Ilmatieteen laitoksen mukaan huhtikuun keskilämpötila vaihteli eteläisimmän Suomen noin +5 asteesta Itä- ja Pohjois-Lapin noin nollaan asteeseen.

Pitkäaikaiseen keskiarvoon verrattuna maan etelä- ja keskiosassa oli noin asteen verran tavanomaista lämpimämpää. Lapissa lämpötila nousi 2...3 astetta keskiarvoa korkeammalle.

Länsi- ja Pohjois-Lapissa oli jopa harvinaisen leutoa. Näin lämmin huhtikuu toistuu keskimäärin kerran kymmenessä vuodessa.

Terminen kevät alkoi jo Pohjois-Lapissa

Terminen kevät eteni huhtikuussa Pohjois-Lappiin saakka, jossa se alkoi lähes kuukauden tavanomaista aikaisemmin.

Terminen kasvukausi alkoi maan eteläosassa ja Etelä-Pohjanmaalla kahdeksannen päivän tienoilla, mikä on 2-3 viikkoa tavanomaista aikaisemmin.

Huhtikuun korkein lämpötila mitattiin Kauhavalla 12. päivänä (17,1 ºC) ja alin lämpötila Kittilässä (-15,5 ºC) samana päivänä.

Paljon sateita Etelä-Pohjanmaalla ja Itä-Suomessa

Huhtikuussa satoi vettä maan etelä- ja keskiosassa paikoin yli 50 millimetriä. Ahvenanmaalla sekä osassa Lappia sademäärä jäi alle 20 millimetrin.

Etelä-Pohjanmaalla ja maan itäosassa sademäärä oli harvinaisen suuri. Suurin vuorokautinen sademäärä mitattiin Kurikassa 13. päivänä (29,2 mm).

Kuukauden lopussa liikkui voimakas matalapaine maamme yli pohjoiskoilliseen. Sadealueen mukana Kainuuseen kertyi uutta lunta monin paikoin yli 20 cm vuorokaudessa, mikä on tähän aikaan vuodesta poikkeuksellista.

Yle Keski-Suomi julkaisee yleisön ottamia sääkuvia alueellisissa tv-uutisissa sekä nettisivuilla.

Lähetä kuva osoitteeseen keskisuomi@yle.fi ja katso tarkemmat ohjeet täältä.

Kuvagallerian otokset saat näkymään suurempina klikkaamalla hiirellä kuvan päällä.

Pohjois-Ruotsin Övertorneålla on ongelma. Kesäisin kylän ilmatilassa pörrää sääskiä niin tiheässä, että kuntalaiset joutuvat pysyttelemään sisätiloissa.

Tornionjoen rannan suotuisat munimapaikat tuottavat miljoonittain sääskentoukkia, joista halutaan nyt eroon epätoivoisesti. Kunta on päättänyt tarttua ongelmaan pyytämällä lupaa lääninhallitukselta käyttää sääskisodassa bioasetta.

– Keski-Ruotsissa tätä keinoa on käytetty monta vuotta hyvin tuloksin, kertoo Övertorneån kunnanneuvos Tomas Mörtberg.

Kyseessä on Vectobac B -niminen yhdiste, jonka sisältämät bakteerit ja niiden itiömuodot estävät hyttysentoukkia kehittymästä iniseviksi verenimijöiksi.

Tulvapenkoilla on toukkien pesä

Tornionjoki tulvii Övertorneån kohdalla voimakkaasti. Kun vesi laskeutuu, on joen rannalla paljon otollisia paikkoja sääskien toukille. Biologisella torjunta-aineella pyrittäisiin nimenomaan tuhoamaan toukat, jotteivät ne kehittyisi sääskiksi asti.

Sääskiase levitetään ilmasta käsin niille alueille, jossa toukkia on.

– Se on täysin biologinen aine, eräänlainen proteiini, jota toukat sitten syövät ja tuhoutuvat. Se ei ole siis myrkky, eikä aiheuta muulle ympäristölle vaaraa, Mörtberg toteaa.

Yhdessä päivässä ansaan jää 15 000 hyttystä

Övertorneån sääskitilannetta on tutkittu parin vuoden ajan. Yhden vuorokauden aikana sääskiansoihin on tarttunut jopa 15 000 hyttystä, mikä on valtava määrä.

– Jo 10 000 on paljon, joten meillä on täällä tosi iso ongelma, Mörtberg sanoo.

Kiusallisia verenimijöitä on vain pienellä alueella Övertorneån keskustassa. Kuntalaiset ovat asentaneet kotipihoilleen kaasulla toimivia hyttysansoja. Myös erilaiset hyttyskarkottimet käyvät kesäisin kaupaksi.

Eteläläiset arempia hyttysen pistoille

Övertoneålla pelätään, että sankat sääskiparvet karkottavat myös turistit.

– Mehän olemme harjaantuneita pistoksiin, mutta eteläläiset tykkäävät huonoa. Leirintäaluekin on mustanaan hyttysiä. Kyllähän turistit varmaan miettivät, että kyllä me jatkamme matkaa, ei tämä ollutkaan hyvä paikka, Mörtberg miettii.

Tornionjoki tulvii Övertorneån kohdalla paljon enemmän kuin Suomen puolella. Kunnanneuvos toivookin kesäksi länsituulta, jotta riesa voitaisiin jakaa rajanaapurin kanssa.

– Jospa se tuulisi lännestä niin saisivat suomalaisetkin osansa ja voisimme jakaa ongelman yhdessä.

Itä-Suomen yliopiston norppatutkijat punnitsivat ja mittasivat urosnorpan keväällä 2009. Painoa Viljolla on kaksi kertaa keskivertouroksen verran. Pituutta arviolta 30-vuotiaalla yksilöllä on 154 senttiä. Ympärysmittaa löytyy 150 senttiä.

Juha Taskinen oli haaveillut Viljon tapaamisesta, mutta unelma toteutui vuosien odotuksen jälkeen maanantaina.

– Olin kuullut tarinoita, että täällä elää laiturinkokoinen hylje. Katselin kiikarin pieneen auringonsuojaiseen lahteen. Ajattelin, että sen on pakko olla Viljo kun se täyttää melkein puolet lahdesta, Taskinen kuvailee.

Kokenut luontokuvaaja pääsi lähelle jäälautalla lepäilevää köllikkää hiipimällä rantoja pitkin tuulen ympäpuolelta.

Kala on terveellistä ravintoa

Ihmisellä vastaava paino nostaisi huomattavasti sydän- ja verisuonitautien riskiä. Myös nivelet olisivat kovilla. Viljolla ei vastaavia huolia ole.

– Viljolla on varmasti hyvä terveys. Kala on tunnetusti terveellistä ravintoa ja Viljo on syönyt elämänsä aikana valtaisan määrän pikkukalaa, tonnikaupalla.

– Uskon, että Viljolla on vielä paljon armorikkaita lihomisvuosia edessä.

– Nivelvaivoja ei ole, sillä norppa elää painottomassa tilassa. Se antaa takaräpylällä vauhtia ja eturäpylöillä ohjaillaan. Ja kertoohan koko senkin, että Viljo on hyvä uimari ja löytää parhaat kalapaikat, Juha Taskinen aprikoi.

Keskikokoinen urosnorppa painaa noin 60 kiloa. Yli satakiloisia yksilöitä on tavattu tiettävästi muutamia.

