Pitkään vireillä ollut Tampereen ja Valkeakosken seudun tekopohjavesihanke on kaatumassa lupaviranomaisen kielteiseen päätökseen. Tampereen kaupungin apulaispormestari Pekka Salmi uskoo, että Tavase Oy:n tarina on tullut tiensä päähän.

– Aluehallintoviraston päätöksen jälkeen ei minusta ole mitään epäselvää, mikä Tavasen kohtalo on.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on hylännyt Tavase Oy:n hakemuksen tekopohjavesilaitoksen rakentamiseksi Kangasalan ja Pälkäneen harjumaisemiin, Vehoniemen-Isokankaan alueelle. Aluehallintoviraston päätös syntyi äänin 2 - 1.

Aluehallintovirasto perustelee päätöstään luonnonarvoilla. Tekopohjavesilaitoksen alueella ja sen lähistöllä siijiatsevat alueet kuuluvat Natura 2000 -verkostoon.

Aluehallintoviraston päätöksestä voi valittaa Vaasan hallinto-oikeuteen.

Tavase ollut jo pitkään vastatuulessa

Kuuden kunnan - Akaan, Kangasalan, Lempäälän, Tampereen, Valkeakosken ja Vesilahden - omistama Tavase Oy perustettiin vuonna 2002.

Yhtiön tarkoituksena on ollut hankkia tarvittava raakavesi, valmistaa siitä tekopohjavettä ja myydä se osakkaille.

Osakaskunnista Akaa, Kangasala ja Valkeakoski ovat jo aiemmin ilmoittaneet irtautuvansa hankkeesta. Valkeakoskelainen, kokoomuksen kansanedustaja Pauli Kiuru ei ylläty aluehallintoviraston hylkäävästä päätöksestä.

– Päätös oli odotettu ja hyvä.

– Valkeakoski aikoo turvata oman talousveden saantinsa Tyryn vedenottamon kautta.

Myös Tampereen apulaispormestari Pekka Salmi  sanoo, että tekopohjavesihankkeen kaatuminen ei vaaranna Tampereen vedensaantia.

–  Tampereen kaupunki saneeraa parhaillaan Kaupinojan vedenpuhdistamoa.  Tampereen kaupunki ei tarvitse tekopohjavettä.

–  Se olisi ollut järjetön tuplainvestointi näinä taloudellisesti niukkoina aikoina.

Salmen arvion mukaan Tavasen suunnitteluun on käytetty miljoonia euroja.

Pauli Kiuru laskee summaksi 6 - 7 miljoonaa euroa.

– Se on kuitenkin pienempi tappio kuin 100 miljoonan euron investointi tekopohjavesilaitokseen.

Paavi Franciscus aikoo lähiaikoina julkaista katolisen kiertokirjeen, ensyklikan, jossa hän voimakkaasti ottaa kantaa ilmastonmuutoksen estämisen ja luonnonsuojelun puolesta. Vaikka kirjeen lopullista versiota ei ole vielä julkaistu, paavi on jo saanut rajut moitteet, kertoo brittilehti The Guardian.

Paavin arvostelun kärjessä on Yhdysvaltain hiiliteollisuus, joka luonnollisesti kärsisi, jos ilmastonmuutoksen vastaisia toimia tehostetaan.

The Guardian on saanut haltuunsa sähköpostin, jonka on lähettänyt Yhdysvaltain toiseksi suurimman hiiliyhtiön Arch Coalin tunnettu lobbari Tom Altmayr.

Sähköpostissa todetaan, ettei paavi valitettavasti ymmärrä maailmassa kärsittävää energiapulaa, joka aiheuttaa köyhyyttä. Jos paavi oikeasti piittaisi sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta, hän suosisi fossiilista energiaa, Altmeyr kirjoittaa.

Yhdysvaltain presidentiksi pyrkivä republikaaniehdokas Jeb Bush on tehnyt yhteistyötä Arch Coalin kanssa. Hän ottikin tuoreeltaan kantaa paavin uuteen opetukseen. Bush totesi, ettei ota kirkolta oppia ilmastonmuutokseen liittyvissä asioissa.

Bush kääntyi 20 vuotta sitten katoliseksi ja on sittemmin lainannut kirkon oppia mm. abortin kieltämiseen liittyvissä asioissa.

– Mielestäni uskonnon tehtävä on tehdä meistä parempia ihmisiä, eikä niinkään yrittää puuttua poliittisiin asioihin, Bush sanoi puhuessaan New Hampshiressa.

Monet muutkin republikaanipoliitikot ovat ottaneet saman kannan ilmastopolitiikkaan. Ilmastonmuutoksen kiistäjien äänekkäimpänä puhetorvena toimivan yhdysvaltalaisen Heartland Instituten konferenssissa puhunut Oklahoman senaattori James Inhofe kehotti paavia pysyttelemään omassa työssään.

Myös Heartland Institute on pyrkinyt horjuttamaan paavin viestiä, kertoo The Guardian. Samalla kannalla on ollut toinen katolinen, republikaaninen presidenttikandidaatti Rick Santorum.

– Kirkko on erehtynyt muutaman kerran tieteeseen liittyvissä asioissa. On ehkä parempi jättää tiede tiedemiehille ja keskittyä niihin asioihin, joissa olemme hyviä, kuten teologiaan ja moraaliin, Santorum sanoi philadelphialaisen radioaseman haastattelussa.

Yhdysvalloissa republikaanisen puolueen presidenttiehdokkuutta tavoittelee lähes 20 henkilöä. Heistä vain yksi, Etelä-Carolinan senaattori Lindsay Graham myöntää, että ilmastonmuutos on uhka ihmiskunnalle.

Juhannuksena suomalaiset jättävät kaupungin ja lähtevät maalle. Illalla lämmitetään sauna, sytytetään kokko ja juodaan viinaa. Miksi ihmeessä? Vai onko kyse nostalgisista muistoista ja katoavasta kansanperinteestä? Teimme asiantuntijalle kymmenen juhannuskysymystä.

Vastaajana on Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkiston arkistotutkija, Juha Nirkko. Hän on tutkinut muun muassa vuotuisjuhlia.

1. Miksi juhannuksena hakeudutaan isoihin porukoihin?

– Ihminen on sosiaalinen eläin. Ennen juhannus oli oman kylän juhla, jolloin nähtiin kun naapurikylästä nousi kokkosavu. Se oli entisajan sosiaalinen media ja statuksen päivitys: "Mitä teette? Täälläkin poltetaan kokkoa". Nykyisin lähdetään esimerkiksi nuorisofestivaaleille, on valtava määrä kokoontumismahdollisuuksia.

2. Miksi juhannuksena karistetaan kaupungin tomut ja lähdetään maaseudulle?

– Pitää päästä luontoon ja päästää luonto meihin. Kaikki eivät tosin enää tee niin. Mielestäni kaupunkikuva on nykyisin vilkkaampi juhannuksena kuin joitakin vuosikymmeniä sitten. Ennen oltiin juuri maalta kaupunkiin muuttaneita, tuoreita kaupunkilaisia. Koska juuret olivat maalla, sinne lähdettiin aina kun oli pitkä pyhä. Kun juhannuksesta tuli viikonloppupyhä vuonna 1955, saatiin pitkät vapaat. Tuolloin kaupungistuttiin ja syntyivät ensimmäiset ruuhkat ja juhannusruuhkan ainekset.

