Vanajavesikeskuksen ja Hämeen ELY-keskuksen teettämässä tutkimuksessa selvisi, että vesistön pohjasedimentti on vain muutamin paikoin pilaantunutta. Valtaosassa kaikkiaan 43 pisteestä otetuista näytteistä havaittiin vain alhaisia haitta-ainepitoisuuksia. Muun muassa raskasmetallipitoisuudet olivat lähes kaikkialla haitattomia.

– Toki tulokset olivat parempia kuin odotettiin, sanoo vesistöntutkija Hanna Alajoki Kokemäenjoen Vesiensuojeluyhdistyksestä.

Pilaantuneita näytepisteitä oli Hämeenlinnan ja Janakkalan alueilla yhteensä seitsemän: Kernaalanjärvi, Vettenjakamo, Ahilammi, 10-tien sillan kohta, Sotkan sahan edusta, Vaakunanlahti sekä Vanhankaupunginlahti osoittautuivat pohjaltaan kelvottomiksi.

"Parempaan suuntaan ollaan menossa"

– Vanajaveden maine on menneiden vuosikymmenien huonojen kokemusten vuoksi vähän huono, niin haluaisin, että ihmiset vähän valoisammin ja iloisemmin katsoisivat Vanajavettä. Parempaan suuntaan ollaan menossa, rohkaisee Vanajavesikeskuksen pääsihteeri Sanni Manninen Johansen.

Vanajan pohjan laatu on yllättävän hyvä huolimatta vesistön rannoilla vuosikymmenien aikana harjoitetusta teollisesta toiminnasta. Tutkimuksesta selvisi, että rankinta saastuttava kuormitus on ollut 50-luvulta 80-luvulle saakka.

– Täällä on vuosikymmeniä jatkunutta teollista toimintaa ja on ollut kaatopaikka, saha ja ties minkälaista. Silti pitoisuudet eivät olleet tämän korkeampia. Olen huojentunut! puuskahtaa Sanni Manninen Johansen.

Ruoppaamistoiveet ajoivat tutkimuksen tekoon

Tutkimus vastaa rannan asukkaiden tiedon tarpeeseen. Haluttiin saada selville, voidaanko alueella tehdä ruoppauksia tai muita vastaavia kunnostustoimia, esimerkiksi vesikasvillisuuden poistoa juurakoineen.

Suurin osa Vanajaveden pohjasta on kunnostettavissa, mutta kelvottomiksi osoittautuneilla alueilla ei ruoppaamista suositella. Esimerkiksi Vaakunanlahdella ja Sotkan sahan edustalla kunnostaminen voi asiantuntijoiden mukaan aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä.

– Ruoppaus ei ole yksinkertainen asia. Siinä on todella paljon huomioon otettavia asioita. Nyt me tiedämme, että on paikkoja, joissa voimme edetä, jos se katsotaan tarkoituksenmukaiseksi.

– Sitten on paikkoja, missä meidän on tarkkaan mietittävä, että pystytäänkö ruoppaus teknisesti toteuttamaan fiksusti, niin, ettei siitä ole haittaa ympäristölle. Tosi tärkeä kysymys on myös, onko se järkevää taloudellisesti, selittää Sanni Manninen Johansen.

Pienikokoinen metsäkauris on piiloutumisen mestari. Metsissä lymynnyt kauris on onnistunut pikkuhiljaa levittäytymään lähes joka puolelle maatamme vuosikymmenten aikana. Viime vuosina metsäkauris on kuitenkin poistunut metsästä ja tullut kaupunkiin.

Metsäkauriiden elämää pitkään seurannut lahtelainen riista-asiantuntija Matti Sundelin on pistänyt merkille, että metsäkauris ei ole enää harvinainen kulkija kaupungeissa.

– Metsäkaurispopulaatioita on pelkästään Lahden kaupungin alueella noin kymmenkunta. Varovasti arvioituna sanoisin, että metsäkauriita on noin viisikymmentä kaupungin alueella. Voi olla, että luku on todellisuudessa paljon suurempi, Sundelin toteaa.

Myös luonnossa liikkuvien eläinten lumijälkilaskennoista on pääteltävissä samanlainen trendi. Metsäkauriit ovat lisääntyneet huomattavasti.

– Riistakolmiolaskennoista huomaa niiden runsastuneen huomattavasti viimeisen viiden vuoden aikana. Muun muassa Lahden alueella on selvästi metsäkauriiden tihentymä, Luonnonvarakeskuksen suunnittelija Katja Ikonen summaa.

Metsäkauris viihtyy kaupunginvalojen loisteessa

Metsäkauriiden on hyvä olla lähellä ihmistä. Se on asiantuntijoiden mukaan suurin syy siihen miksi kauris on alkanut urbanisoitua.

– Kaupungeissa ei ole niin paljon lunta. Kauriiden on helpompi liikkua. Ihmiset myös ruokkivat niitä, joten ne pikkuhiljaa tottuvat ihmisiin ja kaupunkielämään, Ikonen toteaa.

Ikosen mukaan metsäkauriit ovat kuitenkin perusluonteeltaan niin arkoja, että yleistyessäänkin niiden näkeminen kaupunkiympäristössä voi olla vaikeaa. Ne pyrkivät piilottelemaan ihmissilmiltä niin paljon kuin mahdollista.

Riista-asiantuntija Sundelinin kokemukset eivät kuitenkaan kerro arkailevista eläimistä, päinvastoin.

– Eräs rouva ruokkii metsäkauriita omakotitalonsa pihalla leivänkannikoilla. Lapsenlapsen kanssa he katselevat olohuoneen ikkunasta, kun metsäkauriit tulevat heti leivän heittämisten jälkeen syömään pihalle. Ne ovat kesyyntymässä niin kuin rusakot.

– Kauriit ovat melkoisia herkkusuita. Niille kelpaa hyvin leivät ja muut. Tästä syystä monet ihmiset ovat niitä alkaneetkin ruokkimaan, Sundelin lisää.

Metsäkauriit usein autojen tulilinjalla

Hämäränhetkillä liikkuvat metsäkauriit ovat kaupungeissa liikkuessaan usein myös kohdakkain autojen kanssa.

– Pelkästään viime vuonna Lahden kaupunkialueella jäi 22 metsäkaurista auton alle.  Se on aika paljon, kun muutamia vuosia sitten saattoi käydä niin, että niitä ei jäänyt yhtään autojen alle kaupungeissa koko vuonna, Sundelin kertoo.