Suomussalmella koettiin alkuvuodesta iloinen perhetapahtuma, kun karhuemo synnytti kolme poikasta. Paikkakuntalainen erä- ja luontokuvaaja Hannu Huttu onnistui tallentamaan karhuemon ja poikueen touhuja pesänsä lähistöllä. Huttu löysi sattumalta pesän viime syksynä lintumetsällä ollessaan.

– Pystykorva alkoi metsällä ollessani haukkua ja suuntasin koiraa kohti. Se oli syyskuuta, ensimmäiset lumet olivat sataneet. Kävelin hiljakseen kohti koiraa korpikuusimetsässä, kun yhtäkkiä edessäni oli karhu 15 metrin päässä. Huomattuaan, että paikalla on ihminen, karhu lähti karkuun. Näin sen takana jotain tummaa, joka osoittautui valmiiksi pesäksi, Huttu kertoo syksyisestä kohtaamisesta.

Joulukuun lopulla Huttu palasi paikalle, mutta epäili karhun hylänneen pesän. Epäilys osoittautui kuitenkin vääräksi, sillä Huttu huomasi vielä avoimesta pesän reiästä karhun asettautuneen kodiksi. Talven mittaan Huttu vieraili pesällä muutaman kerran ja tammikuun loppupuolella hän kuuli pesästä ääntä.

– Olin aiemmin mitannut karhun etutassun leveyden, ja koko oli naaraan ylärajoilla. Ajattelin sen perusteella, että kyseessä on uroskarhu.

Myöhemmin keväällä kävi kuitenkin ilmi, että ääni kuuluikin kolmesta pörröisestä karhunpennusta.

Ainutlaatuinen tilaisuus

Helmikuun lopulla Hannu Huttu päätti asentaa pesän läheisyyteen kaksi etäkäytöllä varustettua riistakameraa sekä liiketunnistimella varustetun järjestelmäkameran.

– Maaliskuun 13. päivä näin ensimmäisen kerran pennut, jolloin yhden pää näkyi pesästä. Kuun lopulla pennut tulivat ulos pesästä ja aprillipäivänä emokin ilmestyi näkyviin. Huhtikuun loppupuolella emo ja pennut olivat siirtyneet pois pesältä, Huttu kertoo.

Hutun laitteet onnistuivat tallentamaan toistatuhatta kuvaa sekä lyhyitä videoita karhujen touhuista.

Koskaan aiemmin Huttu ei ole törmännyt pesässään talviunta nukkuvaan karhuun.

– Enkä varmaan enää koskaan saa toista tällaista tilaisuutta. Kevään mittaan oli mukava seurata kameroista tilanteen etenemistä, hän naurahtaa.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat, jonka nettisivuilta löytyy Hutun ottamia kuvia sekä video.

Varrentamista muun muassa kansalaisopistoissa ja erilaisissa piireissä opettava Tuomo Vähäsarja laskee erikoishedelmäpuihin kuuluviksi päärynä-, omena- ja luumupuut. Lisäksi samaan joukkoon kuuluvat suomalaiselle eksottiisemmat kasvatit kuten, persikat, aprikoosit, pähkinäpensaat, viinirypäleet ja makeapihlajat.

– Päärynää ja luumuahan Suomessa on kasvatettu iät ajat. Vanhat päärynälajikkeet ovat sen verran happamia, että nyt voisi puhua aivan uusista lajeista. Luumuakin on ollut aiemmin, mutta nykyiset kestävät paremmin pakkasta. 

Versoilla varrentamaan

Hedelmäpuun varrentamien tapahtuu niin, että vähintään parin vuoden ikäiseen perusrunkoon liitetään edellisen kesän versoja. Otetaanpa mallksi omenapuu.

– Perusrunkona käytetään yleensä antonovkaa. Siitä tarvitaan oksa, joka on purkissa. Runkoon  liitetään parin silmun mittainen verso. Niitä saa taimistoista, tosin innokkaimmat harrastajat kasvattavat ne yleensä itse. Purkki oksineen pidetään yleensä sisätiloissa siihen saakka, kunnes lämpenee.

– Jos omenapuun varrennus tehdään kaikkien taiteen sääntöjen mukaan,  onnistumisprosentti on sata. Hankalimpia lisättäviä ovat luumut ja kirsikat. Jos puolet niiden varrennuksista onnistuu saa olla tyytyväinen. 

  – Niin sanotussa oksavarrennuksessa taas liitetään vanhaan puuhun uusia lajikkeita, joita voi lisätä useita samaan puuhun. Se on hallanarkaa puuhaa ja saa odottaa lämpimiä aina kesäkuulle saakka. Liitoskohta ei  kestä yhtään  pakkasta. 

Kukat riivittävä parina kesänä

Vähäsarjan mukaan varrennuksen tuloksia saa odottaa muutaman vuoden ajan, parina ensimmäisenä kesänä puuta ei saa päästää tuottamaan hedelmää, asiaan pitää puuttua kukkavaiheessa repimällä kukat pois.

Tuomo Vähäsarja on harrastanut hedelmäpuita runsaan neljännesvuosisadan ajan. Kipinän hän sai vapaamuotoisesta Nivalan viherpeukalot - yhdistyksestä, jossa hän toimii aktiivisesti. Yhdistyksellä on kaksi koetarhaa, joissa  kokeillaan ja jalostetaan erilaisia hedelmäpuita. Vähäsarjan omassa puutarhassa on arviolta 300 - 400 erilaista lajiketta.

Luontoasiantuntija ja opettaja Panu Villanen katsoo kaukoputkellaan keväiselle järvelle ja osoittelee touhukkaasti puolisoa etsiviä lintuja. Useat linnut lahjovat kosiopuuhissaan toista sukupuolta.

– Ilman näitä lemmenpuuhia ei ole yhtään mitään. Ihan juuri meni tuossa kalatiira, jolla oli kala nokassa. Se vie sen laiturinnokassa kököttävälle morsiamelleen ja esittelee sitä kalaansa: katsos nyt, kuinka hieno kala minulla on, että mennäänkös kihloihin! kuvailee Panu Villanen lintumaailman kevättä.

Leihittelylahja saattaa olla kala tai korsi, mutta se voi olla myös muuta tavaraa.

– Harakat sun muut lavastajat vievät erilaisia ihmisenkin tekemiä kulttuurituotteita ja leuhkivat sitten niillä, tietää Villanen.

Mooveja ja mylvintää

Paitsi lahjoin, linnut liehittelevät tulevia puolisoitaan myös ääntelyin ja elein. Samalla, kun rannalta voi seurata uikun tanssahtelua, kuikka ääntelee järven selällä ja jostain kuuluu härkälinnun mylvintää.

– Kyllä se mylväisee. Ei sillä ole mitään hätää, muuta kuin että morsmaikkua vailla ollaan – tai sitten se on jo saanut, selvittää luontoasiantuntija.

Villanen ottaa yhdeksi esimerkiksi silkkiuikun kosiotanssin, joka koostuu useista liikeosioista.

– Siinä on sukeltelua, nostetaan välillä apetta veden alta ja pidetään nokassa pesämateriaalia. Uidaan vierekkäin, ravistellaan päätä ja yhtäkkiä vähän kohottaudutaan kynttiläasentoon, kuvailee Villanen.

Tanssillaan silkkiuikku vahvistaa parisuhdettaan tai katsastaa sopivia partnereita.

– Ahaa, olet minun lajikumppanini ja näytät olevan riittävän voimakas tuottamaan kanssani elinkelpoisa jälkeläisiä, selittää Villanen.

