Lounais-Hämeessä Tammelan Teurolla tehdyt susihavainnot ovat varmistuneet sudeksi. Susi on liikkunut lähellä asutustakin, mutta vaaraa se ei ole aiheuttanut. Rikoskomisario Tomi Repo Hämeen poliisista sanoo, että sudesta on varsin monen eri ihmisen havaintoja ja myös eri lähteistä.

– Teuron asukkaat ovat tehneet silminnäkijähavaintoja, mutta susi on tallentunut myös kuviksi. Alueen ihmisillä on kaikenlaisia valvontakameroita ja muita, ja nähin kameroihin on tallentunut sitten kuvia tästä sudesta.

Repo kertoo, että paikalliset ihmiset ovat lähettäneet kuvia Teuron sudesta myös poliisille, ja kuvien perusteella näyttää todellakin siltä, että sudesta on kyse.

– Olemme olleet jo yhteydessä paikallisen metsästysseuran suurriista-asiamieheen ja riistakeskuksen riistapäällikköön, kertoo Repo. Tällä hetkellä tarkkailemme Teuron susitilannetta ja toivomme, että ihmiset lähettävät meille edelleenkin havaintoja sudesta.

– Susihavaintoja kaivataan myös sen takia, että suurriista-asiamies voi päivittää niin sanottua tassurekisteriä.

Harvinainen hiippailija hämmentää

Susihavaintojen perusteella päätetään, mihin toimiin Tammelassa ryhdytään suden vuoksi. Rikoskomisario Tomi Repo sanoo, että mihinkään suureen susijahtiin ei olla vielä aihetta ryhtyä.

– Sudet ovat harvinaisia lounaisessa Hämeessä, joten Teuron asukkaat ovat ymmärrettävistä syistä hämmentyneitä ja peloissaan, Repo sanoo. Etenkin kun seudulla liikkuu lapsia, niin pelätään, että mitä heille voi sattua.

Mitään susikuljetuksia ei ainakaan poliisin mukaan olla järjestämässä. Tomi Repo muistuttaa, että nyt tarkkaillaan tilannetta ja toimitaan sen mukaan.

Punkkikausi on alkanut poikkeuksellisen aikaisin. Tutkija Ritva Penttinen Turun yliopiston biologian laitokselta kertoo, että yliopiston punkkitutkimukseen on tulvinut punkkilöydöksiä.

– Meille voi toimittaa tiedon, montako punkkia löytyi, mutta yksi näyte riittää, Ritva Penttinen sanoo.

Punkeista toivotaan näytteitä, koska yliopisto pyrkii selvittämään uuden siperianpuutiaisen levinneisyyttä Suomessa.

Siperianpuutiainen eli taigapunkki leviää Suomeen idästä, mutta vielä sitä ei ole tavattu esimerkiksi Etelä-Karjalassa.

Punkkilöydös kannattaa lähettää punkkitutkimukseen, koska taigapunkkia ei pysty erottamaan tavallisesta puutiaisesta paljain silmin. Tutkimukseen kannattaa lähettää vain pieniä punkkeja, sillä pulleasta, verta imeneestä punkista on vaikea selvittää lajia. Mikäli löydös osoittautuu siperianpuutiaiseksi, yliopisto ilmoittaa siitä löytäjälle.

Suomessa esiintyy kaksi ihmiselle haitallista puutiaislajia: yleinen puutiainen ja taigapunkki eli siperianpuutiainen. Taigapunkki ja yleinen puutiainen pystyvät elämään luonnossa samoilla alueilla. Molemmilla on samat isäntäeläimet: luonnonvaraiset nisäkkäät, lemmikki- ja kotieläimet sekä ihminen.

Etelä-Karjalassa kerätään kevään aikana kansalaisilta havaintoja ja kuvia kangasvuokkoesiintymistä. Etelä-Karjala kuuluu kasvin ydinalueisiin, sillä kangasvuokkoa esiintyy Suomessa vain Salpausselillä. Muualla Euroopassa kangasvuokko kasvaa Alpeilla ja Pyreneillä.

– Pohjois-Euroopassa olemme kangasvuokon ehdottomasti parhaalla alueella. Meikäläiset harjumetsät ja männiköt ovat kangasvuokon luonteenomaisinta ympäristöä. Länteen päin esiintymiä on Salpausselkiä pitkin. Kangasvuokosta on turha haaveilla, kun mennään vielä etelään ja pohjoiseen päin, sanoo Lappeenrannan seudun luonnonsuojeluyhdistyksen puheenjohtaja Kimmo Saarinen.

Salpausselillä viihtyvän kangasvuokon esiintymiä on listattu Suomessa 500. Tuorein selvitys on julkaistu muutama vuosi sitten Suomen uhanalaiset kasvit -kirjassa. Selvitys perustuu Luonnontieteellisen keskusmuseon kasviatlakseen.

Kangasvuokon vahvimmilla alueilla lajia ei ole tähän mennessä kartoitettu systemaattisesti. Nyt toimeen on tarttunut Etelä-Karjalan luonnonsuojelupiiri. Havainnot liitetään osaksi Luonnontieteellisen keskusmuseon Kasviatlas-tietokantaa.

Kimmo Saarinen luottaa, että Etelä-Karjalasta esiintymiä edelleen löytyy.

– Haluamme tietää ovatko vanhat esiintymät vielä elinvoimaisia, vai ovatko vähentyneet vai hävinneet tyystin. Hytinä on, että valitettavasti niitä muutoksia on tapahtunut. Toivomme, että ihmiset laittaisivat meille kovasti näitä havaintotietoja. Saisimme päivitettyä, löytyykö alueelta vielä hienoja kangasvuokkopaikkoja, Saarinen jatkaa.

Luonnonsuojelupiiri kaipaa tietoja kangasvuokon kasvupaikoista, niiden nykytilasta ja mahdollisista muutoksista. Myös kuvia voi lähettää.

Kanta pienentynyt reippaasti

Kangasvuokko on rauhoitettu vuonna 1952. Se on myös luokiteltu uhanalaiseksi.

– Kasvi kuuluu uhanalaiskategorian lievimpään päähän. Kokonaisuutena kasvi ei ole harvinainen, mutta sen kanta on rajusti pienentynyt. Siksi se on päätynyt uhanalaisten kasvien listalle, sanoo Kimmo Saarinen.

