Pohjois-Pohjanmaan eteläosissa metsästysseurojen on perusteltava joulukuun puoliväliin mennessä miksi metsästysharrastusta pitäisi jatkaa tulevilla luonnonsuojelualueilla.

Tällä hetkellä säädöksiä laaditaan alueella 43 uudelle suojelualueelle. Niiden yhteispinta-ala on reilut 21 000 hehtaaria ja ne sijoittuvat kymmenen kunnan alueelle. Metsästysseuroilla on tällä hetkellä vuokrasopimuksia suojeltavaksi suunnitelluilla valtion mailla.

Suomen metsästäjäliiton Oulun piirin toiminnanjohtaja Asko Lampinen muistuttaa, että seurojen on nyt toimittava jotta  metsästysoikeutta suojelualueilla ei menetetä automaattisesti.

– Nyt täytyy vain kiireellä seurojen tehdä nämä kirjalliset palautteet. Niiden täytyy olla perillä 15. joulukuuta. Sen jälkeen tehtävää alustavaa päätöstä voi vielä kommentoida. Mutta uskoisin, että kevättalvella tulee päätös siitä miten toimitaan täällä Pohjois-Pohjanmaalla, arvioi Lampinen.

Luonnonsuojelulain mukaan Etelä-Suomessa metsästys luonnonsuojelualueilla on pääsääntöisesti kielletty ja tässä laissa Pohjois-Pohjanmaa kuuluu  Etelä-Suomeen, Koillismaata lukuunottamatta. Kieltoon voi kuitenkin saada poikkeuksia erityisperusteita esittämällä.

Etelässä lupia on myönnetty

Erkoissuunnittelija Ari Meriruoko Metsähallituksesta kertoo, että aiemmin etelämpänä tehdyissä vastaavissa päätöksissä metsästystä on saanut usein jatkaa myös suojelualueilla.

– Saimaalla ja Varsinais-Suomessa metsästys sallittiin pääsääntöisesti. Tosin sekä lajeihin että metsästysaikoihin saattoi tulla rajoituksia, kertoo Meriruoko.

Suomen metsästäjäliiton Oulun piirin toiminnanjohtaja Asko Lampinen arvioi, että eteläiseen Suomeen verrattuna Pohjois-Pohjanmaalla haetaan enemmän lupia hirven lisäksi myös pienriistan metsästykseen.

– Nyt kirjataan sitten perusteita metsästysharrastukselle ja odotellaan sitten kevättä. Tämä päätös on myös vähän niin kuin ennakkotapaus meidän alueella. Tämä sama suojeluprojektin ja metsästyslupien läpikäynti jatkuu seuraavaksi muualla Pohjois-Pohjanmaalla, sanoo Lampinen.

Eduskunta on hyväksynyt toisessa käsittelyssään lain Teijon kansallispuistosta. Se perustetaan Salon kaupungissa sijaitseville valtion omistamille alueille. Kansallispuiston avulla säilytetään salomaita keskellä varsinaissuomalaista kulttuurimaisemaa.

Asian käsittelyä ovat hankaloittaneet erimielisyydet hirvieläinten metsästyksestä kansallispuiston alueella. Ympäristövaliokunnan mielestä metsästyskysymykset ovat saaneet jopa liikaa huomiota. Muuten kansallispuiston perustaminen on saanut vahvan kannatuksen.   

Kansallispuiston perustamisella saadaan Teijon alueelle pysyvän suojelun piiriin arvokkaita kallioalueita, soita, lintuvesiä sekä lehtoja, pikkujärviä, puroja ja lähteitä. Kansallispuistoon kuuluu myös yksi suurehko meren saari.

Teijon kansallispuisto synnyttää geologisen puistoparin Saaristomeren kansallispuiston kanssa. Teijo on tunnettu brändi luontomatkailijoiden keskuudessa. Alueella käy jo nyt 70 000–80 000 retkeilijää vuosittain.

– Teijon kansallispuisto on varsinaissuomalaisille iso ylpeydenaihe, josta kannattaa ottaa kaikki ilo irti. Se tarjoaa erinomaiset puitteet luontoelämyksille ja positiivisille luontokokemuksille. Uskon, että kansallispuisto tuo lisäpotkua Salon seudun matkailulle ja edistää siten uusien työpaikkojen syntymistä alueelle”, ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen sanoo.

Kansallispuistoon sisältyy yhteensä 3 385 hehtaaria valtion omistuksessa olevia maa- ja vesialueita, joista pääosa kuuluu Natura 2000 -verkostoon. Valtaosa alueesta on tällä hetkellä valtion retkeilyaluetta.

Luonnonsuojeluviraston mukaan Svappavaaran kaivoksen korkeat kupari-, fosfaatti- ja nitraattipäästöt voivat vaikuttaa Tornion- ja Kalixjoen vesistöihin ellei jätevesiä puhdisteta paremmin kuin LKAB on esittänyt.

Svappavaarasta on matkaa Tornionjokea pitkin Suomen rajalle 150 kilometriä.

Virasto on antanut kielteisen lausuntonsa LKAB:n hakemasta kaivosluvasta Uumajan maa- ja ympäristötuomioistuimelle.

Ruotsin valtion kaivosyhtiö LKAB on aloittamassa Svappavaarassa 1980-luvulla suljetun Leveäniemen rautakaivoksen tuotannon uudelleen.  

Ensimmäistä kertaa kalojen raskasmetallipitoisuudet mitattiin heti kipsisakka-altaan vuodon jälkeen marraskuussa 2012.

– Altaan murtumisen jälkeen akuutissa vaiheessa järviä ei voinut kalastaa heikon jään vuoksi, ja kalastukset tehtiin jokialueella. Alkuvuodesta 2013 kalastimme toisen näytteenottokierroksen, ja sitten touko-kesäkuun vaihteessa, kertoo RKTL:n tutkija Pekka K. Korhonen.