Sorsalla on raju parittelutyyli

Keväällä llintuja tarkkaillessa väki välillä hämmentyy varsinkin vesillintujen väkivaltaisen näköisestä tavasta paritella. Vedessä härkälinnut tallovat toisiaan ja sorsat käyvät usean koiraan voimalla yhden naaraan kimppuun.

– Sorsalinnuilla ja uikkulinnuillakin parittelu vaikuttaa aika hurjalta. Kun naaraan selkään mennään, niin näyttää, että se hukkuu, kuvailee Villanen.

Parittelu on nopeasti ohi. Vaikka toisinaan yhden sorsanaaraan kimpussa saattaa olla useita koiraita, niin naaraalla on kyky valita sukusolut juuri siltä sorsakoiraalta, johon se on mieltynyt ja joka on sen mielestä paras jatkamaan sukua.

– Luonto on ihmeellinen. Hurjan kuuloinen juttu, mutta totta, toteaa Villanen.

Pienpetoeläinten kantoja harvennetaan riistanhoitomenetelmin ekosysteemin suojelemiseksi. Esimerkiksi suuret näätäkannat vaikuttavat vesilintukantaan. Minkit ja supikoirat vaikuttavat puolestaan piennisäkäispoikueita.

Tarhaamatonta luonnonturkista suositaan entistä enemmän. Kuitenkin useasti saaliista jäävä nahka jää hyödyntämättä. Suomen metsästäjäliiton Suur-Savon piirin hallituksen jäsen Kari Löppönen arvelee, että tälle on syynä viitseliäisyys ja osaamisen puute.

Luonnonnahkalle on hyvin vaihtelevat markkinat. Suomen riistakeskuksesta kerrotaan, että esimerkiksi minkin nahkalle markkinat ovat nyt olemattomia. Sen sijaan esimerkiksi hyväkuntoisesta supikoiran nahasta voi saada parhaimmillaan jopa 50-80 euroa.

Välineiksi tarvitaan kirurgin veitsi, kampa, asetonia, sahanpuruja, talouspaperia, nauloja, vasara, suolaa ja ilmatiivitä pusseja

Vasaran ja naulat voi korvata halutessaan esimerkiksi ruuvimeisselillä ja ruuveilla.

Nahkantekoa suositellaan tehtäväksi heti, kun eläin on lopetettu. Muuten nahka kannattaa säilyttää pakkasessa käsittelyyn saakka.

Tarkista kammalla, ettei nahassa ole pihkaa

Kammalla tarkistetaan selkänahasta, ettei siinä ole kovia takkuja. Jos pihkapallot ja takut jäävät karvaan, voi nahka mennä pilalle koneellisessa käsittelyssä. Koneen käsittelyssä nahkasta saattaa lähteä tuppoja pois.

– Kammalla tarkistetaan, että karva on puhdas. Jos on pihkapalloja, niin kostutetaan paperi asetoonilla ja liotetaan pihka sitten pois, Suomen metsästäjäilliiton Suur-Savon piirin hallituksen jäsen Kari Löppönen kertoo.

Seuraavaksi irrotetaan kirurgin veitsellä nahkaa irti ruhosta

Eläin kannattaa nylkeä tuppeen. Tällä tarkoitetaan turkin irrottamista ylösalaisin aloittaen vaikkapa eläimen takapäästä poikittaisviillolla, takakäpälästä toiseen käpälään. Tarkoituksena on, että mahan ympäriltä poistetaan kaikki sisäelimet, luunosat ja muu huolellisesti.

– Viillot tehdään eläimen vatsapuolelta. Eläin asetetaan pöydälle selälleen käpälät ylöspäin. Etujalkojen alapuolelta vedetään tassuhin päin siistit viillot noin ruhon puolesta välistä varpaisiin asti.

Periaatteessa mitä tarkempi ja terävämpi veitsi, sen parempi. Kirurgin veitsi on kätevä, koska se harvoin tarttuu ruhoon kiinni. Yllätyksiä silti sattuu ja viiltoja tehdessä kannattaa olla varovainen, ettei vahingoita sormia tai rannettaan.

Jos nahka on irrottaessa tiukassa, voi apuna käyttää sahanpurua

Kun ruhoa irrotetaan nahkasta, on eläin hyvä kiinnittää pöytään kiinni tassuista nauloilla tai ruuvilla. Tämä helpottaa nahan irrottamista.

Varsinkin pakkasessa säilytetyn eläimen nahka voi olla tiukassa. Apuna voi käyttää sahanpurua, jota työnnetään peukalolla nahan ja kudoksen väliin. Jos eläimessä on kosteutta ja verta, niin nahka saadaan sahanpurun avulla irrotettua tästä huolimatta pois. Sahanpuru pakottaa nahan lähtemään väkisin.

Muista katkaista varvasluut poikki ennen kuin irrottaa nahan käpälien kohdalta

Nylkiessä on oltava varovainen, ettei tee nahkaan viiltoja ja reikiä, jotka repeytyvät entisestään.

Kun nylkeminen on edennyt tassuihin saakka, pitää katkaista varvasluut nahasta, että ruho saadaan siististi irti. Tämä johtuu siitä, että varvasluut menee kynsiin asti. Jos varvasluita ei irroteta, ne jää nahkaan kiinni ja voivat pilata sen.

– Häntäluu irrotetaan tarttumalla nahkaan häntäluun juuresta ja vetämällä luun tupesta.  Kun häntä on irroitettu, vedän tapin hännän lävitse.

– Jalat kannattaa sitoa yhteen langalla ja laittaa kiinni pöytään. Tämän jälkeen vedetään nahka käsivoimin tuppeen saakka, Löppönen kertoo.

Kun nahka on saatu nyljettyä, se suolataan ja laitetaan ilmatiiviseen pussiin

Nahoista on kaavittava rasva kokonaisuudessaan pois ennen säilömistä. Kun rasva härskiintyy, se aiheuttaa karvan lähtöä sekä nahan haurastumista.

Kun nahka on kuivattu, ser laitetaan taana-laudalle karvapuoli ylöspäin. Mitä isompi nahka, sitä isompi taanalauta. Taanalaudalle estetään nahan kutistuminen sen kuivuessa. Kuitenkin kuivatessa nahkaa tulee varoa, ettei venytä nahkaa liikaa taanalaudan päälle. Taanan ja nahan väliiin kannattaa laittaa paperia, jotta nahka ei tartu lautaan kiinni.

Jos ei löydy taana-alutaa, voi nahan laittaa vakuumipusseihin säilöön.

– Esimerkiksi näädän nahasta tulee ohkainen, kun se kuivaa. Tuolloin nahka ei kestä taivutusta. Kun lähetetään nahat muokkaukseen, niin ne pitää pakata huolella. Eläin kannattaa suolata ja laittaa ilmatiivisiin vakuumipusseihin. Näin ei tule sotkua, eikä nestettä pääse valumaan.

Näinä päivinä se alkaa: yksi leuhkii korvasienikuvillaan Facebookissa ja toinen hehkuttaa valmistaneensa jo kevään ensimmäisen korvasienimuhennoksen. Paras korvasieniaika käynnistyy eteläisessä Suomessa vapusta. Näin arvioi iittalalainen keruutuotetarkastaja ja sieniharrastaja Heikki Paavola.

– Olen huomannut lähialueitten aktiiveja, jotka ovat jo sienivälineittensä kanssa maastossa liikkeellä, kuvaileei Paavola kevään korvasienestystilannetta.

Kun sienestäjä onnistuu löytämään yhden korvasienen, lähistöltä löytyy usein muitakin.

