Kevätsienien sato oli tänä vuonna hyvä, ja nyt näyttää siltä, että kesäkuussa on noussut tai nousemassa mukavasti myös varhaisia kesäsieniä, kuten kantarelleja ja tatteja.

Helsingin yliopiston Luonnontieteellisen keskusmuseon sieniasiantuntija Tea von Bonsdorff suositteleekin, että parin seuraavan viikon aikana kannattaa käydä sienikorin kanssa metsässä.

– Kesäkuussa on ollut jatkuvia, tasaisia sateita ja kuivat kaudet ovat olleet lyhyitä. Lämpötilakaan ei ole ollut liian alhainen kesäsienille, joten kantarelleja löytyy jo ja tattejakin on havaittu.

Sienisadon ennustaminen vaikeaa

Von Bonsdorffin mukaan kesäkuun sateet kantavat sienisadon kannalta parin kolmen viikon päähän. Sen pidemmälle eivät sieniasiantuntijat suostu satomääriä ennustamaan, koska se on yhtä vaikeaa kuin pitkien sääennusteiden tekeminen. 

– Itiöemien nousuun vaikuttavat toki monet tekijät: muun muassa pohjavesi- ja lumitilanne, mutta kyllä kaikkein eniten satoon vaikuttava tekijä on satokauden aikainen säätila ja sateiden määrä.

Heinäkuun mahdollisissa helteissä sienisato tyypillisesti hiljenee, mutta syksyä kohti sateiden myötä taas vilkastuu. Varsinkin tatit pitävät siitä, että heinäkuussa on helteistä ja sitten alkavat runsaat sateet.

Kevätsienisato oli erinomainen

Maaliskuussa alkanut ja toukokuussa hiipunut kevätsienisato oli tänä vuonna ilahduttava sienestäjille. Ruokasieniä, kuten korvasieniä, poimukellomörskyä ja huhtasieniä, löytyi mukavasti.

Sieniasiantuntijat ilahtuivat kuitenkin erityisesti harvoin nähdyn käpynastakan laajasta esiintymisestä, vaikkei se syötävä sieni olekaan.

– Käpynastakka on sellainen kuusen käpyä lahottava kotelosieni, jota on viimeksi tavattu meillä runsaasti joskus 70-luvun lopulla. Sitä nähtiin nyt massaesiintyminä, joka innosti muun muassa sienien valokuvaajia, von Bonsdorff kertoo.

Tornion- ja Simojoella ollaan toistaiseksi jäljessä viime vuoden ennätyksellisestä lohennoususta. Vaellus oli ennätyksellisen runsasta kuun alussa, mutta kuun lopulla kalamäärät ovat olleet selvästi pienempiä viime vuoteen verrattuna.

Runsasta kutuvaellusta selittää se, että tänä vuonna liikkeellä on paljon vanhoja, suureksi kasvaneita lohia, jotka nousevat jokiin pienempiä ja nuorempia lohia aiemmin.

Tornionjoella on viime viikonvaihteeseen mennessä havaittu yli 28 000 lohta ja Simojoella reilut puolitoistatuhatta nousulohta. Loppukesän aikana jokeen nousevien lohien kokonaismäärää ei pystytä ennustamaan tarkasti.

Viime vuonna nousulohia havaittiin ennätysmäärä molemmilla joilla: Tornionjoella noin sata tuhatta ja Simojoella noin 3 800.

Tänä kesänä lankoja värjäävä on ilokseen huomannut, että koleasta kesästä on hyötyä. Kasveista irtoaa nyt paljon väriä. Käsityökouluvastaava Päivi Tyhtilä Taito Keski-Pohjanmaasta kertoo, että säät vaikuttavat kasvivärjäykseen.

– Kesä on yllätyksellinen. Joskus sadekesä tuottaa hailakoita, itkeviä värejä. Tänä vuonna kasvit ovat kuitenkin tehneet kukkia hitaasti, joten niistä on lähtenyt värjäykseen hyviä, voimakkaita värejä.

Kokkolanseudun opiston kasvivärjäyskurssia opettava Tyhtilä neuvoo, että luonnonmateriaaleilla saa periaatteessa aikaan mitä värejä vain. Kotimaisilla kasveilla syntyy lähinnä erilaisia keltaisen, vihreän ja ruskean sävyjä.

– Sienistä tulee upeita oransseja, violetteja ja muita sävyjä. Kurssilla on materiaalina myös ulkomaalaista santelia ja kokenillia(kilpikirva). Indigoa ei tällä kertaa ollut mukana, mutta siitä tulee komea sininen.

Lanka vaatii esikäsittelyä

Kokkolanseudun opiston 10 kurssilaista on etukäteen kerännyt luonnosta materiaaleja värjäystä varten.

Ensin materiaalit on laitettu veteen likoamaan, jolloin väri irtoaa parhaiten. Patoihin on laitettu sieniä, lehtiä, kiventieraa, käpyjä ja esimerkiksi lupiinia.

Toisena kurssipäivänä esimerkiksi kiventiera kiehuu 100-asteisessa vedessä, kunnes väri alkaa irrota. Sitten langat lämmitetään vedessä pikku hiljaa, jottei niistä synny huopaklönttejä. Lopulta langat laitetaan pataan, jonka lämpötila nostetaan 80 asteeseen. Lankoja liikutellaan välillä värjäyksen aikana.

Luonnonmateriaaleilla voi värjätä luonnonkuituja, kuten villalankaa. Lanka voi vaatia pesua ennen käsittelyä. Langat puretetaan eli kiinnitetään esimerkiksi alunalla ennen värjäystä. Puretus saa värin tarttumaan ja pysymään langoissa paremmin.

Luonnonmateriaaleilla värjäämiseen on useita ohjeita netissä. Ohjeita löytyy myös painettuna: Väriä luonnosta (Aittomäki, Colliander, Kotiranta 1992). Kokkolanseudun opiston kurssilla on käytetty myös  monistetta : Luonnonväreillä värjääminen (Helsingin kaupungin suomenkielinen työväenopisto, Helsinki 2000).