Monet vanhat hyvät esiintymät ovat typistyneet sattumanvaraisiksi esiintymiksi.

– Ongelma on se, että hienot isot esiintymät ovat käyneet vähälukuisiksi. Kasvi sinnittelee vuosikausia esiintymispaikoillaan, tupas siellä, toinen täällä. Eikä se aina jaksa kukkiakaan. Viimeisiä mohikaaneja on monilla kuitenkin tiedossa.

Kuten monien muidenkin lajien myös kangasvuokon suurin vihollinen on ihminen. Kangasvuokko hyötyisi kunnon maastopalosta, jotka nykyisin onnistutaan tehokkaasti sammuttamaan.

– Kangasvuokko on paahteisten, karujen hiekkapohjaisten mäntykankaiden tunnuslaji. Tällaisten alueidenhan pitäisi palaa. Kangasvuokko on hyötynyt hakkuista, mutta avohakkuu ei ole paras vaihtoehto kangasvuokolle, Saarinen huomauttaa

Kimmo Saarisella on muistissa hyvä esimerkki kangasvuokon voimistumisesta.

– Kun harjusinisiipiä siirreltiin Ruokolahdelle ja rinteeltä vietiin kaikki hakkuutähteet pois, siellä oli pilvin pimein kangasvuokkoja. Jos metsiä harvennettaisiin kangasvuokon ehdoilla, lajilla ei olisi mitään hätää.

Havaintoja kangasvuokoista voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen saimaa(at)sll.fi tai Etelä-Karjalan luonnonsuojelupiiri ry, Katariinantori 6, 53900 Lappeenranta

Newyorkilainen tuomari on antanut kahdelle koe-eläinlaboratorion simpanssille samat oikeudet asiansa käsittelyyn tuomioistuimessa kuin vangituille ihmisille. Päätös on ainutlaatuinen Yhdysvaltain oikeushistoriassa.

Stony Brookin yliopistossa kokeisiin käytettyjen simpanssien asiaa ajava eläinsuojelujärjestö Nonhuman Rights Project iloitsee päätöksestä merkittävänä edistysaskeleena. Lopullinen tavoite on älyllisesti kehittyneiden eläinlajien oikeus yksilönvapauteen, minkä vuoksi niitä ei saisi pitää vangittuina.

– Saimme jalkamme oven väliin. Mitä seuraavaksi tapahtuukin, ovea ei voida enää koskaan sulkea täysin, NhRP:n johtaja Natalie Prosin sanoo.

Eläkepäiviksi Floridaan?

NhPR alkoi toissa vuoden joulukuussa nostaa kanteita, joissa vaadittiin neljälle simpanssille yksilönoikeuksia. Kanteet koskivat Stony Brookin koe-eläinlaboratorion Hercules- ja Leo-simpanssien lisäksi kahta yksityisessä omistuksessa pidettyä eläintä.

Kanteiden mukaan simpanssit ovat älynsä ja tunteidensa puolesta liian kehittyneitä, jotta niiden pitäminen vankeudessa olisi oikeutettua. Siten niillä tulisi olla ihmisten kaltainen habeas corpus eli oikeus tutkituttaa tuomioistuimessa, onko ne vangittu laittomasti, NhPR katsoi.

Tuomarit torjuivat oikeusjutut, mutta NhPR on jatkanut kanteiden esittämistä,  kunnes nyt sai myönteisen ratkaisun New Yorkin osavaltion korkeimman oikeuden tuomarilta Barbara Jaffelta. Hän määräsi Stony Brookin yliopiston edustajan oikeuden kuultavaksi toukokuun alussa.

NhPR toivoo, että oikeudenkäynnissä Hercules ja Leo vapautetaan ja ne pääsevät simpanssien suojelualueelle Floridaan. Molempia on käytetty ihmisten kaksijalkaisuuden kehittymistä selvittäneissä kokeissa.

Kanteita myös muiden lajien puolesta

Vaikka oikeusjuttu hävittäisiinkin, NhPR voi vastedes vedota Jaffen ennakkopäätökseen muualla Yhdysvalloissa ja myös muiden eläinlajien puolesta. Seuraavaksi järjestö aikoo käydä taisteluun norsun puolesta.

– Päätös vahvistaa väitettämme, etteivät nämä eläimet ole kenenkään omaisuutta. Meillä on tieteellistä näyttöä, jolla voimme osoittaa oikeudessa, että isot apinat, norsut, valaat ja delfiinit ovat itsenäisiä yksilöitä ja ansaitsevat oikeuden ruumiilliseen vapauteen, Prosin sanoo tiedelehti Sciencessä. 

Moni uskoo tekevänsä päivittäin pienen ekoteon juomalla kahvinsa kestomukista kertakäyttökupin sijaan. Pelkkä kestomukin valinta ei kuitenkaan välttämättä riitä.

– Riippuu siitä, miten pitkään kestomukia käytetään ja miten sitä pestään, toteaa ryhmäpäällikkö Ari Nissinen Suomen ympäristökeskuksesta.

Nissinen mukaan eri selvitykset ovat antaneet erilaisia tuloksia kestomukien ja kertakäyttömukien ympäristövaikutuksista. Tutkimukset on tehty rajallisissa olosuhteissa eikä niistä voi vetää yleisiä johtopäätöksiä.

– Ei voi suoraan sanoa, kumpi on ympäristön kannalta edullisempi. Jätteen syntyä pitää kuitenkin ehkäistä, ja siitä näkökulmasta kestomukin käyttö on suositeltavaa.

– Oma mukini on kestomuki, ehdottomasti! Mielestäni kertakäyttökulttuuri ei ole järkevää. Pesen mukin täydessä astianpesukoneessa eko-ohjelmalla, ryhmäpäällikkö Ari Nissinen Suomen ympäristökeskuksesta sanoo.

Omalle mukille riittää välillä huuhtaisu

Myös WWF:n Green Office -päällikkö Helka Julkunen kertoo, ettei joka mukiin yleistettävää tietoa kesto- ja kertakäyttömukien ympäristövaikutuksista ole olemassa. Heti kun mennään eri olosuhteisiin, vaikutukset muuttuvat. Perussääntönä voi Julkusen mukaan kuitenkin ajatella, ettei hiilijalanjäljessä ole suurta eroa.

