Intia alkaa ensi kertaa ilmoittaa ilmansaasteiden määrästä reaaliaikaisesti. Pääministeri Narenda Modin esittelemä indeksi otetaan käyttöön ensialkuun kymmenessä kaupungissa, muun muassa pääkaupungissa Delhissä. Myöhemmin mukaan on määrä ottaa 60 muutakin kaupunkia.

Internetissä julkaistavien tietojen perusteella kansalaiset voivat välttää menemästä ulos tai rasittamasta siellä itseään, jos mittari näyttää punaisenruskeaa. Se on kuusiportaisen väriasteikon pahin väri.

Yhdysvaltalaisten Yalen ja Columbian yliopistojen kansainvälisessä ilmanlaatuindeksissä Intia oli viime vuonna 174. sijalla. Sitä huonommin sijoittuivat vain Pakistan, Kiina, Nepal ja Bangladesh.

Kiina on ottanut ongelman tosissaan, Intia kiistää omansa

Maailman terveysjärjestö WHO kertoi viimevuotisessa ilmansaastekartoituksessaan, että maailman 20 saastuneimmasta kaupungista 13 on Intiassa. Pahin on Delhi, joka päihitti pienhiukkasten määrässä jopa Kiinan pääkaupungin Pekingin. Intian viranomaiset reagoivat tietoon vähätellen ja ärtyneesti. 

WHO:n mukaan ilmansaasteet ovat Intiassa suurin syy ennenaikaisiin kuolemiin. Joka vuosi 620 000 intialaista kuolee ilmansaasteisiin liittyviin sairauksiin, WHO sanoo.

Saasteet ovat peräisin ensi sijassa rajusti lisääntyneestä autoliikenteestä, etenkin dieselkäyttöisistä ajoneuvoista.

Modin mukaan maailmalla luullaan virheellisesti, ettei Intiassa piitata ympäristöstä. Toisin kuin Kiinalta, Intialta kuitenkin puuttuu suunnitelma ilmansaasteiden vähentämiseksi. Pekingissä rajoitetaan teollisuus- ja rakennustoimintaa ja autoilua, jos saastepilvi pysyttelee kaupungin päällä kolme päivää. Delhissä tällaisia viranomaistoimenpiteitä ei tehdä.

Savukosken kunnanvaltuusto hyväksyi Soklin osayleiskaavan lokakuussa 2013. Asiasta tehtiin kolme valitusta hallinto-oikeuteen. Yksi valittajista oli Kemi-Sompion paliskunta. Paliskunnan mielestä Soklin kaivos aiheuttaisi merkittävää haittaa porotaloudelle.

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus katsoi, ettei yleiskaavan toteuttaminen aiheuttaisi poronhoidolle huomattavaa haittaa. Hallinto-oikeuden mukaan Soklin kaivoksesta poronhoidolle aiheutuvia haittoja voidaan merkittävästi vähentää kaivoshankkeen yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa.

Hallinto-oikeus jätti tutkimatta yhden valituksen ja hylkäsi kaksi muuta.

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätöksestä voi valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Luonnonmarjojen myyntituloja kertyi viime vuonna lähes 15 miljoonaa euroa, josta mustikan osuus oli 10 miljoonaa euroa. Poimintatuloista noin puolet (52 %) saatiin Lapin alueelta ja reilu kolmannes Oulun alueelta (36 %).

Lapissa luomualueisiin tuli merkittävä lisäys vuonna 2013. Viime vuonna parhaat marjasadot sattuivat juuri luomualueille, joten myös luomuehdot täyttävien luonnonmarjojen myynti lisääntyi merkittävästi.

Puolukkasato keskinkertainen

Viime vuoden puolukkasato oli keskinkertainen ja paikoin heikko. Vuonna 2014 puolukkaa kerättiin myyntiin vain kolme miljoonaa kiloa. Vuonna 2013 puolukkaa kerättiin myyntiin yli kymmenen miljoonaa kiloa.

Lakkaa kerättiin viime vuonna myyntiin lähes 162 000 kiloa. Määrä kasvoi hieman edellisvuoteen. Lakanmyynti kasvoi alhaisen kilohinnan vuoksi, joka lisäsi lakan suoramyyntiä muun muassa turisteille.

Muita luonnonmarjoja kerättiin myyntiin varsin vähän. Vuonna 2014 runsas pihlajanmarjasato tuotti myyntiin lähes 69 000 kiloa. Karpaloa myytiin alle 12 000 kiloa.

Sienisato jäi heikoksi

Luonnonsienisato oli myöhässä ja se jäi useiden sienten osalta heikoksi. Poikkeuksen teki herkkutatti, jota kerättiin lyhyen ja runsaan sadon aikana myyntiin lähes 370 000 kiloa. Suurin osa herkkutattisadosta kerättiin Itä-Suomessa. Herkkutattia oli runsaasti myös eteläisessä Suomessa, mutta siellä järjestäytynyttä myyntikeräilyä on vähän.

Tiedot perustuvat Luonnonmarjojen ja -sienten kauppaantulomäärätutkimukseen vuodelta 2014 (MARSI). Suomen Gallup Elintarviketieto Oy on kerännyt tutkimuksen tiedot marja- ja sienikauppaa harjoittavilta yrityksiltä. Tutkimuksen toimeksiantaja on Maaseutuvirasto.

Hiljaisen tien varrella nököttää ojassa peräkärrykuormallinen kotitalousjätettä. Jätteen seassa olevissa sanomalehdissä ja muussa postissa on yksi yhteinen piirre: kaikki osoitteet ja muut paljastavat tiedot on hävitetty. Kajaanin kaupungin metsäpäällikkö Martti Härkönen toteaa, että jätteiden kippailijat ovat tulleet viisaammiksi.

– Aiemmin saatiin paremmin kiinni näitä, kun jätteen seasta löytyi tietoja, keneltä kuormasta voi kysyä. Juuri nyt ei ole rikostutkinnassa kuin yksi tapaus, sanoo Härkönen.

Vuosittain Kajaanin kaupungin alueelta läjiä löytyy 10–20 kappaletta. Suurin osa niistä ilmoitetaan suoraan metsäpäällikölle, sanoo Kajaanin ympäristönsuojelutarkastaja Paula Malinen.