3. Miksi juhannuksena saunotaan?

– Aina kun on juhlan aatto, suomalainen menee saunaan. Puhdistautumien on kaikissa kulttuureissa yhteinen piirre, juhlan tunnusmerkki. Juhannussaunaan liittyy enemmän taikojen tekemistä kuin muihin juhlapyhiin. Keskellä kesää sanomisessa on oma hohtonsa.

4. Miksi juhannuksena poltetaan kokko?

– Nykyisin se on hauskanpitoa ja maaseutunostalgiaa. Ennen se oli uhri tai tapa karkottaa pahoja henkiä.

5. Miksi juhannuksena juodaan viinaa?

– Viinat ja kaljat ovat viljatuotteita. Entisaikaan siinäkin oli kysymys uhrista. Toivottiin hyvää viljasatoa ja juopuminen edesauttoi sitä. Nykyisin siinä jotenkin päästään juhlamielelle, toiselle tasolle.

6. Miten koivu ja juhannus liittyvät toisiinsa?

– Juhannus on luonnonläheinen ja niin sanotusti paimenten juhla. Koivun lehti on suurin piirtein täysikokoinen ja ensimmäinen saunavasta tehdään usein juhannuksen tienoilla. Koivulla voi myös koristaa portin pielet. Koivu on positiivinen puu ja kansanperinteessä siihen liittyy paljon hyvää.

7. Mistä juhannus nimi tulee?

– Juhannus-nimi tulee Johannes Kastajasta. Juhannus on vakiintunut Johannes Kastajan syntymäjuhlaksi jo keskiajalla. Juhannus on Johannes-nimen ääntämismuoto.

8. Juhannuksena tarvitsee usein toppatakin, koska on kylmä. Miksi neitosten ajatellaan pukeutuvan kukkamekkoon?

– Totta. Juhannuksena "saattaa olla kretonki huurteessa". Kukkamekko on Suomifilmi-mielikuva ja oikein kannatettava. Jos omistaa kukkamekon, juhannuksena se kannattaa ottaa käyttöön. Ennen piti olla puhdas ja nätti, nykyisin on apuna monipuoliset stailausvälineet.

9. Miksi juuri juhannuksena vanha tanssilavaperinne kukoistaa?

– Ennen tanssittiin sillalla, laiturilla tai niityllä. Tanssilavat tulivat 1800-luvulla. Jos on sopivan nostalginen ihminen ja pitää tanssimisesta, juhannustanssit kuuluvat edelleen juhannusperinteeseen. Juhannuksena tanssilattialla on paljon väkeä ja silloin vähän heikommallakin tanssitaidolla uskaltaa tanssijoiden joukkoon.

10. Onko juhannus lemmelle otollista aikaa?

– Ehdottomasti kyllä. Huonollakin säällä öisin on valoisaa. Valoisina öinä on oma tunnelmansa. Jostain syystä valoisuus lisää vireyttä siihen hommaan. Perinteisesti silloin on otettu taikakonstitkin avuksi, kun on haluttu ennustaa puoliso tai vaikuttaa tulevaan elämänkumppaniin, Juha Nirkko sanoo.

Vedenlaadun tarkastelu pelkästään kesällä antaa yksioikoisen kuvan Saaristomeren tilanteesta, toteaa Turun yliopistossa väittelevä Tapio Suominen tutkimuksessaan.

Alueelliset erot vedenlaadussa vaihtelevat vuodenajasta riippuen. Suominen tarkasteli mm. sameuden vaihtelua satelliittikuvista.

Tulosten perusteella vedenlaadun alueellinen vaihtelu on pienintä keskikesällä ja suurinta alkukesästä.

Veden suolapitoisuus on keskimäärin alhaisin keväällä ja nousee loppukesää kohti, mutta tämäkään vaihtelu ei toistu kaikilla alueilla samanlaisena, tutkimuksessa todetaan.

Alueellista vertailua lisättävä

Suominen onkin huolissaan siitä, että kesällä tehtävät vedenlaatumittaukset vaikuttavat liikaa Saaristomeren tila-arvioon.

– Yleistysten tekemisessä on oltava varovainen, kun veden ominaisuuksia kuvaavia havaintotietoja käytetään tutkimuksen taustatietoina, Suominen painottaa.

– Kesän mittaan tapahtuva vaihtelu on hyvin tutkijoiden tiedossa, mutta suurten vuodenaikaisvaihteluiden vuoksi pitkäaikaismuutosten seuraaminen edellyttää vertailukelpoisia, vuosittain samaan aikaan kerättyjä havaintoja. Tavallisesti heinä-elokuussa toistettava vuosittainen otanta voi johtaa erilaisiin johtopäätöksiin kuin eri vuodenaikoina tehtävä vertailu, Suominen sanoo.

Tutkimuksessa suositellaankin vuodenaikaisvaihteluiden alueellisen vertailun lisäämistä. Se saattaisi auttaa selvittämään Saaristomeren vedenlaatuun vaikuttavien tekijöiden syy-seuraussuhteita.

Kun saimaannorppaa pidetään tänä päivänä uhanalaisena lajina ja luonnonsuojelullisena kohteena, ei näin ollut vielä sata vuotta sitten. Tuolloin saimaannorppaa pidettiin riistaeläimenä, eikä sen uhanalaisuutta juurikaan mietitty.

Kun saimaannorppa julistettiin vahinkoeläimeksi 1892, maksettiin pääkallosta tapporahaa aluksi kolme markkaa. Rahamäärää on vaikea suhteuttaa nykyaikaan, mutta tällä ajateltiin olevan kannustinvaikutus metsästämiseen.

– Luultavasti kyse on siitä, että kalastusta ja metsäsystä haluttiin tehostaa koko maassa 1800-luvun jälkipuoliskolla, ympäristötieteen lehtori ja dosentti Timo Vuorisalo Turun yliopistolta arvelee.

Vahinkoeläimeksi julistaminen on tutkijoille tänäkin päivänä pienoinen yllätys, sillä mikään ei viittaa siihen, että saimaannorppa olisi ollut säännöllisen metsästyksen kohde tätä ennen.

– Saimaannorppaa on metsästetty paljon vähemmän kuin esimerkiksi laatokannorppia. On kiinnostavaa, että kun Laatokka menetettiin sodissa Neuvostoliitolle, niin sieltä muutti Saimaan alueelle entisiä norpanpyytäjiä. Tämä lienee aiheuttanut aktiivisuutta myös Saimaalla.

Osa kuitenkin muistelee, että vahinkoeläimeksi julistamisen yhteydessä oli havaittavissa jo suoranaista norppavihaa.