Saamelaismuseo Siida on avannut kaikille avoimen verkkonäyttelyn luonnonkasvien käytöstä. Eatnanšaddu – Saamelaiset ja luonnonkasvien käyttö -verkkonäyttely pohjautuu Saamelaismuseon ja Ylä-Lapin luontokeskuksen yhdessä tuottamaan samannimiseen kasvinäyttelyyn.

Verkkonäyttelyssä esitellään saamelaisten käyttämiä luonnonkasveja, niiden kasvuympäristöjä ja käyttötapoja. Kattavaa tietopakettia täydentää kasvitietokanta, johon on tallennettu noin 50 luonnonkasvin tiedot sekä tehtäväosio, jonka avulla voi testata omia tietoja pohjoisen luonnonkasveista, kertoo Siidan museonjohtaja Sari Valkonen.

–- Aikanaan Siidassa nähtävillä olleesta Eatnanšaddu-näyttelystä pidettiin kovasti. Nyt tiedot ovat jälleen kaikkien tutkittavissa verkkosivuilla ja näin kevään korvalla on helppo alkaa orientoitumaan aiheeseen ja kerätä hyötykasveja talteen jo ensi kesänä, vihjaisee Valkonen.

Verkkonäyttely löytyy osoitteesta www.samimuseum.fi/eatnansaddu . Sivu on käännetty suomen, englannin ja saamen kielelle.

Eatnanšaddu-näyttely on toteutettu osana Sápmi Miehtá -hanketta, jonka on rahoittanut Euroopan sosiaalirahasto ja Lapin ELY-keskus. Saamelaisalueen koulutuskeskuksen vetämässä hankkeessa oli tarkoituksena luoda saamenkielen ja -kulttuurin virtuaalinen kehittämis- ja oppimisympäristö. Saamelaismuseo ja luontokeskus Siida toteutti hankkeen aikana sisältöä virtuaalikoulun opetuksen tueksi.

Säpilänniemen oikaisu-uoma on jälleen saanut vastustajat jaloilleen Kokemäellä. Suomen luonnonsuojeluliitto on julkaissut vahvan kannanoton hanketta vastaan. Sen mukaan oikaisu-uoman rakentaminen Kokemäenjokeen olisi vakava ympäristöriski.

– Se vaikuttaisi haitallisesti Puurijärvi-Isosuon kansallispuistoon ja Köysikosken lehtoalueeseen. Lisäksi se pilaisi merkittävän pohjavesialueen. Hankkeen laillisuus olisi tältäkin osin kyseenalainen, toteaa Juhani Oksanen liiton Satakunnan piiristä.

Enemmän haittoja vai hyötyjä?

Noin kahden kilometrin pituinen oikaisukanava halkaisisi Säpilänniemen. Sen tarkoituksena olisi helpottaa tulvatilanteita Huittisissa ja Kokemäellä. Juhani Oksanen pitää hankkeen haittoja siitä saatavia hyötyjä merkittävämpinä. Varsinais-Suomen ely-keskuksessa näkemys on toinen.

– Uoman merkitys tulvasuojelun kannalta on erittäin merkittävä. Kun tulvavesiä pyritään laskemaan, tämän uoman avulla ne laskevat varmasti, toteaa vesistöinsinööri Juha-Pekka Triipponen.

Triipponen myöntää, että isolla hankkeella on myös haitallisia vaikutuksia ympäristölle. Ne pyritään hänen mukaansa korvaamaan parhaalla mahdollisella tavalla.

– Tilalle on tarkoitus esittää korvaavaa Natura-metsää. Pohjavesialueelle aiheutuvat haitat korvattaisiin vesijohdoilla ja viemäröinnillä, Triipponen toteaa.

Natura-alueen siirto olisi ennakkotapaus

Juhani Oksanen ei ole mielissään suunnitelmista siirtää Natura-aluetta muualle, eli näillä näkymin Karvian vesistöön.

– Suojelun siirtäminen paikasta toiseen olisi luonnonsuojelullisesti erittäin merkittävä kysymys. Se olisi ennakkotapaus koko Suomessa.

Kokkola kuitenkin edellyttää, että puolustusvoimat osallistuu pohjaveden yhteistarkkailuun, jos sellainen Karhinkankaan alueella käynnistyy. Armeijalla on Vattajalla neljä erillistä polttonesteiden säiliötä ja niiden yhteydessä myös jakelupisteet sekä varikkoalue. Alueiden turvajärjestelmiä kaupunki pitää riittävinä.

Jakelupisteet on sijoitettu betonilaatalle, joka toimii suoja-altaana. Kuorma-autojen huoltohallilla taas vedet ohjataan erillisen öljyn erottimen kautta sadevesiviemäriin. Hallilla syntyvät vaaralliset jätteet kerätään ja kuljetetaan Ekokemin teollisuusjätteiden käsittelylaitokseen.

Alue, jolle puolustusvoimat hakee ympäristölupaa, sijaitsee Karhinkankaan pohjavesialueella. Pohjavettä on tarkkailtu vuodesta 2012 yhdeksän eri tarkkailupisteen avulla. Vesi on hyvälaatuista, vaikkakin happipitoisuus on alhainen.

Kokkolan vaatima ympäristölupa koko Vattajan harjoitusalueelle seisoo tällä hetkellä Vaasan hallinto-oikeudessa. Kokkola vetoaa valituksessaan muun muassa ammuntojen meluhaittoihin.

Ely-keskuksen mielestä vain polttoaineenjakelu ja varikko tarvitsevat ympäristöluvan.

Tilasiemen-ketjulla on Suomessa 50 siemenpakkaamoa, joista yksi toimii Liperissä Kaatamon kylällä. Tilalla viljellyt ja sopimustuottajilta ostetut viljat on puhdistettu ja kunnostettu. Nyt tilalla käy huiske, kun matkaan lähtee päivittäin useita kuormia.

Siilosta lasketaan siemeniä 600 kilon suursäkkeihin, joita on varastossa pitkät rivit odottamassa pääsyä matkaan.

– Päätuotteitamme ovat kaura, ohra, vehnä ja heinänsiemenet. Itä-Suomen alue on meidän päämarkkina-alue. Vuosittain meiltä lähtee reilusta parista miljoonasta kahteen ja puoleen miljoonaan kiloa siemeniä, kertoo maanviljelijä Osmo Koponen Pohjois-Karjalan Siemenestä.