Birdlife Suomi ja Yle Turku käynnistävät kilpailun Kosken kattohaikaraparin poikasten nimeämiseksi. Nimiä voi ehdottaa Birdlifen sivuilla.

Haikaranpoikasten kuoriutuminen on historiallinen tapahtuma ja linnut ovat herättäneet valtavaa kiinnostusta.

– Tuhannet ihmiset ovat seuranneet poikasia jo ennen kuoriutumista. Poikaset ovat jo syntyessään julkkiksia. Tätä tapahtumaa on odotettu vuosikymmeniä. Lemmikeille on tapana antaa nimet, ja tässä on juuri siitä kyse, sanoo suojeluasiantuntija Tero Toivanen.

Kilpailu kestää kaksi viikkoa

Nimeä voi ehdottaa sunnuntaihin 12. heinäkuuta asti. Muistathan ehdottaa nimiä koko kolmikolle. Kaikkien nimikilpailuun osallistuneiden kesken arvotaan palkinnoksi kiikari sekä kolme ääntelevää pehmokattohaikaraa.

Kilpailua varten koottu tuomaristo valitsee haikaroille annettavat nimet yleisöehdotusten perusteella.

Raatiin kuuluvat luontotoimittaja Pirkka-Pekka Petelius, sanoittaja ja runoilija Sinikka Svärd, Yle Turun uutisjuontaja Aleksi Hakala sekä haikaranpesän rakentajat Jaakko Laakkio ja Lauri Laukkanen.

Haikarat nimetään rengastuksen yhteydessä. Haikaroiden perheonnea voi seurata haikarakamerasta.

Kattohaikara on toivottu naapuri

Birdlifen mukaan Suomessa vierailee joka kevät kymmeniä tai satoja kattohaikaroita. Joitain pesimäyrityksiä on ollut aiemminkin.

Yksi haikarapari yritti pesiä nykyisen Perniön alueella toukokuussa 2004. Lisäksi Pirkanmaalla on kahdesti havaittu soidintavia pareja. Kattohaikara on yleensä tervetullut naapuri.

– Se on iso, komea ja eksoottinen lintu. Sitä pidetään vauvojen tuojana. Ajatellaan, että se tuo onnea. Esimerkiksi Virossa ihmiset haluavat kattohaikaran kotiinsa pesimään.

Virossa pesii arviolta 4 000–5 000 kattohaikaraparia.

Pesäkamera paljasti pienen naaraspennun syntymän Korkeasaaren eläintarhassa. Amurinleopardinaaras sai ensimmäisen pentunsa jo toukokuun puolivälissä, mutta pesäkopin ympäristössä on pidetty tiukkaa penturauhaa.

Vasta kuukauden kuluttua kissalaakson kuopus uskallettiin irrottaa emostaan eläinlääkärin tarkastusta varten.

Viime päivinä liki puolitoistakiloiseksi varttunut leopardipentu on alkanut liikkua myös pesäkopin ulkopuolella, tosin emo pitää sen yhä yleisöltä piilossa.

Pennun syntymä on hyvä uutinen lajin säilymisen kannalta. Venäjän Kaukoidässä tehtyjen laskentojen mukaan harvinaisia luonnon leopardeja on nyt noin 60 yksilöä. Määrä on noussut vuoden aikana noin kolmanneksella. Kanta on ensi kertaa kääntynyt nousuun.

Korkeasaari on tukenut amurinleopardien suojelua luonnossa vuodesta 1998.

Myös nyt syntynyt pentu saattaa aikanaan päätyä luontoon, sillä pitkään valmisteltu amurinleopardien luontoonpalautus on saanut toteuttamisluvan.

Vähintään 12-vuotiseksi suunniteltu projekti alkaa ensi keväänä tilojen rakentamisella Venäjän Kaukoidässä. Vuonna 2017 ensimmäiset eläintarhojen amurinleopardit siirretään alueelle. Mukaan valitaan iältään ja geeniperimältään sopivimmat yksilöt eläintarhojen liki 190 yksilön kannasta.

Karhun jäljet eivät Keminmaan Lautiosaaressa ainakaan vielä maanantaina herättäneet pelkoa. Aikuisen miehen kämmenen kokoiset jäljet olivat paremminkin hienoinen vetonaula.

– Luin aamulla lehdestä jäljistä ja päätin käydä aamukävelyllä niitä katsomassa, kertoi Niilo Ruuskanen.

– Kolme jälkeä tästä metsätieltä löysin kun tiesin etsiä. Ei karhu ainakaan vielä pelota, enemmän noista sääskistä on haittaa, sanoi Ruuskanen.

Samat villieläimen jäljet olivat saaneet liikkeelle myös kemiläisen Juha Karhun.

– Olin tuossa lähistöllä kyläilemässä kun nämä jäljet tulivat puheeksi. Ihan mielenkiinnosta päätin niitä lähteä katsomaan, sanoi Karhu.

– Kolme jälkeä minäkin löysin. Kävin kauempaakin etsimässä, mutta muita en löytänyt, kertoi Juha Karhu.

– Eläin näyttää matkanneen metsään, mutta tulleen asutuksen suunnasta. Liekö käynyt lähelläkin asujaimistoa, mietti mönkijällä liikkeellä ollut Juha Karhu.

Karhu on liikkunut viikonloppuna Lautiosaaressa vain noin sadan metrin päässä lähimmistä taloista. Eläin arvioitiin jälkien perusteella nuoreksi aikuiseksi karhuksi.

Jäljistä päätellen karhu on jatkanut matkaansa syvemmälle Kivalon metsiin.

Tämän kesän ensimmäinen saimaannorppa on löytynyt kuolleena Etelä-Savossa. Norppa löytyi kuolleena Puumalassa katiskasta.

Katiska oli alueella, jossa verkkokalastus on kielletty ja katiskojen nielun tulisi olla korkeintaan 15 senttiä. Saimaan verkkokalastusrajoitukset päättyvät kesäkuun lopulla.