– Mitään merkittäviä muutoksia kalojen raskasmetallipitoituuksissa ei tullut ilmi, mutta oli yksittäisiä muutoksia, minkä vuoksi seurantaa on haluttu jatkaa. Näytteenottokierros on nyt käynnissä.

Kalanäytteistä tutkitaan raskasmetalleja kuten arseeni, elohopea, kromi, lyijy, nikkeli ja uraani. Erityisesti kaloista tutkitaan kadmiumin pitoisuusmuutokset.

– Aikaisemmilla kierroksilla Kolmisopessa ja Jormasjärvessä etenkin särkikaloissa oli kohonneita kadmiumpitoisuuksia. Esimerkiksi elohopeaa löytyy aika ajoin kohtalaisina pitoisuuksina luonnonvesien kaloista, mutta haluamme selvittää, kuinka raskasmetallit kertyvät kaloihin ajan kanssa, Korhonen kertoo.

– Taustalla on myös ihmisten huoli kalojen kunnosta. Kolmisopella ei juuri kalasteta, mutta Jormasjärvi on hyvin kalastettua aluetta.

Kalastuksia toteutetaan Oulujoen vesistöalueella myös Kalliojärvellä sekä Vuoksen vesistöalueella Kivijärvellä ja Laakajärvellä. Vertailujärvinä Eviran ja RKTL:n mittauksissa ovat edelleen Vuoksen alueella Ukonjärvi ja Oulujoen vesistöalueella Teerijärvi, Kiantajärvi ja Kivesjärvi.

Ajankohta haastava kalastamiseen

Parhaillaan käynnissä olevalla näytteenottokierroksella on tavoitteena kalastaa tärkeimmistä talouskalalajeista 6–10 kalaa, jotka painavat vähintään 50 grammaa.

– Ajankohta on haasteellinen kalastamiselle, koska jää on ohut. Järvellä voidaan mennä vain tietyille alueille jalkaisin liikkuen. Aiemmalla näytteenottokierroksella esimerkiksi Jormasjärvestä kalastettujen näytekalojen pitoisuusmittauksissa ei ollut eroja olipa kala itä- tai pohjoispäästä järveä, RKTL:n tutkija Pekka K. Korhonen kertoo.

– Kalalajeista pyritään näytteiksi saamaan haukea, ahventa, särkeä, madetta, kuhaa ja siikaa.

Korhonen arvelee, että käynnissä olevan näytteenottokierroksen analyysit valmistuvat ennen ensi kesää.

– Voi olla, että Evira julkaisee ne analyysit ennen avovesikautta, mutta koottu raportti raskasmetallipitoisuuksista ja niiden muutoksista Kolmisopen ja Jormasjärven kaloissa julkaistaan vuoden 2015 loppupuolella.

Lisäys 20.11.2014 klo 11.26: Lisätty Kolmisopen ja Jormasjärven lisäksi näytteenoton piiriin kuuluvat järvet.

Hyönteisiä on kerätty Lapin suojelualueilta viime vuonna. Kun aineisto määritettiin, löytyi yli sata tanhukärpäslajia, joista seitsemän on Suomessa ja neljä tieteelle uutta lajia.

- Näitä neljää lajia ei ole vielä tieteellisesti kuvattu, suojelubiologi Jukka Salmela kertoo.

Yksi löydetyistä lajeista oli koko Euroopalle uusi. Tämä Platypalpus wuorentausi on kuvattu aiemmin Siperiassa vuonna 1943.

Suomessa tunnetaan nyt yli 300 tanhukärpäslajia. Salmelan mukaan tanhukärpäsiä on Pohjois-Suomessa enemmän kuin etelässä. Tämä eroaa monista muista hyöteislajeista.

Nimi tulee lentelytavasta

Tanhukärpäset ovat saaneet nimensä siitä, että ne lentelevät edestakaisin etsiessään kumppania.

- Koiraat parveilivat, naaraat lentelevät parven ympärillä ja koiraat tarttuvat naaraisiin, Salmela kertoo.

Suurin osa tanhukärpäsistä syö toisia hyönteisiä, mutta osa saa ravintonsa medestä ja siitepölystä.

Lapin suojelualueiden tanhukärpäslöydöstä on julkaistu raportti Metsähallituksen verkkosivuilla.

Riistapäällikkö Jukka Purhosen mukaan Keski-Suomen hirvijahti on sujunut pääosin ennakoidulla tavalla.

Purhonen arvioi, että eteläisen Keski-Suomen hirvikanta tulee jahdin edetessä edelleen pienenemään. Maakunnan pohjoisosissa hirvikannan lasku sen sijaan on pysähtymässä.

– Tämän hetken tiedot viittaavat siihen, että ainakin osassa Keuruuta sekä Multian ja Pylkönmäen alueilla hirvikanta on odotettua heikompi ja siellä tulee olla erityisen tarkkana loppukauden verotusta suunniteltaessa, muistuttaa Purhonen.

Viime jahtikauden jälkeen Keski-Suomessa on keskimäärin kolme hirveä tuhannella hehtaarilla. Tiheys on sama kuin Keski-Suomen alueellisen riistaneuvoston asettama yläraja. Tavoiteluku takaa biologisesti terveen hirvikannan ja hirvivahinkojen pysymisen yhteiskunnan hyväksymällä tasolla.

Lisää komeita sarvipäitä

Syksyn metsästyksen tavoitteena on säädellä hirvimäärää ja kasvattaa urosten osuutta hirvikannassa. Lisäksi tavoitteena on nostaa uroshirvien keski-ikää. 