Suomessa 70-80 prosenttia käytetyistä siemenistä on tilojen omia siemeniä. Sertifioituja siemeniä, kuten Tilasiemenen siemeniä on noin 20-30 prosenttia Esimerkiksi Ruotsissa tilanne on päinvastoin. Siemenkauppias toivoo tietysti, että Suomessa siirrytään enemmän Ruotsin tyyliin.

– Kun tilakoot kasvavat, niin jokaisen kannattaa keskittyä siihen, mikä on sille tilalle kannattavinta. Monesti olen kuullut maidontuottajilta, että hänelle on tärkeintä pitää eläimet kunnossa ja ostaa valmis, laadukas siemen, Koponen kertoo.

Siemenet ovat sertifioituja, eli ne täyttävät tarkat kriteerit. Niiden tuotantoa on huolella tarkkailtu ja siemenet on tarkastettu, ettei niihin ole päässyt esimerkiksi hukkakauraa.

Kolmannen sukupolven maanviljelijä luottaa suomalaisen maatalouden jatkoon. Tästä kertoo muun muassa sukutilalle nouseva uusi rakennus.

– Uutta pakkaamolinjastoa ja varastoa. Hyvillä mielen eteenpäin mennään, Koponen hymyilee.

Luonnontieteellisen museon uusi näyttely on varteen otettava kohde esimerkiksi luokkaretkeläisille. Luuranko kiinnostaa aina, ja myös museokävijöiden toivoma karhu on saatu nähtäville.

– Karhu kertoo, että on tullut kevät ja luonto on herännyt. Tämä karhu on saatu Keski-Suomen puolelta, mutta ihan saman näköisiä ne ovat Pirkanmaallakin.

– Karhun elinympäristö on aika laaja: siihen kuuluu suota, metsää, viljelysmaitakin. Tuossa se on kävellyt hienon Siikanevan poikki ja nuuhkii ilmaa ja varmaan miettii, että alkaisiko hankkia kevään ensimmäistä ruokaa itselleen.

Punarinta laulaa kesäyössä

Luonnontieteellisen museon uusi näyttely jatkaa pirkanmaalaisen luonnon esittelyä. Näyttelyn myötä museon tilat kaksinkertaistuvat.

Kesäyö on saanut oman osastonsa, jossa on kansallismaisema Kyröspohjasta.

– Öinen luonto ei suinkaan nuku. Siellä on hereillä monenlaisia veijareita, jotka vain eivät ole välttämättä samat, jotka ovat hereillä meidän kanssamme päiväsaikaan, kertoo museoamanuenssi Tomi Kumpulainen.

Vitriineistä voi bongata kiiltomatoja, yöperhosia, lepakoita, pöllöjä ja siilin. Kuuloaistia herkistellään linnunlaululla.

– Punarinta on hämärän ajan laulaja eli se laulaa myöhäiskeväällä ja alkukesästä iltahämärän ja yönkin aikana. Sitten on erikseen ihan yölaulajia. Monet kerttuset ja muun muassa satakieli laulavat yöaikaan.

Arvokas vanha metsä

Luonnontieteellinen museo halusi kunnioittaa vanhaa suomalaista metsää omalla osastolla. Kävijää ympäröivät metsämaisemat, joita voi ihailla istuskelemalla kelopuilla.

– Esillä on syksyinen vanhan metsän ja suon reunakohta Seitsemisissä. Halusimme omistaa vanhalle metsälle oman paikkansa, koska se on se alkuperäinen luontotyyppi, jota Suomessa on ollut aika paljon. Niiden määrä on pienentynyt vähiin.

Keloista ja rungoista leijailee ilmaan puun tuoksu. Taustalla kurkistelee valkohäntäkauris. Muurahaiset ovat hyvin merkittävän osa luonnon monimuotoisuutta.

"Olemme osa luontoa"

Näyttelyn tavoitteena on muun muassa herättää kävijöitä miettimään ihmisen suhdetta luontoon. Yhdessä vitriinissä on ihmisen luuranko, supikoira, mäyrä ja autonromu. Ihminen muokkaa luontoa monin tavoin – esimerkiksi siirtämällä eliölajeja tai saastuttamalla.

– Haluamme muistuttaa, että olemme osa luontoa. Koostumme samoista alkuaineista kuin muutkin eliöt. Kun ihminen tai eliö maatuu, se vapauttaa ravinteita ja sitten jokin toinen saa siitä elämän. Se voi olla mikrobi tai sieni tai kovakuoriainen. Sinne kiertoon mekin palaudumme, sanoo museoamanuenssi Tomi Kumpulainen.

Luonnontieteellisen museon uusi näyttely avautuu yleisölle perjantaina. 27. maaliskuuta.

Yhdysvaltain viranomaiset ovat päättäneet sallia uhanalaisen pensassarvikuonon ampumisen ja maahantuonnin.

Vuosi sitten teksasilainen mies maksoi huutokaupassa 350 000 dollaria erikoislaatuisesta luvasta. Sen turvin mies voisi ampua Namibiassa erittäin uhanalaisen pensassarvikuonon ja tuoda sen Yhdysvaltoihin.

Huutokaupan järjesti safariharrastajien yhdistys, joka kertoi keräävänsä rahaa kyseisen sarvikuonolajin suojeluun Namibiassa. Järjestäjien mukaan tällaisista huutokaupoista saatujen varojen avulla Namibian hallitus voi suitsia metsästystä.

Tapauksen jälkeen Yhdysvaltain viranomaiset saivat yli 15 000 kirjettä ja vetoomusta, joissa oli yhteensä yli 150 000 ihmisen allekirjoitukset. Protestoijat vaativat luvan kumoamista.

Nyt viranomaiset totesivat, ettei huutokaupassa myyty lupa ole ristiriidassa uhanalaisia eläimiä koskevien lakien kanssa.

Ei ole tiedossa, milloin metsästäjä aikoo ampua sarvikuonon.

Humane Society: Epäjohdonmukainen ratkaisu

Lisäksi viranomaiset hyväksyivät toisen metsästäjän pyynnön tuoda Yhdysvaltoihin samanlainen sarvikuono, joka on ammuttu jo aiemmin. Tähän kaatoon lupa oli ostettu suoraan Namibian viranomaisilta.

Eläinsuojelujärjestö Humane Society ilmoitti heti olevansa pettynyt päätöksiin. Yhdistyksen mielestä on epäjohdonmukaista, että rikkaan eliitin kaadot hyväksytään samalla kun salametsästystä yritetään saada kuriin.

