Kajaanin kaupungin puistojen ja liikunta-alueiden päällikkö Jouko Hukkanen nostelee Kajaanissa Ämmänpuronpuistossa kaupungin uuden lumitykin letkua.

– Kaupungille on etsitty jo vuosia lumitykkiä, mutta ne ovat olleet niin kalliita. Huomasimme tämän olevan myynnissä ihan sattumalta.

– Parastahan tässä on se, että tämän möi meille tuttu yrittäjä, joka käytti tätä aikoinaan Tihisenniemellä entisellä UPM:n paperitehtaalla puiden suojaukseen. Nyt kone on ollut toimittomana vuosia ja päätyi 9 900 eurolla meille. Ostajia olisi toki ollut muualtakin.

Kaupunki on saanut paljon kiitosta isosta panostuksestaan Vimpeliin urheilukeskukseen säilölumen avulla tehdystä ladusta. Tänä syksynä latu on puuttunut.

– Viime talven lumitilanne oli niin heikko, että emme saaneet lunta säilöön perinteiseen tapaan. Sitä ei ollut laittaa hiekan ja sahapurun alle kesäksi odottamaan. Tämä lumitykki mahdollistaa lumen tykitykseen säilöön kesän ajaksi, sanoo Jouko Hukkanen.

Ämmänpuron puistoon 1,5 kilometrin edestä latua

Lumitykin kanssa on riittänyt opettelua, myöntää Jouko Hukkanen. Kaupungin työntekijät ovat päässeet käsiksi siihen muutama päivä sitten.

– Kone ottaa veden Ämmänpurosta. Ihanteellista lumen laadun kannalta olisi, että pääsisimme tykittämään, kun pakkasta olisi 5–15 astetta.

– Kunnon lumetus menee ensi viikkoon, mutta olosuhteiden ollessa kohdillaan lunta tulee 80 kuutiota tunnissa. Ainakin Vimpelissä kilometrin latu tarvitsi lunta 4 000 kuutiota, summaa Jouko Hukkanen.

Jouko Hukkanen näyttää kartalta yhden kierroksen latua, jonka valmistumisen aikataulusta ei tässä vaiheessa voi antaa kuin arvioita.

– Tarkalleen se on tässä Mainuantien kohdalla, liikennepuiston ja Harjutien välissä. Latu tulee kiertämään Ämmänpuronpuistossa. Parkkipaikka on Kajaanihallin pihassa, josta lähtee tähän pieni yhdyslatu.

– Ennustan, että tänne ladun tekeminen on helpompaa kuin Vimpeliin. Puistomainen pohja on parempi siitäkin syystä, ettei siellä ole haitaksi asti juurakkoa eikä kiviä, sanoo Jouko Hukkanen.

Kajaanin kaupunki pääsee jatkossa tekemään latua kahdella traktorilla ja latukoneella. Samat koneet myös hoitavat huoltotyöt.

– Paikalliset urheiluseurat valvovat lumetusta, lunta tullaan tekemään yötä päivää, kertoo Jouko Hukkanen.

Kärkölässä on saatu lupaavia kokemuksia hapen hyödyntämisestä kloorifenolin pilaaman pohjavesialueen puhdistuksessa.

Koskisen Oy käynnisti pari vuotta sitten kokeilun, jossa maaperään on imeytetty pohjaveden mukana happea. Luonnon omat bakteerit hajottavat hapen avulla kloorifenolin vedeksi ja hiilidioksidiksi ilman haitallisia yhdisteitä.

Menetelmällä on onnistuttu puhdistamaan valtaosa Kärkölän Järvelän alueen kloorifenolin pilaamasta pohjavedestä. Ympäristömyrkkyjä pohjaveteen pääsi Koskisen Oy:llä 1970-luvun puolivälissä tapahtuneen palon jäljiltä.

Kärkölän kloorifenolionnettomuus paljastui vasta 1980-luvun loppupuolella, ja sitä pidetään aikansa suurimpana ympäristöonnettomuutena Suomessa.

Uudella menetelmällä puhdistettu jo 90 prosenttia pohjavedestä

Kärkölän Järvelän pohjavesien ja maaperän puhdistamista on selvitelty vuosikymmenten ajan, mutta vasta nyt toimiva keino näyttää löytyneen. Koskisen Oy ilmoittaa, että uudella menetelmällä on puhdistettu jo noin 90 prosenttia alueen pohjavedestä. 

Myös ympäristöviranomaiset ovat toiveikkaita. Puhdistusurakkaa valvova Hämeen Ely-keskuksen geohydrologi Petri Siiro pitää tuloksia lupaavina:

– Kun menetelmää on käytetty kaksi vuotta, kloorifenolit ovat laskeneet merkittävästi pohjavedessä. Pohjaveden puhdistuminen juomakelpoiseksi voi kestää kuitenkin vielä vuosia.

Koskisen Oy toimittaa Ely-keskukselle vuosittain raportin mitä ovat tehneet ja miten kloorifenolit ovat muuttunet.

– Mielenkiinnolla odotamme päästäänkö joskus talousveden raja-arvoon, alle 10 mikrogrammaan litrassa, sanoo Petri Siiro.

Pohjaveden puhdistus jatkuu Kärkölässä ainakin reilut kymmenen vuotta. Ympäristöviranomaiset arvioivat, että vesienhoitolain mukainen pohjaveden hyvä tila voidaan saavuttaa vuonna 2027.

Koskisen Oy on kehittänyt uuden puhdistusmenetelmän Pöyry Finland Oy:n kanssa. Yhtiöt toivovat, että menetelmää voidaan soveltaa tulevaisuudessa muillakin alueella, joissa pohjavettä pilaavat biologisesti hajoavat aineet.

Vihreiden varapuheenjohtaja Anne Bland arvostelee voimakkaasti Suomen Yrittäjien puheenjohtajaa Jyrki Mäkystä.

Mäkynen sanoi Maaseudun Tulevaisuuden haastattelussa, että "jossakin vaiheessa tässä maassa on pakko hyväksyä sellainen periaate, että yrittämisen arvot ovat tärkeämpiä kuin ympäristön arvot".

Bland: Vanhanaikaista propagandaa

Yrittäjänä itsekin toimiva ja yrittäjäjärjestöön kuuluva Bland sanoo, että Mäkysen mielipide on suuri pettymys.

– On todella vaikea uskoa, että tänä päivänä vielä kuulee tällaisia piipputeollisuuden propagandan kaikuja, vieläpä yrittäjien edunvalvojan suusta. Onneksi Suomessa on kuitenkin teollisuudenaloja ja yrittäjiä, joille ympäristö ja yhteiskunnalliset arvot ovat yhtä tärkeitä kuin taloudellinen hyöty, Bland sanoo.

