Yle Keski-Suomi julkaisee yleisön ottamia sääkuvia sekä alueellisissa TV-uutisissa että nettisivuillaan.
Lähetä kuva osoitteeseen keskisuomi@yle.fi ja katso tarkemmat ohjeet täältä.
Kuvagallerian otokset saat näkymään suurempina klikkaamalla hiirellä kuvan päällä.
Miika Aaltonen ja Pasi Heikkinen ovat metsästäjiä, mutta kummankaan miehen olalla ei ampuma-asetta ole näkynyt. Sen sijaan toisen olalla killuu taljajousi, ja toisen olalla pitkäjousi.
– Koskaan en ole ruutiaseella metsästänyt ja tuskin tulen metsästämäänkään. Tämä on kevyt kantaa metsässä ja hiljainen. Ei tarvitse pauketta kuunnella, toteaa Miika Aaltonen.
Vaikka jousi ei pauketta aiheutakaan, on se silti metsästysase ja vaatii metsästyskortin. Lisäksi metsästäjällä on aina oltava maanomistajan lupa.
Aaltonen metsästää vaistojousella, eli pitkäjousella jossa ei ole minkäänlaista tähtäintä. Nimensä mukaisesti jousella ammutaan vaiston varassa.
– Tämä perustuu toistojen ja harjoituksen määrään, että osuuko tällä vai ei. Se on vähän niinkuin tikanheittoa, kuvaa Aaltonen.
Myös Pasi Heikkinen aloitti metsästysharrastuksen jousen kanssa, hänellä tosin on hieman teknisempi taljajousi. Jousessa olevat taljat helpottavat virittämistä. Lisäksi jousesta löytyy tähtäin ja jopa vatupassi. Helppoa saaliin saaminen ei silti ole taljajousellakaan.
– Haastavaahan se oli, ensimmäisenä vuonna ei tullut mitään riistaa. Seuraavana vuonna taisin saada yhden rusakon. Moni saattaisi lyödä pillit pussiin ja lopettaa, naurahtaa Heikkinen.
Rusakoita sekä Heikkinen että Aaltonen pääasiassa metsästävätkin. Miehiä pyydetään usein esimerkiksi taajama-alueella oleville hevostiloille pyytämään ongelmarusakoita, sillä taajama-alueella ei ampuma-aseella saa metsästää.
– Hevostiloilla on hevosia paljon ja myös niiden ruokaa pihalla. Öisin kun hevoset on tallissa, tulee rusakot metsästä syömään niiden ruokaa ja jättää samalla niitä omia pillereitään ruoan sekaan, Heikkinen veistelee.
Rusakoiden lisäksi jousella saa Suomessa metsästää muuta pienriistaa. Metsäkauris on suurin eläin, jota jousella saa pyytää. Esimerkiksi hirvenmetsästykseen jousta ei Suomessa saa käyttää. Heikkisen mukaan jouset on kuitenkin tehty suurriistaa varten.
– Toivon että vielä omana metsästysaikana Suomessa saisi hirviä pyytää jousella.
Metsästyksessä käytettävät nuolet eivät perustu shokkiin, kuten ampuma-aseen luodit, vaan niiden teho terissä, jotka leikkaavat eläimeltä suuret verisuonet. Hurjannäköinen nuoli on Heikkisen mukaan erittäin tehokas.
– Voi kuvitella että kolme partakoneen terää menee 300 kilometriä tunnissa, niin se menee aika liukkaasti siitä. Eläin ei monesti edes huomaa, että siihen on osunut. Se jää seisomaan ja ihmettelemään ja kaatuu niille sijoilleen kun verenpaine laskee, kertoo Heikkinen.
Valtaosa miesten metsäreissuista kuitenkin päättyy siihen, että palataan tyhjin käsin kotiin. Mutta silti metsäreissun jälkeen hymyilyttää.
– Pääsääntöisesti tulee kyllä enemmän hyötyliikuntaa kuin saalista. Sehän tässä pääasia on, että pääsee luontoon liikkumaan, Aaltonen toteaa.
Helsinki-Vantaalla aurinkoisia tunteja oli tammikuussa 15,5, kun niitä keskimäärin on 38. Seinäjoella paistoi 8,8 tuntia tavanomaisen 31 tunnin sijaan. Sodankylässä saatiin auringonvaloa tammikuussa 3,6 tuntia keskimääräisen 13 tunnin sijaan.
Ennätyspimeää ei tänä talvena ollut.
– Pari vuotta sitten talvi oli hyvin pilvinen ja auringonpaistetta oli harvinaisen vähän. Kyllä nämä edelleen on suhteellisen harvinaisia näin pilviset talvet, arvioi meteorologi Pauli Jokinen Ilmatieteen laitokselta.
Mittaushistorian pimein tammikuu oli Helsinki-Vantaalla vuonna 1965, jolloin valoa saatiin 8,1 tuntia. Sama vuosi oli pimein myös Seinäjoella, paistetta 4,8 tuntia koko tammikuun aikana. Sodankylässä puolestaan kärsittiin todellisesta kaamoksesta vuonna 2013, jolloin aurinko ei näyttäytynyt tammikuussa lainkaan.
Vähäinen valon määrä johtuu Suomessa vallinneista leudoista ilmavirtauksista. Lounaasta ja lännestä on virrannut leutoa ja pilvistä säätä. Jos ilmavirtaukset tulisivat päinvastaisesta suunnasta, Siperiasta, niin talvi olisi todennäköisesti kylmempi ja aurinkoisempi.
Ilmaston lämpenemisen myötä pimeisiin talviin on syytä varautua yhä useammin.
– Kyllä tässä vuosisadan mittaan erityisesti talvet tulevat olemaan entistä pilvisempiä ja auringonpaistetuntejakin tulee olemaan tulevaisuudessa meillä entistä vähemmän. Siinä mielessä tämänkaltaisiin talviin on syytä totutella, niitä tulee esiintymään tulevaisuudessa yhä enemmän, sanoo meteorologi Pauli Jokinen.