– Ei ne yksittäin useinkaan ole, eli ne hyödyntävät maaperässä olevaa puuainesta, ja siitä lähistöltä saattaa löytyä useitakin sieniä, tietää Paavola.

Korvasieni on hiekkaisten mäntykankaiden sekä tuoreiden, vankkojen kuusikoiden sieni. Heikki Paavola kehottaa etsimään sitä myös hakkuuaukioilta.

– Sehän on sellainen rikotun maan ystävä. Hakkuuaukeilla, jotka on laikutettu tai aurattu, niillä tulee kuljettua.

Paavola kertoo aina tarkkailevansa aurausjälkien reunoja ja pitävänsä samalla silmällä sitä, että miltä korkeudelta korvasienet löytyvät.

– Tällaisen hakkuuaukean kaikki saman korkeuden auratut kohdat kun katselee, niin saattaa löytääkin korvasieniä, vinkkaa Paavola.

Äärimmäisyyksien sieni: vaarallinen ja herkullinen

Kokenut sienestäjä muistuttaa, että korvasieni on äärimmäisen herkullinen ruokasieni, mutta toisaalta myös tappavan myrkyllinen sieni.

– Korostan edelleen, että se on oikein käsiteltävä, painottaa Paavola.

Kaupasta tai torilta ostettavien korvasienten yhteydessä on keruutuotetarkastaja Heikki Paavolan mukaan aina oltava merkintä sienten myrkyllisyydestä ja ohje niiden oikeanlaiseen käsittelyyn.

– Keitetään kaksi kertaa viisi minuuttia kerrallaan, huolehditaan tuuletuksesta ja sitten vaihdetaan kummankin keittokerran vällissä vesi. Keitinvettä ei saa käyttää ruuanvalmistukseen, neuvoo Paavola.

Korvasienten käsittelyssä korostetaan aina tuuletuksen merkitystä. Heikki Paavola itse keittää korvasienet ulkosalla minimoidakseen keitinvedestä haihtuvien höyryjen hengittämisen.

– Tämä korvasienen myrkkyaine, gyromitriini, on haihtuva hermomyrkky, ja keitettäessä saattaa joku saada oireita ihan pelkästään tästä höyrystä, varoittaa Paavola.

Korvasieniä voi myös puoliviljellä

Korvasienisaaliin voi yrittää varmistaa puoliviljelemällä niitä. Korvasienen puoliviljelmä on aloitettava kaivamalla maahan puoli metriä syvä kuoppa. Kaivamiseen on hankittava maanomistajan lupa.

– Olen itsekin tehnyt tätä puoliviljelyä ja nähnyt todella satoisia puoliviljelykuoppia, kertoo Paavola.

Puoliviljelyssä kuopan pintamaa poistetaan ja laitetaan syrjään. Kuoppaan laitetaan sanomalehtiä löysästi avattuna, ei niputettuna. Sanomalehtien peitoksi levitetään kuopan pohjamaata viidestä kymmeneen sentin paksuudelta.

– Sitten se jätetäään rauhaan ja toivotaan, ettei kukaan sihen mene. Satoa voi odottaa seuraavana kesänä, neuvoo keruutuoteneuvoja Heikki Paavola.

Äimäraution siirtolapuutarhalla Oulun keskustan kupeessa elämää voi rytmittää vaikkapa junien mukaan. Kun juna kolkuttaa ohi, alkaa savinen maaperä aaltoilla.

– Yöllä voi tarkistaa kellon, kun tavarajuna menee ohi. Tuntuu kuin olisit merellä ja kaikki kipot ja kupit kilisee. On hauska tunne nukkua itulaatikossa ja tuntea kuinka koko mökki tärisee, siirtolapuutarhassa kesäkauttaan aloitteleva Piia Väyrynen kertoo.

Pienessä punaisessa mökissä ei ole sähköjä, mutta tunnelmaa senkin edestä, Väyrynen sanoo.

– Lattia on vino ja viettää vähän joka suuntaan, mutta minulle on tärkeää, että alkuperäisyys näkyy.

Juhannusviikon lumisade sai kyyneleet silmiin

Pohjoisessa puutarhaharrastajan pitää sopeutua sään vaihteluihin. Esimerkiksi viime vuoden kylmä alkukesä sai narsissit ja tulppaanit kukkimaan juhannukselle asti.

Kylmä kausi huipentui juhannusviikolle. Huumori oli koetuksella, kun maa muuttui valkoiseksi.

– Itku pääsi aamulla töihin lähtiessä, kun olin unohtanut laittaa hallaharsot kasvimaalle. Kysyin työnantajalta aamulla kyyneleet valuen, että saanko lähteä katsomaan mökille, että mikä siellä on tilanne. Kaikki kasvit olivat onneksi selvinneet, Väyrynen muistelee.

Sään vaihtelut eivät lannista ja pitkän talven aikana kerääntyy uutta intoa. Piia Väyrynen kertoo, että hänen makuuhuoneensa toimii nyt myös taimikasvattamona. Tomaatintaimia on kasvamassa viitisenkymmentä.

– Huone tuoksuu kevyesti tomaattitarhalle.  Laitoin vielä samettikukkaakin, ja nekään eivät tuoksu hyvälle, Väyrynen hymyilee.

Sääntöviidakko tuo turvaa

Siirtolapuutarhassa on Väyrysen havaintojen mukaan käynnissä sukupolvenvaihdos, kun mökeille alkaa löytää yhä useammin myös nuorempia harrastajia.

– Tämä on täyttä intohimoa ja sielunlepoa, minä olen ihan pöljiintynyt tähän. Meitä tämmöisiä kohta nelikymppisiä alkaa tulla tänne enemmänkin. Ruuhkavuosien jälkeen on aikaa itsellekin, hän pohtii.

Siirtolapuutarhaelämä on paitsi sosiaalista, myös sääntöjen sävyttämää. Ne kuitenkin selkeyttävät arkea.

– Jos joku asia mietityttää, otetaan sääntökirja esille ja katsotaan sieltä vaikkapa kuinka korkea aita saa olla tai milloin pensasaidat pitää leikata. Minä koen sääntöviidakon turvallisena.

Piia Väyrynen kertoo, että talvikuukaudet menevät selaillessa ja etsiessä uusia ideoita Pinterestissä. Nyt on kuitenkin aika siirtää haaveita täytäntöön. Mielessä siintävät kasvihuone ja terassin kattaminen.

– Minä olen kyllä ottanut sellaisen kannan, että tämä on ikuisuusprojekti. Jos ei jotain saa valmiiksi, niin ei se mitään, Piia Väyrynen toteaa.

Sitten hän vetää vaaleanpunaiset hanskat käteensä ja palaa raivaamaan muotopuutarhaansa, jonka kulkuväylinä toimivat Oulun Rotuaarilla aikanaan olleet noppakivet.

Kun on kerran nähnyt läheltä miten pikkupuro täyttyy ylöspäin pyrkivistä särjistä ja ahvenista, ei sitä näkyä hevin unohda. Ja kalojen nousun kutulammelle haluaa nähdä uudestaan.

Tällä hetkellä kutuaika on vielä meneillään, mutta suurin nousuruuhka on todennäköisesti jo mennyt ohi, arvelee vaasalainen yrittäjä ja kalastusopas Jukka Viita-aho.

– Kun kutuaika alkaa, ensin menevät ahvenet ja särjet ja pienemmät hauet, ne ovat uroksia. Perässä tulevat sitten isot mammahauet, joita nuoret uroshauet odottavat, kertoo Viita-aho.