Ylellä illalla Yrittäjä-ilta

Mäkynen totesi Maaseudun Tulevaisuudessa, että Suomi on "mennyt tolkun yli" sääntelyssä.

– Puhtaasti voiton maksimointiin perustuva liike-elämä ei ole kestävää, vaan tulevaisuus on niiden yritysten, jotka näkevät ympäristöarvot kilpailuetuna, Bland sanoo.

Ylen Ajankohtainen kakkonen järjestää tänään Yrittäjä-illan, jossa pohditaan yrittämistä Suomessa.

Kuhmolainen husky-yrittäjä istuu tuvassaan kahden koiransa kanssa. Ulkona ääntä pitävät 22 siperianhuskya, jotka lopettavat haukkumisen päästessään tutuksi pihaan tulleen tuntemattoman kanssa.

– Vieraan auton pihaan tuleminen, ruokinta-ajat ja valjakolla reissuun lähtö saavat koiriin elämää. Positiivinen into nostaa desibelejä, naurahtaa Aki Käräjäoja.

– Sisällä ovat ne koirat, joita pitää seurata vaikka jonkun vaivan vuoksi. Tiedän jo eläimen äänestä ja liikkumisesta, jos jotain on vialla. Se on ehdoton edellytys tälle alalle, että työkaverinsa tuntee hyvin, valottaa Käräjäoja.

Kaakkois-Kuhmossa yrittäjänä toimiva mies on tullut alalle viisi vuotta sitten. Talvet ovat olleet melkoista kituuttamista. Koirat eivät kaipaa lunta niin paljon kuin itse yrittäjä.

– Koiria täytyy treenauttaa, ja hoidan sen niin, että vedätän niillä rikkinäistä mönkijääni. Istun kyydissä ja tuolla me metässä menemme pitkin polkuja ja teitä. Se on niille yhtä mieluisaa puuhaa kuin reen kiskominen. Koira saa riemua pienistäkin asioista ja koirien into pysyy yllä yllättävänkin vähällä, kuvailee Käräjäoja.

Sydäntalveenkin mahtuu kaikenlaista keliä

Joulua ei voi Kainuussakaan myydä lumivarmana. Viime vuonna hyvin alkaneen sesongin katkaisi vesisade.

– Päästiin jo viilettämään hienoissa maisemissa, mutta se loppui vesisateeseen jouluaatonaattona. Tilanteisiin pystyy itse valmistautumaan niin, että kaikki on valmiina heti kauden pyörähtäessä käyntiin.

Ulkoilmayrittäjäksi itseään kutsuva Aki Käräjäoja pitää viime talven helmikuussa ollutta lämmintä aikaa hankalimpana kokemuksena.

– Viime talvena mentiin sammalikolla ja hiekkateillä. Lähtökohta oli viisi astetta plussaa ja vesisade. Niin ne keikat silloinkin onnistuivat. Reitit ovat sellaiset, että hyvinkin vähällä lumella päästään ajamaan. Muutoksia on pitänyt tehdä, mutta joka kerta lentokentälle on viety tyytyväiset asiakkaat.

Talven ihmemaa on kohta vain muistona postikorteissa

Lumesta johtuva epävarmuus on pitänyt Aki Käräjäojan mukaan ottaa huomioon erityisesti markkinoinnissa.

– Mitään ei voi luvata, pitää olla realisti, eikä luoda mitään illuusioita. Lumitilanne vaikuttaa myös kauden pituuteen. Pidemmät reissut voidaan aloittaa vasta tammikuussa, ja kausi loppuu jo huhtikuun alussa. Se puuterilumessa koiravaljakolla meneminen on vain kirsikkana kakussa, Aki Käräjäoja sanoo.

– Voi kuulostaa yllättävältä, mutta tällainen välikauden myyminen käy samalla tavalla kuin varsinaisen sesonginkin myyminen. Kerran käyneet asiakkaat osaavat hakeutua tänne, vaikka tietävätkin olosuhteet. He kokevat, että metsässä voi tehdä paljon muutakin mukavaa.

Kuhmon naapurikunnassa Sotkamossa on Aki Käräjäojan mukaan otettu käyttöön lumitykki, jolla yrittäjät lumettavat reittejä.

– Siellä pääsee ajelemaan ihan kunnolla reellä. Monenlaista konstia on kehitettävä. Olen itse pyrkinyt menemään tähän asti näiden kelien ehdoilla.

Aki Käräjäoja kertoo olevansa tyytyväinen, jos lunta olisi noin 30 senttiä.

– Silloin päästäisiin kaikille reiteille, kuhmolainen yrittäjä kertoo.

Vuoden luontovapaaehtoisena on palkittu pohjoiskarjalainen suurpetomies. Metsähallituksen luontopalvelut palkitsee Marko Kettusen vapaaehtoisesta työstä luonnon hyväksi. Kettunen käyttää valtavat määrät aikaansa luonnossa liikkumiseen ja innostaa muita samaan. Kettunen on ollut perustamassa suurpetoryhmää Suomen Luonnonsuojeluliiton Pohjois-Karjalan piiriin.

– Marko tekee kärsivällistä ja erittäin tärkeää työtä lajisuojelun parissa. Mahtavaa, että Markon kaltaisia aktiivisia superihmisiä on olemassa, valintaraadissa mukana ollut kansallispuistokummi Mikko ”Peltsi” Peltola sanoo.

Kettusen kaltaiset vapaaehtoiset ovat myös tärkeä apu erävalvonnalle. Luonnossa liikkujien ansiosta valvojien tietoon on tullut havaintoja, jotka muuten olisivat jääneet huomiotta ja jotka voivat johtaa laittomuuksien jäljille.

– Tämä on tunnustus sekä suurpedoille että luonnonsuojelijoiden, metsästäjien ja viranomaisten väliselle maastossa tapahtuvalle yhteistyölle, tunnustuksen saaja Marko Kettunen kiittää.

Metsähallituksen luontopalvelut palkitsee vuosittain Vuoden luontovapaaehtoisen, joka on omalla panoksellaan edistänyt suomalaisen luonnon suojelua tai virkistyskäyttöä.

Eurajoella tehty raskasmetallilöytö hämmentää vielä tutkijoita. Joesta mitattiin kaksi viikkoa sitten kohonneita raskasmetallipitoisuuksia ja nyt on käynyt ilmi, että jokeen on päätynyt poikkeuksellinen määrä ainakin kobolttia.

– Koboltin pitoisuus on ollut kymmenkertainen normaaliin verrattuna. Vielä poikkeuksellisempaa on, että koboltti on ollut liukoisessa muodossa. Sellaisena sitä tavataan hyvin harvoin, kertoo Varsinais-Suomen ely-keskuksen ylitarkastaja Helmi Kotilainen.

