Kassikarkulaisia nousee Tenoon kesäaikaan suhteellisen vähän. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokselle jätetään vuosittain noin 5 000–6 000 suomunäytettä. Näiden perusteella saaliiksi saaduista lohista noin puoli prosenttia on karkulaisia. Ensimmäiset jo 1987.

Viime syksynä tehtiin kuitenkin huolestuttava havainto.

– Utsjoesta löydettiin erään muun tutkimuksen yhteydesä noin neljä prosenttia, joka on hälyttävä merkki siitä, mikä on havaittu muualla Norjassa, kertoo RKTL:n lohitutkija Eero Niemelä.

Geenisekoitus eksyttää Tenon lohen

Geneettinen varmistus on vielä tekemättä, mutta se on yleisesti tiedossa, että kassiakarkulaiset nousevat jokiin luonnonlohia myöhemmin. Kassilohet pystyvät myös kutemaan luonnonlohien kanssa. Pitkällä aikavälillä risteytymisen pelätään aiheuttavan suurta haittaa joen omalle lohikannalle.

– Huolimatta siitä, että nämä risteytyneet lohenpoikaset kasvavat nopeammin kuin villien lohien poikaset , ne selviävät huonommin. Isompina ne ottavat joessa tilan luonnonpoikaselta ja kuolevat helpommin, ennen kuin ne saavuttavat meren, kertoo RKTL:n lohituktija Eero Niemelä:

Lisäksi cocktailgeenilohet kadottavat luontaiset kulkureittitietonsa.

– Esimerkiksi Tenon omat kalat eivät pystyisi tämän geneettisen muutoksen jälkeen hakeutumaan sille alueelle, mihin niiden pitäisi mennä, vahvistaa Eero Niemelä.

Kalastuskauden lyhentäminen palvelee karkulaisia

Tutkija nostaa esille tällä hetkellä kaavailuissa olevat lisärajoitukset, joilla pyritään suojelemaan Tenon lohikantaa. Uusien tietojen valossa nämä suunnitelmat eivät ehkä olekaan niin hyviä kuin pohjimmiltaan on niiden tarkoitus.

– On ollut esillä, että kalastusaikaa lyhennettäisiin elokuussa. Tämähän tarkoittaisi itse asiassa sitä, että annamme karkulaisille vapaan lisääntymismahdollisuuden luonnonlohien kanssa. Näin ei saisi käydä, korostaa tutkija Eero Niemelä.

Tutkijan mielestä kalastuspaine täytyy säilyttää myös elokuun aikana.

– Ainakin tietyissä paikoissa jokisysteemeitä kuten Tenon alaosassa tarvittaisiin jopa voimakkaampaa kalastusta kalastuskauden lopussa ja jälkeen karkulaisten poistamiseksi, lähettää terveiset neuvottelijoille lohitutkija Eero Niemelä.   

Kuolematon lohitäi tappaa loput

Lohen kassikasvatus on lisääntynyt Norjassa huimaa vauhtia. Vastikään on tehty Tenon lohta uhkaava uusi havainto. Meressä elävä lohitäi on tullut immuuniksi kassilohia suojaaville kemikaaleille.

Lohitäit ovat päässeet lisääntymään laitoksissa hallitsemattomasti. Jo nyt aivan Tenovuonon länsipuolella on tehty havaintoja valtavasti lisääntyneistä lohitäin toukista.

– Joki voi tuottaa valtavan määrän lohenpoikasia, mutta siten nämä lohitäit aiheuttavat suurta kuolevuutta villille lohelle, sanoo RKTL:n lohitutkija Eero Niemelä.

Lohitäin toukka kiinnittyy joesta tulevaan smolttiin ja kasvaa muutamassa viikossa täysimittaiseksi.

– Lohitäit imevät lohesta kudosnestettä ja syövät lohen limakalvoa. Jos niitä on paljon, jopa sata kappaletta, niin ne aiheuttavat todennäköisesti nopean kuoleman smoltille, sanoo Eero Niemelä.

Hausjärven tekninen toimi äkkäsi erikoisen puun Töytynmäen harvennushakkuiden myötä, kun luonnonkaunista mäkeä harvennettiin entistä puistomaisemmaksi. Kunnan ympäristösihteeri Lotta Kölli arvelee, että nyt rauhoitettavaa puuta ei ole laajalti aiemmin huomattu tai tunnettu.

Jos ja kun ympäristölautakunta päättää kunnan mailla olevan männyn erikoismuodon rauhoittamisesta, siitä tulee Hausjärven toinen tunnettu mukuramänty ja Oitin uusi luonnonmuistomerkki. Samalla männystä tulee myös Hausjärven kunnan omien metsien ja puistojen ensimmäinen rauhoitettu puu.

– Puu sopii käyntikohteeksi hyvin, sillä vaikka ympäristö pysyy metsätalousmaana ja rauhoitus koskeen vain puuta, lähistöllä on polkuja, jotka sopivat hyvin retkeilyyn ja ulkoiluun, Lotta Kölli kertoo.

Muhkuraisuus johtuu visamaisesta kasvutavasta

Mukuramänty on mäntyjen tavallisimpia erikoismuotoja. Sen tunnusmerkki on pinnan muhkuraisuus, joka johtuu visamaisesta kasvutavasta. Syytä pahkuroiden ja muhkuroiden syntymiseen ei kuitenkaan tunneta.

Mukuramäntyjä esiintyy pohjoista Suomea myöten, ja ne ovat usein rauhoitettuja luonnonmuistomerkkejä. Kun puun kelottuessa kaarna varisee alas, puun pinta saattaa olla hyvinkin koukeroinen ja koristeellinen. Männyllä mukuraisuus on yleisempää kuin kuusella, jonka pahkurat kasvavat usein tyvessä.

– Hausjärven mukuramänty on parikymmentä metriä korkea ja näyttää hyvinkin elinvoimaiselta, kertoo ympäristösihteeri Lotta Kölli. Tässä puussa mukuraisuus ulottuu noin puun puoliväliin. Puu on mukuraiseksi melko kookas.

Hausjärven toinen mukuramänty on jo kelottunut vanhus.

