Kojonkulman koulun pihalla hyörii innokkaita lapsia ekaluokkalaisista kuudesluokkalaisiin. On kukkasipulien istutuspäivä, ja jokainen lapsi saa rehtori Tea Varho-Ketolan mukaan istuttaa keskimäärin kuusi kukkasipulia. Isoimpien hommana on istuttaa narsissit, pienemmät kaivavat maahan idänsinililjoja ja helmililjoja.

– Rikkaruohojen kiskominen maasta oli kamalan nopea homma, kun kaikki lapset halusivat innolla osallistua, Varho-Ketola kertoo.

Kukkasipulipäivä on yksi esimerkki luontotoiminnasta, jota Kojonkulman koulu tarjoaa. Varsinainen opetussuunnitelma ei ole muuttunut miksikään, mutta luontoa pyritään liittämään opetuksen kylkeen ja tuomaan lapsille kokonaisvaltaisempia kokemuksia.

– Opetusta pyritään siirtämään ulos ja samalla opitaan kaikilla aisteilla. Kävimme esimerkiksi metsässä tutustumassa sammaliin ja varpukasveihin. Samalla kokeilimme miltä tuntuu, kun sammalesta valuu vesi ja haistelimme suopursua ja maistelimme juolukkaa.

Kiire syömään eväitä

Luonto näkyy kojonkulmalaisten arjessa monin tavoin. Kuvaamataidon tunnilla saatetaan rakentaa ulos pienoismaailmoja tai kerätä askartelumateriaaleja metsästä. Matematiikan tunnilla käytetään apuna kiviä tai käpyjä ja mitataan, montako desilitraa marjoja mahtuu litraan.

Ympäristötiedon sisällöt ovat Varho-Ketolan mukaan suoraan sellaisia, että vaikka kaikki oppitunnit voi viettää ulkona.

– Liikunnan integrointi luontoon on äärimmäisen helppoa. Lapset eivät edes välttämättä huomaa, kuinka paljon he liikkuvat hiki hatussa tuolla metsässä, ja samalla tulee toimittua erilaisissa ryhmissä.

Koulu tekee erilaisia retkiä lähimaastoon ja silloin tapahtumasta pyritään tekemään elämyksellinen ottamalla mukaan esimerkiksi eväitä. Luonto ja elämykset myös saavat lapset liikkumaan aivan uudenlaisella motivaatiolla.

– Kerran hiihtoretkellä isot pojat lähtivät ohittamaan minua hurjaa vauhtia. Ihmettelin, mihin heillä on kiire. Heillä oli kiire syömään eväitä.

Vastapainoa pleikkareille

Erno Pullinen ja Hannu Keskinen istuttavat narsisseja. Aiemmin pojat ovat istuttaneet jo puita ja pensaita. Molempien mielestä luonnon yhdistäminen tavalliseen opiskeluun on hauskaa ja opettavaista.

– Tässä oppii paremmin biologiaa ja luontoon liittyviä asioita. Ja on paljon hauskempaa, kun käydään kaikkialla ja tehdään enemmän, muutakin kuin opiskellaan, Erno Pullinen sanoo.

Rehtori Tea Varho-Ketolan mukaan yksi tärkeä syy tarjota lapsille luontokasvatusta on heidän luontoyhteytensä säilyttäminen.

– Luonnon merkitys on ihmiselle tärkeä. Toivon, etteivät lapset erkaantuisi luonnosta, koska sieltä saa paljon voimia. Lisäksi epätasaisella maastolla liikkuessa tasapaino harjaantuu ja lapset oppivat, ettei luonnossa ole mitään pelättävää.

Vaikka Kojonkulman koulu on pieni kyläkoulu, joka sijaitsee keskellä maaseutua, myös maalaislapset tarvitsevat Varho-Ketolan mukaan luontoyhteyden vahvistamista, nykyaika kun tulee maallekin.

­– On televisioita ja pleikkareita, joiden pariin helposti jäädään koulupäivän jälkeen. Ei lapsi välttämättä lähde metsään itsekseen. Vanhemmillakin on paljon töitä, eivätkä he aina jaksa tehdä metsäretkiä lapsen kanssa.

Jaana Tapio

Kittilän kultakaivoksen rikastushiekka-altaalta torstaina ilmaan päässeessä pölypilvessä oli useita raskasmetalleja. Agnico Eagle -kultakaivoksen ympäristöpäällikön Pasi kreivin mukaan pöly ei aiheuttanut vaaraa, koska se ei sisältänyt pienhiukkasia ja siksi, että pilvi ohajutui tuulen mukana pohjoisen suuntaan missä ei ole lähialueella asutusta.

- Kyseistä hiukkasta tuskin voidaan luokitella pienhiukkaseksi. Kyseessä on mekaanisesti prosessoitua kiviainesmateriaalia, joka on vielä ollut veden kanssa tekemisissä. Varmasti kaikista pienimmän materiaalijakauman on meidän sisäinen vesikierto vienyt mukanansa mennessänsä. Tämä on sitä materiaalia mikä on laskeutunut vedessä alas. Sen jakaumamääritelmä on niinkin iso kuin neljä millimetriä, sanoo Kreivi.

Pölypilvi sisälsi alumiinia, antimonia, arseenia, kuparia, mangaania, nikkeliä, rautaa, sinkkiä ja rikkiä oksidoituneena. Kreivi myöntää, että ilmanlaatuvaatimukset eivät torstaina toteutuneet.

Ympäristölupa edellyttää, että rikastushiekka-altaan pinta on pidettävä koko ajan kosteina.

- Meidän rikastushiekka-alltaat ovat vyöhykepatoja. Niitten vesitilavuus tulisi pitää sunnitelluissa rajoissa. Olemme puolen vuoden ajan tyhjentäneeet allasta, jotta voisimme tarkastella sen stabiliteetteja. Yksi altaan pohjoispuolen alueista pääsi poikkeuksellisen kuivasta pakkasilmasta johtuen niin kuivaksi, että  kovan tuulen seurauksena pääsi muodostumaan pölypilvi, sanoo Kreivi.

Padonrakentamisen vuoksi allasta kuivatettiin

Kaivos on alentanut rikastushiekka-altaan vedenpintaa, koska kaivos rakentaa patoa. Patoja korotetaan sitä mukaa kun rikastushiekkaa kertyy.

- Niissä (altaissa) kuuluisi pitää vapaavesitilavuudet matalina. Tarkoituksena on rakentaa kuiva perustus hiekka-altaalle. Se pääsi kuivumaan liikaa, toteaa Kreivi.

Kaivos tekee poikkeamailmoituksen tapahtuneesta maanantaina ELY-keskukselle. Onni onnettomuudessa oli se, että ympäristöviranomainen sekä patoturvallisuusvirampmaoinen sattuivat olemaan torstaina tarkastamassa kaivosta kun pölypilvi havaittiin. Tuolloin viranomainen antoi kehotuksen pitää allas kosteana.

Samantyyyppisiä pölyämisiä on tapahtunut myös Raahen kulta- ja Nivalan nikkelikaivoksilla. Nivalassa asukkaita kehotettiin pysyttelemään sisätiloissa ja pitämään ikkunat kiinni.