Kotilaisen mukaan koboltille ei ole määritelty raja-arvoja ympäristössä. Eurajoessa mitattu pitoisuus on kuitenkin suurempi kuin missään Suomen joessa.

Tuhkaa ja painoteollisuutta

Helmi Kotilaisen mukaan koboltin lähdettä ei ole vielä pystytty selvittämään. Kohonneita pitoisuuksia on mitattu sekä Säkylän puolelta tulevassa jätevesilinjassa että Euran keskustan kohdalla kulkevassa Ahmasojassa.

– Emme vielä tiedä, mistä koboltti on peräisin. Yleisesti arvioiden kobolttia tulee tuhkan mukana ja myös painoteollisuudessa on kobolttijakeita. Voi olla vielä muitakin lähteitä, joita emme ole keksineet.

Eurajoen vedestä otetuista näytteissä löytyi kohonneita pitoisuuksia myös lyijyä ja kadmiumia.

Kokemäenjoen kesäisen nikkelipäästön seurauksena kuoli ely-keskuksen arvioiden mukaan 4,3 - 4,6 miljoonaa simpukkaa. Lukumääräisesti eniten kuoli soukkojokisimpukoita, jopa 2,0 miljoonaa. Pikkujärvisimpukoita kuoli 1,2 miljoonaa ja vuollejokisimpukoita 1,1 miljoonaa.

Vuollejokisimpukka on luokiteltu vaarantuneeksi uhanalaiseksi lajiksi. Sen lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on luonnonsuojelulain nojalla rauhoitettu.

Ely-keskus arvioi seuraavaksi ympäristöministeriön kanssa onko kyseessä EU:n ympäristövastuudirektiivin mukainen merkittävä vahinko ympäristölle. Jatkotoimista päätetään sen jälkeen.

Norilsk Nickelin Harjavallan tehtailta pääsi heinäkuussa Kokemäenjokeen 66 tonnia nikkeliä, 1,3 tonnia kobolttia, 2,3 tonnia ammoniumtyppeä sekä 94 tonnia sulfaattia.

Reijo Pakarisen Puruveden kalastajat -kirjaan kokoamat kertomukset kattavat kaikkiaan kokonaisen vuosisadan Puruveden kalastusta. Aiemmilta sukupolvilta kuullut maininnat alkavat vuodesta 1914.  Elävät muistot ulottuvat vuosikymmenten taakse.

– Näitten kertomana vähän yli 70 vuotta, mutta sitten päästään 100 vuotta taaksepäin. Muuan nuorempi mies kertoo tässä isosetänsä olleen ensimmäisten joukossa aloittamassa ammattimaista muikun talvinuottausta Puruvedellä viime vuosisadan alussa. Sanotaan, että talvella 1914 Hummonselkä oli hakattu täyteen nuotta-apajia, kertailee Reijo Pakarinen kirjansa tarinoita.

Kalastaminen etenkin ennen koneiden aikaa on ollut rankkaa työtä. Mutta Puruvesi on myös pitänyt kalastajat otteessaan.

– Mie sanon, että mie siitä nautin. Jo lapsuuvesta asti olin kotitarvekalastusta tehnyt. Välillä olin kolme vuotta Lappeenrannassa puutalotehtaalla, mutta se Puruveen vesi toi sitten takasin, kertoo jo kalastuksesta luopunut yli 80 -vuotias Aulis Rauhamäki.  

Kovaa työtä ja kilpailua

Sen kertoo Reijo Pakarinen kirjaa tehdessään kalastuksesta oppineensa, että sadankin kilon päivittäinen saalis talvisin on ollut kovan työn takana.

– Yleensä neljän miehen nuottaporukassa oli pari hevosta. Toinen hevonen kuletti nuotan ja toinen sitten muut salot ja kelekat ja semmoset, mitä siinä tarvikkeita tarvittiin. Salakoja uitettiin ja nuottaa väännettiin, ei ollu konneita alakuaikana. Tuuralla jyystettiin semmonen seittemän-kaheksankymmentäsenttinenkin jää, kun avanto tehtiin. Se oli kovain miesten hommaa. Onneksi siihen aikaa oli alakujaan ikäkin nuori ja terveys, Aulis Rauhamäki muistelee.

Jos oli sata kiloa usein vaivan takana, niin joskus Puruvesi on antanut kalaa reiluminkin.

– Kyllä semmonen parin saan kilon saalis joskus saatiin muikkua verkoillakin. Mutta kerran tuli nuotalla yli tuhat kiloa. Enste oli suurin homma siinä, että saaha ehjänä se perä nousemaan. Siinä piti mättee jo suoraan sieltä veestä, kun ei niin isoa määrä saa pyörittänneen siihen jään päälle. Olhan meillä tuulensuojakankaita. Niistä tehtiin semmonen kukko johon laitettiin, mitä ei sopinu astijoehen, Aulis Rauhamäki kertoo.

Suuri saalis nousi, mutta lopuilta vastassa olivat talouden lait.

– Tietysti ilosija oli kaikki. Kyllä ne kaupaksikin saatiin, mutta yleensähän se oli semmosta, kun välittäjälle myytiin, jotta se välittäjä otti osasa. Tungos oli heti maalimalla, jos tuli semmonen iso saalis. Se tiputti hintaa, Rauhamäki nyreksii.

Yksi markkinoinnin haaste oli kesä. Hilekoneita ei ollut ja jäiden saanti oli vaikeaa. Myöhemminkin jäitä piti itse tehdä pakastimessa.

– Hellekala piti ite käyvä kauppamassa. Oli kiirettä. Se piti tuoreena saaha jokaiselle. Se oli alakuaikoina nii vaijjista, muistelee Rauhamäki.

 Oma tarinansa on kilpailu pääsystä ensimäisenä parhaille apajille. Siihen liittyi monenmoisia konsteja ja harhautuksia.

Tarinoiden ohella tallentui puheenpartta

Kalastajien muistelukset Reijo Pakarinen on taltioinut oman tekstinsä oheen alkuperäisessä murteellisessa muodossa. Se oli haaste kirjoittajalle, mutta on haaste myös lukijalle. Tukena on tosin ammattitermejä ja murresanoja selittävä sanasto.

– Välillä piti muutama päivä istua ja pyörittää peukaloita, että miten ihmeellä tuon tekisin. Lukijan palkitsee, jos lukee kuuntelemalla. Olen yrittänyt rytmittää kolmella pisteellä näitten ihmisten puheen. Siellä ei ole muita välimerkkejä. Niin tarkasti kuin olen pystynyt, olen pyrkinyt sen murteen tallentamaan. Tuntuu, että olisin tehnyt vääryyttä näille ihmisille, jos olisin sen aidon ja hersyvän puhetavan kirjoittanut kirjakielellä, Reijo Pakarinen kertoo.

