Amaryllis tuo joulun tunnun koteihin ruukussa ja leikkokukkana. Väreissä on nykyisin mistä valita, mutta edelleen useimmiten joulukukkien kuningatar hehkuu kirkkaan punaisena tai valkoisena.

Emeritus ylipuutarhuri Arno Kasvi yllyttää amarylliksen ystäviä kokeilemaan amarylliksen kasvattamista sipulista kukaksi. Mikäli tahtoo nauttia kukinnasta joulun aikaan, niin kasvattaminen pitää aloittaa marraskuun lopulla.

– Sipulin tulee olla olemukseltaan napakka. Juurten tulee olla ehjät ja terveet. Kannattaa myös kurkata sipulin yläosaan poimujen alle, että näkyykö siellä vihreää elämän merkkiä ja nupun alkua, Kasvi opastaa kasvuvoimaisen sipulin valinnassa.

Amaryllis saa tarvittavaa potkua kasvuunlähtöönsä köyhästä mullasta ja niukasta kastelusta.

– Katsos nyt, tässäkin mullassa on oikein pieniä kivenmurikoita ja hiekkaa mukana. Multa ei saa olla raskasta, sillä veden tulee imeytyä mullasta nopeasti läpi, Kasvi sanoo istutusmulta kourassaan.

Saviruukku on hyvä – ellei jopa paras – istutusruukku

Perinteinen, huokoinen saviruukku on amarylliksen istuttamiseen melkeinpä paras valinta.

– Muunkinlainen ruukku toki käy. Tärkeintä on, että pohjassa on reikä, josta ylimääräinen vesi pääsee pois amarylliksen juurista, Kasvi painottaa.

Sipulia ei pidä liottaa vedessä ennen istutusta, vaikka sellaista moni harrastaa.

– Lämmin paikka ja niukka kastelu kertovat sipulille, että sen on aika aloittaa kukkiminen. Liottamalla saa palkaksi vain lehdet. Kastelua saa lisätä vasta sitten, kun kukkanuput ovat päässeet hyvään kasvuvauhtiin, Kasvi sanoo.

Pidä pimeässä ja nälässä

Amarylliksen sipuli täytyy istuttaa ruukkuun niin, että noin kaksi kolmasosaa sipulista jää mullan pinnan yläpuolelle.

– Pidän sipulia yläosasta kiinni ja ilmassa samalla, kun ujutan multaa tuonne ruukkuun ja juurille. Sipulia ei saa survoa missään vaiheessa, jottei sen herkät juuret katkeile ja vaurioidu. Välillä ruukkua voi vähän tanssittaa, jotta köykäinen multaseos varisee sinne pohjalle ja tiiviisti juurien ympärille. Tilkka vettä viimeistelee istutuksen ja ankkuroi sipulin vankasti paikoilleen. Niukan kastelun jälkeen kukka on vielä muistettava peittää.

– Alkuun sipuli on pidettävä pimeässä ja nälässä, Kasvi kiteyttää.

Peittämiseen käy esimerkiksi pahvista taiteltu suoja. Myös vaikkapa huuhdeltu maitotölkki kelpaa kasville hupuksi.

– Tärkeintä on, että suoja on auki ylhäältä, ettei sipulille ala muodostua liikaa kosteutta ja hometta.

Kasvin mukaan kukkanuput alkavat kehittyä parissa viikossa.

– Pahvihuppua voi raotella välillä ja käydä kurkkimassa, että miten siellä alla voidaan.

Yhdestä sipulista monivuotinen ilo

Kukinnan jälkeen sipuli kannattaa säilyttää ja hoitaa, jotta kukinnan iloa voidaan nauttia pitkään.

– Sipulia ei pidä kamalasti nyppiä ja kopeloida. Joulukukinnan jälkeen sitä hoidetaan vaikka jossain sivummalla, koska eihän ne naatit niin kauniita ole.

Kasvi kannattaa pitää paikassa, jossa on valoa ja yli 10 astetta lämmintä.

– Kesäksi sitten sipulin voi viedä vaikka puutarhaan ja tuoda taas loppuvuodeksi sisälle. Sitten taas toistetaan tämä sama kuvio. Näin sitä kukkimisen iloa kierrätettiin myös ennen vanhaan. Kannattaa kokeilla myös nykyaikana! Kasvi yllyttää.

Katso video, jossa Arno Kasvi istuttaa amarylliksen.

Lupaviranomaiset harkitsevat, täytyykö kuuttien seurantatutkimukseen myönnetyt luvat perua. Ely-keskus selvittää tällä hetkellä kantaansa sille voidaanko kuuttien seurantatutkimuksissa käyttää radioseurantaa.

Lupa on myönnetty Itä-Suomen yliopistolle, jossa tehdään norppatutkimusta. Lupakausi päättyy vuoden 2018 lopulla.

Kansasta noussut kritiikki on ollut tutkijoita kohtaan niin voimakasta, että Itä-Suomen yliopiston norppatutkimusryhmä päätti selvityttää asian perin pohjin lupaviranomaisten kanssa. Toiveissa on, että selvitysten jälkeen riitely asiasta loppuu.

– Kritiikki on ollut voimakasta. Tässä on menossa kaksi norpansuojeluun koskevaa asetusta uusiksi ja samalla on vaalit edessä ensi keväällä. Nyt on ilmoilla poliittinen ilmapiiri, yliopistotutkija Mervi Kunnasranta Itä-Suomen yliopistosta kertoo.

”Riski kannattaa”

Radioseurantaa tehdään kiinnittämällä norppaan seurantalaite. Lähettimellä selvitetään muun muassa missä kuutit viettävät aikaansa.

Osa on kritisoinut tutkijoiden toimintaa siitä, että kuutteihin laitetut radiolähettimet voivat takerruttaa kuutin kalaverkkoon.

Kunnasranta myöntää, että aina kun kuuttiin kiinnitetään seurantalaitteita, tämä voi lisätä vaaratilanteen riskiä. Samalla hän kuitenkin muistuttaa, että joka tapauksessa iso osa kuuteista menehtyy ensimmäisen vuoden aikana verkkoon – oli heihin kiinnitetty lähetintä tai ei.

– Me tutkijat koemme, että aineisto ja tulokset joita uudella menetelmällä saadaan, ovat riskin arvoisia.  Satelliittipohjaisella seurantalaitteistolla pystytään keräämään merkittävää tietoa tieteeseen perustuvan suojelun tueksi. Emme voi perustaa suojelua luuloon vaan meillä pitää olla asiasta tietoa.

