Sosiaalisessa mediassa on jaettu kuvia teippirullista, jotka ovat täynnä lemmikkieläimistä poistettuja punkkeja. Isolla, liimapintaisella vaaterullalla saakin poistettua punkit vaatteista ja koiran turkista. Asiantuntija huomauttaa, että rullaus tulee kuitenkin tehdä heti heinikossa möyryämisen jälkeen.

– Jos tällaista rullaa käyttää heti ulkoilun jälkeen, niin pienimmät punkit saa äkkiä pois. Jos on mennyt vuorokausi, niin ne ovat pureutuneet jo kiinni, ja silloin niitä ei saa enää liimalla irti, sanoo Luonnontieteellisen keskusmuseon intendentti Larry Huldén.

Jos ulkoilulenkistä on jo useampi tunti, teipillä rullaaminen vain puristaa punkkia tiukemmin ihoon kiinni.

– Silloin punkista saattaa poistua sylkeä, jossa saattaa olla esimerkiksi borreliaa.

Oulun yliopiston intendentti Marko Mutanen vinkkaa, että teippirullaa voi myös sitoa pohkeen alapuolelle ennen kuin lähtee maastoon. Punkit tarttunevat liimapintaan, sillä yleensä ne lähtevät kiipeämään jalkoja ylöspäin.

Jotkut uskovat myös pumpulipuikon olevan oikea tapa saada punkki irti hipiältä. Somessa jaetussa videossa vedellä kostutettua pumpulipuikkoa pyöritellään punkin ympärillä, jolloin se irroittaa itse otteensa. Oikeaoppinen punkin poistaminen on haasteellista, sillä punkilla on kärsässään väkäset, jotka pitää sen syvällä ihossa.

– Pumpulituppoa pyöritettiin ihan selvästi punkissa kiinni. Luulen, että menetelmä perustuu siihen, että pumpulitupon säikeet tarttuvat ja kietoutuvat punkin jalkoihin ja kynsiin ja että poisto tapahtuu lopulta ihan mekaanisesti. Mahdollinen riski on, että noin pitkään häirittäessä punkki ehtii ”oksentaa” ihon alle, mutta toisaalta ei tuo kovin kauaa vienyt, kommentoi Mutanen.

Löysitkö koirastasi parikymmentä punkkia? Osuit todennäköisesti munatihentymään

Kauhukuvat punkkien valloittamista kotieläimistä ovat puhuttaneet sosiaalisessa mediassa keväästä lähtien. Huldén muistuttaa, että punkit esiintyvät tiheästi, pienellä alueella. Jos sellaiseen paikkaan osuu, punkkeja saattaa olla kymmeniä turkissa kiinni, sanoo Huldén.

– Punkit ovat aina paikallisissa tihentymissä. Niitä voi silloin olla paljonkin. Yksi naaras laskee noin 2 000–2 500 munaa, ja se tapahtuu suhteellisen pienellä alalla. Naaras ei pysty siirtymään paikasta toiseen, kun se on täynnä verta.

Suomalaiset ovat myös tulleet tietoisemmiksi punkeista, arvioi Huldén.

– Turussa tehtiin viime vuonna tutkimus, jossa selvitettiin netin kautta tietoja punkeista. Ihmiset ovat ruvenneet etsimäät niitä. Sen takia on tullut esille, että punkit lähtevät varhain keväällä liikkeelle.

Oulun yliopiston Mutanen uskoo myös, että tietoisuus on lisääntynyt. Oman kokemuksensa mukaan tänä vuonna on kuitenkin paljon punkkeja liikkeellä.

– Olen siinä välimaastossa. Sellainen olo tuli Ahvenanmaalla, että enemmän punkkeja on, kuin mitä olen koskaan ennen nähnyt. Silti en usko, että niitä olisi älyttömän paljon enemmän.

Irti iholta heti lenkin jälkeen

Huldén suosittelee, että punkki poistettaisiin kuuden tunnin sisällä kiinnittymisestä. Sen jälkeen punkki alkaa olla jo tiukasti ihossa kiinni.

– Mitä kauemmin punkki on ehtinyt imeä, sitä vaarallisempi tilanne on, sillä silloin sisällä on painetta. Punkki suodattaa veriuhiutaleita ja sylkee loput takaisin verenkiertoon. Punkki voi repeytyä, jolloin suuosat jäävät ihoon kiinni.

Paras tapa poistaa punkki turvallisesti on Huldénin mukaan lenkki, joka laitetaan imukärsän ympärille. Punkin voi täten nostaa pois ilman, että punkin nesteitä puristetaan ulos.

Punkki tarraa usein eläimen kuonon ja korvien kohdalle, missä on ohutta ihoa. Ihmiseen punkki tarraa käytännössä mihin tahansa, mutta se hakeutuu usein suojaisaan paikkaan esimerkiksi paidan alle tai sukkien suojaan.

Keminmaalainen Veli-Matti Sunnari kävelee timotei kädessään tiluksillaan ja katselee märkiä peltojaan.

– Pian pääsee ensimmäiset heinät niittämään, Sunnari sanoo ja tutkii heinää, joka on jäänyt kylmän ja märän kesän vuoksi pienikokoiseksi.

Sunnari naurahtaa, että on ennenkuulumatonta päästä rehuntekoon ennekuin kaikki kylvöt on tehty. Sunnarin tapaan moni tilallinen on tuskaillut märkien peltojen kanssa. Kylvötukien saamiseksi, kylvöt tulee olla tehtynä kesäkuun viimeiseen päivään mennessä.

– Tämä on ollut täyttä tuskaa. Tukiehtojen päivämäärät ovat keinotekoisia, eihän luonnolle voi mitään, Sunnari tuskailee.

Märkien peltojen vuoksi lisäaikaa kylvöille

Maa- ja metsätalousministeriö päätti maanantaina tarkentaa ohjeistusta märkyydesta johtuvissa kylvöongelmissa. Jos kylvötyöt kannattaa edelleen tehdä kesäkuun jälkeen, tulee kylvöjen myöhästymisestä ilmoitaa mahdollisimman pian kuntaan.

Tornion ja Simon alueen maataloussihteeri Heikki Pennanen sanoo, että puhelin on käynyt kuumana maanantain jälkeen. Kylvöjen myöhästyminen tulee hyväksyttää kunnassa, jottei menetä tukia.

– Tämmöistä ruljanssia ei ole ollut kymmeneen vuoteen. Ylivoimaisen esteen vuoksi kylvötyöt voi tehdä heinäkuussa, mutta ne on tehtävä viimeistään 21. heinäkuuta, Pennanen jatkaa.

Mikäli ylivoimaisen esteen tunnukset eivät täyty, ilmoitus hylätään ja viljelijän on peruttava kylvämättömältä alalta kaikki tuet. Tiistai-iltapäivään mennessä Pennanen on saanut nelisenkymmentä ilmoistusta tiloilta.

– Kylvämättömän alan tulee olla merkittävän kokoinen tai taloudellisesti tilan kannalta tärkeä, Pennanen sanoo.

Kokkolanseudun luonnon varapuheenjohtaja Terho Taarna toteaa, että kolea alkukesä on saanut käärmeet pysymään piiloissaan. Hän on silti itse nähnyt jo muutaman kyykäärmeen. Tänä vuonna nähdään kesän mittaan takuuvarmasti paljon käärmeitä, sillä niillä riittää syötävää runsaasta myyräkannasta.