Viime vuonna salametsästäjien arvioidaan tappaneen enimmäkseen Etelä-Afrikassa yli 1 200 sarvikuonoa. Arvokkaina pidetyistä sarvista suurin osa päätyy rikollisia reittejä Aasiaan käytettäväksi mm. ikivanhoissa uskomushoidoissa.

Afrikassa elää tällä hetkellä noin 25 000 sarvikuonoa. Näistä 5 000 on pensassarvikuonoja, joista osa elää Namibiassa mutta enemmistö Etelä-Afrikassa.

Sekä Namibia että Etelä-Afrikka järjestävät vuosittain muutamia valvottuja jahteja. Niiden tuotot on tarkoitettu kantojen suojelemiseen.

Pensassarvikuonon (Diceros bicornis) vanha suomenkielinen nimi on suippohuulisarvikuono.

Perämeri on joka talvi saanut yhtenäisen jääkannen - tähän asti. Perämeren jäätilannetta on seurattu tarkasti ainakin koko Suomen itsenäisyyden ajan.

Jäätutkija Mikko Lensu Ilmatieteen laitoksesta kertoo, että parikymmenen viime vuoden aikana lauhoja talvia on esiintynyt yhä useammin, mutta Perämeren ulappa on aina jäätynyt vähintäänkin lyhyeksi ajaksi.

– Muistaakseni yhtenä talvena Perämeri jäätyi kokonaan vain yhden vuorokauden ajaksi. Mutta tällaista talvea ei ole aiemmin ollut, Mikko Lensu muistelee.

Pakkasjaksoista huolimatta jääkansi jäi muodostumatta tänä talvena muista sääilmiöistä johtuen. Esimerkiksi kova tuuli rikkoo muodostuvaa jäätä. Tänäkin talvena jäätä on kasaantunut rannikoille ja saaristoihin.

Arkistotietoja aina 1700-luvulta saakka

On todennäköistä, että Perämeri ei koskaan aikaisemmin ole ollut vailla yhtenäistä jääkantta.Jäätietoja on Perämereltä kerätty jo ennen Ilmatieteen laitoksen perustamista. Vanhoja lähteitä, joista jäätilanteestä on tietoja, ovat muun muassa satamien ja laivojen lokikirjat aina 1700-luvulta saakka.

– Nämä lähteet eivät tietysti ole aivan luotettavia ulapalla vallinneen jäätilanteen suhteen, Mikko Lensu huomauttaa.

Ilmatieteen laitoksen historiassa on talvia, jolloin jäätä on muodostunut Suomen merialueille kokonaisuutena vähemmän kuin tänä talvena.

– Perämeren osalta tilanne on ainutkertainen, Mikko Lensi korostaa.

Sähköverkkoyhtiö Elenia on asentanut vajaan kymmenen vuoden aikana lintupalloja yli 200 kohteeseen Hämeessä, Pirkanmaalla, Keski-Suomessa sekä Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaalla.

Viestintäjohtaja  Heini Kuusela-Oppaan mukaan sysäys joutsenten suojeluun tuli asiakkailta.

– Paikalliset ihmiset alkoivat ottaa yhteyttä ja ilmoittaa lintujen turman paikoista. Päädyimme siihen, että jotain täytyy tehdä ja ryhdyimme asentamaan sähköjohtoihin palloja. Tähän mennessä palloja on asennettu jo yli tuhat. Niitä löytyy sähkölinjoilta pelloilta, järvien poukamista tai jokien ylityksistä.

Lintupallot ovat väriltään kirkkaanoransseja. Ne ovat kookkaita, jonkin verran jumppapalloja pienempiä.

– Lintupallot asennetaan sähköverkkoon noin 10 - 20 metrin välein.  Asennustyöt tehdään valtaosin jännitetyönä, joten työstä ei aiheudu keskeytystä sähkönjakeluun, kertoo Heini Kuusela-Opas.

Linnut väistävät palloja

Sähköjohdot voivat koitua joutsenten ja esimerkiksi myös kurkien kohtaloksi silloin kun ne osuvat lintujen nousu- tai laskeutumsireiteille. Pallojen ansiosta linnut osaavat väistää johtoja.

– Sähköjohtoihin menehtyy merkittävä määrä joutsenia, toteaa BirdLife Suomen suojelu- ja tutkimusjohtaja Teemu Lehtiniemi.

Esimerkiksi pellolla levähtävästä joutsenparvesta useampi yksilö voi kuolla törmättyään sähköjohtoon. Teemu Lehtiniemen mukaan lintupallojen tehosta ei ole tarkkaa tietoa, mutta selvää näyttöä on kuitenkin siitä, että palloista on hyötyä.

– Tietenkin ainoa varma keino välttää sähköjohtokuolemat on maakaapelointi, toteaa Lehtiniemi.

Sähköverkkoyhtiöt ovat BirdLife Suomen mukaan suhtautuneet myönteisesti joutsenten suojeluun ja lintupalloja on asennettu kiitettävästi paikkoihin, jotka ovat osoittautuneet linnuille kohtalokkaiksi. Kansalaistiedon keräämisessä Elenia on ollut edelläkävijä ja BirdLife suomi ja Elenia ovatkin tehneet yhteistyötä muutaman vuoden ajan.

Ilmajohtoa riittää

Viestintäjohtaja  Heini Kuusela-Opas toteaa, että paikalliset ihmiset ovat parhaita asiantuntijoita, kun halutaan tietää linnuille vaaralliset paikat. Sen jälkeen kun tieto vaaran paikoista tulee, pallojen paikat katsotaan asiantuntijoiden kanssa niin että ne parhaiten vähentävät lintujen riskiä törmätä sähköjohtoon.

– Lintupalloja asennetaan jatkossakin. Imajohtoa riittää edelleen kymmeniä tuhansia kilometrejä.

Lauha talvi on saanut joutsenet aikaisin liikkeelle. Viestintäjohtaja Heini Kuusela-Oppaan mukaan sähköverkkoyhtiöön tulevat yhteydenotot osoittavat, että joutsenella ja varsinkin laulujoutsenella on aivan erityinen sija suomalaisten sydämissä.

– Kansallislintumme on sitkeän suojelutyön ansiosta onnistuttu pelastamaan sukupuuton partaalta. Ilman muuta suojelutyö paikallisten asukkaiden ja lintuharrastajien kanssa jatkuu.

Korkeasaaren villieläinsairaalassa on viime päivinä hoidettu tummanpuhuvaa hahmoa. Pahoin nokeentunutta lehtopöllöä rauhoiteltiin muutama päivä hiiriaterioilla ennen kuin lintu uskallettiin kylvettää.

