Syvästä Savosta Joroisten kunnasta löytyy harvinainen ateljee. Huoneen uumenissa 14-vuotias Joni Vihervuori luonnostelee keskittyneesti maalausta hirven lapaluulle.

– Kovin moni ei näitä tee. Ukin ideahan tämä oli. Hirviaiheita maalaan näille lavoille ja kaloja jonkin verran. Olen maalannut pienestä asti. Joskus 4-5-vuotiaana maalasin ukin kanssa ensimmäisiä kertoja. Muistaakseni silloin oli kyseessä kalastusaiheita, Vihervuori muistelee luonnostelun ohessa.  Maalauksessa oleva hirvenlapa on peräisin Vihervuoren ensimmäisestä itse ampumasta hirvestä. Kahdeksasluokkalainen nuorukainen kunnioittaa metsien suurta eläintä ja ymmärtää, miksi hirvi on tuttu symboli esimerkiksi kalliomaalauksista.

– Kyllä hirvi on metsänvaltias, vaikka jotkut sanovat, että se olisi karhu. Hirvi on iso eläin ja sitä on aina metsästetty, siitä on saatu paljon ruokaa ja ennen on käytetty nahatkin hyvin.  

Metsästystä harrastavalla Vihervuorella on hirvenlapojen käytön takana myös ajatus eläimen hyötykäytöstä.

– Kaikki hyötykäyttöön, ei turhia kaatopaikalle. Jotkuthan heittävät luut ja nahat kaatopaikalle, mutta niistä saa hyviä tarpeita käsitöihin. Pitää käyttää hyödyksi kaikki.

Luonto vei voiton jääkiekosta

Vihervuoren kiinnostus käsillä tekemiseen, taiteeseen ja luontoon on selättänyt vuosien varrella esimerkiksi kahdeksan vuotta kestäneen harrastuksen jääkiekon parissa.

– Ei vaan kiinnostanut jääkiekko enää, ja aika meni näihin taidehommiin, metsästykseen ja kalastukseen.

Instagramin, Facebookin, Twitterin ja WhatsAppin aikana Vihervuori tallustaa omaa polkuaan, sillä sosiaalinen media ei nuorta miestä hetkauta.

– Ei sellanen minua kiinnosta, luonnossa on paljon mukavampaa. Esimerkiksi metsällä on mukavaa, kun onnistuu ja on mukava porukka. Meillä on hyvä tiimi metsällä ja kalalla. Luonnossa on myös hiljaista, siellä saa monesti olla omassa rauhassa, Vihervuori pohtii.

Urpo Soppela tykkää kovasti katsella talonsa ikkunoista pikkulintujen touhuja, mutta paukkupakkasilla sydänalaan hiipii sääli siivekkäiden puolesta ja huoli niiden selviämisestä. Niinpä Urpo jatkaa lintujen auttamiseksi perinnettä, jonka hänen vaimonsa aikanaan aloitti.

- Kun on ollut oikein kylmä yö, niin aamusella vien sähkötyynyn tuohon ulkoportaille. Linnut tulee siihen kököttelemään ja käyvät välillä pois siitä ja tulevat takaisin, Urpo kertoo.

Sähkötyynyissä on yleensä laite, jolla tyynyn lämpötilaa voi säätää. Urpo Soppelan mukaan liika on liikaa linnuillekin.

- Se pitää säätää ykköselle, ei kolmoselle eikä neloselle missään nimessä ettei lintujen jalat pala.

Urpo Soppelan pihalinnut ovat ottaneet ihmisen tarjoaman lämmitysavun omakseen.

- Ne on tottuneet siihen, Urpo toteaa.

Urpo Soppela huolehtii myös siitä, ettei pihapiirin lintujen tarvitse olla nälissään eikä syödessään myöskään kylmissään.

- Siinä on petäjässä muutaman metrin päässä lintulauta ja keittiön ikkunalla on kauraryynejä styroxin päällä. Siinä pitää ehottomasti olla styrox-levy, jonka päällä linnun on mukava kyykyllään napsia kauraryynejä.

Verenkierto suojelee linnun jalkaa

Kemijärveläisen lintuharrastajan Pirkka Aallon mielestä Urpo Soppelan lämmitysapu linnuille on mainio.

- Mikäs siinä, jos ne hyväksyvät sähkötyynyn ja viihtyvät sen päällä, Pirkka Aalto sanoo.

Pikkulinnut torjuvat kylmää myös oman kehonsa avulla. Linnunjalkojen verisuonet ovat hyvin lähellä toisiaan ja veri kiertää siten, ettei jalkoja tiettävästi juuri palele.

- Lintujen verenkierto jalkojen kautta on ovela, Pirkka Aalto huomauttaa.

Styroxin päältä tarjoillun aterian ja sähkötyynyn lisäksi saatavissa on muitakin apukeinoja pikkulintujen auttamiseksi pakkasella.

- Linnuille on saatavissa lämmitettäviä altaita, joissa juomavesi pysyy sulana tiukassakin pakkasessa, Pirkka Aalto kertoo.

Lunta on satanut sähkökatkoksista kärsineessä Pohjois-Savon maakunnassa melko runsaasti vain muutaman viikon aikana. Ilmatieteen laitoksen mukaan Sisä-Savossa Vesannolla lunta alkoi tulla 12. joulukuuta.

Joulukuun lopussa Vesannolla lumensyvyys oli Ilmatieteen laitoksen mittauspisteessä 19 senttimetriä. Maanantaina 12. tammikuuta lunta oli Vesannolla jo vajaat 45 senttimetriä.

Apulaismeteorologi Pirkko Karlssonin mukaan aikojen saatossa Vesannolla on ollut 15. tammikuuta keskimäärin 34 senttimetriä. Keskiarvo ei silti kerro kaikkea.

– Eri vuosina vaihtelu on suurta, Karlsson huomauttaa.

45 senttimetrin verran lunta on tällä hetkellä myös muun muassa Maaningalla ja Vieremällä.

Viime vuosi sen sijaan muistetaan erittäin vähälumisena. Esimerkiksi Vesannolla ei ollut vuosi sitten lainkaan lunta. Sen sijaan kaksi vuotta sitten vuodenvaihteessa Vesannolla oli lunta 36 senttimetriä, maaliskuussa 2013 lumensyvyys oli suurimmillaan, 67 senttimetrissä.

Kuopiossa lunta oli viime talvena enimmillään 19 senttimetriä, ja huippu oli jo helmikuussa.

