Yli 80 lintulajia EU:n alueella on uhanalaisia, kertoo BirdLife Suomi tiedotteessaan. Koko Euroopan alueella uhanalaisia lajeja on lähes 70.

BirdLife Internationalin johtama työryhmä arvioi niin Euroopassa pesivien kuin alueella talvehtivien lintulajien tilannetta. Euroopassa uhanalaisiksi todettiin 13 % arvioiduista lajeista eli 67 lajia, EU:ssa uhanlaisiksi arvioitiin 82 lintulajia eli 18 % arvioiduista linnuista.

Suomen uhanalaisimpiin lintulajeihin kuuluvat kultasirkku, kiljuhanhi ja kiljukotka, jotka ovat äärimmäisen uhanalaisia myös koko Euroopassa.

Etenkin vesilintujen tilanne on BirdLifen mukaan hyvin huolestuttava. Esimerkiksi haahka on arvioitu Euroopassa erittäin uhanalaiseksi. Muista metsästettävistä vesilinnuista myös alli ja punasotka on todettu Euroopassa vaarantuneiksi, EU:n alueella vaarantuneita lajeja ovat puolestaan haapana ja jouhisorsa.

Euroopassa vaarantuneiksi lajeiksi on luokiteltu myös töyhtöhyyppä ja kuovi, vaikka Suomessa kannat ovat pysyneet melko vakaina viime ajat. BirdLifen mukaan vaarantuminen johtuu Euroopan maaseudun köyhtymisestä.

Synkkyydestä huolimatta positiivistakin kehitystä on havaittu: esimerkiksi muuttohaukan ja valkoselkätikan kannat ovat suojelutoimien ansiosta vahvistuneet ja nämä lajit voidaan luokitella Euroopassa elinvoimaisiksi, BirdLife kertoo.

Metsähallituksen luontokohteissa on toimintatapana roskaton retkeily. Metsähallituksen Pohjanmaan luontopalvelujen puistonjohtaja Kerttu Härkönen kertoo, että aiheesta puhuminen on auttanut.

– Kainuun kohteissa roskaantuminen ei ole ongelma, ihmiset tuovat roskansa pois luonnosta. Kompostoituvat jätteet voi laittaa vessaan ja palavat roskat voi polttaa. Puistojen tulo- ja lähtöpisteissä on ekopisteet, joihin voi laittaa muut jätteet, kertoo Härkönen.

Roskaton retkeily on toiminut Metsähallituksen kohteissa Härkösen mukaan jo 10 vuotta.

– Nyt olen kuullut, että joissakin yleisömagneettipaikoissa on ruvennut roskaamista olemaan. Tämä pitää ottaa taas puheeksi. Joskus on esitetty, että ensimmäinen roska on se vaarallisin. Kun yksi roska on maassa, niin toinen on helpompi heittää.

Yksi Metsähallituksen ylläpitämistä paikoista on kuitenkin erityisen ongelmallinen. Kajaanin linnanraunioilla roskaaminen on jatkuvaa ja säännöllistä.

Merten suojelualueiden laajentaminen olisi taloudellisesti kannattavaa ja synnyttäisi kymmeniätuhansia uusia työpaikkoja, ilmenee ympäristöjärjestö WWF:n Amsterdamin yliopistolla teettämästä tutkimuksesta. WWF:n mukaan jokainen merten suojeluun käytetty euro tulisi vähintään kolminkertaisena takaisin työpaikkojen, rannikkoalueiden suojelun ja elpyvien kalakantojen muodossa.

Amsterdamin yliopiston tutkijat arvioivat, että 35 vuoden aikana laajennettujen merten suojelualueiden taloudellinen tuotto olisi vähintään 490 miljardia dollaria, mutta on mahdollista, että tuotto kasvaisi 920 miljardiin dollariin. Samalla syntyisi 150 000–180 000 uutta työpaikkaa.

WWF:n raportti julkaistiin samaan aikaan, kun Portugalissa keskustellaan merten tulevaisuudesta kansainvälisessä konferenssissa.

Ympäristöjärjestön tavoitteena on, että 10 prosenttia meristä olisi suojeltu vuoteen 2020 mennessä ja 30 prosenttia ennen vuotta 2030. Tällä hetkellä suojelualueet kattavat alle neljä prosenttia valtamerien pinta-alasta.

Varsinkin aamuöistä kulkijaa ovat jälleen tervehtineet viheriöillä runsaslukuisina puikkelehtivat citykanit. Staran projektipäällikkö Antti Rautiainen vahvistaa havainnon kanikantojen kasvusta.

– Kanien lisääntyminen näkyi jo viime elokuussa meidän kartoituksissamme ja siihen osattiin jo vähän varautuakin viime talven kanikannan rajoittamistyössä. Saalismäärä kasvoi edelliskauden 800:sta tämän kauden 1400:aan, Rautiainen kertoo.

Tiheimmän kanikannan vyöhyke kulkee tällä hetkellä Vallilasta, Ruskeasuolle, Haagaan ja Pitäjänmäellä ulottuvalla alueella. Tarkkaa arviota alkukesän kanimäärästä on mahdotonta antaa. Seuraavan kerran kaneja lasketaan jällleen elokuussa.

– Silloin käydään öisin julkisia puistoja ja viheralueita läpi. Tehokkailla valaisimilla katsotaan, kuinka monta silmäparia milläkin alueella suurin piirtein napottaa. Siten osaamme kohdistaa pyyntityötä niille alueille, missä kaneja on eniten, Rautiainen selittää.

Kanikantoja pidetään aisoissa muun muassa loukuilla, pitkillä ajoverkoilla ja hillereiden avulla. Siirtolapuutarhoissa käytetään jonkin verran myös metsästysjousia. Citykanien huippuvosi oli 2009, jolloin yksin kaupunki pyysi yli 2000 kania syyskuusta maaliskuuhun kestävän metsästyskauden aikana.