Kuvitus ”Puruveden kalastajat” -kirjaan on löytynyt yksityisistä ja Puruvesi-lehden valokuva-arkistoista. Kustantamista ovat tukeneen Taiteen keskustoimikunta ja Suomen Tietokirjailijat ry.

Liikenneonnettomuudet ovat susien suurin syy kuolemantapauksiin niistä susista, jotka Evira on saanut tutkittavakseen, kertoo Eviran tuotanto- ja villieläinterveyden tutkimusyksikön erikoistutkija Marja Isomursu.

– Ylivoimaisesti suurin syy on ollut auton kanssa yhteentörmäys. Sitten on havaittu muutama junakolari ja yksi erikoisempi tapaus on ollut traktorin alle jääminen, sanoo Isomursu.

Vuosina 2001–2014 poliisin myöntämillä tappoluvilla kaadettuja susia on ollut 18. Näistä kymmenellä todettiin vakavia vammoja tai sairauksia ja kolmella lieviä.

– Susien yleinen sairaus on ollut kapi, jossa sudella lähtee karvat. On ollut susia, jotka ovat olleet karvattomia keskellä talvea. Vammoista yleisimpiä ovat luumurtumat, erinäiset lonkkaviat ja tulehdustilat. Nämä vammat ja sairaudet ovat häirinneet suden elämää jo vakavasti, Isomursu kertoo.

Poliisin myöntämien tappolupien taustalla ovat eläinsuojelulliset syyt tai suden jatkuva asutuksen lähellä liikkuminen ja vaaran aiheuttaminen ihmisille tai kotieläimille.

Salakaadettuja susia on tutkittu 14

Salakaadoista löytyneistä susista osa on ollut pahasti pilaantunut, kun ne on toimitettu Eviralle. Usein salakaadot ovat löydetty kätkettynä. Salakaatotutkittuja susia on Eviralle tuotu 14.

– Tuoreemmista salakaatolöydöistä on havaittu susien olleen normaalikuntoisia ilman mitään erityisiä sairauksia.

Eviran tutkimussa ei ole selvinnyt, onko susi salakaatotapauksessa kuollut luotiin vai vasta myöhemmin.

Eviran tutkimista 81 sudesta 12 on löytynyt maastosta, eikä näissä tilanteissa ole epäilty luvatonta tappamista. Neljä sutta oli lopetettu sairauden tai vamman takia eläinsuojelullisista syistä ilman etukäteen saatua lupaa.

Luonnollisia, vanhuuteen kuolleita susia ei ole liiaksi löytynyt.

– Onko siinä syynä se, että susien elämä on niin rajua, etteivät ne vanhene ja kuole rauhallisesti vai menevätkö sudet sellaiseen paikkaan kuolemaan, mistä niitä ei olla löydetty.

Isomursun mukaan muutama pentu on löydetty suolitulehduksen surmaamana, lisäksi on havaittu tapauksia, joissa on epäilty susien kuolleen toisten susien tai hirven tappamana.

Eviralle vuosina 2001–2014 kuolleita susia on tutkittavaksi toimittanut poliisi sekä suurpetoasioiden kanssa tekemisissä olevan riistanhoitoyhdistykset.

– Susia on tullut koko maasta, mutta etenkin itäisestä Suomesta ja eritoten kaikkein eniten Kainuusta. Seuraavaksi eniten niitä on toimitettu Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon alueilta.

Kutuahvenen selkäevästä vuoden sääennusteen laatinut mäntyharjulainen Matti Paasonen ei lupaile korkeita, hohtavia hankia tämän vuoden puolella.

– Itsenäisyyspäivän molemmin puolin sataa lunta muutaman sentin verran. Maa saa siis valkoisen peitteen.

– Talvi tulee, mutta vaikeasti, hitaasti ja vähän kerrallaan. Tämä lupaa hieman parempaa viime vuoden joulukuuhun verrattuna. Nämä lumet eivät sula jouluviikolla pois.

Loppuvuoden lämpötila keikkuu asteen verran nollan molemmin puolin. Sateiden seassa tuulee hieman navakammin, mutta mitään myrskyjä ei ole tiedossa.

Harmaassa hyssyssä vuodenvaihteeseen

Marraskuu on menty harvinaisen pilvisessä säässä ja samanlaista on odotettavissa jatkossakin.

– Ennen jouluaattoa on hieman kirkkaampi jakso, mutta aattona on taas pilvisempää ja mennään harmauteen.  Aurinkoa ei riitä moneksi päiväksi peräkkäin.

Matti Paasosen mukaan sää on kuitenkin mitä parhain joulun viettäjille ja matkaa tekeville.

– Tasainen sää, ei paljon äkillisiä muutoksia tiedossa. Uusi vuosi menee samalla sapluunalla. Kovia pakkasia ei ole, ne tulevat vasta helmikuussa.

Ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) kutsui eri osapuolet keskustelemaan tänään soidensuojelusta. Kannanottoja kuultiin monelta suunnalta. Ainoat naurut yleisöstä irtosivat Suomen metsästäjäliiton puheenjohtajan ja Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittajan Lauri Kontron kommentille.

– Suomen suot eivät ole ehtyvä luonnonvara. Suot eivät lopu siihen, että sieltä kaivetaan turvetta, Kontro sanoi.

Itse ministeri ei ottanut vieläkään kantaa miten soidensuojelun kanssa edetään.

– Pyritään nyt keräämään tämän päivän anti yhteen. Ja olen pyytänyt vielä näkemyksiä kirjallisesti, ja hyvin pian palataan, että mitä asialle on tehtävissä, Grahn-Laasonen sanoo.

Suomen Luonnonsuojeluliiton mukaan ministeri viivyttää soidensuojelua tarkoituksella, ettei asiasta ehdittäisi sopia tällä hallituskaudella.

– Tässä on nyt kiireestä kysymys, että halutaanko hallitusohjelman mukaisesti edetä vai ei. On nyt ympäristöministeristä kiinni, haluaako hän viedä tämän ohjelman eteenpäin vai ei, sanoo liiton puheenjohtaja Risto Sulkava.

Ministeri on halunnut aikalisän aikana selvityttää, voisiko uhanalaisia suotyyppejä suojella vapaaehtoistoimin. Metsänomistajien mielestä vapaaehtoisuus olisi hyvä asia.

– Vapaaehtoisella toimintaohjelmalla saadaan parhaat tulokset. Silloin annetaan maanomistajalle ihan aidosti mahdollisuus kertoa haluavatko he olla mukana ohjelmassa, sanoo Metsänomistajien liiton Lnsi-Suomen johtaja Marko Mäki-Hakola.