Toholammin ja Lestijärven metsästäjät saivat talojen pihoissa tiuhaan näyttäytyneelle pihasudelle kaatoluvan joulukuun viimeisinä päivinä. Yksi kaatoyritys oli heti vuoden alussa, mutta se kuivui nopeasti kasaan.

– Susi pääsi karkaamaan saartorenkaasta ja yritys oli siinä, kertoo Sykäräisten metsästysseuran puheenjohtaja Marko Isosaari.

Kolmen suden lauma on kuitenkin pyörinyt Sykäräisten metsästysseuran, Lestijärven Syrin hirviporukan ja Reisjärven välisellä alueella.

Jostain syystä jälkihavainnot ovat nyt harventuneet. Viimeksi susi vieraili Toholammilla lampolan lähellä perjantaina, minkä jälkeen jälkiä ei ole nähty.

– Siihen saakka jälkiä löytyi melkein parin päivän välein. Ehkä lauma on laajentanut reviiriään, miettii Isosaari.

Kulkuneuvoksi kelpaavat vain sukset

Sutta saa metsästää jalan tai hiihtäen, korkeintaan 30 miehen voimin. Myös keli näyttää olevan enemmän petojen puolella, sillä lumiolosuhteet ovat hankalat.

– Metsäautotiet ovat niin ummessa lumesta, että metsästäjiä pitää viedä passipaikoille traktorilla.

Metsästysseuran puheenjohtaja arvelee, että susi taitaakin jäädä ampumatta.

– Hyvin epätodennäköistä on, että susi saadaan tässä ajassa ja olosuhteissa kaadettua, heittää Isosaari.

Riistakeskuksen myöntämä poikkeuslupa suden pyyntiin on voimassa sunnuntaihin. Toholammin alueelle on haettu Suomen Riistakeskuksesta myös toista, kannanhoidollista sudenpyyntilupaa.

Lestijärvellä ja Toholammilla tehtiin viime vuonna noin 160 susihavaintoa.

Porin kaupungin tulvasuojelu ei usko, että korkealle nouseva merivesi aiheuttaisi suuria ongelmia Kokemäenjoen tulvaherkillä alueilla.

Meriveden ennustetaan nousevan noin metrin keskimääräistä korkeammalle tiistaina. Merivesi on ylimmillään heti vuorokauden vaihtumisen jälkeen. Jokiveden ennustetaan olevan korkeimmillaan aamun ja alkuiltapäivän välillä.

Porissa tulvavalmiutta ei nosteta, koska merkittävää tulvavaaraa ei ole ennustettu padoilla suojelluille alueille. Lisäksi vesi on ylhäällä vain hyvin lyhyen aikaa.

Vesi saattaa nousta silti pelloille ja teille

Vesi saattaa tulvia pelloille Lyttylän Kahaluodon pohjoispuolen ja Kyläsaaren Kivinin alavimmille pelloille ja mahdollisesti myös alavimmille teille. Luodoilla vesi saattaa nousta matalimmalla olevien vapaa-ajan asuntojen pihalle.

Jos ennuste toteutuu, tulva merenrannalla Porissa on samanlainen kuin tapaninpäivänä 2011. Sen sijaan Kokemäenjoen varrella tilanne on toisenlainen, koska joen virtaama on nyt suuruusluokaltaan puolet neljän vuoden takaisesta.

Merivedenpinta nousee ennusteen mukaan myös keskiviikkona, mutta ei yhtä korkealle kuin tiistaina.

Puut kantavat Keski-Pohjanmaalla hyvin raskasta lumikuormaa sisämaahan mentäessä. Esimerkiksi Kälviän ja Ullavan rajamailla muutos on näkyvissä hyvin selvästi. Sama toistuu koko Pohjanmaan rannikolla. Tykkylumitilannetta kuvaillaan yleisesti pahimmaksi vuosikymmeniin. Sähköyhtiöt ovat kärsineet katkoksista jo kolmisen viikkoa ja lumi on aiheuttanut myös metsätuhoja.

Pohjalaismetsät ovat lumituhoille herkempiä kuin pohjoiset metsät, joissa tykkylumi on yleistä. Lapista ei esimerkiksi ole vastaavia koivikoita ja puut ovat kapeampia. Niin sanottu kynttiläkuusi kantaa huomattavasti vähemmän lunta harteillaan kuin pohjalainen leveäoksainen puu.

– Kyllä pohjoisen puu on tottunut tykkylumeen, se on aikojen saatossa sopeutunut lumikuormaan. Mutta täällä missä tykkyä on harvemmin, niin puut eivät ole siihen sopeutuneet ja sitten tulee näitä lumituhoja, kertoo metsäasiantuntija Ilkka Kurunlahti Metsänhoitoyhdistys Keskipohjasta.

Lumi on painanut kaarelle teiden ja ojien ylle paksujakin koivurunkoja. Havupuut eivät taivu koivujen lailla, vaan niitä on napsahdellut latvoista poikki.

– Pahimmat tuhot ovat koivujen taimikoissa, niissä on voinut kaatua kaikki puut tietyltä koivualalta, mutta sitten havupuumetsissä on pääsääntöisesti yksittäisiä puita, aukkojen reunoja ja teiden varsia, mistä on kaatunut puita.

Tuhojen laajuus selviää lopullisesti vasta keväällä lumien sulaessa. Tällä hetkellä metsissä kulkeminen on liian työlästä tuhojen selvittämiseen ja kaikki vauriot eivät hangen alta paljastu. Kurunlahden mukaan pahoin taipuneet puut eivät suoristu, vaan jäävät pääosin mutkalle.

Mika Soramäki kiskoo rauhallisin vedoin 60-metristä verkkoa ylös avannosta. Talvikalastajan näpit eivät hyydy jäätävissäkään ososuhteissa.

– Sormet ovat tottuneet. Niihin on kehittynyt varmaankin ruskeaa rasvaa vuosien mittaan, nauraa Soramäki.

Kalastuksen ilosanomaa työkseen saarnaava mies muistuttaa talvikalastajia katiska-avantojen lainmukaisesta merkitsemisestä.

– Avanto on merkittävä kaikilta kulmiltaan. Lisäksi siinä on oltava vähintään 1,2-metrinen merkkisalko, missä on vähintään kahden sentin mittainen heijastin. Lisäksi myös pyytäjän yhteystiedot on merkittävä avantoon, ohjaa Soramäki.