Kokkolassa kyykäärmehavaintoja tehdään usein Ruotsalossa. Taarnan mukaan kallioinen maasto houkuttelee kyyt esiin lämmittelemään. Paljaalta kalliolta käärme on myös helppo havaita.

Kyitä vainotaan

Suomen Luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piirin hallituksen puheenjohtaja Hannu Saari tietää kotikunnastaan Vetelistä paikkoja, joissa kyyt nousevat esiin keväällä. Hän ei kuitenkaan halua kertoa, missä nousupaikat sijaitsevat.

– Ikävä kyllä kyyvainoa esiintyy vielä eli keväisiä käärmeentappoja tehdään. Vanhastaan tiedän, että jotkut ovat käyneet kyiden nousupaikoilla niitä hävittämässä.

Ei ole rauhoitettu

Kyykäärme ei ole rauhoitettu Suomessa, vaikka moni luontoihminen niin toivoisikin. Hannu Saari ymmärtää ihmisiä, jotka haluavat myrkyllisen matelijan pois pihaltaan.

–  Enimmäkseen kyy on harmiton, mutta ymmärrän, jos joku sen pihaltaan haluaa hävittää. Sen voi kyllä myös siirtää pois.

Kyy kannattaa silloin hätistää kepillä ämpäriin ja kuljettaa tarpeeksi kauas pihasta. Muuten se voi osata takaisin.

– Niillä on jonkinlainen suuntavaisto olemassa, joten käärme kannattaa siirtää ainakin muutaman kilometrin päähän, jottei se palaa.

Käärmeelle ei kannata huutaa, sillä se on kuuro. Sen sijaan maan tömistely voi säikyttää sitä.

Pihanurmikko kannattaa pitää lyhyenä, jolloin matelija on helpompi huomata maassa. Saaren mukaan käärme saattaa tulla pihalle ravinnon ja mukavan lämmittelypaikan toivossa.

Kansainväliseen Geopark-verkostoon kuuluu tällä hetkellä 111 kohdetta. Valtaosa niistä on Kiinassa, jonka Geoparkeissa saattaa käydä vuosittain jopa 20 miljoonaa vierailijaa. Suomessa tällaisista turistivirroista voi vain haaveilla, mutta matkailun edistämistä varten kotimaisiakin Geoparkeja ollaan perustamassa. Toistaiseksi Suomessa toimii yksi Geopark, Oulujärven alueella sijaitseva Rokua, joka sai statuksen vuonna 2010.

Seuraavana vuorossa on Lemmenjoen ja Ivalojoen kullankaivuuhistoriaan liittyvä Golden Geopark, joka saattaa saada kansainvälisen verkoston hyväksynnän jo tulevana syksynä. Hakemuksia ja hankesuunnitelmia puuhataan tällä hetkellä myös Etelä-Pohjanmaalla, jossa teemana olisi suoluonto. Pohjois-Karjalassa halutaan esitellä kaivoshistoriaa ja Lahdessa Salpausselkiä.

Asiantuntijana toimivan Geologian tutkimuskeskuksen tavoitteena on, että Geoparkit esittelevät suomalaista maisemaa ja geologisia kohteita mahdollisimman monipuolisesti.

Maailman Geoparkien joukossa suomalaiset visiot ovat omaleimaisia, sillä valtaosa kansainvälisistä kohteista on erilaisia luolastoja. Suomen 2,5 miljardin vuoden ikäinen kallioperä on Euroopan vanhinta ja ohut maaperä on täysin viimeisimmän jääkauden muokkaama.

Salpausselät patosivat Saimaan altaan

Geoparkia ollaan ahkerasti perustamassa myös Saimaalle Etelä-Savon ja Etelä-Karjalan alueelle. Geologian tutkimuskeskuksen kartoittamia kohteita on alueella noin 250, joista mukaan valitaan ne, jotka ovat riittävän näyttäviä ja helposti saavutettavissa. Moni hyvä kohde saattaa jäädä sivuun, kuten Puumalan Pirunkirkonvuoren luolat sortumisvaaran vuoksi. Geologisten kohteiden lisäksi mukaan otetaan myös kulttuurikohteita, kuten linnoja ja kartanoita.

Saimaan allas syntyi jään vetäytyessä alueelta 10 000–11 000 vuotta sitten. Jään sulaminen pysähtyi muutamaksi sadaksi vuodeksi, ja tuolloin syntyivät suuret reunamuodostumat, Salpausselät, jotka patosivat veden Saimaalle. Jääkauden aikana jää painoi maankamaran lommolle, mutta jään vetäydyttyä maa alkoi kohota.

– Heti jääkauden jälkeen vedet laskivat Saimaan alueelta länteen, Pohjanlahteen. Pikkuhiljaa kun maa kohosi ja järvialtaat kallistuivat itään päin, puhkesi Vuoksi, ja Vuoksen kautta nykyäänkin vedet virtaavat Suomenlahteen. Se on myös vaikuttanut suuresti Saimaan järvialtaan ja sen maiseman syntyyn, kertoo geologi Jari Nenonen Geologian tutkimuskeskuksesta.

Maankohoaminen jatkuu edelleen, erityisesti Perämeren pohjukassa. Näin ollen myös Saimaan altaan kallistuminen jatkuu. Muutokset tosin ovat niin hitaita, ettei niitä ihmiselämän aikana ehdi havaita.

Saimaan erikoisuutena ovat harjusaaret

Kallioperä on Saimaan alueella rikkonainen. Se näkyy mosaiikkimaisina mäkinä ja kumpuina, joiden välissä on suoraviivaisia laaksoja. Kallioperän korkeusvaihtelut selittävät myös Saimaan saarten määrän.

Järvialueen erikoisuus on geologi Nenosen mukaan harjusaaret. Ne ovat osaksi vedenpinnan alapuolella sijaitsevia harjuja, joiden korkeimmat kohdat nousevat esiin saarina. Niiden hiekkaisille rannoille on usein rakennettu retkisatamia.

– Monille on tyypillistä, että saaren sisällä on laguuneja tai lahtia, jopa järviä harjusaaren sisällä. Se on erikoinen piirre, johon en ole muualla törmännyt, Nenonen sanoo.

Etelä-Savon alueella hyviä Geopark-kohteita erottuu erityisesti Mikkelin ja Juvan alueella sijaitsevalta Luonterilta sekä Lietveden pohjoisosasta Puumalasta. Etelä-Karjalan puolella vahvana kokonaisuutena erottuu Saimaan poikki kulkeva Kyläniemi, joka on osa toista Salpausselkää.

– Siihen liittyy paljon erilaisia rantapintatasoja, jotka kertovat Saimaan järven muinaisista vaiheista. Vesihän on ollut paljon korkeammalla, siinä on ollut muun muassa Suur-Saimaan pintataso. Ne näkyvät hyllyinä ja rappuina Kyläniemen rinteillä, kertoo Nenonen.

Muita kiinnostavia kohteita ovat muun muassa jyrkänteet, kallion halkeamat ja hiidenkirnut. Ihmisen merkeistä maisemassa kertovat Astuvansalmen kalliomaalaukset Mikkelissä, vanhat linnavuoret ja Salpalinja.

Geoparkilta vaaditaan jatkuvaa kehitystä

Geopark-verkostoon valitut alueet arvioidaan neljän vuoden välein. Jos alueen matkailua ei ole onnistuttu kehittämään, voi Geopark-statuksen menettää. Usein kansainvälisen verkoston jäseneksi pääseminen takaa kuitenkin sen, että alue saa erilaisia hanke- ja projektirahoja uusien retkeilyreittien ja opasteiden laatimiseen. Rokuan Geoparkissa on viime vuosina kehitetty erityisesti koulutustarjontaa.