HKL:n uusi raitiovaunu Artic sai kunnian kyytiä meteoriittivanhuksen viime yönä uuteen majapaikkaan. Hauras ”tähtipölystä” muodostunut muisto maailman syntyajoilta matkusti pehmustetussa laatikossa. Artic-raitiovaunun kulku on tasaista ja täristämätöntä kumipyöräkuljetuksiin tai muihin raitiovaunuihin verrattuna.

Noin 4,5 miljardin ikäinen meteoriitti on majaillut yli 100 vuotta Mineraalikabinetissa Suurkirkon kupeessa. Helsingin yliopisto luopuu Arppeanum-rakennuksesta ja samalla Mineraalikabinetista, siksi myös talon vanhimman asukkaan täytyi muuttaa. Bjurbölestä löydetty 82 kg painoinen meteoriitti oli näyttelyn tunnetuin yksittäinen näyte.

Putoaminen herätti kauhua

Meteoriitin taru maan pinnalla alkaa vuodesta 1899, kun se putosi Porvoon lähistölle. Ennen maahansyöksyään meteoriitti ylitti Helsingin. Kirkas valo, voimakkaat pamahdukset ja ikkunoiden helinä herättivät kauhua kaupunkilaisissa.

Tapahtuma noteerattiin ulkomaita myöten ja meteoriitti sai suuren symboliarvon sortovuosien Suomessa: vuotta myöhemmin se oli suomalaispaviljongin vetonaulana Pariisin maailmannäyttelyssä. Esillä oli tosin meteoriitin kipsikopio - aitoa meteoriittia ei sen suuren koon ja haurauden takia uskallettu kuljettaa Pariisiin.

Luonnontieteellisen keskusmuseon Luomuksen geologiset kokoelmat muuttavat vuoden loppuun mennessä Kumpulan kasvitieteellisen puutarhan keskelle, historialliseen kartanorakennukseen.

Itämeren rannikkokalastuksen pyydyksiin hukkui 1 500–2 300 harmaahyljettä toissa vuonna. Suomen osuus tästä määrästä oli 400–600, kertoo Helsingin yliopisto.

Samaan aikaan Ruotsissa pyydyksiin kuoli 200–900 ja Virossa 800–1 000 harmaahyljettä. Kuolleista harmaahylkeistä noin 90 prosenttia löytyi rysistä.

Itämerellä oli 30 000–40 000 harmaahyljettä vuonna 2012. Tutkijoiden mukaan Itämeren hyljekannat ovat vahvistuneet voimakkaasti viime vuosikymmenien aikana.

Helsingin yliopiston tutkijan Jarno Vanhatalon mukaan samalla hylkeiden aiheuttamat pyydysvahingot ja sivusaaliina kuolleiden hylkeiden määrä ovat lisääntyneet.

Tutkimuksessa ilmeni, että kalastajat eivät mielellään raportoi todellisia sivusaalismääriä. He esimerkiksi pelkäävät, että kalastusta rajoitettaisiin entisestään, jos he ilmoittavat kaikki sivusaaliskuolemat.

Tutkimuksessa haastateltiin kalastajia Suomessa, Ruotsissa ja Virossa. Arvio koko Itämeren sivusaalille laskettiin haastatteluvastausten pohjalta.

Filosofian maisteri Mirella Kanerva on tutkinut ympäristön vaikutusta eri villieläinten elimistön säätelymekanismeja. Hän analysoi ajallisia, paikallisia ja ympäristömyrkkyjen aiheuttamia muutoksia muun muassa lohilla.

Väitöskirjan kahdessa osatutkimuksessa tutkittiin Itämeren lohen ajallista ja paikallista vaihtelua hapetus-pelkistys-säätelyssä sekä eroja mRNA- ja proteiinituotannossa. Tavoitteena oli saada selville, ovatko eri alueiden lohet yhtä stressaantuneita.

Aiemmin kalastetut stressatumpia

Suomenlahden lohien antioksidanttientsyymien aktiivisuudet olivat kohonneita verrattaessa niitä Perämeren sekä keskisen ja eteläisen Itämeren lohiin.

Myös Suomenlahden lohien myrkkypuolustus oli koholla. Lisäksi lohilla havaittiin stressiaineenvaihduntaan liittyviä muutoksia.

– Eroja havaittiin myös vuonna 1999 ja 2006 pyydettyjen lohien välillä. Aiemmin kalastetut lohet olivat stressaantuneempia. Myrkkypitoisuuksien pieneneminen Itämerellä voikin olla yksi syy lohien parantuneeseen tilaan, Mirella Kanerva toteaa.

– Muita syitä ovat voineet olla esimerkiksi lohelle suotuisa kylmä talvi tai lohen ravinnon paremmat antioksidanttipitoisuudet tiettynä vuonna.

Puolustusjärjestelmä on eri lajeilla hyvin samankaltainen, mikä mahdollistaa samojen tutkimusmenetelmien käytön linnuilla, kaloilla ja nisäkkäillä.

Valorytmillä on iso rooli metsäneläinten elämässä. Eläimet tulevat kiimaan, kasvattavat talviturkin ja keräävät vararavintoa valon määrän mukaan. Syksyn pimeinä kuukausina esimerkiksi pikkulinnut muuttuvat melko passiivisiksi, kertoo Helsingin yliopiston eläintieteilijä Heidi Kinnunen.

– Pikkulinnut eivät liiku pimeällä, sillä saalistajat, lähinnä pöllöt, ovat silloin aktiivisia. Jos pikkulinnut puuhastelisivat pimeässä, joutuisivat ne kovin alttiiksi saalistukselle. Pikkulinnut tahallaan kasvattavat itselleen pullean rasvavaraston syksyllä, ja tähän aikaan vuodesta ne olisivat parahultaisia paistikkaita pöllöille.

Suomessa talvehtivat pikkulinnut joutuvat siis käyttämään koko valoisan ajan ruoan etsintään. Lopulta, kun päivä on olemattoman lyhyt, ei ruoanhankinnalle jää paljoakaan aikaan ja energiaa kuluu kehon lämpimänä pitämiseen. Siksi ihmisten talvella antama ruoka-apu on pikkulinnuille tärkeää.