Uroshirvien keski-ikää on pyritty nostamaan korkealla vasaverotuksella, kannan rakennetta parantamalla ja säästämällä uroksia esimerkiksi luvansaajien ja riistanhoitoyhdistysten antamilla sarvisuosituksilla. Alueilla, joilla urosten verotusta on säännöstelty jo aiempina vuosina, on nähty tänä vuonna komeita sarvipäitä viime vuosia enemmän.

Etelä-Afrikassa on salakaadettu tänä vuonna ennätysmäiset 1 020 sarvikuonoa, maan hallitus kertoo. Pahiten salametsästys on riivannut maan suurinta kansallispuistoa Krugeria, jossa on tapettu tänä vuonna 672 sarvikuonoa.

Koko viime vuonna Etelä-Afrikassa tapettiin noin tuhat sarvikuonoa.

Sarvikuononsarvien kysyntä on kasvanut viime vuosina. Erityisen kysyttyjä sarvet ovat Aasiassa, jossa niillä uskotaan olevan lääkinnällistä arvoa.

Salametsästyksen kiihtymisen vuoksi Etelä-Afrikan viranomaiset ovat siirtäneet sarvikuonoja turva-alueille, joista osa sijaitsee naapurimaissa. Maa on yrittänyt taistella salametsästystä vastaan sijoittamalla sotilaita Mosambikin vastaiselle rajalleen. Salakaatajia jahdataan myös helikopterein sekä aseistetuin partioin.

Ympäristöministeri Edna Molewa toteaa, että tästä huolimatta salametsästys on valitettavasti lisääntynyt. Hän uskoo, että sarvikuononmetsästys on osa miljardiluokan kansainvälistä laittomasta villieläinbisnestä, ja sitä on vaikea saada kuriin.

Etelä-Afrikan kansallispuistoja hallinnoivan SANParksin edustaja Isaac Phaahla pitää tietoa tapettujen sarvikuonojen määrästä kauhistuttavana, mutta ei usko taistelua vielä hävityn. Hän huomauttaa, että tänä vuonna on pidätetty yli 340 salametsästyksestä epäiltyä.

Heinäkuussa sarvikuonojen salametsästäjä tuomittiin ennätyspitkään 77 vuoden vankeustuomioon ja kymmeniä muita odottaa tuomioitaan.

Etelä-Afrikassa on noin 20 000 sarvikuonoa, mikä on noin 80 prosenttia Afrikan sarvikuonoista.

Pohjoiskarjalaiset metsästäjät antoivat keskiviikkona järjestetyssä susi-illassa tulikivenkatkuista palautetta Riista- ja kalatalouden ylläpitämästä Tassu-järjestelmästä. Järjestelmä on kriittinen osa suurpetotutkimusta ja kanta-arviointia, sillä lähestulkoon kaikki pedoista tehtävät havainnot tehdään juuri kyseisen järjestelmän kautta.

Moni metsästäjä sanoo olevansa kurkkuaan myöten täynnä havaintojen kirjaamiseen, sillä työllä ei näytä olevan vaikutusta RKTL:n kanta-arvioihin ja viralliseen susipolitiikkaan.

– Mitäpä sitten tapahtuu, jos kaikki siihen (Tassu-järjestelmään) kuuluvat pistävät koneen kiinni, niin mistä te saatte tietoja, kysyy eräs susi-illassa puheenvuoron käyttänyt metsästäjä.

Joensuulainen Arto Turunen on jo lopettanut järjestelmän käytön. Syyksi hän kertoo poliisin toiminnan Tohmajärven salametsästysepäilyssä.

– Olen kirjannut älyttömästi havaintoja viimeisen kolmen vuoden aikana, mutta viime talven susijupakan jälkeen en ole kirjannut yhtään sutta. Enkä kirjaa, ennen kuin se poliisitutkinta raukeaa, Turunen vakuuttaa.

Metsästäjäliitto: Havainnoista halutaan maksu

Suomen Metsästäjäliiton Pohjois-Karjalan piiri ehdottaakin, että metsästysseuroille alettaisiin maksamaan korvausta järjestelmään tehdyistä havainnoista.

– Metsästäjät tekevät havaintoja ja muuta työtä nyt ilmaiseksi. Riistalaskenta tehdään tällä hetkellä talkoilla RKTL:lle ja Riistakeskukselle. Onko se oikein, piirin puheenjohtaja Antti Kuivalainen kysyy.

Korvauksia perustellaan sillä, että monet metsästysseurat hoitavat tällä hetkellä töitä, joista hyötyvät metsästäjien lisäksi myös viranomaiset ja maanomistajat. Mutta liittyykö vaatimus havaintojen korvaamisesta rahalla juuri ihmisten turhautumiseen petopolitiikkaa ja suurpetotutkimusta kohtaan?

– Kyllä se osittain liittyy siihen. Tosin karhu on tässä sutta parempi esimerkki. Meillä (metsästäjillä) on karhuhavaintojen kautta kannasta oma näkemyksemme, mutta lupapolitiikka on ollut yltiövarovaista, Kuivalainen toteaa.

Metsästäjäliitossa ollaan huolestuneita Tassu-järjestelmän boikotista ja siihen kohdistuvasta kritiikistä.

– Se ei ole kenellekään hyvä. Sitä voi verrata liputta matkustamiseen ja vahinko kolahtaa lopulta metsästäjiin itseensä. Kun ei lasketa riistoja niin ei saada lupiakaan, Antti Kuivalainen sanoo.