– Laittomien kaatopaikkojen määrä on pienentynyt vuosien varrella. Erityisesti elektroniikkaromun määrä on pienentynyt, mutta kyllä ilmoituksia tulee niin sohvista kuin pesukoneistakin.

Laittomia kaatopaikkoja on Malisen arvion mukaan vähentänyt myös kuntayhtympohjalla toimivan Ekokympin järjestämä keräysverkosto. Silti metsäkasoista löytyy kaikenlaista jätettä, sanoo Malinen.

– Rakennusjätettä, kotitalousjätettä, kaikkea. Kuormakoot ovat yleensä auton peräkärryluokkkaa suurimmillaan.

Jäte vetää puoleensa lisää jätettä

Kaupunki pyrkii poistamaan jätteet heti kun tieto tulee, koska jäteläjä tuntuu muuttuvan magneettiseksi muille roskille, sanoo ympäristösuojelutarkastaja Paula Malinen.

– Se vetää puoleensa muita roskaajia. Ehkä heillä se omatunto ei kolkuta niin kovasti, kun heittävät roskansa jo valmiiseen läjään.

Kaikki löydöt ilmoitetaan poliisille. Tavallisesti niistä vaaditaan keräyskulut ja sakkorangaistus. Kaupungin mailla kulut maksaa kaupunki, mutta yksityisten mailla tilanne on toinen.

– Jos roskaajaa ei saada kiinni, jää kustannus maanomistajan vastuulle, valitettavasti. Se on vähän niinkuin vääräinpäin varastamista, sanoo Malinen.

Kaupungille touhu maksaa muutamia tuhansia euroja vuodessa, mutta sitä ei ole tarkkaan laskettu, sanoo Kajaanin metsäpäällikkö Martti Härkönen.

– Siinä kustannuksessa ei ole muiden asukkaiden harmia mukana.

Vuosien varrella metsästä on löytynyt kaikenlaista muutakin sinne kuulumatonta.

– Majasaarenkankaan kaatopaikan takaa löytyi laiton varishäkki, jolla pyydettiin eläviä lintuja markkinoille. Huuhkajanvaaran ja UPM:n vanhan kaatopaikan suunnalta on löytynyt kannabisviljelmiä, Härkönen kertoo.

Olli Vainio osti ensimmäisen kajakkinsa 1990-luvun alussa, eikä se silloin tuntunut kulkevan millään suoraan. Yli kahdenkymmenen vuoden harrastamisen jälkeen kajakista on tullut Vainiolle luottoväline, jolla pääsee retkeilemään pitkiäkin matkoja.

– Ihanteellinen melontareitti on pituudeltaan reilut pari sataa kilometriä ja siinä pitää olla koskia. Ne pitävät matkalla mielen virkeänä. Tykkään myös, että retki rasittaa fyysisesti – melon pitkiä päivämatkoja, että saa laittaa itseään vähän koetukselle, Olli Vainio luonnehtii.

Parhaillaan hän on tunturisuksineen ja ahkioineen hiihtovaelluksella Käsivarren Lapissa, jonne hän suuntasi ennen pääsiäistä.

Retkeily on Vainiolle paitsi rakas harrastus, myös osa työtä, sillä hän työskentelee Metsähallituksen suunnittelijana Lapin luontopalveluissa Rovaniemellä. Ounasjoki onkin tullut tutuksi melojalle niin vähän veden kuin tulvankin aikana.

– Olen melonut sitä myös huipputulvan aikaan ja paras vauhti on ollut se, että tulin sata kilometriä seitsemän ja puolen tunnin aikana. Silloin joki antoi aika paljon apuja, Vainio selostaa.

Pelko on hyvä rajoitin

Melojille loppukevät on kuin joulu ja juhannus yhtä aikaa, koska silloin melomaan pääsee melkein minne vain. Kevään tulvat alkaa olla pian käsillä myös pohjoisessa. Koskimelonnassa Vainio painottaa järjenkäyttöä ja sitä, että koskeen mennään aina isolla porukalla.

– Pelko on aika hyvä rajoitin, ettei homma mene hullutuksiin. Ja se että tietää omat rajansa.

Vainio on säästynyt pahemmilta vammoilta, mutta kolhuja koskessa tulee joskus.

– Pää on kolissut joskus kiviin niin, että kasvoihin on tullut pikkuvekkejä, mutta isommilta vahingoilta olen säästynyt, koska kypärä suojaa päätä. Ja tietysti jos koskeen menee huonossa linjassa niin saattaa joutua uimaan, mutta pikku-uintihan vain virkistää ja kaverit kyllä noukkii pois, Vainio naurahtaa.

Retkeilijän näkökulma työhön

Olli Vainio sanoo olevansa unelma-ammatissaan. Hän suunnittelee virkistyskäyttöprosessissa retkeilyalueita- ja palveluja. Harrastuksista saadut kokemukset ovat arvokkaita työkaluja.

– Mielestäni on tärkeää, että työhön tulee retkeilijän näkökulma omien harrastusten kautta. Liikkuupa sitten meloen, hiihtäen tai jalkaisin. Melonnassa pystyn neuvomaan asiakkaita, minne kannattaa mihinkin vuodenaikaan mennä, koska tunnen jokia ja järviä.

– Taukopaikoille mennessä poimin monesti hyviä ideoita vastuullani oleviin kohteisiin ja jos huomaan merkittäviä puutteita, niin voin ilmoitella niistä kollegoille. Retkillä oppii paljon ja voin sitten palvella asiakkaitakin paremmin, Vainio kertoo.

Hän tietää, että vaikkapa Inarinjärvellä voi aallokko nousta isoksikin, hän tuntee taukopaikkaverkostot ja millaisia koskia kullakin reitillä on. Se on iso etu asiakaspalvelua ajatellen. Vainio sanookin olevansa unelma-ammatissaan.

– Tästä minä haaveilin jo pikkupoikana, ja koen, etteivät asiat voisi työn suhteen olla paremmin, Suomussalmelta lähtöisin oleva Olli myhäilee.

Hän aloitti työuransa oppisopimuksella kenttätöihin kymmenen vuotta sitten.

– Kävin haastattelussa Lapissa, asuin tuolloin Hämeenlinnassa ja olin paluumatkalla etelään kun sain puhelun, että minut on valittu tehtävään. Oli se aika hyvä fiilis ja tunteet pinnassa kun tiesin, että pääsen pois etelästä, missä tein silloin viherrakennushommia. Ja toiseksi tuli mieleen, että taitaa olla semmonen työ, josta tykkään aika kovasti, Olli muistelee työuransa alkua.