– Siitä en osaa sanoa, nukkuvatko linnut talvella enemmän kuin kesällä, mutta sen tiedän että hiljaa ja paikallaan ne ainakin ovat pimeällä. Näin ne säästävät energiaa, ja se on se talven tärkein juttu, ettei energiaa hukata turhaan liikkumiseen. Mutta voisin kuvitella, että ylipäätään kaikki luonnoneläimet nukkuvat mielellään pimeän aikaan, silloin kuin vatsa on täynnä.

Linnunpöntöistä hyötyä myös talvella

Energiaa säästääkseen, useat linnut hakeutuvat erilaisiin suojaisiin koloihin pimeän ajaksi. Kinnunen kertoo pesimätarkoituksiin ripustettujen linnunpönttöjen olevan aktiivikäytössä myös talvella.

– Pöntöt antavat pikkulinnuille, ja esimerkiksi liito-oraville ja metsähiirille, hyvän yöpiilon ja suojan huonolta säältä. Liito-oravilla uros ja naaras saattavat mennä pönttöön ihan pieneksi mytyksi ja lämmittävät toinen toistaan siellä.

Pikkulintujen kaltaisia haasteita pimeässä vuodenajassa kohtaavat myös päiväaktiiviset oravat. Myös oravien on hankittava ruokansa päivänvalolla.

– Talvella ne tunnit, joiden aikana ehtii käydä syömässä, ovat todella rajoitetut oravilla. Normaalisti ne syövät kuusen- ja männynsiemeniä, ja talvisaikaan mitä pohjoisemmassa Suomessa ollaan, on ihmisten ruokinnalla iso merkitys oraville.

Päästäisen pienet tirsat

Oravat pyrkivät helpottamaan talven ruokapulaa kätkemällä ravintoa piiloihin. Lintujen ruokintapaikalla saattaa nähdä, miten orava vie pähkinöitä parin metrin päähän ja hautaa lumeen. Eläintieteilijä Heidi Kinnunen kertoo oravien olevan siinä mielessä hupsuja ruokakätkijöitä, etteivät ne suinkaan itse kaikkia kätköjä edes muista.

– Osa oravan piilottamasta ravinnosta päätyy epäilemättä muiden eläinten suuhun, erityisesti metsähiiret hyötyvät oravien piiloista. Mutta kyllä orava nälissään hyvän hajuaistinsa avulla löytääkin kätköjään.

Niin oravilla kuin vaikkapa metsähiirillä ja päästäisillä, valoisan ajan lyhentyminen laukaisee talviturkin paksuuntumisen. Oravilla talviturkki on huomattavasti vaaleampi kuin kesäasu, mutta esimerkiksi päästäisillä talvikarva on tumma ja kesäturkkia merkittävästi paksumpi.

– Päästäiset, kuten monet muutkin pienet nisäkkäät, ovat siitä jänniä otuksia, että niiden aineenvaihdunta on hyvin kiivasta. Päästäisten täytyy syödä lähes taukoamatta pysyäkseen ylipäätään hengissä. Talvella, kun ruoka on tiukassa, voi olla että päästäinen joutuu pysymään suurimman osan vuorokaudesta liikkeessä ravintoa etsien. Pienet torkut se ennättää välillä ottaa, kunnes taas on lähdettävä ravinnon perään.

Valo säätelee parittelun ajankohtaa

Ihan huvikseen eläimet eivät siis vaikeina kuukausina liiku, vaan ravinto on yksi tärkeä motivaattori liikehdintään. Toisaalta kaikki metsäneläimet eivät suinkaan hiljenny syksyn tultua, vaan jotkin eläimet suorastaan hyötyvät pimeästä vuodenajasta. Esimerkiksi pöllöt ja ketut saalistavat pimeällä, ja syksyisin ja talvisin saalistukseen käytettävä aika on näin ollen pidempi. Hirvelle puolestaan lyhenevät päivät ovat merkkinä kiiman alkamiselle.

– Syksyn pimeiden myötä hirvet itse asiassa vilkastuvat, kun naarat valitsevat komeimmat sonnit parittelukumppanikseen. Hirvillä, kuten vaikkapa poroillakin, on tärkeää että kiima ajoittuu oikein ja vasat syntyvät loppukeväällä pakkasten väistyttyä.

– Ketuilla on hirveä lyhyempi kantoaika, ja niillä puolestaan kevättalven valkenevat päivät laukaisevat kiiman.

Vaikka äkkiarvaamalta tammikuu tuntuisi luonnoneläinten kannalta rankimmalta kuukaudelta kovine pakkasineen ja lyhyine päivineen, kertoo eläintieteilijä Heidi Kinnunen kuolleisuuden olevan suurimmillaan maaliskuussa.

– Talvi on jatkunut pitkään, eläimet ovat kärsineet ja laihtuneet. Vain vahvimmat ja sitkeimmät yksilöt selviävät huhti-toukokuulle ja luonto on siinä mielessä armoton, että heikot yksilöt menehtyvät.  Mutta niin sen kuuluu mennä, ja näille kuolleillekin eläimille löytyy luonnonkiertokulussa ottajansa.

Poroaitojen riistaturvallisuus -hankkeessa selvitetään keinoja parantaa aitojen riistaturvallisuutta. Erityisesti metsäkanalinnut ovat alttiita vammautumiseen tai kuolemaan johtaviin törmäyksiin. Toisaalta hirvieläimet myös vahingoittavat aitoja törmäyksissä ja lisäävät aitojen korjaustarvetta.

– Tutkimuksessa vertaillaan erilaisten merkintätapojen tehokkuutta estää törmäykset. Tavoitteena on löytää kestävä, ympäristöystävällinen ja kustannustehokas merkintätapa törmäysten vähentämiseksi, sanoo poroaitojen riistaturvallisuus -hankkeen projektikoordinaattori Markku Vierelä, Lapin yliopiston Arktiselta keskukselta.

