Palle-Jooseppi oli herännyt talviuniltaan pesässä noin puolitoista viikkoa sitten. Karhu on kierrellyt pesää ja käynyt paukuttelemassa pesäluukkua, mutta sitä ei kuitenkaan avattu heti.

- Ajateltiin, että jospa se vielä menisi uudelleen nukkumaan, mutta eipä se enää nukkumaan mennyt vaan kävi raapimassa ja kolkuttelemassa pesäluukkua. Päätimme päästää Palle-Joosepin ulos kun uni ei enää näyttänyt maistuvan karhulle, kertoo Ranuan eläinpuiston eläintenhoitajatiimin esimies Miia Varanka.

Palle-Jooseppi heräsi noin kuukauden aiemmin kuin luonnossa elävät ruskeakarhut. Talviuntaan jatkavat edelleen eläinpuiston naaraskarhut Malla ja Mallan pentu Jemma.

- Katsotaan nyt koska nämä naiset heräävät. Siihen voi mennä vielä kaksi viikkoa tai kuukausi. Vielä ei ole mitään merkkejä Mallan ja Jemman heräämisestä. Näinhän sitä sanotaan, että naisia saa aina odottaa. Saa nähdä kuinka kauan näitä meidän naisia saa odottaa, heittää elinhoitajatiimin esimies Miia Varanka.

Venus ja Manassa pian yhteen

Jääkarhunaaras Venus sai joulukuun alussa kaksospennut, jotka kuitenkin menehtyivät noin kuukauden ikäisinä. Syytä pentujen kuolemaan ei tiedetä. Elävänä selvinnyt Ranzo-jääkarhupoika on myös Venuksen pentu. Ranzo muutti viime keväänä Itävallan Wienin eläintarhaan.

Venus ja Ranuan urosjääkarhu Manasse ovat jo kaipailleet toistensa seuraan. Vielä jääkarhut ei ole samassa tarhassa, mutta kiivas kumppanin haistelu muuriseinän raosta on jo hyvässä vaiheessa. Jääkarhuilla on kiima-aika keväällä.

- Venus on nyt jo se kiinnostuneempi osapuoli ja nuuskuttelee kovasti sinne  Manassen puolelle. Nyt odotellaan sitä, että myös Manasse alkaa vahvemmin näyttää niitä kiinnostuksen merkkejä. Kun siltä näyttää niin silloin on oikea aika laittaa pariskunta yhteen, kertoo eläintenhoitotiimin esimies Miia Varanka.

Mikäli kaikki menee hyvin, niin Venus synnyttää loppuvuodesta odotetun pikkujääkarhun.

Viime vuosina petolinnuista on tehty Dick Forsmanin mukaan havaintoja aiempaa enemmän myös kaupungista.

– Yleisimmin se on varpushaukka, joka hakeutuu asutuskeskuksiin talvisin, koska täällä on enemmän lintuja saaliiksi kuin maaseudulla.

– Esimerkiksi kanahaukka käy säännöllisesti jahtaamassa naakkoja, harakoita ja puluja. Huuhkajat ja pöllöt ovat myös etsiytyneet kaupunkeihin.

Toisaalta esimerkiksi huuhkajat pystyvät Forsmanin mukaan välttelemään ihmistä ja piilottelemaan talojen katoilla sekä muissa lymypaikoissa niin hyvin, että niitä on vaikea huomata.

Helpon ruoan ohella petolintujen kaupungistumiseen vaikuttaa ihmisten käyttäytyminen.

– Petolintuvaino on vaimentunut ja sen myötä lintujen sisäsyntyinen pelko ihmistä kohtaan on vähentynyt.

Vaikka valtaosa petolinnuista välttelee ihmistä ja pysyy kaukana kaupungeista, joukossa on poikkeusyksilöitä, jotka testailevat uusia mahdollisuuksia.

– Ne saattavat pärjätä kaupungeissa paremmin kuin muualla maastossa. Tämä saattaa vahvistua ja alkaa vaikuttaa perintötekijöiden kautta lintukannassa.

"Piirtelin lintuja jo kolmivuotiaana"

Petolinnut eivät olleet tutkija, lintukirjailija ja valokuvaaja Dick Forsmanille itsestään selvä juttu.

– Piirtelin lintuja jo kolmivuotiaana. En tiedä, mistä se tuli, kun perheessä eikä koko suvussakaan ollut asian harrastajia. Ehkä se oli taivaan lahja, hän naurahtaa.

Yhdeksi Euroopan tunnetuimmista petolintuasiantuntijoiksi nimetty Forsman on tehnyt lukuisia tieto- ja valokuvakirjoja. Nyt hän viimeistelee maailman matkoiltaan koottua aineistoa uudeksi kirjaksi.

– Kirjan ydinaluetta ovat Eurooppa, Pohjois-Afrikka, Lähi-Itä ja Keski-Aasia. Mutta yksittäisten lintujen vuoksi olen saattanut käydä Saharan eteläpuolella, Mongoliassa, Intiassa ja Japanissakin.

Lintukuvaus ei sovi kärsimättömälle

Lintujen perässä maailmalle matkustavan on hyvä pitää mielessä, että vaaroista suurimpia ovat ne pienimmät. Rokotusten pitää olla kunnossa ja maalaisjärjen mukana.

– Mitä pienempi otus, sen pahempi. Leijonia ja tiikereitä ei niinkään tarvitse pelätä, mutta hyttysiä ja bakteereja kylläkin. Kannattaa myös katsoa, mitä suuhunsa pistää.

Valokuvaajan matkassa kulkee paljon tavaraa. Perusvälineistön Forsman pitää lähellään.

– Käsipakaasin paino on 15 kiloa. Sen pyrin naamioimaan mahdollisimman kevyen näköiseksi, että saan sen mukaan lentokoneeseen. Sen ohella minulla on varakameroita ja lisäobjektiiveja.

Matkoillaan Dick Forsman haluaa yöpyä mukavasti.

– Kun rehkii päivän kuumassa ilmanalassa pimeästä pimeään, on tärkeää, että saa nukkua hyvin ja pääsee urakan jälkeen suihkuun.

Lintukuvaajille mestarilla on muutama vinkki.

– Kuvaajan täytyy oppia tuntemaan kohteensa. Siinä pitää päästä ikään kuin linnun pään sisään ja ennakoida sen tekemisiä. Lintujen perässä ei pysty juoksemaan, niitä pitää odottaa sinnikkäästi ja olla paikalla silloin, kun lintu tulee itse luokse.