Hämäläisen sääksiperheen vanhemmat ovat lähettäneet talven jälkeen tutkijoiden iloksi taas elonmerkkejä itsestään. Helenaksi ja Ilpoksi ristitty pariskunta on paluumatkalla kohti Hämettä.

Sen sijaan naaraspoikasen Birgitin on käynyt huonommin. Se pääsi ensikertalaisena yli suurten haasteiden eli Välimeren ja Saharan, päätyi hyvän kännykkäkentän alueelle Senegal-joen suistoon St. Louisin kaupungin kupeeseen, lähetti runsaasti hyviä tietoja matkaverkon kautta, mutta yhteys vaikeni marraskuun lopussa. Joko lintu menehtyi tai sen kantama laitteisto rikkoutui.

– Vanhemmat ovat kotimatkalla. Yleensä linnut käyttävät vajaan kuukauden 6 000-7 000 kilometrin muuttomatkaansa. Sääksiltä menee yleensä helposti 300 kilometriä päivässä, sanoo satelliittisääksiprojektin tieteellinen johtaja Pertti Saurola.

Linnut ovat kalastelleet Afrikan länsirannikolla

Emo Helena talvehti Nigerian rannikon tuntumassa ja lähti paluumatkalleen maaliskuun puolivälissä. Se ylitti Saharan Nigerin ja Algerian yllä ja saavutti Tunisiassa Välimeren rannikon 26. päivä. Seuraavana päivänä se saavutti Italian eteläkärjen ja ylitti saman tien Adrianmeren. Kuun lopussa lintu oli jo Serbiassa, minne se jäi viikoksi tankkaamaan.

Pertti Saurola on seurannut koneeltaan etänä lintujen matkaa. Hän kuvailee lepopaikkaa kalankasvatuksen alueeksi, joten naarassääksellä lienee siellä hyviä kalapaikkoja ennen loppumatkaa Hämeeseen.

– Kotipesälle on matkaa vielä 1 800 kilometriä, Saurola muistuttaa.

Puoliso Ilpo talvehti Guinean rannikolla ja päätti lähteä kotikonnuille 30. maaliskuuta. Jokin sen suunnistuksessa on kuitenkin pielessä, koska se on tuhlannut voimiaan ja lentänyt pitkän kaarroksen Saharan yllä pääsiäisen aikana. Ilpo koukkasi Mauritaniasta Länsi-Saharan kautta jälleen Mauritaniaan ja Algeriaan.

– Viimeinen tieto on maanantai-iltapäivältä, jolloin lintu oli edelleen Saharan yllä. Sen edessä on vielä Välimerenkin vaativa ylitys. Pertti Saurola ei tiedä syytä mutkaan; tuulet tuskin ovat vieneet kokenutta lintua mukanaan.

Valtava määrä tietoa

Kesällä asennetut uudenaikaiset satelliittipaikantimet käyttävät aurinkokennoja ja kännykkäverkkoja. Sen ajan kun linnut ovat verkkojen ulkopuolella, laitteet tallentavat joka tapauksessa lähes joka minuutti tiedoja sijainnista, lentonopeuksista ja -korkeudesta. Niinpä kun tietomassa matkaverkkoon lennettäessä purkautuu, tutkijoilla on käytössä valtavasti tietoa oikeastaan linnun joka liikkeestä.

– Käsittämättömän tarkkaa tietoa on mieletön määrä, tiedämme muun muassa sekunnin tarkkuudella sen, milloin lintu lähti kevätmuutolle, kuvailee Pertti Saurola.

Paikannustiedot tuovat kansainväliselle tutkijajoukolle lisätietoa pitkistä muuttomatkoista, talvehtimispaikoista ja linnuille koituvista vaaroista sekä tavoista, joilla eri linnut selviytyvät vaativimmista osuuksista.

Tieteellisen tutkimuksen lisäksi lintu palvelee suojelua. Asenteiden olisi hyvä muuttua muun muassa Välimeren ympäristön maissa, joissa suuria petolintuja saatetaan ampua vain huvin vuoksi.

Lisäksi sääksi tekee hyvää pr-työtä koko linnuston ja luonnon suojelulle. Ja kansainvälisen sääksiseurannan koululuokilla on uutta tutkiskeltavaa maailman ehkä tutkituimmasta lintulajista.

Valittajien joukko on kirjava. Valittajien joukossa on muun muassa yksityishenkilöitä, Lapin luonnonsuojelupiiri, Kemijoki Oy, Keski–Kemijoen kalastusalue, Rovaniemen osakaskunta sekä Lapin ely-keskus. Osassa valituksista on useampia valittajia.

Kaikki valitukset otetaan yhtä aikaa käsittelyyn korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Korkeimman hallinto-oikeuden käsittelyaika on arviolta reilu vuosi.

Lintujen kevätmuutto on käynnistynyt toden teolla Lounais-Suomessa.

Pääsiäispyhien aikana havaittiin yli tuhannen metsähanhen keskittymiä muun muassa Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa. Metsähanhien joukossa parveilee satoja tundrahanhia.

BirdLife Suomen mukaan vesilinnuista varsinkin haahkat yleistyivät pääsiäisenä. Mynämäen Mietoistenlahdella polski puolestaan yli 3 000 isokoskeloa.

Turun lintutieteellisen yhdistyksen puheenjohtaja Raimo Hyvönen kertoo, että muuttolinnut ovat tänä vuonna hieman etuajassa aiempiin vuosiin verrattuna.

– Yleensä tällaisia määriä on havaittu vapun tienoilla. Alkuvuoden lämpimien kelien jälkeen ilmat ovat hieman viilenneet. Voi olla, että linnut ovat joutuneet pysähtymään, kun eivät ole jaksaneet suoraan pesimäpaikoille, Hyvönen arvioi.

Pikkulintuja on Hyvösen mukaan havaittu tähän mennessä aika vähän.

– Esimerkiksi Turun Ruissalossa on yleensä kasapäin peippoja ruokinta-alueella. Nyt niitä ei ole juuri ollut.