Ylen A-studion olisi pitänyt tuoda juttukokonaisuudessa selvästi esiin, että järvi-mittarin laskija biokemisti Jari Natunen on ollut aktiivinen Stop Talvivaara -liikkeessä.

Talvivaara kiistää biokemisti Jari Natusen esittämät päästölaskelmat ja pitää vertailua harhaanjohtavana.

Talvivaaran Yle A-studiolle osoittamassa oikaisuvaatimuksessa todetaan, että biokemisti Jari Natusen käyttämän järvi-mittarin käyttö johti päästöjen vaikutusten massiiviseen liioitteluun sekä Suomessa tapahtuneiden yksittäispäästöjen väärään suuruusjärjestykseen.

Talvivaarasta korostetaan, että toisin kuin sen kohdalla, muiden vertailuun otettujen päästöjen osalta käytössä ei ollut kaikkia tietoja järvi-mittarin laskennassa merkityksellisistä haitta-aineista tai niiden määristä.

Meksikonlahdella merenpohjassa on noin kaksi miljoonaa barrelia raakaöljyä neljä vuotta sitten tapahtuneen öljyturman takia, kertovat tuoreet tutkimustiedot. Ne on julkaistu yhdysvaltalaisessa tiedelehdessä.

Kolme amerikkalaisyliopistoa otti näytteitä yli 500 paikasta. Tutkijat vertaavat öljyn vajonneen pohjaan samalla tavoin kuin lika vajoaa kylpyammeessa. Öljyä levisi ainakin 3 200 neliökilometrin alueelle. Kaikkiaan öljyä vuoti liki viisi miljoonaa barrelia.

Maailman suurimpien öljyntuottajien joukkoon kuuluvan BP:n öljynporauslautalla räjähti huhtikuussa 2010. Turmassa kuoli 11 ihmistä. Oikeus katsoi, että syynä tapahtuneeseen oli BP:n alihankkijoiden huolimattomuus.

BP on maksanut turman takia noin 10 miljardia euroa vahingonkorvauksia. Sillä saattaa olla edessään vielä miljardikorvausten maksaminen.

Viinivaaran kiistelty pohjavesihanke tulee taas Oulun valtuustoon. Oulun kaupunginvaltuusto keskusteli maanantaina kiivaasti kaupunginhallituksen päätöksestä torpata Viinivaaraan perustuva varavesijärjestelmä.

Vastoin Oulun yliopiston monitavoitearviointia ja apulaiskaupunginjohtaja Matti Matinheikin esitystä tehty jatkoselvityspäätös tuotiin valtuustolle tiedoksi, mutta se tulee myös päätöskäsittelyyn vähintään seitsemäntoista valtuutetun vaatimana asiana. Kaikkiaan 23 valtuutettua vaati Viinivaaran käsittelyä valtuustossa.

Vastakkaisia näkemyksiä edustavat keskustan Eeva-Maria Parkkinen ja demarien Mikko Salmi pitävät hyvänä sitä, että asia tulee valtuuston päätettäväksi

– Keskustelu osoitti, että asiasta on tärkeä päästä keskustelemaan. Toivon, että valtuusto kantaa vastuun. Paras alue on ehdottomasti Viinivaaran alue, Mikko Salmi sanoo.

– Vaikka Viinivaaraa on tutkittu kauan, sieltä ei edelleenkään löydetä niin paljon vettä, että sitä kyettäisiin ottamaan kaikille kaupunkilaisille. Edelleenkin muistutan, että maa- ja metsätalousministeriön vaade on vain varaveden käytöstä eikä jatkuvasta, päivittäisestä käytöstä, Eeva-Maria Parkkinen puolestaan toteaa.

Forssalainen Lunkinsuo on tyypillinen hämäläinen puustoinen rämesuo. Nykyisen ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasosen kotisuolta löytyy isovarpu-, kangas-, rahka- ja tupasvillarämettä sekä vanhaa puustoa esimerkiksi kilpikaarnaisia mäntyjä.

Rämeiden keskeltä nouseva suosaareke eli moreenikumpu tuo oman mielenkiintoisen leimansa Lunkinsuohon. Kummulla on nimittäin myös Kanta-Hämeen maakuntalinnun kalasääsken eli sääksen pesä.

– Sen pesähavainto onkin harvinaisen tuore, kertoo ylitarkastaja Pertti Heikkinen Hämeen ELY-keskuksesta.

Pesästä on rengastettu poikaset kolmena vuonna.

– Meille oli pienoinen yllätys, että kalasääski viihtyy Lunkinsuolla, Heikkinen sanoo. Toisaalta olosuhteet ovat linnun kannalta hyvin, sillä se pääsee kalastamaan suon viereisellä Lunkinjärvellä.

Myös teeret tuntuvat viihtyvän hyvin Lunkinsuolla.

Tällä viikolla syysade vihmoi värikylläisellä suolla, mutta kookkaat teerikukot jatkoivat touhujaan satunnaisesta suollakulkijasta piittaamatta.

Luonnontilainen suo on helmi

Lunkinsuo on yksi niistä kantahämäläissoista, joita Hämeen ELY-keskus esittää lisättäväksi soidensuojeluohjelmaan. Kesän suoinventoinnin tuloksena ELY-keskus on esittänyt ministeriölle kaikkiaan 43 uuden suoalueen tai suoryhmän suojelemista.

Noin 40 hehtaarin kokoinen Lunkinsuo on helmi, sanoo ylitarkastaja Pertti Heikkinen.

– Tämä on hyvin luonnontilainen suo ja sen takia sellaisena kohtalaisen kookkaana suona arvokas. Kanta-Hämeestä ei juuri enää löydy vastaavanlaisia soita.

Kanta-Hämeen uudet, suojeltavaksi tarjotut suotyypit ovat sellaisia, jotka ovat huonosti edustettuina nykyisessä suojelualueverkossa.

– Tällaisia ovat esimerkiksi rantasuot, puronvarsien suot, lähteiköt, piensoiden mosaiikit ja myös harjunlievesuot. Monet niistä ovat myös uhanalaisten lajien esiintymispaikkoja, muistuttaa Heikkinen.

Suoasia ministerin käsissä

Hämeen ELY-keskuksen ylitarkastaja Pertti Heikkinen muistuttaa, että aika käy vähiin soiden suojelun kanssa. Vaikka Suomi on soiden ennallistamisen mallimaa, niin soiden ojitusten purkaminen ja olosuhteinen palauttaminen lähes alkuperäiseksi vie aikaa vuosia, jopa vuosikymmeniä.

Harmittavaa kyllä, Lunkinsuon ja muiden suojeltavaksi toivottujen soiden tulevaisuus uhkaa jäädä politikoinnin jalkoihin, sillä tuore ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen on jäädyttänyt soidensuojeluohjelman.

Ympäristöministerin tarkoituksena on selvittää, kuinka moni maanomistaja lähtee suojelemaan suoalueensa vapaaehtoisesti. Ylitarkastaja Pertti Heikkinen uskoo, että vapaaehtoisuus ei ole ongelma soiden suojelun kannalta.

– Hämeen ELY-keskus lähetti kirjeen tuhannelle maanomistajalle, ja vastauksia tuli noin viitisenkymmentä. Ainakin tavallaan saatu palaute kertoo jo vähän siitä, että ei sellaista suurta vastarintaa soiden suojelulle ole.