Kunnasranta kertoo, että GPS-seurannalla on saatu uutta, aiempien oletuksien vastaista tietoa norpan elinalueen laajuudesta.

– Mitä paremmin tiedämme kuinka kuutti liikkuu, sitä paremmin pystymme varjelemaan kuutteja verkkokuolemilta.

Tutkimukset jatkuvat - tuli lupaa tai ei

Poikkeuslupa tutkimustoiminnalle on kahden lupaviranomaisen takana. Toinen näistä on eläinkoelautakunta ja toinen Ely-keskus.

Kunnasrannan mukaan eläinkoelautakunnalla ei ole mitään tutkimusten jatkamista vastaan. Ely-keskus harkitsee vielä asiaa.

Vaikka lupa kuuttien seurantaan evättäisiin, norppaseuranta ei pääty kokonaan.

– Jos kuuttitutkimus keskeytetään, tämä ei vaikuta meidän tutkimustoimintaan millään tavalla. Meillähän jatkuu gps-perusteinen seuranta aikuisilla yksilöillä.

– Mutta kuuttiensuojelun kannalta olen huolissani, jos parasta menetelmää ei käytetä.

Ulkona on vielä pimeää, kun Sotkamon Suovaaran kylällä asuvan Kärnä-Kaipaisen perheen lapset valmistautuvat kouluun lähtöä varten. Vielä ennen syyslomaa tytöt kävelivät tienvarteen noin 150 metrin päähän kotiovelta odottamaan koulukyyditystä. Sitten löydettiin suden jälkiä, ja kylältä katosi pari koiraa suden suuhun. Susihavaintojen jälkeen tytöt eivät ole enää kävelleet tienvarteen, vaan koulutaksi hakee heidät kotipihasta.

Perheen jäsenet eivät ole sutta nähneet, mutta jälkiä kyllä.

– Aika jännittävä tunne tuli kun näin ne jäljet. Alkoi peloittamaan kauheasti, että entä jos se hyökkää kohta jostain, 10-vuotias Kia Lämsä kertoo.

Arkeen susihavainnot ovat vaikuttaneet monilla eri tavoilla.

– Pimeään tienvarteen ei tee mieli lapsia laittaa aamulla odottamaan koulukyyditystä. Lenkille ei uskalla lähteä normaalisti ja pihalla pitää iltaisin pelätä koko ajan, että mistä puskasta susi hyökkää, perheen äiti Päivi Kärnä toteaa.

Suovaaran kylällä susipelko on yhteinen huolenaihe. Pimeällä ei lähdetä ulos ja koirat ulkoilutetaan tiukassa hihnassa. Aiemmin kylällä ei ole vastaavaa koettu vaan tämä on ensimmäinen syksy, kun kyläläiset joutuvat pelkäämään susien takia.

Turvallisuusnäkökulma edellä

Sotkamon kunta otti kyläläisten huolet tosissaan. Kunta järjesti poikkeuksellisen koulukyydityksen lapsille, jotta heidän ei tarvitse kävellä omasta kotipihastaan minnekään. Päivi Kärnä on kiitollinen kunnan suhtautumisesta ja hän toivoo, että järjestely jatkuu pidempään kuin kuluvan kuun loppuun. Sotkamon häirikkösutta varten on kaatolupa, joka päättyy kuun vaihteessa.

– Vaikka susi onnistuttaisiinkin kaatamaan, en uskalla silti laittaa lapsia tienvarteen. Ei sillä yhden suden kaatamisella ole mitään merkitystä, koska niitä on useampia, Kärnä huomauttaa.

Sotkamon kunnassa susiongelmaan on lähdetty turvallisuusnäkökulma edellä, kustannuksia tarkastellaan vasta myöhemmin.

– Meillä on linjana ollut, että poikkeaviin kyydityksiin on vaadittu selkeä näyttö sudesta eli joko jälki tai havainto eläimestä pihapiirissä. Luotamme vanhempien sanaan. Lisäksi paikalliset metsästys- ja riistaseurat ovat infonneet meidän suuntaamme, sivistysjohtaja Mika Kilpeläinen kertoo.

– Olemme olleet tyytyväisiä siihen, että perheet ovat ymmärtäneet, ettei kaikkia lapsia voi kuljettaa poikkeusjärjestelyillä. Tällä hetkellä kuljetamme noin viiden perheen lapset poikkeusjärjestelyillä. Marraskuun lopun jälkeen tarkastelemme tilannetta ja teemme uudet päätökset.

Koulukyydityksien piirissä on Sotkamossa kaikkiaan noin 600 oppilasta.

Kouluille ei ole annettu erityistä ohjeistusta susiasian käsittelemiseen, mutta Kilpeläinen tietää, että yleistä keskustelua kouluissa on käyty.

– Jos oppilaat ovat asian esille nostaneet, siitä on käyty yleistä keskustelua. Mutta emme ole halunneet lietsoa mitään susihysteriaa. Uskon, että tällä hetkellä olemme oikealla tasolla asian esiin nostamisessa.

Hyrynsalmen kunnan maataloussihteeri Kaija Korhonen kertoo, että kunnan alueella petovahinkojen määrä on yli kaksinkertaistunut viime vuoteen verrattuna. Suurin osa susivahingoista on tapahtunut tämän syksyn aikana.

– Petojen aiheuttamia vahinkoja on kirjattu tähän mennessä Hyrynsalmella jo 144, kun koko viime vuoden luku oli 65, Korhonen vertaa.

Näistä susien tappamia poroja on 25, ahman 59 ja ilveksen 53 kappaletta. Loput raadot ovat tunnistamattoman pedon jäljiltä.

Myös Suomussalmella pedot ovat tappaneet poroja huomattavasti viime vuotta enemmän, jolloin koko vuonna petovahinkoja ilmoitettiin 271. Ilmoituksia petojen aiheuttamista porovahingoista on kirjattu jo nyt 416 kappaletta, joista susien osuus on 151. Viime vuonna vastaava luku oli 97.

Ahma on saalistanut Suomussalmella saman verran kuin susi, ahman tappamia raatoja on löytynyt tähän mennessä 152 kappaletta. Ilveksen kitaan on joutunut 34 ja karhun suuhun 71 poroa. Muita petojen aiheuttamia poronraatoja on löytynyt 8, joista ei pystytä varmuudella sanomaan, mikä peto on ollut asialla.