– Silloin myös moni muu taho pyydysti tämän lisäksi isoja määriä kaneja. Eli kanitiheys ei tällä hetkellä ole lähelläkään sitä, mitä se oli silloin 2008 ja 2009, Rautiainen summaa.

Myyräkannan kasvulle Pohjois-Suomessa on hyvät edellytykset. Talven jäljiltä sekä pelto- että metsämyyrälajien kannat ovat Luonnonvarakeskuksen mukaan voimakkaassa kasvussa. Myyrähuippua odotetaan pohjoisessa loppukesästä tai viimeistään syksyllä.

Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan myyrähuippu ja sopulien määrät myyrien mukana romahtavat ensi talvena.

Tunturisopuleilla on käynnissä vaatimattomampi kevätvaellus Käsivarren pohjoisosissa. Keskus arvioi, että syksyksi on luvassa sopulien liikehdintää, mutta esiintymät jäävät vaatimattomiksi verrattuna edellisiin vuoden 2011 vaelluksiin.

Taimituhoja tiedossa

Myyrät aiheuttivat viime talvena taimituhoja Kainuussa, Koillismaalla, Metsä-Lapissa ja paikoin Keski-Suomessa.

Keskuksen mukaan myyrätuhoriski on ensi talvena suuri Pohjois-Suomessa. Tuhoriskiä voi vähentää muun muassa pyytämällä myyriä taimikoista tai heinäntorjunnalla. Taimien istuttamista kannattaa lykätä ensi vuodelle jos mahdollista, koska tuoreet syksyllä istutetut taimet maistuvat myyrille.

Toisin kuin Etelä-Suomessa, jossa kannat ovat laskussa ja melko alhaisia, myyräkuumeen riski on suuri ensi talvena Pohjois-Suomessa.

Tänä kesänä ja ensi talvena myyräkannat vaihtelevat Kainuussa runsaasta vähäiseen. Siellä missä kannat säilyivät vahvoina talven yli, edessä on ensi syksynä myyrähuippu.

Alueelliset erot ovat kuitenkin suuria, esimerkiksi Sotkamossa myyräkanta on merkittävä, kun taas Puolangalla viimeisimmän tutkimuksen mukaan myyrien määrä on vähäistä.

– Vaihtelut ovat isoja, joten ainut tapa on käydä itse katsomassa ovatko myyrät aiheuttaneet tuhoja, kertoo Luonnonvarakeskuksen varttunut tutkija Otso Huitu.

Tuhoutuneilta näyttävien taimien tilalle ei kannata istuttaa uusia ennen keskikesää, sillä etenkin pienet istutetut kuusentaimet voivat elpyä hämmästyttävän hyvin itsekseen.

Jos myyriä on runsaasti, metsänomistajat voivat pienentää ensi talven tuhoriskiä muun muassa pyytämällä myyriä taimikoista, heinäntorjunnalla, taimisuojilla tai vakuuttamalla metsän. Lisäksi taimien istuttamista voi harkita lykättäväksi ensi vuodelle. Tutkimusten mukaan syksyllä istutetut taimet maistuvat myyrille paremmin kuin alkukesällä istutetut.

Myyräkuumeen riski on kasvanut

Myyrien lisääntyessä myös Puumala-viruksen aiheuttaman myyräkuumeen riski lisääntyy. Myyräkuumetta levittävät vain metsämyyrät, ja ihmiset saavat tartunnan yleensä hengitysteitse niiden pölyävistä uloste- ja virtsajätöksistä. Erityisesti kesämökeissä ja liitereissä kannattaa olla varovainen, jos niissä on merkkejä myyristä ja niiden jätöksistä.

– Puhdistuksia ja kevätsiivouksia tehdessä tartuntariski on iso. Puhdistuksessa kannattaa käyttää kosteaa rättiä, jotta pöly ei nouse ilmaan. Myyräkuumeen tarttumisen kannalta pölynimuri ja kuiva luuta tai harja ovat huonoimmat siivousvälineet tällaisessa paikassa, muistuttaa Otso Huitu.

Luonnonsuojelujärjestö WWF:n Panda-palkinto on myönnetty sääksen suojeluun ja tutkimukseen erikoistuneelle Sääksisäätiölle. Palkinto luovutettiin torstaina Kangasalan Pohtiolammella sijaitsevassa Sääksikeskuksessa, jota säätiö ylläpitää.

Panda-palkinto on suurudeltaan 20 000 euroa ja sen saa luonnon- ja ympäristönsuojelun hyväksi tehdyistä teoista, aloitteista ja tutkimushankkeista. WWF Suomi on jakanut palkinnon vuosittain 1999 lähtien erillisestä Anderssonin rahastosta.

Sääksisäätiön toiminta pohjautuu vapaaehtoistyöhön ja lahjoituksiin. Pohtiolammen Sääksikeskuksessa vihittiin toukokuun loppupuolella uusi kosteikkoalue ja esteetön näköalatorni. Keskus tarjoaa luontokuvaajille mahdollisuuden kuvata sääksiä kala-altaan ympärillä olevista piilokojuista.

Yhdysvaltalaiset tutkijat ovat ratkaisseet Grönlannin jäätikölle syntyneen sulavesijärven äkillisen tyhjenemisen arvoituksen. Järveä  tarkkailtiin vuodesta 2006, ja joka kesä vesi syöksyi siitä sellaista vauhtia, että putous veti vertoja Niagaralle – joskin jään uumenissa.

Kohina kuului parin kilometrin päähän, kertoo tutkimuksen johtaja Laura Stevens Massachusettsin teknillisestä instituutista MIT:stä. Kaksi kilometriä leveä ja kymmenen metriä syvä järvi valui kuiviin vain parissa tunnissa. Vastaavaa ilmiöitä tapahtui myös monissa muissa jääjärvissä.