Pöllö oli juuttunut espoolaiseen savupiippuun ja nuohonnut sieltä nokea höyhenpukuunsa. Korkeasaaren tiedotteen mukaan palokunnalta vei puolitoista tuntia saada pöllö piipusta.

Kylvetys hoidettiin niin, että ammeeseen laskettiin 42-asteista vettä ja runsaasti astianpesuainetta. Pöllöä kylvetettiin kolmessa pesuvedessä, jotka muuttuivat noesta mustiksi. Huuhtelun jälkeen höyhenet föönattiin hiustenkuivaajalla.

Pestystä pöllöstä erottuivat jo lehtopöllön raidat, vaikka väri oli yhä normaalia tummempi. Kylpytuokion lopuksi pöllö päästettiin pyyhkeen ja lämpölampun alle lämmittelemään. Pöllö suhtautui pesuun ja kuivaukseen tyynesti, mutta käytti terveen pöllön tavoin myös nokkaansa.

Korkeasaaren tiedotteen mukaan lehtopöllö vaikuttaa nyt hyväkuntoiselta ja syö normaalisti. Eläinlääkäri selvittää vielä, tarvitseeko nokea pestä pois lisää. Jos kaikki sujuu mallikkaasti, pöllö pääsee lähiviikkoina takaisin kotireviirilleen.

Kipakat yöpakkaset ja kylmät pohjoistuulet tulppasivat lintujen kevätmuuton pitkäksi aikaa, mutta nyt tilanteen odotetaan muuttuvan. Viikonlopuksi luvatun lauhan sään, etelätuulten ja vesisateiden myötä muuttajien odotetaan lähtevän innokkaasti liikkeelle kohti pohjoista, lintuharrastaja Markku Halonen arvioi.

Esimerkiksi Pohjois-Karjalassa on jo pälviä pelloilla ja vesistöissä on sulapaikkoja, joten kevätmuutto jatkunee muutaman viikon etuajassa.

– Lähiaikoina on odotettavissa useita uusia muuttolintulajeja, mutta myös jo aiemmin näyttäytyneiden lajien pääjoukkoja. Liikkeellä ovat etenkin laulujoutsenet ja muut vesilinnut, kotkat ja haukat, harmaalokit, varislinnut, töyhtöhyypät sekä peipot ja muut pikkulinnut. Pulmusten pääjoukot vaikuttavat jo kiirehtineen ohi maakunnan, mutta niidenkin valkeana välkkyviä parvia voi vielä nähdä teiden varsilla ja peltojen pälvillä, Halonen kuvailee.

Tuulet ohjaavat lintujen muuttoa

Urpiaiset ovat olleet maaliskuun näkyvimpiä lintuja ja ne ovatkin saapuneet suurin joukoin.

– Osa niistä on ollut vain läpikulkumatkalla pohjoiseen, mutta osa saattaa jäädä tänne Pohjois-Karjalaan pesimäänkin, Halonen kertoo.

Urpiaiset syövät koivun ja lepän siemeniä, mutta tänä keväänä eloisat linnut ovat täyttäneet vatsaansa kuusensiemenillä. Samoilla apajilla ovat olleet myös iloisesti livertävät käpylinnut, joiden pesintä on jo käynnissä.

– Tuulet ohjaavat sekä pienten että isojen lintujen muuttoa. Perjantain kaakkoistuuli lähestyvän matalapaineen edellä on mitä otollisin kotkien muutolle, sillä raskaina lintuina ne hyödyntävät kovaa myötätuulta. Maakunnan kautta muuttaa keväisin jopa useita satoja merikotkia ja kymmenittäin maakotkia kohti Lapin ja Kuolan pesimäpaikkoja. Merikotkia voi nähdä joskus myös järvien jäillä pilkkimiesten kalantähteitä syömässä, Halonen kiteyttää.

Kauppojen hyllyissä myydään vielä tonnikalasäilykkeitä, joista ei ilmene selvästi, mitä kalalajia purkki sisältää. Suuri osa tonnikalasäilykkeistä on boniitti-nimistä kalaa, joka on tonnikalalle sukua, muttei kuulu niin kutsuttuihin aitotonnikaloihin.

Tonnikalalla tarkoitetaan suomeksi tarkalleen ottaen lajia, jonka tieteellinen nimi on Thunnus thynnus. Tämä varsinainen tonnikala tunnetaan myös Atlantin sinievätonnikalana.

Vuoden 2013 lopussa voimaan tulleen asetuksen mukaan tarkka kalalaji pitäisi mainita ainesosaluettelossa, vaikka tuotetta saa myydä esimerkiksi nimellä "tonnikalaa paloina vedessä". Asetuksen mukaan jalostamattomissa sekä suolatuissa ja savustetuissa tuotteissa on kerrottava jatkossa lisäksi kalalajin tieteellinen nimi, kalan pyyntialue ja pyyntitapa. Vaatimus tieteellisestä nimestä ei tosin koske kalasäilykkeitä.

Joissakin purkeissa boniitti on mainittu ainesosaluettelossa englannin- tai ruotsinkielisellä nimityksellä ’skipjack’. Maa- ja metsätalousministeriön kalatalousylitarkastaja Harry Kaasinen huomauttaa, että lajin suomenkielinen nimi on boniitti.

– Jos tuote sisältää boniittia, silloin siihen täytyy merkitä lajinimenä boniitti.

Ruokakeskon tuotetutkimuspäällikön Heta Rautpalon mukaan myynnissä on vielä ennen vuoden 2013 asetuksen voimaantuloa tuotettua tonnikalasäilykettä. Kun nämä tuotteet loppuvat varastosta, uusissa purkeissa tulee olemaan kaikki vaaditut merkinnät.

– "Boniitti, pyydetty koukulla ja siimalla Intian valtamerellä", tällä tasolla ne tulevat olemaan, Rautpalo kertoo.

Boniitti ja esimerkiksi Atlantin sinievä eroavat toisistaan muun muassa siksi, että Atlantin sinievätonnikala on erittäin uhanalainen. Boniitti on taas monin paikoin runsaslukuinen ja pääsääntöisesti boniittikannat voivat hyvin.

Useita tonnikalalajeja uhkaa sukupuutto

Iso osa maailman tonnikalakannoista on uhattuna liikakalastuksen vuoksi. WWF:n mukaan eteläntonnikala, Thunnus maccoyii, on jo äärimmäisen uhanalainen. Laji kuuluu kolmen sinievätonnikalan joukkoon. 

