Merilohen hormoonit alkavat hyrrätä kesän aikana. Kesän edetessä sen geenit käskevät kalaa lähtemään meren ulapoiden ruokailualueilta syntymäjokeen lisääntymispuuhiin.

Matkassa on kuitenkin iso mutka. Lisääntymismatkalla olevan lohen ja taimenen taival katkeaa ihmisen rakentamaan betoniseinään. Esimerkiksi perinteikkäällä lohijoella, Kymijoella matka loppuu jo lyhyen matkan jälkeen, itäisessä haarassa Korkeakoskeen ja läntisessä haarassa Ahvenkoskeen. Molemmissa koskissa on vesivoimala.

Korkeakoskeen kaloille on tulossa ohikulkutie. Kalaporrasta voimalan ohi aletaan rakentaa vielä tänä vuonna. Toteutuessaan ja onnistuessaan se parantaa merkittävästi uhanalaisten kalojen lisääntymismahdollisuuksia. Villin lohen paluun uskotaan jopa nostavan jokivarren rantatonttien hintoja.

Tie kutualueille halutaan avata

Ahvenkoski on myös ollut lohen ja taimenen nousun perinteinen reitti. Nykyisin siinä seisoo Helsingin kaupungin energiayhtiön vesivoimala. Nyt helsinkiläispoliitikot tahtoisivat, että kaupungin omistama energiayhtiö rakentaisi voimalaitokseen kalaportaan, kuten Korkeakoskeenkin on tulossa.

Tahto on kirjattu Helsingin kaupungin lausuntoon Kymijoen ja Suomenlahden vesienhoitosuunnitelmasta. Tahdon takana on ennen kaikkea Vihreät ja heidän valtuutettunsa Hannu Oskala.

– Tarkoituksenamme on parantaa vapaa-ajan kalastuksen mahdollisuuksia ja tietenkin parantaa vaelluskalojen luontaisia lisääntymismahdollisuuksia, Oskala perustelee.

Lausuntoon kirjattu tahto ei siis ole vielä minkäänlainen päätös. Se on pelkistetysti vain mielipide. Ilmauksen isä tahtoo kuitenkin muistuttaa, että että taustalla on muutakin.

– Helsingin kaupunki on energiayhtiö Helenin omistaja. Tämä lausunto on viesti yhtiön hallitukselle siitä, mitä omistaja haluaa, Oskala painottaa.

"Kalateiden rakentaminen mietitään aina tapauskohtaisesti"

Helsingin kaupungin energiayhtiöstä Helenistä poliitikkojen kalatielinjausta kommentoi ympäristöjohtaja Maiju Westergren. Hän painottaa, että vielä on hyvin aikaista arvioida kalateiden mahdollista rakentamista Kymijoen voimaloihin, eikä mitään päätöksiä niistä ole tehty.

Vesivoimaa tuottavat sähköyhtiöt ovat Suomessa suhtautuneet kalateiden rakantamiseen pääsääntöisesti varsin penseästi. Westergren kuitenkin muistuttaa, että Helen yhtiönä ei lähtökohtaisesti vastusta kalateiden rakentamista. Tosin ei yhtiö aio oma-aloitteisestikaan lähteä kalaportaita rakentamaan.

– Tahdomme saada kokemuksia ensin siitä, miten Kymijoen itäiseen haaraan suunniteltu kalatie lähtee toimimaan. Jos kalatie toimii, voimme tarvittaessa hyödyntää kokemuksia vaikkapa Ahvenkoskessa, mutta kalateiden rakentaminen mietitään aina tapauskohtaisesti, Helenin ympäristöjohtaja Maiju Westergren sanoo.

Kallis, mutta välttämätön kouru

Helenillä on Kymijoessa neljä vesivoimalaa.  Ne sijaitsevat Ahvenkoskella, Mankalassa, Klåsarössä ja Ediskoskella. Vaelluskalojen kannalta tärkein olisi Ahvenkoski, joka lähimpänä merta torppaa kalojen nousun ensimmäisenä. Myös Klåsarön voimalaan tarvittaisiin kalatie.

Korkeakoskeen rakennettava kalaporras tulee maksamaan muutaman miljoonan. Ahvenkoskeen kalatie maksaisi suunnilleen saman verran. Helenille vesivoiman tuottama energia on noin kymmenesosa kaikesta yhtiön tuottamasta sähköstä, mukaan luettuna osuudet muutamista Ruotsissa sijaitsevista vesivoimaloista.

Energiayhtiöt maksavat selvää seteliä joko kalanpoikasten velvoiteistutusten tai niin kutsutun kalatalousmaksun muodossa. Tutkimusten mukaan kalatieinvestointi voisi kuitenkin tulle pitkällä aikavälillä yhtiöille halvemmaksi.

– Kalatiet olisivat iso hanke yhtiölle. Olisi hyvä, jos ne olisivat yhteishankkeita, joissa voisivat olla mukana myös valtio, kunnat ja kalatalousviranomaiset, jotta voitaisiin varmistaa kalateiden toimivuus. Pitää myös ratkaista, kuka kalatiet ylläpitää rakentamisen jälkeen, sanoo Helenin ympäristöjohtaja Westergren.

Löytyykö halua?

Maa- ja metsätalousministeriö teki pari vuotta sitten vaelluskalojen elinvoimaisuuden parantamiseksi niin kutsutun kalatiestrategian. Siinä Kymijoki on määritelty yhdeksi maan kärkikohteista, johon merilohi, taimen ja siika halutaan saada uudestaan nousemaan lisääntymispuuhiin. Useat tutkimukset ovat osoittaneet, että kalanpoikasten istuttaminen ei riitä turvaamaan kalakantoja.

Jotta kala nousisi ohi voimalapatojen, pitäisi niihin rakentaa kalatiet. Strategia on kuitenkin vain ohjeistus ja suositus, ei velvoittava säännös tai laki. Se kuitenkin ohjaa esimerkiksi valtion viranomaisten toimintaa.

Ensimmäinen askel strategian toteuttamiseen on siis Korkeakosken kalatie. Korkeakoski on todettu tärkeimmäksi vaelluskalojen nousuväyläksi, sillä sen kautta kalat pääsevät tärkeimmille lisääntymisalueille ja suuri osa kaloista myös käyttää tätä itäistä haaraa kutuvaelluksellaan. Se ei kuitenkaan vähennä Ahvenkosken kalatien tarpeellisuutta, painottaa kalatiesrategian valmisteluun osallistunut, rakennettujen vesistöjen tutkimusohjelman ohjelmapäällikkö Aki Mäki-Petäys Luonnonvarakeskuksesta.

– Ahvenkoski ja Klåsarön kalatiet olisivat erittäin tärkeitä kalojen nousun kannalta, ja ne on myös priorisoitu korkealle kalatiestrategiassa. Me emme pysty tarkalleen sanomaan, missä määrin ja missä suhteessa nousukalat valitsevat itäisen haaran, ja paljonko menee läntiseen haaraan. Siksi kaksi kalatietä nopeuttaisi paljon uhanalaisten vaelluskalojen paluuta Kymijokeen. On itsestään selvää, että kahden haaran kalateillä onnistumme siinä nopeammin kuin yhdellä, Mäki-Petäys korostaa.

Päänavaus, ei päätös

Helsinkiläispäättäjien keskuudessa myönnetään, että vesienhoitosuunnitelmaan kirjatusta mielipiteestä on vielä pitkä matka siihen, että kalateitä alettaisiin toden teolla vesivoimaloiden yhteyteen rakentaa. Koskiensuojelu on kuitenkin näyttävästi esillä, ja esimerkiksi Helsingin Vanhankaupunginkosken padon purkamista mietitään vakavasti.

– Tällainen kirjaushan on näytösluonteinen, muistuttaa vihreiden kaupunginvaltuutettu Hannu Oskala.