– Nyt ei ole ollut lunta maassa, joten ehkä paljas maasto on saanut peipot leviämään suoraan ympäri maakuntaa.

Savukosken kunta hyväksyi Soklin kaivoskaavan lokakuussa. Pohjois-Suomen hallinto-oikeus hylkäsi kaikki kaavasta tehdyt kolme valitusta ja jätti yhden tutkimatta. Oikeus totesi kunnan kaavapäätöksen lailliseksi. Selvää on, että valittajan mieli ei mettä keitä.

Kemin-Sompion poromiehet eivät kuitenkaan luovu näkemyksestään: Soklin kaivos on merkittävä haitta alueen porotaloudelle. Kaivosta ei poromailla tarvita. Sen haitat ovat suuremmat kuin hyödyt.

– Nyt siellä on poroille laidunrauha, mutta ei ole, jos se muuttuu teollisuusalueeksi, sanoo poroisäntä Mika Kavakka.

– Ja on kaivoksella siellä vedenjakajaseudulla paljon muitakin kriittisiä vaikutuksia, Kavakka jatkaa.

"Tämä on tätä samaa jargonia"

Kemin–Sompion paliskunnan poroisäntä Mika Kavakka ei hyväksy, että paliskunnan perustelut tyrmätään lupaamalla, että ne otetaan huomioon alueen käytön yksityiskohtaisemmassa käsittelyssä.

– Vaikuttaminen ei ole enää mahdollista, koska kaavoituspuolella on tekemättä vain asemakaava pienelle pläntille.

– Tämä on sitä samaa jargonia, jota jo harrastettiin vaihemaakuntakaavassa. Sekin oli vain vastuun siirtelyä, Kavakka sanoo.

Soklissa YVA-tilanne muuttunut

Poroisäntä Mika Kavakka vaatii, että Soklin kaivoksen ympäristövaikutukset selvitetään uudelleen. Hänen mukaansa malmikuljetusten siirtäminen rautatieltä pyörille muutti oleellisesti hankkeen lähtötilannetta. Rautatiehen perustuvat selvitykset eivät enää päde.

Mika Kavakan mielestä Suomessa tuhlataan suotta voimavaroja Sokliin, koska norjalaisyhtiö Yara rakentaa fosfaattikaivoksensa Kanadaan.

– Siellä on se todennäköisin paikka, Kavakka sanoo.

Luonnonsuojelujärjestö Sea Shepherdin laivat ovat poimineet merestä 40 kalastajaa, joiden Thunder-alusta järjestön aktivistit olivat seuranneet 110 päivän ajan.

Thunderia on epäilty laittomasta kalastuksesta ja muista laittomuuksista jo kauan. Interpol oli antanut kansainvälisen etsintäkuulutuksen aluksesta johtuen siihen liittyvistä vakavista epäilyistä. Laitonta kalastusta vastustavat luontoaktivistit halusivat saada asiaan selvyyden.

Sea Shepherdin alus Bob Barker tavoitti Nigerian lipun alla seilaavan Thunderin Etelämantereen lähellä viime vuoden lopulla. Sea Shepherd epäili, että Thunder saalisti uhanalaista hammaskalaa (Dissostichus eleginoides).

Kun tarkkailijat tulivat kalastusaluksen lähelle, se pudotti heti verkkonsa veteen. Paikalle tuli toinen Sea Shepherdin alus, Sam Simon, joka nosti hylätyt verkot vedestä. Paljastui, että Thunder oli yrittänyt hävittää 72 kilometriä pitkän laittoman pohjaverkon, jossa oli kolmen miljoonan dollarin arvosta hammaskalaa, luonnonsuojelijat kertovat.

Tästä alkoi kuukausia kestänyt kissa ja hiiri -leikki, kun luonnonsuojelijat seurasivat laivaa aina Afrikan länsirannikolle, Guineanlahdelle. Matkan varrella Thunder yritti ajaa Bob Barkerin päälle, kertoo Bob Barkerin kapteeni Peter Hammarstedt uutiskanava CNN:lle.

Laiva uppoaa

Guineanlahdella, Sao Tomen aluevesillä tapahtui jotain erikoista. Thunderin miehistö lähetti hätäsanoman, jonka mukaan laiva uppoaa. Laiva olikin nopeasti uppoamassa. Miehistö pelastettiin pelastusveneistä luontojärjestön alukseen. Pelastustyö sujui asiallisesti huolimatta miehistöjen välisestä kaunasta.

Thunderin pääosin indonesialainen miehistö näytti helpottuneelta päästessään pois laivasta. Sen sijaan Thunderin ilmeisesti espanjalainen kapteeni taputti käsiään ja hurrasi, kun laiva upposi.

Muutama Sea Shepherdin jäsen ehti käydä Thunderilla ennen sen uppoamista. He ottivat talteen tietokoneita, matkapuhelimia ja muita todisteita laivan toiminnasta. Ne on määrä luovuttaa poliisiviranomaisille. He tutkivat myös laivan lastiruuman. Sen kerrottiin olleen noin neljänneksen verran täynnä hammaskalaa.

Aktivistit panivat merkille outoja seikkoja kalastusalukselta. Jos laiva alkaa avomerellä upota, kaikki mahdolliset luukut pannaan kiinni, jotta kelluvuus olisi mahdollisimman hyvä. Thunderilla sen sijaan kaikki luukut ja ovet oli kiilattu auki niin, että vesi pääsi esteettä laivan sisälle.

Sea Shepherdin väki arvelee, että laivan polttoaine oli loppumassa pitkän purjehduksen jälkeen. Päällystön oli tehtävä päätös, mennäkö satamaan hakemaan polttoainetta ja todennäköisesti joutua pidätetyksi, vaiko upottaa laiva ja sen mukana todisteet rikoksesta. Tähän laivalla päädyttiin, Sea Shepherdissa uskotaan.

Interpolin mukaan Thunder-aluksen tausta on sekava. Sen omistajaksi on merkitty yrityksiä Espanjasta, Seychelleiltä ja Nigeriasta. Ennen siirtymistään Nigerian lipun alle se oli rekisteröity Mongoliaan.

Miehistö on nyt luovutettu Sao Tomen viranomaisille, jotka alkavat tutkia tapausta.