Etelä-Saimaan Geopark-projektia vetää Imatran seudun kehitysyhtiö. Hakemus on valmiina on ensi vuoden lopulla, ja pitkällisen byrokratian jälkeen jäsenyys olisi mahdollista saada vuonna 2018. Hakemusrumbaan vaikuttaa osaltaan se, siirtyykö kansainvälinen Geopark-verkosto Unescon, eli YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestön alaisuuteen. Jos näin käy, voivat Geoparkit tulevaisuudessa hyödyntää Unescon logoa markkinoinnissaan.

Jos Etelä-Saimaan alue ei saakaan Geopark-jäsenyyttä, jää käteen silti Geologian tutkimuskeskuksen arvio kohteista, jotka sopisivat matkailukäyttöön. Hakuprosessin myötä lisääntynee myös viranomaisten ja muiden alueen toimijoiden geologinen tietämys.

Kesäkukkaviljelmiltä on löytynyt keväällä harvinaisen paljon vaarallisiksi kasvintuhoajiksi luokiteltuja etelänjauhiaisia sekä palsamin kuoliolaikkuvirusta.

Koko Suomen viljelmiltä on löytynyt alkuvuoden aikana 55 etelänjauhiaisen ja 60 palsamin kuoliolaikkuviruksen esiintymää, kun koko vuonna 2014 vastaavat luvut olivat 35 ja 4.

Pohjois-Savossa kesäkukkia kasvattavilta puutarhoilta löytyi kevään aikana ainakin kolme palsamin kuoliolaikkuviruksen esiintymää. Etelä-Savossa esiintymiä on löytynyt seitsemän.

Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran ylitarkastaja Jari Poutiainen muistuttaa, että esiintymiä on voinut olla edellisvuotenakin enemmän, mutta niitä ei ole vain löydetty. Tänä kesänä Evira paikallisti erät, joista etelänjauhiainen ja palsamin kuoliolaikkuvirus olivat peräisin. Virusta sisältäneet kesäkukkaerät tuhottiin ja jauhiaiset tuhottiin torjunta-aineilla.

– Saastuneiden taimien toimittaja on löydetty. Siellä tehdään kaikki mahdollinen ettei sama toistu ensi vuonna, Poutiainen kertoo.

Lajit eivät ole vaarallisia kotipuutarhassa, sillä ne eivät selviä Suomen talvesta. Vihannestuotantoon päätyessä lajit vahingoittavat etenkin tomaatteja, kurkkuja ja paprikoita. Kumpikin kasvintuhoaja aiheuttaa kasvihuoneeseen päätyessään mittavat satotappiot.

Kesäkukat pois viljelmien läheltä

Etelänjauhiaiset leviävät Suomeen Etelä-Euroopasta etenkin joulutähtien ja maljaköynnöksien taimien mukana. Laji on ongelmallinen, sillä se voi levittää yli sataa erilaista kasvien virustautia. Osa taudeista on luokiteltu vaarallisiksi kasvintuhoojiksi.

Palsamin kuoliolaikkuvirusta Suomeen kulkeutuu etenkin suosittujen begonioiden matkassa. Viruksen tyypillisiä oireita ovat renkaanmuotoiset laikut ja kuviot.

Viranomaiset suosittelevatkin, että kesäkukkia ei vietäisi viljelmien läheisyyteen. Näin pyritään estämään etelänjauhiaisen ja palsamin kuoliolaikkuviruksen leviäminen.

Ilmassa on nyt hyvän ja jopa erinomaisen sienisadon ennusmerkkejä. Pro Agria Etelä-Pohjanmaan asianatuntija Asta Asunmaa sanoo, että kosteutta on nyt ainakin riittävästi.

– Pelkkä kosteus ei kuitenkaan sienille riitä, mutta jos lisäksi tulee lämmintä, kannattaa jo viikon sisään lähteä sienimetsään, vinkkaa Asunmaa.

Ja kun sienet alkavat kunnolla nousta, sienipaikoilla on hyvä piipahtaa parin kolmen päivän välein. Silloin saa saaliiksi nuoria toukattomia sieniä.

Kanttarelleja kerätään jo

Ensimmäisiä kanttarelleja ja tatteja on jo päästy keräämään. Esimerkiksi Sieniseuran Facebook-sivulle innokkaat sienestäjät ovat lähettäneet viime päivinä runsaasti kuvia kanttarelleista ja muista varhaisista sienistä. Kuvat kertovat, että tattikausikin on jo alkanut. Ensimmäiset punikkitatit ovat kasvaneet jo täyteen mittaan.

– Kyllä, tatteja näkyy jo. Oransseja punikkitatteja voi ihastella ihan auton ikkunastakin, vahvistaa Asta Asunmaa.

Viime kesänä ja syksynä saatiin poikkeuksellisen hyvä sienisato. Asta Asunmaan mukaan se sai monet kiinnostumaan ja innostumaan sienestämisestä. Asunmaa toimii opettajana sienikursseilla ja viime syksynä oma sienestäminen jäi kokonaan väliin, kun kurssien kysyntä oli niin kova.

– Ellei voi osallistua kurssille, on ensikertalaisen hyvä pyytää mukaan metsään joku kokenut sienestäjä, joka voi opettaa tuntemaan sieniä.

Asta Asunmaa painottaa, että kerättävät sienet pitää tunnistaa sataprosenttisen varmasti. Mitään riskejä ei kannata ottaa, kun sienten joukossa on kuitenkin tappavankin myrkylllisiä sieniä.  Jos on vähänkin epävarma, voi sienen ottaa mukaan kotiin ja tunnistuttaa se asiantuntijalla.

Tateilla turvallista aloittaa

Sieniharrastus on hyvä aloittaa esimerkiksi juuri tateilla.

– Ne on helppo tunnistaa eikä tiedossa ole myrkyllisiä tatteja.

Asunmaan mukaan tattejakaan ei kannata kuitenkaan kerätä valikoimatta. Osa tateista on mauttomia ja ruokasieninä mitättömiä. Hyviä tatteja ovat esimerkiksi punikkitatit ja herkkutatit. Jos löytää toukattoman ison tatin, ei koppaan tarvitse kerätä kovin montaa sientä, kun kasassa ovat ja aterian ainekset.

– Oikein iso punikkitatti tai herkkutatti voi painaa jopa toista kiloa, mutta yleensä ne ovat muutaman sadan gramman painoisia.

Asta Asunmaa on pannut merkille, että ihmiset ovat alkaneet entistä enemmän syödä sieniä.

– Varsinkin täällä läntisessä Suomessa sienten merkitystä ravintona on aikaisemmin vähätelty, mutta vähitellen ihmiset ovat alkaneet tottua sienten makuun, kun kauppoihin on tullut tarjolle viljeltyjä sieniä.

Kesän ensimmäinen koloradonkuoriaishavainto tehtiin tiistaina Etelä-Karjalassa. Elintarviketurvallisuusvirasto Evira korostaa, että kaikkien perunanviljelijöiden pitää nyt omatoimisesti tarkkailla perunakasvustoja.

Imatralla kuoriasia viime kesänäkin

Imatralla nyt havaitulla paikalla todettiin kuoriaisesiintymä jo viime kesänä. Torjunnasta huolimatta kuoriaisia pääsi ilmeisesti kaivautumaan maahan talvehtimaan.