Yle Keski-Suomi julkaisee yleisön ottamia sääkuvia sekä alueellisissa TV-uutisissa että nettisivuillaan.

Lähetä kuva osoitteeseen keskisuomi@yle.fi ja katso tarkemmat ohjeet täältä.

Kuvagallerian otokset saat näkymään suurempina klikkaamalla hiirellä kuvan päällä.

Jättiläispandojen määrä on lisääntynyt kymmenen vuoden aikana 268 yksilöllä, osoittaa Kiinassa tehty perusteellinen laskenta. Vuonna 2011 alkaneen ja kolme vuotta kestäneen laskennan aikana pandoja todettiin olevan kaikkiaan 1 864. Tämä on 16,8 prosenttia enemmän kuin vuonna 2003 valmistuneessa laskennassa.

Myös pandojen elinalue on laajentunut ja Kiina on perustanut 27 uutta suojelualuetta. Lähes kolme neljästä pandasta elää Sichuanin maakunnassa. Loput luonnossa elävät pandat asuvat Shaanxin ja Gansun maakunnissa.

Vankeudessa Kiinassa elää 375 pandaa.

Uutistoimisto Xinhuan mukaan ulkomailla pandoja elää kaikkiaan 42. Kiina on antanut pandoja 12 maahan.

Hämeenkyrössä, Urkin Piilopirtillä, kilpaillaan viikonloppuna jäänveistossa. Kisassa on mukana seitsemän taiteilijaa: Italiasta, Espanjasta, Venäjältä ja Suomesta. Kisan teemana on jäähäät.

Suojasää asettaa jääveistolle omat haasteensa. Kisaan osallistuvan Marika Walldenin mukaan esimerkiksi liitoksia ei juuri pysty tekemään vaan veistokset syntyvät yhdestä kappaleesta.

Luonnontutkijat pohtivat kuumeisesti, mikä on saanut aikaan valtavia räjähdyskraatereita Siperian ikijäävyöhykkeellä. Useita kraatereita löydettiin viime kesänä Pohjois-Siperian Jamalin niemimaalta. Niiden kartoituksesta kertoi alkuviikosta Siberian Times -lehti.

Noin 30 metriä halkaisijaltaan olevissa kraatereissa on selvästi tapahtunut räjähdys, sillä kiviä on sinkoutunut niistä ulos.

Edes kraatereiden syvyyttä ei kunnolla tiedetä. Tiedelehti Nature kertoo, että Venäjän arktisten alueiden tutkimuskeskuksessa työskentelevä tutkija Andrei Plehanov laski yhteen kraateriin videokameran 50 metriä pitkän köyden päässä, mutta kamera ei silti tavoittanut kraaterin pohjaa. Kuvan perusteella syvyydeksi arvioitiin noin 70 metriä.

Tutkijat pitävät selvänä, että kraaterit ja räjähdykset liittyvät jollain tavoin maapallon ilmaston lämpenemiseen ja Siperian ikiroudan sulamiseen. Siperiassa viime ja sitä edellinen kesä olivat noin viisi astetta pitkän aikavälin keskiarvoa lämpimämpiä.

Ensimmäisen teorian mukaan räjähdykset voisivat aiheutua metaanista, joka vapautuu maaperän sulavasta turvemassasta. Metaania kertyisi kovan maaperän alle niin paljon, että se lopulta purkautuisi räjähdysmäisesti. Metaani on myös hyvin syttymisherkkää ja paikalliset asukkaat kertovatkin nähneensä tulipatsaita kraaterien läheisyydessä.

Jos tämä teoria pitää paikkansa, olisi se maapallon ilmaston kannalta erittäin huolestuttavaa. Metaani on voimakas kasvihuoneilmiötä vahvistava kaasu. Sen massiivinen purkautuminen Siperian maaperästä olisi merkki nopeasti kiihtyvästä kasvihuoneilmiöstä.

Toinen vaihtoehto - pingot

Uusi tutkimus on kuitenkin saanut tutkijat epäilemään metaaniteoriaa, kertoo National Geographic -lehti. Vastaus saattaa piillä jäätyneessä suomaastossa syntyvissä kummuissa, jotka geologit tuntevat nimellä pingo.

Pingot ovat samankaltaisia geologisia muodostumia kuin Suomessakin tavattavat palsat. Ne ovat eräänlaisia jäätulppia, jotka nousevat ympäröivän maaperän yläpuolelle.

Kun pingo äkkiä sulaa, se voi saada allaan olevan maaperän romahtamaan synnyttäen kraaterin.

Räjähdykset taas selittyisivät pingon alle paineeseen jääneellä maakaasulla, joka vapautuisi äkkinäisesti, arvelee lehden haastattelema Yhdysvaltain geologisen seuran tutkija Carolyn Ruppel.

Metaaniteorian tekee epäilyksenalaiseksi sekin, että metaani esiintyy ikirouta-alueilla selvästi syvemmällä maaperässä, vähintään 225 metrissä.

Lisäksi satelliittitutkimuksissa on todettu, että kohdissa, joihin kraaterit ovat syntyneet, on aikaisemmin ollut pingo.

Kraaterit edellyttävät joka tapauksessa pikaisesti lisätutkimusta. Ovathan ne ilmeisesti joka tapauksessa seurausta ilmaston lämpenemisestä. Uudet räjähdykset voivat lisäksi aiheuttaa vaaraa ihmisille, samoin kuin seudun rakennuksille ja öljy- ja kaasulaitoksille.

Kalajoen Meriluontokeskuksen sukellusvenesimulaattori on ollut paikan vetonaula heti sen tulosta eli viime kesästä lähtien.

– Ruoriin tarttuvat niin aikuiset kuin tietysti lapsetkin. Houkuttimena toimii myös lopussa myönnettävä diplomi, johon summataan sukelluksen sujuminen ja arvosana, naurahtaa Metsähallituksen asiakasneuvoja Piia Simi.

Sukellukselle lähtevän tehtävänä on löytää veden alle piilotetut 10 kohdetta. Seassa on Perämerelle tyypillisiä kalalajeja, kuten kolmipiikki sekä levä- ja kasvilajeja, kuten isonäkinsammal, palleroahdinparta ja ahvenvita.

Silti pelkkää lajien bongausta matka ei ole.

– Veden alla ajelehtii vastaan myös pieniä yllätyksiä, kuten sukeltajia, hylkyjä ja veneen ikkunaan mätkähtäviä kalaparvia, Simi kertoo.

