Mistä tietää, että emo on hylännyt poikaset? Milloin poikasia pitää auttaa vai pitääkö luontokappaleet jättää aina oman onnensa nojaan?

Moni muuttolintu jätti tänä kesänä tulematta Suomeen, mutta miksi? Miten sateet ja kylmyys ovat vaikuttaneet pesintään? Tarvitseeko lintuja ruokkia kesällä?

Lähetä kysymyksesi tai havaintosi. Birdlifen suojeluasiantuntija Tero Toivanen vastaa. Keskustelun toimittaa Yle Turun toimittaja Sarita Blomqvist.

Voit kysyä ja kommentoida yleisellä keskustelukanavalla. Poimimme parhaat kysymykset ja vastaamme  niihin toimituksen kanavalla. Asiattomat kommentit poistetaan. Voit lähettää kysymyksen tai kuvan myös Twitterissä tai Instagramissa #ylelintuchat.

Miten käki vastaa kun sille kukkuu takaisin? Filosofian tohtori ja lintuasiantuntija Jarkko Rutila kertoo, että käki saattaa tulla tervehtimään, jos sen lauluun vastaa.

– Käkikoiras saattaa ajatella, että jokin tunkeilija on tullut hänen alueelleen ja tulee yleensä sinne sutena paikalle. Käen saa kukkumalla aika lähelle varsinkin alkukesästä, kun ne ovat aktiivisia.

Käen turhaa kiusaamista on kuitenkin hyvä välttää. Kukunnan pääasiallinen tarkoitus on houkutella käkinaaraita paikalle.

Kansanperinteessä käkeen liitetään paljon uskomuksia. Käkeä pidetään ennelintuna. Muun muassa kukuntojen määrästä voi laskea jäljellä olevat elinvuotensa.

– Toivottavasti siitä ei voi kovin tarkkaan ennustaa, tai sitten toivoo, että se on käki joka kukkuu mahdollisimman pitkään. Nuori neito voi taas ennustaa käen kukunnasta kuinka kauan kestää, että pääsee tai joutuu naimisiin. Mutta en luottaisi paljon käen ennustajan lahjoihin, sanoo Rutila hymyillen.

Käen ääni muistuttaa ihmisen ääntä

Käen kukunnan kesto vaihtelee. Joskus käki kukkuu 30–40 kertaa, joskus vain muutaman kerran.

– Tai sitten koko yön, ainakin jos kysyy mökkiläiseltä,  joka ei saa nukuttua käen kukunnalta, toteaa Rutila.

Käen kukunta on helposti tunnistettava luonnon ääni ja se muistuttaa sävelkorkeudeltaan hieman nuoren neidon puheääntä, kertoo Rutila. Hänen mielestään tämä on yksi syy siihen, miksi käkeen liittyy niin paljon uskomuksia.

– Se on vähän niin kuin toinen ihminen siellä metsässä. Sitten käen saapuminen liittyy tietenkin kesän tuloon. Lintu tuo suven mukanaan.

Ruokolahdella merkittävä tutkimusalue

Ruokolahdella Etelä-Karjalassa on tutkittu käkiä ja leppälintuja jo 30 vuoden ajan. Alueella on lähes 400 leppälinnun pönttöä.

Leppälinnun pönttö on juuri käelle mieluinen paikka. Se käy munimassa oman munansa usein juuri leppälinnun munien joukkoon kun isäntälintu on poissa.

Käen poikasia voi havaita tällä hetkellä metsässä. Avuttoman näköisiin poikasiin ei kannata kuitenkaan koskea, sillä emolintu on todennäköisesti lähellä pitämässä niistä huolta.

Repoveden kansallispuistossa retkeillyt joukko nuoria aikuisia sai kokea karvaasti nuotion huolimattoman sammuttamisen seuraukset.

– He olivat laittaneet rannalle tulet ja lähteneet aamulla menemään. Tuuli alkoi puhaltaa järveltä päin ja tuhka kyti, kertoo Kymenlaakson virkistysalueyhdistyksen toiminnanjohtaja Jukka Kinnunen.

Metsää ehti palaa kolme hehtaaria ennen kuin palokunta ehti paikalle.

– Lasku oli todella suuri, muistaakseni kymmeniätuhansia euroja, Kinnunen toteaa.

Kyseinen tapaus on neljän vuoden takaa. Kinnunen muistaa toisen ikävän tapauksen viime kesältä.

– Lehmäsaaressa joukko nuoria miehiä sytytti puita bensalla. Puut syttyivät, mutta niin syttyi bensa-astiakin ja grillikatos paloi lattiasta läpi. Lasku oli 800 euroa.

Valvonta parani

Tulta ei saa laittaa virkistysalueelle, kansallispuistoihin eikä yksityisille maille ilman maanomistajan lupaa. Luvattomat nuotiot ovat hyvin yleisiä, mutta ongelmana on ollut kiellon valvonta. Puolet saaristossa tapahtuvista metsäpaloista on ihmisen aiheuttamia.

Nyt esimerkiksi Etelä-Kymenlaakson kunnat ovat tehneet virkistysalueyhdistyksen kanssa yhteisen päätöksen siitä, että tulta saa polttaa vain rakennetuissa tulisijoissa. Säännön noudattamista valvoo virkistysalueyhdistys.

– Käytäntö on sama joka puolella maata. Useimpien henkilöiden kotivakuutus ei korvaa sitä, että on tempaissut tulet johonkin. Kun käry käy, se on kallis paukku. Perintörahat menevät ihan varmasti.

Sammutuskulut maksaa yhteiskunta, mutta nuotion sytyttäjä joutuu maksamaan korvaukset maanomistajalle.

Kinnunen laskee, että maanomistaja voi laskuttaa nuotion sytyttäjiltä tuhoutuneesta keski-ikäisestä metsästä vajaat 3 000 euroa hehtaarilta. Uuden metsän istutuskulut ovat vajaat 1 000 euroa hehtaarilta.

Sakkokin voi rapsahtaa

Lisäkustannuksia tulipalon aiheuttajalle tuovat muun muassa matka- ja rahtikulut, yhteiskunnalle kuluja koituu helikopterin käytöstä palon sammutuksessa. Nämä kaikki olivat mukana esimerkiksi Repoveden tulipalossa.

– Sinne ei päässyt autolla vaan oli mentävä veneellä. Meiltä paikalla oli yli 30 miestä paloa sammuttamassa. Lisäksi tarvittiin helikopteria, kertoo pelastuspäällikkö Juha Tiitinen Kymenlaakson pelastuslaitokselta Kouvolasta.

Nuotion sytyttämisestä voi saada myös sakkotuomion.

– Yleinen rangaistus on 8-10 päiväsakkoa. Silloin on sytytetty tuli toisen maalle ilman lupaa tai siten, että tulipalovaara on olemassa, kertoo rikoskomisario Juha Junkkari Kaakkois-Suomen poliisilaitokselta.