– On myös mahdollista, että kaikkia kuoriaisesiintymiä ei viime kesänä havaittu, joten talvehtineita kuoriaisia voi ilmaantua perunakasvustoihin muuallakin, sanoo ylitarkastaja Atro Virtanen Eviran kasvinterveysyksiköstä.

Kuoriaisia kulkeutuu Suomeen ilmavirtauksien mukana. Riski kuoriaisen leviämisestä on suurin Kaakkois-Suomessa ja Etelä-Savossa. Ilmavirtauksista riippuen kuoriaisia voi kuitenkin kulkeutua koko eteläiseen ja itäiseen Suomeen.

Kuoriaisen tunnistaa mustista pitkittäisraidoista

Evira kehottaa ilmoittamaan kaikista koloradonkuoriaishavainnoista. Perunakasvustosta voi tähän aikaan löytyä aikuisia koloradonkuoriaisia, heinäkuun puolivälin jälkeen myös toukkia. Aikuinen kuoriainen on noin senttimetrin mittainen. Keltaisessa selässä on 10 mustaa pitkittäisraitaa, etuselkä on oranssi ja siinä on mustia pilkkuja.

Munasta vastakuoriutunut toukka on noin 1-2 millimetriä pitkä ja tummahko. Toukat kehittyvät nopeasti ja niiden kuperan selkäosan väri muuttuu pian oranssin-punertavaksi. Pää on musta ja alhaalla kummassakin kyljessä on kaksi riviä mustia pilkkuja. Täysikasvuinen toukka on hieman yli senttimetrin mittainen.

Aikuiset kuoriaiset ja toukat syövät aluksi perunan lehdet reikäisiksi. Varsinaisen tuhotyön tekevät toukat, jotka massoittain esiintyessään syövät lehdet lähes kokonaan. Syödyt perunavarsistot muodostavat kasvustoon helposti havaittavia pesäkkeitä.

Lisätietoa ja kuvia koloradonkuoriaisesta sekä toimintaohjeet kuoriaisen esiintymistä epäiltäessä: www.evira.fi/koloradonkuoriainen

Havainnoista ilmoitettava päivystysnumeroon

Evira kehottaa soittamaan kaikista koloradonkuoriaisepäilyistä päivystysnumeroon, joka on 040 801 4407. Puhelun yhteydessä Evira antaa ohjeet jatkotoimista.

Omatoimiseen torjuntaan ei pidä ryhtyä, koska se vaikeuttaa viranomaisten torjuntatoimien onnistumista.

Kannuslainen Riitta oli miesystävänsä kanssa autoilemassa maantiellä. Edellä kulkeva auto koukkasi yhtäkkiä sivuun ja takana tulijat huomasivat, että auto teki sivuttaisliikkeen ajaakseen tiellä kulkeneen kyykäärmeen pään päältä.

Miesystävä ei halunnut heittää hyvää ruokaa hukkaan, vaan pysäytti auton ja kävi noukkimassa kuolleen matelijan talteen. Sitten mentiin pellolle piknikille. Mukana sattui olemaan priimuskeitin, paistinpannu, voita ja suolaa. Miesystävä osasi nylkeä, suolistaa, puhdistaa ja paloitella käärmeen. Nahka lähti melkein yhtä helposti kuin mateelta.

– Voissa paistunutta käärmettä ryhdyttiin sitten syömään. Miesystävä katsoi minua silmät pyöreänä, että sinäkö ihan totta tohdit syödä sen. Minä sanoin, että miksi ei, syöthän sinäkin, eikös se ole kuollut!

Miesystävä oli ollut aivan varmaa että Riitta ei saa käärmettä syötyä. Riitta päinvastoin ihastui makuun.

– Se oli hyvää, ihanaa! Voi kun saisi joskus vielä samanlaista! Se maistui melkein sellaiselle kuin kypsä, maustamaton broileri, johon on pantu vain suolaa. Liha oli vaaleaa ja mureaa. Käärmettä ei kannata tappaa, koska se syö myyriä ja sammakoita. Antakaa sen elää! Jos se jää auton alle tai se on pakko tappaa, niin käyttäkää se ruuaksi, ettei mene hukkaan, suosittelee Riitta.

Paistetun käärmeen tuoksu oli kuin paistettavan ahvenen. Riitta arvelikin aluksi, että matelija maistuu varmaan kalalle. Maku toikin sitten yllättäen mieleen broilerin.

Riitta ei tuntenut ennakkoluuloja käärmeen syömistä kohtaan. Hämähäkkejä ja heinäsirkkoja hänkään ei lähtisi syömään. Kun tarinaa on kerrottu ihmisille, moni on huudahtanut inhosta. Toiset ovat pitäneet tarinaa sepitteenä.

Vaasan hallinto-oikeus on päättänyt, että Kemijoki Oy:llä on oltava ennen Sierilän voimalaitoksen rakennustöiden aloittamista luonnonsuojelulain mukainen lupa maankäyttömuutoksille, joilla saattaa olla vaikutusta apilakirjokääriäisen esiintymispaikkaan tai vaihtoehtoisesti päätös siitä, että tällaista lupaa ei tarvita.

Kemijoki Oy:n mukaan se on jo suunnitellut ja toteuttanut esiintymän suojaamiseksi useita toimenpiteitä. Yhtiö on muun muassa laatinut toimenpidesuunnitelman alueen kehittämiseksi sekä suunnitellut suojapadon esiintymispaikan ympärille.

Jokiyhtiö kertoo myös tehneensä useina vuosina apilakirjokääriäisen siirtoistutuksia eri kohteisiin. Lisäksi yhtiö on tehnyt selvityksiä perhosen löytämiseksi muualta Lapista ja muualta Suomesta. Tätä työtä jatketaan myös kuluvana kesänä.

– Tavoitteemme on apilakirjokääriäisen ja yleisemminkin luonnon monimuotoisuuden turvaaminen. Sierilän hankkeen kannalta on myönteinen asia, että päätös saatiin. Tutustumme nyt rauhassa päätöksen yksityiskohtaiseen sisältöön. Sierilän voimalaitoshankkeen suunnittelu ja siihen liittyvät toimenpiteet uhanalaisten lajien elinympäristöjen turvaamiseksi jatkuvat, sanoo toimitusjohtaja Tuomas Timonen Kemijoki Oy:n tiedotteessa.

Tulevan syksyn hirvijahdin tavoitteena on pienentää hirvikantaa erityisesti Pohjois-Karjalan länsiosassa.

Riistakeskus on myöntänyt maakuntaan kaikkiaan 1 607 pyyntilupaa, mikä on noin 60 vähemmän kuin viime metsästyskaudella.

Liperin, Outokummun, Polvijärven ja Juuan riistahoitoyhdistysten alueiden lupamäärissä on kuitenkin selkeä kasvu.

Riistapäällikkö Juha Kuittinen kertoo, että on ilmaantunut tarpeita saada läntisen hirvitalousalueen kantaa vähän pienemmäksi.

– Siellä on noin 100 päätä enemmän tarkoitus ampua kuin viime syksynä.

– Painotukset vaihtelevat. Vuosi sitten meillä oli eteläisin hirvitalousalue, jossa oli tarvetta kannan pienentämiseen, ja se onnistui, riistapäällikkö Kuittinen kertoo.

Läntisellä hirvitalousalueella on tulevana syksynä käytössä yhteensä 517 pyyntilupaa.

Lieksaankin lisää pyyntilupia

Myös Lieksan riistanhoitoyhdistyksen hirviluvissa on selkeä lisäys, 45 kappaletta. Lieksaan on myönnetty 178 lupaa.