Simulaattori on rakennettu pyöreän huoneen sisälle.

Lajien havainnointi on helppoa, sillä tilassa komeilee viisi suurta näyttöä, jotka on tehty veneen ikkunoiksi mereen. Kaasun lisäksi paatista löytyy myös pakki.

Huippusuoritus tiukassa

Aika harva selviää sukelluksesta priimapaperein.

– Aivan helppo nakki tämä ei ole. Harvemmin ensikertalainen kaikkia kymmentä kohdetta löytää – ainakaan vaaditussa viidessä minuutissa, Simi myöntää.

Simulaattorihuone on sen verran iso, että kerralla sisään mahtuu ainakin kuusi henkeä.

– Tämä sopii hyvin tiimityöskentelyyn. Yksi voi olla kapteenina ja muut saavat huikkailla vinkkejä, mistä kohteita löytyy.

Perämeri eroaa Suomen muista merialueista matalan suolaisuuden vuoksi. Se onkin ainutlaatuinen murtovesiallas, minkä vuoksi sen eliöstö poikkeaa muiden merialueiden lajeista.

Perämeren pohja on pääosin hiekkaa ja kivikkoa.

Puutarhaneuvoja Arja Pehkonen Hämeen Martoista on huomannut, että kotipuutarhureiden keskuudessa omien taimien kasvatus on selvästi nousussa. Aiheesta käydään polemiikkia netissä ja kurssit ovat varsin suosittuja. Ikkunalaudoilla on ruuhkaa, kun moninaiset purkit on aseteltava mahdollisimman valoisaan paikaan asunnossa.

– Kyllä taimien kasvatus on lisääntynyt. Ihmiset haluavat jutella niistä ja sosiaalisen median myötä jaetaan omia kokemuksia, tietoja ja taitoja, kertoo Arja Pehkonen.

Taimia itse kasvattamalla saattaa säästää muutaman euron puutarhakuluissa. Arja Pehkonen kuitenkin epäilee, että suurempi syy kasvatusintoon on kokemusten ja elämysten etsiminen. Puutarhaharrastuksessa ei koskaan tule täysin valmiiksi.

– Aina voi kilvoitella vähän lisää. Ottaa vähän vaikeampia kasvatettavia ja sitten tulee se tunne, kun saa jonkun onnistumaan ja satoa leivän päälle, niin se on tosi kivaa, kuvailee Pehkonen.

Chili on miehekäs kasvi

Nykyään taimia kasvattavat sekä miehet että naiset. Muutenkin Pehkosen mukaan esimerkiksi puutarhakursseilla on yhä enemmän miehiä. Erityisesti chili-innostus on houkutellut miehiä ikkunalautaviljelijöiksi.

– Aikaisemmin olisin sanonut, että taimien kotikasvattaminen on naisten hommaa, mutta yhä enemmän törmään miehiin, jotka kasvattavat taimia. Erityisestii chili on sellainen. Minusta tuntuu, että se on huomattavasti enemmän miesten juttu kuin naisten, miettii Arja Pehkonen lukuisien järjestämiensä puutarhakurssien kokemuksella.

Kierrätä vanhat tölkit ja purkit

Taimien itse kasvattamisen alkuun pääsee halutessaan halvalla. Puutarhaliikkeet tarjoavat kotipuutarhurille houkuttelevia taimikasvattajan paketteja, pieniä ruukkuja ja rasioita, mutta kierrätysmateriaalillakin pärjää pitkälle.

Vanhat jugurttipurkit ja puolitetut maito- tai mehutölkit kelpaavat mainiosti kylvöastioiksi. Lisäksi tarvitaan vain suihkepullo ja hiukan muovikelmua.

Ikkunalauta toimii hyvin taimien kasvatusalueena, kunhan huolehtii, että kasvit eivät saa liikaa vetoa ikkunasta tai kuumutta lämpöpattereista. Itämässä olevat siemenet tarvitsevat vain sopivassa suhteessa lämpöä, valoa ja kosteutta. Lannoituksen vuoro on vasta myöhemmin keväällä.

Siementen hintahaarukka on iso

Tavallisia tomaatin, kurkun ja parikan siemeniä saa ostaa miltei kaikista ruokakaupoista, mutta harvinaisempia siemeniä moni harrastajapuutarhuri tilaa netistä.

– Esimerkiksi chili on vähän sellainen trendikasvi. Haetaan uusia makuja, voimakkaampia lajikkeita ja erikokoisia taimia, tietää Pehkonen.

Kasvien siementen hinnat ovat viime vuosina nousseet huimasti. Innokas kotipuutarhuri saattaa hämmästyä, kun siemenpussista paljastuu vain neljä siementä. Siemenpussien välillä hinnat saattavat myös vaihdella suuresti.

–  Jos vertailee kaupassa esimerkiksi kurkkulajikkeita, miettii että mistä tämä erilainen hinta mahtaa johtua. Monesti siinä kalliimmassa pussissa on merkintä F1, joka tarkoittaa, että se on hybridi eli kahden lajikkeen risteymä, selittää puutarhaeneuvoja ja kehuu varovaisesti Yle Hämeen toimituksen ikkunalaudalla kasvavia taimia.

– Täytyy sanoa, että kun olette aloittaneet näin aikaisin, niin olette saaneet yllättävän hyvin nämä kasvamaan, hymyilee Pehkonen lempeästi harrastajaviljelijöiden yritykselle kasvattaa taimia.

Jos Mari Koskivaara näkee siilin liikkuvan ulkona tähän vuodenaikaan, hän pyydystää sen pahvilaatikkoon ja vie lämpimään. Saman hän toivoo kenen tahansa tekevän.

Äänekoskelainen biologian opettaja ja Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liiton eli SEY:n eläinsuojeluneuvoja on omassa kellarissaan hoidellut tänä talvena useita siilejä.

Kun syksyllä ulkolämpötila laskee riittävän alas, siili kaivautuu pesäkoloon ja vaipuu horrokseen. Se on talviunta syvempi tila, jossa eläimen ruumiinlämpötila laskee ja sydämen lyöntitiheys hidastuu.

– Parin viikon välein siili nostaa elintoimintojaan. Se vähän kuin testaa, että koneisto toimii. Joskus siili voi herätä ja lähteä pesästä hangelle etsimään ruokaa ja se ei kyllä pääty hyvin ilman ihmisen apua.