Kevään korvasienisadosta povataan niukkaa. Korvasienien rihmastoja uhkaa tänä keväänä nimenomaan kuivuus.

– Lumipeite on jo pitkälti sulanut, eikä sulamisvedet pidä maaperää kosteana. Korvasienisadon pelastuminen jääkin sateiden varaan, arvioi vanhempi tutkija Kauko Metsäntutkimuslaitokselta.

Esimerkiksi vuosi sitten talvi oli vähäluminen ja korvasieni sato jäi erittäin niukaksi. Korvasientä tavataan tavanomaisena keväänä jo huhtikuun puolella mutta toukokuu on myrkkysienen varsinaista satokautta.

Korvasieni on sellaisenaan myrkyllinen, mutta keittämällä kevään sienestä saa valmistettua ruokaa.

Korvasienen käsittelyohjeet Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran sivuilla.

Luontoa miltei päivittäin omaksi ilokseen kuvaaja lahtelainen Kalevi Elmala tallensi torstaina kameransa muistikortille näyn, jonka harva saa nähdä.

Elmala oli kuvaamassa vakiopaikassaan Vesijärven rantamaisemissa Lahden Mukkulassa, kun jää alkoi yhtäkkiä työntyä vauhdilla rannalle.

– Olin juuri kääntänyt selän katsellakseni toiseen suuntaan, kun takaa alkoi kuulua kummallisia ääniä. Onneksi kamera oli kädessä ja päällä, niin pääsin kuvaamaan hetken. Kaikki kesti vain minuutin, Elmala kertoo.

Hän sanoo, ettei ole koskaan nähnyt vastaavaa, vaikka liikkuu usein vesistöjen äärellä kamera mukanaan.

– Se oli mahtava elämys, en ole ikinä nähnyt sellaista, Elmala tunnelmoi päivää jäiden maihinnousun jälkeen.

Päivä oli jokseenkin tuulinen, mutta Elmala ei kuvailisi tuulta erityisen voimakkaaksi. Jään paksuus oli rannan tuntumassa kymmenkunta senttiä.

– Jäällä oli kuitenkin suuri voima, sillä se puski rannasta kivetkin ylös.

Hydrologi osasi odottaa bongausta

Johtava hydrologi Esko Kuusisto Suomen ympäristökeskuksesta luonnehtii Elmalan todistamaa ja tallentamaa ilmiötä harvinaiseksi.

Kuluva kevät on ollut tuulineen ja lämpötilanvaihteluineen otollista aikaa jäiden maihinnousulle, mutta jäämassat liikkuvat kuivalle maalle vain harvoin silminnähtävällä vauhdilla.

– Sen verran poikkeuksellista tällainen on, että aika pitkään saa bongata, jos tällaisen haluaa nähdä. Mutta jää on nyt haurasta ja tuuli on ollut kova, joten ajattelinkin, että kumma, jos ei jostakin päin Suomea tule tällaisia havaintoja, Kuusisto sanoo.

Kuusisto arvioi, että Lahden tapauksessa on kyse siitä, että tuuli on iskenyt jo hapertuneeseen jääpeitteeseen kiinni. Kun järven selällä voi olla pinta-alaa satoja hehtaareja, jäähän kohdistuu kova kitkavoima.

Jos jää ei ole enää rannoissa kiinni, tuuli saa sen nytkähtämään vauhdilla liikkeelle.

– Suomessa on ollut myös tapauksia, joissa rannalla olijat ovat joutuneet juoksemaan pakoon, kun jää on liukunut siloista kalliota pitkin yhtäkkiä kymmenenkin metriä, Esko Kuusisto sanoo.

Jäät sulavat nopeasti, mutta jäämassojen maihinnousuja saatetaan vielä nähdä tänäkin keväänä.

– Jos sellaisen haluaa bongata, ei muuta kuin tuuliseen paikkaan rannalle bongaamaan, hydrologi sanoo. 

Lämmin ja kostea kevät on saanut punkit hieman tavanomaista aiemmin liikkeelle. Punkkihavaintoja on tehty jo Oulun seudulla.

– Vielä on kuitenkin liian varhaista sanoa, millainen punkkikesä on tulossa kertoo Kainuun Ely-keskukesta hyönteistutkija Reima Leinonen.

Lähiviikkojen sää näyttää, mihin tilanne kehittyy.  Jos on kuivaa, punkit painautuvat nopeasti maaperään turvaan, Leinonen kertoo.

Pienien punkkien havaitseminen kehosta voi olla hankalaa. Hyönteistutkija Reima Leinonen kertoo, että punkkisuihku on hyödyllinen.

– Jos liikkuu punkkialueella, kannattaa illalla ottaa punkkisuihku. Käy ihan normaalisti suihkussa ja jos punkkeja on iholla, niin nipistyksen tuntee iholla. Punkit pelkäävät suihkussa hukkuvansa ja tarrautuvat tiukemmin kiinni ihoon. Sitten pyöräyttää punkkiveijarin iholta pois, Leinonen neuvoo.

Punapäänarsku on iso euraasialainen sorsalintu. Uroksen tunnistaa silmien yläpuolelta ”pullistuneesta” oranssinpunaisesta päästä. Harvinaiset vieraat olivat Muuramen lammelle ainakin pari päivää ihmeteltävänä.

– Sehän on todella ihmeellinen havainto ja koko Suomessa ei ole koskaan ennen nähty kerrallaan kahta punapäänarskua enempää. Tämä oli Keski-Suomessa kautta aikojen kolmas havainto ja toistaiseksi merkillisin havainto tältä keväältä, kertoo kevätmuuttovastaava Tero Toivanen Keski-Suomen lintutieteellisestä yhdistyksestä.

Lievestuoreelainen Aki Korhonen sai maaliskuisena sunnuntaina vihiä Muuramen punapäänarskuista ja riensi paikanpäälle niitä kuvaamaan. Sunnuntain sää ei suosinut kuvauksia, joten Aki palasi lammelle maanantaina ja sai napsittua linnuista hyviä otoksia.

Korhonen kertoo, että sunnuntaina parkkipaikalla Muuramessa oli melkoisesti väkeä, mutta maanantaina oli jo rauhallisempaa.

Lämpimät yöt vauhdittavat muuttoa

Tero Toivasen mukaan lintujen muutto-operaatio näyttää lupaavalta, kun tuulen suunta suosii ja sää lämpenee

– Silloin kyllä muuttolinnut lähtevät liikkeelle, varsinkin jos tulee lämpimiä öitä, kertoo Toivanen.

Erityisesti isoja lintuja on tullut tavallista aikaisemmin. Viikonlopusta on tulossa vilkas kun metsähanhien ja kurkien päämuutto sattuu lähipäiviin.

– Kurjet on iltapäivämuuttajia, kun sää kunnolla lämpenee ja tulee nosteita. Ne nousevat ensin kaartelemaan ja lähtevät sitten muutolle. Hanhia voi nähdä mihinkä aikaan päivästä tahansa, erityisesti aamupäivän loppupuolella.

– Sen sijaan esimerkiksi rastaiden ja punarintojen päämuuttoa odotellaan edelleen. Ne ovat kyllä normaalissa aikataulussa tai jopa myöhässä.

Hanhien  ja kurkien näkemiselle olennaista, että näkee kauas. Katselupaikaksi sopii mikä tahansa korkea mäki. Vesireittien varret ja suuret peltoaukeat keräävät lintuja hyvin.

Tero Toivanen vahvistaa, että varsinkin näin alkukeväällä niitä tulee todella paljon lintuhavaintoja.

– Käytännössä kaikki lintuhavainnot tulevat valtakunnalliseen lintutietopalveluun eli tiira.fi –sivustolle, jossa on jo lähes 20.000 käyttäjää, kertoo Toivanen.