Suomalaisen ei kuitenkaan tarvitse pelätä ostavansa säilykehyllystä sukupuuton partaalla olevan kalan lihaa.

– Suurin osa on boniittia, mutta siellä on muutakin, voi olla valko- ja keltaevätonnikalaa. Esimerkiksi sinievätonnikalaa ei meidän tietojemme mukaan ole tullut Suomeen lainkaan, sanoo WWF Suomen suojeluasiantuntija Matti Ovaska.

Ovaskan mukaan on mahdollista, että ei-uhanalainen laji on silti paikoin ylikalastettu.

Sivusaalis iso ongelma

Kalakantojen kannalta olennaista on etenkin käytetty pyyntimenetelmä. Jos esimerkiksi boniittia pyydetään trooleilla, mukana tulee runsaasti niin sanottua sivusaalista eli kalaa, jota ei välttämättä hyödynnetä mitenkään.

Kalan hukkaan heittämistä on kuitenkin alettu rajoittaa.

– Nythän EU:n alueella on tullut uusi poisheittokielto. Kieltoa on tämän vuoden alusta lähdetty panemaan toimeen Itämerellä ja myöhemmin sen on tarkoitus laajentua muille merialueille, Ovaska kertoo.

Kiellolla pyritään siihen, että kalastuksessa käytettäisiin valikoivampia pyydystyyppejä ja siihen, ettei vähemmän arvokasta saalista heitettäisi kuolleena mereen.

WWF on ajanut vuosia tarkempia alkuperätietoja tonnikalasäilykkeisiin. Ovaska iloitsee tulevasta muutoksesta.

Vielä nyt kuluttajan voi olla vaikea selvittää, mistä tomaattikastikkeessa oleva ’tonnikala’ on peräisin ja onko se pyydetty kestävällä tavalla.

– Kyllä tietysti itse ainakin toivon, että tonnikalasäilykkeet myytäisiin sillä kalan nimellä, suojeluasiantuntija Ovaska toteaa.

Ratkaisuja kasvatuksesta?

Luonnonvarakeskuksen tilastojen mukaan pelkästään suomalaiset käyttivät vuonna 2013 tonnikalasäilykkeitä ja -valmisteita 1,9 kilogrammaa per henkilö.

Vain hieman enemmän, kaksi kilogrammaa, kulutettiin kasvatettua kirjolohta, ja kotimaisen osuus oli noin puolet. Muuta kasvatettua lohta meni neljä kiloa asukasta kohti ja se oli kaikki ulkomailta tuotua.

Kasvatetulla kalalla voitaisiin osin vastata liikakalastuksen tuomiin ongelmiin. Kalatalousasiantuntija Hannu Mölsän mukaan yli puolet maailmalla käytetystä kalasta on tuotettu kasvattamalla.

– Kalastuksen tuotto eli kalansaaliit ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana pysyneet ennallaan, eikä siitä ole enää löydetty kasvua, vaan kaikki kulutuksen kasvu, jota halutaan, pitää saada kasvatuksen kautta, Mölsä sanoo.

Kalastuksen korvaajaksi kasvatuksesta ei ole siksikään, että kalastuksesta saa elantonsa lähes miljardi ihmistä.

Tonnikalaa yritetään myös kasvattaa ja siitä on tehty monia kokeiluja. Mölsä kertoo, että tonnikala onkin yksi lupaavimmista lajeista, joita voitaisiin ryhtyä kasvattamaan.

Tonnikalan, kuten kaikkien muidenkin kalalajien, kasvatuksessa vaikeimpia ovat ensiaskeleet. Ensin kalat pitäisi saada lisääntymään vankeudessa. Seuraavaksi kalanpoikaset olisi saatava syömään niille tarjottua ruokaa.

Kalankasvatusta niin Suomessa kuin ulkomailla hyvin tunteva Mölsä uskoo, että vaikka kaupan hyllylle kehitettäisiin vaikkapa kotimainen särkisäilyke, tonnikala veisi edelleen voiton halvempana vaihtoehtona.  

Silti asiantuntija näkee, että kuluttajat voisivat edistää esimerkiksi tonnikalakantojen elpymistä omilla valinnoillaan.

– Kuluttaja voi suosia kotimaisia lajeja, sekä kasvatettua että luonnonkalaa. Ne ovat puhtaita ja terveellisiä, Mölsä muistuttaa.

Kalajoen kaupunki on parin vuoden ajan yrittänyt saada lupaa häätää Hiekkasärkillä pesineet nauru- ja muut lokit. Lokit ovat lianneet lammen veden ja vesi on mereen valuessaan tuonut bakteereja myös Hiekkasärkkien uimaveteen. Pahimmillaan lokkeja liikkui alueella pari tuhatta.

Kalajoen tekninen johtaja Marko Raiman on helpottunut aluehallintoviraston päätöksestä. Naurulokki on rauhoitettu, joten sen karkottaminen on ollut hankalaa. Isoina parvina liikkuneet linnut ovat lianneet uimavesiä ja haitanneet Kalajoelle tärkeätä turismia.

– Lammen pohjalla oleva liete ruopataan pois ja samalla lampea syvennetään. Lietteessä on lintujen ulostetta ja bakteereja.

Parannustöillä ei ole kiire, sillä lokkeja ei näkynyt lammella viime kesänä. Lammesta oli ely-keskuksen luvalla poistettu pintakasvustoa. Lokkeja karkotettiin myös keppi- ja nauha-aidoilla.

– Linnustoseurannan mukaan yhtään lokkia ei pesinyt Keskuskarilla viime vuonna. Ruoppaus varmistaa sen ja poistaa vesien likaamisongelman.

Kaivinkoneet lähtevät rannalle töihin elokuun jälkeen.

Eduskunta on hiljattain hyväksynyt uuden kalastuslain, joka korostaa veisistöjen omistajan velvollisuutta edistaa kalojen luonnollista lisääntymistä. Kaloihin on perinteisesti suhtauduttu lähinnä hyötyeläiminä ja voimalaitosrakentamisessa vahingot on korvattu rahalla tai istustusvelvotteilla. Toteutuessaan Sierilä hävittäisi Kemijoesta laajoja virta-alueita jotka ovat harjuksen, taimenen ja vaellussiian lisääntymisalueita. Taimen ja vaellussiika ovat ympäristöministeirön mukaan erittäin uhanalaisia lajeja.