– Toisaalta monet suot ovat metsätaloudellisesti arvottomia ja ojittaa ei enää kannata, koska siihen ei saa tukea.

Sen sijaan ELY-keskuksen ylitarkastaja Pertti Heikkinen pelkää, että hallitukselta loppuu aika kesken.

– Pahinta mitä soidensuojeluohjelman täydentämisosalle voi käydä, on se, että se kuihtuu pois.

Heikkinen muistuttaa kuitenkin, että ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen on luvannut tehdä ratkaisunsa suoasiassa marraskuun loppuun mennessä.

Oulussa järjestettiin tiistaina suuronnettomuusharjoitus. Päivän aikana harjoiteltiin Vihreäsaaressa sijaitsevien polttoainesäiliöiden sammuttamista. Vesitykit pitävät palon sattuessa lämpötilan alhaalla, jotta säiliöt eivät hajoaisi.

Turun biologinen museo järjestää koko perheen tapahtumaviikonlopun, jonka aikana voi tutustua eläintentäyttöön. Järjestäjien mukaan pari vuotta sitten järjestetty vastaava tapahtuma herätti paljon kiinnostusta.

– Se on vähän tuntemattomampi käsityöala. Siihen voi liittyä väärinkäsityksiä, koska ei tiedetä, mitä kaikkea siinä tehdään ja millä tavalla, sanoo eläintentäyttäjä Sari Mastromarino.

Kouluttautunut eläintentäyttäjä on luonnontieteellisen alan konservaattori. Kiinnostuneet saavat koulutuksesta lisätietoja Turun biologisen museon eläintentäyttäjän pajassa.

Intiaanihenkistä työtä

Ennen täyttämistä eläin nyljetään ja sen nahka käsitellään ja puhdistetaan. Tämän jälkeen nahka parkitaan, jolloin se muuttuu helpommin käsiteltäväksi. Nykyään eläimen sisälle voi jo ostaa teollisia mannekiineja, mutta mikäli valmiita osia ei ole, eläintentäyttäjän pitää valmistaa oma mannekiini eläimen mittojen mukaan.

– Pitää olla aika hyvä anatomiantuntemus, jos lähdetään muuttamaan asentoja ja säätämään niveliä. Silmiä on nykyään vaikka millaisia. Joka lajille saa ostettua hienoja lasisilmiä. Materiaalit ovat kehittyneet tällä alalla paljon laadukkaammiksi vuosien saatossa, Mastromarino sanoo.

Mastromarino toteaa eläintentäytön olevan tietynlaista "intiaanihommaa".

– Eihän eläimiä ammuta siksi, että ne haluttaisiin seinälle. Eläimiä tuodaan monesti, kun esimerkiksi lintu on lentänyt ikkunaan tai metsästäjät tuovat riistanhoidollisista syistä poistettuja eläimiä. Eläintentäytössä kunnioitetaan eläintä loppuun asti. Sitä arvostetaan niin paljon, että muista osista halutaan tehdä vielä lopputyö.

Täytettyjen eläinten taso on noussut

Turun biologisen museon pajassa lapset voivat muun muassa piirtää eläinhahmoja ja muovailla niitä savesta. Pajassa myös kerrotaan erilaisten laitteiden käytöstä eläintentäytössä. Esimerkiksi vanhaa pyykkilinkoa käytetään eläimen nahan kuivaamiseen.

– Tällaisia kaikkia on oikeastaan föönistä porakoneisiin, Mastromarino sanoo.

Mastromarinon mukaan eläintentäyttö voi tuoda luonnon lähelle, sillä monille lapsille tulee yllätyksenä, kuinka iso eläin esimerkiksi ilves oikeasti. Täytettyjä eläimiä tehdään nykyään paremmin ja huolellisemmin kuin aiemmin.

– Taso on noussut siitä mulkosilmäisestä tuijottavasta eläimestä aika radikaalisti. Tietysti kun museotkin ovat vanhoja, jotkut eläimetkin voivat olla jo todella vanhoja. Jos vain on tietoja ja taitoja, eläimestä saa tehtyä eläimen näköisen. Se on taideteos itsessään.

Galapagossaarten kuuluisat jättiläiskilpikonnat voivat hyvin Españolan saarella. Viisi vuosikymmentä jatkunut kilpikonnakannan elvytystyö on kantanut hedelmää, kertoo tuore tutkimus.

Kun kyseisen kilpikonnalajin (Chelonoidis hoodensis)  suojelutyö aloitettiin viisikymmentä vuotta sitten, oli niitä jäljellä vain 15 yksilöä, kertoi Reuters tiistaina. Kilpikonnakannan elvytystä tutkineet tutkijat kertoivat, että nyt Galapagossaarilla asustaa noin tuhat jättiläiskilpikonnaa.

– Pelastimme lajin sukupuuton partaalta. Nyt kanta voi niin hyvin, että voimme perääntyä. Kilpikonnat pystyvät huolehtimaan itsestään, kertoi tutkimusta johtanut professori James Gibbs New Yorkin yliopistosta.

Galapagossaarten jättiläiskilpikonnat ovat pitkäikäisiä kasvissyöjiä, jotka voivat elää jopa 200 vuotta. Ennen kuin ihminen saapui Galapagossaarille, kilpikonnia oli tutkijoiden mukaan jopa 10 000. Vuosisatoja kilpikonnia metsästettiin armottomasti.

1960-luvulla kanta oli pudonnut radikaalisti ja vapaana elävinä löydettiin vain 12 naaraskonnaa ja kaksi urosta. Yksi uroskonna eli San Diegon eläintarhassa. Näistä viidestätoista jättiläiskonnasta jalostettiin nyt Españolan saarella elelevä konnakanta.

Tutkimuksesta kertoi tiedejulkaisu Plos One.

Ilmastonmuutokseen varautumisessa olisi tärkeää tehdä yhteistyötä eri toimijoiden kesken. Parhaillaan tekeillä olevassa Pohjanmaan ilmastostrategiatyössä on todettu, että esimerkiksi yhden firman jäte voi olla toisen firman raaka-ainetta.

Yhteistyön pitäisi kehittyä niin, että koulutusala, elinkeinoelämä ja viranomaiset olisivat tiiviimmin tekemisissä toistensa kanssa ilmastokysymyksissä.

– Esimerkiksi korkeakoulujen yhteinen Technobotnia Vaasan kampusalueella on hyvä esimerkki yhteistyöstä, toteaa kaavoitusinsinööri Ann-Katrin Pensar Pohjanmaan liitosta.

Pohjanmaan liiton vetämässä strategiatyössä on myös todettu, että ilmastonmuutokseen liittyviin projekteihin ei osata yrityksissä hakea rahoitusta, vaikka mahdollisuuksia tähän olisi. Strategiaa on tähän mennessä käsitelty kuudessa eri teemaryhmässä, joita ovat olleet energia, asuminen ja rakentaminen, liikenne, jätehuolto, maa- ja metsätalous sekä teollisuus.

