostaa ja ripustaa kauppakassin pöllöineen kalavaakaan killumaan.

Punnituksen tulos tuottaa iloa, ja pöllöherran paino on jo normaalia luokkaa. Siiven vamma on kuitenkin vielä niin pahassa jamassa, että toipilaan on jatkettava visiittiään Hyyryläisen hoivissa. Mikäli paltamolaisbiologin konstit loppuvat kesken, ei sekään vielä ole tien pää.

– Jos ei ala kotikonsteilla paranemaan, niin toimitan Heinolan lintutalolle. Heillä on hyvät puitteet antaa jatkohoitoa, heillä on käytössä muun muassa eläinlääkäri.

Kotikonstit ovat riittäneet Maijaksi nimetylle maakotkalle. Linnun paino on noussut ja siipi vaikuttaa toipuneen.

– Olen lennättänyt sitä, tiukkaote nilkoista ja juoksua ympäri pihaa. Se levittelee siipiään ja huutelee. Suunnitelma on, että voisin vapauttaa sen tänä viikonloppuna reviirilleen. Se on kiva palkkio tästä vapaaehtoistyöstä.

Vanhan sanonnan mukaan mikkelinpäivänä pitää olla ”nauriit kuopassa ja akat tuvassa”. Moni pitää mikkelinpäivää sadonkorjuun takarajana. Jalasjärveläinen, ahkera kotipuutarhuri Helena Mäntyniemi on nostanut satoa jo monena päivänä, mutta töitä riittää vielä.

– Ensin nostin sipulit, sitten persiljat ja tillit sekä porkkanat, punajuuret ja perunat. Viimeiseksi jää juuriselleri, Helena Mäntyniemi luettelee, eikä harmittele, vaikka perunannostokin jäi lokakuun puolelle.

– Peruna ”tuleentuu” ja siihen tulee hyvä kuori, kun antaa sen olla maassa mahdollisimman pitkään, kotipuutarhuri tuumaa.

Helena Mäntyniemi nostaa perunansa talikolla. Samalla tulee maa käännettyä.

Kurpitsan malto muuttuu uunissa spagetiksi

Helena Mäntyniemen kurpitsasato on jo hyvässä tallessa ja pakkasöiltä suojassa. Helena viljeli tänä vuonna spagettikurpitsaa, joka muistuttaa vaalealla ulkomuodollaan isoa hunajamelonia. Spagettikurpitsan malto muuttuu kypsennettäessä spagettimaiseksi.

– Kun ne kypsennetään ja aukaistaan, niin niiden sisus on ihan kuin olisi keittänyt nauhaspagettia, Helena Mäntyniemi kuvaa.

– Olen välillä keittänyt ne kypsäksi, ja joskus halkaissut puolikkaiksi, laittanut uunipellille ja uuniin 150-175 asteeseen reiluksi puoleksi tunniksi. Pellille kannattaa laittaa vähän vettä. Sisus kypsyy nauhaksi, jota voi sitten syödä vaikka jauheliha- tai sienikastikkeen kera, ruoanlaiton ammattilainen Helena Mäntyniemi vinkkaa.

Vaikka Helena tykkää viljellä perinteisiä juureksia, aina on kiva kokeilla myös uusia kasveja ja lajikkeita. Ensi kesänä spagettikurpitsa vaihtuu myskikurpitsaksi.

Ilmasipuli meni kesästä sekaisin

Helena kasvatti tänä vuonna viittä erilaista sipulilajiketta. Valkosipulit ja muut sipulit on jo korjattu kuivumaan, mutta ilmasipuli pääsi yllättämään.

– Ilmasipulit innostuivat kasvamaan uudestaan. Ne menivät kesästä aivan sekaisin. Ne tekivät jo latvaan sipulin, mutta nyt ne rupesivat kasvamaan uudestaan. Ne ovat aivan täydessä kasvuvauhdissa, Helena Mäntyniemi ihmettelee.