– Saimaannorppaa pidettiin suurena kalastuksen vihollisena. Tietysti se söi kaloja, mutta vahinkojen määrää liioiteltiin, kertoo Saimaan norppaklubin perustaja ja varapuheenjohtaja Veikko Kilkki.

Saimaannorppaa vastaan käytettiin useita aseita

Kun saimaannorppa julistettiin vahinkoeläimeksi, on arvioitu, että tapporaha oli tuolloinkin päämotiivi norpan surmaamiselle.

Toki saalistettua saimaannorppaa hyödynnettiin monilla tavoin. Hyötykäyttöön meni esimerkiksi norpasta saatu traani eli hylkeenrasva.

– Ymmärtääkseni sillä on voideltu esimerkiksi nahkaa ja jalkineita. Sitä on käytetty myös jossain määrin lääkkeinä, Vuorisalo kertoo.

Saimaannorppien metsästystä tehosti aseteknologian kehittyminen. Norppia surmattiin kivääreillä, mutta myös muita keinoja otettiin käyttöön. Hurjimpien tarinoiden mukaan metsästyksessä käytettiin esimerkiksi kalastusverkkoja ja jopa myrkkyä. Nämä keinot näyttelivät kuitenkin metsästyksessä pienempää roolia.

– On melko todennäköistä, että norppia on pyydetty jossain määrin aina siitä asti kun se on elänyt Saimaalla esimerkiksi harppuunalla. Sitä on tapahtunut jo kivikaudella, mutta se on ollut aika tehotonta, Vuorisalo arvioi.

– Erään kertoman mukaan kuutille laitettiin valjaat, joiden varassa kuutti laskettiin avannosta veteen. Kun se valitti, niin emo tuli pelastamaan poikasta. Silloin hylje vedettiin koukkupäisellä terävällä keihäällä jäille ja tapettiin. Vanhojen kertomusten mukaan norppa tapettiin kirveellä, jos se ei ehtinyt syöksyä takaisin avantoon, Kilkki kertoo.

Kerrotaan, että esimerkiksi yksi aktiivisimmista metsästäjistä oli Iiso Ollikainen nykyisestä Mikkelin Anttolasta. Hänen kerrotaan surmanneen tapporahakautena jopa 48 saimaannorppaa. Tämä oli 17 prosenttia vuosina 1928–1948 toteutuneesta norpanmetsästyksestä.

On arvioitu, että vuosina 1892–1948 haettiin tapporahaa kaikkiaan 693 norpasta. Tämän jälkeen tapporahojen maksu lopetettiin.

Metsästysajattelu jatkui pitkään

Aseiden paukkuessa norppakanta pieneni. Metsästyksellä arvellaan vaikuttaneen norppakantaan, mutta se ei ollut kuitenkaan ainoa syy saimaannorpan uhanalaistumiselle.

– Norppakannan supistumiseen on vaikuttanut vedenkorkeuden sääntely, kun kuutit ovat olleet lumipesissä ja myöhemmin verkkokuolemat. Se ei ole ollut tietenkään tietoista metsästystä, Vuorisalo kertoo.

Saimaannorppa rauhoitettiin vuonna 1955. Huoli kasvoi, koska saimaannorpasta tehtiin entistä harvemmin havaintoja Saimaalla.

Erityistä kuitenkin saimaannorpan suojelun kannalta on, etteivät norpan rauhoittamista ajaneet luonnonsuojelijat vaan kalastajat ja metsästäjät. Muun muassa Mikkelin seudun riistanhoitoyhdistys oli aktiivisesti esittämässä saimaannorpan rauhoittamista.

Asetelma on täysin päinvastainen kuin tänä päivänä, kun kalastajat ja luonnonsuojelijat ottavat yhteen saimaannorpan suojelun vuoksi.

– Kiinnostavaa oli, että Suomen kaikki johtavat luonnonsuojelijat olivat tuolloin kasvitieteilijöitä. Kun vuonna 1956 perustettiin Linnasaaren kansallispuistoa, ei suojeluperusteena mainittu norppaa lainkaan vaan harvinaisia kasveja ja kalasääskiä ja muuta. Norppaan suhtauduttiin suojelupiireissä vielä tuolloin välinpitämättömästi.

Toisaalta saimaannorpan pyynti ei loppunut tyystin edes lajin rauhoittamisen jälkeen. 1960- ja 70-luvulla myönnettiin lupia tutkimuspyyntiin.

– Ilmeisesti oli niin, että rauhoituksen turvin norppakanta alkoi nousta ja alkoi tulla paikallisia ongelmia kalastuksen kanssa. Mielenkiintoista on, että metsästys ei ollut kovinkaan aktiivista.

Yllättävää on myös, miksi saimaannorppa haluttiin rauhoittaa.

– Kun saimaannorppa rauhoitettiin vuonna 1955, oli tavoitteena saada siitä elinvoimainen metsästettävä laji. Saimaannorpasta oli tarkoitus saada riistaeläin uudelleen. Kuitenkin niin, ettei sitä hävitettäisi sukupuuttoon.

Viimeistään 1960-luvulla ajatus vahvistui, ettei norppaa voida pitää riistalajina. Tuolloin norppa pääsi kansainvälisen luonnonsuojeluliiton listoille suojeltavaksi kohteeksi. Norpan suojelua on sittemmin vahvistanut myös Euroopan Unioniin liittyminen.

Kalastuskiista roihautti saimaannorppakiista

Kiistat saimaannorpasta roihahtivat jälleen 1990-luvun alussa. Ympäristötieteen lehtori ja dosentti Timo Vuorisalo Turun yliopistolta yhdistää kiistat saimaannorpasta 1990-luvun alun rantojensuojeluohjelmaan ja Natura 2000-suojelualueisiin.

– Rantojensuojeluohjelma vuodelta 1990 herätti ihan samanlaista kiistelyä kuin norpansuojelu ja ihan samoista syistä. Konflikti on alkanut vasta 1980-luvun lopulla liittyen suojeluohjelmiin ja päätöksenteon etääntymiseen.

Periaatteessa ero tähän päivän ongelmiin on vain hiuksenhieno. Kalastajat pitivät tuolloin ja tänään meteliä, koska pelkäävät suojelun tappavan kalastuksen elinkeinona kokonaan.

– Ympäristönsuojelu on ymmärrettävästi syistä toiminnan laajentuessa tullut virkamiesvaltaiseksi. Samalla on kasvanut tunne siitä, että päätöksenteko on siirtynyt etäämmälle ruohonjuuritasolta. Puhutaan suojelun byrokratisoitumisesta ja tälle on ymmärrettävät perustelut, mutta paikallisen asukkaan näkökulmasta tilanne näyttää siltä, että päätökset tehdään muualla ja niihin ei voi vaikuttaa, Vuorisalo kertoo.

Maa tärähteli tiistaina hieman puolenpäivän jälkeen Lapissa. Helsingin Yliopiston Seismologian instituutin mukaan maa järisi noin 75 kilometriä Kilpisjärveltä etelään Ruotsin puolella.