Kipakoita puheluita

Virkistysalueyhdistykset ennallistavat vanhojen tulipaikkojen jälkiä kivenkoloissa ja kallioissa. Kaikille luonnossakulkijoille tämä ei sovi.

– Olen saanut muutaman kipakan puhelun, kun on ennallistettu jonkun "oma" tulisija. Olen sitten kysynyt, että onko maanomistajan lupaa. Vastaus on, ettei kuulemma tarvita, kun se on ollut aina käytössä. Lupa olisi vain pitänyt olla alun perinkin, muistuttaa Kymenlaakson virkistysalueyhdistyksen toiminnanjohtaja Jukka Kinnunen.

Vanhojen tulipaikkojen jälkiä on luonnossa paljon.

– Ikävä kyllä ne näkyvät siellä seuraavaan jääkauteen saakka.

Suomen kolmanneksi suurimmassa merimetsojen yhdyskunnassa Luvialla on hävitetty satoja merimetsojen pesiä.

Lintuharrastajien järjestön Birdlifen mukaan yksityisellä linnustonsuojelualueella on tuhottu kaikki alueen pesät. Vielä juhannuksena Luvian saaristossa sijaitsevalta luodolta laskettiin 394 pesää, nyt luodolta löytyy vain hävitettyjä pesiä.

Birdlifen mukaan tuho ei koske vain merimetsoja, vaan luoto oli tyhjennetty myös muista linnunpesistä.

Kallis teko

Merimetso on rauhoitettu lintu, jonka tappaminen on rikos. Siitä voidaan tuomita sakkoihin ja lisäksi maksamaan valtiolle lintujen korvausarvo.

Yhden merimetson pesän korvausarvo on 235 euroa, eli Luvian tapauksessa korvaussumma voi nousta yli 90 000 euron.

Merimetsokanta on Suomessa kasvanut viime vuosina selvästi ja kanta on nyt hieman yli 20 000 paria. Tämä on johtanut kiistoihin rannikolla. Kalastajat katsovat, että merimetsot aiheuttavat merkittävää haittaa kalastukselle.

Nyt havaittu merimetsoyhdyskuntaan kohdistunut tuho on Birdlifen mukaan suurin Suomessa neljään vuoteen.

Raaseporin tienoilla on havaittu tiettävästi ensimmäinen susipentue yli sataan vuoteen. Salon ja Raaseporin rajaseuduilla noin vuoden ajan vaellellut susipari on mitä luultavimmin saanut ainakin neljä pentua, sillä pari viikkoa sitten paikallisen metsästysseuran riistakameraan tallentui kuvia neljästä pennusta. Nyt havaitut pennut ovat tämänvuotisia. Susipari ja pennut muodostavat nyt susilauman, jonka myötä alue toimii uutena susireviirinä.

– Tämä on tyypillistä susiparin käyttäytymistä, ensin ne vaeltelevat pari vuotta ja sitten tekevät pentuja, ja asettuvat elämään laumana tietylle alueelle, Suomen metsästäjäliiton järjestövastaava Teemu Simenius kertoo.

Simeniuksen mukaan yksittäisiä susia vaeltelee vielä etelämpänä, vaikka nyt havaittu pentue onkin eteläisin sataan vuoteen.

– Kyllähän niitä tuolla jolkottelee etelässäkin. Hankoniemenkin halki on tainnut susi joskus juosta, Simenius sanoo.

Sutta ei tarvitse ampua

Suomen Luonnonsuojeluliiton johtava asiantuntija Ilpo Kuronen on pentueesta riemuissaan.

– Se on kuin ihmisperheessä, jossa on kauan toivottu lasta. Suurempaa iloa ei olekaan. Toivon, että poikue voi hyvin ja että Etelä-Suomi saa lisää susia.

Jos ja kun kanta kasvaa, Etelä-Suomen tulee Kurosen mukaan yksinkertaisesti ottaa haaste vastaan. Susia ei tarvitse ampua. Ne oppivat etelässä varomaan ihmisiä muutenkin.

– Kun ne juoksevat tuolla autojen välissä, ne kyllä oppivat ihmisaroiksi nopeasti, Kuronen sanoo.

Salon ja Raaseporin alueella ei ole tapahtunut susien takia yhtään koira- tai kotieläinvahinkoa. Suomen Metsästäjäliitto arvioi, että syynä on on tienoon tiheä peura- ja hirvikanta. Alueella on myös laajoja yhtenäisiä metsiä.

Lisätty 7.7.2015 kello 15.40: Timo Simeniuksen ja Ilpo Kurosen haastattelu ja muutettu otsikosta "Suomen eteläisimmät sudet yli sataan vuoteen vaeltelevat Raaseporissa" nykyiseen otsikkoon sekä poistettu ingressistä termi "susipari", sillä kyse on vain Suomen eteläisimmästä susipentueesta.

Viimeisen viiden vuoden aikana tuulihaukkakanta on vakiintunut takaisin Varsinais-Suomeen. Viime vuonna pesintöjä havaittiin 177 ja poikasia syntyi noin 535. Huippuvuosi pesintöjen suhteen koettiin 2013. Tuolloin pesintöjä todettiin 262 ja poikasia syntyi yli 1 100.

Loimaan seutu on Varsinais-Suomen tiheintä tuulihaukka-aluetta. Kanta on lisääntynyt pöntötyksen avulla.

Linturengastaja Tapani Vähämäki on yhdessä Ossi Eskolan kanssa pöntöttänyt Suur-Loimaan alueen viimeisen kymmenen vuoden aikana. Tuulihaukan pönttöjä alueella on 330 kappaletta.

Poikasvuosi näyttää hyvältä

Parhaillaan Tapani Vähämäki rengastaa tuulihaukan poikasia Loimaan seudulla. Kesä näyttää hyvältä tuulihaukkakannan suhteen.

– Poikasvuosi näyttää hyvältä. Myyriä tuntuu olevan ja poikaskuolleisuus on lähes nolla.

Vähämäen mukaan Loimaalla tuulihaukan pesiä on tänä kesänä noin 100.

– Olen tähän mennessä rengastanut noin 250 poikasta. Yhdessä pesissä on 4-5 poikasta.

Vähämäki on rengastanut lintuja 26 vuotta. Tuulihaukan lisäksi hän rengastaa kanahaukkoja, viirupöllöjä ja kottaraisia.

Kiitosta maanomistajille

Tuulihaukka oli yleinen Varsinais-Suomessa 1960-luvulle saakka. Sen jälkeen kanta lähti laskuun. Vähämäki arvioi, että suurin syy kannan häviämiseen oli 1970-luvulla käyttökieltoon määrätty hyönteismyrkky DDT.