Keltainen karkoittaa tehokkaimmin

Tutkimuksessa tärkeimpiä tutkimuskohteita ovat poroaitojen sijainti maastossa verrettuna ympäröivän alueen riistatiheyteen. Nyt on jo ehditty selvittää muun muassa eri väreistä se, joka parhaiten karkottaa riistaeläimet poroaitojen äärestä. Sekin tiedetään minkälaisilla alueilla tällä hetkellä vähiten tapahtuu törmäyksiä.

– Kun poroaitoja on merkitty neljällä eri värillä on keltainen tällä hetkellä se väri joka näyttää olevan tehokkain. Samalla on huomattu, että törmäyksiä sattuu vähiten avoimella jängällä, toteaa Markku Vierelä.

Muovinauha altis tuulelle

Merkinnöissä ongelmaksi on muodostunut materiaalina käytetty muovinauha. Se ei pysy aidassa, varsintaan tunturiylängöillä. Tuuli vie sen helposti mennessään. Pahimmille paikoille ollaankin kehittelemässä harusvaijerin suojaukseen käytetystä muoviputkesta kehiteltyä ratkaisua.

– Varmaankin siitä saadaan hyvä merkintäväline, ainakin valmistaja oli valmis tuotekehittelyyn. Toisaalta tutkimuksessa selvitetään myös ne alueet jotka tulevaisuudessa on järkevintä merkitä, kaikkia kymmentätuhatta kilometriä ei kannata lähteä merkitsemään, kertoo Vierelä.

Hankkeen kokonaiskustannukset ovat noin 182 000 euroa. Hanketta vetävän Lapin yliopiston Arktisen keskuksen lisäksi mukana ovat myös muun muassa Metsähallitus ja Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos. Rahoituksesta 128 000 euroa on peräisin Euroopan aluekehitysrahastosta.

Keski-Suomen maanomistajat ovat kiinnostuneet vapaaehtoisesta metsiensuojelusta. METSO-suojeluohjelmaan on liitetty yksityismetsiä tasaisesti eri puolilta maakuntaa. Tähän mennessä  METSO:n kautta on suojeltu yli 3700 yksityistä metsähehtaaria.

Suojeluohjelmaan voi ilmoittaa metsiä vuoteen 2025 asti. Keski-Suomessa metsänomistajat ovat tähän asti tarjonneet maitaan suojeluohjelmaan jonoksi asti.

– Meillä on jatkuvasti ollut pysyvään suojeluun noin tuhannen hehtaarin selvitettävien alueiden jono, jota puretaan kun saadaan neuvotteluja eteenpäin maanomistajien kanssa, kertoo ylitarkastaja Auvo Hamarus Keski-Suomen ELY-keskuksesta.

Ensi vuonna käytössä oleva METSO-rahoitus vähenee noin viidenneksellä, jolloin metsiä voidaan suojella vuosittain hieman nykyistä vähemmän.

– Jos jatkossa pudotetaan 100-150 hehtaarilla tätä tavoitetta, niin uskon, että suunnilleen se mitä sisälle tulee tarjouksia, pystytään hoitamaan tällä rahoituksella vuositasolla.

Suojelukriteerit kiristyvät

Keski-Suomessa suojeltujen metsien osuus on noin puoli prosenttia metsäpinta-alasta, kun mukaan lasketaan määräaikaiset sopimukset ja Metsähallituksen suojelemat valtion maat. Valintakriteerien odotetaan jatkossa kiristyvän.

– Siinä katsotaan, että alue on mahdollisimman luonnontilainen, oli se mitä luontotyyppiä tahansa. Alueen arvoa nostavat myös muun muassa lehdot, korvet ja uhanalaiset lajit. Jos aluetta on hoidettu perinteisten talousmetsän hoito-oppien mukaisesti, niin kyllä meidän suojelukeinot käytännössä on ohitse. Jos löytyy lehtoarvoja, korpia, uhanalaisia lajeja, nostaa alueen arvoa, Hamarus kertoo.

Pysyvästä suojelusta myönnettävä korvaus määräytyy puuston arvon mukaan.

– Eli puuston käypää hintaa haetaan, ja valtio on siinä mielessä tullut myös vastaan, että korvaus pysyvästä suojelusta on verovapaa. Esimerkiksi 20 vuoden määräaikaisesta suojelusta maksettava korvaus sen sijaan on tapauskohtainen ja soviteltava.

Metsän pysyvä suojelu on nimensä mukaisesti pysyvä, eikä esimerkiksi perikunta voi siihen vaikuttaa.

– Suojelupäätös siirtyy käytännössä rasitteena seuraaville omistajille, oli taho kuka tahansa.

Suojeltuja METSO-metsiä esittelevä valokuvanäyttely avautuu Keski-Suomen luontomuseossa Jyväskylän Vesilinnassa 2.12.2014. Auvo Hamarusta haastatteli Virpi Kotilainen.

Uudellamaalla tyypillinen pelto on savimaalla ja siksi hyvin herkkä huuhtoumille.

– Erityisesti, jos pellot ovat kasvipeitteettömiä ne ovat alttiita eroosiolle. Tällöin kiintoaine huuhtoutuu herkästi jokiin ja jokia pitkin edelleen järviin tai meriin, sanoo tutkija Pasi Valkama Vantaanjoen ja Helsingin seudun Vesiensuojeluyhdistyksestä.

Yhdistys teki vuosina 2005-2014 tutkimuksen Nurmijärven Lepsämänjoella siitä, miten kasvipeite vähentää huuhtoumaa pelloilta vesistöihin.

– Me vertailimme erityisesti leutojen talvien aikana huuhtoutuvaa fosforia ja siinä tapahtuneita muutoksia. Tutkimusten perusteella voidaan sanoa, että Lepsämänjoessa fosforikuorma pienentyi kolmanneksella, johtuen talviaikaisen kasvipeitteen lisääntymisestä joen varrella olevilla pelloilla, sanoo Valkama.

Kipsillä vieläkin parempia tuloksia

Vaikka kasvipeite talvisella pellolla vähentää fosforihuuhtoumaa, niin kipsillä on saatu vieläkin parempia tuloksia. Valkaman mukaan kipsillä voidaan saavuttaa fosforihuuhtoumiin jopa 60 prosentin vähennys.