Sitruunamelissa säilyy pestona

Helena Mäntyniemen puutarhassa tuoksuvat vielä tähänkin aikaan erilaiset yrtit. Juuri talteen korjatut tillit ovat jättäneet tuoksunsa ilmaan. Persiljat ovat jo tallessa, ja pian on sitruunamelissan vuoro. Se muuntuu pestoksi.

– Sitruunamelissahan talvehtii. Se saksitaan, laitetaan nippuun ja kuivataan, ja voihan sen pakastaakin. Siitä voi tehdä pestoa. Sitruunamelissan joukkoon voi heittää valkosipulia ja tavallista sipulia sekä ruokaöljyä. Pestoksi sen voi sekoittaa sauvasekoittimella ja laittaa vaikka pieniin vauvanruokapurkkeihin.

Juurisellerit kylän päivällispöytään

Juurisellerit Helena Mäntyniemi nostaa maasta ihan viimeisenä. Niitä ei juurikaan liikene kellariin talven varalle, sillä sellerisato menee Helenan sanojen mukaan hyvään tarkoitukseen.

– Ne menevät vielä syksyn mittaan salaattitarpeiksi kylän yhteisten päivällisten pöytään.

Pakkanen murentaa käännetyn maan

Kun viimeisetkin juurikkaat ovat maasta pois, Helena kääntää suuren kasvimaansa käsipelin lapiolla.

– Nostelen niin suuria lapiollisia kuin ikinä, jotta koko maa kääntyy. Siihen se sitten jää odottamaan kevättä. Pakkanen sen sitten murentaa, Helena Mäntyniemi kertoo.

Helenalla itsellään ei ole kelvollista kellaria syksyn sadolle, mutta apu löytyy läheltä.

– Vien ne styroksilaatikoissa tähän lähelle veljen kellariin.

Tornionjoen lohikuolemien syyt ovat edelleen epäselviä. Ruotsin puolella Perämeren nousulohissa on havaittu ihokuolion, eli UDN-taudin oireita ja tauti on diagnosoitu kahdessa Tornionjoen nousulohessa.

Eviran mukaan tarvitaan erillistä tutkimusrahoitusta, jotta ensi kesänä Tornionjoen mahdolliset lohikuolemat voidaan selvittää nykyistä tehokkaammin ja laajemmin.

Evira, ELY-keskus ja Luonnonvarakeskus ovat käynnistäneet yhteistyön suunnittelun siltä varalta, että lohikuolemat jatkuvat Tornionjoella vielä ensi vuonna.

Lohista kaivataan yhä näytteitä

Evira toivoo edelleen näytteitä huonokuntoisista, elävinä pyydystetyistä tai aivan äskettäin kuolleista Tornionjoen lohista.

Sairaat tai aivan vastakuolleet lohet tulisi ensin jäähdyttää, mutta ei pakastaa. Sairaista Tornionjoen lohista voi ottaa yhteyttä suoraan Eviran Oulun toimipaikkaan.

Eteläsavolainen Sulkava sijaitseee Saimaan suurten selkävesien äärellä. Mainiot kalavedet palkitsivat lauantaisen uistelukilpailun osallistujat ruhtinaallisilla saaliilla.

Lauantaisen kilvan 34 venekunnasta 26 toi kaloja punnitukseen. Yhteissaalis nousi reiluun 416 kiloon.

– Hyvin kalaa tuli ja paljon jäi punnitsematta 60 sentin alamitan takia, kilpailunjohtaja Matti Qvintus myöntää.

Jari Heikkisen ja Kari Huttusen mikkeliläinen venekunta nosti kilpailun aikana 29 haukea, joiden yhteispaino oli 68,5 kiloa.

Tiukan vastuksen tarjosivat Raimo Nousiainen ja Tero Kettunen Mikkelistä. He toivat punnitukseen 27 haukea. Niiden yhteispaino oli reilut 52 kiloa.

Kolmanneksi sijoittunut Kari Bäckin ja Sami Nousiaisen venekunta. Enonkoskelaisten saalis oli 30,7 kiloa, yhteensä 16 haukea.