Näinä päivinä helmikuussa moni havahtuu huomaamaan, ettei työhön tai kouluun enää tarvitsekaan lähteä pimeässä. Illatkin tuntuvat pidemmiltä, kun pimeys ei laskeudu niskaan kesken iltapäivän. Yllättävä auringonpaiste tuntuu lähes sokaisevalta talven pimeyden jälkeen.
Etelä-Suomessa valoisa aika lisääntyy nyt noin viisi minuuttia päivässä. Sodankylässä päivän pituus kasvaa kahdeksalla minuutilla päivässä. Maaliskuun kevätpäiväntasauksessa valo on viimeistään ottanut voiton pimeydestä.
Yle MOT -ohjelma lähettää maanantai-iltana jakson, jossa selvitellään forssalaisen Envor Groupin työntekijöiden tekemää ilmiantoa yhtiön toiminnasta.
Väitteiden mukaan Envor olisi varastoinut jätekasoihinsa vastoin ympäristöluvan määräyksiä tuhat tonnina Viikin jätevenpuhdistamon hygienisoimatonta, ulosperäistä lietettä vuotavalle kentälle.
Yhtiötä väitetään myös sekoittaneen tuoretta mäntypikiöljyä kompostiin.
MOT:n mukaan yhtiö on myös pimittänyt tietoa jätteen käsittelytavoista valvovalta viranomaiselta eli Hämeen Ely-keskukselta.
– Olemme tekemässä tutkintapyyntöä siitä, rikkooko hygienisoimattoman mädätteen ja mäntypikiöljyn vastaanotto ympäristönsuojelulain ja jätelain määräyksiä, toteaa ylitarkastaja Sinikka Koikkalainen Hämeen Ely-keskuksesta ohjelman sivuilla.
Poliisilla on yhä tutkinnassa Envorin biokaasulaitoksen jätevesipäästöt, jotka ovat ylittäneet ympäristöluvassa säädetyt rajat vuosien ajan.
Ohjelmassa käy ilmi, että Envor olisi tehnyt puolestaan poliisille oman tutkintapyyntönsä, jossa kohteena oli kaksi Hämeen Ely-keskuksen valvojaa.
Envorin mukaan sen jätteenkäsittely on ympäristöluvan ja lakien mukaista.
Ohjelma nimeltä "Jäteparonin likabisnes" nähdään Yle TV1:ssä maanantaina klo 20.
Helmikuun alussa Kuusamoon eksynyt myrskylintu on kuollut.
Kuusamolaisen lintuharrastajan hoivissa toipumassa ollut lintu kuoli viikonloppuna juuri ennen kuin sitä oltiin lähdössä kuljettamaan lähemmäs omaa elinympäristöään Pohjois-Norjaa.
Lintu on lähetetty nyt Eviraan, missä sen kuolinsyy tutkitaan.
Suomessa myrskylintu on nähty 30 kertaa.
Myrskylintuun törmäsi sattumalta Kuusamon Saapunginkylässä kuun alussa porvoolainen lintuharrastaja ja valokuvaaja Pasi Snellman.
Lisääntynyt teollisuustoiminta Ison valliriutan laidalla voi vahingoittaa vakavasti yhtä maailman tärkeimmistä luontokokonaisuuksista, kertoo WWF:n teettämä tuore raportti. The Great Barrier Reef Under Threat -raportin mukaan Ison valliriutan lähistöllä olevien satamien laajentamisesta syntyvän ruoppausjätteen läjittämisellä voisi olla tuhoisia seurauksia herkälle ekosysteemille.
Suunnitelmat satamien laajentamiseksi edellyttävät merenpohjan ruoppaamista noin 50 miljoonan kuutiometrin edestä, mikä riittäisi noin 50 pilvenpiirtäjän täyttämiseen. Vaarana on, että suuri osa jätteestä voitaisiin laskea Ison valliriutan herkkiin vesiin.
WWF kehottaa yhtiöitä olemaan sijoittamatta tai osallistumatta projekteihin, jotka voivat uhata Isoa valliriuttaa tai muita maailmanperintökohteita.
Ylen MOT-ohjelman mukaan forssalainen Envor Group läjittää mädätteitä ja mäntypikiöljyä ympäristöluvan vastaisesti alueellaan. MOT esitti myös, että Envitech -alueelta vuotaa saastuneita vesiä lähiseudun ojiin.
Ylitarkastaja Sinikka Koikkalainen Hämeen ELY-keskuksesta kertoo, että ELY aikoo selvittää vesipäästöjä. Jo aiemmin ELY-keskus on jättänyt poliisille tutkintapyynnön Envorin Forssan jätevedenpuhdistamolle johtamien vesien luparajaylityksistä.
Nyt on jätetty myös tutkintapyyntö hygienisoimattomien mädätteen ja mäntypikiöljyn varastoimisesta Envorin alueelle. Ylitarkastaja Sinikka Koikkalainen perustelee tutkintapyyntöä ristiriitaisilla tiedoilla.
– MOT-ohjelman kautta tulleet ilmiannot kertovat, että jätteitä on käsitelty epäasiallisesti ja toisaalta taas laitokselta saadut tiedot ovat ristiriidassa näiden tietojen kanssa. Tämän takia olemme antaneet asian poliisin hoidettavaksi.
Envor Groupin toimitusjohtaja Asko Hänninen kumoaa MOT:n väittämät ja ihmettelee Hämeen ELY -keskuksen poliisille tekemää tutkintapyyntöä.
Hännisen mukaan Envor ei ole ottanut vastaan mäntypikiöljyä, vaan täysin kompostoituvaa mäntypikiöljysakkaa. Myös rikkeet hygienisoimattoman jätteen vastaanotosta Asko Hänninen tyrmää täysin.
– Kaikkien hygienisoimattomien orgaanisten aineiden hygienisointi varmistetaan aivan normaalisti Eviran hyväksymissä laboratorioissa, ja esimerkiksi MOT:n ohjelmassa esillä ollut erä on kolmessa eri testissä todettu hygienisoituneen aivan normaalisti, Hänninen sanoo.