Idea tuulihaukkapönttöjen laittamisesta lähti liikkeelle Pohjanmaalta. Siellä onnistunut pöntötys antoi Vähämäelle ja Eskolalle rohkeutta lähteä kokeilemaan samaa Loimaalla.

– Ossi Eskola sanoi, että hän tekee pöntöt, jos minä kysyn luvat.

Näin tapahtui ja Vähämäki kiitteleekin maanomistajien suhtautumista asiaan.

– Suuri kiitos maanomistajille, jotka ovat suhtautuneet asiaan myötämielisesti ja ovat antaneet luvan laittaa pöntön ladon seinustalle.

Tuulihaukka on viljelijän apuri

Tuulihaukka käyttää ravinnokseen myyriä, hiiriä ja pieniä rottia. Vähämäen mukaan lintu kuuluu viljaseudulle.

– Kyllä tämä on hyötylintu. Se pitää myyrät, hiiret ja rotat kurissa, kun ruokkii niillä poikasiaan. On tämä viljelijän apuri.  Mansikkaviljelmien lähellä asustavat haukat pitävät rastaatkin kurissa.

Latojen pääty viljapellon reunalla on otollinen paikka tuulihaukan pöntölle.

– Metsien lintu tämä haukka ei ole. Pönttö pitää laittaa rakennuksen päätyyn pellolle päin. Pönttö pitää muistaa myös pehmustaa.

Pönttöjä mahtuu vielä Varsinais-Suomeen. Turun lintutieteellisen yhdistyksen petolintutoimikunnan puheenjohtajan Seppo Pekkalan mukaan esimerkiksi Naantaliin mahtuu tuulihaukan pönttöjä.

– Meidän yhdistys antaa mielellään neuvoja mihin alueelle pönttö on hyvä sijoittaa.

Yhdistyksen nettisivuilla on nimettynä kuntakohtaiset tuulihaukkavastaavat yhteystietoineen.

Lähimatkailusta on tullut vastatrendi massaturismille, mutta liikoja ei pidä luulla, vastaa Lapin yliopiston MTI:n Matkailun kulttuuritutkimuksen professori Soile Veijola kysymykseen lähimatkailun noususta.

– Se ei ole syrjäyttänyt perinteisen turismin suosiota. Isoissa kohteissa liikkuu edelleen isot rahat. Vielä valtaosa ihmisistä varaa ennemmin sen viiden tähden hotellin jostain kaukaa kuin patikoi ihailemaan siirtolohkareita lähiseudulle, Veijola tietää.

Mutta sujuvasti lähimatkailu kulkee jo rinnalla.

Kiireen keskellä pysähtymisen ja hiljaisuuden kokemuksia halutaan yhä enemmän. Matkailun kulttuurintutkimuksen professori Soile Veijola puhuu ekoluksuksesta, jossa matkataan lähelle ja viivytään pitkään. Ollaan luonnossa, maaseudulla tai vaikkapa kaupungissa. Nautitaan läsnäolosta.

Lähimatkailu on kyennyt jo osoittamaan ongelmia perinteisen massamatkailun ideassa.

– Lähelle matkailu korostaa vastuuta ilmastosta ja paikallisesta kulttuuristakin. Ihmiset miettivät tarkemmin, mikä on oikeutettu tapa matkustaa, kun massaturismin lieveilmiöt seksiturismeineen ovat joissain kohdemaissa arkipäivää, uskoo Veijola.

Vaihtoehtoja huvipuistoille

Suomessa jyllää edelleen kotimaan matkailussa suuruuden logiikka, professori harmittelee.

– Erilaiset puuhamaat ja huvipuistopuistot ovat näkyvästi esillä. Niissä elämyksellisyys hoituu pikakulutuksena: on roskaruokaa ja hurjaa kokemusta toisen perään.

Millainen sitten olisi matkailun kulttuuritutkimuksen professorin mielestä hyvä lähimatkailukohde, jos huvipuisto saa pyyhkeitä?

– Ekologinen, elämyksellinen, paikallinen ja tarkasti mietitty. Sellainen paikka, missä voi kohdata paikallisia ihmisiä jonkun yhteisen kiinnostuksen kautta. Vaikka puutarhanhoito, salsakurssi tai vanhojen kulttuurimaisemien kunnostustalkoot, luettelee professori.

Kyky kokea asioita yhdessä matkustusryhmän kanssa voi nousta vielä arvoonsa, Veijola pohtii. Mutta miten saada Vähemmän on enemmän -matkailu kiinnostavaksi?

– Suunnitelmallinen, aktiivinen ja dynaaminen kaukomatkailu voi jopa enemmän uuvuttaa kuin rentouttaa. Tulevaisuuden matkailuyrittäjät joutuvat miettimään entistä tarkemmin, mitä nykyihminen kaipaa. En usko ainakaan, että suorituksen maksimointia, uumoilee professori.

Luvialla Satakunnassa paljastunut merimetsojen pesien tuhoaminen on ympäristökeskuksen mukaan erittäin törkeä teko.

Luodolta on hävitetty kuun vaihteen tienoilla noin 400 merimetson pesää. Lintuharrastajien järjestön Birdlifen mukaan tuho ei koske vain merimetsoja, vaan luoto oli tyhjennetty myös muista linnunpesistä.

Vihattu lintu

Tutkija Pekka Rusanen Suomen ympäristökeskuksesta arvioi, että tuhotyön taustalla on rannikon asukkaiden inho merimetsoja kohtaan.

– Merimetso on ollut jo parikymmentä vuotta tunteita herättävä laji. Osa ihmisistä on sitä mieltä, että niistä pitäisi päästä eroon ja oman käden oikeuksia valitettavasti otetaan.

Erityisen törkeäksi tapauksen tekee se, että pesät hävitettiin linnustonsuojelualueella.

– Tästä kärsivät myös muut linnut. Suojelualueelle on yksiselitteisesti maihinnousukielto pesimäaikaan. Nämä tapaukset ovat aina ikäviä, mutta tämä on erityisen härskiä, Rusanen toteaa.

Salon ja Raaseporin rajaseuduilla vuoden verran asustellut susipari on saanut poikueen. Paikallisen metsästysseuran riistakameraan ilmestyi parisen viikkoa sitten kuvia neljästä pennusta.

Uuden reviirin löytäneestä susiparista pentuineen ei ole ihmisille vaaraa, rauhoittelee Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Kaarina Kauhala.

– Jos sudenpentu tulee mustikkametsässä vastaan, niin sudenpentu juoksee karkuun. Ei siinä muuta tarvitse tehdä kuin katsella ja ihailla.

Vahinkoja ei ole tapahtunut

Susia on Metsästäjäliiton mukaan nähty hirvijahdin yhteydessä koirien ollessa maastossa sekä myös lammas- ja karjalaidunten läheisyydessä. Koira- tai kotieläinvahinkoja ei kuitenkaan ole tapahtunut, minkä arvioidaan johtuvan metsäisen alueen tiheästä peura- ja hirvikannasta.