Tiira on BirdLife Suomen valtakunnallinen lintutietopalvelu. Sivustolla voi selata suomalaisia lintuhavaintoja ja omaa lintuhavaintopäiväkirjaa voi siellä pitää kuka tahansa linnuista kiinnostunut.

Tiiran tietopalveluun kertyy tuhansia havaintoja päivässä. Talletettujen havaintojen perusteella voidaan tarkastella lintuvuosien välisiä eroja eri lajien esiintymisessä.

Tero Toivasta haastatteli Tenho Tornberg.

Kajaanin kaupungintalon yleisötilaisuuteen kertyneiden kainuulaisten mielipide Talvivaaran tulevaisuudesta sai ympäristöministeriön kansliapäällikön Hannele Pokan mietteliääksi.

– Sain sellaisen kuvan, että kaivos jakaa kainuulaisia kahtia. Osa yleisötilaisuudessa paikalla olleista toivoo, että kaivostoiminta loppuu. Osa toivoo, että toiminta jatkuu. Niistä toiveista olen saanut myöskin lukuisia kirjallisia esityksiä.

Pokan mielestä paljon puhuttavaan Talvivaaran vesikysymykseen toivottaisiin saatavan asukkaita tyydyttävä ja pitkän tähtäimen kannalta järkevä ratkaisu.

– Tilaisuudessa esitettiin erinäisiä vaihtoehtoja, puhuttiin esimerkiksi vesien haihduttamisesta, mutta se on ihan mahdotonta ja arvokasta. Kuten ministeri Jan Vapaavuori sanoi, niin Talvivaarassa on vanhojen syntien takia liikaa vettä, summa Pokka.

Kevättulvat koettelevat jo nyt

Kainuun ELY-keskus käsittelee parhaillaan Talvivaaran konkurssipesän ympäristölain 123 pykälän mukaista ilmoitusta poikkeusellisesta tilanteesta, jolla kaivosalueelta halutaan lisäjuoksuttaa puhdistettua jätevettä yli ympäristöluvan. Hannele Pokan mukaan pykälää ei ole sovellettu vielä mihinkään tapaukseen.

– Silloin kun yritys oli vielä olemassa, ja myös myöhemmin paikalle tullut konkurssipesä laittoi ihan asianmukaisen lupahakemuksen Aville. Nyt näyttää siltä, että kevättulvat kerkeävät tulla aikaisemmin kuin lupa ennätetään käsitellä.

– Tämä kevät on paha senkin vuoksi, että vedet uhkaavat tulla altaiden yli ihan jo lähiaikoina, riippuen tietysti kevään tulovauhdista, sanoo Hannele Pokka.

Talvivaaran uusi omistajakin joutuu Hannele Pokan mukaan tekemisiin samojen vesiongelmien kanssa, joiden eteen on etsitty kaikki mahdollinen teknologia.

– Kuten yleisötilaisuudessakin todettiin, niin nyt on kysymys siitä, etä onko olemassa joku kustannustehokas tapa. Siitähän tässä on kyse. Toki tapoja on, mutta ne vievät rahaa ja vuosia.

Susikeskustelussa unohtuu eläimen hyödyllisyys ympäristölle, sanoo eläinekologian professori Erkki Korpimäki Turun yliopistosta.

– Yleensä uutisoidaan suden aiheuttamista haitoista, mutta sen asemaan ekosysteemissä ei kiinnitetä huomiota, Korpimäki harmittelee.

Susi esimerkiksi suojelee taimikoita rajoittamalla hirvieläinkantoja. Lisäksi se metsästää pienpetoja, jotka söisivät monia riistalajeja. Näitä ovat erityisesti kettu sekä vieraslajit minkki ja supikoira.

Korpimäen mukaan Pohjois-Amerikassa tehdyissä tutkimuksissa on huomattu, että moni riistalaji kukoistaa juuri niillä alueilla, joilla elää paljon susia.

Suomessa ilmiön tutkiminen on vasta alussa, koska susi on ollut pitkään harvalukuinen.

Susien määrää paikallisesti on hankala sanoa, mutta tämänhetkisen arvion mukaan Varsinais-Suomessa elää kolme laumaa, joissa on kussakin 5–8 sutta.

Riittääkö nykyinen kanta siihen, että sudesta olisi myös hyötyä?

– Se voisi periaatteessa riittää, jos kanta saisi elää rauhassa, Korpimäki sanoo.

Susikeskustelu roihahti jälleen loppuviikosta, kun mediassa levisi kuvia suden Nousiaisissa tappamista peuroista. Peurat ja kauriit ovat suden luonnollista ravintoa.

Sanonta "tyhmä kuin kana" on monille tuttu, mutta sen todenperäisyys on niin ja näin. Kana ei nimittäin ole läheskään sanonnan kaltainen, vaan fiksu eläin, joka oppii nopeasti uusia temppuja ja ongelmanratkaisutehtäviä.

Pohjois-Savon opistossa Kuopiossa eläintenkouluttajaksi opiskelevat nuoret harjoittelevat tulevaa työtään kanojen parissa. Opistolla on 24 munituskanaa. Kanan käyttämiselle opetuksessa on selkeä syy.

– Jos pystyy kouluttamaan kanan, pystyy todennäköisesti kouluttamaan minkä tahansa muunkin lajin. Kana on oppimisnopeudeltaan erinomainen, se oppii temppuja esimerkiksi viisi kertaa nopeammin kuin koira, kertoo eläintenkouluttaja Harri Katainen.

Myös mehiläistä ja torakkaa voi kouluttaa

Kanat opetetaan tekemään kahdeksikkoa ja kävelemään ympyrää keilojen ympärillä pöydällä. Katainen kutsuu oppimistapaa eläinavusteiseksi pedagogiikaksi, jossa eläin ikään kuin opettaa kouluttajaa eikä toisinpäin.

– Oleellista ei ole mitä kana on oppinut, vaan miten kouluttaja on oppinut kouluttamaan kanan käytöksen. Oppilaat ovat kesyttäneet nämä kaikki kanat, mikä ei ole helppo tehtävä, jos asiaa ei ole opiskellut. Minkä tahansa näistä kanoista voi ottaa syliin ilman että se pelästyy.

Kanoja koulutetaan naksuttimien avulla. Naksutin toimii sekundäärivahvistimena ja naksun jälkeen kana saa palkkioksi ruokaa, jota se arvostaa. Kataisen mukaan eläintenkoulutuksessa voi palkkiona olla muutakin kuin ruokaa.

– Esimerkiksi sammakko voi saada palkkioksi lämpölampun. Tutkimusten mukaan yksinkertaisimmat eläimet, joita voi kouluttaa, ovat mehiläinen ja torakka. Kunhan eläin pystyy jollain aistilla havaitsemaan sekundäärivahvistimen, eläin kuin eläin voidaan kouluttaa.

Kana ei pelkästään opi kävelemään tietynlaista reittiä, vaan voi myös esimerkiksi tehdä ongelmanratkaisu- tai tunnistustehtäviä.

– Tällä hetkellä meillä on menossa testi, jossa kanoille opetetaan aakkoset siten, että kana osaa erottaa konsonantit ja vokaalit toisistaan, Katainen sanoo.

Kana nauttii hiekkakylvyistä

24 kanan hoitaminen vaatii Pohjois-Savon opistolla työtä, sillä vaikka kana on helppohoitoinen, sen tarvitsee tehdä myös omia kanamaisia juttua. Kanoilla on oltava muun muassa tarpeeksi tilaa, jyviä joita nokkia ja maata kuovittavaksi.

– Kana on parvieläin ja se tarvitsee toisia kanoja ympärilleen. Kukko voi olla myös pitämässä jöötä. Meillä ainakin kerran päivässä joku käy katsomassa kanoja siitä huolimatta, että eläimillä on juoma- ja ruokinta-automaatit.