– Jos käytät päivässä yhden kertakäyttömukin tai yhtä posliinimukia, ne ovat hiilijalanjäljeltään suurin piirtein samanlaiset, olosuhteista riippuen.

Samaan hengenvetoon Helka Julkunen kehottaa kuitenkin ehdottomasti juomaan kahvin kestomukista. Kartonkinen kertakäyttömuki on tehty puukuidusta eikä suomalainen metsätalous vielä toistaiseksi Julkusen mukaan pysty pitämään yllä luonnon monimuotoisuutta. Puukuituun kohdistuu monenlaisia käyttöpaineita.

– On kohtuutonta, että puukuitua käytetään kertakäyttömukiin, jota käytetään noin kymmenen minuuttia. Eikö olisi parempi, että arvokas luonnonvara käytettäisiin kestäviin tuotteisiin?

Jätteen vähentämiseen määrää myös jätelaki. Sekin on Julkusen mukaan peruste jättää kertakäyttöastiat hankkimatta.

– Parasta olisi ottaa omaan käyttöön kestomuki ja käyttää sitä pitkään. Näin jätteidenkin määrä vähenee, Julkunen sanoo.

Olennaista on Julkusen mukaan myös se, ettei mukia pestä joka välissä kraanan alla vettä lotraten ja tiskiainetta tuhlaten.

– Mukin voi nopeasti huuhtaista vedellä tai sen voi laittaa tiskikoneeseen, Helka Julkunen ohjeistaa.

Hänkin lisää, että astianpesukoneessa muki pitäisi pestä täydessä koneessa. Ekologisuuteen vaikuttaa myös tiskikoneen energiatehokkuus. Nykyiset laitteet käyttävät melko vähän vettä.

Lisääntyykö vai väheneekö kertakäyttömukien kulutus?

Tutkimusjohtaja Eva Heiskanen Kuluttajatutkimuskeskuksesta näkee, että parhaillaan on vallalla kaksi eri suuntiin vetävää trendiä. Toisaalta organisaatioissa on Heiskasen tuntuman mukaan siirrytty yhä enemmän kestäviin astioihin. Toisaalta samaan aikaan jyllää take away -kulttuuri, joka suosii kertakäyttöisyyttä.

– Kuljetaan lattemuki kädessä. Take away -juomien ja -ruokien nauttiminen lennossa on kasvanut, Eva Heiskanen arvioi.

Kertakäyttöastioita valmistava Huhtamäki ei kerro tuotantolukujaan. Viestintäjohtaja Katariina Hietarannan kommenteista voi kuitenkin päätellä, ettei kertakäyttömukien menekki ole ainakaan lopahtamassa.

– Take away -trendi on Suomessa, niin kuin muuallakin maailmalla, kasvanut. Monet sellaisetkin kahvilat, jotka enimmäkseen käyttävät posliinikuppeja, ovat tuoneet ainakin rinnalle mahdollisuuden ostaa kahvin mukaan kartonkimukissa.

Hietaranta lisää, että ekologisuutta pyritään kertakäyttömukienkin valmistuksessa huomioimaan niin paljon kuin mahdollista, vaikka lähtökohtana onkin mukin toimivuus. Ekologisuutta lisätään esimerkiksi biopinnoitteilla sekä mahdollisimman vähällä materiaalien käytöllä.

Monilla työpaikoilla puolestaan hörpitään kahvia jo kestokupeista. WWF:n Green Office -päällikön Helka Julkusen tuntuma on, että kestoastiat ovat alkaneet yleistyä suomalaisilla työpaikoilla. Julkusen mukaan joitakin vuosia sitten valtakunnallinen suuryritys saattoi käyttää vuodessa satojatuhansia, jopa miljoona kertakäyttömukia vuodessa. Näin isoihin määriin ei Julkusen mukaan enää tänä päivänä törmää.

Myös materiaalien tehokkaaseen käyttöön ohjaavan Motivan asiantuntija Satu Hyrkkänen kertoo, että kaikissa julkisten organisaatioiden hankinnoissa huomioidaan kestävyyttä ja elinkaariajattelua yhä enemmän. Täsmällistä tietoa kestoastioiden käytöstä ei kuitenkaan ole.

Kestomuki kulkee vielä harvojen mukana

Vaikka osa ostaa jo take away -kahvinsa omaan kuppiin, sellainen näyttää toistaiseksi kulkevan mukana harvassa laukussa. Useita Robert’s Coffee -kahviloita pyörittävä yrittäjä Toni Immonen kertoo, että parin viime vuoden aikana asiakkaille on alkanut ilmestyä omia termosmukeja.

– Ne ovat selkeästi lisääntyneet viimeisten parin vuoden aikana varsinkin nuorilla. 20-30 -vuotiaiden ikähaarukassa niitä löytyy aika paljon.

Omaa mukia mukanaan kantavien asiakkaiden määrä on kuitenkin vielä hyvin pieni. Immonen arvelee, että termosmuki on mukana noin kolmella asiakkaalla sadasta. Trendi on nähtävissä varsinkin hänen Helsingin ja Tampereen keskustan kahviloissaan.

– Vielä pari vuotta sitten omia termosmukeja oli ihan olemattomasti, mutta nyt se on tullut vahvemmin. Itsekin ostin toissaviikolla ensimmäisen termosmukini, kahvilayrittäjä Toni Immonen sanoo.

WWF:n Green Office -päällikkö Helka Julkunen on havainnut, että mukilla on monille hirvittävän iso symbolinen merkitys. Vaikka kertakäyttömukin vaihtaminen kestomukiin kuulostaa pikku jutulta, se on joillekin iso askel.

– Muutos järkyttää arkipäivää. Kertakäyttömukeista luopuminen on joillekin yllättävän vaikeaa, Julkunen sanoo.

Lapissa talvi on ollut tältä osin kohtuullisen hyvä, koska lunta on ollut reilusti eikä pitkiä pakkaskausia ole ollut. Metsäkanalinnuille voi olla myös kohtalokasta, jos talvella on paljon vesisateita ja sen jälkeen kovia pakkasia.