Kokkolanseudun eläinsuojeluyhdistyksellä on ikää jo 120 vuotta. Kyseessä on puheenjohtaja Pia Byskatan tietojen mukaan maan toiseksi vanhin yhdistys. Vuosien kulumisesta huolimatta lähtökohdat pätevät yhä:
– Yhdistyksen tehtävät ovat olleet jotakuinkin samat alusta alkaen: se vastustaa kaikenlaista eläinrääkkäystä ja tekee valistustyötä.
1895 perustetulle yhdistykselle oli tilausta, sillä ensimmäisen vuoden aikana siihen liittyi 161 jäsentä. Aluksi kokkolalaisia huolestutti etenkin hevosten kohtelu.
– Yhdistyksen alkutaipaleella eläinrääkkäys oli suurin huolenaihe. Ihmiset eivät 1800-luvun lopulla miettineet, mitä eläimille saa tehdä. Hevoset saivat piiskaa ja raippaa töitä tehdessään. Silloin muistutimme, että onnellinen eläin tekee mieluummin töitä kuin kivusta kärsivä.
Yhdistyksen ensimmäinen hankinta olikin hevonen, tilikirjojen mukaan yhdistyksen hallitus maksoi siitä kymmenen markkaa. Siitä ei ole kuitenkaan tietoa säilynyt, mitä yhdistys teki omalla hevosellaan. 1940 yhdistys sai hevosasiantuntijan.
Eläinten kaltoinkohtelu on vielä nykyäänkin yleistä. Byskatan mukaan tämä näkyy muun muassa siinä, että vapaaehtoisia neuvojia ei tällä hetkellä ole Keski-Pohjanmaalla ainuttakaan.
– Halukkaita on, mutta kun he tekevät sitä aikansa, he huomaavat mitä se on. Kukaan ei jaksa hirveän kauan, kun mikään ei muutu, vaikka kuinka tekee työtä. Kun näkee tarpeeksi paljon huonosti kohdeltuja eläimiä, niin kyllä se rassaa ihmisiä niin paljon, ettei sitä jaksa jatkaa. Anja Eerikäisen intoa ei ihmistä löydy, sanoo Byskata viitaten legendaarisen eläinsuojeluvalvojaan.
Ihmiset ottavat yhteyttä yhdistykseen kun epäilevät esimerkiksi naapurin kohtelevan huonosti lemmikkiään. Myös kodittomat kissat aiheuttavat paljon yhteydenottoja.
Keskipohjalaisia lähimmät neuvojat ovat Vaasassa ja Raahessa. Valvontaeläinlääkäri on poliisin ohella ainoa, joka voi puuttua eläinten kaltoinkohteluun.
Valtatiellä 13 liikkuvia varoitetaan peuravaarasta Kaustisella. Iso peuralauma käyskentelee Nikulan risteyksen ja Viiperin kylän välillä. Valtatiellä vaara-aluetta on noin neljän kilometriä. Alueella on jo sattunut kaksi peurakolaria viikon sisällä, viimeksi sunnuntaina. Peurat ovat aiheuttaneet useita vaaratilanteita päivittäin
Alueella on noin sata metsäpeuraa, ne vaeltavat jatkuvasti valtatien yli ravintoa etsiessään. Tien molemmin puolin on hyviä jäkälikköjä, joita ne syövät.
– Kun ne ovat ruokapaikan löytäneet, niin ei niitä saa siitä oikein siirtymään. Ne käyttävät aluetta talvilaitumenaan siihen saakka kunnes siirtyvät keväällä vasomislaitumille. Laumat hajoavat maalis-huhtikuussa kun naarat lähtevät liikkeelle. Tiedottaminen on ainoa keino tällä hetkellä, ei niitä saa siitä häädettyä, kertoo Kaustisen metsästysseuran puheenjohtaja Toni Peltoniemi.
Peurat käyttäytyvät tiellä kuten porot. Niillä ei siis ole kiirettä tien yli ja metsästä tulee todennäköisesti isokin lauma ensimmäisten yksilöiden jälkeen. Urospeura voi painaa enimmillään 150 kiloa.
– Kun peuroja näkyy, pitää hidastaa ja huomioida, että niitä saattaa tulla isompikin lauma tien yli. Hirvien kanssa neuvotaan, että pitää väistää takapuolelta. Peuroihin neuvo ei päde, sillä niitä tulee lisää. Pitää vain ajella kieli keskellä suuta ja katsoa tienpenkkoja.
Suomenselän alueella on viimeiset kymmenen vuotta käyskennellyt noin tuhat peuraa. Kaustisen alueella niitä on noin 200. Aiempina talvina peurat ovat viihtyneet etenkin Vissaveden alueella Kaustisen ja Vetelin rajalla, valtatie 13 läheisyydessä ne eivät ole aiemmin viihtyneet.
Alueelle on tilattu peuravaarasta kertovat liikennemerkit. Koska Suomessa ei ole peuravaarasta varoittavaa liikennemerkkiä, tielle tulee lisäkilvellä varustettu porovaaramerkki.
Teollisuuden tulisi tutkijoiden mukaan kiinnittää enemmän huomiota mikroroskaongelmaan. Myös kaupunkilaisia pitäisi valistaa paremmin mikroroskien, erityisesti muovien, eläimille aiheuttamista ongelmista.
Mikroroskat ovat alle viiden millin kokoisia muovinpaloja ja kuituja, jotka ajautuvat vesistöön.
Kaupungin hulevesien mikroroskaantuneisuutta tutkittiin ottamalla vesinäytteitä Turussa syksyllä 2014 kahdeksassa pisteessä. Merkittävä osa mikroroskista on peräisin arkielämässä käytetyistä muoveista.
Tutkijoiden mukaan lisätutkimuksille on tarvetta. Jo nyt nähtiin, että kaupungista otetuissa näytteissä oli korostuneen paljon synteettisiä kuituja.