Kanoilla on oltava myös orsi, jossa yöpyä sekä tarpeeksi pesiä, joihin munia. Pesien on oltava suojassa, jotta kana munii niihin. Orsi puolestaan tekee kanan olon turvalliseksi yöaikaan.

– Kana tarvitsee myös hiekkakylpyjä. Ne nauttii siitä todella paljon. Ensimmäisen kerran kun näin kanan kylpevän, luulin että se on sairas, koska se näytti menevän transsiin, vaikka se vaan nautiskeli, nauraa Katainen.

– Jos kanan, tai minkä muun tahansa eläimen, ottaa lemmikiksi, on sitouduttava siihen. Me rajoitetaan niiden elinympäristöä ja siksi meillä on velvollisuus huolehtia, että ne voi hyvin.

Argentiinasta löytynyt lähes täydellinen hirmulinnun fossiili on tuonut runsaasti uutta tietoa miljoonia vuosia sitten eläneistä petolinnuista ja niiden aisteista, kertovat muun muassa Science Codex- ja LiveScience-nettilehdet.

Llallawavis scagliaiksi nimetyn uuden hirmulintulajin yli 90 prosenttisesti säilynyt luuranko löytyi vuonna 2010 Mar del Platasta Argentiinan itärannikolla, ja torstaina tutkijat julkistivat tutkimustuloksiaan Journal of Vertebrate Paleontology -lehdessä.

Kyseessä on ensimmäinen hirmulinnun (Phorusrhacidae) fossiili, jossa on täydellinen kurkkutorvi ja suulaki. Siinä on myös muun muassa korvaluut, silmäkuopat ja kallo, kertoo tutkimusta johtanut Federico Degrange Córdoban yliopistosta.

Lintu kuuli pienitaajuisia ääniä

Linnun korvan rakenteen perusteella tutkijat päättelevät muun muassa, että Llallawavis scagliain kuulo oli huonompi kuin linnuilla keskimäärin. Se ilmeisesti kuuli pienitaajuisia ääniä sekä kommunikoi niillä.

Tutkijoiden mukaan pienitaajuisten äänten kuuleminen on eduksi pedoille, jotka saalistavat kuunnellen matalaa töminää, joka syntyy saaliseläimen askeltaessa.

– Tämä kertoo meille aika paljon siitä, mitä eläimet tekevät, koska pienitaajuiset äänet yleensä leviävät ympäristössä vähäisin voimakkuuden muutoksin, kertoo LiveSciencen haastattelema Ohion yliopiston tutkija Lawrence Witmer, joka ei osallistunut tutkimukseen.

Pienitaajuisia ääniä voivat kuulla myös muun muassa Tyrannosaurus rex sekä krokotiilit, norsut ja sarvikuonot, hän kertoo.

Jäykkä kallo auttoi tappamaan saaliin

Tutkijat havaitsivat myös, että linnun kallo on jäykempi kuin muilla linnuilla. Se on saattanut olla hyödyksi, kun lintu on iskenyt saalista suurella nokallaan.

– Hirmulinnuilla ei ollut voimakasta puruvoimaa, mutta ne pystyivät tappamaan saaliinsa iskemällä sitä nokallaan, Degrange toteaa.

Fossiili on peräisin 3,5 miljoonan vuoden takaa myöhäiseltä plioseenikaudelta. Degrangen mukaan löytö paljasti, että tuolloin eli aiemmin uskottua monenlaisempia hirmulintuja.

Lentokyvyttömiä, jopa kolmimetrisiä hirmulintuja arvioidaan eläneen jo noin 50 miljoonaa vuotta sitten, ja viimeiset kuolivat Degrangen mukaan noin 1,8 miljoonaa vuotta sitten.

Llallawavis scagliain fossiilin tutkiminen jatkuu edelleen. Seuraavaksi tutkijat aikovat keskittyä silmäkuoppiin ja kalloon saadakseen tietoa linnun muista aisteista.

"Scaglian mahtava lintu"

Nimeämällä linnun Llallawavis scagliaiksi tutkijat osoittavat kunnioitustaan vuonna 1989 kuolleelle argentiinalaiselle luonnontietelijälle Galileo Juan Scaglialle.

Sana Llallawavis tulee puolestaan sekä ketšuankielisestä sanasta llallawa, joka tarkoittaa mahtavaa että sanasta avis, joka on lintu latinaksi. 

- Kannattaa laittaa kannuja vierekkäisiin puihin, niin säästyy kerätessä vähemmillä askelilla, muuramelainen Esko Paatelainen hymähtää.

Kevätaurinko saa Paatelaisen siristämään silmiään. Kotipihan koivikossa on pulloja useammankin koivun juurella. Mahlankeruuaika on koivujen osalta parhaimmillaan.

Tänä keväänä Paatelainen ehti ottaa talteen jo vaahteran mahlaa, jonka keruuaika on Keski-Suomessa nyt ohi. Sen osalta kerääminen olisi kuitenkin pitänyt aloittaa tänä vuonna jo maaliskuun alussa. Se yllätti kokeneen Paatelaisenkin, joka on kerännyt mahlaa talteen joka kevät niin kauan kuin muistaa.

- Ensimmäisem kerran poikasena ja nyt ikää alkaa olla jo lähemmäs 70 vuotta, joten onhan tätä useamman vuosikymmenen ajan tullut tehtyä, mies hymähtää.

Paatelainen harrastaa luonnonantimien hyödyntämistä laajemminkin. Tuttuja ovat mahlan lisäksi esimerkiksi pettu ja erilaiset yrtit. Mahla on Paatelaiselle kevään ensimmäinen energia-annos.

- Kun nyt saa sellaisen kevätenergian siitäkin, niin näitä pitää hyödyntää, mitä täällä (luonnossa) on saatavilla, mies sanoo.

Keväinen makunautinto

Mahlanvirtaus alkaa, kun maa sulaa ja puut alkavat ottaa vettä maaperästä. Mahlan koostumus vaikuttaa varsin yksinkertaiselta. Se on lähes kokonaan vettä, jota puu on ottanut juurillaan maasta. Muita aineita mahlassa on vain prosentin verran. Pääasiassa ne ovat sokereita, kuten glukoosia ja fruktoosia. Mahla sisältää myös pieniä määriä hedelmähappoja, valkuaisaineita sekä kivennäis- ja hivenaineita. Myös C-vitamiinia mahlassa on jonkin verran, vaikkakin nesteen vitamiinipitoisuutta on tutkittu varsin vähän.

Esko Paatelainen kaataa mahlaa pullosta kuksaan ja ojentaa maistettavaksi. Kylmän kevätyön jäljiltä nesteen maku on raikas. Vedestä mahlan erottaa vain täyteläisempi suutuntuma.

- Raikasta kivennäisvettähän se on, Paatelainen toteaa.

Mahlan tuotanto puissa lakkaa, kun silmut puhkeavat. Todellinen mahlaharrastaja voi silti nauttia puiden virvoitusjuomasta usean kuukauden. Kauden voi avata vaahteralla, jatkaa koivulla ja lopettaa kesällä esimerkiksi männyn mahlaan.

- Männyssä alkaa mahla liikkumaan vasta tuolla paremminkin kesäkuun puolella. Kesäkuussa voi kuoria irrotella ja samalla saa niistä petun ja vielä mäntyuutejuomankin, kun kylmään veteen laittaa,  Paatelainen sanoo.

Puhtaus takaa hyvän laadun

Hygienia on mahlankeruussa tärkeää, sillä mahla pilaantuu helposti. Jos mahlan keräämistä varten tehtävä reikä porataan erimerkiksi likaisella poralla, siirtyvät bakteerit väistämättä myös mahlaan.