Järistys oli voimakkuudeltaan 3,3 magnitudia, mikä on harvinaisen voimakas Lapissa. Edellisen kerran Lapissa on havaittu vuonna 2011 sellainen määnjäristys joka on aiheuttanut samanlaisia reaktioita kuin nyt Kilpisjärvellä. Pellon järistys oli voimakkuudeltaan 2,1 magnitudia.

Myös silloin ihmiset havahtuivat pamahdukseen sekä talojen ja ikkunoiden tärinään.

Jyrähdys ja tärinä säikäyttivät

Pousujärvi on parikymmentä kilometriä Kilpisjärveltä etelään eli havaitun maanjäristyksen suuntaan. Kaisa Korpijaakko-Labba oli kotona koiransa kanssa.

- Ei sitä voi sanoin kuvata. Se oli vaan hirveä jyrähdys ja tuntui, että talo liikahtaa paikoiltaan ja tavarat siirtyilee. Olin itse juuri tietokoneen ääressä ja sekin liikahti, keroo Korpijaakko-Labba kokemuksestaan.

Korpijaakko-Labba itse kertoi miettineensä ensimmäisenä, että onko jälleen sotilaskoneet harjoittelemassa Lapin taivaalla.

- Se ei sopinut mihinkään minun maailmankuvaan täällä. Ensimmäisenä ajattelin, että onko täällä nyt lennetty ihan älyttömän alhaalla. Toisaalta kun olen kokenut sotilaskoneiden jyrähdyksiä Rovaniemen aikoina niin eihän ne sellaisia olleet eikä tavarat liikkuneet, muistelee Korpijaakko-Labba.

Totte luikki pakoon

Kaisa Korpijaakko-Labba asuu koiransa Toten kanssa Pousujärven taloa. Maanjäristys säikäytti emännän lisäksi myös kaverin.

- Koirani Totte on kadonnut. Se on ollut jo pari tuntia kadoksissa. Liekö sitten mennyt johonkin piiloon sitä järistystä, kertoo Kaisa Korpijaakko-Labba.

- Se ei normaalisti ole koskaan näin mennyt ulottumattomiin, mutta nyt se on mennyt. Pelästynyt se on. Täytyy tässä lähteä etsiskelemään kaveria.

Poliisi on karkottanut Vieremällä taajaman tuntumassa liikkuneen karhun. Poliisi sai ilmoituksen Vieremän taajamassa Mäntykankaan alueella liikkuvasta karhusta torstaina aamupäivänä.

Karhu oleskeli alueella, jossa oli asuntoja ja suosittu ulkoilureitti. Koska suurpeto ei poistunut taajaman läheisyydestä muuten, poliisi karkotti sen koiran avulla.

Tapauksesta ei aiheutunut vaaraa ihmisille.

Monet toivovat juhannukseksi lämmintä säätä, mutta tänäkään vuonna toive ei täyty. Ainakaan helteitä ei ole luvassa.

Koko juhannuksen kestävä helle onkin harvinaisuus. Joensuussa sekä juhannusaatto että -päivä ovat olleet helteisiä vain neljä kertaa vuoden 1961 jälkeen.

Sodankylässä ei ole vuoden 1961 jälkeen nautittu ollenkaan kaksipäiväistä juhannushelteistä. Lappeenrannassa puolestaan on vietetty juhannushelteitä 6 kertaa.

Ilmatieteenlaitos kertoo, että edellinen huomattavan lämmin juhannus oli vuonna 1999, jolloin elohopea kohosi monin paikoin yli 30 asteen. Sitä edellinen kerta oli vuonna 1935.

Juhannuksena voi myös usein tulla voimakkaita kuurosateita. Esimerkiksi juhannuspäivänä vuonna 1999 satoi 71,5 millimetriä.

Täyteen synkkyyteen ei tarvitse kuitenkaan vaipua: pilviset juhannukset ovat melko harvinaisia.

Suomessa on nelisenkymmentä hyttyslajia, joista pistää noin kymmenen. Sateinen alkukesä on turvannut hyttysille erinomaiset lisääntymisolot, ja itikoita ennustetaan riittävän runsaasti aina pitkälle elokuuhun saakka.

Jos haluat säilyä kesällä mahdollisimman vähäisillä hyttysenpistoilla, kokeile näitä vinkkejä.

1. Älä hikoile

Hiki vetää hyttysiä puoleensa. Toisten ihmisten ominaishaju on inisijöille mieluisempi kuin toisten, kertoo Kuopion luonnontieteellisen museon intendentti Jukka Kettunen.

Hikeäkin tärkeämpi houkutin hyttyselle on hengitysilman hiilidioksidi ja ruumiin tuottama lämpö. Hengästyneenä ihmisen ruumiinlämpö nousee, hiilidioksidia tulee enemmän ja hikoiluttaakin.

Siispä mahdollisimman vähäinen liikkuminen ja henkilökohtaisesta hygieniasta huolehtiminen hillitsee hyttysten kiinnostusta.

2. Vältä kosteikkoja

Iniseviltä verenimijöiltä voi suojautua myös valitsemalla kesänviettopaikkansa viisaasti.

Jos haluaa selvitä mahdollisimman vähillä hyttysenpistoilla, kannattaa suunnata kohti kuivia alueita. Lampien rannalla sekä ojien ja soiden läheisyydessä verenimijöiden ahdistelulta ei voi välttyä, sillä hyttyset lisääntyvät kosteikoissa.

3. Valitse vaatteet oikein

Pitkät lahkeet ja hihat suojaavat hyttysenpuremilta tehokkaasti. Kankaan on oltava tarpeeksi napakkaa, jotta hyttynen ei pääse pistämään läpi.

Toisinaan kuulee, että tummat vaatteet houkuttelisivat hyttysiä enemmän kuin vaaleat asusteet. Jukka Kettusen mukaan eriväristen vaatteiden vetovoimaa hyttysille ei ole tutkittu.

– Voisi tietysti olettaa, että hyttyset ovat tottuneet suunnistamaan kohti tummia värejä. Meidän luonnossamme ei ole kovin paljon vaaleita eläimiä, mutta esimerkiksi tummia hirviä hyttyset lähestyvät jatkuvasti.

4. Käytä hyttyskarkotetta tai -houkutinta

Perinteiset kaupasta saatavat hyttyskarkotteet toimivat yllättävän hyvin, sanoo Jukka Kettunen.

Markkinoilla on myös erilaisia hyttyshoukuttimia, jotka perustuvat hiilidioksidiin tai muihin hajusteisiin. Keräsen mukaan houkuttimet ovat toimivia pienessä suojaisessa tilassa, mutta isommalla pihalla niistä ei juuri ole apua.

Lohikalastajat myhäilevät tällä hetkellä. Lohta nousee pohjoisen jokiin paljon ja ne ovat isoja. Alkukesän lohennousussa ollaan viime kesän ennätystahdissa; Tornionjokeen on noussut jo yli 10 000 lohta.