Lapissa on saatu uutta tietoa suojelualueiden hyönteisistä. Metsähallituksen kartoitusten perusteella on löytynyt muun muassa yksitoista kokonaan uutta tanhukärpäslajia, joista peräti neljä on aiemmin tieteelle kuvaamattomia. Yksi lajeista on uusi laji Euroopassa. Lisäksi useita lajeja on löydetty ensimmäistä kertaa Lapista.

Lapin suojelualueilta kerättiin tuhansia hyönteisiä viime vuonna.

Tanhuamalla etsitään paria

Tanhukärpäset ovat saaneet nimensä parinetsintäkäyttäytymisensä takia - ne lentelevät edestakaisin paikallaan kumppania etsien. Suurin osa niistä on petoja, mutta osa käyttää ravinnokseen myös kukkien mettä ja siitepölyä.  Petokärpäsillä on saalistukseen sopivat ruokoilijasirkkamaiset eturaajat.

Tanhukärpäset elävät esimerkiksi rannoilla ja soilla. Suomesta tunnetaan nyt reilut 300 tanhukärpäslajia.

Hyönteiset kertovat luonnon tilasta siinä missä paremmin tunnetut selkärankaiset tai kasvit. Hyönteisten lajikirjo on osa ihmisenkin hyvinvoinnille välttämätöntä luonnon monimuotoisuutta.

Pohjalaisvedet ovat nyt tarkassa syynissä happamuutensa vuoksi. Ongelma on suurin pienissä rannikon joissa ja sivupuroissa alueilla, joissa on paljon sulfaattialunamaita.

Esimerkiksi Kokkolassa Perhonjokisuulla happamuus on noin 5 pH-yksikköä. Jo tämä luku poikkeaa tavanomaisesta, ja viime viikolla tilanne oli vieläkin huonompi. Myös esimerkiksi Luodonjärveen tuleva vesi on pahimmillaan noin 5 pH-yksikköä.

– Tällä hetkellä esimerkiksi Perhonjoen tilanne on noin kymmenen kertaa tavallista huonompi muun muassa vetyionikonsentraation suhteen. Kun pH laskee, vedessä on liukoisena raskasmetalleja, jotka ovat haitallisia eliöstölle, kertoo Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen ylitarkastaja Jukka Pakkala.

Historiallisen huonosta vuodesta ei voida puhua, sillä vielä hankalampi tilanne oli syksyllä 2006.

– Kyllä tämä kuitenkin normaalista vuodesta poikkeaa, Pakkala sanoo.

Pakkanen toisi helpotusta

Pakkalan mukaan happamuustilanteen lähtökohtana on kesän pitkään jatkunut kuuma ja kuiva sää.

– Sulfaattialunamaat ovat silloin hapettuneet sekä kuivuneet. Sitä kautta rikkiyhdisteet ovat muuttuneet vesiliukoisiksi. Nyt sitten syksyn sateet ovat liuottaneet tätä happamuutta ja raskasmetalleja vesistöön.

Helpotusta tilanteeseen toisi pakkanen.

– Tällöin valunta näistä happamista sivupuroista vähenisi. Toivotaan, että talvi tulee, koska silloin happamuuskuorma vapautuisi pidemmällä aikavälillä. Kovat sateet aiheuttavat nimittäin kertarysäyksen, joka taas voisi tuoda kalakuolemia.

"Kalat eivät ole vilkkaita"

Kokkolalainen yrittäjä Dan Vikström tekee ELY-keskukselle koepyyntejä, joiden tarkoituksena on seurata Perhonjoen tilaa. Tämän syksyn happamuusluvut näkyvät kaloissa.

– Kun pH-arvo on mennyt alle 5,5, kalat ovat laiskistuneet. Se näkyy hyvin rysässä, jossa kalat eivät jaksa uida. Ne eivät ole yhtä vilkkaita kuin yleensä, Vikström kuvailee.

Sekä Pakkala että Vikström arvioivat happamuustilanteen vaikuttavan haitallisesti myös esimerkiksi kalojen lisääntymiseen.

Huolestuttaako ELY-keskuksen ylitarkastajaa?

– Kyllä huolestuttaa. Jos tilanne tästä vielä huononee, saattaa syntyä kalakuolemia ja muutoksia vesistöihin, Pakkala vastaa.

Tällä hetkellä asialle ei voida tehdä mitään. Pakkala korostaa kuitenkin muun muassa maankäyttöön liittyvää ennaltaehkäisyä.

– Käytännössä se tarkoittaa, ettei kuivatettaisi maita niin syvälle, että sulfaattimaat pääsevät hapettumaan.

Lokakuun lämpötilat ovat rikkoneet mittaushistorian lämpöennätyksen, kertoo Yhdysvaltain liittovaltion sää- ja valtamerentutkimusorganisaatio NOAA.

Kyseessä on kolmas kuukausiennätys peräkkäin. Kuudesta viimeisestä kuukaudesta viisi on myös todettu lämpimämmäksi kuin yksikään vastaava kuukausi sinä aikana, kun vertailukelpoisia säätilastoja on pidetty.

Tilastot alkavat vuodesta 1880.

Kun huomioidaan sekä mantereiden että merialueiden keskimääräiset lämpötilat, lokakuun keskimääräinen lämpötila oli 0,74 astetta korkeampi kuin 1900-luvulla keskimäärin. Tämä on uusi mittausennätys, NOAA sanoo raportissaan.

Kun huomioidaan lämpötilat vain mantereilla, keskimääräinen taso oli mittaushistorian viidenneksi korkein. Merialueilla syntyi uusi ennätys.

Poikkeuksellisen korkeat lämpötilat jakautuivat lokakuussa melko tasaisesti ympäri maapalloa, NOAA kertoo. Varsinkin eteläisellä pallonpuoliskolla syntyi mittausennätys, pohjoisen pallonpuoliskon keskimääräiset lämpötilat olivat historian kolmanneksi lämpimimmät.