Luonnonsuojeluliiton mukaan soiden pirstaleisen omistuksen takia täysi vapaaehtoisuus ei toimi soidensuojelussa.

– Jos pirstoutuneessa omistuksessa olevien soiden osalta edettäisiin niin, että sitä yhtä änkyrää 30:stä maanomistajasta, jotka yhtä suota omistaa, kuunneltaisiin enemmän kuin niitä 29:ää, jotka haluaa suojella, niin menetetään sekä suon luontoarvot että tasapuolisuus että kohtuullisuus, Sulkava sanoo.

Grahn-Laasonen laittoi vuosia valmistellun soidensuojeluohjelman jäähylle lokakuussa jatkoselvityksiä varten.

– Meillä on yhteinen tahto, että Suomen uhanalaisia soita suojellaan, mutta on erilaisia näkemyksiä keinoista, miten suojelutavoitteisiin päästään, Grahn-Laasonen sanoo.

Teräsyhtiö Outokumpu investoi 400 000 euroa Tornion tehtaiden elohopeapäästöjen pienentämiseksi. Uusi menetelmä ja puhdistuslaitteet ovat olleet Torniossa koekäytössä viime kesästä lähtien. Menetelmä on osoittautunut toimivaksi ja Outokumpu on tehnyt investointipäätöksen omien laitteiden hankkimisesta.

– Tornion tehtaiden elohopeapäästöt pienenevät saatujen testitulosten perusteella merkittävästi entisestään, kerrotaan yhtiön tiedotteessa.

Ruostumattoman teräksen tuotannossa ei käytetä elohopeaa mutta sitä päätyy pieniä määriä prosessiin kierrätysteräksen mukana.

Kiista susien suojelusta voitaisiin väitöstutkimuksen mukaan ratkaista ottamalla paikalliset mukaan kannanhoitoon. Filosofian maisteri Mari Pohja-Mykrän mukaan ongelma on tällä hetkellä se, että eri osapuolten välillä vallitsee syvä epäluottamus.

Susialueiden asukkaat kokevat suden puhtaasti haittaeläimenä. Päättäjille, tutkijoille ja luonnonsuojelijoille susi on uhanalainen eläin ja osa luonnon monimuotoisuutta. Pohja-Mykrän väitöstutkimuksen mukaan paikallisia ihmisiä on turha yrittää saada olemaan samaa mieltä.

– Ei pidä olettaa, että heistä saadaan susien suojelijoita. Pitää hyväksyä, että ihmiset pitävät sutta vahinkoeläimenä.

Ratkaisuksi Pohja-Mykrä ehdottaa suden laillista metsästystä. Silloin sudesta olisi paikallisestikin hyötyä ja metsästäjillä olisi syy suhtautua suteen suopeammin. Yksi luvan kanssa kaadettu susi voisi pelastaa muut salametsästykseltä.

– Salakaatoja tekevät metsästäjät, poronhoitajat ja metsästävät poronhoitajat. Jos heidät otetaan mukaan kannanhoitoon, on mahdollista että salakaadot vähenisivät.

Tapporaha?

Paikalliset asukkaat voisi sitouttaa susikannan hoitoon myös rahalla. Pohja-Mykrä ehdottaa tapporahaa.

– Olen yrittänyt saada stigmaa pois tapporahan päältä. Yhtälailla tässä voisi puhua myös suojelurahasta tai kannustuspalkkiosta. Pääasia on, että se mielleyhtymä olisi myönteinen.

Ehdotus eroaa tuhoeläinten hävittämisessä käytetystä tapporahasta myös siinä, että raha ei menisi metsästäjien taskuun vaan koko yhteisölle.

– Silloin yhteisölle tulisi tarve myös suojella sutta, koska siitä tulisi rahanlähde.

Susien salakaatoja on yritetty suitsia asettamalla rikoslakiin törkeä metsästysrikos ja korottamalla riistaeläinten ohjeellisia arvoja.

Filosofian maisteri Mari Pohja-Mykrän väitöstutkimus tarkastetaan 12. joulukuuta Turun yliopistossa.

Kokemäenjoen kesäisessä nikkelipäästössä kuoli neljä miljoonaa simpukkaa. Ely-keskuksen tutkimuksen mukaan simpukkakannasta menehtyi keskimäärin neljäsosa.

Kokemäenjokeen pääsi heinäkuussa Norilsk Nickelin Harjavallan-tehtailta 66 tonnia nikkeliä ja useita muita metalleja. Erikoisasiantuntija Harri Helmisen mukaan päästön vaikutukset ovat Suomen oloissa ennennäkemättömät, ja lopulliset seuraukset ympäristölle selviävät vasta vuosien kuluessa.

– Emme tiedä vielä, onko tämä vaikuttanut isommin poikasvaiheisiin. Tätä tutkitaan. Myös ympäristön palautuminen jää nähtäväksi.

Simpukasta vähän tutkimustietoa

Helmisen mieleen ei tule mieleen vastaavia, näin laajoja simpukkakuolemia Suomessa. Tietyillä simpukkalajeilla kannasta tuhoutui jopa yli 60 prosenttia. Uhanalaisen vuollejokisimpukan kannasta kuoli vajaa viidennes eli miljoona simpukkaa.

Simpukka on  pohjaeläinyhteisössä merkittävä tekijä pohjan muokkaajana.

– Se vaikuttaa myös muuhun eliöstöön ja siivilöi huomattavan määrän vettä. Kovin yksityiskohtaista tietoa ei kuitenkaan ole, sillä simpukan ekologiaa tunnetaan aika huonosti.

Myös lajin palautumisesta tällaisen päästön jälkeen tiedetään vähän.

– Simpukka on hyvin pitkäikäinen, esimerkiksi vuollejokisimpukan elinikä saattaa olla 30-40 vuotta. Kesän nikkelipäätöksen vaikutukset voivat siksi näkyä hyvinkin pitkään.

Jatkotoimet vielä auki

Päästön aiheuttamista jatkotoimista ei ole vielä tehty ratkaisua.

ELY-keskus arvioi seuraavaksi yhteistyössä ympäristöministeriön kanssa, onko kyseessä EU:n ympäristövastuudirektiivin mukainen merkittävä vahinko ympäristölle ja harkitsee sen jälkeen tarvittavat jatkotoimet.

Isohaaran kalatiellä halutaan saada kalat näkyviin. Havainnointipaikka liittyy suunnitelmiin kalatien muuttamiseksi niin sanotuksi impulssikalatieksi, jossa veden määrää voidaan automaattisesti säädellä. Vallitunsaaren kalatien toimintaedellytysten kehittämishankeen hankevastaava Jukka Viitala on asiasta innoissaan.