Tutkijat totesivat syyn jo joitakin vuosia sitten: jääpeitteen alle oli syntynyt iso pystysuora kuilu, jonne vesi syöksyi. Syyn syy selvisi kuitenkin vasta, kun joka kesä uudelleen muodostuvan järven liikkeitä oli tarkkailtu kolme kesää GPS-paikantimilla.

Ympäristöön asetellut 16 paikanninta osoittivat, että järvestä valui vähitellen vettä kuiluja pitkin jään alle, mikä työnsi pintajäätä ylemmäksi. Kun näin syntynyt kupoli murtui, se sai muunkin veden äkilliseen liikkeeseen.

Ilmiöllä voi olla vaikutusta merenpinnan nousuun

Grönlannin tyhjentyvät jääjärvet sylkevät mereen sellaisia vesimääriä, että se saattaa nostaa merenpintaa. Nyt saatujen tutkimustulosten mukaan vaikuttaa kuitenkin siltä, että äkilliselle ilmiölle ovat alttiita lähinnä matalalla sijaitsevat jäätiköt, joissa lämpötila on suhteellisen korkea.

Myös ylhäällä jään päälle saattaa kertyä paljonkin vettä, mutta näiden järvien äkillinen tyhjentyminen on epätodennäköisempää kuin alhaalla, sillä paksuun jääpeitteeseen syntyy vähemmän kuiluja kuin ohueen.

Nature-lehdessä julkaistun tutkimuksen havainnoista odotetaan olevan apua laskelmissa, joilla pyritään ennustamaan merenpinnan nousua ilmaston lämpenemisen vaikutuksesta.

Uusille laskelmille on tarvetta muun muassa siksi, että viime vuosina tutkijat ovat havainneet, että järviä muodostuu jäätiköiden laitojen lisäksi myös keskelle. Aiemmin arveltiin, että siellä on liian kylmää, jotta sulaneesta vedestä riittäisi järveksi asti.

Koska jäätikön keskelle syntyvät järvet eivät kuitenkaan vaikuta olevan alttiita rajulle tyhjentymiselle, vaan pikemminkin jäätyvät sijoilleen seuraavana talvena, myöskään merenpinnan nousun ei tämän tutkimuksen perusteella odoteta kiihtyvän.

– Se on hyvä uutinen, ainakin toistaiseksi, sanoo Stevens.

Lapin luonnonsuojelupiirin vuoden 2015 ympäristöpalkinnon saivat puistomestarit Petri Piisilä, Petteri Polojärvi ja Jari Kangasniemi, suunnittelija Marko Kunnari sekä heidän esimiehensä, ylitarkastaja Tuomo Ollila.

Heidän vastuulajeja ovat suurpedot, kotkat, muutto- ja tunturihaukka, naali, kiljuhanhi ja tunturipöllö. Lisäksi he ovat osallistuneet myös muun muassa raakku- ja perhosseurantaan sekä perinnemaisemien niittoihin toimialueillaan.

Aloite palkinnon saajista tuli luonnonsuojelupiirin mukaan heidän kanssaan toimivilta yhteistyökumppaneilta.

Kesän lohenpyynti on alkanut Tornionjoella suurin odotuksin: Viime kesänä lohia nousi ennätyspaljon, tänä kesänä jokeen odotetaan ennätyssuuria kaloja.

Mutta pinnan alla kuohuu entiseen tapaan. Lohen omistusoikeuden puolesta taistelevat Pellon osakaskunnat myyvät alueelleen jälleen omaa lohen pyyntilupaa - valvova viranomainen pitää järjestelyä laittomana.

– Tämä luvanmyynti on laitonta toimintaa, toteaa ykskantaan Lapin kalatalousjohtaja Pentti Pasanen Lapin ELY-keskuksesta.

Vaikka maakunnan korkein kalastusviranomainen tuomitsee pellolaisten toimet, ei asialle ole tehty mitään Lapin ELY:ssä ja lupamyynti saa jatkua jo kolmatta kesää.

ELY: Emme halua kärjistää tilannetta

Jokivarressa tästä on vedetty omat johtopäätökset. Pellolaiset odottavat Kemi-Tornion käräjäoikeudesta päätöstä, joka estäisi Tornion-Muonionjoen-Könkämäenon yhteisluvan käyttämisen pellolaisten vesialueella.

– Tilanne on puolivillainen. Maa- ja metsätalousministeriö ei uskalla tehdä mitään, koska sillä ei ole vahvaa näyttöä lohen omistusoikeudesta, tähdentää Tornionjoen kalastusalueen hallituksen jäsen Pekka Pelttari.

– Jos valtion omistajuudesta olisi varma kanta, niin ministeriö olisi jo nostanut oikeusjutun pellolaisia vastaan.

Lapin ELY-keskus puolustautuu sillä, että yhtään pellolaisten myymää lupaa lohenkalastukseen ei ole ollut vastaan ELY-keskuksen kalastuksenvalvonnassa.

– Emme ole halunneet kärjistää tilannetta entisestään. On eri asia uhata myydä kalastuslupia kuin lopulta myydä, kalatalousjohtaja Pentti Pasanen sanoo.

"Valtiolta puuttuu näyttö lohen omistusoikeudesta"

Pellon osakaskunnan puheenjohtaja ja Väylän vieheluvan puheenjohtaja Heikki Jolma vahvistaaa, että lupamyynti on alkanut myös tälle kesälle.

Kalastuslupia on myyty hänen mukaan toistasataa kesää kohden. Jolman mukaan lupakiistassa on kyse lohen omistusoikeuden toteen näyttämisestä.

– Miten Lapin ELY-keskus voisi puuttua lupamyyntiin, jos valtio ei pysty näyttämään toteen lohen omistusoikeutta, Jolma kysyy.

– Jos tästä mentäisiin oikeuteen, meillä olisi omaa näyttöä lohen omistusoikeudesta, mutta onko valtiolla? Tätä kysymystä tässä nyt väistellään.