Kauhalan mukaan pentuetta ei pidä lähestyä varta vasten, vaikka sudenpennut eivät linnunpoikasten tavoin ihmisistä häiriinnykään.

– Niiden kannattaa antaa olla ihan rauhassa, ja missään tapauksessa niitä ei saa ruokkia. Mikä tahansa eläin voi kesyyntyä, jos sille tarjotaan helppoa ruokaa. Jos pihoille on jäänyt ruokaa vaikka grillauksen jäljiltä, niin sehän houkuttelee eläimiä.

Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen susipentue alueella yli sataan vuoteen ja samalla Suomen eteläisin susireviiri. Tuoreet havainnot on tehty Salo-Inkoo-tien ja rannikon välisellä alueella.

– Susihan on vasta viime vuosina levittäytynyt Lounais-Suomeen. Varsinais-Suomen pohjoisosissa ja Satakunnan eteläosissa on jo useana vuonna ollut pentueita. Todennäköisesti sieltä on nyt lähtenyt joku pariskunta tai nuoret yksilöt, ja löytäneet Salon seudulta sopivan reviirin.

Tutkija toivoa malttia metsämiehiltä

Metsästäjäliiton mielestä kannanhoidollisen metsästyksen jatkaminen myös tulevalla metsästyskaudella on erittäin tärkeää. Suden ihmisarkuus tulisi liiton mukaan säilyttää etenkin nyt, kun susireviirit asettuvat ruuhka-Suomen tuntumaan ja pennut opettelevat metsästämään.

Kaarina Kauhala toppuuttelee intoa, vaikka arveleekin keskustelun kannan rajoittamisesta jälleen kiihtyvän.

– Mielestäni se on ihan turhaa, kun kyseessä on ensimmäiset sudet sataan vuoteen sillä seudulla. Katsotaan nyt ensin, miten siellä tullaan niiden kanssa toimeen. Ruokaahan siellä pitäisi olla, peuroja ja hirviä on varmasti riittävästi.

Uusi reviirihavainto on Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Kaarina Kauhalalle itselleen mieluinen.

– Minua ilahduttaa se, että suurpedot levittäytyvät laajemmallekin alueelle. Susi on kuitenkin uhanalainen eläin, ja kyllähän se rikastuttaa meidän luontoamme. Se on eri asia, jos tulee todellisia häirikköyksilöjä, niin niitä voidaan aina poistaa. Tässä tapauksessa ei ole ainakaan vielä mitään syytä sellaista olettaa. Kannattaa rauhassa katsoa ja antaa niiden oleilla omalla reviirillään.

Hämeenlinnan seudun luonnonsuojeluyhdistys sai tiedon Wibit-luvan perumisesta tiistaina kello 15.00 jälkeen. Hämeenlinnan seudun luonnonsuojeluyhdistyksen puheenjohtaja Sirpa Rautiainen sanoo yhdistyksen olevan tosi tyytyväinen syntyneeseen ratkaisuun. Myös nuorten Facebook-ryhmän Rautiainen uskoo olevan tuloksesta mieliessään. 

Wibit-vesihuvipuisto synnytti Hämeenlinnassa loppukeväästä ja alkukesästä suurehkon kohun, kun nuorten Facebook-ryhmä ja Hämeenlinnan seudun luonnonsuojeluyhdistys pitivät muovista rakennelmaa Ahveniston järvelle sopimattomana. Perusteina olivat mm. ne, että suurehko, värikäs muovirakennelma ei sovellu Ahvenistoin järvelle, joka on luonnonsuojelualuetta ja joka kuuluu myös Natura-alueisiin.

Kylmähkö kesä ja kolea vastaanotto jäädytti Wibit-hankkeen

TG Ahveisto jätti maanantaina 6.heinäkuuta ilmoituksen Hämeenlinnan kaupungille, että se vetäytyy hankkeesta.  Heti tämän jälkeen seuraavana päivänä Hämeenlinnan kaupungin rakennusvalvontapäällikkö Sirkku Malviala perui Ahvenistolle myönnetyn luvan, koska sille ei ole käyttöä. Kohuttu Ahveniston järven Wibit-vesihuvipuisto jää näin toteutumatta ainakin kesältä 2015 Hämeenlinnassa.

Alun perin tarkoituksena oli saada Ahveniston järven hiekkarannan edustalle suurehko kanteiltaan kymmenien metrien suuruinen muovirakennelma. Vastaavia Wibit-puistoja on pitkin maailmaa käytössä ja Hämeenlinnassakin pienoispuistoa on kokeiltu niin Hämeenlinnan uimahallissa kuin uusitussa Ahveniston maauimalassakin.

Ahveniston vesihuvipuisto epäilytti myös valtionviranomaisia

Hämeenlinnan salliva lupapäätös synnytti alkukesästä vastustusta niin paikallisten luonnonsuojelijoiden, järvestä kiinnostuneiden nuorten kuten myös valtion asiantuntijaviranomaisen Hämeen ely-keskuksen keskuudessa. Julkinen kohu asian tiimoilla oli kesäkuun 2015 alussa huipussaan ja huomattavan suuri.  Hämeenlinnan rakennusvalvonta puolestaan katsoi luvan salliessaan, että kun kyse on tilapäisestä vain muutaman kuukauden järvessä olevasta rakennelmasta sille voidaan antaa lupa. Hämeenlinnan kaupunki on Ahveniston omistaja ja samalla lupaviranomainen.

Julmat murhaajat ovat olleet liikkeellä Satakunnassa Luvian edustalla, rauhoitetulla lintuluodolla. Säälimättömät barbaarit ovat epäilyjen mukaan tappaneet satoja viattomia luontokappaleita: munissaan kehittyviä merimetson poikasia.

Rauhoitetulle lintuluodolle nousseet rikolliset – tai rikollinen – tuhosivat merimetsojen pesien lisäksi myös runsaasti muuta arvokasta linnustoa. Ehkä merimetsojen ja muiden lintujen pesien erottaminen oli oman käden oikeuden harjoittajille liian vaikeaa.

Rikoksen motiiveja voi yrittää aavistella. Merimetso on rauhoitettu mutta myös kiistelty lintu. Monen kalastajan ja rannikon asukkaan mielestä se on inhottava kalavaras ja ympäristön pilaaja.

Merimetsojen saaristossa aiheuttama esteettinen haitta on todellinen, mutta se ei muuta kesä–heinäkuun vaihteessa tehdyn tuhotyön rikollista laatua. Siksi on ollut kiinnostavaa seurata asiasta netissä noussutta keskustelua.

Useissa kommenteissa tekijöitä ihaillaan ja heidän puolestaan ehdotetaan jopa kansalaiskeräystä kymmeniintuhansiin euroihin nousevien korvausten kattamiseksi.