Muoviset mikroroskat muodostuvat useimmiten roskien hajotessa kemiallisen ja mekaanisen rasituksen sekä auringonvalon vaikutuksesta pienemmiksi.
Lisäksi vesistöön päätyy runsaasti mikroroskaa kosmetiikkatuotteista, vaatteiden pesusta ja kaduilta sadevesiviemäreiden kautta.
Turun kaupungin ympäristönsuojelu teetti kaupungin vesialueilla mikroroskatutkimuksia vuosina 2013-2014.
Kaupunkien hulevesien tutkimuksen lisäksi näytteitä otettiin viidellä näytealueella Airistolla syyskuussa 2013.
Samaan aikaan otettiin näytteitä Turun seudun jätevedenpuhdistamolla puhdistetusta jätevedestä. Tämäkin vesi päätyy mereen.
Merialueen tuloksia verrattiin Rauman edustan merialueelta samoihin aikoihin otettuihin näytteisiin.
Turun edustan merialueen näytteiden kokonaismikroroskamäärä oli huomattavasti suurempi kuin Rauman edustan näytteiden.
Etelä-Amerikan vanhimmat tunnetut ilmansaasteet olivat eurooppalaisten valloittajien hopeanhimon seurausta, kertoo tuore tutkimus. Espanjan kruunulle 1570-luvulla rikkauksia havitelleet konkistadorit pakottivat inkat louhimaan hopeaa Potosívuoresta nykyisen Bolivian alueelta ja aiheuttivat samalla satojen kilometrien päähän kulkeutuneen tomupilven.
Potosíssa oli tuolloisen maailman suurin tunnettu hopeaesiintymä, jota inkat olivat jo hyödyntäneet itsekin. Espanjalaisilla kuitenkin oli toisenlainen louhintatekniikka, joka moninkertaisti tuotannon. Siitä levisivät Andien ylle maanosan historian ensimmäiset ilmansaasteet, kauan ennen teollista vallankumousta, joka saastutti rajusti eurooppalaisia kaupunkeja.
Yhdysvaltalaiset tutkijat ovat löytäneet Potosín kaivostoiminnan jälkiä satojen vuosien ikäisten jää- ja lumikerrosten alta Quelccayasta nykyisestä Perusta, 800 kilometrin päästä louhintapaikalta. Quelccayan jääkuoren ytimestä löytyneen laskeuman kemialliset analyysit ovat osoittaneet saasteiden olevan peräisin Potosísta.
Se on yksi harvoista paikoista, joissa teollistumista edeltänyt saastuminen on osoitettavissa. Ohion yliopiston tutkija Paolo Gabrielli ei silti usko, ettei saasteita ollut laajalti jo muuallakin maailmassa.
Quelccayn näytteet leikattiin jäästä, joka muodostui yli 1 200 vuotta sitten Perun Andeille sataneesta lumesta. Kerros kerrokselta jää talletti ilman ja kosteuden kemikaalit ainutlaatuiseksi ilmastonmuutoksista kertovaksi arkistoksi.
Kerrosten kemikaalien laadun ja määrän massaspektrometrimittauksissa näkyi piikkejä jo ennen espanjalaisten tuloa, mutta niiden uskotaan johtuvan luonnollisista syistä, muun muassa tulivuorenpurkauksista. Aivan 1500-luvun lopussa kemikaalimäärät alkoivat kasvaa voimakkaasti ja pysyivät suurina aina 1800-luvun alkuun, jolloin Etelä-Amerikan maat itsenäistyivät Espanjasta.
Vertailu muualta Etelä-Amerikasta otettuihin näytteisiin on varmistanut Quelccayn saasteiden olevan peräisin Potosísta. Se, että saasteita löytyi korkeilta vuorilta ja yli 800 kilometrin päästä Potosísta, kertoo, että määrät olivat hyvin suuria, sanoo Gabrielli.
1700-luvun lopulla alkanut teollistuminen on levittänyt teollisuuden ja liikenteen saasteet laajalti sinnekin, missä niitä ei muuten olisi. Esimerkiksi Grönlantiin kulkeutui aina 1970-luvulle isoja määriä Euroopan ja Yhdysvaltain ilmaan sylkemää lyijyä.
Pohjois-Amerikan taivaalla on tälläkin hetkellä saasteita, joiden alkuperä on omaa teollista nousuaan elävässä Aasiassa.
Tutkimusmenetelmien kehittyessä paljastuu yhä kaukaisempia muistoja ihmisten toiminnasta. Grönlannin jäätiköiden sydämessä on merkkejä jopa 400-luvun lyijypäästöistä. Lähde olivat tuolloiset Kreikka ja Rooma.
Quelccayn jäätutkimus on julkaistu Yhdysvaltain tieteidenedistämissäätiön verkkolehdessä, ja siitä kertoo myös muun muassa Popular Archaelogy -lehti.
Kokkolalainen Minna Mustonen seurasi talvipäivänä pihallaan ylpeän näköisenä kekkaloivaa harakkaa. Jokin sai linnun tuiskahtamaan kyljelleen. Se nousi äkkiä pystyyn ja vilkaisi heti ympärilleen kuin nähdäkseen, huomasiko kukaan.
Kyse ei kuitenkaan ollut kyse nolostumisesta, sanoo biologi Harri Hongell. Harakalla kuten muillakin linnuilla paria poikkeusta lukuunottamatta ja pöllöt poislukien on silmät eri puolilla päätä. Ne eivät siis näe stereona, vaan joutuvat liikuttamaan päätään nähdäkseen kohteensa.
Hongell uskookin, että kaatuminen sai harakan käsityksen ympäristöstä herpaantumaan hetkeksi. Niinpä lintu katsoo heti pyllähdettyään, onko vihollisia lähellä.