Suursaaliita aiemminkin

Sulkavan syysuistelu nousi otsikoihin kolme vuotta sitten, jolloin sama voittajakaksikko toi rantaan yli 110 kilon saaliin.

Sulkavan syysuistelun kilpailunjohtaja Matti Qvintus arvelee, että yksi syy suursaaliisiin on ajankohta.

– Muikun kutu lähestyy ja iso kalat ovat ehkä tiiviimmillä alueilla kuin aiemmin kesällä. Hauet ovat helpon ravinnon perässä, Qvintus pohtii.

Sulkavan kilpailu päätti kesän kestäneen kuusiosaisen Saimaa cupin. Sulkavan saaliit olivat omassa kokoluokassa. Joutsenossa voittajat toivat toukokuussa punnitukseen reilut 30 kiloa, mutta muualla voitto on irronnut vähän yli tai alle 20 kilon saaliilla.

Sulkavalla vielä kuudenteenkin sijaan vaadittiin yli 20 kilon saalis. Kaikkiaan tuomarit punnitsivat 187 haukea. Muutamia kymmeniä jäi punnitsematta alamittaisuuden vuoksi.

– Kyllä kai meillä on Sulkavalla hyvät kalavedet. Siitä tämä kai kertoo, että täällä on hauella tilaa kasvaa ja kehittyä. Kalastuspaine ei ole kovin kova, Matti Qvintus arvelee.

– Useammalla kilpailijalla keskikoko on oli lähemmäs kolme kiloa. Taitoakin tarvitaan, sillä esimerkiksi sama venekunta on voittanut kahdesti aiemmin ja he ovat treenanneet hyvin.

Luumäkeläiset metsästysseurat järjestivät viikonloppuna hirvijahdin. Mukana jahdissa oli myös saksalaisia turisteja, joille yritettiin saada hirvikaatoja.

– Aamulla oli ensimmäinen ajo ja ajomiehet lähtivät liikkeelle, passimiehet olivat passissa ja sitten alkoi kuulua kahina. Ampujat ja tulkki luulivat, että nyt tulevat hirvet. Kuinka ollakaan eteen pöllähti hirveällä vauhdilla kolme karhua, Luumäen riistahoitoyhdistyksen puheenjohtaja Vesa Hyypiä kertoo.

– Siinä ne olivat viiden metrin päässä. Kaikki rupesivat huutamaan ihan jumalattomasti. Emä ja toinen pentu menivät ja jatkoivat matkaa ihan viiden metrin päästä. Toinen pentu kaartoi takaisin ampujien ja ajomiesten väliin, Hyypiä kertaa tapahtumia.

Metsästäjät päättivät turvallisuussyistä keskeyttää jahdin.

– Tämän jälkeen emä ja toinen pennuista menivät vielä toisten saksalaisten eteen, joten hekin näkivät ne, Hyypiä kertoo.

Unohtumaton elämys turisteille

Tilanne tuli metsästäjille eteen niin yllättäen, ettei kukaan heistä ehtinyt kaivaa esiin kameraa.

– Ei siinä kukaan ehtinyt tehdä muuta kuin pelästyä ja huutaa, etteivät tulisi päälle.

– Kyllä siinä vähän sen jälkeen housut tutisivat sekä tulkilla, että saksalaisilla, Hyypiä muistelee.

Hyypiän mukaan karhujen kohtaaminen metsässä oli saksalaisturistien retken kohokohta.

– Sieltä kun lähdettiin pois tulipaikalle, niin koko ajan siitä puhuttiin. Se oli heille varmasti elämys, joka ei unohdu ikinä.

Kasvihuoneiden eteen piirtyy ilmasta katsottuna puu, jonka runko ja oksistot muodostuvat puutarhassa mutkittelevista hiekka- ja kivikäytävistä. Puun tyvessä ovat alkukantaisimmat kasvit ja lopussa, lähimpänä kasvihuonetta sijaitsevat kehittyneemmät ulkokasvit. Helsingin yliopiston kasvitieteellisen puutarhan ylipuutarhuri Pertti Pehkonen on tulokseen erittäin tyytyväinen.