Ennätyslämmintä oli laajoissa osissa Etelä-Amerikkaa, eteläisessä ja läntisessä Australiassa, Yhdysvaltain länsirannikolla ja osissa Venäjän kaukoitää. Tavanomaista viileämpiä alueita löytyi osista Keski-Siperiaa.

Tämän vuoden ensimmäiset kymmenen kuukautta ovat olleet tilastohistorian lämpimin tammi-lokakuu.

Joka syksyiset tilhiparvet ovat loistaneet tänä vuonna poissaolollaan keskisessä ja eteläisessä Suomessa. Lintuhavaintojen perusteella tilhet ovat tällä hetkellä pääosin Etelä-Lapissa.

Normaalisyksynä tilhet vaeltavat ruuan perässä pohjoisesta etelämmäs, mutta esimerkiksi Pohjanmaalla tilhistä on tehty viime aikoina vain muutamia kymmeniä havaintoja. Ainoastaan Raippaluodon kylällä on nähty marraskuun 1. päivä suurempi, 280 tilhen parvi.

– Ilmeisesti ne ovat vielä tuolla Rovaniemi–Kemi-akselilla. Olisin kyllä odottanut niitä itsekin tänne etelämmäksi jo aikaisemmin, mutta aika vähissä ovat olleet, ihmettelee Merenkurkun lintutieteellisen yhdistyksen aluevastaava Jouni Kannonlahti.

Tilhen herkkua, pihlajanmarjaa on ollut tänä syksynä runsaasti, ja se voi olla yksi selittävä tekijä tilhikatoon.

– Ilmeisesti ruokaa on tarjolla lähempänä niiden ydinpesintäalueita, ja ennen kuin ne on syöty, ei ole ilmeisesti tarvetta lähteä kauemmas, Kannonlahti arvelee.

Erik S. Nyholmilla on vankka kokemus koirasusista.

– Minulle tuli Venäjällä syntynyt koirasusi. Sain kaikki luvat kuntoon tuodakseni eläimen tänne Suomeen. Se oli minulla reilut 14 vuotta.

Noiden vuosien aikana Nyholm pääsi tutkimaan kotioloissaan Aliisa-nimistä koirasutta.

– Sain sellaisen käsityksen, että suden ja koiran pariutuessa ominaisuudet eivät mene tasan. Vaikka eläintä voi verrata ulkomuodoltaan koiraan, sillä on kuitenkin myös suden ominaisuuksia.

Suden sekoittuessa koiraan syntyyn Nyholmin mukaan ominaisuuksia, jotka ovat hankalia.

– Normaali susihan on arka ihmisenkin suhteen. Koirasusi puolestaan ei ole arka. Se ei pelkää ihmistä, sillä on suden luonne ja voima, kuvailee Nyholm.

Koirasusiurokset pidettävä kiinni – haistaa susinaaraan kiiman kaukaakin

Tarkkoja koirasusien määriä eläköitynyt suurpetotutkija ei osaa sanoa. Koiran ja suden sekoittumiseen johtaneen porsaanreiän hän tiedostaa.

– Suomen koirasudet -yhdistyksen johtaja itse arvioi, että maassamme on lemmikkinä tuhat koirasutta, sanoo Erik S. Nyholm.

– Pitäisi olla sellainen määräys, että koirasusiurosta ei pitäisi päästää irti suden kiiman aikana. Se voi hyvin äkkiä pariutua suden kanssa. Silloin syntyy näitä sekapentueita.

Erik S. Nyholmin mukaan Lappeenrannasta on löytynyt tällainen sekapentue.

– Kallonmuoto, mitat, ulkomuoto. Koirasuden varmin paljastaja on dna, sanoo Nyholm.

Vain genetiikka paljastaa koirasuden

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tutkija Samuli Heikkinen ei tyrmää suurpetotutkija Erik S. Nyholmin väitettä. Hän kuitenkin ihmettelee, että mihin väite perustuu.

– Yleisestihän on tiedossa, että luonnosta on löytynyt kolme koirasutta. Kuhmosta, Parkanosta ja Juvalta.

– Juvan tapauksessa eläin oli tuotu ulkomailta. Se ilmeisesti karkasi, jolloin siitä tehtiin havainto. Se kuitenkin palasi takaisin omistajan luo, sanoo Heikkinen.

Tutkija Samuli Heikkinen tukeutuu koirasudista puhuttaessa geneettiseen tutkimiseen.

– Genetiikka on erikoisala, jonka avulla saadaan varmin tulos. Siihen asti kaikki on arviointia ja arvailua.

– Pitää saada ehdottomasti lisää tietoa, niitä on vaikea erottaa esimerkiksi kallon muodon perusteella, muotoilee tutkija Samuli Heikkinen.

Havaintoja supikoirista on tullut tänä syksynä esimerkiksi Halkokarilta, Tullimäeltä ja tehdasalueelta. Eläimet ovat lisääntyneet, koska niitä ei ole pyydetty loukuilla, arvioi Kokkolan metsästysseuran puheenjohtaja Juha Roiha.

Nyt ainakin osa kantakaupungin seuroista suunnittelee marraskuun lopulle tehopyyntiä loukuilla. Loukun saa tarvittaessa myös omalle pihalle lainaksi. Seurat myös neuvovat pyynnissä ja voivat hoitaakin sen, jos asukas ei itse hommaa halua.

Juha Roihan mukaan supikoira ei ole häävi seuralainen:

– Eihän se mikään kiva kaveri ole. Se levittää tauteja kuten kapia, voi käydä kissan päälle eikä ole ystävällinen silittelemään meneville lapsillekaan.

– Parempi se on pois sieltä saada.