Pellolaisille tukea pitkin jokivartta

Pellolaiset kyseenalaistivat valtion omistusoikeuden loheen jo vuosikymmen sitten. Vähitellen tukea ajatukselle alkoi tulla laajemminkin jokivarresta.

– Koko jokivarsi ajaa tätä asiaa. Ruotsin kuningas otti aikoinaan lohen meiltä laittomasti haltuun, kun maa köyhtyi sotien seurauksena ja jostakin piti saada verotuloja, painottaa Tornionjoen kalastusalueen puheenjohtaja Kalervo Liisanantti.

Sen sijaan venkoilua yhteislupa-aluetta vastaan ei hyväksytä varauksettomasti.

– Yhteislupa on vaivaton muualta tuleville kalastajille. Toivon, että tilanne selkiytyisi, luonnehtii Liisanantti.

Tuoko tutkimus lopullisen vastauksen?

Tällä hetkellä jokivarressa odotetaan, mihin tulokseen lohen omistusoikeudesta on päätynyt Lapin yliopiston tutkija Juha Joona.

Joona on selvittänyt asiaa maa- ja metsätalousministeriön pyynnöstä. Tutkimuksen julkistamista odotetaan malttamattomana. Usko siihen, että tulokset tukevat jokivartisten näkemystä on vahva.

– Tämä homma katsotaan nyt loppuun asti, tarvittaessa oikeusasteita myöten, painottaa Heikki Jolma.

Tornionjokivartisten toiveena on ollut, että lohen omistusoikeutta koskevat tutkimus olisi saatu julkisuuteen jo ennen kalastuskauden alkua, mutta näin ei nyt tapahtunut.

– Nyt ollaan isojen asioiden äärellä. Onko maa- ja metsätalousministeriö eli valtio toiminut väärin ja joutuu näin esimerkiksi maksamaan korvauksia, pohtii Tornionjoen kalastusalueen hallituksen jäsen Pekka Pelttari.

Helsingin Korkeasaaressa liikkuu näinä päivinä pienen pientä vipeltäjää. Kesän kynnyksellä saaressa on syntynyt poikasia yhdeksälle eri eläinlajille. Iloiset eläinperhetapahtumat eivät jää tähän, vaan poikasia odotetaan syntyväksi vielä lisää.

Uusin nelijalkainen syntyi kaksi päivää sitten. Parin päivän ikäinen mongolianvillihevosvarsa ja sen viisi viikkoa vanha sisarus ovat emon hellässä hoidossa. Vasoja on syntynyt myös metsäpeurojen ja milujen tarhoihin, kaksi kumpaankin. Villihevosten ja metsäpeurojen jälkeläiset voivat kenties tulevaisuudessa kirmata vapaana elementeissään, koska Korkeasaari on eläinlajien osalta mukana luontoonpalautusprojektissa. Milut sen sijaan ovat hävinneet luonnosta, joten laji elää ainoastaan eläintarhoissa tai aidatuilla alueilla Kiinassa.

– Luontoon palautetaan ne villihevoset ja metsäpeurat, joiden geneettinen kanta on eläintarhoissa yleinen. Harvinaisemmat geenikannat jäävät asumaan eläintarhoihin, kertoo Korkeasaaren eläintarhan eläintenhoitoyksikön päällikkö Nina Trontti.

Kengurutarhassa on tämän vuoden puolella syntynyt kahdeksan pomppijaa. Vanhimmat poikasista ovat syntyneet tammikuussa. Myös trooppisessa talossa on lisäännytty, valkopääsakit ja gundit ovat saaneet poikasia.

Monella lintulajilla on vielä haudonta meneillään, mutta Korkeasaaren lapinpöllöjen poikaset ovat jo kuoriutuneet. Riikinkukot ja suokukot röyhistelevät vasta soidinmenoissa.

Eläintarhan usean nurkan pesintään valloittanut valkoposkihanhi on lisääntynyt urakalla. Saaressa vipeltääkin kymmenittäin pieniä untuvikkoja. Varsinkin uros puolustaa pesintää, välillä jopa raivokkaasti.

– Meillä on poikkeuslupa siirtää hanhien pesiä tarvittaessa. Siirto voidaan tehdä jos pesää puolustava koiras on erityisen ärhäkkä. Onneksi valtaosa munista on jo kuoriutunut. Valkoposkihanhet ovat jo nyt rauhallisempia.

Poikasia odotetaan vielä uhanalaisille markhoreille ja amurinleopardeille. Amurinleopardinaaras ei ole aiemmin saanut pentuja.

Nyt haluttaisiin tuoretta tietoa, onko eri lajien levinneisyydessä tapahtunut muutoksia. Yksi huolenaihe ovat muutokset luonnossa. Sammakoiden ja matelijoiden luontaiset elämänpiirit supistuvat. Kosteikot, kivikkoiset joutomaat, häviävät,  kaivettujen savikuoppien ja avo-ojien määrä on vähentynyt.

Piiri pyytää ihmisten havaintoja myös tavanomaisemmista lajeista, esimerkiksi kyystä, (rusko)saammakosta ja sisiliskoista. Havainnot voi merkitä Luonnontieteellisen keskusmuseon nettisivustolle.

Helikopterin alla kiikkuvaan koriin lastataan noin kuutio soraa. Kopteri pörähtää ilmaan ja lentää vajaan kilometrin matkan Kymijoen Ahvionkoskille, jonne se tipauttaa kuormansa kuin paraskin täsmäpommittaja.

Kosken pohjassa sorasta syntyy uhanalaisille merilohelle ja taimenelle kutupaikka. Kymijoella vastaavia on tehty aiemminkin, tosin kaivinkoneella. Niiden teho näkyy heti.

– Viime syyskuussa teimme kaivinkoneella kutusoraikoita, ja jo kuukauden päästä paikoilla oli kymmeniä kutevia lohipareja, kertoo kunnostustyömaan valvojana toimiva Jukka Rinne.