– Kyllä täytyy sanoa, että tämä Evoluutiopuu on hieno. Se on maisemaltaan niin iso ja vaikuttava. Kasvihuone avautuu aivan uudella tavalla kävijälle, Pehkonen iloitsee.

Kasvien muutoksen tarkastelua varten evoluutio-osaan on istutettu 850 erilaista kasvia, jotka menestyvät Suomessa ulkona. Evoluution alkupäässä ovat saniaiset ja niitäkin vanhemmat mähkät, jotka kasvoivat maailmassa jo ennen puuvartisia pensaita. Samalla alueella on myös viisimetrinen Neidonhiuspuu, joka siirrettiin paikalleen puutarhan sisällä.

– Se on jostakin dinosaurusten aikakaudelta, 100-150 miljoonaa vuotta sitten. Se tunnetaan fossiilinäytteistä tuolta ajalta. Tämä on Suomen suurin Neidonhiuspuu ja se on kasvanut ulkona vuodesta 1972 lähtien, kehuu Pehkonen.

Evoluutiopuun latvassa ovat viimeisimmät tulokkaat, asterikasvit. Ruudusta löytyy tuttuja kasveja, kuten auringonkukka ja krysanteemit.

Puutarha aisteille ja ilmastonmuutokselle

Tulevaisuudessa kasvitieteellisen puutarhaan on tarkoituksena luoda uusi pääsisäänkäynti, joka tuo kävijän suoraan kasvien evoluution alkupisteelle. Portille kaavailtu paikka on nykyisten tenniskenttien kohdalla.

– Uuden sisäänkäynnin tekeminen vaatii, että kaupunki tekee asemakaavan mukaisia uudistuksia Kaisaniemen puiston alueelle. Koko alueelle on olemassa asemakaava, sanoo ylipuutarhuri Pertti Pehkonen.

Mittavan uudistamisen myötä puutarhaan on tulossa myös kivikkopuutarha, jäkälä- ja sammalpuutarha sekä aistien puutarha.

– Aistien puutarhan idean on, että siellä voi kokeilla erilaisia kasveja. Kasveilla on hyvin jännittäviä erilaisia lehtiä: toisilla karvaisia, joillakin pehmeitä tai kovia, kuvailee Pehkonen. 

Aistielämyksiä varten puutarhaan kerätään myös tuoksuvia kasveja. Kasvien väliin on varattu paikka myös paljasjalkapolulle.

– Laitamme sinne soraa, käpyjä ja risuja. Sinne voi mennä kokeilemaan, miltä ne tuntuvat jalan alla. Haluamme tuoda monenlaisia kokemuksia, Pehkonen maalaa.

Kasvitieteellinen puutarha on kulttuurihistoriallisesti arvokas suojelukohde. Vastaavan laajuista uudistustyötä ei puutarhassa ole 180-vuotisen historian aikana aiemmin tehty. Puiston vanhoja puita vaalitaan edelleen, mutta samalla tähytään jo ideointipöydällä tulevaisuuteen. Tarkoituksena on luoda puutarhaan myös ympäristökasvatusosa, jossa aiheena on ilmastonmuutos.

– Ilmatieteenlaitoksen Kaisaniemen sääasema on tässä meidän tontillamme. Olisi hienoa, jos saisimme kytkettyä sen mukaan ilmastonmuutoksesta kertovaan puutarhaan. Siellä voisi havainnoida, kuinka vääjäämättä etenevä ilmastonmuutos muuttaa kasvilajistoa, visioi Pehkonen.

Jauhopukin toukat hyppivät pannulla öljyssä, kun Johanna Puolitaival kokkaa vehnätortillan väliin lisukkeita. Suurin kysymys, mikä leijuu ilmassa, on miksi?

– Minun syyni syödä toukkia on kulinaristinen. Eettisyys on myös tärkeää, lihan tehotuotanto kirpaisee minua. Tämä on edullista proteiinia, Puolitaival perustelee.