Kaikkiruokaiset supikoirat myös hävittävät esimerkiksi linnunpesiä. Vaikka havaintoja on tehty erityisesti lähiöistä, Roihan mukaan supikoirat voivat tulla keskustaankin kulkiessaan ruuan perässä.

Euroopan vanhin riistan- ja kalantutkimuksen kenttäasema hiljenee lopullisesti vuoden loppuun mennessä. Evolla tutkimustoiminta alkoi jo vuonna 1892. Silloin siellä aloittivat kalastuskoeasema ja kalanviljelylaitos. Kalastajakoulu aloitti Evolla vuonna 1930, ja sen perustamisen jälkeen lähes kaikki kalastuksen ja kalantutkimuksen kanssa tekemisissä olleet olivat jossakin vaiheessa "evolaisia".

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos lakkautti Evon toimipaikan niin, että se virallisesti lakkasi olemasta jo vuoden 2013 loppuun mennessä, mutta sekä työntekijät että tutkimukset saivat vuoden jatkoajan.

Evolla on tutkittu muun muassa kestävää kalakantojen verottamista, rapukantoja, ankeriaan suojelumahdollisuuksia ja vesiekologiaa.

Marraskuun lopulla käy kova kuhina

Muualla kirjoilla olevat tutkijat ovat olleet etätyössä Evolla, vaikka asema onkin jo lakkautettu.

– Nyt Evo tyhjenee lopullisesti ja pakkaamme kaikkea muualle siirrettävää. Oikeastaan koko loppuvuoden olemme muuttofirmana. Kun laitos on toiminut 1800-luvun lopulta lähtien, niin tavaraa, aineistoja ja arkistoja on jäänyt paljon jäljelle, kertoo RKTL:n tutkija Jouni Tulonen.

– Pitkä historia myös tarkoittaa sitä, että meillä on tutkimusaineistoja pitkältä ajalta. Otetaan vaikka ilmastonmuutos, joka aina nousee esiin. Meillä on pitkä sarja lämpötilatietoja ja muuta biologista aineistoa, millaisia vesistö ja kalasto ovat olleet jo 1800-luvulla ja miten ne ovat sen jälkeen muuttuneet.

Työtilat ovat olleet hyvät, ympäristö tutkimusjärvineen ainutlaatuinen ja työyhteisö hajoaa.

– Evon ympäristön merkitys on ollut erittäin suuri etenkin ympäristöntutkimuksen kannalta. Riista- ja kalatalouden tutkimusta ajatellen alueen metsäjärvet ovat pieniä. Mutta meillä on ollut käytössämme 28 järveä, joissa kalastus on voitu järjestää tutkimuksen tarpeiden mukaan. Se on ollut maassa ainutlaatuista ja on tarjonnut hyvän lähtökohdan myös yliopistojen kanssa tehtävälle yhteistyölle. Ja koko Suomi on ollut käytännössä meidän toimialuettamme.

Tutkimukset saattavat kärsiä

Tutkijat surevat hyvän aseman menettämistä ja pelkäävät, että Evon pitkät tutkimussarjat voivat jäädä hyödyntämättä. Kesken olevat tutkimukset jatkuvat, mutta hankaloituvat

– Kalanviljelykseen liittyvä tutkimus loppui 2000-luvun alussa samalla kuin kalanviljelylaitoskin. Samoin riistantutkimus on jo päättynyt. Evolla on ollut hyvin erityyppistä tutkimusta ja ihmisiä. Viime vuosina itselläni tärkeimpiä ovat olleet rapututkimus ja ankerias. Ankeriastutkimus keskittyi aluksi sen istutusten hyödyntämiseen, mutta kun kalasta on tullut erittäin uhanalainen, tutkimus on kääntynyt ankeriaan suojeluun.

Jouni Tulonen arvioi, että Evon tyhjentäminen aiheuttaa tutkimukselle jotakin takapakkia.

– Meillähän pari vuotta menee niin, että jokunen tutkija voi tehdä vielä laajennettua etätyötä ja pitää työhuonetta Helsingin yliopiston Lammin biologisella asemalla. Näin tutkimus säilyy Hämeessä, missä suuri osa tutkijoista asuukin. Mutta parin vuoden kuluttua tilanne muuttuu, kun työpaikat siirtyvät kauemmas.

– Jos joutuu jatkossa matkustamaan 150 kilometriä päästäkseen tutkimusalueelle, se on hankalaa ja kallista. Kun muutenkin pitää tehdä säästöjä, voi olla vaikea jatkaa tutkimuksia nykyisessä mitassa.

Mitä rakennuksille ja muulle alueelle tapahtuu, on mysteeri. Omistaja on Senaatti Kiinteistöt, joka varmasti laittaa paikan myyntiin. Harmi vain parikymmentä vuotta vanhoja käyttökelpoisia rakennuksia ja hyviä työtiloja, miettii Jouni Tulonen.

Darchan-nimiseen keisarikotkaan kiinnitetty kamera on kuvannut uudenlaisia näkökulmia Lontoon keskustasta.

Darchan, jonka siipien kärkiväli on noin kaksi metriä, lensi lyhyitä matkoja Lontoon tunnetuimpien maamerkkien lähistöllä. Darchanin kouluttaja Jacques Olivier Travers sanoi, että normaalisti keisarikotka voi lentää sadan metrin korkeudessa ilmavirtausten mukana kaksi kilometriä liikuttamatta siipiään.

– Sen vuoksi kaupungissa sen on vähän vaikeampi lentää luokseni. Lisäksi kaupungeissa on paljon melua, autoja, ihmisiä ja muita asioita, joita se ei normaalisti kohtaa, Travers kertoi yleisradioyhtiö BBC:lle.