- Ei varmaan pahimmasta mahdollisesta päästä, koska lämpötilat on nyt pysyneet kohtuullisina toisaalta sitten taas tykkyä on ollut. Mitä tässä nyt voi päätellä niin en usko, että se kovin paljon on verottanut, kertoo Lapin yliopiston Arktisen keskuksen erikoistutkija Osmo Rätti.

Rätin mukaan tässä vaiheessa on kuitenkin hankalaa sanoa tarkasti miten metsäkanalinnut ovat loppujen lopuksi selvinneet.

- Sitten se saadaan selville syksyn laskentojen perusteella kun nähdään mikä se aikuiskanta siellä on niin voidaan arvella, että kuinka paljon se talvi on verottanut tätä lisääntyvää osaa tästä populaatiosta, kertoo Lapin yliopiston Arktisen keskuksen erikoistutkija Osmo Rätti.

Saksan opetus- ja tiedeministeri Johanna Wanka tankkasi tänään virka-Audinsa uudenlaisella polttoaineella. Kyseessä ei ollut tavallinen fossiilinen diesel, vaan ekopolttoaine, jossa on käytetty ainoastaan hiilidioksidia, vettä ja uusiutuvaa sähköenergiaa.

Saksan Dresdenissä toimiva yhtiö Sunfire on kehittänyt menetelmän, jonka avulla fossiilisen polttoaineen käytöstä vapautuvaa haitallista kaasua voidaan hyödyntää uuden energian tuottamiseen.

Sunfire on kehittänyt Fischer-Tropsch-menetelmään perustuvaa järjestelmäänsä vasta vuodesta 2012 lähtien. Ensimmäiset litrat "Blue Crude" -dieseliä on nyt saatu tuotettua. Toimitusjohtaja Christian von Olshausen kertoo ministeriön internet-tiedotteessa, että kehitystyö on sujunut yllättävän nopeasti.

Hänen mukaansa uusi polttoaine on korkealaatuista, sen setaaniluku on korkea, joten autot kulkevat tasaisesti. Rikkipäästöjä ei luonnollisestikaan tule.

Saksa panostaa voimakkaasti uusiutuvaan ja päästöttömään energiaan. Yhtiö saa tukea toiminnalleen tiedeministeriöltä. Tavoitteena on saada hiilidioksidi-diesel teolliseen tuotantoon.

Polttoaineen näkymät ovat hyvät, sillä raaka-aineet ovat lähestulkoon ilmaiset. Jokaisen "Blue Crude" -litran myötä hiilidioksidia poistuu ilmakehästä.

Sorsaraati on tehnyt päätöksensä ja Kotkassa pesivä valkoinen sorsa sai nimekseen Henkka.

Erikoiselle sorsalle etsittiin nimeä nimikilpailun kautta. Nimikilpailuun tuli vajaat 30 nimiehdotusta, joista suosituimmat olivat Junnu ja Henkka. Molempia nimiä ehdotti kolme henkilöä.

Raati hylkäsi Junnu-nimen, koska laulaja Juha Vainion mukaan on jo nimetty Kotkassa ainakin katu ja kaupungissa joitakin vuosia sitten asustellut cityhuuhkaja.

Henkka-nimeä ehdottaneet perustelivat ehdotusta maineella, jota Kotkan kaupunginjohtajan Henry Lindelöf on tuonut kaupungille.

Henkka olisi sopiva nimi. Tuonut jo muutenkin kuuluisuutta Kotkalle.

Henkka on hyvä! On osoittanut ilmiömäistä rohkeutta ja on todellinen herkkuperse. Veikkaan tulevien poikasten olevan punaisia.

Henkka. Lienee se kaupunginjohtajakin aika kalpeana Kotkan talousluvuista.

Junnu-nimeä kannattaneet puolestaan toivat esiin Juha Vainion sorsa-aiheisen kappaleen.

Junnu. Junnu Vainion laulusta "sorsa lentää pohjoiseen..." tuli mieleen valkoiselle sorsalle sopiva nimi.

Ossi-nimi sai kaksi ääntä penkkiurheilijoilta.

Ehdottomasti Ossi !!!! Kotkassa asui aikoinaan legendaarinen KTP:n kannattaja nimeltä Ossi Kumpu ! Legenda elää ja eläköön nyt vaikkapa tämän ko. Hienon sorsan muodossa sen eliniän !!!!!

Ossi on hyvä ehdotus, esikuvankin hyvin muistavana ja tunteneena täytyy "peesata" ehdotusta!

Myös sorsan valkoinen väri innoitti nimenkeksijöitä, vaikka sorsa ei olekaan albino.

Albin (kun on albiino), tai sen suomalainen versio Alpo.

Leukisti. Virallinen nimitys tällaiselle kirjavalle linnulle on leukistinen, vanhan kansan  puheessa nämä olivat osittaisalbiinoja. Varsinaisen albinismin kanssa tällä ei ole mitään tekemistä.

Sorsa sai myös seuraavat nimiehdotukset: Riki, Blondi, Alppino, Esa, Valdemar, ZeBe, Santeri, Valco-Sorsa, Barry (White) ja Hannu Hanhi.

Kaupunginjohtaja Henry Lindelöf hyrisee tyytyväisyyttä kuultuaan, että Kotkassa pesivä valkoinen sorsa on saanut Henkka-nimen hänen mukaansa.

– On kunnia-asia, jos erikoinen valkoinen sorsa on nimetty näin. Sehän on todella hienoa. Kunnioitan tällaista palautetta, että olen päässyt näin hienoon kastiin, Lindelöf sanoo.

Kaupunginjohtaja sanoo, että myös nimiehdotusten perustelut pitävät suurelta osin paikkansa. Perustelujen mukaan Lindelöf on tuonut kaupungille mainetta.

– Ilman muuta olen ollut hyvin paljon median palstoilla.

Lisäksi perusteluissa viitattiin siihen, että kaupunginjohtaja olisi herkuille perso. Lindelöfin kaupungin piikkiin järjestämät tyyriit ruokailusessiot ovat herättäneet talousongelmissa painivan kaupungin asukkaissa ärtymystä.

– Herkkuhommasta en tiedä, muistaakseni olen erikoistunut mereneläviin. Jos se herkuksi katsotaan, se ainakin pitää paikkansa.