Ja kuin tilauksesta iso mammahauki lepäilee purossa, kiven suojassa. Viita-aho arvioi sen noin kolmikiloiseksi ja muodosta näkee, että sillä on mahanalus täynnä.

– Siellä on miljoonia mätimunia ja se on nyt menossa jatkamaan sukua tuonne kauemmas kutulammelle, tietää Viita-aho.

Vähän vettä, mutta nousu onnistuu

Talvi oli vähäluminen, joten puroihin on tullut varsin vähän sulamisvettä. Purolla, jossa olemme, on vettä matalimmillaan vain muutamia senttejä. Ison mammahauenkin vatsa laahaa puron pohjassa ja hauen selkä on lähes kokonaan veden yläpuolella.

– Purot ovat kuivia, mutta kyllä kalat sinnittelevät ylös, jopa vähän kuivallakin maalla. Sitkeyttä se vaatii, että kovia taistelijoita ovat! , kehuu Jukka Viita-aho.

Vastaavia puroja on Vaasan rannikolla satoja ja jos pitää vain silmänsä auki saattaa nähdä kun pikkusärjet ja -ahvenet pyrkivät puroa pitkin kutulammelle tai -järveen.

Nousupuroja on aivan kaupunkimaisemissakin. Esimerkiksi Vaasassa, Palosaaren ja Vöyrinkaupungin kaupunginosat yhdistävä Putusilta, on yksi paikka jossa voi nähdä kalojen nousun kaupunkiympäristössä.

Maallikon silmin nousupuro on niin täynnä kiviä, että luulisi kalan olevan hankala liikkua ylöspäin. Jukka Viita-aho kuitenkin toivoo, etteivät ihmiset poistaisi puroista kiviä. Ne nimittäin auttavat kaloja rankassa urakassa.

– Kivet ovat tärkeitä, sillä kalat lepäävät kivien takana. Kiven suojassa tulee virtaukseen rauhallisempi kohta. Kalat ovat viisaita ja ne lepäävät siinä. Sitten ne jatkavat matkaa, kertoo Viita-aho.

Turun seudun luontoretkiopas on ollut monen luonnonystävän yhteinen projekti. Kirja syntyi voimakkaan painostuksen jälkeen, kertoo yksi kirjan kirjoittajista, toimittaja Ann-Mari Rannikko.

– Olemme tehneet konservaattori Ari Karhilahden kanssa Luonto Plus -ohjelmaa vuodesta 2003 lähtien. Usein meiltä toivotaan tietoja kuvaamistamme kohteista. Monet muutkin haluaisivat vierailla niissä. Siksi kirja tehtiin, kertoo Rannikko.

Parivaljakko pähkäili pitkään kirjan kirjoittamista. Monia tietokirjoja koonnut tutkija Mia Rönkä otti haasteen vastaan ja päätti koota toivotun teoksen.

– Olin seurannut pitkään ohjelmaa. Olen yllättynyt siitä, miten hienoja luontokohteita Turun kaupungin lähellä ja aivan keskustassakin on. Minullekin monet kohteet olivat vielä sellaisia, joissa en ollut käynyt, kertoo Rönkä.

Kulttuurikerrostumat ja luonto näkyvät monissa kohteissa

Naantalilainen Mia Rönkä on tutkija, tiedetoimittaja ja tietokirjailija. Hän harrastaa lintu- ja luontoretkeilyä sekä valokuvausta. Hän pitää Varsinais-Suomea hyvin monipuolisena luontomatkailukohteena.

– Ihmisen ja luonnon vuorovaikutus näkyy alueella. Ihminen on luonut arvokkaita kulttuurimaisemia, mutta toisaalta kaatopaikkakin voi olla luontokohde, pohtii Rönkä.

Kirjan kohteista iso joukko on aivan Turun keskustan tuntumassa. Aurajoki, Urheilupuisto ja Luolavuorenpuisto ovat helposti saavutettavissa. Ruissalo on tietenkin mukana.  

Kirjoittajien suosikkikohteissa voi retkeillä monipuolisesti

Tutkija Mia Rönkä kertoo, että hänelle tärkeimmät kohteet ovat sellaisia, joissa voi uppoutua luontoon. Kolmen kärkikohteen joukkoon tutkija laittaisi Pomponrahkan suon, Kaarinassa sijaitsevan Järvelän kosteikon ja Liedon Nautelankosken.

– Pomponrahka on arvokas paikka, ja siellä pääsee kävelemään pitkospuilla. Järvelän kosteikko on tärkeä lintuharrastajille. Lintuja pääsee katsomaan läheltä. Nautelankoskella on luonnon lisäksi arvokas historia. Siellä voi tutustua kivikautisiin paikkoihin, kuppikiviin, linnustoon ja lepakoihin ja jopa kalastaa, kertoo Rönkä.

Toimittaja Ann-Mari Rannikko listaa suosikkikohteikseen Muhkurinmäen, Järvelän kosteikon ja Ruskon pirunkalliot.

– Varsinkin Muhkurinmäki on aivan ihana paikka. Siellä kevätkukat ovat kukassa, mainostaa Rannikko ja suosittelee käymistä paikan päällä.

Rannikko kannustaa myös liikuntarajoitteisia lähtemään retkille.

– Kirjassa on opasteet, joissa kerrotaan, miten kohteisiin pääsee. Minäkin polvivaivaisena olen päässyt tosi hyvin luontokohteisiin, kiittelee Rannikko.

Tekijät muistuttavat, että useisiin kohteisiin voi päästä julkisilla kulkuvälineillä.

Turun seudun jätevesistä kerätään talteen lämpö ja kiintoaine. Lämpö saadaan talteen Kakolan kalliopuhdistamossa Turku Energian toimesta ennen kuin jätevedet johdetaan mereen. Biovakan mädättämössä Topinojan jäteasemalla kiintoaineesta otetaan talteen metaani, ja puhdistettu loppuerä menee maanrakennukseen.

– Biovakka vastaanottaa yhdyskuntapuhdistamolietteitä jätevedenpuhdistamoilta ja tuottaa siitä biokaasua ja kierrätysravinteita, kertoo prosessi-insinööri Erkka Laine.

Kaasulla tuotetaan sähköä, mutta jatkossa metaania voidaan käyttää liikennepolttoaineena. Tulevaisuudessa otetaan talteen myös typpeä, se voidaan käyttää lannoitteena. Puhdistettu kiintoaine päätyy pelloille tai maanrakennukseen.

Kaatopaikkajäte minimoidaan

Turkulaisten yhdyskuntajätteestä päätyy kaatopaikalle enää pari prosenttia. Yhä enemmän etsitään vaihtoehtoja kierrättää materiaaleja uudelleen, vaikka Saloon on nousemassa uusi seudullinen jätteenpolttolaitos. Turun entistä jätteenpolttolaitosta puretaan parhaillaan. Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitran johtava asiantuntija Lari Rajantie sanoo, että polttolaitoksia ei pidä enää rakentaa lisää, vaan keskittyä kierrättämään materiaaleja.

Turku tähtää myös kasvihuonekaasujen vähentämiseen. Tässä auttaa Naantaliin lähivuosina valmistuva voimalaitos, joka tuottaa kaukolämpöä Turun seudulle.

– Turku ei ole hiilineutraali tällä hetkellä. Me ollaan onnistuttu lisäämään uusiutuvan energian tuotantoa aika merkittävästi ja nykyisestä se kaksinkertaistetaan vuoteen 2020 mennessä, toteaa Turun kaupungin kehittämispäällikkö Risto Veivo. Tuolloin uusiutuva energia on vallitseva seudun energiajärjestelmässä.