Norpan arvellaan ajelehtineen laittomassa katiskassa jo pidemmän aikaa. Katiskaan jäänyt saimaannorppa oli puolitoistavuotias ja noin 30 kiloinen.

Viimeksi tänä vuonna norppa jäi kalaverkkoon maaliskuussa Pihlajavedellä. Myös helmikuussa Sulkavalla jäi norppa kalaverkkoon.

Saimaannorpan kanta on tällä hetkellä 320.

Saimaan kalastusrajoituksia seurannut ja rajoitusten muuttamisen tarvetta pohtiva seurantaryhmä hakee työlleen jatkoaikaa.

Ryhmän piti jättää raporttinsa tiistaina 30. kesäkuuta.

– Työ on edennyt hyvin, mutta aluerajat vaativat vielä keskustelua, summaa maa- ja metsätalousministeriön kalastusneuvos Eija Kirjavainen.

Kirjavainen on seurantaryhmän puheenjohtaja.

Kirjavainen uumoilee, että seurantaryhmä pääsee jatkamaan työtään syksyllä lomien jälkeen.

Seurantaryhmän tehtävä on seurata Saimaalla tähän mennessä tehtyjen kalastusrajoitusten vaikutuksia uhanalaisen saimaannorpan suojelussa. Seurantaryhmä pohtii myös, miten rajoituksia olisi mahdollisesti muutettava.

Lisäksi seurantaryhmän tehtävänä on selvittää, miten kalastusrajoitusten valvontaa voi tehostaa.

Seurantaryhmässä on mukana muun muassa ministeriön, maakuntaliittojen, luonnonsuojelujärjestöjen ja kalastajien edustajia.

Pellisenrannan niitty Lappeenrannan Joutsenossa on yksi Etelä-Karjalan Allergia- ja Ympäristöinstituutin tutkimuskohteista.

Niityn kasvillisuutta on alettu tutkia vuonna 1995. Kuluva vuosi on siis eräänlainen juhlavuosi, kun seurannan alkamisesta on kulunut 25 vuotta.

Etelä-Karjalan Allergia- ja Ympäristöinstituutin johtajan Kimmo Saarisen puheista käy ilmi, että kasvit pitävät sisällään erilaisia uskomuksia ja kokeiluja.

Näin kesä-heinäkuun taitteessa Pellisenrannan niityllä voi vielä nähdä esimerkiksi rohtotädykkeitä, joiden entisaikoina uskottiin karkottavan noitia pihapiiristä.

Uhanalainen sykeröpoimulehti puolestaan on yksi Suomessa kasvavista noin 30 poimulehtilajista. Saarinen kuvailee poimulehtiä legendaarisiksi kasveiksi.

– Niiden tieteellinen nimi alchemilla kertoo niiden historiasta alkemistien keskuudessa. Joskus aikanaan elohopeasta, rikistä ja poimulehtien nesteistä yritettiin luoda kultaa. Siinä ei kyllä kauhean hyvin onnistuttu, Saarinen naurahtaa.

Yle Etelä-Karjalan luontosarjassa seurataan eri vuodenaikojen tapahtumia Saimaan kanavan varrella sekä Joutsenon Pellisenrannassa sijaitsevalla niityllä.

Mielikuva Lapin karun luonnon kesyttäjästä, goretexiin pukeutuneesta ja littanalla retkipatjalla nukkuvasta extremevaeltajasta saattaa saada heikompikuntoisen patikoijan kavahtamaan ja luopumaan koko vaellusajatuksesta. 

Mukavuudenhaluisilla vaeltajilla on muutaman viime vuoden aikana ollut mahdollisuus osallistua Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa ja sen liepeillä järjestettäviin "kevytvaelluksiin", joissa patikoijat kulkevat päivärepun kanssa useamman päivän vaelluksia, mutta painavammista varusteista ja majoituksista huolehtivat paikalliset matkailuyrittäjät. Euroopassa ja muualla tällaista yritystoimintaa on ollut jo aiemmin, mutta Suomessa ilmiö on melko uusi.

Luontomatkailua tutkinut Luonnonvarakeskuksen tutkija Seija Tuulentie pitää sitä tervetulleena.

– Tällaiset palvelut ovat hyvä tapa jatkaa harrastamista esimerkiksi ikääntyville ihmisille, jotka aiemmin ovat päässeet hyvin liikkumaan mutta eivät enää pääse. Eivät kaikki ole eräsusia, eikä tarvitsekaan olla, Tuulentie sanoo.

Tuulentie kuitenkin huomauttaa, etteivät tähän mennessä tarjotut Lapland Classic -vaellukset ole mitenkään erityisen helppoja, vaikkei rinkkaa ja telttaa tarvitse kuljettaa. Patikointikilometrejä voi päivittäin kertyä noin parikymmentä. Erona on se, ettei päivän päätteeksi tarvitse ährätä teltan ja retkikeittimen kanssa.

Suomalaiset valmiita maksamaan luontokokemuksesta

Lämpimästä ruuasta, opastuksesta ja pehmeästä pedistä ollaan nyt valmiita maksamaan. Lapland Classicin hinnat vaihtelevat noin 500 eurosta lähes 900 euroon.

Puistonjohtaja Pekka Sulkava arvelee, että luontosuhteessa on tapahtunut melkoinen muutos.

– Vielä 10-15 vuotta sitten suomalaiset eivät luultavasti olisi olleet valmiita maksamaan tällaisesta palvelusta. Nyt iäkkäämmät ihmiset ja esimerkiksi keski-ikäiset naisporukat näkevät tämän huolettomana ja mukavana tapana nauttia luonnosta, Sulkava sanoo.

– Suomalaisille on tullut mukavuudenhalua, ja pääkohderyhmänä ovat keski-ikäiset ja iäkkäämmät, joilla varallisuuttakin on, Tuulentie pohtii.

Suunnitteilla on myös vaelluksia, joille voi osallistua myös pienten lasten kanssa.