– Se on tila, jossa voi seurata kalan nousua. Kalatiehen tulee 10 - 20 metrin matkalle ikkunoita. Me eimme varmaan koskaan pääse siihen, että meillä olisi kristallinkirkas vesi. Näkyvyys tulee kuitenkin olemaan tarpeeksi hyvä. Me laitamme samaan tilaan myös monitoreja, joihin kuvaa tulee muista paikoista, joissa kala näkyy, Viitala sanoo.

Matkailijoitakin houkutellaan

Tällä tavoin kalatien toimivuudesta saadaan entistä yksityiskohtaisempaa tietoa, mutta myös matkailijoita on ajateltu.

– Kala ei ole sitten enää vain puheissa, vaan sen pääsee ihan oikeasti näkemään. Sinne on tarkoitus viedä turistiryhmiä, mutta mikään yleisesti auk iolevaa paikkaa siitä ei tule. Turisteilta kertyvät rahat käytetään Kemi- ja Ounasjoen vaelluskalakantojen elvyttämiseen, Viitala kaavailee.

Viitalan hanke päätyy maaliskuun lopulla. Sitä ennen hänellä on tarkoitus kutsua mahdolliset rahoittajat saman pöydän ääreen.

EU-tuomioistuin antoi lokakuussa päätöksen, joka muuttaa Suomessa tähän asti voimassa ollutta tulkintaa pysyvistä nurmista.

Saksalainen viljelijä haastoi EU:n oikeuteen, koska hänen peltonsa oli luokiteltu pysyviksi nurmiksi – EU-säädöksen perusteella.

Jos pelto on luokiteltu pysyväksi nurmeksi, tuotantosuunnan vaihtaminen on mahdotonta. Tulevat sukupolvetkaan eivät voi kylvää nurmen tilalle viljaa ilman taustalla häilyvää velvoitetta. Tarpeen vaatiessa pelto on kylvettävä nurmelle.

– Eli se tarkoittaa, että jos viljelijä on kylvänyt viljaa pysyvän nurmen alueelle, häntä voidaan vaatia muuttamaan vastaava ala jossain muussa käytössä olevaa peltoa pysyväksi nurmeksi. Tämä on se peikko, mikä siellä on, arvioi neuvotteleva virkamies Juha Palonen maa- ja metsätalousministeriöstä.

EU-säädös on ollut voimassa jo useamman vuoden, mutta Suomessa asiaa on tulkittu toisin.

– Tähän asti Suomi on tulkinnut niin, että jos viljelijä välillä uudistaa nurmen eli kyntää sen ja kylvää uudestaan, se katkaisee viljelykierron. Ja silloin peltoja ei ole tarvinnut luokitella pysyviksi laitumiksi, sanoo Juha Palonen.

Nyt tulkintatapaa on syytä muuttaa. Muutoin vaarana on EU-tukien menettäminen

Koko maan nurmiala ei saa kutistua yli viittä prosenttia

Uusi tulkinta vaikuttaa suomalaisiin taannehtivasti. Jos yli viisi vuotta nurmella ollut pelto on nurmella myös ensi keväänä, se saa pysyvän nurmen statuksen.

Mitä pysyvän nurmen status siis tarkoittaa?

– Pääsääntö on, että alueella voi viljellä nurmikasveja ihan normaalisti. Voi ruiskuttaa, lannoittaa ja korjata satoa normaalisti. Eli jos muutenkin viljelee alueella koko ajan nurmea, uudesta tulkinnasta ei sinänsä ole haittaa, kuvailee neuvotteleva virkamies Juha Palonen.

Muutakin voi viljellä – jopa viljaa – kunhan ennallistamisvelvoite ei ole astunut voimaan. Eli niin kauan kuin koko maan nurmiala pysyy riittävän suurena, omalla pläntillään voi tehdä mitä tahtoo.

Viljelijöiden on ilmoitettava pysyvien nurmen määrä tulevana keväänä. Niiden pohjalta lasketaan, miten paljon Suomessa on pysyvää nurmea. Jatkossa nurmien määrä saa laskea koko maassa korkeintaan viisi prosenttia.

Mikäli nurmen osuus laskee enemmän, muuhun käyttöön otettuja peltoja saatetaan joutua muuttamaan takaisin nurmeksi.

Entä seuraava sukupolvi? Vaikka tila haluaisi vaihtaa tuotantosuuntaa, se ei välttämättä onnistu.

– Jos ennallistamisvelvoite on sinä vuonna päällä, pysyvälle nurmialueelle ei voi kylvää mitään muuta, Palonen myöntää.

Nurmien suojelu voikin johtaa niiden kyntämiseen

Pahimmassa tapauksessa idea pysyvien nurmialueiden lisäämisestä kääntyy itseään vastaan. Jos pelto on ollut jo vuosia nurmella, mutta haluaa välttää pysyvän nurmen statuksen, voi kylvää ensi keväänä alueelle jotain muuta kasvia.

Viljelijät saattavatkin kyntää pitkäaikaisetkin nurmet vauhdilla ylös, jotta pysyvän nurmen statukselta vältytään.

– Kyllä tällainen riski on olemassa. Se on paradoksi, jota meidän täytyy EU:n suuntaan selittää. Ympäristöä yritetään suojella, mutta käytännössä voi käydä ihan päinvastoin, Palonen harmittelee.

Mikäli ammatikseen heinää tuottavat pistävät tänä keväänä koko peltoalansa viljalle, Suomea uhkaa rehupula. Ruokapula uhkaa myös maito- ja karjatilallisten eläimiä, mikäli nämäkin tilat muuttavat omat rehunurmensa viljalle.

– Aika monella tilalla on ollut se käytäntö, että nurmi on uusittu suoraan nurmeksi. Jos vahinko on mahdollista korjata vahinko kyntämällä vanhat nurmet, se pistää viljelysuunnitelmat aivan uusiin puihin. Se voi myös aiheuttaa tilalle suuria ongelmia rehun saannin suhteen, sanoo MTK:n Etelä-Pohjanmaan maitovaliokunnan puheenjohtaja Kai Kytölä.

Hän kuitenkin pitää sitä pienenä pahana verrattuna siihen uhkaan, että pelto saisi pysyvän nurmen luokituksen.

– Jos sen jälkeen tilalla haluttaisiin vaihtaa tuotantosuuntaa ja alkaa vaikka viljellä viljaa, se olisi käytännössä mahdotonta. Se vaikuttaisi myös pellon hintaa ja saatavuuteen, Kytölä arvioi.