Jokaisella on oikeus mielipiteisiinsä, mutta rikollisten tekojen ihailu hämmästyttää. Saako lakia rikkoa, jos sattuu olemaan lain sisällöstä eri mieltä? Mitä muita lainrikkojia kommentoijat ovat valmiita puolustelemaan ja ylistämään?

Jos laki on toimimaton, jokaisella suomalaisella on mahdollisuus vaikuttaa sen muuttamiseen demokratian pelisääntöjen mukaan. Lain rikkominen on rikkomus kansan enemmistön tahtoa kohtaan.

Merimetsojen murhaajat eivät ansaitse ihailua vaan lain mukaisen rangaistuksen.

Kristiinankaupungissa Pohjanmaalla sijaitseva Pyhävuoren muinaisrantakivikko on lajissaan todennäköisesti koko Länsi-Suomen näyttävin. Se syntyi noin 9000 vuotta sitten, kun mannerjään sulaessa ja maan kohotessa Pyhävuoren laki nousi merenpinnan yläpuolelle. Silloin aallokko ja jäät alkoivat runnella moreenia.

Syntyi noin kilometrin mittainen ja kolmesataa metriä leveä muinaisranta, kansan suussa nämä kivikot tunnetaan pirunpeltoina. Kivikkoa alaspäin mentäessä rinteessä voi silmällä erottaa edelleen tuhansia vuosia sitten aaltojen muokkaamat rantavallit.

– Tätä komeampia kivikoita etsiessään täytyy mennä aika pitkälle tuonne Pohjois-Suomeen. Tämä on valtakunnallisesti arvokas kivikko, ilman muuta. Sen tekee tämä koko, näyttävyys ja rantavallit, kertoo pohjalaiskivikoita parhaillaan tutkiva GTK:n tutkija Tapio Kananoja.

Kivikot arvojärjestykseen

 GTK ja SYKE tutkivat ja arvottavat nyt neljättä vuotta Suomen kivikoita. Tämä on viimeinen kenttäkesä, jonka jälkeen tulokset kootaan yksiin kansiin. Tarkoituksena on ollut käydä läpi eri tavalla syntyneitä kivikoita ja valita niistä lajissaan hienoimmat. Tätä valtavaa tietomassaa viranomaiset voivat hyödyntää muun muassa maankäytön suunnittelussa.

– Useita satoja kivikoita ollaan neljän miehen voimin käyty läpi ja nyt tästä isosta materiaalista yritetään valikoida edustavimmat, jotka tulevat lopulliseen loppuraporttiin, sanoo GTK:n tutkija Tapio Kananoja.

Kun ammattilainen katsoo kivikkoa, kiinnittyy hänen huomionsa sen kokoon, muotoon, näyttävyyteen, kivi- ja kasvilajeihin sekä syntytapaan. Pyhävuoren kivikon arvo on nimenomaan sen koossa ja näyttävyydessä, mutta naapurikunnassa Isojoella sijaitsevasta Lauhanvuoren kivijatasta tekee valtakunnallisesti merkittävän sen kivet.

– Se on syntynyt yksinomaan hiekkakivestä, joka on meillä hyvinkin harvinaista. Se on sen ehkä oleellisin piirre, muutenhan se ei ole läheskään näin näyttävä kivikko kuin tämä Pyhävuoren kivikko, Kananoja kertoo.

Kivikoiden arvottaminen tehdään lopullisesti, kun kaikki tietoaineisto on saatu kasaan. Se tapahtuu viimeistään ensi vuonna. Tapio Kananojan mukaan on kuitenkin selvää, mistä päin Suomen komeimmat kivikot löytyvät.

– Kyllä ne löytyvät tuolta Pohjois-Suomesta ja Lapista. Siellä on valtavia rakkakivikoita tuntureitten rinteillä ja hienoja, isoja kuruja, joissa on isoja talusmuodostumia.

Kivikoissa kulkeminen ei ole helppoa hommaa

Kristiinankaupungin Pyhävuoren kaltainen kohde poutasäässä on tutkijalle harvinainen herkku. Sateen liukastamat ja jäkälän peittämät kivikot tekevät työstä aika ajoin jopa vaarallista.

– Monessa inventoinnissa mukana olleena täytyy sanoa, että tämä kivikoissa ja lohkareikoissa kulkeminen on kyllä ollut hankalinta mun urani aikana, Tapio Kananoja myöntää.

Useimmiten kivikko löytyy vasta taipaleiden takaa, eikä autolla pääse useinkaan kohteen viereen. Rankka työ kuitenkin palkitsee.

– Joskus, jos löytää keskeltä metsää ison, täysin koskemattoman kivikon kilometrien ryteikössä rämpimisen jälkeen, niin onhan se hieno juttu, Kananoja tunnelmoi.

Useimmiten metsästysrikokset liittyvät hirvieläinten kaatoihin, kun metsästäjä ampuu sellaisen eläimen, jota ei ole lupa kaataa.

Sen sijaan villisiat ovat Hämeessä harvinaisia ja niihin liittyvät metsästysrikokset vielä harvinaisempia. Rikoskomisario Jari Uotila Hämeen poliisista ei muista 30 vuoden ajalta muita villisikaan liittyviä metsästysrikoksia.

Jokimaan Erämiesten majalla huutokaupattu eläin oli ammuttu pari päivää sen jälkeen, kun eläimen metsästysaika oli jo päättynyt. Ampuja sai teostaan sakkoja.

Ammutun villisian lihat on tutkittu Evirassa eläintautien varalta.

Herkkulihaa grilliin

Villisikahuutokauppa keräsi Jokimaan Erämiesten majalle toistakymmentä henkeä. Kari Randell tuli katsomaan, millaisia paloja oli tarjolla. Hän arvioi, että kilohinta saattaisi nousta 20-30 euroon.

– Hinta riippuu kilpailijoista. Kohta nähdään, kuinka tiukka vääntö tulee.

Huutokaupan jälkeen Kari Randell arveli, että sai sellaiset paketit kuin oli toivonutkin.

– Täytyy maustaa ne ja laittaa viikonloppuna grilliin.

Huutokaupan päätteeksi lihapaketti tai useampia mukanaan poistui kaikkiaan kahdeksan henkilöä. Villisian kylkiluita sai erän viidellä eurolla, kylkipaloja ja potkaa 15-17 eurolla ja takapaisteja 20-35 eurolla.

Villisikaa kohtuuhintaan

Meklarina toimineen ylikonstaapeli Jari-Pekka Tuomolan kolmansia kopautuksia kuittasi eniten Jussi Niskakoski.

– Ostin juhannuksena kaupasta villisian kassleria ja se oli niin hyvää, että ajattelin ostaa sitä lisää. Iso osa siitä menee äidin 80-vuotispäiville, jotka ovat syksyllä. Silloin tarjotaan villisikaa.