Jyväskylästä Tornionjoelle lohestamaan tullut innokas kalastaja Joel Kangas on tyytyväinen päästessään kalalle.

– Joka päivä tulee lohikuvia nettiin ja kavereilta kännykkään kuvia lohien kanssa. Pitihän tänne sitten itsekin päästä, sanoo Kangas.

Pohjolan Safarit -matkailuyrityksen yrittäjä Risto Kantola sanoo, että kalastusmatkailu on piristynyt viime vuosista.

Lohimies tekee itse omat vaappunsa

Kangas esittelee vaappupakkinsa. Talvet kuluvat kalastusvideoita katsoessa ja -blogeja lukiessa. Kaiken vapaa-aikansa nuorimies viettää kalastaen. Talvella itse veistettyjä ja maalattuja vaappuja mies pääsi testaamaan Tornionjoella Kukkolankoskella.

Tyttöystävä Susanna Höykinpuro on lähtenyt ensimmäistä kertaa mukaan kalalle.

– Toivottavasti tulisi joku hyvä kala niin jospa siitä lohikärpänen puraisisi. Mukavampihan se olisi yhdessä tehdä reissuja kuin yksinään tai kavereiden kanssa, Kangas sanoo.

Jokivarressa hyvä yhteishenki

Myös Simojoella kalastusmatkailu käy kuumana ja lohta on noussut viime vuosiin verrattuna reippaasti.

Vaikka alkukesän kylmyys karkottaa muita matkailijoita, kalastajiin kelit eivät vaikuta. Kylmä vesi on kalastajille parempi kuin lämmin; kalat nimittäin nappaavat kylmällä vedellä paremmin kiinni.

Joel Kangas kehuu jokivarressa kalastajien yhteishenkeä ja olosuhteet ovat suotuisia myös ensikertalaisille.

– Veneitä saa vuokralle ja neuvotaan ja opastetaan alkuun. Soutupalveluakin monesta paikasta saa. Ensikertalaiset saavat monesti isojakin lohia, se on tässä lajissa tullut huomattua.

Mesimarjaa löytää metsistä enää harvakseltaan. Puutarhoissakin mesimarjan viljely on edelleen kokeiluasteella, vaikka sen viljelymahdollisuuksia on tutkittu jo satoja vuosia. Marjan aromit ovat arktisen kasvin arvokkain asia.

– Mesimarjassa on yli 200 aromiainetta, mistä sen maku muodostuu. Jos verrataan ahomansikkaan, mitä me yleisesti pidämme hyvänmakuisena, niin ahomansikassa aromiaineita on vain muutama, selventää Annin Marjatarhan viljelijä Arja Raatikainen Kauhavan Viinikankylällä.

Mesimarja on konstikas kasvi viljeltäväksi

Arja Raatikainen on alottanut tänä keväänä mesimarjan koeviljelyn kasvutunnelissa. Kasvutunnelissa harvinainen ja herkkä mesimarja pysyy suojattuna. Pylväsistutus taas tuo eri lajit lähelle toisiaan.

– Mesimarja saattaa kukkia hyvinkin runsaasti ja näyttää siltä, että marjoja tulee paljon. Sitten marjoja ei kehity syystä tai toisesta, kuvaa Raatikainen.

Mesimarjan viljelyä on tutkittu Uppsalan yliopistossa jo 1600-luvulta asti ja myöhemmin useissa tutkimuslaitoksissa muun muassa Kuopion yliopistossa.

– Mutta ei sitä ole saatu kesytettyä. Viljelyssä on vielä monta kohtaa, mitä ei tunneta, Arja Raatikainen muistuttaa.

Yksi kesä ei vielä tuo viljelyyn varmuutta

Mesimarjan arvoituksellisuudesta ja epäonnistuneista kokeiluista huolimatta Arja Raatikainen on päättänyt vielä yrittää.

– Epäilen, että siihen menee useita vuosia ennenkuin näkee, onko mesimarjasta oikeasti viljelykasviksi. Jos se jonakin vuonna onnistuukin, niin sitten toisena vuonna tulee uusia ongelmia. Olemme tuoneet taimet tänne tunneleihin, että niillä olisi mahdollisimman hyvät olosuhteet. Katsotaan sitten, onko mahdollista onnistua täällä paremmin kuin avomaalla, pohtii Raatikainen.

Kasvi tarvitsee myös pölyttäjiä. Raatikainen onkin tuonut kimalaiset kasvutunneliin.

– Pesät ovat ihan lähellä kukkivia kasveja. Mesimarja on ristipölytteinen eli se tarvitsee toisen kasvin vierelleen. Niiden siitepölyjen pölystä sitten muodostuu marja.

– Ihmiselle kimalaiset eivät ole vaarallisia, koska ne ovat kiinnostuneita kukista - eivät ihmisistä, naurahtaa Raatikainen.

Kerrostalon parvekkeella pöllyävät höyhenet. Tuulinen ympäristö ei ole perhonsidontaan paras mahdollinen, mutta tulevien vieraiden vuoksi Juha Poukarin vaimo on kieltänyt levittämästä sidontakamppeita sisätiloihin.

Tekeillä on tilauksesta perho, joka lähtee narraamaan kaloja Näätämölle.

– Jos kalastajalla ei ole mallia tai reseptiä perhoon, etsin itse tietoa sen perusteella, mihin tilaaja on lähdössä kalaan. Annan takuun, että perho on haluttuun vesistöön tehty, kertoo Juha Poukari.

Poukari on kalastanut pikkulapsesta asti ja sitonut perhojakin jo kauan.

Välillä hänellä oli monen vuoden tauko ja nyt, aloitettuaan uudelleen, hän sanoo olevansa matkalla siihen taitotasoon, joka hänellä aiemmin oli.

– Perustaidot oppii muutamassa tunnissa, mutta jos haluaa hyväksi, toistoja pitää olla loputtomasti. Haluan treenata tietyt perhot niin hyvin, että niillä voisi mennä kilpailuihin. Tämä on eräänlaista taidetta. Sidonnassa tulee myös aina uusia haasteita, voi siirtyä vaikeampaan ja vaikeampaan.

Yksikätinen perhomies ei anna vamman haitata harrastusta

Juha Poukarin oikeassa korvassa on kuulolaite ja oikean puolen käsi sekä jalka ovat vammautuneet aivokalvontulehduksen seurauksena.  Hän sitoo silti perhoja, yhdellä kädellä.

– Olen tietääkseni Suomen ainoa yksikätinen perhonsitoja. En minä ole ajatellut, että vamma rajoittaisi elämää. Opiskeluaikana jouduin ainoastaan kerran sanomaan opettajalle, että en pysty jotain tekemään. Se on aika hyvä saavutus. Miksi olisin valinnut jonkin muun harrastuksen, kun tykkään kalastamisesta ja tämä liittyy siihen?

Perho syntyy vasemman käden ja suussa pidettävien häkiläpihtien avulla.