– Petopolitiikkaan on saatava muutos. Muuten poronhoitoelinkeino loppuu kokonaan, Korhonen toteaa.

Hallan paliskunnan poroisäntä Ari Junttila tietää myös synkän tilanteen.

– Lyhyellä ajalla on tullut paljon raatoja. Tilanne on nyt vaikeampi kuin viime syksynä.

 Poroisäntä harmittelee, ettei susien pantaseurantaa ole. Sen vuoksi laumojen liikkeet ovat täysin arvailujen varassa. Myös lumitilanne hankaloittaa susien liikkeiden seuraamista.

– Kun lunta ei ole, jälkiä ei käytännössä näy, Junttila toteaa.

Yle Keski-Suomi julkaisee yleisön ottamia sääkuvia sekä alueellisissa TV-uutisissa että nettisivuillaan.

Lähetä kuva osoitteeseen keskisuomi@yle.fi ja katso tarkemmat ohjeet täältä.

Kuvagallerian otokset saat näkymään suurempina klikkaamalla hiirellä kuvan päällä.

Toiminnanohjaaja Jukka Kemppainen Sotkamon riistanhoitoyhdistyksestä kertoo, että olosuhteet ovat häirikkösuden metsästämiseen vaikeat.

– Lunta ei ole riittävästi suden jäljestämiseen eivätkä lupaehdot ole toissayötä lukuun ottamatta vielä täyttyneet. Kyseinen häirikkösusi kävi tuolloin neljän eri talon pihalla. Varsinaista metsästystilannetta ei siis ole vielä syntynyt, mutta olemme seuranneet sutta koko ajan.

Pohjois-Sotkamoon saatu kaatolupa päättyy marraskuun loppupuolella. Uutta lupaa haetaan, mikäli tarvetta on. Lisäksi Nimisenkankaan seudulla Tipasojan suunnalla olisi tarvetta suden kaatoluvalle.

Riistanhoitoyhdistys on saanut ilmoituksia susista, jotka ovat tulleet aivan talojen portaille.

– Täällä on kyllä totuttu susiin, kylillä ei ole mitään susihysteriaa. Mutta törkeitä tapauksia, jolloin susi on tullut portaille koiraa hakemaan, niitä meille on tullut tietoon.

Sotkamossa tiedetään varmasti, että syksyn aikana susi on hyökännyt seitsemän koiran kimppuun. Osa koirista on menehtynyt. Koiravahinkoja on tapahtunut ympäri Sotkamoa.

Alueen susikannasta ei ole tarkkaa tietoa, sillä kentän ja virallisen arvion välinen ero on suuri.

Sudet kesyyntyvät nopeasti

Kemppainen uskoo, että susien häiriökäyttäytyminen johtuu kesyyntymisestä.

– Asun peuran talvehtimisalueella, ja susilauma tuli vuonna 2012 peuralauman ympärille. Sudet kesyyntyivät muutamassa kuukaudessa aivan pihakesyiksi ja kävivät harva se yö portailla katsomassa, että mitä kuuluu. Kun sutta ei hätistellä ja se ei koe vaaraa ihmisten puolelta, sudet kesyyntyvät nopeasti. Kun olemme nyt seuranneet sitä vahinkosutta aktiivisesti, niin sekin jo auttaa siihen, että se alkaa väistämään ihmistä.

Yleisesti kansan keskuudessa puhutaan, että Sotkamon sudet olisivat koirasusia.

– Uskon, että koirasusi kesyyntyy helpommin kuin villisusi, joten asialla on väliä. Venäjän puolella on paljon irtokoiria, joten on hyvin mahdollista, että siellä on tapahtunut risteytymistä. Ja sieltä on tullut näitä koirasusia Suomen puolellekin.

Euroopan unionin jäsenmaat ovat päässeet sopuun muovikassien käytön vähentämisestä.

Pakkauksia ja pakkausjätettä koskevia direktiivejä tullaan muuttamaan siten, että muovikassien määrä alkaa vähentyä. Jäsenmailla on erilaisia vaihtoehtoja muovikassien vähentämiselle. Harkinta-aikaa jäsenmailla on puolitoista vuotta.

Maat voivat päättää itse toimista, joilla käytettyjen muovikassien määrä laskee korkeintaan 90 kassiin vuodessa per asukas vuoteen 2019 mennessä, ja 40 kassiin vuoteen 2025 mennessä. Vaihtoehtoisesti maat voivat päättää, että kaikki kaupoista saatavat muovikassit ovat maksullisia vuoden 2019 alusta lähtien. Lisäksi maat voivat sopia muista keinoista muovikassien määrän vähentämiseksi.

EU-maissa käytetään lähes 200 kassia vuodessa asukasta kohti. Suomelle muovikassien vähentäminen ei ole yhtä akuutti kuin eräille muille maille. Suomessa käytetään arvioiden mukaan 55 kassia henkeä kohti vuodessa.

EU-päätös ei koske ohuimpia kasseja, eli ns. hedelmäpusseja.

Päätöksen taustalla on EU-maiden huoli muoviroskan päätymisestä luontoon ja erityisesti meriin. EU-alueelta arvioidaan päätyvän roskiksi ympäristöön yli kahdeksan miljardia muovikassia. Luonnossa muovi voi säilyä jopa vuosisatoja hajonneena pieniin kappaleisiin, jotka vahingoittavat eliöstöä. Merissä on havaittu myös muoviroskan kerääntyvän suuriksi massoiksi.

Varsinkin merissä muovi on hyvin haitallista. Suurin osa merissä olevasta roskasta on peräisin maalta ja valtaosa siitä muovia.

Suomi kannattaa muovikassien vähentämistä. Valtioneuvoston tiedotteen mukaan Suomi selvittää tarkoituksenmukaisimman tavan muovikassien vähentämiseen. Selvitystyössä otetaan harkintaan myös ohuimpien muovikassien vähentäminen. Lisäksi selvitetään muovikassien osuutta itämeren roskaantumiseen.

Joulukuusen ostaja voi ilahduttaa paitsi itseään myös muita. Esimerkiksi Savonlinnan Rotary-klubi torjuu kuusenmyyntituloilla nuorison syrjäytymistä ja poliota, ja kasvattaa stipendirahastoa korkeakouluopiskelijoiden tueksi. Kodeissa joulukuusi luo joulun tunnelmaa ja on tärkeä hyvän mielen tekijä.