Valkoisen sorsan nimiperusteluissa esitettiin, että kaupunginjohtajakin olisi kalvennut surkeiden talouslukujen edessä. Lindelöf kuitenkin arvioi kaupungin taloutta nyt melko optimisesti.

– Putken päässä näkyy valoa. Olemme juuri käsitelleet talouden tasapainotussuunnitelmaa ja näyttää siltä, että saamme taloustilannetta oikaistua. Jos aluksi vähän kalpeninkin, nyt nousee terve puna poskille.

Henkka-sorsan tarina ei ole kaupunginjohtaja Lindelöfille tuttu, eikä hän ole sorsaa nähnyt. Sorsa liikuskelee Kotkan Ruonalan ja Munsaaren alueilla.

– Nythän sorsaa on varmasti mentävä katsomaan.

Kyhmyjoutsenpari on viettänyt koko talven Vesijärven rannassa Lahdessa. Kaupunkilaiset ovat syöttäneet joutsenpariskuntaa ahkerasti läpi kylmän ajanjakson.

Huhtikuun puolivälissä huolestuneet lintuharrastajat ilmoittivat huonokuntoisesta joutsenesta poliisille, joka toimitti linnun hoidettavaksi Heinolan lintutarhalle.

– Lintu oli vahingoittumaton, mutta heikossa kunnossa. Se oli joutunut erilleen paristaan. Epäilen, että laulujoutsenet ovat kurmottaneet sitä, aprikoi lintutarhanhoitaja Olli Vuori.

Vuoren mukaan kyhmyjoutsen on rengastettu Kööpenhaminassa.

– Kyseessä on vanha lintu. Ikä selviää, kun saadaan tarkat rengastustiedot Tanskasta.

Kyhmyjoutsen vietti viikon Heinolan lintutarhalla, jossa sitä ruokittiin.

– Se ahmi valtavat määrät salaattia ja kauraa ja lotrasi vesialtaassa kuin pikkulapset, Vuori nauraa.

Keskiviikkoaamuna Vuori kuljetti kyhmyjoutsenen takaisin Lahteen. Mukkulan rannassa lintu päästettiin pahvilaatikosta ulos.

– Tämä on aika lähellä sitä paikkaa, josta se Kilpiäisistä löydettiin. Toivottavasti se löytää puolisonsa.

– Saan varmasti tietoa linnun toipumisesta lahtelaisilta lintuharrastajilta, jotka seuraavat ahkerasti Vesijärven tilannetta.

Laulujoutsen on tappelupukari

Tänä keväänä Heinolan lintutarhalla on hoidettu jo useampia joutsenia. Isojen lintujen hoitaminen vaatii tilaa.

– Niitä on joka kevät hoidossa kymmenkunta. Joutsenet ovat yleistyneet, ja kun ne lentävät pimeässä voimalinjoihin, ne vahingoittuvat, Vuori kertoo.

Lauhtuvien talvien myötä kyhmyjoutsenet voivat yleistyä sisämaassakin. Nykyään kyhmyjoutsenia talvehtii enemmän Suomen rannikolla.

– Ruokinnan ansiosta pari on selvinnyt talvesta. Kylmyyttä ne sietävät kyllä. Kyhmyjoutsenet ovat laulujoutsenia kesympiä.

Kesy luonne on voinut koitua lahtelaisen linnunkin kohtaloksi.

– Laulujoutsen on villimpi ja usein kyhmyjoutsen ottaa siltä päihin, vaikka on isompi, Vuori kertoo.

Kyhmyjoutsenen erottaa musta-oranssista nokasta, jossa ainakin koirailla on selvästi erottuva kyhmy. Sen pyrstö on laulujoutsenta pidempi ja piikkimäisempi. Englanniksi kyhmyjoutsen on 'mute swan', mikä kuvaa sen ääntelyä.

– Laulujoutsen laulaa kuin trumpetti. Kyhmyjoutsenen ääntely on enemmän vinkunaa ja korahduksia. Mutta sen siivistä kuuluu vinkunaa, kun se lentää, toivottavasti se kuuluu videolla, Vuori nauraa.

Iso koivu, rinnan korkeudelta halkaisijaltaan kolmekymmensenttinen, antaa hyvinkin 15 litraa vuorokaudessa. Parhaiten mahlaa saa rehevän maan hyväkasvuisesta puusta. Tämän kevään osalta alkaa kuitenkin olla kiire, koska puiden silmut kehittyvät jo lehdiksi ja mahla tarvitaan siellä.

Mahlan juoksutus ei koivua tapa, mutta esimerkiksi vaneria mahlapuusta ei enää saa syntyvien lahovaurioiden ja värivihreiden vuoksi.

– Koivu kestä kyllä mahlan ottoa jopa kymmeniä vuosia. Meillä perheen sukutilalla sitä kerätään jopa satoja litroja vuodessa. Mitä ei heti käytetä se pakastetaan, jolloin ei tule maku- eikä muitakaan virheitä, kertoo metsänhoitaja Pertti Vento Suomen Metsäkeskuksen Savonlinnan toimistosta.

Virkistävää juomaa ihmisille ja eläimille

– Pakasteesta sulava mahla on virkistävä janojuoma, vaikka maku on mieto. Sitruunahapolla voi parantaa säilyvyyttä ja makuakin siitä tulee. Periaatteessa mahlaa voi käyttää esimerkiksi leivontaan. Ennen sitä juotettiin myös karjalle, jotta elikot virkistyivät pimeästä navetasta kevätlaitumille kirmaamaan, Perti Vento kertoilee.

Mahla o 99-prosenttiseti vettä. Loppu sisältää muun muassa kivennäisaineita.

– Pitoisuudet ovat pieniä, mutta mahlassa on kalsiumia, magnesiumia, kaliumia, rautaa ja vähän natriumia. Proteiineja on vähän, mutta rasvaa ja rasvaliukoisia vitamiineja ei yhtään. Ei ole niitäkään paljon kiiteltyjä flavonoideja, joita tosin on kerkissä ja lehdissä, Pertti Vento luettelee.