Häme on hyvä mademaakunta

– Meillä on Hämeessä paljon hyviä järviä, joissa on runsaasti madetta. Ja madehan on ihan herkullisimpia kalojamme, sanoo Soramäki ja herkuttelee ajatuksella maukkaasta madesopasta.

Tammi- ja helmikuu ovat madekuukausia. Keskitalvella se etsii ravintoa ja lisääntymisensäkin tuo limainen kala on ajoittanut juuri talvikuukausille. Soramäki itse on jo ehtinyt saada sesongin ensimmäiset mateet pilkillä, mutta verkkopyynti ei vielä tuonut saalista.

– Maiti oli vielä ihan kiinteää ja kovaa, ei ole ihan vielä kutuaika, sanoo Soramäki ja kehottaa talvikalastajia kärsivällisyyteen.

Älä pelkää limaista madetta!

Arempi ja varovaisempi kalan kokkaaja ei niljakkaaseen mateeseen ensimmäisenä tartu, vaikka Soramäki kehuukin madetta vaivattomaksi kalaksi.

– Se on tavattoman helppo nylkeä. Leikkaa vain pään vierestä nahan auki, ottaa hohtimilla niskanahasta kiinni ja vetää. Se lähtee ihan tuppeen se nahka siitä kalasta, rohkaisee kalamies.

Lähikalapiiri tuo kalat kaikkien ulottuville

Jatkossa kantahämäläisillä on entistä parempi mahdollisuus päästä nauttimaan lähivesien kaloista. Vanajavesikeskus on tammikuun aikana mukana perustamassa uutta lähikalapiiriä, jolloin harrastajat ja ammattikalastajat pääsevät jakamaan saalistaan kaikille halukkaille.

Vanajavesikeskuksen nettisivuille laitetaan jatkossa teidot mm. hoitokalastuksista, jolloin vähempiarvoista kalaa voi saada käyttöönsä jopa ilman maksua. Ammattikalastajilta ja harrastajilta piiriläiset voivat jatkossa myös jossain määrin ostaa kalaa.

– Kuha! Paras mahdollinen saalis. Tästähän Vanajavesi on tunnettu, että täällä kasvaa potria kuhia, hihkaisee Soramies ja vetää kuhan seuraksi jäälle komean hauen.

Itä-Suomen yliopisto, Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus ja Metla istuttivat viime vuonna yhteisprojektissaan sienirihmastoa sisältäviä puutappeja eli pakuriymppejä koivuihin lähes kahdella sadalla koetilalla. Tarkoituksena oli käynnistää tutkimus siitä, onko pakurikäävän keinotekoinen valmistaminen mahdollista.

Yliopistolla ollaan saatu alustavia tuloksia ja niihin ollaan varsin tyytyväisiä.

– 70-75 prosenttia ympeistä näyttäisi onnistuneen, ajankohdasta ja paikasta riippuen. Ei ollenkaan paha tulossa näin alkuvaiheessa, professori Ari Pappinen Itä-Suomen yliopistolta iloitsee.

Ymppäyskohdat ovat muuttuneet ruskeiksi ja pakurikasvainta on alkanut muodostua koivuihin. Vaikka silmämääräisesti kaikki näyttää hyvältä, yliopistolla odotetaan vielä tarkempia tuloksia.

– Tarkistamme vielä dna-sormenjälkianalyysillä, että tosiaan on sitä meidän sinne laittamaa ymppiä. Lopulliset analyysit valmistuvat kevään aikana, Pappinen kertoo.

"Kasvatettua pakuria tarvitaan kymmenien tonnien edestä"

Pakurin kasvatus on herättänyt yhä enemmän kiinnostusta liikemaailmassa. Yliopistolla on tietokannoissaan muutama sata pakurinkasvatuksesta ja -jalostuksesta kiinnostunutta maatilaa ja yritystä. Kysyntää pakurilla riittää ulkomailla asti.

– Järjestimme Luonnonvarakeskuksen kanssa syksyllä yhteistyöfoorumin, johon osallistui yli 50 pakurista kiinnostunutta yritystä. Kävi ilmi, että keinotekoisella pakurilla todella on kysyntää ulkomailla asti.

– Pakurin kysyntä on niin kovaa, että luonnonkeruu ei kohta enää riitä. Jotta kaikkeen kysyntään voidaan vastata, tarvitaan kymmenien tonnien edestä kasvatettua pakuria, Pappinen arvelee.

Riihimäen Riutassa asuvat Rekolat ovat kaivaneet pihalleen pienen lammen, jonne virtaa kellarin vierestä salaojaputki. Noin viidentoista sentin syvyydessä kulkevaa putkea pitkin sulamisvedet valuvat pihalampeen.

Eila Rekola ihmetteli kovan pakkasjakson aikana salaojaputken laskukohtaa, joka ei jäätynyt umpeen.

Viime viikon torstaiaamuna Eila oli lasten kanssa ulkona tuttunsa kanssa, joka huudahti säikähdyksestä. Salaojaputken päästä ulos kömpi sammakko.

– Ensimmäisen jälkeen niitä alkoi tulemaan putkesta ulos pilvin pimein, kertoo Eila Rekola.

– Sammakot olivat aika isoja ja loikkivat aivan pirteinä kuin olisivat voineet alkaa suoraan kutemaan. Lämpötila oli nollan tuntumassa ja sammakot lähtivät liukastelemaan putken suulta jäälle. Me olimme siinä aivan ihmeissämme, että mitä ihmettä tämä on.

Pelastusoperaatio käyntiin

Rekola otti sammakoita lasten kanssa kiinni lumilapiolla, ja he veivät ne läheiseen Vantaanjokeen laskevaan ojaan. Myöhemmin samana iltana Eila lähti ulkoiluttamaan koiriaan ja päätti käydä katsomassa, jos jäälle olisi tullut lisää sammakoita.

– Kun tulin lammelle, näin jälleen kymmeniä sammakoita mönkimässä lammen jäällä ja lumessa. Ajattelin, että kai ne sammakot tietävät minne ovat menossa, ja jätin ne sinne loikkimaan.

Aamulla Eila palasi jälleen lammelle. Kaikki sammakot olivat kadonneet – paitsi yksi, joka oli kiivennyt korkeimman lumikinoksen päälle.

– Menin kurkkaan putkeen ja siellä oli varmasti 20-30 sammakkoa, kertoo Eila Rekola.