– No, onhan se tietenkin ollut lapsesta asti. Ja nyt, mitä vanhemmaksi tulee, niin sitä tärkeämpi sen merkitys on. Kyllä sinne metsään tulee mentyä sitä joulukuusta hakemaan ihan sen tunnelman vuoksi, kertoo 15-vuotias savonlinnalainen Essi Tolvanen.

Joulukuusen ostolla hyvää mieltä ja aivan kouriintuntuvaa apua voi levittää muillekin. Esimerkiksi Savonlinnassa rotaryt hoitavat joulukuusiviljelmää ja kuusten myyntiä talkootyöllä.

– Tämä on Savonlinnan Rotaryklubin projekti. Miellä on näitä joulukuusia istutettu ja kasvatettu ja hoidettu, ja tuotto mene Savonlinnan Rotaryklubille eli kaikki hyväntekeväisyyteen. Ei omaan taskuun tästä kerätä mitään, kertoo Savonlinnan Rotaryklubin varapresidentti Jouko Turtiainen.

Joulukuusikaupan menestys on lähellä myös yhdistyksen rahastonhoitajan sydäntä. Vähällä työllä raha ei kuitenkaan irtoa.

– Myydään näitä 30 euroa kappale ja pitää myydä aika monta, jotta siitä tuhansia saadaan, mutta vähän kerrassaan. Vuosittain on myyty 50 - 100 puuta ja sen verran varmaan tänäkin vuonna myydään. Tulevaisuudessa myydään paljon enemmän, kun nuo vasta istutetut kuuset kasvavat. Ja 100 % menee hyväntekeväisyyteen., vahvistaa Savonlinnan Rotaryklubin rahastonhoitaja Risto Paakkunainen.

Kuusikaupasta tulevaa rahaa käytetään paikallisiin kohteisiin, kuten nuorison syrjäytymisen torjuntaan ja stipendirahastoon. Globaali kohde on polion torjunta.

Joulukuusen viljely on lisääntymässä

Perinteisesti joulukuuset on saatu metsätyömailta. Tähän aikaan vuodesta voidaan joulukuusta hyvin pitää metsänkasvatuksen tuotteena, joulukuusen kasvatuksesta sinänsä on tullut bisnes.

– Joittenkin tilastojen mukaan Suomessa kotitaloudet käyttävät reilut 1,5 miljoonaa joulukuusta vuosittain ja näistä noin kaksi kolmasosaa tulee joulukuusiviljelmiltä kotimaasta, laskeskelee metsänhoitaja Pertti Vento Suomen Metsäkeskuksesta.

Monesti viljelmä on sähkölinjan alla, jolloin myös johtokatu tulee hoidetuksi myrskyn kestävään kuntoon. Se on hyväksi sähkön toimitusvarmuudelle ja apu sähköyhtiölle.

Yhdistyksille joulukuusesta koituu yhteistä tekemistä ja tuloja

Joulukuusen myyntikanavia on monia. Aika moni urheiluseura tai muu järjestö saa niistä tuloja toimintaansa.

– Itsekin olen tässä vuosikymmenten aikana useamman seuran talkoissa ollut. Siihen pystyy aika monet seuran jäsenistä ja urheilijoistakin osallistumaan. Se on semmoista yhteistä tekemistä, metsänhoitaja Pertti Vento kertoo.

Kun Savonlinnan Rotaryklubi pystyy joulukuusikaupalla tekemään hyvää toisille, niin siitä tulee itsellekin hyvä joulumieli.

– No, se kaiken tämän tarkoitus on. Tämä on tämmöinen harrastus ja jos jotakin voisi tehdä hyvää muille, kun ei aina tarvitse itselle hyvää tehdä, myöntää Jouko Turtiainen.

Minkälainen on sitten hyvä joulukuusi. Se määrittää Essi Tolvanen.

– No, hyvä joulukuusi on mahdollisimman tuuhea, että siihen saa paljon koristeita. Niin, aina sen pitää tuuhea olla.

Maa- ja metsätalousministeriön neuvotteleva virkamies Sami Niemi esitteli suurpetopolitiikan haasteita Suomen nisäkästieteen päivillä Lammilla perjantaina. Niemi on ollut mukana suomalaisen suurpetopolitiikan luomisessa jo viidentoista vuoden ajan. Hallintotieteilijä kertoo, että erilaisia paineita on ollut aina, ja suupetokannatkin ovat vuosien varrella muuttuneet.

– Ahma on ollut tasainen kasvaja, ja ehkä jossain vaiheessa ilveksen etumatkalle joudutaan tekemään jotain. Levittäytyminen on yksi haasteista, kymmenessä vuodessa ilves on levittäytynyt tasaisesti koko Suomeen. Ilves ja pienet hirvieläimet on jatkuva keskustelu meidän ja metsästäjien välillä.

– Suden osalta harmillisinta on sen halu päätyä Lounais-Suomen kulttuurimaisemiin, siellä on syntynyt aika tavalla uudenlaiset haasteet. Ahma on kuitenkin pahin vahinkojen aiheuttaja, 60 prosenttia kaikista vahingoista on ahman aiheuttamia porovahinkoja Lapissa. Susi aiheuttaa suurimman porun ja ahma suurimmat vahingot, tiivistää Niemi.

Susikriisi syntyi 2000-luvulla

Niemen arvion mukaan susien levittäytyminen uusille alueilla ja kannan voimakas kasvu 2000-luvulla johti tilanteen kriisiytymiseen. Samalla EU:n valvontamenettely kavensi hallinnon toimintamahdollisuuksia.

– Suomen suurpetolajit ovat tiukasti suojeltuja luontodirektiivin nojalla. Haasteena on ollut luontodirektiivin tulkinta. Tulkintaohje on selkiyttänyt tilannetta, mutta tiukka tulkinta on aiheuttanut konflikteja Suomessa ja myös ympäri Eurooppaa. EU:ssa on nyt kuitenkin ymmärretty, että pelkkä ekologinen kestävyys ei ole riittävää vaan taloudellinen ja sosiaalinen puolikin on otettava huomioon.

Niemen mukaan susien vahinkoperusteiset poikkeusluvat ovat hankalia asioita. Oikeuden päätökset rajaavat tilannetta, joustavuutta lupien myöntämisessä on liki mahdoton lisätä.