Vaasan hallinto-oikeus näytti juuri ennen uuden kalastuslain käsittelyä  vihreää valoa Kemijoki Oy:n Sierilän voimalaitokselle. Mikäli hanke toteutuu, Rovaniemen Oikaraisen kylään suunniteltu voimalaitos tuhoaa muun muassa suositun Tikkasenkarin kalastusalueen Kemijoesta. Hyötyjä ja haittoja punnittaessa kalatalouden näkökulma ei silti ollut este luvan myöntämiselle.

Uusi kalastuslaki on hampaaton Sierilähankkeessa

Koska Sierilän voimalaitosta suunniteltiin jo pitkään ennen uutta kalastuslakia, se ei vaikuttanut voimalaitoksen suunnitteluun. Uusi kalastuslaki asettaa Kemijoki Oy:n erikoiseen tilanteeseen. Yhtiön pitäisi uuden lain mukaan turvata kalakantojen luontainen elinkierto sekä kalavarojen ja muun vesiluonnon monimuotoisuus ja suojelu. Nyt yhtiö haluaa rakentaa padon, joka hävittää Sierilän ja Vanttauskosken väliseltä alueelta luontaiset lisääntymisalueet. Lapin Ely-keskuksen kalatalouspäällikkö Pentti Pasasen mukaan kalatalousviranomainen ei voi kuin harmitella tilannetta.

- Moraalin kannalta tämä hanke voi olla kyseenalainen, mutta lopullisessa päätöksenteossa kalakysymykset eivät paljon paina. Kalakantojen kannalta tämänhetkinen päätös on ilman muuta haitallinen.

Kemijoki oy:n ratkaisu on ohitusuoma

Rakentavan yhtiön ratkaisu kalakantaan on ohitusuoma, jota pitkin kalat voivat kiertää padon. Se ei ole kalatienä kovin hyvä, myönnetään Kemijoki Oy:stä, joten yhtiö on sitoutunut suunnittelemaan varsinaista kalatietä, joka mahdollistaisi muun muoassa lohen nousun. Tämän hetkisten suunnitelmien mukaan Sierilän myötä häviäisivät Kemijoesta viimeiset virta-alueet Kemijärven ja Perämeren välillä. Ilman virtaavaa vettä arvokala ei lisäänny.

Hallinto-oikeuden päätökseen voi hakea muutosta korkeimmalta hallinto-oikeudelta.

Aikuinen saimaannorppa on ottanut partiopaikan retkiluistelijoiden tarkkailijana. Haukivedellä sijaitsevalla retkiluistelureitillä loikoileva norppa on havaittu useampia kertoja.

Metsähallituksen suojelubiologi Jouni Koskelan mukaan norppa on kunnossa, eikä sitä tarvitse mennä auttamaan.

–Ensin ajattelin, että onko norppa sairas tai vanhuuttaan kuuro ja sokea. Sitten sain varmistuksen, että kyllä se yöksi sukeltaa eli norpalle se on aivan normaalikäyttäytymistä.

Kyseinen norppa on kuitenkin kovahermoinen kaveri. Usein norppia pääsee tarkkailemaan rantakiviltä lähinnä, kun tuuli puhaltaa oikeasta suunnasta.

– Olen huomannut, että jos ihminen on tuulen yläpuolella ja norppa saa ihmisen hajun, niin silloin se sukeltaa piiloon rantakiviltä ja jäältä helpommin, Koskela kertoo.

Kuuttilaskennat tehdään pääsiäisen aikaan

Saimaannorpan pesä- ja poikaslaskenta aloitetaan lähiaikoina. Tunnustelureissuja on tehty oikean ajankohdan löytämiseksi. Kuuttihavaintoja on jo kymmenkunta.

– Kuutit ovat olleet hyväkuntoisia ja terveitä eikä yhtään kuollutta kuuttia ei ole vielä tullut tietoon, Koskela sanoo.

Yle Keski-Suomi julkaisee yleisön ottamia sääkuvia alueellisissa tv-uutisissa sekä nettisivuilla.

Lähetä kuva osoitteeseen keskisuomi@yle.fi ja katso tarkemmat ohjeet täältä.

Kuvagallerian otokset saat näkymään suurempina klikkaamalla hiirellä kuvan päällä.

Merimetson pesiä löydettiin viime kesänä Pohjanmaan rannikolta parituhatta. Kanta on kasvanut muutamassa vuodessa tuhannella parilla.

Pohjanmaan rannikolla elintilaa yhdyskunnille on vielä paljon eikä merimetsojen kannankasvu ole välttämättä loppunut. Pohjanmaalla lintuja on tutkijan mukaan vielä vähän verrattuna muuhun maahan.

– Kyllä niitä voi olla täällä useampi tuhat. En ihmettelisi yhtään, jos täällä pesisi joku 4000 paria, sanoo Suomen ympäristökeskuksen tutkija Pekka Rusanen.

Suomessa merimetsoja pesii kaikkiaan 20 000 tuhatta paria 46 yhdyskunnassa. Lintuja on nyt enemmän kuin koskaan aiemmin. Yksin Merikarvialla pesii 3000 paria. Kanta kasvaa kiivaimmin Suomenlahdella ja Pohjanmaan rannikolla.

Uusimmat yhdyskunnat Pohjanmaalla löytyvät Kristiinankaupungista, Maalahdesta, Vaasasta ja Kokkolasta. Suuri määrä lintuja on pesiytynyt Uudenkaarlepyyn edustalle.

Merimetso Itämeren lintulaji

Lintukanta hävisi Suomesta 1900-luvun alussa, mutta palasi ja runsastui 1980-luvulta lähtien. Kannan kasvun rajoittaminen on vaikeaa. Merimetso on Itämeren laji ja kuuluu EU:n lintudirektiivissä suojeltavien lintujen joukkoon.

Kannan kasvun hillitsemiseksi ELY-keskuksista on haettu vuosien mittaan vajaat sata poikkeuslupaa. Poikkeusluvat eivät menesty kovin hyvin ELY-keskuksissa eivätkä varsinkaan valitusten jälkeen oikeudessa. Lintujen aiheuttamien vakavien vahinkojen kiistaton osoittaminen vaikkapa kalastukselle on lähes mahdotonta.

Kalastajat kyllästyneet  poikkeuslupiin

Pohjanmaan kalastajat ryhtyvät nyt ajamaan muutosta EU:n lintudirektiiviin ja Suomen luonnonsuojelulakiin, jotta poikkeuslupamenettelyistä päästäisiin tositoimiin. Merimetson suojeluun pitää kalastajien mukaan saada muutos.