Luontoon vasta, kun hyönteiset palaavat

Koskivaaran mukaan siilin ajaa useimmiten pesästään juuri nälkä. Se on voinut saada syksyllä ennen horrokseen vaipumista liian vähän ruokaa ja silloin nälkä voi kesken talven ajaa etsimään ruokaa. Tänä talvena tosin poikkeuksellinen märkyys on aiheuttanut siilien pesiin vesivahinkoja.

Jos talven keskeltä pelastaa siilin pahvilaatikkoon, siitä voi huolehtia kahdella tavalla: joko viedä lämpimään, jossa siiliä pitäisi hoitaa kevääseen asti tai sitten viedä viileään ja yrittää saada se horrostamaan uudestaan.

– Mutta ihan ensimmäisenä se tarvitsee ruokaa.

Sopivaa ruokaa siilille ovat esimerkiksi kissan- koiranruoat, rouhitut maapähkinät tai kypsennetty, suolaton kala tai liha.

– Kissanruoka on parasta, koska siinä on eniten lihaa. Jos kuivanappuloita antaa, niin ne pitää kostuttaa, ettei siili syö niitä liikaa. Juomaksi siilille sopii vesi.

Luonnossa siili pärjää Koskivaaran mukaan vasta, kun lumet ovat sulaneet ja siilille luontaista ravintoa eli hyönteisiä on saatavilla. Omat hoidokkinsa Koskivaara palauttaa samaan paikkaan, mistä ne pelastettiinkin todennäköisesti toukokuun alkupuolella.

Lisää oppia tervapääskyistä

Eläinrakas Koskivaara on päätynyt auttamaan luonnonvaraisia eläimiä, koska kaikki eläinsuojeluneuvojatkaan eivät niitä pysty auttamaan. Kesäisin Koskivaara on hoivannut siilin ja oravan poikasia, mutta myös lintuja.

– Ensimmäinen lintu oli pulun poikanen, viime kesänä huolehdin tervapääskyn pesästä pudonneista poikasista.

Auttaja myöntää, että poikasissa on melkoisesti työtä, sillä niitä on syötettävä jopa parin tunnin välein yötä päivää.

– Onneksi olen opettaja ja kesällä lomalla, hän naurahtaa.

Koskivaara on tehnyt eläinsuojelutyötä vasta pari vuotta, mutta hänellä on suuri halu oppia lisää luonnonvaraisista eläimistä.

– Erityisesti tervapääskyt kiehtovat minua, myös varislinnut ovat ihania.

Hoitoa tai viimeinen palvelus

Mari Koskivaara toivoisi, että myös sairastuneita tai loukkaantuneita luonnonvaraisia eläimiä autettaisiin.

– Siitä on eläinsuojelulaissa jonkinlainen velvoitekin, vaikka auttaminen olisi sitten eläimen viimeinen palvelus.

Loukkaantuneen eläimen löytäjän pitäisi hälyttää eläimelle apua. Parhaiten se onnistuu soittamalla eläinsuojeluyhdistyksen päivystysnumeroon, josta saa neuvoja oikeasta toimimisesta. Tai ottamalla yhteyttä poliisiin, joka on eläinsuojeluviranomainen.

Koskivaara toivoo silti ihmisiltä malttia – ja virheellisen toiminnan välttämiseksi soittoa jo ennen kuin eläimeen kosketaan.

– Esimerkiksi maassa oleviin linnunpoikasiin ei pidä koskea. Hyvin usein emo niitä kuitenkin hoitaa, vaikka poikaset näyttävätkin yksinäisiltä ja avuttomilta. Myös rusakon ja jäniksen poikaset ovat yleensä maastossa yksin ja emo käy niitä vain nopsaan imettämässä.

Osaavat ja hansikoidut kädet

Maltin lisäksi auttajan kannattaa pitää myös hygienia-asiat mielessä, sillä luonnossa eläviin eläimiiin ei pidä koskea paljain käsin.

– Esimerkiksi siileillä on paljon salmonellaa. Eikähän sairaasta eläimestä voi tietää, mikä sillä on ja voiko se tarttua ihmiseen.

Villieläinten auttaja tarvitsee käsineiden lisäksi varmat ja osaavat otteet, ettei eläin vahingoitu käsittelyssä lisää. Myös auttaja voi saada Koskivaaran mukaan vammoja, jos homma menee häseltämiseksi.

– Petolintujen kanssa pitää olla tosi varovainen. Myös orava puree tosi kipeästi, kun se on hädissään.

Tänä talvena Koskivaara on huolehtinut lähinnä siileistä, tosin yhden ikkunaan lentäneen, siipivammaisen taviokuurnan hän huolehti jatkohoitoon.

– Kun myyräkanta on huono, hoitoon tulee nälkiintyneitä pöllöjä, mutta ei tänä talvena.

Mari Koskivaaraa haastatteli Yle Keski-Suomelle Jussi Lindroos.

Kännykkään ladattavien applikaatioiden esittelyteksteissä luvataan helpotusta stressiin, rentoutusta ja jopa univaikeuksien selättämistä. Luonnon positiivisiin vaikutuksiin perehtyneen eko- ja ympäristöpsykologi Kirsi Salosen mukaan kännykkäohjelmat eivät pysty kilpailemaan oikean metsän kanssa.

– Monenlaisia luonnon elementtejä voi ja kannattaa tuoda sisätiloihin. Aina ei pysty olemaan ulkona luonnossa. Äänien ja kuvien tuominen sisätiloihin on ihan kannatettavaa, mutta se ei tokikaan korvaa näitä varsinaisia luontokokemuksia.

Metsä ei vastaa puhelimesta

Älypuhelimesta tai cd-levyltä voi kuunnella nauhoitettuja luonnon ääniä sirkkojen sirityksestä ja ukkosesta aina valaiden lauluun asti, mutta luonnon keskellä korviin kulkeutuvat äänimaisemat toimivat yksinkertaisesti paremmin.

– Sellainen kokonaisvaltaisempi luontoyhteyden kokeminen, joka tulee luonnossa, sitä ei korvaa mikään. Tällaiset soittoäänet ja ohjelmat voivat toimia siltana tai ponnahduslautana, jonka avulla sitten hakeudutaan sinne oikeaan luontoon. Silloinhan se palvelee, mutta en tiedä toimivatko nämä ohjelmat niin. Ainakin sopii toivoa, Salonen puntaroi.