Luontojärjestöt pelkäävät, että hammaskalan kannat ovat vaarantuneet laittoman ja raportoimattoman kalastuksen takia. Hammaskalaa myydään yleisesti Amerikassa ja Euroopassa, ja sen markkinat ovat kasvussa myös Kiinassa.

Asetusluonnoksessa siirtymäaika koskisi vain 67 leveysasteen ja 64 leveysasteen välistä aluetta. Kolmen vuoden siirtymäaikana linjan Jarhoinen-Käyrämö-Kelloselkä ja linjan Ylivieska-Kuhmo väliin jäävällä alueella saisi pyytää edelleen rasvaevällisiä taimenia.

Rasvaevällisten taimenten täysrauhoitus astuisi asetuksen mukaan alueella voimaan vuonna 2019.

Alueen eteläpuolella rasvaevälliset taimenet olisivat heti vuoden 2016 alusta kokonaan rauhoitettu, pyytää saisi vain rasvaeväleikkauksella merkittyjä istutustaimenia.

Tammukalle oma alamitta

Rasvaevällisen taimenen alamitaksi esitetään 67 leveysasteen eteläpuolelle siirtymäajalle 60 senttiä. Rasvaevättömän taimenen alamitta olisi koko maassa 50 senttiä.

Tammukalle eli purotaimenelle asetusluonnoksessa esitetään 20 sentin alamittaa. Oma alamitta koskisi taimenia jotka on pyydetty sellaisesta purosta tai lammesta, johon ei ole vaellusyhteyttä järvestä tai merestä.

Lausunnot kalastusasetusluonnoksesta on lähetettävä maa- ja metsätalousministeriöön toukokuun puoliväliin mennessä.

Kaivosyhtiö Mawson jatkaa malminetsintää Ylitornion Rajapaloissa. Yhtiö kertoo, että tammikuussa keskeytettyjä tutkimuksia on mahdollista jatkaa, koska alueen lähistöllä sijiatsevaan suuren petolinnun pesään ei tänä vuonna ole asettunut asukkia.

– Pesäpuuta seurattiin kameroilla yli kuukauden ajan, jolloin voitiin varmistua siitä, että pesä jää kuluvana vuonna asumattomaksi, yhtiön tiedotteessa todetaan.

Mawsonin mukaan Natura 2000 -alueella sijaitsevan näyteenottopaikan suojeluperusteet eivät vaarannu, koska tutkimukset tehdään talviaikaan ja lievimmillä menetelmillä kuin aikaisemmin.

– Malminetsintätutkimuksissa käytetään kannettavaa kairauslaitteistoa, joka on miesvoimissa kannettavissa oleva laitekokonaisuus, yhtiö kertoo.

Lintujen pesintärauha taataan

Huhtikuun aikana alueelta kairataan kallionäytteitä  enintään viidestä näytteenottopisteestä. Tämän jälkeen alue rauhoitetaan moottoriavustesteisilta tutkimuksilta muun muassa lintujen pesintärauhan takaamiseksi heinäkuun loppuun saakka. 

Lumipeitteisenä aikana yhtiöllä on lupa käyttää kulkemiseen moottorikelkkoja Metsähallituksen luontopalveluiden kanssa ennalta sovittuja reittejä pitkin.

Tutkimusohjelman toteuttamisesta on laadittu luonnonsuojeluohjelman edellyttämä Natura-arvio, jota on myös täydennetty päivitetyjen tutkimusmenetelmien osalta.

Suomalainen Aalto-yliopisto on ottanut vastaan harvinaisella tavalla alkunsa saaneen rakennussuunnitteluhankkeen pohjoisamerikkalaiselta alkuperäiskansalta.

Washingtonin osavaltiossa sijaitsevalla La Pushin alueella asuva Quileute-kansa kertoo saaneensa Tyynen valtameren valailta tiedon tulossa olevasta tsunamista, joka uhkaa heidän asuimistoaan.

Heimo aikoo siirtää meren rannassa sijaitsevan kylänsä noin puolen kilometrin päässä sijaitsevalle ylämaalle. Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos suunnittelee heimolle noin 50 asuntoa sekä uuden koulurakennuksen.

Heimon asuttama alue kuuluu Kaskadeina tunnettuun vyöhykkeeseen, joka on kolmen mannerlaatan kohtaamispisteenä altis voimakkaille, jopa yli yhdeksän magnitudin maanjäristyksille.

Quileute Nation -heimo on tuttu muun muassa Twilight -elokuva- ja kirjasarjasta. Heimo sanoo historiansa Pohjois-Amerikassa ulottuvan seitsemäntuhannen vuoden taakse.

Miljoonien hanke perustuu puurakentamiseen

Kyseessä on useiden miljoonien eurojen arvoinen hanke, johon heimo on saanut rahoitusta sekä kotiosavaltioltaan että Yhdysvaltain liittovaltiolta.

Hanke tuli Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitokselle Microsoft-yhtiön pääkonttorissa Seattlessa työskentelevän suomalaisen kautta. Hän tuntee heimon liikeasioita hoitavan henkilön, jolta sai tietää projektista.

Suomalainen tunsi myös Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitoksen varajohtajan, professori Trev Harrisin, jonka työryhmää hän suositteli heimolle hankkeen toteuttajaksi.

Harrisin ryhmä palasi maaliskuussa ensimmäiseltä vierailultaan La Pushista, ja Harris kertoo heimon palkanneen heidät tehtävään.

– Viimeisenä päivänä kun olimme siellä, heillä oli 'tribal council', eli heimon neuvoston kokous. Lopuksi päällikkö nousi seisomaan ja sanoi: "You’re all hired", eli olette kaikki palkattuja tähän projektiin, Harris kertoo.

Harrisin mukaan Aalto-yliopistolle kyse ei ole ensisijaisesti rahasta, mikä osaltaan selittää hankkeen päätymistä suomalaisiin käsiin.

– He olivat kyllästyneitä siihen bisnesmaailmaan joka pyörii heidän ympärillään. Heti kun ihmiset saivat tietää, että siinä on hallitusrahaa taustalla, se houkutteli kaiken maailman rakennusfirmoja. Päällikkö sanoi minulle, että teidän tapaanne käsitellä asioita liittyy paljon enemmän kunnioitusta kuin mihin he ovat tottuneet, Harris sanoo.

Aalto-yliopiston aikeena on hyödyntää hankkeessa puurakentamisosaamistaan, sillä päämateriaalina on Kanadan punapuu. Tavoitteena on yrittää elvyttää alkuperäiskansan perinteistä rakennustyyliä.