Ilmastostrategiatyössä tähän mennessä nousseisiin kysymyksiin ja haasteisiin mietitään keskiviikkona ratkaisuja ja toimenpiteitä seminaarissa Vaasassa. Ilmastostrategian on määrä valmistua ensi keväänä ja edetä siitä kuntien luottamuselinten käsiteltäväksi. Lausuntoja pyydetään muun muassa viranomaisilta ja järjestöiltä.

Sotkamossa on tehty järjestelyjä koulukyydityksiin susipelkojen vuoksi. Sivistysjohtaja Mika Kilpeläinen kertoo, että poikkeusjärjestelyä vaativia tapauksia on alle kymmenen.

– Järjestely on pitkälti niin, että kun normaalisti taksi hakee pihatien varresta, niin nyt se on hakenut pihasta. Sellaiset puolen kilometrin matkat ovat jääneet pois.

Poikkeusjärjestelyjä on tehty niiden koululaisten perheille, joiden pihapiirissä sudet ovat todistettavaksi liikkuneet. Kilpeläisen mukaan tarkoitus ei ole, että kaikki oppilaat alettaisi hakemaan pihasta, eikä se olisi käytännössä mahdollistakaan.

– Tarkoitus ei ole, että tätäkään järjestelyä jatketaan maailmaan tappiin vaan tilannetta tarkastellaan parin viikon välein, hän kertoo.

Susi ryntäsi pihaan kouluun lähtiessä

Tämä ei ole ensimmäinen syksy, kun vastaavia järjestelyjä joudutaan tekemään. Sotkamon riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Jukka Kemppaisen mukaan myös viime syksynä oli vastaavia järjestelyjä Sumsan kylällä Sotkamossa. Hänen mukaansa näyttääkin siltä, että asiasta on tulossa jokasyksyinen riesa.

– Yhtenä aamuna isä oli viemässä lastaan pysäkille, kun susi ryntäsi juuri silloin pihaan. Sen jälkeen kunta on hakenut oppilaat pihasta. Riistanhoitoyhdistykseltä on lähtenyt kunnalle lausunto, jossa se toteaa, että kyyditys kotiovelta on perusteltua. Susi voi aiheuttaa lapsille ainakin henkisiä vahinkoja ja miksei fyysisiäkin, Kemppainen sanoo.

Kyydityksien poikkeusjärjestelyt ovat lähteneet vanhempien aloitteesta. Sekä Kilpeläinen että Kemppainen huomauttavat, ettei suden käytös ole normaalia, jos se tulee pihapiiriin.

– Osa vanhemmista uskaltaa päästää lapsen odottamaan koulukyytiä osa ei. Se on hyvin yksilöllistä. Mielestäni ei kannata lapsen henkeä uhata sillä, että susi pyörii pihassa. Ilman muuta pitää silloin pitää hakea pihasta, Kemppainen toteaa.

Virkavalta pesee asiassa kätensä

Riistakeskukselta on Jukka Kemppaisen mukaan useamman kerran haettu kaatolupaa susille, jotka liikkuvat pihoissa. Toistaiseksi yhtään lupaa ei ole saatu.

– Kriteerit ovat niin tiukat, ettei lupaa millään irtoa. Poliisia on pyydetty puuttumaan asiaan useaan kertaan. Poliisi ei ole tehnyt kertakaikkiaan mitään, ei ole käynyt edes katsomassa paikan päällä. Poliisi pesee kätensä hommasta, Kemppainen päivittelee.

Hän muistaa parin vuoden takaa tapauksen, jossa viiden suden lauma pyöri pihoissa Huhtikankaalla.

– Tuolloin Riistakeskus epäsi luvan. Poliisia oltiin neljä kertaa vailla toimenpiteisiin, että tilanne paranisi. Sillä ei ollut mitään vaikutusta.

Kainuun Ajokoirakerhon puheenjohtaja Jouni Huovisen mukaan susien metsästykseen tulisi saada lupia ja nopeasti.

– Sellaiset sudet pitäisi saada poistettua, mitkä pyörivät asutusten lähellä ja käyvät koiriin kiinni. Kun mietitään asiaa vielä siltä kannalta, että Kainuussa on jouduttu järjestämään petokuljetuksia koululaisille, kun vanhemmat eivät uskalla päästää heitä kotoa tienvarteen odottamaan koulubussia, Huovinen ihmettelee.

– Onko oikein, että vanhemmat pelkäävät lastensa puolesta? Asia ei ole oikealla mallilla. Kantaa pitäisi saada vähemmäksi.

"Tilanne on kuin piinapenkki paikallisille"

Sotkamon riistanhoitoyhdityksen toiminnanohjaaja Jukka Kemppainen kertoo saavansa paljon yhteydenottoja asiasta paikallisilta.

– Mielestäni tilanne on tosi hankala, eikä tämä ole edes perustuslainmukaista toimintaa. Tämä on suorastaan piinapenkki paikallisille. Esimerkiksi sunnuntai-iltana viimeksi Naapurivaaralla oli susi pihassa. Vaikka näitä olisi kuinka paljon, lupaa ongelmaelukoiden poistamiseen pihoista ei saa.

Kemppainen huomauttaa, että vaikka susi ei ole tehnyt vuosisataan mitään ihmiselle, kyseessä on villieläin.

– Susi ottaa ruuan sieltä mistä sen saa. Varsinkin jos on huonokuntoinen susi, joka ei saa luonnosta ravintoa, ottaa se ravinnon sieltä mistä sen saa.

Keinot ovat vähissä, mutta Kemppaisen mukaan viritteillä on toimia, joilla tilannetta pystyttäisi parantamaan. Muun muassa Riistakeskuksen julkisten hallintotehtävien päällikkö Sauli Härkönen kävi kuulemassa paikallisia viime viikolla, minkä lisäksi Sotkamoon on tulossa vielä syksyn aikana Kemppaisen mukaan ministeritason vieraita.

Tiistai-iltana Sotkamon kunnanvaltuusto hyväksyi kokouksessaan julkilausuman, jossa muun muassa ehdotetaan, että susikantaa voitaisiin hoitaa paikallisen tilanteen mukaan valtakunnallisesta tilanteesta huolimatta.

Pohjois-Pohjanmaalla Oulujoen pohjoispuolella on tänä vuonna pistetty alulle noin 20 uutta vesistöjen kunnostuskohdetta. Kunnostuksen kohteena ovat erityisesti pienet järvet ja virtavedet. Myös uusia kosteikkoja on suunnitelmissa.

Niin sanotun VYYHTI-hankkeen aikana tänä vuonna maakunnan pohjoisosissa on jaettu tietoa siitä, miten kunnostustöihin haetaan rahoitusta ja miten käytännön työt kannattaa tehdä.

Mukaan on lähtenyt erityisesti osakaskuntia ja paikallisia yhdistyksiä. Myös muutama maanomistaja on innostunut omien maittensa vesien- ja ympäristön hoitoon.

Vastaava hanke toteutettiin edellisenä vuonna maakunnan eteläosissa ja silloinkin työn alle saatiin parisenkymmentä kohdetta.

Hanketta on vetänyt parin vuoden ajan ProAgria Oulu. Hankkeen projektipäällikkö Riina Rahkila nostaa tämän vuoden hankkeista esimerkiksi Pintamojärven kunnostuksen Pudasjärvellä. Monissa kohteissa vasta suunnitellaan rahoitusta ja työtapoja mutta Pintamojärvellä päästiin jo kesällä töihin.