Kun Juha Poukari julkaisi videon itsestään sidontapenkin ääressä Facebookissa, perhopiireissä kohahti. Videota katseltiin ympäri maailmaa, muun muassa Australiassa, Kanadassa, Tanskassa ja Suomessa, yli 40 000 kertaa.

Sitä jaettiin kannustavana esimerkkinä siitä, että perhonsidonnan voi oppia, kun tarpeeksi haluaa. Messunäytöksissä Poukari kertoo saaneensa samanlaista palautetta.

– Että jos tuo yksikätinenkin pystyy perhon sitomaan, niin miksen minäkin, hän nauraa.

Paras kalansaalis polttareissa

Juha Poukari haluaa levittää perhonsidonnan ilosanomaa sekä sitomalla, että viemällä perhot sinne, mihin ne on tehty, eli kaloja narraamaan.

Vaikka sidonta vie mennessään, on kalastuskin tärkeää ja vesien ääreltä tulevat suuret tunteet.

– Omissa polttareissani sain itse sitomallani perholla 38-senttisen taimenen Puolakankoskelta Jaalassa. Se oli mahtava fiilis!

Yle Keski-Suomi julkaisee yleisön ottamia sääkuvia sekä alueellisissa TV-uutisissa että nettisivuillaan.

Lähetä kuva osoitteeseen keskisuomi@yle.fi ja katso tarkemmat ohjeet täältä.

Kuvagallerian otokset saat näkymään suurempina klikkaamalla hiirellä kuvan päällä.

Raisiossa sijaitseva alppiruusupuisto on yksi maamme upeimmista alppiruusukeskittymistä. Kukkiva kangasmetsäalue houkuttelee paikalle isoja ja pienempiä luonnosta nauttijoita. Tieto paikan kauneudesta kiirii vuosi vuodelta yhä useamman korviin. Moni paikalla käynyt kutsuu aluetta satumetsäksi, eikä syyttä!

Keräsimme keskikesän kukkaloistoa kuvagalleriaan.

Näin helposti se käy: Järvestä tai joesta nostettua vettä kaadetaan puolentoista litran vetoiseen mittausastiaan. Sen kannessa on pieni aukko, jonka päälle asetetaan älypuhelimen linssi ja napataan kuva. Android- ja iPhone-puhelimissa toimivan sovelluksen avulla kuva lähetetään eteenpäin, ja hetken kuluttua puhelimeen tulee tieto veden näkösyvyydestä ja sameudesta.

Tiedot lasketaan kahden kuvalätkän avulla, jotka on sijoitettu eri korkeuksille mittausastiaan. Pohjalla oleva kuvalätkä muuttuu sitä tummemmaksi, mitä sameampaa vesi on.

Veden sameus kertoo siitä, miten paljon vedessä on humusta ja millaiset kasvit järvessä tai joessa viihtyvät. Tulevaisuudessa pyritään kehittämään myös algoritmeja, joiden perusteella voidaan mitata klorofyllin eli lehtivihreän määrää. Se kertoisi veden leväpitoisuudesta. 

Amatöörimittaajat keräävät arvokasta tietoa viranomaisille

Idea kaikkien käyttöön soveltuvasta mittauslaitteesta on saatu Suomen ympäristökeskuksessa. Toteutuksesta on vastannut kaksi hollantilaista yritystä, jotka ovat erikoistuneet ympärisönlaatua mittaavan teknologian kehittämiseen.

Asiantuntijat ovat testanneet iQwtr-nimistä laitetta aiemmin Vietnamissa ja Hollannissa, mutta tänä kesänä se pääsee ensimmäistä kertaa vapaaehtoisten käyttöön Suomessa.

– Tämä on vielä kehityshommaa, varmistetaan, että laite toimii. Jo nyt tällä saadaan paljon parempaa tietoa kuin silmämääräisesti arvioimalla. Vaikka ei ole ammattilainen, saa tietoa, jota ammattilaisetkin voivat käyttää, kertoo erikoissuunnittelija Timo Pyhälahti Suomen ympäristökeskuksesta.

Ympäristökeskuksen on kallista lähettää havainnoitsijoita maastoon, joten innokkaiden amatöörimittaajien avulla saadaan kerättyä arvokasta tietoa muun muassa järvien laatuluokittelua varten.

Mutta toki vedenlaatu kiinnostaa muitakin kuin ammattilaisia.

– Mökkiläisiä kiinnostaa, että muuttuuko vedenlaatu oikeasti vai näyttääkö se vain siltä, että vesi on sameampaa ja tummempaa. Kalastajia kiinnostaa, että millainen uistin kalalle kannattaisi tarjota ja ympäristöihmisiä kiinnostaa, että miten luonto muuttuu, Pyhälahti sanoo.

Kun uuden mittalaitteen avulla kerätty tieto on saatu tulkittua, se tulee näkyviin muun muassa Järviwikiin. Niin yksityiset ihmiset kuin yhteisöt ja yritykset voivat käyttää dataa haluamallaan tavalla.

Suomalaisinnovaatio käyttöön koko Euroopassa?

Tavoitteena on ollut luoda edullinen laite, joita viranomaiset voivat hankkia kansalaisten käyttöön suuria määriä. BlueLegMonitorin osakas Marco Pieterse kertoo, että Hollannissa on jo käytössä vastaavanlainen laite ilmanlaadun tarkkailua varten.

– Nyt ihmisten on mahdollista tarkkailla omien lähivesiensä laatua. He eivät ole enää riippuvaisia viranomaisista, koska voivat tehdä sen itse. Monilla on toiveita tehdä näin, Pieterse sanoo.

Vuoden päästä laitteen on tarkoitus olla käytössä kaikkialla Suomessa. Hollantilaisyritys aikoo markkinoida laitteen käyttöä laajasti myös muissa EU-maissa. Tänä kesänä parisataa testauskäytössä olevaa laitetta jaetaan vapaaehtoisille Mikkelin seudulla, halukkaat voivat ottaa yhteyttä Etelä-Savon ELY-keskukseen.

Kattohaikara on lisääntynyt tiettävästi ensi kertaa Suomessa. Varsinais-Suomessa Koskella pesivälle parille kuoriutui poikanen ilmeisesti juhannuspäivän vastaisena yönä, vahvistaa Koskella asuva luontoharrastaja Jaakko Laakkio.

Laakkio kertoo nähneensä pesässä olevan poikasen kattohaikarakameran välityksellä juhannuspäivän aamuna.

Laakkio uskoo, että poikasella on hyvät mahdollisuudet selvitä aikuiseksi, vaikka haikarapariskunnan pesintä hänen mukaansa jäikin hieman myöhäiseksi. Hän toivoo, että pariskunta yllättäisi useammallakin poikasella.

– Kattohaikarat saavat yleensä 2–5 poikasta, mutta jos vaikka kolme saataisiin, Laakkio sanoo Yle Uutisille.

Iloista uutista osattiin odottaa, sillä haikaroiden keväiset pesimispuuhat sujuivat hyvin.

Tähän mennessä Suomessa on nähty kattohaikaroita satunnaisesti, mutta tiettävästi yhtään onnistunutta pesintää, joka olisi päättynyt poikasen kuoriutumiseen, ei ole tapahtunut.