– Kipsi on todella tehokas. Vaikutus tulee hyvin nopeasti näkyviin ja kestää vähintään viisi vuotta, ehkä jopa pitempään, sanoo tutkija Pasi Valkama Vantaanjoen ja Helsingin seudun Vesiensuojeluyhdistyksestä.

Uusmaalaiset viljelijät ovat suhtautuneet hyvin myönteisesti kasvipeitteen lisäämisen pelloilla kasvukauden ulkopuolella, mutta kipsin käyttöön suhtaudutaan varauksella ja syykin on hyvin yksinkertainen.

– Syy siihen, että kipsiin suhtaudutaan varauksella, johtuu kustannuksista. Kyllä minäkin olen kokeillut kipsiä ja nytkin se on harkinnassa, mutta rahtikustannukset Siilinjärveltä tänne Nurmijärvelle ovat niin kovat, että ei se kannata, tuskailee maanviljelijä Jukka Simanainen Nurmijärveltä.

Syyttäjä vaati loppulausunnossaan jahdin johtajiksi nimeämilleen kahdelle miehelle yhden vuoden ja kuuden kuukauden ehdollista vankeusrangaistusta. 13 muulle miehelle syyttäjä piti sopivana hieman lyhyempää rangaistusta. Lisäksi miehet tulisi tuomita 50-60 päiväsakkoon ja kuuden vuoden metsästyskieltoon. Edelleen jahdissa käytetyt aseet ja moottorikelkat tulisi syyttäjän mielestä tuomita menetettäväksi valtiolle.

Syytetyistä kolme kiistää osallisuutensa metsästykseen, 12 miestä on myöntänyt olleensa jahdissa, mutta kiistää syyllistyneensä rikokseen, koska metsästettävät eläimet eivät olleet lain tarkoittamia riistaeläimiä eli susia.

Syyttäjä pitää väitettä jälkijättöisenä, koska kukaan syytetyistä, heidän avustajistaan tai kymmenestä syytteestä välttyneestä epäillyistä ei maininnut poliisin esitutkinnan lukuisissa kuulusteluissa ajatusta koirasudesta eli hybridistä.

Syyttäjä nosti esille kaksi vaihtoehtoista motiivia, metsästäjien mielestä susia on liikaa, ja ne aiheuttavat vahinkoja eli maan petopolitiikkaa on hoidettu väärin. Tästä muutamat syytetyt puhuivatkin esitutkinnassa. Raadollisempi vaihtoehto syyttäjän mielestä motiiville olisi se, että miehet lähtivät jahtiin vain metsästyksen vuoksi.

Keski-Pohjanmaan käräjäoikeus istui juttua kuusi päivää ja sai käsittelyn valmiiksi päivän aikataulustaan etuajassa. Tuomion oikeus antaa 15. tammikuuta.

Puolustus hyökkäsi tiukasti DNA-tutkimuksen kimppuun

Syyttäjän mielestä DNA-tutkimukset osoittivat kiistatta Perhossa tammikuussa 2013 kaadettujen kolmen eläimen olleen susia.

– Puolustuksen väite tarkoittaisi, että Suomen metsissä ei eläisi ainuttakaan laissa suojeltavaksi määriteltyä sutta. Väitteen mielettömyyttä kuvaa se, että eurooppalaisen ihmisen geeneissä on yhtä paljon Neandertalin ihmistä kuin Perhon susissa jotain muuta, vertasi kihlakunnan syyttäjä Kosti Kurvinen.

Puolustuksen mielestä Oulun yliopiston DNA-tutkimuksen 400 eläimen verrokkiaineiston joukkoon on päässyt hybridejä, eikä aineiston dokumentointi täytä tieteellisiä kriteereitä.

– Sudennäköisiä elukoita on mennyt verrokkiaineistoon. Meillä pitäisi olla 40 hybridin aineisto, mutta tiedossa on vain kolmen hybridin geenit, missä loput ovat, ihmetteli asianajaja Teppo Laine.

Sudenkuoppa laissa?

Puolustuksen mielestä saastunut verrokkiaineisto heittää varjon kaadettujen eläinten DNA-tutkimuksen luotettavuudelle. Näyttötaakka asiassa on syyttäjällä, puolustuksen mukaan on syntynyt perusteltu epäily, että eläimet eivät olleet susia.

Laista puuttuu suden määritelmä, puolustuksen mukaan tällainen on esimerkiksi Ruotsissa.

– Tuomioistuimen ei tule täyttää lain aukkoa, muistutti asianajaja Anne Mäkelä.

Suomen sudenhoitosuunnitelmassa mainitaan, että koirasudet tulee poistaa luonnosta, mutta hybridejä ei ole määritelty eikä sitä kuka tai miten koirasudet tulisi poistaa, painotti puolustus.

Puolustuksen mukaan Perhossa kaadetut eläimet muun muassa käyttäytyivät susille epätyypillisellä tavalla, lisäksi puolustus löysi kaadettujen eläimien pääkalloista eroja susien kalloihin.

– Susi tottuu ihmisiin ja on aiempaa rohkeampi. Niin on käynyt karhullekin, käyttäytymisestä ei voida vetää johtopäätöksiä hybridisaatiosta, vastasi syyttäjä.

Oikeudenkäynnin yksi ongelma on se, että eläimistä on jäljellä vain kallot ja kudosnäytteet. Kaksi ruhoa löytyi metsästäjien jäljiltä pahoin palaneina ja pakastimesta löytyneelle ruhollekin poliisi myönsi hävitysluvan ennen kuin puolustus ehti teettää haluamiaan tutkimuksia. Syyttäjän mukaan ruhojen polttoyritys oli myös merkki metsästäjien syyllisyydestä.

Hämeen Rykmentin alue on jo lähes tyhjentynyt varusmiehistä ja armeijan kantahenkilökunnasta, mutta liito-orava on jäänyt.

Hennalassa olevalla metsäalueella havaittiin jo keväällä liito-oravan elinalue, joka pitää ottaa kaavoituksessa huomioon. Hämeen ELY-keskuksen ylitarkastaja Esa Pynnönen kuitenkin arvioi, että tulevat asukkaat ja liito-oravat mahtuvat alueelle hyvin ritirinnan.