– Siellä aloiteltiin kesällä jo hoitokalastusta ja Suomen metsäkeskuksen kanssa yhteistyössä tutkittiin miten järveen tulevaa kiintoainesta voitaisiin vähentää, kertoo Rahkila.

Vesistönhoito yhdistää ihmisiä

Hanketta vetävä Riina Rahkila on huomannut, että lähivesien hoito on myös sosiaalinen tapahtuma.

– Kyllä sitä osoittivat tänä kesänä sekä työnäytös Olhavanjoella että Koillismaan niittotyönäytökset. Siellä taisi olla kaikissa näytöksissä 50-60 henkeä paikalla. Joissakin tilaisuuksissa paikalliset järjestivät kahvit ja makkaranpaistomahdollisuudet, muistelee Rahkila.

– Paikan päällä käytiin vilkasta keskustelua ja siellä ihmiset myös hienosti sanottuna verkostoituivat. Kyseessä on kuitenkin yhteinen asia ja yhteisen lähivesistön kunnostaminen yleensä yhdistää ihmisiä.

Viime vuonna opastuksessa keskityttiin Pohjois-Pohjanmaan eteläosiin. Tuolloin alulle saatiin parisenkymmentä uutta kohdetta. Etelässä tehtiin pohjoista enemmän kosteikkoja.

– Tuo kosteikkoasia kiinnostaa siellä tosi paljon. Tänä vuonna  eteläpuolisella alueella on pystytty sen verran olemaan vielä apuna että on tehty esimerkiksi Reisjärvellä uutta kosteikkokartoitustyötä. kertoo Rahkila.

Viime vuotinen työ ja uusi kartoitus poikivat jälleen uusia kunnostuskohteita.

 – Sieltä on tässä reisjärven kartoituksessa löytynyt 70 kosteikkokohdetta Kotijoen ja Kiljanjärven valuma-alueilta. Siellä sitten lähteekin paikallinen yhdistys tekemään kunnalle aloitetta, että niitä lähdettäisiin viemään tulevina vuosina eteenpäin. Työtä näissä vesistöjen kunnostuksissa kyllä riittää, arvioi Riina Rahkila.

Tällä viikolla sen taas huomaa: Suomi on pimeä maa. Kun kelloja siirrettiin normaaliaikaan, syksy tuli elämäämme, kuin olisi lekalla lyöty. Monet meistä kaipaavat valoa ja kammoavat tai pelkäävät pimeyttä. Tähtiharrastajat eivät tähän porukkaan kuulu. Heille ympäristön valottomuus on tarpeellinen elementti ja harrastamisen edellytys.

– Pimeys on tähtitieteilijälle semmoinen valopilkku vuoden aikana, hehkuttaa Hämeenlinnan tähtitieteenharrastajien yhdistys Vegan puheenjohtaja Raimo Känkänen.

Känkänen kuuluu siihen joukkoon, joka jo pienenä poikana innostui tähtitaivaan katselemisesta.

– Olin kuuden-seitsemän ikäinen, kun luettiin avaruuskirjoja ja oltiin kauhean innostuneita amerikkalaisten kuuhun menosta, Raimo Känkänen muistelee.

Harrastamisen edellytyksenä pimeys ja pilvettömyys

Tähtiharrastajat elävät syksyllä parasta kuvausaikaa ja etsivät kiihkeästi valosaasteettomia paikkoja tähtien tarkkailuun ja kuvaamiseen. Varsinkin eteläisessä Suomessa valottomat paikat alkavat olla harvinaisuuksia. Onnistunut tähti-ilta vaatii kuitenkin paitsi pimeyttä, myös pilvetöntä, kirkasta säätä.

– Eri vuodenaikoihin eri kohteet näkyvät. Varsinkin Jupiter ja Saturnus ovat hyviä kohteita kuvattavaksi ja myös kuu näkyy erittäin hyvin meidän laitteistolla, pohtii Känkänen loka-marraskuista tähtitaivasta.

Digitaalisuus on tuonut tähdet kaikkien ulottuville

Ennen tähtiharrastus vaati laitteistot, joita oli vain tähtiyhdistyksillä. Nykyään digitaaliset kamerat ovat tuoneet tähtien kuvaamisen lähes kaikkien ulottuville, eikä tähtiharrastukseen uppoutuminen välttämättä vaadi liittymistä paikalliseen tähtitiedeyhdistykseen.

– Meillä on päähavaintoväline Meade-merkkinen Newton-tyyppinen peilikaukoputki, se on erittäin hyvä havaintoväline, mutta tänä päivänä saa kyllä digitaalisella kameralla kohteesta kuin kohteesta pienellä objektiivilla aika tasokkaita kuvia, tietää Raimo Känkänen.

Tähtikuvausharrastuksen aloittajan on syytä muistaa, että toiset kohteet ovat vaikeampia kuin toiset.

– Hyvin pienet, yksinkertaiset kohteet, kuten Mars, Venus ja Neptunus ovat niin kuviottomia, että niistä ei oikein saa hyvää kuvaa. Mutta syvän taivaan kohteista löytyy tietysti sumuja ja muita galakseja, joista saa kyllä erittäin hyviä kuvia, neuvoo Känkänen.

Tähtien tarkkailussa ei koskaan tule valmiiksi

– Taivaalla on niin paljon nähtävää, tutkittavaa, koettavaa, mitattavaa, että ihmismieli ei koskaan riitä ymmärtämään sitä, miettii Känkänen.

Tähtiharrastajalla voi vallan mainiosti olla lukemattomien tähtien joukossa myös se mieluisin tähti.

– Oma lempitähteni on Vega, hämeenlinnalaisen tähtitiedeyhdistyksemme nimikkotähti, kehuu Känkänen.

Millaisia tähtitaivaskuvia sinulta löytyy? Jaa onnistuneimmat tähtiotoksesi kanssamme alla olevan lomakkeen kautta tai Twitterissä aihetunnisteella #YleTähtitaivas. Kuvan voi myös lähettää sähköpostilla osoitteeseen hame@yle.fi. Voit myös kertoa muutamalla sanalla kuvanottohetkestä tai kuvan esittämistä tähtikohteista, jos ne tunnistat.

Kuvista ei makseta palkkiota. Lähettämällä materiaalia et luovuta tekijänoikeuksiasi, ainoastaan vapaan edelleenkäyttöoikeuden Ylelle ja sen kansainvälisille kumppaneille, jotka saattavat olla kiinnostuneita jutun ollessa poikkeuksellisen merkittävä tai erikoinen.

Kainuulaiset matkailuyrittäjät menettävät paljon, kun metsästysmatkailijoita ei tule maakuntaan siinä määrin kuin aikaisemmin. Näin toteaa Kainuun Ajokoirakerhon puheenjohtaja Jouni Huovinen, joka kertoo, että metsästysmatkailijat jättävät tulematta susipelon vuoksi.