Kohti hiilineutraaliutta

Jyväskylä, Lappeenranta, Forssa ja Turku haluavat leikata kasvihuonekaasupäästönsä minimiin. Keskeisenä välineenä tässä toiminnassa pidetään liikenteen siirtymistä yhä enemmän sähköautoihin. Henkilöautot yleistyvät, jos kaupungit rakentavat tarpeeksi latauspisteitä ja joukkoliikenteeseenkin luodaan uutta imua.

– Sähkö on tullut aika vahvasti henkilöautoliikenteeseen ja meille myös joukkoliikenteeseen. Ensimmäinen sähköbussilinja aloittaa vuonna 2016 todennäköisesti, siihen pyritään ja sitten pyritään kehittämään pyöräilyä ja kävelyä ja joukkoliikennettä, kuvailee Risto Veivo.

Asumis- ja rakentamisratkaisuissa keskitytään energiatehokkaisiin malleihin, kuten Turussa esimerkiksi Skanssin alueella.

– Skanssissa meillä oikeastaan ihan melkeinpä ensimmäisenä maailmassa tehdään nyt kaksisuuntaista matalalämpöistä kaukolämpöverkkoratkaisua sinne alueelle, jolloin siellä voidaan tehokkaasti tuottaa lämpöä esimerkiksi auringosta ja maalämmöstä sillä asuinalueella ja tämä on iso uudistus, hehkuttaa Veivo.

Asukkaan valinnat

Tavallinen turkulainen joutuu myös muuttamaan käytöstään päästöttömämpään suuntaan. Tämä näkyy vaikkapa ruokavalintojen painottumisessa lähiruokaan. Asuntojen energiaremontit vähentävät myös kulutusta, ja joukkoliikennettä halutaan suosia.

Jyväskylässä kokeiltiin asumistavan muutosta omakotitalosta keskustan kerrostalokaksioon. Näin saatiin kulutusta vähenemään, mutta aivan kokonaan ei ihmisten tarvitse keskustoihin urbanisoitua, lupaa Sitran Lari Rajantie.

– Me olemme paljon hakeneet esimerkkejä siitä, miten näitä valintoja voi tehdä niin, että se on mukavaa, helppoa ja hauskaa ja tulee jopa edullisemmaksi ihmiselle itselleen tehdä kestäviä valintoja. Jos siihen päästään, niin silloin tietysti myös ihmiset ja yritykset lähtevät tähän mukaan. Sentyyppisiä juuri toivotaan ja kaupungit voivat omalta osaltaan kannustaa ja auttaa näiden leviämisessä, pohtii Sitran Lari Rajantie.

Teknologiaa kehitetään, mutta ei oteta käyttöön

Sitra tukee kaupunkien kehityshankkeita ja Turussakin työryhmät laativat tiekarttoja tavoitteisiin. Uuden teknologian käyttöönotto on ollut Suomessa nihkeää.

– Tässähän me olemme toistaiseksi olleet vähän huonompia kuin teknologian kehittämisessä ja toivotaan, että Turku ja muut edelläkävijäkaupungit lähtevät asioita tekemään. Samalla ne luovat yrityksille mahdollisuuden kokeilla niitä käytännössä ja sitä kautta saada ehkä vielä parempaa kilpailukykyä myös tuolla maailmalla, sanoo johtava asiantuntija Lari Rajantie.

Biotaloudesta ja cleantech-teollisuudesta on haluttu uutta veturia Suomen talouteen. Se lienee hankalaa, jos kotimaassa ei haluta ottaa innovaatioita käyttöön.

Torakoita tihkuu seinien raoista ja lattialistojen takana kuhisee lutikoita. Havaintoja tulee entistä useammin, sillä tuholaisten määrä Suomessa on lisääntynyt.

– Totta se on. Tuholaisten määrä kasvaa etenkin kaupungeissa. Niitä esiintyy entistä useammin esimerkiksi hotelleissa ja kerrostaloissa, toteaa luonnonvarakeskuksen tarkastaja Bengt Lindqvist, joka on saapunut Lahteen, Koulutuskeskus Salpaukseen kouluttamaan tuholaistorjujia.

Aiemmin tuholaistorjuntaa tarjoavat yritykset ovat lähettäneet työntekijöitään ulkomaille kouluttautumaan. Nyt alan koulutus standardisoidaan ja sertifioidaan Suomessa.

– Asia on noussut esille muun muassa kauppaneuvotteluissa. Esimerkiksi USA:ssa elintarvikkeiden tuonnissa edellytetään, että valmistusmaan elintarviketuotantolaitosten tuholaistorjunta on standardisoitu. Koulutus helpottaa suomalaistuotteiden vientiä, sanoo Lindqvist.

Jatkossa tuholaistorjujien on osoitettava pätevyytensä tutkinnon avulla ja ilmoittauduttava Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) rekisteriin.

Uudet vaatimukset johtuvat kemikaalilain uudistuksesta. Ammattimaisessa tuholaistorjunnassa käytettävien torjunta-aineiden eli biosidien käyttö tulee myös luvanvaraiseksi.

Koulutuskeskus Salpaus on tällä hetkellä ainoa oppilaitos Suomessa, joka järjestää tuholaistorjunnan koulutusta.

Vaatimukset koskevat myös alalla vuosia toimineita

Lakimuutos koskee sekä niitä tuholaistorjujia, jotka ovat jo toimineet alalla vuosia että niitä, jotka ovat vasta aloittamassa.

– Jatkossa työ on luvanvaraista. Jos on ollut alalla ammattilaisena yli kolme vuotta, riittää, että suorittaa kirjallisen kokeen. Alle kolme vuotta alalla olleiden täytyy suorittaa lisäksi myös käytännön koe, selvittää opettaja Kaisa Takamaa Salpauksesta.

Ensimmäiset kokeet järjestetään tänä keväänä toukokuussa. Aluksi tavoite on se, että jokaisesta alan töitä tekevästä yrityksestä löytyy tutkinnon suorittanut henkilö. Tutkinto on voimassa viisi vuotta kerrallaan.

– Tulevaisuudessa kaikki alan ammattilaiset ovat saaneet peruskoulutuksen.

Suomalainen on hygieniatietoinen

Tuholaistorjunnan ammattilaisten kysyntä on kasvanut viime vuosina, sanovat kouluttajat.

Suomalaiset ovat tarkkoja ympäristön siisteyteen liittyvissä asioissa, ja kutsumattomista vieraista otetaan heti selvää.

– Täällä osataan tunnistaa tuholaiset ja niiden hävittämiseen suhtaudutaan vakavasti, eli ammattitorjuja kutsutaan hanakasti paikalle, sanoo Lindqvist.

Torakasta ja lutikasta kertovat kauhutarinat ovat uponneet otolliseen maaperään, sillä yhden torakan näkeminen voi johtaa laajamittaiseen hävitysoperaatioon. Se taas voi tulla taloyhtiölle kalliiksi ja asukkaille hankalaksi.

– Jos torakoita tai lutikoita löytyy kerrostaloasunnosta, lähimmät naapuriasunnotkin täytyy tutkia. Aika usein päädytään useisiin rappukäytäviin ulottuvaan operaatioon.

Torakka tuo esiin kulttuurien väliset erot

Kaikissa kulttuureissa tuholaisiin ei suhtauduta yhtä tiukasti kuin Suomessa.