– Jos on hoitosuunnitelma ja tutkimusarvio kestävästä kannan verottamisesta, voidaan tehdä kannanhoidollista metsästystä. Käytännössä suden osalta on nyt tehty vain haittayksilöiden poistoa ja salametsästystä.

Reviiripohjaiset sudenkaatoluvat ovat nyt mukaan pohdinnassa. Niemi ei suostu vielä arvioimaan, tullaanko niihin päätymään.

– Suomen Riistakeskuksen hanketiimi pohtii vaihtoehtoja. Henkilökohtaisesti pitäisi sitä perusteltuna, koska painetta kentällä on ja sitä on pystyttävä purkamaan, muuten sattumanvaraisesta ja arvaamattomasta salametsästyksestä tuskin päästään eroon.

Epäluottamus ruokkii huhuja

Maan tavaksi on tullut haukkua suurpetotutkimusta ja kanta-arvioita. Suden osalta epäluottamus on erityisen harmillista, sanoo Niemi.

– Syntyy omia tulkintoja ja huhuja, perusteettomia yliarvioita ja tarinoita siirtoistutuksista. Ilveskannan arviossa oli ongelmia, mikä heijastui kaikkien lajien kanta-arvioihin. Siirtoistutushuhut alkoivat, kun sudet tulivat Lounais-Suomeen, jopa rikosilmoituksia on tehty.

– Pari vuotta sitten oli huhun mukaan jopa nähty kuinka Cessna laskeutui Satakunnassa pellolle ja sieltä nousi kaksi miestä ulos neljä sutta mukana, Niemi kertoo.

Niemi suuntaa kritiikkiä myös mediaan, jota ristiriidat kiinnostavat. Tunnepuhe ottaa helposti vallan.

– Pöhinän alla tapahtuu paljon hyvääkin ja yhteisymmärrystä on, mutta niistä ei uutisoida vaan aina konflikteista, koska niillä saadaan klikkauksia ja lukijoita.

– Suurpetoasiat ovat siitä vaikeita, että ne ovat niin helppoja, että asiantuntijoita on joka kylässä. Kotiäidin huoli lastensa puolesta on relevantti tässä kysymyksessä, samoin metsästäjän, jolta menee koira. Sitten on toisenlaisiakin asiantuntijoita, mutta keskustelussa kaikki ovat samalla viivalla.

Tutkimuksen asiantuntijoilla ja kokemusasiantuntijoilla ei ole yhteistä kieltä. Kaikki ovat oikeassa omassa maailmankuvassaan: tunnenäkökulma on oikea, mutta niin on tutkijan ja ministeriönkin. Tutkija on kuitenkin sitoutunut tuloksiin, ei niitä voi ravistaa hihasta, muistuttaa Niemi.

Miten ylittää haasteet?

Niemi uskoo, että haasteiden yli päästään lisäämällä avoimuutta, tietoa, osallistamista ja vuoropuhelua. Lisäksi tarvitaan konkreettisia toimia.

– On lisättävä tietoa suurpetokannoista ja niiden liikkeistä. Riistaneuvostojen toimintaa on kehitettävä, ja niiden toiminta tullaan arvioimaan ensi vuoden aikana. Kannanhoidollinen metsästys on toimiva konfliktin hallinnan menetelmä ja on parempi olla liiankin avoin, kuin antaa mahdollisuus epäluuloille ja huhuille, Niemi uskoo.

– Aiemmin oli alueellista päätöksentekoa, jota ohjattiin ministeriöstä. Tuomioistuinkäsittely kavensi alueellista päätösvaltaa, samalla susikanta kasvoi. 2007 susikanta romahti ja se on jatkunut näihin päiviin saakka. Mitä nyt tehdään? Ollaan samassa tilanteessa kuin 2005-2006 eli jos emme tee mitään, susikannalle ei käy hyvin, Niemi sanoo.

Susikannan hoitosuunnitelman on määrä tulla ministeriöön lausuntokierrosta varten joulukuun alkupuoliskolla ja lausuntoaikaa on tammikuuhun asti. Keskustelu käykin juuri nyt kierroksilla, ja siihen ovat lusikkansa työntäneet niin maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo kuin brittiläinen eläinsuojelujärjestö Peta UK.

Vaalisusia ei tule

Sami Niemi arvioi, että edessä on erityisen haasteellinen suurpetopolitiikan talvi lähestyvien eduskuntavaalien takia.

– Tämähän on poliitikoille herkullinen, näennäisesti yksinkertainen asia, johon keskittyessään saa laajaa huomiota maakunnan ja valtakunnallisessa mediassa. Mutta mitään vaalisusia tai vaalikarhuja ei ole tulossa, vaan Riistakeskus tekee työtään itsenäisesti ja virkamiehet vievät asioita eteenpäin, lupaa Niemi.

Kotimaisten käärmeiden ja liskojen elämän seuraaminen, kuvaaminen sekä niistä kirjoittaminen ja luennoiminen on Lisse Tarnasesta kiehtovaa. Hän on tehnyt teoksen Suomen käärmeet ja liskot yhdessä Jarmo Latvan kanssa.

Käärmeet ja liskot ovat olleet evoluution aikana monta kertaa milloin jalallisia, milloin jalattomia. Nyt on menossa käärmeillä jalaton kausi.

Jalaton kyy on pariutuessaan herrasmies. Kyykoiraat tanssivat, jalattomuudestaan huolimatta, keskenään, kun ne mittelevät kumppaneista. Kyy on myrkyllinen, mutta se ei käytä asettaan lajitoveriaan vastaan edes kumppaninhakutilanteessa.

– Kyyt eivät pure toisiaan, sehän olisi lajin kannalta vahingollista. Koiraiden taistelun voittaja on saanut oman päänsä toisen pään päälle, vähän kuin painissa, se painaa kilpakosijan pään mattoon, kuvaa Lisse Tarnanen.

Usein kamppailu myös päättyy kuin painimatolla: hävinnyt makaa selätettynä maassa, vatsasuomut esillä. Voittaja poistuu – suoraan naaraan luo.

– Naaras hyväksyy aina voittajan, vaikka se olisi muhinoinut ensin toisen koiraan kanssa. Mutta naaras ei ole kevytmielinen, se vain tahtoo poikasilleen parhaat mahdolliset geenit, jatkaa Tarnanen.