– On tehty laskelmia, joiden mukaan metsästysmatkailija käyttää viikossa noin 1300 euroa majoitukseen, lupiin, ruokaan ja kaikkeen muuhun. Kun lomansa syksyksi järjestäneitä miesporukoita jättää tulematta, niin onhan se merkittävä menetys alueen yrityksille.

Kainuu on erittäin hyvää metsästysaluetta, missä on hienot maastot ja hieno, puhdas luonto Huovinen kuvailee ja jatkaa, että metsästysmatkailijat haluaisivat kyllä tulla Kainuuseen, mutta riskejä ei haluta ottaa.

– Jos on kasvattanut koiran pennusta, se alkaa olla 3–4-vuotias ja toimii metsässä hienosti, niin kyllä sen varoen laskee irti täällä. Pitää olla varma tieto, ettei alueella ole petoja.

Ajokokeiden järjestäminen on tarkkaan mietinnässä

Kainuun Ajokoirakerhon puheenjohtaja Jouni Huovinen kertoo, että sudet ja niiden aiheuttamat koiravahingot ovat metsästäjien huulilla ja omistajat pelkäävät koiriensa puolesta. Myös ajokokeiden järjestäminen on vaikeutunut susien vuoksi. Huovinen kertoo, että on mietittävä ja valittava todella tarkkaan maastot, missä kokeita voidaan järjestää.

– Sitäkin on mietittävä, voidaanko ajokokeita ylipäätään järjestää. Tulevaisuutta mietimme hyvin tarkkaan, että minne kisoja voidaan viedä.

Jo nyt on mietitty ensi syksyä, joilloin Kainuussa on suunniteltu järjestettävän koko Pohjois-Suomea koskeva ajokoe, jonka kolme parasta pääsee SM-kilpailuihin. Huovisen mukaan on pähkäiltävä todella tarkkaan, minne päin Kainuuta tällainen kisa voidaan sijoittaa.

– Tarvitsemme majoitustiloja ja ruokailutiloja. Koe kestää kaksi päivää, joten koiran omistajat ovat täällä silloin kolme vuorokautta. Tarvitsemme paljon tilaa ja tasapuolisia, hyviä maastoja, Huovinen selvittää.

– Takavuosina Sotkamo on ollut hieno paikka järjestää tällaisia kisoja. Siellä on majoitusliikkeitä, jotka ovat suhtautuneet meihin hyvin. Se puhuttaa hyvinkin paljon, että missä päin kisa nyt voidaan järjestää, hän jatkaa.

Susiseurannan puuttuminen on iso menetys

Hankaluuksia on kuluvana syksynä lisännyt se, ettei Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen Susien pantaseuranta -verkkopalvelu ole ollut käytössä. Palvelua ei voitu avata, koska viime talvena ei saatu pannoitettua yhtään sutta.

Palvelun puuttuminen on Huovisen mielestä ollut merkittävä huononnus harrastukseen.

– Kun vuosi sitten järjestimme ajokokeita, niin pystyimme vielä koeaamuna tarkastamaan laumojen liikkeet ja sijainnin. Jos lauma oli tullut alueella, missä ajokoetta oli tarkoitus järjestää, niin pystyimme vielä aamulla perumaan sen alueen ja ottamaan toisen alueen käyttöön.

Sotkamon kunnanvaltuusto vaatii poliittisen päätöksenteon ja riistahallinon reagoimista petotilanteeseen. Tiistaina valtuuston käsittelemä kannanotto on valtuuston puheenjohtaja Anna Lukkarin (kesk.) mukaan vielä ryhmien puheenjohtajien tarkennettavana, ja päätös lausunnon viemisestä eteenpäin tehdään yhdessä.

Kannanotossa valtuusto hämmästelee ihmisiä pelkäämättömien häirikkösusien kaatolupien myöntämisen hitautta ja byrokratiaa.

Kuinka voi olla mahdollista, että sudet rajoittavat ihmisten jopa päivittäistä toimintaa ja perusoikeuksia? Kuinka voi olla mahdollista, että häirikkösusien kaatolupien myöntäminen voi olla niin hidasta ja byrokraattista? Miksi ihmisten pitää pelätä runsasta susien määrää? Ote Sotkamon kunnanvaltuuston valmistelemasta susikannanotosta

Valtuusto perää myös mahdollisuutta myöntää kaatolupia paikallisten viranomaisten toimesta riippumatta siitä, mikä on koko Suomen arvioitu susien määrä.

Valtuustossa railakasta keskustelua susista

Valtuusto käytti susiasiasta keskustellessaan 35 puheenvuoroa, ja kannanottoa puollettiin poikkeuksetta. Sotkamon susitilanteeseen otettiin keskustelussa kantaa railakkaastikin.

– Itsellä on susien keskellä neljä ajokoiraa, ja kyllä poikkeuslupia pitäisi saada. Itselläni on sellainen valta, että aina suden kohdatessa pamahtaa, sanoi Tommi Heikkinen (ps.) ja valtuustoa nauratti.

– Vahinkosusien kaatoluvat on myönnettävä poliisin ja paikallisen riistanhoitoyhdistyksen toimesta. Kaato pitää kuitenkin kohdistaa susilaumassa oikein, että alfauroksia tai -naaraita ei ammuta, sillä tavalla ongelma pahenee, tarkensi Ari Korhonen (ps.).

– Se nyt on itsestään selvää, että vahinkosusien osalta tehdään kohdennettu kaato. Tällä hetkellä ongelma on se, että sudet söivät koiria muutama viikko sitten Sotkamossa, mutta poikkeuskaatoluvasta ei ole voitu päättää, kun ei ole lumipeitettä. Lupamenettely pitäisi saada nopeammaksi, Timo Korhonen (kesk.) sanoi.

Perussuomalaisten Vesa Tolonen kertoi, että on ollut tänä syksynä 41 vuotta mukana hirviporukassa, ja susien kanssa ongelmia on ollut etenkin viimeisen kahden vuoden aikana.

– Nyt niitä on haitoksi asti ympäri Sotkamoa, ja tilanne on karannut käsistä. Mutta eivät metsästäjät pysty rajaamaan vahinkosusia. Jos sirkkelillä sahaaja menettää sormensa sirkkelille, ei siinä pysty sanomaan, että mikä terä sen sormen leikkasi.

Valtuustossa pohdittiin myös, viedäänkö kannanotto eduskuntaan vai Euroopan parlamenttiin, ja lähdetäänkö Helsinkiin yöjunalla vai salonkivaunulla.

– Helsinkiin on varmasti viety vaikka minkälaista viestiä, mutta pitäisikö asian kanssa mennä nyt suoraan Brysseliin. Todelliset päätöksen tekijät ovat siellä, Seppo Romppainen (ps.) sanoi.

Kunnanjohtaja Petri Kauppinen kommentoi Romppaisen puheenvuoroon, että samaan nippuun Brysselin palautteeseen voisi laittaa myös liito-oravat.

Turkulainen Tapio Kaisla voitti valokuvallaan Salaperäinen metsä Vuoden luontokuva kilpailun 2014 maisemat-sarjan. Kuva on otettu Saaristomerellä kökarilaisessa lehtometsässä vuosi sitten.

– Löysin kuvauspaikan jo keväällä käydessäni saarella. Olen metsätalousinsinööri ammatiltani ja sitä myöten tiesin, minkälaiseksi paikka kesän vihreyden myötä muuttuu.