Mahla on tuoretavaraa

Paras mahla-aika on silloin, kun koivujen ympärillä alkaa olla lumettomia pälviä. Koivuun porataan reikä. Siihen asetetaan mielellään tiivis tulppa, jonka läpi johdetaan ohut muoviletku astiaan. Astia tyhjennetään riittävän usein ja mahla pidetään kylmänä.

– Tämän on oltava hygieenistä hommaa. Säilyvyydeltään mahlaa on verrattu raakamaitoon. Kotona jääkaapissa se säilyy pari päivää, mutta joutaa sitten jo kukkien kasteluun, Pertti Vento varoittaa.

– Mahlan suoramyynti ei ihan vähällä onnistu. Kylmäketjun ja laboratoriotutkimuksien ja tuoteselosteiden pitäisi olla kunnossa. Pakastettua mahlaa voi luontaistuotekaupoista löytyä. Pohjois-Karjalan puolella ainakin yksi yritys kerää ja jalostaa mahlaa myös vientiin. Pertti Vento tietää.

Näin vapun alla mahla sopii vaikka siman valmistukseen.

Kotkan Korkeakosken kalatien rakentaja on valittu. Kalaportaan rakentaa kokkolalainen maanrakennusyhtiö Ab Tallqvist Oy. Yhtiöllä on aiempaakin kokemusta kalateiden rakentamisesta.

Kalatien rakentaminen on tarkoitus aloittaa mahdollisimman nopeasti, ja työn on määrä olla valmis marraskuun lopulla.

Kotkan Korkeakosken vesivoimalan yhteyteen rakennetaan kalatie, jotta uhanalaiset vaelluskalat, kuten merilohi ja taimen pääsevät nousemaan Kymijokeen luontaisille lisääntymisalueilleen. 

Kalatien rakentamisen kokonaiskustannukset ovat noin 1,3 miljoonaa euroa.

Lintujen paritteluaikana etenkin sinisorsakoiraat innostuvat toisinaan turhankin paljon parittelutouhuista. Yhden naaraan kimpussa voi olla nimittäin useampi kymmenen urosta ja naaras joutuu innokkaiden sulhojen kourissa välillä veden allekin.

Touhu näyttää varsin raa'alta, mutta BirdLife Suomi ry:n suojelu- ja tutkimusjohtaja Teemu Lehtiniemi kuitenkin huomauttaa, että harvemmin naaras kuolee koiraiden käsittelyssä.

– Naaras ei yleensä huku tässä sorsien joukkoraiskauksessa. Se näyttää hurjemmalta kuin onkaan. Ilmiö johtuu pitkälti siitä, että jokainen yksilö haluaa jatkaa sukuaan. Sinisorsien parissa tämä vaikuttaa olevan pysyvä ilmiö, ilmeisesti evoluution kannalta katsottuna tämä piirre pysyy keskimääräisesti mukana.

Valtaosa sinisorsista viettää pitkälti aikansa kumppaninsa kanssa, mutta irtonaaraat joutuvat urossorsien kosiskelun kohteeksi.

Kajaanilainen luontovalokuvaaja Jouni Ruuskanen löytää ilmiön syyksi muutakin kuin kovan paritteluvietin.

– Koiraita on paljon enemmän kuin naaraita, koska metsästysaikana naaraat joutuvat herkemmin metsästäjän kohteeksi. Naaraat huolehtivat vielä siinä vaiheessa poikasistaan, kun uros on saattanut lähteä jo turvaan kaupunkiympäristöön.

Ruuskasen mukaan keväisin myös näkee muutamia naaraita, joiden kohtaloksi parittelukumppanien määrä on koitunut.

– Naaras väsyy, kun heti yhden koiraan jälkeen toinen kiipeää selkään. Vedessä naaras ei pääse pakoon koiraita, ja lopulta se hukkuu.

Saksalaisyhtiön prosessi yhdistelee VTT:n tutkija Ilkka Hannulan mukaan vanhoja teknisiä ratkaisuja uudella ja innovatiivisella tavalla. Ongelma on siinä, että vedyn vapauttamiseen vesimolekyylistä tarvitaan runsaasti sähköä, jonka hinta muodostaa puolet lopputuotteen hinnasta. Saksassa sähköä tuotetaan aina välillä sähköä enemmän kuin tarvitaan, jolloin sen hinta on alhainen. Uusiutuvaa sähköenergiaa ei kuitenkaan saada jatkuvasti yhtä edullisesti eikä välttämättä päästöttömästi tuotettuna.

Vetyä jalostava tehdas on kallis investointi, joka tarvitsisi jatkuvasti edullista sähköä ollakseen kannattava. Vain Saksassa on uusiutuvasta sähköenergiasta ylitarjontaa toisinaan, kommentoi uutista Neste Oilin tutkimusosasto. Siellä suhtaudutaan myös epäillen saksalaisten käyttämän tekniikan kustannuksiin.

Polttoaine ei ole päästötöntä

Vedystä tehdyn sähködieselin päästöttömyys on vain hetkellistä. Toki, jos tuotetta ei koskaan käytetä, niin vedyn kiinnittäminen hiilidioksidiin sitoo tätä ilmasta. Hiilidioksidi kuitenkin vapautuu, kun tämä sähkö- tai biodiesel käytetään.

Tutkija Ilkka Hannulan mukaan vedyn käyttöä polttoaineena on tutkittu jo pitkään. Ongelmana on sen varastointi, sillä kaasumaista vetyä on hankala tallentaa. Eri vaihtoiehtoja ovat vedyn yhdistäminen hiileen, jolloin syntyvä metaani voidaan syöttää maakaasuverkkoon. Vedyn muokkaaminen alkoholiksi eli metanoliksi helpottaa varastointia, mutta samalla monimutkaisemman tuotantotavan vuoksi myös hinta nousee.

Suomessa sekä Neste Oil että VTT tutkivat eri biopolttoaineita. Neste Oil valmista myös kasvipohjaista biodieseliä, jonka raaka-aineena käytetään ulkomailta tuotavaa palmuöljyä. Kotimaisen metsäteollisuuden sivutuotetta eli mäntyöljyä raaka-aineenaan käyttävä UPM Lappeenrannan biojalostamo avattiin 2015 tammikuussa. Se tuottaa vuosittain noin 120 miljoonaa litraa biodieseliä.