– Lieksassa on välillä osa alueista ollut kokonaan metsästämättä. Kanta on nyt kääntynyt kasvuun, joten on mahdollista metsästystä pikkasen lisätä ja metsästää kattavasti koko Lieksan alueella, Juha Kuittinen kertoo.

Nurmeksen hirvikanta kasvuun

Rajuiten ovat pyyntiluvat vähentyneet Kiteen, Tohmajärvi-Värtsilän ja Nurmeksen alueilla.

– Varsinkin Nurmeksen pohjoisosat ovat melko harvan hirvikannan alueita. Olisi ihan paikallaan, että siellä pääsisi kanta vähän vahvistumaan, riistapäälikkö Juha Kuittinen kertoo.

Nurmeksen lupamäärä tipahti noin 50 kappaletta. Syksyllä lupia on käytössä 126.

Kesälahden, Kiteen, Rääkkylän ja Tohmajärvi-Värtsilän hirvitalousalueelle myönnettiin yhteensä 348 lupaa, jossa on vähennystä yli 110 kappaletta viime syksystä.

Säästetään valtasonnit!

Syksyllä maakunnassa tullaan ampumaan arviolta 1 900-2 000 hirveä.

Riistakeskus on antanut luvansaajille suositukset saaliin vasaosuudesta ja aikuissaaliin naarasosuudesta hirvitalousalueittein. Lisäksi Ilomantsin, Lieksan ja Nurmeksen riistanhoitoyhdistysten alueille on annettu erikseen ohjeita kaadettavien aikuisten ja vasojen määrästä.

Yksi syksyn kuningasajatus on, että Pohjois-Karjalan metsiin jäisi entistä enemmän valtasonneja jatkamaan sukua ja pitämään naaraat ajallaan kiimassa.

– Meillä on tällä hetkellä puute hyvistä uroksista tuolla hirvikannassa. Niitä saisi olla siellä enemmänkin.

– Kun on niitä vahvoja uroksia naaraan ympärillä kiima-aikana, niin se laukaisee oikea-aikaisesti sen kiiman. Vasat syntyvät normaaliaikana eikä vasta uusintakiimasta sitten myöhemmin, riistapäällikkö Juha Kuittinen kertoo.

Pohjois-Karjalan hirvikannaksi arvoitiin edellisen jahtikauden saalisilmoitusten perusteella noin 4 100 eläintä.   

Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen ei halua vastata kysymykseen, pitäisikö saimaannorpan suojelemiseksi määrättyä verkkokalastuskieltoa jatkaa heinäkuuhun. Ministeri Tiilikainen on tyytyväinen norpan suojelun nykytilanteeseen. Hän jättää kertomatta mielipiteensä kalastusrajoituksiin kaavailluista laajennuksista.

– En ole valmis ottamaan kantaa siihen, että onko tarpeen lisätä vai vähentää kalastusrajoituksia, Tiilikainen linjaa.

Norpan suojelijoiden toiveissa on, että vapaa-ajankalastajien verkkokalastuskieltoa pidennettäisiin heinäkuun loppuun asti. Nykyisellään Saimaan kalastusrajoitukset kestävät kaksi ja puoli kuukautta huhtikuun puolivälistä kesäkuun loppuun.

Verkkokalastusrajoitukset ovat WWF Suomen tiedottajan Joonas Fritzen mukaan osoittautuneet tehokkaaksi keinoksi estää saimaannorpan poikasten tukehtuminen kalaverkkoon. Ongelmana on kuitenkin verkkokalastuksen vapautuminen heinäkuun ensimmäisenä päivänä.

Saimaannorpan vaaran viikot

Vuoden suosituin mökkeilykuukausi merkitsee saimaannorpalle vaarallisia aikoja. WWF:n mukaan saimaannorpan elinalueilla sijaitsee parikymmentätuhatta vapaa-ajanasuntoa.

Kesäviikonloppuina ja erityisesti heinäkuussa mökit ovat muuta vuotta ahkerammassa käytössä. Yhtenä ainoana kesäviikonloppuna innokkaat mökkikalastajat laskevat norpan uimavesille jopa tuhansia verkkoja.

– Heinäkuun rauhoittaminen on aivan oleellista kuuttien selviytymisen kannalta, Joonas Fritze sanoo.

Norppakanta on hyötynyt kalastusrajoituksista

Ympäristöministeriön asettama työryhmä pohtii parhaillaan Saimaan kalastusrajoitusten tulevaisuutta. Nykyiset rajoituksia koskevat asetukset raukeavat ensi keväänä.

Uusista linjauksista ei ole vielä tietoa, sillä työryhmä ei saanut ehdotustaan valmiiksi eiliseen määräaikaan mennessä. Asiaan palataan syksyllä.

Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen on tyytyväinen norpan suojelun nykytilaan.

– Näillä voimassa olevilla kalastusrajoituksilla on saatu hyviä tuloksia syntymään eli norppakanta on vahvistunut. Olen tyytyväinen siitä, että norpalla on Saimaan alueen asukkaiden mielissä tärkeä merkitys, Tiilikainen sanoo.

– Minun tavoitteeni on, että Saimaasta tulisi kauttaaltaan norpan kannalta turvallinen vesi. Koska norppa liikkuu kaikkialla Saimaalla, ihannetilanne olisi, että Saimaalla ei kalastettaisi verkolla missään eikä milloinkaan.

Saimaannorpan suojelijana tunnettu luontokuvaaja ja yrittäjä Juha Taskinen on mielipiteessään horjumaton. Vapaa-ajan verkkokalastusta pitäisi Saimaalla rajoittaa nykyistä enemmän.

Juha Taskisen norppa-aiheisista valokuvista koottu näyttely tekee saimaannorpan suojelutyötä tunnetuksi tänä kesänä Lappeenrannassa ja Helsingissä. Norppamies-Taskisella on kerrottavanaan monia tarinoita näyttelyn kuvista.

Kimmo-kuutin äidin Terhin elämää olen seurannut varmaan kaksikymmentä vuotta. Monet, monet kuutit olen seurannut. Terhin aikaisemmista kuuteista kaksi on hukkunut kalanpyydyksiin. Kimmon kävi paremmin, se syntyi suojelluilla vesillä Linnasaaren kansallispuiston alueella Haukivedellä.

Verkkokalastusrajoitukset ovat osoittautuneet hyväksi keinoksi suojella saimaannorppaa. Verkoissa tukehtuu erityisesti norpan poikasia, kuutteja. Taskisen kuvat kertovat myös onnellisista elämänkaarista.

Emä Iitta ja kuutti Vekara tervehtivät toisiaan. Emon ja poikasen side kestää läpi kesän ja varmasti tunnistavat toisensa myöhemminkin kun kalastusreissuillaan kohtaavat.

Kaverukset Uuno ja Kaino Pihlajavedeltä ovat tunteneet toisensa varmaankin parikymmentä vuotta ja viihtyvät vuodesta toiseen samalla rauhallisella lepopaikalla.

Näyttelyn yhteydessä nousee esiin norppien suojelemiseksi asetettu tavoite. 320 yksilön kannan olisi vahvistuttava 400 yksilön suuruiseksi.

Onhan ne hyvin viisaita eläimiä. Tuntevat omat sukellusvetensä ja tietävät jokaisen pudonneen perämoottorinkin, kun suunnistavat pohjanmuotojen mukaan.