Äänimaisemia löytyy myös vastakkaisesta suunnasta. Joistakin tarjolla olevista applikaatioista voi kuunnella esimerkiksi toimistoääniä, ruuhkaliikennettä tai kaappikellon raksutusta. Salonen ihmettelee tarjontaa, mutta kokee ilmiön mielenkiintoisena.

– Mielenkiintoista sinänsä, että luonnosta etääntyneitä ihmisiä on tutkittu kaupunkilaisilla ja kuitenkin vain neljällä prosentilla oli sellainen omakohtainen kokemus, etteivät he ikään kuin tarvitse luontoa ja se urbaani ympäristö riittää. Yli 80 prosenttia oli sitä mieltä, että kaupunkiympäristön tarjoama luonto ei riitä.

Terveys löytyy luonnosta

Ihmisen psyykkinen ja fyysinen hyvinvointi lisääntyy luonnon keskellä.

– Tästä on hyvin vahvaa tutkimusnäyttöä yksilö-, ryhmä,- ja väestötasoilla. Luonto toimii sekä elpymisen että laajempien hyvinvointi- ja terveysvaikutusten tuottajana, Salonen listaa.

Luonnon positiiviset terveysvaikutukset ovat vahvat. Jopa pelkkä luontomaisemakuvan katselu saattaa muun muassa alentaa verenpainetta.

– Pelkästään ihan luontokuvan katselu tuottaa jo myönteisiä vaikutuksia fysiologisilla mittareilla mitattuna. Vaikutuksia on havaittu nimenomaan rentoutumiseen ja rauhoittumiseen sekä myös verenpaineen alenemiseen.

Stressaantuneelle kaupunkilaiselle eko- ja ympäristöpsykologi vinkkaa mahdollisen helpotuksen löytyvän yllättävän läheltä.

– Vähän taustasta riippuen, jos tuntee metsässä esimerkiksi vieraantumisen tunteita tai jopa pelkoa, niin kannattaa mennä ilman muuta lähipuistoon. Siitä kannattaa lähteä liikkeelle.

Puistossa saattaa hyvinkin tottua ajatukseen oikeaan metsään lähtemisestä.

– Niitäkin meillä onneksi vielä Suomessa löytyy suhteellisen läheltä, ettei tarvitse Lappiin asti lähteä. Jos menee seurassa, niin on hyvä muistaa jättää aikaa rupattelun ohella luonnossa olemiseen ja aistimiseen myös yksin.

Kuhmoisten metsissä on alkuvuoden aikana ollut 15 karva-ansaa ripustettuna puihin. Teräsharjalla ja hajusteella varustettujen ansojen tarkoitus on ollut houkutella ilveksiä kiehnaamaan harjaa ja jättämään samalla karvanäytteitä Helsingin yliopistossa tehtävää tutkimusta varten.

Kaksi kuukautta kestäneen jakson aikana ansat ovat saaneet jonkin verran saalista. Viidestätoista ansasta kahteen on tarttunut karvaa.

Kuhmoisten riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Kari Laatikaisen mukaan karva-ansojen huono kiinnostavuus kertoo ilveskannan nuoresta iästä Kuhmoisten alueella.

– Ilveskanta ei ole vielä sukukupsää, eikä niitä ole nämä tuoksut kiinnostaneet.

Karva-ansat kerätään pois metsistä lähipäivinä. Ilveksen kiima-aika on jo niin pitkällä, että ansojen hajuhoukuttimien teho alkaa laantua.

Näytteiden avulla selvitetään ilvesten sukulaisuussuhteita ympäri Suomen ja kartoitetaan tupsukorvien kulkureittejä.

Vahva kanta saa tupsukorvan etsimään helppoa ruokaa

Ilveskanta Kuhmoisten seudulla on elinvoimainen. Alueen Riistanhoitoyhdistyksen omassa seurannassa on neljä erillistä pentuetta, joista kahdessa on kolme pentua. Myös ilveshavaintoja tehdään säännöllisesti:

–  Tässä on muutamia havaintoja naapurikunnasta, että ilves seisoo kahdella jalalla ikkunaa vasten ja katselee vuohia tallissa. Kai ne tässä lumitilantessa yrittävät etsiä helppoa ruokaa, kuvailee toiminnanohjaaja Kari Laatikainen.

Kari Laatikaista haastatteli Yle Keski-Suomelle Marja Hyttinen.

Jyväskylässä löytyy jatkossa särkeä päiväkotien ja vanhuspalveluiden ruokalistaltoilta. Aliarvostetun kalan nostaminen uuteen arvoon on tuonut monia hyviä puolia.

Jyväskylän kaupungin ruokapalveluista huolehtivan liikelaitos Kylän Kattauksen johtaja Tuula Sinisalo kertoo, että tällä hetkellä tehdään sopimuksia särjen kalastajan kanssa. Kalastaja investoi omiin tuotantotiloihinsa parhaillaan, sillä hän toimittaa kalan esikäsiteltynä laitoskeittiöille. Ruokalautasille särki tulee toukokuussa.

– Meillä on suunnitelmissa, että me aloitamme  päiväkotipuolella, jossa ruokalistalle tulee koulussa suosioon noussut särkipitsapiirakka eli tonnikala korvataan särjellä, selvittää Tuula Sinisalo.

– Vanhusten ruokapalvelussa puolestaan olisi tarkoitus, että kokeillaan tällaista särkikiusausta.

Kaikki voittavat ja ympäristö kiittää

Särjen käyttöä laitosruokailussa kokeiltiin osana Kohti resurssiviisautta -hanketta. Hankkeessa Sitra yhdessä Jyväskylän kaupungin kanssa etsii uusia tapoja parantaa kaupunkilaisten elämänlaatua ja samalla säästää ympäristöä.

Lähivesien tähän saakka aliarvostetun kalan käyttäminen osui erinomaisesti hankkeen tavoitteisiin, sillä särjellä ruokakalana todettiin olevan monia hyviä puolia.

– Särkihän on vähemmän arvostettu, mutta on kuitenkin suomalainen raaka-aine ja paikallinen raaka-aine, Sinisalo muistuttaa.

Särkien kalastaminen puhdistaa järvien vesiä ja lisäksi ilmastopäästöt ovat huomattavasti pienemmät kuin tuontikalaa käytettäessä. Lisäksi Jyväskylässä on laskettu, että jos kaikki julkisissa laitoskeittiöissä käytetty ulkomainen kala korvattaisiin kotimaisella, toisi tämä suoraan neljä työpaikkaa lisää lähialueelle.