– Lahdessa on liito-oravia kaupunkialueella muuallakin, eivät ne ihmistä pelkää. Ihmisestä ei ole haittaa, ellei puita kaadeta. Liito-orava on nytkin varmaan tuolla jossain puiden latvassa, tässä kolossa tai risupesässä, kertoo Esa Pynnönen.

Luonnonsuojelulain mukaan liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikan hävittäminen on kiellettyä, joten asia on otettava kaavoituksessa huomioon. Liito-oravakartoituksia tehdään papanahavaintojen perusteella. Hennalan liito-oravalöytö tehtiin keväällä.

– Ne liikkuvat öisin, ja kartoituksia tehdään päivisin. Tuossa on muuten tuoreita papanoita viime viikonloppuna sataneen lumen päällä, huomaa Pynnönen.

Kolokin löytyy ja sen suulla on kuivuneita ulosteita. Lumelta papanat on helppo havaita. Hennalassa liito-oravaa melukaan ei tunnu haittavan, sillä vierestä liikkuu vilkkasti autoja.

– Kaavassa on osoitettava viheralueita ja tässä yhdistyvät molemmat, voidaan säilyttää liito-oravan kotimetsä ja tuleville asukkaillekin on puustoa, summailee ylitarkastaja Esa Pynnönen.

Ylitarkastaja Esa Pynnönen on muutaman kerran nähnyt liito-oravan kartoituksen yhteydessä.

– Juuri näin kun on kolopuuhun koputtanut, se on tullut kurkistamaan, kertoo Esa Pynnönen. 

Ilmajoen Metsästäjien puheenjohtajan Martti Mannersuon mukaan muovinen ruokinta-automaatti on kanakoiraharrastajien keksintö ja osoittautunut käytännössä monin verroin paremmaksi kuin perinteiset automaatit.

– Vanhoissa automaateissa jyvien hävikki on suuri, koska linnuilla on taipumus kaivella syötäväksi aina alimpia jyviä. Samalla ruokaa leviää maahan ja pilaantuu huomattavia määriä.

Uudessa automaatissa on muovinen kannellinen astia, joka voidaan ripustaa vaikka puun oksaan tai jonnekin muualle. Astia täytetään viljalla ja astian pohjaan on asennettu metallikierukka, johon vilja sitten laskeutuu astiasta.

– Linnut oppivat tulemaan automaatin alle ja ottamaan jyvän kierukan välistä. Ja kun ne näin tekevät, ei jyviä putoa juurikaan maahan, kehaisee Mannersuo.

Myös automaatin paikka on tärkeä. Mannersuon esittelemä automaatti sijaitsee näkötornin alimman lavan alla. Linnut pääevät ruokailemaan piilossa ja petolinnuilta turvassa.

– Lava toimii ilmasuojana petolintuja vastaan. Lisäksi automaatin vieressä on vahva, korkea horsmikko, jonne linnut pääsevät turvaan ruoka-aikojen välillä.

Petolintujen lisäksi peltokanalintuja uhkaavat myös mm ketut.

Ruokintapaikoilla vierailee ahkerasti peltopyitä ja fasaaneja. Ruokinta auttaa peltokanalintuja selviytymään talven yli. Luontaisesti ruokaa ei ole riittävästi tarjolla.

–  Sänkipelloilla ruokaa olisi, mutta Alajaoen pellot viljellään tehokkaasti. Peltoja ei jätetä sängelle, vaan ne kynnetään, toteaa Martti Mannersuo ja ymmärtää, että kysymyksessä on viljelijöiden leipä.

– Me metsästäjät hoidamme riistaa huolehtimalla, että linnuilla on syötävää. Yleensä tuomme ruokintapaikoille kauraa ja jonkin verran myös vehnää. Lisäksi eri puoilla on riistapeltoja, joilta linnut saavat ruokaa.

Rambo, joka tuli Suomeen ja Lopelle 19 muun pässin ja kymmenen uuhen kanssa syyskuun lopulla. Rambolla on selkeä tehtävä, sillä se on Texel-pässi parhaasta päästä, tietää HH Embryo Oy:n markkinointijohtaja Mikko Ranta.

– Rambo on champion-pässi ja kovan luokan pässinä sen tehtävä on tuottaa spermaa, Ranta sanoo.

Myös tuotantopäällikkö Sanna Lehto kehuu Ramboa.

– Se on hieno 90 pisteen texel-pässi. Tämän tasoisia pässejä yhdellä kasvattajalla on ehkä pari-kolme elinaikanaan. Rambo on varmasti kuuden parhaan joukossa Hollannissa.

Markkina-alueena koko maailma

Texel on yksi maailman valtaroduista lampaanlihan tuotannossa. Hollannissa lammastiloja on paljon ja tilatiheys rajoittaa niiden toimintaa. He eivät enää saa ottaa omaa siementä eli he eivät voi käyttää heidän omaa sperma-asemaa, toteaa Lehto.

Lopen pässiasema tekee yhteistyötä hollantilaisen jalostajan Martin van Akenin kanssa, joka on lähettänyt parhaat eläimensä tänne.

– Suomessa on tilaa ja eläintautitilanne on hyvä. Se tarjoaa suomalaiselle lammastilalle selvän edun. Missään muualla ei ole saatavana aitoa hollantilaistyyppistä texelin spermaa. Tämä on meille valtava mahdollisuus varsinkin, kun markkina-alueena on koko maailma, sanoo Lehto.

Komea ja nopea

Rambon työ on olla komea. Se kiertää myös näyttelyissä. Varsinainen työrupeama ei veny liiaksi.

Se on ohi kolmessa sekunnissa eli työ on hyvin nopeatempoista. Se vaatii sperman talteenottajalta ripeyttä saada keinovagina ajoissa alle.

– Pässin siemensyöksy vaatii oikeaa uuhta, jonka tulee olla kiimassa. Kun tilalla on kymmenen uuhta, niiden tulisi olla kiimassa sopivasti eri aikaan, jotta spermaa voidaan ottaa talteen mahdollisimman monena päivänä, kertoo tuotantopäällikkö Sanna Lehto.