Hallitus paljon vartijana

Uhanalaiset lohi ja taimen ovat myös uuden hallituksen suosiossa. Hallitusohjelmaan on kirjattu muun muassa kalatiestrategian toteuttaminen. Käytännön keinot ovat täysin avoinna. Valtion tiukan säästökuurin aikana maa- ja metsätalousministeriön virkamiehet olisivat tyytyväisiä siihenkin, ettei rahoituista ainakaan supistettaisi.

Samaan aikaan Sekä Ruotsissa että Virossa valtio ostaa lohi- ja taimenjoissa olevia patoja purkaakseen ne kalojen tieltä. Suomessa vastaavaan on pitkä tie.

Nyt kalavesien kunnostukseen on varattu runsas miljoona vuosittain. Summalla ei kummoisia saa aikaan. Työtä kuitenkin olisi paljon, ja sen tärkeyttä voi verrata Saimaannorpan suojeluun.

– Tämä on aivan yhtä tärkeää työtä. Etenkin uhanalaisen meritaimenen kohdalla kutusoraikkojen vaikutus on ratkaiseva, painottaa kalastusbiologi Kauko Poikola Varsinais-Suomen ELY-keskuksesta.

Maa- ja metsätalousministeriöstä arvioidaan, että jatkossa valtio ottaa nykyistä pienemmän roolin kunnostustöissä. Sen sijaan vastuuta töiden käytännöntoteutuksesta voitaisiin sälyttää nykyistä enemmän esimerkiksi vapaaehtoispohjalta toimiville yhdistyksille, jotka jo nyt kunnostavat taimenen kutupuroja talkoovoimin. Tällä säästettäisiin niukkoja rahavaroja suoraan käytännön työhön.

50 soraikkoa on vain alku

Kutuspaikkoja on tehty kopterin avulla aiemmin esimerkiksi Pohjois-Karjalassa. Kymijoella työtä tehdään pari kuukautta ja kaikkineen soraa kylvetään noin puolen hehtaarin alalle joen yläjuoksulla. Sora on välttämätön alusta lohikalojen mädille. Se antaa sille suojaa esimerkiksi mätiä syöviltä pikkukaloilta. Kymijoen urakka maksaa noin 300-tuhatta ja rahat tulevat EU:sta. Kunnostustarvetta olisi huomattavasti enemmän.

– Mitään ylärajaahan ei ole. Kotkan Koivukosken ja Anjalankosken välillä on pari sataa hehtaaria koskea, soraistustyömaan valvoja Jukka Rinne muistuttaa.

Kiinan pohjavesistä lähes kaksi kolmasosaa ja pintavesistä kolmannes on kelpaamattomia ihmisten käyttöön, kertoo Kiinan ympäristöministeriön selvitys. Näytteet otettiin viime vuonna.

Kiina arvioi vesiensä laadun kuusiportaisella asteikolla. Hieman vajaasta tuhannesta pintavesinäytteestä vain 3,4 prosenttia ylsi korkeimpaan ykkösluokkaan. 63,1 prosenttia luokiteltiin laadultaan vähintään kolmoseksi eli kelvolliseksi ihmisten käyttöön. Loput kelpaavat korkeintaan kasteluvedeksi tai teollisuuden käyttöön, jos siihenkään.

Toissa vuonna 1–3-luokkaista vettä oli ministeriön mukaan 71,7 prosenttia, mutta epäselvää on, onko lukuihin päädytty samalla menetelmällä ja voiko niitä siis verrata.

Viime vuoden näytteiden perusteella pohjavesien laatu on heikkenemässä. Tutkituista lähes viidestä tuhannesta näytteestä 61,5 prosenttia osoittautui joko melko tai erittäin huonoiksi. Toissa vuonna luku oli 59,6 prosenttia.

Vesien puhdistamiseksi kymmenkohtainen ohjelma

Saastuneiden vesien puhdistaminen on yksi vaikeimmista ja kalleimmista haasteissa Kiinan taistelussa ympäristön puhdistamiseksi. Huhtikuussa hallitus ilmoitti tavoitteeksi, että yli 70 prosenttia seitsemän tärkeimmän vesialueen vedestä on vuoteen 2020 mennessä vähintään kolmoslaatuista. Kaupunkien juomaveden vastaava tavoite asetettiin 93 prosenttiin.

Jotta siihen päästäisiin, ensi vuoden loppuun mennessä kielletään muun muassa öljynjalostamot ja paperitehtaat, jotka saastuttavat vettä, viranomaiset ilmoittivat viime kuussa. Suunnitelman mukaan vesiensuojelusta tulee kynnyskysymys myönnettäessä rakennuslupia teollisuuslaitoksille. Esimerkiksi suurten jokien varteen niitä ei enää saa pystyttää.

Kymmenkohtaisessa ohjelmassa aiotaan myös muun muassa puuttua myös asutuksen ja maanviljelyn sekä muun muassa satamien saasteisiin, käyttää vettä nykyistä tehokkaammin ja lisätä meriveden käyttöä.

Kolme vuosikymmentä pelkkään talouskasvuun pyrkinyt Kiina on ryhtynyt viime aikoina taisteluun myös ilmansaasteita vastaan. Tämän vuoden tilastot näyttävät ilmanlaadun paranemista pääkaupungissa Pekingissä. Viime vuonna kaupunki lähes halvaantui toistuvasti savusumun vuoksi.

Kymijoen yläjuoksulla pörrää parin kuukauden ajan helikopteri. Se kuljettaa joen koskiin soraa paikkoihin, joissa merilohi ja meritaimen kutevat syksyisin. Soraa tarvitaan kalojen mädin suojaksi. Se pitää mädin paikallaan ja suojaa sen mätiä syöviltä kaloilta.