– Näille nykyisille vaelluksille ikäraja on ollut 12 vuotta, mutta tänä vuonna mukaan lähtee myös muutama testiperhe, joiden kokemusten pohjalta suunnittelemme seuraavaksi kesäksi perhevaelluksia, retkien pääjärjestäjä Safarcticalla työskentelevä opas Lotta Lonka kertoo.

Safarctica ostaa alihankintana pienemmiltä matkailuyrittäjiltä majoitus-, ruokailu- ja opaspalveluita.

Luontosuhde eriytyy

Tuulentie arvelee, että yleisenä trendinä Suomessa on nähtävissä hidasta erkaantumista luonnosta.

– Ei luontosuhde varmaan kauhean dramaattisesti ole muuttunut, mutta tietysti kaupungistuminen ja väestön ikääntyminen vaikuttaa siihen, ettei esimerkiksi vaelluksille ole niin helppo lähteä. Ehkä yleinen trendi on, että koko ajan vähän erkaannutaan luonnosta.

Tuulentie kuitenkin huomauttaa, että suomalaiset ovat mökkikansaa ja sikäli luontoon sidoksissa.

– Vaikka suomalaiset asuvat nykyään pääasiassa taajamissa, monilla on kuitenkin side maaseutuun ja luontoon. Suomessahan on puoli miljoonaa mökkiä ja käyttäjiä vielä paljon enemmän.

Toisaalta koko ajan tulee myös yhä erikoistuneempia harrastajaryhmiä ja erilaisia extremeharrastajia, niin sanottuja kovien seikkailujen ja adrenaliinin ystäviä.  

Matalamman kynnyksen luontopalveluilla mahdollistetaan myös se, että kansallisomaisuudestamme eli kansallispuistoista pääsee nauttimaan mahdollisimman moni. 

Toiveena pidemmät kesä- ja talvisesongit

Kylästä kylään -vaelluksia Suomessa tarjoavat toistaiseksi vain Pallas-Yllästunturin kansallispuiston alueen yrittäjät. Palvelun mahdollistaa puiston "hämähäkkimäinen" rakenne.

– Karttaa kun katsoo, näkee kuinka Pallas-Ylläksen puiston ympärillä teitä ja matkailukyliä on joka puolella ympärillä. Niistähän muodostuu hämähäkinverkko niin että puiston puolella kävellään tai hiihdetään, ja sitten mennään juuri puiston ulkopuolelle joittumaan tai syömään. Siitä muodostui ajatus palveluverkostosta, Sulkava sanoo.

Puistonjohtajan mukaan kansallispuistolla ei ole erityistä tarvetta haalia yöpyjiä, vaan luonnon kestävän käytön kannaltakin on parempi, että päivän aikana vaeltajat tutustuvat puiston nähtävyyksiin mutta majoittuvat ja aterioivat puiston ulkopuolella. Kansallispuisto ei myöskään itse tee matkailubisnestä, mutta se haluaa olla mahdollistamassa paikallisten matkailuyrittäjien parempaa elantoa.

Aiempina vuosina vaelluksia on ollut vain muutamia elokuussa, mutta niille on osallistunut useampi sata ihmistä. Tulevina vuosina vaelluksia on tulossa lisää, ja tavoitteena on myös venyttää matkailusesonkeja niin kesällä kuin talvellakin.

– Kesämatkailun edistämiseenhän hankerahat on saatu ja niiden pohjalta konsepti rakennettu, mutta myös talvimatkailuun tätä on suunniteltu. Marraskuussahan tulee jo lunta ja tammi-helmikuussa latuverkostot ja muut alkavat olla valmiina, mutta sesonki painottuu yhä huhtikuuhun, Sulkava sanoo.

Toistaiseksi vaelluksia on markkinoitu ja niille ovat osallistuneet vain suomalaiset. Tulevaisuudessa markkinointia on tarkoitus laajentaa ulkomaille.

Kemijärven kaupunki aikoo päivittää kaikki ulkovalaisimet LED-tekniikkaan vuoteen 2017 mennessä. Vanhat elohopeahöyrylamput ovat tulossa käyttöikänsä päähän, eikä uusia elohopealamppuja enää myydä.

LED-lamppuja on asennettu viime vuodesta alkaen, ja työ saataneen valmiiksi vuonna 2017, sanoo Kemijärven kaupungin tekninen johtaja Markku Kankaanranta. Koko valaisinkannan uusiminen maksaa kaupungille noin miljoona euroa, joten työ on jaettu usealle vuodelle.

Kankaanrannan mukaan uudet LED-lamput ovat toimineet moitteetta.

– Näistä viime ja tänä vuonna asennetuista LED-lampuista ei ole tarvinnut tehdä yhtään reklamaatiota. Aikaisemmin niissä oli paljonkin korjattavaa.

Kemijärven kaupunki säästää energiaa uusien lamppujen ansiosta ja pitkällä aikavälillä myös rahaa LED-lamppujen halventuneiden hintojen ansiosta, sanoo Kankaanranta.

– Se on selvästi huomattu, että käyttökustannuksista säästää aina, kun vaihtaa uusia lamppuja. Takaisinmaksuaika on vielä aika pitkä, mutta elohopealamput on kuitenkin pakko vaihtaa eikä uusia ole myynnissä.

Kostean alkukesän ansiosta herkku- ja punikkitatit ovat aikaisessa. Sienilöytöjä on tehty jo juhannuksen aikoihin.

– Maaperässä kosteutta kyllä riittää, ja sen vuoksi herkkutatin ensisato onkin osoittautunut tavallista laajemmaksi. Ensimmäiset poimijat ovat saaneet niitä myyntiin asti, kertoo Arktiset Aromit ry:n toiminnanjohtaja ja sienineuvoja Simo Moisio.

Myöhemmin tatit kaipaavat lämmintä ja aurinkoista jaksoa. Tatit kestävät melko hyvin hellettäkin, kunhan sitä ei kestä yhtäjaksoisesti kuukautta pidempään. Syyssateiden aikaan tatit aloittavat kasvun uudelleen.