– Sen voi toki tulkita nolostumiseksi, mutta veikkaan, että se on itsesuojeluvaistoa. Kun lintu näkee yhdellä silmällä kerrallaan vain yhden puolen, se joutuu tekemään tätä niin sanottua nolostumisliikettä eli vilkuilemaan ympärilleen.
Sen sijaan ihmisen "nolostumisliikkeen" Hongell ei usko kertovan vihollisten bongaamisesta, vaan häpeästä:
– Meillä on inhimillisyyttä ehkä enemmän kuin linnuilla, nauraa Hongell.
Hämeenlinnan Aulangon joutsenlammella käytiin viime kesänä laulujoutseniin kuuluvan Janne ja lammelle laskeutuneen toisen joutsenparin kanssa raju reviiritaistelu, jonka tuloksena Janne loukkasi pahasti toisen siipensä.
Siipi ei ottanut loppukesän aikana parantuakseen ja viimein Janne päätettiin ottaa lammesta pois. Äiti Aino ja kolme poikasta jatkoivat elämää omalla pesälammella talventuloon asti.
Jannen kohtalo puhutti paljon hämeenlinnalaisia. Lammelle kertyi syksyllä jopa paikallisia ”suojelijoita” valvomaan ettei mikään häiritsisi Ainon ja kasvavien poikasten rauhaa.
Ilmojen kylmettyä tarpeeksi, nostettiin linnut lammesta pois talvehtimaan. Tällä kertaa perhettä ei viety Ähtärin eläinpuistoon, vaan kahteen eri osoitteeseen.
Aino ja poikaset vietiin yksityiseen majoitukseen, mutta Janne jatkoi vammautuneen siipensä takia Ähtäriin. Janne oli myös eristyksissä olonaikana alkanut vierastaa omia poikasiaan, jotka se koki uhaksi.
Ähtärissä puolikuntoinen Janne ei kuitenkaan ollut tarpeeksi hyvässä kunnossa, jota se olisi voinut pitää puoliaan muita lintuja vastaan.
Niinpä joutsen kuljettiin oman perheensä luo, mutta välissä pitää olla verkkoaita, jotta isä ei ala nokkapokkaan omien poikastensa kanssa.
– Janne siipi on nyt kunnossa, mutta sen paranemisaika oli yllättävän pitkä, sanoo puistonjohtaja Jere Rauhala Metsähallituksesta.
Se, palautuuko siipi täysin ennalleen, selviää vasta myöhemmin.
Jannen ja Ainon kolme poikasta voivat hyvin.
– Jos ei mitään muuta syytä tai tarvetta ilmaannu, niin poikaset lähtevät keväällä merelle luonnonlinnuiksi.
Kolmelle poikaselle etsitään tällöin sopiva joutsenlauma, johon ne voivat sopeutua.
Ainakin Keski-Suomessa järvien jääpeite on tänä talvena jäänyt ohueksi, sanoo rakennusmestari Matti Pitkämäki Keski-Suomen Ely-keskuksesta.
- Ohut jää ja sen päällä raskas lumikuorma on saanut aikaan sen, että vesi on noussut jään päälle monin paikoin. Moottorikelkkailijoiden on syytä ottaa tämä huomioon.
Pitkämäki sanoo, että yleensä kelkkailu on kylmää puuhaa, mutta aina se ei sitä ole.
- Kyllä se helposti muuttuu hyvin hikiseksi hommaksi, kun yrittää kiskoa kelkkaa jään ja sohjon seasta, kuvailee Pitkäjärvi.
Jäälatuja ei Jyväskylän seudulla ole pystytty vetämään tänä talvena ollenkaan, sanoo puolestaan ulkoilualueiden esimies Kaapro Häkkinen Jyväskylän liikuntapalveluista.
- Puolentoista viikon päähän suunniteltu Kuutamohiihto on nyt kyllä vaakalaudalla, sanoo Häkkinen.
Vuodet eivät ole veljiä keskenään. Se on nähty taas tänä talvena.
- Tänä talvena Keski-Suomessa ei ole ollut yhtään suppotulvien aiheuttamia torjuntatehtäviä, kertoo rakennusmestari Matti Pitkäjärvi keski-Suomen Ely-keskuksesta.
Hänen mukaansa järvien vedenkorkeudet ovat olleet normaalit ja sen seurauksena isoja virtaamia ei ole ollut jokialueilla. Lisäksi pakkasia ei ole juuri ollut.
- Koskipaikoissa virtaukset ovat jääneet lumen alle. Nyt vaara alkaa olla jo ohi, kertoo Pitkäjärvi.
Toisin oli viime vuonna. Pitkäjärvi muistelee, ettei aikaisemmin ollut nähnyt niin pahoja hyyhdetulvia. Niitä oli muun muassa Rutalahdessa Korvenkoskessa ja Korpilahden Saakoskessa.
Tuulivoimaloiden vaikutuksista lepakoihin tarvitaan lisää tutkimusta, todetaan Turun yliopiston raportissa. Ulkomailla tehtyjä tutkimuksia ei voi suoraan hyödyntää Suomessa, sillä lajikohtaiset ja paikalliset käyttäytymiserot ovat suuria.
Turun yliopiston Brahea-keskuksen mukaan suomalaistutkimusta tarvitaan, jotta tuulivoimasuunnittelussa voidaan huomioida lepakoille aidosti aiheutuvat riskit.
Tuulivoimaloiden alta on 2000-luvulla löydetty suuria määriä kuolleita lepakoita. Yhdeksi tärkeimmäksi tekijäksi on aiemmin esitetty lepakoiden muuttokäyttäytymistä, mutta tuoreimpien eurooppalaistutkimusten mukaan lepakoiden paikallisella käyttäytymisellä on myös iso merkitys.
Brahea-keskuksen mukaan suomalaistiedon puuttuminen heijastuu nykyisin edelleen tuulivoimapuistojen vaikutusten arviointeihin, joissa tukeudutaan käytännössä ulkomailla tehtyihin tutkimuksiin ja niiden tulosten yleistämiseen.