Varoitus saatiin vuotuisessa rituaalissa

Intiaaniheimo pitää vuosittain rituaalin, jossa jokainen nainen, mies ja lapsi kutsuu rumpujen avulla rantaan valaita, delfiinejä, haita, hylkeitä ja muita merieläimiä.

Harrisin mukaan rummutus luo "hypnoottisen äänimaailman", joka houkuttelee merieläimet paikalle.

– Sitten heimon päällikkö kahlaa eläinten sekaan, ja ilmeisesti hän osaa tulkita kalojen äänimaailmaa. Tämä on heimon kertomaa, ja ilmeisesti on syytä uskoa se, Harris sanoo.

Harris kutsuu hankkeensa lähtökohtaa "eksoottiseksi", mutta sen seurauksena presidentti Barack Obama allekirjoitti pari vuotta sitten sopimuksen, jolla yhteisö sai palan kylän lähellä sijaitsevasta kansallispuistosta.

– Yhteisön mukaan operaatio pitäisi olla suoritettu vuoden 2017 aikana, ennen kuin uhka ilmestyy, Harris kertoo.

Valaiden tuntija: Järkiperäistä toimintaa

Vuosien ajan valaita harrastuksenaan tutkinut Helsingin yliopiston tutkija Rauno Lauhakangas ei ylläty intiaanien päätöksestä siirtää kyläänsä.

– Se kuulostaa järkiperäiseltä toiminnalta. Ihmiset havainnoivat luontoa ja varsinkin alkuperäiskansat, jotka lukevat aika tarkkaan luonnonmerkkejä, ovat voineet havaita valaiden käyttäytymisessä jotain omituista, Lauhakangas sanoo.

Hän muistuttaa, että esimerkiksi norsut reagoivat etukäteen Kaakkois-Aasiaan muutama vuosi sitten iskeneeseen tsunamiin siirtymällä nopeasti rannalta poispäin.

Lauhakankaan mukaan ihmisen ja eläinten kommunikaatiolla on pitkät perinteet. Hän huomauttaa, että myös suomalaisessa kansantarustossa on kohta, jossa korppi keskustelee Lemminkäisen kanssa.

Hänen mukaansa ihmisen ja valaiden kommunikaatio on kautta aikojen perustunut nimenomaan musiikilliseen vuorovaikutukseen.

– Seuraamalla valaiden käyttäytymistä voidaan tehdä johtopäätöksiä, Lauhakangas sanoo.

Lauhakangas kuuntelisi herkällä korvalla pinnan alta kuuluvaa viestiä ja sanoo, että jättäisi itse menemättä alueelle.

– Ehdottomasti. Jos meressä mannerlaatat liikahtavat ja tulee matala jyminä, niin siitä voi päätellä, että jotain omituista on tapahtumassa tällä alueella, ja pitäisi lähteä lipettiin ja kiireen vilkkaa, Lauhakangas sanoo.

Korjattu klo 10.50 Kaskadien alueen suomenkielinen nimitys.

Helsingin yliopiston seismologisen instituutin tutkijan mukaan voimakkaan maanjäristyksen todennäköisyys Pohjois-Amerikan länsirannikolla on kasvanut.

Instituutin yliopistotutkijan Päivi Mäntyniemen mukaan tutkimustulokset osoittavat tätä monessa kohdassa rannikolla.

Yhdysvaltain luoteisnurkka on voimakkaimpien mahdollisten maanjäristysten seutua.

– Siellä kohtaa monta mannerlaattaa. On pieniä ja suuria mannerlaattoja, ja siellä on hyvin paljon maanjäristyksiä. Tunnetaan jopa poikkeuksellisen voimakkaita jättiläisjäristyksiä, jollainen olisi sattunut vuonna 1700. Sen magnitudi saattoi olla jopa yhdeksän, Mäntyniemi sanoo.

Maanjäristyksiä tutkiville haasteena on niiden ennakointi.

– Iänikuinen vaikeus seismologeille on, että ihmiset ovat maan pinnassa ja tapahtumat syvällä maan kuoressa. Sinne ei voi lähettää luotainta, emmekä pääse ihan maanjäristyskohtaan. Ja jos on merialue niin sekin on oma vaikeutensa, Mäntyniemi sanoo.

Seismologiassa tiedostetaan eläinten käyttäytymisen merkitys, mutta tieteen näkökulmasta ongelmana on, että siitä voidaan vetää johtopäätöksiä yleensä vasta jälkikäteen.

Alkuperäiskansalta tuleva varoitus tulossa olevasta luonnonmullistuksesta on hänen mukaansa viranomaisnäkökulmasta hankala. Mahdollisen varoituksen antaminen ei ole yksinkertaista.

– Seismologisesti ei ole mahdollista ennakoida maanjäristyksiä. Se jättää kentän vapaaksi, eli on myös paljon esimerkkejä siitä, että annetaan ennustuksia eri syiden pohjalta, ja jos sitten mitään ei tapahdu, niin sekin on suuri ongelma kun aiheutetaan kaaos. Eli viranomainen joka tekee näitä päätöksiä, on raskaiden päätösten edessä, hän toteaa.

Maa- ja metsätalousministeriö on myöntänyt 10 000 euroa kalastuksen erityisvalvontaan Pohjois-Karjalaan. Pohjois-Karjalan Kalatalouskeskus aikoo lisätä valvontaa merkittävästi äärimmäisen uhanalaisen Saimaan järvilohen lisääntymisalueilla muun muassa Pielisjoella ja Ala-Koitajoella.

Kesällä 2014 Kalatalouskeskus pystyi käymään Ala-Koitajoella kahtena päivänä.

– Nyt pystymme valvomaan alueita säännöllisesti, kalatalousneuvoja Sami Kurenniemi sanoo.

Kalatalouskeskus tekee valvontayhteistyötä poliisin ja Metsähallituksen kanssa. Viime vuonna kalastuskieltoalue laajeni koskemaan Kuurnan alapuolisen Pielisjoen lisäksi niin sanottua kalaväylää, joka sijaitsee Pyhäselällä Pielisjokisuulla. Samaan laajennettuun syysrauhoitusalueeseen kuuluu lohikalojen nousuväylä Liperin ja Rääkkylän alueella.