Tamperelainen Riikka Hietala aloitti keväänsä taas keräämällä lähiympäristöstään lumen alta paljastuneita koirankakkaläjiä pois. Osan kakoista hän keräsi jo talvella. Hietala ei hyväksy koiraansa ulkoiluttavien ihmisten selitystä siitä, että se pussi unohtui.

– On aina kolme elementtiä, kun lähdetään ulkoiluttamaan koiraa: koira, remmi ja pussi.

Hietalan mielestä koirien kanssa ei saa lähteä liikkeelle ilman kakkapussia. Itsellään hänellä on kaikkien takkien taskut täynnä pusseja.

– Jopa isäni smokin taskusta löytyi koirankakkapussi. Hänet komennettiin kerran ulkoiluttamaan koirat juhlista tullessaan, Hietala kertoo.

Riikka Hietala tunnetaan naapurustossaan Nekalassa siitä, että hän saattaa sanoa terävästikin koiranomistajalle, jos tämä ei kerää koiransa ulostetta pois tienposkesta. Hietalan mielestä asuinalueissa on eroa koirankakan keräysaktiivisuuden suhteen.

– Kerrostalossa asuvat eivät tunnu mieltävän asiaa niin tärkeäksi kuin pienemmissä taloissa asuvat. Liittyisikö se jotenkin siihen omaan pihaan ja reviiriin. Menisikö se niin, että se mikä on sinulle tärkeää, niin siitä huolehdit, Hietala pohtii.

Jos joku haluaa palkata koirankakkakukkahattutädin, Hietala ilmoittautuu heti.

– Pitäisi tosin olla varmaan avoin haku, koska meitä on useampiakin. Minä taidan vain olla yksi julkeimpia Tampereella tässä asiassa, hän nauraa.

Ruotsissa tehty laaja tutkimus vahvistaa käsityksen, että maataloudessa yleisesti käytetyt torjunta-aineet tuhoavat myös tärkeitä pölyttäjähyönteisiä.

Lundin yliopiston tutkijat asettivat kesymehiläisiä, villejä mehiläisiä ja kimalaisia myrkyttömille pelloille sekä pelloille, joita oli käsitelty neonikotinoidi-torjunta-aineilla.

Luomuviljelijöiden ja mehiläiskasvattajien järjestöt ovat jo kauan uumoilleet, että neonikotinoidit ovat haitallisia pölyttäville hyönteisille. Aineita tuottava kemianteollisuus on ollut eri mieltä.

Tutkijat uskovat nyt saaneensa selkeän vastauksen.

– Tutkimus osoittaa yksiselitteisesti, että kimalaisyhdyskunta menestyy olennaisesti huonommin käsitellyillä pelloilla kuin ei-käsitellyillä, kun taas villimehiläiset eivät onnistuneet lisääntymään käsitellyillä pelloilla lainkaan. Näiden kemikaalien vaikutus oli katastrofaalinen, sanoo tutkimukseen osallistunut Ingemar Fries Ruotsin televisiolle SVT:lle.

Kesymehiläisten osalta vaikutus ei ollut yhtä dramaattinen, koska yhdyskuntien koko on suuri. Jos kesymehiläisten yhdyskunnassa oli 10 - 20 000 yksilöä, ei ole yhtä ratkaisevaa, jos muutama tuhat kuolee, Fries kertoo.

Luomutuottajien järjestöt saivat kaksi vuotta sitten EU:ssa läpi väliaikaisen päätöksen, jonka mukaan neonikotinoidien käyttö kielletään. Kemianteollisuus on kuitenkin haastanut EU:n oikeuteen ja vaatii kiellon kumoamista. Ruotsin maataloudessa käytetyistä torjunta-aineista noin 30 prosenttia on ollut neonikotinoideja.

Myös maataloustuottajien keskuudessa aihe on arka. SVT:n haastattelussa Ruotsin öljykasvituottajien järjestö Svensk Raps pitää selvänä, ettei ala selviä ilman kyseisiä torjunta-aineita.

– On toki ikävä, että villimehiläiset ja kimalaiset kärsivät, mutta asiaa on punnittava sitä vasten, ettemme voisi kasvattaa näitä kasveja. En näe vaihtoehtoa sille, että suojaamme ainakin öljykasvit tuhohyönteisiltä, sanoo järjestön vt. toiminnanjohtaja Albin Gunnarsson.

Tutkimus on julkaistu arvovaltaisessa Nature-tiedelehdessä.

Yle Hämeessä vietetään torstaina lintupäivää. Toimittajamme liikkuvat Kanta-Hämeen luonnossa ja lintutorneilla päivän aikana, mutta kaipaamme myös sinun havaintojasi kevätmuuton etenemisestä Suomessa!

Kerro havainnoistasi kommenttikentässä alla, Twitterissä tunnisteella #lintupäivä tai käytä Radio Hämeen lähetysikkunaa. Tähän artikkeliin päivitetään päivän aikana myös toimittajiemme havaintoja.

Birdlife Suomen lintutietopalvelussa Tiirassa voi myös selata tuoreita lintuhavaintoja.

Riihimäkeläinen opiskelija Martti Rajamäki yllättyi iloisesti metsäretkellä pääsiäisen aikaan.

Rajamäki tekee usein maastoretkiä sellaisille alueille, joita ei tunneta hyvin. Nuoren miehen tarkoituksena on etsiä uhanalaista tai harvinaista lajistoa. Pääsiäisenä polku vei Riihimäen Herajoelle.

– Alueella on etupäässä vanhaa kuusikkoa ja pieni lehtorinne, jossa kasvaa kalliokieloa. Halusin tutkia erityisesti kalliokielorinteen sienilajistoa. Alueella on lehtilahopuustoa ja tiheää puustoa, eli se on mahdollinen kasvupaikka vaateliaallekin lajistolle, kertoo Rajamäki.

Yllätys olikin odotettua suurempi.

– Pienellä etsinnällä löysin liuskapieluksen (Hypocreopsis lichenoides). Ruotsiksi liuskapielus on 'trollhand' eli peikonkäsi. Laji oli hyvin elinvoimainen yhdessä lahossa puussa, Rajamäki kertoo.

Löytö on suhteelliseen harvinainen.