Luonnollisesti astutettuna pässi astuu uuhen 10-20 kertaa. Sellainen "tuhlailu" ei sovi siementuotantoon. Vipinää yhdessä siemennysannoksessa riittää, sillä siinä on noin 250 miljoonaa siittiötä. Pakastetuilla siemenannoksilla on tilaajia jopa Costa Ricasta asti. Texel-rodun siemennys toimii myös muilla roduilla antamaan lihaisampaa karitsapolvea.

Piristää lammastaloutta

Suomessa on runsaasti tyhjillään olevia karjatiloja, jotka saa kohtuullisen helposti lammastuotantoon. Markkinointijohtaja Mikko Ranta uskookin, että kotimainen spermantuotanto piristää suomalaista lammasalaa ja vahvistaa sitä.

– Uskon, että se vauhdittaa hyvin nousuun lähtenyttä suomalaista lammastaloutta ja lisää lampaanlihan tuotantoa. Lammas on hyvää ja sitä kannattaa syödä. Kyllä me jossain vaiheessa näitä texeleitäkin syödään, mutta ei tietenkään Ramboa.

Mitä mieltä on mennä marraskuiseen metsään yöksi? Miten siellä selviää? Yle Tampereen toimittajat Mauri Tikkamäki ja Marko Melto viettävät yön metsässä, ja yrittävät löytää vastauksia kysymyksiin.

– Nuotion loimu pimeässä on minulle ehdottomasti se juttu mikä vetoaa metsäretkessä. Siinä pysähtyy elämän perusjuttujen äärelle kun ei mikään nykymaailman vempele pahemmin häiritse. Lämpimänä syksynä pilviverho peittää kaikki alleen, äänetkin ikään kuin pehmenevät. Jos vielä pannukahvin tuoksu leijailee, niin kaikki on paikallaan, Mauri Tikkamäki kuvailee etukäteen.

Mediatoimittaja Marko Mellon kaipuun kohde on minimalistisuus.

– Loputtomien mahdollisuuksien maailmassa kaipaa sinne, missä on vähemmän, tuttua ja levollista.

Kiehtooko pimeä metsä sinua? Mitä metsä sinulle antaa? Osallistu keskusteluun!

Voit seurata öistä metsäretkeä Tampereen Radion iltapäivä- ja aamulähetyksen sekä Radio Suomen Yöradion välityksellä. Twitterissä ja Instagramissa öiseen metsään pääsee #metsäyö-aihetunnisteen myötä.

Metsäsienien sato oli viime kesänä melko vaatimaton. Suomessa poimittiin myyntiin metsäsieniä vain reilut puoli miljoonaa kiloa. Yleensä metsäsieniä tulee myyntiin 0,5–1,5 miljoonaa kiloa vuosittain.

Vaikka metsäsienien myyntipoiminta on laajentunut kaikkialle Suomeen, läntisessä ja pohjoisessa Suomessa poimijoilla oli vaikeuksia löytää ostaja omalta alueeltaan, kertoo toiminnanjohtaja Simo Moisio luonnontuotteiden talteenottoa edistävästä Arktiset Aromit yhdistyksestä.

Kainuussa sieniä tuli kohtuullisen hyvin. Myös ostajia on Kainuussa yhä enemmän.

– Kainuu on osoittautunut hyväksi alueeksi, koska täällä on useita ostajia. Kainuulaiset yritykset ostavat sieniä myös Pohjois-Pohjanmaalta, Oulujärven alueelta.

Kainuussa paikallisten poimijoiden lisäksi sieniä poimivat myyntiin venäläiset poimijat. Moision mukaan myös yritysten tuomat ukrainalaiset marjanpoimijat poimivat myyntiin myös sieniä.

– Sienet mätänevät nopeasti, joten metsässä on kierrettävä muutaman päivän välein. Mitä enemmän väkeä on poimimassa, sitä paremmin sato saadaan talteen, sanoo Moisio.

Herkkutatti päätyy pääosin vientiin

Eniten metsäsienistä poimittiin myyntiin herkkutattia, reilut 425 tonnia. Herkkutatin satokausi alkoi myöhään ja jäi lyhyeksi.

– Tatit menivät hyvin kaupaksi koko maassa. Kainuussa yritykset ostivat jonkin verran myös rouskuja, kantarelleja, lampaankääpiä ja perinteisesti myös korvasieniä, toiminnanjohtaja Simo Moisio kertoo.

Rouskusato jäi kuitenkin huonoksi pitkään jatkuneen kuivan kesän vuoksi. Alkukesällä satoa tuottavan korvasienen sato ei myöskään ollut hyvä.

Herkkutatti ja muut tatit ohittivat kauppasieninä rouskujen valtakauden vuonna 2000. Valtaosa Suomessa myydyistä herkkutateista päätyy vientiin Italiaan.

Moision mukaan myyntiluvut ovat vain suuntaa antavia, koska kaikki yritykset eivät ole mukana myyntiluvuissa. Lisäksi myyntiin poimitut määrät ovat arviota suurempia, koska poimijat myyvät sieniä paljon myös suoraan ravintoloille, ammattikeittiöille ja kuluttajille.

– Kotitalouksien poimimat määrät ovat ihan omaa luokkaansa verrattuna myyntiin tuleviin määriin, Moisio sanoo.

Tarkoituksena oli kartoittaa ilvespentueiden ja susien jälkiä ensi lauantaina, mutta lumet menivät odottamattoman lämpimän sään vuoksi niin vähiin, ettei kartoitusta voida tehdä. Suomen riistakeskus Kainuun erikoissuunnittelija Marko Paasimaa harmittelee Suomen talvea.

– Ei ole mitään mieltä lähteä kartoittamaan jälkiä, koska vesisade vei lumet. Surkea homma, mutta minkäs teet. Nykytalvet näyttävät olevan tämmöisiä.

Paasimaan mukaan lumiraja on nyt Suomussalmen ja Kuhmon rajoilla. Tehostettu kartoitus oli tarkoitus tehdä Kuhmossa ja Sotkamossa.