Johanna Puolitaival kysytään usein, miltä toukka maistuu. Vastaus kuuluu, että toukka on miedonmakuinen ilman maustamista.

Ominaismaku on viljainen ja pähkinäinen. Maku voi muistuttaa myös sientä tai kanaa. Lisäksi toukassa on kitiinikuori, se rapsahtaa haukatessa ikään kuin popcornissa.

Onnellinen toukka maistuu parhaimmalta

Ötökkäkokki Puolitaival kasvattaa toukkansa itse. Samoja jauhopukin toukkia voi löytyä myös kutsumattomana vieraana jauhopurkista.

Kokeneen ötökkäkasvattajan mukaan niiden leviäminen kasvatuksen yhteydessä on kuitenkin epätodennäköistä.

– Kasvattaminen itsessään on helppoa. Minulla on toukat muovilaatikossa, missä on pohjalla vehnäjauhoja ja kaurahiutaleita. Sinne voi ripotella myös kuivahiivaa ja soijajauhoja.

Myös valmistaminen on helppoa. Toukan voi syödä kokonaan, eikä siitä tarvitse poistaa mitään.

– Ennen ruuaksi laittamista en anna niille ruokaa puoleen vuorokauteen, jotta niiden suoli tyhjenee. Pakastan ne kuoliaaksi, etteivät ne luikertele pannulta karkuun.

Kasvattamisessa pääsee alkuun hakemalla toukkia eläinkaupasta. Samoja toukkia syötetään myös eläimille.

– Joskus on eläinkaupassa kysytty millaiselle eläimelle toukat tulevat ruuaksi. Hieman on hämmästytty, kun kerron, että syön ne itse, Puolitaival kertoo.

Maku jalostuu toukan suolessa

Ötökkäkulinaristille toukan maku on tärkeä. Toukkien ruokavalio vaikuttaa olennaisesti myös niiden makuun.

Puolitaival ei syötä omenanhimoisille toukille enää esimerkiksi omenaa, sillä toukan maku muuttuu kitkeräksi. Muutoinkin toukkia on syytä kohdella hyvin.

– Itse kasvatetut toukat maistuvat parhaimmalta, Puolimatka sanoo.

Puolitaival uskoo, että ötököiden syönti yleistyy tulevaisuudessa.

– On innostavaa, että meille tulisi tällainen uusi raaka-aine käyttöön. Syömme usein vain lihaa ja siipikarjaa. Se on vähän tylsästi ajateltu.

Kuusamoon suunnitellaan 60-70 voimalan tuulivoimapuistoa. Puisto sijoittuisi Riisitunturin koillispuolelle, kansallispuiston tuntumaan. Hankkeen ympäristövaikutusten selvitystyö käynnistyy ensi viikolla.

– Selvitys asetetaan nähtäville marraskuussa, sanoo ylitarkastaja Tuukka Pahtamaa Pohjois-Pohjanmaan ely-keskuksesta.

Hanketta suunnitteleva vaasalainen EPV Tuulivoima on vuokrannut puistoa varten Kuusamon Yhteismetsältä Maaningan palstan, joka on noin 5 000 hehtaarin suuruinen.

EPV Tuulivoiman toimitusjohtajan Frans Liskin mukaan puisto ei välttämättä toteudu suunnitellussa koossaan.

– YVA:n alkuvaiheessa liikkeelle lähdetään usein aika isolla mittakaavalla. Korostan, että nyt puhutaan alustavasta suunnitelmasta.

Liski sanoo, että tuulivoimayhtiön on tarkoitus tehdä vuokratun alueen eri osissa tuulitestejä.

– Alue soveltuu hyvin tuulivoiman rakentamiseen. Tiedän, että esimerkiksi Puolustusvoimille alueen rakentaminen ei ole ongelma, Liski toteaa.

Korjaus 12.10.2015 klo 19:32: EPV Tuulivoiman toimitusjohtajan Frans Liskin mukaan Kuusamoon suunnitellun tuulivoimalapuiston yksikkömäärä on 60-70 tuulivoimalaa eikä 160-170, kuten jutussa aiemmin kerrottiin.