Esko Paatelaisen keruutekniikka on varsin yksinkertainen. Siihen kuuluvat puhdas pullo, korkki ja pilli. Korkkiin hän tekee pillin mentävän reiän, jonka toisen pään hän asettaa koivunrungon sisään. Mahla valuu pillistä tasaisesti keruuastiaan. Suljettu pullo on hygieeninen, sillä hyönteisetkään eivät pääse sen sisälle.

- Myös pillin tarvitsema reikä on niin pieni, että puu korjaa itse itsensä, Paatelainen kertoo ja osoittaa valkearunkoista koivua.

Mahlaa on aikoinaan valutettu koivusta myös tikun avulla. Silloin tuoheen on tehty kieleke, josta mahla on valunut astiaan tikkua pitkin. Menetelmää ei tosin voi pitää kovin hygieenisenä.

Jos mahlaa haluaa ottaa talteen isoja määriä, on reiän poraaminen puun runkoon käytännössä ainoa vaihtoehto. Tällöin puhtaalla, noin 10 millimetrin poranterällä kaiverretaan  3-4 senttiä syvä reikä lähelle maanrajaa. Kairaus kannattaa tehdä hieman yläviistoon, jolloin mahla ei jää reikään seisomaan.

Reiän pitää myös olla sen verran korkealla, että keräysastia mahtuu sen alle. Runkoon porattuun reikään voi asettaa esimerkiksi holkin, johon on kiinnitetty letku. Letkun on hyvä olla mahdollisimman lyhyt. Mahla kannattaa myös valuttaa suljettuun astiaan, sillä makeana se houkuttelee helposti hyönteisiä puoleensa.

Mahla säilyy sellaisenaan noin vuorokauden edellyttäen, että se on kerätty puhtailla välineillä ja säilytetty viileässä. Usein mahla pastöroidaan ja siihen lisätään esimerkiksi omena- tai sitruunahappoa säilyvyyden parantamiseksi.

Paatelainen säilöö mahlan pakastamalla. Tosin sulattuaan mahla on hyvä nauttia nopeasti, sillä se muuttuu nopeasti sakkaiseksi.

Mahlan markkinat maltillisia

Suomessa mahlaa kerää vain muutama yritys. Suomalaista mahlaa viedään vähän myös ulkomaille, esimerkiksi Japaniin ja Keski-Eurooppaan. Maailmanlaajuisesti arvioituna mahlaa tuotetaan runsaasti läntisessä Ukrainassa, jossa on paljon koivumetsiä.

Muuramelaiselle Esko Paatelaiselle mahlan kerääminen on harrastus. Mahla käytetään pääosin itse, mutta riittää sitä jaettavaksi muillekin.

Paatelainen muistaa vielä koivusavotan, jonka jälkeen mahlaa oli tarjolla runsaasti. Kannoista kun saattoi yön aikana tihkua mahlaa kokonaisen ämpärin verran.

- Kyllä silloin tuli ihmisiä mahlaa hakemaankin, kun sai laittaa sitä kymmen litran päniköihin ja panna kanisterit hankeen pystyyn, mies muistelee parin vuoden takaista urakkaansa.

Kokeneen mahlankerääjän mielestä jokaisella puulla on oma arominsa. Paras maku syntyy kahden puun yhdistelmästä.

- Vaahteran ja koivun mahlankeruu osuu harvoin samaan aikaan, mutta niiden mahlaa kun yhdistelee ja sekoittelee sopivasti, niin niistä syntyy se paras maku, Paatelainen tuumaa.

Vaikka Suomessa on hyvin organisoitu jätehuolto, suomalaiset heittävät roskia tonnikaupalla paikkoihin, jonne ne eivät kuulu. Tienpientareet ovat talven jälkeen kirjavia erilaisista karkkipusseista, tupakka-askeista ja kahvimukeista, ekopisteiden ympäristöön tuodaan väärää jätettä ja metsiin ilmestyy laittomia kaatopaikkoja.

Mistä roskaaminen johtuu? Etenkin jäteyhtiöissä asiaa pohditaan samalla, kun tehdään valistustyötä ja tiedotetaan.

– Osassa on kysymyksessä tietämättömyys, eli ihan oikeasti ei tiedetä, miten asiat hoidetaan. Mutta vastauksethan löytyvät helposti jäteyhtiöiden nettisivuilta tai soittamalla. Suurin syy on tietynlainen välinpitämättämyys. Laiskuuttahan se ei voi olla, koska on jo nähty se vaiva, että on kuljetettu jäte jonnekin, vaikkakin väärään paikkaan, arvioi palvelu- ja tuotepäällikkö Satu Estakari eteläpohjalaisten kuntien yhteisestä jäteyhtiö Etapista.

Etenkin juuri kevät on aikaa, jolloin roskaaminen näkyy niin luonnossa kuin myös jäteyhtiöiden ekopisteillä.

– Kevät ja loma-ajat, vahvistaa Estakari.

Siivoamisen hinta?

Roskaamisesta syntyy kustannuksia, joita ei aina tule ajatelleeksi. Silti suoralta kädeltä on vaikea hintalappua määritellä. Siivoamiseen osallistuu Suomessa niin moni taho ja osittain se tehdään talkootyönä. Valtion eli Ely-keskusten vastuulla on iso osa maanteiden varsista ja levähdyspaikoista. Metsänomistajat vastaavat itse omista metsäalueistaan, mikäli esimerkiksi roskaajaa ei löydy. Kunnat vastaavat omista taajama-alueistaan, kiinteistöyhtiöt puolestaan omien kiinteistöjensä pihoista. Lisäksi sopassa ovat mukana lukuisat yhdistykset ja urheiluseurat.

– Veikkaisin, että aika isosta laskusta puhutaan. Valtio ja kunnat laittavat etenkin keväisin aika paljon rahaa, että saavat alueensa kuntoon, arvioi Suupohjan liikelaitoskuntayhtymän ympäristöpalvelujohtaja Tapani Ojala Kauhajoelta.

Valtion mailla siivouksen hoitaa usein esimerkiksi kyläseura. Tapani Ojala kertoo itsekin osallistuneensa Kauhajoen Hyypän kyläseuran järjestämiin siivoustalkoisiin.

– Tiealueen omistaja on antanut muovipussit ja vienyt roskat pois, kyläläiset siivoavat, kertoo Ojala työnjaosta.

Esimerkiksi keskikokoinen suomalaiskaupunki Seinäjoki palkkaa kesäksi kausityöntekijöitä, joiden ensimmäiset viikot kuluvat pääasiassa siivoamiseen. Kevätsiivoihin osallistuu yhteensä nelisenkymmentä henkeä.

Varsinaista budjettia on kuntienkin osalta vaikea arvioida, sillä kaikki siivoaminen ei ole ihmisen sotkujen siivoamista, vaan myös normaalia kunnossapitoa ja siistimistä. Siitä ei kuitenkaan pääse mihinkään, että sotkeminen työllistää ja siivoaminen on ympärivuotinen operaatio.

– Maanantait ja perjantait menevät muutamalla työntekijällä kokonaan roskien poistoon ympäri vuoden, kertoo Seinäjoen kaupungin puistotoimen vihertyöpäällikkö Kari Kankaanpää.

Mitä muuta rahalla saisi?

Yksittäisen jäteyhtiön on ehkä helpoin summata siivouskustannuksia. Esimerkiksi Etelä-Pohjanmaan kuntien yhteinen jäteyhtiö Etappi laskee, että pelkästään ekopisteiden ylimääräiseen siivoamiseen ja sinne kuulumattomien jätteiden poiskuljetukseen kuluu kymmeniä tuhansia euroja.

– Arviolta noin 50 000 - 60 000 euroa vuodessa, kertoo Etapin palvelu- ja tuotepäällikkö Satu Estakari.

Jäteyhtiöllä on palkattu henkilö, joka kiertää ekopisteitä ja siivoaa paikkoja.