Kymijoessa on aiemmin ollut runsaasti hyviä kutupaikkoja, mutta vuosien saatossa ihminen on raivannut kosket puunuiton ja energiantuotannon tieltä.

Soraa kuljetetaan Kymijoella 50 paikkaan, pinta-alaa niillä on yhteensä puoli hehtaaria. Kunnostusta kaipaavien koskien pinta-ala olisi kuitenkin noin pari sataa hehtaaria.

Soraistus helikopterilla maksaa 300 000 euroa. Rahat operaatioon tulevat Euroopan kalatalousrahastosta.

Juuri näihin aikoihin moni kesämökkiläinen ja omakotiasuja saa sisätiloihin muurahaisia. Joka kevät toistuva ilmiö on tuttu oululaiselle Antero Törmäselle, joka torjuu tuholaisia Pohjolan Desinfiointi Oy:n kirjoilla. Ensimmäiset muurahaiskeikat on juuri tehty Pohjois-Suomessa.

– Jos muurahaisia ei ole ollut jo talvella rakenteissa eikä niitä näy keväällä, mutta jos ne sitten yhtäkkiä ilmestyvät sisätiloihin, ne ovat vasta etsimässä pesäpaikkaa. Ne tulevat luonnosta, jostakin epäterveestä puusta, kuten kannosta. Hevosmuurahaisen leuat eivät pysty terveeseen puuhun, joten puun on oltava vähän pehmeää, Antero Törmänen kertoo.

Tuholaistorjuja neuvookin ensimmäisenä hakemaan torjunta-ainetta jolla kannattaa käsitellä muurahaisten kulkureitit.

– Talon kivijalan vierustat on hyvä käydä läpi ennen kuin ne muuttaa niihin tai talon rakenteisiin. Hevosmuurahaisen kulkureittiä kannattaa tarkkailla. Näin maan alta saattaa löytyä se lahopuu jossa ne pesivät ja kun sen hävittää, niin ongelma loppuu siihen, Törmänen neuvoo.

Joskus hevosmuurahaiset siirtyvät mökkiin tai taloon esimerkiksi metsäkunttapihan laiton yhteydessä. Ympäristöön ei kannattaisi haudata lahopuuta ja puun kaatamisen jälkeen esimerkiksi kannot kannattaisi repiä pois.

– Yksi syy muurahaisongelmaan on se, ettei taloissa ole enää tuulettuvaa alapohjaa. Myös pihalaatat ja puiset pihaistutusten reunat saattavat houkutella muurahaisia, Tuholaistorjunta Taisto Eronen Oy:ssä työskentelevä Juha Aro huomauttaa.

Hänen mukaansa tuholaistorjujan kannalta vaikeinta on löytää pesää talon rakenteista.

– Taloissa kannattaa tutkailla alimpia hirsiä. Jos hevosmuurahaiset pääsevät asettumaan taloksi, ne saattavat syödä helposti metrinkin pätkän hirttä ontoksi. Ja silloin on se vaara että rakennus sortuu jostain nurkasta, Aro selvittää. 

Tuhoa kuningatar

Pesän pystyy paikallistamaan rapinan perusteella. Muurhaisten jyrsiminen kuuluu seinästä ja lattioille saattaa ilmestyä pieniä sahanpurukasoja. Hevosmuurahainen ei käytä puuta ravinnokseen vaan se jyrsii puuta vain pesäonkaloaan varten.

– Sen on pakko hoitaa pesä kuntoon juuri kesällä että sillä on paikka jossa talvehtia. Jos yhdyskunta on päässyt kasvamaan isoksi, rouskutuksen perusteella voi alkaa paikallistaa pesää, Antero Törmänen sanoo.

Helsingin yliopiston biotieteiden laitoksen muurahaistutkija Riitta Savolaisen neuvo muurahaisongelmaan on perin yksinkertainen: Kuningatar pitää tuhota.

– Niin mauriaisella eli sokerimuurahaisella kuin hevosmuurahaisellakin on kuningatar, joka munii. Hevosmuurahaisella niitä saattaa olla kaksikin. Jos kuningattaren vain löytää, se kannattaa tuhota, Savolainen sanoo.

Mauriainen on kiusallinen vieras, sillä niitä saattaa olla tuhansia yhdessä pesässä. Jos pesä on talon rakenteissa, mauriaiset saattavat lähteä liikkeelle jo maalis–huhtikuussa.

– Sisätiloihin ne tulevat etsimään ravintoa silloin, kun sitä ei vielä luonnosta löydy, tuholaistorjuja Antero Törmänen sanoo.

Hänen mukaansa muurahaisongelma pitäisi hoitaa nimenomaan kesällä kun ne liikkuvat.

– Torjunta-aineethan toimivat kosketusperiaatteella, vilkkain aika muurahaisten hävittämisessa pohjoisessa on kesäkuun alusta juhannukseen asti, Antero Törmänen sanoo.   

Vihtiläinen Marika Alander on vuokrannut kesäkanoja vasta pari vuotta, mutta siivekkäiden suosion hän on jo ehtinyt havaita.

– Meillä on hyvin rajattu määrä, minkä pystymme antamaan, koska teemme tätä ihan harrastepohjalla. Kysyntää olisi varmasti enemmän kuin mitä pystymme tuottamaan eli meillä puhutaan ihan kymmenistä kanoista, Alander kertoo.

Alander vuokraa pääsääntöisesti ruskeita kanoja, koska hänen mukaansa ne sietävät stressiä paremmin kuin valkoiset.

Kesäkanoja voi vuokrata periaatteessa kuka tahansa. Täysin ilman papereiden täyttämistä asiassa ei tosin selviä. Omassa kunnassa on nimittäin rekisteröidyttävä kanoja pitäväksi, koska kunnalla on oltava tieto kanoista.

Kaava-alueella pitää myös ottaa yhteyttä terveydensuojeluviranomaiseen ja rakennusvalvontaan.