Koillismaan Vihreiden puheenjohtaja Mika Flöjt tyrmää jyrkin sanankääntein Kuusamoon suunnitteilla olevan tuulivoimapuistohankkeen. Riisitunturin kansallispuiston läheisyyteen suunniteltuun puistoon on alustavasti nousemassa 60-70 voimalaa.

– Puisto näkyisi kauas. Se tulisi keskelle Kuusamon Karhunkierroksen ja Riisitunturin maisemakokonaisuutta. Puistohan näkyisi esimerkiksi Riisitunturin tuvalle ja Rukan ja Konttaisen välimaastossa patikoiville.

– Lisäksi se näkyisi Kitkajärvelle, joka on osa kansallismaisemaamme, Flöjt jyrähtää.

Flöjt sanoo, että tuulivoimaa ei pidä rakentaa korpeen, vaan merialueille.

– Eli sinne, missä kulutuskin on suurinta.

Flöjt muistuttaa, että Kuusamon yleiskaavaluonnoksessa tuulivoimalle on varattu jopa 20 aluetta.

Esillä ollut luonnos ei ole kuitenkaan Kuusamon yhdyskuntajohtaja Mika Mankisen mukaan herättänyt suuria tunteita.

– Kuusamo on varautumassa tuulivoimaan kaavoituksella niin, että maakuntakaavassa tuulivoima huomioidaan sen kolmannessa vaiheessa.

Mankinen suhtautuu kuitenkin epäilevästi suuriin tuulivoimahankkeisiin esimerkiksi Kuusamon alueella.

– Mikä on valtakunnallisen sähkön siirtoverkon kapasiteetti, Mankinen kysyy.

Korjaus 12.10.2015 klo 19:32: EPV Tuulivoiman toimitusjohtajan Frans Liskin mukaan Kuusamoon suunnitellun tuulivoimalapuiston yksikkömäärä on 60-70 tuulivoimalaa eikä 160-170, kuten jutussa aiemmin kerrottiin.

Bussi kaartaa Porin Susisuon majan pihaan perjantaina illan jo hämärtyessä. Majan parkkipaikka täyttyy hetkessä muistakin autoista ja osa saapuu paikalle kävellen metsäpolkua pitkin. Retkeläiset odottavat taskulamppuineen auringonlaskua. Retki on monelle jo entuudestaan tuttu, sillä Porin kaupunki ja Porin Latu ovat vieneet lapsia tutustumaan pimeään metsään jo vuosien ajan.

– Me olemme käyneet täällä neljävuotiaasta asti. Meille tämä on toinen kerta, kertovat alakouluikäiset tytöt.

Parhaiten konkareille ovat jääneet mieleen reitin varrella olevat rastit, joissa muun muassa maistellaan metsän herkkuja. Uudet tulokkaat odottavat tulevaa jännittyneinä, mutta innoissaan.

– Mukavinta pimeässä on varmaan se, että siellä pääsee seikkailemaan pelkän taskulampun valossa, retkeläiset kertovat.

"Metsä on pimeässä samanlainen kuin päivälläkin"

Porin Ladun puheenjohtaja Marja-Terttu Ruohomäki on riemuissaan lasten asenteesta. Hän muistelee itse pelänneensä pienenä erilaisia mörköjä ja peikkoja, mitä pimeydessä voisi olla.

– Tämä retki ajaa pimeän pelon pois ja lisää turvallisuudentunnetta. Elämässä voi joskus joutua kulkemaan hämärässäkin ja tämä on siihen varautuvaa kasvatusta. Haluamme lasten ymmärtävän, että metsä on pimeässä aivan samanlainen kuin päivälläkin.

Ruohomäen mukaan tällaiset järjestetyt retket ovat hyvin kysyttyjä, sillä lapsilla on harvoin mahdollisuus nähdä luontoa muuten kuin päivänvalossa. Eikä sitä aina tarvitse edes nähdä.