– Tämä toiminta tietenkin kostautuu niin, että se näkyy meidän kaikkien loppulaskuissa. Jos välttäisimme tällaiset turhat kulut, voidaan miettiä, mitä muuta palvelua tällä rahalla voisi saada, muistuttaa Estakari.

Take away -kulttuuri näkyy

Jäteyhtiön näkökulmasta roskaantuminen koskee ekopisteitä, jotka ovat miehittämättömiä vastaanottopaikkoja lajitelluille jätteille, esimerkiksi metallille, lasille ja paperille. Ekopisteelle tuodaan jostain syystä sellaista jätettä, joka ei sinne kuulu, tyypillisesti esimerkiksi elektroniikkaa. Siis sellaista jätettä, jonka voisi samalla vaivalla kuljettaa jäteasemalle – ihan ilmaiseksi.

– Sotkeminen ei onneksi ole enää niin paha ongelma kuin se on aiemmin ollut. Parempaan suuntaan on selvästi menty viime vuosina, vakuuttaa Satu Estakari Etapilta.

Samaa ei ehkä voi sanoa katujen ja maanteiden varsien roskaamisesta. Ely-keskus joutui muutamia vuosia sitten poistamaan levähdyspaikoilta roskikset kokonaan, koska niiden ympärille alkoi muodostua suoranaisia kaatopaikkoja. Tämä ei ihan täysin roskaamisongelmaa poistanut.

Maanteiden varsien roskaongelman voi kuka tahansa havaita omin silmin. Esimerkiksi take away -kulttuurin tulo näkyy, sillä pahvisista kahvimukeista on tullut yksi yleisin kadunvarsiroska.

– Suurin osa roskista kytkeytyy tupakointiin, grillillä käyntiin ja juomiseen. Pantilliset pullot löytävät kerääjänsä, mutta muut jäävät ojiin, pohtii ympäristöpalvelujohtaja Tapani Ojala Kauhajoelta.

Hyvä luontokuva vaatii paljon suunnittelua. Luontokuvaajien mukaan on epätodennäköistä saada vangittua esimerkiksi eläimiä ilman tuntemusta lajista ja olosuhteista. Anna-Liisa Pirhosen palkittu lintukuva vaati vuosien suunnittelua ja satoja kuvia.

Olosuhteet täytyy tuntea

Kun lappeenrantalainen Anna-Liisa Pirhonen huomasi kiehtovan valoilmiön hömötiaisen siivissä, tiesi hän haluavansa vangita saman näyn myös kameralla. Nordic Nature Photo Contest - kilpailussa lintusarjan 2.sijalle sijoittunut Anna-Liisa Pirhonen suunnitteli palkittua kuvaa viisi vuotta ja otti lopulta satoja kuvia ennen kuin otos syntyi.

– Seurasin lintujen lentoa ja aina kun ne lähestyivät kantoa niin kuvasin. Kuvassa näkyvä ilmiö tapahtuu talvella pimeässä metsässä jos valo osuu tiaisen siipiin. Ne ovat niin ohuet, että se on väläys vain, sanoo Pirhonen.

Saimaan kameraseura ry:n puheenjohtaja Jukka Kosonen sanoo, että yleinen harhakäsitys luontokuvaajista on se, että lähdetään metsään ja otetaan kuva. Todellisuudessa tuurilla ei ole paljoakaan tekemistä hyvän kuvan kanssa.

– Kuvan ottaminen edellyttää pitkäjänteistä perehtymistä paikkaan ja sitä, että kohde tottuu ihmisen läsnäoloon. Kuvaajan pitää tuntea olosuhteet eri vuorokauden aikoina, sanoo Kosonen.

Luontokuvaaja rentoutuu kuvatessaan

Monelle luontokuvaajalle kuvaaminen on muutakin kuin hyvien otosten metsästystä. Anna-Liisa Pirhonen ja Jukka Kosonen sanovat kuvaamisen olevan tärkeässä osassa hyvinvointinsa kannalta.

– Minulle tämä on tapa rentoutua. Pari tuntia vastaa välillä kuukauden lomaa. Siitä on tullut elämäntapa, että kamera on mukana joka paikassa, sanoo Kosonen.

Anna-Liisa Pirhosen mukaan luonnon kuvaaminen on myös tapa kertoa muille siitä, miten upea luonto meitä ympäröi.

– Minä haluan kuvata kaunista Etelä-Karjalan luontoa. Kaikki paikalliset eivät välttämättä ole huomanneet miten kaunista täällä on.

Kuvia otetaan valtavasti

Valokuvaaminen on muuttunut välineiden digitalisoitumisen myötä radikaalisti. Suurin muutos on tapahtunut valokuvien määrässä.

– Joskus 20 vuotta sitten etelänlomalla pärjäsi kahdella filmirullalla eli 48 kuvalla. Nyt tulee otettua satoja kuvia päivässä, sanoo Anna-Liisa Pirhonen.

Päivittäin elämäänsä kuvaavan Jukka Kososen mukaan kuvien poistamiseen liittyy monia erilaisia käytäntöjä.

–  Hyvin paljon tulee niin sanottua kuvasaastaa, jota minä en säästä. Olen siinä mielessä digikuvaajaksi kranttu, koska levytilakin maksaa, nauraa Kosonen.

Yrttien ja muiden hyötykasvien suosio on lisääntynyt. Myös yhä useampi kaupungissa asuva haluaa kasvattaa yrttejä ja vaikkapa chilejä parvekkeella tai ikkunalaudalla.

Viherpeukaloksi halajavan taidot eivät kuitenkaan aina riitä edes kasvien hengissä pitämiseen, saatikka tekemään niistä menestyviä.

Mikäli olet aina haaveillut omasta yrttipuutarhasta, niin Etelä-Hämeen Marttojen puutarhaneuvoja Arja Pehkosen vinkeillä pääset hyvään alkuun.

1. Valkeat juuret

Aina kasvatusta ei tarvitse aloittaa siemenistä. Myös valmiista kaupan yrttiruukusta saa elinvoimaisen kasvin. Valitse kaupassa yrtti, jolla on valkea juuristo. Jos kasvi on ollut liian pitkään ilman vettä ja multaa, niin sen juuret kuivuvat, eikä sitä saa enää herätettyä henkiin. Tästä syystä pyri hakemaan kasvi heti yrittikuorman saavuttua liikkeeseen. Jos yrtin juurien suojana on ohut verkko, älä irrota sitä. Saatat vahingoittaa kasvin juuria.

– Mikäli kasvi on pienessä muovisessa ruukussa, leikkaa ruukkuun saksilla varovasti isompia reikiä ja istuta se ruukun kanssa uuteen multaan. Näin vältyt tässäkin tapauksessa juurien vahingoittamiselta, Pehkonen neuvoo.

2. Reikä pohjaan

Kaikki alkaa puhtaasta ruukusta, jossa on reikä pohjassa. Näin ylimääräinen vesi pääsee pois eikä hukuta kasvin juuristoa. Mikäli aloitat yrttipuutarhan siemenistä, niin kasvatusvaiheessa alustaksi riittää vaikkapa jugurttipurkki. Myös turveruukut ovat käteviä, sillä niissä vauhtiin päässeen kasvin voi siirtää uuteen isompaan astiaan ruukkuineen päivineen. 

3. Sopivan märkä

Kylvettyäsi siemenet tai siirrettyäsi valmiin taimen uuteen multaan, kastele sitä. Muista tasainen kosteus, ei liian märkä eikä kuiva. Multa saa olla laihahkoa, eikä lisälannoitusta tarvita.

– Kannattaa valita yrtti sen mukaan, mikä maku miellyttää. Oma suosikkini on lipstikka. Se on helppo kasvattaa ja sen jälkeen kun hankin lipstikkaa puutarhaani en ole ostanut lainkaan lihaliemikuutioita. Lipstikka korvaa niiden maun, Pehkonen vinkkaa.