Kaisla palasi saarelle juhannuksena viikoksi. Sateinen sää pakotti kuitenkin odottamaan sopivaa kuvaushetkeä. Aurinko pilkisti pilven raosta toiseksi viimeisenä päivänä ennen sovittua lähtöä.

– Menin paikalle illalla, ja puiden välistä pilkottanut vastavalo sai minut ottamaan juuri siitä paikasta kuvan. Metsää peittäneet saniaiset täydensivät tunnelmaa.

Lohtukuvia ei ole

Vuoden luontokuvaksi valittua Matti Pukin Lokkien taidelentoa on kritisoitu suttuiseksi ja tekotaiteelliseksi. Kaisla ei kritiikkiin yhdy.

– Mitä enemmän kuvaa katsoo, sen paremmaksi se muuttuu. Kuvassa on kaksi erisuuntaista liikettä, pystypanorointi ja lokkien liikkeet. Kuvaamiseen on käytetty paljon aikaa.

Kaisla sanoo itsekin yrittäneensä ottaa samantyyppistä kuvaa ja huomannut sen vaikeammaksi kuin terävien kuvien ottamisen.

– Kuvaa on kritisoitu lohdutuskuvaksi eli kun karhusta ei saa kuvaa, kuvataan mitä vain, ettei kuvausreissulta joudu tulemaan kotiin tyhjin käsin. On omasta ammattitaidosta kiinni, että pystyy kuvaamaan kaikkea muutakin.

Vuoden luontokuva kilpailuun otti osaa lähes 12 900 kuvaa. Maisemat-sarjaan kuvia lähetettiin noin 2 400.

Tapio Kaislan voittajakuva ja kahden muun turkulaisen Olli Kotilaisen sekä Jukka Lämsän luontokuvia on näytillä Turussa lääkärikeskus NEO:n aulassa vuoden loppuun saakka keskuksen aukioloaikoina.

 Hiisu on kaksivuotias narttukoira ja syntynyt lintukoiraksi: tositoimissa se kulkee haukun jäljillä metsässä hiljaa kuin aave, ja liihottaa pahankin risukon yli keveänä kuin perhonen.

Juuri liikeistä metsässä tunnistaa lintukoiraksi syntyneen ja jahtiin koulitun suomenpystykorvan: se ei ole mikään turhan louskuttaja eikä hauku, jos ei ole aihetta. Haukun aiheuttaa vain vainuttu ja havaittu kanalintu. Sitä koira lähtee tavoittelemaan heti, kun se metsään pääsee.

Mestarikoiralle on ominaista se, että se pelaa saumatonta yhteistyötä isäntänsä tai emäntänsä kanssa. Yhteispeliin kuuluu koiran viestintä lintuhavainnon suunnasta ja siitä, mikä lintu on kyseessä.

– Joskus sitä melkein odottaa, että Hiisu alkaisi puhua suomea ja moittisi, että mitä sinä nyt tuolla tavoin pelottelet linnun karkuun, nauraa Hiisun isäntä Rauno Holmstedt.

Hiisu tuntui heti omalta

Hiisun isäntäpari kertoo, että koira tuntui heti omalta. Se kävi selväksi Raunon mukaan jo toisella tapaamisella.

– Se oli varmaan toinen kerta, kun mäntiin siinne, kun tämä kora valitsi meijät. Tavoitteena oli saada tyttökoira ja  se lipaisi sillä tavalla ja esiintyi sillä tavalla, että kierteli ja kahteli, että se oli selvä tapaus: tämä on meidän koira.

Hiisu on Raunon mukaan myös kotioloissa tottelevainen ja moitteettoman hieno koira. Pentunakaan se ei tehnyt tuhojaan. Jos Suomen pystykorvasta on se kuva, että koira haukkua räksyttää lähes taukoamatta talon vahtina, Hiisu muuttaa näitä käsityksiä.

– Ihan tosiaan toisenlainen koira, kun jotkut kuvittelee. Suomen pystykorvaa pidetääns sellaisena kodinvahtina ja räkyttäjänä, mutta tämä vahtii kotia haukkumatta, isäntä Rauno Holmstedt kertoo.

Myös Hiisun emäntä Marja-Liisa Vihavainen vahvistaa, että kotioloissa koira on rauhallinen ja joskus jopa niin äänetön, ettei koko koiraa meinaa edes huomata. Mutta kun se pääsee metsään, koko luonne muuttuu.

Vaistot toimivat jo pentuna

Metsästävän lintukoiran elkeitä Hiisu osoitti jo hyvin nuorena, heti pentuvaiheen jälkeen. Yhteiseltä Lapin reissulta löytyivät metsästysvaistot.

– Hyvin nuorena koirana, kun oltiin Utsjoella,  siellä  se alkoi näyttää merkkejä. Siinä rinteellä, missä me kuljetettiin, oli riekkoja ja se oli heti pentuna niiden jäljessä, että alku näytti hyvältä.

Hiisu on paitsi syntynyt, myös määrätietoisesti kasvatettu mestariksi. Suunnitellun perimän lisäksi on tarvittu lukematomat tunnit määrätietoista metsäharjoitusta. Näin kertoo Hiisun kasvattanut Kai Rautiainen Marjakankaan Kennelistä. Siltikin se haukkukuninkuus oli iloinen yllätys myös kasvattajalle.

– No siinä mielessä yllätys, että tuli se kuninkuus. Viime syksynä oltiin Raunon kanssa metsällä ja taisin ääneen mainita, että hyvänä päivänä voit olla haukkuottelussa tämän koiran kanssa, mutta kuninkuudesta ei ollut mitään puhetta, Rautiainen toteaa.

Suomen pystykorvan harjoituksessa on Rautiaisen mukaan pidettävä tolkku mukana: jos koira väsytetään metsässä, saattaa mennä se tärkein: oma into linnun hakemiseen.

– Sitä on käytettävä usein metsässä ja aina pieniä määriä. Silloin ahkera harjoitus voi kantaa tällaisen tuloksen.

Emäntä ja koira, oiva kilpatiimi

Kovatasoinen kisa piti Hiisun taustajoukkoja jännityksessä aivan viime hetkille saakka.

– Siellä on kolmetoista koiraa ja kaikki koirat osaavat haukkua, niin se on se voitto sitten pienistä asioista kiinni, Rautiainen toteaa.

Suomen mestariksi Hiisun ohjasi sen emäntä Marja-Liisa Vihavainen. Hän kertoo, että koira käytti kilpailuajan todella tehokkaasti hyväkseen. Eli aikaa ei hukattu.

–  Hiisu löysi kaksi teertä ja yhden metson ja siitä sitten saatiin se voitto. Kilpailutilanteessa  Hiisu on aika itsenäinen. Se kyllä määrää reitin, suunnan ja vauhdin, Anna-Liisa Vihavainen kertoo.

Hiisun isännälle oman koiran voitto oli vahvan tunnelatauksen paikka:

– Vähän tippa oli silmässä, ei oikein tiennyt, kuinka olisi ollut. Se oli suuri hetki minun elämässä, hän kertoo.

