Hämeenlinnalaisen Tuulikki Piikkilän valokuvat ovat tulleet kuvauksen harrastajille tutuiksi muun muassa hänen omilla Facebook-sivuillaan. Hän on myös voittanut Suomen Luonto -lehden kuvakilpailun kuvalla, jonka hän oli ottanut kännykällä pari viikkoa sen jälkeen, kun varsinainen kamera on mennyt rikki.
– En juuri käy lintutorneilla, mutta niillä harvoilla kerroilla siellä on ensimmäisenä käyty läpi varusteluvertailu eli kenellä on suurin. Se kun ratkaisee lintuja kuvatessa.
– Jos sitten paljastuu, että itsellä on se suurin, niin sen jälkeen arvioidaan, osaatko sittenkään kuvata ja tunnetko lintuja.
– Ilokseni toki huomaan, että kuvaamisen kynnys on madaltunut, kun puhelimissa on ihan loistavat kuvausominaisuudet. Se antaa naisillekin mahdollisuuden kuvata paljon. Toinen juttu on se, mitä he kuvaavat.
Kännyköissä on erinomainen syväterävyys, kertoo Piikkilä. Silloin etu- tai taka-alalla olevan kohteen voi nostaa erityiseen asemaan. Perspektiivin valinnalla ja kohdentamisella kuvista saa mielenkiintoisempia.
Laite opeteltava tutuksi
Tuulikki Piikkilä kehottaa opettelemaan oman kameran käyttöä ja ominaisuuksia, oli käytössä sitten varsinainen kamera tai kännykkäkamera.
– Kännykkä asettaa toki haasteita. Sillä ei kuvata pitkän matkan päähän. Se soveltuu erinomaisesti makrokuvaukseen, jossa sillä saa loistavasti tehoja irti.
Jos linnut kiinnostavat, silloin joutuu varustelun tielle. Digikameran ja järjestelmäkameran välissä olevia digijärkkäreitä löytyy joka lähtöön ja niillä välttyy jatkuvalta putkien vaihteluoperaatiolta.
– Se syö kuvaajaa, kun huomaakin, että nyt on väärä putki kameran päässä. Kevyempi kamerakalusto laskee kynnystä ottaa kuvausvarusteet mukaan.
Piikkilän mukaan kuva on kokenut inflaation.
– Kun kuvia otetaan paljon, joukkoon mahtuu tusinatavaraa ja se laskee kuvien yleistä tasoa. Se on tietysti siitä kiinni, mitä kukin kuvaltaan hakee.
Kesä merkitsee valokuvaamista
Piikkilälle kesä merkitsee valokuvaamista, muu aika tahtoo kulua töiden merkeissä.
Tusinakuvaajasta etenee paremmaksi harrastajakuvaajaksi treenaamalla, sanoo Tuulikki Piikkilä. Hän itse ottaa parhaimpina päivinä kesäaikaan viisisataakin kuvaa päivässä.
– Kesä on sitä täydellistä aikaa, erityisesti valon käyttömahdollisuuksien vuoksi. Aika moni tilanne luonnossa on ainutkertainen ja ohimenevä. Jos et ole siinä mukana, niin tilanne meni ohi. Siihen on kuitenkin vuosien varrella tottunut, että tilanteita menee ohi. Sitä ei ole vaan aina kyllin nopea.
– Toisaalta on sellaisiakin kohteita, jotka antavat mahdollisuuden kuvata sata, kaksisataa tai jopa neljäsataa kuvaa. Sen jälkeen niistä saa valikoida parhaat. Joskus niitä voi silti olla vain yksi, sanoo Piikkilä.
Vaatimustaso nousee
Tuulikki Piikkilä pitää itseään kriittisenä kuvaajana. Samaa kohdetta, esimerkiksi sinisiipeä, hän saattaa kuvata vuodesta toiseen.
– Aina on parantamisen varaa. Sen jälkeen, kun kuvaamisesta tuli vakavammin otettava harrastus, oma vaatimustaso nousi selvästi. En päästä läpi heikosti tarkentuneita kuvia ja aika tarkkaan mietin sen kuvakulman, mitä lähden kuvalta hakemaan. Loppujen lopuksi aika harvoin tulee sellaisia kuvia, joihin on itse tyytyväinen. Hetkellisesti joihinkin kuviin rakastuu.
– Lomalla vietän paljon aikaa kuvaamisen parissa ja joka päivä menen metsään. Suomalaiset voisivat muutenkin paljon paremmin, jos he kävisivät metsässä useammin, vaikka sitten ilman kameraa, hän pohtii.
Vehreyden sekaan
Hämeenlinnan Varikonniemen osittain rytöisessä maisemassa Piikkilä sanoo katsovansa alueen yleisilmettä. Rehevästä ympäristöstä pitää hakea kohteita.
– Lehtokotiloa ja jättipalsamia, ei kiitos niille. Ne ovat aika ei-toivottuja vieraita. Täällä on kauniita vanhoja tiilirakennuksia, niillä on omat tarinansa. Täällä on vehreyttä ja jos sitä haluaa raottaa, silloin pitää lähteä vehreyden sekaan.
– Esimerkiksi syreenin lehtien alla voi olla perhosentoukkia ja luteiden munia. Niiden kuvaaminen kännykällä vaatii vähän harjoittelua, mutta silläkin niitä saa kuvattua. Kännykässä on aika hyvät suurentamisominaisuudet, mutta se vaatii vakaata kättä.
Kännykkäkameran soveltuvuudesta luontokuvaukseen esimerkiksi käy Tuulikki Piikkilän Suomen Luonto -lehden voittoisa kuva ”Liian paksu perhoseksi”.
Ota ympäristökin kuvaan
Aloittelijan helpoksi virheeksi Piikkilä katsoo sen, että kuvaaja haluaa mennä liian lähelle kohdetta. Silloin ympäristö jää kokonaan huomioimatta.
– Siitä jää puuttumaan näkökulma. Otatko kuvan ylhäältä, alhaalta, sivulta, profiilista.
– Itse kuvaan paljon kotini ja kesämökin lähellä. Kuvaamista kannattaa harjoitella mieluummin lähellä kuin lähteä esimerkiksi Kuusamoon. Mestariksi pääseminen vaatii harjoittelemista ja harjoittelemista. Itse koen olevani niin alkutaipaleella monessakin suhteessa, että tarvitsen paljon harjoittelemista. Oma lähipiiri on usein paras opettaja.
– Paras ajankohta opetella Suomen luontoa on talvella, sillä silloin lajeja on vähiten. Talvella kuvaamisessa on toisaalta enemmän haasteita. Valo on niukkaa ja sen vuoksi taitoa vaaditaan enemmän, kertoo Piikkilä.
Kameramerkin vaihto harkinnassa
Jos uuden kameran hankinta tulee eteen, Tuulikki Piikkilä sanoo vaihtavansa merkkiä.
– Valitsisin varmaan kameroiden tämänhetkisen kuninkaan. Haluan kameralta nopeutta, valovarmuutta ja säätönopeuksia, joita nykyisessä kamerassa ei sillä lailla ole.
– Kuvauksen kohde ratkaisee sen, kuvataanko pitkällä putkella vai makrolla. Itse tykkään kuvata kohteita elinympäristönsä kanssa. Myös ihmisiä kuvaan mieluummin luonnonympäristössä, hakemalla luonnosta valoja ja varjoja.
– Kuvaan silti edelleen kännykällä ja se toimii loistavasti. Tälläkin hetkellä siitä löytyy 10 000 kuvaa, Piikkilä naurahtaa.