Vielä lauantaina ja sunnuntaina sammakoita tuli putkesta ulos. Rekolat auttoivat sammakoita kantamalla niitä ämpärissä lähellä olevaan ojaan.

– Joukossa oli muutamia rupisammakoita ja paljon pienempiä sammakoita. Yllättävän virkeitä sammakot ovat olleet, vaikka pakkastakin oli, Eila Rekola.

Sammakot talviretkellä kerran vuosikymmenessä?

Eila Rekolan havainto useista eri sammakkolajeista ei ole tavatonta. Matelijat ja sammakkoeläimet ovat keskenään aselevossa horrosaikana, kertoo Suomen luonnonsuojeluliiton Etelä-Hämeen aluesihteeri Karri Jutila.

– Kosteissa paikoissa talvehtivien kyidenkin vierestä on löytynyt horroksessa olevia sammakoita. Horroksessa olevat eläimet eivät tarvitse paljoa ravintoa, kertoo Jutila eläinten horrosajasta.

Jutila muistelee kuulleensa vastaavia tarinoita sammakoiden talviretkistä noin kerran vuosikymmenessä.

– Talvehtimispaikan kuivuminen on mahdollisesti saanut sammakot liikkeelle, arvioi Jutila.

– Sammakkoeläimet hengittävät ihollaan ja niiden on siksi talvehdittava sulassa vedessä tai ainakin todella kosteassa paikassa, Jutila selittää.

Ennuste talvehtimispaikkaa vaihtaville sammakoille on heikko, sillä suojaväri ei toimi talvella ja pakkanen kohmettaa sammakot nopeasti. Jos haluaa sammakoita auttaa, niitä kannattaa kantaa lähimpään virtaavan veden paikkaan tai lähteeseen.

Sammakon talviherätys voi olla kohtalokas

Jutila arvoi vastaavanlaisten tapahtumien lisääntyvän ilmaston muuttuessa epävakaisemmaksi.

Lämpimät talvet haittaavat hangen ja jään alla talvehtivia eläimiä. Sammakkoeläimet ovat sopeutuneet Pohjolan oloihin niin, että ne talvehtivat noin puolen vuoden ajan.

– Kun sammakkoeläin herää keskellä talvea ja lähtee etsimään uutta talvehtimispaikkaa, kuluvat eläimen keräämät talvienergiavarastot nopeammin kuin horroksessa. Se saattaa johtaa nälkäkuolemaan ennen varsinaista kevättä, kertoo Karri Jutila.

Riihimäen Riutan sammakoiden talviretkestä kertoi ensimmäisenä Aamuposti.

Rusakot eli peltojänikset ovat iskeneet erityisesti puutarhaviljelmillä. Esimerkiksi Jyväskylän Viherlandia on kärsinyt rusakko-invaasiosta. Viherlandia sijaitsee taajama-alueella, joten tuliaseita ei voi käyttää.

– Muutama vuosi sitten Viherlandiassa rusakoita metsästettiin jousiaseella. Toinen paikka, missä ongelmia on ollut on Mustankorkean kaatopaikan pajuviljelmä. Siellä saa jo käyttää ampuma-asetta, sanoo riistapäällikkö Jukka Purhonen Suomen Riistakeskus Keski-Suomesta.

Nuutinpäiväaamuinen havainto keskellä kaupunkia sai töihin kiiruhtajan höristämään korvia: ihanko oikeasti talitintti laulaa titityytä tammikuun puolivälissä?

– Kyllä se tässä kevään korvalle kääntyessä voi olla niin, vahvistaa tehdyn kuulohavainnon mahdollisuuden Suomenselän lintutieteellisen yhdistyksen varapuheenjohtaja Seppo J. Ojala.

– Citylinnut ovat siellä cityssä lämpimien valojen ja sähkölämmitysten äärillä rakennusten suojissa. Kun pikkuisenkin alkaa valo lisääntyä, ne voivat aloittaa titityynsä jo soidinääntelyllä, Ojala toteaa ja sanoo, että talitintin lisäksi myös varpunen odottelee aurinkoa ja voi sähkölampun suojissa alkaa tirskutella kevätlaulujaan.

– Se voi alkaa pesiäkin varhaisessa vaiheessa huhtikuun alussa.

Lintujen muutto- ja pesintätilastoista voi Ojalan mukaan tehdä havainnon, että lintujen muutto on vuosien kuluessa aikaistunut jonkin verran, muutamia päiviä tai joillain lajeilla viikkojakin.

Seppo J. Ojalan mukaan kaupunkialueiden linnut hyödyntävät ihmisen toiminnasta syntyvän lämmön esimerkiksi säilyttäessään keräämäänsä ravintoa lämpimien kolojen suojissa. Luonnon säätilalla on kuitenkin yhä merkitystä, sillä kovimmilla pakkasilla Ojala sanoo lintujen vaikenevan. Aurinko ja suojaantuva sää yllyttävät taas laulamaan – samoin kuin lajitoverit, joille laululla ilmoitetaan, kuka on kuka.

– Ärsykkeen antaa toisaalta myös se toinen lajikumppani. Toinen koiraslintu alueella, niin alueen hallitsija antaa siitäkin syystä titityynsä, Ojala sanoo.

Pohjoisella Pirkanmaalla salamoi tiistaiaamuna. Yleisöhavainnon mukaan Kyrösjärven länsipuolella eli lähinnä Ikaalisten alueella nähtiin aamukahdeksan tienoilla salaman kaltaisia valoilmiöitä.

– Joka talvi näitä niin sanottuja lumipyrysalamia kyllä esiintyy. Havaintoja tulee yleisöltä, lisäksi joissakin tapauksissa paikannuslaite havaitsee salaman, kertoo ukkosiin erikoistunut tutkija Antti Mäkelä Ilmatieteen laitokselta.

Kaikkia talvisalamoita automaatti ei kuitenkaan kirjaa. Antti Mäkelän mukaan lumisade ilmeisesti häiritsee laitteistoa jollakin tavalla. Tiistaiaamun leimahduksistakaan ei jäänyt järjestelmään merkkejä.

Norjan rannikolla talvisalamoita kuitenkin on usein ja niitä näkyi laitteissa tiistainakin, joten epäkunnosta ei ole kysymys.

Aiemmin kuluvana talvena on ukkosta havaittu ainakin joulukuussa.