– Me ihmiset puhumme erilaisuudesta, ja välillä kipuilemmekin sen kanssa. Susimaailmassa kohtelu voi olla aika raakaakin, jos yksilö on erilainen, luontotoimittaja Kimmo Ohtonen toteaa.
Ohtonen mainitsee susien keskuudessa erilaisuuden välttämisen yhdeksi syyksi kamppailun armottoman luonnon ja selviämisen kanssa. Mutta samalla hän huomauttaa, että ei voi sanoa susien tekevän niin tai näin.
– Se riippuu tapauskohtaisesti laumasta, ympäristöstä ja niiden ruokatilanteesta. Seurasin Pohjois-Savossa yhtä sutta, joka liikkui kolmella jalalla. Se oli vähän jäänyt laumasta, mutta sai syödäkseen ja on yhä hengissä.
Lauma oli Ohtosen mukaan saanut kaadettua hirven, ja sitä myötä päästäneet haavoittuneen suden tulemaan perässä ja antanut sillekin osan ravinnosta.
Norsujen käyttäytyminen erilaisuutta kohtaan on toisenlainen kuin monella muulla eläinlajilla.
– Keniassa seurasin loukkaantunutta norsua. Sillä oli koko ajan ympärillä muita norsuja suojana ja tukena, Kimmo Ohtonen kertoo.
Loukkaantunutta norsua ei jätetty lauman ulkopuolelle, vaan lauman toiminta oli Ohtosen mukaan sopeutettu loukkaantuneen yksilön mukaiseksi.
– Ihailen norsuja tämän sosiaalisen ja emotionaalisen älykkyyden takia. Me ihmiset voisimme oppia heiltä paljon.
Ohtonen kertoo, että norsujen kohdatessa menehtyneen norsun, lauma suree tätä vaikka eivät olisi tunteneet yksilöä.
Soidinmenojen aikaan koiraiden erottumispyrkimys näyttäytyy värikkäillä sulilla ja teoilla. Kimmo Ohtonen muistuttaakin, että soidinmenot ovat erilaisuuden juhlaa.
– Soidinmenot ovat erilaisuuden juhlaa! Keväisin linnut alkavat soidinmenoilleen ja koiraat pyrkivät erottautumaan "harmaista" uroksista. Eläinmaailmassa erilaisuus korostuu, kun kilpaillaan pariutumiskumppaneista ja ihan ravinnostakin.
Soidinmenot muistuttavat yökerhoissa parinetsinnässä liikkuvia ihmisiä. Ohtosen mielestä emme ole niin kaukana vaistojen varassa toimivista eläimistä.
– Linnut koristautuvat höyhenin, hirvillä on havaittu olevan jopa kantoja sarvissa. Sama tapahtuu ihmisillä, kun yritämme koristautumisella hurmata kanssaihmisiä.
Luonnossa liikkuessaan Kimmo Ohtonen on tavannut eläimiä lähietäisyydeltä.
– Lähdin yksin kojusta ja huomasin, että karhu seisoi kymmenen metrin päässä. Se yritti esittää, ettei nähnyt minua. Molempia varmasti pelotti.
Tilanne raukesi, kun karhu lähti yhtäkkiä juoksemaan pois. Ohtonen olettaa karhun syöneen haaskaa ja nukahtaneen metsäpolun viereen. Siperiasta Suomeen lentäneitä taviokuurnia kuvatessa ei ole Ohtosen mukaan tarvinnut jännittää.
– Ne eivät ole tottuneet ihmiseen, niin siinä pääsee vaikka kuinka lähelle, kun ne syövät pihlajanmarjoja.
Ohtonen on tottunut siihen, että Suomessa eläimet pysyttelevät kaukana ihmisistä. Luontodokumentointia tehdessään Ohtonen toteaa Afrikan olevan työlleen helppoa.
– Moottoritiet ja muut ovat ajaneet eläimet kansallispuistoihin, jossa on aika rajoitettu pinta-ala, missä liikkua. Siellä eläimet ovat tottuneet safarituristeihin. Suomessa perinteinen metsästyskulttuuri pitää eläimet kaukana ihmisistä.
Keminmaan riistanhoitoyhdistyksen päällysmies ja aktiivimetsästäjä Juha Mäkimartti pakkaa kelkkansa ahkioon radiovastaanottimen ja peilaavan harava-antennin. Suuntana on Kemijoensuiston saari.
Juha päästää Alma-terrierin irti ja se tietää, että metsään pitää mennä nyt ja heti. Koiraa pitää jopa toppuutella.
– Alma on kelpo apulainen ja innokas sellainen, naurahtaa ammattimetsämies.
Supeja pyydetään loukuilla ja niille laitetaan pannat tutkaseurantaa varten. Pantasupin avulla kiinnisaadut lajitoverit kokevat karun kuoleman.
Mäkimartin harava piippaa vastaanottimen kohinan keskeltä.
– Jossain lähimaastossa se varmasti kuikuilee. Ehkä piilossa jonkun kesämökin terassin alla. Pannassa on GPS-lähetin, joka kavaltaa kaverin olinpaikan ja siinä samalla myös mahdollisen "pantasupin".
Radiosignaali on pettämätön, vahvistaa Mäkimartti.
Juha Mäkimartti kertoo, että kun pantasupi tavoitetaan, niin sen henki säästyy. Eihän kukaan renkiään tapa.
– Pannaton poistetaan päiviltä. Juudas-supi kavaltaa kaverinsa. Supihan ei kuulu lajina maamme alkuperäiseen luontoon, kuittaa pienpetojen tuntija asian huojentuneena.
Supien torjuntaa on tehty yhdessä kaikkien Pohjoismaiden kesken jo neljä vuotta.
Supihan levittää mm. raivotautia ja myyräeginokokkiloista. Supi on vaarana lemmikkieläimille ja sitä kautta myös ihmisille. Työmaata riittää.