Kyyt harrastavat tantraseksiä

Kyiden toiminta pariutumisessa perustuu siis järkeen, ei tunteeseen. Silti niillä on pitkä esileikki, jota Tarnanen kuvaa hienotunteiseksi.

– Naaras jättää feromonivanan, jota koiras seuraa ja kiertelee helposti päivänkin ajan. Koiras myös lipittää kielellään hellästi naaraan niskaa, ei siinä useinkaan päästä ensimmäisenä päivänä pidemmälle.

Kyyt tekevät sitten treffit samaan paikkaan seuraavaksi päiväksi.

– Aloitetaan kuhertelu uudelleen. Sitten voidaan jo päästä asiaan, hännät alkavat tapailla toisiaan ja päästään tositoimiin.

Ei mikään yhden illan juttu

Kyyt eivät eroa ensimmäisen parittelun jälkeen, vaan tapaavat uudelleen.

– Kolmantena päivänäkin saatetaan tavata. Naaras ei kyllä sillä hetkellä enää ole niin kiinnostunut.

Koiraskyyllä on ovela keino pitää muut suvunjatkamista yrittävät loitolla.

– Koiras ruiskuttaa naaraan munanjohtimeen sellaista ainetta, joka muuraa sen umpeen muutamaksi päiväksi. Se toimii kuin siveysvyö, mutta ei ole ihan pomminvarma. Kun kyypoikueita on tutkittu, noin puolella niistä on useampia isiä, kertoo Lisse Tarnanen.

Jos kyy on herrasmies ja kärsivällinen lempijä, niin liskoista vaskitsa on toista maata.

– Vaskistojen parittelu on hurja katsottavaa, siinä käytetään hampaita ronskisti. Naarasta vain päästä hampailla kiinni ja menoksi, siinä ei ole mitään kosiskelua kuten kyyllä, nauraa Lisse Tarnanen.

Oven pielessä on suurikokoinen kivilaatta, johon on kaiverrettu Museum Oologicum R. Kreuger, mutta harva tietää, mitä oven takana on.

– Toisinaan oven läpi kuulee keskusteluja, joissa puhutaan, että kyltistähän puuttuu Z-kirjain. Mutta sana on kirjoitettu ihan oikein. Se on latinaa ja tarkoittaa munatiedettä, kertoo Torsten Stjernberg, joka hoiti kokoelmaa opiskelijapojasta eläkeläiseksi, yhteensä yli 40 vuotta.

Stjernbergin mukaan ovi pysyy kiinni yleisöltä luonnonsuojelullisista- ja turvallisuussyistä. Kokoelma toimii lähinnä tieteellisenä referenssikokoelmana. Munkkiniemen munamuseossa käy Stjernbergin lisäksi harvakseltaan lähinnä tutkijoita. 

– Hyvin dokumentoidut aikasarjat ovat erittäin hyödyllisiä. Esimerkiksi ympäristömyrkkyjen vaikutus merikotkiin selvisi 50-60-luvulla eri aikojen munia vertailemalla. DDT-ajan munan kuoret olivat 16-18 prosenttia ohuempia kuin 1800-luvun munat. Havainto auttoi ymmärtämään ympäristömyrkkyjen vaikutuksen romahtaneisiin merikotkakantoihin, kertoo Stjernberg.

Suurimpaan munaan mahtuisi melkein ihminen     

Munia on vetolaatikollisissa teräskaapeissa valtava määrä. Stjerberg arvioi kappalemääräksi noin 50 000. Se on noin puolet Eläinmuseon yli 100 000 munan kokoelmasta. Kruegerin kokoelma on museon merkittävin osa.

– Kruegerin kokoelma käsittää noin 18 000 munapesyettä. Täällä on edustettuna noin 3200 lintulajia. Se on kolmasosan kaikista maailman lintulajeista. Erityisen merkittävä on Länsi-Intian osakokoelma, kertoo Stjerberg.

Kokoelma sisältää myös kolmen sukupuuttoon kuolleen linnun munat, joista suurin on todellinen maailman ihme.   

– Täällä on madagaskarin strutsin muna, siivettömänruokin munat ja vaeltajakyyhykyn kaksi munaa. Madagaskarin strutsin muna on tiettävästi maailman suurin. Halkaisijaltaan se on noin 40 senttimetriä. Sen sisään mahtuu noin 120 kananmunaa. Niitä on jäljellä 50. Kreuger osti sen 1950-luvulla. Dinosauruksillakaan ei ollut yhtä suuri muna, kertoo Stjernberg.

Keräily alkoi lapsuuden harrastuksesta

Tutkija Stjernberg kertoo Kreugerin aloittaneet munien keräämisen pikkupoikana 1900-luvun alussa. Siihen aikaan lapsia kehotettiin tieteen edistämiseksi keräämään linnunmunakokoelmia. Ensimmäisen kokoelmansa Kreuger osti 1917. Myöhemmin vaurastuttuaan Kreuger kartutti kokoelmaansa lähinnä ostamalla kokoelmia ympäri maailmaa, muun muassa Etelä-Afrikasta, Australiasta ja Yhdysvalloista. 

– Kokoelma kasvoi toisen maailman sodan jälkeen suorastaan eksponentiaalisesti. Sitten 60-luvun alussa Kreueger otti yhteyttä yliopistoon, koska tarvitsi apua hankkimiensa kokoelmien järjestämisessä. Siinä yhteydessä sovittiin kokoelman lahjoittamisesta yliopistolle ja sen sijoittamisesta Munkkiniemeen. Kaupunki, yliopisto ja Kreuger sopivat, että Kreuger sai rakentaa puistoksi kaavoitetulle tontille asuintalon, jos lahjoittaisi sen siipirakennuksen yliopistolle munakokoelman säilyttämistä varten. Kokoelma on ollut sitten täällä vuodesta 1962, muistelee Stjernberg.

Yhdysvalloissa Kalifornian Montereynlahdella on kuvattu ainutlaatuinen video lyhtykrotista. Tuoreen videon uskotaan olevan ensimmäinen, jossa lyhtykrotti nähdään sille luontaisessa syvyydessä. Kalan tiedetään uivan jopa muutaman kilometrin syvyydessä. Videolla se tosin uiskentelee noin 600 metrissä. Video kuvattiin kauko-ohjattavalla laitteella.