Talviukkonen on kesäiseen verrattuna heikko

Tyypillistä on, että talvinen salama iskee johonkin korkeaan kohteesen. Esimerkiksi Lahden Tiirismaan tv-masto sai ilmeisesti joulun paikkeilla kelpo tällin.

Salaman syntytapa on kuitenkin sama kuin kesällä.

– Talvisiinkin kuuropilviin kertyy sähköä huomattavia määriä. Mutta oikeastaan aika harvoin niin paljon, että läpilyönti – siis salama – tapahtuu ihan noin vain. Hyvin usein tarvitaan jokin liipaiseva tekijä, esimerkiksi juuri korkea masto, Antti Mäkelä kertoo.

Melko usein tulee myös virhehavaintoja lumisadeukkosista. Sähköstä on silloinkin kyse:

– Jos esimerkiksi puita tai oksia kaatuu sähkölinjoille, voi tulla läpilyönti ilmajohdosta. Valokaari voi erehdyttävästi näyttää salamalta. Ero on siinä, että ei kuulu jyrinää.

Eli jos välähdyksen lisäksi kuuluu jyrähdys, voidaan olla varmoja, että kyseessä on aito ukkonen.

Suojasäällä juuri ennen joulua kaadettu joulupuu on viihtynyt niin hyvin lämpimissä sisätiloissa, että se kuvittelee kevään tulleen. Kuusi ryhtyi kasvattamaan uutta vuosikasvustoa eli vaaleanvihreitä kerkkiä on puhjennut puun oksien päihin. No onkos tullut kesä?

Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Harri Mäkinen on tutkinut puiden kasvua ja tuotosta. Hän tietää, mikä saa joulupuun virkoamaan.

– Talvilevon purkautuminen liittyy lämpösumman kertymiseen. Kun kuusi tuodaan sisälle, se kuvittelee, että nyt on tullut kevät ja kasvun aika.

Kerkkien puhkeaminen riippuu myös talvilepoon vaipumisesta.

– Kylmäsummaakin pitää kertyä, ennen kuin puu voi reagoida lämpeneviin olosuhteisiin. Jos puu kaadetaan syksyllä, se ei lähde kasvattamaan sisätiloissa uutta kasvua, vaan kuusi tarvitsee kylmän kauden, ennen kuin voi reagoida lämpenemiseen.

Vettä ja sympatiaa

Joulukuusi ei saa päästä kuivumaan. Kuivuus rajoittaa kuusenkasvua ja äärimmäinen kuivuus keväällä voi luonnossa estää kasvuunlähtöä ja hidastaa kasvunopeutta. Suomessa lumen sulaessa maa on kosteaa eikä tämä ei ole normaalivuosina ongelma.

Jotkut laittavat kuusenjalkaan sokeria, virvoitusjuomaa, viherkasvilannoitetta, astianpesuainetipan tai jopa auton pakkasnestettä. Mäkisen mukaan näiden hyödystä kuusen virkisteinä ei ole tutkimusnäyttöä. Kuusi varastoi luonnossa vararavintoa joka puolelle puuta, ja tarpeellista sokeria on joulukuusenkin silmuissa, oksissa, neulasissa ja rungossa.

– Silmun purkautumiseen ei tietääkseni voi vaikuttaa esimerkiksi lisäämällä veteen sokeria. Puu on kerännyt loppukesällä vararavintoa, mikä riittää kasvuun lähtöön, kertoo Harri Mäkinen.

Joulukuusi pulloon – kerkkäsiirappina

Joulukuusen puskemia kuusenkerkkiä voi käyttää monella tavalla. Niistä syntyy makoisa siirappi tai hillo, ja jotkut lisäävät kerkkiä salaattiin sellaisenaan. Kerkät sisältävät myös runsaasti C-vitamiinia.

Kuusenkerkkäteehen tarvitaan vain pari lusikallista kuusenkerkkiä haudutettuna puoleen litraan kuumaa vettä. Kuusenkerkät sopivat myös flunssakauden höyryhengitykseen tai vaikka jalkakylpyyn. Kansanlääkinnässä kerkkäkeitettä on käytetty jos jonkinlaisten vaivojen hoitoon.

Ylen meteorologi Toni Hellinen, 32, on juuri palannut lomalta Lapista synnyinkaupunkinsa Alavuden kautta Helsinkiin. Matkan varrella riitti monentyyppistä säätä Lapin paukkupakkasista etelän nollakeliin.

Säätiedotuksissa on varoitettu kansalaisia muun muassa kirpeästä pakkasesta, korkeasta meriveden pinnasta, huonosta ajokelistä ja liukkaasta jalankulkusäästä.

– Nykyään yhteiskunta on herkempi sään ääri-ilmiöille ja ennustettuhan on, että nämä ääri-ilmiöt lisääntyvät. Ehkä tämäkin on jo siihen varautumista, että näitä varoituksia on jo melko kattava paletti, Toni Hellinen perustelee säävaroituksia.

Toni Hellinen haluaa pitää huolta siitä, että varoittaminen ei käänny kansalaisten holhoamiseksi.

– Sekin ajatus siellä taustalla täytyy pitää. Ei voida pitää kansalaisia liian uusavuttomina, vaan kyllä maalaisjärkeä onneksi vielä löytyy yleisöltä. Hyviä ohjenuoriahan ne ovat, mutta ei pidä liikaa lähteä holhoamaan. Jos liikaa varoitetaan ja varsinkin jos ne vielä menee pieleen, varoitukset kärsivät inflaation ja alkavat olla jopa hyödyttömiä.

Sujuvasti small talkia säästä

Oli Toni Hellinen sitten töissä tai lomalla, sää kiinnostaa. Puolituntemattoman kanssa sujuu small talk – niin ikään säästä.

– Sää liittyy harrastuksiinikin, joten kyllä sitä tulee seurailtua muulloinkin kuin töissä, sanoo luonnosta, talviliikuntalajeista ja mökkeilystä innostuva meteorologi.

Meteorologien ammattikunta on Suomessa pieni. Toni Hellisen arvion mukaan Helsingin yliopistosta valmistuu vuosittain kymmenkunta meteorologia. Hellinen itse innostui Alavuden lukiovuosien jälkeen alasta, kun hän ymmärsi, että omat kiinnostuksen kohteet fysiikka, matematiikka, tietotekniikka ja luonto yhdistyvät meteorologiassa.