– Minun työmaana ovat Oulun ja Lapin läänit. Parimiljoonaa hehtaaria on aluetta, mutta ei se lannista. Yksin toimin koko alueella, kun esimerkiksi Ruotsin puolella on kymmenen palkattua työntekijää, hymähtää "pienpetomies". Päästää Alman irti ja vääntää harava-antennin säätimen kohdilleen.
Se vinkaisee. Kohde havaittu.
Yhdysvalloissa San Diegon eläintarhassa kuolleista eläimistä kerätty geenipankki on kasvanut 40 vuoden aikana maailman suurimmaksi geenipankiksi. Jäätyneeksi eläintarhaksi nimitettyyn pankkiin talletetaan vaarantuneiden eläinlajien perimää, minkä ansiosta lajit voidaan ehkä jopa herättää henkiin, jos ne luonnosta kuolevat kokonaan.
Terästankeissa nestemäisessä typessä on näytteitä yli kymmenestä tuhannesta eläimestä. Lajeja ja alalajeja on runsaat tuhat. Joukossa on jo kadonneita lajeja, muun muassa äskettäin luonnosta hävinnyt havaijilainen lintu po'ouli.
Pankin merkitys korostui joulukuussa, kun San Diego menetti 42-vuotiaan leveähuulisarvikuononsa. Sen suku on koko maailmassa enää viisi yksilöä, eikä luonnollisesti syntyvistä
jälkeläisistä ole toivoa.
Kymmenen vuoden kuluttua laji lienee kadonnut kokonaan, ellei sitä onnistuta pelastamaan geenipankkiin pakastetulla siemennesteellä. Keino- ja koeputkihedelmöityksen lisäksi pankin keinovalikoimaan kuuluu kloonaaminen ja kantasolutekniikka.
Arvostelijat pitävät lajien pelastamista tällaisilla keinoilla pelkkänä temppuiluna, ellei tuhoutumisen syitä korjata. Stanfordin yliopiston tutkijan Paul Erlichin mukaan lajeja suojellaan parhaiten puuttumalla ihmisväestön kasvuun ja ilmastonmuutokseen.
– Tiedehulluttelu leveähuulisarvikuonon pelastamiseksi voi olla lystiä, ja hyvin mielelläni näkisin, että laji säästyy, mutta kiireellisesti tehtävien asioiden listalla tämä on todella alhaalla, Stanford sanoo.
Lajien tuhoutumisen yllyttyä eläintarhoilla on yhä keskeisempi suojelurooli. Samalla ne joutuvat päättämään, mitkä lajit kannattaa yrittää pelastaa. Olennaista on, että laji voidaan joskus palauttaa luontoon.
Leveähuulisarvikuonon luontainen elinympäristö on Sudanin ja Kongon kaltaisissa maissa, jotka eivät ole kyenneet estämään salametsästystä. Markkinat ovat suuret, sillä sarvikuonojen sarvi on Aasiassa haluttua tavaraa, jonka uskotaan tehoavan muun muassa potenssiongelmiin.
Vähiin kutistuneiden eläinkantojen pelastamisessa on ongelmana myös liian yhtenäinen geenikanta.
– Kaikenlaisia konsteja voimme kyllä käyttää, mutta on eri asia saada aikaan yksi eläin tai kaksi tai kolme kuin kokonainen kanta, joka on geeniensä puolesta elinkelpoinen, sanoo Coloradon osavaltion yliopiston professori George Seidel. Hän on tutkinut, olisiko mammutti herätettävissä henkiin.
San Diegon jäätyneessä eläintarhassa mammutit tai dinosaurukset eivät kiinnosta. Leveähuulisarvikuonon pelastamiseen siellä kuitenkin uskotaan. Geenipankissa on näytteitä 12 yksilöltä eli kaksin verroin niin monelta kuin tämänhetkinen elävä kanta.
– Muitakin lajeja on elvytetty näin pienistä määristä, joten uskomme, että on ihan paikallaan tehdä se myös leveähuulisarvikuonolle, sanoo jäätyneen eläintarhan lisääntymisohjelman johtaja Barbara Durrant.
Pankin talletuksia on käytetty muun muassa jättiläispandan lisääntymisohjelmassa. Kaksi nautalajia on onnistuttu kloonaamaan. Gauri eli viidakkohärkä eli vain joitakin päiviä, mutta bantengi selvisi seitsenvuotiaaksi, ennen kuin se katkaisi jalkansa ja jouduttiin lopettamaan. Molemmissa yksilöissä oli kuitenkin geneettisiä virheitä.
Kahta pihtiputaalaista miestä epäillään muun muassa metsästysrikoksesta ja petoksesta, kun miehet kaatoivat metsästysseurueensa kanssa yli tuplamäärän hirviä valtion mailta kuin mihin heillä oli lupa.
Lupakaan ei aivan kestänyt päivänvaloa, sillä valtion maille aktiivisesti metsästystä omissa hirviporukoissaan harrastaneet miehet pääsivät tekaistuilla hakemuksilla.
Heti ensimmäisissä kuulusteluissa miehet myönsivät, että hakemuksiin haluttiin mahdollisimman suuri määrä ihmisiä, jotka eivät kuulu mihinkään metsästysseuraan. Sillä haluttiin varmistaa paitsi pääsy valtion maille, myös mahdollisimman suuri lupamäärä.
Hakemukseen kuuluvaan ampujaluetteloon merkittiin lukuisia ihmisiä heidän tietämättään – myös alaikäisiä lapsia.
Osan kohdalla myös ampumakoetta vääristeltiin: koe merkittiin suoritetuksi, vaikka niin ei ollutkaan. Järjestetyssä ampumakokeessa ei puolestaan ollut paikalla riittävästi valvojia.
Epäillyt metsästysrikokset tapahtuivat hirvijahdin alkaessa syksyllä 2010 Pohjois-Pohjanmaalla Pyhännällä. Poliisin kuulusteluissa 54-vuotias pihtiputaalaismies ei osannut selittää poliisille, miksi hirviä ammuttiin liikaa.