– Niissä maissa, joissa elintaso on alempi ja kulttuuri erilainen kuin meillä, torakan näkemiseen voidaan suhtautua hyvinkin välinpitämättömästi. Se kostautuu ajan kuluessa, sanoo Lindqvist.

Tuholaiskanta saattaa moninkertaistua, ennen kuin ongelmaan havahdutaan.

– Torakka lisääntyy nopeasti. Tuloksena on yleensä paljon suurempi operaatio verrattuna siihen, että asiaan olisi tartuttu ensihavainnon jälkeen.

Päivi ja Artokin tulivat koulun penkille

Koulutuskeskus Salpauksen luokassa Lahdessa käy kiihkeä supina, kun tuholaistorjuntakurssilaiset tutkivat mikroskoopeilla kouluttajien paikalle tuomia tuholaisnäytteitä.

– Vanhoja tuttuja, huokaisee Turusta tullut Päivi Pasanen katsoessaan lutikkaa ja muita ötököitä mikroskoopilla.

– Olen töissä siivousfirmassa ja siivoamme paljon kaupungin vuokra-asuntoja. Siellä näkee tuholaisia jatkuvasti. Tulin kurssille parantaakseni ammattitaitoani, sanoo Pasanen.

Pöytyläinen Arto Pasuri on puolestaan kiinnostunut hiirien ja rottien torjunnasta.

– Työskentelen maatalousalan yrityksessä ja joudumme pohtimaan erityisesti jyrsijöiden torjuntaa eläintiloilla. Työ on sikäli mielenkiintoista, että se ei lopu koskaan. Aina jostain tulee lisää hiiriä ja rottia, eikä tässä työssä voi koskaan olla liian valmis, naurahtaa Pasuri.

Suomalaisten jätelasi on tähän mennessä päätynyt lähinnä maanrakennusaineeksi. Siitä on valmistettu myös jossain määrin lasivillaa ja vaahtolasia eli eristettä. Siksi osassa maata lasinkeräyspisteisiin on saanut sujauttaa myös vaikkapa juomalaseja.

Nyt säännöt muuttuvat, sillä jätelasin kerää jatkossa Pakkausalan Ympäristörekisteri PYR Oy, joka kuljetuttaa lasit Englantiin Berryman Ltd:lle. Yritys esikäsittelee lasin ja toimittaa sen uusien lasipakkausten valmistukseen.

– Jätelasi pääsee ensimmäistä kertaa kierrätettäväksi, sillä aikaisempaa käyttöä ei lasketa kierrätykseksi lainkaan. Kilpailutimme lasinkierrätyksen ja valitsimme englantilaisfirman kustannusten vuoksi ja siksi, että näin lasista valmistetaan uusia pakkauksia. Suomessa ei ole enää lasipakkauksia valmistavaa teollisuutta, kertoo Pakkausalan Ympäristörekisterin toimitusjohtaja Juha-Heikki Tanskanen.

Uusien purkkien raaka-aine

Juuri materiaalin uudelleenkäyttö on syy, miksi esimerkiksi lasinen uunivuoka tai kahvikannu eivät käy lasinkeräykseen jatkossa. Niistä ei voi valmistaa uusiolasia.

Tanskanen kertoo, että Suomessa lasijäte tarkastetaan silmämääräisesti. Englannissa lasi päätyy lajittelulaitokselle, jossa esimerkiksi metalli poistetaan magneettien avulla. Siellä myös erotellaan eriväriset lasit eri jakeisiin.

Suomesta arvioidaan kertyvän 15 000 tonnia kierrätyslasia vuodessa. Määrään ei ole laskettu sitä lasijätettä, joka ei kierrätykseen kelpaa.

Kotitalouksissa joudutaan pähkäilemään, mikä on kierrätykseen kelpaava lasipurkki. Sellainen ei ole kosmetiikkapurkki, joka on valmistettu opaalilasista. Juomalasi, kristallilasi tai kattiloiden lasinen kansi eivät myöskään käy. Koristelasi tai peililasi eivät sovi kierrätykseen, eivät myöskään posliini, kiviaines tai keramiikka.

Tiukentuneiden ohjeiden taustalla ovat uudet säädökset. Jätelaki uudistui pari vuotta sitten. Viime kesänä asetus pakkausten tuottajavastuusta tarkensi ohjeistusta.

Ilmastonmuutos uhkaa eräitä Kiinan valtavista rakennushankkeista, sanoo maan ilmatieteellisen hallinnon johtaja puoluelehdessä.

Kiinan puoluekoulun lehdessä ilmatieteellisen hallinnon johtaja Zheng Guoduang toteaa, että ilmasto lämpenee Kiinassa nopeammin kuin muualla maapallolla keskimäärin. Maan pohjoisosat lämpenevät myös etelää nopeammin ja talvet nopeammin kuin kesät.

Kiinaa ovat viime vuosina koetelleet lukuisat ankarat sääilmiöt, tulvat, hirmumyrskyt, kuivuudet ja hellekaudet, jotka Zhengin mukaan liittyvät vahvasti ilmastonmuutokseen.

Näiden kaltaiset katastrofit ovat suuri uhka esimerkiksi Kolmen rotkon padolle tai Tiibetiin johtavalle, korkealle vuoristoon rakennettavalle rautatielle, Zheng sanoo. Jangtsejokeen rakennettu Kolmen rotkon padon on maailman suurin vesivoimala.

– Globaali lämpeneminen vaikuttaa näiden suurten projektien turvallisuuteen ja vakauteen, samoin kuin niiden käyttöön, taloudelliseen tehokkuuteen, teknologisiin standardeihin ja teknisiin työtapoihin, hän sanoi lehdessä, jota julkaisee puolueen virkailijoita kouluttava oppilaitos.

Zhengin mukaan Kiinan on tultava toimeen ilmastonmuutoksen kanssa, jotta sen talous voisi olla kestävällä pohjalla. Tätä maan poliittinen johto tavoitteleekin, hän sanoo.

– Ilmastonmuutos on vipu, joka saa aikaan maamme taloudellisen muutoksen, Zheng uskoo lehden haastattelussa.

Suurinta osaa maailman suurimmista maaeläimistä uhkaa sukupuutto, kertoo tuore tutkimus.

Kansainvälinen tutkijaryhmä selvitti yli 100-kiloisten kasvinsyöjien tilanteen. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun tutkimuskohteeksi otettiin vain suurimmat eläimet. Mukana oli 74 eläinlajia poroista afrikannorsuun.

Tulosten mukaan 60 prosenttia eläinkannoista uhkasi tuhoutuminen. Tärkeimmät syyt tähän olivat elinympäristöjen katoaminen ihmisen toiminnan seurauksena, metsästys lihan ja eläinten osien takia sekä kilpailu ravinnosta karjaeläinten kanssa.

Tutkijoiden mukaan suurten kasvinsyöjien katoaminen muuttaisi täydellisesti luontoa savanneilla, metsissä, ruohomailla ja aavikoilla. Kasvinsyöjien kadotessa ei lihansyöjilläkään olisi enää elinmahdollisuuksia.

– Suurilla lihansyöjillä on edessään valtavia ongelmia suoranaisen vainon, ylimetsästyksen ja elinympäristöjen tuhoutumisen takia. Tutkimuksemme lyö vielä yhden naulan niiden arkkuun: tyhjenevän ruokakomeron, toteaa Oxfordin yliopiston villieläinten tutkimuksen laitoksen professori David Macdonald.