– Hinta oli ihan kohtuullinen, edullisempaa kuin kaupasta ostettuna, laskeskeli Jussi Niskakoski.

Lentävien muurahaisten näyttävät parvet ovat saaneet monet ihmettelemään hyönteisten käyttäytymistä. Mökkiläiset ovat saattaneet havaita esimerkiksi lentomuurahaisia kopsahtelevan mökin seinään ja terassille. Hyönteistutkija Reima Leinonen Kainuun Ely-keskuksesta kertoo, että kyseessä on jokavuotinen ilmiö.

Lentomuurahainen ei sinänsä ole mikään laji, vaan kyse on eri muurahaislajien naaraiden ja koiraiden parveilusta ja lisääntymiskäyttäytymisestä, kertoo Leinonen.

– Muurahaisyhteiskunta on edennyt nyt siihen vaiheeseen, että uudet kuningattaret ovat lähteneet etsimään lähialueelta uutta pesäpaikkaa ja sen takia niitä sitten ikkunaan kopsahtelee. Hyvin usein eri muurahaislajeilla on mukana saattuettakin, eli muita siivekkäitä muurahaisia, Leinonen kertoo.

Muurahaisnaaraille tärkeää on ensin löytää koiraat, paritella niiden kanssa ja sen jälkeen etsiä uusi pesäpaikka, jonne muodostavat uuden yhteiskunnan.

Tuhoa hirsiseinille

Lentävien muurahaistenparvet voivat olla hyvinkin kookkaita, varsinkin kun puhutaan suomen suurimmista muurahaisista, hevosmuurahaisista. Leinosen mukaan hevosmuurahaisille kelpaava pesäpaikan kohde voi löytyä mökkihirsien välistä, varsinkin jos hirsissä on hieman kosteutta ja pieniä reikiä, joita kovakuoriaistoukat ovat tehneet.

Hevosmuurahaiset voivat saada aikaan tuhoa hirsiseiniin. Hevosmuurahainen ei varsinaisesti syö puuta, vaan se hakee ravintonsa luonnosta rakennuksen ulkopuolelta. Puuhun hevosmuurahainen jyrsii tilaa pesälle ja tällä tavoin voi vahingoittaa rakennuksen rakenteita. Leinonen saa vuosittain muutamia puheluita, joissa kerrotaan mökin sisälle linnoittautuneista hevosmuurahaisista.

– Tällöin on jo melkein muutama hirsikerta menetetty ja aika usein niitä joudutaan vaihtamaan. Viottuneet hirret kannattaa polttaa heti, että saadaan se yhdyskunta tuhottua, Leinonen kertoo.

Leinosen mukaan erityisen tärkeää on poistaa kuningatar asuinrakennuksesta.

– Jos kuningatar ei ole paikalla, niin silloin nämä muut eivät pysty muodostamaan yhdyskuntaa. Mutta harvemmin ne siihen mökkihirteen iskeytyvät, että ne ottavat mielellään sen luonnonpuun, jos sitä on tarjolla, Leinonen kertoo.

Leinosen mukaan hevosmuurahaiset suosivat erityisesti kuusta. Kaikista eniten tuhoa aiheuttavat juuri hevosmuurahaiset. Sen sijaan sokerimuurahaisiksi nimitetyt pienet muurahaiset eivät aiheuta rakennuksille haittaa.

Muurahaisista myös hyötyä

Ihmiselle itselleen lentävistä muurahaisista ei ole haittaa.

- Vaikka lentomuurahaisia näkyisi pihapiirissä, niin se ei tarkoita, että ne heti iskisivät seinään. Jos olosuhteet eivät ole otolliset, niin kyllä ne etsivät uuden asuinkohteen, Leinonen kertoo.

Leinosen mukaan asuinrakennuksen lähettyvillä ei kannata säilyttää esimerkiksi lahoja kuusenoksia, mikäli muurahaisilta haluaa välttyä. Myöskään kaikkia muurahaislajeja Leinonen ei kuitenkaan poistaisi, vaan niistä voi olla myös hyötyä alueelle.

- Ne poistavat paljon kaikkea muuta mätänevää hyönteismassaa ja ovat tärkeä ravinnekiertoa. Ne ovat tärkeä lintujen ruoka, Leinonen kertoo.

Lajista riippuen parveilu voi kestää kuitenkin vielä muutaman viikon. Lento kestää yksi tai kaksi päivää. Parittelun jälkeen keskittyvät työläiset rakentamaan pesää, johon kuningatar munii munat.

Lohennousu on Tornionjoella jäämässä ennätyksistä, mutta joen poikastuotanto vaikuttaa olevan kelvollisella tasolla. Mereen palanneiden poikasten laskennan perusteella joki tuottaa noin miljoona lohenpoikasta.

Luonnonvarakeskus seuraa joesta mereen vaeltavia lohenpoikasia rysäpyynnillä. Tällä erää poikasten pyynti on lopetettu. Tornion Kivirannan poikasrysän läpi on mennyt noin 60 000 lohen vaelluspoikasta.

Rysä pyytää noin viisi prosenttia mereen vaeltavista poikasista, eli karkeasti arvioiden mereen palaa noin miljoona smolttia. Luonnonvarakeskuksen suunnittelija Ville Vähä pitää määrää hyvänä.

– Vielä pari vuotta sitten jäätiin reilusti alle miljoonaan smolttiiin, Vähä sanoo.

Vaelluslohen poikasseurantaa jatketaan elokuussa sähkökalastuksella.

Nousulohien määrä puolittui viimevuotisesta

Jokeen nousevien aikuisten lohien laskentaa jatketaan syyskuulle saakka. Heinäkuun alkuun mennessä Tornionjokeen oli noussut vajaat 32 000 lohta. Määrä on puolittunut viime kesäisestä 75 000 vaelluslohesta.

Vähä sanoo, että viime vuoden ennätysmääriin ei päästä. Alkukesän hyvä lohennousu johtui varhain jokeen nousevista, isoista lohista.

Simojoella nousulohia on havaittu kaikuluotaimella 1800, kun viime vuonna samaan aikaan havaintoja oli 2500.

Jyväskylässä Seppälänkankaalla jääkauden peruja olevat supat on nimetty aikanaan Kuolemankuopiksi.

Kuopat ovat syntyneet, kun paikalla ollut iso jäälohkare on sulanut ja jättänyt hiekkamaahan ison ja pienemmän harjukuopan eli supan. Suurempi kuoppa on noin 25 metriä syvä ja leveimmillään liki kaksisataametrinen.

– Mannerjäätikköön on sulamisvaiheessa hautautunut hiekan ja soran sekaan iso jäälohkare ja kun se on sulanut, niin paikalle on jäänyt iso kuoppa. Jäälohkare lienee ollut satoja metrejä halkaisijaltaan ja korkeudeltaankin, kertoi kuoppien synnystä Yle Keski-Suomelle viime syksynä eläkkeellä oleva biologian ja maantiedon lehtori Markku Lemmetty.