– Retkellä tunnustellaan luontoa käsin ja maistellaan sen antimia. Aistit ovat valppaana, kun joutuu kulkemaan ja kokemaan pimeydessä.

Filosofian maisteri Emmi Alakärppä on kerännyt ahkerasti männynkäpyjä. Eteläisimmät kävyt tohtoriksi väittelevä Alakärppä on saanut kasaan Lappeenrannasta ja pohjoisimmat Tervolasta.

– Noidenkin paikkakuntien välillä ehättää olla muutoksia valon määrän, lämpötilan ja kuivuuden suhteen. Tutkimuksessani minua kiinnostaa männyn sopeutuminen. Vaikka puut ovat geneettisesti samanlaisia, tarkastelen, pärjäävätkö ne paremmin Etelä- vai Pohjois-Suomessa.

– Tutkin, miten epigeneettiset seikat vaikuttavat puun ominaisuuksiin ja kuinka hyvin ne sopeutuvat. Mänty on herkkä äkillisille ympäristömuutoksille, koska se elää monta sataa vuotta. Mänty ei pysty sopeutumaan kovinkaan nopeasti äkillisiin muutoksiin, jotka tapahtuvat vaikka ilmastossa. Epigeenettiset muutokset ovat nopeampia ja niillä voi olla vaikutusta sopeutumiseen, sano Alakärppä.

Emmi Alakärppä etsii epigeneettisiä eli perimästä riippumattomia muutoksia eliön koko perimän sisältävästä DNA:sta. Epigeneettiset muutokset ovat säätelytekijöitä, jotka vaikuttavat DNA:han ja eliön ominaisuuksiin.

– Jos osoittautuu, että nämä epigeneettiset muutokset ovat periytyviä, ne voivat vaikuttaa vahvasti sopeutumiseen ja puiden jälkeläistenkin ominaisuuksiin.

– Epigeneettisiä muutoksia on ihan kaikilla eliöillä, ja ihmisten osalta on tutkittu syövän kehittymistä ja muodostumista.

Männyn käpy paljastaa monta seikkaa

Puita uhkaa esimerkiksi kuivuudesta ja lämpötiloista johtuva stressi, joka rasittaa puuta, kuvailee filosofian maisteri Emmi Alakärppä.

– Näiden tekijöiden aikana voi seurata epigeneettisiä muutoksia. Männyt tuottavat pohjoisessa paljon vähemmän käpyjä kuin Etelä-Suomessa. Valon määrä ja vuorokauden pituus vaikuttavat mäntyyn. Tilanne on ollut aina näin, mutta ilmastonmuutos lisää sään ääri-ilmiöitä sekä sieni- ja hyönteistuhojen riskiä.

Kuusten epigenetiikkaa on tutkittu Norjassa ja tutkimusaiheena se on verrattain tuore.

– Tutkimukseni etenee niin, että seuraavaksi tuhannesta kävystä karistetaan siemenet. Sitten niistä eristetään DNA, jonka jälkeen keskityn tutkimaan sopeutumiseen vaikuttavia geenejä ja epigeneettisiä muutoksia näissä tärkeissä geeneissä. Eli esiintyykö geenien eroja esimerkiksi enemmän Pohjois-Suomen yksilöissä kuin Etelä-Suomen yksilöissä.

Alakärpän tutkimukseen on saatu apua siemenyhtiöiltä, koska tavoitteena on saada selvitystä ilmastonmuutoksen vaikutuksista esimerkiksi puun tuottavuuteen.

– Esimerkiksi kasvitauteja leviää koko ajan pohjoisemmaksi ja niillä on vaikutuksensa mäntyyn.

Venesatamaan majoittunut tämän kesän kyhmyjoutsenen poikanen näyttää lintuharrastaja Marko Pohjoismäen silmin olevan virkeä ja normaalikuntoinen.

– Päällisin puolin katsottuna sillä ei näytä olevan mitään hätää. Turha siinä mielessä huolestua.