Kun ruoasta puhutaan, tärkein kriteeri on kuitenkin maku.

– Nyt kun kalaa on kokeiltu ja sitä on tuotekehitetty, niin oikein laitettuna se on myös hyvänmakuinen, puhdas kotimainen raaka-aine, Tuula Sinisalo toteaa tyytyväisenä.

Vedenpinnat ovat olleet paikoin voimakkaassa nousussa Uudenmaan vesistöissä. Plussakelit ja sateet ovat nostaneet vedenpintoja.

Vantaanjoen virtaama oli viime viikolla Helsingin Oulunkylässä noin 55 kuutiota sekunnissa, kun ajankohdalle tyypillinen lukema on 5-10 kuutiota.

Porvoonjoen Vakkolassa virtaama ylitti 30 kuutiota sekunnissa, kun se yleensä on talvisin vain viitisen kuutiota.

Tälle viikolle on ennustettu ennustettu sään kylmenemistä, mikä hidastaa lumeen sulamista ja näin laskee jokien vedenpintaa.

Virtaamien kasvun seurauksena vettä voi nousta paikoin alavimmille pelloille, mutta varsinaista tulvariskiä ei ole näillä näkymin luvassa. Joet ovat pääosin jäättömiä, joten jääpatojen uhkaakaan ei ole.

Järvien vedenpinnat ovat pääosin hieman tavanomaista korkeammissa lukemissa. Mahdollisesti vielä jääpeitteisillä järvillä liikkumista on syytä välttää.

Jossain päin Suomea kukkien versot saattavat jo puskea maasta ylös. Versot kannattaa peitellä esimerkiksi kevyellä lehtipeitteellä tai karkeammilla oksilla. Pakkasta pahempi uhka monelle kasville ovat niitä rouskuttavat eläimet.

– Oksia tai lehtiä voi tosiaan vetää ohuesti kasvustojen päälle, sanoo emeritusylipuutarhuri Arno Kasvi.

Hän kuitenkin varoittaa laittamasta lehtiä liikaa roudattomaan kukkapenkkiin.

– Paksu lehtipeite voi lämmittää kasvustoja liikaakin ja innostaa ne liian nopeaan kasvuun. Sitten jos tulevat pakkaset, niin seuraukset eivät ole hyvät.

Esimerkiksi joulukuusen kräkästä saa mainion peiton esiin pyrkiville kasveille.

– Tavallisesti kevätversot kestävät pakkaset, tuli sitä taikka tätä. Pahempaa on, jos rusakot tai metsäkauriit tulevat. Havut ja oksat varmistavat, että elukat eivät pääse siihen heti nopeasti käsiksi, sanoo emeritusylipuutarhuri Arno Kasvi.

Peittely sallittu, siistiminen ei vielä

Lumet ovat jo sulaneet kokonaan joissakin osissa maata. Monen viherpeukalon sormet syyhyävät, ja mieli tekisi jo mennä kukkapenkeille siistimishommiin. Vielä ei kuitenkaan kannata ryhtyä moisiin toimiin.

– Ei, ei, täytyy malttaa vielä. Ei ole mitään syytä mennä sinne vielä tramppaamaan. Voi kuukauden talvikin tulla vielä. Eikä se ole minun mielestäni edes takatalvi, Kasvi sanoo.

Emeritusylipuutarhuri Arno Kasvi vastaa kasvinhoitoa koskeviin kysymyksiin Turun Radiossa kerran kuukaudessa.

Päivitetty klo 10:08. Otsikkoa ja leipätekstiä muokattu. Arno Kasvi puhuu kukkapenkeistä, ei kasvimaista.

Kolilla vierailijat ovat löytäneet Luontokeskus Ukkoon entistä paremmin. Vuoden kaksi ensimmäistä kuukautta ovat luontokeskuksen historian  parhaita. Yhteensä kävijöitä on ollut alkuvuonna noin 6000.

Ukosta kerrotaan, että merkittävin syy kävijämäärien nousuun on ollut Kolin luontokeskus Ukon uusi pysyvä näyttely "Katse kansallismaisemaan", joka on saanut yleisöltä hyvän vastaanoton.

Talon historian vilkkain vuosi on ollut 2001, jolloin käyntimäärä oli yli 71 000.

Alkutalven perusteella Kolin luontokeskus Ukossa ollaan menossa kohti uutta kävijäennätystä.

Lapin talvi on kääntymässä kevääksi – ja sen huomaa äänimaailman muutoksesta.

– Pihapiirien tiaiset ja viherpeipot laulavat jo täyttä päätä ja illan pimentyessä voi lähimetsästä kuulua helmipöllön puputusta. Varpuset silputtavat, ja jokien virtapaikoistakin kuuluu iloista laulua koskikarojen virittäytyessä kevättunelmaan, kuvailee lintuasiantuntija Pirkka Aalto.

Ensimmäiset muuttolinnutkin ovat jo löytäneet takaisin Lappiin. Aallon mukaan nopeimpien joukkoon lukeutuvat Utsjoella havaittu isokoskelo ja Ylitorniolla nähty telkkä sekä joukko lännestä puhaltaneiden myrskytuulten tuomia harmaalokkeja.

Myös varhaisimmat pulmuset ilmaantuivat yllättäen jo helmikuun alkupuoliskolla Inariin, ja perinteisiä alkukevään muuttajia eli taviokuurnia on lentänyt Lappiin pitkin helmikuuta. Maa- ja merikotkistakin on tehty tuoreita havaintoja.

Mystisen merihanhen tapaus

Yllättävin saapuja on tähän mennessä ollut Savukoskelta tavattu merihanhi. Laji ei pesi lainkaan Lapissa, ja tämäkin yksilö oli todennäköisesti läpikulkumatkallaan menossa kohti Jäämerta tai Vienanmerta.

– Kaikkein mystisin juttu oli, kun merihanhi ilmestyi Savukoskelle. Se oli kyllä vähän onneton tapaus sikäli, että eihän se sieltä sitten sulapaikkaa löytänyt.

Ensimmäisiä havaintoja yksinäisestä merihanhesta tekivät pilkkijät, jotka näkivät linnun jäätyneellä joella toissa viikolla.

Eksynyt merihanhi oli päässyt nääntymään pahasti, ja se antoi ihmisen ottaa itsensä kiinni.

– Jo se kertoo, että lintu on ollut hyvin voipunut, Pirkka Aalto sanoo.