– Yrityksiä on kyllä ollut muutama aiemminkin, totesi Arto Kalliola BirdLife Suomesta keväällä.

Lähimpänä Suomea kattohaikaroita pesii säännöllisesti Virossa. Laakkion mukaan kattohaikaroita on Suomessakin yhä enemmän, joten mahdollista on, että tulevaisuudessa Suomessa nähdään enemmänkin kattohaikaroiden iloisia perhetapahtumia.

Kattohaikara on kaikkiruokainen. Etelä-Euroopassa ne vierailevat jopa kaatopaikoilla. Baltiassa ne syövät pikkueläimiä, kuten sammakoita, hyönteisiä ja pikkunisäkkäitä.

Kosken kattohaikaraparia voi seurata Haikarakamerasta.

Kosken kattohaikaranpoikasesta kertoi ensimmäisenä Aamulehti.

Viileän alkukesän vuoksi lintujen muutto Suomeen jäi normaalia hiljaisemmaksi. Esimerkiksi viitakerttuset eivät löytäneet tietään sankoin joukoin Pohjolaan.

Aktiivinen lintuharrastaja, rääkkyläläinen Markku Halonen kertoo, että hyönteissyöjiä on tullut esimerkiksi Pohjois-Karjalaan vain vähän.

Koleuden vuoksi hyönteiset ovat olleet vähissä ja se on viileyden lisäksi vaikeuttanut lintujen pesintää.

Sateet ovat nostaneet vedenpintoja, tämä uhkaa etenkin vesilintujen pesintöjä.

– Pesät uhkaavat hukkua. Monet linnut pesivät kesän aikana toisen kierroksen, Halonen kertoo.

Myös lokkien pesät uhkaavat jäädä veden alle. Jos sää lämpenee, lintujen toinen pesintä voi onnistua.

Juhannuksen aikoihin kuoriutuvat kanalintujen poikaset.

– Poikaset tarvitsevat hyönteisiä ravinnoksi. Riittäisi, jos lämpimät kelit alkaisivat juhannukselta, Halonen arvioi.

Pikkukotka nähty Kontiolahdella

Yölaulajista Suomeen on tullut runsaasti pikkuhuitteja.

Harvinaisuuksista on nähty esimerkiksi heinäkurppa. Kesäkuussa Kontiolahdella nähtiin pikkukotka, joka on välimerellinen laji. Pikkukotka ei pesi Suomessa.

– Laji on näky Suomessa kaikkiaan alle 20 kertaa.

Yksi harvoin kuultu yölaulaja, heinäkurppa, on kuitenkin löytänyt tiensä Pohjois-Karjalaan. Myös pikkukultarintojen liverrystä voi kuulla puutarhassa.

– Pikkukultarinta on uusi pesimälaji Suomessa, Markku Halonen sanoo.

Wibit on saksalainen vesihuvipuistokonsepti, joka on yli 15 vuotta vanha ja toimii tällä hetkellä yli 50 maassa.

Sinikeltaiset, helposti siirrettävät kelluvat elementit ovat suosittuja uimahalleissa ja kylpylöissä.

Kyseessä on temppurata, jossa on esteratoja, liukumäkiä, kiipeily-, roikkumis- ja pomppimiselementtejä. Siksi siitä on lasten keskuudessa tullut jo käsite.

Lämpimissä maissa suurempia puistoja on asennettu merellekin.

Saksalaisen valmistajan tekemällä videolla näkyy useita erikokoisia vesihuvipuistoja luonnonhelmassa. Mukana on myös Hämeenlinnan Ahvenistolle kaavailtu, joka on puistoista keskikokoa.

Yle kertaa miten jupakka vesihuvipuistosta meni.

100 000 euron vesihuvipuisto

Hämeenlinnan Ahvenistolle alueen toiminnan piristämiseksi saksalaiskeksintöä havitteli yritys nimeltä TG Klubben Oy, jolle Hämeenlinnan kaupunki antoi luvan pyörittää tänä kesänä maauimalaa ja kahviota.

Wibitin maahantuoja on hämeenlinnalainen Klubben Sport Finland Oy, joka kuuluu samaan yritysryppääseen kuin Ahvenistoa nyt pyörittävä TG Klubben Oy.

Ideassa oli huono puoli siinä, että vesihuvipuisto olisi sijoittunut Ahveniston-Vuorenharjun Natura 2000 -alueelle. Se on luonnonsuojelualuetta. Sinne ei saisi rakentaa mitään.

TG Klubben havitteli luonnonkauniin järven eteläpäähän Sport park 65- mallista rataa, joka olisi mahtunut 30 m x 35 m kokoiseen tilaa. Sen päällä saa olla yhtä aikaa 65 ihmistä.

Listahinta muovielementtipuistolle on 95 000 euroa.

Rannalle yritys ideoi Flow-kiipeilypuiston rakentamista.

Yllättäen nuoret lähtivätkin vastustamaan

Huhti-toukokuun vaihteessa laittoi Ahveniston kupeessa asuva 18-vuotias Petra Helanen kavereineen pystyy Facebook-sivuston, joka keräsi nimiä vastustamaan värikkään huvipuiston tuloa.

–  Wibit-puisto on hieno juttu, mutta mihin tahansa muualle kuin Ahvenistolle. Ahvenisto on niin ainutlaatuinen ja upea paikka, että ei sinne tällainen värikäs ja kirkas muovirakennelma sovi, totesi Helanen Ylelle.

"Muovipuisto Ahveniston luontoidylliin arveluttaa" –otsikolla nimetty sivusto keräsi  yli 500 tykkääjää

Myös luonnonsuojelijat ja Hämeen ELY-keskus heräsivät.

ELY:n mukaan vesipuistolla eikä köysiradalla ole merkittäviä kielteisiä vaikutuksia. Siitä huolimatta vesipuistolle ei ELY:n mielestä tule myöntää lupaa, koska se on maisemaa muuttavana suojelualueen rauhoitusmääräysten vastainen.

Myös kulku ja pysäköinti ahtaalle Ahveniston alueelle olisi ELY:n mielestänyt pitänyt pohtia ajoissa.

Hämeenlinnan kaupunki ja yrittäjä laskeskelivat alueelle tulevan isolla haarukalla 10 000–20 000 henkilöä vuodessa.

Kiipeilypuistoa vastaan ei oltu.

”Vesipuiston hyödyt ovat suuret”

Toukokuun lopulla TG Klubbenin toimitusjohtaja Aki Helander arveli, että jos vesihuvipuisto ei saa lupaa, niin kiipeilypuistokin jää rakentamatta.

– Se on kyllä vaarana, hän totesi Ylelle.

Keskustelun käydessä kuumana myönsi Hämeenlinnan rakennusvalvonta toukokuun lopulla vesihuvipuistolle luvan kahdeksi kesäkuukaudeksi. Lupaan sisältyi myös optio toiminnasta kahden seuraavan kesän aikana.