Route Couture -taideprojekti sisältää veistoksellisia asuja ja asusteita, jotka on valmistettu yliajettujen eläinten turkiksista ja nahoista. Projektiin kuuluu myös asuista otettuja valokuvia sekä dokumenttikuvia prosessista, jossa taiteilijat ovat keränneet kuolleita eläimiä teiden varsilta, käsitelleet niiden nahat ja valmistaneet niistä teoksia. Useat asuista on valmistettu haute couture -tyyliin.

Pitäisitkö sinä yliajetun eläimen turkista tehtyä vaatetta? Olisiko tällainen turkis eettinen, tai eettisempi kuin vain turkkinsa vuoksi kasvatetun ja tapetun eläimen turkista tehty vaate?

Petri Korhosen erämatkailuyritys Erä's Pete vie metsästäjiä sekä Hankasalmen metsiin että ulkomaille. Suomalaisille metsästäjille käyvät kaupaksi Baltian villisika- ja saksanhirvijahdit, kun taas Hankasalmen metsästysreissuja ostavat lähinnä ulkomaalaiset metsästäjät. Jonkin verran metsästysreissuja on myyty suomalaisille yrityksille, mutta silloinkin metsään on usein viety yrityksen ulkomaalaisia vieraita.

Kysyntä on lisääntynyt pikkuhiljaa.

– Pelkällä metsästysmatkailulla ei Keski-Suomessa valitettavasti vielä elä. Minullakin on rinnalla kalastusmatkailua ja muuta erämatkailua, Korhonen kertoo.

Keski-Suomessa on tällä hetkellä arviolta kymmenkunta metsästysmatkoja tarjoavaa yritystä. Erä's Peten tavoin valtaosalle yrityksistä metsästysretket ovat vain yksi tulonlähde. Suomen Riistakeskuksen arvion mukaan Suomessa on tällä hetkellä noin 25 matkailuyritystä, jotka saavat leipänsä pelkästään metsästysmatkoista.

Uusia toimintamalleja metsästysmatkailuun

Metsästysmatkailua olisi vara lisätä, mutta se ei ole helppoa. Ensin pitää löytää asiakkaat ja usein sen lisäksi vielä metsästysseura, joka suostuu ottamaan matkailijan jahtiporukkaansa.

– Esimerkiksi hirvijahti on Suomessa pienten seurojen ja yhteisöjen hommaa, ja ennakkoluulot etenkin ulkomaalaisia metsästäjiä kohtaan ovat suuret. Uskon kuitenkin, että asenteet muuttuvat tässä 10 vuoden aikana. Käyväthän suomalaiset itsekin jo yleisesti ulkomailla metsästysreissuilla ja esimerkiksi vaihtojahti on lisääntynyt, Petri Korhonen sanoo.

Jyväskylän ammattikorkeakoulussa käynnistyi tänä vuonna projekti maakunnan metsästysmatkailun kehittämiseksi. Tavoitteena on luoda metsästysmatkailuun toimintamalli, jossa otetaan huomioon kaikkien osapuolten näkemykset. Parhaimmillaan metsästysmatkailusta kun hyötyvät kaikki: yrittäjä, metsästysseura ja maanomistajat. Esimerkiksi metsästysseurat matkailu voi olla yksi tulonlähde, sillä osa matkan hinnasta menee heille.

– Niissä seuroissa, missä olen toiminut, ulkomaalaiset vieraat on otettu hyvin vastaan. Monelle seuralle se on ollut huippuhetki, kun jahtiin on osallistunut ulkomaalainen vieras ja siinä on päästy vaihtamaan kokemuksia ja ajatuksia, Korhonen kertoo

Saalismäärät rajoittavat kasvua

Loputtomasti metsästysmatkailua ei kuitenkaan voida lisätä, sillä saalismäärät ovat rajalliset. Hankasalmelle metsästäjiä vetävät hirvi ja metsäkanalinnut, ja esimerkiksi tänä syksynä metsäkanalintukanta oli niin heikko, ettei ulkomaalaisia metsästäjiä kannattanut tuoda lintumetsälle.

– Järjestetty metsästysmatka maksaa kohtuullisen paljon, joten matkan pitää olla saalisvarma ja hyvin toteutettu. Väkisin ei eläimiä voi metsästä tietenkään ottaa, mutta kyllä olosuhteiden pitää olla parhaat mahdolliset, Korhonen toteaa.

Kirkasvetinen puro solisee mutkaisessa uomassaan taajan pajukon keskellä. Kouvolassa Jaalan Pyhäjärveen laskeva puro on ollut hyvin todennäköisesti taimenen kutupaikka, kunnes ihminen on kaivanut ojasta pois kalojen lisääntymisen kannalta välttämättömät kivet ja soraikot. Nyt kaivinkone nostelee kiviä ja soraa takaisin puroon, jotta kalatkin voisivat palata.

– Tämän seudun vedet ovat hyvin kirkkaita, eikä täällä ole saasteiden lähteitä, joten on hyvin todennäköistä, että tässä purossa on aikanaan taimen lisääntynyt, sanoo kunnostustöitä tekevän Aito Taimen ry:n puheenjohtaja Janne Arponen.

Pienikin puro tuottaa jalokalaa

Puroa kunnostaa talkoilla Iitin Vuolenkoskella alkunsa saanut Aito Taimen -yhdistys. Rahat töihin tulevat pääosin ELY-keskukselta. Vapaaehtoisten tekemä kalavesien kunnostus onkin noussut eräänlaiseksi muoti-ilmiöksi myös Kaakkois-Suomessa. Esimerkkiä on otettu länsirannikolta ja Uudeltamaalta, jossa puuhaan on jo pitkät perinteet. Syy intoon on huoli lohikalakannoista, etenkin uhanalaisista taimenista. Kalojen onneksi innokkuutta riittää, sillä purojen ennallistaminen on tehokas tapa kalakantojen elvyttämiseen.

– Purossa syntynyt kala päätyy järveen ja kasvettuaan voi palata puroon kutemaan. Se on tehokkaampaa kuin kalojen istuttaminen, sanoo vesistösuunnittelija Markus Tapaninen Kaakkois-Suomen ELY-keskuksesta.

– Kunnostimme viime vuonna Vuolenkoskella yhden puron ja jo nyt taimenet polskivat siellä, Arponen kertoo.

Rahaakin säästyy

Aito Taimenen lisäksi vapaaehtoista kunnostustyötä tehdään muun muassa Kotkan ja Haminan seuduilla. Lisäksi Kaakkois-Suomessa toimii Kalatalouskeskusten rahoittama Jokitalkkari -hanke.

ELY-keskus rahoittaa vapaaehtoisten kunnostuksia mielellään, sillä valtion rahaa säästyy ja virkamiesten aikaa jää muuhunkin työhön. Yksi puronkunnostus ei talkootyönä maksa kuin pari-kolme tuhatta euroa.

Vapaaehtoisille paras palkinto on luonnon toipuminen, vaikka ajatus paremmasta kalansaaliistakin kutkuttaa.

– Kyllä minä haaveilen siitä, että saisin ison taimenen soutamalla kotijärvestä. Sitten päästäisin sen vapaaksi ja antaisin vielä pusunkin, naurahtaa Aito Taimenen puheenjohtaja Janne Arponen.