Ministeriö yrittää kääntää komission pään

Peltojaan viljelyyn vuokraavat maanomistajatkaan tuskin katsoisivat hyvällä, jos peltolohkon ylle naulittaisiin hamaan tuomiopäivään asti pysyvän nurmen leima.

Maitovaliokunnan puheenjohtaja Kytölä myöntää, että uusi tulkintatapa EU:n viherryttämistuen osalta pännii.

– Pännii eniten se, että kun on luvattu, että byrokratiaa vähennetään ja yksinkertaistetaan. Mutta viimeisen vuoden aikana on tullut pääasiassa vain huonoja uutisia siltä saralta. Asiat menevät aina vain monimutkaisemmiksi. Pianhan noita töitä tekisi, mutta kun paperitöiden kanssa ei pärjää, vaikka kuinka yrittää toimia fiksusti ja ennakoida.

Maa- ja metsätalousministeriö on ollut maataloustuottajajärjestöihin yhteydessä ja yrittää kuumeisesti vaikuttaa EU-komissioon.

Neuvotteleva virkamies Juha Palonen toivoo, että Suomi voi vielä omalta osaltaan muuttaa tilannetta.

– Kyllä se ihan mahdollista on ja parhaamme yritämme. Kaikki tehdään.

JPI Climate on useiden eurooppalaisten maiden yhteinen rahasto kansainvälisen ilmastotutkimuksen rahoittamiseen. Arktisen keskuksen vetämä Humanor-tutkimusprojekti sai JPI Climatelta hieman yli kaksi miljoonaa euroa ilmastonmuutoksen vaikutusten tutkimiseen poronhoitoalueella saamelaisalueelta aina itäiseen Siperiaan ja Mongoliaan asti.

Tutkimushankkeen vetäjä on Arktisen keskuksen tutkimusprofessori Bruce Forbes.

– Olemme hyvin ylpeitä siitä, että menestyimme JPI Climate –ohjelman ensimmäisessä haussa.  Saimme hakemuksestamme täydet pisteet sekä korkeimman rahoitussumman. Tämä kuvastaa tutkimusryhmämme huipputasoa.

Humanor-tutkimusprojektissa on mukana tutkijoita Arktisesta keskuksesta, Aberdeenin ja Uppsalan yliopistoista, NIKU-tutkimuskeskuksesta Tromssassa, tunturi- ja saamelaismuseo Ájttesta Jokkmokkissa sekä NMBU-yliopistosta Oslossa. Projektissa työskentelee myös alkuperäiskansoihin kuuluvia tutkijoita.

Kaupunkiviljely, lähiruoka ja luomu ovat olleet ainakin kaupunkilaisten puheissa in jo jonkin aikaa. Oulussa kaupunkiviljely on tähän asti tarkoittanut lähinnä kesäistä palstaviljelyä, mutta nyt kaupungissa kokeillaan, miten yhteisöllinen viljely onnistuu talviaikaan kasvihuoneessa.

Kuusi ruokakuntaa on mukana Verso-viljelykokeilussa ja ensimmäiset siemenet kylvettiin joulukuun alussa. Kasvit viljellään omaan käyttöön. Jokaiselle on varattu yhden neliön alue Oulun yliopiston kasvitieteellisestä puutarhasta. Kokeilu on osa yliopiston yhteydessä toimivan ympäristö- ja energiakeskus CEE:n Yhteisöllinen älykasvihuone -hanketta.

– Tarkoituksena on, että saamme esimerkiksi tuoreita yrttejä ja salaatteja keskellä talvea ja toisaalta mietimme yhdessä toimintatapoja. Voimme esimerkiksi järjestää jokaiselle kasteluvuorot, hankkeen projektitutkija Henna Hintsala sanoo.

Hanke jatkuu tammikuulle, mutta viljelyä on tarkoitus jatkaa maaliskuulle. Toiveissa on, että toiminta laajenisi.

– Yhteisöllistä kasvihuoneviljelyä ei Suomessa vielä kovin laajalla mittakaavalla ole. Ouluun voisi rakentaa esimerkiksi suuren kasvihuoneen, johon tulisi yhdelle viiden neliön palsta joko omaksi tai vuokralle, Hintsala pohtii.

Trooppinen merikylpylä ja viherelämyskeskus

Muun muassa oululaista ekorakentamista ja teknologiaa yhdistävässä hankkeessa on visioitu villisti erilaisia vihreitä olohuoneita ja paikkoja kaupunkilaisille. Mukana on joukko hightech- ja cleantech -alan yrityksiä. Laajin visio on trooppinen merikylpylä, joka voisi olla Toppilassa.

– Siinä on vieressä voimalaitos, jonka hukkalämmöllä voisi lämmittää ison trooppisen kasvihuoneen ja kylpylän. Toinen visio on viherelämyskeskus, jonka voisi rakentaa torinrantaan tai Hupisaarille, miksei vaikka kirjaston eteen meren päälle. Siellä olisi yhteisöviljelyä ja japanilainen puutarha ja myyntitori viljelytuotteille, hankkeen projektipäällikkö Jaakko Vänttilä kertoo.

Lisäksi tulisi tutkimus- ja kehityskeskus nykyisen yliopistopuutarhan alueelle sekä lähiruokaviljelmät esimerkiksi Ritaharjun Ideaparkin yhteydessä.

Listalla ovat myös yhteisökasvihuone, joka voisi olla Äimäraution tai Hietasaaren viljelypalstojen yhteydessä sekä kaupalliseen viljelyyn tarkoitettu tuotantolaitos, joka rakennettaisiin Ruskon kaatopaikan viereen hyödyntämään Ruskon biokaasutuotantoa.

Vesiviljelyä ja muuta uutta

Älykasvihuoneessa kasvatetaan kasveja uudenlaisella ja ekologisemmalla tavalla. Yksi uudehko keino on vesiviljely, jossa ei käytetä lainkaan multaa. Kasvien tarvitsemat ravinteet pumpataan kouruissa virtaavaan nesteeseen. Tätä tekniikkaa käytetään jonkin verran jo maailmalla kaupallisesti, mutta Suomessa vielä vähän.

– Me käytämme vesiviljelyä alkuvaiheessa tutkimusviljelyssä, mutta sitä voi soveltaa kuluttajallekin. On ideoitu esimerkiksi huonekalu, joka on kuin akvaario olohuoneessa. Vesi virtaa lasikuutiossa ja vedessä kasvaa salattia, yrttiä tai mitä tahansa. Se voisi olla myös trendikäs huonekalu ja lähiruokaa saisi ympäri vuoden, Vänttilä kertoo.

Hanke on hankenut jatkorahoitusta, josta päätöksiä on luvassa ensi vuoden alussa. Suunnitelmat älykkään kasvihuoneen rakentamiseksi ovat hyvässä vaiheessa, mutta varsinainen toteuttaja vielä puuttuu.