Lintu pääsi heti eläinlääkärin hoitoon ja ruokintaan. Seuraavaksi merihanhi oli tarkoitus kuljettaa Savukoskelta Kemijärvelle Pirkka Aallon hoitoon siksi aikaa, kunnes se voitaisiin vapauttaa takaisin luontoon.

– Minun oli tarkoitus hoitaa se ja vapauttaa rengastettuna sopivaan sulapaikkaan, mutta valitettavasti se lintu sitten menehtyi. Ei saatu pelastettua, vaikka kovasti yritettiin.

Automatka Savukoskelta Kemijärvelle oli merihanhelle jostain syystä liikaa.

– Minulle ainakin on mysteeri, mikä sille tuli. Yleensä vesilinnut ovat aika helppohoitoisia, sanoo montaa nääntynyttä vesilintua hoitanut Pirkka Aalto.

Savukosken merihanhen kohtaloksi koitui pohjimmiltaan sen liian aikainen matkanteko ja harhautuminen jäisten vesistöjen Lappiin.

– En muista kuulleeni ikinä näin varhaisesta havainnosta. Se oli reilusti kuukauden etuajassa, Aalto sanoo.

Valkopäätiainen – Kolarin julkimo

Jos oli Savukosken merihanhi mystinen helmikuun vieras, niin vielä mystisempää osastoa edustaa Kolarin Kurtakossa talvea viettävä valkopäätiainen.

– Sehän on Suomessa ihan superharvinainen. Se on venäläinen laji, idän ihme, joka eksyy yleensäkin Länsi-Eurooppaan todella harvoin.

Kolarin valkopäätiainen vaikuttaa kuitenkin viihtyvän Lapissa – ja onpa siitä tullut omanlaisensa matkailunähtävyys, jota tullaan katsomaan jopa ulkomailta saakka.

– Sadoissa voi laskea jo sen ihmismäärän, joka sitä on käynyt katsomassa ja kuvaamassa. Siitä on tullut paikallisen matkailun vetonaula.

Pirkka Aallon mukaan lajilleen vieraille alueille elelemään harhautuneet linnut havahtuvat yleensä jossain vaiheessa siihen, että ovat väärillä seuduilla. On kuitenkin aivan mahdollista, että Kolarin valkopäätiainen viihtyy Kurtakossa niin hyvin, että alkaa perheenperustuspuuhiin.

– Mahdollista on, että se pariutuu sinitiaisen kanssa, jaa sitten saattaa tulla kummallisen näköisiä poikasia. Jos se nyt sattuu sitten ihastumaan sinitiaiseen.

Muuttosesonki kuumuu vasta myöhemmin

Lintujen kiihkeimpään kevätmuuttoon on Lapissa vielä parin kuukauden matka, vaikka muuttolintuja räpytteleekin koko ajan takaisin pohjoisiin maisemiin.

– Se menee meillä tuonne huhti–toukokuun vaihteeseen. Mutta kyllä maalis-huhtikuun vaihteeseen saadaan jo ensimmäinen vähän kiivaampi sesonki ja silloin tulee jo niitä "oikeita" muuttolintuja: töyhtöhyyppiä ja muita kevään tuojia.

Maan toisella laidalla kevät on jo monta askelta pidemmällä, sillä ensimmäiset töyhtöhyyppäparvet ovat Aallon mukaan alkaneet jo saapua Ahvenanmaalle.

– Siinä menee kuukauden päivät, ja sitten ne ovat täällä. Jos vain kelit sallivat.

Harvinaisen leuto talvi on pitänyt saariston pellot roudattomina. Muutamat lämpimät päivät kuivattivat parhaimmat rinteen istutuskuntoon helmikuun lopulla.

Perunaisännät eivät jääneet kauan miettimään tilannetta. Paraisilla ensimmäiset istutusrivit piirtyivät peltomaisemaan torstaina ja Rymättylän Poikossa kahta päivää myöhemmin.

Maanviljelijä Antti Ruohonen pohti asiaa viimeiset pari viikkoa. Lauantaina helmikuun viimeisenä päivänä Autuisten tilan eteläinen rinnepelto sai perunarivistöt syliinsä ja harsopeitteen päälle.

– Tämä on tällainen kokeilu, Ruohonen kuittaa.

Helmikuussa istutetut perunat ehtivät nähdä vielä monenlaisia kelejä. Maaliskuun puolivälissä tulee Ruohosen mukaan yleensä tuntuvia pakkasia, siinä 15 asteen molemmin puolin. 

– On paljon pakkaskestoista kiinni, pärjääkö peruna paleltumatta pellossa, arvioi Ruohonen.

Varhaisperunakasvustoa torjutaan pakkasilta harsoilla ja kastelulla. Jos pakkanen on liian ankara, kastelulaitteet ja vesipumppu voivat jäätyä.

– Muistan sen vieläkin aivan selvästi. Olin ehkä noin viisivuotias poika, olimme piiloleikkiä pusikossa, Haminan alakaupungilla. Edestäni pyrähti lentoon yöperhonen. Otin sen kouriini ja kurkistin sitä sormien raosta. Sieltä näkyi keltaiset takasiivet. Elävästi muistan, että jotain kouraisi sisältä myönteisellä tavalla, kertoo biologi Vesa Hyyryläinen lapsuuden muistoaan.

Samainen perhonen, ei kuitenkaan se sama sieltä nyrkin sisältä, löytyy edelleen Hyyryläisen hyppysistä. Isomorsiusyökkönen on yksi sadoista Hyyryläisen perhoskokoelmassa, josta osa on nyt näytillä Paltamon kirjastossa.

– Tässä on ehkä noin 800 lajia suurperhosia, sekä muutama laatikko muun muassa kovakuoriaisia ja pistiäisiä. Tämä on aika kattava otos suomalaisista suurperhosista ja muutamista muista hyönteisryhmistä, Vesa Hyyryläinen ynnää itse rakentamiensa pienten lasivitriinien sisältöä.

Henkilökohtaista historiaa hyönteisten kautta

Vesa Hyyryläinen on kävelevä tietokirja. Hyönteisvitriinien sisältö avautuu aivan eri tavalla biologin kertoillessa tietämättömälle lukuisia näkyviä ja näkymättömiä yksityiskohtia ötököiden erityispiirteistä. Hyönteiskokoelmassa kulkee mukana myös Hyyryläisen oma henkilöhistoria.