– Jos elinympäristössä ei ole mitään syömistä, ei se ole minkään arvoinen, hän huokaa BBC:n haastattelussa.

Esimerkiksi sarvikuonojen tilanne on erittäin huono, sillä pimeillä markkinoilla sarvesta maksetaan enemmän kuin vastaavasta määrästä kultaa.

Tutkimus on julkaistu Science Advances -tiedelehdessä.

Käävät kiehtovat monia metsän kulkijoita. Niiden hauskat muodot, värit ja oudot kasvupaikat saavat mielikuvituksen laukkaamaan. Jotkut käävät kasvavat pitkin puiden runkoa ja ovat kuin kerrostalon rappukäytävä ylös taivaaseen. Jotkut vanhojen lahopuiden käävät ovat puolestaan niin pikkuruisia, ettei niitä edes näe sammaleen alta.

Jotkut innostuvat käävistä niin paljon, että haluavat tutustua kääpien maailmaan jopa suurennuslasin kanssa. Tutkimusmatka onnistuu vaikka paikallisten luontoharrastajien kanssa.

– Kevät on kääpäköyhää aikaa, mutta toisaalta kääpien bongailu on helpompaa kuin kesällä, kertoo Hämeenlinnan Ahvenistolla kääpiä tarkkaillut kotelosienitutkija Unto Söderholm.

Söderholmin mukaan varhain keväällä saattaa löytää myös ylivuotisia kääpiä.

Loisia tai lahottajia

Käävät ovat sieniä, jotka kasvavat yleensä puussa joko loisena tai lahottajana. Esimerkiksi monivuotinen männynkääpä on männyn loinen eli se tappaa puun hitaasti, mutta varmasti.

Osa käävistä on monivuotisia, kuten taulakääpä, mutta osa niistä on myös yksivuotisia kuten pökkelökääpä.

– Lehtipuilla saattaa olla enemmän kääpiä kuin havupuilla, arvioi tamperelainen Unto Söderholm. Hän bongaa pystyyn kuolleesta lepästä yksivuotisia lepänkääpiä, jotka kasvavat puun rungolla päällekkäin kuin hyllyinä.

Söderholm kertoo, että voikääpä kasvaa usein lepänkäävän päällä.

Kuusenkynsikääpä on yleisin kääpälaji kuusella. Samantapainen on männynkynsikääpä, mutta sitä esiintyy männyn lisäksi myös kuusella.

– Yleinen suomalainen kääpälaji on kantokääpä, jota löytyy kuolleista lahopuista, opastaa Söderholm. Kantokääpiä löytyy Ahvenistolta niin kannoista kuin kaatuneiden lahopuiden rungoilta.

Lehtipuun lahottajasta sytykkeitä

Vanha kansa tiesi miten kääpiä voi käyttää hyödyksi. Taulakäävästä tehtiin aikanaan sytykkeitä ja arinakääpää puolestaan käytettiin tulen säilyttämiseen uunissa.

– Kääpiä voidaan käyttää myös tekstiilivärjäyksessä, kertoo Unto Söderholm löytäessään pihlajasta okrakäävän.

Lisäksi Ahvenistolla kasvaa myös kymmenkunta silmälläpidettävää kääpälajia, joista runsain on ruostekääpä.

Kuusenkäpynahikainen on kevään ensimmäisiä helttasieniä. Söderholmin mukaan se on syötävä, lievästi mantelinmakuinen.

Maallikon silmin erikoinen tuttavuus on maassa lojuvassa oksan kappaleessa kasvava nastakka, joka on värjännyt kasvualustansa sinivihreäksi. Söderholm arvelee, että värin takana on joko patina- tai vihernastakka.

– Nastakka on kuin koru, puun päällä on kuin pieniä nastoja mattona, kuvailee luupilla nastakkaa tutkinut Söderholm.

Sakan käyttöä kokeiltiin muutama vuosi sitten erilaisilla  polttoaineyhdistelmillä. Käyttöpäällikkö Björn Åkerlundin mukaan aine vähentää esimerkiksi kivihiilen poltossa syntyviä rikkipäästöjä yhtä hyvin kuin kalkkikivi. Alholmens Kraft hakee nyt jatkuvaa käyttölupaa viherlipeäsakan käyttöön

Åkerlundin mukaan voimalaitos käyttää vuosittain 5 - 10 000 tonnia kalkkikiveä. Sen korvaaminen viherlipeäsakalla toisi useita etuja.

– Kalkkikiveä käytettäessä joudumme ostamaan päästöoikeuksia. Hinta vaihtelee markkinoiden mukaan, mutta tällä hetkellä se on arvioiden mukaan 7 - 8 euroa tonnilta. Tämä kustannus jäisi kokonaan pois.

– Kalkkikiveä rahdataan ulkomailta, joten kuljetuskustannukset jäävät pois. Mehän saamme viherlipeän tehtaalta tuosta vierestä. Toisin sanoen voimme siirtyä kierrätystalouteen. Lisäksi kalkkikivi on luonnonvara, sen korvaaminen säästää luontoa.

Viherlipeäsakkaa syntyy UPM:n Pietarsaaren sellutehtaalla vuosittain 8 - 12 000 tonnia. Se joudutaan tällä hetkellä kasaamaan teollisuusalueelle. 

Yhtiössä nähtäisiin, että kaatopaikkajätteeksi luokiteltava sakka pitäisi saada sellunkeiton sivutuotteeksi. Aineen uusiokäyttö olisi helpompaa, kun jätelaki ei rajoittaisi sitä.

– UPM hakeekin uutta määritelmää sille osuudelle, jota käytettäisiin rikkipäästöjen vähentämiseen. Näin hyödynnettävä osuus kasvaisi, koska jokaisen voimalaitoksen ei tarvitsisi hakea sakan käyttöön erikseen ympäristölupaa, sanoo ympäristöpäällikkö Kari Saari.

 Yle Österbottenin mukaan esimerkiksi Alholmens Kraft tarvitsisi sakkaa rikinpoistoon vuodessa noin 1 500 tonnia.

Tuulivoimapuiston kaavan kannalla olivat Olli Joensuu (kesk.), Ritva Vuollet (sd.), Sakari Typpö (kok.) ja varajäsen Sirpa Rekilä (kesk.). Vastustajat olivat Jari Orjala (kesk.), Mari Kerola  (kesk.), Riikka Junkala (kesk.) ja Juha Heikkilä (kesk.).

Kokouksesta puuttui perussuomalaisten edustaja Lasse Lehtinen. Hän sanoo olevansa esteellinen, koska oli tehnyt kaavaehdotuksesta muistutuksen. Lehtisen mukaan hänen varajäsenensä, Jukka Riippa, oli seurakunnan luottamushenkilönä esteellinen, koska suunniteltu puisto sijaitsee valtaosin seurakunnan mailla. 

Kokouksen puheenjohtajana toimi varapuheenjohtaja Jari Orjala  (kesk.). Varsinainen puheenjohtaja SIlja Mikkola (kesk.), oli jäävännyt itsensä, eikä äänestänyt.

Kannuksen valtuusto saa asian ratkaistavakseen maanantaina 11.05. Kaavaa on valmisteltu tiiviisti pari vuotta, ja sen tavoitteena olisi rakentaa 17 tuulivoimalaa Kuuronkallion alueelle.

Uutista korjattu

15.32. Mari Kerolan sukunimi oli virheellisesti Kekkonen. / Jukka-Pekka Tyhtilä

17.33 Lisätty Ritva Vuolletin nimi. /Jukka-Pekka Tyhtilä