– Kiertelin metsissä lauantaina, ja pääosa oli jo toukkaisia tai vanhentuneita, mutta oli nuoria tatinalkujakin. Tatteja ehtii kerätä vielä tämän viikon, sitten tulee jakso, jolloin sieniä ei suuremmin luonnosta löydy.

Heinäkuun puolesta välistä alkaen metsiä kannattaa silmäillä kantarelleja silmällä pitäen, tosin ne viihtyvät lähinnä esimerkiksi Kainuussa maakunnan eteläosissa. Varsinainen sienikausi käynnistyy öiden viiletessä elokuussa.

Tutussakin sienimetsässä voi löytää uusia sienituttavuuksia, sillä monet lajit ovat levittäytymässä pohjoiseen.

– Kun vertaa vaikka 30 vuoden takaiseen, lajisto on laajentunut ilmastonmuutoksen myötä. Esimerkiksi kantarellien ja suppilovahverojen kasvuvyöhyke on noussut, samoin lampaankäävän ja kehnäsienen, Moisio kertoo.

Helppo herkkutatti, kypsennettävä punikki

Herkkutatti on tukeva sieni, jonka lakin väri vaihtelee ruskean eri sävyissä lajista riippuen. Nuoren sienen pillistö on tiheä ja vaaleanharmaa, vanhetessaan pillistö muuttuu kellanvihreäksi. Vaalean jalan yläosaa koristaa usein valkoinen verkkokuviointi.

Herkkutatin voi sekoittaa sappitattiin, jolla on kuitenkin pehmeämpi ja vihertävämpi lakki. Nämä kaksi erottaa toisistaan viimeistään sientä leikatessa: sappitatin malto punertuu leikkauspinnoissa, mutta herkkutatin malto on pysyvän valkoista. Sappitatti ei ole varsinaisesti myrkyllinen, mutta sieniruokaan eksyessään yksikin pahanmakuinen sieni pilaa aterian. 

Herkkutatin voi paistaa sellaisenaan tai viipaloida ja kuivata myöhempää käyttöä varten.

Nukkajalkainen punikkitatti on herkullinen ruokasieni, joka on kuitenkin kypsennettävä huolellisesti ennen nauttimista. Punikkitatin malto tummuu nopeasti leikatessa, mutta pillistö pysyy pitkään vaaleana. Lakki on punertavan ruskea, ja sen sävy vaihtelee lajin mukaan.

Huhtikuun puolivälissä voimaan tulleet Saimaan verkkokalastusrajoitukset päättyvät tänään. Keväisen verkkokalastuskiellon tarkoitus on suojella etenkin norpan poikasia eli kuutteja, jotka verkkoihin takertuessaan hukkuvat.

Suojelubiologi  Jouni Koskelan mukaan kevät oli sikäli hyvä, että rajoitusten voimassaoloaikana tietoon ei tullut yhtään tapausta, jossa norppa olisi menehtynyt kalaverkkoon.

– Normaalisti rajoituskauden aikana yksi tai kaksi jää verkkoihin. Tänä vuonna tietoon ei ole tullut yhtään tapausta rajoitusalueella tai sen ulkopuolella, Koskela sanoo.

Maanantaina kuitenkin Puumalasta löytyi kuutti, joka oli kuollut katiskaan. Katiska oli alueella, jossa verkkokalastus on kielletty ja katiskojen nielun tulisi olla korkeintaan 15 senttiä.

Ennen rajoituskauden alkua kalaverkkoihin on tänä vuonna jäänyt kaksi norppaa.

"Huolimattomuutta tai piittaamattomuutta"

Metsähallituksen erätarkastajan Markus Rahikainen mukaan verkkokalastuksen rajoituksia noudatetaan yleensä varsin hyvin.

– Rikkomukset ovat lähinnä yksittäistapauksia, jotka yleensä ovat johtuneet huolimattomuudesta tai piittaamattomuudesta. Pohjois-Karjalan alueelta löytyi kyllä yksi ihan piiloverkko vihjeen perusteella. Luodolta lähti piilonaru ja selällä oli verkot, erätarkastaja Rahikainen sanoo.

– Savonlinnan ympäristössä pyydysten merkkaamiset ja katiskoiden norppaturvallisuus ovat kehittyneet huikeasti, mutta laita-alueilla, missä valvontaa on vähemmän, pyydysten merkitsemisessä ja yhteystietojen merkkaamisessa on puutteita.

Ympäristöministeriön asettama työryhmä pohtii parhaillaan Saimaan kalastusrajoitusten tulevaisuutta. Nykyiset rajoituksia koskevat asetukset raukeavat vuoden lopussa.

Suomen WWF on kampanjoinut vahvasti sen puolesta, että rajoituksia pidennettäisiin heinäkuulle asti ja verkkojen käyttö kiellettäisiin nykyistä laajemmalla alueella.

Myös suojelubiologi Jouni Koskela on sitä mieltä, että rajoituksia on syytä tarkastella uudelleen.

– Siellä on tällä hetkellä paljon pieniä aukkoja, joissa rajoituksia ei ole. Kuudestakymmenesä poikasesta ehkä kymmenen syntyy nykyään niin, että viiden kilometrin säteellä on alue, jossa rajoituksia  ei ole. Nämä lahdenpohjukat pitäisi saada umpeen, Koskela sanoo.

Kalastuksenvalvonta on alkanut masentavasti Pohjois-Karjalassa, kalatalousneuvoja Sami Kurenniemi harmittelee.

Harmiin on syytä, sillä norppavesiltä on löydetty verkkoja. Saimaannorpan suojelemiseksi asetetuilta kieltoalueilta on löytynyt kolme verkkoa.

– Kaikki verkot ovat olleet yhden osakaskunnan alueella. Yksi niistä oli aika härski piiloverkko, Kurenniemi toteaa.

Verkot löytyivät Liperin Tutjunniemen ja Roukalahden vesialueelta.

Salakalastusta Kuurnassa

Salakalastus kukkii edelleen myös Kuurnan voimalaitoksen alapuolella Pielisjoessa.