Saimaannorppa pystyy sukeltamaan yli 20 minuuttia ja etenemään hyvinkin kilometrin matkan. Sitten nenä eli kirsa ilmestyy pintaan johonkin railoon ja norppa vetää pitkään henkeä. Viiksiensä avulla norppa pystyy tunnustelemaan pimeissä vesissä.

Juha Taskisen valokuvat paljastavat myös harvinaisia erikoisuuksia. Saimaannorpan turkin väritys ja kuviot ovat niin yksilöllisiä, että niiden perusteella yksilöt voidaan tunnistaa yhtä varmasti kuin ihmiset sormenjäljistään. Itä-Suomen yliopistossa saimaannorppien turkkikuviot on koottu tietokantaan. "Naamakirjan" perusteella voidaan varmuudella tunnistaa jo 180 yksilöä.

Lumi-kuutti on tämän kevään kuutteja Linnasaaren kansallispuistosta Haukivedeltä. Tämän emän nimi on Oranssi. Se on saanut nimensä siitä, että keväällä karvanvaihdon aikaan sen turkki muuttuu appelsiininväriseksi.

Juha Taskisen norppa-aiheisista valokuvista koottu näyttely on ohikulkijoiden nähtävillä Lappeenrannassa kävelykatu Oleksilla 10. heinäkuuta asti. Lappeenrannan jälkeen näyttely siirtyy Helsinkiin Lasipalatsinaukiolle.

Luontomatkailun ohjelmapalveluyritykset ovat pienessä nosteessa. Niiden liikevaihto on hiljalleen kasvanut ja tuotot parantuneet. Moni toivoo matkailusta Suomen maaseudulle uutta kasvumoottoria.

Luontomatkailun ohjelmapalveluyrittäjä -sanahirviö tarkoittaa yksinkertaisesti eräopasta: ihmistä, joka hallitsee luonnossa liikkumisen ja tietää siitä paljon, ja kertoo sen mielellään muillekin.

Eräopas vie ihmiset paikkoihin, joihin he eivät ilman apua ehkä osaisi mennä. Hän tarjoaa välineet, etsii hyvät reitit, varaa tarvittaessa majoituspaikan, miettii ruuat - tekee ylipäätään kaiken sen, mikä omatoimiretkeilystä tekee vaivalloista ja aikaa vievää. Asiakkaita ovat tyypillisesti yritysporukat, yhteisöt, leirikoululaiset, metsästysporukat, mutta myös yksittäiset ihmiset ja perheet.

All in One – harrastus, työ ja elämäntapa

Tutkija Heikki Susiluoma on tuoreessa työssään tarkastellut ohjelmapalveluyrittäjien profiilia ja toimeentuloa.

– Tyypillinen ohjelmapalveluyrittäjä varsinkin isojen matkailukeskusten ulkopuolella on ammattia vaihtanut elämäntapayrittäjä, jolla on vahva luontoharrastuspohja ja joka on todella sitoutunut työhönsä. Useimmat toimivat yksinyrittäjinä, mutta paljon on pariskuntiakin, jotka tekevät työtä yhdessä, Susiluoma summaa.

Tutkimuksen mukaan yli puolet yrittäjistä tekee matkailun ohella vanhaa työtään. Heistä puolella vanha työ vie suurimman osan työajasta. Kaksi kolmannesta heistä saa vanhasta työstä vähintään puolet tuloistaan.

– Tilanne on sama kuin suomalaisella maaseudulla vanhastaankin. Vain kaikkein isoimmat tilat elivät pelkästä maataloudesta. Siellä mentiin metsätöihin, uitoille ja muihin hommiin. Myös nykyajan luontomatkailyrittäjällä pitää olla monta tulonlähdettä, Susiluoma toteaa.

Luontomatkailuyrittäjyyden osa-aikaisuudelle on useita syitä. Ensinnäkin ala on sesonkiluonteista. Parhaat ajat ovat yrityksen luonteesta riippuen joulu, hiihtosesonki, kesä tai metsästyskausi. Harva yrittäjä pystyy tarjoamaan jotain jokaiselle sesongille.

Toiseksi ala kamppailee kannattavuusongelman kanssa. Myytävien palveluiden kate on niin pieni, että yritystoiminnan tuotot jäävät vaatimattomiksi. Susiluoman mukaan yli puolella yrittäjistä ohjelmapalvelujen liikevaihto oli alle 20 000 euroa vuonna 2013.

Kanootti edellä Keski-Suomeen

Keski-Suomessa ohjelmapalveluyrittäjiä on muutamia kymmeniä, ja he tarjoavat palveluinaan usein metsästys-, kanootti- tai kalastusretkiä.

Kainuulla on sutensa ja karhunsa, Lapilla hiihtomaastonsa, mutta mitkä ovat Keski-Suomen matkailun helmiä?

– Jos lähdettäisiin etsimään Keski-Suomen kärkituotetta, niin jotenkin se vesistöön liittyisi, sanoo tutkija Heikki Susiluoma.

– Meillä on hyvin erilaisia alueita: soinen ja erämainen pohjoinen Keski-Suomi, sitten Päijänteen seutu ja reittivesistöjä. Äkkiseltään ajattelisin, että kanootti tai kajakki olisi se symboli, millä lähtisin Keski-Suomea tuotteistamaan.

Yksi keskisuomalainen matkailuyrittäjä löytyy Kannonkoskelta. Lakomäen Metsäkartano tarjoaa maatilamajoitusta, juhlapalveluja, ruokaa, ohjattuja luontoretkiä, saunomista, rauhaa ja hiljaisuutta – kaikkea mitä maaseutu parhaimmillaan voi antaa.

Historiallisen tilan puitteet ovat hienot ja tuotteet kunnossa, mutta helppoa yrittäminen ei ole siltikään.

– Ei tämä helppo laji ole ollenkaan, toteaa yrittäjä Pasi Kauppinen.

Suuri on tehokasta, mutta pieni kaunista

Pasi Kauppinen yhtyy Susiluoman tutkimustulokseen, jonka mukaan matkailuyrittäjän suurimmat ongelmat ovat kasvava byrokratia, verotuksen epäselvyys ja markkinoinnin kalleus.

Lisäksi alaa vaivaa ristiveto, joka liittyy matkailualan kehittämiseen ja tulevaisuuteen.

– Keski-Suomessa on potentiaalia matkailuyrittämiselle, mutta joskus tuntuu, että ollaan eri linjoilla esimerkiksi rahoittajien ja maakuntaliiton kanssa. Keski-Suomessa on menty kärkiyritysideologialla, jonka mukaan kehitetään isoja kohteita. Ajatellaan, että kun ne kehittyvät, myös pienet yritykset ympärillä kehittyvät, Kauppinen kertoo.

– Meitä ja monia muitakin kollegoja tämä kärkiyritysajattelu ei auta.

– Itse ajattelen, että pieni on kaunista, jos se on laadukkaasti ja hyvin toteutettu. Luonto kaikkinaisuudessaan – puhtaus, hiljaisuus, neljä vuodenaikaa, järvet, metsäluonto – ne ovat sellaisia vahvuuksia, mihin meidän pitäisi pystyä luottamaan. Pitää luottaa, että ne riittävät ilman mitään sirkushuveja siinä ympärillä, Pasi Kauppinen pohtii.

Tutkija Heikki Susiluoma on samoilla linjoilla.

– Voisi sanoa, että suuri näyttämö ja pieni näyttämö ovat kaksi eri lajia. Levin tai Saariselän matkailukeskus on ihan eri bisnesalue kuin pienimuotoinen ohjelmapalvelutoiminta vaikkapa Pihtiputaalla.