Syitä siihen, että poikanen on joutunut erilleen perheestään, voi vain arvailla.

– Onko lintu ollut heikkokuntoinen, kun muut ovat lähteneet? Normaalisti se olisi perheensä mukana.

Pohjoismäki muistuttaa, ettei joutsenta pidä alkaa ruokkia, jotta se ei kotiudu liikaa ja jää venerantaan talven armoille.

– Annetaan sen lähteä luontaisesti meren puolelle, mistä se hakeutuu etelään tavallisia reittejä.

Tarjoilutauko voi vihastuttaa

Kyhmyjoutsenet voivat myös äityä aggressiivisiksi kanadanhanhien tapaan ja ruveta vaatimaan ruokaa vihaisesti silloin, kun sitä ei vastoin odotuksia olekaan tarjolla. Pohjoismäki kehottaakin välttämään ruokintavirhettä silloinkin, kun vaikkapa mökin lähellä pesii joutsenia.

– Vaikka miten lutuselta vaikuttaisi, niin jätä väliin, neuvoo Pohjoismäki.

Jos Ykspihlajan kyhmyjoutsen kököttää paikallaan vielä silloin, kun vesi jäätyy, joudutaan jotain jo tekemäänkin.

– Silloin se joudutaan irrottamaan muilla konsteilla. Se on niitä surkeimpia vaihtoehtoja. Toivotaan, ettei siihen jouduta.

Kalamiehet hihkuvat onnesta kuin pienet pojat karkkipäivänä, kun kuorma-auto täynnä siian poikasia peruuttaa Ähtärinjärven pohjoisrannalle. Kymmenentuhatta planktonsiian alkua on matkannut sadan kilometrin päähän kasvatusaltaastaan istutettavaksi Etelä-Pohjanmaan itälaitamilla Lipon-Halttusen kalastuskunnan vesiin.

– Minä tykkään syödä kalaa ja kyllä tämä on verenperintö. Meidän suvussa on aina ollut kalamiehiä, selittää innoissaan kalastuskunnanpuheenjohtaja Jarmo Mäkipelto syitä siihen, miksi hän on mukana kalaistutushommissa.

Istutettavat siian poikaset sujahtavat hetkessä putkea pitkin kuorma-auton tankista järveen. Tämä lisäksi kalastuskunnan miehet kuljettavat saaveilla kaloja lähialueen pienempiin järviin ja lampiin kasvamaan. Nyt istutetut poikaset ovat pyyntikunnossa noin neljän vuoden kuluttua.

– Me laitetaan joka vuosi kaikki rahat, jotka tulevat kalastusluvista näihin istutuksiin, toteaa Jarmo Mäkipelto.

Siian istutuksia, koska vähän luontaista lisääntymistä

Esimerkiksi Etelä-Pohjanmaalla siian luontaista lisääntymistä tapahtuu vain harvoissa paikoissa. Tämän takia tänä syksynä pohjalaisiin vesiin sujahtaa 300 000 siian poikasta.

– Järvien talviaikainen vedenpinnan säännöstely voi estää tehokkaasti poikastuotannon. Siika kutee matalaan veteen, jopa alla puolenmetrin veteen ja jos vedenpinta laskee tarpeeksi ja jäät tulevat makaamaan mädin päälle, niin ei siitä synny mitään, sanoo Etelä-Pohjanmaan Kalatalouskeskuksen toiminnanjohtaja Marko Paloniemi.

Lisäksi Paloniemi kertoo, että monissa järvissä ei ole puhdasta pohjaa. Siian mäti on nimittäin parhaimmillaan kovapintaisessa sora-hiekkapohjassa. Jos järven pohja on täynnä kiintoainetta, niin mäti hautautuu sinne ja tukehtuu talvenmittaan.

Siian lisäksi pariin kymmeneen pohjalaisjärveen ja useaan lampeen pääsee uimaan 150 000 kuhan poikasta. Niiden istutuksia ollaan kuitenkin vähentämässä, koska luontaista lisääntymistä tapahtuu jo monessa paikassa riittävästi.