Äärimmäisen uhanalaisen Saimaan järvilohen kalastuksen sanotaan olevan lähes päivittäistä voimalaitoksen alapuolella.

– Tänä kesänä olemme saaneet kiinni itse teossa parikymmentä ihmistä, kalastuksenvalvoja Sami Kurenniemi kertoo.

Maa- ja metsätalousministeriö myönsi 10 000 euroa kalastuksen erityisvalvontaan Pohjois-Karjalaan. Pohjois-Karjalan Kalatalouskeskus valvoo erityisesti äärimmäisen uhanalaisen Saimaan järvilohen kutualueita.

Kesämökin laiturilla paistaa aurinko. Ongen koho liplattelee laineilla ja häviää yhä-äkkiä pinnan alle - nyt nappaa! Vedestä nousee koukussa räpiköivä kala ja mökkiläisen mieleen nousee: mahtaako kalakin tuntea kipua?

– Tähän kysymykseen ei ole aivan yksiselitteistä vastausta, mutta tutkimuksissa on saatu vahvoja viitteitä siitä, että kaloilla on kyky tuntea kipua. Kaloille on tehty eläinkokeita, joissa on huomattu, että niillä on aivoissaan reseptoreja, jotka reagoivat kipuärsykkeisiin samalla tavalla kuin linnut ja nisäkkäät, Eläinten hyvinvointikeskuksen erityisasiantuntija Tiina Kauppinen sanoo.

– Esimerkiksi taimenilla on tehty sellainen koe, jossa niiden huuliin ruiskutettiin etikkahappoa ja mehiläismyrkkyä ja niiden käytöstä verrattiin sellaisten taimenien käytökseen, joiden huuliin ei oltu ruiskutettu mitään. Kokeessa huomattiin, että aivan kuten ihmiset kipua kokiessaan haukkovat henkeään ja menettävät ruokahalunsa, myös happoruiskutuksen saaneet taimenet aukoivat kiduksiaan eli hengittivät kaksi kertaa verrokkiryhmää nopeammin ja myös menettivät ruokahalunsa.

Lisäksi kokeen taimenet yrittivät hangata suutaan akvaarion pohjaan. Kauppinen pitää taimenien käytöstä ilmeisinä merkkeinä kivusta. Kalojen kipua on tutkittu taimenien lisäksi myös esimerkiksi karpeilla ja turskilla, joille on tehty sähköiskukokeita.

– Kipureaktioita on löydetty myös lohikaloilta ja kultakaloilta, Kauppinen sanoo.

Näin kalastat kalan kivun huomioiden

Eläinten hyvinvointikeskus antaa selketä ohjeet, kuinka kalastaa niin, että kala kokisi mahdollisimman vähän kipua.

1. Hio ongenkoukusta väkänen pois. Väkänen on varmistamassa, että koukku varmasti tarttuu kalaan. Se kuitenkin takertuu kalan suuhun ja leukaperiin, jopa sisuskaluihin kiinni, ja repii kalaa kun sitä väsytetään ja nostetaan vedestä, ja kun koukkua irrotetaan.

2. Tainnuta kala heti nostettuasi se napakalla kertaiskulla. Kalaa ei saa jättää haukkomaan henkään eikä laittaa lasten iloksi ämpäriin uimaan. Ämpärissä kala todennäköisesti tukehtuu kuoliaaksi tuota pikaa.

3. Laske kalasta veret. Näin varmistat, että kala todella kuolee, eikä enää herää tainnoksista.

Asiantuntija toivoo Saimaalle lisää kalastusrajoituksia saimaannorpan suojelemiseksi.

WWF:n vapaaehtoistyöntekijän Ismo Marttisen mukaan verkkokalastuskieltoalueet kattavat jo hyvin saimaannorpalle keskeisiä lisääntymisalueita. Järvestä löytyy kuitenkin hänen mielestään vielä norpalle keskeisiä alueita, joilla ei ole verkkokalastuskieltoa.

– On paljon sellaisia alueita, jossa synnytyspaikka on veteen piirretyn viivan rajalla, jota kuutti ei tiedä. Näitä tarkennuksia voisi hyvinkin tehdä vielä enemmän paikkansapitäviksi, Marttinen toteaa.

Esimerkiksi Suur-Saimaalla on alueita, joissa ei ole verkkokalastusrajoituksia olemassa.

– Ja kuitenkin siellä kuutteja sukeltelee.

Periaatteessa koko Saimaa voisi Marttisen mielestä olla kalastusrajoitusaluetta. Hän kuitenkin ymmärtää, ettei se ole kalastuksen kannalta mielekästä.

Kalastuskieltoihin pidennystä

Verkkokalastuskiellot ovat Marttisen mukaan yksittäisistä norpansuojelukeinoista tehokkaimpia. Kalastuskiellot ovat voimassa osalla Saimaata huhtikuun puolivälistä kesäkuun loppuun. Kielloilla pyritään estämään kuuttien verkkokuolemia.

Marttinen jatkaisi verkkokalastuskiellon pituutta, sillä nuoria hylkeitä on aiempina vuosina jäänyt verkkoihin kalastuskiellon loputtua.

– Oli se sitten heinäkuun loppuun tai mikä tahansa. Se olisi varmaan tehokkain suojelutoimen tarkentaminen, Marttinen pohtii.

Saimaan kalastusrajoitusten mahdollisista tiukennuksista ei vielä tule esityksiä. Kalastusrajoituksia pohtiva seurantaryhmä ei saanut työtään valmiiksi tiistaille asetettuun määräaikaan mennessä.

Seurantaryhmä palaa työhön näillä näkymin syksyllä.

Perinteinen soututapahtuma Iijokisoutu alkoi tiistaiaamuna Saijasta Taivalkosken Jokijärveltä. Matkaa on noin 160 kilometriä ja soutupäiviä viisi. Jokivarresta lähti matkaan kymmeniä venekuntia: soutuveneitä, kanootteja ja kajakkeja.