Kala pystyy nielaisemaan itseään suurempia otuksia. Lyhtykrottinaaraat voivat kasvaa yli kymmensenttisiksi, koiraat ovat pienempiä. Nimensä se on saanut valoa tuottavasta elimestä, jolla se houkuttelee saalista.

Tutkijat löysivät kalan tutkaillessaan Montereynkanjonia Tyynessämeressä. Merenalainen kanjoni on samaa kokoluokkaa kuin Arizonan Grand Canyon, kertoo USA Today.

Etelä-Amerikasta kotoisin olevat kapybarat eli vesisiat ovat päässeet nauttimaan kuumasta kylvystä japanilaisessa kasvitieteellisessä puutarhassa.

Tokion lounaispuolella Shizuokan prefektuurissa sijaitsevassa Iton puutarhassa asuu joukko vesisikoja, joiden talviperinteeseen on jo yli 30 vuoden ajan kuulunut kuuma kylpy.

Vesisiat nauttivat 40-asteisesta vedestä. Näky miellyttää myös turistijoukkoa, joka on kerääntynyt kuvaamaan erityisesti poikasia.

Koira hävisi metsästysreissulla Kyykäntien tuntumasta lauantaina noin kello 12.30 aikoihin. Omistaja ei etsinnöistä huolimatta löytänyt koiraa illan aikana.

Sunnuntaina metsästä löytyi suden jälkien lisäksi veri- ja raahausjälkiä.

Poliisi totesi paikkatutkinnassa, että susi oli käynyt koiran kimppuun ja raahannut sitä noin 300 metriä syvemmälle metsään. Raahausmatkalla verijälkiä löydettiin useasta kohtaa.

Koirasta löydettiin ainoastaan suolen- ja hännänpätkät sekä tutkapanta. Poliisin mukaan paikalla on ollut jäljistä päätellen useampi susi.

Espoon Bodomjärvellä sijaitsevan Lillörenin saaren rauhoittaminen etenee. Espoon kaupunginhallitus pyytää Uudenmaan Ely-keskukselta, että se muuttaisi saaren luonnonsuojelualueeksi.

Suojelumääräystä haetaan saarella viihtyvän kalasääsken pesinnän turvaamiseksi. Lintulajin pesinnän on arveltu häiriintyneen saarella ihmisten leiriytymisten vuoksi.

Toteutuessaan maihinnousukielto saarelle olisi voimassa kalasääsken pesimäaikana huhtikuusta elokuuhun.

Kokkolalainen biologi Terho Taarna seurasi viime viikolla herkeämättä Perhon salakaatoa käsittelevää oikeudenkäyntiä. Puolustuksen keskeinen väite on, että ammutut eläimet eivät olleet susia vaan hybridejä eli risteymiä. Oikeus joutuukin ottamaan nyt kantaa lajinmääritykseen. Tämä harvinainen asetelma toikin Taarnan yleisölehterille.

– Monissa eliöryhmissä ei ole  biologienkaan mielestä yksiselitteistä ja selkeää lajimääritelmää ja nyt sitä ratkotaan oikeussalissa. On mielenkiintoista nähdä mihin ratkaisuun juristit ja maallikkotuomarit päätyvät.

Terho Taarna opettaa lukiolaisille biologian kursseilla perusasioita perinnöllisyydestä ja DNA-rakenteesta, samoja aiheita on oikeudessa nyt käsitelty yksityiskohtaisesti.

– Jotkut lukiolaiset manailevat, että kyseessä on vaikein pakollinen kurssi, mutta nyt oikeudessa käsitellyt asiat vaativat mielestäni vieläkin korkeampaa tietoa, sellaista tulee vastaan yliopistoissa. Nämä oikeudessa käsitellyt tutkimusmenetelmät eivät ole varmaan kaikille biologeillekaan tuttuja, se riippuu erikoistumisalasta.

Geenitutkimuksessa oman haasteensa tuo tietojen päivittäminen. Vuosituhannen vaihteen menetelmistä monet kun alkavat olla Taarnan mukaan jo esihistoriallisia, niin nopeasti DNA-tutkimus on edennyt viime vuosina, kuten oikeudessa on monen todistajan suusta kuultu.

Aiheen käsittely on luonnollisesti vaikeaa myös juristeille, syyttäjälle ja puolustusasianajajille.

– Tietynlaisia väärinkäsityksiä on tietenkin tapahtunut puolin ja toisin. Pari kertaa olen huomannut, että kukaan salissa ei ole tiennyt, mistä todistaja puhuu. Kokonaisuutena he ovat selvinneet kohtuullisesti, tavallisen kansalaisen ymmärryksen mukaan on menty.

Tiedemiehen on osattava puhua maallikolle

Meneillään olevassa oikeudenkäynnissä on koettu useita hetkiä kun juristit ovat haastaneet tiedemiesten näkemyksiä. Professoreilla on toisinaan ollut vaikeuksia selittää monimutkaisia, tieteellisiä asioita maallikoille.

– Kaikki todistajat eivät osaa puhua yhtä hyvin kansankielellä kuin toiset. Toisaalta juristit eivät ole myöskään aina ehkä osanneet kysyä oikeita kysymyksiä oikeissa kohdissa.

Tuomareiden ja lautamiesten vaikeana tehtävänä on tulkita asiantuntijoita oikein, rikosoikeudenkäynneissä tuomion edellytyksenä on, että syyllisyydestä ei saa jäädä järkevää epäilystä.

– Ainakin itse kiittelen onneani, että en itse ole tässä päättäjän asemassa.

Perhossa kaadettujen eläinten lajinmäärittely oikeusistuimessa osoittaa Taarnan mukaan sen, että lainsäätäjillä ja tiedeyhteisöllä riittää tekemistä.

– Lainsäädännössä voisi olla tarkempia määritelmiä ja tiedekin kehittyy. Jos samoja testejä tehtäisiin 15 vuoden kuluttua, niin varmasti päästäisiin luotettavampiin tuloksiin. DNA-tutkimus on kuitenkin mennyt tällä vuosituhannella huimaa vauhtia eteenpäin, useiden lajien koko genomi tunnetaan jo, ja tiedetään paremmin geenien vaikutuksesta, pohtii Taarna.

WWF on valinnut Vuoden luontokirjaksi Jarmo Niemisen Aarresaareet - Helsingin saariston uskomaton luonto. Kirja esittelee nimensä mukaisesti Helsingin lähiluontoa.