– Se voisi olla yhtiö tai yhteisö, joka ottaisi käytännössä vastuun kiinteistöstä ja hakisi kaupungilta rakennuslupaa. Kaupallisesti toimija voisi löytyä puutarha-alalta tai kaupan alalta tai sitten innokkaat yhteisöviljelijät voisivat koota porukan, Vänttilä vinkkaa.

Lauri Tuomi-Nikula ja Aki Paavola totesivat keskipohjalaisissa metsissä samoillessaan, että olisi kiva tietää missä maakunnan parhaat kalapaikat sijaitsevat ja millaisia vesistöjä Keski-pohjanmaalta löytyy. Miehet innostuivat asiasta toden teolla, ja nyt paikat löytyvät yksien kansien välistä, Tuomi-Nikulan ja Paavolan kirjoittamasta Keskipohjalaisesta kalakirjasta.

– Jos aiempaa tietoa on ollut, on se ollut vanhaa tai todella hajallaan. Tämä on se Keski-Pohjanmaa, jonka minä, tavallinen luonnossa onkivehkeiden kanssa liikkuja olen löytänyt, Tuomi-Nikula kertoo.

Luonto yllätti kalamiehet

– Kaustislaislähtöisenä olen kuvitellut tuntevani Keski-Pohjanmaan, sen joet ja järvet, mutta kirjaa tehdessä minulta tippuivat ihan oikeasti suomut silmistä. Esimerkiksi Kemoran kupeessa sijaitseva Pitkäkoski on niin komea koski, että jos sinne tavallinen keskipohjalainen tiputetaan, niin hän luulee olevansa Kuusamossa Kitkankönkäällä. Suosittelen myös perehtymään Peuranpolkuun, josta pääsee pitkospuita pitkin Lestijärvelle. Äärimmäisen komeita maisemia, Paavola hehkuttaa.

Uusien maisemien lisäksi Keski-Pohjanmaan kalalajit yllättivät onkimiehet. Meri- ja järviveden sekä niiden murtovesien vuoksi Keski-Pohjanmaalla on runsas kalasto.

– Projektin aikana täältä löytyi kaikkien tuntemien merikalojen ja siian lisäksi harjusta, himoittua saaliskalaa taimenta, puhumattakaan Keski-Pohjanmaan hyvänkokoisista särkikaloista. Moni sisävesien asukas ihmetteleekin, että miten täällä on niin valtavasti eri lajeja, merimuikkua, harria ja harjusta. Se oli ihan kiva huomio, Tuomi-Nikula toteaa.

Gourmet'ta kivikaudelta

Parhaiden kala-apajien lisäksi kirja kertoo erilaisia tapoja kokata kuningassaaliit. Eksoottisin resepti löytyy melko pitkän ajan takaa.

– Kirjassa on reseptejä kivikaudelta asti. Täällä on tehty iät ja ajat kalaa tietyllä tavalla nuotiolla. Eksotiikkaa on ehkä sekin, että tavallisesta jokikatiskan pikkukalasaaliista voi tehdä ihan huippuluokan gourmet-ruokaa, kun vähän näkee vaivaa, Tuomi-Nikula lupailee.

Joulupöytään kalaa himoitseva voi pyöräyttää aterian ruutanareseptistä.

– Ruutana on karppikaloihin kuuluva otus, ja sen reseptiin on sovellettu tällaista perinteistä keskieurooppalaista joulukarppireseptiä. Se on vain muuttunut tässä kirjassa Kourijärven ruutanareseptiksi, Tuomi-Nikula naurahtaa.

Ekokiepin rakennus-urakka valmistui loka-marraskuun vaihteessa. Urakoitsijana oli A. ja E. Koukkula Oy. Urakan kustannusarvio on 650.000 euroa.

Ekokieppiin voi jättää sellaisia jätteitä, joista asiakkaan ei tarvitse maksaa vastaanottomaksua. Nyt jäteaseman asiakkaat voivat käydä ”keventämässä kuormaansa” ensin Ekokiepissä ja ajaa vasta sen jälkeen ajoneuvo vaa’alle ja punnita mahdolliset maksulliset jätteet.

Ekokiepin valmistumista juhlistetaan avajaisissa perjantaina 5.12. kello 10-14. Jäteyhtiö Residuum tarjoaa 400 ensimmäiselle kävijälle lihakeittolounaan sekä glögiä ja pipareita.

Ekokieppiin voi jättää ilman maksua kotitalouksien keräyslasit, -paperit, -kartongit, pahvit, metallit, kodin käytetyt sähkölaitteet (sähkö- ja elektroniikkaromu, SER), tavanomaiset vaaralliset jätteet, ajoneuvojen renkaat sekä kierrätyspuuta ja painekyllästettyä puuta. Lisäksi jäteasemalla otetaan edelleen vastaan puutarhajätteitä sekä risu- ja oksajätteitä korvauksetta.

Maksulliset jätteet kuten seka- ja rakennusjätteet vastaanotetaan vanhalle lajittelulaiturille ja maksetaan entiseen tapaan painon mukaisella maksulla. Muita maksullisia jätteitä ovat esimerkiksi betoni- ja tiilijätteet sekä yritysten vaaralliset jätteet ja sähkölaitteet, jotka eivät kuulu tuottajavastuun piiriin. Tällaisia sähkölaitteita ovat esimerkiksi kauppojen kylmäkaapit ja –altaat sekä lattianvahauskoneet.

Alakorkalon jäteaseman kaksivaiheinen laajennus pohjautuu vuoden 2016 alusta voimaantulevaan orgaanisen jätteen kaatopaikkakieltoon. Sen jälkeen kaatopaikoille ei saa viedä orgaanista tai biohajoavaa jätettä, kuten tekstiilejä.

Napapiirin Residuum Oy:n alueella siirrytään jätteenpolttoon ensi vuoden lopulla. Residuumin mukaan polttoon siirtymisen myötä jätteiden lajittelun tärkeys korostuu entisestään, jotta erityisesti polttoon soveltumattomat jätteet kuten esimerkiksi lasit, metallit, sähkölaitteet ja muut palamattomat jätteet saadaan eroteltua polttokelpoisesta jätteestä. Ekokiepissä lajiteltujen jätteiden toimittaminen ja jäteasemalla asioiminen helpottuu. Myöhemmin jäteaseman toisen vaiheen laajennuksessa valmistaudutaan polttokelpoisen jätteen käsittelyyn ja kuormaamiseen jätteenpolttolaitokselle kuljettamisesta varten. Laajennustöiden toinen vaihe aloitetaan ensi huhtikuussa 2015. Toisen vaiheen laajennusurakan kustannusarvio on noin miljoona euroa.