Vesi on Iiijoessa hyvin korkealla runsassateisen alkukesän takia. Sen takia soutajien täytyy olla erityisen varovaisia, sanoo soutua järjestävän Pudasjärven luonnonsuojeluyhdistyksen puheenjohtaja, soutupäällikkö Pirkko-Liisa Luhta.

– Nyt on vettä Iijoessa enemmän kuin soudun aikana 33 vuoteen on koskaan ollut. Esimerkiksi ne valtavat kivet, jotka ovat tavallisesti metrin verran veden pinnan yläpuolella, ovat nyt viittä vaille veden alla. Virtaamat ovat huomattavasti tavanomaista suuremmat, ja kun isot järkäleet ovat pinnan alla, se vaatii perämiehiltä ja kajakkimiehiltä erityistä varomista, Luhta kertoo.

Soutu alkoi huolesta koskien puolesta

Lauantaina urakka on ohi Pudasjärven Kipinänkoskella. Osa soutaa koko matkan ja toiset päivän tai kahden päivän matkoja.

Porukassa on niitäkin, jotka ovat olleet mukana alusta asti eli yli 30 vuotta. Pirkko-Liisa Luhtakin on konkarisoutaja.

– Soutukelinä tällainen pilvipouta on paras mahdollinen, Luhta arvioi soutuilmaa tiistaiaamuna, jolloin mittarissa oli lämmintä vähän yli kymmenen astetta.

Iijokisoutu perustettiin alun perin puolustamaan vapaata Iijokea. 1980-luvun alussa ei ollut vielä koskiensuojelulakia ja soudulla haluttiin kiinnittää huomiota siihen, että jokea ei valjastettaisi ja rakennettaisi enempää.

– Tämä on kuin soutuperhe, johon tulee joka vuosi uusia jäseniä. Ihmisiä tulee ympäri Suomea, ja heillä kaikilla on ehdottomasti huoli koskiensuojelulain pysymisestä ja joen pysymisestä ennallaan, Luhta sanoo.

Soinissa kevään ja alkukesän aikana asutusten läheisyydessä toistuvasti ruokailemassa käynyt karhu on lopetettu poliisin määräyksellä. Karhu kaadettiin poliisin tiedotteen mukaan maanantaina.

Poliisi sai kevään ja alkukesän aikana paljon havaintoja yhden tai useamman karhun vierailuista asuintalojen roskapöntöillä Soinin Museonmäellä. Nyt kaadettua karhua oli aikaisemmin yritetty karkottaa kauemmaksi asutuksesta, mutta lukuisista yrityksistä huolimatta kaadettu nuori uroskarhu ei muuttanut ruokailutottumuksiaan. Se aiheutti poliisin tiedotteen mukaan toistuvaa vaaraa talojen asukkaille. Tästä poliisi päätyi lopettamaan karhun.

Lehtimäki-Soinin riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtaja Heikki Lehisalo kertoi keväällä Yle Pohjanmaalle, että Soinissa on tehty havaintoja karhujen yksittäisistä pihakäynneistä aina. Näin määrätietoista ja jatkuvaa pihoissa käyminen ei kuitenkaan aiemmin hänen mukaansa ole ollut. 

– Aluksi naaras lähti kiertämään yksistään, sitten se kiersi pentujensa kanssa. Tänä keväänä se ilmaantui lumien sulettua erauksien kanssa ja nyt viikko-puolitoista sitten se on jättänyt eraukset ja kiertää yksistään tai uroksen kanssa roskiksia, Lehisalo kertoi toukokuussa.

Kirjosiepot ovat pesineet Jein Ylösen takapihalla vanhassa linnunpöntössä jo neljänä kesänä peräkkäin. Pesässä oli viisi poikasta ja kaikki meni hyvin viime viikonloppuun saakka.

– Perjantai-iltana huomasin, etteivät vanhemmat vie poikasilleen enää ruokaa, Ylönen kertoo.

Pöntössä näkyi liikettä, mutta linnut eivät olleet vielä lentokykyisiä. Ylönen otti yhteyttä Keski-Suomen eläinsuojeluyhdistykseen ja muutamaan lintuharrastajaan, jotka suosittelivat ruokinnan aloittamista.

Pienet päät kita ammollaan

Poikaset syövät mm. pikkuhyönteisiä, mutta Ylönen ruokki poikasia vähärasvaisella naudan jauhelihalla, muurahaisen munilla ja pieniksi pilkkomillaan madoilla.

– Aluksi yritin syöttää niitä pinseteillä linnunpöntön reiästä. Mutta kun viisi pientä päätä pyysi kidat ammollaan ruokaa, jäi muutama aina ilman ja pesä sotkeentui, Ylönen toteaa. 

Asiantuntija neuvoi ottamaan pöntön alas puusta.

– Siellä näkyi neljä urosta ja yksi naaras.  Siirsin virkeät poikaset pesästä uuteen puhtaaseen pönttöön, jonka pehmustin vaaterievuilla.

Ruokaa 10 minuutin välein

Poikasia ruokittiin reilun kymmenen minuutin välein aamusta iltaan kolmisen vuorokautta.

– Minulle sanottiin, ettei niille kannata syöttää hirmuisesti sitä jauhelihaa, koska se on paljon hyttysiä tuhdimpaa ravintoa.

Yöt poikaset nukkuivat sisällä talossa pöntössään kissan ulottumattomissa. Viime sunnuntain ja maanantain väliseksi yöksi Ylönen nosti pöntön ulos. Kymmenen aikaan aamulla kirjosiepon poikaset olivat lentäneet pöntöstä omille teilleen.

– Ne ovat nyt menneet, iloitsee Jein Ylönen.

Ruokinta vaatii erikoisosaamista

Kymenlaakson luonnonsuojelupiirin puheenjohtajan Lassi Kujala suhtautuu orpojen kirjosiepon poikasten hoitoon varauksella.

– Se on suuritöistä ja vaatii erikoisosaamista.

Kujala ei tunne Keski-Suomen tapausta, mutta hänen käsityksensä mukaan harva ryhtyy mielellään hoitamaan kirjosiepon poikasia, koska se on hyönteissyöjä.