– Joka kerran, kun se lentää, se on hieno kokemus. Olen hyvin ylpeä Darchanista. Tämä on kolmas kerta, kun olemme yhtä suuressa kaupungissa. Käytän aina oranssia takkia, ja heti kun se näkee minut takissani, missä tahansa olenkin, se tietää, minne sen on lennettävä.

Lontoo on huomattavan erilainen ympäristö keisarikotkalle kuin sen luontainen elinympäristö Ranskan Alpeilla. Darchan ja sen kouluttaja ovat olleet viimeisen viikon ajan Lontoossa antamassa ihmisille mahdollisuuden tutustua villieläimiin tavallisesta poikkeavalla tavalla.

– Kotkan selkään kiinnitetty kamera antaa lontoolaisille mahdollisuuden nähdä tuttuja paikkoja ja monumentteja aivan uudella tavalla. Jos Darchan ja sen kuvaama materiaali koskettavat ihmisiä, he todennäköisesti helpommin kiinnittävät huomiota eläinten suojeluun, Travers sanoi.

Keisarikotka on luokiteltu uhanalaiseksi. Se on hävinnyt luonnosta muun muassa Itävallasta ja Unkarista, missä sitä aiemmin tavattiin. Nykyään keisarikotkaa tavataan luonnossa Kaakkois-Euroopassa sekä Länsi- ja Keski-Aasiassa. Keski-Euroopasta se on monin paikoin hävinnyt, mutta viime aikoina lintujen lukumäärä luonnossa on alkanut kasvaa.

Suomeen keisarikotkia harhautuu vain satunnaisesti.

Darchan juhlistaa kansainvälisen Punaisen listan syntymäpäivää

Darchan on tuotu Ranskan Alpeilta käymään Lontooseen The Freedom Projectin vuoksi. Darchanin varsinainen tehtävä on nimittäin juhlistaa tällä viikolla vietettävää Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton, IUCN:n, niin sanotun Punaisen listan 50-vuotispäivää.

Vuonna 1948 perustetun järjestön listalle on koostettu tuhansien eri eläinlajien kantojen elinvoimaisuudet. Listalla on tällä hetkellä vähän yli 71 000 eläin-, lintu-, kasvi- ja muita lajeja, mutta IUCN:n tavoitteena on kasvattaa listalla olevien lajien määrä yli kaksinkertaiseksi vuoteen 2020 mennessä.

Lista on maailman laajin kokoelma eri eläinlajien kantojen koosta ja se määrittää niiden suojelun tarvetta sekä sukupuuttoon kuolemisen uhkan suuruutta.

Listan kokoamiseen osallistuvat useat eri eläin- ja ympäristönsuojelujärjestöt. Lintujen, kuten keisarikotkan osalta listan koonnista on vastuussa Birdlife International.

Lista muodostuu tarkkojen kriteereiden mukaisesti. Kriteerit pätevät kaikkiin lajeihin ympäri maailman. IUCN:n tavoitteena on tarkistaa jokaisen eläinlajin sen hetkinen tilanne viiden tai vähintään kymmenen vuoden välein.

Listan lajit lajitellaan seitsemään eri kategoriaan sen mukaisesti, miten elinvoimaisia niiden kannat ovat. Toiseen ääripäähän sijoittuvat eläimet ovat kuolleet sukupuuttoon, toisessa ääripäässä olevien kantoja pidetään edelleen elinvoimaisina.

Listan tarkoituksena on tarjota tieteellisesti paikkansa pitävää tietoa eri eläinlajien kannoista kansalaisille ja päättäjille maailmanlaajuisesti, kiinnittää huomiota monimuotoisen luonnon säilyttämiseen, tarjota tietoa ympäristöstä sekä vaikuttaa päätöksentekoon ympäristönsuojelun hyväksi.

Joka kolmas merialueella ammattimaisesti kalastaneesta 1500 kalastusyksiköstä ilmoitti kärsineensä hylkeiden aiheuttamista saalismenetyksistä vuonna 2013. Vahingoitetun saaliin markkinaarvo olisi ollut 466 000 euroa, kertoo Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos.

Hylkeet popsivat tai vahingoittivat kalaa 155 tonnia kalastajien pyydyksistä. Eniten hyljevaurioista kärsivät siiankalastajat.  Hylkeiden aiheuttamat vahingot olivat vuonna 2013 samaa suuruusluokkaa kuin edellisenä vuonna.

Kalastajat ilmoittivat vaurioista saalisilmoitusten yhteydessä. Vahinkoja kärsineistä 70 prosenttia ilmoitti vahingot saalislajeittain ja kilomäärittäin. Muut ilmoittivat vahingoista pelkästään sanallisesti, kuten ”hylkeet veivät kaiken”.

Vuonna 2013 laskentaa kehitettiin muuttamalla myös sanalliset ilmoitukset numeerisiksi.

Norppatutkimusta varten myönnetyt seurantaluvat saatetaan peruuttaa. Nyt pohdinnan alla on, voiko saimaannorpan tutkimuksessa käyttää radioseurantaa nykyisen lupakauden loppuun. Lupakausi päättyy vuoden 2018 lopulla.

Asiaa harkitaan, koska käytettyä radioseurantaa on kritisoitu norpille vaarallisena. Kritiikkiä on herännyt siitä, että kuutteihin laitetut radiolähettimet voivat takerruttaa kuutin kalaverkkoon. Radioseurantaa tehdään kiinnittämällä norppaan lähetin.

Lähettimellä selvitetään muun muassa missä kuutit viettävät aikaansa.

Asiasta kertoi ensimmäisenä sanomalehti Maaseudun Tulevaisuus.

Metsähallituksen projektipäällikkö Sakari Mykrä palaa metsäpeurakannasta puhuttaessa historiaan. Metsäpeura kuoli Suomesta sukupuuttoon 1900-luvun alussa.