Maitoauton ratista kansan eteen

Meteorologi Toni Hellinen on työskennellyt Ylellä vuodesta 2008. Sitä ennen hän keräsi kokemusta Ilmatieteen laitoksella. "Käytännön tuntumaa säähän" hän sai ajettuaan meteorologin koulutuksella maitoautoa vuoden verran isänsä kuljetusalan yrityksessä.

– Alavuden, Peräseinäjoen ja osin Nurmonkin maitotilat sekä eri vuodenaikojen säät tulivat tutuiksi. Halusin pitää välivuoden opiskelujen jälkeen, Toni Hellinen muistelee. Televisiotyöhön hänellä ei ollut mitään hinkua, kunnes...

– Pikku hiljaa ryhdyin ajattelemaan, että pitäiskö sitä kokeilla, että ei sitten keinutuolissa kaduta. No, tässä ollaan ja omasta mielestäni kohtalaisesti on mennyt, Toni Hellinen tuumaa tietoisena siitä, että muun muassa netin keskustelupalstoilla julkisuudessa esiintyvät meteorologit ovat kovan arvostelun alla.

Kansan palaute on ankaraa varsinkin, jos säätiedotus menee pieleen.

– Vähemmässä määrin enää käy niin, että kaikki menee pieleen. Oma kokemus on työvuosien myötä lisääntynyt ja samalla myös säämallit ovat vuosi vuodelta kehittyneet. Myös tietokoneet muuttuvat tehokkaimmiksi. Kyllä ne pahimmat hutit tapahtuivat työuran alkuvaiheilla. Niistä on otettu opiksi.

Automaatio ei korvaa meteorologin tulkintaa

Sään ennustaminen pohjautuu vallitsevan sään havainnointiin, mitä tehdään useilla havaintomenetelmillä aina pintasääasemista säätutkiin ja satelliitteihin.

– Sitten havainnot kasataan tietokoneelle. Se on huima määrä, mitä tietokoneet käsittelevät säätietoa. Ihmisaivot eivät pystyisi käsittelemään tuota tietomäärää.

– Meteorologin työksi jää lopputiedon tulkitseminen ja oikean ennusteen valitseminen. Vaikkakin ennustemallit ovat nykyään jo hyviä ja nettiennusteissa jopa automaattisiakin, niin onneksi meteorologi voi omalla kokemuksellaan antaa lisäarvoa ennusteeseen.

Sadepisarat ja lumihiutaleet kartalle

Televisiossa meteorologin työ on omanlaistaan.

– Aika tyhjältä pöydältä sääkartat piirretään eli kyllä käsityötäkin tehdään. Saamme Ilmatieteen laitokselta dataa ja raakavedoksen kartasta. Siihen sitä työaikaa menee, kun karttaa piirretään. Jopa sadepisat ja lumihiutaleet laitetaan yksitellen kartalle.

Mutta mikä on säämiehen ihannesää?

– Kesällä on mukavaa, kun on reilut 20 astetta lämmintä, aurinkoista ja hento tuulenviere. Talvella, kun tykkään noista talvilajeista, niin varsinkin se lumisateen jälkeinen päivä voi olla hauska, Toni Hellinen tuumaa.

Päijänteen luonnonarvoja pitää säilyttää koskemattomina tuleville sukupolville, linjaa alueen luonnonarvoja vaaliva säätiö.

Päijänteen Luonnonperintösäätiö etsii luonnonarvoiltaan merkittäviä alueita, hankkii ne omistukseensa ja hakee niille lainmukaisen pysyvän suojelun.

– Tavoite on säilyttää rakentamattomia rantoja sadoiksi vuosiksi, kertoo asiamies Marjo Kuisma.

Päijänteen Luonnonperintösaatiö perustettiin jatkamaan Päijätsalo-osuuskunnan työtä. Päijätsalolaiset halusivat suojella aluettaan jo sata vuotta sitten, ja nykyään silloin perustettu suojelualue on osa Päijänteen kansalllspuistoa, jota hallinnoi Metsähallitus.

Päijänteen Luonnonperintösäätiö tekee yhteistyötä alueen kansallispuistojen kanssa.

– Kun Päijänteen kansallispuistoa seuraa, siellä on suurten kävijämäärien vuoksi luonto koetuksella. Tarvitaan lisää alueita lintujen, muiden eläinten ja ihmisten vuoksi suojeltaviksi. Kaikilla ei ole mahdollisuutta omaan mökkiin.

Rakentamattomat saaret, metsät ja suot kelpaavat kohteeksi

Päijänteen Luonnonperintösäätiö etsii ensisijaisesti alueita, jotka ovat sen ennestään hankkimien suojelualueiden tuntumassa. Rakentamattomien saarien lisäksi metsät ja ennallistettavat suot ovat mahdollisia kohteita.

– Tarkoituksemme on löytää lisää alueita, jotka voidaan suojella ja tukea niiden virkistys- sekä retkeilykäyttöä, mutta ei rakentaa mitään tukirakenteita. Ehkä jonkun lintukosteikon yhteyteen voisi tulla luontopolku ja lintutorni, kuvaa Marjo Kuisma.

Säätiö rahoittaa toimintansa yksityisin lahjoituksin ja se aikoo kehittää varainhankintaa esimerkiksi merkkipäiväkeräysten sekä testamenttilahjoitusten avulla.

– Kun toiminta alkoi, kohteita oli vaikea löytää. Nyt niitä tarjotaan meille ja toivonkin, että vinkataan ja tarjotaan edelleen. Hehtaarinkin kokoinen rakentamaton saari kelpaa. Ja voi olla talouskäytössäkin osittain olleita alueita, turvesoitakin, listaa asiamies.

Säätiön tavoite on löytää erityisesti maata entisten alueiden läheltä, jolloin ne täydentäsivät verkostoa.

Koskematonta luontoa halutaan säästää jälkipolville

Päijänteen luonnonsuojelu lepää monilla harteilla, koska valtion lisäksi huolta kantavat tavalliset ja vapaa-ajan asukkaat. Yksityiset maaomistajatkin voivat hakea maille suojelua esimerkiksi vapaaehtoisella eteläisen Suomen vanhojen metsien säilyttämiseen tähtäävällä Metso-ohjelmalla.

– Kotiseuturakkaus on monella mukana olevalla taustalla. Halutaan, että sitä arvokasta ja koskematomatonta luontoa jää jälkipolvillekin, kun kaikilla ei ole mahdollisuutta omaan mökkiin, kertoo Kuisma.