– Lupaa myönnettäessä katsottiin, että hyödyt vesipuistosta ovat suuret. Toiminta on kesällä hetkellistä, muistutti rakennusvalvonnan päällikkö Sirkku Malvila radiohaastattelussa.

Hämeen ELY-keskuksen yksikön johtaja Tommi Muilu vetosi tämän kuultuaan pykäliin.

– Uusi toiminta eli vesipuisto ei liity olemassa oleviin rakennelmiin vaan on kokonaan uusi elementti. Tämä on ihan selvää rauhoituspäätöksessä ja meidän on sitä pakko noudattaa, hän kuittasi.

Viekö ELY jutun hallinto-oikeuteen?

Hämeenlinnan ympäristö- ja rakennuslautakunta sai kesäkuun puolessa välissä eteensä nipun valituksia Ahveniston virityksistä. Määräaikaisista toimenpideluvista valittivat kaksi yksityishenkilöä sekä Hämeenlinnan seudun luonnonsuojeluyhdistys.

Lautakunnan mielestä vain ELY-keskuksella on oikeus tehdä oikaisuvaatimus. Muut siis hylättiin aiheettomina.

Jos ELY-keskus niin haluaa, puidaan kelluvaa vesihuvipuistoa seuraavaksi hallinto-oikeudessa, josta se voi mennä vielä korkeimpaan oikeuteen.

Yrittäjä veti johtopäätökset jo aikaisemmin. Hän luopui isosta vesihuvipuistosta ja laittoi maauimalan altaaseen Wibitin minikokoisen, 16-metriä pitkän temppuradan.

– Wibit on altaassa ja toivottavasti köysirata eli Flowpark tuossa metsässä eli kyllä meillä ihan hyvät toimintaedellytykset on, sanoi TG Ahvenisto Oy:n toimitusjohtaja Aki Helander sovittelevasti Ylelle kesäkuussa.

Mäntyjä vaivaava tervasroso on lisääntynyt Lapissa huolestuttavaa vauhtia. Toistaiseksi ei tiedetä, esiintyykö tautia joinakin vuosina enemmän.

Luonnonvarakeskus kehottaakin metsänomistajia käymään tarkastamassa niin vanhat kuin taimikkovaiheessa olevat metsät ruostesienen varalta.

– Tervasroso voi iskeä jo taimikkovaiheessa joten metsänomistajan kannattaa käydä taimikoita tarkistamassa mielellään vaikka vuosittain. Jos se alkaa levitä, niin pitää ryhtyä hoitotoimenpiteisiin, sanoo erikoistutkija Risto Jalkanen Luonnonvarakeskuksesta.

Lapissa on tiettyjä riskialueita, joihin tervasroso iskee. Sienitaudille alttiina ovat rehevät alueet, kuten esimerkiksi Kittilän lehtokeskus, Tornionjokivarsi ja Kemijoen itäpuolinen alue.

Helppo tunnistaa

Tervasroso on ruostesieni joka on helppo tunnistaa. Sienitauti menee männystä mäntyyn ja tappaa vanhojen puiden latvoja. Jos isossa vanhassa männyssä on kuiva tai kuollut latva, todennäköisin syy on tervasroso.

– Alkuvaiheessa sieni tuottaa oranssinruskeita pesäkkeitä, joista tulee oransseja itiöitä. Sieni elää pelkästään elävässä solukossa. Jos puu kuolee, niin sienikin kuolee, Jalkanen kuvailee tautia.

Nuorissa metsissä lymyävä aggressiivisempi muoto on ongelmallisempi. Se iskee taimikkovaiheessa tai jonkin verran sen jälkeen. Se pääsee oksan kautta puun runkoon ja tappaa puun. Kun puu on parhaassa kasvuvaiheessa, tulee vahinko.

Metsän voi joutua uusimaan kauttaaltaan

Joskus tuho on niin kattava, että pelastuskeinot ovat vähissä. Pahimmassa tapauksessa tervasroso on pilannut koko metsän.

– Sellaisia tapauksia on ollut, että on katsottu paremmaksi uudistaa koko metsä. Jos puolet männyistä on sairaina, kun ne ovat 2-3 metrisiä, niin terveennäköisissäkin puissa tauti on jo sisällä, Jalkanen toteaa.

Janakkalalainen Teppo Linninen asui lapsena Hämeenlinnan keskustassa Palokunnankadulla, josta oli lyhyt matka järven rantaan.

Kun kesäisin kavereiden kanssa oli tekemisen puutetta, silloin mentiin Paasikiventien sillan alle onkimaan. Joskus saalis oli runsas, joskus koukut pysyivät tyhjinä.

– Tuohon aikaan tässä Hämeenlinnan keskustan alueella oli paljon onkijoita ja parhailla paikoilla meitä oli jopa ruuhkaksi saakka. Nyt kun katselee ympärilleen, niin ei näy yhtään kalastajaa, Teppo Linninen tuumailee.

Yhtä varsinaista syytä onkijoiden ”katoamiselle” ei ole, mutta ihmisten vapaa-ajasta kamppailee moni muukin harrastus.

Tietokoneet ja konsolipelit ovat napanneet omansa nuorten puolelta, mutta moni aikuinen välttämättä osaa katsoa tarpeeksi lähelle.

– Ei se kalastaminen välttämättä vaadi niin suurta panostusta. Monesti kuulee puhuttavan esimerkiksi siitä, kun ei ole venettä millä lähteä järven selälle. Tähän rantaan pääsee helposti vaikka kävellen tai pyörällä ja onkimiseen ei tarvita kalastuslupaakaan, Teppo Linninen muistuttaa.

Lasten onkimiskurssit suosittuja

Kaupunkikalastaminen on mitä parhainta rantojen käyttöä.

Ulkoilua, raitista ilmaa ja yleensä mukaan tarttuu muutama kalakin kotiin vietäväksi. Parhaita onkipaikkoja ei tietenkään paljasteta, mutta hyviä vinkkejä tarjotaan sekä lapsille, että aikuisille.

– Viime kesänä kalastusseuramme järjesti lapsille onkimiskurssi, joka oli todella suosittu, mutta en tiedä kuinka moni lapsi sai sieltä kipinän kalastamiseen. Kun ei voi antaa takuuta saaliista, niin innostus voi lopahtaa nopeasti, Linninen kertoo

Kuhakanta on piristynyt

Kolmen vuosikymmenen aikana Vanajaveden kunnossa on tapahtunut muutosta positiiviseen suuntaan.

Jos takavuosina uimareissun jälkeen iho oli ruskea ja kaloissa saven makua, niin nyt tilanne on toinen. Vaikka kehitystä parempaan suuntaan on tapahtunut, niin paljon on tehtävää vielä jäljellä.

– Kun saataisiin loputkin pelloilta valuvat lietteet hallintaan, niin kyllä tästä vielä hyvä tulee. Kaloista voi sanoa sen, että kuhakanta on piristynyt runsaasti ja se kertoo sen, että ei tämä huono vesistö ole, Teppo Linninen päättää.