4. Katko latvat

Kun kasvi on kasvanut toden teolla, sen voi kaupasta ostetun taimen tavoin siirtää isompaan ruukkuun. Uuteen ruukkuun siirtämisen jälkeen katko yrtin latvat. Latvominen keventää kasvia ja antaa sille voimaa kasvaa. Lisäksi saat esimakua kasvattamastasi herkusta. Valitse yrtin kasvupaikka tarkkaan. Kun ulkona viihtyvät lajikkeet ovat päässeet hyvään vauhtiin ruukussa, ne voi siirtää ulos kasvamaan.

– Yrtti kaipaa aurinkoa ja lämpöä, mutta kuumin ja pistävin polte on paha. Yrtit ovat ohutlehtisiä, joten ne eivät kestä auringon porotusta. Varsinkin alkukesän kuuma aurinko vahingoittaa lähes kaikkia uusia taimia, Pehkonen kertoo.

Suomussalmella ei ole haudattu haavetta Hossan kansallispuistosta, päinvastoin. Kunnassa puuhataan paraikaa uutta esitystä mahdollisesta tulevasta kansallispuistosta. Aikaisempaan esitykseen verrattuna valmisteilla oleva aloite eroaa siinä, että mukana on vain Hossan ydinalue sekä Moilasenvaaran ja Julma-Ölkyn natura-alueet.

– Aiemmin mukana oli kaikki suojelualueet itärajan pinnasta. Se oli liian pirstalainen alue, jossa oli mukana myös hyviä metsästysmaita, joita metsästäjät eivät halunneet kansallispuistoon. Nyt esitettävä alue on kompakti, jossa on jo rakennettu kaikki infra valmiiksi, selittää kunnanjohtaja Asta Tolonen.

– Tämä ei maksaisi mitään valtiolle! Tietenkin jotakin opasteita joutuu tekemään ja näin pois päin, mutta niissä voidaan olla vaikka kuntalaiset kaverina mukana, Tolonen innostuu.

Hossan kansallispuistohaaveen taustalla ovat erityisesti matkailulliset näkökulmat. Tolonen huomauttaa monista tutkimuksista, joissa on todettu, että kansallispuistostatus on parempi kuin retkeilyalue. Varsinkaan ulkomaiset matkailijat eivät Tolosen mukaan oikein ymmärrä retkeilyaluetta.

– Yritystoiminta varmasti vilkastuisi kansallispuiston vuoksi ja matkailijamäärät lisääntyisivät. Sitä kautta voisimme kehittää siihen liittyvää muuta matkailutoimintaa ja koko itärajan retkeilyreittiä kokonaisuudessaan.

Hossan kansallispuistosta haluttaisiin vastinpari itärajan toisella puolella sijaitsevalle Kalevalan kansallispuistolle.

– Meillä on tässä mielenkiintoinen helminauha erilaisia suojelualueita. Lisäksi on olemassa myös Fennoskandian vihreä vyöhyke, missä on mukana myös Norja, huomauttaa Tolonen matkailuyhteistyön kansainvälisestä potentiaalista.

Tukijoita hankkeella riittää

Hossan kansallispuistoesitystä on asettunut tukemaan liuta paikallisia yhteisöjä kuten Hossan matkailuyrittäjät, Hossan metsästäjät, Idän Taiga ry, Kainuun luonnonsuojelupiiri, Metsänhoitoyhdistys Ylä-Kainuu, Pelkosten kyläseura, Suomussalmen riistanhoitoyhdistys, Suomussalmen yrittäjät ja Suomussalmen yrittäjänaiset.

Suomussalmen kunnanhallituksen käsittelyssä esitys on 21. huhtikuuta. Maanantaina Suomussalmen kunnan valtuustosalissa järjestetään keskustelutilaisuus kuntalaisille Hossan kansallispuistosta.

– Jännityksellä odotan, mitä sieltä vielä tulee esille, toteaa Asta Tolonen.

Tolosen mukaan toiveena on, että Hossan kansallispuistosta tulisi Suomi sata -kansallispuisto vuonna 2017. Hänellä on sille myös liuta painavia perusteluita.

– Suomussalmella pidettiin tiettävästi ensimmäisenä tässä maassa kansalliskokous, jossa vaadittiin Suomelle itsenäisyyttä ensimmäisen kerran julkisesti. Se oli 7.4.1917. Kalevala ja Kanteletar ynnä muut on koottu aikanaan täältä itärajan pinnassa, missä Lönnrot on tehnyt reissujaan. Myös Suomen ensimmäinen presidentti K. J. Ståhlberg on syntyisin Suomussalmelta.

– Nyt, jos koskaan, Tolonen päättää.

Kevätaurinko on herättänyt kärpäset. Myös punkeista on jo havaintoja.

– Ensimmäiset havainnot ovat tulleet jo helmikuun puolivälissä. Oli aivan yllättävää, että näin aikaisin, ihmettelee Turun yliopiston eläinmuseon amanuenssi Ritva Penttinen.

– Puutiaisethan lähtevät liikkeelle, kun lämpötila on +5. Silloin ne alkavat heräillä ja etsiä itselleen ravintoa, Penttinen sanoo.

Punkkeja tavataan nykyään lähes koko maassa. Turun yliopisto keräsi viime kesänä punkkihavaintoja. Niitä saatiin runsaat 4 300. Havaintojen perusteella on voitu päätellä punkkien määrän runsastuneen ja puutiaisten levinneen pohjoisemmaksi. Niitä tavataan jo aivan Etelä-Lappia myöten.

Penttinen ei lähde ennustamaan, millainen punkkikesästä on tulossa, vaikka paksujen lumipeitteiden puuttumisesta voisi jotain koettaa päätellä.

– Talvihan oli vähäluminen. Toisin sanoen, kun maa on silloin jäätynyt, se on todennäköisesti karsinut kantaa ainakin niiltä osin, missä on ollut vähän lunta, hän toteaa.

Tappajapunkit ovat tarua

Punkit ja puutiaiset tahtovat mennä monelta sekaisin. Ritva Penttinen selventää, että tällä hetkellä Suomessa tunnetaan kaksi ihmisen kannalta merkittävää,  puutiaisaivokuumetta ja borrelioosia levittävää, puutiaislajia.

– Eli on puutiainen ja taigapunkki, ja taigapunkin toinen nimi on Siperian puutiainen. Ja näitä sanotaan kansanomaisesti punkeiksi.

– Molemmat puutiaislajit kantavat borreliabakteereita, erilaisia bakteereita, ja molemmissa on todettu myös puutiaisaivokuumetta, mutta kylläkin niin, että tämä taigapunkki kantaisi ärhäkkäämpää puutiaisaivokuumeen aiheuttajavirusta, Ritva Penttinen täsmentää.

Vaikka punkit vakavia tauteja levittävätkin, ei tappajapunkkeja Penttisen mukaan ole olemassakaan.

– Minä en ainakaan tunne sellaista lajia ollenkaan, hän naurahtaa.

– Vaikka ne levittääkin tauteja, niin ei minusta niitä (punkkeja) tarvitse pelätä, Penttinen painottaa. Ja muistuttaa, että luonnossa liikkuessa on tärkeää pukeutua asianmukaisesti; vaaleista vaatteista punkki esimerkiksi erottuu herkemmin. Myös huolellinen punkkisyyni on erityisen tärkeää, sillä silläkin voi olla merkitystä, kuinka nopeasti iholle kiinnittyneen punkin irroittaa.

Suomesta ei ole aiemmin tehty julkisesti saatavilla olevaa, koko maan kattavaa selvitystä fosforin esiintymisestä. Tunnetut fosforivarannot ovat keskittyneet lähes kokonaan Savukosken Sokliin, Siilinjärvelle ja Etelä-Pohjanmaalle, mutta tuotantokelpoista fosforin raaka-ainetta, fosfaattikiveä, voi löytyä muualtakin.