Asiamiehellä on itsellään pitkä historia luonnonsuojelun järjestötyön parissa. Erityinen huolenpidon kohde on Päijät-Hämeen maakuntalintu valkoselkätikka, jonka suojelun hyväksi Kuisma on tehnyt työtä jo kahden vuosikymmenen ajan.

– Jokainen voi suojella itsekin valkoselkätikkaa, jos omistaa rantametsää. Jättää vain sinne riittävästi lahopuita. Valkoselkätikka pääsee lentämään rantoja pitkin suojelualueiden välillä ja se sinnittelee näin talvellakin puiden koloista toukkia nakutellen, hymyilee Marjo Kuisma.

Tämän vuoden lumitilanne näyttää norppien kannalta suotuisalta. Ainakaan näillä näkymin vapaaehtoisten ei tarvitse kolata norpille apukinoksia, vaan eläimet pääsevät kaivamaan pesänsä itse lumikinoksiin.

Kuutit syntyvät tyypillisesti helmi-maaliskuun vaihteessa, mutta norpat voivat aloittaa pesänrakennuspuuhat jo nyt, kunhan kinoksia muodostuu. Viime vuonna vapaaehtoiset kolasivat norpille apukinoksia vähälumisen talven vuoksi.

WWF ja Metsähallitus seuraavat lumitilannetta. Pitkän ajan sääennusteen mukaan kuuttien syntymishetkellä lunta olisi riittävästi.

Viime talvi oli riistalaskentojen suhteen huono. Syy tähän löytyy kehnosta lumitilanteesta. Tänä talvena tilanne on aivan toinen, lunta on satanut hyvin. Ennen kuin laskennat voivat alkaa, on lumen satamisesta pitänyt kulua vuorokausi. Jos keskiviikon aikana ei lunta tule lisää, voivat riistalaskijat lähteä keräämään havaintoja torstaina.

Riistalaskenta-alue on kolmio hyvästä syystä

Riistan jälkiä lasketaan riistakolmiosta. Riistakolmio on tasasivuinen kolmio, jonka sivut ovat neljä kilometriä pitkiä. Riistasuunnittelija Juha Heikkilä kertoo, että kolmio sijoitetaan perinteiseen metsäalueeseen eikä peltoa saisi olla laskentalinjalla paljonkaan.

Peltoriistan laskentaan on oma kolmionsa. Se on sivuiltaan kaksi kilometriä ja se sijoitetaan peltoalueelle niin, että korkeintaan 30 prosenttia saa olla metsäaluetta, lisää Heikkilä.

Mutta miksi laskenta-alueen muoto on kolmio?

– Voihan se olla mikä vain symmetrinen kuvio, mutta tarkoitus on, että näin laskentaan tulee satunnaisuutta, valaisee Heikkilä.

Talvilaskennan voi hoitaa yksikin henkilö, mutta usein alue jateaan esimerkiksi kolmen laskijan kesken, jotka laskevat oman siivunsa jäljet.

Yli kahdenkymmenen lajin jälkiä lasketaan

Talvilaskennassa on mukana yhteensä 25 lajia. Listalla ovat metsäjänis, rusakko, orava, liito-orava, majava, piisami, susi, kettu, naali, supikoira, karhu, kärppä, lumikko, minkki, hilleri, näätä, ahma, mäyrä, saukko, ilves, villisika, valkohäntäpeura, hirvi, metsäpeura ja metsäkauris.

Juha Heikkilän mukaan kaikkia näitä jälkiä voidaan laskennassa oikeastikin löytää, mutta ei kaikkia jokaiselta kolmiolta. Melko harvinaista on myös karhun jälkien löytäminen talvella, sillä karhut uinuvat talviunta. Poikkeuksiakin tietysti on, karhunkin talviuni voi jostain syystä häiriintyä ja eläin lähteekin liikkeelle. Heikkilällä itsellään on kokemusta tästä.

– Lappajärvellä metsäkone oli herättänyt karhun pesästään ja me seurasimme karhun jälkiä pitkin metsätietä. Tieltä karhu oli sitten mennyt takaisin metsään, muistelee Heikkilä.

Eläinten määristä ja liikkeistä saadaan laskennassa arvokasta tietoa

Riistalaskennan avulla saadaan monipuolista tietoa itse eläimistä ja niiden määristä. Tämä on apuna metsästäjille mutta myös muille. Juha Heikkilä kertoo, että esimerkiksi jäniksen kannan vaihtelu on suurta eri puolilla pohjalaiskuntia.

– Esimerkiksi Ylistarossa kanta voi olla heikko ja Laihialla taas tilanne voi olla paljon parempi. Tautitilanne vaikuttaa kantoihin selvästi, kertoo Heikkilä.

Laskennat kertovat eläinmäärien vaihtelusta, tautitilanteesta ja metsästyksen vaikutuksesta kantaan.

Viime syksynä perustetun Meri-Lapin eräkerhon avajaistapahtuma järjestetään tammikuussa Torniossa. Tavoitteena on markkinoida nuorille lukuisia alueelta löytyviä harrastusmahdollisuuksia, joista aiemmin ei ole juuri tiedotettu.

Tornionseudun ampujien puheenjohtaja Reijo Alkku harmittelee, että nuorten määrä eräharrastuksissa vähenee jatkuvasti.

– Olen ollut kymmenisen vuotta junioritoiminnassa mukana ja meidän toiminnassa mukana olleista nuorista on kehittynyt erittäin tasapainoisia ja fiksuja nuoria ihmisiä. Ilmeisesti harrastus on sen verran energiaa vievä, ettei sitä jää enää pahantekoon, Alkku toteaa.

Pienet erämessut käynnistää kerhon

Meri-Lapin eräkerhossa ovat mukana Keminmaan, Tornion, Simon, Tervolan ja Ylitornion riistanhoitoyhdistykset, Tornionseudun ampujat sekä alueen metsästysseurat.

17. - 18. tammikuuta Torniossa Raumon koululla järjestettävässä tapahtumassa saa tietoa erä- ja metsästysharrastuksista. Eräkerhon yhteinen avajaistilaisuus on verrattavissa pieniin erämessuihin, sillä paikalla on useita ammuntasimulaattoreita, ilma-aseammuntaa sekä erilaisten erätaitojen esittelijöitä.

Lapin poliisin varastotiloihin on kertynyt iso lasti aseita, jotka odottavat kuljetusta Riihimäelle. Siellä ne joko huutokaupataan tai hävitetään kokonaan.