Viime vuonna uusilla kalastuskieltoalueilla kalastajat saivat huomautuksia. Tulevana kesänä kalastuskiellon rikkomisesta seuraa tutkintapyynnön tekeminen poliisille.

Valvojille on kerrottu, että Saimaan järvilohen tärkeimmällä kutujoella, Ala-Koitajoella, salakalastetaan. Yksi ongelmapaikka on myös Pielisjoella, Kuurnan voimalaitoksen alapuolella. Kalastajat menevät aidan alueen sisäpuolelle pihtien voimalla.

– Näin on ollut vuodesta toiseen. Määrätyille porukoille salakalastus on extremeharrastus. Erään kerran yksi salakalastuksesta käräytetty ihminen toimi oppaana kolmen henkilön porukalle, Kurenniemi kertoo.

Suonenjoella kokeillaan uusia keinoja räkättirastaiden häätämiseksi marjapelloilta. Räksät ovat erityisesti mansikanviljelijöille jokakesäinen riesa. Tänä vuonna pelloille on tarkoitus asentaa suuria pesäpönttöjä, joilla houkutellaan tuulihaukkoja paikalle.

Suonenjoella on jo räksien häätämiseen kokeiltu lähes kaikkea, kertoo Suonenjoen seudun marjanviljelijäin yhdistyksen toiminnanjohtaja Eeva Leppänen.

– Niitä on häädetty pelottelemalla, pelloille on laitettu haukan kuvia, on tehty kaikenlaisia ääniä ja viljelijät ovat myös hakeneet Riistakeskukselta poikkeuslupia räkättirastaiden ampumiseen. Se on kuitenkin työlästä ja ei kukaan sitä tee mielellään.

Paras paikka pöntölle on ladon seinässä

Tuulihaukan saa asumaan marjapellolle rakentamalla sille pesäpöntön keskeiselle paikalle. Pöntön tulee olla sivuiltaan noin 30 senttimetriä niin, että laatikon etureuna on puoliksi avonainen. Pönttö muistuttaakin melko paljon ns. postin heittolaatikkoa.

– Pönttö olisi paras sijoittaa pellolle ladon päätyyn, noin neljän metrin korkeudelle, jotta haukka pääsee pesästä suoraan lentoon. Jos latoa ei ole, pöntön voi sijoittaa myös puuhun metsän laidalle, mutta siinä on vaarana, että oravat valtaavat pöntön, kertoo Lintuyhdistys Kuikan suojeluvastaava Hanna Sarja.

Linnunpöntön suuaukon tulisi osoittaa itään tai pohjoiseen, jotta poikasille ei tule kesällä liian kuuma. Pöntön pohjalle tulee laittaa linnulle pehmikkeitä ja varmistaa, ettei pöntössä ole teräviä osia kuten ruuveja esillä. Suuaukon pitää olla sellaisella korkeudella, että lintu pystyy istumaan omassa pesässään ja näkemään ulos.

Tuulihaukalla vain vähän luontaisia pesäpaikkoja

Sarja huomauttaa, että pöntöstä huolimatta tuulihaukat eivät välttämättä heti muuta sinne asumaan. Haukan täytyy ensin lentää lähistöllä, jotta se havaitsee uuden asuinpaikan. Haukat viihtyvät melko pitkään pesässä ja tekevät yleensä 4–5 poikasta.

– Tuulihaukka suosii nykyään rakennettuja pönttöjä, se muuttaa melko helposti niihin asumaan. Haukka oli aikaisemmin melko vähälukuinen, koska sen luontaiset pesäpaikat hävisivät metsäteollisuuden myötä. Pöntötys on auttanut.

Tuulihaukka tarvitsee asuinpaikakseen alueen, jossa on paljon myyriä ja avara paikka, missä saalistaa. Räkättirastaille tuulihaukka on peto, se ei välttämättä syö räksiä, mutta ainakin pelottaa niitä. Haukat syövät ylipäätään ravinnokseen jyrsijöitä, lintuja ja hyönteisiä, mutta eivät esimerkiksi marjoja

Pohjois-Savossa on muutama sata paria tuulihaukkoja. Tuulihaukat palaavat muuttomatkaltaan Pohjois-Savoon arviolta viikon tai parin sisällä.

Turun ammattikorkeakoulun ylläpitämä BalticSeaNow-sivusto sulkeutui pari viikkoa sitten. Syyksi on kerrottu mm. sivuston haavoittuvuudet ja rahoituksen loppuminen. Sivustoa ylläpitänyt hanke loppui jo vuoden 2013 lopussa.

Sivustolle paljon vierailijoita tuonut sääksikamera on edelleen paikallaan Seilin saarella, mutta sen lähettämää kuvaa ei näy missään. BalticSeaNow-sivulla kerrotaan kuitenkin, että sääksikameralle etsitään 'uutta kotia jonkun muun sivuston alta'.

Sääksikamera on lähettänyt kuvaa 2000-luvun puolivälistä. Huippuvuosina sivustolla on ollut toista miljoonaa kävijää vuosittain.

Satelliittireppu selässään matkaava Jaska-sääksi on aloittanut kevätmuuttonsa. Jaska lähti Afrikasta Gabonin jokisuistosta varhain maanantaiaamuna. Suora reitti Hyrynsalmen pesälle on noin 7300 kilometriä, ja Jaskan rengastanut biologi Vesa Hyyryläinen arvioi linnun taittavan matkan noin kuukaudessa.

Hyyryläinen kertoo, että matkan haasteellisin osuus on Saharan autiomaan ylittäminen, koska siellä ei juurikaan ole vesistöjä.

– Syysmuutolla oli hauska sattumus, kun Jaska kävi Siwassa kalassa. En ollut ennen tiennytkään, että Egyptin eteläosissa on Siwa-niminen keidasalue. Siellä on järviä, ja Jaska kävi siellä kalassa. Näinköhän se käy tälläkin kertaa tankkaamassa. Odotan Jaskan paluuta luottavaisesti. Tämä on neljäs kerta, kun Jaska ylittää autiomaan, Hyyryläinen sanoo.

Muita haasteita linnun matkaan voivat aiheuttaa sää ja laskeutumispaikoilla myös ihmiset. Hyyryläinen kertoo, että joskus sääksiä ammutaan Etelä-Euroopassa.