Tarinoita joka lähtöön

Kuolemankuopat eivät suinkaan ole kaikille jyväskyläläisille tuttu paikka ja Lemmettykin huomasi ne aikanaan karttoja tutkiessaan.

– Onhan nämä ainutlaatuisia luonnonmuodostumia. Näitä on syntynyt vain harjumuodostumiin, missä on ollut paljon hiekkaa ja soraa. Jyväskylän alueella ei paljon tällaisia ole.

Lemmetyn mukaan kuopilla on nykyihmisillekin kerrottavaa.

– Tässä huomaa oman pienuutensa luonnon keskellä, kun kuvittelee, että on ollut kilometrien paksuinen jäätikkö ja sitten siihen syntyi valtava kuoppa. Tätä kannattaa kyllä tulla katsomaan.

Kuoppien nimestä ja nimeämisestä on liikkeellä yhä monenkirjavia tarinoita. Erikoisille paikoille on yleensäkin historian saatossa annettu erikoisia ja mieleenpainuvia nimiä.

Yhden kertomuksen mukaan kuoppiin olisi ajettu saalisriistaa. Isomman kuopan pohjalla on todettu puolestaan olevan paitsi hyytävän hiljaista myös talvella erityisen kylmää. 

– Voi olla, että ihmiset ovat keksineet nimen, kun eivät ole tienneet mitä nämä ovat. Aikoinaanhan kuviteltiin, että isot siirtolohkareet ovat hiiden maahan heittämiä ja niitä alettiin kutsua hiidenkiviksi. Ehkä tässä on takana vähän samanlainen tarina, Lemmetty arveli.

Häipyykö häly?

Yle Keski-Suomi päätti testata, pitävätkö puheet kuopan hiljaisuudesta paikkansa. Toimittaja Esko Pulliainen otti kuoppakävelylle mukaan ympäristökonsultti, akustiikka- ja meluasiantuntija Ilkka Niskasen mittareineen.

Niskanen on tottunut työssään tekemään taajuusanalyysejä ja selvittämään, löytyykö äänimaisemasta esimerkiksi ujeltavavia tai vinkuvia komponentteja, jotka yleensä ärsyttävät ihmisiä todella paljon.

– Melussa ihmisiä ärsyttää myös impulssimaisuus eli jos siinä on voimakkaita hetkellisiä vaihteluita. Impulssimaisuutta arvioidaan myös melumittauksissa ja -selvityksessä, luonnehtii Niskanen työtään.

Kuolemankuopille tuodun mittarin Niskanen kertoo olevan ihmiskorvaa tarkempi.

– Laitteet on tosi herkkiä ja tarkkoja. Mittari mittaa nyt a-painotettua hetkellistä äänenpainetasoa. A-painotus tarkoittaa, että äänenpainetta painotetaan niin, että se vastaisi ihmisen kuuloaistimusta.

Kuoppamuodostelmaa akustiikka-asiantuntija kuvaa ensinäkemältä luonnon omaksi meluvalliksi.

– Tämä on kuin valtavan korkea meluseinämä, joka ympäröi sinut joka puolelta. Jo vajaa kolme metriä reunalta kun mennään alemmas, niin heti alkaa liikenteen ääni hävitä ja häviää koko ajan enemmän, mitä alemmas laskeudutaan. Kuoppa on tuuleltakin suojassa eli täällä ei puutkaan humise.

Tarkka mittari antoi kuopan reunan lukemaksi 45 desibeliä ja kuopan pohjalla vain 30 desibeliä.

– 15 desibelin muutos on todella iso, sanoo Niskanen.

Melutasossa jokainen kymmenen desibelin nousu tarkoittaa äänen energian kymmenkertaistumista.

– Esimerkiksi nyt kuopan kohdalla ero tarkoittaa sitä, että äänenpaine pohjalla on alle prosentin siitä, mitä se oli tuolla ylhäällä, selventää Niskanen.

Hiljaisuutta syytä vaalia

Meluasiantuntija toteaa alhaalla kuopassa hyttysten inistessä, että hiljaisuudella on edelleen ihmiselle todella suuri merkitys.

– Hiljaisuus on tietynlainen rauhottumisen, elpymisen edellys. Jos on hiljaista, niin elvyt paremmin päivän askareista. Meille tulee informaatiota nykyään niin joka tuutista kuuloaistinkin kautta ja jollain tavalla me sitä koko ajan käsitellään.

Omalla kohdallaan Niskanen sanoo kaipaavansa hiljaisuutta erityisesti silloin, kun haluaa keskittyä johonkin, levätä tai rauhoittua. Kaikkein kauneimmaksi ääneksi mies nostaa muun muassa järvellä huutavan kuikan.

– Lintujen ja veden äänet on kauniita, kivoja ja rauhottavia. Tosin kosken pauhukin, jos se on todella voimakas, niin ei sitä määräänsä enempää kuuntele, mutta esimerkiksi hiljainen mieto veden liplatus veneen pohjaa vasten on kaunista, kuvailee Niskanen ja kertoo itse löytävänsä tarvitsemaansa hiljaisuutta usein juuri järvimaisemasta tai kotipihasta.

Niskasen mukaan Suomessa hijaisuutta saa vielä melko laajalti tuta, sillä vaikkapa pienen järven rannalla mökkimaisemassa öiseen aikaan voidaan mitata jopa alle 20 desibelin lukemia. Meluasiantuntija kuitenkin muistuttaa, että vaikka hiljaisuutta pidetään meillä usein itsestäänselvyytenä, niin sille olisi syytä uhrata ajatuksia ja tekoja, ettei sitä menetetä.

Markku Lemmettyä ja Ilkka Niskasta Yle Keski-Suomelle haastatteli Esko Pulliainen

Venäjältä on muuttanut viime vuosina huomattava määrä uroskarhuja Suomeen. Tämä tulomuutto näkyy maamme karhusaaliissa.

Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkimuksessa verrattiin Suomen ja Ruotsin karhusaaliita. Esimerkiksi kaksivuotiaita uroksia oli länsinaapurin saaliissa alle puolet, mutta meillä urosten osuus oli yli 70 prosenttia.

Kaksivuotiaana uroskarhujen vaellustaipumus on jo kehittynyt voimakkaaksi.

Läntisellä poronhoitoalueella nuoria, 1-4-vuotiaita uroksia oli peräti yli 80 prosenttia saaliista. Tämä johtuu siitä, että alueella liikkuvat sekä lännestä että idästä tulleet urokset.

Tutkimusprofessori Ilpo Kojolan mukaan Venäjältä vaeltaneet nuoret uroskarhut ovatkin lisänneet nopeasti maamme karhukannan geneettistä monimuotoisuutta erityisesti poronhoitoalueen eteläpuolella, johon muun muassa Pohjois-Karjala kuuluu. 