Voittajan valinnut valokuvaaja Meeri Koutaniemi perustelee arvostaneensa teoksen tuoretta näkökulmaa.

- Kaupungin keskustan sykkeessä ei pääse tarpeeksi usein käsiksi siihen kuinka läsnä ja lähellä äärettömän rikas luonto Helsingissä ja sen lähimaastossa on, Koutaniemi sanoo.

Saaristo-oppaana ja luontokuvaajana Helsingin saaria kolunnut Nieminen sanoo halunneensa siirtää opastettujen luontoretkiensä tarinat kansien väliin.

- Halusin kertoa tarinoita samalla tavalla kuin kerron niitä retkilläni. Tärkeää on draaman kaari esittelyineen, käännekohtineen ja loppuhuipennuksineen. Se saa lukijan tai kuuntelijan innostuksen säilymään koko kertomuksen tai retken ajan, Nieminen kertoo.

Kilpailun muut finalistiteokset olivat Jorma Luhdan erämaateos Vaeltajat sekä Saimi Hoyerin Sieniä ja ihmisiä. Kaikkia finalistiteoksia yhdistää retket ja tarinallisuus.

WWF on palkinnut vuoden luontokirjan vuodesta 1978 lähtien.

Yhdysvaltain geologisen laitoksen USGS:n mukaan maanantaiaamun maanjäristys tapahtui 210 kilometriä itäkoilliseen Islannin pääkaupungista Reykjavikista.

Islannissa on ollut paljon maanjäristyksiä kesän jälkeen. Järistykset liittyvät tulivuorenpurkauksiin, jotka alkoivat elokuussa.

Mustikka maistui ostajille tänä vuonna, sillä ostomäärät ylsivät Arktisten Aromien teettämän kyselyn mukaan ennätystasolle, yli kuuteen miljoonaan kiloon. Samoihin määriin päästiin viimeksi toissa vuonna.

– Ensinnäkin puolukalla oli huonot markkinanäkymät, mikä lisäsi mustikan ostomääriä. Toisekseen, ulkomaiset poimijat ovat levittyneet koko maahan, minkä ansiosta mustikkaa on saatu talteen enemmän, Arktisten Aromien toiminnanjohtaja Simo Moisio kertoo.

Puolukkaa ostettiin poimijoilta tänä vuonna noin 3 miljoonaa, mikä on runsaasti vähemmän kuin edeltävänä vuonna, jolloin saalis oli lähes 11 miljoonaa.

Mustikan ostomäärien keskiarvo on ollut 1970-luvun lopulta alkaneen tilastohistorian mukaan noin 2,3 miljoonaa kiloa, mikä tarkoittaa tämän vuoden potin olleen yli kaksinkertainen. Määriin ei ole laskettu torikauppaa eikä poimijoiden suoramyyntiä.

– Kainuussa marjoja riitti keskimääräisesti enemmän kuin muualla maassa, kertoo Moisio.

Mustikan ostomäärät tulevat näkymään tuotteiden lisäksi kotitalouksissa, joissa sielläkin marjanpoiminta on lisinyt, ja mustikkaa on suosittu puolukkaa enemmän.

– Luvut tarkentuvat, kun Maaseutuvirasto saa vuosittaisen MARSI-kyselyn valmiiksi keväällä. Sitten saamme tietää, onko tämän vuoden määrät toissavuotisia suuremmat, Moisio sanoo.

Monen pikkutytön haaveena on oma hevonen. Moni vanhempi ei kuitenkaan tahdo pientäkään ponia takapihalleen ja vetoaa siihen, että kaupunkialueella ei saa pitää hevosta. Tämä ei kuitenkaan ole totta, kertoo valvontaeläinlääkäri Marjut Hämäläinen.

– Eläimen pitoa koskevissa laissa ei ole rajattu, onko kyseessä kaupunki, taajama vai maaseutu. Kunhan talli on turvallinen ja hyvä käyttötarkoitukseen.

Aivan yksinkertaista hevosen pitäminen kaupungissa ei kuitenkaan ole. Kaava-alueella on tehtävä ilmoitus eläimestä kaupungin ympäristötoimen terveydensuojeluviranomaisille. Lisäksi eläimen pito, liikkuminen ja hoito täytyy olla eläinsuojelulain, ympäristösuojelulain sekä terveydensuojelulain mukaisia.

Eläimelle taattava lajinmukaiset olosuhteet

Eläimen pitopaikan on oltava riittävän tilava, suojaava, valoisa, puhdas ja turvallinen sekä muutoinkin tarkoituksenmukainen ottaen huomioon kunkin eläinlajin tarpeet. Eläimen pitäminen tarpeetonta kärsimystä tuottavalla tavalla on kielletty. – Eläinsuojelulaki, eläinten pitopaikka

Hevosen tallin tulee olla tarpeeksi iso ja eläimelle turvallinen. Huomioon tulee myös ottaa hevosen mahdollisuus jaloitteluun, joten takapihalta tulisi löytyä iso aitaus. Tärkeää on myös, että hevosta kohdellaan hyvin, ja että se saa elää lajilleen tyypillistä elämää.

Naapurit otettava huomioon

Kiinteistöä, rakennusta tai huoneistoa ei saa käyttää siten, että naapurille, lähistöllä asuvalle tai kiinteistöä, rakennusta tai huoneistoa hallitsevalle aiheutuu kohtuutonta rasitusta ympäristölle haitallisista aineista, noesta, liasta, pölystä, hajusta, kosteudesta, melusta, tärinästä, säteilystä, valosta, lämmöstä tai muista vastaavista vaikutuksista. – Laki eräistä naapuruussuhteista

Hevosen ylläpitämisestä syntyy väistämättä ääniä ja hajuja, jotka eivät ole joka naapurin mieleen. Lappeenrannan seudun ympäristötoimesta ei osattu vastata, miten tulisi toimia, mikäli hevonen naapurissa häiritsee, sillä tapauksia ei ole tullut esiin. Mahdolliset melu- ja hajuhaitat tulee kuitenkin ottaa hevosen hankinnassa huomioon.

– Oudolta kuulostaa, että kukaan haluaisi hevosta takapihalleen, mutta ihmisiä on monenlaisia, valvontaeläinlääkäri Marjut Hämäläinen naurahtaa.

Jutun kirjoittaja on toimittajaharjoittelijana Yle Etelä-Karjalan toimituksessa.