Suomen riistakeskus Kainuu toivoo, että havainnot susista ja ilveksistä ilmoitetaan kuitenkin edelleen petoyhdyshenkilöille.

Susia on Kainuussa nyt runsaasti, mutta määrän arviointia vaikeuttaa se, ettei susilla ole radiopantoja. Aikaisempina vuosina laumojen määrän arvioiminen on ollut helpompaa, koska useimmissa laumoissa on ollut yksilöitä, joilla on ollut kaulassaan radiopanta.

Erikoissuunnittelija Marko Paasimaan mukaan vielä ei ole päätetty, yritetäänkö petokartoitus järjestää myöhemmin.

– Nyt hirviporukoita olisi ollut metsässä, mutta pian niitä ei ole. Asiaa pitää katsoa myöhemmin uudelleen, mitään päätöksiä ei ole tehty.

Mätäjoessa havaittiin outoa vaaleanpunaista ainetta lokakuun loppupuolella. Poliisi ja Helsingin kaupungin ympäristökeskus ryhtyivät selvittämään aineen alkuperää.

Tutkinta on valmistunut, ja sen mukaan jätevesipäästöön ei liity rikosta.

Tulokset viittaavat siihen, että Pitäjänmäellä sijaistevan tehdaskiinteistön sadevesikaivoon on päässyt jätevettä rikkoutuneesta viemäristä. Sadevesikaivosta jätevesi päätyi Mätäjökeen.

Vaaleanpunaisen värin aiheutti teollisuuskiinteistön ruokalan pesuvesien sekoittuminen sadevesikaivon sisältöön.

Ympäristökeskuksen mukaan Mätäjoen veden hygieeninen taso heikkeni paikallisesti vuotopaikan läheisyydessä. Vaikutus ei ulottunut joen alajuoksuun. Vesistönäytteissä ei havaittu haitallisten aineiden kohonneita pitoisuuksia. Jätevesipäästöstä ei aiheutunut ympäristövaurioita tai kalakuolemia.

Järvitaimenen tilanne näyttää synkältä. Laajalla alueella liikkuva kala on saanut vastaansa pilaantuneet kutualueet, tukkeutuneet vaellusreitit ja tehokkaat pyydykset.

– Maakuntamme vesiluonnon symbolin tila on surkea, mikä ei ole kunniaksi keskisuomalaisille, mutta merkitsee myös mahdollisuuksien menetyksiä varsinkin matkailuelinkeinossa ja alueen imagon kannalta, toteaa Järvitaimenkannat kasvuun Keski-Suomessa -hankkeen projektipäällikkö Suvi Ahonen kertoo.

Suurin uhka järvitaimenelle on ylikalastus.

– Kalat pyydetään pois järvivaelluksella ennen kuin ne saavuttavat sukukypsyyden ja ennen kuin ne ehtivät virtavesiin kutemaan. Toinen suuri ongelma ovat padot, toteaa tutkijatohtori Jukka Syrjänen Jyväskylän yliopistosta..

Surkeasta tilanteesta huolimatta Järvitaimenkannat kasvuun -hanke on jämässä kalenterivuoden mittaiseksi. Hankkeen mukana tyrehtyy myös taimenkannan jatkoseuranta.

– Seurantaan ei ole resursseja. Esimerkiks Riista- ja Kalatalouden Tutkimuslaitos ei panostanut tänä vuonna enää Keski-Suomen taimenkantojen seurantaan käytännössä mitään. Seuranta on ollut yhdistysten ja kalastusalueiden harteilla, Syrjänen sanoo.

– On hyvä kysymys kuka järvitaimenen puolta nyt pitää. Tarvittaisiin kansalaisaktiivisuutta, yhdistyksiä ja yrityksiä panostamaan aikaa vaivaa ja euroja järvitaimenen eteen, hän jatkaa.

Jukka Syrjästä haastatteli Yle Keski-Suomelle Virpi Kotilainen.

Eläinten ruokinta olisi hyvä aloittaa jo ennen ensilumien satamista, jotta ruokapaikan vierailijoilla on aikaa sopeutua tarjolla olevaan ravintoon sekä aikaa löytää ruoan äärelle.

Kuten lintujenkin ruokinnassa, ruokaa tulisi tarjota läpi koko pitkän talven.

Suosittu seisovapöytä

Kemiläiselle Harri Prykärille tämä on kolmas kauriiden ruokintatalvi. Yhdessä vaimonsa Marjatan sekä ystäväpariskunnan kanssa he pitävät huolta, etteivät kauriit pääse näkemään nälkää talven aikana. Viime vuonna heidän ruokintapaikoillaan Keminmaassa vieraili viisitoista kaurista.

Prykärit vievät kahdelle ruokintapaikalle kolme kertaa viikossa ruokaa laatikkokaupalla, sillä kauris voi syödä päivässä jopa kaksi kiloa. Vihannekset, omenat, salaatit ja puutarhatuotteet maistuvat kauriille, mutta kun seisovapöytä tarjoaa kauraa, myös fasaanit vierailevat ruokintapaikalla.

– Parasta ruokaa luonnossa alkutalvella kauriille ovat marjojen varvut. Hätätilanteessa myös havupuu kelpaa, Harri Prykäri selventää.

Kauniin kauriin kaveriksi

Yleensä riistaeläimiä ruokkivat metsästäjät, mutta kauriita ruokkivat talojen asukkaat, joiden pihamaalla ne usein vierailevat. Prykäri arvelee sen johtuvan kauriiden ulkonäöstä.

– Se on sen verran kaunis eläin.

Kauris on säikky eläin, mutta Prykäri kertoo tehneensä silti tuttavuutta kauriiden kanssa. Talven edetessä mies käy ruokapaikan vierailijoille tutuksi, eivätkä kauriit heti lähde pakosalle. Joskus ne odottavat Prykäreitä pusikon suojassa, kun ruoka-astiat täytetään.

– Kyllä ne äänen tunnistavat, kauriiden kaveri hymyilee.

Maria Ruokojärvi / Yle