Venäjällä elää noin 3 000 ruskeakarhua. Suomessa on noin 1 500 karhua. 

Tutkimus perustuu ammutuista karhuista tehtyihin DNA-analyyseihin.

Karhunmetsästystä vähennetään rajusti Pohjois-Ruotsissa tälle vuodelle. Elokuun lopulla alkavassa jahdissa saa ampua 35 karhua viimevuotisen 67 kontion sijaan.

Norrbottenin lääninhallituksen mukaan syynä on se, että karhukanta on taantumassa myös pohjoisessa. Lupamäärien vähentämisen lisäksi pyyntiä myös kohdennetaan entistä tarkemmin, jotta vahingot porotaloudelle voitaisiin minimoida.

Karhukanta on Ruotsissa keskittynyt kahdelle alueelle: Norrbottenista Jämtlannin pohjoisosiin ja Keski-Ruotsin sisäosiin, Taalainmaalle.

Karhukanta kääntynyt laskuun

Vielä muutama vuosi sitten maassa laskettiin olevan reilut 3000 karhua, mutta viime vuonna määräksi arvioitiin enää 2800 yksilöä. Kanta on kääntynyt laskuun ensi kertaa sitten 1930-luvun.

Lääninhallituksen mukaan kanta on taantunut nopeasti erityisesti Norrbottenissa, joten myös pyyntimäärissä on nopeasti reagoitava muutokseen.

Kanta on kuitenkin vielä varsin elinvoimainen ruotsalaisarvioiden mukaan. Se on myös selvästi suurempi kuin Suomessa. Meillä lasketaan olevan nyt noin 1500 karhua.

Myös Suomessa karhukanta on alentunut merkittävästi vuoden 2010 huippulukemista. Suomessa karhunmetsästyksen kiintiötä nostettiin hieman tulevalle metsästyskaudelle. Maa- ja metsätalousministeriö esittää tälle vuodelle 133 karhun kaatolupaa.

Venäjältä ja luultavasti myös Ruotsista tulee uroskarhuja Lappiin. Tämä näkyy karhusaaliissa, jossa on paljon vaellusikäisiä uroskarhuja. Luonnonvarakeskuksen tutkimuksen mukaan Suomessa on Venäjältä vaeltavia kaksivuotiaita uroskarhuja varsinkin läntisellä poronhoitoalueella.

– Urokset vaeltavat kauemmas synnyinalueeltaan kuin naaraat. Läntisen poronhoitoalueen karhusaaliista yli 80 prosenttia on alle viisivuotiaita uroksia, selittää tutkimusprofessori Ilpo Kojola.

Jo kaksivuotiaan uroskarhun vaellusvietti voimakas

Tutkimuksessa verrattiin Suomen ja Ruotsin karhusaalista. Yksivuotiaita uros- ja naaraskarhuja on Ruotsin karhusaaliissa suurin piirtein yhtä paljon, mutta Suomessa yksivuotiaita uroksia on saaliissa selvästi enemmän (63 prosenttia). Ero kasvaa edelleen, kun verrataan saaliiksi jääneitä kaksivuotiaita karhuja.

Ruotsissa kaksivuotiaita uroksia oli saaliissa hieman alle puolet, mutta Suomessa peräti yli 70 prosenttia. Ero selittyy Venäjältä Suomeen muuttavilla karhuilla. Kaksivuotiaana uroskarhujen vaellustaipumus on jo kehittynyt voimakkaaksi. Kolme- ja nelivuotiaiden uroskarhujen saalismäärissä erot maiden välillä eivät enää ole yhtä suuret.

Läntisellä poronhoitoalueella nuoria uroksia (1–4 v.) oli peräti 82 prosenttia kaadetuista karhuista. Tämä johtuu siitä, että alueella liikkuvat sekä lännestä että idästä tulleet urokset. Itäisellä poronhoitoalueella nuoria uroksia jäi saaliiksi selvästi vähemmän.

Lisää geneettistä monimuotoisuutta

– Tulokset osoittavat, että viime vuosina Venäjältä on muuttanut Suomeen huomattava määrä karhuja. Venäjältä tulleet karhut ovat myös lisänneet nopeasti karhukannan geneettistä monimuotoisuutta erityisesti poronhoitoalueen eteläpuolella, kertoo Kojola.

Venäjällä elää yli 80 prosenttia koko maapallon kaikista ruskeakarhuista. Venäjän Karjalan karhukannan kooksi on arvioitu noin 3 000 karhua. Ne elävät alueella, joka on noin kolmannes Suomen pinta-alasta. Suomessa on noin 1 500 karhua.

Oulujärven vedenpinta on ajankohtaan nähden korkealla. Tiistaina vedenkorkeus oli korkeudessa 122,89 metriä eli noin 30 senttimetriä keskimääräistä ylempänä. Vielä ei olla kuitenkaan virkistyskäytön suositellussa ylärajassa, joka on 123 metriä.

Syynä vedenpaljouteen ovat tietenkin runsaat sateet. Voimayhtiö Fortum kertoo, että alkuvuonna Oulujoen vesistöalueella on satanut jo noin 450 millimetriä, kun normaalin vuoden vastaavana ajanjaksona sadekertymä olisi noin 300 millimetriä.

Fortum aloitti tavallista suuremmat juoksutukset Oulujärvestä jo helmikuussa, koska talvella oli paljon lunta. Jos Oulujärvi ei säännösteltäisi, olisi vesi nyt vielä 60 senttimetriä korkeammalla, yhtiö kertoo.

Oulujärven vedenpinta on laskenut viime päivinä, kun ei ole satanut. Fortum kuitenkin varoittaa, että jos voimakkaat sateet jatkuvat, Oulujärven pinta voi kääntyä nousuun, eikä yläsuosituksen ylittymistä voida maksimijuoksutuksillakaan estää.

– Ymmärrämme hyvin, että korkeista vedenpinnoista on jo nyt aiheutunut harmia Oulujärven tietyissä osissa, kun rantarakenteita on jäänyt veden alle. Kun kyseessä on suuri järvi, jossa olosuhteet vaihtelevat alueittain, toisilla alueilla runsaat sateet ovatkin luoneet virkistyskäytön kannalta hyvän tilanteen, sanoo säännöstelystä vastaava johtaja Tatu Kulla Fortumista.

– Koska sateet voivat jatkua edelleen, kehotamme Oulujärven ranta-asukkaita varautumaan siihen, että voimakkaat sateet ja mahdolliset myrskytuulet voivat nostaa vedenpintaa entisestään. Ranta-asukkaiden kannattaakin kiinnittää huomiota veneiden kiinnitykseen ja huolehtia rantarakenteista kuten laitureista ja grillikatoksista, jatkaa Kulla.