– Jonkinverran on semmoista henkeä, että luontomatkailussa ja pienimuotoisessakin matkailussa pitäisi pyrkiä kasvuyrittäjyyteen. Mielestäni tällaisesta yksisilmäisyydestä pitäisi päästä pois, ja ottaa osa-aikaisuus ja elämäntapayrittäjyys matkailun kehittämisen lähtökohdaksi.

– Voisi vaikka miettiä, mitkä muut elinkeinot tukevat luontomatkailun ohjelmapalvelutoimintaa, eli mitä ammatteja ja mitä töitä voisi hankkia itselleen, jotta saisi tehdä myös tätä työtä, Susiluoma sanoo.

Yrittäjä Pasi Kauppisen mukaan alalla ei ole liikaa kilpailua.

– Luontomatkailussa saisi olla enemmän tekijöitä ja toimintoja. Silloin olisi enemmän tarjottavaa ihmisille, ja voisimme tehdä myös yhteistyötä, Kauppinen toteaa.

Yrittäjä Pasi Kauppista haastatteli Salla Syvänen.

Ikänsä Kuusamon Kitkajärven rannalla asunut ja kalastellut Teuvo Korva on tarkkaillut veden pintaa Ala-Kitkalla Rintalahden seudulla. Järven pinta on kymmeniä senttejä tavanomaista korkeammalla.

– Minun muistini aikana vesi ei ole koskaan ollut näin korkealla. Kyllä tästä hankaluuksiakin on tullut, kun esimerkiksi venehuone on ollut veden alla. Käytännössä sinne ei pääse vielä pitkään aikaan, Korva pohtii.

Vesi on tuonut tullessaan rantaan jos jonkinlaista roskaa ja töhkää. Rannan aallonmurtajakin on lähes kokonaan veden peitossa.

– En usko, että tästä on muuta haittaa kuin että pitää olla varuillaan järven rannassa. Kun tulee kova tuuli, se siirtelee vehkeitä ja roskia tulee.

– Nyt on jouduttu vetämään veneet tuonne metsään. Tavallisesti ne ovat viisi metriä alempana, Teuvo Korva kertoo.

Vesi ei laske lähiaikoina

Kitkajärven vedenkorkeudesta on virallista mittaustietoa kolmenkymmenen vuoden ajalta. Järvi on nyt 40 senttiä keskimääräistä korkeammalla. Vuonna 1998 se oli ennätyskorkealla, vain muutaman sentin korkeammalla kuin nyt. Kesäkuun alusta lähtien veden pinta on hiponut ennätyslukemia.

Suomen ympäristökeskuksen ennusteen mukaan vesi pysyy heinäkuun puoliväliin asti todennäköisesti nykyisellä korkeudella, mutta vesi voi myös vielä nousta jopa 5-10 senttiä.

Kuusamossa myös Muojärvi on noin 20 senttiä keskimääräistä korkeammalla todennäköisesti syyskuuhun asti.

Vedenpinta on tavallista korkeammalla monin paikoin muuallakin maassa, esimerkiksi Lapissa ja Järvi-Suomen alueella.

Järviin lisää kuormitusta

Kun luonnonjärven vesi on korkealla, siitä ei ole suuressa mittakaavassa luonnolle juuri haittaa tai hyötyä, Pohjois-Pohjanmaan ely-keskuksen ympäristöinsinööri Kaisa Kettunen sanoo.

– Luonto on luontoa ja se on tottunut vaihteluihin. Toki rannat saattavat alkaa elää omaa elämäänsä. Jos vesi on todella pitkään korkealla, vyörymiä saattaa tulla, Kettunen arvioi.

Kun veden valuma on suuri, myös järviin tulee suurempi kuormitus riippuen siitä, mihin ympäröivää maa-aluetta käytetään. Humusta on nyt järvissä enemmän.

– Jos peltoa tai metsää kuivatetaan, joet eivät myöskään pura vettä vesistöön niin nopeasti kuin pitäisi, Kettunen sanoo.

Pellot ovatkin olleet tänä kesänä monelle maanviljelijälle harmittavan märkiä ja kylvöt ovat viivästyneet.

Säännöstellyillä järvillä vettä on ohijuoksutettu jo kevättulvien aikaan ja tilanne on rauhallinen. Yläraja uhkasi keväällä ylittyä Koillismaalla esimerkiksi Irni- ja Kostonjärvellä, ja vettä jouduttiin juoksuttamaan.

Jos ensi talvesta tulee taas luminen ja märkä, veden pinta ei luonnonjärvissä pääse vieläkään laskemaan keskimääräisiin lukemiin.

Lammaslaumat ja ruohikossa lepäävät lehmät ja hevoset ovat aikanaan olleet kaupunkielämänkin arkea. Hyötyeläimet ovat aikanaan pitäneet myös asutusten ruohikot, heinät ja muun kasvillisuuden matalana. Samaa tavoitellaan nytkin Hämeen keskiaikaisen linnan lammaslaumoilla

Tavoite on turvata linnanvalleja eroosiolta ja vallien ja vallihautojen kunto pehmeillä maisemanhoitomenetelmillä eli lampailla. Asiaa kokeiltiin jo juhannusviikolla, ja sen jälkeen tehdyt arviot lampaiden työn jäljestä ovat niin vakuuttavia, että lammasporukka saa ainakin täksi kesäksi jatkosopimuksen linnan omistajalta Senaattikiinteistöltä.

Purtavaa linnanvalleilla on niinkin runsaasti, että töihin mahtuu jopa kaksi porukkaa eli yhteensä parikymmentä lammasta ja näitä turvaavat paimenkoirat. Lammilainen lampuri Hertta Heinonen on tyytyväinen lammaskatraisiinsa ja aikoo tuoda niitä mahdollisesti viikoittain maalta kaupunkiin. Lampaatkin sopeutuivat uteliaisiin katselijoihin linnan kulmilla helposti, edes mediaväki ei katraita häirinnyt.

– Tarkoitus on tulla Lammilta linnalle kerran viikossa, jos säät salllivat. Lampaan näkökulmasta valleilla on oltava tarpeeksi syötävää ja oikeanlainen sää, kertoo lampuri Hertta Heinonen.

Valleilla alkaa laiduntaa parikymmentä lammasta ja syötävää riittää

Liian kuumalla ilmalla kaupunkiin ei kannata lampaiden kanssa lähteä, kuumalla säällä lammas ei juuri syö. Ei se syö myöskään kylmässä sateessa tai tuulella myrskyssä, kun se pelkää näitä luonnonilmiöitä, kertoo Heinonen.

Heinosella on Lammilla kaikkiaan toista sataa lammasta, joista pariakymmentä aletaan kuskata kaupunkiin ja takaisin. Lampaiden kerääminen kokoon ja ohjaaminen auton traileriin vie oman aikansa. Kaupunkireissut ovat kuitenkin niin lampurille kuin eläimillekin mieluisia. Pääsee näkemään hieman vilkkaampaa menoa linnan kulmilla.

– Olisi hienoa, että kaupunkilaisetkin pääsivät lauman töiden ohessa kurkistamaan lampaan sielunelämää - lammashan alkaa nyt laiduntaa siinä kaupungissa linnan valleilla eli alkaa elää sellaista normaalia elämää. Siinä on aika ajoin syömistä, sitten siinä on märehtimistaukoja, se tarkkailee samalla ympäristöään. Katsoja voi itsekin sitten huomata, mikä lammasta pelottaa ja mikä ei, kertoo lammilainen lampuri.