Vielä vuosikymmen sitten Lapista vietiin aseita yksi perävaunullinen, kun nykyään aseita menee monta lastia vuosittain.

– Tässä on tapahtunut aivan selvä muutos, nyt me joudumme viemään sinne useampia autokuormia, vahvistaa apulaispoliisipäällikkö Esko Rasi.

Kotimaisille on kysyntää

Paikallisessa aseliikkeessä sama asia näkyy, mutta hiukan toisesta vinkkelistä. Moni tuo näytille perikunnan käsiin jääneitä aseita. Joukossa on myös niitä, jotka myyvät omat aseensa, kun jalka ei enää nouse mättäältä toiselle ja raskas päätös harrastuksesta luopumisesta on tehty.

– Jos on hyväkuntoinen kotimaisen valmistajan Sakon, Valmetin tai Tikan ase, niin ostaja kyllä löytyy eikä aseen iällä ole merkitystä. Sen sijaan ulkomaisten valmistajien vanhat metsästysaseet eivät kiinnosta ostajia niin paljon, luonnehtii asevastaava Pauli Telkkälä Tornion Intersport Mäkimaalta.

Puhuminen helpottaisi

Poliisi suosittelee, että metsästäjät miettisivät hyvissä ajoin, mitä omille aseille tapahtuu viimeisen jahtireissun jälkeen. Jos asiasta ei ole koskaan puhuttu, niin lähipiirillä voi olla käsissään aselasti, jota kukaan ei ota myyntiin.

– Monesti perikunta tekee hätäratkaisuja, että työnnetään kaikki kymmenen asetta sille vävypojalle, jolla on jo entuudestaan yksi ase. Tällöin ei tajuta, että sinne saattaa mennä romua, joka on vävypojalla ristinä seuraavat 40 vuotta, kuvailee Lapin poliisin apulaispoliisipäällikkö Esko Rasi.

Torniolaiseen liikkeeseen käytettyjä metsästysaseita tarjotaan myyntiin enemmän kuin liike pystyy vastaanottamaan. Aseliikkeiden määrä on vähentynyt, joten aseita tarjotaan myyntiin pitkienkin matkojen takaa.

Hätäratkaisu voi tulla kalliiksi

Poliisin tilastojen mukaan kuolinpesät toimittavat aseita entistä enemmän huutokaupattavaksi ja hävitettäväksi, mutta myös aseiden tekeminen toimintakelvottomaksi on kasvussa.

Rasin mukaan tilastoja selittää muutama tekijä. Metsästäjillä on yleensä useita aseita ja kun suuret ikäluokat ikääntyvät, aseita päätyy huutokaupattavaksi ja hävitettäväksi entistä enemmän. Jos suvussa harrastetaan metsästystä, nuoremmilla sukupolvilla on omat aseensa eikä papan pyssyille ole välttämättä ottajia.

– Lisäksi poliisilla tietokonejärjestelmiä on uudistettu ja sen myötä saamme esimerkiksi tiedon esimerkiksi kuolinpesistä, joiden aselupien määräaika on umpeutumassa. Näin voimme olla yhteydessä kuolinpesiin ja kertoa, minkä verran heillä on aikaa järjestää asia kuntoon, kuvailee Rasi.

Myös poliisin lupahinnoittelu vaikuttaa päätöksiin, sillä yhden aseluvan hinta on peräti 79 euroa. Jos samaan aikaan hankkii luvan usealle aseelle kerrallaan, seuraavien lupien hinnaksi tulee 36 euroa asetta kohden.

– Muutama vuosi sitten eräs pesän osakas oli luvittanut itselleen toistakymmentä asetta ja maksanut niistä lupamaksuina monta sataa euroa. Ajatuksena oli, että hän myy aseet liikkeeseen, mutta liike lupasi ostaa vain yhden aseen ja maksaa siitä 50 euroa. Tällöin myyjä suuttui, koska oli laittanut ison summan rahaa tavaraan, jolla kuvitteli olevan kaupallista arvoa, kertoo Esko Rasi.

Metsällamminkankaan eläimistön monimuotoisuus tuli Kainuun elinkeino- ja ympäristökeskukselle yllätyksenä. Ylitarkastaja Jouko Saastamoinen Yle Kainuulle, että kaukana asutuksesta sijaitsevan alueen ajateltiin alunperin soveltuvan hyvin tuulivoimapuiston rakentamiseen, mutta nyt puistohankkeen valmistelu on mutkistunut.

ELY-keskuksen mukaan tuulivoimalahankkeen ympäristövaikutusten arviointia on täydennettävä. Esimerkiksi susista ja peuroista on hankittava lisää esiintymistietoja sekä selvitettävä levähdys- ja lisääntymisalueet. ELY-keskus edellyttää myös selvitettäväksi, kuinka tuulivoimalahanke vaikuttaisi susien ja peurojen vuorovaikutukseen.

Kalastavat linnut vaarassa

ELYn mielestä myös linnuston pesimäaikaisesta liikkumista pesimäalueen ja ruokailualueiden välillä on selvitettävä lisää maastoseurannoin. Kaakkurit pesivät läheisen Natura-alueen soilla ja käyvät päivisin kalastamassa Oulujärvellä. Linnuilla voi olla riski törmätä tuulivoimaloiden pyöriviin lapoihin.

ELY-keskus edellyttää myös lisäarvioita tuulivoimaloiden maisemavaikutuksista ja mahdollisista muutoksista alueen virkistyskäyttöön, erityisesti metsästykseen. Tuulivoimalat saattavat haitata myös matkaviestinverkon kuuluvuutta, ja ELY-keskuksen mukaan vaikutukset viestintäverkkoon arvioitava yleiskaavan valmistelussa.

Toinenkin tuulivoimapuisto vireillä

Tuuli Saimaa Oy suunnittelee rakentavansa Metsälamminkankaalle 15–27 tuulivoimalaa, joiden yhteisteho on 2,5–5 megawattia. Tuulivoimaloiden lapakorkeus on 140 metriä ja lavan halkaisija 130 metriä. Voimalan kokonaiskorkeus on enimmillään 230 metriä ja voimaloiden väli vähintään 400 metriä.

Metsälamminkankaan tuulivoimapuiston läheisyyteen on suunnitteilla Piiparinmäkeen ja Lammaslamminkankaalle toinen tuulivoimalapuisto. Saastamoisen mukaan kahden hankkeen yhteisvaikutukset on selvitettävä vielä perusteellisesti.