GTK tutkii parhaillaan potentiaalisia varantoja Kuusamon Iivaarassa, Soklin etelänpuoleisella alueella ja Pudasjärvellä, joista on jo löydetty korkeita fosforipitoisuuksia. Myös Pohjanmaalta ja Kaakkois-Suomesta on GTK:n tutkimuksissa löytynyt runsaasti merkkejä korkeista pitoisuuksista.

GTK selvitti fosforin esiintymistä Suomen kallioperässä kokoamalla aiemmin valmistuneiden raporttien ja julkaisujen tietoja ja hyödyntämällä analyysi- ja mineraaliesiintymätietokantoja. Lisäksi uutta tietoa on saatu potentiaalisilla alueilla tehdyillä geofysikaalisilla mittauksilla, kairauksilla ja kairausnäytteiden rikastuskokeilla.

EU:n fosforituotanto keskittynyt Suomeen

Rehut ja lannoitteet ovat ylivoimaisesti tärkein fosforin käyttökohde maailmassa - niiden osuus on noin 90 % fosforin kokonaiskäytöstä. Maailman fosforivarannot ovat varsin mittavat, mutta varannot ja tuotanto ovat keskittyneet harvoihin maihin. Neljän suurimman tuottajamaan (Kiina, Yhdysvallat, Marokko ja Venäjä) varannot muodostavat noin 85 % koko maailman fosforivarannoista.

Fosforin käyttöä ei modernissa maataloudessa voi korvata muilla aineilla.  Euroopan Unioni lisäsikin fosfaattikiven vuonna 2014 kriittisten mineraaliraaka-aineiden listalle. Lista käsittää 20 raaka-ainetta, jotka ovat tärkeitä eurooppalaiselle teollisuudelle, mutta joiden saatavuuteen liittyy suuria riskejä.

EU:n fosforivarannot ovat maailman mittakaavassa pienet ja unioni on riippuvainen tuonnista. Tuonnin osuus on yli 90 %. EU:n sisällä fosforia tuotetaan ainoastaan Suomessa. Suomen ainoa toiminnassa oleva fosforikaivos ja fosforin tuotantolaitos sijaitsevat Siilinjärvellä, missä Yara Suomi Oy louhii apatiittipitoista karbonatiitti-kivilajia. Yhtiöllä on myös pitkälle edenneet suunnitelmat fosforikaivoksen avaamiseksi Soklissa.

Riekon soitimet ovat alkamassa. Riekon jälkiä alkaa vähitellen ilmestyä soiden reunoille.

Keväisissä riekkoreviirien kartoituksissa on huomattu, että riekot ovat ottaneet myös ennallistetut suot käyttöönsä heti, kun puusto on poistettu ja ojat tukittu.

– Riekko soi ennallistetulla suolla paikoin jopa paremmin kuin viereisellä luonnontilaisella suolla, sanoo eräsuunnittelija Timo Eskola Metsähallituksen luontopalvelujen tiedotteessa.

Metsähallitus on jo kahdeksan vuoden ajan ennallistanut talousmetsäalueiden riekkosoita.

Riekkokannan taantuman syitä ei tiedetä tarkasti

Havumetsäalueen riekkokannat ovat pienentyneet jo kolmen vuosikymmenen ajan. Eteläisestä Suomesta riekot ovat monin paikoin hävinneet kokonaan ja vielä säilyneet populaatiot pirstaloituneet yhä kauemmaksi toisistaan. Ylä-Lapin tuntuririekkokannan vuotuiset vaihtelut ovat suuria, mutta kannat eivät ole taantuneet.

Metsäalueen riekon taantuman pääasiallisena syynä pidetään elinympäristöjen hupenemista ja muuttumista riekolle epäsuotuisammaksi. Se taas johtuu esimerkiksi ojituksista, turvetuotannosta ja muusta soiden talouskäytöstä.

Lisäksi ilmaston muutos voi olla osasyynä riekon taantumiseen. Syksyllä riekot saavat valkoisen värin liian aikaisin ennen lumen tuloa ja keväällä taas lumien sulettua säilyttävät valkoisen värin liian kauan. Saalistajan on helppo havaita valkoinen lintu mustasta maasta.

Tunturista puuttuu metsäriekon pääsaalistaja kanahaukka.

Muillakin metsäkanalinnuilla kevättä rinnassa

Myös teerien soidinmenot ovat alkamassa. Lisäksi metsot ovat muutaman viikon ajan katselleet vanoja soidinpaikkojaan. Metsojen soidinten kuumin ajankohta ajoittuu vapun tienoille.

Lähes kaikissa tunnetuissa maa- ja merikotkan pesissä on numeroitu pesäkyltti, mutta osa tunnetuistakin pesistä voi olla ilman kylttiä.

Ilmoituksesta tulee käydä ilmi ilmoituksen tekijän nimi ja yhteystiedot, kunta ja paikannimi sekä pesän koordinaatit (sijaintitieto), jos mahdollista. Metsähallitus tarkastaa ilmoitetut pesät ennen palkkion maksamista.

Metsähallitus pyytää ilmoittamaan pesistä ylitarkastaja Tuomo Ollilalle puhelimitse numeroon 0400 241448 tai sähköpostilla tuomo.ollila@metsa.fi.

Ympäristöministeriö on ohjannut lajien seurannan Metsähallituksen luontopalveluille. Maakotkaseurantaa tarvitaan porotalouden reviiriperusteisen korvausjärjestelmään.

Varpusten koko on pienentynyt viime vuosikymmenien aikana. Linnut painavat nykyään 1,5 grammaa vähemmän kuin 1980-luvun puolivälissä osoittaa Turun ja Helsingin yliopistojen tutkimus. Kyseessä on suuri muutos 33 grammaa painavan pikkulinnun osalta.

Tutkimus perustuu kattavaan materiaaliin, jonka luonnontieteellisen keskusmuseon tutkijat ovat keränneet. Varpusten painoa on vertailtu kymmenessä eri kaupungissa aina Helsingistä Sodankylään asti.

Tutkijoiden mukaan painonlaskun taustalla on varpuskannan raju väheneminen. Varpusten määrä on supistunut noin puoleen 1980-luvun tilanteesta.

Kehityksellä on todennäköisesti yhteys kaupunkiympäristössä tapahtuneisiin muutoksiin. Lintujen painon pienenemistä on havaittu myös muualla maailmassa.

Jäät saattavat lähteä Näsijärven laivaväylältä vielä tämän illan aikana. Vaikka yksittäisiä jäälauttoja näkyisikin, virallisesti Näsijärvi on julistettu sulaksi, kun selät ovat jäättömiä.

Sasu Siekkinen satamatoimistosta tuumii puoliltapäivin, että Näsinneulasta nähtynä jäät olisi lähteneet Näsijärvestä. Asia tarkistettiin iltapäivällä.

– Lähetän vielä jonkun varmistamaan, onko Koljonselkä jäätön. Sitten se on virallista, sanoi Tampereen kaupungin satamapäällikkö Matti Joki sanoi puoliltapäivin.

Tarkastuksessa Koljonselällä näkyi olevan vielä vähän jäätä, mutta Joen pitkän kokemuksen mukaan jäät sulavat iltaan mennessä. 

Jos Näsijärvi julistetaan jäättömäksi maanantaina, sivutaan kaikkien aikojen ennätystä. Viime keväänä tehtiin ennätys, kun jäät lähtivät Näsijärvestä 13. huhtikuuta. Entinen ennätys rikkoutui kolmella päivällä.

Yleensä laivaväylä avautuu vasta toukokuun alkupäivinä.

Myöhäisin jäiden lähtö löytyy 1800-luvun tilastoista. Vuonna 1876 jouduttiin odottelemaan melkein juhannukselle, sillä jäät lähtivät Näsijärvestä vasta 17. kesäkuuta.