– Hyönteissyöjien korvikeravinnon löytäminen ja valmistaminen täytyy osata. Jotenkin tuntuu, että nyt liikutaan niillä rajoilla, joilla tunne ajaa terveen järjen edelle, Kujala sanoo.

Kärpästoukkien kasvatusta

Pyhtään lintutalon hoitaja Arto Hokkanen on hoitanut lukuisia hädässä olleita pikkulintuja. Kaikki hoidokit eivät ole selvinneet, sillä hyönteissyöjien poikaset tarvitsevat ruokaa noin vartin välein aamusta iltaan.

– Oppi-isäni kehoitti kirmaamaan haavi kädessä niityllä. Hyönteissyöjien poikasia voi ruokkia myös naudan vähärasvaisella jauhelihalla, johon on sekoitettu kalkkia. Niille kelpaavat myös lemmikkieläinkaupan hyönteispatee ja jauhopukin toukat sekä kärpäsentoukat, joita voi kasvattaa puusta roikkuvassa lihanpalassa.

– Rapsii ne vaan irti lihasta ja syöttää toukille maidossa liotettua ranskanleipää, jolloin ne puhdistuvat linnunruoaksi, neuvoo Hokkanen.

Jatkuva huuto kertoo hädästä

Yleensä hyönteissyöjien poikaset alkavat piipittää vasta silloin, kun emo- tai isälintu tulevat niiden lähelle. Jatkuvaa huutoa voi kuunnella korkeintaan tunnin tai kaksi.

– On parempi yrittää auttaa kuin antaa niiden kuolla nälkään pönttöön, sanoo Hokkanen. Ensin on kuitenkin varmistettava, että poikaset ovat varmasti orpoja. Linnunpoikien hädästä kannattaa ilmoittaa paikalliseen lintuhoitolaan, josta saa apua.

Hokkanen suosittelee viemään lentokykyiset pikkulintujen poikaset hylättyyn omenapuita kasvavaan pihaan, joissa elää paljon hyönteisiä. Orvot kesyyntyneet pikkulinnut eivät osaa pelätä harakoita eivätkä variksia.

– Luontoon totuttaminen alkaa, kun ne oppivat itse syömään lautaselta, opastaa Hokkanen.

Kaivosteollisuus ja luonnonsuojelu ovat olleet törmäyskurssilla Suomessa viitisen vuotta, etenkin Talvivaaran tapausten takia. Yhtä aikaa Talvivaaran kiihkeimpien episodien aikana, Suomessa on rakennettu alan uudistamista Sitran johdolla.

Suomesta on kaavailtu viime vuosina itiumin tuotannon suurvaltaa. Ensimmäinen litium-kaivos aloittelee toimintaansa parin vuoden päästä Pohjanmaalla Ullavassa. Myös mahdollisuus perustaa litium-kaivos Tammelaan Forssan tuntumaan on olemassa, vaikka vasta esiintymän peruskartoitukset ovat kesken.  Myös kullan tuotannon suhteen Suomi on maailmallakin erittäin merkittävä tekijä.

– Toiveena on, että tulevaisuudessa jokainen Suomessa toimiva kaivosyhtiö ottaisi käyttöön uuden vastuullisuusjärjestelmän ja kriteerit, joiden avulla yhtiöt sitoutuvat kehittämään toimintaansa, sanoo Eero Yrjö-Koskinen.

Eero Yrjö-Koskinen on toiminut jo jonkin aikaa kaivosteollisuuden kysymysten ja alan uusimisen parissa, samalla kun hän ollut Suomen Luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtaja.  Kestävän kaivosteollisuuden uudet ohjeistukset ovat parhaillaan viimeisteltävinä ja ohjeistus on tarkoitus saada voimaan vuoden 2016 alusta.

Mieluummin kultaa ja litiumia Suomesta kuin konfliktialueilta

Eero Yrjö-Koskisen omassa kotimaakunnassa Kanta-Hämeessä Forssan ja Tammelan seudulla on käynnissä vilkas malmivarojen kartoitus. Geologian tutkimuskeskus GTK tutkii maaperää monessakin kohteessa ja yksinomaan suurin kohde on kooltaan yli 20 neliökilometriä.

GTK tutkii Tammelan ja Someron välisellä alueella Torronsuon kansallispuiston tuntumassa niin kullan kuin litiuminkin esiintymiä. Alueella toimii myös jo muutama malmiyhtiö, kuten Tammela Minerals. Kulta ja litium ovat nykyaikana strategisesti tärkeitä arvometalleja, niitä käytetään mm. tietotekniikassa, matkapuhelimissa. Litium on alkanut kiinnostaa myös autoteollisuutta sähköautojen tuotannon lisääntyessä.

– Kulta ja litium ovat strategisia malmeja ja niitä tuotetaan nykyään konfliktialueilla kuten Kongossa. Olisi kestävän talouden kannalta varmempaa, että näitä strategisia malmeja tuotettaisiin Kongon tapaisten maiden sijasta Suomessa.

Luonnonsuojeluliitosta työantajien palatsiin

Eero Yrjö-Koskinen on kantahämäläinen vaikuttaja, joka käy työssään Riihimäeltä Helsingissä. Kun Yrjö-Koskinen vaihtaa työpaikkaa Luonnonsuojeluliitosta Kaivosteollisuuden kestävään verkostoon, työpaikka  siirtyy Helsingissä Eteläranta 10:een. Yrjö-Koskisella on mahdeollisuus nähdä uudesta työpaikastaan aikanaan rakentuvan Helsingin Guggenheimin taidemuseon. Asuinpaikka pysyy kuitenkin Riihimäellä. 

Eero Yrjö-Koskinen on ollut niin kunnallis- kuin puoluepolitiikassakin vihreiden edustajana. Eduskuntavaaleissa 2015 Yrjö-Koskinen oli sitoutumattomana vihreiden Hämeen vaalipiir8issä, mutta ei tullut valituksi eduskuntaan.

Kestävän kaivosvastuun verkosto