– Liuskapielusta on löydetty Suomesta aiemmin pari-, kolmekymmentä kertaa. Laji on todettu Suomessa silmälläpidettäväksi. Suuressa osassa maata se on uhanalainen, tosin ei Etelä-Hämeessä.

Rajamäen mukaan liuskapieluksen kasvaminen melko pienellä eristyneellä alueella kertoo siitä, että lähimetsistäkin voi löytää harvinaista ja vaateliasta lajistoa. Monet lajit, kuten liuskapielus kärsivät pienilmaston kuivumisesta sekä lahopuun poistosta.

Liuskapielus kasvaa koko maassa tiheäpuustoisissa luhdissa, rantapensaikoissa ja lehdoissa. Sen löytää useimmiten pajujen ja tuomien lahoilta oksilta sekä rungoilta. Laji on todettu sangen vaateliaaksi.

Isohaarahaukka on 309. lintulaji Keski-Suomen lintutieteellisen yhdistyksen toimialueella. Kokenut jämsäläinen lintuharrastaja Leo Lindroos löysi Isohaarahaukan (Milvus milvus) tutuista retkimaastoistaan Jämsän Kääpälän peltoaukealta. Lintu kierteli rauhallisesti lennellen alueella ja laskeutui välillä pellolle haaskalle ruokailemaan.

Tiistai-iltapäivällä isohaarahaukan ehti näkemään parikymmentä lintuharrastajaa, mutta lopulta lintu häipyi Pirkanmaan suuntaan.

– Nähtäväksi jää jäikö isohaarahaukan ensivisiitti Keski-Suomeen yhden iltapäivän mittaiseksi vai saadaanko tätä eleganttia lentelijää ihastella alueella pidempäänkin, miettii Heikki Helle lintutieteellisestä yhdistyksestä.

Muistuttaa haarahaukkaa

Isohaarahaukka muistuttaa suuresti tavallisempaa Suomessa pesivää haarahaukkaa. Molemmille lajeille on tyypillistä jatkuva lennon ohjailu lovipäistä pyrstöä keikutellen. Isohaarahaukka on yleisväriltään vaaleamman punaruskea. Harmaapäinen ja kirkkaan punaruskea pyrstö on hyvin syvään lovettu.

Isohaarahaukka on harvalukuinen pesimälaji Etelä-Euroopassa ja tavattu Suomessa muutamia kymmeniä kertoja.

– Parina viime vuonna havaintomäärät Suomessa ovat kuitenkin lisääntyneet roimasti, joten lajia osattiin jo odottaa Keski-Suomeenkin, kertoo Helle.

Keskisuomalaiset lintuharrastajat ovat talven ja kevään mittaan saaneet nauttia poikkeuksellisen hyvistä havainnoista. Jo talvikaudella havaittiin ennätyksellisen paljon lajeja, peräti 104. Varhain ja vauhdikkaasti alkanut kevät toi paljon saapumisennätyksiä - punapäänarskun ennätysparven ja kaksi uutta lajia: pussitiaisen ja nyt isohaarahaukan.

– Poikkeuksellisen paljon on havaittu myös arosuohaukkoja. Ja pöllöjen pesintä on päässyt hyvään vauhtiin vähintäänkin kohtalaisen myyräkannan ansiosta, iloitsee Heikke Helle.

Sekä luomu- että lähiruoka ovat kasvinjalostuksen dosentin mielestä uskomusruokia. Kaikki luomuvihannesten terveellisyyteen ja vihannesten kuljetuksen ympäristövaikutuksiin liittyvät uskomukset eivät pidä paikkaansa.

Luomun tuotantomenetelmät ovat ympäristö- ja viljelijäystävällisempiä, sillä luomutuotannossa ei muun muassa käytetä kemiallisia torjunta-aineita. Luomuun liitetään lisäksi paljon mielikuvia terveellisemmistä ja ravintorikkaamista tuotteista.

Kasvinjalostuksen dosentti Jussi Tammisola Helsingin yliopistosta huomauttaa, ettei luomuruoan terveysetuja ole luotettavasti pystytty todistamaan tutkimuksissa.

– Luomussa on monia riskitekijöitä, jotka saattavat huonontaa vihannesten laatua. Jos kasvia suojellaan huonosti, kuten luomussa usein käy, kasvi joutuu tuottamaan itse monia myrkyllisiä aineita torjuakseen tuholaisia ja kasvitauteja, Tammisola toteaa.

Lähiruoka puolestaan on yleisen käsityksen mukaan planeetan kannalta parempi vaihtoehto, sillä sen kuljetukseen kuluu vähemmän polttoainetta ja ruoan alkuperä on paremmin tiedossa. Lisäksi lähiruoka tulee usein pientuottajilta. Tammisola kuitenkin huomauttaa, ettei missään ole tarkkaan määritelty, mikä tekee ruoasta nimenomaan lähiruokaa.

Vähemmän satoa, enemmän viljelymaita

Luomu on tehoviljelyä ekologisempaa, mutta myös tehottomampaa. Väestön kasvaessa maapallon on kyettävä elättämään yhä enemmän ihmisiä. Tammisolan näkemys on, ettei luomutuotanto riitä ruokkimaan kaikkia maapallon ihmisiä.

– Luomuruoka rasittaa omalla tavallaan maapalloa, sillä sitä tulee kerralla vähemmän kuin tehotuotannossa kasvatettuja tuotteita. Jotta luomua saataisiin enemmän, pitäisi saada entistä enemmän viljelyalaa. Luonnonvaraisten alueiden katoaminen maanviljelyn vuoksi on jo nyt suuri ongelma, Tammisola toteaa.

Tammisolan mukaan kuljetuksen merkitys ruoantuotannon ympäristövaikutuksissa ei ole niin suuri, kuin ihmiset luulevat. Vihanneskiloa kohden polttoainetta kuluu pienissä erissä kuljetettuna usein jopa enemmän, kuin jos ruoka tulisi tuhansien kilometrien päästä. Siksi myöskään lähiruoka ei ole täysin ongelmaton ratkaisu.

– Sitä ei haluta kuunnella, koska se on hyvä markkinointikeino ja kiva ajatus, että läheltä tuleva ruoka olisi parempa, Tammisola kommentoi.

Akuutti: Luomuruoka – terveellisempää vai ei?