Heinonen on kiinnostunut tuotantoeläinten hyvinvoinnista ja haluaa, että lampaita tarkkailevat linnan vierailijatkin alkaisivat pohtia näitä asioita. Lammilaisista lammaslaumoista saattaakin tulla keskiaikaisen linnan uusi elävä vetonaula, kun eläimet laiduntavat pääporttien ja vallien kulmilla.

– Vetonaulaksi pääsyhän olisi hienoa. Onhan se linnan kävijöiden ja matkailijoiden tapaaminen erilaista elämää kuin katraiden kaitseminen yksin Lammin pelloilla missä teen itsekseni töitä koirien ja lampaiden kanssa pitkin peltoja, naurahtaa lampuri Hertta Hienonen. 

Koskella kattohaikarapariskunnan pesueesta yksi on löytynyt menehtyneenä pesätolpan juurelta. Syyksi arvellaan tiistaina Koskella piiskannutta kovaa sadetta.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Salon Seudun Sanomat.

Kattohaikarapariskunta on onnistunut tänä kesänä Suomessa ensimmäistä kertaa pesinnässä ja asia on herättänyt paljon kiinnostusta. Lintujen perheonni sai särön torstaiaamuna, kun paljastui, että pesän kuopus on löytynyt menehtyneenä pesätolpan juurelta.

Koskella satoi tiistaina runsaasti ja senkin on arveltu olleen poikaselle kohtalokasta. Turun Lintutieteellisen yhdistyksen varapuheenjohtaja Jorma Hellsten sanoo, että syitä linnunpoikasen kuolemaan voi silti vain arvailla.

– Toki sade voi nopeasti kylmettää poikasen, jos emo ei sitä suojaa, Hellsten sanoo.

Pienillä lämmönsäätelyjärjestelmä ei vielä toimi, joten vanhemmat koittavat suojella poikasiaan aina tilanteen mukaan.

– Kylmällä ne lämmittävät poikasia lepäämällä niiden yllä ja lämpimällä nousevat seisomaan pesässä muodostaen varjon pienille, Hellsten kertoo.

Vaan miksi vanhemmat eivät olisi olleet suojaamassa poikasia tiistaisen sateen aikana?

– Jaa-a. Voihan niinkin tietysti olla, että ne ovat kokeneet häirintää. Että joku on estänyt niitä tulemasta pesälle.

Heikoin pesueesta menehtyy

Jorma Hellsten muistuttaa, että mikäli ravintotilanne on heikko, niin poikueen heikoin on aina suurimmassa vaarassa menehtyä.

– Tiedä sitten, mikä tilanne on ravinnon suhteen ollut.

Hellsten ei lähde osoittamaan syyttävää sormea tilannetta aktiivisesti tarkkailleisiin ihmisiin. Pesän mediajulkisuus on hänestä pikemminkin suojellut pesintää.

– Kun moni tietää tilanteen olevan herkkä, niin siinä on monta ihmistä pitämässä huolen siitä, ettei kukaan innostu liikaa ja häiritse pesintää.

Hellsten on pahoillaan lintupoikasen menehtymisestä, mutta muistuttaa samalla meneillään olevan pesinnän ainutlaatuisuudesta.

– Kaksi poikasta on kuitenkin enemmän kuin koskaan ennen. Toivottavasti näiden kahden osalta kaikki menee hyvin, Hellsten sanoo.

Sovelluksen avulla kunta haluaa kehittää Tornion-Muonionjokien lohimatkailua. Lohia on noussut väylään viime vuosina runsaasti, joten sovellukselle on kunnan mukaan tilausta.

Tilastoja voi myös selata sovelluksen avulla ja hakea esimerkiksi tietoja samasta paikasta saaduista kaloista. 

– Mobiilisovellukset avaavat täysin uusia mahdollisuuksia kuntapalvelujen tuottamiselle paremmin ja tehokkaammin. Mobiilisovellusten hyödyntäminen on luontevinta aloittaa ei-lakisääteisistä palveluista, jolloin sovelluksen toteuttaminen on helpompaa. Jatkossa kunnan tavoitteena on hyödyntää mobiilisovelluksia laajemminkin eri toiminnoissa ja palveluissa siellä, missä se tuottaa lisäarvoa ja on mahdollista, Kolarin vt. kunnanjohtaja Antti Määttä sanoo tiedotteessa.

Kolarin kunnan lohisovellus on saatavissa Windows Phone-, iOS- ja android-käyttöjärjestelmille. Ensimmäiseksi sovellus on ladattavissa android-laitteille Play-kaupasta hakusanalla ”Kolarin lohitilasto.” Windows Phone- ja iOS –sovellukset tulevat ladattavaksi heinäkuun aikana.

Normaalisti sinilevä innostuu kukkimaan vasta helteiden aikaan. Tänä vuonna sinilevää on tavattu Oulussa Lämsänjärvestä, Pyykösjärvestä ja Jäälinjärvestä.

Sen sijaan valtakunnallisesta näkökulmasta sinilevät ovat runsastuneet järvillä hieman, mutta niitä on edelleen keskimääräistä heinäkuun alkua vähemmän, tiedottaa Suomen ympäristökeskus.

Alkava lämmin sääjakso tulee todennäköisesti lisäämään sinilevien pintakukintoja järvillä tulevalla viikolla, toteaa erikoistutkija Marko Järvinen Suomen ympäristökeskuksesta.

Oulun kaupungin ympäristötarkastaja Heikki Kurtin mukaan leväkukinnat ovat tänä vuonna aikaisessa.

Jäälinjärvessä on ollut sinilevää viime vuosina jo alkukesästä, joten tämän vuoden esiintymät eivät ole poikkeuksellisia.

Sen sijaan kahden muun järven sinileväkukinnot yllättivät Kurtin.

– Lämsänjärvestä on viimeksi löytynyt vuonna 2003, ja Pyykösjärvenkin viime havainnosta on yli viisi vuotta. Niitä voidaan pitää aika harvinaisina, Kurtti toteaa.

Vesistön kuormitus lisää sinilevää

Kurtin mukaan sinileväesiintymät viittaavat siihen, että vesistöihin on tullut kuormitusta ulkopuolelta tavallista enemmän.

– Veteen päätyy ravinteita, esimerkiksi fosforia ja typpeä. Sitä voi päätyä jätevesistä, maan ja metsän muokkauksista ja kaiken näköisestä asutuksesta, Kurtti sanoo.

Tästä eteenpäin lämpötila määrittää leväkukintojen tulevaisuuden.

– Jos tulee oikein lämmin kesä, se todennäköisesti kasvattaa kukintoja, Kurtti toteaa.

Hän kuitenkin muistuttaa, että Oulussa sinileväkukinnat eivät yleensä ylly kovin runsaiksi. Uimaan varmasti pääsee kesän aikana, mutta uimavesitiedotteita on syytä tarkkailla.

Ensimmäisen lähetyksen lähetyslistoista puuttui yksi dokumentti. 

Riistakeskus arvioi maaliskuussa, että ennakkoilmoitusten perusteella Perhossa olisi ammuttu liian vanhat susiyksilöt.

Saalisseurannan mukaan Perhossa kaadettiin tuolloin kaksi aikuista urosta, kun kannanhoidon piti kohdistua nuoriin yksilöihin. Arviot perustuivat ammutun suden painoon. Eläimen paino voi kuitenkin vaihdella ikäluokassa suuresti.

Tarkempia tuloksia Perhon susista on odotettavissa elokuussa.