– Viimeiset metsäpeurat metsästettiin maastamme Kainuusta, mutta sinne se myös pikkuhiljaa palasi 1950-luvulla Venäjältä.

– Ensimmäinen palautusistutus tehtiin vuosina 1979–80, jolloin Kainuusta vietiin 10 peuraa Suomenselälle. Siitä ne lähtivät leviämään, Mykrä sanoo.

Palautusistutuksessa laji palautetaan ihmisen toimesta entiselle esiintymisalueelleen.

– Käytännössä metsäpeurat tuotiin vasomaan totutustarhaan, josta ne päästettiin luontoon leviämään, Mykrä kertoo.

– Tällä hetkellä Suomessa on kaksi kantaa eli Kainuun kanta ja Suomenselällä istutuksesta alkunsa saanut toinen kanta.

Parhaimmillaan maassamme oli noin 2 000 metsäpeuraa

Metsäpeurakanta on hiipunut muun muassa petojen vuoksi.

– Peurojen saaliiksi joutumisen riski on kasvanut petokantojen lisääntymisen vuoksi. Kainuussa arvioidaan nyt olevan 800 metsäpeuraa, Sakari Mykrä kertoo.

Metsähallitus on kartoittanut metsäpeuralle Riista- ja kalatalouslaitoksen perusteella alueita, joissa kanta lähtisi kasvuun.

– Lieksa, Pyhäntä sekä Etelä-Pohjanmaan ja Satakunnan raja, noille alueille rakennetaan totutustarha, Mykrä mainitsee.

– Noilla alueilla on muun muassa metsäpeurojen ravinnon kannalta lajille parhaat mahdollisuudet elää.

Mykrän mukaan metsäpeuroihin liittyvä työ on nyt suunnitteluvaiheessa.

– Tehtäväni on organisoida palautusistutukset ja laatia toiminnalle raamit, kuten kustannukset ja aikataulut. Nyt mietitään esimerkiksi, että millainen olisi eläintarhoissa olevien metsäpeurojen rooli. Voitaisiinko niitä hyödyntää.

– Työn perimmäinen tavoite on, että metsäpeura olisi kestävästi hyödynnettävä riistavara kannan sen salliessa. Lajin suojeleminen on toki ensimmäinen syy, Mykrä summaa.

Ensilumen aiheuttama riemu johtuu siitä, että lapsi on luonnostaan niin hetkessä elävä, läsnäoleva ja utelias. Hän myös kokee lumen kaikeilla aisteillaan, pohtii Keski-Pohjanmaan keskussairaalan lastenpsykiatrian poliklinikalla ja osastolla työskentelevä erityislastentarhanopettaja Tuula Tilus.

– Lapsi paitsi näkee lumen, myös haluaa heti tuntea, koskea ja tehdä siitä jotain. Usein hän myös maistaa, vaikka me aikuiset aina varoitamme syömästä lunta, Tilus nauraa.

Aikuiset käyttävät Tiluksen mukaan aistejaan vähemmän. He keskittyvät enemmänkin puhumiseen ja kuulemiseen. Monen aistin kautta koettuna lumi avaa lapselle monta asiaa – ja myös muistoja:

– Kaikki ne hyvät muistot tulevat heti: pulkat, lumilinnat, piparkakut, joulukin.

Vaikka muistot lunta kuorruttavatkin, lasten onnena on Tiluksen mukaan myös yllättyä talventulosta aina uudestaan:

– Se on aina ihme! Siinä avautuu satumaa.

Aikuisilla olisi opittavaa – ja jaettavaa

Siinä missä osa aikuisista ajattelee ensilumen tullessaan lähinnä edessä häämöttäviä lumitöitä, myös lapsen reaktiossa on konkretiaa:

– Lumi on suuri valo! Kyllä vesilätäkötkin ovat varsinkin pienille lapsille ilo, mutta lumi on valoisuutensa vuoksi vielä tärkeämpi, sanoo Tuula Tilus.

Tiluksen mielestä aikuisilla olisi oppimista lapsen riemusta, kun he vain malttaisivat pysähtyä.

– Tutkia lumihiutaleita, avata suun ja napata hiutaleen kielelle. Se voisi rentouttaa, olla arkipäivän terapiaa.

Ensilumi olisi Tiluksen mukaan myös hyvä tilaisuus jakaa myönteinen hetki lapsen kanssa. Hyvät, jaetut hetke ovat lapsen psyykkiselle kehitykselle tärkeä suojaava tekijä.

– Jospa aikuinen ei vain sanoisikaan, että katsopa kun siellä on lunta. Menisi lapsen kanssa, tunnustelisi ja jakaisi sen ilon. Yhteiset kokemukset ovat tärkeitä, eikä niiden tarvitse olla isoja juttuja – lumi riittää!

Leikki elää lapsessa

Lapsessa elää erityislastentarhanopettaja Tuula Tiluksen mukaan aina leikki. Joskus sitä pitää houkutella ulos, mutta myös lastenpsykiatrian osastolla ensilumi jättää harvan vaille mitään reaktiota. Alavireinen lapsi tarvitsee kuitenkin aikuisen apua löytääkseen luontaisen ilon ensilumen kokemuksesta.

Tilus toimii erityislastentarhanopettajana sekä lastenpsykiatrian osastolla että poliklinikalla. Hän tekee työtä erityisesti alle kouluikäisten kanssa. Leikin maailma on Tilukselle tärkeä, ja sitä se on myös lapselle:

– Leikki on suojaava ja tärkeä tekijä. Kun lapsi alkaa ongelmiensa jälkeen taas leikkiä, se on aina jes-hetki!