– EU:n lintudirektiivissä tämä laji täytyy saada siirrettyä metsästettävien lajien listalle. Silloin tehokas kannan säätely on mahdollista, kertoo Österbottens Fiskarförbundetin puheenjohtaja Stefan Råback.

Kalastajien edustaja kertoo lisäksi, että he eivät ole hävittämässä merimetsoja Pohjanmaan rannikolta. Kannan kasvua halutaan hallita mm. tuhoamalla lintujen munia.

Merikotkat hoitavat kantaa

Lintukannan kurissapitäminen on nyt yksin merikotkien vastuulla. Merikotka on paikoin erikoistunut pesien ja poikasten ryöstämiseen.

Tutkija Pekka Rusanen kertoo, että Paraisilla ja Porissa pesivien merimetsojen kimpussa hyöri joukko pääosin nuoria merikotkia. Yhdyskunnasta hävisi yli kaksituhatta pesää parin vuoden aikana.

– Merikotkalla on iso vaikutus nykyään. Kotka on oppinut hyödyntämään näitä ravintonaan ja samalla se hillitsee merkittävästi merimetsoyhdyskuntien kasvua, sanoo Pekka Rusanen.

Lounais-Lapissa äimistellään jälleen hirvikannan laskennasta saatuja tuloksia. Esimerkiksi Tervolassa ja Simossa lentolaskennan tulokset poikkeavat suuresti metsästäjien hirvihavaintokortteihin kirjaamista tiedoista.

– Lentolaskennan mukaan meillä on Tervolassa 1,3 hirveä tuhannella hehtaarilla, kun havaintokorttien mukaan määrä on lähes kolme hirveä, kummastelee toiminnanohjaaja Kari Kokkonen Tervolan riistanhoitoyhdistyksestä.

Juuri mitään ei löytynyt

Simolaiset metsästäjät arvioivat puolestaan viime syksyn hirvijahdin jälkeen, että alueella on noin kaksi hirveä tuhannella hehtaarilla. Se on selvästi enemmän kuin nyt lentolaskennassa tulokseksi saatu 0,6 hirveä tuhannella hehtaarilla.

– Täältähän ei löytynyt juuri mitään. Kymmenen prosentin otannalla nähtiin vain yhdeksän hirveä, huokaa toiminnanohjaaja Teppo Haapaniemi Simon riistanhoitoyhdistyksestä.

Torniossa on lentolaskennan mukaan yksi hirvi tuhannella hehtaarilla, kun metsästäjien havaintojen mukaan hirviä on lähes kolme.

– Lentolaskenta näyttää hirvimäärän alakanttiin, en pidä sitä luotettavana, toteaa toiminnanohjaaja Esa Kurtti Tornion riistanhoitoyhdistyksestä.

Askelmerkkejä syksyä varten

Yhdistysten nokkamiehet kokoontuvat tekemään tarkemman yhteenvedon todennäköisesti jo ensi viikolla. Tämän jälkeen hirvitiheyttä ja sen vaikutusta syksyn hirvijahtiin aletaan puida yhdistysten hallituksissa.

Lentolaskennan tuloksista ei kuitenkaan kannata vielä liikaa tehdä johtopäätöksiä syksyn hirvijahtia varten. Nyt sovitellaan vasta askelmerkkejä tulevalle jahtikaudelle, sillä esimerkiksi Lounais-Lapissa yhdistykset pohtivat yhdessä, miten paljon hirvikantaa voitaisiin verottaa.

Lennetäänkö liian myöhään?

Lounais-Lapin riistanhoitoyhdistykset ovat vastanneet lentolaskennoista tänä keväänä itse. Vuosi sitten ne tehtiin RKTL:n eli nykyisen Luonnonvarakeskuksen työnä.

Tervolan, Tornion ja Simon riistanhoitoyhdistysten vetäjät epäilevät, että hirvet on laskettu nyt kahtena vuotena aivan liian myöhään.

– Me on lentolaskettu hirvet usein helmi-maaliskuussa, jopa helmikuun puolella, joten nyt ollaan kuukauden verran myöhässä tuosta ajankohdasta, sanoo Haapaniemi.

– Lentolaskennan perusteella hirvet olivat mäntymetsissä eivätkä taimikoissa. Tämä saattaa tarkoittaa, että hanki on ollut liian kova hirville ja tiheämmästä metsästä niitä on vaikeampi havaita, pohtii Kokkonen.

Hämeenlinnan hautausmailla herättiin hirvieläinten vierailuihin, kun omaisilta tuli valituksia katkotuista ja kadonneista kukista.

Tänä keväänä on nähty eläinten aiheuttamia vahinkoja tavallista enemmän, liekö vähäluminen ja leuto talvi tehnyt ravinnonhakureissuista tavallista helpompia.

Etenkin Ahveniston ja Vuorentaan haudoille tuodut tuoreet kukat ovat maistuneet eläimille. Hautausmaat ovat metsäisessä maastossa.

Seurakunnan hautaustoimen päällikön Kari Laihon mukaan kadonneista kukista on aiheutunut pahaa mieltä läheisensä haudalla vieraileville omaisille.

Kauniiden kukkien sijaan jäljellä on ollut pelkkiä kukanvarsia.

– Olemme ohjeistaneet vahtimestareita jo etukäteen kertomaan omaisille, että kauriit voivat tulla ja syödä kukkalaitteet, kertoo Kari Laiho Ylelle.

Peurat oppivat kukkatarjoilun päälle

Kauriit ovat hautausmaille jääneiden sorkanjälkien perusteella paljastuneet säännöllisiksi hautausmaavieraiksi. Ne näyttävät aiheuttavan suurimman osan vahingoista.

Lintujen tarkkailu on myös todistanut kuinka varikset, naakat ja korpit ovat oppineet napsimaan maljakoista pois, jotta linnut pääsevät juomaan maljakoiden vettä.

– Jos vettä ei maljakossa olekaan, niin varikset ovat voineet suutuspäissään kiikuttaa maljakon jonnekin kauemmaksi, Laiho tietää.

Hämeenlinna-Vanajan seurakunnasta muistutetaan, että Luonnonvarakeskuksen lumijälkilaskennan mukaan erityisesti metsäjänis-, rusakko- ja metsäkauriskannat ovat runsastuneet viime talvesta.

Seurakuntayhtymän kiinteistö- ja hautaustoimen johtokunta on yrittänyt löytää erilaisia keinoja vahinkojen torjumiseksi, mutta toistaiseksi turhaan.