Kanoille pitää tietenkin rakentaa kesäasumus, josta löytyvät orret ja muu tarpeellinen.

– En ihan kerrostalon parvekkeelle niitä vuokraisi tai myisi. Kyllä parveke on pikkuisen liian pieni tila ja siellä kana ei pysty toteuttamaan luontaista käyttäytymistään, Alander sanoo.

Kuukaudessa yhdestä kesäkanasta pitää maksaa joitakin kymmeniä euroja ja ruokakulut päälle.

Kerrallaan kanoja pitää ottaa mielellään vähintään kolme, koska ne viihtyvät parvessa.

Kesäkanasesonki alkaa yleensä kesäkuun alussa. Syynä on se, että kevään aikana kanoja ei saa päästää kosketuksiin muuttolintujen kanssa lintuinfluessavaaran takia.

Kanat voivat tehdä paluun seuraavana kesänä

Kanat ovat jo toista kesää peräkkäin alkavan kesän merkki Kari Laakson ja Sari Jenun kolmilapsiselle perheelle. Kolmelle siivekkäälle on varta vasten rakennettu tarha helsinkiläisen siirtolapuutarhan pihalle.

– Kanathan ovat tosi vaatimattomia. Ne ovat vähään tyytyväisiä ja itse asiassa aika pieniäänisiä silloin kun ei ole kukkoa. Meillähän ei nyt ole kukkoa mukana tässä. Tämä on ihana tapa viettää kesää, Laakso kuvailee.

– Ne ovat sellaisia meidän lemmikkejämme. Ne ovat lapsille tosi tärkeitä, lapset pääsevät kokemaan, miten huolehditaan eläimistä, Jenu sanoo.

Vihdissä asuessaan kanoilla ei ole nimiä, mutta kesän kunniaksi perheen lapset ovat antaneet niille nimet: Lilja, Floora ja Taika-kana.

Viime kesänä tämän perheen kanat munivat noin sata kananmunaa.

– Kananmunat pitää muistaa joka päivä kerätä, muuten kanat alkavat hautoa niitä, Alander muistuttaa.

Kun kesä on ohi, kanat palaavat takaisin Vihtiin. Jos Jenu, Laakso ja lapset haluavat samat kesäsiivekkäät ensi vuonna, se on mahdollista. Alander nimittäin kertoo, että hänellä vanhimmat kanat ovat eläneet yli kahdeksan vuotta eli samasta voi olla iloa moneksi kesäksi.

Milloin lehtokotiloiden torjuminen aloitetaan?

Pihapiiriä on hyvä ryhtyä tarkkailemaan heti säiden lämmettyä. Kun ensimmäiset kömpivät esiin, ne kerätään heti pois. Lehtokotilot ovat kaksineuvoisia, eli jokainen yksilö voi munia jopa satoja munia. Sen takia esiintymisiin pitää puuttua ajoissa, ja kotiloita täytyy olla jatkuvasti keräämässä.

Miten kerätyt kotilot tuhotaan?

Ne voi upottaa kuumaan veteen tai etikkaliuokseen. Jotkut käyttävät vettä ja tiskiainetta, mutta silloin kotilot eivät kuole niin nopeasti.

Saako lehtokotilot murskata?

Jos kotilot murskataan puutarhaan, ne täytyy samantien kerätä pois. Lehtokotilot syövät lihaa, kuten muutkin etanat ja nilviäiset. Sitä kautta ne saavat proteiinia, mikä taas lisää munien tuotantoa.

Mitä kuolleille kotiloille tehdään?

Kotilot voi laittaa muovipussiin ja hävittää talousjätteen mukana. Jos ne aikoo kuopata, täytyy huolehtia, että ne kuopataan vähintään puolen metrin syvyyteen ja maa tampataan kunnolla.

Voiko ne hävittää kompostoimalla?

Kuolleita kotiloita ei missään nimessä pidä heittää kompostoriin. Jos kompostori ei toimi kunnolla, siellä luodaan hyvät olosuhteet kotiloille. Kauhutapauksissa huonosti toimiva kompostori voi olla aivan täynnä lehtokotiloita.

Toimiiko kulottaminen?

Kulottaminen voi auttaa, vaikka osa kotiloista ehtiikin kaivautua maahan ja säästyä tuholta. Kulottaminen hävittää myös kotiloiden ravinnon, lisäksi vanhoissa ruohokasoissa on todennäköisesti niiden munia. Tulta täytyy kuitenkin valvoa tarkkaan, ettei se pääse leviämään.

Onko myrkkysyöteistä apua?

Syötit ovat toimivia, mutta jos kotiloita tulee jatkuvasti lisää tontin ulkopuolelta, syöttejä saa olla koko ajan lisäämässä. Tällöin operaatio tulee kalliiksi. Syötit toimivat parhaiten keväällä, kun kotiloita ei ole vielä paljon liikkeellä.

Mihin kuivan kalkin käyttö perustuu?

Kuivan kalkin yli ryömiminen aiheuttaa kotiloille nestehukkaa ja ne kuolevat. Kalkki toimii kuitenkin vain niin kauan, kuin se pysyy kuivana. Sateen myötä pinta kovettuu ja kotilot pääsevät jälleen ryömimään sen yli ongelmitta.

Toimivatko kahvi- tai olutsyötit?

Kyllä niistäkin on apua kotiloiden karkottamisessa. Mutta jos kotiloita on satoja tai tuhansia, kahvi- ja olutsyötit eivät riitä.

Onko luontaisista vihollisista apua?

Lehtokotiloilla on hyvin vähän luontaisia vihollisia. Siilit ja jotkin linnut, esimerkiksi rastaat, syövät niitä jonkin verran.

21-vuotias luontovalokuvaaja Konsta Punkka on todellakin ansainnut lempinimen Oravakuiskaaja. Keskiviikon ja torstain välisen yön Punkka nimittäin vietti Lappeenrannan Linnoituksessa kettuperheen kanssa torkkuen ja niitä kuvaten. Orava tai kettu, kaikki luottavat Punkkaan.