– Kokoelma on lähes täysin minun itseni pyydystämä. Tässä on minun 55 vuoden harrastushistoriani. Nykyäänhän minulla on päälajina linnut, mutta tämä on se rakas harrastus, josta koko luontoinnostus lähti ja kehittyi lopulta jopa ammatiksi, Hyyryläinen kertoo.

Kunkin hyönteisen kohdalla on nähtävissä pyydystämisen päivämäärä.

– Tässä on pantterimittari, pyydystetty 2.6.1979. Muistan sen kuin eilisen päivän. Kaverit tulivat kopistelemaan hyvin varhain aamulla oven taakse, piti lähteä retkelle Parikkalaan, pantterimittaria hakemaan. Laji asuu ainoastaan Parikkalan seudulla, suppealla alueella, ja taitaa olla ainoa laji, joka elää peltopähkämä-nimisellä kasvilla.

Hyyryläinen korostaa eettisyyttä keräilyssä. Harvinaista lajia, kuten pantterimittaria, ei napata kuin kerran.

– Keräilyn kautta olen oppinut lajien biologian ja käyttäytymisen. Jokaisella hyönteisellä on tietty ravinto ja elinympäristö. Toinen elää heinäniityllä, toinen viileässä kuusikossa. Ne tarinat ja muistot maastoista, ne ovat se tärkein ja keskeisin asia keräilyssä, tietenkin.

Vesa Hyyryläinen on hyödyntänyt tietojaan monella tavalla, muun muassa aikoinaan työskennellessään peruskouluopettajana.

– Hyönteisten nimet voivat inspiroida äidinkielen näkökulmasta. Olemme oppilaiden kanssa piirtäneet ja opetelleet muoto-oppia hyönteisten avulla. Ja olen myös kasvattanut lasten kanssa perhosia.

– Tässä on tämä ruostenopsasiipi ja sen vieressä tuomen oksa, jossa pienen pieni valkoinen täplä. Se on perhosen muna. Kun koululaisten kanssa lähdimme keväthangille retkelle, opetin oppilaat bongamaan näitä munia tuomen oksista. Otimme tuomen oksia maljakkoon luokkaan, ja samalla, kun silmut alkoivat puhjeta kukkaan, munista kuoriutui pieniä toukkia ja lapset saivat seurata perhosten kehittymistä. Ne ovat hienoja muistoja itsellekin, Vesa Hyyryläinen hymyilee.

Ilmastonmuutos muokkaa koko ajan Suomen hyönteislajistoa. Siksi Vesa Hyyryläisenkin kokoelma on yhden ajanjakson kuva.

– Etelä-Suomen uusista lajeista monet puuttuvat. Ilmastonmuutos työntää uusia lajeja pohjoiseen, ensimmäisenä tulevat hyönteiset. Voi sanoa, että erilaisista eliöryhmistä hyönteiset ovat kaikkein nopeimmin ilmastonmuutokseen reagoiva ryhmä. Oletetaan, että Kainuussa kesäkuun keskilämpötila nousisi vain puoli astetta – se on jo niin paljon, että jonkun rajalajin pohjoisraja siirtyisi 50 kilometriä ylöspäin. Tätä on ollut havaittavissa viime vuosina.

Viljami Kurko kokee ahaa-elämyksen Hannu Hautalan luontokuvakeskuksen lintuhuoneessa. Pikkukuovi huutaa kirpeästi kaiuttimista ja Kurko kuuntelee.

– No nyt minä muistan. Kerran bussipysäkille mennessäni kuuli tuon äänen. En vaan heti tunnistanut sitä, kun tapahtumasta on niin pitkä tovi.

Lintuääniä voi bongata luontokuvaajan nimeä kantavassa keskuksessa myös neljän seinän sisällä.

Hannu Hautalan luontokuvakeskuksessa lintuharrastaja voi istahtaa Hannun keinutuoliin ja kuunnella multimediaesityksen lomassa lintuääniä. Tai sitten kivuta toisen kerroksen lintuhuoneeseen linnunlaulua kuuntelemaan.

– Tämä on mahtava paikka. Isä ja äiti saivat onneksi aamulla houkuteltua tänne, luontoharrastuksen alkumetrejä taivaltava virolahtelainen Viljami Kurko sanoo.

Merijää on Suomenlahdella jo niin heikossa kunnossa, ettei jäälle kannata enää mennä ainakaan minkäänlaisella ajoneuvolla.

– Joissakin kohdissa se vielä kantaa kävelijän. Vaikka jäälle pääsisikin niin, että se kantaa, se ei ehkä kohta enää kannakaan. Virtapaikoissa ja salmissa jää voi olla hyvinkin heikkoa, sanoo Ilmatieteen laitoksen jääasiantuntija Jouni Vainio.

Meneillään on Itämeren toiseksi heikoin jäätalvi. Se heikoin oli vuonna 2008. Itäisellä Suomenlahdella jään paksuus on ollut tänä talvena parhaimmillaan 10–30 senttiä, eikä se ole sääennusteiden valossa ainakaan vahvistumaan päin.

– Jonkinlaista kiintojäätä on esimerkiksi sisälahdissa ja saariston suojissa, mutta pääosin jäät ovat Venäjän aluevesillä, Vainio toteaa.

Jää on koostumukseltaan petollisempaa keväällä kuin syksyllä.

– Kantavuutta ei kovin helposti tunnista ennen kuin jää pettää alta. Jäätä pitäisi seurata useampia päiviä ja viikkoja, että tietäisi varmasti.

Jään kantavuus mitataan aina teräsjään mukaan. Syksyllä syntyvä, kantava teräsjää on väriltään teräksenharmaata ja lasimaista. Se muuttuu maitomaiseksi kohvajääksi, kun se saa päälleen lisää vettä ja lunta.

Kohvajääkin kantaa, kun sitä on jalankulkijan alla tarpeeksi eli reilut kymmenen senttiä.

– Kun jään onkaloihin pääsee merivettä, kohvajää alkaa tummua eikä enää kestä. Syksyn tumma teräsjää ja kevään hauras merijää on vaikea erottaa toisistaan, ellei jään kuntoa seuraa päivittäin.

Myös järvien jääpeitteet ovat etelässä monin paikoin keskimääräistä ohuempia. Kymenlaaksossa niiden paksuus on noin 30–40 senttiä.

– Noin yleisesti ottaen jääpeitteet näyttävät olevan vielä paksuja, mutta huonolaatuisen kohvajään osuus on kasvanut kaikilla järvillä merkittävästi, kertoo hydrobiologi Pekka Vähänäkki Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen vesistöyksiköstä.