– Ei ole tullut mietittyä asiaa. Mahdollisesti metsästyskiihko oli niin suuri, ettemme malttaneet lopettaa luvan täytyttyä.
Päiviä kestäneisiin jahteihin osallistui useita metsästäjiä, osa puolisoineen. Hirviä kaadettiin ja lihoja käsiteltiin – seuraavana aamuna metsästyksenjohtaja aina ilmoitti, että lupia on vieläkin jäljellä.
Kahden pääepäillyn mukaan heidän lisäkseen kukaan muu ei tiennyt rikollisesta toiminnasta, eikä lihoja myyty eteenpäin.
Miehet saivat väärien tietojen avulla valtion maille luvat kahdeksan aikuisen ja kahdeksan vasan kaatamiseen. Syyttäjän mukaan miehet saivat niistä taloudellista hyötyä ainakin 12 000 euroa.
Luvallisen riistan päälle kaadettiin parissa viikossa vielä kuusi aikuista ja yksi vasa. Niiden arvoksi syyttäjä laskee lähes 16 000 euroa eli 2400 euroa aikuisesta ja 1500 euroa vasasta.
Epäillyistä 60-vuotias toimi rikosten aikana riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaajana. Mies vieritti kuulusteluissa syytä rikoskumppaninsa kontolle, koska hänellä oli jahdissa mukana koira.
– Metsästys sujuu aina koiramiesten ehdoilla. Tuloksena oli se, mitä koiramies sai kulloinkin päähänsä ampua. Omassa roolissani jouduin hyväksymään laittomuudet. Porukka vei mennessään, ja on metsästyksessä mukaviakin puolia.
Poliisi teki toukokuussa 2011 kotietsinnät pääepäiltyjen koteihin. Vanhempi mies oli pitänyt "Metsästyssyksy 2010 Pyhännällä" -päiväkirjaa, josta selvisi niin kaadettujen hirvien määrä, ampuja kuin jahdin osallistujat.
Alunperin rikoksesta epäiltiin viittä 1950-60 -luvuilla syntynyttä miestä, mutta kolmen osalta tehtiin syyttämättäjättämispäätös. Syyttäjä vaatii kahdelle miehistä ehdollista vankeutta metsästysrikoksesta, petoksesta, petoksen yrityksestä ja väärennyksestä.
Oikeus antaa ratkaisunsa maaliskuun alussa.
Ympäristöministeriön kansliapäällikkö Hannele Pokka toteaa blogissaan, että Talvivaaran kaivoksen vesienhallinta on kevään lähestyessä muuttumassa entistä haastavammaksi.
Pokan mukaan Talvivaaran kaivosalueella on vettä runsaasti, tällä hetkellä noin yhdeksän miljoonan kuutiota ja vara-altaat ovat hyvää vauhtia täyttymässä, koska vettä ei pian voi enää juoksuttaa ulos voimassa olevan ympäristöluvan mukaan, kun sulfaatille ja muille haitta-aineille asetetut kiintiöt täyttyvät.
– Luntakin Kainuussa on tämän talven aikana satanut runsaasti, joten odotettavissa on kevään tulosta riippuen paljon sulamisvesiä lumimassojen sulaessa, sanoo Pokka blogissaan.
Julkisuudessa on käyty kiivasta keskustelua, tulisiko Talvivaaran vesihallintaongelmat ratkaista rakentamalla purkuputki Nuasjärveen, joka on kaivoksen lähivesiä isompi järvi. Järvi on osa Oulujoen vesistöä, toteaa Pokka blogissa.
– Mielipiteet puolesta ja vastaan ovat käyneet kiivaina. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto ratkaisee, onko purkuputken rakentamiselle lailliset edellytykset. Purkuputkesta jätettiin aluehallintovirastoon yli 500 muistutusta. Aluehallintovirasto on ilmoittanut, että päätös putken rakentamisen edellyttämästä vesitalousluvasta tehtäisiin maaliskuun lopulla. Päätöksestä on luonnollisesti jatkovalitusmahdollisuus. Vaikuttaa siten vahvasti siltä, ettei purkuputkesta ole ratkaisemaan Talvivaaran vesienhallinnan tämän kevään murheita.
Pokan mukaan Talvivaaran kaivoksen konkurssin jälkeen perustettu Talvivaaratoimisto ja konkurssipesän hallinto joutuvat miettimään, miten vältetään tilanne, että kaivosalueet altaat eivät enää vesien varastoimiseen riitä.
– Talvivaaran kaivoksella on käänteisosmoosilaitteita, jotka puhdistavat veden priimakuntoon. Laitteiden käytössä on kuitenkin ollut ongelmia niin huollossa kuin osaavien ammattilaisten saannissa. Selvää joka tapauksessa on, että näillä puhdistuslaitteilla vesitilannetta voidaan helpottaa nopeimmin. Yksi käänteisosmoosilaite puhdistaa vuodessa miljoona kuutiota vettä. Laitteen hankinta maksaa noin 3 miljoonaa euroa vuodessa. On myös jo aikaisemmin tehty selvityksiä, olisiko Talvivaaran vesien käsittelyyn saatavissa muita puhdistusmenetelmiä ja jos on, millä hinnalla sellainen saataisiin ja kuinka kauan rakentaminen kestäisi. Uusia ratkaisuja tarvitaan myös pidemmän aikavälin vesitaseongelmien ratkaisuun ja selvityksiä on syytä vielä jatkaa.
Pokan mukaan aikaa ei ole paljon.
– Vielä näin sydäntalven aikaan on hetki aikaa suunnitella, mitä voidaan tehdä välittömästi. Toistaiseksi ainoa esillä ollut kokonaisratkaisuehdotus vesienhallintaan on ollut purkuputki isompaan vesistöön. Sen kustannus olisi 8-10 miljoonaan euroa. Selvää lienee sekin, että konkurssipesästä mahdollisesti kiinnostuneet ostajaehdokkaan haluavat, että vesienhallintaongelmat on ratkaistu, toteaa Pokka blogissaan.