– Kävin Linnoituksella kääntymässä ja löysin sieltä viisi ketunpoikasta ja äiti-ketun. Niitä sitten kuvailin aamu kahdeksaan asti. Ketut pörräsivät pesän edessä. Välillä ne nukkuivat ja minä nukuin vieressä. Yritin mahdollisimman vähän häiritä etteivät ne kiintyisi ihmisiin, Punkka kertoo.

– Kyllähän ne siinä jalkojen ympärillä pyöri kun ne olivat niin kiinnostuneita ja uteliaita. Se saattaa olla myös huono juttu, jos sinne menee satoja ihmisiä kuvaamaan ja ruokkimaan niitä. Ryntäys voi olla ketunpoikasten loppu, Punkka varoittaa.

Helsingissä asuva Punkka tuntee vastuunsa eikä suostu koskaan kertomaan tarkkoja kuvauspaikkoja tiedotusvälineille. Hän haluaa suojella kuvaamiaan eläimiä.

"Kyllästyin ihan täysin"

Nuorimies vaikuttaa hyvin vastuulliselta, mutta myös hiukan erilaiselta tyypiltä. 15-vuotiaasta asti Punkka on kuluttanut lähes kaikki kesänsä luonnossa eläimiä kuvaten. Kun kaverit istuivat juomassa kaljaa, Punkka suuntasi oravien, kettujen ja lintujen seuraan.

Sibeliuslukion puolivälissä koko ikänsä laulanut ja rumpuja sekä pianoa soittanut Punkka jätti musiikin kokonaan. Hän ei vuosiin kuunnellut eikä tehnyt musiikkia enää missään muodossa, vaan haki mielenrauhaa luonnosta. Nykyään musiikin kuuntelu on palannut pikkuhiljaa osaksi elämää, mutta soittimiin Punkka ei edelleenkään koske.

– Kyllästyin ihan täysin. Valokuvaaminen lopulta korvasi sen ajan mitä olin ennen käyttänyt musiikkiin. Ei voisi vieläkään vähempää kiinnostaa soittaa jotain pianoa, Punkka toteaa.

Konsta Punkan valokuvanäyttely on perjantain ajan esillä Lappeenrannassa hotelli Lappeessa.

Muita Ylen artikkeleita Konsta Punkasta:

Konsta Punkka kuvaa eläinten ehdoilla

Konsta Punkan vinkeillä enemmän irti älypuhelimen kamerasta

Täydelliseen kuvaan vaaditaan paljon pähkinöitä ja hyvät hermot

Hämeen ammattikorkeakoulun (HAMK) agrologiopiskelija, helsinkiläinen Iris Vanne selvitti opinnäytetyössään kilpahevosten pitäjien kokemuksia laiduntamisesta sekä tapoja, joilla laidunta voitaisiin hyödyntää myös kilpahevosille.

Kysely tehtiin kilpahevosia laiduntaville hevosten pitäjille, joiden tiedettiin harrastavan kilpahevosten laiduntamista. Heidän hevosensa starttaavat jo tai tulevat starttaamaan Toto-raveissa tai ratsastuksessa vähintään 3-tasolla. Vastaajia oli yhteensä 47.

Kävi ilmi ,että myös kilpahevosia on runsaasti mahdollisuuksia päästä laitumelle.

– Suurin osa laski hevosen laitumella toisen hevosen kanssa. Laidunta-ajat olivat pitkiä, yleensä yli 7 tuntia, jopa ympäri vuorokauden, kertoo Iris Vanne Ylelle.

Ennen starttia hevonen on laitumella lyhyemmän ajan

Iris Vanne kertoo, että ratsuhevosien omistajilla on tapana pitää laitumella vain minimiaika tai eläintä ei lasketa karsinasta laitumella lainkaan.

Yli 90 % kilpahevosia laitumella laskevista talleista kertoi, että laitumella oli jonkinlaista merkitystä kilpahevosten ruokinnassa laidunkaudella.

Yli puolet hevosten pitäjistä kertoi käyttävänsä laidunta hevosensa pääasiallisesti karkearehun lähteenä ja 15 % jopa ainoana rehuna.

Kilpahevosia voitiin laiduntaa sekä kilpailu-, valmennus- että lepokausien aikana.

Valtaosa vastaajista kertoi laiduntavansa kilpahevosia myös starttia tai kilpailuja edeltävänä päivänä. Tällöin laidunnusaikaa saatettiin lyhentää. Aika korvattiin antamalla hevosille joko kuivaa tai säilöheinää tai niittorehua.

Laidunnustavan valintaan vaikuttaa usein hevosten yksilölliset ominaisuudet ja käytettävissä olevat resurssit.

Loukkaantumisriskiä ei pidetty suurena

Hevosten pitäjien kokemusten perusteella laiduntava kilpahevonen on ennen kaikkea tyytyväinen, rento ja fyysisesti terve.

Tallit kertoivat päätyneensä laiduntamiseen hevosen mahan terveyden ja lajityypillisen käyttäytymisen toteutuminen takia.

Pitäjät myönsivät, että laitumella voi olla myös hevosten suorituskykyä heikentäviä vaikutuksia, mutta niitä voidaan melko pitkälle ennaltaehkäistä.

Riskeistä suurin on loukkaantumisvaara. Sitäkin voidaan vähentää selvästi käymässä laidunalue ennakkoon läpi, peittämällä kuopat ja pitämällä aidat kunnossa.

– Vastauksista kävi ilmi, ettei riskejä ei pidetty kovin merkittävinä, vaan laiduntamista suositeltiin muillekin.

Iris Vanne opiskelee HAMKin Mustialan yksikössä. Hänen työnsä toimeksiantajana oli Hevosalan osaamiskeskus Hippolis.