Jos kumppani ei saavu ajoissa, Jaska ottaa uuden

Jaska lensi ensimmäisenä matkapäivänään lähes 200 kilometriä ja vietti yönsä päiväntasaajan Guineassa viidakossa. Kainuussa sitä odottaa ehjä kotipesä.

– Se on luonnonpesä, jossa Jaska pesi viime kesänä ensimmäistä kertaa pesivänä koiraana. Lumitaakka ei ole pudottanut pesää, vaan se on yhä tukevasti oksanhangassa.

Hyyryläinen kertoo, että pian Jaskan paluun jälkeen pitäisi palata myös sen puolison, jolloin linnut pääsevät yhdessä pesimäpuuhiin. Koiras saapuu useimmiten pesälle ensimmäisenä.

– Sääksillä on yleensä vakituiset kumppanit, mutta jos naaras ei pääse perille noin kahden viikon kuluessa koiraan saapumisesta, koiras saattaa etsiä uuden parin.

Seurattavia sääksiä tulee tänä vuonna todennäköisesti lisää. Hyyryläinen on sopinut Metsähallituksen kanssa asentavansa satelliittilähettimen myös Jaskan kumppanille ja uuislle poikasille. Näin lintuja voidaan seurata perhekuntana. Tavoitteena on myös saada mahdollisimman tarkkaa tietoa lintujen lennoista kotipesälläkin.

Jaskan matkaa voi seurata Luonnontieteellisen keskusmuseon sivuilta.

Esimerkiksi perhosten siivissä ja kalojen pyrstöissä esiintyvät silmäkuviot ovat yksi kiehtovimmista saaliseläinten strategioista välttää saalistajia. Näiden silmää muistuttavien kuvioiden on uskottu pelottavan esimerkiksi perhosia syöviä pikkulintuja, koska ne muistuttavat linnun omia petoja, esimerkiksi pöllöjä tai kissaeläimiä.

Suoraa kokeellista evidenssiä matkimishypoteesista (eye-mimicry hypothesis) ei kuitenkaan tähän saakka ole ollut ja etenkin viimeisen kymmenen vuoden aikana hypoteesi on voimakkaasti kyseenalaistettu. Vastahypoteesi on ollut, että läheskään kaikki silmäkuviot eivät kovinkaan suuresti muistuta silmiä, vaikka ne joskus ovatkin häkellyttävän hyviä.

On esitetty, että ne pelottavat lintuja yksinkertaisesti siksi, että ne ovat huomiota herättäviä (sensory bias -hypoteesi). Lisäksi pyörylät ovat geneettisesti yksinkertaisia ja voivat kehittyä sattumalta helpommin kuin moni muu kuvio.

Professori Johanna Mappeksen tutkimusryhmä on vihdoin ratkaissut tämän kiistan. Jyväskylän yliopiston tutkijat keksivät hyödyntää korkealaatuisia tietokoneella manipuloituja kuvia ja näyttää niitä linnuille.

Linnut, tässä tapauksessa talitiaiset, oli opetettu hakemaan ruokaa tietystä paikasta Konneveden tutkimusaseman koeaviaariossa. Koetilanteessa ruokailemaan laskeutuneelle linnulle näytettiin kuva perhosesta, jolla oli silmäkuvio tai silmäkuvio, joka oli muokattu niin, että värit pysyivät samana mutta kuvio muistutti vähemmän silmää.

Lintujen reaktioita verrattiin myös oikean pedon, eli varpuspöllön kasvoihin. Kuvissa pöllö oli joko silmät auki tai kiinni ja vielä tilanteeseen, jossa perhosella ei ollut lainkaan silmätäpliä.

Kokeessa linnut reagoivat hyvin voimakkaasti pöllöihin ja lähes yhtä voimakkaasti perhosiin, joilla oli silmää muistuttava kuvio siivissään. Sen sijaan linnut eivät pelästyneet juuri lainkaan kuviota, joka oli manipuloitu muistuttamaan vähemmän silmää. Myöskään perhonen, jolla ei ollut siipikuvioita, ei herättänyt suuria tunteita linnussa.

Jyväskylän yliopistosta kerrotaan, että kokeen tulokset puoltavat voimakkaasti alkuperäistä silmähypoteesia ja sotivat ”sattumalta silmän näköinen” tai ”sensory bias”-hypoteesia vastaan.

Ounasjoen varrella Kittilässä oli viimeksi suurtulva keväällä 2005.

– Siihen tilanteeseen verrattuna meillä on vähän laajemmallakin alueella näitä korkeita lumipitoisuuksia. Sitä kautta meillä olisi edellytykset normaalia suurempaan tulvaan tällekin vuodelle, hankintaryhmän esimies Jukka Kuoksa Lapin Ely-keskuksesta sanoo.

Lunta on Länsi-Lapissa nyt keskivertokevättä enemmän.

– Ounasjoen ja Tornionjoen vesistöalueilla sekä Simojoen alueella on normaalia enemmän lunta.

Tilannetta seurataan jatkuvasti: Miten sulaminen etenee ja miten säät kehittyvät. Ensimmäinen tulvakeskuksen ennuste julkaistaan tiistaina 14. huhtikuuta, Kuoksa kertoo.

Hidas sulaminen hyvästä

Esimerkiksi Ounasjoen vesistöalueella sulaminen alkaa toukokuun alkupuolella.

Jukka Kuoksa toivoo tulevalta sopivia yöpakkasia ja lumen maltillista sulamisvauhtia. Näin suurtulvalta voidaan välttyä. Lapin Ely-keskus on  joutunut nöyrtymään luonnonvoimien edessä myös ennalta ehkäisevissä toimenpiteissä. Jäitä ei ole päästy sahaamaan, sillä niiden sulaminen on jo vauhdissa, eikä pinta kanna jääporaa.

– Jos kevät etenee normaalilla tavalla, kuten esimerkiksi viime keväänä, silloin jäistä ei ole haittaa. Jääpatotilanteeseen vaikuttaa se, kuinka ryöpsähtäen tulvat lähtevät purkautumaan.

Myös viime vuonna jäät jäivät osin sahaamatta, mutta silti tulva-aika sujui hyvin, Jukka Kuoksa muistuttaa.

Korjattu kello 15.18. Vuosiluku vuodesta 2015 vuoteen 2005.